Visio, tavoite, keinot Visio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Visio, tavoite, keinot 2015. Visio"

Transkriptio

1 MUSTASAARI vetovoimainen, tulevaisuuteen luottava kunta MUSTASAAREN ELINKEINOSTRATEGIA Visio, tavoite, keinot 2015 Visio Yritysystävällisen ilmapiirinsä ja erinomaisen sijaintinsa ansiosta Mustasaaren kunta on luonteva valinta sekä yrityksille että perheille Tavoitteet Myönteinen asenne yrittäjyyteen Aktiivinen yhdessä toimiminen Seutukehittäminen Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK Tehokkaat kuntapalvelut Houkuttelevat yritystontit Toimiva infrastruktuuri Yrittäjyyden edistäminen Matkailun lisääminen

2 2 Myönteinen asenne yrittäjyyteen Meillä on suuri halu muutoksiin, innovaatioihin ja joustavuuteen. Luomme viihtyisän ja houkuttelevan kunnan, jossa arvostetaan yrittäjiä ja elinkeinoelämää. Meillä on myönteinen asenne yrittäjiin ja yrittäjyyden merkitykseen kunnan kehittymiselle. Kunnalla on kunnanhallituksen asettama yritystoimikunta, jonka tehtävänä on vahvistaa yritysten asemaa kunnassa. Toimikuntaan kuuluu sekä kunnan että elinkeinoelämän edustajia. Kunnassa laaditaan elinkeinostrategian toimintaohjelma, joka päivitetään vuosittain. Kunta auttaa vahvistamaan mustasaarelaisyritysten imagoa ja medianäkyvyyttä. Aktiivinen yhdessä toimiminen Käymme avointa, aktiivista ja rakentavaa vuoropuhelua kunnan yrittäjien ja yrittäjäorganisaatioiden kanssa. Kunnan elinkeinovastaavat kuuntelevat yritysten ja markkinoiden tarpeita ja pyrkivät vastaamaan tarpeisiin toimimalla aktiivisesti yhdessä yritysten kanssa. Kunta pitää jatkuvasti yhteyttä yrittäjiin ja yrittäjäorganisaatioihin. Kunnalla on selkeät, helppokäyttöiset ja laadukkaat verkkosivut. Seutukehittäminen Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK Kunta osallistuu aktiivisesti seudulliseen yhteistyöhön. Mustasaari on Vaasanseudun Kehitys Oy:n (VASEK) osakas. Kunnalla on aktiivinen rooli VASEKin toiminnan kehittämisessä. VASEK huolehtii kunnan yritysneuvonnasta. VASEKin edustajat vierailevat kunnan yrittäjien luona. VASEK markkinoi seutua ja hallinnoi Vaasan seudun aluekeskusohjelmaa. Kunnan elinkeinovastaavat tarjoavat yhdessä VASEKin kanssa yrittäjille tarpeen mukaan apua asioimisessa eri viranomaisten kanssa. Tehokkaat kuntapalvelut Toimimme sen puolesta, että yritykset saavat kaikki kuntapalvelut käyttöönsä nopeasti ja tehokkaasti. Kunnan yritysvastaavat ovat helposti tavoitettavissa. Toimintatapamme mahdollistavat mahdollisemman nopean palvelun.

3 3 Houkuttelevat yritystontit Mustasaaren kunta tarjoaa houkuttelevia yritystontteja. Tuemme aktiivisella tonttimarkkinoilla yritysten sijoittautumista kuntaan. Strateginen maanhankinta ja pitkäjänteinen kaavoittaminen mahdollistavat yrittäjien joustavan sijoittautumisen kuntaan. Meidän on ennakoitava vähintään 10 vuoden tarve. Maanomistajien kanssa tehdään yksityisten maiden kaavoittamisen mahdollistavia maankäyttösopimuksia. Tarjoamme yrityskeskustemme yrityksille näkyvyyttä. Kunnan yrityskeskusten profilointia kehitetään. Yksittäistapauksissa kunta voi tehdä yhteistyötä yrityksen ja muiden osapuoiten kanssa tarjotakseen rahoituspaketteja toimitilojen hankkimista tai muita suuria investointeja varten. Toimiva infrastruktuuri Teemme työtä kehittääksemme edelleen alueen vesi-, rautatie-, meri- ja lentoyhteyksiä. Meillä on hyvin toimiva yhteistyö tiepiirin, ympäryskuntien ja asianosamaisten viranomaisten kanssa. Lobbaamme seudun infrastruktuurin puolesta eri viranomais- ja päättäjätasoilla. Kunnan teiden ja infrastruktuurin suunnittelu on pitkäjänteistä ja toteutetaan tärkeysjärjestyksessä. Yrittäjyyden edistäminen Haluamme luoda kiinnostuksen yrittämiseen ja yrittäjyyteen. Haluamme kannustaa oman osaamisen kehittämiseen. Suhtaudumme myönteisesti yrittäjyyskasvatukseen ja kunnan päiväkodeissa ja kouluissa kannustetaan yrittäjyyteen. Kunnan aikuisopisto tarjoaa yrittäjille täydennyskoulutuksen lisäksi myös räätälöityä koulutusta. Matkailun lisääminen Merenkurkun saaristo on Suomen ensimmäinen luonnonperintökohde. Alue sijaitsee suurimmaksi osaksi Mustasaaren kunnassa, ja se lisää koko seudun matkailua. Kunta osallistuu aktiivisesti Merenkurkun saariston kehittämiseen. Kunnan elinkeinovastaavat pitävät jatkuvasti yhteyttä kunnan matkailuyrittäjiin. Kunnan matkailunähtävyyksistä on helppo saada tietoa kunnan verkkosivuilta.

4 4 Mustasaaren yrityskeskukset Mustasaaren kunta tarjoaa erinomaiset yrittämisen mahdollisuudet. Kunnan strateginen sijainti ja hyvät lento-, rautatie-, meritie- ja maantieyhteydet kaikkiin suuntiin ovat omiaan houkuttelemaan yrittäjiä kuntaan. Eri puolilla kuntaa toimii kaikkiaan viisi yrityskeskusta tarkoituksenmukaisesti suunnitelluilla alueilla, joista yritysten on helppo löytää toiminnalleen parhaiten sopiva sijaintipaikka. Kunta pyrkii jatkuvasti myös kehittämään ja laajentamaan yrityskeskuksiaan voidakseen vastata yritysten nykyisiin ja tuleviin tarpeisiin. Lintuvuori Lintuvuoren yrityskeskus on kunnan viidestä yrityskeskuksesta suurin. Yrityskeskuksessa toimii tällä hetkellä runsaat 70 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 500 henkeä. Eri kokoisten yritysten kirjo Lintuvuorella on laaja, mutta pääpaino on tuotantoyrityksissä sekä kuljetusalan yrityksissä. Tasaisesti kasvanut Lintuvuoren yrityskeskus on nykyisin 82 hehtaarin suuruinen. Alueella on tällä hetkellä 22 vapaata vuokratonttia. Kunta omistaa alueen yhteydestä maa-alueita, jotka kaavoitetaan teollisuustonteiksi sitä mukaa kuin yritysten lukumäärä lisääntyy. Vikby I & II Vikbyn yrityskeskuksen sijainti Eurooppatien 8 ja Valtatien 3 varrella takaa erinomaiset yhteydet joka suuntaan. Vikby I:n pinta-ala on noin 31 hehtaaria ja Vikby II:n pinta-ala noin 32 hehtaaria. Vikby I:n alueella toimii jo runsaat kaksikymmentä aktiivista yritystä, ja aluetta laajennetaan lähitulevaisuudessa vastaamaan suureen kysyntään. Vikby II ei ole vielä käytössä, mutta alue kaavoitetaan monipuolista tulevaa toimintaa silmällä pitäen. Vikby I:ssä on tällä hetkellä yksi vapaa vuokratontti. Raippaluodon yrityskeskus Raippaluodon yrityskeskuksessa toimii seitsemän yritystä. Yrityskeskuksen alueeseen kuuluu tällä hetkellä noin 18 hehtaaria. Yrityskeskuksessa on kolme vapaata vuokratonttia. Koivulahden yrityskeskus Tiheään rakennettu Koivulahden yrityskeskus on kooltaan noin 7 hehtaaria. Alueella toimii kymmenen yritystä. Vapaita tontteja ei ole. Alueen kehittymisen varmistamiseksi sitä on laajennettava.

5 5 Sepänkylän yrityskeskus Sepänkylän yrityskeskuksen keskeinen sijainti aivan kuntakeskuksen yhteydessä Eurooppatien 8 varrella takaa hyvät maantieyhteydet. Yrityskeskus on tällä hetkellä lähes täyteen rakennettu, ja sen noin 18 hehtaarin alueella toimii yli 20 eri alan yritystä. Sepänkylän liikekeskus Sepänkylän liikekeskus sijaitsee aivan kuntakeskuksen sydämessä. Liikekeskuksen yli 20 liikettä ja yritystä tarjoavat monipuolisen palveluvalikoiman. Yritykset toimivat keskitetysti torin tuntumassa ja kaikki toimitilat ovat käytössä. Sepänkylän liikekeskus laajenee lähitulevaisuudessa, kun alueen viereen rakennettavien asuintalojen yhteyteen suunnitellaan uusia liiketiloja. Mustasaari luonteva valinta sekä yrityksille että perheille Laadukasta ja viihtyisää asumista Toimimme hyvän elämänlaadun takaamiseksi mustasaarelaisille. Tarjoamme laadukkaita ja helposti saatavilla olevia palveluja sekä asumista maan viihtyisimpiin kuuluvassa asuinympäristössä lähellä kunnan yrityskeskuksia. Kunnan peruspalvelujen on oltava helposti saatavilla riippumatta siitä, missä palvelupisteet sijaitsevat. Mustasaarelaisten on voitava helposti ottaa yhteyttä työntekijöihimme ja kunnan johtoon, asioida kanssamme ja saada tietoa siitä, mitä Mustasaaren kunnassa tapahtuu. Kunnan laadukkaille palveluille on tunnusomaista osaavat ja motivoituneet työntekijät. Asiakaslähtöisillä työtavoilla ja ystävällisellä ja myönteisellä kohtelulla vastaamme mustasaarelaisten odotuksiin. Mustasaarelaiset saavat kaikki kunnalliset palvelut äidinkielellään joko ruotsiksi tai suomeksi. Palveluihin kuuluvat myös ne sitoumukset, jotka eivät ole lakisääteisiä mutta jotka kunta on vapaaehtoisesti ottanut hoitaakseen. Vapaa-ajan toiminnan, urheilun ja vapaan sivistyksen tarjonnalla on tärkeä tehtävä kunnan toiminnassa. Mustasaaren perinteistä kulttuurielämää on arvostettava ja tuotava esille. Yhteistyössä yritysten, yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa kunta huolehtii, että mustasaarelaisilla on käytettävissä toimiva julkisten, yksityisten ja vapaaehtoisten palvelujen kokonaisuus.

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja Kuhmisten kunnan elinkeinja työllisyysstrategia [Tiedstn alatsikk] Visi, tavitteet, keint 0 Visi Kuhmisissa n luntaista elinvimaa, tekemistä ja laadukkaita palveluita ihmisille ja yhteisöille. Kuhmisten

Lisätiedot

Mustasaaren strategia

Mustasaaren strategia Mustasaaren strategia 2007 2015 Mustasaari vetovoimainen ja tulevaisuuteen luottava kunta tarjoaa maan viihtyisimpiin kuuluvia asuinympäristöjä laadukkaita, helposti saatavilla olevia palveluja jotka perustuvat

Lisätiedot

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja elinkeinoelämässä on vahva usko tulevaisuuteen. Johdanto Ylitornion

Lisätiedot

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu www.mustasaari.fi Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma 2011 2015 Tavoitteena laatu Hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.11.2010 Kunnan visio Mustasaari vetovoimainen ja tulevaisuuteen luottava kunta tarjoaa

Lisätiedot

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA 1. Keravan kaupungin visio KERAVA ON METROPOLIALUEEN KÄRJESSÄ KULKEVA, VETO-VOIMAINEN, ROHKEA, MENESTYVÄ JA UUTTA LUOVA KAUPUNKI, JOSSA PALVELUT JA LUONTO OVAT JOKAISTA LÄHELLÄ Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI,

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelma 2015-2020

Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Elinkeino-ohjelma 2015-2020 Painopisteet: Yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin edistäminen Toimintaedellytysten luominen elinkeinoelämälle Seudullisen yhteistyön Yrittäjyysmyönteisen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia

Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia Sonkajärven kunta ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutukset elinkeinoelämään ja yritystoimintaan. Tavoitteena on, että kunta osaltaan edesauttaa tervettä kilpailua,

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan kaupungin. Strategiatyöryhmän väliraportti

Länsi-Turunmaan kaupungin. Strategiatyöryhmän väliraportti Länsi-Turunmaan kaupungin strategiatyö Strategiatyöryhmän väliraportti Strategia Kuvaus siitä, miten valtuusto haluaa kaupunkia kehitettävän Luo tulevaisuudenkuvan ja osoittaa tavan sen saavuttamiseksi

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA.

JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA. JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA STRATEGIA. JOUTSAN KUNNAN TOIMINTAPERIAATTEET Joutsan kunta toimii aktiivisesti ja tulevaisuushakuisesti sekä etsii uusia toimintatapoja kunnan

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Mäntsälän kunnan elinkeino-ohjelma 2014-2016

Mäntsälän kunnan elinkeino-ohjelma 2014-2016 Mäntsälän kunnan elinkeino-ohjelma 2014-2016 Sisällys 1. Valtuuston hyväksymä taloussuunnitelma 2014 2016... 4 2. Toimenpiteet (sitovat tavoitteet) kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelma-kaudella

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

Kuntien nykyiset strategiat. UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta

Kuntien nykyiset strategiat. UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta Kuntien nykyiset strategiat UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta Asikkala 2012 Asikkala Mahdollisuuksia Päijänteen rannalla Asikkala on oman identiteettinsä säilyttävä, verkottuva

Lisätiedot

Vaasan seudun viestinnän tavoitteet

Vaasan seudun viestinnän tavoitteet Vaasan seudun viestinnän tavoitteet 202020 Vakioidaan Vaasan seudun imago Suomen seutujen kuuden kärkeen Luodaan kansallisesti vahva kuva Vaasan seudusta erityisesti tekniikan alan osaajien työllistäjänä.

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD

6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQ 6LSRRVWUDWHJLD 1 9,6,2 6LSRR± 6XRPHQKDOXWXLQDVXNDVWD 675$7(*,$ 1RSHDVXXQQLWHOPDOOLQHQNDVYXXXGLVWXPLQHQMDNHKLW\VMRWND WRWHXWHWDDQLQQRYDWLLYLVHVWLYHUNRVWRLWXPLVHQDYXOOD 7$92,77((7 ƒ

Lisätiedot

LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017

LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017 LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017 LÄHELLÄ SINUA RKP:N KUNNALLISVAALIOHJELMA 2017 Suomen ruotsalainen kansanpuolue on sinun äänesi tasa-arvoisen Suomen puolesta. Me työskentelemme kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki Elinkeino-ohjelman tavoitteet 2017

Valkeakosken kaupunki Elinkeino-ohjelman tavoitteet 2017 Valkeakosken kaupunki Elinkeino-ohjelman tavoitteet 2017 2 Strategiaperusta Visio: Kasvava Valkeakoski on puhtaasta luonnosta ja asiakaslähtöisistä palveluista tunnettu kaupunki asukkaiden ja yritysten

Lisätiedot

Janakkalan elinvoimaohjelma 2016-2020. xx.03.2016

Janakkalan elinvoimaohjelma 2016-2020. xx.03.2016 Janakkalan elinvoimaohjelma 2016-2020 xx.03.2016 7.6.2016 1 Elinvoiman tavoitteet (2020) Kunnassa toimivilla yrityksillä on hyvät toimintaolosuhteet ja kasvuedellytykset Uusia yrityksiä ja asukkaita sijoittuu

Lisätiedot

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Häme-markkinointi 2.0 Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Vanajanlinna 22.2.2010 Kehittämiskeskus Oy Häme Tapio Vekka Hallituksen pj 1 Seudun tulevaisuutta koskevien suunnitelmien yhteenveto MAAKUNTATASO Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Case Uusikaupunki Muutos pakon edessä

Case Uusikaupunki Muutos pakon edessä Case Uusikaupunki Muutos pakon edessä Kauhava 10.10.2013 Yhteysjohtaja Kristiina Salo Uudenkaupungin kaupunki Uusikaupunki Perustettu 1617 Asukasmäärä 15 499 31.12.2011 Kesämökkejä 3873 Työvoima 6 652

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

TOHOLAMPI luonnollinen kotilaakso

TOHOLAMPI luonnollinen kotilaakso TOHOLAMPI luonnollinen kotilaakso Kh 01.09.2014 200 Kv 06.10.2014 31 1 VISIO 2020 Toholampi on olemassa joko itsenäisenä kuntana tai isomman kunnan osana. Kuntatalous on vahva ja kilpailukykyiset peruspalvelut

Lisätiedot

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.

Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin. Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5. Keurusselkä elää! elämystestausturvallisuusklusterilla eteenpäin Keurusselän luoteisrannan toiminnallinen kehittämissuunnitelma 4.5.2015 Keurusselän luoteisrannan aluekehittämissuunnitelma Invest in Keuruu

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖASIOITA HUITTISISSA 2011. KARMA:n kokous 29.3.2011 Ulla Ojala

MAANKÄYTTÖASIOITA HUITTISISSA 2011. KARMA:n kokous 29.3.2011 Ulla Ojala MAANKÄYTTÖASIOITA HUITTISISSA 2011 KARMA:n kokous 29.3.2011 Ulla Ojala Suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut SMP Maankäyttö Maankäyttöpäällikkö Kiinteistösihteeri Paikkatietopalvelut Paikkatietoinsinööri

Lisätiedot

TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA

TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ELINKEINOSTRATEGIA TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA Johdanto Lempäälä on vetovoimainen ja tasaisesti kasvava yli 22 000 asukkaan kunta, jolla on erinomainen sijainti Tampereen kaupunkiseudulla.

Lisätiedot

Hyvinkää. Yrityksesi oikea osoite

Hyvinkää. Yrityksesi oikea osoite Hyvinkää Yrityksesi oikea osoite Tule yrittäjyyden ykkösketjuun Millaisia odotuksia asetat yrittämiselle? Tule tekemään tulosta Hyvinkäälle! Meillä ranteesta ja rakenteesta löytyy ruista: erinomainen liikenteellinen

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Solhörnan Helmiina Solgård Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Julkaisija: Mustasaaren vanhusneuvosto 2007 Layout: Johnny Lahti,

Lisätiedot

KERAVA ONNELLINEN JA HYVÄNMAKUINEN KAUPUNKI Elinkeino-ohjelma

KERAVA ONNELLINEN JA HYVÄNMAKUINEN KAUPUNKI Elinkeino-ohjelma KERAVA ONNELLINEN JA HYVÄNMAKUINEN KAUPUNKI Elinkeino-ohjelma SISÄLTÖ Visio & Missio... Elinkeino-ohjelman tavoitteet... Vahvuudet... Painopistealueet... Keskustan kehittäminen Keravasta seudullinen kaupankeskus...

Lisätiedot

Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset. 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta

Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset. 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta maapolitiikka Käsitteitä kaupungin suorittamaa maanhankintaa,

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka MALPE 1 Tehtäväalueen kuvaus ja määrittelyt Ryhmän selvitysalueeseen kuuluivat seuraavat: kaavoitus, maapolitiikka ja maaomaisuus, maankäyttö, liikenneverkko ja

Lisätiedot

Mustasaari. Kuntaraportti

Mustasaari. Kuntaraportti Mustasaari Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

Maalahti. Kuntaraportti

Maalahti. Kuntaraportti Maalahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Strategiamme Johdanto

Strategiamme Johdanto Strategia 2015-2016 Strategiamme 2015-2016 Johdanto Ruoveden tuleva kuntastrategia tehdään jäljellä olevalle valtuustokaudelle, jonka jälkeen uusi valtuusto päivittää strategian vastaamaan sen hetken tilannetta.

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN!

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN! HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2011 2016 KAARINA ON TYÖPAIKKA JOSSA JOKAINEN TIETÄÄ TEHTÄVÄNSÄ JA VASTUUNSA JA ON YLPEÄ TYÖSTÄÄN! HENKILÖSTÖSTRATEGIA Vie kaupunkia kohti visiota Kertoo, millainen työnantaja haluamme

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4

POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 POLVIJÄRVEN KUNNAN KUNTASTRATEGIA 1/4 Kuntastrategian tavoitteena on antaa tavoitteellinen, suunnitelmallinen ja määrätietoinen pohja kaikelle kuntaorganisaatiossa tapahtuvalle päätöksenteolle, valmistelulle

Lisätiedot

elinvoimaa maaseudulta

elinvoimaa maaseudulta elinvoimaa maaseudulta RUOVEDEN KUNTASTRATEGIA 2015 2020 Elinkeinostrategia mahdollistaa osaltaan hyvän ja turvallisen ympäristön luomisen, jolla taataan kuntalaisille ja elinkeinoille kasvun edellytykset.

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Valitse Mustasaari LAADUKASTA ELÄMÄÄ

Valitse Mustasaari LAADUKASTA ELÄMÄÄ www.mustasaari.fi Valitse Mustasaari LAADUKASTA ELÄMÄÄ MUSTASAARI ON: suuri saaristokunta, jossa elinympäristöt toteutetaan luonnon ehdoilla Suomen suurin maaseutukunta, jonka enemmistökieli on ruotsi

Lisätiedot

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015 Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia 3.2.2015 Jyväskylä pähkinänkuoressa Jyväskylä on saanut kaupunkioikeudet 22.3.1837, Jyväskylän kaupunki, maalaiskunta

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %. Kysely 13 Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 1 oli 33 ja vuonna 8 se oli 43 %. 1. Roolini jokin muu rooli 2 kunnan tai kuntayhtymän työntekijä 26 kunnan luottamushenkilö 16 1. Roolini yrityksen

Lisätiedot

www.vasek.fi 17.4.2009

www.vasek.fi 17.4.2009 www.vasek.fi 17.4.2009 17.4.2009 Vaasanseutu www.vasek.fi VAASAN SEUDUN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2010-2013 KEHITTÄMISKOKONAISUUDET VUONNA 2010 Alueen elinkeinoelämän kehittäminen Vaasan seudun

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Lapinlahden kuntastrategia 2011-2017

Lapinlahden kuntastrategia 2011-2017 Lapinlahden kuntastrategia 2011-2017 visiona Elinvoimainen Lapinlahti 2025 Khall 7.3.2011 Lapinlahti ja Varpaisjärvi 2010 Nykytilanteen vahvuudet Maantieteellinen sijainti. Hyvät julkiset palvelut ja niiden

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) strategia 2022 ja visio vuoteen 2030 Tiivistelmä, hyväksytty Xamk Oy:n hallituksessa 23.9.2015 Visio

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

Lapuan elinkeinostrategian 2014 2017 toimintasuunnitelma (tarkistetaan vuosittain lokakuussa)

Lapuan elinkeinostrategian 2014 2017 toimintasuunnitelma (tarkistetaan vuosittain lokakuussa) Lapuan elinkeinostrategian 2014 toimintasuunnitelma (tarkistetaan vuosittain lokakuussa) Kaikissa hallintokunnissa otetaan käyttöön yritysvaikutusten arviointilomakkeet, punaisella tärkeimmiksi arvioidut

Lisätiedot

Puumarkkinoille lisäruiskeita

Puumarkkinoille lisäruiskeita Puumarkkinoille lisäruiskeita Sisä-Suomen metsäpäivä Jämsässä 31.8.2012 Pekka Rajala Johtaja UPM Pohjois-Euroopan puunhankinta Suomi- metsien maa Suomen säännöllisesti inventoidut metsävarat ovat tällä

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

VESILAHDEN STRATEGIA

VESILAHDEN STRATEGIA VESILAHDEN STRATEGIA 2016-2021 Sisällys Tulevaisuuskuva... 3 Arvot... 3 Hyvinvoinnin edistäminen... 4 Elinvoiman edistäminen... 6 Strategiaan liittyvät horisontaaliset toimenpideohjelmat... 8 Tulevaisuuskuva

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012

Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan

Lisätiedot

Isonkyrön strategia 2025

Isonkyrön strategia 2025 Isonkyrön strategia 2025 Khall 6.6.2016, 73 Kvalt 16.6.2016, 11 Päivitetty Khall 15.5.2017, 71 Kvalt 23.5.2017, Isonkyrön missio ja visio Isonkyrön missio ja visio Missio: Yrittämisen Isokyrö on itsenäinen

Lisätiedot

Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen

Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen Sisäinen viestintä (seurat ja lis.pelaajat) Mediaviestintä Lajin harrastajat n. 354 000 Kriisiviestintä ja tilannehallinta Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen Imago ja identiteetti Yhteiskuntaja

Lisätiedot

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI

SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI SOSIALIDEMOKRAATIT TEKEVÄT TYÖTÄ HARJAVALLAN HYVÄKSI Tavoitteenamme on laadukkaat ja monipuoliset kunnalliset lähipalvelut, jotka ovat jokaisen kuntalaisen saavutettavissa. Lähtökohtana on asukkaiden hyvä

Lisätiedot

KOKO Länsi-Uusimaa. Hyvinvointifoorumi Länsi-Uudellamaalla. www.länsi.fi/koko

KOKO Länsi-Uusimaa. Hyvinvointifoorumi Länsi-Uudellamaalla. www.länsi.fi/koko KOKO Länsi-Uusimaa Hyvinvointifoorumi Länsi-Uudellamaalla www.länsi.fi/koko Hyvinvointitoimialan kehittäminen Länsi-Uusimaa HALLINTO Länsi-Uudenmaan Yrityskeskus Oy Toimitusjohtaja - Laskujen hyväksyminen

Lisätiedot

Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa

Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa 25.8.2014 Voimassaoleva vanha elinkeinostrategia tehty v. 2010 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.10.2010 Päivityksen tarkoituksena ajantasaistaa strategiaa sekä terävöittää sen sisältöä ja toteutusta

Lisätiedot

SISÄLTÖ JA RAKENNE MAAPAIKKA-HALLINTAMALLI MALLIN PUUTTEET JA KATVEALUEET JOHTOPÄÄTÖKSET PILOTOINNISTA MALLIN JATKOTYÖSTÄMINEN

SISÄLTÖ JA RAKENNE MAAPAIKKA-HALLINTAMALLI MALLIN PUUTTEET JA KATVEALUEET JOHTOPÄÄTÖKSET PILOTOINNISTA MALLIN JATKOTYÖSTÄMINEN SISÄLTÖ JA RAKENNE SISÄLTÖ JA RAKENNE 1 2 3 4 5 6 7 8 MAAPAIKKA-HALLINTAMALLI MALLIN PILOTOINTI PILOTOINNIN KARTAT MALLIN PUUTTEET JA KATVEALUEET JOHDANTO MALLIN KEHITTÄMIS- Maapaikka-hallintamallin JA

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Sopimuksen tarkoitus ja tavoitteet

Sopimuksen tarkoitus ja tavoitteet 2 YHTEISTYÖSOPIMUS: allekirjoitettu 9.3.2015 PIRKKALAN KUNNAN JA PIRKKALAN YRITTÄJIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 Sopimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tällä sopimuksella Pirkkalan kunta ja Pirkkalan Yrittäjät

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

VAASAN SEUDUN LOGISTIIKKA-ALUE

VAASAN SEUDUN LOGISTIIKKA-ALUE VAASAN SEUDUN LOGISTIIKKA-ALUE POHJOISMAIDEN SUURIN ENERGIATEKNOLOGIAN KESKITTYMÄ TARJOAA YRITYKSELLESI YKKÖSLUOKAN SIJOITTUMISPAIKAN EnergyVaasa ENERGIA-ALAN MOOTTORI Vaasan seudulla on Pohjoismaiden

Lisätiedot

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään 2016 Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään atuinen Lappajä Visio: Lappajärvi on asukkaistaan välittävä turvallinen ja viihtyisä asuinkunta. Arvot: Lappajärvi on yhteistyöhön valmis itsenäinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 02.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 02.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 5 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle alueen varaamiseksi Kantvikin Vapaa-ajankeskus Oy:lle pienvenesataman ja sen palvelutoiminnan suunnittelua

Lisätiedot

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 Seija Aalto, koulutusjohtaja Yrittäjyyslinjausten tarkoituksena on suunnata, kehittää ja ohjata eri koulutusasteiden yrittäjyyden edistämisen ja yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteitä

Lisätiedot

Yrityskartoituksen kooste (syksy 2014 ja 03.2015) n = 1096

Yrityskartoituksen kooste (syksy 2014 ja 03.2015) n = 1096 Yrityskartoituksen kooste (syksy 2014 ja 03.2015) n = 1096 Miksi ennakoida? Tietoista ja tavoitteellista tulevaisuuden ennakointia Ilmiön esiintyminen ja ilmiöstä tietämisen määrä Pari paikallista tapausta

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT MULTIA 2020 STRATEGIAKARTTA Multian kunnan - - MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT Käytännön toimenpiteet on kirjoitettu toimialojen tuloskortteihin Kunnanvaltuusto 11/2011 MULTIA Kuntaparikunta Jyvässeudulla

Lisätiedot

Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen 12.2.2013

Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen 12.2.2013 Kohtuuhintaiseen metropoliasumiseen Espoon kaupunkisuunnittelukeskus Torsti Hokkanen Esityksen sisältö Hieman asuntotuotannon ja kaavoituksen volyymeistä Espoossa Asuntotuotannon kriittiset tekijät maankäytön

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄ OSANA KAUPUNKISEUTUJEN YHTEISTYÖTÄ

ELINKEINOELÄMÄ OSANA KAUPUNKISEUTUJEN YHTEISTYÖTÄ ELINKEINOELÄMÄ OSANA KAUPUNKISEUTUJEN YHTEISTYÖTÄ Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2040 Rantasipi Tropiclandia 31.1.2012 Jani Hanhijärvi ELINKEINOELÄMÄN ROOLI SEUDULLISESSA SUUNNITTELUSSA Selvitys

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

Utajärven kunnan palvelulupaus yrittäjille Utajärven kunta lupaa edistää seuraavin keinoin alueensa yrittäjyyttä:

Utajärven kunnan palvelulupaus yrittäjille Utajärven kunta lupaa edistää seuraavin keinoin alueensa yrittäjyyttä: Utajärven kunnan palvelulupaus yrittäjille Utajärven kunta lupaa edistää seuraavin keinoin alueensa yrittäjyyttä: Luo yrittäjäystävällisen ja innovatiivisen ilmapiirin Tekee päätökset joustavasti ja nopeasti

Lisätiedot

Uutta vetovoimaa bisnekseen.

Uutta vetovoimaa bisnekseen. Magneetti vetää uusia mahdollisuuksia Kurikkaan Kurikan Magneetti on uusi yritysalue ja kaupungin ykköshanke, joka yhdistää keskustan ja kolmostien vilkkaan valtaväylän. Uutta vetovoimaa bisnekseen. WWW.KURIKKA.FI

Lisätiedot

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 TIEDOTUSTILAISUUS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 LUONNOS Ohjelmaa valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä Henkilöstö Asukkaat Asiantuntijaraadit

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 Sivu 1 / 5 Janakkalan Keskustan, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden yhteinen TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 1. JANAKKALA on elinvoimainen, elämänmyönteinen, kasvava, yhtenäinen,

Lisätiedot

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen 30.1.2014 Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja Tutkimus paljastaa: Vaasan seutu kovassa vauhdissa Aluetutkija Timo Aro: 'Viiden kaupunkiseudun

Lisätiedot

Yrittäjän tukena kaikissa tilanteissa

Yrittäjän tukena kaikissa tilanteissa YRITYSKEHITYS FÖRETAGSUTVECKLING BUSINESS DEVELOPMENT Yrittäjän tukena kaikissa tilanteissa Matkailun rahoitus-yritys tilaisuus Kirkkonummi, 29.11.2013 Carl-Johan Sandström www.novago.fi 1 OPERATIIVINEN

Lisätiedot