Suuri suomalainen pienpanimobuumi olut on tiedettä ja teknologiaa

Transkriptio

1 Tekniikan maailma Kuvasarja laitteistoista löytyy linkin alussa. Tähän kuvia ei ole nostettu. Suuri suomalainen pienpanimobuumi olut on tiedettä ja teknologiaa Suomalaiset pienpanimot surffaavat menestyksen aallonharjalla. Työtekniikat, laitteistot ja reseptit on viritetty huippuunsa. Yhä uusia tuotteita virtaa kauppojen hyllyille, ravintoloihin ja vientiin. Näkymä hitsautuu pysyvästi sarveiskalvoille. 126-vuotiaan uusrenessanssirakennuksen maakellarin mahtavien kiviseinien suojissa sykkii ja sihisee monimetristä mustekalaa muistuttava letkukimppu. Kimpun linjastoissa kulkevat oluet ja jäähdytyslinja, jota kellarin seinustoilla ärisevät kompressorit viilentävät. Useita metrejä maakellarin yläpuolella Panimoravintolan Koulun pubissa on juuri lausuttu tilaus: Yksi iso Maisteri ja yksi pieni Reksi, kiitos. Jos tilauksen tekijä nostaa katseensa korkean salin katonrajaan, se kohtaa tuhatlitraisten painetankkien rivistön. Olut soljuu yläilmoista muhevasti vaahtokukalla varustettuna, kun tarjoilija laskee hanasta tuopillisen. Skool! Ennen kuin oluen ystävä pääsee maltaisten makujen äärelle, juoma on käynyt läpi monivaiheisen prosessin. Suomen suurimman ravintolapanimon olutmestarina vuodesta 2001 asti toiminut Teija Tuovinen-Laiho vastaa oluiden reseptiikasta. Liki vuosittain on työn alla uusi tuote. Nyt eletään IPA-tyyppisten, voimakkaasti humaloitujen oluiden kulta-aikaa. Uusimpana trendinä näyttäisi olevan tulollaan steam beer eli höyryolut. Elintarvikeinsinöörin ja automaatiomekaanikon koulutukset ovat olleet tarkkaan käytössä, sillä Tuovinen-Laiho huolehtii lomatuuraajaa lukuunottamatta yksin koko panimon kaikista prosesseista sekä lisäksi laitteistojen pesu-, huolto- ja korjaustöistä, viranomaisasioista ja tilauksista. Mallastamo valssaa ja säätää

2 Oluen panijan raaka-ainelista on yksinkertainen. Tarvitaan vain maltaita, vettä, humalat ja hiivaa. Ammatistaan ylpeä olutmestari ei hyväksy kikkailua, kuten oluiden jälkiterästämistä, jotta alkoholiprosentti saataisiin nousemaan viinimäisen korkeaksi. Kaiken pitää tapahtua puhtaasti käymisteitse. Noudatamme Reinheitsgebotia eli oluen puhtauslakia. Panemme olutta, joka on puhdas, säilöntäaineeton tuoretuote. Baijerissa vuonna 1516 annetun määräyksen mukaan ainoat ainesosat joita voi käyttää oluen panossa, ovat vesi, ohra (mallas) ja humala. Hiivaa ei mainita, sillä Louis Pasteur keksi mikro-organismien roolin käymisprosessissa vasta luvulla. Suomessa on pitkät mallasohran viljelyperinteet. Suomalaisille painimoille maltaat saapuvat säkkitavarana Lahden Viking Malt -mallastamolta, jolla on alan monopoliasema. Suurin osa maltaista tulee valmiiksi rouhittuna, kokonaiset maltaat olutmestari siirtää säkeissä mallasvarastosta rouhintahuoneen kaksivalssimyllyn uumeniin. Mallastamo valitsee parhaat lajikkeet ja muokkaa niiden maut, entsyymipitoisuudet ja muut ominaisuudet valmiiksi panimoiden käyttöön. Käytämme muun muassa keksimallasta (Cookie) ja karamellimallasta (Crystal), lisäksi Black-, Munich-, Pilsner-, Pale Ale- ja savumallasta sekä mallastettua vehnää, olutmestari listaa. Humalat saapuvat Saksasta, sillä Suomessa ei ole tasalaatuista ja ammattimaista humalankasvatusta. Joissakin pienpanimoissa käytetään humalankäpyjä, useimpiin humalat tulevat pelletteinä. Työtekninen palapeli Panimoprosessien suunnittelu on sivustakatsojan silmin päätä särkevän kiemurainen työtekninen manööveri. Koulussa keitetään joka viikko uutta tuotetta, joten samanaikaisesti eri vaiheissa on valmistumassa aina 6 7 eri tuotetta. Kaikissa kymmenessä käymissäiliössä on aina jotain meneillään, sillä tuotevalikoimassa on myös kolme siideriä. Olutmestarin päässä risteilee aikataulujen verkosto, joka rakentuu peräkkäin, limittäin ja päällekkäin. Esimerkiksi yhden Lehtori-erän valmistus kestää noin 1 1,5 kuukautta, eikä tuote saa loppua yllättävästi kesken. Keittopäivät on osattava ajoittaa sen mukaan, mitä on varastossa sekä arvioitava mikä tuote on loppumassa seuraavan kuukauden sisällä. Kaikki työvaiheet ovat manuaalisia eli olutmestari ohjaa prosessit vaiheesta toiseen. Ja olutta todella menee suuressa panimoravintolassa. Kuukauden aikana vaaleaa olutta valmistuu ja astioidaan litraa, lisäksi muut olutlaadut. Sesonkivaihtelu on suurta. Vuoden 2015 touko elokuussa Koulun menekki oli lähes litraa oluita ja noin litraa siideriä. Tammi huhtikuussa olutta meni noin litraa ja siideriä litraa. Syys joulukuu nousee yleensä liki kesämyynnin tasoon, paitsi siiderin osalta.

3 Mäskistä vierteeksi Olutmestarin viikko alkaa voimaillen. Hän nostelee parissa päivässä 700 kiloa maltaita tuutista mäskäyskattilaan. Mallasrouhe mäskätään veteen, johon maltaissa oleva tärkkelys hajoaa. Sitä ennen vesi on lämmitettävä höyrykeittimellä. Veden laatu on oleellinen asia, aktiivihiilisuodatus varmistaa moitteetonta makua ja laatua. Monivaiheisessa infuusiomäskäyksessä lämpötilaa nostetaan vaiheittain asteesta ylöspäin. Lopuksi lämpötila on 78 astetta ja on ulosmäskäyksen aika, eli mäskiä on sokeroitu maksimimäärä ja vaihe lopetetaan. Seuraavaksi mäski päätyy siiviläammeeseen, jossa siitä erotetaan vierre, joka on kirkasta ja hyvin sokeripitoista nestettä. Mäskäysjäte eli rapa käytetään eläinten rehuksi. Vierre siirretään takaisin keittokattilaan, jossa sitä keitetään 1,5 tuntia. Keiton aikana lisätään humalat, aluksi happoinen katkerohumala, sillä katkeron uuttamiseksi humalaa on keitettävä kauemmin. Näin on saatu aikaan oluen runko, jolle ryhdytään rakentamaan loistavaa lopputulosta. Keiton loppupuolella on aromihumalan eli olutmestarin mielikuvituksen ja taiteellisen loppusilauksen vuoro. Lopussa voidaan vielä halutessa lisätä katkeroa. Rupa pyörteellä pois Keitetty vierre pumpataan whirlpooliin eräänlaiseen pyörrealtaaseen jossa vierre kieppuu vinhasti ympäri. Astian keskelle syntyy pyörteen voimasta rupa eli keko saostuneita valkuaisaineita ja humalan roskia. Vaihetta seuraa vierteen jäähdytys ja ilmastus. Vierre lepää 20 minuuttia ja kulkee sitten levylämmönvaihtimen läpi, jossa se jäähdytetään jäävesivaipan avulla hiivauslämpötilaan. Kuumassa hiiva kuolee. Viilentynyt ja steriilillä ilmalla ilmastettu vierre pumpataan käymistankkiin, jossa hiiva jo odotteleekin valmiina. Tavallinen oluen nautiskelija yllättyy kuullessaan, että ei ole olemassa vain yhtä kotileipurin hiivaa, vaan peräti satoja erilaisia hiivoja, joita painimot käyttävät. Esimerkiksi hiivojen kyvyssä kestää alkoholipitoisuuksia on suuria eroja. Hiiva vaikuttaa olennaisesti myös oluen makuun sekä tyyppiin. Käymisvaiheet kestävät 4 8 viikkoa. Hiiva käyttää sokereita hiilidioksidiksi ja alkoholiksi. Noin viikon kestävän pääkäymisen jälkeen käymistankkien lämpötilaa lasketaan, ne paineistetaan ja aloitetaan sedimentoituneen hiivan poisto. Kypsyminen vie vähintään neljä viikkoa. Valmiit tuotteet astioidaan litran painetankkeihin ja 30 litran tynnyreihin, josta ne pumpataan paineella hanojen kautta tuoppeihin, Tuovinen-Laiho kertoo. BRITTIHENKISTÄ KÄSITYÖLÄISOLUTTA KARTANONMILJÖÖSSÄ

4 Lähituotanto on päivän sana, ja puhtaat, kotimaiset raaka-aineet maistuvat niin kuluttajille kuin elintarviketeollisuudellekin. Pienpanimon raaka-aineiden matka pellosta pulloon voi olla lyhyt. Itä-Uudellamaalla Pernajassa toimivan Malmgårdin Panimon viljaraaka-aineesta osa saadaan Malmgårdin kartanon omilta pelloilta. Muinaisviljat speltti ja lajikkeena vuotta vanha emmervehnä antavat panimon tuotteisiin osaltaan makuvivahteita ja syvyyttä. Valmistamme olutta brittiläisten perinteiden mukaan ja käsityönä. Kuuden oluenvalmistuksen ammattilaisen voimin tuotanto kasvaa tasaisesti, nyt olutta valmistuu litraa vuodessa. Tavoitteena on litraa, mutta oluet tehdään myös jatkossa käsityönä, korostaa panimomestari ja toimitusjohtaja Tuomas Markkula. Markkula on biotekniikan diplomi-insinööri ja Skotlannissa koulutettu panimomestari sekä pienpanimoalan opettaja, jonka uralle mahtuu myös työ VTT:n painimotutkimuksen parissa. Malmgårdin Panimo onkin hyvä esimerkki suomalaisesta pienpanimosta, jonka menestys ei ole sattumaa. Sen ja monen muun menestyvän pienpanimon töissä toimii nykyään kokeneita, panimoalan kurssit käyneitä ja usein hyvinkin korkeasti koulutetuttuja elintarvikealan ammattilaisia. Se selittää osaltaan pienpanimobuumia, sillä ammattitaito näkyy suoraan tuotteiden suosiossa. Kun laatu ei heittele ja tarjolla on mitä erilaisimpia oluita joka makuun, kauppias ostaa ja kuluttaja kiittää. Kauppojen hyllyille ja ravintolan tiskeille marssitetaan tihenevään tahtiin uusia pienpanimotuotteita. Kauas on siis kuljettu kotiolutpurkkien parissa harrastelusta. Kaikki ei ole kuitenkaan toisin, vaikka skaala kasvaa ja ammattitaito sekä laaduntarkkailu edistyy. Oluen panon perusasiat ja tekijöiden innostus eivät ole muuttuneet miksikään. Myös Markkulan kiinnostus panimoalaan syttyi aikoinaan kotiolutta valmistaessa. Saksalainen vs. brittiläinen panimo Suomalaisissa pienpanimoissa on käytössä kaksi tapaa tehdä olutta. Malmgårdin Panimon brittityyli poikkeaa saksalaisesta tai laajemmin keskieurooppalaisesta menetelmästä. Ulospäin tyyliero näkyy heti. Brittimallissa astioiden ulkopintaa peittää vanhoja panimoperinteitä henkivä puupanelointi ja malli on tasapohjaisen tynnyrimäinen. Saksalaisten suppilomaisesti alaspäin kapenevat säiliöt ovat käytännöllisyyttä korostaen terästä. Valmistusmenetelmänä brittityyli on yksinkertaisempi ja nopeampi. Saksalaisessa menetelmässä mäskäyslämpötilaa nostetaan vaiheittain. Britit käyttävät yksivaihemäskäystä, joka kestää asteessa 1 1/2 tuntia. Yhteen valmistueräämme menee kiloa viljaa ja keittomäärä on litraa. Kun vesi lämmitetään yön aikana, vierteen valmistus vie kahdeksan tuntia, kertoo Markkula. Aikoinaan eri mäskäystavat juontuivat raaka-aineiden ominaisuuksista, nykyään niillä pyritään erilaisiin makumaailmoihin. Käsityöläisversio eli brittityyli rajoittaa raaka-aineiden käyttöä jonkin verran, esimerkiksi vehnäoluen teko on hankalampaa. Vehnää voidaan toki käyttää osana reseptiä.

5 Toinen ero liittyy käymistankkeihin. Käytämme avokäymistä, jolloin hiilidioksidi saa tuulettua vapaasti pois. Menetelmä vaikuttaa hiivan tuottamiin käymisaromeihin eli vapaasti hengittävä hiiva tuottaa enemmän hedelmäisiä aromeita. Hiiva onkin valmistuksen merkittävin osatekijä. Meillä hiiva kiertää kymmenen kertaa, ja sen mikrobiologista laatua tutkitaan tarkoin. Markkula kehittää joka vuosi 5 10 uutta tuotetta. Vuonna 2009 Savonlinnan Huvila -panimon tuotannon Malmgårdiin siirtäneen panimomestarin tahti on ollut huima, sillä pysyvästi panimon valikoimissa on jo noin viisitoista erilaista olutta ja yksi siideri. Koko ajan valmistuksessa on tuotetta, kausituotteet mukaan lukien. Tärkeintä on miehelle on prosessin luovuus ja oluen maku. Humalalajikkeissa on valtavasti eroja, jotka on tunnettava ja ensin kokeiltava. Esimerkiksi Black IPA -tyylinen Proto#9 -ale saa sitrushedelmäisen aromin ja katkeran jälkimaun runsaasta humaloinnista Mosaic- ja Columbus -lajikkeilla. Käytämme humalaa sekä pelletteinä että käpyinä. Kun keittoastiasta tuleva olut viedään siiviläastiaan käpyhumalakerroksen läpi, olut saa lisää aromia ja kiintoaine jää siivilään. Happi on ystävä ja vihollinen Olut on tuoretuote, joka alkaa muuttua säilytyksen aikana. Jos olut myydään pienpanimosta suoraan ravintolan kautta, tie kuluttajan lasiin on yleensä nopea ja lyhyt. Jos pienpanimo myy tuotteensa pullotettuna kauppoihin, säilyvyyteen liittyvät laatuvaatimukset kasvavat. Pullossakin olut muuttuu, mutta laadunvalvonnan ja mittausten pyrkimyksenä on pitää muutokset mahdollisimman pieninä, sanoo Markkula. Kuluttaja on kuningas, joka havainnoi ostamastaan pullosta ominaisuuksia aistinvaraisesti ja antaa toisinaan kipakasti palautetta. Tärkein on tietenkin flavori, jolla tarkoitetaan haju- ja makuaistin sekä suutuntuman yhteisvaikutelmaa. Lisäksi kuluttaja toteaa oluen kirkkauden tai sameuden, värin ja vaahdon. Hiilidioksidin sopiva määrä on erityisen tärkeää, siitä kuluttaja huomauttaa kerkeästi. Pahin oluen säilyvyyden vihollinen on mikrobiologinen pilaantuminen, hyvänä kakkosena tulee happi. Hapettuneen oluen makua voisi kuvailla paperiseksi tai jauhoisen leipämäiseksi, se on tavallisin kuluttajan havaitsema makuvirhe. Matala happipitoisuus rajoittaa olutta pilaavien mikro-organismien kasvua, saman tekevät alhainen ph ja osaltaan myös humalan katkeroaineiden mikrobien kasvua hillitsevät ominaisuudet. Oluen happipitoisuuden tarkkailu on tärkeää koko valmistus- ja täyttoprosessin ajan, jotta laatu pysyy vakaana. Käymisen alkuvaiheessa happi takaa hiivan hyvän toiminnan, siksi jäähdytetty vierre ilmastetaan ennen hiivausta. Koska hiiva kuluttaa hapen kasvuunsa, lisätty happi ei aiheuta ongelmia. Hapen minimointi on tärkeää käymisvaiheesta eteenpäin, erityisesti kypsytys- ja pakkausvaiheissa. Mittaus takaa laatua

6 Malmgårdin panimossa laadun takeena ovat säännölliset mittaukset. Uusin satsaus vakioituun laatuun on Anton Paar -mittalaitteistojen hankkiminen. Happi- ja hiilidioksidipitoisuutta voidaan nyt mitata ottamalla ylipainenäyte suoraan pullosta tai tankista, kun ennen käytössä oli manuaalinen mittari ja aistinvarainen testi. Toinen tärkeä laite on vierteestä ja valmiista oluesta sokeri- ja alkoholipitoisuutta mittaava vierre- ja alkoholimittari. PFD-näytteenottajassa näyte saadaan ylipaineen avulla suoraan mittariin ilman, että kaasut karkaavat. Hiilidioksidi- sekä happimittaus sujuu suoraan pakkauksesta, joka voi olla PET-pullo, lasipullo tai tölkki. PFD lävistää korkin tai tölkin pohjan käyttäen paineilmaa tai muuta paineistettua kaasua, esimerkiksi typpeä. Suurten panimoiden käyttämät mittalaitteistot ovat olleet hintavia pienpanimoiden käyttöön, joten oli tarpeen kehittää kohtuuhintaisia mittalaitteistoja pienpanimojen mittakaavaan. Meille saapuu jatkuvasti kyselyjä alan toimijoilta eli Suomessa meneillään oleva pienpanimobuumi näkyy selvästi, toteaa Anton Paar Nordic Ab:n Suomen aluetuotepäällikkö Antti Kalanti. Täsmällisistä mittausarvoista on ollut suuri hyöty. Nyt voimme seurata sokeri- /alkoholipitoisuutta koko prosessin ajan sekä valmiista tuotteesta. Ennen alkoholipitoisuus saatiin laskukaavan avulla sekä lähetimme koe-eriä laboratoriotutkimuksiin. Mittausten turvaamana prosessit on voitu vakioida varmoiksi, kun käytettävissämme on selkeä käyrä, miten käyminen etenee, kiittää Markkula. PAIKALLISUUTTA PALOASEMAN PANIMON MALLIIN

7 Lohjan Nummen kylän entisen paloaseman autohallissa toimii uunituore tulokas, kesäkuussa 2015 luvat saanut Paloaseman Panimo. Se on tyypillinen esimerkki paikallisesta pienpanimosta, jonka markkina-alue ulottuu vain 50 km:n säteelle. Tilamyymälöiden tapaan sekin panostaa katetta kasvattavaan suoramyyntiin, kun syksyllä panimon alakertaan avataan elintarvikekioski. Uuden oluen valmistus alkaa reseptin suunnittelulla ja litran koe-erällä. Oikean maun löydettyä skaalaan reseptin 500 litraan, myöhemmin 900 litraan. Lopulliset säädöt teen maistelemalla ja korjaamalla seuraavaan keittoerään, sillä reseptin skaalaukset eivät toimi suoraan esimerkiksi kertomalla ainesosat 50:llä, valaisee yhden miehen panimoa luotsaava Jani Harju. Pienpanimoalalla piirit ovat pienet ja yhteistyötä sekä mukavaa keskustelua suositaan. Hyvä laatu ja maine ovat kaikkien etu. Harju on saanut brittityylisen oluenpanon oppinsa kurssilta, jossa Tuomas Markkula toimi opettajana. Rajoitettu tila ja budjetti säätelevät usein pienpanimon aloittajan hankintoja. Olen kehitellyt ja rakennellut laitteistoja paljon itse. Yleensä panimoissa on mäskäys- ja keittokattilat erikseen, täällä molemmat vaiheet hoituvat samassa astiassa. Suunnittelin ison siiviläaltaan, joka kätevästi vain nostetaan pois mäskäyskattilasta. Vierteen jäähdyttää hiivalle sopivaksi erillinen tankkijäähdytin, hana-cooleri. Yhden miehen panimo on työvaltainen paikka. Kun pullotuslinjasto puuttuu, homma sujuu käsipelillä ja jokainen pullo käy läpi kuusi eri vaihetta. Hieman matematiikkaa: Yhden keittoerän koko on 900 litraa. Siitä riittää 1800 pulloon. Yhdelle pullolle Harju tekee käsin yhteensä kuusi (6) kuviota: ottaa pullon lavalta, täyttää, korkittaa, lyö etikettiin päivämäärän, kohdistaa etiketin etikettikoneen pyöräytettäväksi pulloon ja pakkaa pullon myyntilaatikkoon. Näin päästään liki toiston lukemiin per keittoerä. Olutta voi kutsua osuvasti käsityöläisolueksi. Paloaseman Panimon ensimmäinen tuote, Oppipoika-olut on viety käsistä. Tasapainoinen, hedelmäinen, pehmeän täyteläinen ja maukas, kiirii kehu kylillä. Lokakuussa se saa seurakseen Nokipalon, joka on tietysti musta Stout. MONEN MITTAKAAVAN PANIMOITA Pienpanimobuumi on tekemässä Suomesta Tanskan kaltaista olutkulttuurimaata, jossa panimoita nousee yhä uusiin kyliin, yhteisöihin, kaupunkeihin ja kaupunginosiin. Isot pienpanimot toimivat kansainvälisesti, pienimmät paikallisesti. Yhteisöllisyys on tärkeä osa buumia. Pienpanimoita syntyy kyläyhteisön, koulun, kaveri- tai olutharrastusporukan tai perheen yhteisponnistuksena. Pienpanimon voi aloittaa kotipanimon kokoluokan välineistöllä, vähän isommilla on esimerkiksi 900 litran keittoastia. Vertailun vuoksi: Suomen suurimman panimoravintolan iso käymistankki vetää 3000 litraa. Suurissa suomalaisissa panimoissa on useita valtavia, esimerkiksi

8 litran käymissäiliöitä. Osa pienpanimoista valmistaa myös siidereitä, sahtia, virvoitus- ja long drink -juomia sekä viskiä. Suomalaisia pienpanimoita hiertää kaksi ongelmaa, jotka jarruttavat kehitystä. Pienpanimoliiton mukaan alan ykköstoive on, että Suomessa sallittaisiin kaikkien paikallisissa pienpanimoissa valmistettujen oluiden myynti suoraan panimolta kuluttajalle ilman prosenttirajoja. Toinen on lainsäädännön vetämä tuotantoraja, joka haluttaisiin 10 miljoonan litran vuosituotannosta EU:n sallimaan 20 miljoonaan litraan. Pienpanimot saavat verohuojennusta porrastetusti prosenttia tuotantomäärästä riippuen, mutta oluen on oltava tuotettu oikeudellisesti, taloudellisesti ja fyysisesti erillään muista panimoista. Suurpanimot eivät siis voi perustaa määräysvallassaan olevia pienpanimoita verohyödyt mielessään. Laitteistojen vuokrausta ison panimon tiloissa kannattaa harkita toisenkin kerran. Olvilta laitteistot vuokrannut Stadin Panimo sai euron jälkiverot. Suomessa on vuonna 2015 noin 50 toimivaa olutta ja/tai siideria tuottavaa kaupallista pienpanimoa, joista eteläisin on Kemiönsaaren Rosalassa, pohjoisin Saariselällä. Lista elää, joten toiveikkaan olutmatkailijan kannattaa tarkistaa tiedot ennen kuin lähtee matkaan. Alahovin viinitila, Kortejoki Bock s Corner Brewery, Vaasa Bryggeri Helsinki, Helsinki Fat Lizard Brewing Company, Espoo Finlandia Sahti, Sastamala Hollolan Hirvi, Hollola Hopping Brewsters Beer Company, Akaa Keudan Panimo, Keski-Uudenmaan ammattiopisto, Kerava Il Birrificio, Helsinki Iso-Kallan panimo, Kuopio Kaskenmäen panimo / Ravintola Uusi Apteekki, Turku Koskipanimo ja Panimoravintola Plevna, Tampere Kuninkaankartanon Panimo, Tammela Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila Lammin Sahti, Lammi Lapin Voima / Olutbryki Raum, Lappi Maistila, Oulu Maku Brewing, Tuusula Mallaskoski, Seinäjoki Malmgårdin Panimo, Pernaja Mathildedalin Kyläpanimo, Mathildedal MiLa Brew, Helsinki Nokian Panimo, Nokia Olutpaja / Olutverstas / Rönnvik, Laitikkala Paloaseman Panimo, Nummi Panimo & Tislaamo Teerenpeli, Lahti ja Helsinki Panimoravintola Beer Hunter s / Herralahden Panimo, Pori Panimoravintola Bruuveri, Helsinki Panimoravintola Huvila, Savonlinna Panimoravintola Koulu, Turku Panimoyhtiö Hiisi Oy, Jyväskylä Pihamaan Panimo, Heinola Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere

9 Radbrew, Kaarina Ravintola Perhon Panimo, Helsinki Rekolan Panimo, Fiskari Rousal Brygghus, Rosala Ruosniemen Panimo Saariselän Panimo, Saariselkä Sahtikrouvi, Hartola Saimaan Juomatehdas, Lappeenranta Sauvon Panimotupa, Sauvo Simapaja, Espoo Solmu Brewery, Suomusjärvi Sonnisaari, Oulu Stadin Panimo, Helsinki Stallhagen Bryggeri, Godby Suomenlinnan Panimo, Helsinki Svartå Bryggeri, Mustio Top Fuel Beer Company, Lohja Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki Listaus: Timo-Pekka Aaltonen. Lähteet: Pienpanimoliitto, olutkellari.blogspot.fi, BeerFinland.com