BERLIININ OLUESTA. Berliinin isot panimot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BERLIININ OLUESTA. Berliinin isot panimot"

Transkriptio

1 BERLIININ OLUESTA Olin Berliinissä joulukuun alussa vuonna 2006 maistelemassa oluita. Tarkoituksena oli ehtiä poikkeamaan kaikissa tiedossa olevissa panimoravintoloissa, tämä tavoite toteutuikin. Isommat panimot ja muiden kuin berliiniläisten panimoiden paikat jätin tarkoituksella vähemmälle tutkinnalle. Berliinin isot panimot Muurin murtumisen jälkeen Berliinin panimotilanteessa on tapahtunut suuria muutoksia. Brau & Brunnen, Henninger ja Radeberger ovat ostaneet perinteisiä berliiniläispanimoja, lakkauttaneet ja fuusioineet niitä. Ainoastaan Berliner Bürgerbräu on säilyttänyt riippumattomuutensa. Berliner Kindl Brauerei ja Schultheiss saivat yhteisen omistajan Brau & Brunnenin ja Radebergerin yhdistyessä, joten todennäköisesti toinen näistä lakkautetaan lähiaikoina (mahdollisesti näin on jo tapahtunut). Aiemmin historiaan ovat hävinneet Bärenquell-Brauerei Berlin ja Berliner Pilsner Brauerei. Ostojen ja yhdistymisten myötä Berliinin panimoiden oluttuotanto laski vuoden ,4 miljoonasta hehtolitrasta 2,7 miljoonaan hehtolitraan vuonna Berliner Bürgerbräu - Berliner Bürgerbräun panimoravintola sijaitsee kaukana kaupungin itäosassa osoitteessa Müggelseedamm Panimolle pääsee Ostbahnhofilta lähtevällä S3-junalla, Friedrichshagenin asema, siitä ratikka 60 tai 61 pysäkille Müggelseedamm/Bölscherstrasse. - perustettu Viihtyisän tuntuinen paikka ja oluetkin olivat laadukkaita. Varsinkin Berliner weisse oikeasta lasista ja oikeilla mausteilla oli loistava juoma sekä punaisena että vihreänä. Loistava janojuoma ensi kesän terasseille!!! - Hanasta Premium Pils, Bernauer Schwarzbier ja Rotkelchen Export. Kausibock oli tilapäisesti lopussa. - Lisäksi hanassa oli Hofmark helles hefeweizen. Kyseinen olut tehdään Chamissa Baijerissa Hofmarkin panimolla. Tarjoilijatyttö kertoi, että näillä kahdella panimolla on yhteisiä omistussuhteita. Tätä tietoa en ole tarkistanut muista lähteistä. 2. Berliner Kindl Brauerei ja Berliner-Kindl-Schultheiss-Brauerei -Kummallakin panimolla monia merkkejä, kummallakaan ei omaa panimoravintolaa.

2 Berliinin Panimoravintolat Berliinissä ei ollut monia pienpanimoita kaupungin jaon aikana, mutta muurin murtumisen jälkeen on perustettu useita uusia panimoravintoloita. Ennen vuotta 1989 perustettuja seuraavista ovat vain Marcus-Bräu ja Luisen-Bräu. 1. Brauerei Alter Fritz - Karolinenstraße 12, Tegel. Metrolla U6 Alt-Tegel, vajaan kilometrin kävely. - perustettu tarjolla hanasta Fritz Gold, Fritz Kupfer ja puolitumma Fritz Weizen. - Oluet tavanomaisia Brauhaus in Rixdorf -Glasower Straße 27, Neukölln. Metrolla U8 Hermannstrasse. - hanasta Rix-Hell, Rix-Dunkel ja helles Hefeweizen vakituotteina. - Lisäksi kausioluita, joulukuussa tarjolla Rix-Adventsbier. - Oluet tavanomaisia, tosin ehkäpä kaupungin paras dunkel Brauhaus in Spandau - Neuendorferstraße 1, Spandau. Metrolla U7 Altstadt Spandau - perustettu tarjolla myös hotellihuoneita - hanassa vakituisesti vaalea suodattamaton Havelbräu. Lisäksi lähes kuukausittain vaihtuva kausiolut (9 erilaista), joulukuussa Spandauer Weihnachts-Festbier. - Lisäksi perjantaisin kello 18 avataan tammitynnyristä Braumeister Spezial, panimomestarin kokeiluja. - Berliinin ehkäpä mielenkiintoisin panimo Brauhaus Mitte Berlin (Leopold s Brauhaus) - Karl-Liebknecht-Straße 13. S/U5 Alexanderplatz. - perustettu hanasta vakivalikoimassa Brauhaus Pils, Brauhaus Hefeweizen Hell ja Brauhaus Dunkel. - kausioluena joulukuussa Brauhaus Dunkles Bock. - epämiellyttävä paikka, liikaa kitschiä ja valomainoksia. - Oluen suhteenkin vaatimaton paikka. -

3 5. Brewbaker - sijaitsee samassa rakennuksessa kuin S-Bahnhof Bellevue. - perustettu ei vakituisia oluita. Joulukuussa tarjolla Bellevue Pils No2, Pumpkin Lager, Brewbaker (helles) Hefeweizen ja Espresso Stout. - kaikki oluet suodattamattomia. - Berliinin mittakaavassa laadukas panimo Eschenbräu - Triftsstrasse 67, Wedding. Metrolla U6/U9 Leopoldplatz. - perustettu Hanassa vakituisesti Pils, Dunkel ja helles Weizen. - Joulukuussa kausioluena vaalea Alter Schwede, yhteensä 9 kausiolutta. - Pieni savuinen opiskelijoiden kellariravintola, oluet melko hyviä. Kesällä Bierkeller Georgbräu Brauhaus -Spreeufer 4. Nikolaiviertelin alueella. Lähin metroasema U2 Klosterstrasse. - perustettu hanasta Georg-Pils Hell ja Georg-Pils Dunkel - oluet heikohkoja Lindenbrau am Potsdamer Platz - Bellevuestraße 3, Sony Center, Potsdamer Platz - Sijaitsee Potsdamer Platzin lasihelvetin keskellä, hirveä ympäristö. - perustettu 2000, omistajana Hofbräuhaus Traunstein - oma olut vaalea vehnäolut, aivan juotava. - lisäksi HB Traunsteinin oluita hanasta. 9. Luisen-Bräu Berlin Gasthausbrauerei - Luisenplatz 1, Charlottenburg. Metrolla U7 Richard-Wagner-Platz - perustettu Gasthaus oli suljettuna, menossa remontti/omistajanvaihdos. - Viereisessä sporttibaarissa oli tarjolla suodattamattomat Berliner Havelbräu Helles ja Dunkles. - Oluet kohtuullisia, varsinkin dunkel.

4 10. Marcus-Bräu(aiemmin Brauhaus Alexanderplatz ja Microbrauerei Barkowsky) - Münzstraße 1-3. Metrolla Alexanderplatz - perustettu vakituotteina Marcus-Bräu Pils Hell ja Marcus-Bräu Dunkel. - kausioluina Honey-sun, Kriek ja Merrens-Bock - kehuttu panimo, mutta vakioluet keskinkertaisia Lemkes Spezialitätenbrauerei GmbH - Dircksenstraße 43. Metrolla Alexanderplatz. - perustettu vakivalikoimassa Lemke Pilsner ja Lemke Original Schwarzbier. - useita kausioluita, joulukuussa Lemke Hefeweizen hell ja Lemke Weihnachtsbier. - ostanut Luisen-Bräun??? - keskinkertaiset oluet Brauhaus Südstern -Hasenheide 69. Metrolla U7 Südstern. - perustettu hanasta Heller Stern, Dunkler Stern ja Stern Weisse (dunkles) Kaikki suodattamattomia. - oluet kohtuullisia, mukava paikka Schlossplatzbrauerei Cöepenick - Köpenickin kaupunginosa. S3 Köpenickiin, ratikka 62 Schlossplatzille. Kannattaa käydä samalla reissulla kuin Bürgerbräu. - mainostaa itseään Saksan pieninpänä panimona - Hanasta Helles ja Dunkles sekä kausiolut. Joulukuussa Schlossplatzilla oli joulumarkkinat ja tarjolla oli vain helles, joka olikin varsin mainio. - käymisen arvoinen paikka, itselläni paikasta tuli mieleen Koskipuiston Pysty (siis kokoluokka sama) Helloderdunkel - Jonkinlainen ketju, jolla kolme paikkaa Berliinissä. Katso osoitteet kotisivulta. - Kotisivulla ei mainita panimon nimeä. Joka tapauksessa tilausoluita. - Tarjolla Helles ja Dunkles. -

5 Muita mainitsemisen arvoisia ravintoloita ja olutkauppoja. Zum Nussbaum, - Am Nussbaum 3, Nikolaiviertel, GeorgBräun lähellä. - Kindlin oluita Schwarzwaldstuben Berlin - Tucholskystrasse 48, U6 Oranienburger Tor - tarjolla Rothausin ja Eichbaumin oluita hanasta, pullossa mm. Haller Löwenbräun oluita. Aufsturz - Oranienburger Strasse 67, edellisen lähellä - suurehko valikoima pullo-oluita Ambrosetti - Schillerstrasse 103, metrolla U7 Deutsche Oper - Berliinin paras olutkauppa Lisäksi S7:llä pääsee Potsdamiin, jossa 3 pienpanimoa: (näissä en ehtinyt käydä) Braumanufaktur Forsthaus Templin - Templiner Straße 102 Krongut Bornstedt -Ribbeckstraße 6/7 Meierei im Neuen Garten -Im Neuen Garten 10 Hyviä nettiosoitteita:

30.12.2015 1 (8) KAUSITUOTTEET JOULU- JA TALVIOLUET SEKÄ SIIDERI

30.12.2015 1 (8) KAUSITUOTTEET JOULU- JA TALVIOLUET SEKÄ SIIDERI 30.12.2015 1 (8) KAUSITUOTTEET JOULU- JA TALVIOLUET SEKÄ SIIDERI HUOM! Kumppaniverkkouudistuksesta johtuen näihin hakuihin voi jättää tarjouksia aikaisintaan 4.1.2016. Oluet Joulu- ja talvioluet KB160101

Lisätiedot

17.12.2013. - Tarkka oluttyyppi mainittava tarjouksessa. - Muu kuin bock-, doppelbock- tai eisbock-tyyppinen olut.

17.12.2013. - Tarkka oluttyyppi mainittava tarjouksessa. - Muu kuin bock-, doppelbock- tai eisbock-tyyppinen olut. 1/6 17.12.2013 AUSITUOTTEET OLUET JA -SIIDERIT Joulu- ja talvioluet JOULUUU B131201 pohjahiivaolut täydentävä lager: vaalea enintään 5,7 tilavuusprosenttia enintään 0,5 litran lasipullo. - Vaalea lager-olut

Lisätiedot

NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 2081/92. REKISTERÖINTIHAKEMUS : 5 artikla ( ) 17 artikla (x) Asiakirj an kansallinen numero :

NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 2081/92. REKISTERÖINTIHAKEMUS : 5 artikla ( ) 17 artikla (x) Asiakirj an kansallinen numero : NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 2081/92 REKISTERÖINTIHAKEMUS : 5 artikla ( ) 17 artikla (x) FI/06/97/5073 03 00.WOO (DE) SAN( ) SMM(x) Asiakirj an kansallinen numero : 1. Jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen:

Lisätiedot

NEUVOSTON ASETUS (ETY) No 2081/92. REKISTERÖINTIHAKEMUS : 17 artikla SAN( ) SMM(x) Asiakirjan kansallinen numero: -

NEUVOSTON ASETUS (ETY) No 2081/92. REKISTERÖINTIHAKEMUS : 17 artikla SAN( ) SMM(x) Asiakirjan kansallinen numero: - NEUVOSTON ASETUS (ETY) No 2081/92 REKISTERÖINTIHAKEMUS : 17 artikla SAN( ) SMM(x) Asiakirjan kansallinen numero: - 1. Jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen: Nimi: Bundesministerium der Justiz Osoite:

Lisätiedot

Torstai 2.10.2008 Teema: Yleistutustuminen Berliinin keskustoihin (itä- ja länsi Berliinin) ja sen erilaisiin kaupunginosiin

Torstai 2.10.2008 Teema: Yleistutustuminen Berliinin keskustoihin (itä- ja länsi Berliinin) ja sen erilaisiin kaupunginosiin PIRA: Berliinin matka 2-5.10.2008 Lähtö 2.10.08: Tapaaminen vanhan kirkon edessä Tampereen Keskustorilla klo 5.15 Helsinki-Vantaa (Terminaali 2) - Berliini, Tegel, AY911 09:40-10:35 Paluu 5.10.2008: Berliini,

Lisätiedot

19.12.2014 1 (6) KAUSITUOTTEET. Oluet ja siiderit. Joulu- ja talvioluet JOULUKUU

19.12.2014 1 (6) KAUSITUOTTEET. Oluet ja siiderit. Joulu- ja talvioluet JOULUKUU 19.12.2014 1 (6) KAUSITUOTTEET Oluet ja siiderit Joulu- ja talvioluet KB141201 pinta- tai pohjahiivaolut täydentävä pienpanimo-olut enintään 0,75 litraa Suomi muut vaatimukset Jouluisuus ja/tai talvisuus

Lisätiedot

Marjut Mäntymaa. Ylen suuri olutopas

Marjut Mäntymaa. Ylen suuri olutopas Marjut Mäntymaa Ylen suuri olutopas 2 Ylen suuri olutopas O lut on yhtä vanha kuin sivistys. Näin lukee maailmankuulun olutasiantuntijan Michael Jacksonin Suuren olutoppaan takakannessa. Hyvin pitkään

Lisätiedot

Olut on aivan kuin rakkaus. Sen puutteen huomaa. Ja kuten tunnettua, myös rakkaus on innoittanut lauluntekijöitä, runoilijoita, säveltäjiä ja muita

Olut on aivan kuin rakkaus. Sen puutteen huomaa. Ja kuten tunnettua, myös rakkaus on innoittanut lauluntekijöitä, runoilijoita, säveltäjiä ja muita Olut on aivan kuin rakkaus. Sen puutteen huomaa. Ja kuten tunnettua, myös rakkaus on innoittanut lauluntekijöitä, runoilijoita, säveltäjiä ja muita itsensäilmaisijoita kautta vuosituhansien. Myös tämä

Lisätiedot

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3 Koskipanimo Oy on toiminut Tampereella Ravintola Plevnan yhteydessä vuodesta 1994. Panimo tunnetaankin paremmin Plevna-nimellä. Panimon vuosituotanto n. 1600 hl. Vuoden 1999 loppuun Koskipanimo valmisti

Lisätiedot

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT ALKOHOLITTOMAT LONG DRINKIT OLUET SIIDERIT PUNAVIINIT VALKOVIINIT KUOHUVIINIT ROSEEVIINIT JÄLKIRUOKA & VÄKEVÖIDYT VIINIT HANA- PAKKAUKSET MUUT VODKAT & VIINAT

Lisätiedot

Kuohuvaahto.com Bremenissä

Kuohuvaahto.com Bremenissä Kuohuvaahto.com Bremenissä Kuohuvaahto.com päätti tutustua pohjoissaksalaiseen Bremenin kaupunkiin. Kaupunki on tunnettu kansainvälisesti menestyneestä Becks oluestaan ja Werder Bremen jalkapallojoukkueestaan.

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 2081/92. REKISTERÖINTIHAKEMUS : 5 artikla ( ) 17 artikla (x) Asiakirjan kansallinen numero:

NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 2081/92. REKISTERÖINTIHAKEMUS : 5 artikla ( ) 17 artikla (x) Asiakirjan kansallinen numero: NEUVOSTON ASETUS (ETY) N:o 2081/92 REKISTERÖINTIHAKEMUS : 5 artikla ( ) 17 artikla (x) FI/06/97/50730400.W00 (DE) SAN( ) SMM(x) Asiakirjan kansallinen numero: 1. Jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen:

Lisätiedot

Hunajaisen pehmeä ja maukas, pihkan sävyinen olut kaikkiin tilanteisiin! Maltaat: Pilsner, Munich, Vienna, Cara Plus ja Acidiculated Malt

Hunajaisen pehmeä ja maukas, pihkan sävyinen olut kaikkiin tilanteisiin! Maltaat: Pilsner, Munich, Vienna, Cara Plus ja Acidiculated Malt Lapin Panimo on käsityöläispanimo Rovaniemellä. Valmistamme pehmeitä, puhtaita ja helposti juotavia suodattamattomia oluita. Tuotteissamme ei ole mitään lisä- tai säilöntäaineita. Maista raikkaita oluitamme

Lisätiedot

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT

PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT PANIMO VIINIT VÄKEVÄT ALKOHOLITTOMAT LONG DRINKIT OLUET SIIDERIT PUNAVIINIT VALKOVIINIT KUOHUVIINIT ROSEEVIINIT JÄLKIRUOKA & VÄKEVÖIDYT VIINIT HANA- PAKKAUKSET MUUT VODKAT & VIINAT

Lisätiedot

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina PÄIVI POHJOLAINEN 15.3.2017 asddadadas Tästä se alkoi se Turun ruokakulttuurin kukoistus Turun linnan kautta suomalaiset oppivat käyttämään haarukkaa, juomaan

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

die Olympischen Spiele: 1936 B:ssä järjestettiin kesäolympialaiset, joita kansallissosialistit käyttivät myös propagandistisesti hyväkseen.

die Olympischen Spiele: 1936 B:ssä järjestettiin kesäolympialaiset, joita kansallissosialistit käyttivät myös propagandistisesti hyväkseen. Lektion 2 Eine Wild-East-Tour ÜB. 1 (2) die Spree: Berliinin läpi virtaava joki der Bundeskanzler: pääkaupunkiaseman vuoksi Saksan politiikan johtohahmon, liittokanslerin, asemapaikka die Türkei (Turkki):

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Rökporter 6% 6,00/0,4. Coffee Stout 6% 6,00/0,4. camarillo 4,7% 5,50/0,4. Örebro Bitter 5,8% 5,50/0,4

Rökporter 6% 6,00/0,4. Coffee Stout 6% 6,00/0,4. camarillo 4,7% 5,50/0,4. Örebro Bitter 5,8% 5,50/0,4 HANAOLUET Nils Oscar Company AB Kalasöl 5,2% 5,50/0,5 3,50/0,3 Rökporter 6% 6,00/0,4 Coffee Stout 6% 6,00/0,4 Närke Kulturbryggeri camarillo 4,7% 5,50/0,4 Örebro Bitter 5,8% 5,50/0,4 Julita S 11-24 5 %

Lisätiedot

Bastioni Höpken on osa Suomenlinnan vanhinta linnoitusosaa. KLP 0,33 l

Bastioni Höpken on osa Suomenlinnan vanhinta linnoitusosaa. KLP 0,33 l Unescon maailmanperintökohteessa, Suomenlinnan saarella, tehdään oluita ja siidereitä tinkimättömällä ammattitaidolla. Noudatamme parhaita valmistusperinteitä ja hyödynnämme nykyaikaisia menetelmiä. Tässä

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö PIETARI 15.1.-25.2.2017 Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö 15.1. alkoi ensimmäinen matkani Pietariin, ja samalla ensimmäinen matkani Venäjälle. Junassa tapasin itselleni

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

SAKSAN ELINTARVIKEMARKKINAT

SAKSAN ELINTARVIKEMARKKINAT SAKSAN ELINTARVIKEMARKKINAT TUTUSTUMISMATKA VÄHITTÄISKAUPPAAN JA VIENTIMAHDOLLISUUKSIIN 2.- 4.6.2015 HAMPURI, ROSTOCK, BERLIINI OHJELMA TIISTAI 2.6. HAMPURI Hampuri vanha hansakaupunki ja kansainvälisen

Lisätiedot

#1 MUFLONI Lisäksi UUTUUS: Mufloni Mango IPA, 6%

#1 MUFLONI Lisäksi UUTUUS: Mufloni Mango IPA, 6% +358 40 5502364 www.olutsatama.fi/ Lutakonaukio, Jyväskylä, Jyväskylä, 40100 OLUTSATAMA 2019 Listaan kerätään OlutSatamassa tarjolla olevat oluet ja sitä päivitetään luultavasti viime hetkiin saakka, osa

Lisätiedot

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 24.4.2014 1/13 SM 54. JÄSENRETKI Saunaseura SaunaMafia ry:n saunaretki keväiseen Berliiniin. AIKA: To 10. - Su 13.4.2014 PAIKKA: Berliini, BRD Meidän jäsenet, maalla, merellä ja ilmassa eli

Lisätiedot

SYÖ & JUO. Panimomestareilla on mukavaa... Tyylinäytteen antavat Plevnan Sam Viitaniemi ja Nøgne Ø:n Kjetil Jikiun

SYÖ & JUO. Panimomestareilla on mukavaa... Tyylinäytteen antavat Plevnan Sam Viitaniemi ja Nøgne Ø:n Kjetil Jikiun Olutopas.infon erikoisnumero 14.10.2007 - Hinta 0,00 (sis. ALV) Nøgne Ø Guest Brew @ Plevna Tampere - 3.10.2007 Teksti ja taitto: Seppo Äyräväinen, kuvat: Päivi Kuusjärvi SYÖ & JUO Panimomestareilla on

Lisätiedot

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä 25.6.2014 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Perustietoa liikenneasemista virallisten

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

KIINA. Työssäoppiminen 2018

KIINA. Työssäoppiminen 2018 KIINA Työssäoppiminen 2018 MIKSI HALUSIN KIINAAN? Täysin erilainen kuin Suomi Todella suuri valtio Talous kasvaa huimaa vauhtia Onnistunut luomaan laajan ja aktiivisen markkinaverkoston ympäri maailman

Lisätiedot

Beetle Bug NEIPA 6.2%, sameaa humalanektaria sisäiselle hipille. Kegituote 2dl 4 /4dl 8

Beetle Bug NEIPA 6.2%, sameaa humalanektaria sisäiselle hipille. Kegituote 2dl 4 /4dl 8 TOP FUEL Top Fuel Beer Company on 2014 perustettu lohjalainen pienpanimo. Teemme kaikki tuotteemme täysin käsityönä tuotannosta aina korkittamiseen ja pakkaamiseen saakka. Top Fuel on pienpanimoiden maailmassa

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

ÜB. 1. a) Lektion 7. Ein Gute-Nacht-Bier ÜB. 2 (1) ÜB. 1. b)

ÜB. 1. a) Lektion 7. Ein Gute-Nacht-Bier ÜB. 2 (1) ÜB. 1. b) ÜB. 1. a) Lektion 7 Ein Gute-Nacht-Bier 1. Mozart-Straße 23 2. Kahden hengen huone maksaa 103-170 euroa. 3. Ensin lähijunalla Marienplatzille ja sitten metrolla Universitätille (yliopiston pysäkille).

Lisätiedot

Vuonna 2010 kilpailussa on neljä sarjaa: pohjahiivaoluet, pale ale, imperial stout ja belgialainen vahva vaalea pintahiivaolut

Vuonna 2010 kilpailussa on neljä sarjaa: pohjahiivaoluet, pale ale, imperial stout ja belgialainen vahva vaalea pintahiivaolut Valtakunnallinen kotiolutkilpailu 2010 Perinteisen Oluen Seura jatkaa Suomen Kotiolutyhdistyksen toimintaa järjestämällä viidennentoista kerran valtakunnallisen kotiolutkilpailun kaikille kotiolutta harrastuksenaan

Lisätiedot

Neuvoja ja ohjeita Berliinin taiteilija-asunnon käyttäjälle

Neuvoja ja ohjeita Berliinin taiteilija-asunnon käyttäjälle Berliinin residenssi Satakunnan taidetoimikunnan taiteilija-asunto Berliinissä on Weddingin kaupunginosassa osoitteessa Liebenwalder Strasse 34a. 66 neliön asunnossa on kaksi makuuhuonetta, keittiö, kylpyhuone

Lisätiedot

SONNISAARI #14 OLU BRYKI RAUM / SUUPOHJAN PANIMO #9 BOCK S CORNER BREWERY #8

SONNISAARI #14 OLU BRYKI RAUM / SUUPOHJAN PANIMO #9 BOCK S CORNER BREWERY #8 SONNISAARI #14 Orange Nelson Sauvin Barley Wine 10.2% Kuin suussa sulavaa appelsiinikonvehtia Nelson Sauvinilla humaloituna. Souri Geller Sour Pale Ale 4.8% Vehnäisen hedelmäinen, Amarillolla humaloitu

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Sheet1. Viro 5.80 Jälkimakuna kohtuullinen kitkeryys. Hieman hedelmään vivahtava maku. Humala taittaa

Sheet1. Viro 5.80 Jälkimakuna kohtuullinen kitkeryys. Hieman hedelmään vivahtava maku. Humala taittaa Merkki Alkuperä vol% Arvostelu/Ari Arvosana Arvostelu pvm. HUOM! 59 Brewing company OU Tanker Craft FM Pale Ale Alkumaku raikas mieto ja sitruksinen. Maussa on mukavaa kirpeyttä sitruksen lisäksi. Mallas

Lisätiedot

Nøgne Ø, Norja Bierbrouwerij Emelisse, Hollanti Nils Oscar Company, Ruotsi

Nøgne Ø, Norja Bierbrouwerij Emelisse, Hollanti Nils Oscar Company, Ruotsi Nøgne Ø, Norja #100 10% 10,00/0,5 Ibseniläinen tulkinta Imperial IPAsta tai barley winesta, ihan kuinka haluat. Syvän hedelmäinen ja massiivisen humaloitu taideteos, jonka arvo kestää vuodesta toiseen

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

LAMMIN SAHTI -Suomen vanhin pienpanimo-

LAMMIN SAHTI -Suomen vanhin pienpanimo- LAMMIN SAHTI -Suomen vanhin pienpanimo- Lammin Sahti 7,5%. Aito perinteinen sahti Siideri 4,7%. Aito omenasiideri tuoreomenoista. Fillari 2,2%. Kevyt sitruunainen olut Naakka 7,0% Vahva ale STALLHAGEN

Lisätiedot

7,0% KALEVA BREWING COMPANY

7,0% KALEVA BREWING COMPANY LAMMIN SAHTI Lammin Sahti 7,5%. Aito perinteinen sahti OmenaSiideri 4,7%. Aito omenasiideri tuoreomenoista. Pulu - Mansikkasiideri 4,7% Kuusamon mansikkatilan mansikkamehulla maustettu siideri. Naakka

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

ISO-KALLAN PANIMO Iso-Kallan Panimo on kuopiolainen 2013 perustettu panimo, jonka vuosikapasiteetti tällä hetkellä on noin litraa.

ISO-KALLAN PANIMO Iso-Kallan Panimo on kuopiolainen 2013 perustettu panimo, jonka vuosikapasiteetti tällä hetkellä on noin litraa. LAMMIN SAHTI Lammin Sahti 7,5%. Aito perinteinen sahti OmenaSiideri 4,7%. Aito omenasiideri tuoreomenoista. Pulu - Mansikkasiideri 4,7% Kuusamon mansikkatilan mansikkamehulla maustettu siideri. Naakka

Lisätiedot

KORJAUSRAKENTAMISEN EXCURSIO, 10.-12.02.2014 BERLIINI

KORJAUSRAKENTAMISEN EXCURSIO, 10.-12.02.2014 BERLIINI O S A L L I S T U J A T : O U L U N K A U P U N G I N R A K E N N U S V A L V O N T A : M A R K K U H I E N O N E N, J U H A J Ä R V E N P Ä Ä J A T O M M I R I I P P A O U L U N T I L A K E S K U S :

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelman laatimisprosessi: Olutravintola

Liiketoimintasuunnitelman laatimisprosessi: Olutravintola Liiketoimintasuunnitelman laatimisprosessi: Olutravintola Pesälä, Heidi 2015 Leppävaara Laurea-ammattikorkeakoulu Leppävaara Liiketoimintasuunnitelman laatimisprosessi: Olutravintola Pesälä Heidi Hotelli-

Lisätiedot

LUOMUOLUT JA LUOMUOLUTMARKKINAT

LUOMUOLUT JA LUOMUOLUTMARKKINAT LUOMUOLUT JA LUOMUOLUTMARKKINAT 31.1.2013 Teerenpeli Yhtiöt Oy TEERENPELI YHTIÖT OY TEERENPELI PANIMO & TISLAAMO OY TEERENPELI RAVINTOLAT OY F-YRITTÄJÄT Lahtelainen perheyritys, perustettu 1994 Henkilöstö

Lisätiedot

Lataa Helsingin puistojen kestävät kaunottaret - Satu Tegel. Lataa

Lataa Helsingin puistojen kestävät kaunottaret - Satu Tegel. Lataa Lataa Helsingin puistojen kestävät kaunottaret - Satu Tegel Lataa Kirjailija: Satu Tegel ISBN: 9789517184793 Sivumäärä: 112 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.78 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu.

Lisätiedot

Matka Berliiniin jouluna 2015

Matka Berliiniin jouluna 2015 5 1 0 2 a n u l u o j i n i i l r e B Matka Berliiniin jouluna 2015 Berliini on mukava matkakohde ympärivuoden. Tämän lehden aiheena on esitellä Berliinin mukavia nähtävyyspaikkoja joihin oman matkani

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

ISO-KALLAN PANIMO SAIMAA BREWING CO.

ISO-KALLAN PANIMO SAIMAA BREWING CO. LAMMIN SAHTI -Suomen vanhin pienpanimo- Lammin Sahti 7,5%. Aito perinteinen sahti Siideri 4,7%. Aito omenasiideri tuoreomenoista. Naakka 7,0% Vahva ale ISO-KALLAN PANIMO Blonde 5.9% Savolaisten maallikkojen

Lisätiedot

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä MARA

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä MARA Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä 2.6.2014 Kyselyn tulokset Kauppa- ja ravintolamyynnin ja keskioluen vähittäismyynnin osuudet myynnistä

Lisätiedot

Kuivahumaloitu, trooppisen hedelmäinen IPA, jossa pitkä, kuiva jälkimaku. Zorrokin tykkää Zerosta! The Fundamental Blackhorn 11%

Kuivahumaloitu, trooppisen hedelmäinen IPA, jossa pitkä, kuiva jälkimaku. Zorrokin tykkää Zerosta! The Fundamental Blackhorn 11% Slottskällans Bryggeri, Ruotsi Nelson 4,5% Aromaattinen, uusiseelantilaisella Nelson Sauvin hittihumalalla humaloitu konstailematon ja raikkaan katkera lager. Olut, jota kaikkien janoisten sankarilla Kari

Lisätiedot

Berliini. Uusi, uljas Christian Koban -ketjun liikkeissä myydään trendikästä kitschiä ja design-tavaroiden halpakopioita.

Berliini. Uusi, uljas Christian Koban -ketjun liikkeissä myydään trendikästä kitschiä ja design-tavaroiden halpakopioita. 15:56 Sivu 36! Berliinin uusin museo on 2003 avattu, kiinalaissyntyisen I.M. Pein suunnittelema Die Deutsche Historische Museumin laajennus. Uusi, uljas! DOM Christian Koban -ketjun liikkeissä myydään

Lisätiedot

Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015

Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015 Talous ja ympäristötilastot Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015 Marraskuu 2015 Tilastokeskus: 00022 Tilastokeskus 029 551 1000 Toimeksiantaja: Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 2 Alkoholijuomien

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

LAMMIN SAHTI -Suomen vanhin pienpanimo-

LAMMIN SAHTI -Suomen vanhin pienpanimo- LAMMIN SAHTI -Suomen vanhin pienpanimo- Lammin Sahti 7,5%. Aito perinteinen sahti Siideri 4,7%. Aito omenasiideri tuoreomenoista. Fillari 2,2%. Kevyt sitruunainen olut Naakka 7,0% Vahva ale PIHTLA ÕLLEKÖÖK

Lisätiedot

Suomen Paras Olut on kuopiolaisen Iso-Kallan Panimon Groteski!

Suomen Paras Olut on kuopiolaisen Iso-Kallan Panimon Groteski! Julkaisuvapaa 14.9.2018 klo 02.00 SUOMEN PARAS OLUT- KILPAILU/ TULOSTIEDOTE Suomen Paras Olut on kuopiolaisen Iso-Kallan Panimon Groteski! Suomen Paras Olut on vuonna 2019 kuopiolaisen Iso-Kallan Panimon

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ. Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013

TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ. Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013 TERVETULOA RESPECTAAN ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ Juha Peltoniemi Respecta Oy 7.11.2013 Respecta Respecta Oy tuottaa apuvälineisiin perustuvia tutkittuja ja yksilöllisiä palveluja, joiden tavoitteena on ihmisen itsenäisen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LUONNOS 1.12.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 9 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annettua

Lisätiedot

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä 30.6.2017 Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Stockmann Herkut Suomessa siirtyvät S-ryhmälle S-ryhmä ostaa Stockmann Herkkujen päivittäistavaraliiketoiminnan

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Technische Universität Berlin WS 2013-2014

MATKARAPORTTI Technische Universität Berlin WS 2013-2014 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kv-toimisto MATKARAPORTTI Technische Universität Berlin WS 2013-2014 Tuomas Suikkanen (Kete5) 2 Sisällysluettelo 1. Alkuvalmistelut... 3 2. Asuminen ja Berliini... 3

Lisätiedot

Osakeanti

Osakeanti Osakeanti 1.3.3018 09.09.2018 http://www.isokallanpanimo.fi/fi/osakeanti.html Meidän panimo Panimo perustettiin Vaaraslahteen vuoden 2013 lopulla juuri kuumimman pienpanimo aallon alkaessa. Vaaraslahden

Lisätiedot

Suuri suomalainen pienpanimobuumi olut on tiedettä ja teknologiaa

Suuri suomalainen pienpanimobuumi olut on tiedettä ja teknologiaa Tekniikan maailma http://tekniikanmaailma.fi/suuri-suomalainen-pienpanimobuumi-olut-on-tiedetta-ja-teknologiaa/ Kuvasarja laitteistoista löytyy linkin alussa. Tähän kuvia ei ole nostettu. Suuri suomalainen

Lisätiedot

Olutliitto ry. on oluenkuluttajien riippumaton, valtakunnallinen etujärjestö.

Olutliitto ry. on oluenkuluttajien riippumaton, valtakunnallinen etujärjestö. Olutliiton Alko-selonteko Olutliitto ry. on oluenkuluttajien riippumaton, valtakunnallinen etujärjestö. Olutliiton tehtävänä on puolustaa oluenkuluttajien oikeuksia sekä vaalia olutkulttuuria toimien oluen

Lisätiedot

Lataa Todellisuuden rakenne - David Deutsch. Lataa

Lataa Todellisuuden rakenne - David Deutsch. Lataa Lataa Todellisuuden rakenne - David Deutsch Lataa Kirjailija: David Deutsch ISBN: 9789525202052 Sivumäärä: 352 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.01 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat

Lisätiedot

79 NCC TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI. Kiinnostus alueeseen. NCC Business Parks -konsepti

79 NCC TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI. Kiinnostus alueeseen. NCC Business Parks -konsepti 79 NCC TONTINVARAUSANOMUS 1 (3) 20.2.2007 Helsingin kaupunki Kiinteistövirasto (kirjaamo) Katariinankatu 1 00 1 70 TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI Kiinnostus

Lisätiedot

Turun asukasluku

Turun asukasluku Nyt tuli tarjolle hyvätuottoinen viiden kerrostalokaksion kokonaisuus Turusta! Kyseessä on suuri 92 asunnon 1970-luvulla rakennettu taloyhtiö, joka sijaitsee n. 6,0km päässä Turun keskustasta Lausteen

Lisätiedot

20. LAMMIN SAHTI 14. SAIMAA BREWING CO. 14. MALMGÅRD. Lammin Sahti 7,5%. Aito perinteinen sahti Naakka Portteri 7,0% Täyteläinen portteri

20. LAMMIN SAHTI 14. SAIMAA BREWING CO. 14. MALMGÅRD. Lammin Sahti 7,5%. Aito perinteinen sahti Naakka Portteri 7,0% Täyteläinen portteri 20. LAMMIN SAHTI Lammin Sahti 7,5%. Aito perinteinen sahti Naakka Portteri 7,0% Täyteläinen portteri 14. SAIMAA BREWING CO. Brewer s Organic Kaito Lager 4,5% Gluteeniton Kaito Lager on kullankeltainen

Lisätiedot

TAVARANTOIMITTAJA- TILAISUUS 14.4.2016

TAVARANTOIMITTAJA- TILAISUUS 14.4.2016 TAVARANTOIMITTAJA- TILAISUUS 14.4.2016 Tervetuloa! OHJELMA 9.30 Tilaisuuden avaus - Tervetuloa ja ajankohtaiset - Valikoimastrategia 2017-2020 - Verkkokaupan tilannekatsaus 11.15 Tauko ja siirtyminen 11.30

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava

17.2.2016 1 (7) vähintään 50000 pulloa; pullojen lukumäärä ilmoitettava 17.2.2016 1 (7) GLÖGIT Alkuperämaa ei määrätty; ilmoitettava Viiniglögi KW160205 viiniglögi täydentävä punaviiniglögi vähittäismyyntihinta enintään 7,99 euroa vähintään 100000 pulloa; pullojen lukumäärä

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

FINNLAND AURINKO JUOMA COCA COLA SOFTDRINK OY SINEBRYCHOFF AB KERAVA CROWMOOR EXTRA DRY APPLE SINEBRYCHOFF PORI

FINNLAND AURINKO JUOMA COCA COLA SOFTDRINK OY SINEBRYCHOFF AB KERAVA CROWMOOR EXTRA DRY APPLE SINEBRYCHOFF PORI FINNLAND AURINKO JUOMA COCA COLA SOFTDRINK OY SINEBRYCHOFF AB CROWMOOR EXTRA DRY APPLE SINEBRYCHOFF PORI CROWMOOR EXTRA DRY CIDER SINEBRYCHOFF PORI FIZZ ORIGINAL DRY FIZZ SWEET PERRY FIZZ DRY CIDER GIN

Lisätiedot

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Vuodenvaihteessa viikoilla 53 ja 1 Suomeen saapui Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta 136 000 venäläistä, kun vuotta aiemmin määrä oli noin 20 000 matkustajaa

Lisätiedot

Lataa Kokeilusta toimivaksi mentorointimalliksi. Lataa

Lataa Kokeilusta toimivaksi mentorointimalliksi. Lataa Lataa Kokeilusta toimivaksi mentorointimalliksi Lataa ISBN: 9789525596502 Sivumäärä: 79 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.44 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin löytää lisätietoa

Lisätiedot

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä To i m i s t o ta l o Ylits e muiden Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 Kau ko kat s e i Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee

Lisätiedot

RENAULT ERÄITÄ TIETOJA AUTOILIJOILLE

RENAULT ERÄITÄ TIETOJA AUTOILIJOILLE RENAULT ERÄITÄ TIETOJA AUTOILIJOILLE RENAULT-TEHDAS Me olemme ylpeitä saadessamme edustaa merkkiä RENAULT. Olemme ylpeitä senjohdosta, että se pieni tehdas, jonka Louis Renault perusti 1898 on kahdessakymmenessäkuudessa

Lisätiedot

TURUN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN MELUKÄVELY

TURUN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN MELUKÄVELY TURUN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN MELUKÄVELY 8.10.2014 Hiljan päivänä TLSY järjesti melukävelyn. Kävelyn aikana kuunneltiin kaupungin melua, sen voimakkuutta ja laatua sekä arvioitiin äänimaiseman laatua.

Lisätiedot

Lataa Dementiakoti - Helinä Kotilainen. Lataa

Lataa Dementiakoti - Helinä Kotilainen. Lataa Lataa Dementiakoti - Helinä Kotilainen Lataa Kirjailija: Helinä Kotilainen ISBN: 9789529920907 Sivumäärä: 58 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.25 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholijuomien matkustajatuonti Matkustajien tuomien alkoholijuomien kulutus

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009

Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa. Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Yhteistyö ohrasta olueksi -tuotantoketjussa Silja Home Oy Panimolaboratorio-Bryggerilaboratorium Ab 22.4.2009 Ohrasta olueksi tuotantoketjun tutkimus Tuotantoketjulla pitkäjänteinen yhteistyö Panimolaboratorio

Lisätiedot

Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011

Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Parkano Pentinrannan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Suunnittelutalo Oy / Parkanon kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015 TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 KAU KO KAT S E I S E N VAL I N TA Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle p aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

Arvonlisäveron alentamisesta hyötyisi koko matkailu- ja ravintola-ala

Arvonlisäveron alentamisesta hyötyisi koko matkailu- ja ravintola-ala KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Anniskelun hintakilpailukyky heikko Arvonlisäveron alentamisesta hyötyisi koko matkailu- ja ravintola-ala KUVA (korkeus

Lisätiedot

Olutklusterin kehittämishanke

Olutklusterin kehittämishanke Olutklusterin kehittämishanke Erikoiskasvien viljelyinfo 8.11.2018, Kalajoki Susanne Heiska, erikoistutkija Pienpanimolain muutos 2015 käynnisti pienpanimobuumin - Ei näytä laantumisen merkkejä Parin viime

Lisätiedot