Aluehallinnon uudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä
|
|
- Juho Kyllönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Asettamispäätös VM132:00/ Aluehallinnon uudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallinnon uudistuksen valmistelua ja toimeenpanoa varten parlamentaarisen seurantaryhmän ja sille sihteeristön. Toimikausi Tausta Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman mukaan valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan julkisen aluehallinnon järjestämistä (valtio, alueet ja kunnat). Ensisijaisena ratkaisuna on toimintojen keskittäminen tehtäviltään ja toimivallaltaan selkeille itsehallintoalueille. Lisäksi hallituksen ohjelmassa todetaan, että hallitus valmistelee sosiaali ja terveyspalveluiden (SOTE) järjestämisratkaisun kuntaa suurempien itsehallintoalueiden pohjalta. Hallituksen toimintasuunnitelmassa strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi on asetettu aluehallinnon uudistus reformin tavoitteeksi, että valtion aluehallinto ja maakuntahallinto yhteen sovitetaan ja yksinkertaistetaan julkisen aluehallinnon järjestämistä (valtio, alueet, kunnat). Ensisijaisena ratkaisuna on toimintojen keskittäminen tehtäviltään ja toimivallaltaan selkeille itsehallintoalueille. Hallitus teki linjauksen aluejaon perusteista ja sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen askelmerkeistä sekä itsehallintoalueiden perustamisesta. Perustuslain 121 :n 4 momentissa tarkoitettuja itsehallintoalueita perustetaan 18 maakuntajaon pohjalta. Jokaisella itsehallintoalueella on suoraan vaaleilla valittava ylin päätöksentekoelin (valtuusto). Linjauksessaan hallitus ohjasi myös aluehallintouudistuksen valmistelua. Hallitus linjasi uusille itsehallintoalueille siirrettäviä tehtäviä. itsehall laajemmalla alueella : teh Valtiovarainministeriö Puh (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Helsinki Faksi PL 28, Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Ytunnus Valtiovarainministeriö Puh tai (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Helsinki Faksi
2 2 (5) ELYkeskuksissa Hallituksen linjauksen tarkentamiseksi ja itsehallintoalueille siirrettävien tehtävien tarkempaa määrittelyä ja siirtojen toteuttamisen alustavaa valmistelua varten valtiovarainministeriö on asettanut ajalle selvityshenkilöksi ministeri Lauri Tarastin. Selvityshenkilöhankkeen tavoitteena on, että valtion aluehallinto ja maakuntakuntahallinto sovitetaan yhteen ja yksinkertaistetaan siten, että maakuntahallinnon tehtävät ja hallituksen linjauksen mukaiset aluehallinnon tehtävät siirretään itsehallintoalueille. Näin vähennetään hallintotasoja ja merkittävästi erilaisten hallintoorganisaatioiden ja näiden yhteistyöelinten määrää. Selvityshenkilön tehtävänä on hallituksen yhteensovituslinjauksen valmistelu. Selvityshenkilö laatii ehdotuksen hallituksen tammikuun lopussa 2016 tehtäväksi yhteensovituslinjaukseksi sisältäen luonnoksen itsehallintolakiin otettaviksi perussäännöksiksi itsehallintoalueen tehtävistä. Lisäksi sisäministeriö, työ ja elinkeinoministeriö, sosiaali ja terveysministeriö, maa ja metsätalousministeriö, opetus ja kulttuuriministeriö, liikenne ja viestintäministeriö sekä ympäristöministeriö arvioivat tarkemmin siirrettävien tehtävien sisältöä ja siirron toteuttamistapaa. Selvitys kohdistuu erityisesti alueellisiin ja kuntien lakisääteisessä yhteistyössä hoidettuihin tehtäviin. Tavoite Parlamentaarisen seurantaryhmän tavoitteena on seurata aluehallinnon uudistuksen valmistelua ja tavoitteiden toteutumista. Aluehallinnon uudistuksen tavoitteena on saada aikaan tuottavuuden ja taloudellisuuden paraneminen alue ja maakuntahallinnon tehtävien hoidossa sekä lisätä viranomaisten järkevistä tehtäväkokonaisuuksista saatavissa olevia synergiaetuja saada aikaan hallintomenojen säästöjä parantaa kansanvaltaisuutta kokoamalla tehtäviä itsehallintoalueille tai kunnille huolehtia siitä, että palveluja ja niiden ketjuja kehitetään asiakkaiden näkökulmasta ja varmistetaan, että palvelut ovat sujuvia yli organisaatiorajojen varmistaa uusien toimintatapojen rakentaminen digitalisaatiota täysimääräisesti hyödyntäen toteuttaa yksilöille, yrityksille ja yhteisöille ymmärrettävä ja selkeä hallintojärjestelmä, jossa jokaisella hallinnon tasolla on sille luonteva rooli ja kansanvaltainen aluehallinto tarjoaa uuden ja hyvin toimivan yksilöiden ja yhteisöjen osallistumisen foorumin luoda rakenteelliset edellytykset sille, että itsehallintoalueisiin ja kuntiin kohdistuva valtion viranomaisvalvonta ja tähän liittyvät oikeusturvatehtävät ja kantelumenettelyt muodostavat johdonmukaisen ja yhtenäisen
3 3 (5) kokonaisuuden missä eri näkökulmista ja eri lainsäädännön perusteella tehtävä valvonta on sovitettu yhteen keskenään luoda hallintorakenteet, jotka ottavat huomioon digitalisaation luomat uudenlaiset mahdollisuudet järjestää hallinnon tehtävät ja hallinnon valvonta ja jossa myös tulevaa teknologista kehitystä voidaan tehokkaasti hyödyntää. Hallitusohjelman mukaisessa tavoitetilassa Suomessa on selkeään tehtäväjakoon ja tehtäväkokonaisuuksiin perustuva kolmitasoinen julkishallinto, jossa hallinnon eri tasojen välinen tehtäväjako on hyvin perusteltu valtiosääntöoikeudellisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Tehtävä Organisointi Parlamentaarisen seurantaryhmän tehtävänä on uudistuksen tavoitteiden saavuttamisen tukemiseksi: 1. seurata aluehallintouudistuksen ja siihen liittyviltä osiltaan valtion keskushallinnon kehittämisen valmistelua, toimeenpanoa ja vaikutuksia; sekä 2. antaa näkemyksiään ja esittää kehittämis ja toimenpideehdotuksia valmistelun ja toimeenpanon tukemiseksi. Parlamentaarinen seurantaryhmä Puheenjohtaja Anu Vehviläinen, kunta ja uudistusministeri, valtiovarainministeriö Jäsenet Timo Korhonen, kansanedustaja, Suomen Keskusta Pirkko Mattila, kansanedustaja Perussuomalaiset Ari Jalonen, kansanedustaja Perussuomalaiset Outi Mäkelä, kansanedustaja, Kansallinen Kokoomus Eero Suutari, kansanedustaja, Kansallinen Kokoomus Riitta Myller, kansanedustaja, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Johanna OjalaNiemelä, kansanedustaja, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Heli Järvinen, kansanedustaja, Vihreä liitto Hanna Sarkkinen, kansanedustaja, Vasemmistoliitto Thomas Blomqvist, kansanedustaja, Suomen Ruotsalainen kansanpuolue Antero Laukkanen, kansanedustaja, Suomen Kristillisdemokraatit (KD) Pysyvät asiantuntijat Tuomas Pöysti, alivaltiosihteeri, projektinjohtaja, sosiaali ja terveysministeriö ( lähtien valtiovarainministeriö) Lauri Tarasti, selvityshenkilö, valtiovarainministeriö, saakka Professori Arto Haveri, Tampereen yliopisto Jari Parkkonen, maakuntajohtaja, PäijätHämeen liitto (varajäsen Pauli Harju, maakuntajohtaja, PohjoisPohjanmaan liitto) Mika Soininen, ylijohtaja, EteläPohjanmaan ELYkeskus
4 4 (5) Kustannukset ja rahoitus Sihteeristö Mikko Saarinen, neuvotteleva virkamies, valtiovarainministeriö Ritva Hakkarainen, ylitarkastaja, työ ja elinkeinoministeriö Parlamentaarisen seurantaryhmän kulut maksetaan saakka momentilta (Valtiovarainministeriön toimintamenot) ja lukien momentilta (Itsehallintoalueiden sekä hallinto ja palvelurakenteiden kehittäminen ja tukeminen). Valtiovarainministeri Alexander Stubb Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki Jakelu Tiedoksi Parlamentaarinen seurantaryhmä ja pysyvät asiantuntijat Parlamentaarisen seurantaryhmän sihteeristö Valtioneuvoston kanslia Ministeriöt Eduskuntaryhmät Aluehallintovirastot ELYkeskukset Maakuntien liitot Perhe ja peruspalveluministeri Juha Rehula Sosiaali ja terveysministeri Hanna Mäntylä Puolustusministeri Jussi Niinistö Sisäministeri Petteri Orpo Ulkomaankauppa ja kehitysministeri Lenita Toivakka Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus ja työministeri Jari Lindström Opetus ja kulttuuriministeri Sanni GrahnLaasonen Maatalous ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Liikenne ja viestintäministeri Anne Berner Erityisavustaja Sami Miettinen Erityisavustaja Tuomas Vanhanen Erityisavustaja HannaMaija Kause Erityisavustaja Eeva Salmenpohja
5 Erityisavustaja Niina Perälä Erityisavustaja Tiina UllvénPutkonen Erityisavustaja Petteri Leino Erityisavustaja Juha Martelius Erityisavustaja Mikko Kortelainen Erityisavustaja Ville Valkonen Erityisavustaja Emma Hannonen Erityisavustaja Juha Kirstilä Erityisavustaja Markku Rajala Erityisavustaja Hannu Väänänen Erityisavustaja Jannika Ranta Erityisavustaja Leena Riekkola Erityisavustaja Arto Järvinen Erityisavustaja Juha Halttunen Erityisavustaja Sakari Puisto Erityisavustaja Kristiina Kokko Erityisavustaja Matias Marttinen Erityisavustaja JukkaPekka Kataja Erityisavustaja Jyrki Peisa Erityisavustaja Tea Usvasuo Erityisavustaja Kristo Lehtonen 5 (5)
Aluehallinnon uudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä
Asettamispäätös VM132:00/2015 9.12.2015 LUONNOS Aluehallinnon uudistuksen parlamentaarinen seurantaryhmä Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallinnon uudistuksen valmistelua ja toimeenpanoa
Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu
Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan
Aluehallintouudistus
Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla
KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:
Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus
Itsehallintoalueet mitä ovat, mitä tekevät? Hallituksen linjaus 7.11.2015 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sote- ja aluehallintouudistus Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen
Aluehallinnon uudistus
Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus
Hyvinvointi ja terveys sekä
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka Kärkihankkeet: Hyvinvointi
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus
Kohti Alueiden Suomea. Hanna Huttunen
Kohti Alueiden Suomea Hanna Huttunen 11.11.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös,
ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS
Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän
Toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen asettaminen
Asettamispäätös VM035:00/2012 16.5.2012 Toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen asettaminen 1 Asettaminen 2 Toimikausi 3 Tausta Valtiovarainministeriö on tänään
Lausuntopyynnön materiaalit löytyvät Internet-osoitteesta: http://alueuudistus.fi/lausuntopyynnot
LAUSUNTOPYYNTÖ STM068:00/2015 1(5) 19.11.2015 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Pääministeri Juha Sipilän hallitus
Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti
Valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen hallituksen ohjelman ja kärkihankkeiden mukaisesti Kuntamarkkinat 9.9.2015 Hallitusneuvos, yksikön päällikkö Tarja Hyvönen, valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto
@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto
@Jari_Parkkonen #PHliitto MAAKUNNAT ITSEHALLINTOALUEIDEN PURISTUKSESSA VAI TOISINPÄIN? Päijät-Häme osana suurmetropolia, sen rajalla vai ulkopuolella? Jari Parkkonen, maakuntajohtaja, Ossi Savolainen,
JUHTA:n kokous Sote- ja aluehallintouudistus
JUHTA:n kokous 14.10.2015 Sote- ja aluehallintouudistus Sirpa Mäntynen Julkisen hallinnon tieto- ja viestintätekninen toiminto/digitalisaatio - yksikkö 2 Itsehallintoalueiden perustamisen ja soteuudistuksen
LAUSUNTC)P PERUSTEIKSI JA StJTE-UUDISTUKSEN AS LME IKSI
Jakelussa mainitut LAUSUNTC)P PERUSTEIKSI JA StJTE-UUDISTUKSEN AS LME IKSI P""' inisteri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään päätöksillä sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen
Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus
Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke
3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
ELY-KESKUSTEN TEHTÄVÄT PÄÄOSIN ITSEHALLINTOALUEILLE
ELY-keskusten ylijohtajat 13.1.2016 Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamista koskeva kuulemistilaisuus 13.1.2016 valtiovarainministeriössä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELYkeskusten)
Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko
Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko
Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua
Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva
Esityksen pääkohdat. Sote-uudistus missä nyt mennään?
Sote-uudistus missä nyt mennään? Sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuojapäivät 11.11.2015 Pekka Järvinen, STM 11.11.2015 1 Esityksen pääkohdat Hallitusohjelman kirjaukset Rahoitusratkaisu Alueratkaisu
PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet
PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,
Maakuntauudistuksen projektiryhmän asettaminen
Asettamispäätös LUONNOS VM037:00/2016 VM/692/00.01.00.01/2016 13.4.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän asettaminen Valtiovarainministeriö on tänään asettanut maakuntauudistuksen ja valtion aluehallinnon
Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV
Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä
16.4.2014. Lausuntopyyntö metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista
Lausuntopyyntö VM093:00/2013 1 (6) Kunta- ja aluehallinto-osasto 16.4.2014 Jakelussa mainituille Lausuntopyyntö metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista Hallitus linjasi rakennepoliittisessa
Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?
Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen
Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun selvityshenkilöhanke
Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun selvityshenkilöhanke Selvityshenkilötyöryhmän Tuomas Pöysti (pj), Annikki Niiranen
Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma. Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö
Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Alkusysäyksenä Terveellinen julkinen rakentaminen ja puhdas sisäilma - keskustelutilaisuus 9.6.2017 Keskustelussa
1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille
Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö
Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien)
Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien) Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai
Telebus vko 44A-45B/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 vuotta vuotta vuotta vuotta
TALOUSTUTKIMUS OY 20101112 10:24:32 TYÖ 2545.11 TAULUKKO 12015 ss VER % Äänestäisi: Kansallinen Kokoomus Painottamaton n= 217 108 109 22 36 48 111 Painotettu (.000) N= 453 227 226 36 84 106 227 1. Kuka
Ajankohtaista aluehallinto- ja soteuudistuksesta
Ajankohtaista aluehallinto- ja soteuudistuksesta Länsi-Suomen liittojen yhteistyöfoorumi Kauhava, PowerPark 22.10.2015 Tero Tyni, erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveydenhuollon talousasiat Hallitusohjelman
1 (6) VM079:00/2012. Lausuntopyyntö. Kunta- ja aluehallinto-osasto 11.3.2013. Jakelussa mainituille. Lausuntopyyntö metropolialueen esiselvityksestä
Lausuntopyyntö VM079:00/2012 1 (6) Kunta- ja aluehallinto-osasto 11.3.2013 Jakelussa mainituille Lausuntopyyntö metropolialueen esiselvityksestä Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman
Maakuntauudistuksen tilannekatsaus. Joensuu Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen
Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Joensuu 25.1.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntauudistuksessa ajankohtaista alueuudistus.fi-sivusto - aineistopankki vaaleja koskeva aineisto puoluesihteereiden
Sote-uudistus, kustannusten uusjakoa ja uusia toimintakäytäntöjä
Sote-uudistus, kustannusten uusjakoa ja uusia toimintakäytäntöjä Terveydenhuollon tarpeet, tavoitteet ja pulmat - seminaari, Aluehallintovirasto, Jyväskylä Timo Keistinen, lääkintöneuvos Julkinen velka
Maakuntien yhteisten taloustietojen määrittelyryhmä
1 (6) Asettamispäätös VM037:12/2016 VM/1384/00.01.00.01/2016 21.9.2016 Maakuntien yhteisten taloustietojen määrittelyryhmä Valtiovarainminiseriö on asettanut maakuntien yhteisten taloustietojen määrittelyryhmän
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Laakkonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön
Itsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015
Itsehallintoalueiden rahoitusmalli tilannekatsaus valmisteluun 6.11.2015 Hallitusohjelman tavoitteet uudistukselle Hallitus on asettanut uudistukselle tavoitteeksi kustannusten hallinnan ja hyvinvointi-
Hallinnonrajat ylittävä kokonaistarkastelu
Selvitys LVM/2252/02/2015 Valtiovarainministeriö 18.12.2015 VM118:00/2015 Aluehallintouudistuksen valmistelu ja taustaselvitys Kukin ministeriö laatii mahdollisimman yhteisestä näkökulmasta hallituksen
PÄÄTÖS 13.9.2007 VNK007:00/2006
VALTIONEUVOSTON KANSLIA PÄÄTÖS 13.9.2007 VNK007:00/2006 Asia MERKKIVUODEN 1809 MUISTAMISEN VALMISTELU Asettaminen Toimikausi Taustaa Tehtävät Valtioneuvoston kanslia on 26.6.2006 asettanut merkkivuoden
Maakuntauudistuksen projektiryhmän valmisteluryhmät
Liite LUONNOS VM037:00/2016 VM/692/00.01.00.01/2016 13.4.2016 Maakuntauudistuksen projektiryhmän valmisteluryhmät 1. Toimialakohtaisten tehtävien maakunnille siirron valmistelua koordinoiva ja ohjaava
Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus
Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,
Maistraattien uudelleenorganisointi
Asettamispäätös VM100:00/2017 24.8.2017 luonnos 1662/00.01.00.01/2017 Maistraattien uudelleenorganisointi Asettaminen Toimikausi Tausta Valtiovarainministeriö on tänään asettanut hankkeen valmistelemaan
TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA
TOIMINNAN MUUTOS DIGITALISAATION AVULLA Lapin ja Länsi-Pohjan sote-johdon seminaari Pohtimolammella 27.5.2016 JUHANI HEIKKA OULUN KAUPUNKI / KOORDINAATIORYHMÄN PJ. ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Lakivalmistelun
Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus
Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (11) Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki
POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (11) Aika 10.11.2015 klo 16:00-18:10 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki Läsnä Kant Esa Keski-Pohjanmaa Mustasaari Erkki
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)
Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,
Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen
Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon Toiminnanjohtajien aamiainen 18.11.2015 Sakari Piippo / Valtioneuvoston kanslia Hallituskriisi ja sote-uudistus Hallituskriisi marraskuussa 2015
Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus
Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Savo, 23.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä
Maakunta- ja sote-uudistus SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola
Maakunta- ja sote-uudistus 27.5.2015-8.3.2019 SOTEMAKU-ohjausryhmä Asko Peltola 29.3.2019 1 Mistä kaikki alkoi? Pääministeri Sipilän hallitusohjelma 27.5.2015: Hallitus valmistelee sosiaali- ja terveyspalveluiden
SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja
SISÄLLYSLUETTELO KVALT, 30.11.2015 18:00, Pöytäkirja 73 LAUSUNTO ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEISTA JA SOTE-UUDISTUKSESTA... 1 Pykälän liite: Liite 3: Lopen kunnan lausunto... 2 73, KVALT 30.11.2015 18:00
Kuntaliiton Kunnat 2021-ohjelma ja tulevaisuuden kunta
Kuntaliiton Kunnat 2021-ohjelma ja tulevaisuuden kunta Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016 Johtava lakimies Mervi Kuittinen www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Kuntaliitto rakentaa tulevaisuutta yhdessä kuntien
KESKUSTA Tukimuoto (FK:n osallistuja) eur. Olavi Ala-Nissilä Seminaari Suomen taloudesta ja turvallisuudesta 3.2.2015 360 Antti Kaikkonen
1 (5) FK:N EDUSKUNTAVAALITUKI 2015 Finanssialan Keskusliitto (FK) on vastuullinen suomalaisen hyvinvoinnin, vaurauden ja kilpailukyvyn rakentaja. Haluamme olla kantamassa yhteiskunnallista vastuuta myös
1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta
1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp
LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERiÖ LAUSUNTOPYYNTÖ 18.8.2014 STM090:00/2013 1(5) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Sosiaali-
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa
Maakuntaja sote-uudistus
Maakuntaja sote-uudistus Tiedotustilaisuus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta kesällä 2017: Uudistus on välttämätön, kiireellinen
Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:
Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta
HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ
Neuvottelutulos 5.4.2016 HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Hallitus on sopinut perustuslaissa 121 :n 4 momentissa tarkoitetuille itsehallintoalueille -maakunnille - osoitettavista
Valtioneuvoston yleisistunto. 18.2.2016 Talkkari Heikki (143) II Neuvotteleva virkamies p. +35 8295530096
Valtioneuvoston yleisistunto 18.2.2016 Talkkari Heikki (143) II Neuvotteleva virkamies p. +35 8295530096 Ministeri Vehviläinen Valtiovarainministeriö Neuvottelukunnan asettaminen Julkisen hallinnon tietohallinnon
Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen
Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen tilannekatsaus Terveyttä Lapista -päivät 2.9.2015 Ylitarkastaja Kati Hokkanen Etunimi Sukunimi Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että
Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros
Edusk.v. RYHMITTÄIN ÄÄNET Sivu 1 VIHR Vihreä liitto 001 1. Äänestysalue 126 6.8 002 2. Äänestysalue 114 6.3 003 3. Äänestysalue 103 5.5 Ennakkoäänet 126 4.5 Vaalipäivän äänet 217 7.9 Äänet yhteensä 343
Helsinki /2016
TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 28.9.2016 5/2016 Kuntien, sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien johtajille, sosiaali- ja terveyslautakunnille tai vastaavia tehtäviä hoitaville toimielimille,
Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset 14.8.2015. Toimeksianto
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja itsehallintoalueiden perustamisen sekä aluehallintouudistuksen valmistelun selvityshenkilöhanke Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset 14.8.2015 Toimeksianto Sosiaali-
Valittu Vertausluku nro
Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,
Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus
Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Kymenlaakso 19.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä
LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALINNANVAPAUSLAINSÄÄDÄNNÖKSI
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (6) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALINNANVAPAUSLAINSÄÄDÄNNÖKSI Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö pyytävät Manner-Suomen
Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:
Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen tai Seuraava painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta
Mitä valtio odottaa sote uudistukselta?
Mitä valtio odottaa sote uudistukselta? Sosiaalialan AMK - verkosto Mikkeli 16.4. 2015 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin
Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja?
Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 4.4.2019 1 8.1.2019 Uudistukset Pääministeri Matti Vanhasen
Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen
Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen kannalta Ylijohtaja ELY-keskusten tehtävät pääosin itsehallintoalueille ELY-keskukset kannattavat ELY-keskusten, maakunnan liittojen ja TE-toimistojen
MERIKARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 02.04.2012 161 Kunnanhallitus 11.04.2012 179 Kunnanvaltuusto 11.04.2012 24
Kunnanhallitus 02.04.2012 161 Kunnanhallitus 11.04.2012 179 Kunnanvaltuusto 11.04.2012 24 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNE TYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA
Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013
Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen
Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:
Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola
Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko
Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!
Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen
1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?
TALOUSTUTKIMUS OY 20110630 11:50:11 TYÖ 2624.14 TAULUKKO 9025 ss VER % Telebus vko 22Ati-24B/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis
Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen
Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:
Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto
Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Työryhmän tehtävä Tehtävänä selvittää yleinen avoimen julkaisemisen tilannekuva, EU-tason toimenpiteet, sekä
Hallituksen linjaus 7.11.2015
Hallituksen linjaus 7.11.2015 Aluejaon perusteet ja sote-uudistuksen askelmerkit Hallitus on sopinut neuvottelussaan itsehallintoalueiden määräksi 18 ja sote-palvelut järjestettäväksi 15 alueen puitteissa.
Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia
Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia Jukka Lindberg Projektipäällikkö Kanta-Hämeen maakunnan Sote III hanke (15.2.2016 lähtien) 18.2.2016 Page 1 Sote-uudistuksen taloudelliset tavoitteet
Tulos vertailulukujärjestyksessä
1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299
PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus 3.12.2015. Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA
PUOLANGAN KUNA PÖYÄKIRJA 5/05 AIKA 3..05 9:00 - :9 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSIELLY ASIA Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 3 PÄÄÖSVALAISUUDEN OEAMINEN 69 PÖYÄKIRJANARKASAJIEN VALINA
Liite. Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen kysymyksiin.
1 Liite. Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtiovarainministeriölle hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi Vastaukset sähköisen kyselylomakkeen
PoPSTer Viestintäsuunnitelma
PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon
Hallitusohjelman analysointia lainsäädännön näkökulmasta
Hallitusohjelman analysointia lainsäädännön näkökulmasta Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 9.9.2015 lakiasiain johtaja Arto Sulonen Hallinnon rakenteet Sote-uudistuksessa lähtökohtana kuntaa suuremmat itsehallintoalueet
Johtajuus, demokratia ja kansanvalta maakuntaja sote-uudistuksessa. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.3.
Johtajuus, demokratia ja kansanvalta maakuntaja sote-uudistuksessa Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.3.2018 Keva-päivä Suurta olla pieni kansa entä tulevaisuudessa? Johtajuus Luottamus Välittäminen
Valtion ja Pohjoisen kasvuvyöhykkeen välinen kasvusopimus 2016 2018
Valtion ja Pohjoisen kasvuvyöhykkeen välinen kasvusopimus 2016 2018 TEM/2195/09.01.01/2015 9.6.2016 409834 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ ARBETS- OCH NÄRINGSMINISTERIET MINISTRY OF EMPLOYMENT AND THE ECONOMY
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään? Pekka Järvinen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaasan sairaanhoitopiirin ky 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Göran Honga 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema
Sidosryhmätapaaminen Itä-Suomen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015. Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto
Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015 Elli Aaltonen ylijohtaja aluehallintovirasto 16.9.2015 1 Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa 16.9.2015 OHJELMA: 9.00 Tervetuloa ja
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ ASETTAMISPÄÄTÖSLUONNOS YM9/052/2018 XX MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN KOKONAISUUDISTUKSEN VALMISTELUN ORGANISOINTI
1 Luonnos 28.3.2018 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ ASETTAMISPÄÄTÖSLUONNOS YM9/052/2018 XX.3.2018 YM014:00/2018 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN KOKONAISUUDISTUKSEN VALMISTELUN ORGANISOINTI Asettaminen Toimikausi Ympäristöministeriö
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
LAUSUNTOPYYNTÖ STM068:00/2015 1(6) 31.8.2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA EDUSKUNNALLE MAAKUNTAUUDISTUKSEKSI JA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISUUDISTUKSEKSI
KUNTAVAALIEN 2017 TULOS
KUNTAVAALIEN 2017 TULOS Lopen kunnassa 9. päivänä huhtikuuta 2017 suoritetuissa kuntavaaleissa Lopen kunnan valtuustoon toimikaudeksi 2017 2020 ovat tulleet valituiksi seuraavat 27 valtuutettua ja 29 varavaltuutettua:
Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:
Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96