LÄHISUHDEVÄKIVALLAN SOVITTELU JA SYYTTÄMÄTTÄ JÄTTÄMINEN

Transkriptio

1 LÄHISUHDEVÄKIVALLAN SOVITTELU JA SYYTTÄMÄTTÄ JÄTTÄMINEN Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Oikeustieteiden laitos Pro-gradu -tutkielma Riikka Haverinen

2 II SISÄLLYSLUETTELO LÄHTEET... IV KIRJALLISUUS... IV INTERNETLÄHTEET... VIII VIRALLISLÄHTEET... VIII LYHENTEET... IX 1. JOHDANTO Tutkielman tarkoitus Tutkielmassa käytettävät tutkimusmenetelmät Tutkielman aihepiiristä tehty aikaisempi tutkimus Tutkielman keskeiset käsitteet ja tutkielman rakenne SOVITTELUTOIMINNAN TAUSTAA Rangaistusteoriat ja sovittelu Vaihtoehtoiset konfliktinratkaisumenetelmät ja sovittelutoiminnan kehitys LÄHISUHDEVÄKIVALLAN SOVITTELU Lähisuhdeväkivallan sovitteluprosessi Lähisuhdeväkivallan sovitteluun liittyviä ongelmia Lähisuhdeväkivallan sovittelun hyödyistä Soviteltavat rikokset SYYTEHARKINTA JA TOIMENPITEISTÄ LUOPUMINEN... 25

3 III 4.1. Syytekynnys Syyteharkinta lähisuhderikoksissa Rikosoikeudellisen toimenpiteistä luopumisen sääntely Seuraamusluonteinen syyttämättä jättäminen Kohtuusperusteinen syyttämättä jättäminen Syyttämättä jättäminen sovinnon perusteella EMPIIRISET TUTKIMUSMENETELMÄT Tutkielmassa käytettävä aineisto ja sen kerääminen Laadullinen tutkimusote Tutkielman luotettavuuden arviointia Sisällönanalyysi tutkimusmenetelmänä Retorinen analyysi tutkimusmenetelmänä AINEISTON ANALYSOINTI Sisällönanalyysin toteuttaminen Syyttämättäjättämispäätösten retoriikan analysointi JOHTOPÄÄTÖKSET... 66

4 IV LÄHTEET KIRJALLISUUS Alasuutari, Pertti: Laadullinen tutkimus. 2. uudistettu painos. Tampere Alvesalo, Anne Ervasti, Kaijus: Oikeus yhteiskunnassa näkökulmia oikeussosiologiaan. Helsinki Anttila, Inkeri Törnudd, Patrik: Kriminologia ja kriminaalipolitiikka. Juva Braithwaite, John Daly, Kathleen: Masculinities, Violence and Communitarian Control. [online] [viitattu ]. Saatavilla pdf-muodossa: <URL: Burr, Vivien: Social constructionism. London Edwards, Alan Haslett, Jennifer: Domestic Violence and Restorative Justice: Advancing the Dialogue [online] [viitattu ] Saatavilla pdf-muodossa: <URL: Elonheimo, Henrik: Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu. Turku Elonheimo, Henrik: Restoratiivinen oikeus ja suomalainen sovittelu. Oikeus 2004 (33); 2: s Ervasti, Kaijus: Empiirinen oikeustutkimus. Teoksessa Lindfors, Heidi (toim.): Empiirinen tutkimus oikeustieteessä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 64. Helsinki 2004, s Ervasti, Kaijus: Tuomioistuinten ulkopuolinen riitojen ratkaisu. Näkökulmia vaihtoehtoisiin konfliktinratkaisumenetelmiin. Lakimies 2000/7 8, s Flinck, Aune Iivari, Juhani: Lähisuhdeväkivalta sovittelussa. Tutkimus- ja kehittämishankkeen realistinen arviointi 5/2004. Helsinki Iivari, Juhani (toim.): Rikos- ja riita-asioiden sovittelijan opas. Vaajakoski Iivari, Juhani: Rikossovittelu oikeuden vaihtoehto, täydentäjä vai roskakori? Oikeus 2001 (30); 4: Jokela, Antti: Rikosprosessi. Helsinki 2008.

5 V Jokinen, Arja: Diskurssianalyysin suhde sukulaistraditioihin. Teoksessa Jokinen, Arja - Juhila, Kirsi Suoninen, Eero: Diskurssianalyysi liikkeessä. Jyväskylä 1999, s Jokinen, Arja: Vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan analysoiminen. Teoksessa Jokinen, Arja - Juhila, Kirsi Suoninen, Eero: Diskurssianalyysi liikkeessä. Jyväskylä 1999, s Jonkka, Jaakko: Syyttäjänrooli ja syytekynnys. Defensor Legis N:o 6/2003a, s Jonkka, Jaakko: Seuraamusluontoisesta syyttämättä jättämisestä väkivaltarikoksissa. Defensor Legis N:o 3/2003b, s Järvinen, Saija: Rikosten sovittelu Suomessa: sovittelukäytännöt ja vaihtoehtoisuuden arviointi. Helsinki Jääskeläinen, Petri: Syyttäjä tuomarina. Lakimies 7/1997a. s Jääskeläinen, Petri: Syyttäjä tuomarina. Rikos- ja prosessioikeudellinen tutkimus seuraamusluonteisen syyttämättä jättämisen ja rangaistusmääräysmenettelyn ehdoista Suomessa ja Ruotsissa. Helsinki 1997b. Jääskeläinen, Petri: Syyttömyysolettaman kumoamisesta syyttäjän päätöksenteossa erityisesti silmällä pitäen seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä. Teoksessa Jääskeläinen, Petri Koskinen, Pekka Majanen, Martti (toim.): Rikosoikeudellisia kirjoituksia VIII Raimo Lahdelle omistettu. Helsinki 2006, s Kaakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa: Retoriikka. Teoksessa Kaakkuri-Knuuttila, Marja-Liisa (toim.): Argumentti ja kritiikki. Lukemisen, keskustelun ja vakuuttamisen taidot. Tampere Kiviniemi, Kari: Laadullinen tutkimus prosessina. Teoksessa Aaltola, Juhani Valli Raine (toim.): Ikkunoita tutkimusmetodeihin II: näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä Laine, Matti: Kriminologia ja rankaisun sosiologia. Jyväskylä Lappi-Seppälä, Tapio: Sovittelu. Teoksessa Heinonen, Olavi Koskinen, Pekka Lappi- Seppälä, Tapio Majanen, Martti Nuotio, Kimmo Nuutila, Ari-Matti Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. Juva s Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosten seuraamukset. Porvoo 2000.

6 VI Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosoikeustutkimus, kriminaalipoliittinen orientaatio ja metodi. Teoksessa: Häyhä, Juha (toim.): Minun metodini. Porvoo 1997, s Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosoikeudellista toimenpiteistä luopumista koskeva uudistus II. Lakimies 8/1991a, s Lappi-Seppälä, Tapio: Rikosoikeudellisista toimenpiteistä luopumista koskeva uudistus I. Lakimies 7/1991b, s Mannozzi, Grazia: Mediation and criminal law: brief notes on the type of seriousness of mediable crimes. Teoksessa: Mirva Lohiniva-Kerkelä (toim.): Väkivalta seuraamukset ja haavoittuvuus. Terttu Utriaisen juhlakirja. Hämeenlinna Metsämuuronen, Jari: Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. 2. uudistettu painos. Helsinki Mielityinen, Ida: Rikos ja sovittelu: valikoituminen, merkitys ja uusintarikollisuus. Helsinki Mäkelä, Klaus: Kvalitatiivisen analyysin arviointiperusteet. Teoksessa Mäkelä Klaus (toim.): Kvalitatiivisen aineiston analyysi ja tulkinta. Helsinki 1990, s Niemi-Kiesiläinen, Johanna: Rikosprosessi ja parisuhdeväkivalta. Juva Niemi-Kiesiläinen, Johanna Honkatukia, Päivi Ruuskanen, Minna: Diskurssianalyysi ja oikeuden tekstit. Teoksessa Niemi-Kiesiläinen, Johanna Honkatukia, Päivi Karma, Helena Ruuskanen, Minna (toim.): Oikeuden tekstit diskursseina. Helsinki Norborg, Gudrun Niemi-Kiesiläinen, Johanna: Womens s Peace A Criminal law Reform in Sweden. Teoksessa Nousiainen, Kevät Gunnarsson Åsa Lundström, Karin - Niemi-Kiesiläinen, Johanna (toim.): Responsible Selves. Women in Nordic Legal Culture. Ashgate 2001, s Palonen, Kari Summa Hilkka: Johdanto: Retorinen käänne. Teoksessa Palonen, Kari Summa Hilkka (toim.): Pelkkää retoriikkaa. Tampere 1996, s Paso, Mirjami: Viimeisellä tuomiolla Suomen korkeimman oikeuden ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkopäätösten retoriikka. Hämeenlinna Pelikan, Christa: Victim-Offender -Mediation in Domestic Violence Cases a Research Report [online]. Vienna [viitattu ] Saatavilla osoitteessa: <URL:

7 VII Perelman, Chaim: Retoriikan valtakunta. Tampere Vai Sambou, Saija Uotila, Erika: Sovitteluun sopiva juttu. Syyttäjien käsitykset lähisuhdeväkivallan sopivuudesta sovitteluun vaihtelevat. Akkusastoori 7/2009. s Takala, Jukka-Pekka Mielityinen, Ida: Rikosten sovittelu ja parisuhdeväkivalta: sovinnon aika? Teoksessa: Soile Pohjonen (toim.): Sovittelu ja muut vaihtoehtoiset konfliktinratkaisumenetelmät. Vantaa 2001, s. s Tolvanen, Matti: Syyttäjän kriminaalipoliittinen rooli. Teoksessa Ohisalo, Jussi Tolvanen, Matti (toim.): Consilio Manuque Yhtenäinen syyttäjälaitos 10 vuotta. Joensuu 2008, s Tolvanen, Matti: Onko sovitukselle sijaa rationaalisessa ja tavoitteellisessa kriminaalipolitiikassa. Teoksessa: Mirva Lohiniva-Kerkelä (toim.): Väkivalta seuraamukset ja haavoittuvuus. Terttu Utriaisen juhlakirja. Hämeenlinna Tolvanen, Matti: Johdatus kriminaalipolitiikan teoriaan. Joensuu Tuomi, Jouni Sarajärvi, Anneli: Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä Virolainen, Jyrki Martikainen, Petri: Pro & Contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä. Helsinki Ylhäinen, Marjo: Oikeussosiologia lainopin tutkimuksessa. Teoksessa Lindfors, Heidi (toim.): Empiirinen tutkimus oikeustieteessä. s Helsinki 2004.

8 VIII INTERNETLÄHTEET Naisasialiitto Unioni ry:n lausunto, [viitattu ] <URL: Syyttäjän toimenkuvan kehittäminen. Valtakunnansyyttäjänviraston julkaisusarja nro 1. Työryhmän mietintö [viitattu ] <URL: Saaranen-Kauppinen Puusniekka, <URL: VKS:2000:1: Valtakunnansyyttäjän määräykset ja ohjeet. Syyttämättä jättämisestä erityisesti yleissäännösten nojalla. [viitattu ] <URL: ykset/vks20001syyttamattajattamisestaerityisestiyleissaannostenno> Sovittelutyöryhmänmietintö [viitattu ]. <URL: F84FCDF09315/0/sovittelutyoryhman_mietinto.pdf> VIRALLISLÄHTEET HE 13/2005vp: HE 93/2005 vp: HE 79/1989 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 21 luvun 16 :n muuttamisesta. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikosasioiden sovittelusta. Hallituksen esitys eduskunnalle rikosoikeudellisista toimenpiteistä luopumista koskevien säännösten uudistamiseksi. LaVM 13/2005: Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä (93/2005) laiksi rikosasioiden sovittelusta.

9 IX LYHENTEET HE LaVM RL ROL SjäL SovL VKS Hallituksen esitys Lakivaliokunnan mietintö Rikoslaki Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa Laki yleisistä syyttäjistä Laki rikos- ja eräiden riita-asioiden sovittelusta Valtakunnansyyttäjä

10 1 1. JOHDANTO 1.1. Tutkielman tarkoitus Yhteiskunnallinen keskustelu lähisuhdeväkivallasta on vilkastunut parin viime vuoden aikana. Erilaiset tutkimukset ja hankkeet sekä näistä uutisointi on lisännyt keskustelua lähisuhdeväkivallasta. Lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi tai siihen puuttumiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa ratkaisua, vaan ongelmaan on etsitty ratkaisuja muun muassa asenteiden muutoksesta, väkivallan tuomittavuudesta tai uhrin aseman parantamisesta. Lähisuhdeväkivallan tutkimiseen ja siihen puuttumiseen sekä sen ehkäisyyn tarvitaan monitieteellistä tutkimusta sekä moniammatillista lähestymistapaa. Mikään niistä keinoista, joilla lähisuhdeväkivaltaan yritetään puuttua, ei ole yksinään riittävä keino ongelman ratkaisemiseksi. Tämä tutkielma esittelee lähisuhdeväkivallan sovittelua syyttäjän näkökulmasta. Tarkoitus ei ole esittää kaiken kattavaa tutkimusta lähisuhdeväkivallasta ja sen sovittelusta vaan keskittyä yhteen osa-alueeseen. Jotta tutkielman aihetta voi ymmärtää, on tarpeen käsitellä myös sovitteluprosessia ja siihen liittyviä periaatteita sekä suhdetta perinteiseen rikosprosessiin. Erityisesti lähisuhdeväkivallan soveltuvuudesta sovitteluun on käyty viime vuosien aikana keskustelua puolesta ja vastaan. Esimerkiksi Naisasialiitto Unioni on usein esittänyt näkemyksensä siitä, että lähisuhdeväkivalta ei sovellu sovitteluun. Yhdistys on sitä mieltä, että lähisuhdeväkivalta ei luonteensa vuoksi sovellu sovitteluun ja tämän tyyppisten rikosten ohjaaminen sovitteluun tulisi lopettaa välittömästi. 1 Muitakin vastaavia kannanottoja lähisuhdeväkivallan sovittelusta on esitetty. Lähisuhdeväkivallan sovittelun vastustajat kokevat, että sovittelussa teon rikollinen luonne hämärtyy ja asianosaisten oikeusturva vaarantuu. Lähisuhdeväkivallan sovittelun puoltajat taas korostavat sovittelun niitä hyötyjä joita ei perinteisessä oikeudenkäynnissä ole. Sovittelussa uhrin asema voidaan ottaa paremmin huomioon kuin perinteisessä oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäynti keskittyy tekijän rankaisemiseen ja uhrin asema jää usein huomiotta. Myös asianosaisten hakeutumista ulkopuolisen avun piiriin voidaan tukea eri tavalla sovittelussa kuin perinteisessä oikeudenkäynnissä. 1 Naisasialiitto Unionin lausunto

11 2 Lähisuhdeväkivallan sovittelu on aihe, joka herättää aika ajoin voimakastakin vastustusta. Se voi osaksi johtua siitä, ettei ihmisillä ole tarpeeksi tietoa sovittelusta ja sen periaatteista tai menettelytavoista. Sovittelumenettelystä puhuttaessa tulisi muistaa, että se on kytköksissä myös viranomaisiin ja viralliseen oikeusprosessiin. Lähisuhdeväkivallan sovitteluun liittyy monia eri tahoja: poliisi, syyttäjä, sovittelutoimiston henkilökunta ja vapaaehtoiset sovittelijat sekä mahdolliset muut ulkopuoliset auttavat tahot. Tämä tutkielma keskittyy syyttämättä jättämiseen lähisuhdeväkivaltatapauksissa. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä edellytyksillä lähisuhdeväkivallan sovittelu on mahdollista ja, millä perusteilla syyttämättä jättämiseen on lähisuhdeväkivaltatapauksissa päädytty. Lähisuhdeväkivallan sovittelun edellytyksiä arvioitaessa, arvioin myös soviteltavien rikosten alaa ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvää lainsäädäntöä ja sen kehitystä. Tässä tutkielmassa on tarkoitus vastata seuraaviin kysymyksiin: 1) Millä edellytyksillä lähisuhdeväkivallan sovittelu ja syyttämättä jättäminen sovinnon perusteella on mahdollista? 2) Mitä perusteita syyttämättäjättämispäätöksissä mainitaan? 3) Miten syyttämättäjättämispäätökset on perusteltu? Tämän tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, mitä perusteita syyttämättäjättämispäätöksissä tosiasiassa käytetään ja miten syyttämättäjättämispäätökset käytännössä perustellaan. Lisäksi syyttämättäjättämispäätösten painoarvoa lisää se, että kyseinen päätös on usein ainoa viranomaisen tekemä päätös, joka asiassa annetaan, koska asian käsittely ei näissä tapauksissa välttämättä etene oikeudenkäyntiin asti. Syyttäjien tulisi täten kiinnittää erityistä huomiota syyttämättäjättämispäätösten sisältöön ja lausumien muotoiluun. Näillä seikoilla voi olla suuri vaikutus siihen, kuinka vakuuttavana ja hyväksyttävänä syyttämättäjättämispäätöstä pidetään niin asianosaisten kuin suuren yleisönkin silmissä.

12 Tutkielmassa käytettävät tutkimusmenetelmät Tämä tutkielma on rikosoikeudellinen tutkimus lähisuhdeväkivallan sovittelusta ja syyttämättä jättämisestä. Tämä tutkielma on myös kriminaalipoliittinen tutkimus. Kriminaalipoliittisella tutkimuksella pyritään vaikuttamaan rikollisuutta ja sen kontrollointia koskevaan päätöksentekoon, suunnitteluun tai käytäntöihin 2. Kriminaalipolitiikka voidaan jakaa kahteen ryhmään: tavoitteisiin, jotka liittyvät rikollisuuden vähentämiseen tai tavoitteisiin, jotka liittyvät rikollisuuden aiheuttamiin haittoihin ja näiden vähentämiseen, koska rikollisuus aiheuttaa haittaa niin tekijöille kuin uhrillekin, kriminaalipolitiikan tavoitteet voivat liittyä siten myös rikoksen asianosaisten aseman parantamiseen. Haittojen vähentäminen voi liittyä korvausten maksamiseen liittyviin kysymyksiin tai neuvonta- ja tukitoimintaan. 3 Rikosoikeus liittyy tiiviisti julkiseen valtaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Rikosoikeuden tiimoilta käydään koko ajan vilkasta yhteiskunnallista keskustelua, jonka tarkoituksena on yrittää vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Lisäksi rikosoikeus puuttuu kansalaisten perusoikeuksiin, ja tähän puolestaan liittyvät kysymykset valtiollisen pakkovallan käytön oikeutuksesta. Rikosoikeuden tehtävä on ylläpitää yhteiskuntarauhaa. Rikosoikeuden käytön oikeutukseen liittyvät kysymykset ovat riippuvaisia siitä, kuinka hyvin ja millaisin kustannuksin rikosoikeus tehtävästään selviää. 4 Tämä tutkielma selvittää muun muassa syyttämättä jättämisen käytäntöjä lähisuhdeväkivallan sovittelun osalta. Lähisuhdeväkivallan sovittelua ja myös muiden rikosten sovittelua on perusteltu uhrin aseman parantamisella ja huomioimisella esimerkiksi siinä mielessä, että sovittelutapaamisissa on mahdollista käsitellä myös tapahtuneeseen rikokseen liittyviä tunteita ja mahdollisia pelkoja. Lisäksi sovitteluun liittyvään lainsäädäntöön pyritään vaikuttamaan erilaisilla julistuksilla ja mielipidekirjoituksilla. 2 Alvesalo Ervasti 2006, s Laine 2007, s Lappi-Seppälä 1997, s

13 4 Tutkielma on osaksi lainopillinen ja osaksi empiirinen tutkimus lähisuhdeväkivallan sovittelusta ja syyttämättä jättämisestä. Lainopillinen tutkimus tulkitsee ja systematisoi oikeussäännöksiä. Tutkielman lainopillisessa osuudessa käsittelen sekä lähisuhdeväkivallan sovittelun edellytyksiä sekä syyttämättä jättämisen edellytyksiä sovinnon perusteella. Lisäksi käsittelen lähisuhdeväkivaltaan liittyvää lainsäädäntöä, eri rikostyyppien soveltuvuutta sovitteluun sekä sovittelun yleisiä periaatteita. Lainopillinen osuus vastaa tämän tutkielman ensimmäiseen tutkimuskysymykseen eli siihen, millä edellytyksillä lähisuhdeväkivallan sovittelu ja syyttämättä jättäminen sovinnon perusteella on mahdollista. Empiirisellä oikeustutkimuksella ei ole yhtenäistä teoreettista pohjaa, vaan sen piiriin kuuluu useita eri suuntauksia. Empiiristä tutkimusta voidaan tehdä muun muassa oikeussosiologian, oikeushistorian tai oikeuspolitiikan näkökulmasta. 5 Tätä tutkielmaa voidaan pitää osaksi oikeussosiologian piiriin kuuluvana. Oikeussosiologian tutkimuskohteena voi esimerkiksi olla oikeudelliset käytännöt, joissa oikeutta tuotetaan ja uusinnetaan, jolloin tutkimus kohdistuu siihen, millaiseksi oikeus oikeudellisissa käytännöissä rakentuu. 6 Oikeussosiologia käsittelee syitä ja seurauksia ja pyrkii lisäämään ymmärrystä tai kuvaamaan virallisia ja epävirallisia oikeudellisia instituutioita. Oikeussosiologinen tutkimus ei koske siis vain voimassaolevaa virallista oikeutta, vaan myös erilaisia epävirallisia menettelyjä virallisen oikeuden ulkopuolella. Oikeussosiologiselle tutkimukselle on ominaista myös, ettei siinä sitouduta juridisiin käsitteisiin. Oikeussosiologiassa käytetään usein sellaisia käsitteitä kuten konflikti ja poikkeava käyttäytyminen. Yksi keskeisimmistä käsitteistä sekä oikeustieteessä että oikeussosiologiassa on normi, mutta oikeussosiologiassa normilla on laajempi merkitys, koska sen käyttö ei rajoitu ainoastaan virallisiin normeihin. 7 Sovittelulla tässä tutkielmassa tarkoitetaan juuri tällaista epävirallista konfliktinratkaisumenettelyä. Myöhemmin kappaleessa 2 käsittelen tarkemmin vaihtoehtoisia konfliktinratkaisumenetelmiä ja näiden ideologisia lähtökohtia. Vaikka sovittelu kuuluukin vaihtoehtoisten konfliktinratkaisumenetelmiin, sovittelulla on kuitenkin myös kytköksiä viralliseen oikeusjärjestelmään, erityisesti silloin, kun kyseessä on lähisuhdeväkivaltatapaus. 5 Ervasti 2004, s Ylhäinen 2004, s Alvesalo Ervasti 2006 s. 8, 10.

14 5 Empiirinen osuus tässä tutkielmassa keskittyy toisen ja kolmannen tutkimuskysymyksen käsittelyyn. Sisällönanalyysin avulla selvitän, mitä perusteita sovittelussa sovituissa syyttämättäjättämispäätöksissä käytetään ja retorista analyysia puolestaan selvittäessäni, miten päätökset on perusteltu Tutkielman aihepiiristä tehty aikaisempi tutkimus Uusimpiin suomalaisiin tutkimuksiin sovittelusta lukeutuu Henrik Elonheimon väitöstutkimus: Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu. Kyseinen tutkimus oli kriminologinen pitkittäistutkimus, jossa tutkittiin, mitkä lapsuudessa ja nuoruudessa mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden määrään ja lajiin. Rikosten sovittelu nähtiin kyseisessä tutkimuksessa mielekkäänä ja toimivana sekä asianosaisten ja yhteiskunnankin kannalta. Rikokseen syyllistyneet olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingon ja osapuolet olivat sovittelun lopputulokseen tyytyväisiä. Myös kehittämisen varaa huomattiin muun muassa nuorten osallistumisessa. Erityisesti sovittelutapaamisessa käytyyn keskusteluun ja nuorten osallistumista tulisi lisätä, sillä aikuiset usein hallitsivat näitä keskusteluja. 8 Muut rikosten ja riitojen sovitteluun liittyvät aikaisemmat tutkimukset on tehty lähinnä ennen lakia rikosten ja eräiden riita-asioiden sovittelusta (1015/2005, jatkossa sovittelulaki) eli ennen vuotta 2006 eikä sovittelulain voimaantulon jälkeen tehtyä tutkimusta juurikaan ole. Uusimpia lähisuhdeväkivallan sovitteluun liittyviä tutkimuksia on Flinckin ja Iivarin tutkimus vuodelta Kyseessä oli arviointitutkimus, jossa yhdistyivät prosessi-, vaikuttavuus- ja kokonaisarviointi. Tutkimuksen tulosten mukaan sovittelun kriteereitä ei voida asettaa etukäteen rikoslajin tai rikoksen vakavuuden perusteella, vaan soveltuvuus sovitteluun täytyy arvioida tapauskohtaisesti. Tutkimuksen tulosten perusteella voitiin esittää, että sovittelu on yksi keino ongelmien ratkaisussa tai selviytymisen tukemisessa. 9 8 Elonheimo 2010, passim. 9 Flinck Iivari 2004, passim.

15 6 Muuta ainoastaan lähisuhdeväkivallan sovitteluun keskittyvää tutkimusta ei Suomessa juurikaan ole tehty, vaan aikaisemmat tutkimukset ovat keskittyneet sovittelutoiminnan muihin osa-alueisiin. Järvisen tutkimus keskittyy sovittelutoiminnan kuvaamiseen ja arviointiin ennen vuotta Mielityisen tutkimuksessa vuodelta 1999 tutkittiin, millaiset jutut päätyvät sovitteluun ja miksi. Lisäksi tutkittiin sovittelun merkitystä asianosaisille sekä sovittelun vaikutusta uusintarikollisuuteen. Tutkimuksen tuloksia verrattiin Järvisen vuoden 1993 tutkimukseen. 11 Kansainvälistä tutkimusta lähisuhdeväkivallasta on tehty muun muassa Itävallassa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa. Näissä tutkimuksissa on käsitelty lähisuhdeväkivallan sovittelun edellytyksiä ja keinoja puuttua lähisuhdeväkivaltaan. Itävallassa lähisuhdeväkivaltaan liittyvää tutkimusta on tehnyt Christa Pelikan. Hänen tutkimuksensa mukaan etukäteen ei voida asettaa kriteereitä sille, millaisia tapauksia sovitteluun tulisi lähettää ja ketkä sovittelusta eniten hyötyvät. Lähisuhdeväkivaltatapauksissa tarvitaan yhteistyötä esimerkiksi syyttäjien ja eri auttavien tahojen välillä sen sijaan, että pyrittäisiin listaamaan tarkkoja edellytyksiä lähisuhdeväkivallan sovittelulle. 12 Kanadassa lähisuhdeväkivallan sovittelua ovat tutkineet muun muassa Edwards ja Haslett. Heidän mukaansa restoratiivisen oikeuden menetelmistä on hyötyä tietyissä lähisuhdeväkivaltatapauksissa ja silloin, kun tietyt edellytykset täyttyvät. Toimivan sovittelutoiminnan edellytyksiin kuuluu muun muassa sovittelijoiden koulutus, joka puolestaan turvaa muita sovittelun periaatteita, esimerkiksi uhrin turvallisuutta sekä tekijän mahdollisuuksia käyttäytymisensä muuttamiseen ja tekonsa seurauksien pohtimiseen. 13 Uudessa-Seelannissa Braithwaiten ja Dalyn tutkimuksessa käsiteltiin miesten väkivaltaa naisia kohtaan ja vaihtoehtoisia keinoja siihen puuttumiseen Järvinen 1993, passim. 11 Mielityinen 1999, passim. 12 Pelikan 2000, passim. 13 Edwards Haslett 2003, passim. 14 Braithwaite Strang 2004, passim.

16 Tutkielman keskeiset käsitteet ja tutkielman rakenne Tässä tutkielmassa käytetään lähisuhdeväkivallan käsitettä. Lähisuhdeväkivalta-käsite on yleisesti käytössä myös tämän päivän yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja lisäksi se on käsitteenä laajempi kuin perheväkivalta tai parisuhdeväkivalta. Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perheenjäsenten, parisuhteen tai muun läheisen suhteen osapuolen väkivaltaista käyttäytymistä toista osapuolta kohtaan. Kyse voi olla puolisoiden välisestä tai parisuhteensa jo päättäneiden henkilöiden välisestä väkivallasta. Kyseessä voi olla myös muu perheen sisällä tapahtuva väkivallasta, eli esimerkiksi lapsen kohdistama väkivalta vanhempaansa kohtaan. Käsite kattaa siis kaikkien perheenjäsenten, sukulaisten tai muussa lähisuhteessa elävien käyttämän väkivallan toista osapuolta kohtaan. Väkivallan muoto vaihtelee, se voi olla fyysistä tai henkistä. Rikosnimikkeet, jotka tulevat tällöin kyseeseen ovat muun muassa lievä pahoinpitely, pahoinpitely ja törkeä pahoinpitely. Lisäksi kyseessä voi olla laiton uhkaus, kotirauhan rikkominen, kunnianloukkaus tai vahingonteko. Edellä mainituista lievä pahoinpitely, kotirauhan rikkominen, kunnianloukkaus ja vahingonteko ovat asianomistajarikoksia. Laiton uhkaus on rikoslain (578/1995) mukaan asianomistajarikos, mikäli sen teossa ei ole käytetty hengenvaarallista välinettä tai erittäin tärkeä yleinen etu ei vaadi syytteen nostamista (RL 25:9). Lähisuhdeväkivallan sovittelulla tarkoitetaan sovittelulain mukaista sovittelua. Tämä tutkielma jakaantuu kolmeen eri osa-alueeseen. Ensin käsittelen sovittelua rangaistusteorioiden näkökulmasta, jonka jälkeen käsittelen erilaisia vaihtoehtoisia konfliktinratkaisumenetelmiä ja sovittelutoiminnan kehitystä. Tutkielman toinen osa-alue käsittelee lähisuhdeväkivallan sovitteluprosessia ja sovittelun edellytyksiä sekä soviteltavia rikoksia. Tämän jälkeen käsittelen syyteharkintaa ja toimenpiteistä luopumista. Toimenpiteistä luopumisen käsittely keskittyy seuraamusluonteiseen syyttämättä jättämiseen, ja sovittelun ollessa kyseessä, syyttämättä jättämiseen kohtuusperusteella, jossa sovinto mainitaan yhtenä perusteena syyttämättä jättämiselle.

17 8 Kolmas kokonaisuus koostuu empiirisestä osuudesta. Ensin käsittelen laadullisen tutkimuksen menetelmiä, sisällönanalyysia ja retorista analyysia. Tämän jälkeen on vuorossa aineiston analysointi, jossa ensin käsittelen syyttämättäjättämispäätöksiä sisällönanalyysin keinoin ja tämän jälkeen on vuorossa aineiston retorinen analyysi. 2. SOVITTELUTOIMINNAN TAUSTAA 2.1. Rangaistusteoriat ja sovittelu Kriminaalipolitiikkaan liittyy aina kysymyksiä rikosoikeuden käytön oikeutuksesta ja tavoitteista. Rangaistusteorioiden avulla vastataan näihin kysymyksiin rikosoikeuden käytön oikeutuksesta. Rangaistusteoriat ottavat kantaa rangaistuksen käyttöä ohjaaviin periaatteisiin ja näiden periaatteiden välisiin suhteisiin, jolloin rangaistusteorioilla on lainkäyttöä systematisoiva väline. 15 Rangaistusteorioiden avulla siis perustellaan, missä tarkoituksessa ja millaisin edellytyksin rikoslain käyttö on oikeutettua. Rangaistusteoriat jaetaan sovitusteorioihin ja preventioteorioihin. Sovitusteoriat suuntautuvat ikään kuin taaksepäin, jolloin rangaistuksen määrääminen on oikeutettua tehdyn rikoksen vuoksi. Rikoksentekijän voidaan nähdä ansainneen rangaistuksensa syyllistyessään rikolliseen tekoon. Preventioteoriat suuntautuvat puolestaan eteenpäin ja näin ollen rangaistuksen käyttö oikeutetaan rangaistuksesta saavutettavilla hyödyillä. Rangaistuksen tulee hyödyttää yhteiskuntaa joko vähentämällä lainrikkomista yleisellä tasolla tai rangaistukseen tuomitun itsensä taipumusta rikkoa lakia. 16 Länsimaisen kriminaalipolitiikan mukaan rikosoikeuden tavoitteena on ehkäistä rikoksia ennalta. Rikosoikeusjärjestelmän välitön vaikutus perustuu rangaistusuhkiin ja rangaistukseen liittyvään pelotusvaikutukseen. Nämä kohdistuvat joko rikoksentekijään, jolloin puhutaan erityisestävästä vaikutuksesta, taikka muihin ihmisiin, jolloin puhutaan yleisestävästä vaikutuksesta. Välillinen vaikutus tarkoittaa puolestaan sitä, että rangaistusuhat ja rikok- 15 Lappi-Seppälä 1997, s Lappi-Seppälä 2000, s

18 9 seen syyllistyneiden rankaiseminen luovat ja vahvistavat ihmisten moraalikäsityksiä. Lisäksi rikosoikeutta voidaan tarkastella myös luottamuksensuojan näkökulmasta. Säätämällä tietyt teot rangaistaviksi, valtio pyrkii kertomaan mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Ihmisten täytyisi tällöin voida luottaa siihen, että näitä sääntöjä noudatetaan, ja mikäli säädettyjä lakeja rikotaan, seuraa rangaistus. 17 Yleisestävä vaikutus saavutetaan, kun koko oikeusjärjestelmä koetaan lailliseksi ja oikeaksi. Tällöin rikollinen teko leimataan hylättäväksi ja vääräksi. 18 Yksittäisillä tapauksilla välttämättä ole vaikutusta yleisestävyyteen, sillä yleisestävä vaikutus syntyy järjestelmästä ja sen soveltamisen kokonaisuudesta. Yksittäiset tapaukset tukevat tätä kokonaisuutta, sillä niiden avulla pidetään yllä ja vahvistetaan luottamusta rikosoikeusjärjestelmää kohtaan. Rikoslakia tulisi soveltaa siten, että se osoittaa rikoslain normit vakavasti otettavaksi sekä siten, että yleisön luottamus viranomaisten toiminnan tasapuolisuuteen säilyy. 19 Preventioteoriat perustellaan yleis- ja erityispreventiolla. Erityispreventio kohdistuu rikoksentekijään itseensä ja yleispreventio niin sanottuun suureen yleisöön. Yleisprevention näkökulmasta rangaistusjärjestelmän motivointivaikutuksena on riittävä sanktioankaruus ja sanktiovarmuus sekä tieto näistä molemmista. Jotta rikoslainsäädännön yleisestävä vaikutus toteutuisi, lainsäädännön tulee olla selkeää, laki tulee saattaa voimaan tehokkaasti ja siitä tulee tiedottaa riittävästi sekä kiinnijäämisriskin tulee olla riittävän korkea. Välillinen preventio toteutuu silloin, kun ihmiset ovat hyväksyneet rikoslain säännökset kaikkia sitoviksi. Tällöin lakia kunnioitetaan ja sen noudattaminen koetaan tärkeäksi. Erityisestävyyttä arvioitaessa kiinnitetään huomiota rikoksentekijän uusimisriskiin; rangaistuksen tulisi olla sellainen, että se vähentäisi rikoksen uusimisen riskiä. 20 Rikosprosessin perustehtävänä on rikosvastuun toteuttaminen laissa säädetyllä tavalla. syyttäjän on nostettava syyte, kun on todennäköisiä syitä epäilyn tueksi. Tästä periaatteesta on kuitenkin säädetty poikkeuksia, sillä syyttäjä voi syyteharkintaa suorittaessaan ottaa 17 Tolvanen 2006, s Anttila Törnudd 1983, s Lappi-Seppälä 2000, s Lappi-Seppälä 2000, s. 39.

19 10 huomioon kriminaalipoliittisia tarkoituksenmukaisuusnäkökohtia, jolloin syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta sellaisissa tapauksissa, joissa syyllisyys rikokseen on varma. 21 Perinteisestä rangaistuksen perustelutavoista eniten poikkeaa abolitionismi, joka suhtautuu kriittisesti koko nykyiseen rikosoikeusjärjestelmään. Abolitionistinen koulukunta ei pyri rikosoikeusjärjestelmän kehittämiseen, vaan vaatii sen hylkäämistä kokonaan tai vaihtamista johonkin muuhun, toimivampaan järjestelmään. Abolitionismi voidaan liittää osaksi myös restoratiivisen eli niin sanotun korjaavan oikeuden alaan, johon rikosten sovittelukin kuuluu. 22 Restoratiivisessa oikeudessa tehtyyn rikokseen ei vastata perinteisellä rangaistuksella, vaan konfliktin aiheuttama vahinko pyritään korjaamaan ja asianosaisten keskinäinen suhde palauttamaan samanlaiseksi kuin ennen konfliktia. Restoratiivisen oikeuden menettelymuodot ja arvot eroavat osittain perinteisestä rikosprosessista. Restoratiivisen oikeuden piirissä asianosaiset ovat aktiivisia, sillä asianosaiset kertovat itse tapahtumista sovittelijan vain ohjatessa keskustelua ja mahdollistaessa asianosaisten rauhanomaisen kohtaamisen. 23 Rikoksentekijä on aktiivinen osapuoli myös silloin, kun mietitään mahdollisten vahinkojen korvaamista. Sovittelussa ja muissa restoratiivisen oikeuden menettelyissä pyritään korjaamaan aiheutuneet vahingot siten, että jatkossa asianosaiset pystyisivät kohtaamaan toisensa ilman häpeää tai kaunaa. Tekijän vastuunotto tehdystä teosta on yksi tärkeä osa restoratiivisen oikeuden prosessia. Vastuunottamisen kautta tekijä voi hyvittää tekonsa uhrille ja saada anteeksi. Tällöin itse sovitteluprosessi voi olla tärkeämpi kuin prosessin lopputulos. Kun asianosaisia on kuunneltu ja kohdeltu tasavertaisina prosessin jäseninä, tyytyväisyys ja sitoutuminen prosessissa saavutettuun lopputulokseen kasvavat, koska restoratiivinen prosessi mahdollistaa vapaan keskustelun ja rikoksen aiheuttamien tunteiden käsittelyn. Tämän lisäksi pyritään keskittymään myös tapahtuneen konfliktin taustalla ole 21 Lappi-Seppälä 2000, s Lappi-Seppälä 2000, s Elonheimo 2004, s. 181.

20 11 viin ongelmiin. Etuna perinteiseen rikosprosessiin on myös se, että restoratiivisen oikeuden alaan kuuluvissa menettelyissä voidaan päätyä hyvin erilaisiin ratkaisuihin ja sopimuksiin, eikä niissä tarvitse noudattaa mitään ennalta määrättyä kaavaa. 24 Sovinto ja hyvitys ovat osa virallista rikosoikeusjärjestelmää ja ne ovat myös yksi peruste toimenpiteistä luopumiselle. Sovittelussa korostetaan tekijän ja uhrin suhdetta siten, että pääpaino on asianosaisten välisen suhteen korjaamisessa, toisin kuin oikeudenkäynnissä, jossa etusijalla ovat näyttökysymykset epäillyn syyllisyydestä. Hyvitystä osana rikosoikeudellista järjestelmää on myös arvosteltu siitä, että sillä ei ole perinteisen rangaistuksen luonnetta eikä se huomioi yhteiskuntaa kohtaan tehtyä vääryyttä ollenkaan, kun asianosaisten välien selvittely on keskipisteenä. Hyvityksen ei kuitenkaan ole tarkoitus korvata täysin perinteistä rangaistusjärjestelmää, vaan sovittelu täydentää sitä. Lisäksi tulee muistaa, että seuraamusluonteinen syyttämättä jättäminen voidaan tietyssä mielessä nähdä rangaistuksena. Syyttämättäjättämispäätöksessä henkilön todetaan syyllistyneen rikokseen, mutta jonkin syyttämättä jättämisen perusteen ollessa käsillä, syyte voidaan jättää nostamatta. 25 Rikoksen hyvittäminen sopii ajatteluun, jossa rikosoikeusjärjestelmä nähdään tai sen koetaan muuttuneen enemmän konfliktien ratkaisun suuntaan. Sovittelu ja hyvitys edistävät osaltaan erityisestävyyttä, kun rikokseen syyllistynyt havaitsee uhrille aiheuttamansa kärsimyksen, hyvittää aiheuttamansa vahingot ja tätä myötä ottaa vastuun teostaan ja integroituu takaisin yhteiskunnan jäseneksi. Sovittelussa uhrin asema ja oikeudet otetaan huomioon eri tavalla kuin perinteisessä oikeudenkäynnissä ja jos sovittelun ja rikoksen hyvittämisen myötä rikosoikeusjärjestelmä koetaan entistä luotettavammaksi ja toimivammaksi, voi tällä olla vaikutusta myös yleisestävyyteen Elonheimo 2004, s Tolvanen 2005, s Tolvanen 2005, s. 113.

21 Vaihtoehtoiset konfliktinratkaisumenetelmät ja sovittelutoiminnan kehitys Vaihtoehtoiset konfliktinratkaisumenetelmät ovat peräisin 1970-luvun Yhdysvalloista. Oikeudelliset ja yhteiskunnalliset muutokset ja oikeudenkäynteihin liittyneet ongelmat ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että erilaiset vaihtoehtoiset konfliktinratkaisumenetelmät lisääntyivät juuri tuona aikana. Vaihtoehtoisten menetelmien nousu liittyi 1960-luvulla alkaneeseen perusoikeustaisteluun. Vaihtoehtoiset liikkeet kokosivat yhteen erilaisia vähemmistöjä ja kyseisessä liikkeissä vaadittiin demokraattista osallistumista eri yhteiskunnallisissa instituutioissa ja tyypillistä näille vaihtoehtoisille liikkeille oli nimenomaan osallistumisen ja yhteisöllisyyden korostaminen. Vaihtoehtoisia konfliktinratkaisumenetelmiä on monenlaisia, sovittelu on vain yksi niistä. Näille menetelmille ei ole olemassa mitään yhteistä teoreettista määritelmää, mutta yhteinen nimitys, jota vaihtoehtoisista konfliktinratkaisumenetelmistä käytetään, on ADR-liike (Alternative Dispute Resolution Movement), huolimatta siitä, minkä tyyppinen menettely on kyseessä. 27 Yhteistä lisäksi erilaisille vaihtoehtoisille konfliktinratkaisumenetelmille on niiden laaja näkökulma oikeuteen. Oikeutta ei ole rajoitettu vain voimassaolevaan viralliseen oikeuteen, vaan se käsittää myös erilaiset epäviralliset menettelyt ja käytännöt viralliskoneiston ulkopuolella. Konfliktinratkaisumenetelmien taustalla voidaan nähdä kaksi eri ideologista lähtökohtaa: osapuolten suhteita ja yhteisöllisyyttä korostava sekä perinteistä tuomioistuinprosessia halvempaa, nopeampaa ja pysyvämpää menettelyä korostava suuntaus. 28 Sovittelua voidaan pitää keskeisimpänä vaihtoehtoisena menettelynä, ja usein vaihtoehtoisista konfliktinratkaisumenetelmistä puhuttaessa tarkoitetaankin juuri sovittelumenettelyä, mutta sovittelumenettelyissä on myös paljon eroja. Sovittelu voi tapahtua tuomioistuimessa tai sen ulkopuolella, ja sovittelijana voi toimia tuomari, vapaaehtoinen sovittelija tai erillinen sovintolautakunta. Sovittelu on joissakin maissa pakollinen vaihe ennen tuomioistuinmenettelyyn siirtymistä ja joissakin maissa se on puolestaan vapaaehtoista. 27 Alvesalo- Ervasti 2006, s Ervasti 2000, s. 1237, 1242.

22 13 Kansainvälisessä keskustelussa termillä mediation viitataan usein vapaaehtoiseen, epäviralliseen, perinteisen oikeudenkäynnin ulkopuolella tapahtuvaan sovitteluun, jossa kolmas osapuoli (sovittelija) sovittelee asianosaisten välistä konfliktia. 29 Suomessa rikosten sovittelutoiminta perustuu myös nimenomaan tähän vapaaehtoiseen ja perinteisen oikeudenkäynnin ulkopuolella tapahtuvaan menettelyyn, jossa sovittelijoina toimivat vapaaehtoiset sovittelijat. Sovittelun eri muodoista erotetaan yleensä fasilatiivinen, evaluatiivinen sekä transformatiivinen sovittelu. Fasilatiivisessa sovittelussa pyritään saamaan esille osapuolten todelliset intressit ja yritetään sovittaa niitä yhteen. Sovittelijan rooli on helpottaa kommunikaatiota, jotta osapuolet voivat itse päästä ratkaisuun asiassa. Tällöin sovittelussa painottuu ongelmanratkaisun näkökulma. Yleensä asianosaisten intressit liittyvät henkilökohtaiseen turvallisuuteen, taloudellisiin seikkoihin tai hyväksyntään. Evaluatiivisessa sovittelussa korostuu osapuolten lailliset oikeudet ja taustalla toimiva oikeusjärjestelmä. Tämä sovittelumuoto soveltuu parhaiten kaupallisiin ja ammatinharjoittamiseen liittyviin konflikteihin. Sovittelija voi tällöin esimerkiksi arvioida, miten juttu päättyisi, mikäli se vietäisiin tuomioistuimen ratkaistavaksi. Sovittelijat tekevät tämän tyyppisessä sovittelussa myös konkreettisia sovintoehdotuksia. Transformatiivisessa sovittelussa eli muutokseen pyrkivässä sovittelussa konflikteja ei nähdä ainoastaan ongelmina, vaan ne nähdään myös mahdollisuuksina kasvulle ja muutokselle. Osapuolten tunteiden käsittely korostuu ja itse sovitteluprosessia pidetään tärkeänä, eikä sovintoon pääsyä nähdä menettelyn ainoana päämääränä. Tarkoituksena on tällöin keskittyä konfliktin takana oleviin psykologisiin syihin ja tämän kautta pyrkiä parantamaan osapuolten välisiä suhteita. Lisäksi on olemassa vielä narratiivinen sovittelu eli kertomuksellinen sovittelu. Osapuolet järjestävät tapahtumat kertomukselliseen muotoon ja kertomusten avulla he hahmottavat, kuinka näkevät itsensä ja muut osapuolet. Sovittelussa pyritään ymmärtämään monimutkaista sosiaalista kontekstia, jossa todellisuus rakentuu Ervasti 2000, s Alvesalo Ervasti 2006, s

23 14 Suomessa sovittelutoimintaa on ollut 1980-luvun alusta lähtien. Toiminta alkoi Vantaalta, josta se vakiintui hiljalleen myös muille suuremmille paikkakunnille. Ennen kuin laki rikos- ja riita-asioiden sovittelusta säädettiin, toiminta oli järjestetty kunnissa hyvin vaihtelevasti. Laki rikos- ja eräiden riita-asioiden sovittelusta tuli voimaan Ennen lain säätämistä mahdollisuus sovittelumenettelyn piiriin hakeutumisesta riippui pitkälti asuinpaikasta. Alueellisesti toiminta oli keskittynyt Etelä-Suomeen ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. 31 Lain myötä sovittelu laajeni valtakunnalliseksi ja hajanaisiksi muodostuneet sovittelukäytännöt yhtenäistyivät. Lisäksi sovittelun laintasoinen sääntely katsottiin tarpeelliseksi sovitteluun tulevien juttujen vaikeutuessa, sillä ennen sovittelutoiminta keskittyi nuorten tekemiin yksinkertaisiin rikoksiin, mutta vähitellen soviteltavat jutut ovat vaikeutuneet. Nykyään sovitellaan myös aikuisten välisiä rikoksia, kuten pahoinpitelyjä ja riitaasioita, jotka edellyttävät menettelyjen yhdenmukaistamista sekä sovittelijoiden parempaa perehtyneisyyttä ja koulutusta sovitteluun LÄHISUHDEVÄKIVALLAN SOVITTELU 3.1. Lähisuhdeväkivallan sovitteluprosessi Aloite sovitteluun voi tulla viranomaistaholta tai asianosaisilta itseltään. Tapaukset, joissa väkivalta on kohdistunut epäillyn puolisoon, lapseen, vanhempaan tai muuhun heihin rinnastettavaan läheiseen, aloite sovitteluun voi tulla ainoastaan poliisilta tai syyttäjältä. Niissä tapauksissa, joissa kyse ei ole lähisuhteessa tapahtuneesta rikoksesta, aloite voi tulla myös asianosaiselta itseltään tai joltakin muulta viranomaistaholta (SovL 3:13 ). Sovittelutoimisto päättää sovittelun aloittamisesta ja varmistaa, että kaikki sovittelun edellytykset täyttyvät (SovL 3:15 ). Poliisilta tai syyttäjältä tullut sovittelualoite ei automaattisesti tarkoita, että tapaus soveltuu sovitteluun. Lopullisen päätöksen sovittelun aloittamisesta suorittaa sovittelutoimiston johtaja (SovL 15 ). 31 HE 93/2005 vp, s HE 93/2005, s. 4.

24 15 Kun päätös sovittelun aloittamisesta on tehty, tapaus siirtyy sovittelijoille, jotka hoitavat yhteydenotot asianosaisiin. Yhteydenottojen yhteydessä varmistetaan vielä sovitteluhalukkuus ja sovitaan mahdollisista sovittelupäivistä. 33 Sovittelutapaamisessa tapahtumat käydään läpi, keskustellaan korvauksista, ja mikäli asiassa päästään sovintoon, allekirjoitetaan sopimus, jonka molemmat osapuolet hyväksyvät ja allekirjoittavat. Kun sovittelu on päättynyt, sovittelutoimisto toimittaa tiedon sovittelusta ja sen lopputuloksesta poliisille ja syyttäjälle, jonka jälkeen syyttäjä suorittaa syyteharkinnan. 34 Sovittelun yhtenä edellytyksenä on osapuolten vapaaehtoinen osallistuminen. Sovittelu voidaan toteuttaa vain sellaisten osapuolten kesken, jotka ovat henkilökohtaisesti ja vapaaehtoisesti ilmaisseet suostuvansa sovitteluun, ja jotka pystyvät ymmärtämään sovittelun ja siinä tehtävien ratkaisujen merkityksen. Lisäksi ennen kuin osapuolet antavat suostumuksensa sovitteluun, heille tulee selvittää heidän asemansa ja oikeutensa sovittelussa. Osapuolilla on myös oikeus peruuttaa suostumuksensa milloin tahansa sovittelun aikana (SovL 2 ). Sovittelu tulisikin keskeyttää silloin, kun epäillään, ettei asianomistaja ole vapaaehtoisesti suostunut sovitteluun (SovL 19 ). Sovittelijan on jatkuvasti valvottava, ettei uhria missään vaiheessa painosteta jatkamaan sovittelua. Painostusta epäiltäessä, sovittelun keskeyttämisen kynnyksen ei tulisi olla kovinkaan korkealla. Lähisuhdeväkivaltatapauksissa sovittelijan on tarkkailtava erityisen huolellisesti mahdollista painostusta sovitteluun osallistumiseen tai prosessin jatkamiseen. 35 Sovittelussa voidaan järjestää myös erillistapaamisia asianosaisten kesken. Sovittelulaissa säädetään, että sovittelija voi järjestää osapuolen kanssa sovittelutapaamisen myös muiden osapuolten läsnä olematta, jos osapuolet tähän suostuvat (SovL 18:3 ). Erillistapaamisia käytetään erityisesti lähisuhdeväkivaltaa soviteltaessa. Erillistapaamiset ennen yhteistä sovittelutapaamista ovat keino varmistaa asianosaisten sovitteluhalukkuutta ja vapaaehtoisuutta sekä muita sovittelun edellytyksiä. 36 Erillistapaamiset turvaavat osapuolten tasapuolisen kuulemisen ja näin osapuolet voivat kertoa avoimesti tapahtumista ilman painostetuksi tulemisen pelkoa. Jos tässä vaiheessa todetaan, että edellytyksiä sovittelulle 33 Iivari 2007, s Iivari 2007 s. 17, LaVM 13/2005, s Iivari 2007, s. 33.

25 16 ei ole, asianomistaja ei ole esimerkiksi vapaaehtoisesti suostunut sovitteluun tai edellytykset eivät jostakin muusta syystä täyty, sovittelu tulee keskeyttää ja palauttaa jutun käsittely poliisille ja sitä kautta syyttäjälle. Sovittelun edellytyksiä varmistettaessa erillistapaamisissa selvitetään myös, onko olemassa muita asianomistajaan kohdistuvia väkivallantekoja sekä uhrin muut mahdolliset aikaisemmat väkivallan kokemukset. Tekijän osalta varmistetaan, että taustalla ei ole sellaista rikollisuutta, joka estäisi sovitteluun ryhtymisen. 37 Erillistapaamiset luovat pohjan luottamukselle sekä avoimuudelle itse sovitteluprosessia ajatellen. Näissä tapaamisissa asianosaiset voivat esittää kysymyksiä sovitteluprosessiin liittyen, muun muassa sen vaikutuksista sekä pohtia sitä, mitä itse odottavat sovittelulta. Näissä tapaamisissa voidaan, asianosaisten halukkuudesta riippuen, käydä läpi teon hyvittämistä, anteeksiantamista ja korvauksiin liittyviä kysymyksiä. Asianosaisten suhteen tilasta voidaan myös keskustella.yleensä asianosaiset pohtivat suhteen jatkamiseen tai päättämiseen liittyviä kysymyksiä. Suhteeseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi voidaan keskustella myös asianosaisten mahdollisesta ulkopuolisen avun piiriin hakeutumisesta. 38 Sovitteluprosessi on pääpiirteissään samanlainen, oli kyseessä mikä rikos tahansa. Sovittelun yleiset periaatteet luottamuksellisuus, maksuttomuus, vapaaehtoisuus ja puolueettomuus, pätevät jokaisessa soviteltavassa tapauksessa, mutta lähisuhdeväkivaltatapauksissa esimerkiksi vapaaehtoisuuden ja yleisen sovitteluhalukkuuden varmistaminen on ensiarvoisen tärkeää. Sovittelijat toimivat sovittelutilanteessa puolueettomina välittäjinä. Sovittelussa ei koskaan ratkaista syyllisyyskysymystä, vaan pyritään sopimaan asia löytämällä molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Syyllisyyskysymyksen ratkaisee virallisen syytteen alaisissa jutuissa viime kädessä tuomioistuin. Asianomistajarikoksissa menetellään samalla tavalla, mikäli asianomistaja ei ole luopunut rangaistusvaatimuksesta sovittelussa saavutetun sovinnon seurauksena Flinck Iivari 2004, s. 148, Flinck Iivari 2004, s Iivari 2007, s. 15.

26 Lähisuhdeväkivallan sovitteluun liittyviä ongelmia Lähisuhdeväkivallan sovitteluun kohdistuva kritiikki on kohdistunut nimenomaan siitä, että fyysisen väkivallan synnyttämä epätasapaino suhteessa vaikuttaa myös sovittelutilanteessa, koska sovittelutilanteesta puuttuu viralliskontrolli, eikä näin ollen vahvemman osapuolen vaikutusta loppuratkaisuun pystytä välttämättä poistamaan. 40 Lähisuhdeväkivallan katsotaan synnyttävän vallan epätasapainon erityisesti niissä tilanteissa, joissa väkivalta on jatkunut pitkään. Onnistunut sovittelu edellyttää tasapuolista keskustelua osapuolten kesken. Kriittisesti tämän tyyppisen väkivallan sovitteluun suhtautuvien mukaan väkivalta läheisessä suhteessa tarkoittaa aina valtatasapainon puuttumista, ja täten sovittelun ei missään tapauksissa täytyisi olla mahdollista silloin, kun kyse on lähisuhdeväkivallasta. Lähisuhdeväkivallan sovittelun vastustajat kokevat, että sovittelussa koettu vuorovaikutus ja valtatasapaino ovat näennäisiä, jonka aiheuttaa väkivaltaisen käyttäytymisen katumusvaihe. Sovittelijoiden täytyy pyrkiä tasapainottamaan tilannetta erityisesti lähisuhdeväkivaltatapauksissa, joissa rikoksen uhri saattaa olla hyvinkin voimaton pitämään puoliaan. 41 Tämä tulisi kuitenkin tehdä tavalla, joka ei vahingoita sovittelun puolueettomuuden vaatimusta. Sovittelutilanteessa uhrin kontrollointi voi ilmetä tekijän pyrkimyksinä vaikuttaa uhrin tekoihin ja mielipiteisiin, jolloin kontrollointi voi tapahtua esimerkiksi käyttämällä tietynlaista äänenpainoa, eleitä tai katseita. Uhrin kontrollointi voi alkaa jo kotona, ennen kuin varsinainen sovittelu on edes alkanut. Uhria saatetaan uhkailla ja vaatia kertomaan tai jättämään kertomatta tiettyjä asioita tapahtumista. Uhria saatetaan painostaa myös anteeksiantoon. Lähisuhdeväkivallan sovittelun vastustajat kokevat, että anteeksianto ja teon sovittelu merkitsee teon oikeutusta ja hiljaista hyväksyntää, ja näin ollen rikokseen syyllistynyt voi jatkaa väkivaltaista käyttäytymistään. Jos taas sovittelussa ei päästä sopimukseen ja jutun käsittely etenee oikeudenkäyntiin saakka, uhrin syyllistäminen ja kontrollointi helposti jatkuu Flinck Iivari 2004, s Takala Mielityinen 2001, s Niemi-Kiesiläinen 2004, s. 158.

27 18 Lisäksi lähisuhdeväkivallan sovittelun on arvosteltu vaarantavan asianosaisten oikeusturvaa. Lähisuhteisiin liittyvän väkivallan käsittely perinteisen oikeudenkäynnin ulkopuolella pelätään huonontavan erityisesti heikomman osapuolen oikeusturvaa. Asianosaisten oikeusturvan kannalta on tärkeää, että heille annetaan riittävästi informaatiota sovittelun periaatteista, erityisesti sovittelun vapaaehtoisuudesta ja maksuttomuudesta. Asianosaisten oikeusturvaa parantaa myös riittävän tiedon antaminen sovitteluprosessista ja siitä, miten prosessi käytännössä etenee. Erityisen tärkeää on selventää asianosaisille sovittelun suhde perinteiseen rikosprosessiin sekä sovittelussa tehtävien sopimusten oikeusvaikutukset. Asianosaiset saattavat kokea herkästi tulevansa painostetuksi, joten sovittelijan puolueettomuutta tulisi korostaa. Lisäksi asianosaiset odottavat sovittelijoilta asiantuntemusta liittyen vahingonkorvauskysymyksiin. Riittävä asiantuntemus aiheutettujen vahinkojen ja vammojen korvaamisessa on omiaan estämään kohtuuttomien ja mielivaltaisten sopimusten syntymisen. 43 Sovittelu on vuorovaikutusprosessi, jossa tarkoituksena on osapuolten kohtaaminen ja ristiriidan selvittäminen. Ristiriidan selvittäminen edellyttää osapuolten välistä keskustelua ja toisen mielipiteiden kuuntelemista. 44 Tällainen vuorovaikutus ei ole mahdollista, jos osapuolet ilmoittavat sovittelutapaamiseen tullessaan että asia on jo sovittu eikä asiaa enää tarvitse ottaa esille. Tarkoitus olisi, että sovittelussa syntyisi avoin keskustelu tapahtumista ja sen vaikutuksista. Erityisesti tapauksissa, joissa asianosaiset asuvat yhdessä, asioista on keskusteltu kotona ja näin ollen toisen osapuolen näkemykset tapahtumista ovat jo tiedossa eikä asian käsittelylle tunnu olevan enää tarvetta. Hyvään sovittelukäytäntöön kuitenkin kuuluu, että sovittelija yrittää näissäkin tapauksissa osapuolten haluttomuudesta huolimatta saada aikaan avointa ja vuorovaikutuksellista keskustelua Flinck Iivari 2004, s Iivari 2007, s Takala Mielityinen 2001, s. 311.

28 Lähisuhdeväkivallan sovittelun hyödyistä Lähisuhdeväkivallan sovitteluun liittyy kuitenkin myös paljon hyötyjä verrattuna perinteiseen rikosprosessiin. Sovittelussa huomioidaan osapuolten henkilökohtaiset näkemykset tapahtumista kokonaisvaltaisemmin kuin oikeudenkäynnissä, koska sovittelussa osapuolet määräävät omaa konfliktiaan ja sovittelun lopputulosta. Suhteen korjaantumiselle on paremmat edellytykset, kun osapuolet ovat yhdessä käsitelleet tapahtumia ja välilleen syntynyttä konfliktia. Oikeudenkäynnissä puolestaan tuomari päättää käsittelyn kulusta, käsiteltävistä asioista ja lopputuloksesta, ilman asian osapuolten varsinaista suoraa vaikutusta asiaan. 46 Suhteen korjaamisella en tässä tapauksessa tarkoita suhteen korjaantumista siinä mielessä, että yhteiseloa välttämättä jatkettaisiin. Suhteen korjaaminen voi tarkoittaa myös asioiden selvittämistä ja konfliktin ratkaisua muussa mielessä. Onnistuneen sovittelun merkkinä ei mielestäni voida pitää suhteen jatkamista tai myöskään eroamista. Sovittelun tarkoituksena on sen sijaan kohtaaminen ja vuorovaikutus sekä asioiden selvittäminen sillä tavalla, että osapuolet pystyvät jatkamaan elämäänsä ilman pelkoja tai kaunoja toisiaan kohtaan. Oikeudenkäynnissä korostetaan teon rikollista luonnetta asianosaisten kustannuksella siinä mielessä, ettei oikeudenkäynnissä huomioida asianosaisten tarvetta käsitellä asiaa muistakin näkökulmista katsottuina. Sovittelussa voidaan korostaa tekijän vastuuta ja tukea asianosaisten hakeutumista ulkopuolisen avun piiriin ongelmien selvittämiseksi. Oikeudenkäynnin keskittyessä tekijän rankaisemiseen, uhrin asema jää usein huomiotta. Uhri voi haluta tietoa esimerkiksi erilaisista hoito- ja muista tukimuodoista, jotka auttaisivat asian selvittämistä siten, että asianosaisten ja mahdollisesti myös muiden perheenjäsenten välit saataisiin korjattua. 47 Sovittelussa asianosaisten keskinäiset suhteet säilyvät parempina kuin oikeudenkäynnissä, jotka usein muuttuvat hyvin riitaisiksi. Tätä voidaan pitää huomattavana etuna nimenomaan lähisuhteisiin liittyvissä konflikteissa. Yksi sovittelun ehdoton etu verrattuna tuo- 46 Alvesalo Ervasti 2006, s Takala Mielityinen 2001, s