LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Lounais-Suomi 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Lounais-Suomi 2016"

Transkriptio

1 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT 2016

2 Hyvä lukija -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lounais-Suomessa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan pätevyytensä alan ammattilaisina. Rakennushankkeen alussa on tärkeää määritellä, mitä halutaan ja mitä hanke vaatii. Lopputulos koostuu useista osa-alueista, jotka tulee kartoittaa ennen tarjouspyyntöjen lähettämistä urakoitsijoille. Ennen urakoitsijoiden esivalintaa ja tarjouspyyntövaihetta on päätettävä urakkamuoto, kartoitettava hankkeen laajuus ja tekninen vaativuus sekä omien resurssien käyttö ja haluttu palvelukokonaisuus. Tarjoajien kelpoisuuden arvioiminen on tärkeä vaihe urakoitsijan valintamenettelyssä. Esivalinnan merkitystä on painotettu urakkakilpailun periaatteissa sekä valtion tukeman asuntorakentamisen pelisäännöissä. Niissä todetaan, että tarjouspyynnöt tulee lähettää vain luotettaville ja ammattitaitoisille urakoitsijoille, joilla katsotaan olevan tekniset ja taloudelliset edellytykset urakan toteuttamiseen. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Lounais-Suomen piiri Markku Leppälehto Eerikinkatu 36 C 43 aluepäällikkö TURKU puh etunimi.sukunimi@rakennusteollisuus.fi Kimmo Lang asiamies

3 Sisältö Klikkaamalla yrityksen nimeä pääset yrityksen sivulle. 3 Rakennustoimisto Asuntomestarit Oy, Turku 4 Consti Korjausurakointi Oy, Turku 5 Raudoitusliike Risto Haaki Oy 6 Hartela Oy 7 Rakennusliike Hento Oy 8 HTM Yhtiöt Oy 9 Jatke Oy 10 Rakennustoimisto Jussit Oy 11 Rakennusliike Kemppe Oy 12 Rakennusliike Laaksokunnas Oy 13 Rakennustoimisto Laamo Oy 14 Konserni Rakennustoimisto Lainio&Laivoranta Oy 15 Laitilan Talorakenne Ky 16 Lemminkäinen Talo Oy, Turku 17 Rakennustoimisto Lundén Oy 18 Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy 19 Metsämäen Rakennus Oy 20 Muurlan Rakentajat Oy 21 Rakennusosakeyhtiö Mäkinen 22 NCC Rakennus Oy, 23 Ojarannan Rakennus Oy 24 Peab Oy 25 Rakennus-Järvi Oy 26 Rakennus-Koskinen Oy 27 Rakennus-Kylänpää Oy 28 Rakennus-Lalla Oy 29 Rakennus-Leivo Oy 30 Rakennus-Salama Oy 31 Rakentajamestarit Oy, Fin 32 RKL Jouko Rantanen Oy 33 SG-Rakentajat Oy 34 Sisustus-Nummi Oy 35 Skanska Talonrakennus Oy, 36 SL Rappaus Oy 37 SRV Rakennus Oy, SRV 38 Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy 39 Treeva rakennus Oy 40 Turun Rakennustiimi Oy 41 Raudoitusliike Lasse Tähkävuori Oy 42 Varpe Oy 43 Voivala Yhtiöt Oy 44 YIT Rakennus Oy Kustantaja: Rakennustieto Oy Suunnittelu: Studio Hoo! Toteutus: Taittopalvelu Yliveto Oy

4 Rakennustoimisto Asuntomestarit Oy, Turku Toiminta aloitettu Etelä-Suomi, päätoimialue Turun talousalue milj. euroa milj. euroa milj. euroa As Oy Turun Tikkutehtaanhovi As Oy Kaivokatu 11 a, Turku As Oy Turun Tikkutehtaankuja 6 As Oy Tikkumäentie 2A ja 2B As Oy Sirkkalankatu 13, Turku Kauniaistenranta A, Salo As Oy Eerik, Turku As Oy Betaniankulma, Turku As Oy Perkonkulma, Salo toimitusjohtaja, rak.ins. Juha Sammalmaa Yrityksellä on käytössä alan yleinen laatujärjestelmä ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Eerikinkatu 22 b, A TURKU puh faksi

5 Consti Korjausurakointi Oy, Turku Yritys on perustettu Yritys on lukien tullut osaksi Consti Yhtiöitä. uudis- ja korjausrakentaminen liike- ja asuntorakentaminen julkisivurakentaminen Koko Suomi Liikevaihto ,7 milj. euroa ,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 4 Tekninen henkilöstö 8 tuotantotutkinto 5 Työntekijät 18 ammattitutkinto 12 erikoisammattitutkinto 6 Haliskylä I-vaihe, saneeraus, m³, Turku Bostads Ab Väståbolands Malmstranden, Parainen, uudisrakennus, m 2, 2013 Kerttulin lukion peruskorjaus, Turku, saneeraus, k-m 2, 2013 Motivus Turku, saneeraus 2000 m 2 Hannunniitun kerrostalot, peruskorjaus Prisma Piispanristi, saneeraus, Turku, m 2 Avantin teollisuusalue, hallit 1, 2, 3 ja 4, Lieto, m 2 Wihuri halli, Lieto Avanti, m 2 KOP-kolmio, Turku, saneeraus m 2 Wihuri Oy, Vantaa, uudisrakennus 500 m 2, saneeraus m 2 aluejohtaja Jukka Lehtonen, jukka.lehtonen@consti.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys, RALA-sertifiointi sekä oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Lemminkäisenkatu TURKU puh etunimi.sukunimi@consti.fi 4

6 Raudoitusliike Risto Haaki Oy Yritys on perustettu Suomen Yrittäjät ry:n jäsen. raudoitusurakointi raudoitteiden myynti Etelä-Suomi Toimistohenkilöstö 2 Työntekijät 17 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja sertifioitu yrityskohtainen laatujärjestelmä. As Oy Kupittaan Satakieli As Oy Turun Mikontorni Kiint.oy Biolinja 27 As Oy Raision Mandolino As Oy Kupittaan Kurki Kellonsoittajan päiväkoti ja koulu As Oy Paimion Jokilaivuri As Oy Turun Puuvilla ja Pumpuli As Oy Turun Paraatiranta As Oy Turun Asemanlinna toimitusjohtaja Dick Mattsson, dick.mattsson@gcelsa.com Niittikuja NAANTALI puh

7 Hartela Oy Hartela oy kuuluu vuonna 1942 perustettuun suomalaiseen perheyritykseen, jonka emoyhtiönä toimii Hartela-yhtiöt Oy. Sisaryhtiöitä ovat Rakennusosakeyhtiö Hartela ja Hartela-Forum Oy. julkinen, asunto-, toimitila-, teollisuus- ja korjausrakentaminen Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa ja Länsi-Uusimaa milj. euroa milj. euroa milj. euroa Toimistohenkilöstö 11 Tekninen henkilöstö 96 Työntekijät 229 Julkinen rakentaminen: Kangasalan kulttuuritalo ja Kimmo Pyykkö-museo, m 3 Lohjan Kultakartano, palvelutalo, 54 asuntoa, m 3 Karkkilan hoivakoti, 62 asuntoa, m 3 Väinölän hoivakoti, 61 asuntoa, m 3 Liike- ja toimistorakentaminen: Kauppakeskus Myllyn laajennus, m 3 Korjausrakentaminen: TVT Tähkiönkatu, 69 asuntoa, m 3 Asuntorakentaminen: TA-asumisoikeus Maunulantie 1 3, 33 asuntoa, m 3 As Oy Lohjan Kuulas, 54 asuntoa, m 3 TA-asumisoikeus Koukkuaurankatu 10, 34 asuntoa, m 3 Kakolankallio 1, 39 asuntoa, m 3 toimitusjohtaja Hanna Kolehmainen hanna.kolehmainen@hartela.fi Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:200 ja RALA-pätevyys. Bastioninkatu 4 C, 2. krs TURKU PL 623, TURKU puh faksi toimisto.turku@hartela.fi aluetoimistot: Rauma Tampere

8 Rakennusliike Hento Oy Rakennusliike Hento Oy on perheyhtiö, joka on vuonna 1970 perustetun Hento Kiinteistöt Oy:n tytäryhtiö. toimitilarakentaminen Salo ja ympäristökunnat Asuntorakentaminen: As Oy Salon Kavilanhovi 2, 2011 As Oy Salon Lumikonrivi, 2011 As Oy Salon Kavilanhovi, 2010 As Oy Salon Väinönpuisto 2, 2008 Liike- ja toimistorakentaminen: Kemiön S-market, 2010 toimitusjohtaja Teemu Hento, Toimistohenkilöstö 1 Työntekijät 2 Yrityksellä on RALA-sertifiointi. Katkiluodonkatu SALO puh teemu.hento@rakennusliikehento.fi 7

9 HTM Yhtiöt Oy Yritys on perustettu metalli- ja mineraalituotteiden tukkukauppa rakennus/raudoitus Koko Suomi ,7 milj. euroa ,2 milj. euroa ,7 milj. euroa Tekninen henkilöstö 18 Työntekijät 95 Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Yrityksen toiminta kuuluu kolmannen osapuoken valvontaan (Inspecta). REDI Kalasataman keskus, tn, Helsinki 2015 Kaupunkikeskus Tapiola, tn, Espoo 2015 Uusi lastensairaala, tn, Helsinki 2015 Pysäköintilaitos P5 laajennus, tn, Vantaa 2015 Kappelskärin satama, tn, Ruotsi 2014 Matinkylän metrokeskus, tn, Espoo Valio Oy välipalatehdas, 610 tn, Riihimäki Jätevedenpuhdistamo, 565 tn, Hämeenkyrö Länsimetro, RU2, RU6, RU8, RU14, tn, Tuulipuisto, 640 tn, Myllykangas 2014 Turun paalutehdas Vanha Moisiontie Turku tuotepäällikkö Esa Raunio Puh Lieto Raudoitteet Tuulentie Lieto tehdaspäällikkö Ossi Koivisto Puh etunimi.sukunimi@htmyhtiot.fi Kuormakatu TURKU 8

10 Jatke Oy Jatke-konserni on 2009 perustettu asuntotuotantoon, julkisivusaneeraukseen sekä toimitilarakentamiseen erikoistunut rakennusliike, joka on nopeasti noussut eteläisen Suomen merkittävimpien rakennusliikkeiden joukkoon. toimitilarakentaminen kiinteistökehitys Pääkaupunkiseutu,, Satakunta, Uusimaa, Kaakkois-Suomi, Päijät-Häme, Pirkanmaa milj. euroa milj. euroa milj. euroa Toimistohenkilöstö 28 Tekninen henkilöstö 107 Työntekijät 88 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä työmaakohtainen laadunvarmistusjärjestelmä. (Varsinais-Suomi ja Satakunta) As Oy Kuuselan Helmi, Taivassalo As Oy Kiikartorni, Turku Pilke Päiväkoti, Turku As Oy Porin Kansankulma, Pori As Oy Turun Suikkilantähti, Turku KOy Porin Halli pihakansi, Pori As Oy Nunnanmetsä, Turku As Oy Sompaketo, Turku As Oy Nunnanketo, Turku Ravintola Pancho Villa, Raisio toimitusjohtaja Hannu Lokka aluejohtaja Varsinais-Suomi ja Satakunta Jukka Aaltonen aluepäällikkö Satakunta Joonas Peltonen aluejohtaja Helsinki Timo Mikkola johtaja toimitilat Uusimaa ja Häme Pauli Karjalainen aluejohtaja Kaakkois-Suomi Jari Salonen aluejohtaja Pirkanmaa Tuomo Turkkinen toimitusjohtaja Jatke Uusimaa Oy Hannu Anttonen Keskikatu 2, KOUVOLA JATKE UUSIMAA OY vaihde Pronssikuja 1, VANHALINNA Kauppatori 1 Antinkatu 16 B, PORI HYVINKÄÄ Jämsänkatu 2, HELSINKI Puh Valtakatu 33, LAPPEENRANTA Satakunnankatu 24 A, TAMPERE 9

11 Rakennustoimisto Jussit Oy Yritys on perustettu toimitilarakentaminen Lounais- ja Etelä-Suomi ,9 milj.euroa ,3 milj.euroa ,1 milj. euroa Tekninen henkilöstö 4 tuotantotutkinto 3 Työntekijät 13 Liike- ja toimistorakentaminen: Carwash Jumbo, liikerakennus 2015 Hesburger Konala, liikerakennus 2015 McDonald s Kerava, muutostyöt 2013 HK-Ruokatalo Eura, muutostyöt 2013 Korjausrakentaminen: As Oy Kulmakivi, linjasaneeraus 2015 As Oy Poppelimetsä, linjasaneeraus 2013 As Oy Salita, linjasaneeraus 2013 Julkinen rakentaminen: Kultarannan koulu, saneeraus, Naantali 2013 Kirjalan koulu, uudisrakennus, Parainen Turun yliopisto, Rakennus 10, saneeraus Jussi Aalto-Setälä, Jukka Klang, Jari Nygård, etunimi.sukunimi@rakennustoimistojussit.fi Yrityksellä on käytössä oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Prosessikatu NAANTALI puh jussit@rakennustoimistojussit.fi 10

12 Rakennusliike Kemppe Oy Yritys on perustettu julkisten rakennusten rakentaminen toimisto- ja tuotantorakentaminen Varsinais-Suomi ,8 milj. euroa ,7 milj. euroa ,2 milj. euroa Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 3 ammattitutkinto 3 Työntekijät 25 ammattitutkinto 4 Yrityksellä on RALA-pätevyys, RALA-sertifiointi ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Asuntorakentaminen: Koy Onnenlähde Turku, KVR-urakka, Turun Moision palvelutalo uudisrakennus, m 3, Koy Mittumaarintie 73 Turku KVR-urakka, Yli-Maarian hoivakoti, uudisrakennus, m 3, 2013 Koy Suojankulma Nousiainen, uudisrakennus, pienkerrostalo ja liiketilat, m 3, 2013 Liike- ja toimistorakentaminen: Vak Oy, toimiston laajennus Vahto, rm 3, TeliaSonera Finland Oyj, Turun Vartiovuoren laitesuojan ja teletalon pääjäähdytysjärjestelmän uusiminen, 2014 Julkinen rakentaminen: Kaarinan kaupunki, Piispanlähteen alakoulun sisäänkäyntien kattaminen vaiheet 1 ja 2, 600 m 3, Teollisuusrakentaminen: Saint-Gobain Weber Oy Ab, varastohallin rakentaminen, rm 3, Parainen 2015 Korjausrakentaminen: As Oy Prikitankatu, kerrostalon kahden hissin rakentaminen, m 3, Naantali 2015 As Oy Friisilän Hovi, linjasaneeraus 66 asuntoa, Raisio 2014 As Oy Pahta, vesikattokorjaus 2 kerrostaloa, m 3, Raisio 2014 toimitusjohtaja Risto Kemppe, toimisto: Hanna Kemppe, Haikankatu RAISIO puh faksi info@kemppe.fi 11

13 Rakennusliike Laaksokunnas Oy Yritys on perustettu julkisten rakennusten rakentaminen Etelä-Suomi Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 6 Palvelutalo Valkovuokko, Ypäjä 2015 Ravintola Värjäri Faktia, Forssa 2015 Kosken koulukeskuksen keittiö 2015 As Oy Forssan Puuvilla, 19 asuntoa, 2014 AS Oy Foorssan Vooninki, 10 asuntoa, 2013 As Oy Loimaan Oskarinpiha, 13 asuntoa, 2013 As Oy Forssan Sertinki, 12 asuntoa, 2012 As Oy Forssan Apretuuri, 20 asuntoa, 2009 toimitusjohtaja Matti Laakso Yrityksellä on RALA-pätevyys. Maununtie 3 PL KOSKI TL puh laaksokunnas@laaksokunnas.fi 12

14 Rakennustoimisto Laamo Oy Yritys on perustettu liike- ja julkinen uudisrakentaminen ja saneeraus toimisto- ja tuotantorakentaminen linjasaneeraukset ,9 milj. euroa ,2 milj. euroa ,7 milj. euroa Toimistohenkilöt 5 Tekninen henkilöstö 12 Työntekijät 20 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä oma yrityskohtainen ja työmaakohtainen laatujärjestelmä. KOY Electrocity, KVR-urakka, peruskorjaus, m 3, Turku LM-Instruments, laajennus ja saneeraus, m 3, Parainen As OY Friisilän Emäntä, linjasaneeraus, Raisio 2015 Kaanaan päiväkoti, laajennus, m 3, Raisio 2015 Valpperin koulu, uudisrakennus, m 3, Nousiainen 2015 Taivassalon yhtenäiskoulu, laajennus ja saneeraus, m 3, Taivassalo Valtion virastotalo, PJU-urakka, saneeraus, m 3, Turku Ruukki Metals, vesikatto, PJU-urakka, saneeraus, m 3, Naantali Sirkkalan kasarmi, PJU-urakka, RKY suojelu, laajennus ja saneeraus, m 3, Turku 2009 Raisio OYJ tutkimuskeskus, uudisrakennus, m 3, Raisio 2006 toimitusjohtaja Markku J. Auranen, hallituksen pj. Kimmo Arjasmaa, työpäällikkö Ami Laamo, hankintainsinööri Matti Jalonen, laskentainsinööri Juhani Auranen, etunimi.sukunimi@laamo.fi Huuhkajantie RAISIO puh

15 Konserni Rakennustoimisto Lainio & Laivoranta Oy Yritys on perustettu toimitilarakentaminen teollisuuden huolto- ja kunnossapitopalvelut ,3 milj. euroa ,9 milj. euroa ,8 milj. euroa Toimistohenkilöstö 5 Tekninen henkilöstö 6 Työntekijät 55 ammattitutkinto 5 erikoisammattitutkinto 3 Kemiön päiväkoti ja koulu 2015 Tyksilän päiväkoti 2015 Poutunmaa 2015 As Oy Kipinäkankare 2015 Maskun kirkko 2013 Exxcon Mobil Finland Oy 013 Laitilan hoivakoti 2013 Kellonsoittajankadun päiväkoti 2012 Vehmaan liikuntahalli 2012 Naantalin kirkko 2012 hallituksen pj. Jarmo Laivoranta toimitusjohtaja Jari Lainio sukunimi@lainio-laivoranta.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä RALA-sertifiointi. Palokunnantie MASKU puh

16 Laitilan Talorakenne Ky Yritys on perustettu v toimitilarakentaminen teollisuus- ja maatalousrakentaminen vapaa-ajan rakennukset Varsinais-Suomi, osittain Satakunta Toimihenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 7 Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä Julkinen rakentaminen: Laitilan Kaupunki, Suontaan koulun laajennus ja peruskorjaus Kalanti, Männästen koulun saneeraus 2010 Teollisuus- ja toimitilarakentaminen: Wurth toimitilat 2013 Kalannin Säästöpankki, Laitilan konttorin saneeraus 2008 Maatalousrakentaminen: Maatalousyhtymä Mustonen, pihattonavetta 5 000m 2, Ratsastusmaneesi Laitila, 2008 Asuntorakentaminen: omakotitaloja 15 kpl, rivitalot Laitila, 2011, 2008 Laitilan Kaupunki, vuokrarivitalot, 2012, 2007 lukuisia loma-asuntoja toimitusjohtaja rkm Ari Ketoniemi, työnjohtaja RI Ville Ketoniemi, etunimi.sukunimi@laitilantalorakenne.fi Kuusikorventie 4 A LAITILA puh faksi info@laitilantalorakenne.fi 15

17 Lemminkäinen Talo Oy, Turku Lemminkäinen on yksi Suomen suurimmista, kokeneimmista ja kansainvälisimmistä talonrakentajista. Rakennamme laatua yli sadan vuoden kokemuksella. Talonrakentamisen palveluihimme kuuluvat asuntorakentaminen, liike- ja toimistorakentaminen, teollisuus- ja logistiikkarakentaminen sekä urheilu- ja vapaa-ajan rakentaminen. talonrakentaminen: asunto-, liike- ja toimitilarakentaminen teollisuus- ja logistiikkarakentaminen urheilu- ja vapaa-ajanrakentaminen Toimihenkilöstö 15 Tekninen toimihenkilöstö 18 Työntekijät 33 Lemminkäinen Talo Oy:llä on RALA-pätevyys ja ISO 9001-, ISO , OHSAS ja ETJ+ -sertifioitu toimintajärjestelmä.. Asuntorakentaminen: As Oy Kupittaan Kurki As Oy Turun Sorsapuisto As Oy Aurajoen Helmi As Oy Turun Sataman Tähti Liike- ja toimitilarakentaminen: Palvelukoti Mikeva, Raisio Kiint.oy Teutori Gigantti Megatore Skanssi Korjausrakentaminen: As Oy Martin Helmi Scandic Julia As Oy Turun Askikulma aluejohtaja Jukka Lämsä, hankekehityspäällikkö Juha Kohonen, rakennuspäällikkö Rami Rinne, myyntipäällikkö Ville Vehviläinen, Rauhankatu 11 A TURKU puh faksi

18 Rakennustoimisto Lundén Oy Yritys on perustettu vuonna 2012, mutta sen historia ulottuu vuoteen toimitilarakentaminen ,0 milj. euroa ,0 milj. euroa Toimistohenkilöstö 3 Tekninen henkilöstö 6 Työntekijät 20 HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä KOy KOP Kolmio As Oy Turun Bågen 2014 Konepaja Häkkinen Oy 2014 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 2014 Wihuri Oy, Lempäälä Skanssi Retail Park Wihuri Oy, Vantaa Wihuri Oy/Jetflite Oy, Vantaa Leipomo Salonen Oy 2013 toimitusjohtaja Janne Lundén etunimi.sukunimi@rakennustoimistolunden.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä RALA-sertifiointi. Sepänkatu 5 A TURKU puh toimisto@rakennustoimistolunden.fi 17

19 Rakennuspalvelu J. Martti & Co Oy Perustettu julkinen rakentaminen liike- ja toimistorakentaminen putkistosaneeraus, Helsinki ,3 milj. euroa ,6 milj. euroa ,97 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 9 Työntekijät 22 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. As Oy Luolavuorenrinne, putkistosaneeraus, Turku 2015 Turun yliopiston kirjaston saneeraus, Turku As Oy Turun Vuorikatu 6, putkistosaneeraus, Turku As Oy Kerttulinkatu 12, KVR-urakka, putkistosaneeraus, Turku As Oy Jupiter, putkistosaneeraus, Turku 2014 As Oy Arseninkartano, putkistosaneeraus, Turku 2014 As Oy Vuorensirkka, putkistosaneeraus, Turku Palvelutalo Timantti, m 2, KVR-urakka, Littoinen As Oy Kairviita, putkistosaneeraus, Turku As Oy Ruukinranta, putkistosaneeraus, Turku toimitusjohtaja Janne Martti, työpäällikkö Erkki Ojanen, etunimi.sukunimi@jmartti.fi Reivikatu TURKU puh

20 Metsämäen Rakennus Oy Yritys on perustettu julkinen rakentaminen Turun talousalue ,7 milj. euroa ,7 milj. euroa ,3 milj. euroa Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät 25 ammattipassi 14 VTT:n henkilösertifikaatti 3 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja hankekohtainen laatujärjestelmä. Hesburger Moikoinen, uudisrakennus, 2013 Heikkilän Kasarmi rakennus 1, kosteus- ja mikrobivaurio korjaus, 2013 Hesburger/Parilla, Kupittaa, uudisrakennus, 2012 Linnankatu 1, varaston peruskorjaus asunnoiksi, 2011 Tehtaankatu 7, 2 hirsirunkoisen asuintalon peruskorjaus, 2010 Raision ammattiopisto F-rakennus, uudisrakennus, 2009 Marttilan päiväkoti, uudisrakennus, 2009 Saarenkartano, peruskorjaus, 2008 Thalian sisäänkäynti, laajennus, 2008 Turun kaupungin vanha pääkirjasto, peruskorjaus, 2008 toimitusjohtaja Ville Mäki, työnjohto Esa Ruusamo, työnjohto Pekka Laaksonen, etunimi.sukunimi@metsamaenrakennus.fi Kuparikatu TURKU puh

21 Muurlan Rakentajat Oy Yritys on perustettu vuonna asuinrakentaminen toimitilarakentaminen saneeraukset julkinen rakentaminen Varsinais-Suomi Toimihenkilöt 1 Työntekijät 6 Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Teollisuus- ja toimitilarakentaminen: Toimisto/tuotantorakennus Twig Com 2013 toimisto/varastohalli Muurlanmäki 2009 Pohjoismainen solumuovitehdas, laajennus ja muutostyöt 2006 Julkinen rakentaminen: Särkisalon seurakuntatalon laajennus ja saneeraus 2008 Asuntorakentaminen: omakotitaloja Salon alueella useita rivitaloyhtiöitä Salon alueella Saneeraukset: useita asuntosaneeraus-/muutostöitä Leirikeskus Ahtela, saneeraus 2012 Kiint.oy Salon Kaakelitehtaankatu (Agenteq Oy) 2011 Ville Vuori, info@muurlanrakentajat.com Muurlan Rakentajat Oy Tunilantie HALIKKO puh info@muurlanrakentajat.com 20

22 Rakennusosakeyhtiö Mäkinen Yritys on perustettu toimitilarakentaminen elementtien asennus Etelä-Suomi Toimistohenkilöstö 2 Tekninen henkilöstö 2 Yrityksellä on oma yrityskohtainen ja työmaakohtainen laatujärjestelmä. Palvelutalo Halikko, 2015 Otaniemi, metroasema, Espoo 2014 Kiint.oy Bostads Väståbolands Malmstranden, 2013 Kaupunginsairaala rak 2. ravintohuolto, 2013 Kiint.oy Ahonkylänkatu, 2013 Kiint.oy Kotikeskus, Kodin Anttila Raisio, runko, asennus, 2012 Motonet pääkonttori, Turku, runko, asennus, 2012 VAK/Vahto Elementtitehdas, julkisivut ja runko, asennus, 2011 VAK/Espoo, huoltohallin laajennus, 2011 Koskelon teollisuus, julkisivut ja runko, asennus, 2011 toimitusjohtaja Heimo Mäkinen, Tiemestarinkatu TURKU puh faksi

23 NCC Rakennus Oy, Yritys on perustettu 1947, emoyhtiö NCC Ab, Ruotsi. liike- ja toimitilarakentaminen teollisuuden huolto- ja kunnossapitopalvelut, Satakunta ja Kanta-Häme Toimihenkilöstö 80 Työntekijät 90 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä sertifioidut ISO 9001 ja ISO toimintajärjestelmät. Asuntorakentaminen: As Oy Kupittaan Kivitasku, rm 3, Turku 2015 Westparkin Poppeli, rm 3, Turku 2015 Liike- ja toimitilarakentaminen: Hirvikosken yhtenäiskoulu, rm 3, Loimaa 2015 Venemestarinkatu 37, rm 3, Salo 2015 Luolalan paloasema, rm 3, Naantali 2014 Korjausrakentaminen: Turun Teknologiakiinteistöt Oy, Datacity, rm 3, Turku 2015 KOy Turun Kauppiaskatu 9a, putkistosaneeraus, Turku 2015 Agora, Turun yliopisto, rm 3, Turku 2015 Forssan ammatti-instituutti, B-rakennus, rm 3, Forssa 2015 Stiftelsen för Åbo Akademi, Domus, A-talo, rm 3, Turku 2014 aluejohtaja Esa Lehmusvuori, etunimi.sukunimi@ncc.fi Helsinginkatu 15 PL TURKU puh

24 Ojarannan Rakennus Oy Yritys on perustettu rakennus- ja korjausurakointi kiinteistöjen omistus ja vuokraus Etelä-Suomi ,1 milj. euroa ,2 milj. euroa ,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 10 Työntekijät 23 Ojaniittutalo, päiväkoti ja koulu, Lohja 2016 As Oy Someron Raadelmantie, Somero 2016 Someron Rautelan vedenkäsittelylaitos, Somero 2015 Sammatin koulun laajennus ja saneeraus, Lohja 2015 Paanan koulun peruskorjaus ja laajennus, Jokioinen 2015 LIDL-Myymälä 183 muutos/laajennus, Lohja 2015 Kartanomäenkadun liikekeskus, Loimaa 2015 Riihivainion Hoivakoti, uudisrakennus, Turku 2014 Kartanomäen Hoivakoti, uudisrakennus, Loimaa 2013 Ojamon koulu, peruskorjaus/laajennus, Lohja 2013 toimitusjohtaja Saku Kanasuo, työpäällikkö Lassi Tuhkanen, Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:2008. Tilaajavastuu.fi/luotettava kumppani. Hämeentie 21 A PL KOSKI TL puh

25 Peab Oy toimitilarakentaminen Toimihenkilöstö 22 Työntekijät 20 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä koko yrityksen kattava sertifioitu ISO 9001:2000 -laatujärjestelmä. As Oy Turun Kaasukellonaukio As Oy Turun Puutarhakatu 50 As Oy Piikkiön pappilanketo Kiint.oy Munterintori Nereis Business Garden Orikedon Palvelukeskus Maskun palvelukoti Ikea Raisio Seniorotalo Onnikka II Asuntoryhmä Sukkula yksikönjohtaja Petri Valkeinen, hankekehityspäällikkö Jarno Kuustonen, Postikatu TURKU puh faksi

26 Rakennus-Järvi Oy Perustettu 1999 nimellä Varsinais-Suomen Rakennustuotanto Oy. Vuodesta 2006 alkaen Rakennus-Järvi Oy. asunto-, liike- ja teollisuusrakennukset Salo, Turku, Kaarina, Salon lähialueet ja Lohja ,8 milj. euroa ,8 milj. euroa ,2 milj. euroa Tekniset toimihenkilöt 2 Työntekijät 10 As Oy Salon Kaunis Helena, As Oy Lohjan Kotitalot, As Oy Salon Kotikatu, As Oy Kaarinan Mansikka & Mustikka, As Oy Kaarinan Hovilan Mestari As Oy Turun Friskalankulma As Oy Salon Moision Mestari As Oy Salon Kavilanhovi 3, As Oy Salon Palvelukeskus Ilolansalo 2, As Oy Salon Palvelukeskus Ilolansalo 2, ryhmäkodin laajennus Jarmo Järvi, jarmo@rakennusjarvi.fi Yrityksellä on oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Rakennus-Järvi Oy Tehdaskatu SALO puh

27 Rakennus-Koskinen Oy Yritys on perustettu toimitilarakentaminen Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 2 Nuorikkalan rivitalot, Raisio Kaukora Oy:n tuotantotilat Turun Lämpötekniikka, Turku Kimaliston asuntoalue, Raisio Kiint.oy Purokantti Nousiaisten kerrostalot Tikanmaan rivitaloalue, Raisio Kuloisten rivitalot, Raisio Ihalan rivitalot, Raisio KOY Kuormaku, Turku toimitusjohtaja Simo Koskinen Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Sarkamaantie RAISIO puh faksi

28 Rakennus-Kylänpää Oy Yritys on perustettu toimitila- ja liikerakentaminen maa-, kallio- ja kunnallistekninen rakentaminen Varsinais-Suomi ,5 milj. euroa ,3 milj. euroa ,7 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät 15 Mynämäen uusi päiväkoti työyhteenliittymänä RKL- Jouko Rantasen kanssa Tammenahjon päiväkoti Masku työyhteenliittymänä RKL-Jouko Rantasen kanssa As Oy Vahdonrivi 8 asuntoa palaneen rivitalon tilalle Raision seurakunta, Viherlahden leirikeskuksen sauna- ja kokoontumistilat 2013 Naantalin Energian uudet toimitilat, laajennus ja saneeraus 2013 Liikerakennus Nilan Oy:lle Raisioon 2013 Raision Kuloisten koulun laajennus ja saneeraus työyhteenliittymänä RKL Jouko Rantasen kanssa Taivassalon paloaseman laajennus ja saneeraus 2011 Nousiaisten lukion saneeraus työyhteenliittymänä RKL Jouko Rantasen kanssa As Oy Lintuhaka Naantali putkistosaneeraus toimitusjohtaja Jari Martelius, jari.martelius@kylanpaa-yhtiot.com Yrityksellä RALA-pätevyys ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Keskuskatu MYNÄMÄKI puh faksi

29 Rakennus-Lalla Oy Yritys on perustettu Tytäryhtiö Laitilan Rakennuslasi Oy 2010 toimitilarakentaminen korjaus- ja saneerausrakentaminen ,1 milj. euroa ,1 milj. euroa ,8 milj. euroa Koy Laitilan Yrityspuisto, m 2, Koy Uki-Hallit, 750 m 2, 2015 As Oy Pruukinpuisto, asuinkerrostalo, Veme Oy, hallilaajennus m 2, Laitilan wirvoitusjuomatehdas, hallilaajennus m 2, 2012 Kappelinmäen koulu, Laitila, m 2, hallituksen pj. Jari Lalla, Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 1 Työntekijät 8 Yrityksellä on oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Untamontie LAITILA puh rakennuslalla@lailanet.fi 28

30 Rakennus-Leivo Oy Yritys on perustettu 1987, yritykseen on fuusioitu RKL Toivo Leivo Oy. liikerakentaminen uudisrakentaminen Varsinais-Suomi Bayer Oy:n laajennus ja muutostyöt Laitilan Veljeskodin saneeraustyöt Naval Oy:n tehtaan laajennukset Leiras Oy:n laajennus ja muutostyöt Laitilan kirkkokoti Naval Oy:n tehtaan laajennukset Louhisaaren Linnan sivurakennusten korjaustyöt toimitusjohtaja Reijo Uusikartano, Toimihenkilöstö 1 Työntekijät 8 Yritys varmistaa työmaillaan itse kohteen luovutuskunnon ennen asiakkaalle luovutusta. Yritys suunnittelee kohteidensa laadunvarmistustoimenpiteet ja kirjaa ne työmaan laatusuunnitelmaan. Yrityksellä on hankekohtainen laatujärjestelmä. Potiveräjäntie 12 B LAITILA puh faksi

31 Rakennus-Salama Oy Yritys on perustettu kiinteistökehittäminen rakennuttamis- ja toimitilapalvelut julkisten rakennusten rakentaminen vaativat saneeraukset Länsi- ja Etelä-Suomi ,52 milj. euroa ,22 milj. euroa ,57 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät 8 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja RALA-sertifiointi yritystasolla. Yritys varmistaa työmaillaan itse kohteen luovutuskunnon ennen asiakkaalle luovutusta sekä suunnittelee kohteidensa laadunvarmistustoimenpiteet ja kirjaa ne työmaan laatusuunnitelmaan. Yrityksellä on käytössä projektitoiminnan kattava laatujärjestelmä ja koko yrityksen/tulosyksikön kattava laatujärjestelmä. Euran terveyskeskus, vanhainkoti, peruskorjaus ja laajennus, bm 2, Paraisten biolämpökeskus, Lehtiniemi 1, 342 m m 2, 2014 As Oy Turun Aurajokiranta, kerrostalo, 37 asuinhuoneistoa, 17 autohallipaikkaa, 2013 Liedon paloasema, m², 2012 Rinta-Joupin Autoliike, Turku, laajennus 3 351,5 m 2, saneeraus m 2, 2012 Turun Eläinhoitola (540 m 2 ) ja luonnonvaraisten eläinten talo (212 m 2 ), 2011 Andromeda-Center, liike-, toimisto- ja tuotantotilakeskus, m 2, 2011 Valkeavuoren koulu, Kaarina, m 2, 2010 Aura-Instituutti, erityisammattikoulu, saneeraus m 2, laajennus m 2, 2008 TYKS huoltopihan uudisrakennus, 530 m², 2008 toimitusjohtaja Antero Salama, Erkko Salama, uudis- ja saneerausurakointi Jori Salama, projektirakentaminen, Telekatu TURKU puh faksi toimisto@rakennus-salama.fi 30

32 Rakentajamestarit Oy, Fin Toiminta on aloitettu Etelä-Suomi, päätoimialue Turun talousalue milj. euroa milj. euroa milj. euroa As Oy Turun Tikkutehtaanhovi As Oy Kaivokatu 11 a, Turku As Oy Turun Tikkutehtaankuja 6 As Oy Tikkumäentie 2A ja 2B As Oy Sirkkalankatu 13, Turku As Oy Kauniaistenranta A, Salo As Oy Eerik, Turku Liedon monitoimihalli Puijon tornin saneeraus, Kuopio Kiint.oy Ajurinranta toimitusjohtaja, rak.ins. Veijo Sammalmaa Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä käytössä alan yleinen laatujärjestelmä ja sen pohjalta kehitetty yrityskohtainen laatujärjestelmä Eerikinkatu 22 b A TURKU puh faksi

33 RKL Jouko Rantanen Oy Yritys on perustettu toimitilarakentaminen Varsinais-Suomi ,3 milj. euroa ,2 milj. euroa ,4 milj. euroa Tekninen henkilöstö 1 tuotantotutkinto 1 Työntekijät 8 ammattitutkinto 7 Asuntorakentaminen: As Oy Lemun Kirkkotie, oma tuotanto As Oy Mynämäen Augustankuja, oma tuotanto As Oy Nousiaisten Nummenketo oma tuotanto Liike- ja toimistorakentaminen: Tyrnikoti, palvelutalo Mynämäki (TYL) Mynämäen Osuuspankki, pääkonttorin ulkopuolinen saneeraus Vammaisten tulkkauspalvelukeskuksen saneeraus Julkinen rakentaminen: Mynämäen päiväkoti ja laajennus (TYL) Tammenahjon päiväkoti (TYL), Masku Kuloisten koulun perusparannu (TYL), Raisio Nousiaisten lukio, perusparannus (TYL) toimitusjohtaja Jouko Rantanen, työpäällikkö, rak.ins. Petri Rantanen, etunimi.sukunimi@rkl-joukorantanen.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Keskuskatu MYNÄMÄKI puh

34 SG-Rakentajat Oy Yritys on perustettu 2006, tytäryhtiö SP-Infra Oy toimitila- ja liikerakentaminen maa-, kallio-, silta- ja kunnallistekn. rakentaminen Salon ja Turun lähialueet ,51 milj. euroa ,65 milj. euroa ,34 milj. euroa Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 7 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä : Kela, toimiston muutos- ja kunnostustyöt, Salo 2015 LIDL, laajennus, Tammisaari 2015 Lohjan Validiatalo, Lohja Kaarinan vanhustentalo, Piikkiö ASPA palvelutalo Suvituuli, Turku 2013 Salon kaupunki, vanhustentalon saneeraus, Salo 2013 SSKKY ja Salon kaupunki, Mola ja Laurin koulun saneeraus, Salo Plusterveys Hymydent, hammashoitola tilat, Salo 2012 Karkkilan keskuskeittiö, KVR-urakka, Karkkila SSKKY, Hyvonin kulttuuri ja opetustilat, Salo As Oy Rummunlyöjänkatu 14, ullakkohuoneistot, Salo 2011 Antti Peltola, Jyrki Saari, etunimi.sukunimi@sgrakentajat.fi Harventajankatu Salo puh faksi

35 Sisustus-Nummi Oy Yritys on perustettu sisäkattoasennus sisäkattomateriaalin myynti Asennus Etelä-Suomi ja materiaalimyynti koko Suomi. Sisaryritys Rakenne Tikka Oy ,0 milj. euroa ,2 milj. euroa ,2 milj. euroa Toimistohenkilöstö 4 Tekninen henkilöstö 5 Työntekijät 30 ammattitutkinto 15 Leppävaaran Uimahalli, Espoo 2015 Ojaniityn Koulu, Lohja 2015 Lempoisten Koulu, Lempäälä Satakunnan Keskussairaala/ Lasten ja Naisten osasto, Pori 2014 Logomo, Turku Ratinankaari, Tampere 2013 Harjavallan liikunta- ja uimahalli 2013 Nereis Business Garden, Turku 2013 Koskikeskus, Tampere 2012 Impivaaran uimahalli 2012 toimitusjohtaja Riku Wuokko , riku.wuokko@sisustusnummi.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma laatujärjestelmä. Unkarinkatu TURKU puh info@sisustusnummi.fi 34

36 Skanska Talonrakennus Oy, Perustettu vuonna Emoyhtiö Skanska Oy, perustettu vuonna 1994, kuuluu Skanska AB-konserniin (perustettu 1887). toimitilarakentaminen Toimihenkilöstö 37 Työntekijät 62 Yrityksellä on SFS-EN ISO 9001:2000 -sertifikaatti sekä RALA-pätevyys. Asuntorakentaminen: As Oy Naantalin Vesperi As Oy Turun Telakanportti As Oy Kupittaan Peippo, As Oy Raision Valonsäde As Oy Turun Androksenranta Julkinen rakentaminen: Piispanlähteen päiväkoti Impivaaran uimahalli, peruskorjaus/laajennus Liike- ja toimitilarakentaminen: Orion, Salon lääkepakkaamo Koy Turun Yliopistokatu 20, Loimaan Prismakeskus aluejohtaja Jari Pölönen rakennuspäällikkö Vesa Hintukainen työpäällikkö Arto Peltoniemi työpäällikkö Tom Laihi Skanska Talonrakennus Oy Itäinen Rantakatu 60 puh TURKU PL TURKU 35

37 SL Rappaus Oy Perustettu rappausurakointi tasoite- ja maalausurakointi pääurakointi taloyhtiöille Länsi- ja Etelä-Suomi Tekninen henkilöstö 13 Työntekijät n. 70 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Pääurakointikohteet taloyhtiöille: As Oy Akselintorni, Pori Rappauskohteita: As Oy Westpark, 9-taloa, Turku Luolavuoren koulu, Turku Salon Sairaala, Salo Folkhälsanhuset i Pargas, Parainen VVO / Hippoksentie, Turku Salon Kaupungintalo, Salo Kupittaanpuisto 1-vaihe, Turku Länsi-Suomen Diakonialaitos, Pori Rappaus ja maalauskohteita: As Oy Porin Orvokinhelmi, Pori toimitusjohtaja Sami Lankinen, työpäällikkö Veli-Matti Toivonen, etunimi.sukunimi@slrappaus.fi Kaarnatie LOIMAA 36

38 SRV Rakennus Oy, SRV Kuuluu SRV Yhtiöt Oyj -konserniin. toimitilarakentaminen projektinjohtourakointi Toimihenkilöstö 15 Työntekijät 20 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Hurttivuoren palvelutalo, 2015 As Oy Turun Tyyrpuuri, 22 huoneistoa, 2015 ET-hoivakiinteistöt 2015 Orion Hodge 2014 As Oy Turun Pionipolku, 16 huoneistoa, 2014 As Oy Kaarinan Sello, Kantele ja Klarinetti, 76 huoneistoa, As Oy Kaarinan Ratsu, 22 huoneistoa, 2013 aluejohtaja Heikki Kallio, rakennuttajapäällikkö Pirjo Kujala, työpäällikkö Eerik Leivo, hankintavastaava Karri Tervaportti, kustannuslaskenta: Riku Rantanen, asuntomyynti Liisa Uotila, Käsityöläiskatu TURKU puh faksi

39 Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy Perustettu KVR-urakointi talonrakennus maanrakennus Etelä-Suomi ,9 milj. euroa ,1 milj. euroa ,7 milj. euroa Tekninen henkilöstö 6 Toimistohenkilöstö 3 Työntekijät 11 ammattitutkinto 11 KVR-urakointi: Päiväkoteja 5 kpl, Pirkanmaa 2015 Päiväkoteja 4 kpl, Varsinais-Suomi 2014 Vanhainkoti Mainiovire, Pori 2014 Asuntorakentaminen: As Oy Kustavinrivi, Kustavi 2014 As Oy Friskalanpiha, Turku 2011 Liike- ja toimistorakentaminen: Ilox Air tehdaslaajennus, Raisio 2013 Ilox air tehdas- ja toimistorakennus, Raisio 2010 Julkinen rakentaminen: Aspa ET-ryhmäkoti Villa Kapteeni, Turku Aspa-koti Aurinkopiha, Rykmentintie, Turku 2014 Marttilan Kirjasto, Marttila 2012 toimitusjohtaja Anssi Heinonen, työpäällikkö Kai Oksanen, toimialajohtaja Lasse Haapalahti, Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä. Piilipuunkatu RAISIO puh toimisto@tikakoski.fi Lentokatu OULUNSALO puh lasse.haapalahti@tikakoski.fi 38

40 Treeva rakennus Oy Yritys on perustettu toimisto- ja teollisuusrakentaminen julkisten rakennusten rakentaminen ,6 milj. euroa ,5 milj. euroa ,4 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 1 Työntekijät 10 Toimitila Nurminen Tools Oy As Oy Naantalin Kaitamäki Linnarinteen pientalot Toimitila Fortum Turbines As Oy Liedon Nuolemonpiha As Oy Naantalin Presidentinhovi As Oy Naantalin Herttuanpiha As Oy Naantalin Lähteenkorva As Oy Naantalin Kultapääsky Kiint.oy Naantalin Lisenssi toimitusjohtaja Eetu Törnström, Mika Vesterinen, Lasse Törnström, etunimi.sukunimi@treeva.fi Yrityksellä on oma laatujärjestelmä ja RALA-pätevyys. Onkitie NAANTALI puh faksi

41 Turun Rakennustiimi Oy Perustettu vuonna julkinen rakentaminen liike- ja toimistorakentaminen linjasaneeraukset Varsinais-Suomi ,3 milj. euroa ,3 milj. euroa ,9 milj. euroa Tekninen henkilöstö 7 Työntekijät 25 As Oy Rautatienpuisto, kylpyhuonesaneeraus, Turku 2015 Fazer kahvila, liiketilan saneeraus, Turku 2015 As Oy Hämölä, vesi- ja sähköjohtosaneeraus, Turku 2015 As Oy Turun Koulukatu 13b, linjasaneeraus, Turku 2014 BurgerKing, ravintolatilan saneeraus, Turku 2014 As Oy Birger, vesikattosaneeraus, Turku 2014 Apteekkitalo, Foijan saneeraus, Turku 2014 As Oy Kylänummi, linjasaneeraus, Turku 2013 As Oy Tammenkoro, linjasaneeraus, Turku 2013 Teologiska annexet, peruskorjaus, Turku 2012 Jarmo Niitynpää, Jyrki Friman, etunimi.sukunimi@rakennustiimi.fi Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä ja oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Raunistulantie TURKU toimisto@rakennustiimi.fi 40

42 Raudoitusliike Lasse Tähkävuori Oy Yritys on perustettu teollisuus-, toimitila- ja asuinrakennusten raudoitus silta-, pohja- ja vesirakentamisen raudoitus Länsi- ja Etelä-Suomi Toimihenkilöstö 2 Työntekijät 10 Yrityksellä on käytössä hankekohtainen laatujärjestelmä ja siltakohteissa Tielaitoksen hyväksymä laatujärjestelmä. Skanssin liikekeskus Kärmekallion Silta Saramäki Amanuenssin/Dosentinranta Salon Kaupungintalo Kupittaantorni VR Konepaja / Logomo As Oy Porin Antinkatu 19 As Oy Turun Joutsenpuisto toimitusjohtaja Lasse Tähkävuori, Kimmo Hakala, Juhani Tähkävuori, : Maarit Nurmi, tahkavuori@co1.inet.fi Reimankuja PAATTINEN puh faksi

43 Varpe Oy Yritys on perustettu liikerakentaminen julkinen rakentaminen Etelä-Suomi ,53 milj. euroa ,87 milj. euroa ,96 milj. euroa Tekninen henkilöstö 5 tuotantotutkinto 5 Työntekijät 25 ammattitutkinto 10 Yrityksellä on RALA-sertifiointi. Taivassalon liikuntahalli, uudisrakennus Palvelutalo Raisio, uudisrakennus Viking Line, terminaalin laajennus Palovahinkokorjauksia liike- ja asuinrakennuksissa KVR-urakkana kerrostalo Kemiöön Liedon Säästöpankin usean konttorin saneeraus useita putkistokorjauskohteita, yhteensä n asuntoa Scanegg Suomi Oy, teollisuussaneeraus Liedon keskuskoulu, laajennus Liedon vanhainkoti, uudisrakennus toimitusjohtaja Jarmo Nurvala, työpäällikkö Jussi Varpe, vastaavat työnjohtajat: Petri Varpe Riku Vaajasaari Aku Tähtinen Ville Hållfast Heikki Lehto etunimi.sukunimi@varpe.fi Varkkakuja TURKU puh etunimi.sukunimi@varpe.fi 42

44 Voivala Yhtiöt Oy Yritys on perustettu uudisrakentaminen saneeraus- ja muutostyöt Varsinais-Suomi Toimistohenkilöstö 3 Työntekijät 12 Yrityksellä on oma yrityskohtainen laatujärjestelmä sekä oma työmaakohtainen laatujärjestelmä. Liike- ja toimistorakentaminen: Liikehuoneiston sisätyöt, 2013 Asuntorakentaminen: As Oy Laakson Tähti, Kaarina 2013 Maatila, Lemu, 2012 As Oy Laakson Helmi, Kaarina 2011 Julkinen rakentaminen: Vanha Tapuli, päiväkoti, 2013 Littoisten koulun laajennus, 2013 Laitilan vedenottamo, 2013 Korjausrakentaminen: Ravintola Helsingin Tähti, 2013 Ravintola Helsingin Tähti, 2012 Kerrostalohuoneisto, Turku, 2012 toimitusjohtaja Petri Laaksonen myyntipäällikkö Hans Gustafsson etunimi. sukunimi@voivala.fi Martinkatu TURKU puh

45 YIT Rakennus Oy Emoyhtiö YIT Oyj. Yritys on perustettu toimitilarakentaminen ja kunnossapito projektinjohtourakointi YIT:n toimialaan kuuluvat lisäksi: maa-, kallio- ja kunnallistekninen rakentaminen silta-, pohja- ja vesirakentaminen ympäristörakentaminen teollisuuden huolto- ja kunnossapitopalvelut kiinteistökehitys YIT on valtakunnallinen rakentaja. Lounais-Suomen alueyksikkö toimii Turun, Salon, Loimaan, Forssan, Rauman ja Porin seudulla. Toimistohenkilöstö 25 Tekninen henkilöstö 33 Työntekijät 81 ammattitutkinto 25 Yrityksellä on oma ISO 9001:2000 sertifioitu (DNV) laatujärjestelmä ja RALA-pätevyys. Asuntorakentaminen: As Oy Raision Lumme As Oy Turun Pellava As Oy Turun Villa As Oy Turun Kiinanmylly Liike- ja toimistorakentaminen: Intelligate II, Kupittaa Julkinen rakentaminen: TYKS, T-sairaala Teollisuusrakentaminen: NA4 CHP Monipolttoainevoimalaitos, Naantali Korjausrakentaminen: TVT Turun Perheasunnot Chemicum Vistan koulu, Paimio aluejohtaja Jyrki Meri, rakennuttajapäällikkö Antero Mäkelä, projektipäällikkö Mika Koski, asuntotuotanto, projektipäällikkö Antti Turunen, korjausrakentaminen, työpäällikkö Juha Saarelainen, työpäällikkö Ari Karppinen, asuntomyyntipäällikkö Satu Aarnio, laskentapäällikkö Teppo Virtanen, hankintapäällikkö Pekka Einola, YIT Rakennus Oy Lemminkäisenkatu 59 PL TURKU puh faksi

46 Urakkakilpailun periaatteita / RT Urakkakilpailu tulee järjestää aina, elleivät erityiset syyt edellytä muunlaista menettelyä. Kun urakkakilpailu järjestetään, rakennuttajan tarkoituksena tulee olla työn toteuttajan valitseminen kilpailun perusteella. Tarjousten hankkimisessa, antamisessa ja käsittelyssä edistetään vapaata kilpailua sekä turvataan eri osapuolten oikeudet. Tarjouksia tulee pyytää luotettavilta ja ammattitaitoisilta urakoitsijoilta, joilla on edellytykset urakan toteuttamiseen. Tarjouksia tulee pyytää niin monelta urakoitsijalta, että syntyy riittävä kilpailu urakan saamisesta. Tarjousten käsittelyssä tulee turvata urakoitsijoiden tasapuolinen kohtelu. Rakennustyö on pyrittävä toteuttamaan sellaisina kokonaisuuksina, että urakoitsijalle muodostuu selvä vastuualue. Urakka-asiakirjat tulee laatia selviksi ja yksikäsitteisiksi ja niiden sisältämien urakkaehtojen on oltava tasapuoliset sekä yhtäläiset kaikille urakoitsijoille. Rakennustyöhön liittyvät riskit on jaettava osapuolten kesken kohtuullisesti ottamalla huomioon osapuolten tehtävät, asiantuntemus ja vaikutusmahdollisuudet. Urakkaan ei tule sisällyttää kohtuuttomia ehtoja. Järjestettäessä urakkakilpailu kaikki urakkaehdot on ilmoitettava tarjouspyyntöasiakirjoissa.

47 Tämä julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lounais-Suomessa.

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Lounais-Suomi 2015

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Lounais-Suomi 2015 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT 2015 Hyvä lukija -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lounais-Suomessa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan

Lisätiedot

MERKITTÄVIMPIÄ BITUMIKATTOKOHTEITA

MERKITTÄVIMPIÄ BITUMIKATTOKOHTEITA REFERENSSILUETTELO 15.8.2013 1(5) SANEERAUSKOHTEET Vaahteramäen päiväkoti Turku 2004 Konevarikko Rieskalähteentie Turku 2004 Sisätautisairaala Rakennus 1 Turku 2006 Stålarminkatu 33 Turku 2007 Heinikonkadun

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: Eteläesplanadi 16 Hämeentie 19 Eteläesplanadi 4 PERUSKORJAUSREFERENSSEJÄ Työ ja elinkeinoministeriön toimitalo o Laajuus: 11 380 brm2 Kaikukatu

Lisätiedot

1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö

1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö TAMMILEIRI 2016 Auto LPK määrä YHTEENSÄ klo osoite Kunta 1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö Purku 59 59 11.20 Rymättylän Märssyvahdit

Lisätiedot

Lietop on toteuttanut mm. seuraavien kohteiden Talo-80 / Talo-90 -kustannuslaskennan.

Lietop on toteuttanut mm. seuraavien kohteiden Talo-80 / Talo-90 -kustannuslaskennan. Lietop on toteuttanut mm. seuraavien kohteiden Talo-80 / Talo-90 -kustannuslaskennan. Kiiruun koulu, Somero Päällistönmäen rivitalot, 27 asuntoa, Rusko As Oy Töyryntie 10, linjasaneeraus, Rauma Routionmäen

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 12/2015

C u r r i c u l u m V i t a e MP-ARK Oy Maarit Patronen 12/2015 Patronen Maarit Henkilötiedot Tehtävänimike Rakennusarkkitehti, RAPS Syntymävuosi 1960 Puhelin 044-9788940 Sähköposti maarit.patronen@okra-ark.fi Koulutus Oppilaitos Lahden teknillinen oppilaitos Koulutus

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

KARI SALIN. Project manager, SKOL 2. Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys.

KARI SALIN. Project manager, SKOL 2. Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys. KARI SALIN Project manager, SKOL 2 Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys. TYÖURA 2012-2014 Hallituksen puheenjohtaja, As Oy Samppalinna 2012->>>

Lisätiedot

FORMECO OY - BETONINVAHVAA RAKENTAMISTA

FORMECO OY - BETONINVAHVAA RAKENTAMISTA - BETONINVAHVAA RAKENTAMISTA Olemme Etelä-Suomessa toimiva kasvava rakennusalan yritys. Toimintamme on suurimmalta osaltaan keskittynyt Varsinais-suomen ja Uudenmaan alueelle. Pääpainomme rakentamisessa

Lisätiedot

Rakennuttaminen. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä

Rakennuttaminen. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä Rakennuttaminen E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä 17.8.2015 2 (12) Hotelleja 2015 Hotelli Palace (Eteläranta 10), Teollisuuskeskus Oy, 2015 Hotelli Scandic Simonkenttä, Laajuus

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km) Pirkkala Nakkila Harjavalta ssa työssäkäyvienkokemäki asuinpaikat vuonna 2007 Eurajoki Le Vesilahti Rauma Köyliö Eura Pyhäranta Säkylä Akaa Punkalaidun Urjala Laitila Kustavi Vehmaa Naantali Ta Taivassalo

Lisätiedot

Säästöjä kiinteistöjen lämmityksessä. Scanoffice Group maahantuo kiinteistölämpöpumppuja, joilla saavutetaan merkittäviä säästöjä.

Säästöjä kiinteistöjen lämmityksessä. Scanoffice Group maahantuo kiinteistölämpöpumppuja, joilla saavutetaan merkittäviä säästöjä. Säästöjä kiinteistöjen lämmityksessä Scanoffice Group maahantuo kiinteistölämpöpumppuja, joilla saavutetaan merkittäviä säästöjä. Olipa nykyinen lämmitysjärjestelmänne mikä tahansa, voimme tarjota teille

Lisätiedot

AURA KAARINA. Ryskettä Lounais-Suomen metsiin -hanke Lasse Rantala,

AURA KAARINA. Ryskettä Lounais-Suomen metsiin -hanke Lasse Rantala, AURA METSÄNHOITOTÖITÄ TARJOAVAT TOIMIJAT Raivaustyöt, taimikonhoito, nuoren metsän hoito, puiden kaato yms. pienet moottorisahatyöt, istutustyö Koneurakointi Esa Sirkiä Esa Sirkiä 0400521264 esa.sirkia@pp.inet.fi

Lisätiedot

Ohjelmallinen Rakennussuojelu (OHRA -hanke)

Ohjelmallinen Rakennussuojelu (OHRA -hanke) Ohjelmallinen Rakennussuojelu (OHRA -hanke) Kaavoituksen ajankohtaispäivä Varsinais-Suomen ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat-vastuualue, Kirsti VIrkki, Alueiden käytön yksikkö 27.5.2015 Rahoittajana

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Nuorten miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. 2012 klo.00 Työttömyys kiihtyvässä kasvussa Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIMPIÄ VUONNA 2005 TOTEUTETTUJA TOIMITUSKOHTEITAMME. TOIMITUSSISÄLTÖ - Kattoristikot, puutavarat, kattotiilet, levyt ja eristeet

ERÄITÄ MERKITTÄVIMPIÄ VUONNA 2005 TOTEUTETTUJA TOIMITUSKOHTEITAMME. TOIMITUSSISÄLTÖ - Kattoristikot, puutavarat, kattotiilet, levyt ja eristeet 1 / 5 (2005) ERÄITÄ MERKITTÄVIMPIÄ VUONNA 2005 TOTEUTETTUJA TOIMITUSKOHTEITAMME Mesopotania Yläne - Kattoristikot, puutavarat, kattotiilet, levyt ja eristeet TILAAJA: Loimaan Tasoiteurakointi Nieminen

Lisätiedot

HAKKUUTÖITÄ TARJOAVAT TOIMIJAT. Harvennus- ja päätehakkuut

HAKKUUTÖITÄ TARJOAVAT TOIMIJAT. Harvennus- ja päätehakkuut AURA HAKKUUTÖITÄ TARJOAVAT TOIMIJAT Harvennus- ja päätehakkuut Koneurakointi Esa Sirkiä Esa Sirkiä 0400521264 esa.sirkia@pp.inet.fi Koneurakointi Riitamaa Oy Tuomas Riitamaa 0407267390 koneurakointi.riitamaa@gmail.com

Lisätiedot

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Nimi: Seura: Jäsenliitto: Rata: 05052019 Rami Mukkula All Stars Kouvola 5/6 23032019 Jukka Poutiainen Hutungin Keilaajat Jyväskylä 1/2 09022019 Niko

Lisätiedot

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Pohjanmaa 2016

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Pohjanmaa 2016 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Pohjanmaa 2016 Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjanmaan alueella. Näillä sivuilla esiteltävät

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kuntavaalit 2012 Kaarina

Varsinais-Suomen kuntavaalit 2012 Kaarina Kaarina Littoinen - Kaarina 31,3 % Piispanristi 30,6 % Keskusta - Kaarina 28,1 % Voivala 35,4 % Piikkiö 30,6 % Kuusisto 40,4 % ja VAS 0 1 2 kilometriä Kemiönsaari Kemiö 48,9 % Björkboda-Kulla 35,9 % Västanfjärd

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Rakennus Miilukangas Oy

Rakennus Miilukangas Oy Nro 283 voimassa 28.2.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Miilukangas Oy Y-tunnus 1106411-4 kotipaikka

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN 106 kplnimi Osoite 7714 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki 0094 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi 2488 ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

A. Suikkari Oy:n hoitamia hankkeita 16.3.2007 alkaen

A. Suikkari Oy:n hoitamia hankkeita 16.3.2007 alkaen A. Suikkari Oy:n hoitamia hankkeita 16.3.2007 alkaen Korjausrakentamiskohteita Tekniikkatalon muutostyöt päiväkodiksi 2008, Piikkiö, työmaavalvonta Piikkiön kunta Urheilukentän ja liikuntasalin kunnostus

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Seppo Heikkinen. seppo.heikkinen@srtoy.net. Synt. Rautavaaralla 7.6.1962. Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989

Seppo Heikkinen. seppo.heikkinen@srtoy.net. Synt. Rautavaaralla 7.6.1962. Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989 Seppo Heikkinen Synt. Rautavaaralla 7.6.1962 Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989 1luokan betonirakenteiden suunnittelija, todettu koulutuksen ja työkokemuksen perusteella

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Läntinen sote-alue. Valmistelun organisointi:

Läntinen sote-alue. Valmistelun organisointi: Läntinen sote-alue Valmistelun organisointi: Kuntajohdon tapaaminen, Turku 29.1.2015 Maija Kyttä Läntinen sote-alue Valmistelun organisointi Valtakunnallinen tuki Alustava valmistelu Länsi-Suomen alueella

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 Nimi Osoite 7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi Iso 2488 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIMPIÄ VUONNA 2004 TOTEUTETTUJA TOIMITUSKOHTEITAMME. - 128 kpl:tta ikkunoita, parvekeovia ja ulko-ovia

ERÄITÄ MERKITTÄVIMPIÄ VUONNA 2004 TOTEUTETTUJA TOIMITUSKOHTEITAMME. - 128 kpl:tta ikkunoita, parvekeovia ja ulko-ovia 1 / 5 (2004) ERÄITÄ MERKITTÄVIMPIÄ VUONNA 2004 TOTEUTETTUJA TOIMITUSKOHTEITAMME n Virastotalo - 401 kpl:tta DKA-ikkunoita TILAAJA: Senaatti Kiinteistöt Oy, TURKU As Oy Suojastontie - 128 kpl:tta ikkunoita,

Lisätiedot

PALVELURAKENNE- UUDISTUS

PALVELURAKENNE- UUDISTUS PALVELURAKENNE- UUDISTUS IHANTEISTA TODELLISUUTEEN SELVITYSMIESTEN TYÖ Göran Honga 22.08.2013 HISTORIA 10 VUOTTA 3 HALLITUSTA TYÖRYHMIÄ SELVITYSMIEHIÄ ASIANTUNTIJASELVITYKSIÄ NYKYHALLITUS KUNTARAKENNEUUDISTUS

Lisätiedot

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen

REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen REFERENSSILUETTELO Jari Kukkonen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO 15.5.2014

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Referenssikohteita 2011 julkisivujen rakenne-, liikunta- ja sääsaumaukset

Referenssikohteita 2011 julkisivujen rakenne-, liikunta- ja sääsaumaukset Referenssikohteita 2011 julkisivujen rakenne-, liikunta- ja sääsaumaukset Den Braven PU-15LM polyuretaani saumausmassa Kohde: KOY Heinolan Vierumäki Chalets 2, Vierumäki Pääurakoitsija: YIT Rakennus Oyj

Lisätiedot

INFRA ry:n edustajisto 2015

INFRA ry:n edustajisto 2015 INFRAn edustajisto 1 :n edustajisto 2015 VARSINAINEN JÄSEN VARAJÄSEN INFRA Häme ry Ari Virtanen Henrik Bos Maanrakennus Ahti Virtanen Oy VRJ Länsi Suomi Oy Rääkköläntie 5 Laatoittajantie 3 36200 Kangasala

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Päivi Ihamäki rakennusarkkitehti Puh. (03) 475 2825 paivi.ihamaki@suunnittelutalo.com Toimiston palveluksessa vuodesta 1987 Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme

Lisätiedot

REFERENSSIT. Kesto (kk) / valm.v. Kivikorienrakentaminen ja asennus, kivi- ja vihertyöt 6/2013 0,47

REFERENSSIT. Kesto (kk) / valm.v. Kivikorienrakentaminen ja asennus, kivi- ja vihertyöt 6/2013 0,47 1/4 Pyynikin Sosiaali- ja Terveysasema, Talviauraukset, Kangasala Palycare 2012, Pirkanmaa ja Länsi- Suomi Pirkan Kaivin 2012, Pirkanmaa Messukylän alueen kunnallistekniikan katusaneeraus 2012, Pohtolan

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat.

Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat. Referenssit Aleksanterinkatu 17, 8krs saneeraus, jossa uudistettiin 650m2 toimistotilat. Hanke toteutettiin projektijohtourakkana. Valmis 04/2015 Hotelli Kämpin 2-vaiheen viemärilinjojen saneeraus. Työt

Lisätiedot

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Sisä-Suomi 2016

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Sisä-Suomi 2016 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Sisä-Suomi 2016 Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Sisä-Suomen alueella. Näillä sivuilla esiteltävät

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

JL-Rakentajat Oy. Toteutettuja kohteita. Yrityshistoria. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö.

JL-Rakentajat Oy. Toteutettuja kohteita. Yrityshistoria. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö. JL-Rakentajat Oy Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen 2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen 30.9.2012. talonrakennus Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala 2015 20,00 milj.

Lisätiedot

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvun hidastuminen jatkuu Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2013 hieman maan keskiarvoa korkeampi. Työttömyysaste oli

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä j Mika Joki kunnanjohtaja Aura vj Tuula Vairinen hallintojohtaja Aura j Harri Virta kaupunginjohtaja vj Päivi Antola hallintojohtaja

Lisätiedot

Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt sekä

Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt sekä Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt 31.8.2017 29 sekä 12.10.2017 37 Nimi Luottamustehtävä Kunnan johto- ja Muut johto- ja Merkittävä Muut Ilmoituspäivä tai virka luottamustehtävät luottamustehtävät

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Kevät SRA. Yleiskilpailu Lopputulokset. Laitila

Kevät SRA. Yleiskilpailu Lopputulokset. Laitila Kevät SRA Laitila 29.4.2017 Yleiskilpailu 1 100,0000 406,4074 Asikainen Kari Turun RU 50Avo 2 99,1708 403,0376 Kuisma Eetu Mynämäen Seudun Res. Avo 3 96,5586 392,4212 Vainio Niku Kaarina-Piikkiön Res.

Lisätiedot

Jäsenluettelo Finedu-säätiön valtuuskunta, 29 jäsentä Jäsenlista vahvistettu valtuuskunnan varsinaisessa kokouksessa 13.5.2014

Jäsenluettelo Finedu-säätiön valtuuskunta, 29 jäsentä Jäsenlista vahvistettu valtuuskunnan varsinaisessa kokouksessa 13.5.2014 1 Rakennus-, kiinteistö- ja ympäristöalan Finedu-säätiö Jäsenluettelo Finedu-säätiön valtuuskunta, 29 jäsentä Jäsenlista vahvistettu valtuuskunnan varsinaisessa kokouksessa 13.5.2014 Varsinainen jäsen

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Tulokset radoittain Tulokset sarjoittain 2,1 km

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät

Rakentamisen suhdannenäkymät Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Julkiset palvelurakennukset m 3 8 7 6 5 4 3 2 1 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Bo Salmén Markku Leppälehto Huhtikuu 214 Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS 1/2017

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS 1/2017 JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS 1/2017 Aika: ke 18.1.2017, 13.00 15.14 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Jakelu: (x) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku (x) Häkämies

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä:

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: Päivitetty 16.04.2015 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) varastoalan ammattitutkinto

Lisätiedot

Yhteisön kaikki Konsernin tai nimeää osakkeet osakkeet omistusosuus. Omistus Y-tunnus Välillinen omistus Y-tunnus Valvontavastuu Omistetut

Yhteisön kaikki Konsernin tai nimeää osakkeet osakkeet omistusosuus. Omistus Y-tunnus Välillinen omistus Y-tunnus Valvontavastuu Omistetut VALVONTAVASTUU YHTEISÖT, JOISSA TURUN KAUPUNGILLA ON MÄÄRÄYSVALTAA Tilanne 10.11.2009 Keskushallinnon vastuulla olevat yhtiö sinisellä Tilaliikelaitos vihreällä tummennettuna strategiset yhtiöt Omistusosuus

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi

Varsinais-Suomen ELY-keskus Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Jätevedenkäsittelyn vyöhykkeet vyöhykkeissä LIITE 3 (1/7) Vyöhykkeet A Viemäröity alue B Viemäröitävä alue E Peruskäsittelyn alue F Maahan imeytykseen soveltumaton alue G1 Vesistön rantavyöhyke 100 m G2

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS. Aika: to , Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS. Aika: to , Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Aika: to 16.2.2017, 13.00 14.50 Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku Jakelu: (x) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku (-) Häkämies Kari, maakuntajohtaja V-S

Lisätiedot

Tommi Auvinen. Synt. Pielavedellä 15.10.1988

Tommi Auvinen. Synt. Pielavedellä 15.10.1988 Tommi Auvinen Synt. Pielavedellä 15.10.1988 Koulutus: Insinööri AMK, Savonia ammattikorkeakoulu, Tekniikka Kuopio 2013, Koulutusohjelma rakennustekniikka, suuntautumisvaihtoehtona talonrakennustekniikka.

Lisätiedot

TIESTÖPALVELU SEPPÄLÄN REFERENSSIT JOULUKUU 2013 www.tiestopalvelu.fi 040-5463062 sakarit.seppala@dnainternet.net

TIESTÖPALVELU SEPPÄLÄN REFERENSSIT JOULUKUU 2013 www.tiestopalvelu.fi 040-5463062 sakarit.seppala@dnainternet.net TIESTÖPALVELU SEPPÄLÄN REFERENSSIT JOULUKUU 2013 www.tiestopalvelu.fi 040-5463062 sakarit.seppala@dnainternet.net Valmistuneet/valmistuvat kohteet: Vaihe Ka Toteutus v.2007 1. Sadonmaan silta, Loimaa liimapalkkisilta

Lisätiedot

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 125 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 125 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 125 tikan kilpailu 17.01.2016 Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Hyvityspisteet: MA 40 p, MC 40 p, NuB 115 p, NuA 90 p, NB 40 p. MM, MB, NA. Pisteitä lasketaan myös piirinmestaruuskilpailuista

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI

VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI AURA Paattinen 21330 0 0 1 0 0 0 1 Tortinmäki 21340 1 2 29 8 0 0 40 Lieto As 21360 0 4 32 4 0 0 40 Aura Kk 21370 1 14 178 12 0 0 205 Aura 21380 2 25

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun. suurhankkeet. Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys. 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä

Pääkaupunkiseudun. suurhankkeet. Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys. 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä Pääkaupunkiseudun suurhankkeet Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä Aiheet Megatrendit hankkeiden ajureina Pääkaupunkiseudun hankkeet Raideliikenteen varsi

Lisätiedot

Urheiluseurat 17.06.2016. Kaarinassa toimii useita urheiluseuroja.

Urheiluseurat 17.06.2016. Kaarinassa toimii useita urheiluseuroja. Urheiluseurat Kaarinassa toimii useita urheiluseuroja. BFB Piikkiö ry Pj. Jani Nieminen, 0440 432 116 Henrikinkatu 2 A 1 21100 Naantali. info[at]digitalisointi.com Siht. Johan Ekman, 041 535 2069 FC Kaarina

Lisätiedot

Myönnetyt valtionavustukset

Myönnetyt valtionavustukset Lähes 4 miljoonaa euroa toiminnan järjestämiseksi lapsille ja nuorille vuoden 2018 määrärahoista Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta 3 820 000 euroa nuorten tukemiseen. Etsivään

Lisätiedot

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu 17.01.2016 Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Hyvityspisteet: MA 16 p, MC 16 p, NuB 46 p, NuA 36 p, NB 16 p. MM, MB, NA. Pisteitä lasketaan myös piirinmestaruuskilpailuista

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Nousiaisten (13.) tarjousalueet kartalla Liite b. Nousiaisten (3.) kartalla PÖYTYÄ AURA Nousiainen Nousiainen 5 TURKU LIETO RAISIO NAANTALI Tarjousaluekarttojen mittakaavat: : 5, 3-5 : 7 tarjousalue 2 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen Rakennusalan suhdannenäkymät XLIII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 1.11.2018 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous jatkaa kasvuaan, kauppasota ja kiristyvä rahapolitiikka

Lisätiedot

JL-Rakentajat Oy. Yrityshistoria. Toteutettuja kohteita. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö.

JL-Rakentajat Oy. Yrityshistoria. Toteutettuja kohteita. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö. JL-Rakentajat Oy Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen 2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen 30.9.2012. talonrakennus Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala 2015 20,00 milj.

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot