Vieraiden tarpeet/odotukset. Liikuntarajoitteisten pysäköintipaikat, vähintään 2 paikkaa, joista kummankin vähimmäisleveys on 3,6 metriä.
|
|
- Kai Karjalainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SCANDICIN ESTEETTÖMYYSSTANDARDI Tervetuloa tutustumaan Scandicin 135 kohdan esteettömyysstandardiin! Standardia varten olemme käyneet läpi asiakkaidemme reitin pysäköintialueelta läpi koko hotellin. Olemme myös keskustelleet vammaisjärjestöjen ja liikuntarajoitteisten hotellivieraiden kanssa ja saaneet monia hyviä vinkkejä työntekijöiltämme. Operoimme kiinteistöissämme hotellitoimintaa, ja vaikka emme omistakaan itse kiinteistöjä, pystymme vaikuttamaan asioihin suuresti. Standardin 135 kohdasta 90 on pakollisia kaikille hotelleille. Kun remontoimme tai rakennamme uusia hotelleja, huomioimme kaikki 135 kohtaa. Esteettömyysstandardimme on voimassa jokaisessa kahdeksassa maassa, joissa Scandicilla on hotelleja. Lisäksi otamme toiminnassamme aina huomioon kunkin maan esteettömyyttä koskevan lainsäädännön. Jos maan lainsäädäntö on toimintamalliamme tiukempi, noudatamme luonnollisesti annettuja määräyksiä. Jos taas omat käytäntömme ovat lainsäädäntöä tarkempia, toimimme standardimme mukaan. Esteettömyysstandardiin ei ole kirjattu kaikkea sitä, mitä todellisuudessa teemme. Esteettömyys on meille nimittäin itsestään selvä osa päivittäistä työtämme, työnkuvasta riippumatta. Sen vuoksi esteettömyyteen liittyvät turvallisuusseikat on kirjattu esteettömyysstandardiin, kyltteihin liittyvät huomiot puolestaan kylttistandardiin ja niin edelleen. Esteettömyys on tärkeä asia kaikille Scandicissa, ja siksi kaikki työntekijämme osallistuvat esteettömyyskoulutukseen. Lisäksi jokaisen Scandic-hotellin esteettömistä ratkaisuista kerrotaan kunkin hotellin verkkosivustoilla. Teemme niin ainoana hotelliketjuna maailmassa. /Magnus Berglund, esteettömyysjohtaja, Scandic Hotels Nr PYSÄKÖINTI JA SISÄÄNKÄYNTI 1 Liikuntarajoitteisten pysäköintipaikat, vähintään 2 paikkaa, joista kummankin vähimmäisleveys on 3,6 metriä. 2 Invapysäköinti merkitään selkeästi pyörätuolisymbolilla. 3 Lisäkyltti parkkipaikkojen yhteydessä: Jos tarvitset apua, soita vastaanottoon numeroon *****. 4 5 Jos hotellissa on pysäköintipaikkoja (sisäänkäynnin yhteydessä). Selkeästi valaistu ja merkitty reitti pysäköintialueelta sisäänkäynnille, soveltuu liikkumiseen pyörätuolilla. Esteetön pääsy pyörätuolilla. Jos rampeissa on korkeuseroja, enimmäiskaltevuus 1:12, hotellin sisäänkäynnin luona ja parkkipaikalla. 6 Rampit merkitään kontrastivärillä alku- ja loppukohdassa. 7 Pääsisäänkäynnin vähimmäisleveys 800 mm. 8 Etuovessa ei kynnystä tai matala kynnys, jotta sisäänkäynti onnistuu pyörätuolilla. 9 Yöllä käytettävä ovikello saavutettavissa pyörätuolista ja varustettu kyltillä ja valolla. Korkeus 1200 mm. Mikäli ovi ei ole täysin 10 Etuovessa on oltava automaattinen avauspainike, jonka enimmäiskorkeus on 1200 mm. automaattinen. 11 Sähköisen ovenavauspainikkeen merkintä kontrastivärillä, katso selvitysluettelo. 12 Selkeä opastuskyltitys, jos invasisäänkäynti ei ole hotellin pääsisäänkäynnin/ päärakennuksen yhteydessä. 13 Liikuntarajoitteisten sisäänkäynnin suositeltava etäisyys pysäköintialueesta on korkeintaan 25 metriä. 14 Jos ovessa on sähköinen avausjärjestelmä, se on merkittävä kontrastivärillä. VASTAANOTTOTISKI 15 Vähintään kaksi kepinpidikettä asennettuna tiskin eteen. 16 Istumapaikat ja pöytä vastaanoton läheisyydessä. 17 Vastaanotossa on asianmukaisella kyltillä merkitty kuulosilmukka Copyright by Scandic
2 18 Värinähälytyksellä varustetut herätyskellot/palohälyttimet lainattavissa vastaanotosta. Merkitty asianmukaisella kyltillä. 19 Lattiasta erottuvan värinen matto sisäänkäynniltä vastaanottoon, tai muunlaiset ohjausmerkit. 20 Ohjausmerkkejä on käytettävä, jos vastaanotto ei sijaitse suoraan sisäänkäynnin yhteydessä. 21 Osa vastaanottotiskistä sopivalla korkeudella pyörätuolissa oleville vieraille. AULA 22 Sopivalla käyttökorkeudella oleva, kyltillä merkitty pistorasia sähkökäyttöisen pyörätuolin lataamiseen. Korkeus 1200 mm. 23 Myymälä vähintään 800 mm levyinen liikkumatila. Tuotteisiin ylettyy pyörätuolista. 24 Vapaa kulkuväylä vastaanoton ja hissien välillä (ja muissa yleisissä tiloissa). 25 Pyörätuoli lainattavissa. TIETOKONEET VIERAIDEN KÄYTTÖÖN 26 Vähimmäisvaatimuksena yksi tietokone, johon ylettyy pyörätuolista. HISSIT 27 Selkeät opasteet hisseihin, joita voi käyttää pyörätuolin kanssa. Mikäli kaikki hissit eivät sovellu. 28 Oven avaajat (jos ovet eivät ole automaattisia). 29 Hissin kutsunappi ja painiketaulu käytettävissä pyörätuolista. 30 Painikkeet merkitty pistekirjoituksella hissin sisällä ja kussakin kerroksessa. 31 Ääni-ilmoitus kerroksesta ja hissin liikkumissuunnasta. 32 Vähintään yksi hissi, jonka oven vähimmäisleveys 800 mm. 33 Peilit hississä ovia vastapäätä, jotta pyörätuolista näkee, kun ovet avataan/suljetaan PÄÄPORTAAT (JA KERROSTEN VÄLISET PORTAAT) 34 Ensimmäinen ja viimeinen askelma selkeästi merkitty erottuvin värein. Kerrokset ja kerrosvälit. 35 Kaiteet molemmilla puolilla (jos portaat leveämmät kuin 1,05 m). 36 Kaiteen alku- ja loppupää ulottuu 300 mm portaiden reunaa pidemmälle. 37 Kaiteiden tulee olla väriltään taustasta erottuvat. 38 Kivi- tai betoniportaissa liukastumisesteet portaiden reunoilla. VAATESÄILYTYS 39 Joihinkin ripustimiin/koukkuihin tulee yltää pyörätuolista, korkeus 1200 mm. KÄYTÄVÄT (KULKUVÄYLÄT) 40 Kulkuväylien tulee olla vapaalta leveydeltään vähintään 1300 mm. 41 Muiden sisätiloissa olevien kulkuväylien tulee olla vapaalta leveydeltään vähintään 800 mm. KOKOUSTILAT 42 Ovien tulee avautua vähintään 800 mm:n leveydeltä. 43 Kokoustiloissa ei mattoa (kova lattia). 50 % huoneiden määrästä. 44 Puhelimiin tulee yltää pyörätuolista. 45 Ulkovaatteiden koukut tai vaateripustimet saavutettavissa pyörätuolista, korkeus 1200 mm. 46 Kuuntelusilmukka lainattavissa kokouksia varten. 47 Kiinteä kuulosilmukka kaikissa kokoustiloissa (<50 henkilöä teatterimallisessa salissa). 48 Kyltti, jossa ilmoitetaan, että kokouksia varten on lainattavissa kuuntelusilmukka. 49 Valkotaulu/tussitaulu asennetaan siten, että sen alaosa on enintään 1200 mm:n korkeudella.
3 AUDITORIO 50 Näyttämölle pääsy pyörätuolilla. Rampin enimmäiskaltevuus < 1: Puhujakoroke - saatavana vaihtoehto pyörätuolia varten. 52 Yleisöpaikoilla tilaa pyörätuoleille, esteetön pääsy. 53 Ei kynnystä tai matala kynnys, jonka yli pääsee helposti pyörätuolilla. TAUKOTILAT 54 Istumapaikkoja kokoustilojen ulkopuolella. F&B, RAVINTOLATILAT 55 Buffetpöytien korkeus mm. 56 Lasit, astiat ja ruokailuvälineet sijoitetaan siten, että niitä pystyy ottamaan pyörätuolista. 57 Aamiainen leipiä gluteeni- ja laktoosi-intoleranteille. YLEISET WC-TILAT ESTEETTÖMÄT WC:T 58 Opastuskyltti, joka kertoo esteettömän WC:n sijainnin. 59 Oven vapaa leveys vähintään 800 mm. 900 mm suositeltava. 60 Kaide oven sisäpuolella kahvan alapuolella. 61 Lukko kahvassa, katso selvitysluettelo. 62 Ei kynnystä tai matala kynnys, jonka yli pääsee helposti pyörätuolilla. Scandic Safety & Security 63 Hälytin. Manualin mukaan. 64 Peili pesualtaan yläpuolella näkyvissä pyörätuolista. 65 Kokovartalopeili seinällä. 66 Kontrastivärimerkintä WC-istuimen takana, katso selvitysluettelo. 67 Seinään kiinnitetty roskakori, jonka voi avata pyörätuolista. PESUALTAAT 68 Pesualtaan vähimmäiskorkeus 780 mm. 69 Laskutaso on oltava suoraan pesualtaan/wc:n yhteydessä. 70 Pyörätuolilla on päästävä pesualtaalle. 71 Yksiotehana. 72 Liikuntarajoitteisille soveltuvaa saippuapidikettä on voitava käyttää pyörätuolista. 73 Käsipyyhkeet pyörätuolissa istuvan ulottuville. 74 Vaateripustin/koukku, johon yltää pyörätuolista. Korkeus 1200 mm ja 1600 mm. 75 Kepinpidike, 1 kpl 1200 mm korkeudella. WC 76 Laskettava kyynärnoja (uusien hankintojen yhteydessä, katso selvitysluettelo). 77 WC-paperiteline kyynärnojassa ja seinässä. OPASTUSKYLTIT 78 Selkeät merkinnät erottuvilla väreillä. 79 Sijoitettu mm korkeudelle.
4 NUKKUMISTILAT ESTEETÖN HUONE 80 Puhelin käytettävissä sängystä. 81 TV:n kaukosäädin yöpöydällä. 82 Sänky, nostettavissa ja laskettavissa selän ja jalkojen kohdalta. 83 Ylimääräinen pistorasia sähkökäyttöistä sänkyä varten sijoitetaan päätyyn. 84 Vuoteen suositeltu kokonaiskorkeus on 550 mm patja mukaan lukien. 85 Vähintään 800 mm vapaata lattiatilaa sängyn yhdellä puolella. 86 Vähintään 900 mm vapaata lattiatilaa sängyn toisella puolella, katso selvitysluettelo. Jaettuna puoliksi, vasen/oikea. 87 Huone on voitava pimentää pyörätuolissa istuen. MUUTA ESTEETÖN HUONE 88 Kaikki esteettömät huoneet on varustettava Connecting Door -ovella viereiseen huoneeseen. 89 Kaksi ovisilmää ovessa, toinen normaalikorkeudella ja toinen 1200 mm korkeudella. 90 Sähköinen ovenavaus/-sulkupainike (jos kyseisen maan lainsäädäntö vaatii). 91 Sähköisen ovenavauspainikkeen merkintä kontrastivärillä, katso selvitysluettelo. 92 Jos ovessa on sähköinen avauspainike, se on merkittävä kontrastivärillä, katso selvitysluettelo. 93 Vapaa kulkuväylä ovelta huoneeseen, vähintään 800 mm. 94 Vaatekaappi avattavissa pyörätuolista käsin. 95 Vaatetangon korkeus 1200 mm. 96 Vaatekaapin hylly saavutettavissa pyörätuolista. 97 Kaikkien valaistuksen säätöpainikkeiden on oltava tavoitettavissa pyörätuolista. 98 Lattiavalaisin on voitava sytyttää/sammuttaa pyörätuolista. 99 Kirjoituspöytä käytettävissä pyörätuolista käsin. 100 Seinään kiinnitetty kirjoituspöytä. 101 Kirjoituspöydän pistorasiat saavutettavissa pyörätuolista. 102 Vaatekomerossa liukuovet tai ei ovia lainkaan. 103 Visuaalinen palohälytin. 104 Huonetermostaatti sijoitetaan pyörätuolista käytettävälle korkeudelle, 1200 mm. KYLPYHUONE ESTEETÖN HUONE 105 Vapaata kulkutilaa ovesta vähintään 800 mm. 106 Kaide oven sisäpuolella ovenkahvan alla, vaihtoehtoisesti liukuovi. 107 Ei kynnystä tai matala kynnys, jonka yli pääsee helposti pyörätuolilla. Scandic Safety & Security 108 Hälytin. Manualin mukaan. 109 Pesualtaan vähimmäiskorkeus 780 mm. 110 Pyörätuolilla on päästävä pesualtaalle. 111 Pesualtaan alla oleva tila esteetön pyörätuolille. 112 Yksi saippuasäiliö (vakiomalli Squueze ) käytettävissä pyörätuolista. 113 Pyyhkeet saavutettavissa pyörätuolista.
5 114 Koukut saavutettavissa pyörätuolista (korkeus 1200 mm), 74 sekä 1600 mm:n korkeudella. 115 Peili pesualtaan yläpuolella näkyvissä pyörätuolista. 116 Jos kylpyhuoneessa on meikkipeili, sen on oltava käytettävissä pyörätuolista. 117 Hiustenkuivain käytettävissä pyörätuolista. SUIHKUTILAT 118 Esteetön pääsy pyörätuolilla. 119 Termostaattihana. 120 Suihkusaippu-/shampootelineen on oltava käytettävissä pyörätuolista. 121 Laskutaso (enintään 1200 mm:n korkeudella) esimerkiksi shampoolle. 122 Suihkutuoli saatavilla. 123 Suihkutuoli, jossa on selkä- ja käsinojat välttämätön uusia ostettaessa. 124 Pyyhkeet saavutettavissa pyörätuolista. 125 Koukkuja on oltava kahdella korkeudella. 126 Suihkukahva asetettu alimpaan asentoon vieraan saapuessa. 127 Suihkusuutin asennetaan siten, että sen alaosa on enintään 1200 mm:n korkeudella. 128 Suihkuverho tai lasinen suihkuseinä. Riippuen mitasta. Käytetään rakennettaessa uutta, 129 Lasinen suihkuseinä. remontoitaessa, tai vaihdetaan mittojen salliessa. 130 Suihkussa on oltava kaide/kädensija. WC-ISTUIN 131 Taitettavat käsinojat. 132 Alastaitettava, korkeussäädettävä ja irrotettava kyynärnoja molemmilla puolilla, katso selvitysluettelo. 133 WC-paperiteline kyynärnojassa ja seinässä. 134 Kontrastivärimerkintä WC-istuimen takana. 135 Seinään kiinnitetty roskakori, jonka voi avata pyörätuolista, katso selvitysluettelo.
Vieraiden tarpeet/odotukset. Lisäkyltti parkkipaikkojen yhteydessä: Jos tarvitset apua, soita vastaanottoon numeroon *****.
Scandicin esteettömyysstandardi Tervetuloa tutustumaan Scandicin 110 kohdan esteettömyysstandardiin! Standardia varten olemme käyneet läpi asiakkaidemme reitin pysäköintialueelta läpi koko hotellin. Olemme
SCANDIC-HOTELLIEN ESTEETTÖMYYSSTANDARDI
SCANDIC-HOTELLIEN ESTEETTÖMYYSSTANDARDI Scandicin esteettömyysstandardi sisältää 159 kohtaa. Se on laadittu huolellisesti kartoittamalla hotellivieraiden reitti aina pysäköintialueelta koko hotellin läpi.
Kaikkien TOIVOTTAMINEN TERVETULLEEKSI
Kaikkien TOIVOTTAMINEN TERVETULLEEKSI on helpommin sanottu kuin tehty. 1 2 On olemassa monia erilaisia toimintarajoitteita. Aloittaessamme työskentelyä esteettömyyskysymysten parissa emme tienneet lainkaan
SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille
SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 Kunta: Iisalmi Päivämäärä: 9.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT
ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kaariranta 19.05.2014
ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kaariranta 19.05.2014 Kartoittaja(t) Anni Ruohomaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen tiedot... 3 Johdanto... 4 Kartoitustulokset... 5 Piha-alue... 5 Saapuminen kohteeseen... 5 Pysäköinti...
ESTEETTÖMYYSSELVITYS
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja
Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi
Järvenpää-talo Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen www.laurea.fi Opasteet ja Ulkotilat Ulkotilat Esteetön sisäänkäynti Pysäköinti sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä 2 LI-paikkaa
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen
Pituuskaftevuus - 12 o/o
69 1O ORIVEDEN RYHMAKOTI 10.1 Piha-alueet 1a sisaankayn nit Rakennusten sisddnkaynnille johtavan tren kaltevuus on noin 12 % (kuva 1). Sisddnkdynnin edessa olevan pihan sivukaltevuus on noin 10-11 % (kuva
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT
Tourism Service Development Luotsi Projekti
Tourism Service Development Luotsi Projekti Järvenpää-talon teatteri Julia Lindholm, Tina Tran, Elisa Vanajas, Tu Linh Do www.laurea.fi Sisältö Projektin esittely ja tavoitteet Tutkimustulokset 1. Markkinointi
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3
esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 Kunta: Varkaus Päivämäärä: 13.12.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT
Kirkkopuiston seurakuntakoti
Kirkkopuiston seurakuntakoti 10.6.2015 Kirkkopuiston seurakuntakoti sijaitsee Keskuskirkon läheisyydessä kaupungin keskustassa, katuosoite: Hämeenkatu 5, postiosoite: Kirkkopolku 2 a. Rakennus valmistui
Esteettömyys päiväkodeissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle
Esteettömyys päiväkodeissa opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle Hallintokunnat ja esteettömyyden tarve hanke 16.10.2008 Niina Kilpelä, Kynnys ry Oppaan lähtökohtia Hallintokunnat ja esteettömyyden
ESTEETTÖMYYSSELVITYS Huhkolinna 08.05.2014
ESTEETTÖMYYSSELVITYS Huhkolinna 08.05.2014 Kartoittaja(t) Anni Ruohomaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen tiedot... 3 Johdanto... 4 Kartoitustulokset... 5 Piha-alue... 5 Saapuminen kohteeseen... 5 Pysäköinti...
ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY
ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY Kentän nimi: Selvityksen tekijät ja pvm: Tämän tarkistuslistan tavoitteena on helpottaa golfkenttien kenttätoimikuntien ja vastaavien työtä,
Opasteet. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen
Opasteet Opasteiden on sovelluttava kaikille Pelkästään näköön tai kuuloon perustuvat opasteet ja informaatio tulee aina täydentää siten että aistin puuttuminen ei estä opasteen tai informaation käyttämistä.
ESTEETTÖMYYSKARTOITUS PORVOOSTA TULOKSET
ESTEETTÖMYYSKARTOITUS PORVOOSTA TULOKSET Anja Ahlgren Anne Lassila Maire-Liisa Rautakoski Sisällys Lukijalle...4 1 Julkiset palvelut...5 1.1 Porvoon virastot...5 1.1.1 Itä-Uudenmaan Käräjäoikeus...5 1.1.2
Tutkittua tietoa esteettömyyden ratkaisuista ja kustannuksista
Tutkittua tietoa esteettömyyden ratkaisuista ja kustannuksista Erja Väyrynen Yliarkkitehti Ympäristöministeriö IKÄ-ASKE 16.12.2015, Finlandia-talo, Helsinki Sisältö 1. Miksi rakennetun ympäristön esteettömyys
Museoiden esteettömyyden tarkistuslista
Museoiden esteettömyyden tarkistuslista Tarkistuslista on tehty vuonna 2004. Se pohjautuu norjalaisen DELTA-senteretin Museot kaikille pohjoismaissa -projektin puitteissa kehittämään kartoituskaavakkeeseen.
KESKI-LAHTI AK-1 A-2618 VAIHTOEHTO 1 / SÄILYTTÄVÄ. pv-1 hu. 1ap/80 1ppp/80. 1040 ol. 16ap. as 3500 4.11.2015. 0 5 10 20 30m
100 3 VUORIKATU KESKI-LAHTI 4 1 103 2 94 pv-1 hu ju a-1 16ap AK-1 1ap/80 1ppp/80 V as 3500 VI 1040 ol RAUHANKATU 104 8 105 4 HARJUKATU 108 1 111 3 110 114 5 114 7 113 6 0 5 10 20 30m 116 9 115 8 A-2618
Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen
Pyörätuolihissit Pyörätuolihissit ovat kevytrakenteisia pystyhissejä tai porrashissejä jotka soveltuvat yleensä melko pieniin tasoeroihin. Kerroksesta toiseen siirtymisessä on uudisrakennuksissa käytettävä
Vapaasti mutta luotettavasti
Ohjelman esittely Vapaasti mutta luotettavasti Portaat luomuun ohjelma on vapaaehtoinen ja maksuton sitä hallinnoi EkoCentria ja rahoittaa MMM sen ensimmäinen vaihe käynnistyi vuonna 2002 Tavoitteena vahvistaa
Asuinkerrostalon liikkumisesteettömyyden arviointityökalu. www.360optimi.com
Asuinkerrostalon liikkumisesteettömyyden arviointityökalu www.360optimi.com Tytti Bruce 18 Syyskuuta 2013 Arviointityökalun taustaa Arviointityökalu toteutettiin syksyn 2013 aikana Hissi esteetön Suomi
Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1
Loimaan kaupunki Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 1. YHTEISKOULU Työkorkeus ylläpitosiivouksessa on ylettyvyyskorkeus, harvemmin tehtävissä ja perussiivouksessa on huonekorkeus.
Hissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen
Hissit Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F1 Tasoeroista määrätään F1:ssä mm. seuraavaa: Milloin kerroskorkeuden mittainen tai tätä suurempi tasoero järjestetään porrasyhteydellä, liikkumisesteetön
Palvelutiskit, kalusteet
Palvelutiskit, kalusteet Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F1 Kalusteista määrätään F1:ssä seuraavaa: Rakennuksen pääasiallisen käytön mukaisten tilojen sekä niiden kiinteän kalustuksen, varusteiden
FINN-suorat portaat 7.0. 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7.
FINN-suorat portaat 7.0 7.1-7.2 Rakenne Sivupalkit Askelmat Poistumistasot/lepotasot Kaiteet Teräslaadut Pintakäsittely 7.3 Tilausohjeet FINN-SUORAT PORTAAT RAKENNE SIVUPALKIT B 7.1 Sivupalkit valmistetaan
ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 31.1.2012
Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta
ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kirkonkylän koulu 16.04.2014
ESTEETTÖMYYSSELVITYS Kirkonkylän koulu 16.04.2014 Kartoittaja(t) Anni Ruohomaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen tiedot... 3 Johdanto... 4 Kartoitustulokset... 5 Piha-alue... 5 Saapuminen kohteeseen... 5 Pysäköinti...
Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS
Siivousalan PEREHDYTTÄMISOPAS SIIVOUSVÄLINEET 1. siivousvaunu 2. sanko (siivoussanko) 3. jätesäkki 4. kuivain - Voit kuivata ikkunat, peilit ja lattiat. 5. lattiamoppi ja pyyhe 6. ikkunanpesin - Voit pestä
Tuoteluettelo. Smart Storing :: Tuoteluettelo 1. smartstoring_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 11.9.2006 14:04:38
Tuoteluettelo Smart Storing :: Tuoteluettelo 1 smartstoring_tuoteluettelo_fi_6.indd 1 11.9.6 14:04:38 M01 M04 Muunto-paneeli 2 t 3 t 4 Vaatetangot 5 Yleispidikkeet 6 leveys mm syvyys mm leveys mm syvyys
RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTIEN YLLÄPITOSIIVOUS
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 4 B 2 1 (6) Ryhmäperhepäiväkotien ylläpitosiivouksen palvelukuvaus 18.4.2012 1751/02.08.00/2012 RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTIEN YLLÄPITOSIIVOUS RYHMÄ- JA LEPOHUONEET Paperi- ja saippua-annostelijat
L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T
L U I S K A T JA K Y N N Y K S E T TUOTE-ESITE 2014 Alumiinikynnykset Matalat alumiiniset kynnykset on helppo ylittää pyörätuolilla tai rollaattorilla, kokonaiskorkeus on 6 mm. Alumiiniset kynnykset ovat
Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto 2016
Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto 2016 Länsi-Suomen opistolla tilaisuudet onnistuvat. JÄRJESTÄ KOKOUS OPISTON TILOISSA Viihtyisät tilat historiallisessa rakennuksessa sekä luonnonkaunis ympäristö
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Laadittu 18.7.2011/Päivitetty Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta ennen omaa
alueellaan, liikkumis ja Kohde: Päivänmäärä: 8.12.2010 S= vaativia toimenpiteitä
Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta
Sipusaaren seurakuntakoti
Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti
Teräskehäisten liukuovien asennusohje
Teräskehäisten liukuovien asennusohje Asenna yläliukukisko kuvan. osoittamalla tavalla varjoura näkyvään suuntaan päin Aseta alaliukukisko lattialle. Oikea kohta on mm yläliukukiskon etureunasta alaliukukiskon
PÄIVÄKOTIEN JA ASUKASPUISTOJEN YLLÄPITOSIIVOUS
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 4 B 1 1 (6) Päiväkotien ja asukaspuistojen ylläpitosiivouksen palvelukuvaus 18.4.2012 1751/02.08.00/2012 PÄIVÄKOTIEN JA ASUKASPUISTOJEN YLLÄPITOSIIVOUS RYHMÄ- JA LEPOHUONEET SEKÄ
EX - luokitelluille säle- ja säätöpelleille.
EX - luokitelluille säle- ja säätöpelleille. 1 Asennus- ja käyttöönotto-ohje seuraaville EX- luokitelluille säle- ja säätöpelleille: EXJB EXJC EXTB EXTC EXTD 1. Yleistä & Tuotteiden merkintä Peltejä käytetään
P-Frami sopimusasiakkaan käyttöohje
TALON KÄYTTÄJÄT - 1- ja 2- kerros ammattikorkeakoulun henkilökunta (+vieraspysäköinti) - 1-kerrokseen kulku sekä pohjois- että eteläpäästä - 2-kerrokseen suositellaan kulkua pohjoispäästä (kierrerampin
PERHEPALVELUJEN ALUEEN KIINTEISTÖT
Sotkamon kunta / sivistyspalvelut LIITE 2 PL 42 88601 SOTKAMO Palvelun sisältö ja taajuus1.1.2013 PERHEPALVELUJEN ALUEEN KIINTEISTÖT PÄIVÄTOIMINTA LEIVOLA (382,9m²) Käytävä (102, 104, 109) 5 x viikko Likaantuneet
Esteettömyysopas Hirvijärven leirikeskus osoite: Hirvijärventie 760.
Elokuu 2013 Esteettömyysopas Hirvijärven leirikeskus Hirvijärven leirikeskus sijaitsee 13 kilometriä Riihimäen keskustasta lounaaseen, osoite: Hirvijärventie 760. Leirikeskuksessa on kolme rakennusta:
- oppilastuolit 15 kpl - kangasverhoilu, istuinpehmustettu, korkeuden säätö mahdollisuus
Jämsän ammattiopisto T-rakennus Metsäoppilaitoksentie 14 42300 Jämsänkoski Isku Interior Oy Heikki Mäkelä Vastaukset liittyen T-rakennuksen irtokalustehankintaan Tila 100 - oppilastuolit 15 kpl - kangasverhoilu,
Installation instructions, accessories. Kattolaatikko. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro 9491340 1.0.
Ohje nro Versio Osa nro 9491340 1.0 Kattolaatikko A8901430 Sivu 1 / 8 B8901445 Sivu 2 / 8 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit ovat turvallisuuden
TYÖVÄENOPISTOJEN YLLÄPITOSIIVOUS
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 4 E 1 1(9) Työväenopistojen ylläpitosiivouksen palvelukuvaus 18.4.2012 1751/02.08.00/2012 TYÖVÄENOPISTOJEN YLLÄPITOSIIVOUS OPETUSTILAT pulpetit ja työpöydät taulut ja taulukourut
Posti Oy:n maksumerkinnät 4.4.2016 Käyttöohje: kirjeet, arvolähetykset, mainokset ja lehdet
Posti Oy:n maksumerkinnät 4.4.2016 Käyttöohje: kirjeet, arvolähetykset, mainokset ja lehdet Sisällysluettelo Palvelun nimi sivu 1. Priority- ja Economy-kirje 3-5 2. Arvolähetykset 6-8 3. Pienlähetys 9-10
4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä?
4 Autopaikan ja autotallin käyttö 4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä? Välillä taloyhtiöissä esiintyy erimielisyyttä siitä, saako autopaikalle pysäköidä esimerkiksi matkailuajoneuvon, pakettiauton tai
74 cm - 89 cm ASENNUSOHJEET KOMPACT
74 cm - 89 cm Suomi ASENNUSOHJEET KOMPACT KOMPACT - www.arke.ws Ennenkuin ryhdyt asennustyöhön, pura portaiden kaikki osat pakkauksistaan. Aseta kaikki osat tilavalle alustalle ja tarkista osien lukumäärä
RIILAHDEN TOIMINTAKESKUS Esteettömyystarkastelu 27.2.2014
ARKKITEHTITOIMISTO L&M S i e v ä n e n Oy RIILAHDEN TOIMINTAKESKUS Esteettömyystarkastelu 27.2.2014 TALO A (alatalo) Sisäänkäynti Sisäänkäynti rakennukseen on esteellinen: - Piha-alueelta sisäänkäyntikatoksen
OPTIMA TOIMISTOT PALVELUTALOT
Optima OPTIMA ASUINRAKENNUKSET TOIMISTOT PALVELUTALOT JULKISET RAKENNUKSET KORIMALLEJA HENKILÖMÄÄRÄ KORIN SISUSTUSMATERIAALEJA 3 4-26 henkilöä 14 Nykyaikaisten hissien tulee olla monikäyttöisiä ja ener
Virastotalo Temppelikatu 9 A, Riihimäki
Virastotalo Temppelikatu 9 A, 11100 Riihimäki Virastotalo, Temppelikatu 9, valmistui vuonna 1964. Rakennuksen on suunnitellut Erkko Virkkunen. Virastotalon laajennusosa valmistui 1988 ja sen suunnitteli
x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma.
1 (10) Vuokranantaja: Vuokralainen: Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Sipoon Kunta, Sivistysosasto, Kansalaisopisto PL 7, 04131 Sipoo Vuokrakohde: Mårtenspy skola,
Hangon asuntolan korjaustoimeenpiteet. KORJATTU /PÄIVITETTY 21.1.2016 KORJATUT KOHDAT MUSTALLA. I-Kerros. Makuhuoneet/asuinhuoneet 1-10:
Hangon asuntolan korjaustoimeenpiteet. KORJATTU /PÄIVITETTY 21.1.2016 KORJATUT KOHDAT MUSTALLA. I-Kerros. Makuhuoneet/asuinhuoneet 1-10: Katot: tasoitetaan/korjataan ja maaltaan matta valkoisella siroplast
Taukotila. WC-tila. Vaatekaapit. Siivouskomero malli. Yläkori (oveen liitetty) ja muutama koukku siivoustarvikkeille. Ylähylly
Taukotila Vaatekaapit Siivouskomero Ulosvedettävä henkaritanko Siivouskomero malli Ylähylly Yläkori (oveen liitetty) ja muutama koukku siivoustarvikkeille ulosvedettävä henkaritanko Kaksi hyllylevyä Kaksi
WC & KYLPYHUONE/HERON. heron
WC & KYLPYHUONE/HERON heron TM Heron on monipuolisimmista markkinoilla olevista WC- ja suihkutuoleista. Yksinkertaisen rakenteen ja selkeän muotoilun taakse kätkeytyy monipuolisia toiminnallisia ominaisuuksia,
Handy Tube -liukurulla, mallit 100, 110, 120
Handy Tube -liukurulla, mallit 100, 110, 120 Käyttöohje Suomi 7FI160188-02 Handy Tube -liukurulla pitkä Handy Tube -liukurulla lyhyt Handy Tube -liukurulla leveä Tuotekuvaus Tuote Malli Tuotenumero Koko
Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1
Loimaan kaupunki Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 1.YHTEISKOULU, HIRVIKOSKEN YHTENÄISKOULU JA KESKUSKOULU Työkorkeus ylläpitosiivouksessa on ylettyvyyskorkeus, harvemmin
Awaus HUONEKORTTI. PVM: 30.7.2010 KOHDE: GREENBUILD OY Soihtutie 12a ja 12b
001 TUULIKAAPPI (alakerta) Seinät Saumanauhoitus, tasoitus ja pohjamaalaus 1x. Pintamaalaus, Värisilmä Oy:n Sointu tai Tikkurila Oy:n Harmony. Tikkurilan symphony-värikartasta Lattia Lattiaan asennetaan
ALUSTAVA 30108, 30109. Helsinki 02.06.2016. Arto Saari, LVI-Ins. Työnro. Jonna Silvo, Viranomaisten merkintöjä
ALUSTAVA Kaupunginosa / kylä Kontula Rakennustoimenpide Rakennuskohteen nimi ja osoite AS OY KEINULAUDANTIE 5 Kiinteistötunnus 91-047-0015-0003 Viranomaisten merkintöjä Piirustuslaji TYÖPIIRUSTUS Piirustuksen
PRIMO -VETIMET TÄRKEÄ OSA SISUSTUSTA JA JULKISIVUSUUNNITTELUA. Abloy Oy
PRIMO -VETIMET TÄRKEÄ OSA SISUSTUSTA JA JULKISIVUSUUNNITTELUA Abloy Oy An ASSA ABLOY Group company OVI ON ENEMMÄN KUIN TIE TILASTA TOISEEN Olemme suunnitelleet tämän Primo -vedinoppaan pääasiassa arkkitehdeille
VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna
Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta
ESTEETTÖMYYSKARTOITUS
Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta
Siivouspalvelujen palvelukuvaus. 1 x viikossa Kura-aikoina mattojen alta imurointi / pyyhintä, muuna aikana 1 x kuukaudessa
Siivouspalvelujen palvelukuvaus Kirkonkulman koulu, Vanhanpappilantie 87, 13300 Hämeenlinna Tuulikaapit Oven kahvojen pyyhintä Mattojen imurointi Kura-aikoina mattojen alta imurointi / pyyhintä, muuna
T A S O A L T A A T TUOTE-ESITE 2015
T A S O A L T A A T TUOTE-ESITE 2015 Gaius-tasoaltaat Tyylikkäät Gaius-altaat on valmistettu valumarmorista. Valumarmori on materiaalina hygieenistä, helppohoitoista ja kestävää. Kaikkiin Gaius-altaisiin
Vetokoukun johdinkimppu, 7 napainen
Ohje nro Versio Osa nro 9172640 1.2 9499587, 9499589, 9499590, 9441161 Vetokoukun johdinkimppu, 7 napainen M3702107 Sivu 1 / 11 Varuste A0000162 M3702108 Sivu 2 / 11 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen
ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 12.8.2010
Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta
Esikasattu LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS
LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS Esikasattu LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS Rakenne LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS LK Sekoitusryhmäkaappia LL VS käytetään, kun halutaan peittää LK Jakotukki RF ja LK Jakajasekoitusryhmä
Suojainten käyttö. Käytä eristyssiivouksessa eristyssiivousohjeistuksen mukaisia suojaimia. Suojaimet puetaan seuraavassa järjestyksessä.
1 Suojainten käyttö Käytä eristyssiivouksessa eristyssiivousohjeistuksen mukaisia suojaimia. Suojaimet puetaan seuraavassa järjestyksessä. Suojainten pukeminen Suusuojus à Suojalasit à Suojatakki à Suojakäsineet
KONE MaxiSpace RS hissittömiin asuinkerrostaloihin. Suunnitteluopas
KONE MaxiSpace RS hissittömiin asuinkerrostaloihin Suunnitteluopas Sisustusvaihtoehdot Seinät Muovipinnoitettu teräs Ruostumaton teräs Puulaminaatti Hopeanharmaa (R1) Teräksenharmaa (R2) Samppanjankeltainen
LASIOVI, PROFIILIRAKENNE Malli 1.1
Malli 1.1 3.1.1 S1 1. Oven runko 7. Tukilevy 2. Lasi 8. Eriste 3. Lasilista 9. Eriste (ei vakiotoimituksessa) 4. Tiiviste 10. Sarana 5. Tiivistysmassa 11. Lukkosovite 6. Pintalevy 12. Karmi 13. Pielilista
Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin
Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin 4.12.2012 Erityisasiantuntija Joni Penkari, OPH Mikä on opintopolku? Mitä uusi korkeakouluhaku tarkoittaa hakijalle? Miten opintopolku vie korkeakouluopiskelijaksi?
AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia.
AGILE ja CS 80 Magneo Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. Agile ja CS 80 Magneo AGILE ja CS 80 Magneo. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia liukuovia Mukavia ja tilaa
ESTEETTÖMYYSKARTOITUS
Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta
ASC-Alumiinitelineet
ASC-Alumiinitelineet ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ALUMIINITELINEILLE MALLIT: ASC JA EURO VAROITUS! Tämä ohje opastaa ASC-alumiinitelineiden oikeaan ja turvalliseen asennukseen. Käyttäjä on vastuussa ohjekirjan
745,- 635,- Joy matala pöytätaso 70 musta, laatikko, opaalinmusta graniittitaso. Tuotenro 30700-B3 (Suositushinta 797,-) 885,- 2 205,-
KYLPYHUONE- IDEAT: JOY KAMPANJA, JOKA OTTAA MUODOT HALTUUN. SUORAAN SVEDBERGSIN IDEAKIRJASTA 25. lokakuuta - 21. marraskuuta 2010 Joy korkea kaappi 153x35 musta, ovi, laatikko. Tuotenro 35340. (Suositushinta
KH1, KH2 ja KH4 suuret ja keskikokoinen kylpyhuone
003-ARK 9.3.2012 As Oy Hiidenkiukaantie 1-3 - kylpyhuoneiden tilajärjestelyt ja laatuluokat 1(5) Hiidenkiukaantie 1-3 Kylpyhuoneiden ja wc:n tilajärjestelyvaihtoehdot ja laatuluokat 09.03.12 Raksystems
Happy D ja Happy D2 VÄRIKARTTA - HAPPY D VÄRIKARTTA - HAPPY D2 HINTARYHMÄ 1: HINTARYHMÄ 1: Eurooppalainen tammi -52. Pellava -75
ja Happy D2 VÄRIKARTTA - HAPPY D VÄRIKARTTA - HAPPY D2 HINTARYHMÄ 1: HINTARYHMÄ 1: Korkea kiilto valkoinen -22 Korkea kiilto valkoinen -22 Eurooppalainen tammi -52 Pellava -75 HINTARYHMÄ 2: HINTARYHMÄ
Kårkulla Samkommun. BARNENS BY Vålaxvägen 553, Vålax RUOKALARAKENNUS MUUTOSTYÖT H U O N E S E L O S T E Sivua
Kårkulla Samkommun BARNENS BY Vålaxvägen 553, 07450 Vålax RUOKALARAKENNUS MUUTOSTYÖT H U O N E S E L O S T E 12 Sivua Kohde: BARNENS BY, R U O K A L A Osoite: VÅLAXVÄGEN 553 laadittu: 2 TAMBUR tv h=n.2500
Hygieniatilat. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen
Hygieniatilat Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F1 Hygieniatiloista määrätään F1:ssä mm. seuraavaa: Pyörätuolin ja pyörällisen kävelytelineen avulla liikkuvien käytettävissä tulee olla tarpeelliseksi
29.6.2015. Säätöjalka, täydellinen kpl 43,00 53,32
1 Alla ohjeelliset yksittäishinnat. Ostettaessa useampia kappaleita, esim. laitoskäyttöön, teemme asiakkaalle aina erillisen tarjouksen. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Yksikkö Veroton hinta Hinta (alv
Kirjahylly alakaapilla
Kirjahylly alakaapilla Tällä sivustolla on jo aiemmin esitty artikkeli seinään kiinnitettävästä kirjahyllystä, joten tällä kertaa kerrotaan, miten rakennetaan kirjahylly, jossa on erillinen alakaappi.
YH-Asumisoikeus Länsi Oy Liedon Amalianhovi
YH-Asumisoikeus Länsi Oy Liedon Amalianhovi KIINTOKALUSTEET / KEITTIÖ Värimaailma 1: Kalusteovi taivereunainen laminaattiovi, väri valkoinen Vedin kromattu lankavedin, malli voi poiketa kuvasta. Kalustevälilaataksi
Saavutettavuus on osallisuutta
Saavutettavuus on osallisuutta Veijo Nikkanen Kehitysvammaisten Tukiliitto ry / 1. Esteetön vai saavutettava Kaksi samansisältöistä sanaa Ihmiset käyttävät sanoja halutessaan korostaa jotakin! Esteetön
YH-Asumisoikeus Länsi Oy Raision Kaislaniitty
YH-Asumisoikeus Länsi Oy Raision Kaislaniitty SISUSTUSMATERIAALIEN VALITSEMINEN Tässä esitteessä esittelemme asunnon hintaan kuuluvia sisustusmateriaaleja, varusteita ja laitteita. Asukkaalla on mahdollisuus
ASENNUS- JA HOITO-OHJE
03/2005 ASENNUS- JA HOITO-OHJE TREND- Kylpyhuonekalusteet Sisällysluettelo TREND-kylpyhuonekalusteet Asennuslistan mittatiedot laatikollisille TREND alakaapeille 600/900/1200x500x485 mm 2 Kaapin asennus
Tutkimusraportti Työnumero: 051121200197
Vastaanottaja: Kimmo Valtonen Sivuja:1/7 Tutkimusraportti Kohde: Toimeksianto: Taipalsaaren sairaala Os. 13 huone 2 Kirjamoinkaari 54915 SAIMAANHARJU Kosteuskartoitus Tilaaja: Kimmo Valtonen 14.4 Läsnäolijat:
Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta
Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin
SSAB keskikaide SUUNNITTELU- JA ASENNUSOHJE. Keskikaide SSAB 210x130/4
SSAB keskikaide SUUNNITTELU- JA ASENNUSOHJE Keskikaide SSAB 210x130/4 Sisältö: Sovellusalue...2 Asennus...2 Kaiteiden käsittely...2 Kaiteen rakenne ja osat...3 Kaiteen aloitus ja lopetuskohdat...4 Kaiteen
ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 21.1.2010
Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta
ESTEETTÖMYYSSELVITYS Honkilahden koulu 25.04.2014
ESTEETTÖMYYSSELVITYS Honkilahden koulu 25.04.2014 Kartoittaja(t) Anni Ruohomaa 2 SISÄLLYSLUETTELO Kohteen tiedot... 3 Johdanto... 4 Kartoitustulokset... 5 Piha-alue... 5 Saapuminen kohteeseen... 5 Pysäköinti...
afton kalusteet kalusteet afton
kalusteet Afton kalusteessa on ajattoman tyylipuhtaat linjat. Sileä pinta ja reuna antaa kalusteelle kevyen ja modernin tunteen. Kätevät ratkaisut talletukselle, aidot materiallit ja laadukkaat yksityiskohdat
LiuneDoor. asumiseen TUO SISUSTUKSEEN VAPAUDEN
LiuneDoor Extraneliöitä asumiseen TUO SISUSTUKSEEN VAPAUDEN Johdanto 1 Liune Door 2 Sisustuksen unelma 3 Liune Door oviratkaisulla lisätilaa asumiseen 4 D3 valkoinen sileä mdf 4 D4 valkoinen jyrsitty 3-peiliovi
Espoon kaupunki Tekninen keskus 2008 KVP/erityissuunnitteluyksikkö. Esteettömyyden näkökohtia kaavoituksessa
Espoon kaupunki Tekninen keskus 2008 KVP/erityissuunnitteluyksikkö Esteettömyyden näkökohtia kaavoituksessa ESTEETTÖMYYDEN NÄKÖKOHTIA KAAVOITUKSESSA 8/2008 Espoon Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut
YLLÄPITOSIIVOUKSEN TYÖOHJEET KOULUISSA
Iisalmen kaupunki Liite 3 Ruoka- ja siivouspalvelut v.2014 1 YLLÄPITOSIIVOUKSEN TYÖOHJEET KOULUISSA LUOKAT opetustaulut ja taulusienet pestään pulpettien päälliset, pöydät, ikkunalaudat ja muut ulottuvuuskorkeudella
ESTEETTÖMYYSKARTOITUS
Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta