Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry"

Transkriptio

1 Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan pätevyytensä alan ammattilaisina. Rakennushankkeen alussa on tärkeää määritellä, mitä halutaan ja mitä hanke vaatii. Lopputulos koostuu useista osa-alueista, jotka tulee kartoittaa ennen tarjouspyyntöjen lähettämistä urakoitsijoille. Ennen urakoitsijoiden esivalintaa ja tarjouspyyntövaihetta on päätettävä urakkamuoto, kartoitettava hankkeen laajuus ja tekninen vaativuus sekä omien resurssien käyttö ja haluttu palvelukokonaisuus. Tarjoajien kelpoisuuden arvioiminen on tärkeä vaihe urakoitsijan valintamenettelyssä. Esivalinnan merkitystä on painotettu urakkakilpailun periaatteissa sekä valtion tukeman asuntorakentamisen pelisäännöissä. Niissä todetaan, että tarjouspyynnöt tulee lähettää vain luotettaville ja ammattitaitoisille urakoitsijoille, joilla katsotaan olevan tekniset ja taloudelliset edellytykset urakan toteuttamiseen. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Pohjois-Suomen piiri ry Uusikatu OULU Ensio Pynninen aluepäällikkö

2 Sisältö Klikkaamalla yrityksen nimeä pääset yrityksen sivulle. 3 Hartela-Forum Oy 4 Insinööritoimisto Tarmo-Rakenne Oy 5 Lapin Teollisuusrakennus Oy 6 Lemminkäinen Talo Oy Pohjois-Suomi 7 LTM-Rakennus Oy 8 Lujatalo Oy Pohjois-Suomi 9 Mopsin Kiinteistöpalvelu Oy 10 Nastarakennus Oy 11 NCC Rakennus Oy Pohjois-Suomi 12 OKV-Tekniikka Oy 13 Oulun OKT Oy 14 Peab Oy, Pohjois-Suomi 15 Rakennuskartio Oy 16 Rakennus M Karjalainen Oy 17 Rakennus Miilukangas Oy, konserni 18 Rakennus Oy Oulun Apsilon 19 Rakennus Saarela Oy 20 Rakennus Takalahti Oy 21 Rakennus-Hanka Oy 22 Rakennus-Koskela Oy 23 Rakennusliike Halonen Oy 24 Rakennusliike Lehto Oy 25 Rakennusliike Somero Oy 26 Rakennusliike Sorvoja Oy 27 Rakennuspalvelu Kurtti Oy 28 Sisärakenne Kukkola Oy 29 Skanska Talonrakennus Oy, Pohjois-Suomi, Lappi ja Pohjanmaa 30 Sotkamon Erikoispuhdistus Oy 31 Sotkamon Rakennus Oy 32 SRV Rakennus Oy Pohjois-Suomi 33 Telinekataja Oy, Oulun toimipiste 34 Temotek Oy 35 YIT Rakennus Oy, Talonrakennus, Oulu 36 YR-Insinöörit Oy 37 Tilaajavastuu.fi 38 Rakennuttajan työturvallisuusvelvoitteet 39 Hyvän rakennuttajan, pääurakoitsijan ja aliurakoitsijan profiilit 40 Yhteisillä rakennustyömailla työskentelevillä on oltava veronumero 40 Työmaan päätoteuttajan ja rakennustyön tilaajan ilmoitusvelvollisuudet 41 Tilaajavastuulain muutokset rakennusalalla 42 Rala-sertifiointi 43 Rala-pätevyys 45 Urakkakilpailun periaatteita Kustantaja: Suomen Rakennusmedia Oy Suunnittelu ja toteutus: Studio Hoo! Kannen kuva: Petri Juntunen Paino: Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala 2014

3 Hartela-Forum Oy Hartela-Forum Oy on Hartela-konserniin kuuluva vuonna 1980 perustettu rakennusliike. Muun rakennustoiminnan ohessa n asunnon rakentamiskokemus. KVRperustainen toimitilarakentaminen on toinen yhtiön painopistealue. asuinrakentaminen teollisuusrakentaminen liike- ja toimistorakentaminen julkinen rakentaminen saneeraus KVR-rakentaminen Pohjois-Suomi ,2 milj. euroa ,4 milj. euroa ,0 milj. euroa Toimistohenkilöstö 11 Tekninen henkilöstö 20 Työntekijät 65 ammattitutkinto 22 erikoisammattitutkinto 5 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä. K-Supermarket Välivainio Kansainvälinen opiskelijatalo (PSOAS) Limingan kirjasto Välikylän päiväkoti Palvelutalo Villa Tyrni Hollihaan palvelukoti Oritkarin terminaali K-Supermarket Liminganportti Rehapolis Oy, toimitilat (KVR) Koskenniskan asuntoalue asuntotuotantoa keskimäärin 250 asuntoa vuodessa toimitusjohtaja Raimo Pahkala rakennuspäällikkö Kalervo Karhatsu työpäällikkö Timo Piippo rakennuttajapäällikkö Matti Tarkiainen laskentapääll. (urakkal.) Heikki Lind talouspäällikkö Maarit Pekkala hankintapäällikkö Pekka Riekki asuntotuotannon markkinointi myyntipäällikkö Jouni Puurunen, LKV etunimi.sukunimi@hartela.fi Hartela-Forum Taito muuttuu taloksi Kasarmintie 23 PL OULU puh Luotettavat rakentajat 3 Pohjois-Suomi

4 Insinööritoimisto Tarmo-Rakenne Oy Oululainen asuntorakentaja vuodesta talonrakennus: asunnot, julkiset rakennukset sekä liike- ja teollisuusrakennukset Oulun lääni ,0 milj. euroa ( arvio ) ,5 milj. euroa ,0 milj. euroa Toimistohenkilöstö 3 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 10 asuntoja yli kpl, noin krs-m 2 liiketiloja noin krs-m 2 julkisia tiloja noin krs-m 2 teollisuustiloja noin krs-m 2 toimitusjohtaja Heikki Suorsa markkinointi- ja suunnittelujohtaja Matti Lahtinen työmaat ja laatuasiat: Hannu Kaikkonen etunimi.sukunimi@tarmo-rakenne.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys. Suunnittelemme jokaisen kohteemme laadunvarmistustoimet ja kirjaamme ne laatusuunnitelmaan. Riihiraitti OULU puh faksi Luotettavat rakentajat 4 Pohjois-Suomi

5 Lapin Teollisuusrakennus Oy Lapin Teollisuusrakennus Ky on perustettu Ensimmäinen urakka oli Outokumpu Oy:n merivesilinja. Yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi teollisuusrakentaminen korjausrakentaminen Lapin ja Oulun läänit sekä pääkaupunkiseutu milj. euroa milj. euroa milj. euroa Toimistohenkilöstö 5 Tekninen henkilöstö 33 Työntekijöitä Yrityksellä on RALA-pätevyys, sertifioitu ISO 9001:2008 laatujärjestelmä, sertifioitu ISO 14001:2004 ympäristöjärjestelmä, sertifioitu OHSAS 18001:2007 työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä sekä teollisuuden tilaajayritysten suorittama HSEQ-arviointi. AA Sakatti Mining Oy Outokumpu Stainless ja Outokumpu Chrome, F3, Ferrokromin laajennus, useita urakoita vuosina Agnico-Eagle, Kittilän kultakaivos, useita urakoita First Quantum Minerals, Kevitsan kaivos, viimeistelytyöt 2012 Nordic Mines, Laivakankaan kaivos Raahe, rakennustekniset työt Metsä-Botnia Kemi, kaustisointilaitoksen ja vesilaitoksen rakennustekniset työt Lakeuden keskusjätepuhdistamon tehostaminen ja laajennus Olkiluoto, ydinvoimalan muuntamot ja öljynkäsittelyjärjestelmät 2009 Jounin kauppakeskus ja Jounin kauppa Ylläs, Suomen suurin K-market OYS, säde 4, tavoitehintaurakka toimitusjohtaja Pekka Reunanen kemi@ltr.fi tekninen johtaja Tommi Väänänen toimistopäällikkö Tiina Reunanen Pohjois-Suomi ja Oulun alue: aluepäällikkö Timo Tuomas, työpäällikkö Antti Risto, Pääkaupunkiseutu: aluepäällikkö Ari Moilanen, työpäällikkö Pauli Hämäläinen, työpäällikkö Timo Kaila, etunimi.sukunimi@ltr.fi Kemin toimisto: Valtakatu KEMI puh faksi Oulun toimisto: Torikatu 22, 3. krs OULU puh faksi Pääkaupunkiseudun toimisto: Kontiotie 3B NURMIJÄRVI puh faksi Luotettavat rakentajat 5 Pohjois-Suomi

6 Lemminkäinen Talo Oy Pohjois-Suomi Satavuotias Lemminkäinen on yksi Suomen suurimmista, kokeneimmista ja kansainvälisimmistä talonrakentajista. Toimimme alueellisesti kaikkialla Suomessa lähellä asiakkaitamme. Uudisrakentamisen lisäksi olemme myös korjausrakentajina alan merkittävimpien joukossa. Emoyhtiö Lemminkäinen Oyj. Talonrakentaminen: asunnot, liike- ja toimitilat, teollisuus- ja logistiikkatilat, urheilu- ja vapaa-ajantilat; elinkaarihankkeet, projektinjohtopalvelut, korjausrakentaminen Pohjois-Suomi Liikevaihto milj. euroa hlö Yrityksellä on RALA-pätevyys ja sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001 sekä lisäksi ISO ja OHSAS sertifikaatit. Pohjois-Suomessa Oulun ekovoimalaitos DHL Logistiikkakeskus Rinta-Joupin autoliike, Rovaniemi Kevitsan kaivos Metsähallituksen toimitalo Pilke Ritaharjun monitoimitalo Useita As Oy:itä Oulu, Rovaniemi, Tornio ja Raahe Oulu: aluejohtaja Marko Palonen työpäällikkö Matti Simi työpäällikkö Ismo Heikkinen projektipäällikkö Jari Uusi-Illikainen projektipäällikkö Pentti Karjalainen Rovaniemi: työpäällikkö Taisto Rautio Rovakatu Rovaniemi etunimi.sukunimi@lemminkainen.com Lemminkäinen Talo Oy PL 300 Valtatie OULU puh Luotettavat rakentajat 6 Pohjois-Suomi

7 LTM-Rakennus Oy Perustettu 1996, nykymuotoisena vuodesta asuinrakentaminen julkinen rakentaminen kvr-rakentaminen liikerakentaminen korjausrakentaminen Oulun talousalue ,1 milj. euroa ,1 milj. euroa ,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät 11 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja hankekohtainen laatujärjestelmä. Oulun yliopisto, Snellmanian ravintolan peruskorjaus 2013 Oulun yliopisto, KTK:n tilajärjestelyt peruskorjaus ja muutostyöt 2012 Oulun normaalikoulun yläasteen sisäilmakorjaus 2012 Oulun yliopisto, geotieteiden laitoksen vesi- ja ympäristötekniikan laboratorion peruskorjaus- ja muutostyöt 2011 Oulun yliopisto, tietojenkäsittelytieteiden laitoksen peruskorjaus- ja muutostyöt 2011 K-Supermarket Kiiminki, laajennus- ja muutostyöt 2010 Oulun yliopisto, K1-K2 porrashuoneiden välisen yhdyssillan sekä K1-porrashuoneen saneeraus 2010 VTT Oulu, älypainohalli 2:n rakentaminen 2010 Kiimingin kunnanviraston laajennus ja saneeraus 2008 KOY Kiimingin Ahertajantie 2, teollisuushallin rakentaminen 2008 toimitusjohtaja Tarmo Laurila työpäällikkö Sami Hyvärinen etunimi.sukunimi@ltm.fi Yritystie JÄÄLI puh faksi Luotettavat rakentajat 7 Pohjois-Suomi

8 Lujatalo Oy Pohjois-Suomi Toiminta Pohjois-Suomessa alkanut vuonna 1983 nimellä OU-RA Oy. Tytäryhtiö fuusioitiin emoyhtiöön , jolloin nimi vaihtui Lujatalo Oy:ksi. korjausrakentaminen asuinrakentaminen liikerakentaminen toimitilarakentaminen teollisuusrakentaminen KVR-urakointi Oulun ja Lapin läänit milj. euroa milj. euroa milj. euroa Toimistohenkilöstö 12 Tekninen henkilöstö 13 Työntekijät 67 Hailuodon peruskoulu, peruskorjaus ja laajennus, Hailuoto Oulun OP ja Kalevankulman muutostyöt, Oulu Sale Viirinkangas, Rovaniemi S-Market Puolivälinkangas, Oulu Kiinteistökehityshanke, Byggmax, Oulu PPSHP, PS1 sairaala, peruskorjaus, Oulu PPSHP, PS2 sairaala ja logistiikkarakennus, peruskorjaus, Oulu Ympäristötalo, Oulu As.oy Oulun Ritari, Oulu Katri Antell Oy, peruskorjaus ja laajennus, Oulu aluejohtaja Jukka Mäkelä työpäällikkö Antti Wiik työpäällikkö Mika Kaikkonen Lujatalolla on sertifioitu ISO 9001:2008 -laatujärjestelmä, sertifioitu ISO 14001:2004 -ympäristöjärjestelmä sekä sertifioitu OHSAS 18001:2007 työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmä. Yrityksellä on RALA-pätevyys. Kirkkokatu 16, 5. krs OULU puh faksi Luotettavat rakentajat 8 Pohjois-Suomi

9 Mopsin Kiinteistöpalvelu Oy Yritys on perustettu uudis- ja korjausrakentaminen lvi-työt Koko Suomi Liikevaihto ,7 milj. euroa (arvio) ,1 milj. euroa ,4 milj. euroa KOY Kajaanin Pietari käyttövesiputkiston saneeraustyöt, Kajaani 2013 Uunikulmantien rivitalot, saneeraus, Kuusamo Rukan päiväkoti 2012 toimisto: Satu Oja-Heiniemi, Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 12 Käytössä alan yleinen laatujärjestelmä Juhantie 10 as KUUSAMO puh faksi Luotettavat rakentajat 9 Pohjois-Suomi

10 Nastarakennus Oy Perustettu Jakautunut kahdeksi uudeksi osakeyhtiöksi: Nastarakennus Oy ja Naspo Oy. asuinrakentaminen liikerakentaminen teollisuusrakentaminen saneeraukset peruskorjaukset Oulun lääni ,5 milj. euroa ,8 milj. euroa ,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 4 Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät 15 Yrityksellä on RALA-pätevyys sekä hankekohtainen laatujärjestelmä. As.oy Oulun Kotikuja, 13 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2013 As.oy Oulun Kotikaari, 20 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2013 As.oy Oulun Kotikallio, 26 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2012 As.oy Oulun Kotiportti, 19 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2012 As.oy Oulun Kotikulma, 18 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2011 As.oy Oulun Kotikumpu, 22 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2011 As.oy Oulun Kotikunnas, 32 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2010 As.oy Oulun Kotilinna, 31 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2009 As.oy Oulun Tähtipuisto, 12 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2008 As.oy Oulun Tuikepolku, 30 asuntoa, perustajaurakointi, m 3, 2007 toimitusjohtaja Mauno Niemelä tekninen johtaja Aki Heikkinen , projektijohtaja Juha Niemelä , Uusikatu OULU puh faksi toimisto@nastarakennus.fi Luotettavat rakentajat 10 Pohjois-Suomi

11 NCC Rakennus Oy Pohjois-Suomi Toiminta alkanut Oulussa 1958 jatkuen Oulun Rakennus Oy:nä v asti. Omistus Puolimatkalle 1980, NCC Ab:lle Emoyhtiö NCC Ab Ruotsi. talonrakennus korjaustoiminta teollisuusrakentaminen erikoisrakenteet Pohjois-Suomi (koko yhtiö) milj. euroa (arvio) (koko yhtiö) Yrityksellä on sertifioitu ISO 9001:2000 -laatujärjestelmä ja sertifioitu ISO 14001:2004 -ympäristöjärjestelmä sekä RALA-pätevyys. Elinkaarihankkeet: Haukiputaan lukio ja alakoulu sekä Länsituulen päiväkoti Oys Kirurgian avohoitotalo, Oulu Värtön alue, 11 asuntokohdetta, Oulu Rajalla-På Gränsen -kauppakeskus, brm 2, Tornio Caritas-kortteli 69, Oulu Valtion virastotalon uudisrakennus ja saneeraus, Oulu Kaakkurin koulu ja päväkoti, Oulu Kiimingin teveyskeskus, Oulu Hiirosenkoti 1- ja 2-vaihe, Oulu Outokumpu Sulatto, Tornio aluejohtaja Markku Taskinen rakennuspäällikkö Jari Heikkilä työpäällikkö Pekka Kropsu työpäällikkö Mika Sipola työpäällikkö Tuomo Majava Vanhantullinkatu 4 PL OULU puh faksi Luotettavat rakentajat 11 Pohjois-Suomi

12 OKV-Tekniikka Oy Perustettu 2005, toiminta aloitettu 2006 teollisuusrakentaminen julkinen rakentaminen saneeraus asuntotuotanto Oulun talousalue 2013 n. 7,5 milj. euroa ,8 milj. euroa ,4 milj. euroa Keskimäärin 25 Hankekohtainen laatusuunnitelma Omaa asuntotuotantoa 68 asuntoa Kohteet matalaenergiatasoa ja mitattujen asuntojen (59 kpl) tiiveyden keskiarvo 0,4 1/h Oulun pääkirjaston saneeraus 2013 KOy Heikinharju, vastaanottokeskuksen linjasaneerauksia Lare lajitteluareena, jätteiden lajitteluareena Oulun kaatopaikalle 2012 KOy Posteljooni, toimistotilojen saneeraus ja muutostyöt n m Kunnossapitosopimuksia, mm. OYS Pudasjärven terveyskeskus, saneeraus, laajennus Nokia NSN-Rusko, useita saneeraus/laajennustöitä PSOAS Villentalo, opiskelija-asuntola ja päiväkoti 2010 OYS synnytysosaston laajennus, kardiologian laitoksen muutostöitä ja lastenklinikan paviljongin perustukset 2009 ODL Oulu, rungon paikallavalu ja sisävalmistusurakka muita kohteita: toimitusjohtaja Laura Veikkola hallituksen puheenjohtaja Olli Veikkola etunimi.sukunimi@okv-tekniikka.fi Leppälahdentie VARJAKKA puh./faksi Luotettavat rakentajat 12 Pohjois-Suomi

13 Oulun OKT Oy Yritys on perustettu Oulun OKT Oy jatkaa Oulun Kiinteistötaito Oy:n toimintaa v alusta. talonrakennus liikerakentaminen saneeraus Pohjois-Suomi 2013 n. 6 milj. euroa milj. euroa milj. euroa Toimistohenkilöstö 5 Tekninen henkilöstö 5 Työntekijät 35 Herukan hoivakoti, Oulu KOy Oulun Tarve, Rita-aukiontie 14, Oulu 2012 Niemenrantatalo, Oulunsalo Kiviniemen koulu, peruskorjaus ja laajennus, Haukipudas Tupoksen yhtenäiskoulu, Liminka Kempeleen työkeskus, peruskorjaus ja laajennus, 2010 Raatin liikuntakeskus, peruskorjaus ja laajennus, Oulu Ta-Asumisoikeus Oy, Isopurjeentie 5, 40 asuntoa, Oulu Länsituulen koulu, Haukipudas Metsokankaan monitoimitalon uudisrakennus, Oulu toimitusjohtaja Jari Osmanen työpäällikkö Antti-Pekka Koskela projektipäällikkö Sakari Takkinen Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä. Hautakorventie OULU puh faksi etunimi.sukunimi@oulunokt.fi Luotettavat rakentajat 13 Pohjois-Suomi

14 Peab Oy, Pohjois-Suomi Peab Oy kuuluu ruotsalaiseen Peab-konserniin, joka on yksi Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja. Peab-konsernin liikevaihto on 5,3 miljardia euroa. Yhtiö työllistää Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa työntekijää. Peab Oy työllistää Suomessa noin 700 henkilöä. Peab-konsernin osake noteerataan Tukholman pörssissä. asuntorakentaminen muu talonrakentaminen korjausrakentaminen kiinteistöliiketoiminta Koko maa Liikevaihto milj. euroa milj. euroa milj. euroa VR-Huoltohallit Oulu As.oy Oulun Rautatienkatu 74 As.oy Kirjokulman laajennus Ikea Kuopio OSEKK Haukipudas Rokuan kylpylän laajennus ja saneeraus Tervaväylän koulu, Lohipadon yksikkö Omia kohteita: As.oy Oulun Tullikartano Koy Oulun Karhukedontie Rautioparkki As.oy Talvikankaan Taival aluepäällikkö Seppo Klemettilä, Oulu projektipäällikkö Jukka-Pekka Flygare 2011 Toimihenkilöt 322 Työntekijät 360 Yrityksellä on ISO 9001 laatusertifikaatti, ISO ympäristösertifikaatti ja RALA-pätevyys. Rautatienkatu 84, II krs OULU puh faksi Luotettavat rakentajat 14 Pohjois-Suomi

15 Rakennuskartio Oy Perustettu rakennusurakointi: uudisrakentaminen korjausrakentaminen: asunnot ja toimitilat perustajaurakointi: asunnot Pohjois-Suomi, Pirkanmaa eli Tampereen ympäristö, Kuopio ja pääkaupunkiseutu. Pohjois-Suomen toimisto Oulussa milj. euroa (arvio) milj. euroa milj. euroa Toimistohenkilöstö n. 10 Tekninen henkilöstö n. 25 Työntekijät n. 100 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä. As.oy Klaukkalan Aliolli, luhtitalo, 10 huoneistoa, 2013 As.oy Kalajoenranta, kerrostalo, 15 huoneistoa, Ylivieska 2013 Muhoksen kirkonkylän alakoulun laajennus 2012 Omenahotelli, Oulu 2012 OYS lastenosaston saneeraus 2012 As.oy Ylivieskan Jokitähti 2012 Haapalehdon hoivapalvelukeskus, Oulu Kiint.oy Isokatu 9, peruskorjaus, Oulu Ympäristötalo K5, saneeraus, Oulu Kärsämön terveyskeskus laajennus Kiint.oy Kenttätie 8, saneeraus, Oulu OSAO Kontinkankaan laajennus Kiint.oy Oulun Tarve Kasteheinäntie, 32 asuntoa, Oulu Vanhusten palveluasunnot, Muhos toimitusjohtaja Pasi Kokko aluepäällikkö Olavi Vänttilä, Oulun tsto Tarjouslaskenta: Markku Sauvola, Oulu Äyritie 12 B VANTAA Voimatie 6 B KEMPELE Puijonkatu 29 B KUOPIO puh. vaihde Luotettavat rakentajat 15 Pohjois-Suomi

16 Rakennus M Karjalainen Oy talonrakennus korjausrakentaminen Kainuu Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 3 Työntekijät 9 Yrityksellä on käytössään laadunvarmistusjärjestelmä. As.oy Kajaanin Länsitie 41 Vuokatin Aateli, Keisari Kauppapaikka 18, peruskorjaus, Kajaani Kajaanin kirjapaino As.oy Metsäpellontie 2 As.oy Hunajakuja 1 Scandic Hotelli Kajanus, peruskorjaus toimitusjohtaja Martti Karjalainen martti.karjalainen@kajaani.net Kasarminkatu 43 A KAJAANI puh faksi Luotettavat rakentajat 16 Pohjois-Suomi

17 Rakennus Miilukangas Oy, konserni Rakennus Miilukangas Oy on perustettu Yritys jatkoi emoyhtiönsä 1970-luvun alussa aloittamaa rakennustoimintaa yrityksen vähemmistöomistajiksi tuli toimiva johto. Raahen Rakennuskolmio Oy on yrityksen 100 % omistama tytäryhtiö. teollisuusrakentaminen saneeraukset kunnossapito KVR-urakointi asuntorakentaminen julkiset ja liikerakennukset sillat Raahen seutukunta ja lähimaakunnat, Oulun alue, konserni ,2 milj. euroa ,9 milj. euroa ,0 milj. euroa 1.11 Toimistohenkilöstö 4 Tekninen henkilöstö 6 Työntekijät 51 ammattitutkinto 14 Yrityksellä on RALA-pätevyys ja yrityskohtainen laatujärjestelmä. Kuulumme tilaajavastuu.fi-palveluun. toimistotalo Satamakangas 4, julkisivukorjaus, Raahe 2013 Kummatin päiväkoti, saneeraus vaihe 1 ja 2, Raahe Kruununmakasiinin peruskorjaus, Raahe 2012 Kauppakeskus Masto, KVR-liikerakennus, Raahe 2011 Hotelli Raahen Hovin laajennus, Raahe 2010 Masuuni 1 ja 2, peruskorjaus, Valssaamon toimistorakennus, Rautaruukki, Raahe 2008 Raahen Rantakadun silta ja kanavanranta, vaihe II, 2003 Raahen Seudun Asuntosäätiö, 11 kpl kerrostalojen peruskorjausta, Rakennustyöpalvelusopimus, Raahen kaupunki, 2010 Kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitosopimus, Rautaruukki Raahe 2001 toimitusjohtaja Kalevi Niskala varatoimitusjohtaja Eija Sorjamaa hallituksen puheenjohtaja Pekka Miilukangas työpäällikkö Marko Pussila toimistopäällikkö Kaija Vilenius etunimi.sukunimi@miilukangas.fi Mestarinkatu RAAHE puh faksi Luotettavat rakentajat 17 Pohjois-Suomi

18 Rakennus Oy Oulun Apsilon Perustettu asunto-, liike- ja teollisuusrakennusten peruskorjaus rivitalojen ja teollisuushallien uudisrakentaminen Oulun kaupunki ja lähikunnat ,0 milj. euroa ,6 milj. euroa ,4 milj. euroa Tekninen henkilöstö 4 Työntekijät 12 Yrityksellä on RALA-pätevyys, hankekohtainen laatujärjestelmä ja koko yritystä koskeva laatujärjestelmä. OSAO, kasvihuoneiden yhteisen tilan peruskorjaus, 550 m 2, Kempele As.oy Hintantie 31, julkisivu- ja parvekekrojaus 22 kpl, Oulu Varjakan kartano, Hulina-rakennuksen peruskorjaus, 170 m 2, Oulunsalo Ojakylän koulun lisärakennus, uudisrakennus, 270 m 2, kvr-urakka, Ii Valtarin koulun lattiasaneeraus, m 2, Ii As.oy Merimetso, linjasaneeraus, Oulu As.oy Hintantie 29, julkisivu- ja parvekeremontti m 2, Oulu Kiimingin Alakylän koulun remontti ja laajennus, m 3 OSAO, Kempeleen ajoharjoitteluradan rakennuksia, uudisrakennus m 3 Porkantie 4 Ii, teollisuushalli, uudisrakennus, m 3 toimitusjohtaja, rak.ins. Matti Paakkola, matti.paakkola@oulunapsilon.fi toimistoinsinööri dipl.ins. Jenni Isoniemi työnjohto rak.ins. Juha-Matti Paakkola Korjausrakentamisen erikoisliike Liitintie 13 puh OULU Luotettavat rakentajat 18 Pohjois-Suomi

19 Rakennus Saarela Oy Yritys on perustettu 1952, nykymuodossaan asuinrakennukset liike- ja toimistorakennukset julkiset rakennukset teollisuusrakennukset saneeraukset ja peruskorjaukset Oulun ja Keski-Suomen läänit ,5 milj. euroa ,0 milj. euroa ,0 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 7 Viitasaaren Vuokra-Asunnot Oy, Wiitalinna, kerrostalo, 2013 S-Market Kärsämäki, maanrakennus 2013 Oy Perhojoki Ab, hakevarasto, 2013 Viitasaaren tk sisäilmaremontti 2012 K-Market Pihtipudas 2012 As.oy Ylivieskan Villiruusu 2011 Ylivieska-Raahe käräjäoikeus, peruskorjaus 2011 Mäkiosat Oy 2011 Kiint.oy Vihannin Kantti 2010 Pyhäjärven terveyskeskus, laajennus, 2010 Viitasaaren monitoimihalli 2010 Pihtiputaan päiväkoti-lukio 2010 toimitusjohtaja, rak.ins. Jari Saarela, jari.saarela@rakennussaarela.fi Yrityksellä on hankekohtainen laadunvarmistus ja RALA-pätevyys. Juurikoskenkatu 6 H YLIVIESKA Luotettavat rakentajat 19 Pohjois-Suomi

20 Rakennus Takalahti Oy Yrityksen toiminnan aloitti urakoitsija Kalevi Takalahti vuonna Yritys muutettiin Rakennus Takalahti Ky:ksi vuonna 1988 ja Kai Takalahti tuli yrityksen osakkaaksi yritysmuoto muutettu osakeyhtiöksi. asuinrakentaminen liike- ja toimistorakentaminen julkinen rakentaminen teollisuusrakentaminen keittiö- ja kylpyhuoneremontit peruskorjaukset vesieristykset Oulun lääni ,3 milj. euroa ,4 milj. euroa ,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 1 Tekninen henkilöstö 1 Työntekijät 4 6 Kunnossapidon vuosisopimustyöt, OSEKK, Oulu 2011 Kunnossapidon vuosisopimustyöt, Oulunsalon kunta Intiön huoltorakennus, katokset, Oulu 2009 Salonpään koulun vesikaton muutostyö, Oulunsalo 2010 Teollisuushalli, Oulunsalo 2009 Pitkäkankaan koulu IV-saneeraus F-osa, Oulunsalo 2009 Pikku-Koivikko omakotitalo, Tyrnävä 2008 Maikkulan monitoimikeskus, Oulu 2008 Pitkäkankaan koulu IV-saneeraus, Oulunsalo 2008 OAMK, Luonnonvara-alan yksikkö, asuinrakennuksen saneeraus 770 m 3 ja salaojitus, Oulu 2007 toimitusjohtaja, rkm Kai Takalahti etunimi.sukunimi@rakennustakalahti.fi Yrityksellä on RALA-pätevyys. VTT sertifioitu märkätilojen vedeneristäjä, 1 hlö Mesimarjakuja 15 Puhelin , OULUNSALO Luotettavat rakentajat 20 Pohjois-Suomi

21 Rakennus-Hanka Oy : Yritys on perustettu 1994 rakennusliikkeeksi. asuntotuotanto liikerakentaminen teollisuusrakentaminen Oulun lääni ,2 milj. euroa ,4 milj. euroa ,1 milj. euroa Tekninen henkilöstö 2 Työntekijät 10 As.oy Oulun Isokatu 55, 43 asuntoa As.oy Oulun Kuusirinne, 16 asuntoa As.oy Oulun Etumasto, 17 asuntoa Kohteista runsas kuvagalleria referensseissä osoitteessa toimitusjohtaja Matti Eeronheimo työpäällikkö Ilpo Vakkuri etunimi.sukunimi@rakennus-hanka.fi : Yrityksellä on oma laatujärjestelmä projektikohtaisesti räätälöitynä. Rakennus-Hanka Oy Kauppilanranta OULU puh Luotettavat rakentajat 21 Pohjois-Suomi

22 Rakennus-Koskela Oy Yhtiö on perustettu talonrakennus korjausrakentaminen Oulun ja Lapin läänit ,7 milj. euroa ,3 milj. euroa ,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 3 Tekninen henkilöstö 6 Työntekijät 35 Oulun Taidemuseo Oulun Energia, turpeen purkausasema Tyrnävän terveyskeskuksen laajennus ja saneeraus S-Market Yli-Ii Haukiputaan kirkon, tapulin ja kirkkopihan korjaus Oulun Lääninhallitus, virastorakennus 3, peruskorjaus Rotuaarin esiintymislava Kaukovainion monitoimitalo Myllytullin koulu, Oulu OSEKK, Kempeleen logistiikka-alan muutos Oulun yliopiston kasvimuseo toimitusjohtaja Heikki Koskela laskentapäällikkö Ari-Pekka Peltola työpäällikkö Kauko Koskela Yrityksellä on RALA-pätevyys, RALA-sertifiointi ja yrityskohtainen laatujärjestelmä. Kirkkokatu 17 A OULU puh faksi asiakaspalvelu@rakennuskoskela.fi Luotettavat rakentajat 22 Pohjois-Suomi

23 Rakennusliike Halonen Oy Yhtiö on perustettu Muutettu osakeyhtiöksi talonrakennus Kainuu ,0 milj. euroa (arvio) ,4 milj. euroa ,6 milj. euroa Toimistohenkilöstö 4 Tekninen henkilöstö 10 Työntekijät 50 Yrityksellä on RALA-pätevyys. As.oy Kajaanin Seminaarimäki, Kajaani 2012 Teppanan hoitotalo, Kajaani 2012 Paltamon terveyskeskus, Paltamo 2012 Kauppapuisto III, Kajaani 2012 S-Market, Vuokatti 2009 Kiint.oy Kauppapuisto II, Kajaani 2008 Kiint.oy Kauppapuisto, Kajaani 2007 Kiint.oy Golfharju, Vuokatti 2007 As.oy Tervasulku, Kajaani 2006 Wetterin autotalo, Kajaani 2005 toimitusjohtaja Jarmo Juntunen hallituksen puheenjohtaja Tapio Karjalainen rkm Sakari Heikkinen KTM Jussi Arffman etunimi.sukunimi@rkl-halonen.fi Kauppakatu 31 L KAJAANI puh faksi Luotettavat rakentajat 23 Pohjois-Suomi

24 Rakennusliike Lehto Oy Yritys on perustettu 1985, jakautunut vuonna Kuuluu Päätoimija Oy -konserniin vuodesta 2008 alkaen. julkiset rakennukset liike- ja toimistorakentaminen korjausrakentaminen asunnot Koko Suomi 2013 n. 61 milj. euroa milj. euroa milj. euroa Toimistohenkilöstö 23 Tekninen henkilöstö 19 Työntekijät 60 Yrityksellä on RALA-pätevyys, yrityskohtainen laatujärjestelmä ja hankekohtainen laatusuunnitelma. As.oy Espoon Tawastikallio, m 2, Espoo 2014 Pelican Olari, m 2, Espoo 2013 Turun Konekeskus, m 2, Turku 2013 Prisma, m 2, Iisalmi 2013 Ollinkehä 6 EF- ja GH-talojen saneeraus, m 2, Raahe 2013 Halpa-Hallin liiketilat, m 2, Muhos ja Liminka 2013 Tokmannin liiketilat, m 2, Vihti 2013 Hub varastorakennus, m 2, Uusikaupunki 2013 Ikano, Kauppakeskus Matkus, n m 2, Kuopio 2012 K-Raudan liiketila, m 2, Haaparanta 2011 toimitusjohtaja Hannu Lehto talotekniikkajohtaja Pekka Kajula hankintapäällikkö Erno Sanaksenaho suunnitelupäällikkö Jussi Tolonen Etelä-Suomi aluejohtaja Jaakko Heikkilä, työpäällikkö Yrjö Lahtinen, työpäällikkö Tapio Viljamaa, Pohjois-Suomi aluejohtaja Mikko Kinnunen, työpäällikkö Mika Kangasniemi, etunimi.sukunimi@lehto.fi Voimatie 6 B KEMPELE Äyritie 12 B VANTAA puh faksi Luotettavat rakentajat 24 Pohjois-Suomi

25 Rakennusliike Somero Oy Rakennusliike Somero Oy on rakentamisen pitkäaikainen ammattilainen. Yrityksen juuret ulottuvat v Nykyisessä muodossaan Rakennusliike Somero Oy aloitti toimintansa v talonrakennus liike- ja teollisuusrakentaminen julkiset rakennukset peruskorjaus ja saneeraus Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa ,6 milj. euroa ,7 milj. euroa ,5 milj. euroa Toimistohenkilöstö 9 Työntekijät 51 Kokkolan Ammattikampus, 2. vaiheen peruskorjaus ja laajennus As.oy Ylivieskan Jokipiha Kiinteistö Oy Hiekkasärkkäin Timantti A ja B Kokkolan Ammattikampus, 1. vaiheen peruskorjaus ja laajennus Kensapuu Oy, hallilaajennus, Kiinteistö Oy Haapaveden Kuntotalo, uimahallin peruskorjaus ja laajennus Omia kohteita: As.oy Nivalan Loiste As.oy Nivalan Auringonpaiste As.oy Nivalan Päivänsäde As.oy Kannuksen Jokikartano toimitusjohtaja Vesa Somero vesa.somero@ rakennusliikesomero.com Yrityksellä on sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001:2008 sekä työmaakohtaiset laatusuunnitelmat ja laatumatriisit. Toiminnassa noudatetaan ISO 14001:2004 ympäristöjärjestelmää. Haikolantie 12 A SIEVI puh faksi Luotettavat rakentajat 25 Pohjois-Suomi

Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry

Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet

Lisätiedot

Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry

Hyvä lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet

Lisätiedot

Arvoisa lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry

Arvoisa lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Arvoisa lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lapin maakunnassa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan

Lisätiedot

Arvoisa lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry

Arvoisa lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Arvoisa lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lapin maakunnassa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan

Lisätiedot

Arvoisa lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry

Arvoisa lukija. Tästä julkaisusta löytyy luotettava rakentaja yhteistyökumppaniksi hankkeeseenne. Talonrakennusteollisuus ry Arvoisa lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Lapin maakunnassa. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusliikkeet ovat valmiit osoittamaan

Lisätiedot

Rakennusliike Sorvoja Oy. Rakentamisen laatua jo 50 vuoden kokemuksella

Rakennusliike Sorvoja Oy. Rakentamisen laatua jo 50 vuoden kokemuksella Rakennusliike Sorvoja Oy Rakentamisen laatua jo 50 vuoden kokemuksella Yritys Rakennusliike Sorvoja Oy on laadukas rakennusalan yritys, jolla on vankka kokemus kaikilta rakentamisen osa-alueilta Olemme

Lisätiedot

Rakennus Miilukangas Oy

Rakennus Miilukangas Oy Nro 283 voimassa 28.2.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Miilukangas Oy Y-tunnus 1106411-4 kotipaikka

Lisätiedot

Oulun Seudun Tele & Audio Oy on antenni-, äänentoisto- ja AV-laitteiden myyntiin, asennukseen ja huoltoon erikoistunut yritys.

Oulun Seudun Tele & Audio Oy on antenni-, äänentoisto- ja AV-laitteiden myyntiin, asennukseen ja huoltoon erikoistunut yritys. Oulun Seudun Tele & Audio Oy on antenni-, äänentoisto- ja AV-laitteiden myyntiin, asennukseen ja huoltoon erikoistunut yritys. Äänentoistolaitteiden pääasiallisimmat kohteet ovat julkiset liikerakennukset,

Lisätiedot

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro?

Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Veronumero ja ilmoitusvelvollisuus pakollisiksi ammattimaisessa rakentamisessa seuraavana omakotitalotyömaiden vuoro? Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Rakennusalan harmaa talous Pesii pitkissä

Lisätiedot

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta KUVALLINEN HENKILÖTUNNISTE Kaikilla yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevillä henkilöillä, työtehtävästä riippumatta, on oltava näkyvillä kuvallinen henkilötunniste,

Lisätiedot

Rakentamisen ohjaus suurhankkeissa Jaakko Sorvoja, toimitusjohtaja Rakennusliike Sorvoja Oy. Kuvat: Kuulu Oy/Ville Pohjonen

Rakentamisen ohjaus suurhankkeissa Jaakko Sorvoja, toimitusjohtaja Rakennusliike Sorvoja Oy. Kuvat: Kuulu Oy/Ville Pohjonen Rakentamisen ohjaus suurhankkeissa Jaakko Sorvoja, toimitusjohtaja Rakennusliike Sorvoja Oy Kuvat: Kuulu Oy/Ville Pohjonen Rakennusliike Sorvoja Oy Rakentamisen laatua jo 50 vuoden kokemuksella Yritys

Lisätiedot

Hyvä lukija. Talonrakennusteollisuus ry

Hyvä lukija. Talonrakennusteollisuus ry Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjanmaan alueella. Näillä sivuilla esiteltävät rakennusyritykset ovat osoittaneet pätevyytensä

Lisätiedot

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.

Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero. Olet sitten rakennuttaja, tilaaja tai urakoitsija, Veronumero.fi tarjoaa sinulle ratkaisut lakikokonaisuuksien hoitamiseksi. www.veronumero.fi Veronumerolaki Julkisuudessa rakentamisen lakisääteisiä velvoitteita

Lisätiedot

Harmaan talouden torjuntakeinot -Sitä saa mitä tilaa?

Harmaan talouden torjuntakeinot -Sitä saa mitä tilaa? Harmaan talouden torjuntakeinot -Sitä saa mitä tilaa? Suomen Tilaajavastuu Oy Mika Huhtamäki 12.4.2011 Suomen Tilaajavastuu Oy Toukokuussa 2010: Tilaajavastuu.fi palvelu yhtiöitetty Suomen Tilaajavastuu

Lisätiedot

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Pohjanmaa 2016

LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Pohjanmaa 2016 LUOTETTAVAT RAKENTAJAT Pohjanmaa 2016 Hyvä lukija Luotettavat rakentajat -julkaisu esittelee Rakennusteollisuus RT ry:n talonrakennusalan jäsenyritykset Pohjanmaan alueella. Näillä sivuilla esiteltävät

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014

Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014 Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 8.1.2014 kello 12 13 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne toimitusjohtaja Tarmo Pipatti Talonrakennusteollisuuden

Lisätiedot

Tilaajavastuulaki taloyhtiön hallituksen kannalta. Suomen Tilaajavastuu Oy Miika Sipilä 6.10.2012

Tilaajavastuulaki taloyhtiön hallituksen kannalta. Suomen Tilaajavastuu Oy Miika Sipilä 6.10.2012 Tilaajavastuulaki taloyhtiön hallituksen kannalta Suomen Tilaajavastuu Oy Miika Sipilä 6.10.2012 Tilaajavastuulaki Ote tilaajavastuulaista: tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa

Lisätiedot

TILAAJAVASTUULAKI JA RAKENNUSALAN UUDET SÄÄNNÖKSET. Scandic Continental Hotel, Senator I 22.3.2012, Helsinki

TILAAJAVASTUULAKI JA RAKENNUSALAN UUDET SÄÄNNÖKSET. Scandic Continental Hotel, Senator I 22.3.2012, Helsinki TILAAJAVASTUULAKI JA RAKENNUSALAN UUDET SÄÄNNÖKSET Scandic Continental Hotel, Senator I 22.3.2012, Helsinki ASIANAJOTOIMISTO HEIKKILÄ & CO - Painopistealueet Yhtiöoikeus Yritysjärjestelyt Julkiset hankinnat

Lisätiedot

Tarjouspyyntö rakennusautomaatiosaneeraus

Tarjouspyyntö rakennusautomaatiosaneeraus 1 / 5 3.5.2019 Tilaaja Vaasan Talotoimi Kirkkopuistikko 26A 65101 Vaasa Hanke Länsimetsän koulun rakennusautomaatiosaneeraus Tarjouspyyntö rakennusautomaatiosaneeraus Hanke / toimitusosoite Länsimetsän

Lisätiedot

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 15 Pohjois-Pohjanmaa 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 15.1. POHJOIS-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 6 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset:

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993.

Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993. Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993. Pirkanmaan Mestari-Rakentajat Oy on lähinnä Tampereen ja ympäröivien lähikuntien alueella toimiva monipuolinen ja kehittyvä rakennusliike. Toimintansa

Lisätiedot

1/7. AVAIN Rakennuttaja Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- 5 0,000 0,000 Manuaalinen. --- ladattu --- ladattu ---

1/7. AVAIN Rakennuttaja Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- 5 0,000 0,000 Manuaalinen. --- ladattu --- ladattu --- 1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 17026 / 60/48-paikkainen ikääntyvien tehostetun palveluasumisen palvelukoti (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara

Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta. Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ajankohtaista veronumerolainsäädännöstä ja harmaasta taloudesta Talonrakennusteollisuus ry Ville Wartiovaara Ilmoitusvelvolliset tilaaja, päätoteuttaja ja työnantaja - Verotusmenettelylaki Rakentamispalvelujen

Lisätiedot

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas

Lisätiedot

Betoninlujaa laatua ja osaamista.

Betoninlujaa laatua ja osaamista. Betoninlujaa laatua ja osaamista www.rakennusliikesomero.com rakennamme Sinulle... Rakennusprojektien kokonaisvaltaista hallintaa yli 50 vuoden kokemuksella. Rakennusliike Somero Oy on rakentamisen pitkäaikainen

Lisätiedot

Betoninlujaa laatua ja osaamista.

Betoninlujaa laatua ja osaamista. Betoninlujaa laatua ja osaamista www.rakennusliikesomero.com rakennamme Sinulle... Rakennusprojektien kokonaisvaltaista hallintaa yli 50 vuoden kokemuksella. Rakennusliike Somero Oy on rakentamisen pitkäaikainen

Lisätiedot

Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet

Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet Tietotili Consulting Oy Rakennusalan uudet ilmoitusvelvollisuudet Veikko Virkki, KHT Auktorisoitu tilitoimisto ja KHT-yhteisö kansainvälisillä valmiuksilla ja nykyaikaisimmilla järjestelmillä Rakennusalan

Lisätiedot

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen

www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen www.työmaakorttiheti.com Palvelu rakentajille helposti ja heti Työmaan työmaakortit ja ilmoitusvelvollisuuden toteuttaminen Yleistä Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus voimaan 1.7.2014. Tavoitteena

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy Asuntotuotantokysely Syksy 15.10. 1. Yleiskuva positiivinen Arviot vapaarahoitteisen omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen tämänvuotisista aloituksista ovat laskeneet hieman viime kyselyistä. Aloitusten

Lisätiedot

JL-Rakentajat Oy. Toteutettuja kohteita. Yrityshistoria. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö.

JL-Rakentajat Oy. Toteutettuja kohteita. Yrityshistoria. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö. JL-Rakentajat Oy Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen 2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen 30.9.2012. talonrakennus Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala 2014 18,50 milj.

Lisätiedot

TILAAJAVASTUU.FI - YRITYSRAPORTTI Yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1765470-5

TILAAJAVASTUU.FI - YRITYSRAPORTTI Yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1765470-5 Sivu 1 / 6 TILAAJAVASTUU.FI - YRITYSRAPORTTI Yritystiedot Yrityksen nimi Y-tunnus 1765470-5 Rakennus Oy Wareco Raportin hakupäivämäärä 25.11.2013 Raportti voimassa asti 12.02.2014 Tietolähteiden perusteella

Lisätiedot

MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät

MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT Hankkeeseen ryhtyvät Maatilan rakennustyömaa on yhteinen työpaikka Yksi kokonaisuutta hallitseva työnantaja Työpaikka, jossa toimii useampi kuin

Lisätiedot

Neliraudoitus Asennus Oy

Neliraudoitus Asennus Oy Nro 1274 voimassa 31.8.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Neliraudoitus Asennus Oy Y-tunnus 2465810-6 kotipaikka

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen

Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Linjasaneerausten ja putkiremonttien ammattilainen Peab on Pohjoismaiden suurimpia rakennuskonserneja Peab on mittavat resurssit omaava pohjoismainen yhteiskuntarakentaja. Olemme ammattitaitoinen ja luotettava

Lisätiedot

Raahen Rakennuskolmio Oy

Raahen Rakennuskolmio Oy Nro 282 voimassa 28.2.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Raahen Rakennuskolmio Oy Y-tunnus 2566588-5 kotipaikka

Lisätiedot

Tilaajavastuulain velvollisuudet - miksi ja miten ne taloyhtiössä hoidetaan?

Tilaajavastuulain velvollisuudet - miksi ja miten ne taloyhtiössä hoidetaan? Tilaajavastuulain velvollisuudet - miksi ja miten ne taloyhtiössä hoidetaan? http://www.tilaajavastuu.fi Mika Huhtamäki Varatoimitusjohtaja Tilaajavastuu.fi +358 400 616 252 mika.huhtamaki@aspida.com Suomen

Lisätiedot

Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen

Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen SUOMEN TILAAJAVASTUU OY Lars Albäck 07.03.2011 Yritysesittely Toukokuussa 2010: Tilaajavastuu.fi palvelu yhtiöitetty Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi Kesäkuussa 2010:

Lisätiedot

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68%

perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 68% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 32% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986

ansiot: Valittu vuoden yritykseksi vuonna 1986 perustettu: Vuonna 1977, osakeyhtiöksi v. 1996, nimenmuutos v. 2001, konserniksi v. 2010 omistus: hallituksen pj Simo Leinonen 50% toimitusjohtaja Mika Leinonen perheineen 50% toimipaikat: Kitee ja Tohmajärvi,

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Luotettava Laatutyömaa Alan järjestäytyneet

Lisätiedot

Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki. Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011

Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki. Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011 Rahapäivän Pörssi-ilta Finlandia-talo, Helsinki Lemminkäinen Oyj Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki 20.9.2011 Sadan vuoden kokemuksella etsimme jatkuvasti parempia tapoja rakentaa Lemminkäisen kolme toimialaa

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Autosuoja ja toimistorakennuksen paloautotallit, laajennus ja saneeraus, 10/08 02/09

Autosuoja ja toimistorakennuksen paloautotallit, laajennus ja saneeraus, 10/08 02/09 Abloy Oy Joensuu, Pääjulkisivun muutos, 07/06 09/06 AS. Oy Jarelin Kirkkokatu 25, Joensuu, parveke ja julkisivuremontti, 03/10 10/10 Alku-Asunnot Koulukatu 11 saneeraus, 03/2017 06/2018 Enon Osuuspankki

Lisätiedot

Nro 354 voimassa 30.9.2016

Nro 354 voimassa 30.9.2016 Nro 354 voimassa 30.9.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että T Maijala Oy Y-tunnus 0648504-5 kotipaikka Haapajärvi

Lisätiedot

21.5.201320.5.2013 1(5)

21.5.201320.5.2013 1(5) 21.5.201320.5.2013 1(5) LYÖNTIPAALUTUSTYÖT, REFERENSSILISTA Kohde Määrä Tilaaja As Oy Kuopion Satamanpiha, 2013 KOY Koskikatu 9, Joensuu, 2013 HC Katinkulta Villas II, Vuokatti, 2013 Päiväkoti Amiraali,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus

Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Rakennusalan tiedonantovelvollisuus Päätoteuttajan nimeäminen Työntekijätietojen kuukausittaista tiedonantovelvollisuutta ei ole yksityishenkilön omaan käyttöön rakennuttamassa kohteessa, mikäli työmaalle

Lisätiedot

VIP-Sähkö Oy. on todettu päteväksi toteuttajaksi seuraavilla toimialoilla:

VIP-Sähkö Oy. on todettu päteväksi toteuttajaksi seuraavilla toimialoilla: Nro 1395 voimassa 31.08.2015 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että VIP-Sähkö Oy Y-tunnus 2186140-8 kotipaikka Järvenpää

Lisätiedot

Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen

Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen Luotettavat Kumppanit Korjaushankkeeseen SUOMEN TILAAJAVASTUU OY Lars Albäck 24.9.2011 Yritysesittely Toukokuussa 2010: Tilaajavastuu.fi palvelu yhtiöitetty Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi Kesäkuussa 2010:

Lisätiedot

Seppo Heikkinen. seppo.heikkinen@srtoy.net. Synt. Rautavaaralla 7.6.1962. Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989

Seppo Heikkinen. seppo.heikkinen@srtoy.net. Synt. Rautavaaralla 7.6.1962. Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989 Seppo Heikkinen Synt. Rautavaaralla 7.6.1962 Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989 1luokan betonirakenteiden suunnittelija, todettu koulutuksen ja työkokemuksen perusteella

Lisätiedot

Rakentamista tiimityönä

Rakentamista tiimityönä Rakentamista tiimityönä Korjausrakentamisen kehittäminen - ryhmähanke 2.kehitystyöpaja 27.2. Pertti Mäki kiinteistökehityspäällikkö Lujatalo Oy Y H D E S S Ä R A K E N T A E N Yritysesittely Kolmannen

Lisätiedot

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN www.pakrak.fi Kokonaisvaltaista osaamista Pakrak Group Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua asuin-, teollisuus- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Konserniyhtiöt

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Lähtökohtana harmaan talouden ja rakentamisen

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Kesä 2019 1. Yleiskuva Arviot vapaarahoitteisen asuntotuotannon tämänvuotisista aloituksista ovat nousseet viime kyselyistä. Syynä tähän on sijoittajakysynnän

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 7 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 05.02.2016 Raportti voimassa asti 14.03.2016 Arkistointitunnus 1454446257910 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Jokiväri Oy Y-tunnus 2136744-2 Tietolähteiden

Lisätiedot

JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT

JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT JOS RAKENNAT NIIN REKISTERÖIDYT Tietojen ilmoittaminen Veronumero.fi-palveluun vie muutaman minuutin. Se ei maksa mitään, mutta merkitsee suuria asioita yrityksesi tulevaisuudelle. Ilmoitusmenettely on

Lisätiedot

Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu

Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu Espoon kaupungin 100 % omistama yhtiö Suomen toiseksi suurin kunnallinen vuokrataloyhtiö Kiinteistöjä 275 kpl Asuntoja 14.400 Asukkaita n. 32.000 Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu

Lisätiedot

Suomen Tilaajavastuu Oy

Suomen Tilaajavastuu Oy Suomen Tilaajavastuu Oy Aspida Oy perustettiin vuonna 2006, joka muuttui Suomen Tilaajavastuu Oy:ksi vuonna 2010. Enemmistöosakkaiksi 2010 perustettuun yhtiöön tulivat Rakentamisen Laatu RALA ry ja Sähkö-

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen

Rakennusalan suhdannenäkymät. XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella Sami Pakarinen Rakennusalan suhdannenäkymät XLII Rakennuskonepäivät Viking Line, M/S Gabriella 2.11.2017 Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailmantalous kasvaa tänä vuonna hyvää vauhtia Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: Eteläesplanadi 16 Hämeentie 19 Eteläesplanadi 4 PERUSKORJAUSREFERENSSEJÄ Työ ja elinkeinoministeriön toimitalo o Laajuus: 11 380 brm2 Kaikukatu

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

Valtakunnallinen Turvallisuus alkaa minusta kilpailu vuonna 2018 Voittajan palkitseminen

Valtakunnallinen Turvallisuus alkaa minusta kilpailu vuonna 2018 Voittajan palkitseminen Valtakunnallinen Turvallisuus alkaa minusta kilpailu vuonna 2018 Voittajan palkitseminen Toimitusjohtaja Kim Kaskiaro, Talonrakennusteollisuus ry Varma Auditorio 14.5.2019, Helsinki Työturvallisuuskilpailut

Lisätiedot

Päätoimija. Talousohjattua rakentamista

Päätoimija. Talousohjattua rakentamista Liiketoiminta Hallitsemme rakentamisprojektit ajallisesti, laadullisesti sekä kustannustehokkaasti! 2 on Suomen suurimpia rakennus- ja kiinteistöalan konserneja vahva kasvumme ja kehityksemme on alan nopeinta!

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Kemi Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme on 100 % teollisuuden kunnossapitoa Varmistamme teollisuuden tuotannon ja julkisen sektorin teknisten prosessien

Lisätiedot

JL-Rakentajat Oy. Yrityshistoria. Toteutettuja kohteita. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö.

JL-Rakentajat Oy. Yrityshistoria. Toteutettuja kohteita. Toimiala. Toimialue. Laskutus. Yhteyshenkilöt. Henkilöstö. JL-Rakentajat Oy Yritysnimi perustettu 1986, liiketoiminnan jatkuminen 2007. HJ-Rakennuttajat Oy sulautui yritykseen 30.9.2012. talonrakennus Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala 2014 18,50 milj.

Lisätiedot

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto

Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto Työvoimakyselyn 2016 tulosten yhteenveto 9.1.2017 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 9.1.2017 kello 11.30 12.30 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne, veronumeron ja ilmoitusmenettelyn

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

Tampereen DDC-Tekniikka Oy

Tampereen DDC-Tekniikka Oy Nro 1367 voimassa 31.05.2015 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Tampereen DDC-Tekniikka Oy Y-tunnus 0874860-3 kotipaikka

Lisätiedot

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen Toimivuutta ja turvaa katolle Katse kattoon REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki 6.4.2016 Jari Suuronen Nordic Waterproofing Group Liikevaihto n. 200 M Henkilöstöä n. 650 Valmistusta Suomessa, Ruotsissa

Lisätiedot

Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla

Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla Talousrikollisuus ja harmaa talous rakennusalalla Sähköurakoitsijapäivä 14.4.2011 Hämeenlinna Rakennusteollisuus RT Tapio Kari työmarkkinajohtaja Rakennusalan harmaan talouden menetykset vuonna 2008 Arvonlisävero

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy

Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt. Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy Veronumero.fi Palvelukokonaisuus ja työmaakäytännöt Antti-Eemeli Mäkinen Johtaja, kumppanuudet Suomen Tilaajavastuu Oy Yhtenäiset käytännöt luovat sujuvuutta Rakennusalan tiedonantovelvollisuuden mukanaan

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 6 Yritystiedot Yrityksen nimi Rakennusyhtiö Muhonen Oy Y-tunnus 0738421-1 Raportin hakupäivämäärä 02.05.2014 Raportti voimassa asti 20.06.2014 Arkistointitunnus 1397478500619 Tietolähteiden perusteella

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 2010 Minkälaista Suomea haluamme luoda? Juha Hetemäki 1 Rakennustuotannon arvo vuonna 2008 Talonrakentaminen

Lisätiedot

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara

Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus. VT Ville Wartiovaara Urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus VT Ville Wartiovaara II-vaiheen uudistus urakka- ja työntekijätietojen toimitusvelvollisuus verottajalle Lakipaketti sisältää muutoksia Verotusmenettelylakiin

Lisätiedot

TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä

TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 1233/2006 Mikä on tilaajavastuulaki? Tilaajavastuulaki, virallisesti laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta

Lisätiedot

Alaniitynkadun saneeraus, Lahti, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot

Alaniitynkadun saneeraus, Lahti, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot D/349/0.03.0.00/06 (8) Alaniitynkadun saneeraus, Lahti, KU Tarjouslomake Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot D/349/0.03.0.00/06 (8) Täyttäkää tarjoajaa koskevat tiedot: Tarjoajan nimi Tarjoajan

Lisätiedot

Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot

Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot (8) Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU Tarjouslomake Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot (8) Täyttäkää tarjoajaa koskevat tiedot: Tarjoajan nimi Tarjoajan osoite Y-tunnus

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

Tiemerkintä A & E Oy

Tiemerkintä A & E Oy Nro 1038 voimassa 30.4.2017 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Tiemerkintä A & E Oy Y-tunnus 0648365-6 kotipaikka

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

1/5. Raahen Rakennuskol mio Oy. Rakennuspal velu Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- --- 379 677 --- 347 800 ---

1/5. Raahen Rakennuskol mio Oy. Rakennuspal velu Oy Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet --- --- --- --- 379 677 --- 347 800 --- kaupunki 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 28314 / sairaalan julkisivukorjaus 2. vaihe (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 2 Julkisivukorjausurakka

Lisätiedot

Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma

Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma Oulu 14.11.2013 Ari-Matti Jänkälä Projektipalvelu Prodeco Oy www.prodeco.fi www.prodeco.fi Yritys Projektipalvelu Prodeco Oy on Pohjois-

Lisätiedot

Rakennus Miilukangas Oy

Rakennus Miilukangas Oy Nro 283 voimassa 28.2.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennus Miilukangas Oy Y-tunnus 1106411-4 kotipaikka

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Kalajoen Hiekkasärkät Oy Kaupungin edustajat Osoite

Kalajoen Hiekkasärkät Oy Kaupungin edustajat Osoite KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2018 1 Osakeyhtiöissä ja osuuskunnissa kunnan äänivaltaa edustava henkilö on merkitty merkinnällä "äv", mikäli ko. yhteisöön on valittu useampia kunnan edustajia.

Lisätiedot

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista

MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista MM-Yritysrakentaja Oy Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista Yhteystiedot Toimisto MM-Yritysrakentaja Oy Tiilipojanlenkki 4 01720 Vantaa Puh. 010 328 4180 info@mmyr.fi etunimi.sukunimi@mmyr.fi

Lisätiedot

Kuljetusliike Matti Janhunen Oy

Kuljetusliike Matti Janhunen Oy Nro 1586 voimassa 31.05.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Y-tunnus 0530762-6 kotipaikka TAMPERE on todettu

Lisätiedot

Rakennustyöt Iglut, Tarjouspyyntö kokonaisurakasta

Rakennustyöt Iglut, Tarjouspyyntö kokonaisurakasta 1 / 5 5.4.2018 Tilaaja Ranuan Seudun Matkailu Oy Rovaniementie 29 97700 Ranua Hanke Arctic Fox Glass Igloos Rakennustyöt Iglut, Tarjouspyyntö kokonaisurakasta Hanke / toimitusosoite Arctic Fox Glass Igloos

Lisätiedot