4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN RAKENTEELLISET MUUTOKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN RAKENTEELLISET MUUTOKSET"

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN RAKENTEELLISET MUUTOKSET SIVLK Valmistelu ja lisätiedot: kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Kukkonen, , merja.kukkonen@porvoo.fi Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa on vireillä rakenneselvitys. Selvityksen tarkoituksena on tarkastella kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden rakenteita ja toiminnallista kokonaisuutta. Selvityksessä käsitellään erityisesti taiteen perusopetuksen, vapaan sivistystyön ja liikuntapalveluiden kokonaisuuksia. Selvitys toteutetaan kevään ja syksyn 2020 aikana. Taiteen perusopetuksessa on vuodesta 2016 lähtien koettu tarpeelliseksi tarkastella taiteen perusopetusta eri taidealojen laajana kokonaisuutena. Vuosien aikana valmistui Selvitys kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden toiminnasta, taloudesta ja kehittämisestä, jonka tuloksena syntyi Taiteen perusopetuksen yksikkö. Yksikköön yhdistettiin aiemmin omina yksikköinään toimivat kunnalliset, alueelliset taidelaitokset, Porvoonseudun musiikkiopisto ja Porvoon taidekoulu. Taiteen perusopetuksen yksikölle nimettiin vastuuhenkilöksi musiikkiopiston rehtori. Hän vastaa taiteen perusopetuksen yhteisistä ja kehitettävistä asioista. Taiteen perusopetuksen talousarvioon on viime vuosina varattu kustannuspaikka Yhteiset, johon on budjetoitu mm. Porvoossa toimivien yhdeksän yksityisen taideoppilaitoksen eli Taidetikas-toimijan yleisavustukset, jotka sisältyivät aiemmin Kulttuuripalveluiden talousarvioon. Näin taiteen perusopetuksen kokonaisuutta on voitu kehittää yhdessä yksityisen kentän kanssa, panostaen laadukkaaseen opetukseen ja osaamiseen, opetuksen säännölliseen arviointiin ja seurantaan ja vuosien myötä vahvistuneeseen Porvoon taideoppilaitosten hyvään maineeseen. Taiteen perusopetuksen yksikköä kutsutaan nykyisin muiden kulttuuri- ja vapaa-aikayksiköiden, kuten esim. kirjastopalveluiden ja liikuntapalveluiden tapaan Taiteen perusopetuspalveluiden yksiköksi. Taiteen perusopetusta ohjaa Laki ja asetus taiteen perusopetuksesta, jossa keskiössä ovat lapset ja nuoret ja laadukas opetus. Koko itäisen Uudenmaan alueellinen vapaan sivistystyön selvitys

2 toteutettiin v (Ramboll). Silloin Porvoossa toimi vielä kaksi erillistä kansalaisopistoa, suomen- ja ruotsinkieliset kansalaisopistot ja Borgå folkakademi oppilaitos. Selvityksen tuloksena syntyi yksi yhdistynyt, tänä päivänäkin kaksikielinen Porvoon kansalaisopisto Borgå medborgarinstitut. Yksityinen Akan on jatkanut itsenäisenä toimijana. Porvoon kansalaisopiston toiminta on vakiintunut ja kaksikielisyys on rikastanut monien kurssien sisältöjä. Kaksikielisyys on myös aktivoinut porvoolaisia osallistumaan kielikylpymäisille kursseille, vahvistanut kurssien osallistujamääriä ja laadukkaan pedagogisen opetuksen tarvetta. Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen kehittämisessä on myös usein tullut esille tarve koordinoida suurempia opetuksen kokonaisuuksia, kuten alueellisten taideoppilaitosten ja alueellisen Porvoon kansalaisopiston henkilöstö-, talous-, tila- ym. hallintoasioita. Porvoontalon peruskorjauksen tilojen suunnittelu on perustunut Taidekoulun visuaalisten taiteiden perusopetuksen tarpeisiin sekä kansalaisopiston hallinnon ja erityisesti opiston taideaineiden opetuksen sijoittamiseen peruskorjattuun Porvoontaloon. Kaikkien kulttuuri- ja vapaa-ajan oppilaitosten toiminnassa tulee esille myös muita yhteisiä tarpeita. Kuva-palveluissa asukkaiden hyvinvointipalvelujen tarpeita tarkastellaan ihmisen elinkaaren eri vaiheiden kokonaisuutena. Kun esimerkiksi musiikkiopisto antaa pääsääntöisesti säveltaiteen perusopetusta lapsille ja nuorille, kansalaisopisto järjestää vapaan sivistystyön elinikäisen oppimisen kursseja ja luentoja enimmäkseen aikuisille ja senioreille, myös musiikissa. Kansalaisopistossa toimii myös useita eri ikäisten kuoroja, joiden johtajat voivat toimia ja toimivatkin ajoittain myös musiikkiopiston opettajina. Taidekoulun ja musiikkiopiston opettajat ovat perehtyneet erityisesti pienten lasten ja nuorten pedagogiikkaan, kun taas kansalaisopiston opettajat aikuisten pedagogiikkaan. Olisi tärkeää saada laadukkaan opetuksen synergiat yhteiskäyttöön. Yhdyspintoja ja synergiaa löytyy muiltakin osin. Yhteistyön koordinointi, tilastointi-, kehittämis- ja raportointivelvoitteet hallinnossa, kuten valtionosuustuntien tuntiperusteinen raportointi, koskevat kaikkia em. oppilaitoksia. Taiteen perusopetuksen toimijat, myös yksityiset toimijat, Porvoon kansalaisopisto ja Borgå folkakademi pohtivat myös yhteistyömahdollisuuksia ja aiheita. Tämä on tarpeellista ja hyödyllistä myös siksi, että kansalaisopistoa ja Akania koskee yhteinen vapaan sivistystyön lainsäädäntö. Lisäksi Porvoon kaupunki ylläpitää alueellista Porvoon kansalaisopistoa ja on osakkaana yksityisessä Borgå folkakademissa. Rakenneselvitys tarkastelee myös liikuntapalveluiden rakenteiden kokonaisuutta ja monialaista yhteistyötä. Kansalaisopistolla ja liikuntapalveluilla on myös samankaltaista toimintaa; molemmat järjestävät maksullisia liikunnan kursseja, jotka ovat hyvin tasokkaita

3 ja suosittuja. Erona kurssien toteutuksessa on, että kansalaisopisto saa opetukseen tuntiperusteisen valtionosuuden, kun taas liikuntapalvelut saa asukaskohtaisen valtionosuuden ja muita avustuksia, joita se voi hakea vuosittain. Toimintaan saatavat projektiluonteiset avustukset ovat kuitenkin valtionosuuteen nähden pieniä. Liikuntapalvelut on keskittynyt erityisliikuntapalveluihin, joita kansalaisopisto ei tarjoa. Liikuntaohjelma 2030 luo paineita ikäihmisten palveluiden kehittämiseen. Liikunta ja kansalaisopisto järjestävät molemmat ikiskursseja ja toteuttavat muita liikuntatapahtumia. Toimijoilla voi olla ja on myös yhteisiä liikunnanohjaajia tai opettajia, joten yhteistyötä halutaan tarkastella myös henkilöstöhallinnon rakenteiden osalta. Liikuntapalveluita tarkastellaan selvityksessä myös tilojen osalta ja osana muuta sivistystyötä. Keväällä 2020 konsulttitoimisto KPMG on käynnistänyt kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen nykytilanteen rakenneselvityksen ulkopuolisena asiantuntijana. KPMG:n edustajat esittelevät rakenneselvityksen tämänhetkistä tilannetta kokouksessa. Selvitystyö jatkuu. Vt. sivj: Merkitään tiedoksi vireillä olevan selvityksen tilanne. Päätös: Merkittiin tiedoksi vireillä olevan selvityksen tilanne. SIVLK Valmistelu ja lisätiedot: kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja kukkonen, tai Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa on Kestävän talouden ohjelman mukaisesti vireillä rakennemuutosselvitys: Taiteen perusopetuksessa, vapaassa sivistystyössä sekä liikunnan palvelukokonaisuuksissa suunnitellaan organisatorista kehittämistä ja uudistamista vuosina Tämä tuo vuodesta 2020 alkaen kasvavia säästöjä, jotka nousevat noin euroon vuodessa vuoden 2023 alusta alkaen. Säästöt kohdentuvat oppilaitosten toiminnan tehostamiseen (nk. Porvoon opistot), niiden hallinnon, talouden ja toimistotehtävien yhdistämiseen ja mahdollisesti muissakin yksiköissä täyttämättä jäävien vakanssien myötä syntyviin säästöihin.

4 Tavoitteena on lisäksi, että Taidekoulu ja kansalaisopisto muuttavat peruskorjattuun Porvoontaloon. Tämä tuo toiminnallisia ja vuokrasäästöjä ja samalla Kissankulman rakennukset ja KoMbi-talo tontteineen vapautuvat myyntiin. Taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön rakenneselvitys Taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön rakenteita, vertailutietoja ja hallintovaihtoehtoja tutkinut KPMG on valmistellut selvitystä kevään ja syksyn 2020 aikana. Selvitystä varten on haastateltu ja kuultu musiikkiopiston, taidekoulun ja kansalaisopiston henkilökuntaa. Asiaa on käsitelty kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden ja sivistystoimen johtoryhmissä sekä sivistyslautakunnan kokouksessa ja iltakoulussa. KPMG:n raportti on valmistunut. Taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön yhteisen hallinon kehittämiseksi raportissa on esitetty useita eri toimintamalleja ja päädytty suosittamaan mallin 3 mukaista jatkokehittämistä, Porvoon oman mallin mukaan. Musiikkiopisto, taidekoulu ja kansalaisopisto jatkavat Porvoon mallin mukaista valmistelua. Oppilaitosten yhteisen hallintomallin on tarkoitus valmistua alkukeväällä 2021 ja tulla käsittelyyn sivistyslautakuntaan, jolloin jatkotoimenpiteistä päätetään. Porvoo hakee rakennemuutoksen mahdollistamalla avoimella yhteistyöllä, toiminnan kehittämisellä ja maksullisten palvelujen edistämisellä lasten ja nuorten taidekasvatuksen eli taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön eli kansalaisopistotoiminnan aseman vahvistamista. Suunnittelu toteutetaan Porvoon mallin mukaisella tavalla, laajentuen sopimuskuntiin, alueellisena erityispiirteenä. Päämääränä on säästöistä huolimatta profiloituminen taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön yhteistyön ykköskaupungin asemaan Suomessa. Tavoitteena on, että taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön maksullisten palvelujen kokonaisuutta kehitetään pedagogisella, osaamisen vahvistamisen elinkaarimaisella otteella. Kaikilla on oikeus taiteeseen, kulttuuriin, liikuntaan ja harrastuksiin kohtuuhintaisten, kustannustehokkaiden palveluiden piirissä. Taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön (ml. liikuntakurssit) opettajien liikkuminen alueella maksullisten vapaa-ajan palveluiden tarjoamiseksi mahdollistetaan monialaisen resurssipankin avulla. Myös varhaiskasvatuksen ja kulttuurikasvatussuunnitelmien mukaiset peruskoulujen maksuttomat palvelut huomioidaan. Porvoon mallin mukaan myös kaupungissa toimivia yksityisten ylläpitämiä taiteen perusopetuksen oppilaitoksia tuetaan, jotta lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus osallistua karusellimaiseen opetukseen ja eri alojen

5 opettajilla on mahdollisuus saada lisäkoulutusta. Liikuntapalveluiden liikuntakurssien siirto kansalaisopistoon Liikuntakurssien siirtoa valmisteltiin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tehtäväalueen sisällä tehdyin selvityksin. Liikuntakurssien kestoa ja aiheita sekä liikunnanohjaajien työsuhteita on vertailtu kansalaisopiston kursseihin ja molempia tahoja on kuultu. Selvitysten perusteella päädyttiin yksimielisesti ratkaisuun, jonka mukaan kaikille avoimet liikuntakurssit siirretään alkaen kansalaisopiston toteutettaviksi. Muutos on otettu huomioon vuoden 2021 talousarviossa. Siirto mahdollistaa panostamisen liikunnanopetuksen ja -ohjauksen pedagogiseen, pitkäjänteiseen kehittämiseen ja toteutukseen kansalaisopiston toimipisteissä. Henkilökunnan osaamisen lisäksi on mahdollista vahvistaa työsuhteita. Siirto mahdollistaa opetuksen sisältymisen valtionosuustunteihin oikeuttavaksi opetukseksi, mikä tuo vuosittain säästöjä kaupungille. Liite: KPMG:n raportti Vt.sivj.: Merkitään tiedoksi KPMG:n raportti ja rakenneselvityksen tilanne ja liikuntakurssien siirto liikuntapalveluista kansalaisopistoon alkaen. Päätös: Puheenjohtaja von Schoultz jääväsi itsensä ja varapuheenjohtaja Hammarström toimi puheenjohtajana asian käsittelyn aikana. SIVLK Merkittiin tiedoksi KPMG:n raportti ja rakenneselvityksen tilanne ja liikuntakurssien siirto liikuntapalveluista kansalaisopistoon alkaen. Valmistelu ja lisätiedot: vs. kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Susann Hartman, , Musiikkiopiston rehtori, Felix von Willebrand, , Taidekoulun vt. rehtori Jenni Iivonen, , Kansalaisopiston vt. rehtori Sanna Markkanen, ,

6 Musiikkiopisto, taidekoulu ja kansalaisopisto ovat jatkaneet Porvoon oppilaitosten yhteisen hallintomallin mukaisen rakennemuutoksen suunnittelua ja tarkennusta KPMG:n raportin pohjalta. Jatkovalmistelussa on muun muassa tarkasteltu eri hallinto- ja johtamismalleja, rakenteita, taloutta, henkilöstöä, kuntalaisten opetuspalveluja ja tiloja sekä asiantuntijuuksien säilymistä oppilaitoksissa. Esityksen tueksi on tutkittu mm. asetusta opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja taiteen perusopetuksen lakia ja asetusta. Valmistelutyöhön on syksyllä 2020 ja alkuvuonna 2021 laajasti osallistettu kaikkien oppilaitosten johtoa ja henkilökuntaa. Henkilökunnalle on maaliskuussa 2021 lisäksi toteutettu Porvoon oppilaitosfuusio-kysely, jonka tulokset esitellään sivistyslautakunnan kokouksessa Asiantuntijaorganisaationa kyselyssä on käytetty VIKTOR Work-Life Metrics Oy:tä. Oppilaitokset esittävät yhteisenä näkemyksenään ja mallina musiikkiopiston ja taidekoulun hallintojen yhdistymistä toisiinsa alkaen uuden talousarviovuoden alusta. Mallissa molemmilla oppilaitoksilla säilyy omat rehtorit. Suurimman oppilaitoksen rehtori voi toimia johtavana rehtorina. Kansalaisopiston osalta esitetään ensisijaisesti kansalaisopistofuusion selvittämistä lähikuntien kanssa. Fuusioesityksessä esitetään, että selvitetään mahdollisuutta uuden valtakunnallisestikin suuren kaksikielisen kansalaisopiston perustamista. Alueen kunnilla voisi nyt olla valmiutta harkita alueellista kansalaisopistoa vuoden 2011 tehdyn selvityksen pohjalta. Mikäli seutukunnallinen kansalaisopisto ei toteudu, Porvoon kansalaisopiston liittymistä taidelaitosfuusioon Musiikkiopisto ja Taidekoulu kannattaa jatkossa harkita uudelleen. Suunnitteilla olevaan Porvoontaloon sijoittuisi oppilaitosten opetuspalveluita, hallintoa ja yhteinen palvelupiste (kulttuurikompassi), joka lisäisi kuntalaisille suunnattujen palveluiden saavutettavuutta, ja esteettömyyttä eri ikäisille asiakkaille ja tukisi yhteistyön tiivistämistä oppilaitosten ja muiden toimijoiden kesken. Lasten ja nuorten kulttuurikeskukseksi määritetyn talon tarkoitus on muodostua eri ikäisten kuntalaisten kulttuuriseksi kohtaamispaikaksi. Koska jatkoselvitys ei ole sisältänyt enää Borgå Folkakademin osuutta yhteisessä organisaatiossa, Catharina von Schoultz ei ole enää jäävi asian käsittelyssä.

7 Liitteet: Musiikkiopiston, Taidekoulun ja Kansalaisopiston rehtorien kannanotto käynnissä olevaan fuusiosuunnitelmaan, yhteenveto Rakenneselvityksen vaiheet 1-3 Taiteen perusopetuspalvelut organisaatiokaavio Taiteen perusopetuspalvelut nykyinen hallintomalli Taiteen perusopetuspalvelut uusi hallintomalli Fuusiosuunnitelman kustannusvaikutus Vt.sivj: Sivistyslautakunta merkitsee Porvoon oppilaitosten yhteisen hallintomallin mukaisen rakennemuutoksen jatkosuunnitelmat tiedoksi ja käy lähetekeskustelua asiasta erityisesti johtamisjärjestelmän osalta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella

Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella PAKETTI / Johtoryhmä 16.3.2010 Rehtori Mari Ylä-Sankola-Peltola Hankerahoitus ajalle 1.8.2009 30.9.2010 / 17 000 euroa Tausta:

Lisätiedot

Tarkennuksia opistojen yhdistymisselvitykseen

Tarkennuksia opistojen yhdistymisselvitykseen Tarkennuksia opistojen yhdistymisselvitykseen Merja Sillanpää 13.2.2019 Lovisa svenska medborgarinstitutin johtokunnan 6.3.2019 lisäyksin Valkon kansalaisopiston johtokunnan lisäyksin 15.3.2018 Organisaatiorakenne

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Tulevaisuuden sivistyskunta

Tulevaisuuden sivistyskunta Tulevaisuuden sivistyskunta varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen näkökulmasta Ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Pöytäkirja 1/ 2013 Seinäjoki Jalasjärvi Kurikka

Kuntarakenneselvitys Pöytäkirja 1/ 2013 Seinäjoki Jalasjärvi Kurikka Kuntarakenneselvitys Pöytäkirja 1/ 2013 Seinäjoki Jalasjärvi Kurikka Sivistystoimen työryhmä Aika: Maanantai 27.5.2013 klo 13.00 14.40 Paikka: Alvarinpohja 2, Seinäjoen kaupungintalo Läsnä: Olli Kangas,

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014 VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014 SIVISTYSTOIMEN ORGANISAATIO VALKEAKOSKI- OPISTO SIVISTYSTOIMEN KESKUS KIRJASTO- TOIMI KULTTUURI- TOIMI KANSALAIS- OPISTO TAITEEN PERUSOPETUS TILAUS- KOULUTUS KULTTUURI- TOIMISTO

Lisätiedot

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo

Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri Minna Sillanpää Porvoo LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri 20.11.2018 Minna Sillanpää Porvoo 10.10.2017 Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja.

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kh TAe2017 TS 2018 TS 2019 SIVISTYSTOIMI Toimintatuotot 11 650 959 10 782 700 10 938 300 10 938 300 10 938 300 Myyntituotot 2 242 524 1 926 300 2 041 300 2 041 300 2 041

Lisätiedot

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne)

SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) SIVISTYSVIRASTO 2013 (30.4.2013 tilanne) KOULUTUSLTK Esittelijä sivistystoimen johtaja KULTTUURILTK Esittelijä museonjohtaja VAPAA-AIKALTK Esittelijä vapaa-aikatoimen päällikkö SIVISTYSVIRASTO Sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut Kulttuuria kartalla 21 Lopuksi Edellä on tarkasteltu Manner-Suomen maakuntien osalta valtion osarahoittamien kulttuuripalvelujen sijaintia ja alueellista saavutettavuutta sekä kulttuurin rahoitusta. Työn

Lisätiedot

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta Taiteen perusopetuksen kehittäminen kunnissa keskustelutilaisuus 22.11.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija p. 050 435 9420, johanna.selkee@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet

Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet 22.9.2010 Jyrki Ijäs Valtioneuvoston 5.12.2007 hyväksymän Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman (KESU) mukaan: Valtakunnallisen arvioinnin

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi

Etunimi Sukunimi Selvitykset ja ohjelmat 2019 Sivistyslautakunta vahvistaa tulevien projektisuunnitelmien pohjaksi laadittavien alueellisten tarvekartoitusten aikataulut. Samalla vahvistetaan muiden ajankohtaisten selvitysten

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

WIITAUNIONIN KOULUTOIMEN YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA v

WIITAUNIONIN KOULUTOIMEN YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA v 665/001/2016 Sivistyslautakunta 29.11.2016 138 WIITAUNIONIN KOULUTOIMEN YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA v. 2017 2018 Sisällysluettelo 1. Yhdenvertaisuuslaki 3 2. Ketä koskee, kenen on vastuu 3 3. Koulut ja

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 28.08.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 28.08.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 144 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin musiikki- ja taideoppilaitosten yhteisestä esityksestä koskien koulutilojen iltakäyttöä taiteen

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Sivistystoimen tuloskortti 2012 Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO I LUKU... 3 TOIMIALA... 3 1 Toiminnan järjestäminen... 3 2 Toiminnan tarkoitus... 3 3 Oppilaitoksessa annettava opetus... 4 4 Oppilaat...

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Vapaa-aikalautakunta 76 22.10.2015 Kaupunginhallitus 320 09.11.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. TEHTÄVÄALUEEN JÄSENYYDET YHTEISÖISSÄ/YHDISTYKSISSÄ VUONNA 2010 Tehtäväalue: Kaupunginhallitus. Yhteisön/yhdistyksen nimi

PORVOON KAUPUNKI. TEHTÄVÄALUEEN JÄSENYYDET YHTEISÖISSÄ/YHDISTYKSISSÄ VUONNA 2010 Tehtäväalue: Kaupunginhallitus. Yhteisön/yhdistyksen nimi Tehtäväalue: Kaupunginhallitus Jäsenmaksu/ vuosi, e Jäsenyyden perustelu ja tarve Itä-Uudenmaan liitto *) 587.045 Suomen kuntaliitto *) 139.600 Kunnallinen työmarkkinalaitos *) 29.790 Uudenmaan virkistysalueyhdistys

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 60 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta kulttuurituotannon ja kaupunkikulttuurihankkeiden kehittämiseksi HEL 2013-003793 T 00 00

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Pertti Pitkänen 30.3.2011 Osaamisen ja sivistyksen asialla KEHO: Toteutuneet muutokset - Lain tarkoitus ja tavoitteet sekä lain piiriin kuuluva

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

Koulutusjärjestelmän muutosmyrsky Sivistysvaliokunnan näkökulmasta

Koulutusjärjestelmän muutosmyrsky Sivistysvaliokunnan näkökulmasta Koulutusjärjestelmän muutosmyrsky Sivistysvaliokunnan näkökulmasta Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Raija Vahasalo kansanedustaja eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja 9.6.2014 Opetusalan

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 MERIKARVIAN KUNTA Hyväksytty: kv 9.11.2015 57 Voimaantulo: 11.11.2015 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi vastaa opetukseen, koulutukseen, päivähoitoon ja esiopetukseen, virkistykseen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000505 OPETUSTOIMI 00005000 Hallinto 3300 Tuet ja avustukset 252 252 4001 Henkilöstökulut -40 442-45 000-24 980 4300 Palvelujen ostot -8 627-8 000-6 350 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

SATA - Saavutettava lastenkulttuuri ja taiteen perusopetus

SATA - Saavutettava lastenkulttuuri ja taiteen perusopetus SATA - Saavutettava lastenkulttuuri ja taiteen perusopetus Hankkeen tavoitteet SATA- hankkeen tavoitteena on lisätä erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten tasa- arvoista osallistumista kulttuurin

Lisätiedot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Turvallisuus opetusalalla - ennakoi, opi ja toimi Rauma 26.-27.9.2018 Mikko Helasvuo Tiina Mäkitalo Michael Mäkelä Thomas Sundell Merja Ekqvist,

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 28.10.2011 Kokousaika Torstai 3.11.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ 1072/31/2016 SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400 295708 Kotihoidontuen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO. Johtosääntö

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO. Johtosääntö EMO Espoon musiikkiopisto EMO Johtosääntö ESPOON MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ jonka Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys r.y. on hyväksynyt 12.4.2007. Johtosääntö korvaa 1989 hyväksytyn ohjesäännön.

Lisätiedot

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 20.9.2017 4 Kokousaika Tiistai 26.9.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Alueelliset lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö- ja oppimisverkostot 2005-2006. Hankkeen kriteeristö /arviointikohteet

Alueelliset lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö- ja oppimisverkostot 2005-2006. Hankkeen kriteeristö /arviointikohteet Alueelliset lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö- ja oppimisverkostot 2005-2006 Hankkeen kriteeristö /arviointikohteet Arviointityökalu oppilaitosverkostojen välisiä vertaiskäyntejä varten

Lisätiedot

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET Erja Vihervaara IOYn päivillä 9.11.2013 AIKUISLUKIORINTAMALLA TAPAHTUU Perusopetuksen ops-työ Oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien mahdollisuudet suorittaa peruskoulu

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon

Lisätiedot

Kokoustiedot. Aika: torstai klo Paikka: Itätuulentie 1, kokoustila 308. Saapuvilla olleet jäsenet:

Kokoustiedot. Aika: torstai klo Paikka: Itätuulentie 1, kokoustila 308. Saapuvilla olleet jäsenet: Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia PL 77700 02070 ESPOON KAUPUNKI omnia.fi PÖYTÄKIRJA 4 17.11.2016 1 (6) Kokoustiedot Aika: torstai 17.11.2016 klo 17.30 19.30 Paikka: Itätuulentie 1, kokoustila 308

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011 Sivistyslautakunta 81 24.09.2014 Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma 2015-2020 808/12.00.00/2011 SL 81 Valmistelijat: taloussuunnittelija Siv Mårtens, puh. 040 5685526, koulutuspäällikkö Timo Tenhunen,

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista. Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

Työryhmä 3 Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut, kulttuuri-, liikunta- ja vapaa- ajanpalvelut. l Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä 10.1.

Työryhmä 3 Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut, kulttuuri-, liikunta- ja vapaa- ajanpalvelut. l Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä 10.1. Työryhmä 3 Varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut, l t kulttuuri-, liikunta- ja vapaa- ajanpalvelut l Sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä Työn organisointi Työryhmän kokoonpano Sivistystoimenjohtaja j Aulis

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella

Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella Annika Anttila: Refuge Kuvat: Sara Hildén -akatemia Tampereen balettiopisto Birgitta Kiviniemi-Cheremeteff Mitä kysyttiin? 1. Oppilasmäärät 2. Henkilöstömäärät

Lisätiedot

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palvelumalli 2020 Selvityksen tavoitteet: Palveluiden asiakaslähtöinen ja

Lisätiedot

Sivistystoimenjohdon strategiset haasteet kunnan toimintaympäristön muutoksessa

Sivistystoimenjohdon strategiset haasteet kunnan toimintaympäristön muutoksessa Sivistystoimenjohdon strategiset haasteet kunnan toimintaympäristön muutoksessa Anneli Kangasvieri Johtaja, opetus ja kulttuuri 4.10.2012 Kuntaliiton tavoitteena on kehittää johdon työtä tukevia palveluja

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot