LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Satakunta 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Satakunta 2015"

Transkriptio

1 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT 2015

2 Hyvä lukija -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Satakunnassa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan pätevyytensä alan ammattilaisina. Rakennushankkeen alussa on tärkeää määritellä, mitä halutaan ja mitä hanke vaatii. Lopputulos koostuu useista osa-alueista, jotka tulee kartoittaa ennen tarjouspyyntöjen lähettämistä urakoitsijoille. Ennen urakoitsijoiden esivalintaa ja tarjouspyyntövaihetta on päätettävä urakkamuoto, kartoitettava hankkeen laajuus ja tekninen vaativuus sekä omien resurssien käyttö ja haluttu palvelukokonaisuus. Tarjoajien kelpoisuuden arvioiminen on tärkeä vaihe urakoitsijan valintamenettelyssä. Esivalinnan merkitystä on painotettu urakkakilpailun periaatteissa sekä valtion tukeman asuntorakentamisen pelisäännöissä. Niissä todetaan, että tarjouspyynnöt tulee lähettää vain luotettaville ja ammattitaitoisille urakoitsijoille, joilla katsotaan olevan tekniset ja taloudelliset edellytykset urakan toteuttamiseen. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Satakunnan piiri Markku Leppälehto Eerikinkatu 36 C 43 aluepäällikkö TURKU puh etunimi.sukunimi@rakennusteollisuus.fi Kimmo Lang asiamies

3 Sisältö Klikkaamalla yrityksen nimeä pääset yrityksen sivulle. 3 Hartela Oy 4 Rakennus Jalonen Oy 5 Jatke Oy 6 Rakennus JTS Oy 7 Rakennuspalvelu M. Kallioinen Oy 8 Rakennustyöt Ville Kauppi Oy 9 KEN Rakennusosakeyhtiö 10 Lemminkäinen Talo Oy 11 LPJ-Rakennus Oy 13 Rauman Rakennuskuutoset Oy 14 Rauman RS-Rakennus Oy 15 RMK Rent Oy 16 RTP-Rakennus Oy 17 Skanska Talonrakennus Oy 18 Rak.tsto M. Suoramaa Oy 19 Telinekataja Oy 20 Veljet Mäkilä Oy 21 YIT Rakennus Oy 12 MVR-Yhtymä Oy Kustantaja: Suomen Rakennusmedia Oy Kannen kuva: Erikka Mannila Suunnittelu ja toteutus: Studio Hoo!

4 Hartela Oy Hartela Oy on perheyhtiö, joka kuuluu Hartela-konserniin perustettu Urakoitsijat Oy:n nimellä Turkuun, 1974 perustettu toimisto Raumalle, 1989 lähtien toiminut nimellä Hartela Oy. asuntorakentaminen liikerakentaminen teollisuusrakentaminen korjausrakentaminen silta-, pohja- ja vesirakentaminen Toimihenkilöstö 11 Tekninen henkilöstö työmailla 19 Työntekijät 100 Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:2000, RALA-pätevyys ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. perustajaurakointina kerrostalo- ja rivitalokohteita Poriin ja Raumalle, mm. As Oy Porin Mikonkatu ja Mikonpiha 60 asuntoa, As Oy Porin Hacklininkulma 53 asuntoa, As Oy Rauman Ajurinkatu 29 asuntoa liikerakennuskohteita, mm. Rauman ja Turun Länsikeskuksen city-markettien laajennus ja saneeraus, K-marketit Rauma Monnankatu ja Eurajoki, Sokos Herkku Pori vuokratalotuotantoa, mm. As Oy Syväraumankatu 13 ja As Oy Porin Antinkatu 19, Kiint.oy Laitilan Talot Aarronkaarre 4. teollisuusrakennuskohteita, mm. Yara Suomi DWSterminaali, OL3 pohjalaatta, TVO:n KPA-varasto (työyhteenliittymä Skanska/Hartela), JVP-Eura Palvelutaloja ympäri Suomen, mm. Kuopio, Kempele, Hämeenlinna, Turku, Rauma varatoimitusjohtaja Timo Lundstedt työpäällikkö Jouko Salonen projektipäällikkö Kalle Tammi toimistonhoitaja/asuntomyynti Helena Yli-Uusikartano Seminaarinkatu RAUMA puh faksi toimisto.rauma@hartela.fi etunimi.sukunimi@hartela.fi 3

5 Rakennus Jalonen Oy Perustamisvuosi Emo-, sisar- ja tytäryhtiöt Maarakennus Jalonen Oy, maanrakennusurakat murskausta liikkuvilla kalustoilla, ja Konevuokraus Jalonen Oy, rakennuskone- ja laitevuokrausta. teollisuus- ja yritystilojen rakentaminen julkiset rakennuskohteet maarakennustyöt korjausrakentaminen Länsi-Suomi Laskutus ,5 milj. euroa ,2 milj. euroa ,9 milj. euroa Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät n. 20 Tuki-Areena Oy, harjoitusjäähallin rakentaminen, Lidl Pori ja Uusikaupunki, myymälän laajennus ja vanhan myymälän muutostyöt, UPM Rauma Paperitehdas 2, valvomon rakentaminen Rolls-Royce Rauma, useita kunnossapitokohteita Lidl Rauma, myymälän laajennus ja modernisointityöt, m 2 Rauman kaupunki, Parpansalin puiston vesialtaan rakentaminen Metsä-Botnia Oyj, Rauma varastohallin rakennustekniset työt m 2 Rauman Terminal Services Oy, kemikaaliterminaalin rakennustyöt 900 m 2 Joustoliitin Rauma varastolaajennus Rauman Energia Oy, kaukolämmön rakennustekniset työt Markku Jalonen, Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä oma laatujärjestelmä. Lounaisväylä RAUMA puh faksi jalonen@jalonen-yhtiot.fi 4

6 Jatke Oy Jatke-konserni on 2009 perustettu asuntotuotantoon, julkisivusaneeraukseen sekä toimitilarakentamiseen erikoistunut rakennusliike, joka on nopeasti noussut eteläisen Suomen merkittävimpien rakennusliikkeiden joukkoon. toimitilarakentaminen asuntorakentaminen korjausrakentaminen kiinteistökehitys Pääkaupunkiseutu, Lounais-Suomi,, Uusimaa, Kaakkois-Suomi, Päijät-Häme, Pirkanmaa Laskutus milj. euroa milj. euroa milj. euroa Toimistohenkilöstö 24 Tekninen henkilöstö 72 Työntekijät 65 (Varsinais-Suomi ja ) As Oy Naantalin Tammistontähti As Oy Kerttulinkatu 10, Turku Raskone Oy, Turku Elixia, Turku Rauman MO-Kiinteistöt Oy Kauppakeskus Isokarhu ja Pikkukarhu, Pori Stiftelsen för Åbo Akademi / As Oy Hämeenkatu 30, Turku TVT Asunnot Oy / Pansionrinne, Turku Forssan seurakuntatalo Rauman Merikoulu toimitusjohtaja Hannu Lokka aluejohtaja Varsinais-Suomi ja Jukka Aaltonen aluejohtaja Helsinki Timo Mikkola aluejohtaja Kaakkois-Suomi Jari Salonen aluejohtaja Pirkanmaa Tuomo Turkkinen toimitusjohtaja Jatke Uusimaa Oy Jarmo Lempiäinen etunimi.sukunimi@jatke.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä työmaakohtainen laadunvarmistusjärjestelmä. Keskikatu 2, KOUVOLA JATKE UUSIMAA OY vaihde Pronssikuja 1, VANHALINNA Metsäkaari 3 Antinkatu 16 B, PORI HYVINKÄÄ Jämsänkatu 2, HELSINKI Puh Valtakatu 33, LAPPEENRANTA Satakunnankatu 24 A, TAMPERE 5

7 Rakennus JTS Oy Toiminta aloitettu 1997, muutettu osakeyhtiöksi Aputoiminimi LTJ-Betonilattiat vuodesta asuntorakentaminen liike- ja toimistorakentaminen teollisuusrakentaminen korjausrakentaminen betonirakentaminen julkinen rakentaminen Länsi-Suomi Laskutus ,3 milj. euroa ,4 milj. euroa ,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät Yrityksellä on RALA-pätevyys ja käytössä omat yritys- ja työmaakohtaiset laatujärjestelmät. Korjausrakentaminen: UPM-Kymmene Rauma, PK3 ja PK4 vesikattosaneeraus m 2, 2013 Rauman kansanterveystyön kuntayhtymä, Keskushammashoitolan saneeraus Teollisuusrakentaminen: Forchem Oy, tislaamon laajennus m 3, 2012 Oras Oy, kemikaalivarastojen rakentaminen Toimisto- ja liikerakentaminen: toimisto- ja liiketilojen rakentaminen, mm. Palvelu Oy Mäkiset/K1-Katsastajat, m 2, , Sataservice Oy, m 2, 2011, Texpro Oy/ Polarteknik Oy teollisuus- ja/tai toimistotilojen laajennus/saneeraus, mm. Steerprop Oy, 2013, RB-Asennus Oy, , Muottituote Oy Hoitokoti Linnanneito, uudisrakennus, 600 m 2, Rauma Betonirakentaminen: Forchem Oy, sähkötila, kuumaöljykattilan ja -pumppaamon perustustyöt ja tislaamon alue- ja betonirakennusurakka, Rauman Satama ja Euroports, Rauma, autovaa an ja kontitusaseman rakentaminen, 2012 Forlogistics Oy, mäntyöljyvaraston valli- ja säiliöperustukset toimitusjohtaja Jyrki Suhonen, Laakeritie 8 A RAUMA puh jyrki.suhonen@rakennus-jts.fi 6

8 Rakennuspalvelu M. Kallioinen Oy Yritys on perustettu Muutettu osakeyhtiöksi korjausrakentaminen asuntorakentaminen julkisten rakennusten uudis- ja saneeraustyöt Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 4 Työntekijät 8 15 As Oy Kalevanpuisto 2, linjasaneeraus As oy Presidentinpuistokatu 32, linjasaneeraus As Oy Ulvilan Tällärinkuja, vesijohtojen uusiminen Kiint.oy Antintori Scandic hotell, huoneiden saneeraus Ulvilan Kaupunki, 10 rivitalon perusparannus Päärnäisten palvelutalot, uudisrakennus Diakoniasäätiö, uudisrakennus toimitusjohtaja Mika Kallioinen, mika.kallioinen@rakennuspalvelukallioinen.fi Yrityksellä on oma laatujärjestelmä. Sammontie ULVILA puh faksi

9 Rakennustyöt Ville Kauppi Oy Aloitettu toiminimenä 1994, vaihdettu Oy:ksi uudis- ja saneerausrakentaminen teollisuus- ja liikerakentaminen julkinen rakentaminen asuntorakentaminen Laskutus ,1 milj. euroa ,8 milj. euroa ,3 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 7 Työntekijät 35 Yrityskohtainen laatujärjestelmä. Kaivopuiston päiväkoti, Rauma, n m 2, uudisrak K-Supermarket Säkylä, n m 2, uudisrak K-Market Hinnerjoki, n. 600 m 2, uudisrak Posiva Oy, Eurajoki, Onkalotyömaan rakennustekniset työt, Würth Center Eura, n. 600 m 2, uudisrak Pintos Oy, Eura, n m 2, konttorin laajennus ja saneeraus, 2012 Säkylän koulukeskus, n m 2, laajennus ja peruskorjaus, 2011 Lapin kirkonkylän koulu, Rauma Lappi, n. 850 m 2, laajennus ja saneeraus, 2011 Posiva Oy, Eurajoki, IV- ja nostinlaiterakennus, n m 2, uudisrak Pintos Oy, Lapin tehdas, irtohakahalli, n m 2, uudisrak Ville Kauppi, Valtteri Särkiniemi, etunimi.sukunimi@villerakentaa.fi Neitsytmäentie KAUTTUA puh faksi toimisto@villerakentaa.fi 8

10 KEN Rakennusosakeyhtiö Yritys on perustettu 2007 asuntorakentaminen korjausrakentaminen pientaloista teollisuusrakentamiseen Tekninen henkilöstö 1 Toimistohenkilöstö 1 Työntekijät 4 6 perustus-, pohja-, betonirakennetyöt pientalo-kerrostalo-teollisuusrakennuskohteissa uudis- ja korjausrakentamisen urakointia ja asennustöitä pientalo-kerrostalo-teollisuusrakennuskohteissa toimitusjohtaja Kaj-Erik Nieminen, ken@kenrakennus.fi Yrityksellä on oma ISO-9001 mukainen laatujärjestelmä PL ULVILA puh ,

11 Lemminkäinen Talo Oy Lemminkäinen on yksi Suomen suurimmista, kokeneimmista ja kansainvälisimmistä talonrakentajista. Rakennamme laatua yli sadan vuoden kokemuksella. Talonrakentamisen palveluihimme kuuluvat asuntorakentaminen, liike- ja toimistorakentaminen, teollisuus- ja logistiikkarakentaminen sekä urheilu- ja vapaa-ajan rakentaminen. Lemminkäinen Talo Oy Lounais-Suomen alueyksikön toimipaikat sijaitsevat Turussa ja Porissa ja toimialue kattaa koko Lounais-Suomen. talonrakentaminen: asunto-, liike- ja toimitilarakentaminen teollisuus- ja logistiikkarakentaminen urheilu- ja vapaa-ajanrakentaminen ja koko Suomi Asuntorakentaminen: As Oy Turun Mikontorni As Oy Porin Jokikartano As Oy Turun Ratavahdinrinne As Oy Rauman Veturiaukio As Oy Porin Martintorni As Oy Turun Tervahovi Liike- ja toimitilarakentaminen: Gigantti, Turku Posten Logistik SCM Oy Korjausrakentaminen: Scandic Julia Eurajoen yhteiskoulun ja lukion saneeraus aluepäällikkö Kimmo Haavisto, Lemminkäinen Talo Oy:llä on RALA-pätevyys ja sertifioidut ISO 9001-, ISO ja OHSAS toimintajärjestelmät. Yrjönkatu PORI puh faksi

12 LPJ-Rakennus Oy Yritys on perustettu korjaus- ja uudisrakentaminen Länsi-Suomi Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 5 Yrityksellä RALA-pätevyys päätoimialoilla sekä oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Julkinen korjausrakentaminen: Rauman kaupunginteatteri vanhan kirjaston muutos teatteriksi OKL Teknika koulusaaneraus, Rauma OKL Päärakennus koulusaneeraus, Rauma Varppeen koulu koulusaneeraus, Laitila Kodisjoen koulu ja kirjasto saneeraus ja laajennus Asuntorakentaminen: oma tuotanto: 3 rivitaloyhtiöitä ja kerrostalo Liike- ja toimistorakentaminen: Sata-Seri Oy, uusi toimisto- ja liiketalo, Rauma Länsi-Suomi Oy, toimistotilasaneerauksia, Rauma Korjausrakentaminen: putkisaneeraukset: 14 taloyhtiötä n. 400 asuntoa, Rauma, Pori Nuorten työpaja, tehdashallin tilasaneraus Pekka Eskola, pekka.eskola@lpj-rakennus.fi Jyrki Vesterinen, Valtakatu RAUMA puh faksi lpj@lpj-rakennus.fi 11

13 MVR-Yhtymä Oy Yritys on perustettu asuntorakentaminen teollisuusrakentaminen korjausrakentaminen julkinen rakentaminen liikerakentaminen urheilu- ja vapaa-ajan rakentaminen Laskutus ,3 milj. euroa ,7 milj. euroa ,6 milj. euroa Toimihenkilöt 15 Työntekijät 30 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä yritys- ja työmaakohtainen laatujärjestelmä. SatShp lasten ja naisten sairaala uudisrakennus Porin kaupunginsairaalan saneeraus Satakunnankatu 18 22, linjasaneeraus Kankaanpään koulun saneeraus 2013 Länsi-Suomen diakonialaitoksen säätiön asuintalo Harjavallan uima- ja urheiluhallin uudisrakennus Euran uima- ja urheiluhallin saneeraus ja laajennus Porin uusi uimahalli SatShp KO-laajennus ja saneeraus Norilsk Nickel Harjavalta toimisto- ja laboratoriorakennus , pulppaamorakennus 2009 toimitusjohtaja Rami Viitasaari, laskentapäällikkö Ari Haapala, hankintapäällikkö Jarno Marila, MVR-Yhtymä Oy Valtakatu 22 puh PORI faksi

14 Rauman Rakennuskuutoset Oy Yritys on perustettu asuntorakentaminen korjausrakentaminen teollisuusrakentaminen liikerakentaminen julkiset kohteet Rauman talousalue Toimihenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 1 Työntekijät 6 7 Yrityksellä on oma laadunvarmistusjärjestelmä. Norilsk Nickel Harjavalta Oy, Co-production suojarakennus ja säiliöperustuksia Rinta-Joupin Autoliike uusi korjaamorakennus ja vanhan rakennuksen muutos ja saneeraus 2010 Chemec Oy, kaoliinisäiliöiden perustukset 2009 UPM-Kymmene: Puu 05 -projekti: kuorimon rummun perustukset, valvomo ja katkaisulaitos Paloasema PK 1, säiliön perustukset korjausrakentaminen, useita eri kohteita, kuten PK 2 muutostyöt ja valkaisulaitoksen saneeraus Halli- ja toimistorakennuksia eri yrityksille, mm. Eu Part Oy, UPM-Kymmene, Kuorimo, automaatio, Helo kuumasinkitys Oy TVO/Posiva, Olkiluoto, Onkalo työmaa, sisääntuloaukko, tukimuuri ja rakennustekniset työt Äijänsuon jalkapallostadion, katsomomuutokset Timo Heikkilä, Puolukkatie RAUMA puh faksi rakennus@rakennuskuutoset.fi 13

15 Rauman RS-Rakennus Oy Toiminta alkoi 1982 Rakennustoimisto Simula Ky ja vuonna 1995 operatiivinen rakennusurakointi muuttui Rauman RS-Rakennus Oy. Kiinteistöjen omistus, hallinta ja kehitys Rauman Ro-So Oy ja Rakennustoimisto Simula Ky. Länsi-Suomi Laskutus ,9 milj. euroa ,8 milj. euroa ,1 milj. euroa As Oy Rauman Vähakinnontie 1, 19 asuntoa, 2013 Kiint.oy Rauman Pyynpään Palvelukoti, 2013 As Oy Laitilan Antinkartano, 18 asuntoa, 2012 ABC-Kortela, laajennus/saneeraus, toimitusjohtaja Risto Simula, tekninenjohtaja Antti Simula, Toimisto 3 Tekninen 3 Työntekijät 20 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja työmaakohtainen laatujärjestelmä. Kollantie RAUMA puh faksi

16 RMK Rent Oy Perustettu 2008 uudisrakentaminen rakennussaneeraukset linjasaneeraukset teollisuusrakentaminen liikerakentaminen/saneeraukset julkinen rakentaminen Laskutus (tilikausi ) ,05 milj. euroa ,84 milj. euroa ,05 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 5 Työntekijät 21 Sachtleben Pigments, korjaamohalli, 600 m 2 Sachtleben Pigments, autovaaka Diakonialaitos Pori, vesikatto, m 2 Hammaslääkäriasema, saneeraus, 450 m 2 Finnepäkintie Ulvija, pienkerrostalot 2 kpl, saneeraus Satakunnan Osuuskauppa, ravintolatilat Vaakuna Satakunnan Työterveyspalvelut, laajennus Technip Offshore Mäntyluoto, maalivarasto Porin Kauppahalli, saneeraus S-Market Merikarvia, laajennus/saneeraus 600 m 2 toimitusjohtaja Ari Erkkilä, työpäällikkö Kauko Koskinen, rak.mest./ins.amk Joel Salminen, etunimi.sukunimi@rmkrent.fi Yrityskohtainen laatujärjestelmä Tikkulantie PORI puh faksi

17 RTP-Rakennus Oy RTP-Rakennus Oy on vuonna1993 toimintansa aloittanut yksityinen rakennusalan yritys. Yrityksen toimitilat sijaitsevat Säkylässä, Kivenhakkaajantie 1:ssä. talonrakennus teollisuuden uudisrakennus- ja saneerauskohteet julkinen rakentaminen, Varsinais-Suomi Laskutus ,8 milj. euroa ,0 milj. euroa ,6 milj. euroa Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät Teollisuus- ja liikerakentaminen: Biolan Oy, pääkonttori, Eura Kekkilä Oy, teollisuushalli, m 2, Eurajoki Favorit Ympäristötuotteet, m 2, teollisuushalli, Eura Sataservice Oy, teollisuushallin laajennus, Rauma Eupart Oy, teollisuushallin laajennus, Eura Julkinen rakentaminen: Rauman jäähalli, Rauma Pääterveysasema, vaihe 1, Säkylä Pääterveysasema, vaihe 2, Säkylä Kalasataman laajennus, Säkylä Lapin kunnanvirasto saneeraus, Rauma Kari Kaukkila, Petri Muuvila, etunimi.sukunimi@rtp-rakennus.fi Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä (ei sertifioitu). PL SÄKYLÄ puh toimisto@rtp-rakennus.fi 16

18 Skanska Talonrakennus Oy Yritys on perustettu 1887 talonrakennus asuntoprojektikehitys toimitila- ja teollisuusrakentaminen toimitilarakentaminen energiahuollon rakentaminen Toimisto- ja tekninen henkilöstö 63 Työntekijät 85 Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:2000 sekä RALA-pätevyys. Kauppakeskus Puuvilla, Renor Oy, Ilmarinen Remaining Concrete and Grouting Works, AREVA KPA-varaston laajennus, Skanska-Hartela, TVO As Oy Porin Trumpetti As Oy Porin Sello As Oy Porin Huvitus As Oy Porin Iso-Antti Ww-autotalo, Käyttöauto Oy Audi-myymälä, Käyttöauto Oy yksikönjohtaja Kari Lindroos rakennuspäällikkö Kari Sundelin työpäällikkö Kari Ketola työpäällikkö Kimmo Korkiamäki projektipäällikkö Jari Törnqvist hankintapäällikkö Esa Aivola Yrjönkatu 22 B PORI puh

19 Rak.tsto M. Suoramaa Oy Rak.liike M. Suoramaa ja kumpp Rak.tsto M. Suoramaa & Co Rak.tsto M. Suoramaa Oy korjausrakentaminen asuntorakentaminen teollisuusrakentaminen julkinen rakentaminen Rauman talousalue Laskutus milj. euroa milj. euroa milj. euroa Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät As Oy Kuokkamaantie 14, 7 kpl rivitalojen vesikattomuutokset Palvelukoti Kokkila, laajennus ja saneerauksia kpl kerrostalojen putkistosaneerauksia kpl omakotitaloja Länsi-Suomen OP, pääkonttorin saneeraus Eurajoen SP, Rauman uusi konttori 2007 Länsi-Suomen OP, Eurajoen konttorin saneeraus 2007 Fresco-Ravintolat, ravintolan rakentaminen 2007 UPM-Kymmene Oyj, pääkonttorin saneeraus 2005 Sataman portti- ja tullirakennus toimitusjohtaja Susanna Suoramaa, susanna@suoramaa.fi työpäällikkö Pekka Vainio, pekka.vainio@suoramaa.fi Juhani Suoramaa, Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä. Pätevyys on myönnetty päätoimialoille: pääurakointi, uudisrakennukset ja laajennukset; pääurakointi, korjausrakentaminen ja muutostyöt; pääurakointi, teollisuusrakentaminen. Ilvaninkatu RAUMA puh faksi

20 Telinekataja Oy Telinekataja on perustettu 1965, Rauman toimipiste Tytäryhtiöt Kataja Event Oy Järvenpää, AS Telinek Tallinna ja OOO Nevarend Pietari. rakennustelineiden ja sääsuojajärjestelmien myynti, vuokraus, asennus ja suunnittelu Länsi- ja Lounais-Suomi Tekninen henkilöstö 6 Työntekijät 47 Telinekataja Oy:llä on sertifioitu laadunvarmistusjärjestelmä SFS EN ISO 9001 sisältönä rakennustelineiden ja sääsuojarakenteiden myynti, vuokraus ja asennus sekä niihin liittyvät palvelut Suomessa. Yrityksellä on RALA-pätevyys. Yara Suomi Oy, Uudenkaupungin ja Harjavallan tehtaiden telinetoimitukset 2013 Lavian Eristys Oy, sääsuojaus ja telineet Liisanpuiston kattotyöhön 2013 Rappaustekniikka Laurell Oy, rappaustelineet ja sääsuoja A. Ahlströmin pääkonttorille Noormarkkuun 2013 Ojarannan Rakennus Oy, sääsuoja ja telineet Forssan linja-autoasemalle 2013 Astora-Rakennus Oy, sääsuoja Eurajoen keskustan koulun suojaukseen 2013 YIT Rakennus Oy, telinetoimitukset Orion, Turku 2013 YIT Rakennus Oy, telinetoimitukset Intelligate 2, Turku 2013 TYL/KPA Olkiluoto, telineet ja sääsuojat Fortum Power and Heat Oy, Meri-Porin, Kauttuan ja Naantalin voimalaitokset, telinetoimitukset Metsä-Fibre Oy, Rauma, kunnossapidon telinetoimituksia Teollisuuden Voima Oy, OL1 ja OL2, Eurajoki, kunnossapidon telinetoimitukset aluejohtaja Jari Liitomaa, työpäällikkö Marko Härkönen, työpäällikkö Ismo Ihamäki, etunimi.sukunimi@telinekataja.fi Niittaajantie RAUMA puh faksi info@telinekataja.fi 19

21 Veljet Mäkilä Oy Veljet Mäkilä Oy on 1977 perustettu korjausrakentamiseen erikoistunut rakennusliike Eurajoelta. Yritys toimi nimellä Maalausliike Veljet Mäkilä vuoteen 2006 saakka, jolloin nimi vaihdettiin Veljet Mäkilä Oy:ksi urakointitöiden muututtua enemmän ja enemmän kokonaisvaltaisiksi korjausrakentamisen töiksi. korjausrakentaminen asuntorakentaminen Laskutus ,5 milj. euroa ,3 milj. euroa ,2 milj. euroa Toimistohenkilöstö 3 Tekninen henkilöstö 7 Työntekijät 30 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä yritys- ja työmaakohtainen laatujärjestelmä. Korjausrakentaminen: As Oy Rauman Töyryntorni, linjasaneeraus As Oy Porin Keskuspuistikko, 1.vaihe, linjasaneeraus As Oy Porin Pohjoispuisto 3, julkisivusaneeraus Koy Rauman Aittakarinkatu 26, julkisivusaneeraus Villa Ahlström, julkisivun kunnostus (kulttuurihistoriallinen) Vuojoen kartano, kunnostustyöt (kulttuurihistoriallinen) Koy Antintori / Hotelli Scandic, peruskorjaus ja muutostyöt Harjavallan yläaste, ent. lukiotilojen muutostyö Rauman aluesairaala, peruskorjaus Asuntorakentaminen: As Oy Eurajoen Säästökulma, uudisrakennuskohde (kerrostalo) toimitusjohtaja Markku Mäkilä, työpäällikkö Jani Peltonen, urakkalaskenta Miika Pertola, etunimi.sukunimi@makila.com Veljet MÄKILÄ OY EURAJOKI Toivelintie EURAJOKI puh faksi

22 YIT Rakennus Oy YIT Rakennus Oy on osa YIT konsernia, yhtiö on perustettu Suomen suurruhtinaskuntaan Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Porin toimisto on perustettu asuntorakentaminen teollisuusrakentaminen toimitilarakentaminen korjausrakentaminen As Oy Porin Kommodori As Oy Porin Amiraali As Oy Porin Adjutantti As Oy Porin EuropaEsplanad II As Oy Kankaanpään Ruokojärvenhovi K-Citymarket Kankaanpää Sorkantie 13, Rauman Asunnot Oy Sorkantie 15, Rauman Asunnot Oy aluejohtaja Jyrki Meri, Toimistohenkilöstö 4 Tekninen henkilöstö 10 Työntekijät 30 Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:2000 ja RALA-pätevyys. YIT Rakennus Oy Pohjoiskauppatori 1 D PORI puh faksi

23 Urakkakilpailun periaatteita / RT Urakkakilpailu tulee järjestää aina, elleivät erityiset syyt edellytä muunlaista menettelyä. Kun urakkakilpailu järjestetään, rakennuttajan tarkoituksena tulee olla työn toteuttajan valitseminen kilpailun perusteella. Tarjousten hankkimisessa, antamisessa ja käsittelyssä edistetään vapaata kilpailua sekä turvataan eri osapuolten oikeudet. Tarjouksia tulee pyytää luotettavilta ja ammattitaitoisilta urakoitsijoilta, joilla on edellytykset urakan toteuttamiseen. Tarjouksia tulee pyytää niin monelta urakoitsijalta, että syntyy riittävä kilpailu urakan saamisesta. Tarjousten käsittelyssä tulee turvata urakoitsijoiden tasapuolinen kohtelu. Rakennustyö on pyrittävä toteuttamaan sellaisina kokonaisuuksina, että urakoitsijalle muodostuu selvä vastuualue. Urakka-asiakirjat tulee laatia selviksi ja yksikäsitteisiksi ja niiden sisältämien urakkaehtojen on oltava tasapuoliset sekä yhtäläiset kaikille urakoitsijoille. Rakennustyöhön liittyvät riskit on jaettava osapuolten kesken kohtuullisesti ottamalla huomioon osapuolten tehtävät, asiantuntemus ja vaikutusmahdollisuudet. Urakkaan ei tule sisällyttää kohtuuttomia ehtoja. Järjestettäessä urakkakilpailu kaikki urakkaehdot on ilmoitettava tarjouspyyntöasiakirjoissa.

24 Tämä julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Satakunnassa.

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Lounais-Suomi 2015

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Lounais-Suomi 2015 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT 2015 Hyvä lukija -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lounais-Suomessa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät

Rakentamisen suhdannenäkymät Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Julkiset palvelurakennukset m 3 8 7 6 5 4 3 2 1 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Bo Salmén Markku Leppälehto Huhtikuu 214 Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Rakennus Miilukangas Oy

Rakennus Miilukangas Oy Nro 283 voimassa 28.2.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Miilukangas Oy Y-tunnus 1106411-4 kotipaikka

Lisätiedot

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN www.pakrak.fi Kokonaisvaltaista osaamista Pakrak Group Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua asuin-, teollisuus- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Konserniyhtiöt

Lisätiedot

Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat.

Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat. Referenssit Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat. Hanke toteutettiin projektijohtourakkana. Valmis 04/2015 Hotelli Kämpin 2-vaiheen viemärilinjojen saneeraus. Työt

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen REFERENSSILUETTELO Jari Kukkonen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO 15.5.2014

Lisätiedot

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo

Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi. Pääekonomisti Jouni Vihmo Rakentaminen sinnittelee yhä Ensi vuodesta tulee vaikeampi Pääekonomisti Jouni Vihmo 15.10.2019 Joka viides suomalainen työllistyy uuden rakentamisesta tai olemassa olevan kiinteistön hoidosta Kaikkien

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: Eteläesplanadi 16 Hämeentie 19 Eteläesplanadi 4 PERUSKORJAUSREFERENSSEJÄ Työ ja elinkeinoministeriön toimitalo o Laajuus: 11 380 brm2 Kaikukatu

Lisätiedot

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista MM-Yritysrakentaja Oy Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista Yhteystiedot Toimisto MM-Yritysrakentaja Oy Tiilipojanlenkki 4 01720 Vantaa Puh. 010 328 4180 info@mmyr.fi etunimi.sukunimi@mmyr.fi

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

FORMECO OY - BETONINVAHVAA RAKENTAMISTA

FORMECO OY - BETONINVAHVAA RAKENTAMISTA - BETONINVAHVAA RAKENTAMISTA Olemme Etelä-Suomessa toimiva kasvava rakennusalan yritys. Toimintamme on suurimmalta osaltaan keskittynyt Varsinais-suomen ja Uudenmaan alueelle. Pääpainomme rakentamisessa

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy Asuntotuotantokysely Syksy 15.10. 1. Yleiskuva positiivinen Arviot vapaarahoitteisen omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen tämänvuotisista aloituksista ovat laskeneet hieman viime kyselyistä. Aloitusten

Lisätiedot

Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993.

Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993. Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993. Pirkanmaan Mestari-Rakentajat Oy on lähinnä Tampereen ja ympäröivien lähikuntien alueella toimiva monipuolinen ja kehittyvä rakennusliike. Toimintansa

Lisätiedot

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011 RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2010 2011 Pirkanmaan rakennuspäivä 2.11.2009, Tampere Markku Riihimäki VTT Rakentamisen markkinat ja vaikuttavuus 3.11.2010 2 BAROMETRIN RAHOITTAJAT Talonrakennusteollisuus

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Kesä 2019 1. Yleiskuva Arviot vapaarahoitteisen asuntotuotannon tämänvuotisista aloituksista ovat nousseet viime kyselyistä. Syynä tähän on sijoittajakysynnän

Lisätiedot

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 2010 Minkälaista Suomea haluamme luoda? Juha Hetemäki 1 Rakennustuotannon arvo vuonna 2008 Talonrakentaminen

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen Rakennusalan suhdannenäkymät XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 1.11.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous jatkaa kasvuaan, kauppasota ja kiristyvä rahapolitiikka

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2018 Rakennusteollisuus RT ry 2.10.2018 Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous jatkaa kasvuaan, kauppasota ja

Lisätiedot

KARI SALIN. Project manager, SKOL 2. Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys.

KARI SALIN. Project manager, SKOL 2. Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys. KARI SALIN Project manager, SKOL 2 Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys. TYÖURA 2012-2014 Hallituksen puheenjohtaja, As Oy Samppalinna 2012->>>

Lisätiedot

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Pohjanmaa 2016

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Pohjanmaa 2016 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Pohjanmaa 2016 Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjanmaan alueella. Näillä sivuilla esiteltävät

Lisätiedot

JL-Rakentajat Oy. Toteutettuja kohteita. Yrityshistoria. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö.

JL-Rakentajat Oy. Toteutettuja kohteita. Yrityshistoria. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö. JL-Rakentajat Oy Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen 2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen 30.9.2012. talonrakennus Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala 2015 20,00 milj.

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen Rakennusalan suhdannenäkymät XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 2.11.2017 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous kasvaa tänä vuonna hyvää vauhtia Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA

yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA yit.fi/talontekniikka PAREMMAT PUTKIREMONTIT VIIDEN VUODEN TAKUULLA YIT LIIKEVAIHTO* 3,8 mrd. vuonna 2018 OIKAISTU LIIKEVOITTO* 134,5 milj. vuonna 2018 TYÖNTEKIJÄT 10 000 11 eri maassa NPS NETTOSUOSITELUINDEKSI

Lisätiedot

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Lounais-Suomi 2016

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Lounais-Suomi 2016 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT 2016 Hyvä lukija -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lounais-Suomessa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet syksy 2016 Rakennusteollisuus RT ry 11.10.2016 Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksen puheenjohtaja, YIT Oyj:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Rakennusteollisuus RT:n

Lisätiedot

RAKENNUSYRITYSTEN TILINPÄÄTÖSTIEDUSTELU Korjausrakentamista koskevat kysymykset

RAKENNUSYRITYSTEN TILINPÄÄTÖSTIEDUSTELU Korjausrakentamista koskevat kysymykset RAKENNUSYRITYSTEN TILINPÄÄTÖSTIEDUSTELU Korjausrakentamista koskevat kysymykset Lakisääteinen kysely, tiedot luottamuksellisia Tilastolaki 280/2004 ( 12, 14 ja 15) Tiedustelu koskee tilikautta, joka päättyi

Lisätiedot

JL-Rakentajat Oy. Toteutettuja kohteita. Yrityshistoria. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö.

JL-Rakentajat Oy. Toteutettuja kohteita. Yrityshistoria. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö. JL-Rakentajat Oy Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen 2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen 30.9.2012. talonrakennus Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala 2014 18,50 milj.

Lisätiedot

Jouko Viljamaa puheenjohtaja. Venepori Oy Lammenranta 8 28600 Pori Puhelin: 02 631 7400 Puhelin: 040 553 8029. jouko.viljamaa @ venepori.

Jouko Viljamaa puheenjohtaja. Venepori Oy Lammenranta 8 28600 Pori Puhelin: 02 631 7400 Puhelin: 040 553 8029. jouko.viljamaa @ venepori. Jouko Viljamaa puheenjohtaja Venepori Oy Lammenranta 8 28600 Pori Puhelin: 02 631 7400 Puhelin: 040 553 8029 jouko.viljamaa @ venepori.fi Varsinainen jäsen Varajäsen Pirjo Lintusalo Tapio Lehtimäki Euran

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Toimiston palveluksessa vuodesta 1996 Kokemusta arkkitehtisuunnittelusta 21 vuotta Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme Erityisosaaminen: Oppilaitokset Koulutus

Lisätiedot

Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut,

Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut, Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut, sairaalat, toimisto- ja liiketilat, logistiikkarakennukset

Lisätiedot

Rakentamisen suhdanteet

Rakentamisen suhdanteet Rakentamisen suhdanteet Rakentamis- ja kiinteistöalan osaajatarpeet tulevaisuudessa Ennakointifoorumi Turun Ammatti-instituutti 7.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti

Lisätiedot

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi Sivu 1 / 5 YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki TARJOUS 21.5.2014 Realia Management Oy Juha Kivelä juha.kivela@realia.fi Hallintorakennus 31, Sipoo, Nikkilä Kiitämme mahdollisuudesta tarjota Sipoon

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2015 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne pysynee yhä ennallaan Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Arvoisa lukija. Tästä julkaisusta löytyy rakennushankkeeseenne luotettava yhteistyökumppani. Talonrakennusteollisuus ry

Arvoisa lukija. Tästä julkaisusta löytyy rakennushankkeeseenne luotettava yhteistyökumppani. Talonrakennusteollisuus ry Arvoisa lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lahti-Kymen piirin alueella. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Marraskuu 2016 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne helpottamassa Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 12/2015

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 12/2015 Patronen Maarit Henkilötiedot Tehtävänimike Rakennusarkkitehti, RAPS Syntymävuosi 1960 Puhelin 044-9788940 Sähköposti maarit.patronen@okra-ark.fi Koulutus Oppilaitos Lahden teknillinen oppilaitos Koulutus

Lisätiedot

yitgroup.com/fi Enemmän elämää kestävissä kaupungeissa

yitgroup.com/fi Enemmän elämää kestävissä kaupungeissa yitgroup.com/fi Enemmän elämää kestävissä kaupungeissa 1912 1920 1950 1960 1970 1987 1995 2000 2013 2015 Allmänna Ingeniörsbyrån Ab (AIB) perustaa konttorin Helsinkiin. Suomalaiset liikemiehet perustavat

Lisätiedot

Autosuoja ja toimistorakennuksen paloautotallit, laajennus ja saneeraus, 10/08 02/09

Autosuoja ja toimistorakennuksen paloautotallit, laajennus ja saneeraus, 10/08 02/09 Abloy Oy Joensuu, Pääjulkisivun muutos, 07/06 09/06 AS. Oy Jarelin Kirkkokatu 25, Joensuu, parveke ja julkisivuremontti, 03/10 10/10 Alku-Asunnot Koulukatu 11 saneeraus, 03/2017 06/2018 Enon Osuuspankki

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry

Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuuden suhdanteet kevät 2019 Rakennusteollisuus RT ry 24.4.2019 Jouni Vihmo pääekonomisti Rakennusteollisuus RT Rakentaminen vähenee maltillisesti Rakennusteollisuus RT suhdannekatsaus 24.4.2019

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi

Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2018 3.10.2018 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 3 prosentin

Lisätiedot

Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry

Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet

Lisätiedot

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakentaminen kansantaloudessa 2011 Rakennusinvestoinnit investoinneista 66% Investoinnit, kunnossapito ja vienti bruttokansantuotteesta 18% Viennistä 8%

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät

Rakennusalan suhdannenäkymät Rakennusalan suhdannenäkymät Bo Salmén Bo Salmén 9.5.2012 1 Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys muutos edellisestä vuodesta, % Lähde: Tilastokeskus, RT 2 3 Talonrakennustuotanto, kaikki rakennukset,

Lisätiedot

Hyvä lukija. Talonrakennusteollisuus ry

Hyvä lukija. Talonrakennusteollisuus ry Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Sisä-Suomen alueella. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusyritykset ovat osoittaneet pätevyytensä

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Jouni Vihmo Markku Leppälehto Huhtikuu 2019 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on ollut melko hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on viimeisen

Lisätiedot

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Sisä-Suomi 2016

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Sisä-Suomi 2016 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Sisä-Suomi 2016 Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Sisä-Suomen alueella. Näillä sivuilla esiteltävät

Lisätiedot

Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry

Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2018 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu todella hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014

REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 REFERENSSILUETTELO Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh:

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla

Tavoitteena nolla tapaturmaa Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 - Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta Uudellamaalla Pasilan auditorio 28.2.2018 Hannu J. Mäkinen Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry Rakennusteollisuuden turvallisuusryhmät

Lisätiedot

Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015

Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015 Rakentamisen suhdanne lokakuu 2015 Rakennustuotannon arvo vuonna 2014 Yhteensä 28,8 mrd. Talonrakentaminen 22,5 mrd. Korjausrakentaminen 11,7 mrd. Asuinrakennukset 6,8 mrd. Muut rakennukset 4,9 mrd. Maa

Lisätiedot

Rakennusliike Sorvoja Oy. Rakentamisen laatua jo 50 vuoden kokemuksella

Rakennusliike Sorvoja Oy. Rakentamisen laatua jo 50 vuoden kokemuksella Rakennusliike Sorvoja Oy Rakentamisen laatua jo 50 vuoden kokemuksella Yritys Rakennusliike Sorvoja Oy on laadukas rakennusalan yritys, jolla on vankka kokemus kaikilta rakentamisen osa-alueilta Olemme

Lisätiedot

Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy

Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy Yrityksen nimi YIT Rakennus Oy Yhtiömuoto Osakeyhtiö Y-tunnus 15655835 Osoite Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa 01.01. Tilikausi päättyy 31.12. Osakepääoma

Lisätiedot

Ratu-tiedosto. Rakentamisen tuottavuustietoa vuodesta 1974. 29.1.2010/rl

Ratu-tiedosto. Rakentamisen tuottavuustietoa vuodesta 1974. 29.1.2010/rl Ratu-tiedosto Rakentamisen tuottavuustietoa vuodesta 1974 Ratu-tiedoston tarkoitus Kortiston tarkoitus on rakentamisen tuottavuuden, turvallisuuden ja laadun parantaminen seuraavasti: keräämällä työmailta

Lisätiedot

Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat alkaen

Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat alkaen Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat 1.8.2018 alkaen EURAJOEN TAKSIT: TAXI MINNA HANNUKAINEN 040-6755642 TAKSI PASI FALTTU 0500-723464 SATAXI 0400-825720

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen Rakentamisen suhdannenäkymät 2018 LVI-koulutus 2018 -seminaari 28.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti vetävät Rakennusteollisuus RT 28.9.2017 2 Rakennustuotannon

Lisätiedot

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus RT ry 23.4.2013 Rakentaminen kansantaloudessa 2011 Rakennusinvestoinnit investoinneista 66% Investoinnit, kunnossapito

Lisätiedot

REFERENSSIT. Kesto (kk) / valm.v. Kivikorienrakentaminen ja asennus, kivi- ja vihertyöt 6/2013 0,47

REFERENSSIT. Kesto (kk) / valm.v. Kivikorienrakentaminen ja asennus, kivi- ja vihertyöt 6/2013 0,47 1/4 Pyynikin Sosiaali- ja Terveysasema, Talviauraukset, Kangasala Palycare 2012, Pirkanmaa ja Länsi- Suomi Pirkan Kaivin 2012, Pirkanmaa Messukylän alueen kunnallistekniikan katusaneeraus 2012, Pohtolan

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Päivi Ihamäki rakennusarkkitehti Puh. (03) 475 2825 paivi.ihamaki@suunnittelutalo.com Toimiston palveluksessa vuodesta 1987 Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrää alentunut maaliskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 16. huhtikuuta 2015 kello 17.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa

Lisätiedot

Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt sekä

Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt sekä Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt 31.8.2017 29 sekä 12.10.2017 37 Nimi Luottamustehtävä Kunnan johto- ja Muut johto- ja Merkittävä Muut Ilmoituspäivä tai virka luottamustehtävät luottamustehtävät

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2016 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on vahvistunut Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2017 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on hyvässä nosteessa Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere Sami Pakarinen

Suhdannekatsaus. Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere Sami Pakarinen Suhdannekatsaus Kiviaines- ja murskauspäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere 18.1.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous myötätuulessa Rakennusteollisuus RT 18.1.2018 3 Euroopassa luottamusindikaattorit

Lisätiedot

Rakentaminen Suomessa

Rakentaminen Suomessa Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2017 4.10.2017 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa 1 Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 4 prosentin

Lisätiedot

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska

Panelian museo Paneliantie 36 Avoinna 2.5. 30.9. ma klo 12 16 sekä sopimuksesta. Puh. 050 572 7304 Heiska SATAKUNNAN MUSEOT EURA Hinnerjoen museot Luotteenperäntie, Hinnerjoki Avoinna 5.6 3.8 ti pe klo 10 16 3.6 26.8 su klo 13 15 sekä sopimuksen mukaan. Puh. (050) 365 0341 Heikkilä, (0500) 592 226 Nummela

Lisätiedot

Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen

Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille - seminaari Jälkiasennushissi, lisärakentaminen ja energiatehokkuus Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen Lemminkäinen Talonrakentaminen-toimiala 2012 liikevaihto

Lisätiedot

TILAAJAVASTUU.FI - YRITYSRAPORTTI Yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1765470-5

TILAAJAVASTUU.FI - YRITYSRAPORTTI Yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1765470-5 Sivu 1 / 6 TILAAJAVASTUU.FI - YRITYSRAPORTTI Yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1765470-5 Rakennus Oy Wareco Raportin hakupäivämäärä 25.11.2013 Raportti voimassa asti 12.02.2014 Tietolähteiden perusteella

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Valtakunnallinen Turvallisuus alkaa minusta kilpailu vuonna 2018 Voittajan palkitseminen

Valtakunnallinen Turvallisuus alkaa minusta kilpailu vuonna 2018 Voittajan palkitseminen Valtakunnallinen Turvallisuus alkaa minusta kilpailu vuonna 2018 Voittajan palkitseminen Toimitusjohtaja Kim Kaskiaro, Talonrakennusteollisuus ry Varma Auditorio 14.5.2019, Helsinki Työturvallisuuskilpailut

Lisätiedot

OKM 1.11.2010 Sivu 1/8. Mom. 29.10.34. UUDENMAAN elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ Närings-, trafik- och miljöcentralen i NYLAND

OKM 1.11.2010 Sivu 1/8. Mom. 29.10.34. UUDENMAAN elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ Närings-, trafik- och miljöcentralen i NYLAND Sivu 1/8 UUDENMAAN elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ Närings-, trafik- och miljöcentralen i NYLAND Kouvola Inkeroisten yhteiskoulu, laajennus 704a 8 6 750 1 810 887 J Kouvola Kaipaisten koulu,

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2018 Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne hyvällä tasolla Satakunnan rakentamisen suhdannetilanne on talvikautena

Lisätiedot

Nro 6 voimassa

Nro 6 voimassa 1 / 19 16.6.2017 8.21 Nro 6 voimassa 31.07.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Varte Oy Y-tunnus 0974176-1

Lisätiedot

Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat alkaen

Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat alkaen Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen palveluntuottajat 1.8.2018 alkaen EURAJOEN TAKSIT: TAKSIYKSI 043-2161818 ja henkilöauto, TAXI MINNA HANNUKAINEN 040-6755642 TAKSI PASI

Lisätiedot

15.8.2012 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2012. Koulutus: Koulutuksen sijaintikunta:

15.8.2012 1 (10) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2012. Koulutus: Koulutuksen sijaintikunta: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Lounais-Suomen AVI Koulutuksen sijaintimaakunta:

Lisätiedot

Rakennus A & J Laakeristo Oy

Rakennus A & J Laakeristo Oy Nro 1631 voimassa 30.06.2019 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus A & J Laakeristo Oy Y-tunnus 2168679-3

Lisätiedot

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät?

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Pekka Pajakkala Asiakasjohtaja VTT, Kiinteistöt ja rakentaminen 13.12.21 12.12.21 2 Rakennuskoneala ja sen ennakointi - mitä haluttiin Määritellä markkina

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 05.08.2015 klo 15:30-15:40 Paikka Euran kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Arvola Hannu Junkkala Juho Ketola

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on jokseenkin tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Tervetuloa Rakennusteollisuuteen!

Tervetuloa Rakennusteollisuuteen! Tervetuloa Rakennusteollisuuteen! on keskusliitto, johon kuuluu 5 toimialaa: Talonrakennus, Tuoteteollisuus, Infra, Pinta ja Tekninen urakointi. RT:n jäseninä ovat kaikki keskeiset talonrakennustoimintaa,

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki Rakennusvalvonta MYÖNNETYT LUVAT 28.04.2015 28.03.2015-28.04.2015 11:27:35 1 (5)

Lappeenrannan kaupunki Rakennusvalvonta MYÖNNETYT LUVAT 28.04.2015 28.03.2015-28.04.2015 11:27:35 1 (5) 28.03.2015-28.04.2015 11:27:35 1 (5) 405-2015-23 405-2015-49 405-2015-84 405-2015-89 405-2015-95 405-2015-103 405-2015-107 405-2015-114 405-24-3-1 KÄYTTÖVESILINJOJEN UUSIMINEN, VESIMITTAREIDEN ASENNUS

Lisätiedot

Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo

Talouskasvu hidastuu. Rakentaminen sinnittelee vielä. Jouni Vihmo Talouskasvu hidastuu Rakentaminen sinnittelee vielä Jouni Vihmo 23.8.219 Euroopan talous Kovempaan kasvuun ensi vuonna? Italia, Saksa, brexit, kauppasota, Kiinan kasvu 6, Vuosimuutos (%) 4, 2,, 2, 4, 6,

Lisätiedot

Yrityksen perustiedot. Yrityksen yhteystiedot. Yrityksen yhteyshenkilö tässä tiedustelussa

Yrityksen perustiedot. Yrityksen yhteystiedot. Yrityksen yhteyshenkilö tässä tiedustelussa RAKENNUSYRITYSTEN KORJAUSRAKENTAMINEN Lakisääteinen kysely, tiedot luottamuksellisia Tilastolaki 280/2004 ( 12, 14 ja 15) Tiedustelu koskee tilikautta, joka päättyi 1.1.2014 31.12.2014 välisenä aikana.

Lisätiedot

Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010. Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala

Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010. Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010 Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala Työvoimatiedustelu 2010 Rakennusteollisuus RT:n talonrakennustoimialan jäsenistön piirissä marraskuussa 2010 selvitys

Lisätiedot

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 01/2015

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 01/2015 Patronen Maarit Henkilötiedot Tehtävänimike Rakennusarkkitehti, RAPS Syntymävuosi 1960 Puhelin 044-9788940 Sähköposti maarit.patronen@okra-ark.fi Koulutus Oppilaitos Lahden teknillinen oppilaitos Koulutus

Lisätiedot

Yritys Keski-Hämeen Rakennus Oy Y-tunnus kotipaikka Valkeakoski on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenvetora

Yritys Keski-Hämeen Rakennus Oy Y-tunnus kotipaikka Valkeakoski on mukana RALA-palautejärjestelmässä. Yritys on myöntänyt luvan yhteenvetora Nro 1822 voimassa 30.09.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Keski-Hämeen Rakennus Oy Y-tunnus 0969473-1 kotipaikka

Lisätiedot

REFERENSSIT 1(8) Rakennusmestari, talorakennustekniikka, Vaasan teknillinen oppilaitos 1988

REFERENSSIT 1(8) Rakennusmestari, talorakennustekniikka, Vaasan teknillinen oppilaitos 1988 REFERENSSIT 1(8) Anssi Mustonen, rkm Rakennusmestari, talorakennustekniikka, Vaasan teknillinen oppilaitos 1988 I. VASTAAVA MESTARI 1990-99 (VTJ) Tapiolan kirkon laajennus VTJ+ määrälaskenta Espoo, Tapiola

Lisätiedot

Referenssikohteita 2011 julkisivujen rakenne-, liikunta- ja sääsaumaukset

Referenssikohteita 2011 julkisivujen rakenne-, liikunta- ja sääsaumaukset Referenssikohteita 2011 julkisivujen rakenne-, liikunta- ja sääsaumaukset Den Braven PU-15LM polyuretaani saumausmassa Kohde: KOY Heinolan Vierumäki Chalets 2, Vierumäki Pääurakoitsija: YIT Rakennus Oyj

Lisätiedot

LUOTETTAVA KUMPPANI VAATIVIINKIN PROJEKTEIHIN! EDUSKUNTATALO

LUOTETTAVA KUMPPANI VAATIVIINKIN PROJEKTEIHIN! EDUSKUNTATALO LUOTETTAVA KUMPPANI VAATIVIINKIN PROJEKTEIHIN! EDUSKUNTATALO TORNI-HOTELLI, Tampere HISTORIA Sisärakennustekniikka SRT Oy on toiminut vastuullisesti ja yhtäjaksoisesti vuodesta 1989. Toiminnan kulmakiviä

Lisätiedot

Pirkanmaan rakentamisen ja rakennuskannan kehitysnäkymiä

Pirkanmaan rakentamisen ja rakennuskannan kehitysnäkymiä 3.10.2013 1 Pirkanmaan rakentamisen ja rakennuskannan kehitysnäkymiä Pekka Pajakkala johtava asiantuntija VTT TAPRE päätösseminaari 3.10.20134, Tampere 3.10.2013 2 VTT on kumppanisi kestävän ja älykkään

Lisätiedot

PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi

PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi HENKILÖREFERENSSI 1(6) PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi KOULUTUS: 1988 Talonrakentajan tutkinto, Espoo 1995 Ylioppilas, Espoon Tapiolan

Lisätiedot

REFERENSSIT 25.8.2015

REFERENSSIT 25.8.2015 1998 As Oy Virtain Kirkonseudun Nallela kerrostalon ulkopuolen korjaus suunnittelu rakennuttajapalvelu valvonta As Oy Vilppulan Haavikko uusi rivitalo suunnittelu rakennuttajapalvelu valvonta As Oy Kalettomanrinne

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 9. maaliskuuta 2017 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa j. Olli Alikärri vj. Läsnä Poissa Muut

Lisätiedot

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus Suurhankeinfo 1/2016 Timo Jääskeläinen 28.1.2016 SRV lyhyesti Tarjoaa kokonaisvaltaisia rakennetun ympäristön ratkaisuja Toimii SRV Mallilla - Innovatiivinen hankekehitys

Lisätiedot

JL-Rakentajat Oy. Yrityshistoria. Toteutettuja kohteita. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö.

JL-Rakentajat Oy. Yrityshistoria. Toteutettuja kohteita. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö. JL-Rakentajat Oy Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen 2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen 30.9.2012. talonrakennus Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala 2014 18,50 milj.

Lisätiedot

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68%

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 32% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986 perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 50% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 50% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEOHRY, :00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEOHRY, :00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEOHRY, 23.1.2017 9:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen... 2 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen... 3 3 Satasoten ohjausryhmän

Lisätiedot

Janakkala, Turenki, Sokeriportti1, VUOKRATAAN LIIKETILAA m 2

Janakkala, Turenki, Sokeriportti1, VUOKRATAAN LIIKETILAA m 2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI VUOKRATAAN LIIKEKTILAA, JANAKKALA, TURENKI, SOKERIPORTTI 1, Janakkalan kuntakeskuksessa Turengissa vuokrattavana Tokmannin

Lisätiedot