LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Taustaselvitykset Geologiset varat ja pohjavedet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Taustaselvitykset Geologiset varat ja pohjavedet"

Transkriptio

1 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Taustaselvitykset Geologiset varat ja pohjavedet LAPIN LIITTO

2 Kuvat Etukansi: Rinnesuo, Pello, Sito Oy Takakansi: Rakkaa Törmävaarassa, Sito Oy Julkaisun muut kuvat: GTK ja Sito Oy

3 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA TIIVISTELMÄ Tämä geologisten luonnonvarojen selvitystyö on tehty tausta-aineistoksi Länsi-Lapin maakuntakaavan laatimista varten. Länsi-Lapin seutukuntaan kuuluvat Kemin ja Tornion kaupungit sekä Keminmaan, Pellon, Simon, Tervolan ja Ylitornion kunnat. Koko alueen maapinta-ala on noin km 2, ja alueella asui vuonna 2009 noin asukasta. Tarkasteltavana ovat maa- ja kallioperän kiviainekset, turvevarat, metalliset malmit, teollisuusmineraalit, luonnonkivet ja pohjavesi. Selvitys perustuu olemassa olevaan tutkimustietoon, aiheeseen liittyviin julkaisuihin, tietokantoihin, tilastoihin ja karttatarkasteluihin. Alueella on tehty myös joitakin maastokatselmuksia. Selvityksen ovat laatineet Geologian tutkimuskeskuksen Rovaniemen aluetoimisto ja Sito Oy. Länsi-Lapin pohjavedenpinnan yläpuolisista sora- ja hiekkavaroista ylivoimaisesti suurin osa, noin 42 % (98,6 milj. k-m 3 ), sijaitsee Ylitorniossa. Tervolassa sijaitsee runsas neljännes (62 milj. k-m 3 ) sora- ja hiekkavaroista, Pellossa 12 % (29 milj. k-m 3 ) ja Torniossa 10 % (23 milj. k-m 3 ). Muiden kuntien osuus on yhteensä alle 10 %: Keminmaassa soraa ja hiekkaa on noin 10,6 milj. k-m 3, Kemissä 7,1 milj. k-m 3 ja Simossa 2,4 milj. k-m 3. Luvut kertovat sora- ja hiekkavarojen alueellisen jakautumisen Länsi-Lapin seutukunnassa, mutta vain pieni murto-osa niistä on mahdollisesti hyödynnettävissä maa-ainesten ottoon. Koska suurin osa sora- ja hiekkakerrostumista on pohjavesialueita ja laajoilta alueilta maaainekset on jo kaivettu pois, on uusia maa-ainesten ottoalueita niukasti käytettävissä. Edustavimmat sora- ja hiekka-alueet kuuluvat lisäksi erilaisiin suojelualueisiin, mikä estää maaainesten oton. Käytettävissä olevien sora- ja hiekkavarojen vähentyessä aineksia on yhä enemmän ryhdytty ottamaan kallioalueilta. GTK on tutkinut kallion laatua varsinkin Kemin ja Tornion lähialueilla, joissa kiviainesten tarve on suurin. Näillä alueilla on laadultaan kohtalaisia tai hyviä kiviaineksia, joita parhaillaan hyödynnetään maa-ainesten otossa. Länsi-Lapissa arvioidaan tarvittavan maksimissaan noin 40 miljoonaa tonnia maa-aineksia vuoteen 2030 mennessä. Kulutuksesta kalliokiviaineksen osuus arvioidaan nousevan %:iin. Keskimääräinen maa-aineskulutus on 29 tn/as/v. Länsi-Lappi kuuluu maamme soisimpiin alueisiin, ja turvevarat seutukunnassa ovat huomattavat. Soita on pinta-alaltaan eniten Simossa, jossa soiden osuus kunnan pinta-alasta on maamme suurimpia. Simossa on 210 suota, joiden pinta-ala on yhteensä noin hehtaaria. Niiden teoreettisesti laskettu turvemäärä on 700 milj. suo-m 3. Seuraavaksi eniten soita on Ylitorniossa ( ha) ja Tervolassa ( ha). Muissa kunnissa soita on ha, paitsi Kemissä, jossa on vain kaksi suota. Pinta-alan ja turpeen paksuuden perusteella teknisesti käyttökelpoisia turvevaroja Länsi-Lapin tutkituilla soilla on noin 358 milj. m 3 noin hehtaarin alalla. Länsi-Lapin soista on tutkittu kunnittain %, paitsi Kemissä, jonka kahta suota ei ole inventoitu. Turpeen teknistä käyttökelpoisuutta vähentävät eniten luonnontilaisuus, suojelualueet ja paikoittainen turvekerroksen ohuus. Länsi-Lapissa ei kuitenkaan tule olemaan puutetta teknisesti käyttökelpoisesta turpeesta. Turvetuotannossa vuonna 2009 oli yhteensä hehtaaria. Ylivoimaisesti suurin osa menee polttoturpeeksi. Ainoa tällä hetkellä toimiva metallikaivos Länsi-Lapin seutukunnassa on Kemin Elijärven kromiittikaivos. Kaivoksen malmi ei ole vielä ehtymässä ja toiminta jatkuu näillä näkymin vielä pitkälle tulevaisuuteen. Teollisuusmineraalien louhintaa on menossa tällä hetkellä ai- 1

4 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto noastaan Torniossa, jossa louhitaan dolomiittia Kalkkimaassa, kvartsia Ristimaassa ja fylliittiä Karungissa. Seutukunnassa on kuitenkin myös lukuisia tutkimuskohteita (osassa valtausvaraus, valtaus tai kaivospiiri), joissa tutkitaan metallisia malmeja ja/tai teollisuusmineraaleja. Eniten tutkimuksia on tehty ns. Kemi Tornio Penikat kerrosintruusiokompleksin alueella. On mahdollista, että uusia kaivoksia avautuu lähimmän kymmenen vuoden kuluessa. Mahdollisesti avattavien kaivosten louhintamäärät jäänevät kuitenkin selkeästi pienemmiksi kuin Kemin kromiittikaivoksella. Länsi-Lapissa on lukuisia pieniä luonnonkivilouhimoita, joissa tällä hetkellä ei kuitenkaan ole toimintaa. Luonnonkivinä on louhittu erityisesti dolomiittia (marmori), kvartsiitteja (lähinnä serisiittikvartsiittia), fylliittiä, gabroa ja graniittisia kiviä. On mahdollista, että luonnonkiven louhintaa tulee tapahtumaan toistaiseksi suljetuilla tai uusilla louhoksilla. Länsi-Lapin kaikkien pohjavesialueiden pinta-ala on yhteensä 316 km 2 (302 pohjavesialuetta). Pohjavesialueita on lukumäärältään, pinta-alaltaan ja vedenantoisuudeltaan selkeästi eniten Pellossa, Tervolassa ja Ylitorniossa eli samoissa kunnissa, joissa on eniten sora- ja hiekkakerrostumia. Näissä kunnissa pohjavesialueiden pinta-ala on km 2. Myös Torniossa pohjavesialueita on huomattavan paljon, noin 47 km 2. Länsi-Lapin pohjavesialueista luokkaan I kuuluu pinta-alaltaan 30 %, luokkaan II 13 % ja luokkaan III peräti 56 %. Pohjavesialueluokkien I ja II arvioitu vedenantoisuus tarkastelualueella on m 3 /vrk ja luokan III m 3 /vrk. Länsi-Lapin yhteenlaskettu vedenkulutus on noin m 3 /vrk eli 34 % I- ja II-luokan pohjavesialueiden arvioidusta vedenantoisuudesta. Länsi- Lapin vesihuolto pystytään jatkossakin hoitamaan nykyisellä vedenottokapasiteetilla, mutta tulevaisuuden reservinä vedenotolle tulee varata kaikki I- ja II-luokan pohjavesialueet. IIIluokan pohjavesialueilla tarvittaisiin lisätutkimuksia pohjavesialueluokan tarkistamiseksi tai poistamiseksi pohjavesialueluokituksesta. 2

5

6 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto Sisällysluettelo TIIVISTELMÄ... 1 GEOLOGISIIN VAROIHIN JA POHJAVESIIN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JOHDANTO TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVOITUS YLEISTÄ LÄNSI-LAPIN ALUEESTA GEOLOGISTEN LUONNONVAROJEN SELVITYKSESSÄ KÄYTETTY LÄHTÖAINEISTO MAAPERÄN MAA-AINESVARAT MAA-AINESVAROJEN GEOLOGINEN TAUSTA MATERIAALIN LAATU- JA MÄÄRÄARVIOINNIN LÄHTÖKOHDAT LÄNSI-LAPIN SEUTUKUNNAN HIEKKA- JA SORAVARAT KUMPUMOREENIMUODOSTUMAT MAA-AINESTEN RIITTÄVYYDESTÄ LÄNSI-LAPIN SEUTUKUNNASSA TURVEVARAT JA TURVETUOTANTOON SOVELTUVAT ALUEET TARKASTELUALUEEN KAIKKI SUOT TUTKIMUSTILANNE TUTKITUT TURVEVARAT KUNNITTAIN METALLISET MALMIT JA MALMIKRIITTISET VYÖHYKKEET MALMIEN GEOLOGINEN TAUSTA METALLISET MALMIAIHEET LÄNSI-LAPISSA LÄNSI-LAPIN METALLISET MALMIT YHTEENVETO KALLIOKIVIAINES YLEISTÄ KALLIOKIVIAINEKSISTA KALLIOKIVIAINESTUTKIMUKSET LÄNSI-LAPISSA LÄNSI-LAPIN KALLIOPERÄN PÄÄYKSIKÖT JA SOVELTUVUUS KALLIOKIVIAINEKSEKSI TIETOJA KALLIOKIVIAINESALUEISTA KUNNITTAIN YHTEENVETO KALLIOKIVIAINEKSISTA LUONNONKIVET JOHDANTO VANHAT KIVENOTTOPAIKAT TOIMIVAT TAI TOIMINNASSA OLLEET LUONNONKIVILOUHIMOT TEOLLISUUSMINERAALIT POHJAVESIALUEET JOHDANTO YLEISTÄ POHJAVESIALUEISTA LÄNSI-LAPIN POHJAVESIALUETIEDOT KUNNITTAIN YHTEENVETO LÄNSI-LAPIN POHJAVESIALUEISTA VAROJEN NYKYINEN KÄYTTÖ JA ENNUSTEET MAA- JA KALLIOPERÄN KIVIAINEKSET

7 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA 9.2 TURVE METALLISET MALMIT TEOLLISUUSMINERAALIT JA LUONNONKIVET POHJAVEDET GEOLOGISTEN LUONNONVAROJEN HUOMIOIMINEN LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVASSA LÄHDELUETTELO...58 LIITTEET LIITE 1 LIITE 2 LIITE 3 LIITE 4 LIITE 5 LIITE 6 LIITE 7 LIITE 8 LIITE 9 LIITE 10 LIITE 11 LIITE 12 LIITE 13 HIEKKA- JA SORAMUODOSTUMAT KUMPUMOREENIT SOIDEN TURVEPOTENTIAALI METALLISET MALMIT KALLIOPERÄKARTTA KAIVOSREKISTERITIEDOT MALMIVIITTEET KALLIOKIVIAINES LUONNONKIVET JA TEOLLISUUSMINERAALIT TIEDOT POHJAVESIALUEISTA LÄNSI-LAPIN POHJAVESIALUEET POHJAVESIALUEIDEN JAOTTELU VEDENANTOISUUKSITTAIN TURVETUOTANNOLLISESTI POTENTIAALISET TUOTANTOON SOVELTUVAT KOHTEET 5

8 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto GEOLOGISIIN VAROIHIN JA POHJAVESIIN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ Biologinen suo Biologisessa suossa kivennäismaata peittävä orgaaninen kerros on turvetta tai aluskasvillisuudesta vähintään 75 % on suokasvillisuutta. Turpeen paksuudella ei siten ole varsinaista vähimmäisvaatimusta kuten geologisessa suossa ja orgaanisen aineksen seassa voi olla myös mineraaliainesta. Geologinen suo Geologisessa suossa maatuneista kasvinjäänteistä muodostuneen turvekerroksen paksuus on vähintään 30 cm ja turpeen tuhkapitoisuus korkeintaan 40 %. Suomessa on geologisesti määriteltyjä soita yhteensä noin 5,1 milj. ha. Malmipotentiaali Asiantuntija-arvio malmiaiheen potentiaalista edetä taloudelliseen tuotantoon perustuen tunnettuihin malmivarantoihin. Malmiviite Malmiviitteellä tarkoitetaan kalliossa tai lohkareessa esiintyvää malmiutumaan viittaavaa pientä mineralisaatiota jossa metallit esiintyvät selkeästi tausta-arvoista kohonneina pitoisuuksina tai jopa malmiluokkaa olevina pitoisuuksina. Malmiviitteet kalliossa ovat liian pienialaisia ollakseen malmeja. Malmiviitteet ovat nimensä mukaisesti viitteitä siitä että lähialueiden malmipotentiaali on koholla. Metsätieteellinen suo Metsätieteellinen suo käsittää geologisen suon ja biologisten soistumien ohella pienet, alle 20 hehtaarin suot. Suomen metsätieteellisten soiden pinta-ala on noin 9 milj. ha. PGE-esiintymät Lyhenne PGE tulee englannin kielen sanoista Platinum Group Elements eli platinaryhmän alkuaineet. Ryhmään kuuluu rutenium, rehnium, palladium, osmium, iridium ja platina. Koska em. metalleista useat esiintyvät yhdessä kerrosintruusioihin liittyvissä esiintymissä on yleinen käytäntö käyttää nimitystä PGE-esiintymät. Pohjavesialueen raja Raja osoittaa sitä aluetta, jolla on vaikutusta pohjavesiesiintymän veden laatuun tai muodostumiseen. Yleensä pohjavesialueen raja ulottuu pohjavesiesiintymää reunustaviin heikosti vettä läpäiseviin kerrostumiin, kuten savi- ja turvealueisiin tai kalliopaljastumiin. Pohjavesialueen raja on rajauksista ulompi ja se koostuu normaalisti suoraviivaisista rajalinjoista. Pohjaveden muodostumisalue Muodostumisalue on pohjavesialueen sisällä oleva alue, jolla tapahtuu veden imeytymistä pohjavedeksi. Pohjaveden muodostumisalueella vedenläpäisevyys vastaa yleensä vähintään hienohiekan vedenläpäisevyyttä. Muodostumisalueen mukaan lasketaan pohjavesiesiintymän vedenantoisuus. Muodostumisalueiden rajaukset ovat varsinaisen pohjavesialueen sisällä olevia käyräviivaisia rajauksia ja ne on pääasiassa tulkittu maastokartoilta ja ilmakuvilta sekä maastotarkastelujen perusteella. Paikoin rajaus perustuu tarkempiin maastotutkimuksiin, kuten geofysikaalisiin tutkimuksiin ja kairauksiin. Pohjavesialueen vedenantoisuus Vedenantoisuus on pohjaveden määrä, joka alueella periaatteessa keskimäärin jatkuvasti muodostuu. Se on arvioitu pohjaveden muodostumisaluerajausten, alueellisten sadantatietojen, maalajeihin perustuvan vedenläpäisevyysarvion (miten iso osa sadannasta imeytyy maaperään pohjavedeksi) sekä paikoin myös lähdevirtaamatutkimusten ja koepumppausten pohjalta. Vesistöjen äärellä vedenantoisuuteen saattaa sadeveden lisäksi vaikuttaa vesistöjen rannasta tapahtuva imeytyminen. Veden imeytymiseen ja päätymiseen pohjavedeksi vaikuttaa luonnollisesti myös mm. lämpötila, kasvillisuus, maankäyttö ja topografia. Vaikka vedenantoisuuden laskennassa onkin yleensä käytetty eräitä keskimääräisiä aluekohtaisia oletusarvoja, on sen tarkkuus kuitenkin riittävä yleispiirteisessä tarkastelussa. 6

9 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Turvepotentiaali Turvepotentiaalilla tarkoitetaan teknisesti käyttökelpoista suota. Vähimmäisvaatimuksena on vähintään 30 hehtaarin yhtenäinen suopinta-ala ja vähintään 1,5 metrin turvekerrospaksuus. Tässä raportissa käyttökelpoisiin soihin ei lueta suojeltuja tai jo tuotannossa olevia soita. Suon syrjäisyyttä, tieyhteyksiä, maanhankintaa, kuivatusmahdollisuuksia yms. ei ole huomioitu käyttökelpoisia soita määriteltäessä. 7

10 8 LIITE I 1 JOHDANTO 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet Tämä työ on laadittu valmisteluvaiheessa olevan Länsi-Lapin maakuntakaavan perusselvitykseksi. Työn tuloksia käytetään hyödyksi kaavan laatimisessa. Länsi-Lapin alueeseen kuuluvat Kemin ja Tornion kaupungit sekä Keminmaan, Pellon, Tervolan, Simon ja Ylitornion kunnat (Kuva 1). Tarkasteltavan alueen maapinta-ala on yhteensä lähes km 2 ja asukasmäärä runsaat Maankäyttö- ja rakennuslain yhtenä tärkeänä tavoitteena on ohjata maankäyttöä kestävää kehitystä noudattaen. Siten myös luonnonvaroja tulee hyödyntää säästeliäästi ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittaen, eikä hyödyntäminen saa olla ristiriidassa muun maankäytön ja moninaiskäytön kanssa. Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :ssä edellytetään, että maakuntakaava tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Riittävyyden tasoa ei ole kuitenkaan tarkemmin määritelty. Vähimmillään se voidaan katsoa edellyttävän olemassa olevan tutkimustiedon kokoamista ja hyödyntämistä. Erityisesti geologisten luonnonvarojen tutkiminen saattaa kestää vuosia ja siten myös tutkimusten kustannukset nousevat helposti huomattaviksi. Siksi laajoja alueita koskevan maakuntakaavoituksen yhteydessä ei yleensä voida varsinaisia maastotutkimuksia tehdä. Tässä selvityksessä tarkastellaan maa- ja kallioperän kiviainesvaroja, turvevaroja, metallisia malmeja, teollisuus- ja luonnonkiviä sekä pohjavesivaroja Länsi-Lapin seutukunnassa. Selvitys perustuu olemassa oleviin tietoihin alueen luonnonvaroista. Selvityksen yhteydessä on tehty joitakin maastokatselmuksia, mutta varsinaisia uusia tutkimuksia kohteilla ei tätä selvitystä varten ole ollut mahdollista tehdä. Länsi-Lapin seutukunta on varsin laaja. Paikoin tutkimustietoa löytyy runsaasti, mutta laajoilla alueilla tiedot geologisista luonnonvaroista ovat edelleen puutteellisia. Alueella on tälläkin hetkellä menossa useita erilaisia geologisia tutkimuksia, erityisesti metallisiin malmeihin, teollisuusmineraaleihin ja turpeisiin liittyen. Tämä geologisten luonnonvarojen selvitys on tehty tausta-aineistoksi Länsi-Lapin maakuntakaavan laatimista varten. Selvityksellä on seuraavat neljä tavoitetta: - esittää, mitä geologisia luonnonvaroja Länsi-Lapin seutukunnassa on ja miten ne ovat alueellisesti jakautuneet - todeta, mitä geologisia luonnonvaroja edelleen tutkitaan ja mitä alueelta on mahdollista vielä löytää - tarkastella geologisten luonnonvarojen kulutusta ja kulutusennusteita - esittää alustavia ehdotuksia, mitä geologisiin luonnonvaroihin liittyviä aluevarauksia olisi mahdollista esittää myös itse maakuntakaavassa. Koska tiedot geologisista luonnonvaroista ovat vielä paljolti puutteellisia (esim. soista tutkittu kunnittain vasta %, Kemissä ei lainkaan), on tämä selvitys enemmän tai vähemmän suuntaa-antava. Selvityksen perusteella on kuitenkin mahdollista antaa maankäytöllisiä suosituksia vuoteen 2030 asti ulottuvassa Länsi-Lapin maakuntakaavassa. Alueiden soveltuminen luonnonvarojen hyödyntämiseen on tehty lähinnä geologisesta näkökulmasta. Tässä selvityksessä ei siis ole sovitettu yhteen kaikkia ympäristöllisiä, maankäytöllisiä, maisemallisia, kultturellisia, taloudellisia yms. tekijöitä. Kuitenkin päällekkäisyyttä erityi-

11 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA sesti luonnonsuojelualueiden ja vedenhankintaa varten tärkeiden pohjavesialueiden kanssa on pyritty välttämään. Kuva 1. Länsi-Lapin kaava-alueen rajaus ja siihen kuuluvat kunnat. 1.2 Länsi-Lapin maakuntakaavoitus Länsi-Lapin maakuntakaavaa laaditaan parhaillaan kokonaismaakuntakaavana. Länsi- Lapin maakuntakaava on kuulutettu vireille maaliskuussa Maakuntakaava kumoaa voimaan astuessaan Länsi-Lapin voimassa olevan seutukaavan ja vaihemaakuntakaavana tehdyn Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. Kemi-Tornion alueen ydinvoimamaakuntakaava on vahvistettu Ympäristöministeriössä Ydinvoimamaakuntakaava-alue sijoittuu Simon kunnan, Kemin kaupungin ja osin myös Keminmaan kunnan alueille, ja sillä korvataan osa Länsi-Lapin seutukaavassa olevia aluevarauksia. Länsi-Lapin maakuntakaavan tavoiteaikatauluna on, että se olisi hyväksyttävänä Lapin liiton valtuustossa marraskuussa Maakuntakaavan aikatähtäys on vuotta. Kaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Kaavan vaikutusaluetta ovat Länsi-Lapin lisäksi koko Lapin maakunta sekä Pohjois-Pohjanmaa ja Ruotsin lähialueet. Länsi-Lapin maakuntakaavassa käsiteltäviä keskeisiä asioita ovat mm. alue- ja yhdyskuntarakenteen eheyttäminen, energia (lähinnä tuulivoima, turvetuotanto ja vesivoima), matkailu, Ruotsin alueiden ja keskusten vaikutus, maisema- ja kulttuuriperintöalueet, metsien 9

12 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto monikäyttö, maatalous, maa- ja kallioperän ainesten ja pohjaveden hyödyntäminen sekä ranta-alueiden suunnitteluperiaatteet ja maankohoamisrannikko. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia yleiskaavoja on tehty kaikissa alueen kunnissa. (Länsi-Lapin maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ) 1.3 Yleistä Länsi-Lapin alueesta Länsi-Lapin maakuntakaava-alue on vahva, erikoistunut teollinen alue, joka tuottaa 90 % Lapin teollisuuden ja 8 % Suomen kokonaisvientituloista. Alueen teollinen toiminta nojautuu metalli- ja metsäteollisuuteen ja näiden ympärille muodostuneeseen teollisuuspalveluiden klusteriin sisältäen myös koulutus- ja tutkimuspalveluita. Alue muodostaa verrattain tiiviin asiointi-, työssäkäynti- ja asuntomarkkina-alueen. Kanssakäyminen valtakunnan rajan yli on tiivistä Haaparannan kaupungin ja Övertorneån kanssa. Yhteydet ja yhteistyömahdollisuudet Pohjois-Ruotsiin on hyödynnetty laajemminkin Perämerenkaaren yhteistyöalueella. Länsi-Lappi on logistisesti merkittävä solmukohta Perämerenkaaren, Pohjois-Kalotin ja Barentsin alueella. Kaupunkiverkossa yhteydet Rovaniemeen, Ouluun ja Luulajaan korostuvat. Länsi-Lapissa oli vuoden 2009 lopussa asukasta. Suurimmat keskittymät ovat Kemin ja Tornion kaupunkikeskustat. Asutus on keskittynyt pääosin Kemi-, Tornion- ja Simojoen laaksoihin. (Länsi-Lapin maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ) 1.4 Geologisten luonnonvarojen selvityksessä käytetty lähtöaineisto Tämä geologisten luonnonvarojen selvitys perustuu olemassa olevaan aineistoon, joita ovat Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) alueella aiemmin tekemät tutkimukset, geologiset tietokannat, Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän OIVA-internetpalvelun Herttaaineisto, kartta-aineisto sekä useat yksittäiset tutkimukset ja selvitykset. Maankamaran luonnonvarojen tarkastelu on tehty Geologian tutkimuskeskuksen Pohjois-Suomen yksikössä Rovaniemellä useiden asiantuntijoiden toimesta. Pohjavesitarkastelun, luonnonvarojen kulutustarkastelun ja raportin kokoamisen on tehnyt Sito Oy. Työhön ovat osallistuneet seuraavat henkilöt: Kalevi Mäkinen (GTK) Tapio Muurinen (GTK) Panu Lintinen (GTK) Risto Vartiainen (GTK) Tero Niiranen (GTK) Reijo Pitkäranta (Sito Oy) Maaperägeologiset yleispiirteet ja ainesvarat Turvevarat Kalliokiviainekset Luonnonkivet ja teollisuusmineraalit Metalliset malmit ja malmikriittiset alueet Pohjavedet sekä geologisten luonnonvarojen käyttö ja ennusteet 10

13 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA 2 MAAPERÄN MAA-AINESVARAT 2.1 Maa-ainesvarojen geologinen tausta Länsi-Lapin maakuntakaava-alue sijaitsee Skandinavian mannerjäätiköitymisalueen keskiosassa ja on viimeisen noin kahden miljoonan vuoden aikana ollut useampaan otteeseen mannerjäätikön peitossa. Pohjoisluoteesta ja lännestä virrannut mannerjäätikkö on kuluttanut ja muovannut alueen kallioperää ja kerrostanut sen päälle moreenia. Lisäksi jäätiköltä virranneet sulamisvedet kerrostivat jäätikköjokiin ja niiden suualueille harjuja ja deltoja. Mannerjäätikön peräännyttyä Suomen puolelta länteen lähes koko alue, joka oli jäämassojen painosta painunut alaspäin, peittyi muinaisen Itämeren Ancylusjärveksi kutsutun vaiheen peittoon. Ainoastaan Ylitornion ja Pellon korkeimmat vaarat kohosivat saarina vedenpinnan yläpuolelle. Lisäksi Tervolan ja Rovaniemen rajalla sijaitseva Vammavaara kohosi vedenpinnan yläpuolelle ja sen laella on Suomen korkein Itämeren muinaisranta, joka sijaitsee noin 220 metrin korkeustasolla. Pohjois-Saksasta ulottuvalta saarettomalta ulapalta puhaltaneiden voimakkaiden myrskytuulten nostattama aallokko huuhtoi ylimmän rannan tasoa lajitellen kallioperää peittänyttä moreenia ja kerrosti siitä lajittuneita rantakerrostumia. Lohkareet ja suurimmat kivet jäivät rantavaiheen aallokon huuhtoutumisvyöhykkeeseen, mutta sora ja hiekka huuhtoutuivat vaarojen alarinteille. Nykyisten laaksojen pohjalle kerrostuivat hiesut ja savet, jotka peittyivät maankohoamisen seurauksena ranta- ja jokikerrostumina kerrostuneiden hiekkojen ja hietojen peittoon. Laaksoalueiden paljastuttua Itämeren peitosta niiden pinnalle alkoi kehittyä turvetta. Länsi-Lapin maaperägeologisena erityispiirteenä on, että alueella on säilynyt maaperäkerrostumia viimeistä jäätiköitymistä edeltävältä ajalta. Tämäntyyppiset kerrostumat ovat muualla jäätiköityneillä alueilla varsin harvinaisia. Tyypillistä näille kerrostumille on, että ohuehko moreenikerros (~0,5 2 m) peittää lajittuneita sora- ja hiekkakerrostumia. Paikoin esiintyy myös kaksi moreenikerrosta lajittuneen aineksen päällä (Kuva 2). Länsi-Lapin maaperässä on useita hyödynnettäviä raaka-ainevaroja, joista tärkeimpiä ovat sora, hiekka ja turve. Hiekan ja soran puutealueilla korvaavina aineksina käytetään myös hiekkaista ja soraista kumpumoreeniainesta, joiden osuus ainesten käytöstä on kuitenkin vähäinen. Suurin osa tarkastelualueella olevasta karkearakeisesta, routimattomasta maaperän kiviaineksesta sijaitsee jäätikköjokikerrostumissa. Ne ovat kerrostuneet mannerjäätikön sulamisvaiheessa jäätikön pohjalla tai reunalla virranneiden sulamisvesien synnyttämiin uomiin. Jäätikköjokien kerrostama aines on yleensä hyvin huuhtoutunutta ja lajittunutta. Selvitysalueella esiintyvät jäätikköjokikerrostumat ovat yleensä harjuja tai niihin liittyviä deltamaisia harjun osia, joista osa on kerrostunut viimeistä jäätiköitymistä aikaisemmassa jäätikön sulamisvaiheessa. Alueella on myös laajoja hiekkaisia ja soraisia rantakerrostumia, jotka ovat syntyneet mannerjäätikön peräännyttyä muinaisen Itämeren peittoon jääneiden alueiden kohotessa vähitellen maankohoamisen seurauksena veden peitosta. Näillä rantakerrostumilla on tärkeä merkitys hiekan ja erityisesti soran puutealueilla, vaikkakin hyödynnettävissä olevat kerrospaksuudet näissä ovat yleensä pieniä, paikoin kuitenkin jopa yli 10 m. 11

14 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto Kuva 2. Kaksi moreenikerrosta peittää sorakerrostumaa Tuorevaaralla Pellon Orajärvellä. Sorakerros esiintyy myös moreenien välissä. Kuva: R. Pitkäranta. 2.2 Materiaalin laatu- ja määräarvioinnin lähtökohdat Selvitys perustuu Geologian tutkimuskeskuksen yhteistyössä silloisen Tie- ja vesirakennushallituksen kanssa vuosina tekemään valtakunnalliseen hiekka- ja soravarojen arviointityöhön. Tärkeimpien maa-ainesmuodostumien ottoalueiden laajuus päivitettiin syksyllä 2010 vastaamaan nykytilannetta. Liitteessä 1 on esitetty Länsi-Lapin maakuntakaava-alueen muodostumakartta, jossa harjujen lisäksi on joitakin tärkeimpiä rantakerrostumia. Merenpohjan sora- ja hiekkavaroja ei tässä selvityksessä ole tarkasteltu, vaikka niillä tulevaisuudessa voi olla tärkeä merkitys seudun maa-aineshuollossa. Arviointityössä muodostumien pienin koko oli yleensä 2 ha ja lajittuneen kerroksen vähimmäispaksuus 1,5 metriä. Tämä merkitsee sitä, että pienimmät arvioidut kerrostumat sisältävät yleensä noin m 3 soraa tai hiekkaa. Tutkimusalueen soraköyhimmillä alueilla on kuitenkin otettu mukaan paikoin myös 0,5 2 hehtaarin alueita, koska niiden aines on usein soravaltaista ja niiden ainesmäärät saattavat suurista kerrospaksuuksista johtuen olla huomattavasti yli m 3. Arviointityön yhteydessä massamäärät on arvioitu pohjavedenpinnan tasoon saakka. Maaaineksen laatuun on otettu kantaa vain yleispiirteisesti. Näennäisen tarkoista lukuarvoista huolimatta annettuja massamääriä on pidettävä lähinnä suuntaa-antavina selvityksen pohjana olevan arviointityön yleisluonteisuudesta johtuen. Lasketut massamäärät kertovat, miten paljon aineksia Länsi-Lapin alueella on ja miten ne ovat alueellisesti jakautuneet. Lukemista ei kuitenkaan voi päätellä, miten paljon ainesta on käytettävissä, sillä kerrostumien muuta, maa-ainesten ottamista rajoittavaa käyttöä (pohjavesialue, luonnonsuojelu, muu maankäyttö yms.) ei laskuissa ole otettu huomioon. Mahdollisesti käytettävissä oleva ainesmäärä on murto-osa ilmoitetuista lukemista. Lisäksi jo kaivettua osuutta ei ole kaikilta osin huomioitu. Toisaalta, laskelmista poiketen joillakin pohjavesialueiden ulkopuolisilla alueilla myös pohjavedenpinnan alapuolinen otto voi tulla kysymykseen, mitä näissä laskuissa ei ole huomioitu. Aineksen laadun arvioinnissa käytettiin seuraavaa luokittelua: - Luokka A; murskauskelpoinen aines, jossa kivien läpimitta on 6 60 cm. - Luokka B; soravaltainen aines, jossa yli 50 % rakeista on läpimitaltaan 2 60 mm. - Luokka C; hiekkavaltainen aines, jossa yli 50 % rakeista on läpimitaltaan 0,06 2 mm. 12

15 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA 2.3 Länsi-Lapin seutukunnan hiekka- ja soravarat Selvityksen mukaan Länsi-Lapin maakuntakaava-alueella sijaitsevien hiekka- ja sorakerrostumien pohjavedenpinnan yläpuolella oleva kokonaismassamäärä on noin 233,1 milj. k- m 3 (tämä ja alla olevat luvut ovat kiintokuutiometreinä). Alueen kokonaismassamäärästä on hiekkavaltaista 77,6 % (luokka C), soravaltaista 21,7 % (luokka B) ja murskauskelpoista ainesta 0,7 % (luokka A). Kunnittain kokonaismassamäärät jakautuvat seuraavasti: Kemi 7,1 milj. m 3, Keminmaa 10,6 milj. m 3, Pello 29,1 milj. m 3, Simo 2,4 milj. m 3, Tervola 61,9 milj. m 3, Tornio 23,3 milj. m 3 ja Ylitornio 98,6 milj. m 3 (Taulukko 1). Taulukko 1. Länsi-Lapin maakuntakaava-alueen pohjavedenpinnan yläpuoliset hiekka- ja soravarat (x 1000 k-m 3 ). Kunta Murska % Sora % Hiekka % Yhteensä Kemi 20 0, , , Keminmaa Pello Simo Tervola Tornio Ylitornio 30 0, , , , , , , , , , , , , , , , , , Yhteensä , , , Kemi Kaupungin alueella on karkean arvion mukaan jäljellä hiekka- ja soravaroja yhteensä 7,1 milj. m 3, josta hiekkavaltaista 75,8 % eli 5,4 milj. m 3, soravaltaista 24,0 % eli 1,7 milj. m 3 ja murskauskelpoista 0,3 % eli 0,02 milj. m 3. Kemin kaupungin alueen jäljellä olevista maa-aineksista kaksi kolmasosaa sijaitsee Ajoksen (Kuva 3) ja Kettufarminkankaan muodostumissa. Ajoksen muodostumassa jäljellä olevat massamäärät sijoittuvat aikaisemmin otettujen laaja-alaisten leikkausten reuna-alueille, erityisesti sen pohjoispuolelle. Myös alueen länsiosassa voisi olla mahdollista toteuttaa maisemoivaa ottoa. Kettufarminkankaan muodostumassa on muutamia leikkauksia, joiden perusteella aines on pääosin hiekkaa ja hietaa. Muodostumaa peittävä vaihtelevan paksuinen (0 2 m) moreenikerros haittaa aineksen käyttöä. Soravaltainen aines on hiekkaisissa muodostumissa yleensä suhteellisen ohuina välikerroksina. Karkeamman harjusoran vähäisyyden ja hankalan käyttöön saannin johdosta kaupungissa tarvittavien maa-ainesten kuljetusmatkat tulevat pitenemään ja korvaavia aineksia on murskattava kallioista. 13

16 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto Kuva 3. Ajoksen mittava maaainesten ottoalue Kemissä. Kuva: K. Mäkinen, GTK. Keminmaa Kunnan alueella on hiekka- ja soravaroja yhteensä 10,6 milj. m 3, josta hiekkavaltaista 75,9 % eli 8,1 milj. m 3, soravaltaista 23,8 % eli 2,5 milj. m 3 ja murskauskelpoista 0,3 % eli 0,03 milj. m 3. Kunnan käyttöön saatavista maa-aineksista lähes puolet sijaitsee Sivakkavaaran, Rovavaaran ja Salmenkylänkankaan muodostumissa, joista jo entuudestaan on otettu merkittävät määrät maa-aineksia. Soravaltaista ainesta on yleensä hiekkaisissa muodostumissa suhteellisen ohuina välikerroksina. Muu osa maa-aineksista sijaitsee kunnan keskiosissa olevissa pienissä harjumuodostumissa. Varsinkin sorasta tulee lähitulevaisuudessa puutetta ja sitä joudutaan kuljettamaan kauempaa. Lisäksi kalliokiviaineksen käytön tarve tulee lisääntymään. Pello Kunnan alueella on hiekka- ja soravaroja yhteensä 29,1 milj. m 3, josta hiekkavaltaista 73,2 % eli 21,3 milj. m 3, soravaltaista 26,0 % eli 7,6 milj. m 3 ja murskauskelpoista 0,8 % eli 0,2 milj. m 3. Noin 60 % kunnan jäljellä olevista hiekasta ja sorasta sijaitsee Orajärven Naamijoen alueella. Loput maa-aineksista sijaitsevat kunnan itä- ja eteläosissa useissa varsin pienissä tai kerrospaksuuksiltaan ohuissa muodostumissa. Simo Kunnan alueella on hiekka- ja soravaroja yhteensä 2,4 milj. m 3, josta hiekkavaltaista 85,1 % eli 2,1 milj. m 3, soravaltaista 14,3 % eli 0,4 milj. m 3 ja murskauskelpoista 0,7 % eli 0,02 milj. m 3. Kunnan alueella on hyvin vähän harjumuodostumia ja nekin ovat kooltaan varsin pieniä. Muodostumat sijaitsevat pääasiassa kunnan koillisosassa. Kunnan alueella on kuitenkin lukuisia pieniä rantakerrostumia, joissa hiekan lisäksi on myös jonkin verran soraa. Kunnan alueella tulisi selvittää rantakerrostumissa olevien maa-ainesten määrä. 14

17 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Tervola Kunnan alueella on hiekka- ja soravaroja yhteensä 61,9 milj. m 3, josta hiekkavaltaista 69,8 % eli 43,2 milj. m 3, soravaltaista 28,8 % eli 17,8 milj. m 3 ja murskauskelpoista 1,4 % eli 0,9 milj. m 3. Kunnan alueella on kohtuullisen paljon hiekkaa ja soraa verrattuna nykyisen maanrakentamisen määrään. Maa-ainekset kuitenkin jakautuvat alueellisesti kohtuullisen tasaisesti ja sijaitsevat melko kaukana kuntakeskuksesta. Kauvonkankaan moreenipeitteinen lajittunut reunamuodostuma sijaitsee kohtuullisen lähellä kuntakeskusta, mutta muodostumaa peittävä ja siinä välikerroksina olevat moreenikerrokset haittaavat aineksen käyttöön saantia. Lisäksi muodostuma on tärkeä pohjavesialue ja sillä on useita pohjavedenottamoita. Tornio Kaupungin alueella on jäljellä hiekka- ja soravaroja yhteensä 23,3 milj. m 3, josta hiekkavaltaista 82,4 % eli 19,2 milj. m 3, soravaltaista 17,6 % eli 4,1 milj. m 3 ja murskauskelpoista <0,01 % eli 0,01 milj. m 3. Kaupungin alueella vilkkaana jatkunut rakennustoiminta on kuluttanut suurimman osan taajama-alueen läheisyydessä olevista maa-aineksista ja jäljellä on vain suurimpien moreenipeitteisten lajittuneiden reunamuodostumien (Laivakankaan ja Kyläjoenkankaan) reuna-alueilla sijaitsevat hiekkavaltaiset kerrostumat (Kuva 4). Soraa esiintyy näissä muodostumissa vain ohuina välikerroksina. Muutoin muut jäljellä olevat maa-ainekset sijaitsevat hajallaan kaupungin alueella suhteellisen pienissä harjumuodostumissa. Vain kaupungin koillisosassa Varajärven koillispuolella on kolmessa muodostumassa hieman runsaammin hiekkavaltaista ainesta. Kaupungin alueella soran puute ja hankala käyttöön saatavuus tulee lisäämään kuljetusmatkoja ja toisaalta kalliokiviaineksen käyttöä. Kuva 4. Tornion Laivakankaan laajalla maa-ainesten ottoalueella aines on hiekkavaltaista. Kuva: K. Mäkinen, GTK. 15

18 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto Ylitornio Kunnan alueella on hiekka- ja soravaroja yhteensä 98,6 milj. m 3, josta hiekkavaltaista 82,3 % eli 81,1 milj. m 3, soravaltaista 17,3 % eli 17,1 milj. m 3 ja murskauskelpoista 0,4 % eli 0,4 milj. m 3. Kuntakeskuksen lähialueilla ei ole harjumuodostumia, joten rakentamiseen tarvittavat maa-ainekset on otettava alueen rantakerrostumista, kuten esimerkiksi Reväsvaarasta, Huitaperista ja kauempaa Palovaarasta. Rantakerrostumia on kuntakeskuksen lähialueilla lukuisia, mutta suurin osa niistä on varsin pienialaisia ja kerrospaksuuksiltaan ohuita. Rantakerrostumissa on kuitenkin hiekan lisäksi yleensä myös soraa ja murskauskelpoista ainesta (Kuva 5). Kunnan maa-aineksista pääosa sijaitsee Kantomaanpäästä Raanujärvelle ulottuvassa moreenipeitteisten lajittuneiden reunamuodostumien vyöhykkeessä. Näiden muodostumien aines on pääasiassa hiekkavaltaista ja niissä on paikoin myös hietaa. Soraa on yleensä vain ohuina välikerroksina. Ylitornion harjut sijaitsevat kunnan itäosassa Lohijärven ja Meltosjärven alueilla. Niiden aines on hiekkavaltaista. Kuva 5. Ylitornion Reväsvaarassa soraista rantakerrostuma-ainesta on hyödynnettävissä parhaimmillaan yli kymmenen metrin paksuudelta. Kuva: K. Mäkinen, GTK. 2.4 Kumpumoreenimuodostumat Kumpumoreenit ovat syntyneet jäätikön sulamisvaiheessa siitä irronneesta materiaalista. Kumpujen koostumus on hyvin vaihteleva lohkareisesta moreenista vähäkiviseen, hiekkaiseen ja savesta sisältävään ainekseen. Paikoin kummut koostuvat kuitenkin hyvin peseytyneestä lähes routimattomasta kivisestä sorasta ja soraisesta hiekasta, joka soveltuu joko sellaisenaan tai murskattuna ja/tai seulottuna maa-aineshuollon tarpeisiin. Kumpumoreeniaineksen käyttöä kuitenkin haittaa kumpujen pieni koko ja aineksen laadun suuri vaihtelevuus. Yksittäisistä kohteista hyödynnettävät maa-ainesmäärät ovat yleensä vain muutamia tuhansia tai korkeintaan kymmeniä tuhansia kuutiometrejä, joten niillä on merkitystä lähinnä vain paikallisessa maa-aineshuollossa. Kumpumoreenimuodostumia on erityisesti kaava-alueen keskiosassa Tervolan, Tornion ja Ylitornion raja-alueilla sekä lisäksi myös Pellon itäosassa. GTK ei ole tehnyt yksityiskoh- 16

19 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA taista inventointia kumpumoreenimuodostumien maa-aineksista. Liitekartassa 2 on esitetty kumpumoreenimuodostumien sekä valtakunnallisesti arvokkaiden moreenimuodostumien (Mäkinen et al. 2007) sijainti Länsi-Lapin maakuntakaava-alueella. 2.5 Maa-ainesten riittävyydestä Länsi-Lapin seutukunnassa Vaikka koko maakuntakaavan alueella on kohtalaisen runsaasti hiekkaa ja soraa, niin erityistä huomiota tulee kiinnittää Kemin, Keminmaan, Simon ja Tornion maa-ainesten määrään. Vilkkaan rakennustoiminnan johdosta alueen suurimpien maa-ainesmuodostumien (liitteen 1 punaisella merkityt muodostumat) karkeimmista maa-aineksista on käytetty suurin osa. Jäljellä ovat käytännössä muodostumien reuna-alueet, joissa aines on pääasiassa hiekkavaltaista ja kerrospaksuudet ovat pieniä. Näiden kuntien alueilla ei voida osoittaa uusia riittävän suuria ottoalueita, joten maa-ainekset on otettava useista pienistä muodostumista. Kemin, Keminmaan, Simon ja Tornion alueella tulee lähitulevaisuudessa puute erityisesti sorasta. Sitä voidaan kuljettaa kauempaa maakuntakaava-alueen ulkopuolelta, mutta kuljetuskustannukset muodostuvat korkeiksi. Kalliokiviaineksen lisäksi vaihtoehtona voisi olla merihiekan ja soran esiintymisen selvittäminen Tornion ja Simon välisellä merialueella. Perämeren merigeologisen kartan (Ignatius ym. 1970) mukaan Kemijoen suun ja Karsikonniemen edustalla on hiekkaisia merenpohjan kerrostumia, jotka jatkuvat kohti Hailuotoa ja Raahea. Tällä laajalla vyöhykkeellä saattaa olla löydettävissä myös Ajoksen, Sivakkavaaran ja Salmenkylänkankaan kaltaisia lajittuneita reunamuodostumia, joissa on mahdollisesti myös jonkin verran soraa. Maa-ainesten käyttöä ja kulutusennusteita tarkastellaan luvussa 9. 17

20 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto 3 TURVEVARAT JA TURVETUOTANTOON SOVELTUVAT ALUEET 3.1 Tarkastelualueen kaikki suot Länsi-Lapin seutukunnassa on yhteensä noin geologista suota (pinta-ala vähintään 20 ha ja turvepaksuus yli 30 cm). Niiden kokonaispinta-ala on lähes ha. Lukumääräisesti soita Länsi-Lapissa on noin 18 % ja pinta-alan mukaan 14 % koko Lapin maakunnan geologisista soista. Länsi-Lapissa on noin 5,6 % koko Suomen geologisten soiden pinta-alasta. Kunnittain ja niiden sisälläkin soistuneisuus vaihtelee varsin paljon, riippuen mm. alueen topografiasta, pohjan maalajeista ja sijainnista nykyiseen merenpinnan tasoon. Suhteellisesti eniten soita maa-alasta laskettuna on Simossa (54 %), Tervolassa (36 %), Torniossa (32 %) ja Ylitorniolla (31 %). Keminmaan alueesta on soiden peitossa 26 % ja Pellossa 21 %. Kemissä on vain kaksi suota (0,8 % maa-alasta). Länsi-Lapin kunnista eniten soita on Simossa ( ha), Ylitorniolla ( ha) ja Tervolassa ( ha). Vähiten soita on Keminmaalla ( ha) ja Kemissä (65 ha) (Taulukko 2). Taulukko 2. Länsi-Lapin maakuntakaava-alueen kaikkien soiden kokonaispinta-alat (ha) ja arvioidut turvevarat (milj. suo-m³) kunnittain. Kunta Soita (kpl) P-ala (ha) Kokonaisturvevarat (milj. suo-m 3 ) Kemi 2 65 Keminmaa ,5 Pello ,6 Simo ,9 Tervola ,9 Tornio ,3 Ylitornio ,3 Yhteensä ,5 Soiden laskennallinen kokonaisturvemäärä on lähes milj. suo-m³. Luku on epätarkka, sillä se perustuu kunkin kunnan turvetutkimuksista saatuihin keskisyvyyksiin (0,9 1,2 m) kerrottuna kunnan kokonaissuoalalla. 3.2 Tutkimustilanne Länsi-Lapin turvetutkimukset kattavat vaihtelevasti koko alueen. GTK:n tietokannassa on yhteensä 503 tutkittua suota, kokonaispinta-alaltaan ha. Eniten soita on tutkittu Simossa, 122 suota ( ha), Tervolassa, 108 suota ( ha) ja Ylitorniolla, 123 suota ( ha). Sen sijaan vähemmän tutkittuja ovat Keminmaa, 30 suota (5 080 ha) ja Pello, 19 suota (4 000 ha) (Taulukko 3). Tutkimusprosentti kuntien koko suoalasta laskettuna on %, kun Kemiä ei huomioida. 18

21 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Taulukko 3. Länsi-Lapin maakuntakaava-alueella tutkittujen soiden määrä kunnittain, kokonaispinta-ala (ha), tutkimustilanne (%) ja tunnetut turvevarat (milj. suo-m³). Kunta Suot (kpl) P-ala (ha) Tutkimus-% Turvevarat (M suo-m³) Kemi Keminmaa ,3 Pello ,1 Simo ,0 Tervola ,3 Tornio ,8 Ylitornio ,2 Yhteensä ,7 3.2 Tutkitut turvevarat kunnittain Alla esitetään Länsi-Lapin seutukunnassa tutkittujen soiden sekä tutkimusten mukaan käyttökelpoisten soiden pinta-alat ja turvemäärät kunnittain. Lisäksi on esitetty turvetuotannossa oleva osuus. Keskeinen turvetuotannon edellytys on, että tuotantoon valittavan suon turve täyttää mahdollisimman hyvin lopullisen tuotteen käyttötarkoituksen asettamat vaatimukset. Turpeen ominaisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan, ja näistä seikoista määräytyy myös turpeen soveltuminen kasvu- tai energiaturpeeksi. Käyttöön otettavalla suolla on oltava riittävän laajoja yhtenäisiä alueita, joilla turvekerroksen vahvuus on vähintään 1,5 metriä. Helmikuussa 2011 valmistuneen suostrategian mukaan (Maa- ja metsätalousministeriö 2011) tuotantoon aiotun suon tulisi olla jo valmiiksi ojitettu ja luonnontilaltaan selkeästi muuttunut. Hyödynnettävän turpeen määrään vaikuttaa turvelajien, maatuneisuuden, turvekerroksen paksuuden ja laajuuden lisäksi myös turpeen kuiva-ainepitoisuus, suon pohjan harjanteisuus ja kivisyys sekä kannot ja liekopuut. Voimakkaasti vaihteleva maasto ja turpeen epätasalaatuisuus aiheuttavat lisäkustannuksia turvetuotantokenttien valmistelussa ja kunnossapidossa. Länsi-Lapin soista on tutkittu noin kolmasosa ja raportoitu alle 10 %. Seuraavaan tarkasteluun on otettu vain sellaiset suot, joista ovat valmiit tiedot. Turveominaisuuksiensa puolesta käyttökelpoisilla turvevaroilla, eli turvepotentiaalilla tarkoitetaan tässä niitä soita, joiden yli 1,5 m paksun turvekerrostuman pinta-ala on yli 30 ha (Taulukko 4 ja liite 3). Tämä ala voi koostua saman suon yhdestä tai useammasta alueesta. Tällaisia soita on 211 kpl, ja niiden turpeen osalta kelvollinen pinta-ala on yhteensä ha. Soidensuojelualueet ja tuotantoluvan saaneet suot eivät sisälly näihin lukuihin. Eri kustannusvaikutuksia, kuten maanhankintaa, mahdollisia kuivatusvaikeuksia, syrjäistä sijaintia tai luonnontilaisuutta ei tässä myöskään ole huomioitu. Pohjois-Suomen aapasoiden turve on mennyt lähes yksinomaan energiantuotantoon aluelämpölaitoksille ja teollisuudelle. Tässä tarkastelussa ei erotella ympäristökäyttöön paremmin soveltuvia heikosti maatuneita rahkavaltaisia turpeita. Ympäristöturpeen tuotannon osuus Länsi-Lapissa on hyvin energiaturpeen tuotantoon verrattuna (ei esitetä erikseen alu- 19

22 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto eita maakuntakaavassa). Ympäristöturpeen käyttö on mahdollisesti kuitenkin kasvamassa (Flyktman 2005), mutta tuotannon pinta-ala tulee joka tapauksessa olemaan marginaalinen energiaturpeen tuotantoalaan verrattuna. Taulukko 4. Länsi-Lapin tutkittujen soiden käyttökelpoinen turvepotentiaali kunnittain. Soiden lukumäärä (kpl), joiden yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on yli 30 ha, alueiden kokonaispinta (ha) ja näiden sisältämä turvemäärä (milj. suo-m³). Kunta Soita (kpl) Kok. p-ala (ha) Kokonaisturvemäärä (milj. suo-m³) Kemi Keminmaa ,8 Pello ,7 Simo ,6 Tervola ,5 Tornio ,9 Ylitornio ,7 Yhteensä ,2 Kemi Kaupungin alueella on kaksi ohutturpeista suota, joiden yhteinen pinta-ala on 65 ha. Käyttökelpoisia turvevaroja niissä ei ole. Keminmaa Kunnan arvioidut kokonaisturvevarat ovat 167,5 milj. suo-m³. Perämeren rannikon läheisyydessä suot ovat ohutturpeisia, mutta kunnan keskivaiheilla ja siitä pohjoiseen turpeen paksuus on riittävä turvetuotannon kannalta. Suoalasta on tutkittu vajaa kolmasosa, yhteensä 30 suota. Niiden turvevarat ovat 52,3 milj. suo-m³. Käyttökelpoista turvetta 11 suolla on 18,8 milj. suo-m³, yhteispinta-alaltaan noin 900 ha. Pello Kunnan alueella on 308 suota, joiden yhteispinta-ala on ha. Arvioidut kokonaisturvevarat ovat 423,6 milj. suo-m³. Suoalasta on tutkittu vain 11 %, eli ha. Tutkittujen soiden (19 suota) turvevarat ovat yhteensä 48,1 milj. suo-m³. Näistä 10 suolla, joiden yhteinen pinta-ala on 825 ha, on käyttökelpoista turvetta 19,7 milj. suo-m³. Tunnetut turvereservit sijaitsevat kunnan pohjoisosassa. Tuotantoa on kahdella suolla, yhteispinta-alaltaan noin 130 ha. Simo Simo on eräs maamme soistuneimmista kunnista. Kunnan arvioidut kokonaisturvevarat ovat noin 700 milj. suo-m³. Huomattavan suuri osa Simon soista kuluu suojelualueisiin, joiden yhteinen pinta-ala on lähes ha. Tämän lisäksi on turvetuotannossa yli 1000 suohehtaaria. Turvevaroiltaan laajimmat suot sijaitsevat kunnan koillisosissa yli 60 m merenpinnan yläpuolella. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 250 milj. suo-m³. Käyttökelpoista turvetta on 41 suolla noin 86,6 milj. suo-m³. 20

23 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Tervola Kunnan alueeseen kuuluu 219 suota, joiden yhteispinta-ala on ha. Niiden arvioidut kokonaisturvevarat ovat 549,9 milj. suo-m³. Suoalasta on tutkittu yli 40 %, eli ha. Tutkittujen soiden (108 suota) turvevarat ovat yhteensä 236,3 milj. suo-m³. Näistä 44 suolla, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha, on käyttökelpoista turvetta 76,5 milj. suom³. Turvereservit sijaitsevat jakautuneena kunnan eri puolille. Tuotannossa olevia soita on noin 700 ha. Tornio Kaupungin alueeseen kuuluu 291 suota, yhteispinta-alaltaan ha. Niiden arvioidut kokonaisturvevarat ovat 415,3 milj. suo-m³. Suoalasta on tutkittu lähes 40 %, eli ha. 101 tutkitun suon turvevarat ovat yhteensä 159,8 milj. suo-m³. Näistä 42 suolla, joiden yhteinen pinta-ala on ha, on käyttökelpoista turvetta 60,9 milj. suo-m³. Turvevaroiltaan parhaat alueet sijaitsevat kaupungin pohjois- ja koillisosissa. Tuotannossa olevia soita on lähes 700 ha. Ylitornio Kunnan alueella on 363 suota, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on ha. Arvioidut kokonaisturvevarat ovat 549,9 milj. suo-m³. Suoalasta on tutkittu alle 40 %, eli ha. Tutkittujen soiden (123 suota) turvevarat ovat yhteensä 251,2 milj. suo-m³. Näistä 63 suolla, joiden yhteinen pinta-ala on ha, on käyttökelpoista turvetta 97,7 milj. suo-m³. Turvereservit sijaitsevat lähinnä kunnan keski- ja itäosassa. Tuotannossa on vain yksi suo, pinta-alaltaan alle 50 ha. Kuva 6. Runsaasti tupasvillaa Kellojängällä, Keminmaa. Kuva: T. Muurinen, GTK. Kuva 7. Kuivatuksen jälkeen muuttunut, alun perin ravinteikas suo, Simon Kellonkoukunaapa. Kuva: T. Hirvasniemi, GTK. 21

24 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto 22

25 Lapin liitto LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA 4 METALLISET MALMIT JA MALMIKRIITTISET VYÖHYKKEET 4.1 Malmien geologinen tausta Länsi-Lapin kallioperä voidaan jakaa neljään pääyksikköön: 1. Arkeeiseen gneissialueeseen, 2. Varhaisproterotsoiseen Kemi-Tornio-Penikat kerrosintruusiokompleksiin, 3. Varhaisproterotsoiseen Peräpohjan liuskejaksoon ja 4. Keski-Lapin granitoidialueeseen (Liitteet 4 ja 5). Arkeeinen gneissialue kattaa lähes koko Simon kunnan alueen ja pieniä osia Kemistä, Keminmaasta ja Tervolasta. Se koostuu kiille-, graniitti- ja tonaliittigneisseistä sekä metamorfoituneista graniitti-, granodioriitti- ja dioriitti-intruusioista (Liite 5). Kemi-Tornio-Penikat kerrosintruusio, joka on metallisten malmien, erityisesti kromin ja platinametallien suhteen merkittävin geologinen yksikkö alueella, syntyi Arkeeisen kuoren revetessä miljoonaa vuotta sitten. Kerrosintruusio levittäytyy Torniosta, Kemin, Keminmaan ja Simon kautta Tervolaan kulkevana kapeana jaksona. Osin arkeeisen gneissialueen päälle kerrostunut Peräpohjan liuskejakso kattaa Länsi- Lapissa valtaosan Tervolan, Tornion ja Keminmaan alueista sekä osia Ylitorniosta ja Kemistä. Liuskejaksossa vallalla ovat metamorfoituneet pintasyntyiset sedimenttikivet ja vulkaniitit, joita leikkaavat paikoin mafiset juonet (Liite 5). Sedimentit koostuvat kvartsiiteista, kiilleliuskeista sekä metamorfoituneista kalkkikivistä ja dolomiiteista. Vulkaniitit ovat pääosin emäksisiä laavoja ja tuhkakerrostumia. Keski-Lapin granitoidialue kattaa koko Pellon ja pohjoisosan Ylitorniosta. Se koostuu pääosin graniitti-, granodioriitti- ja dioriittiintruusioista sekä graniitti- ja kiillegneisseistä (Liite 5). Nykykäsityksen mukaan taloudellisesti kaikkein mielenkiintoisimpia alueita metallimalmien suhteen Länsi-Lapin alueella ovat Kemi-Tornio-Penikat kerrosintruusiokompleksi ja Peräpohjan liuskejakso (Liite 4). Malminetsintäaktiviteetti on keskittynyt näille alueille (kts. Liite 6). Huolimatta siitä, että yksittäisiä malmiviitteitä tunnetaan sekä Keski-Lapin granitoidialueelta että Arkeeiselta gneissialueelta, molempia yksiköitä pidetään nykykäsityksen valossa alhaisen malmipotentiaalin vyöhykkeinä (Liitteet 4 ja 7). 4.2 Metalliset malmiaiheet Länsi-Lapissa Seuraavassa tarkastelussa esitetään kunnittain GTK:n arkistoissa ja tietokannoissa esiintyvät kaivoskivennäisesiintymät sekä merkittävimmät tutkimusaiheet. GTK:n tietokannoista on käytetty valtausraporttitietokanta (VALRAP), raporttitietokanta (RAPGEO), kultaesiintymätietokanta (FINGOLD), sinkkiesiintymät (FINZINC), platinaesiintymät (FINPGE) ja nikkelitietokanta (FINNICKEL). Lisäksi apuna on käytetty Fennoskandian malmiesiintymätietokantaa (FODD) ja GTK:n malmiviitetietokantaa. Voimassa olevasta kaivospiiri- ja valtaustilanteesta on saatavilla tietoa Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) valtaustietokannasta. Tekstissä malmiaihe on paikannettu 1: karttalehdittäin. Taulukossa 5 on esitetty tunnettujen malmiaiheiden ja kaivosten tarkemmat paikkatiedot, tyyppi sekä viitteiden potentiaali edetä kaivostoimintaan asiantuntija-arviona. 23

26 LÄNSI-LAPIN MAAKUNTAKAAVA Lapin liitto Taulukko 5. Länsi-Lapin tunnetut malmiaiheet ja kaivokset. Koordinaatit ovat yhteinäiskoordinaatteina. Esiintymä Kunta X Y Esiintymätyyppi Status Potentiaali Elijärvi Kemi Cr toimiva kaivos toiminnassa Sompujärvi Keminmaa Cr malmiaihe kohtalainen Sompuoja Keminmaa PGE ± Cu, Ni, Au koelouhos korkea Orajärvi Pello Energiametallit malmiaihe alhainen Ala-Penikka Simo PGE ± Cu, Ni, Au malmiaihe korkea Paasivaara Simo PGE ± Cu, Ni, Au malmiaihe korkea Kivimaa Tervola Cu ± Au suljettu kaivos alhainen Sivakkajoki Tervola Cu ± Au malmiaihe kohtalainen Mustamaa Tervola Energiametallit malmiaihe alhainen Vähäjoki Tervola Fe ± Cu, Co, Au malmiaihe kohtalainen Kirakkajuppura Tervola PGE ± Cu, Ni, Au koelouhos korkea Ala-Vojakkala Tornio Cr malmiaihe kohtalainen Aapajoki Tornio Fe malmiaihe alhainen Kaitamaa Tornio Ni-Cu malmiaihe alhainen Kourilehto Tornio Ni-Cu malmiaihe alhainen Liakka Tornio Ni-Cu malmiaihe kohtalainen Näätävuoma Ylitornio Cu ± Au malmiaihe alhainen Kivilompolo Ylitornio Mo malmiaihe alhainen Kapustavuoma Ylitornio Ni-Cu malmiaihe alhainen Potentiaali (asiantuntija-arvio aiheen potentiaalista edetä taloudelliseen tuotantoon perustuen tunnettuihin malmivarantoihin): - korkea = tunnetut varat riittävät/lähes riittävät kaivostoimintaan mikäli metallien hintakehitys ja kysyntä on suopea - kohtalainen = tunnetut varat taloudellisesti mielenkiintoisia mutta eivät yksin riitä kaivostoiminnan aloittamiseen; lisätutkimukset voivat kasvattaa malmiaiheen varantoja riittävästi taloudellisesti kannattavaan kaivostoimintaan - alhainen = malmiaiheella on epätodennäköinen mahdollisuus edetä kaivostoimintaan nykyisenkaltaisella metallien hintatasolla ellei ratkaisevasti merkittävämpiä varantoja löydy. Kemi Kemin alueelta ei tunneta yhtään merkittävää malmiviitettä, joskin muutamia lähinnä kupari- ja platinamineralisaatioihin viittaavia lohkareviitteitä on alueelta paikallistettu. Keminmaa Keminmaan alueen merkittävin tunnettu malmiesiintymä on Outokumpu Oyj:n tuotannossa oleva Elijärven (karttalehti ) kromiesiintymä. Esiintymä on maailmanlaajuisestikin merkittävä, ja tunnetut varat riittävät nykyisillä tuotantomäärillä kymmeniksi vuosiksi. Keminmaan koillisosasta tunnetaan lisäksi kaksi merkittävämpää malmiaihetta; Sompujärven (kl ) kromiaihe sekä Sompuojan ( ) PGE-Cu-Au mineralisaatio. Sompuojan aihe kuuluu geologisesti samaan yksikköön kuin Kirakkajuppuran aihe Tervolassa. Sompuojan malmiaihe paikallistettiin vuonna Kohdetta on tutkittu vaihtelevalla aktiivisuudella vuodesta 1982 tähän päivään saakka Outokumpu Oyj:n, Arctic Platinum Part- 24

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

GEOLOGIA. Evon luonto-opas Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea GEOLOGIA Korkokuva Evon Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja länsireunoilla maasto kohoaa aina 180 m meren pinnan yläpuolelle asti.

Lisätiedot

Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/767/2017 8.5.2017 Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Sauvon kunnan pohjavesialueiden

Lisätiedot

Kainuun maaperän ja kallioperän kiviainekset

Kainuun maaperän ja kallioperän kiviainekset Kainuun maaperän ja kallioperän kiviainekset Akseli Torppa Geologian tutkimuskeskus 1 2 Kiviainesten käyttö Yhteen omakotitaloon Yhteen kerrostaloasuntoon Maantiekilometrille Moottoritiekilometrille Pyörätiekilometrille

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot

Geotieto kaavoituksen apuna ja luonnonvarojen saatavuus Jyvässeudulla Jari Hyvärinen

Geotieto kaavoituksen apuna ja luonnonvarojen saatavuus Jyvässeudulla Jari Hyvärinen Geotieto kaavoituksen apuna ja luonnonvarojen saatavuus Jyvässeudulla 19.8.2009 19.08.2009 1 19.08.2009 2 19.08.2009 3 19.08.2009 4 19.08.2009 5 19.08.2009 6 Maaperäkartan käyttökohteita Maankäytön suunnittelu

Lisätiedot

Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ

Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ Dnro LAPELY/423/2017 Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialue 12758209, SODANKYLÄ 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060

Lisätiedot

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 19 Savonlinnan seutu

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 19 Savonlinnan seutu Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 19 2.3 Rantasalmi Rantasalmen kunnan alueelta valittiin kaksi potentiaalista kohdetta, joista Varpasharjun alueella suoritettiin jatkotutkimuksia (taulukko 1 ja

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa ESITYS LAPELY/3146/2015 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Syrjävaara-Karjaoja I-luokka Kohdenumero (kartalla) 2. Koko ja sijainti

Syrjävaara-Karjaoja I-luokka Kohdenumero (kartalla) 2. Koko ja sijainti Syrjävaara-Karjaoja Kohdenumero (kartalla) 2. 350 ha tuulivoimarakentamista puoltavat ja rajoittavat tekijät Vaiheyleiskaavan luontoselvityksissä huomioitavaa Sijaitsee Nuojuan pohjoispuolella, molemmin

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/423/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Sodankylän kunta Jäämerentie 1 (PL 60) 99601 Sodankylä Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset

Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/778/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha 2487000 2488000 2489000 7366000 7367000 7368000 7369000 7369000 7368000 7367000 7366000 7365000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Siikaniemi 26. 27.10. 2010 Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Salpausselän haasteet ja mahdollisuudet Mari Aartolahti http://fi.wikipedia.org/wiki/salpaussel%c3%a4t Salpausselät Salpausselät

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa

Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa ESITYS LAPELY/191/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/4158/2016 14.6.2017 Liitteet 1 kpl Naantalin pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Naantalin

Lisätiedot

MAAPERÄ JA RAKENNETTAVUUS

MAAPERÄ JA RAKENNETTAVUUS 1 RAAHEN KAUPUNKI RAAHEN KESKEISTEN TAAJAMA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVA MAAPERÄ JA RAKENNETTAVUUS 20.01.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY 0147-C3938 2 Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaavan maaperä ja rakennettavuusselvitys

Lisätiedot

Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus

Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus POSELY/1779/2018 7.1.2019 Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus Luokka ja rajausmuutokset Varkauden alueella on kaksi pohjavesialuetta, joiden osalta luokitus ja rajaukset

Lisätiedot

Sulfidisavien tutkiminen

Sulfidisavien tutkiminen Sulfidisavien tutkiminen Ympäristö- ja pohjatutkimusteemapäivä 9.10.2014 Mikael Eklund Geologian tutkimuskeskus 9.10.2014 1 Peruskäsitteitä Sulfidisedimentti (Potentiaalinen hapan sulfaattimaa) Maaperässä

Lisätiedot

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 79 Mikkelin seutu

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 79 Mikkelin seutu Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 79 2.3 Hirvensalmi Hirvensalmen kunnan alueella tehtiin tutkimuksia kahdessa kohteessa, joista Iso-Lautharjulla suoritettiin jatkotutkimuksia (taulukko 1 ja karttakuva

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3244 11 TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 324409 324412 TUUSJÄRVI PAJUMÄKI 422203 OHTAANNIEMI 422206 RAIVANTAIPALE Tuusniemi 324408 324411 LITMANIEMI

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA SEUTUKUNTAKIERROS OLLI RISTANIEMI WWW.KESKISUOMI.FI/2.VMK MAAKUNTAKAAVA OSANA SUOMEN KAAVAJÄRJESTELMÄÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS Pohjois-Euroopan mannerjäätiköiden laajimmat levinneisyydet ja reuna-asemat Jäätiköitymishistorialla keskeinen

Lisätiedot

Montsoniittia. Vulkaniittia. Kiillegneissiä. Granodiorittia

Montsoniittia. Vulkaniittia. Kiillegneissiä. Granodiorittia 46 10.3. Leivonmäki Leivonmäen kallioperä koostuu syväkivistä (graniittiset kivet, gabro) ja pintakivistä (vulkaniitit, kiillegneissi). Graniittia on louhittu murskeeksi. Leivomäen puolella esiintyvää

Lisätiedot

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla Tutkimusmenetelmistä GTK:n roolista ja tutkimuksista Lapissa Mikä on

Lisätiedot

Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI

Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI Dnro LAPELY/3146/2015 Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL

Lisätiedot

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset. GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan

Lisätiedot

Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/3648/2016 13.2.2017 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Euran kunnan pohjavesialueiden luokitukset vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa. Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK)

Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa. Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio M173K2015 Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK) Kokkovaran tilan pintamalli. Korkeusulottuvuutta

Lisätiedot

Maaperäkartoitus metsätalouden vesiensuunnittelun tueksi Timo Huttunen, GTK Timo Makkonen, Tapio

Maaperäkartoitus metsätalouden vesiensuunnittelun tueksi Timo Huttunen, GTK Timo Makkonen, Tapio Maaperäkartoitus metsätalouden vesiensuunnittelun tueksi Timo Huttunen, GTK Timo Makkonen, Tapio 1 Tausta Metsätaloustoimenpiteiden vesiensuojelun kannalta kiintoaineshuuhtouman torjunta on avainasemassa.

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot. Soidensuojelutyöryhmän kokous

Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot. Soidensuojelutyöryhmän kokous Geologian tutkimuskeskuksen valtakunnallisen turvetutkimuksen tuottamat aineistot Soidensuojelutyöryhmän kokous 19.12.2012 Asta Harju 1 GTK:n systemaattinen turvevarojen kartoitus GTK kartoittaa vuosittain

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan POSKI 1 & 2 Loppuseminaari

Pohjois-Pohjanmaan POSKI 1 & 2 Loppuseminaari Pohjois-Pohjanmaan POSKI 1 & 2 Loppuseminaari 28.4.2015 Olli Breilin, Heidi Laxström & Juha Davidila 28.04.2015 1 GTK:n rooli ja tehtävät Poski 1 & 2 projekteissa GTK kartoitti ja raportoi kiviainekset

Lisätiedot

Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/3648/216 13.2.217 Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Euran kunnan pohjavesialueiden

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

LEIVONMÄEN KANSALLISPUISTO

LEIVONMÄEN KANSALLISPUISTO LEIVONMÄEN KANSALLISPUISTO LUUPÄÄN LENKIN PAIKKATIETOPOHJAISET TEHTÄVÄT Opettajan ja opiskelijan opas Ilkka Ratinen Opettajankoulutuslaitos Jyväskylän yliopisto Yhteenveto Leivonmäen kansallispuistoon

Lisätiedot

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY 43012016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3332 11 VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3332 09 3332 12 3334 03 KIUKONMÄKI PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ Lapinlahti Varpaisjärvi 3332 08 3332 11 3334

Lisätiedot

Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla

Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla Yhteenveto hankkeesta Maakuntahallitus 14.9.2015 Pohjavesien suojelun ja MAAKUNTAKAAVA kiviaineshuollon yhteensovittaminen

Lisätiedot

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 3 Savonlinnan seutu

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 3 Savonlinnan seutu Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 3 2.2 Heinävesi Heinäveden kunnan alueella tehtiin tutkimuksia kolmessa kohteessa, joista Konttilanlehdon Hepoharjun alueilla suoritettiin jatkotutkimuksia (taulukko

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/4210/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Kemijärven kaupunki Hallituskatu 4 98100 Kemijärvi Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialueet A ja B KEMIJÄRVI

Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialueet A ja B KEMIJÄRVI Dnro LAPELY/4210/2015 Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialueet 12320109 A ja 12320109 B KEMIJÄRVI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295

Lisätiedot

Mikkelin uusi jätevedenpuhdistamo. Vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen rakennettavuusselvitys

Mikkelin uusi jätevedenpuhdistamo. Vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen rakennettavuusselvitys Knowledge taking people further --- MIKKELIN VESILAITOS Mikkelin uusi jätevedenpuhdistamo Vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen rakennettavuusselvitys Yhteenveto 16.2.2009 Viite 82122478 Versio 1 Pvm 16.2.2009

Lisätiedot

Keiteleen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Keiteleen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve en kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat

Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat Liite 1 Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat Ennen luokitustarkistusta Korsnäs on ollut pääsijaintikuntana 6 vedenhankintaa varten tärkeällä I luokan

Lisätiedot

Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot

Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 Maa-ainesten ja pohjavesien teemapäivä 9.5.2019 Jari Hyvärinen, jari.hyvarinen@gtk.fi, p.029 503 3406 Pohjavedet

Lisätiedot

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto

Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro. Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Riittääkö soita? kommenttipuheenvuoro Risto Sulkava, FT, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto Taustalla: Lempaatsuon lettorämettä (CR). Rajauksesta riippuen luonnontilaisuusluokan 2 tai 3 suo. Alueella

Lisätiedot

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 146 Savonlinnan seutu

Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 146 Savonlinnan seutu Etelä-Savon kiviaineshuollon turvaaminen 146 2.7 Savonlinna Savonlinnan kaupungin alueelta valittiin kymmenen potentiaalista kohdetta, joista Tetrikankaan ja Ryöpänharjun alueilla suoritettiin jatkotutkimuksia

Lisätiedot

Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/3793/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3514 10 PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351408 TYRÄSUO 351411 ALA-LIVO 353202 KIVARINJOKI A 351407 AITTOJÄRVI 351410

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan liitto 2017 1 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 ISBN 978-951-766-349-6 (nide) ISBN 978-951-766-350-2

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KEMINMAAN JA TERVOLAN KUNNISSA, YLI- PENIKOIDEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KEMINMAAN JA TERVOLAN KUNNISSA, YLI- PENIKOIDEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KEMINMAAN JA TERVOLAN KUNNISSA, YLI- PENIKOIDEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA 2000-2010 SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUKSEN YHTEENVETO Valtauksen nimi Valtauksen numero

Lisätiedot

KIVIAINESHUOLLON KEHITYSKUVAT UUDELLAMAALLA. Johtaja Riitta Murto-Laitinen

KIVIAINESHUOLLON KEHITYSKUVAT UUDELLAMAALLA. Johtaja Riitta Murto-Laitinen KIVIAINESHUOLLON KEHITYSKUVAT UUDELLAMAALLA Johtaja Riitta Murto-Laitinen 2.10.2008 Uudenmaan liiton alue ja jäsenkunnat Tampere HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ Lahti KARKKILA Turku Hanko Helsinki NUMMI- PUSULA SAMMATTI

Lisätiedot

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl

Jarmo Lahtinen 30.4.2001 Julkinen. OKME/Outokumpu 1 kpl 1 (7) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl OKME/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Koveron arkeeisella vihreäkivivyöhykkeellä valtauksilla Mönni 1 5, Kovero 1 2 ja Kuusilampi vuosina 1998 1999

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia.

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia. KUOPION SEUDUN MAAKUNTAKAAVA Kallionmurskaus - ja rakennuskivikohteet Muistio / jk/9.10.2003 SYKSYN 2003 MAASTOKÄ YNNIT Syksyn 2003 aikana tehtyjen maastokäynnin tarkoituksena oli paikan päällä käyden

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla Anton Boman ja Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi Lapin MalmiIE Korvuo Jakelu Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ Ru~o~ ' OKMEILM Rovaniemi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS LAPIN LMNISSA SODANKYMN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 58, kaiv.rek.nro

Lisätiedot

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa ESITYS LAPELY/190/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Pohjois-Savon POSKI 2009. Moreenikohteet

Pohjois-Savon POSKI 2009. Moreenikohteet GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Maankäyttö ja ympäristö Kuopio 88 / 2012 31.8.2009 Pohjois-Savon POSKI 2009 Moreenikohteet Hannu Rönty SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2 1.1 Moreenin kelpoisuusmääritelmät 2 1.2 Murskauskelpoiset

Lisätiedot

Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma

Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma Suoseuran kevätseminaari 2014 Metsätaloudellisesti kannattamattomat ojitetut suot - turvetuottajan näkökulma Juha Ovaskainen Soiden ojitustilanne Suomen suopinta-alasta yli puolet ojitettua (n. 4,8 milj.

Lisätiedot

Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla

Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla Maakuntainsinööri Satu Appelqvist Esityksen sisältö Lyhyesti hankkeen tavoitteista ja sen toteutuksesta Hankkeen tämän hetkinen

Lisätiedot

MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA 17.9.2009

MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA 17.9.2009 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS LÄNSI-SUOMEN YKSIKKÖ TYÖRAPORTTI 28.10.2009 Miikka Paalijärvi Lounais-Suomen ympäristökeskus MAATUTKALUOTAUS JÄMIJÄRVEN LAUTTAKANKAALLA 17.9.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1

Lisätiedot

Strategian vaikutuksista GTK:n suotutkimuksiin

Strategian vaikutuksista GTK:n suotutkimuksiin Strategian vaikutuksista GTK:n suotutkimuksiin Suoseura, Säätytalo 23. 03. 2011 Esitelmän sisältö : GTK:n turvevarojen kartoitus GTK suo- ja turvemaastrategian hankkeissa Esimerkkejä soiden rajaamis- ja

Lisätiedot

Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi

Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi Satakunnan maa-ainesseminaari Ulvilassa 9.2.2010 Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö Ympäristösuunnittelija Anne Savola Satakuntaliitto 1 Satakunnan maakuntakaava 2010 Seutukaavasta

Lisätiedot

OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen

OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2444 08 OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2001 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Kallioperää peittävä irtaimista

Lisätiedot

PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS

PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS Geologian tutkimuskeskus Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 21.3.2013 PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 21.03.2013 / M29L2013

Lisätiedot

Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset

Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/460/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Ylitornion kunta Alkkulanraitti 55 95600 Ylitornio Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue INARI

Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue INARI Dnro LAPELY/3146/2015 Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue 12 148 208 INARI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Maa-ainesluvat kuntien näkökulmasta

Maa-ainesluvat kuntien näkökulmasta Maa-ainesluvat kuntien näkökulmasta Maarit Kaakinen Oulun seudun ympäristötoimi POSKI- hankkeen loppuseminaari 28.4.2015 Maa-ainesluvat Oulun seudulla Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtokunta

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella KUULUTUS VARELY/2370/2017 13.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 67,8 ha

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 67,8 ha 3518000 3519000 3520000 TUU-11-094 7254000 7255000 7256000 7257000 7257000 7256000 7255000 7254000 7253000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA Jussi Rämet Suunnittelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaa on suomaakunta suot aina osa maakunnan kehittämistä Esityksen

Lisätiedot

LASERKEILAUS JA UUSI VALTAKUNNALLINEN KORKEUSMALLI-SEMINAARI Laserkeilausaineistojen sovelluksista

LASERKEILAUS JA UUSI VALTAKUNNALLINEN KORKEUSMALLI-SEMINAARI Laserkeilausaineistojen sovelluksista LASERKEILAUS JA UUSI VALTAKUNNALLINEN KORKEUSMALLI-SEMINAARI 10.10.2008 Laserkeilausaineistojen sovelluksista Salon testiaineistoa on käytetty arvioitaessa alustavasti käyttökelpoisuutta: maaperäkartoituksessa

Lisätiedot

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen KUULUTUS VARELY/3982/2016 18.1.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Motellin pohjavesialueen kartoitusta ja luokitusta Mynämäen kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Etelä-Suomen yksikkö C/KA 33/09/01 3.7.2009 Espoo Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Suhangon kaivoshanke. Gold Fields Arctic Platinum Oy Ranua

Suhangon kaivoshanke. Gold Fields Arctic Platinum Oy Ranua Gold Fields Arctic Platinum Oy 22.5.2013 Ranua Gold Fields Arctic Platinum Oy (GFAP) Toiminnanharjoittaja Helsinkiin rekisteröity yhtiö; toimisto Rovaniemellä osoitteessa Ahjotie 7. GFAP:n omistaa täysin

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella KUULUTUS VARELY/4302/2016 30.10.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1

ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1. Abstract: The mires and peat reserves of Alajärvi Part 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Turvetutkimusraportti 339 GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND Report of Peat Investigation 339 ALAJÄRVELLÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT OSA 1 Abstract: The mires and peat reserves

Lisätiedot

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 259,3 Karttalehti:

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 259,3 Karttalehti: 2551000 2552000 2553000 TUU-13-141 7368000 7369000 7370000 7371000 7371000 7370000 7369000 7368000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m 7367000 Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA LEHTI 2613 09 AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2000 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli

Lisätiedot

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin

Lisätiedot

Maaperän rakennettavuusselvitys - Östersundom

Maaperän rakennettavuusselvitys - Östersundom telä-suomen yksikkö spoo 28.11.2011 Maaperän rakennettavuusselvitys - Östersundom Hilkka Kallio & Ossi Ikävalko telä-suomen yksikkö spoo Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 TOIMKSIANTO 1 2 JOHDANTO 1 3 TUTKIMUSMNTLMÄT

Lisätiedot

Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia. 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes

Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia. 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes Pohjois-Karjala Geopark esiselvityksen tuloksia 17.6.2013 Joensuu Kaisa-Maria Remes 1 POHJOIS-KARJALA Geologisia vahvuuksia: Aluetta ei vielä rajattu, useita mahdollisia kohteita; Arkeeinen/ proterotsooinen

Lisätiedot

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20).

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). 1 Kartat (kpl 2) - Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). - Mittakaava kertoo, kuinka paljon kohteita on pienennetty. Mittakaava 1: 20 00 tarkoittaa, että 1 cm kartalla on 20

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN MAAKUNTAKAAVA-ALUEEN GEOLOGISET TAUSTATIEDOT

POHJOIS-LAPIN MAAKUNTAKAAVA-ALUEEN GEOLOGISET TAUSTATIEDOT 1 LAPIN LIITTO POHJOIS-LAPIN MAAKUNTAKAAVA-ALUEEN GEOLOGISET TAUSTATIEDOT Geologian tutkimuskeskus Jari Nenonen, toim. 2004 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. Johdanto 3 2. Geologinen kartta-aineisto 3 3. Elinkeinoelämän

Lisätiedot

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,

Lisätiedot

Keski-Suomen POSKI 2008. Moreenikohteet

Keski-Suomen POSKI 2008. Moreenikohteet GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Maankäyttö ja ympäristö Kuopio 87 / 2012 31.12.2008 Keski-Suomen POSKI 2008 Moreenikohteet Hannu Rönty SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2 1.1 Moreenin kelpoisuusmääritelmät 3 1.2 Murskauskelpoiset

Lisätiedot

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010.

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. Timo Jussila Kustantaja: Tammisaaren Energia 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...

Lisätiedot

Lokka-Koitelainen-Keritsa oyk. Orajärven oyk. Kemijärvi

Lokka-Koitelainen-Keritsa oyk. Orajärven oyk. Kemijärvi Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavan ratayhteysselvitys Kaavatilanne Liite 3 Vaihtoehto A Lokka-Koitelainen-Keritsa oyk Kuntaraja Asemakaavoitettu alue Yleiskaavat (Maankäyttö ja rakennuslaki) Yleiskaava

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus Santahaminan ampumaradat

Ympäristölupahakemus Santahaminan ampumaradat Ympäristölupahakemus Santahaminan ampumaradat LIITE 6A1 TIEDOT TOIMINNAN SIJAINTIPAIKASTA, YMPÄRISTÖOLOSUHTEISTA, YMPÄRISTÖN LAADUSTA JA ASUTUKSESTA SEKÄ SELVITYS ALUEEN KAAVOITUSTILANTEESTA 1 SIJAINTIPAIKKA

Lisätiedot

Suomen kallioperä. Arkeeinen aika eli 2500 miljoonaa vuotta vanhemmat tapahtumat

Suomen kallioperä. Arkeeinen aika eli 2500 miljoonaa vuotta vanhemmat tapahtumat Suomen kallioperä Arkeeinen aika eli 2500 miljoonaa vuotta vanhemmat tapahtumat Arkeeinen alue Arkeeinen = 4000 2500 miljoonaa vuotta sitten Pääosa Itä- ja Pohjois-Suomesta Ensimmäinen päävaihe 2840 2790

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/ /2018. Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/ /2018. Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjavesi -yksikkö Kuopio GTK/83/03.04.19/2018 Maatutkaluotaukset Kankaalassa Vuokatin pohjavesialueella GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tutkimusraportti Sisällysluettelo Kuvailulehti

Lisätiedot

Haapaveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden hydrogeologinen kuvaus ja vedenotto

Haapaveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden hydrogeologinen kuvaus ja vedenotto POPELY/64/2018 Haapaveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää, että Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus luokittelee ja rajaa pohjavesialueet

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta

Lausunto Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa oppaan luonnoksesta Ympäristöministeriölle Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta Pyydettynä lausuntonaan Pohjois-Savon maakuntahallitus toteaa opasluonnoksesta sen sisällön mukaisessa järjestyksessä

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella KUULUTUS VARELY/1831/2018 14.6.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot