TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
|
|
- Laura Halonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuusamon Osuuspankin TASEKIRJA 2015
2 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23 Osuuspankin tilinpäätöksen merkittävimmät laatimisperiaatteet 35 Liitetiedot 57 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 66 Hallituksen allekirjoitus 66 Hallintoneuvoston lausunto 66 Tilintarkastajien merkintä suoritetusta tilintarkastuksesta
3 KUUSAMON OSUUSPANKKI Hallitus 1 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS (18) Kuusamon Osuuspankin liikevoitto oli suurempi kuin edellisellä tilikaudella ja se muodostui tasoltaan kokonaisuutena hyväksi. Korkokate pieneni, mutta sen tulosvaikutuksen kompensoi palkkiotuottojen kasvu. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta hieman vähemmän arvonalentumistappioita luotoista ja muista sitoumuksista. Arvonalentumisten määrä suhteutettuna luotto- ja takauskantaan pysyi toimintaympäristön tila huomioon ottaen alhaisella tasolla. Pankin luottokanta ja talletuskanta kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna. Luottokannan kasvu nopeutui taloudellisen toimintaympäristön heikosta suhdannevaiheesta huolimatta. Pankin CET 1 vakavaraisuussuhde oli edellisvuotta parempi. Avainlukuja OP Ryhmä Avainlukuja Muutos Liikevoitto, 1000 euroa ,3 Kulujen suhde tuottoihin, % 49,1 54,2-5,1 Oman pääoman tuotto (ROE), % 9,6 8,6 1,0 Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde 40,4 37,8 2,6 Henkilöstö keskimäärin ,9 Jäsenet Kuusamon Osuuspankki on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa toimialueellaan paikallista vähittäispankkitoimintaa. Kuusamon Osuuspankki kuuluu OP Ryhmään, joka on johtava suomalainen finanssiryhmä. Se koostuu itsenäisistä osuuspankeista ja niiden keskusyhteisöstä OP Osuuskunnasta (aikaisemmin OP-Pohjola osk) tytäryhtiöineen. OP Ryhmän ja sen jäsenpankkien keskitettyjen palveluiden kehittämisestä ja tuottamisesta vastaavat OP Osuuskunta sekä sen tytäryhtiöt OP-Palvelut Oy ja OP- Prosessipalvelut Oy. OP Osuuskunta toimii koko OP Ryhmän strategisena omistusyhteisönä ja ryhmäohjauksesta ja valvonnasta vastaavana keskusyhteisönä. Kuusamon Osuuspankki on OP Osuuskunnan jäsenluottolaitos. OP Osuuskunta ja sen jäsenluottolaitokset yhdessä niiden konsolidointiryhmiin kuuluvien yhteisöjen kanssa muodostavat osuuspankkien yhteenliittymän, josta säädetään laissa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista ja laissa talletuspankkien yhteenliittymästä. Lakien mukaan keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat toistensa veloista ja sitoumuksista ja niiden vakavaraisuutta, maksuvalmiutta ja asiakasriskejä valvotaan yhteenliittymän tasolla. OP Ryhmän vakuutusyhtiöt eivät kuulu keskinäisen vastuun piiriin. Toimintaympäristö Maailmantalouden kasvu jäi vaisuksi vuonna 2015, kun kehittyvien markkinoiden kasvu kangerteli. Raaka-aineiden hinnat laskivat ja inflaatio hidastui maailmanlaajuisesti. Euroalueella kasvu piristyi kohtuulliseen vauhtiin. Neuvottelut Kreikan uudesta tukipaketista olivat vaikeita ja maa oli lähellä erota eurosta kesällä. EKP lisäsi rahapoliittista elvytystä inflaation hidastuttua. Keskuspankki aloitti valtionlainojen ostot maaliskuussa, minkä seurauksena lyhyimmät markkinakorot painuivat negatiivisiksi. EKP kertoi joulukuussa uusista toimista. Talletuskorkoa laskettiin ja arvopaperien osto-ohjelmaa pidennettiin maaliskuuhun 2017 asti. Markkinakorot alenivat edelleen hieman.
4 2 2 Suomen talouskuva pysyi heikkona. Kokonaistuotanto polki paikallaan ja työttömyys nousi. Investoinnit laskivat ja vienti väheni edelleen. Myönteistä oli kotitalouksien kulutuksen kasvu. Vuoden loppua kohden rakentamisen aktiviteetti piristyi. Asuntokauppa vilkastui hieman, mutta asuntojen hinnat laskivat vajaan prosentin. Kotitalousluottokannan kasvu vahvistui viime vuoden aikana runsaaseen kahteen prosenttiin. Yritys- ja asuntoyhteisöluottokanta kasvoi noin seitsemän prosenttia. Luotonkysynnän hienoisen positiivisen vireen odotetaan jatkuvan. Talletuskannan myönteinen kehitys jatkui läpi vuoden yritys- ja julkisyhteisöjen talletusten kasvun siivittämänä. Rahasto- ja vakuutussäästöt nousivat viime vuonna selvästi hyvän markkinakehityksen sekä nettomerkintöjen lisääntymisen ansiosta. Olennaiset tapahtumat tilikaudella Kuusamon Osuuspankki myi Tuotto-osuuksia vuoden aikana tuhannella eurolla (edellinen vuosi tuhatta euroa). Tuotto-osuus on asiakasomistajan vapaaehtoinen sijoitus osuuspankin omaan pääomaan. Tuotto-osuudet voidaan lukea pankin ydinvakavaraisuuteen. Tuotto-osuuden tuottotavoite vuodelle 2015 oli 3,25 prosenttia. OP Ryhmän hallintoneuvosto on vahvistanut myös vuodelle 2016 tuottotavoitteeksi 3,25 prosenttia. Kuusamon Osuuspankki on sijoittanut Tuottoosuuksista saamansa pääomat edelleen OP Osuuskunnan lisäosuuspääomaan. Kesäkuussa Kuusamon Osuuspankki myi osuutensa OP Ryhmään kuuluvista OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeista OP Osuuskunnalle. Kauppahinnat perustuivat ulkopuolisen tekemiin arvioihin. Myynneistä pankki sai yhteensä 770 tuhannen euron suuruisen myyntivoiton. Syyskuussa osuuspankki sai OP Ryhmän sisäiseltä vakuutusyhtiöltä OVY Vakuutus Oy:ltä 714 tuhatta euroa lisäosinkoa. Marraskuussa pankki aloitti uuden toimintamallin OP Ryhmään kuuluvan OP-Asuntoluottopankki Oyj:n kanssa. Mallissa osuuspankki saa rahoitusvelkoihin merkittävän ns. väliluoton OP-Asuntoluottopankki Oyj:ltä, kun osuuspankin taseessa olevia asuntovakuudellisia luottoja merkitään OP- Asuntoluottopankki Oyj:n joukkovelkakirjalainojen vakuudeksi. Vakuutena olevien luottojen määrä on ilmoitettu liitetiedossa 37, vakuudeksi annettu omaisuus. Kuusamon Osuuspankilla ei ollut muita olennaisia tapahtumia tilikaudella. Konsernirakenne ja siinä tapahtuneet muutokset tilikauden aikana Kuusamon Osuuspankin konserniin kuului pankin lisäksi tytäryrityksenä Kuusamon Seudun OP- Kiinteistökeskus Oy, konsernirakenteessa ei tapahtunut muutoksia kertomusvuoden aikana. Tytäryhteisön vähäisen merkityksen johdosta pankilla ei ole voimassa olevien säännösten mukaisesti velvollisuutta laatia konsernitilinpäätöstä, sillä emopankin tilinpäätös antaa riittävän ja oikean kuvan konsernin toiminnan tuloksesta sekä taloudellisesta asemasta. Tässä toimintakertomuksessa käsitellään Kuusamon Osuuspankin ja sen konsernin toimintaa emo-osuuspankin tilinpäätöksen lukujen perusteella. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Kuusamon Osuuspankilla ei ole ollut olennaisia tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen. Kuusamon Osuuspankin tulos Liikevoittoon vaikuttaneiden keskeisimpien tuotto- ja kuluerien kehitys kolmelta viimeiseltä vuodelta sekä vuoden 2015 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa.
5 3 3 Tulosanalyysi 1000 euroa Muutos, % 2013 Tuotot Korkokate , Muut tuotot Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista ,2 299 Palkkiotuotot, netto , Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot ,1 148 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot ,9 10 Suojauslaskennan nettotulos Sijoituskiinteistöjen nettotuotot ,3 43 Liiketoiminnan muut tuotot ,5 96 Yhteensä , Tuotot yhteensä , Kulut Henkilöstökulut , Muut hallintokulut ,2 899 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä ,3 94 Liiketoiminnan muut kulut ,7 729 Kulut yhteensä , Arvonalentumiset luotoista ja muista sitoumuksista ,2 199 Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot Liikevoitto (-tappio) ,3 512 Kuusamon Osuuspankin liikevoitto tuhatta euroa kasvoi vertailukaudesta 527 tuhatta euroa. Molempien tilikausien tulokseen sisältyy merkittäviä OP Ryhmän sisäisistä omistusjärjestelyistä johtuvia kertaluonteisia tuottoeriä. Myös pankin varsinaisen vähittäispankkitoiminnan tulos parani edelliseen tilikauteen verrattuna. Pankin korkokate tuhatta euroa pieneni edellisestä tilikaudesta 90 tuhatta euroa. Korkokatteen pieneneminen johtui markkinakorkojen laskusta, jonka epäedullista vaikutusta korkokatekertymään ei pankin luottokannan kasvu täysin kyennyt eliminoimaan. Laskevat markkinakorot alensivat pankin luottokannan keskikorkoa ja vähensivät siten luotonannosta saatavia korkotuottoja. Tilikauden aikana lyhimpien euribor -korkojen noteeraukset muuttuivat negatiivisiksi, mistä johtuen kyseisiä korkoja pohjakorkoina käyttävien luottosopimusten kokonaiskorot laskivat niiden sopimuskohtaisia korkomarginaaleja alhaisemmaksi. Pankin varainhankinnan korkokuluihin laskevilla markkinakoroilla ei ollut vastaavan suuruista kulua pienentävää vaikutusta, koska pankin pääasiallinen varainhankinta muodostuu korkotason muutoksiin hitaasti reagoivista käyttelytilitalletuksista. Pankin palkkiotuotot (netto) olivat tuhatta euroa ja niiden määrä kasvoi edellisestä tilikaudesta 123 tuhatta euroa. Tuottoja oman pääoman ehtoisista sijoituksista kasvatti OVY Vakuutus Oy:ltä saatu lisäosinko. Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuottoja kasvattivat OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeiden myynti OP Osuuskunnalle. Vertailukaudella myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuottoja kasvattivat puolestaan Pohjola Pankki Oyj:n osakkeiden myynti OP Osuuskunnalle. Henkilöstökulut olivat tuhatta euroa ja niiden määrä kasvoi edellisestä tilikaudesta 2,5 prosenttia. Kokonaisuutena pankin kulut pienenivät 7,1 prosenttia, mikä johtui pääosin liiketoiminnan muiden kulujen pienenemisestä lähinnä viranomaismaksujen vähentymisen johdosta. Arvonalentumiset saamisista laskivat vertailukaudesta ja suhteutettuna luotto- ja takauskantaan pysyivät matalalla tasolla. Kuusamon Osuuspankin palkkiotuotot (brutto) kasvoivat vertailuvuodesta 10,2 prosenttia. Luotonannon palkkioiden hienoista pienenemistä lukuun ottamatta kaikki muut merkittävät palkkiotuottoerät kasvoivat edelliseen tilikauteen verrattuna. Euromääräisesti merkittävimmät kasvut tapahtuivat maksuliikepalkkioissa ja vakuutusten välityksestä saaduissa palkkioissa. Luotonannon palkkioiden muita palkkiotuottoja heikompi kehitys johtui uusluotonannon kysynnän säilymisestä nor-
6 4 4 maalitilannetta vähäisempänä sekä vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla ilman toimitusmaksujen perintää toteutetusta ryhmätasoisesta lyhennysvapaa kampanjasta. Palkkiotuottoihin sisältyy vähennyseränä omistajajäsenille myönnetyt OP -bonukset. Palkkiotuottoja kertyi seuraavasti: Palkkiotuotot 1000 euroa Muutos, % Talletuksista ,5 Luotonannosta ,5 Maksuliikkeestä ,3 Arvopapereiden välityksestä ja liikkeeseen laskusta ,6 Omaisuudenhoidosta ja lainopillisista tehtävistä ,6 Takauksista ,0 Vakuutusten välityksestä ,9 Muut ,1 Yhteensä ,1 OP-bonukset ,2 Palkkiotuotot yhteensä ,2 Palkkiokulut ,1 Palkkiotuotot, netto ,5 Luottojen nettomääräiset arvonalentumistappiot supistuivat edellisvuodesta. Luotoista ja takaussaamisista kirjattiin arvonalentumistappioita seuraavasti: Luottojen ja takaussaamisten arvonalentumistappiot 1000 euroa Muutos, % Arvonalentumisten bruttomäärä ,8 Vähennykset ,1 Arvonalentumisten nettomäärä ,2 Arvonalentumiset luotto- ja takauskannasta % 0,1 0,2-0,1 Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä Keskeisimpien tase- ja sitoumuserien kehitys kolmelta vuodelta ja vuoden 2015 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä 1000 euroa Muutos, % Tase , Luotot , Saamistodistukset , Osakkeet ja osuudet , Talletukset , Oma pääoma , Taseen ulkopuoliset sitoumukset , Pankin luottokanta kasvoi edelliseen tilikauteen verrattuna 6,0 prosenttia ja oli vuoden lopussa tuhatta euroa. Luottokannan kasvu oli selvästi edellisvuotta nopeampaa huolimatta heikkona säilyneessä toimintaympäristön taloudellisesta tilasta. Osaltaan luottokannan kasvun nopeutumiseen vaikutti OP Ryhmässä vuoden ensimmäisellä puolikkaalla toteutettu mittava lyhennysvapaa kampanja, mikä hidasti vanhan luottokannan pienenemistä.
7 5 5 Pankin talletuskanta kasvoi edelliseen tilikauteen verrattuna 2,0 prosenttia ja oli vuoden lopussa tuhatta euroa. Talletuskannan kasvu kohdistui kokonaisuudessaan maksuliike- ja säästämistileille. Pankin omistamien osakkeiden ja osuuksien määrä oli vuoden lopussa tuhatta euroa ja määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 40,1 prosenttia. Määrän muutos johtui lähes kokonaisuudessaan OP Ryhmän sisäisistä omistusjärjestelyistä. Kuusamon Osuuspankki teki kertomusvuoden aikana uusia lisäosuuspääomasijoituksia OP Osuuskuntaan yhteensä tuhannella eurolla, josta tuhatta euroa perustui pankin myymistä Tuotto-osuuksista ja tuhatta euroa OP Ryhmän sisäisistä omistusjärjestelyistä saatujen varojen edelleen sijoittamiseen. Vastaavasti taseesta poistui samoihin järjestelyihin liittyen tasearvoltaan sijoituksia 521 tuhatta euroa. Pankin saamistodistukset, jotka muodostuivat Pohjola Pankki Oyj:n joukkolainoihin tehdyistä sijoituksista, erääntyivät kertomusvuoden aikana kokonaisuudessaan. Antolainauksen kehitys Uusia luottoja myönnettiin vuoden aikana tuhatta euroa eli tuhatta euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Luottokanta yhteensä vuoden lopussa oli tuhatta euroa ( tuhatta euroa 1 ). Luottokannan kasvu nopeutui edelliseen tilikauteen verrattuna. Kuusamon Osuuspankki välittää asiakkaille myös OP Ryhmän kiinnitysluottopankin, OP- Asuntoluottopankki Oyj:n (OPA) myöntämiä asuntoluottoja. Kuusamon Osuuspankki ei siirtänyt myöntämiään asuntoluottoja tilikauden aikana OPAlle. Yli 90 pv erääntyneet saamiset tilikauden aikana kehittyivät seuraavasti: Yli 90 pv erääntyneet saamiset 1000 euroa Muutos, % Yli 90 pv erääntyneet saamiset , ,2 Prosenttia luotto- ja takauskannasta 1,0 1,1-0,1 Yli 90 päivää erääntyneisiin saamisiin on luettu kaikki sellaiset antolainaussaamiset, joiden pääoma tai korko on ollut kokonaan tai osittain erääntyneenä ja maksamattomana yli 90 päivää. Kiinteistöomistukset Kuusamon Osuuspankin kiinteistöomistukset muodostuvat omassa käytössä olevista kiinteistöistä ja sijoituskiinteistöistä. Kiinteistöomistukset 1000 euroa Omassa käytössä olevat kiinteistöt Sitoutunut pääoma Prosenttia taseesta 0,5 0,6 Sijoituskiinteistöt Sitoutunut pääoma Prosenttia taseesta 0,2 0,3 Käypä arvo Nettotuotto, % 11,0 7,9 Kiinteistöihin sitoutunut pääoma yhteensä Prosenttia taseesta 0,8 0,9 1 Suluissa vertailuluku
8 6 6 Kiinteistöyhteisöjen sitoutunut pääoma muodostuu osakehuoneiston kirjanpitoarvosta ja osakehuoneistoon kohdistuvasta lainaosuudesta. Pankin kiinteistöomistuksissa ei ole tapahtunut muutoksia tilikauden aikana. Pankilla ei ole sijoituksia kiinteistösijoitusyhtiöissä. Pankin kaikkien kiinteistösijoitusten osuus on 0,8 prosenttia taseesta (edellinen tilikausi 0,9 prosenttia taseesta). Omassa käytössä olevat kiinteistöt Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu kiinteistöt, jotka ovat pankin omassa käytössä konttori-, varasto- tai muina sellaisina tiloina taikka henkilökunnan asumis-, virkistys- tai muussa sellaisessa käytössä, sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat tällaisten tilojen hallintaan. Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu myös sellaiset suorassa omistuksessa olevat kiinteistöt, joista osa on vuokrattu, mutta vuokrattujen tilojen osuutta ei voida myydä erikseen, ja oman käytön osuus tällaisissa tiloissa on ollut yli viisi prosenttia pinta-alasta. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden tasearvoa määritettäessä on otettu lähtökohdaksi hyödykkeen arvo suhteessa liiketoiminnan tulonodotuksiin. Omassa käytössä olevista kiinteistöistä ei ole kirjattu arvonalennuksia, arvonkorotuksia tai niiden peruutuksia tilikauden aikana. Sijoituskiinteistöt Sijoituskiinteistöjä omistetaan vuokratuottojen ja omaisuuden arvonnousujen hankkimiseksi. Jos suorassa omistuksessa olevasta kiinteistöstä osa on vuokrattu ja oman käytön osuus on ollut vähäinen (alle viisi prosenttia), kiinteistö on luokiteltu sijoituskiinteistöksi. Sijoituskäytössä olevia liike-, toimisto- ja teollisuuskiinteistöjä arvostettaessa kiinteistökohtaisena vähimmäistuottovaatimuksena tasearvoa määritettäessä on käytetty 5,5 prosenttia. Pankin omistamista sijoituskiinteistöistä ei ole kirjattu arvonalennuksia tilikauden aikana, eikä niihin sisälly arvonkorotuksia. Muun sijoitustoiminnan kehitys Saamiset luottolaitoksilta, jotka kokonaisuudessaan muodostuivat saamisista Pohjola Pankki Oyj:ltä, olivat tilikauden lopussa tuhatta euroa (edellinen tilikausi tuhatta euroa). Tase-erään saamistodistukset sisältyneet Pohjola Pankki Oyj:n joukkovelkakirjalainoihin tehdyt sijoitukset tuhatta euroa erääntyivät tilikauden aikana kokonnaisuudessaan. Vuoden lopussa osuuspankilla oli sijoituksia keskusyhteisön osuuspääomaan yhteensä tuhatta euroa (edellinen tilikausi tuhatta euroa). Muiden aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden kuin kiinteistöjen ja kiinteistöosakkeiden kirjanpitoarvo 86 tuhatta euroa oli 24 tuhatta euroa pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Vähennys johtui pankin omassa käytössä olevien koneiden ja kaluston poistoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleisön talletusten ja muiden velkojen kehitys on kuvattu alla olevassa taulukossa. Muut velat muodostuvat markkinarahaveloista ja valtion varoista välitetyistä lainoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 1000 euroa Muutos, % Talletukset Maksuliiketilit ,3 Säästämistilit ,7 Sijoittamistilit ,0
9 7 7 Valuuttatalletukset ,1 Yhteensä ,0 Muut velat ,9 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille yhteensä ,9 Muun vieraan pääoman ja sitoumusten kehitys Velat luottolaitoksille, jotka muodostuvat veloista Pohjola Pankki Oyj:lle ja ns. väliluotosta OP- Asuntoluottopankki Oyj:lle, kasvoivat tuhanteen euroon (edellinen tilikausi tuhatta euroa). Kuusamon Osuuspankilla ei ole liikkeeseen laskettuja joukkovelkakirjalainoja tai pääomalainoja. Muut vieraan pääoman erät muodostuvat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. Oma pääoma ja varaukset Osuuspääoma Kuusamon Osuuspankin koko oman pääoman määrä kasvoi 29,3 prosenttia tuhanteen euroon (edellinen tilikausi tuhatta euroa). Kuusamon Osuuspankin osuuspääoma kasvoi 55,4 prosenttia tuhanteen euroon (6 165 tuhatta euroa). Omistajajäsenillä oli vuoden lopussa sijoituksia jäsenosuuksiin 642 tuhatta euroa (630 tuhatta euroa), lisäosuuksiin 431 tuhatta euroa (886 tuhatta euroa) ja Tuotto-osuuksiin tuhatta euroa (4 650 tuhatta euroa). Tuotto-osuuksien liikkeeseen laskuista uusien merkintöjen osuus oli tuhatta euroa ja irtisanottujen osuus 494 tuhatta euroa. Vanhoja lisäosuuksia muunnettiin Tuotto-osuuksiksi 328 tuhatta euroa. Irtisanotut lisäosuudet 99 tuhatta euroa (202 tuhatta euroa) esitetään taseessa velkana. Kuusamon Osuuspankki maksoi korkoja jäsen- ja lisäosuuspääomalle vuodelta 2014 yhteensä 81 tuhatta euroa. Osuuspankilla voi osuuskuntalain ja osuuspankin sääntöjen mukaan olla jäsenen oikeudet tuottavia jäsenosuuksia ja vapaaehtoisina osuuksina Tuotto-osuuksia sekä lisäosuuksia. Osuuspankin osuuspääomassa on jäsenosuuksia kpl. Jokaisella jäsenellä on velvollisuus ottaa yksi osuuspankin jäsenosuus ja maksaa siitä merkintähintana 100 euron suuruinen jäsenosuusmaksu. Tuotto-osuuksia on osuuspankin osuuspääomassa kpl. Tuotto-osuuksia voivat merkitä vain osuuspankin jäsenet ja niiden antamisesta päättää osuuspankin hallitus. Tuotto-osuuden nimellisarvo ja siitä osuuspankille merkintähintana maksettava tuotto-osuusmaksu on 100 euroa. Jäsenosuudet ja Tuotto-osuudet ovat osuuspankin purkautuessa huonommalla etusijalla kuin lisäosuudet. Osuuspankin osuuspääomassa on lisäosuuksia kpl. Lisäosuuksia koskevat määräykset sisältyvät nykyistä edeltävän osuuskuntalain (1488/2001) 11 lukuun sekä soveltuvin osin voimassa olevaan osuuskuntalakiin. Osuuspankki ei voi enää antaa uusia lisäosuuksia. Olemassa olevat lisäosuudet voidaan omistajan hakemuksesta muuntaa pankin Tuotto-osuus antien yhteydessä Tuotto-osuuksiksi. Osuusmaksut, tuotto-osuusmaksut ja lisäosuusmaksut palautetaan osuuspankin sääntöjen, osuuskuntalain ja osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain mukaisesti ja sanotuissa laeissa mainituin edellytyksin jäsenyyden päätyttyä tai irtisanottaessa lisäosuus tai Tuotto-osuus. Jäsenosuusmaksu ja tuotto-osuusmaksu voidaan palauttaa 12 kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys on päättynyt tai Tuotto-osuuden omistaja on irtisanonut osuuden. Osuuspankilla on kuitenkin oikeus kieltäytyä jäsenosuusmaksujen ja tuotto-osuusmaksujen palauttamisesta osuuspankin toiminnan aikana. Osuuspankki voi myöhemmin päättää edellä mainitun kiellon kumoamisesta. Palauttamista koskevasta kiellosta ja sen kumoamisesta päättää tarvittaes-
10 8 8 Vapaaehtoiset varaukset sa pankin hallitus. Ellei palautusta voida jonakin vuonna maksaa täysimääräisesti, maksamatta jäänyt osa maksetaan seuraavien tilinpäätösten perusteella käytettävissä olevista omista pääomista. Edellä määrätty oikeus maksamatta jääneen osan jälkipalautukseen päättyy kuitenkin viidennen seuraavan tilinpäätöksen jälkeen. Maksamatta jääneelle osalle ei makseta korkoa. Lisäosuusmaksut palautetaan kuuden kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka perusteella palautus ensimmäisen kerran voidaan suorittaa. Jos irtisanottua lisäosuusmaksua ei ole voitu palauttaa kokonaisuudessaan, voi palautus tapahtua jälkipalautuksena, jos se on kolmen seuraavan tilinpäätöksen perusteella mahdollista. Lisäosuudelle maksetaan korkoa siihen asti, kun se on osuuskuntalain mukaan nostettavissa. Osuuspankilla on oikeus lunastaa kaikki Tuotto-osuudet. Lunastusoikeuden käyttämisestä päättää osuuspankin hallitus. Lunastukseen vaaditaan keskusyhteisön lupa sekä valvovan viranomaisen lupa, mikäli sääntely sitä edellyttää. Luottotappiovarausta kasvatettiin 312 tuhatta euroa. Varauksen määrä oli tilikauden päättyessä tuhatta euroa. Omat varat ja vakavaraisuus Osuuspankin vakavaraisuus lasketaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisesti. Osuuspankin luottoriskin pääomavaateen laskennassa käytetään sisäisten luokitusten menetelmää. Markkinariskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. Myös operatiivisten riskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. OP Ryhmä julkistaa ns. Pilari III:n mukaiset tarkemmat vakavaraisuustiedot tilinpäätöksessään. OP Ryhmän tilinpäätös on luettavissa verkkopalvelussa. Kuusamon Osuuspankin omat varat muodostuivat seuraavasti: Omat varat 1000 euroa Ydinpääoma (CET1) Oma pääoma* Lisäosuuspääoman omiin varoihin luettava määrä Tilinpäätössiirrot vähennettynä laskennallisella verovelalla Osuus tuloksesta, jota ei ole tarkastettu Suunniteltu voitonjako Käyvän arvon rahasto rahavirran suojauksesta - - Aineettomat hyödykkeet - - Laskennalliset verosaamiset, jotka ylittävät 10 % ydinpääomasta - - Käyvän arvon arvostusten siirtymäsäännös - -9 Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä Ydinpääoma (CET1) yhteensä Ensisijainen lisäpääoma (AT1) Pääomalainoista omiin varoihin luettava määrä - - Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä Toissijainen pääoma (T2) Perpetuaalilainat - -
11 9 9 Debentuurilainat - - Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen ylijäämä - - Käyvän arvon arvostusten siirtymäsäännös - 9 Omat varat yhteensä * pl. lisäosuuspääoma ja arvonkorotusrahastoon liittyvä laskennallinen verovelka Osuuspankin lisäosuuspääomasta on luettavissa ydinpääomiin korkeintaan 70 prosenttia liikkeeseen lasketusta määrästä siirtymäsäännöksen puitteissa. Realisoitumattomat arvostukset on luettu ydinpääomaan. Vertailuvuonna negatiiviset realisoitumattomat arvostukset luettiin ydinpääomaan (CET1) ja positiiviset toissijaiseen pääomaan (T2). Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä vähennetään kokonaisuudessaan ydinpääomasta (CET1). Edellisestä tilikaudesta poiketen tilikauden 2015 tulosta ei muuttuneesta käytännöstä johtuen lueta tilikauden omiin varoihin ennen osuuskunnan kokouksessa tapahtuvaa tilinpäätöksen vahvistamista. Vastaavasti myöskään suunniteltua voitonjakoa ei vähennetä omista varoista. Riskipainotetut erät 1000 euroa Luottoriski Standardimenetelmä (SA) Yritysvastuut Vähittäisvastuut - - Luottolaitos- ja sijoituspalveluvastuut - - Muut vastuut Sisäisten luottoluokituksen menetelmä (IRB) Yritysvastuut 1) Yritysvastuut pk-yritykset Yritysvastuut - Muut Vähittäisvastuut 2) Kiinteistövakuudelliset Muut vähittäisvastuut Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuut 1) - - Oman pääoman ehtoiset sijoitukset Muut erät Luottoriski yhteensä Selvitysriski - - Markkinariski 3) - - Operatiivinen riski Yhteensä ) Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuisiin sekä yritysvastuisiin sovelletaan nk. IRBAn perusmenetelmää (FIRB), eli pankki soveltaa näiden vastuiden riskipainojen laskennassa omia maksukyvyttömyyden todennäköisyyden (PD) estimaatteja. 2) Vähittäisvastuiden riskipainoja laskettaessa pankki soveltaa omia estimaatteja maksukyvyttömyyden todennäköisyydelle (PD), tappio-osuudelle (LGD) ja luottovasta-arvokertoimelle (CF). 3) Valuuttakurssiriski Vakavaraisuussuhdeluvut (%) Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde 40,4 37,8 Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde 40,4 37,8 Vakavaraisuussuhde 40,4 37,8 Osuuspankkien yhteenliittymän ydinpääoman vakavaraisuussuhde (CET1) *18,6 15,1 *syyskuussa 2015
12 10 10 Kuusamon Osuuspankin omien varojen vähimmäismäärä yhteensä oli tuhatta euroa (edellinen tilikausi tuhatta euroa). Omien varojen vähimmäismäärä on 8 prosenttia riskipainotetuista eristä. Lakisääteinen alaraja vakavaraisuussuhteelle on 8 prosenttia ja ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhteelle 4,5 prosenttia. Luottolaitoslain mukainen 2,5 prosentin kiinteä lisäpääomavaatimus nostaa käytännössä alarajan ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhteelle 7 prosenttiin ja vakavaraisuussuhteelle 10,5 prosenttiin, jolloin omien varojen vähimmäismäärä oli tuhatta euroa. Tunnuslukujen laskentakaavat: Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde, % Ydinpääoma (CET1) yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde, % Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Vakavaraisuussuhde, % Omat varat yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Keskinäinen vastuu Yhteenliittymälainsäädännön mukaisesti osuuspankkien yhteenliittymän muodostavat yhteenliittymän keskusyhteisö OP Osuuskunta, osuuspankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki Pohjola Pankki Oyj, keskusyhteisön muut jäsenluottolaitokset, keskusyhteisön ja jäsenluottolaitoksen konsolidointiryhmiin kuuluvat yhteisöt sekä sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joista edellä mainitut yhteisöt yksin tai yhdessä omistavat yli puolet. OP Osuuskunnan jäseniä olivat vuoden lopussa 180 osuuspankkia sekä Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oy, OP-Asuntoluottopankki Oyj, OP-Korttiyhtiö Oyj ja OP-Prosessipalvelut Oy. Talletuspankkien yhteenliittymää valvotaan konsolidoidusti, ja keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat viime kädessä toistensa veloista ja sitoumuksista. Keskusyhteisö on velvollinen antamaan jäsenluottolaitoksilleen ohjeita niiden sisäisestä valvonnasta sekä riskienhallinnasta, niiden toiminnasta maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Keskusyhteisö ja jäsenluottolaitokset ovat keskinäisessä vastuussa niistä selvitystilassa tai konkurssissa olevan keskusyhteisön tai jäsenluottolaitoksen veloista, joita ei saada suoritetuksi sen varoista. Vastuu jakautuu keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten kesken viimeksi vahvistettujen taseiden loppusumman mukaisessa suhteessa. Jos jäsenluottolaitoksen omat varat vähenevät tappioiden vuoksi niin alhaisiksi, että yhteenliittymälaissa säädetyn selvitystilan edellytykset täyttyvät, keskusyhteisöllä on oikeus periä jäsenluottolaitoksiltaan keskusyhteisön säännöissä mainituin perustein ylimääräisiä maksuja tilikauden aikana enintään viisi tuhannesosaa jäsenluottolaitosten viimeksi vahvistettujen taseiden yhteenlasketusta loppusummasta käytettäväksi jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin. Talletussuoja ja sijoittajien turva Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain mukaan talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon. OP Ryhmään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä pankkina. Talletussuojarahastosta korvataan tallettajien saamiset OP Ryhmän talletuspankeilta enintään 100
13 11 11 tuhanteen euroon asti. OP Ryhmässä talletuspankkeja ovat osuuspankit, Pohjola Pankki Oyj ja Helsingin OP Pankki Oy. Suomen talletussuojajärjestelmää ja sitä koskevaa lainsäädäntöä on muutettu alkaen. OP Ryhmälle tulevia uuden järjestelmän mukaisia maksuja on kuvattu tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa kohdassa 1.18 Viranomaismaksut. Sijoittajien korvausrahasto maksaa korvauksia ei-ammattimaisille sijoittajille silloin, kun sijoituspalveluyritys tai luottolaitos ei pysty suorittamaan muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden vuoksi suojan piirissä olevia sijoittajien selviä ja riidattomia saamisia sopimuksen mukaisesti. Korvauksen määrä on 90 prosenttia saamisen määrästä, enintään 20 tuhatta euroa. Sijoittajien korvausrahastoa koskevan lainsäädännön mukaan OP Ryhmään kuuluvia pankkeja pidetään korvaussuojan osalta yhtenä pankkina. Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tunnusluku Oman pääoman tuotto (ROE), % 9,6 8,6 2,1 Koko pääoman tuotto (ROA), % 1,3 1,0 0,2 Omavaraisuusaste, % 14,5 12,2 10,9 Kulu-tuotto-suhde, % 49,1 54,2 81,0 Tunnuslukujen laskukaavat Oman pääoman tuotto (ROE), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Koko pääoman tuotto (ROA), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Taseen loppusumma keskimäärin (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Omavaraisuusaste, % Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä x 100 Taseen loppusumma Kulu-tuotto suhde, % Hallintokulut + Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä + Liiketoiminnan muut kulut x 100 Korkokate + Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista + Nettopalkkiotuotot + Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot + Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot + Suojauslaskennan nettotulos + Sijoituskiinteistöjen nettotuotot + Liiketoiminnan muut tuotot + Osuus osakkuusyritysten tuloksista (netto) * Tilinpäätössiirtoihin sisältyvä verovaikutus huomioitu
14 12 12 Riskienhallinta Riskienhallinnan periaatteet ja organisointi sekä pankin riskiasema Luottoriskit Riskienhallinta perustuu liiketoimintapäätöksiä tekevien henkilöiden ammattitaitoon ja varovaisuuteen sekä systemaattiseen riskien mittaamiseen, arviointiin ja rajoittamiseen. Riskienhallinnan tärkein tavoite on turvata pankin riskinkantokyky ja varmistaa, ettei toiminnassa oteta niin suurta riskiä, että se vaarantaisi pankin kannattavuuden, vakavaraisuuden, maksuvalmiuden tai toiminnan jatkuvuuden. Riskinkantokyky muodostuu toiminnan laajuuteen ja vaativuuteen suhteutetusta laadukkaasta riskienhallinnasta sekä kannattavaan liiketoimintaan perustuvasta riittävästä vakavaraisuudesta. Osuuspankin riskienhallinta on järjestetty OP Osuuskunnan jäsenpankeilleen antamien yleisten ohjeiden mukaisesti. Osuuspankin hallintoneuvosto vahvistaa ryhmätasoiset sisäisen valvonnan sekä riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan periaatteet sekä valvoo niiden toteuttamista. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta avustaa hallintoneuvostoa sen valvontavelvollisuuden toteuttamisessa. Lisäksi se arvioi osaltaan pankin riskiasemaa ja riskienhallinnan riittävyyttä. Hallitus vahvistaa riskienhallintaa koskevat sisäiset menettelytavat ja toimintaohjeet sekä vastaa riskienhallintajärjestelmien riittävyydestä. Lisäksi hallitus vahvistaa liiketoiminnan tavoitteet sekä vakavaraisuutta ja eri riskilajeja koskevat limiitit sekä valvoo ja seuraa säännöllisesti pankin liiketoimintaa, riskinkantokykyä ja riskiasemaa. Toimitusjohtaja vastaa riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan toteutuksesta ja siihen liittyvien tehtävien organisoinnista. Toimitusjohtaja raportoi säännöllisesti hallitukselle, hallintoneuvostolle ja OP Osuuskunnalle pankin liiketoiminnasta, riskinkantokyvystä ja riskiasemasta. Osuuspankin suhtautuminen riskinottoon on maltillinen. Riskinkantokyvyn riittävyyttä suhteessa pankin riskeihin arvioidaan riskimittareiden ja taloudellisen pääomavaateen avulla. Pääomasuunnittelulla varmistetaan, että pankilla on riittävä riskiperusteinen vakavaraisuus nykyisiin ja ennakoituihin riskeihin nähden. Lisäksi sen avulla varmistetaan, että pankin kasvu-, kannattavuus- ja vakavaraisuustavoitteet ovat tarkoituksenmukaisia ja keskenään johdonmukaisesti asetettu. Pääomasuunnitelma sisältää mm. tavoitteet pääomatasolle sekä varautumissuunnitelman vakavaraisuuteen vaikuttavien odottamattomien tilanteiden varalle. Omien varojen riittävyys turvataan ensisijaisesti pitämällä pankin kannattavuus kohtuullisella tasolla. Lisäksi pankki tarjoaa omistaja-asiakkaille merkittäväksi tuotto-osuuksia, jotka luetaan ydinpääomaan. Pankin riskinkantokyky on riittävä ja riskiasema on vakaa. Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että asiakas ei mahdollisesti täytä luottosuhteesta syntyviä velvoitteitaan eikä asetettu vakuus ole riittävä kattamaan pankin saamista. Luottoriskien hallinnan tarkoituksena on vähentää luottotappioiden todennäköisyyttä jo ennen luottopäätöstä sekä toisaalta rajoittaa ja estää jo tehtyihin luottopäätöksiin liittyvien riskien toteutuminen. Luottoriskiä hallitaan asiakassuhteen aktiivisella hoidolla, asiakasvalinnalla ja vakuuksin. Osuuspankin luottoriskejä limitoidaan ja rahoitusprosessia valvotaan OP Ryhmän riskienhallintajärjestelmän puitteissa. Luotonanto tapahtuu ensisijaisesti asiakkaan riittävän ja todennetun velanhoitokyvyn perusteella. Luottopäätökset perustuvat päätöksenteko-ohjeisiin, asiakkaan luottokelpoisuusluokkaan, maksukykyyn ja vakuuksiin, joiden tulee yleensä olla turvaavat. Vakuudeton luotonanto on mahdollista vain poikkeustapauksissa riskienhallintaa koskevien ohjeiden määrittelemällä tavalla. Seurannassa kiinnitetään huomiota erityisesti luottosalkun laatuun sekä asiakas- ja toimialakohtaisiin keskittymiin. Pankin asiakasriskejä kattavat omat varat olivat joulukuussa 2015 yhteensä tuhatta euroa. Pankilla ei ole asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriski (asiakasvastuut vähennyserät huomioi-
15 13 13 Likviditeettiriski Markkinariskit den) ylittäisi EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyn 25 prosentin rajan asiakasriskejä kattavista omista varoista. Pankin viiden suurimman asiakaskokonaisuuden asiakasriskien (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) yhteismäärä oli 38,7 prosenttia asiakasriskejä kattavista omista varoista. Pankkitoiminnan likviditeettiriski koostuu rakenteellisesta rahoitusriskistä ja maksuvalmiusriskistä. Rakenteellisella rahoitusriskillä tarkoitetaan pitkän aikavälin luotonantoon liittyvää epävarmuutta, joka johtuu rahoituksen rakenteesta aiheutuvasta jälleenrahoitusriskistä. Maksuvalmiusriski on riski siitä, että pankki ei suoriudu odotetuista ja odottamattomista, olemassa olevista ja tulevista maksuista ilman vaikutusta liiketoiminnan jatkuvuuteen, kannattavuuteen tai vakavaraisuuteen. Rakenteellista rahoitusriskiä seurataan sijoitusten ja luotonannon sekä niiden rahoituksen maturiteettirakenteen erolla. Maksuvalmiusriskiä seurataan pankin tulo- ja menokassavirtojen erona ja maksuvalmius hoidetaan Pohjola Pankki Oyj:n sekkitilin kautta. Rakenteellista rahoitusriskiä hallitaan OP Ryhmän likviditeetin hallintaa koskevien linjausten ja ohjeiden sekä OP Osuuskunnan johtokunnan osuuspankeille vahvistamien valvontarajojen avulla. Pankin rahoitusvarojen ja - velkojen jakauma on kuvattu liitetiedoissa. Markkinariskillä tarkoitetaan riskiä tappiosta tai tuoton menetyksestä, kun markkinahinta tai markkinahinnan volatiliteetti muuttuvat epäedulliseen suuntaan. Markkinariskeihin sisällytetään kaikkien taseen ja taseen ulkopuolisten erien korkoriskit, hintariskit ja kiinteistöriskit sekä sijoitustoiminnan luottosprediriski ja markkinoiden likviditeettiriski. Markkinariskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa, mitata, rajoittaa, seurata ja valvoa pankin markkinariskejä siten, että pankin kannattavuus tai vakavaraisuus ei vaarannu. Pankkitoiminnan merkittävin markkinariski on korkotason muutoksen vaikutus korkokatteeseen. Korkoriski aiheutuu luotonannon ja talletusvarainhankinnan toisistaan poikkeavista korkosidonnaisuuksista tai korontarkistusajankohdista, joten korkotason muutokset realisoituvat korkokatteeseen. Osuuspankin korkoriskiä hallitaan ensisijaisesti otto- ja antolainauksen tuotevalikoimalla ja - ehdoilla. Toissijaisesti pankki voi suojata taseensa korkoriskiä korkojohdannaisilla OP Ryhmässä käytössä olevien suojauksen toimintamallien mukaisesti. Johdannaissuojaus voidaan toteuttaa joko nimettyihin sopimuksiin kohdistettuna, rahavirran suojauksena tai ns. taloudellisena suojauksena. Pankkiliiketoiminnassa valuuttariskillä tarkoitetaan valuuttakurssimuutosten pankille aiheuttamaa tulosriskiä tai markkina-arvon muutosriskiä. Avoin valuuttapositio syntyy, kun samassa valuutassa olevien saamisten ja velkojen määrät poikkeavat toisistaan. OP Ryhmässä valuuttariski keskitetään Pohjola Pankkiin, ja yksittäisen osuuspankin valuuttapositio rajoittuu käytännössä matkavaluuttakassaan. Osakeriskillä tarkoitetaan osakkeiden ja muiden vastaavien instrumenttien markkinakurssimuutosten aiheuttamaa tulosriskiä ja markkina-arvojen muutosriskiä. Osakesijoitukset ovat pääosin OP Ryhmän sisäisiä sijoituksia. Muu osakesijoitustoiminta on vähäistä. Kiinteistöriskillä tarkoitetaan osuuspankin ja sen konserniyhtiöiden omistuksessa oleviin kiinteistöihin tai kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin kohdistuvaa arvonalenemis-, tuotto- ja vahingoittumisriskiä. Kiinteistöt on vakuutettu käyvästä arvostaan. Pankin hallitus käsittelee kiinteistöomistukset ja niihin liittyvät riskit sekä investointi-, korjaus- ja muut toimenpiteet säännöllisesti. Seurannassa kiinnitetään huomiota muun muassa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrään suhteessa pankin taseeseen ja sijoituskiinteistöjen sitoutuneelle pääomalle saatavaan nettotuottoon sekä käypiin arvoihin. Kuusamon Osuuspankki ei harjoita varsinaista kiinteistöliiketoimintaa, vaan kiinteistöomistukset muodostuvat pääasiallisesti omassa käytössä olevista toimitilakiinteistöistä. Vuoden 2015 lopussa kiinteistösijoituksiin (ml. omistukset kiinteistösijoitusyhtiöissä) sitoutuneen pääoman määrä oli 0,8
16 14 14 Operatiiviset riskit Strategiset riskit prosenttia taseen loppusummasta. Vuokrattavissa olevista tiloista oli 66,2 prosenttia vuokrattuna. Sijoituskiinteistöihin sitoutuneen pääoman tuotto oli 11,0 prosenttia eli hieman edellisvuotista korkeampi. Operatiivisella riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että riittämättömistä tai epäonnistuneista prosesseista tai virheellisistä menettelytavoista, järjestelmistä tai ulkoisista tekijöistä aiheutuu taloudellista tappiota tai muita haitallisia seuraamuksia. Compliance -riski on osa operatiivista riskiä. Compliance -riskillä tarkoitetaan ulkoisen sääntelyn, sisäisten menettelytapojen ja asiakassuhteessa asianmukaisten menettelytapojen ja eettisten periaatteiden noudattamatta jättämisestä aiheutuvaa riskiä. Sekä operatiivinen että compliance -riski voi ilmetä myös maineen tai luottamuksen heikkenemisenä tai menettämisenä. Operatiivisten riskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa ja arvioida mahdollisia ja toteutuneita operatiivisia riskejä sekä kehittää riskejä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja yrityskulttuuria. Operatiiviset riskit arvioidaan ja riskitilanne raportoidaan säännöllisesti hallitukselle. Compliance -riskiä hallitaan mm. seuraamalla lainsäädännön muutoksia sekä ohjeistamalla ja kouluttamalla organisaatiota. Vuonna 2015 operatiivisista riskeistä Kuusamon Osuuspankille aiheutuneet tappiot olivat vähäisiä. Strateginen riski syntyy väärän strategian valinnasta tai siitä, että valitulla strategialla ei saavuteta asetettuja tavoitteita. Strategista riskiä vähennetään jatkuvalla suunnittelulla, joka perustuu analyyseihin ja ennusteisiin asiakkaiden tulevista tarpeista, eri toimialojen ja markkina-alueiden kehityksestä sekä kilpailutilanteesta. Palveluverkko OP Ryhmän palveluverkosto koostuu monikanavaisesti verkko- ja mobiilipalveluista, puhelinpalveluista sekä maan kattavimmasta konttoriverkostosta. Vuoden lopussa Kuusamon Osuuspankin kiinteä toimipaikkaverkosto muodostui pankin pääkonttorista ja sen yhteydessä olevasta rahan nostoon tarkoitetusta Otto. -käteisautomaatista. OP Ryhmä on investoinut mobiili- ja verkkopalveluiden kehittämiseen merkittävästi. Erityisesti mobiilipalveluiden merkitys kasvaa niin henkilö- kuin yritysasiakkaidenkin asioinnissa. Jäsenistö Pankin jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 124 jäsenellä ja oli vuoden lopussa jäsentä. Jäsenmäärän lisäys johtui toteutetusta ja aktiivisesta jäsenhankinnasta. Henkilöstön palkitsemisjärjestelmät OP Ryhmän muuttuva palkitseminen jakautuu yrityskohtaiseen lyhyen aikavälin palkitsemiseen sekä ryhmätasoiseen pitkän aikavälin palkitsemiseen. Osuuspankin palkka- ja palkkiopolitiikasta sekä palkkioiden maksamisesta päättää hallitus. OP Ryhmän ryhmätasoinen pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmä muodostuu johdolle tarkoitetusta kannustinjärjestelmästä sekä muulle henkilöstölle tarkoitetusta henkilöstörahastosta. Palkitsemisjärjestelmiä on selostettu tilinpäätöksen liitetiedossa 42.
17 15 15 Henkilöstö Toimihenkilöitä oli pankin palveluksessa vuoden lopussa 23. Henkilökunta : Sijoitusasiantuntija Leena Haataja, maksuliikeasiantuntija Mikko Heikkala, asiakasneuvoja Anja Heiskanen, sijoitusasiantuntija Sinikka Heiskanen, asiakasneuvoja Paula Hentilä, rahoitusneuvoja Anne Ilmola, myyntijohtaja Tarmo Kataja, toimitusjohtaja Kari Kivelä, myyntineuvoja Kaisa Kurtti, rahoitusasiantuntija Pirjo Mäkelä, asiakasneuvoja Marja-Terttu Rintelä, rahoitusneuvoja Hannele Saapunki, asiakasneuvoja Johanna Saarenpää, pankkilakimies Pirkko Siukonen, rahoitusasiantuntija Paula Takkinen, rahoitusasiantuntija Paula Tauriainen, vakuutusneuvoja Tarja Tauriainen, yritysrahoituspäällikkö Pasi Tennilä, rahoitusasiantuntija Helena Torssonen, notariaattisihteeri Marja Tyystälä, asiakasneuvoja Anne Törmänen, yritysrahoituspäällikkö Seija Udd, asiakasneuvoja Heli Viitanen. Osuuspankin hallinnointijärjestelmä Osuuskunnan kokous Kuusamon Osuuspankin omistaja-asiakkaat käyttävät osuuskuntalain mukaista päätösvaltaansa osuuskunnan kokouksessa. Vuosittain ennen toukokuun loppua pidettävän varsinaisen osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi kuuluvat muun muassa seuraavat asiat: osuuspankin tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä, valinnasta ja palkkioista päättäminen tilintarkastajien valinnasta ja palkkioista päättäminen. Lisäksi osuuskunnan kokous päättää tarvittaessa osuuspankin sääntöjen muutoksista. Varsinaisen osuuskunnan kokouksen lisäksi voidaan pitää asioiden niin vaatiessa ylimääräisiä kokouksia. Osuuskunnan kokouksen koollekutsumisesta päättää pankin hallitus. Jokaisella jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa yksi ääni. Osuuskunnan kokous pidettiin Kokoukseen osallistui 18 osuuspankin jäsentä. Hallintoneuvosto Osuuspankilla on hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa pankin hallintoa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen. Lisäksi se vahvistaa osuuspankin ohjesäännön ja pankin riskienhallintaa koskevat periaatteet. Hallintoneuvosto antaa varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle lausunnon edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Se voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä. Hallintoneuvostoon kuuluu pankin sääntöjen mukaan vähintään 16 ja enintään 24 jäsentä. Jäsenmäärän vahvistaa osuuskunnan kokous ja se on tällä hetkellä 21. Jäsenet valitaan osuuspankin jäsenistä ja heidän tulee edustaa monipuolisesti jäsenkuntaa. Kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa kolmannes. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on 68 vuotta, kuitenkin siten että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan valintakokouksen päättymiseen saakka. Hallintoneuvosto kokoontui vuonna 2015 yhteensä kaksi kertaa.
18 16 16 Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta Hallintoneuvostoa avustaa sen valvontatehtävässä hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema kolmijäseninen tarkastusvaliokunta. Tarkastusvaliokunnan on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että osuuspankkia ja sen konsernia johdetaan ammattitaitoisesti terveitä ja varovaisia liikeperiaatteita noudattaen lain, sääntöjen, viranomaismääräysten ja annettujen ohjeiden sekä hallintoneuvoston vahvistamien vakavaraisuuden hallinnan periaatteiden mukaisesti. Tarkastusvaliokunnalle on toimitettava viranomaisten, keskusyhteisön ja tilintarkastajan laatimat pankkia koskevat tarkastuskertomukset. Tarkastusvaliokunnan on esitettävä havaintonsa tarkastuskertomuksista ja muusta pankin hallinnosta ainakin kerran vuodessa hallintoneuvostolle. Hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva valiokunta Hallitus Toimitusjohtaja Kuusamon Osuuspankilla on hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva nimitysvaliokunta, johon kuuluu kuusi jäsentä. Valiokunnan tarkoituksena on avustaa osuuspankin eri toimielimiä henkilövalintojen tekemisessä ja varmistaa valintaprosessin tehokas valmistelu. Valiokunta tekee osuuskunnan kokoukselle ja hallintoneuvostolle esitykset niiden päätösvaltaan kuuluvista asioista. Nimitysvaliokunta voi myös tehdä esitykset muista kokouksissa esille tulevista asioista, joita hallintoneuvosto tai hallitus on esittänyt sen valmisteltaviksi. Lisäksi valiokunta valmistelee esitykset eri hallintoelinten jäsenten vuosi-, kuukausi- ja kokouspalkkioista sekä kulukorvausten perusteista. Hallitus johtaa osuuspankin toimintaa. Pankin sääntöjen mukaan hallituksen on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lakien ja pankin sääntöjen sekä hallintoneuvoston vahvistaman ohjesäännön mukaan. Hallituksella on yleinen toimivalta päättää kaikista pankin hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai sääntöjen mukaan eivät kuulu osuuskunnan kokoukselle, hallintoneuvostolle tai toimitusjohtajalle. Hallitus vastaa pankin strategisesta johtamisesta sekä ohjaa ja valvoo pankin toimivaa johtoa. Hallituksen lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että osuuspankin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Kuusamon Osuuspankin sääntöjen mukaan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat 5 6 muuta jäsentä, joiden tulee olla osuuspankin jäseniä. Hallituksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 6 toimitusjohtaja mukaan lukien. Hallituksen jäsenen toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen jäsenen yläikäraja on 68 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään uuden jäsenen valinnasta päättävän hallintoneuvoston kokouksen loppuun. Hallituksen jäsenenä olevan toimitusjohtajan osalta yläikäraja määräytyy osuuspankin ja toimitusjohtajan välisen toimisopimuksen mukaisesti. Vuosittain ensimmäisessä jäsentensä valintaa seuraavassa kokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuspankin toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Kertomusvuonna hallituksen kokouksia oli 17. Pankin toimitusjohtajan on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava pankin päivittäistä hallintoa lakien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan lakisääteisenä tehtävänä on huolehtia, että pankin kirjanpito on lain mukainen ja että pankin varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla.
19 17 17 Hallinnointielinten jäsenet Hallintoneuvosto Puheenjohtaja: Erkki Pitkänen ( ), kuljetusyrittäjä, Kuusamo Varapuheenjohtaja: Päivi Kaakinen ( ), luokanopettaja, opettaja, Kuusamo Muut jäsenet: Ari Airisniemi ( ), höylänasettaja, Kuusamo Esa Heikkilä ( ), maatalousyrittäjä, Kuusamo Antero Hiltunen ( ), teknikko/merkonomi, Kuusamo Tuomo Hänninen* ( ), agronomi, Kuusamo Anne Jäkäläniemi ( ), FT, biologi, Kuusamo Paula Kajava ( ), yrittäjä, Kuusamo Janne Kallunki ( ), röntgenhoitaja, Kuusamo Kaisa Kantola ( ), myymäläpäällikkö, Kuusamo Matti Karvonen ( ), maanviljelijä, Kuusamo ( saakka) Jouko Kujala* ( ), metsätalousinsinööri, Kuusamo Sirpa Kämäräinen ( ), yrittäjä, Kuusamo Tapani Manninen ( ), maatalousyrittäjä, Kuusamo Leena Mustonen ( ), eläkeläinen, Kuusamo Tuija Määttä-Naumanen ( ), emäntä, Kuusamo Pirjo Pitkänen ( ), koulunkäyntiavustaja, Kuusamo Sirpa Pitkänen* ( ), sosiaalikasvattaja, Kuusamo Aarno Pätsi ( ), yrittäjä, Kuusamo Teemu Takalo ( ), rajavartija, Kuusamo Jaana Tuovila ( ), fysioterapeutti, Kuusamo Raija Vattula ( ), emäntä, Kuusamo *Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunnan jäsen Hallitus Puheenjohtaja: Heikki Kilpelänaho, s. 1962, agrologi, matkailu- ja maaseutuyrittäjä, Kuusamo alkaen Kuusamon Osuuspankin hallituksen jäsen Varapuheenjohtaja: Rauno Määttä, s.1956, agrologi, yrittäjä, Kuusamo alkaen Kuusamon Osuuspankin hallituksen jäsen Muut jäsenet: Aki Huttu, s. 1983, metsätalousinsinööri, hankintaesimies, Kuusamo alkaen Kuusamon Osuuspankin hallituksen jäsen Kari Kivelä, s. 1961, KTM, toimitusjohtaja, Kuusamo Timo Saarela, s. 1958, autoteknikko, aluepäällikkö, Kuusamo Kuusamon Seudun Mobilistit ry., puheenjohtaja Kuusamon Moottorikelkkapooli ry., hallituksen jäsen alkaen Kuusamon Osuuspankin hallituksen jäsen
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)
1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Heinäveden Osuuspankin korkokate laski ja myös pankin liikevoitto oli pienempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta osa muodostui OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP-Korttiyhtiö
ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(24)
1(24) ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Etelä-Karjalan Osuuspankin korkokate laski hieman ja pankin liikevoitto laski selvästi viime vuodesta. Liikevoiton lasku johtui pääosin muiden
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Tornion Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Oulun Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-21 Toimintakertomus 22-24 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 25-26 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 27-30 Rahoituslaskelma
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Askolan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO ASKOLAN OSUUSPANKKI sivu 1-16 Toimintakertomus 17-19 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-25
Pohjolan Osuuspankin TASEKIRJA 2015
Pohjolan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimitusjohtajan katsaus 2 Toimintakertomus 24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Tampereen Seudun Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-23 Toimintakertomus 24-26 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase, pro forma 27-28 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase,
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Lounaisrannikon Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 Rahoituslaskelma 25-59 Osuuspankin ja tuloslaskelman ja taseen
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Nakkila-Luvian Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26 n rahoituslaskelma
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Utajärven Osuuspankki TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO UTAJÄRVEN OSUUSPANKKI sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Kokkolan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Leppävirran Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26-29 Rahoituslaskelma
42,2 35,4 6,8 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin 14 15-1 Jäsenet 4 253 4 065 188
1(20) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Ruoveden Osuuspankille tilivuosi 2015 oli tuloksellisesti hyvä. Pankin liikevoitto ylitti 2 milj. euroa, ja alhaisesta markkinakorkotasosta huolimatta korkokate kasvoi
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
KESKI-SUOMEN OSUUSPANKKI TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-24 Toimintakertomus 25-27 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 28-29 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 30-33 Rahoituslaskelma
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Suomussalmen Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma 23-56 Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Rääkkylän Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Ullavan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
OSUUSPANKKI KANTRISALO TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-27 Rahoituslaskelma
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)
1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Kiikoisten Osuuspankin korkokate ja palkkiotuotot kasvoivat ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(20)
1(20) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Valkeakosken Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(19)
1(19) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Suonenjoen Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola Pankki Oyj:n
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO KIHNIÖN OSUUSPANKKI
Kihniön Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO KIHNIÖN OSUUSPANKKI sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma 24-57 Osuuspankin tuloslaskelman
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-21 Toimintakertomus 22-23 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 24-25 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
TURUN SEUDUN OSUUSPANKKI TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-24 Toimintakertomus 25-27 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 28-29 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 30-33 Rahoituslaskelma
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Pukkilan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-22 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 23-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26-29 Rahoituslaskelma
Tuloskatsaus 1 (6) Julkaisupäivä 6.8.2014
Tuloskatsaus 1 (6) Julkaisupäivä 6.8.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS 1.1. 30.6.2014 Liikevoitto 12,7 miljoonaa euroa Helsingin OP Pankki Oyj:n (Helsingin OP) liikevoitto oli tammi-kesäkuussa
56,7 51,3 5,4 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin 49 50 Jäsenet 12 826 12 394 432
1(21) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Satakunnan Osuuspankin korkokate laski ja pankin liikevoitto oli pienempi kuin edellisvuonna. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta vähemmän arvonalentumistappioita
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(19)
1(19) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Lapin Osuuspankin korkokate kasvoi hieman ja pankin liikevoitto oli suurempi kuin edellisvuonna, johtuen osittain ryhmän sisäisistä kaupoista. Tilikaudella kirjattiin
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Oulun Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-21 Toimintakertomus 22-24 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 25-27 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 28-29 Rahoituslaskelma
Vampulan Osuuspankin TASEKIRJA 2015
Vampulan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Nivalan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Marttilan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä
Länsi-Uudenmaan Osuuspankin
Länsi-Uudenmaan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-23 Toimintakertomus 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26-27 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(18)
1(18) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Hartolan Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Rantasalmen Osuuspankki TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO RANTASALMEN OSUUSPANKKI sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(23)
1(23) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Kemin Seudun Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Nivalan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat
Länsi-Uudenmaan Osuuspankin
Länsi-Uudenmaan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-24 Toimintakertomus 25-27 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 28-29 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO PIELISEN OSUUSPANKKI
PIELISEN OSUUSPANKKI TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO PIELISEN OSUUSPANKKI sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 24-26 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Vuosikatsaus 2014. Kattavat vakuutuspalvelut henkilö- ja yritysasiakkaille.
Vuosikatsaus 2014 Asiakkaitamme palvelivat! Lainopillista neuvontaa elämän eri käänteissä. Helena Häkli, notariaattisihteeri Kaija Kivimäki, notariaattisihteeri Mika Pajasmaa, pankkilakimies Helena Mika
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)
1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Luhangan Osuuspankin liikevoitto heikkeni edellisvuodesta. Liikevoiton heikkenemiseen vaikutti erityisesti korkokatteen ja arvopaperikaupan nettotuottojen
SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1
SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi TORNION OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman
Mikä on Alajärven Osuuspankki?
ALAJÄRVEN OSUUSPANKIN TUOTTO-OSUUDEN MERKINTÄ Mikä on Alajärven Osuuspankki? Osuuspankin toiminimi on Alajärven Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki" tai "Pankki"). Sen kotipaikka on Alajärvi. Pankin y-tunnus
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)
1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Hirvensalmen Osuuspankin liikevoitto laski edellisvuodesta. Liikevoiton laskuun vaikutti korkotason yleisen laskun seurauksena heikentynyt korkokate. Tuotot oman pääoman
1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:
TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT
1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2
Oy Höntsy Ab Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.6.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Homeros Oy 1 TILINPÄÄTÖS
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Osuuspankki voi järjestää useita POP Osuuksia koskevia anteja. POP Osuuksia koskevan annin ehdot määräytyvät antikohtaisesti.
Osuuspankin toiminimi on Reisjärven Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki"). Sen kotipaikka on Reisjärvi. Osuuspankin y-tunnus on 0189541-6. Osuuspankkia koskevat tarkemmat tiedot löytyvät kotisivuiltamme
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(18)
1(18) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Savitaipaleen Osuuspankin liikevoitto kasvoi edellisvuoden tasosta, vaikka kiinteistöihin kirjattiin arvonalennuspoistoja vuoden 2012 tapaan. Korkokate heikkeni
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)
1(15) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Tuupovaaran Osuuspankin liikevoitto pieneni edellisvuodesta, mutta säilyi kuitenkin tyydyttävällä tasolla. Alhaisena pysynyt korkotaso supisti korkokatetta,
LOPPUTILITYS. 18-20 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase. 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 25-26 Osuuspankin rahoituslaskelma
LOPPUTILITYS Kotkan Seudun Osuuspankki Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-17 Toimintakertomus 18-20 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 n rahoituslaskelma
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012 Helsingin OP Oyj Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1 Toimintakertomus 20 Pankin konsernin tuloslaskelma ja tase 22 Pankin tuloslaskelma ja tase 24 Rahoituslaskelma 28 Pankin
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi LOIMAAN SEUDUN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma 24-55 Osuuspankin
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003
OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0
SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema
SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto
SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta
SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 17 904 (17 984), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: konserni 18,2 % (19,1 % ),
TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry
1 / 11 TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry Y-tunnus: 01.05.2013-30.04.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.4.2024 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.05.2013-30.04.2014 Sisällysluettelo
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012 Osuuspankin nimi KYMENLAAKSON OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 02 1-24 Toimintakertomus 05 ja 06 25-26 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase, pro forma 08 27-28 Osuuspankin
698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE
14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä
VUOSIKATSAUS 2010. Yhdessä hyvä tulee.
VUOSIKATSAUS 2010 Yhdessä hyvä tulee. 1(14) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Akaan Seudun Osuuspankin liikevoitto kasvoi edellisvuodesta 0,4 miljoonaa euroa. Alhaisena pysynyt korkotaso supisti
Tammi-joulukuu Op-ryhmä
Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita
Alkuvuoden aikana pankin yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöstä (Oy) julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj).
OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Vakavaraisuussuhde, %: 21,02 % (16,54 %) Liikevoitto (milj. eur): 10,2 (10,7) Varainhankinta (milj. eur): 1 480,7 (1 371,5) Koko luotonanto (milj.
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 000 euroa 1.1. 31.12.2005 1.1. 31.12.2004 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä
TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA
Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi HAILUODON OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma 22-53 Osuuspankin
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Alajärven Osuuspankki Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen
RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT
524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa
Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä 24.8.2011 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS 1.1. 30.6.2011 Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa Helsingin OP Pankki Oyj:n (Helsingin OP) liikevoitto oli tammi-kesäkuussa
Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %
VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot
VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) Liite 3a, 3d _L3aL3d_s.XLS 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 204/205, 213/214 236 260 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt
SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema
SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 44 724 (45 051), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 18,5 % (18,1%), katsauskauden
Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011
Aktia OSAVUOSIKATSAUS 1 3/2011 Jussi Laitinen 9.5.2011 1 3/2011 lyhyesti Liikevoitto oli 18,8 (17,5) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos (EPS) nousi 0,20 (0,18) euroon. Liiketoiminnan tuotot olivat 62,6
OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004
OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ
OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002
Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)
1(16) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Karjalan Osuuspankin korkokate pysyi lähes samalla tasolla vuoteen 2014 verrattuna ja pankin liikevoitto oli suurempi kuin edellisvuonna. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta
OSAVUOSIKATSAUS
1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).
Finnvera Oyj. Taloudellisen katsauksen taulukko-osuus 30.6.2008
Finnvera Oyj Taloudellisen katsauksen taulukko-osuus 30.6.2008 FINNVERA OYJ KONSERNITULOSLASKELMA 1.1. - 30.6.2008 1.1. - 30.6.2007 KORKOTUOTOT Liite Korot luotonannosta 42 302 38 888 Asiakkaille ohjattu
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 NAKKILA-LUVIAN OSUUSPANKKI
TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi NAKKILA-LUVIAN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase, pro forma 24-25 Osuuspankin
61,28 57,79 3,49 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin Jäsenet
1(20) SIIKAJOEN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Siikajoen Osuuspankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna korkokatteen laskusta huolimatta. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta
HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(18)
1(18) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kurun Osuuspankin 90. toimintavuoden liikevoitto laski edellisvuoden 321 tuhannesta eurosta 268 tuhanteen euroon. Liikevoiton laskuun vaikutti korkotason yleisen laskun
Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.
VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Vehmersalmen Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-15 Toimintakertomus 16-17 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 18 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman ja taseen
OSAVUOSIKATSAUS
Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO
Merimaskun Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-17 Toimintakertomus 18-19 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20-21 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä
21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys
Tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 1 (6) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015 Vuoden 2015 tuloskehitys Osuuskunta KPY -konsernin liikevaihto oli 319,7 miljoonaa euroa (323,6
PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS
PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 Päijät-Hämeen Osuuspankin liikevoitto kasvoi 1,1 miljoonaa euroa Päijät-Hämeen Osuuspankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 4,0 miljoonaa euroa