Déjà-vu (paramnesia) Tutkimusalat. Mediateknologinen déjà-vu. Elsaesser, media-arkeologia ja muisti. Oman tutkimuksen tavoite

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Déjà-vu (paramnesia) Tutkimusalat. Mediateknologinen déjà-vu. Elsaesser, media-arkeologia ja muisti. Oman tutkimuksen tavoite"

Transkriptio

1 Déjà-vu (paramnesia) Mediateknologinen? Radion, television ja tietokoneen käyttökokemus luvun Suomessa muistelukirjoitusaineistojen valossa Jaakko Suominen, Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos, digitaalinen kulttuuri ransk. = jo nähty (aikaisemmin nähty, ennen koettu) Käsitteen esitteli Emile Boirac ( ) kirjassaan in L'Avenir des Sciences Psychiques (1917) (Psyykkisten tieteiden tulevaisuus) Nykytutkimusten mukaan n. 70 % ihmisistä kokenut vähintään kerran elämässään Tarkoittaa eräänlaista muistihäiriötä, jossa aiemmat samantapaiset kokemukset tuottavat kuvitelman siitä, että joku asia olisi tapahtunut jo aiemmin (paramnesia = fantasian ja objektiivisen kokemuksen sekoittuminen) (ks. esim. The Free Dictionary, 2 Mediateknologinen Tutkimusalat Déjà-vu-käsitteen metaforinen käyttö: mediateknologisten innovaatioiden (esim. radio, televisio, tietokone) tulkinnassa on toistuvia samankaltaisuuksia, ts. esimerkiksi laitteisiin kohdistuvat odotukset ja pelot (tai diskursiiviset perinteet) ovat vähintään samantapaisia (uuden teknologian demokratisoiva vaikutus, maailman tuleminen läsnäolevaksi, teknologia orjuuttajana jne.) Tom Gunning (1991): Olemme nyt seuraavan vuosisadan lopulla ja edessämme ovat uudet teknologiset topologiat. Kun palaamme tarkastelemaan varhaisia kokemuksia teknologiasta, meidät täyttää selittämätön tunne jostain jo aiemmin koetusta. Emme ainoastaan löydä samaa optimismin ja levottomuuden välistä jännitettä, vaan näiden perusristiriitojen ympärille muodostetut skenaariot tuntuvat nyt olevan selkeämmin tulkittavissa. (Cit. Boddy 1995) 3 Mm. media-arkeologia ja teknologian kulttuurihistoria ovat kiinnostuneita samankaltaisina toistuvista median ja teknologian diskursiivisista rakennelmista, taustalla historiallistava kritiikki 1990-luvulla suhteessa uuden median uutuuteen tai toisaalta esim. elokuvan synnyn satavuotisjuhlallisuuksiin Vaarana kuitenkin anakronismi, jatkuvuuden ja samankaltaisuuden löytäminen jälkiviisaasti yhteys tutkijan rakennelmana, uusi media-arkeologinen tutkimus (esim. Elsaesser) kiinnittänyt tähän huomiota (erit. yhteyksien keinotekoisuus ja liiallisuus) 4 Elsaesser, media-arkeologia ja muisti Muisti tietoisuutta menneestä, datan jatkuva uudelleenjärjestäminen uusien kategorioiden ja prioriteettien mukaan Myös valtasuhteiden uudelleenneuvottelu keskeistä edellisessä Media-arkeologia on paikaton paikka ja ajaton aika, jota tutkija tarvitsee esittääkseen vaihtoehtoisen, jossittelevan tai rinnakkaisen vaihtoehdon esim. audiovisuaalisen multimedian tutkimuksessa. 5 Oman tutkimuksen tavoite Digitaalisuuden tarkasteleminen laajemmassa teknologian ja median historian kontekstissa: Hahmotella mediateknologioiden käyttöönottoa ja keskinäisiä suhteita ja mm. teknologisen uutuuden kulttuurista rakentumista Pohtia radion, television ja tietokoneen (ja ehkä puhelimen) käyttöönoton muisteluja erojen ja yhtymäkohtien kautta: johtuvatko mahdolliset yhtäläisyydet esimerkiksi käyttöönottoon liittyvien teknologiakokemusten yhtäläisyyksistä vai pikemminkin siitä, että teknologian tulosta kysytään ja kerrotaan tietyllä vakiintuneella tavalla, joka häivyttää eroja? Ja jos kertomis- ja kysymistavat ovat vakiintuneita, millaisten prosessien tuloksena tavat vakiintuvat? (Tietynlainen uuden median diskurssin kartoittaminen) 6 1

2 Uuden median diskurssin kartoittaminen Foucault n Tiedon arkeologiasta inspiroituneena Kysymyksiä: Missä uuden median käyttö tulee esiin? Kuka mediakäyttöä rajaa ja miten sitä erotellaan? Kuka käytöstä kysyy? Miten käyttötietoa kerätään, analysoidaan ja esitellään? Millä tavoin käyttökokemuksista kysytään ja kerrotaan? Mistä saa kertoa? Mitkä asiat liitetään yhteen? Miten käyttökertomuksista muodostuu teorioita uudesta mediasta? Vrt. tavanomainen lähdekritiikki 7 Aineistona SKS:n keräyskilpailujen muistelukirjoitukset "Kun radio tuli meille" (1972) (järj. Yleisradio) Kyselyvastauksia on yhteensä 5000 sivua ja vastaajia 2905 (keskimäärin 1,7 sivua vastaajaa kohden) (I palkinto 500 mk) Telefonista puhelimeen Puhelinperinteen kilpakeräys (1977) (järj. SKS, Posti- ja lennätinhallitus, Puhelinlaitosten Liitto r.y.) (I palkinto 1500 mk) 2700 sivua, 338 vastaajaa (keskimäärin 8 sivua vastaajaa kohden) "Kun tv tuli taloon" (1982) (järj. Yleisradio ja HY:n Kansatieteen laitos) Aineistoa 3500 sivua, vastaajia 1020 (keskimäärin 3,4 sivua vastaajaa kohden) (I palkinto 1000 mk) "Tietokone isäntä vai renki" (1995) (järj. SKS ja Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliitto) (I palkinto 5000 mk lahjakortti) Kyselyvastauksia on yhteensä 719 sivua ja vastaajia 133 (keskimäärin 5,4 sivua vastaajaa kohden) Tutkittu vertailematta, lähinnä yksittäisiä artikkeleita, gradutasoisia läpileikkauksia tai osa-aineistoina laajemmissa tutkimuksissa 8 Kun radio tuli meille (1972) (Telefonista puhelimeen Puhelinperinteen kilpakeräys (1977)) 9 10 Kun tv tuli taloon (1982) Tietokone isäntä vai renki (1995)

3 Miksi vertailu Mediateknologiat linkittyvät, läikkyvät ja kerrostuvat: Carolyn Marvin (1988) on todennut, että mediat eivät ole paikalleen kiinnitettyjä luonnollisia objekteja; niillä ei ole luonnollisia rajoja. Mm. uuden mediakulttuurin tutkimuksen ja teknologian kulttuurihistorian vaikutus (mm. intermediaalisuuden ja remediaation käsitteet), tietokoneen muutos laskulaitteesta metamediaksi Ei tosin aivan yksiselitteistä, miten vertailtavat valitaan 13 Tutkimuksen aikatasot (ja myös toimijat) Muisteltava aika, kunkin laitteen käytön alkuvaihe (radio 1920-, televisio 1950-, tietokone erit (myös vanhempia))ja myös käytön muuttuminen Kyselyn toteutus- ja vastausaika (1972, 1982, 1995) Tämän tutkimuksen toteutusaika ja tutkijan lähtökohdat 14 Tutkimuksen alustava dispositio 1. Johdanto Miksi (juuri) radiota, televisiota ja tietokonetta kannattaa tarkastella vertailuasetelman kautta - media-arkeologisen ja -genealogisen tutkimuksen mahdollisuudet ja rajat Aikaisempi tutkimus (yksittäisten välineiden tutkimus, vertailuasetelmat) Systemaattisen disposition esittely ja perustelu "Tilattuja tarinoita" teknologisesta ihmeestä - uutuuden, murroksen ja hämmästyksen konstruktio? - Aineistojen rajoitukset ja mahdollisuudet (mm. keräyskutsujen vaikutus sisältöihin, kirjoituskilpailun ajankohdan vaikutus, aineistojen kuvailu, vastaajien edustavuuden pohdinta), aineistot kokemuskertomuksina (nimeä aineisto) Muuttuva, uudistuva ja vanheneva laitekanta työn lävistävänä teemana 2. Laitteiden yleistyminen ja leviäminen Diffuusio- ja kesyttämisteoriat Tiedon saanti, suhteuttaminen aiempiin mediateknologioihin Yleistymisnopeus (ja hitaus) ja alueellinen leviäminen Edelläkävijyys, opetus ja asiantuntijuus kirjoituksissa Dispositio, jatkoa 4. Sosiaalinen käyttö Ihmisen ja koneen suhde, mm. nimitykset ja kaskut, koneen ja käyttäjän rakkaussuhteet (ja tällaisten tarinoiden merkitys ylipäätään) Mediateknologia statussymbolina Käyttötilat ja tilanteet (koti, työpaikka, liikkuuvuus) Käytön normittaminen, oikea ja väärä käyttö, huvin ja hyödyn suhde, vaaravyöhykkeessä olevat käyttäjät, Käyttäjyydestä käyttäytymiseen 5. Toimimattomuus, kriisit ja uhkakuvat Ajatus siitä, että virhe tuo teknologian näkyväksi Mediateknologia fyysisenä uhkana Pahan tiedon tuoja (uskonnolliset epäluulot, toisaalta käsitys virheellisestä sekä vahingollisesta informaatiosta) Virhetoiminnan seuraukset 3. Tekninen toiminta ja käyttö Teknologiset valinnat, tekniikasta puhuminen Tekniikan ja "sisällön" suhde (laitetekniikan ja ohjelman suhde) Miten käyttöä opetetaan ja opitaan Yksisuuntainen vai kaksisuuntainen kommunikaatio Laitteiden ja niiden käyttökokemusten keskinäinen suhde Remediaatiota, multimodaalisuutta ja intermediaalisuutta? 7. Lopuksi teknologisen uutuuden rakentuminen Huom! Onko jotenkin liian itsestään selvä deduktiivinen dispositio 16 Tutkimuksen alkuvaihe Taustalla myös uudenlainen suhtautuminen SKS:n aineistojen syntyyn ja käyttöön Tavoitteena erityisesti keräyskutsujen lähdekriittinen kontekstointi, mikä on aineiston alkuperäinen käyttötarkoitus: Millaista käsitystä mediateknologioista ja niiden käyttöönotosta kirjoituskilpailujen keruukutsut tuottavat? Miksi niissä on kysytty juuri niitä asioita kuin on kysytty? Miten kysymykset ovat suunnanneet vastaamista Keitä ovat kysymysten laatijat? 17 "Käytännöllisesti katsoen kaikissa folkloristiikan väitöskirjoissa on jo puolentoista vuosikymmenen ajan problematisoitu kenttäja arkistotekstisen implisiittisiä ja kontekstuaalisia merkityksiä. Tutkimusaineistojen muodostamisprosessi on alettu tarkastella merkitysten konstruointina[...]" (Knuuttila 2004, ) Kilpakeruu tuo ajatuksen siitä, että perinne olisi jossain ikään kuin odottamassa kerääjäänsä. Keruu on kuitenkin yhdessä tuottamista, keruun järjestäjien ja tiedonantajina toimivien kohtaamista, jossa molemmat osapuolet vaikuttavat toisiinsa." (Latvala 2004, 139) Sari Tuuva ja ajatus aineistoista tilattuina tarinoina ja jos keruukilpa, hyvä vastaaja pyrkii vastaamaan juuri siihen, mitä kysytään ja miten kuvittelee haluttavan 18 3

4 Problematisointi SKS:n osalta Esim. kyselyaineistojen käyttö ylipäätään, perinnelajiluokittelujen uudelleen tarkastelu, kerääjistä tallennettujen tietojen pohdinta, yksittäisten kyselyjen kontekstualisointi, tutkimusaineistojen rajaus ja saturaatio Vaikuttaa siltä, että kyselykysymysten ja kyselyjen järjestämisen kriittinen pohdinta ja kontekstualisointi vähäisempää kuin aineistojen muiden syntyehtojen pohdinta Syntyehtojen arviointi aiemmissa tutkimuksissa Saraneva ja radioaineisto: tavoitteena radioiden yleistyminen tutkimus, arvioitu lähinnä aineistojen totuudellisuuden kysymystä Huokuna ja televisio: lyhyttä selitystä aineistojen yhtenäistymisestä muisteluajan ja kyselyajan noin 20 vuoden erosta Pöysä, tietokoneet ja huomio hallinnan metaforan toimivuudesta (esitetty kysymyksissä, hyödynnetty vastauksissa) Alustavia huomioita keruukutsujen perusteella Kaikissa uutuuden, muutoksen ja vaikutuksen painotuksia, mutta painotuseroja Perinteistävä otsikointi, nostalgisoiva piirrostyyli Erityisesti radiota ja televisiota koskevissa kysymyksissä yhtenevyyttä, kollektiivisen käyttökokemuksen korostus Joukkoviestimiä Televisiossa radioon verrattuna näkyy elämäntavan ja kokemuksellisuuden korostus (1970-luvun lopulta yleistyneet elämäntapatutkimukset, kokemuksellisuuden käsitteistö viimeisen 30 vuoden aikana myös SKS:n keruissa) Tietokone näyttäytyy vahvemmin henkilökohtaisen hallinnan kautta Vastausten piteneminen kertonee henkilökohtaisuuden ja kokemuksellisuuden korostumisesta (siirtyminen tiedonantoluonteesta) 21 Lisää huomioita Television ja tietokoneen osalta rakentuu vahvemmin kuva ulkoa tulevan teknologian shokkivaikutuksesta Jokaisessa siirrytään ikään kuin lähemmäs nykyhetkeä: radio ja puhelin päättyneenä, päättymässä olevana prosessina tai valmiiksi tulleena (kokonaisempi tarkastelu), televisio kypsymisen jälkeen (katsaus alkuvaiheeseen), tietokone jatkuvana käynnissä olevana valtataisteluna, mutta samalla (työ)elämään vakiintuneena välttämättömyytenä Nykyperinteen keruuta ja tallennusta Kansanrunousarkistoon jo 1960-luvulla, mutta yleistynyt viimeisten vuosikymmenten aikana 22 Lisäys: puhelinperinteen keräys 1977 Samankaltainen muutoskeskeisyys kuvilla ja tekstillä Motiivina keräykselle: vanhimmat ikäluokat ovat nähneet puhelimen läpimurron yhteydenpitovälineenä ja olleet seuraamassa puhelintoiminnan valtaisaa kehitystä puhelimen yleistymistä harvinaisesta ylellisyysesineestä jokapäiväiseksi yhteydenpitovälineeksi. Yksilönäkökulma, minämuotoisuus, ei yhtä vahvaa hallinnan tematiikkaa kuin tietokoneessa, jokapäiväistymisen korostus, mukana erilaisia puhelinsuhteita (leikillisyys, tarpeellisuus jne) Kilpailujen tarkoitus Tietokone-kysely ainoa, jossa kerrottu suoraan: kerätä aineistoa suomalaisten omakohtaisista kokemuksista tietokoneistumisen vaikutuksista arkeen sekä työssä että vapaaaikana Radio-kyselystä voi päätellä, että haluttu nimenomaan pohjaa radiolaitteiden diffuusion selvittämisestä (vrt. tehty gradu) Televisio-kyselyssä korostuvat perhekonteksti ja television tulon aiheuttama elämäntavallinen muutos Puhelimessa alustus vanhemman ikäluokan ja muutoksen kautta, sitten: On siis aika tallentaa puhelinta koskevaa muistitietoa, perustuipa se sitten tositapahtumiin tai vähemmän vakaviin tarinoihin ja kaskuihin. (vrt. nimenomaan kaskuista julkaistu kirja)

5 Mediavertailu kyselyissä Radio: tuliko radio jonkin tilalle, onko tapana vertailla radion ja lehtien välittämiä tietoja, voitteko verrata television ja radion yleistymistä) diffuusionäkökulma, ei niin selkeä käsitys esim. teknologiasta determinoivana voimana Televisio: mitä uutta tuonut, minkä kustannuksella, mitä kuunneltiin radiosta, kun tv tuli taloon, mihin aikaan radiota kuunneltiin, mikä oli radion paikka? Tietokone ja puhelin: ei mediavertailua (puhelimen yhteydessä tosin muutoksen tarkastelu itse puhelimen käytössä) Tässäkin vahvistuu ajatus radion ja television keskinäisestä suhteesta sekä luonteesta joukkoviestiminä. Tietokone uusi työkalu, muttei konkreettisesti sivuta vanhoja työvälineitä 25 Kyselyjen kuvitus Radio: Etusivulla tyylitelty piirroskuva radiolaitteesta, jossa suuri kaiutintorvi, monia pyöreitä käyttökytkimiä sekä vipukytkimiä ja radioputki, kyselyn otsikko sekä kronologia sijoitettu kaiutintorven yhteyteen, sisäsivulla samantapainen laite selkeämmin hahmottuvana mutta pienempänä kuvana, ei ihmisiä, varhaisuus ja teknisyys korostuvat, toisaalta piirrostyylin omakohtaisuus Puhelin: Puhelinlaite, vanha pitkäkorva ja uusi numerolevyllinen, nainen kytkemässä yhteyttä, toisella sivulla vanhahko hyvin pukeutunut mies puhumassa pitkäkorvaan, taustalla gramofoni ja toisessa kuvassa nuori puhumassa rennoissa vaatteissa, taustalla pop-juliste ja levysoitin sekä uudentyyppinen kaiutin Muutoksen alleviivaus Televisio: Kuva tummuvasta illasta, jossa kuusen silhuetteja sekä erilaisia taloja, muutamissa televisioantenneja, yhdestä ikkunasta loistaa valo, useita ihmisiä katsomassa televisiota, joku istuu sohvalla, joku seisoo, televisio jalallinen lattiamallia (paikantaa katseen nimenomaan yhteen asuntoon, ehkä yhden perheen katselutilanteeseen), ikään kuin taivaalla loistaa yleisradion vanha lentävien lintujen logo, joka oli tuttu ohjelmatunnuksesta ja jonka sisälle kehystetty kyselyn otsikko, muut sanat mustalla, televisio valkoisella, loistavampana, toisella sivulla saa talokuva, pieni kuva tv-vastaanottimesta, jonka päällä kukkia, televisiossa Teija Sopasen näköinen nainen, tv-vastaanotin pöytämallia, selkeästi vanhanaikainen, vain kaksi käyttökytkintä < "elektroninen kotiliesi" tematiikka, valo, katse, visuaalisuus, ideaali pikkukaupunkimaisema? Tietokone: TJS:n logo, Data-Infon (kilpailun palkintojen lahjoittaja) logo, ei muuta kuvitusta 26 Kyselyt prosessin eri vaiheissa Seppo Knuuttila (2001, 190): Kun jokin kulttuurinen tai yhteiskunnallinen prosessi täyttyy [tai esitetään täyttyneenä], se yleensä voidaan esittää johdonmukaisena kertomuksena. Tapoja täyttää : periodisointi (epookit), homogenisointi, periferioiden määrittäminen, aukkojen paikkaaminen, yleistykset, käänteentekevän hetken (peripatetian) määrittäminen, alun ja lopun korostus Miten tämä on mahdollisesti tapahtunut ja tapahtuu SKS:n mediakeruiden yhteydessä (kysyminen, vastaaminen, tutkimukset)? 27 5

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,

Lisätiedot

Mitä menneisyyden toteutumattomat tulevaisuudet opettavat nykyisyydelle?

Mitä menneisyyden toteutumattomat tulevaisuudet opettavat nykyisyydelle? JOSSITTELUSTA Lopputuloksesta käsin on tunnetusti palkitsevampaa kirjoittaa vallitsevien instituutioiden ja muodostumien, hegemonian etnografiaa kuin kuvata toteutumatta jääneitä kehitysstrategioita, vastarintamuotoja

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen. Yhteenveto medialle

DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen. Yhteenveto medialle DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2015: TV tuli puhelimeen Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus, helmikuu 2015 2 Yhteenveto Tabletit, tietokoneet ja älypuhelimet

Lisätiedot

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012

Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Tervetuloa! Sonera selvitti nyt toista kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta television katseluun Tiedonkeruu kesäkuussa 2012, N=2132 Tutkimuksen toteutti

Lisätiedot

Sisällönanalyysi. Sisältö

Sisällönanalyysi. Sisältö Sisällönanalyysi Kirsi Silius 14.4.2005 Sisältö Sisällönanalyysin kohde Aineistolähtöinen sisällönanalyysi Teoriaohjaava ja teorialähtöinen sisällönanalyysi Sisällönanalyysi kirjallisuuskatsauksessa 1

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

ESOMAR-terveiset. Maris Tuvikene. Tuvikene Maris 24.10.2015. Julkinen 1

ESOMAR-terveiset. Maris Tuvikene. Tuvikene Maris 24.10.2015. Julkinen 1 ESOMAR-terveiset Maris Tuvikene Julkinen 1 Taustaa Markkinatutkimuksessa tunnistetaan kahdenlaista tietoa: Subjektiivinen: mielipiteet, tunteet, aikomukset, harkinta, preferenssi Objektiivinen: käyttäytyminen

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi

Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi Minkälaista on hyvä ympäristökasvatus materiaali? Malva Green www.luontoliitto.fi Minkälaista on hyvä ympäristökasvatusmateriaali? Tässä puheenvuorossa: esittelen kolmen järjestön yhteistä suositusluonnosta,

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Kokemuksia leimatusta identiteetistä

Kokemuksia leimatusta identiteetistä Kokemuksia leimatusta identiteetistä Anna Kulmala 26.10.2006 Tutkimuksen keskiössä Omakohtaiset kertomukset Identiteetin rakentuminen Leimatun identiteetin ja toiseuden kokemukset Mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Yhdessä vai erillään?

Yhdessä vai erillään? Yhdessä vai erillään? Parisuhteet elämänkulun ja Ikihyvä-hankkeen kymmenvuotisseurannan näkökulmasta Tiina Koskimäki Lahden Tutkijapraktikum, Palmenia, Helsingin yliopisto Lahden Tiedepäivä 27.11.2012

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Lapset ja nuoret tietoarkistossa. 31.10.2008 Tampereen yliopisto helena.laaksonen (at) uta.fi

Lapset ja nuoret tietoarkistossa. 31.10.2008 Tampereen yliopisto helena.laaksonen (at) uta.fi Lapset ja nuoret tietoarkistossa 31.10.2008 Tampereen yliopisto helena.laaksonen (at) uta.fi Taustaa Valtakunnallinen palveluresurssi Toiminta alkoi v. 1999 alussa Perustettiin Suomen Akatemian aloitteesta

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

Fenomenografia. Hypermedian jatko-opintoseminaari Päivi Mikkonen

Fenomenografia. Hypermedian jatko-opintoseminaari Päivi Mikkonen Fenomenografia Hypermedian jatko-opintoseminaari 12.12.2008 Päivi Mikkonen Mitä on fenomenografia? Historiaa Saksalainen filosofi Ulrich Sonnemann oli ensimmäinen joka käytti sanaa fenomenografia vuonna

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ

AIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ Julkaisun voi tilata osoitteesta www.socom.fi/julkaisut.html AIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ Tutkimus aikuissosiaalityön yleisestä luonteesta, tiedosta ja toiminnasta Kaakkois-Suomen sosiaalialan

Lisätiedot

Mediakasvatus kirjastossa Pirjo Sallmén, Kirjastot.fi

Mediakasvatus kirjastossa Pirjo Sallmén, Kirjastot.fi Mediakasvatus kirjastossa Pirjo Sallmén, Kirjastot.fi Taustaa 2006 Uimarengas mediatulvaan kirjastosta 2007 2008 Superkirtsin mediaopit 2008 2011 Lapset, media ja kirjastot - n. 20 aluekouluttajaa. Mediakasvatus

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

Yhteisöllisen tuotekehyksen avoin verkkolaboratorio. Asta Bäck

Yhteisöllisen tuotekehyksen avoin verkkolaboratorio. Asta Bäck Yhteisöllisen tuotekehyksen avoin verkkolaboratorio Asta Bäck Sosiaalisen median mahdollisuuksia Palvelu voi rakentua kokonaan käyttäjien tuottaman aineiston ja käyttäjien aktiviteetin ympärille Flickr

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Haasteita ja mahdollisuuksia uusiin toimintatapoihin 8.2.2008 Eija Korpelainen ja Meri Jalonen TKK, Työpsykologian ja johtamisen laboratorio Esityksen

Lisätiedot

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa FM Maija Mäki / maikar@utu.fi Coccyx ry 6.8.2011 Turun yliopisto osana kulttuuripääkaupunkivuotta Ohjelmarungossa yliopiston

Lisätiedot

Tulevaisuuden radio. Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tuija Aalto YLE Uudet palvelut Tulevaisuus Lab

Tulevaisuuden radio. Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tuija Aalto YLE Uudet palvelut Tulevaisuus Lab Tulevaisuuden radio Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tulevaisuus Lab Mediakäytön muutoksien ennakointi Avoin innovaatio ja tuotekehitys Toimintatapana verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014

Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 2014 Koti ja TV -tutkimus: kuluttajatrendit 201 Markus Lahtinen Head of Product Management Consumer, Sonera Koti ja tv - tutkimus 201 Sonera selvitti nyt neljättä kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta

Lisätiedot

PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA

PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA PERHETYÖN ASEMA LAITOKSESSA Luotaus sijoitetun nuoren perheen ja vanhempien aseman kehitykseen Pohjolakodin 100-vuotisen historian aikana Kari Matela & Teija Lampinen Nuorten Ystävät KIRJE SOSIAALIHALLITUKSELLE

Lisätiedot

Opintojaksopalautejärjestelmä Opettajan OPAS

Opintojaksopalautejärjestelmä Opettajan OPAS Opintojaksopalautejärjestelmä Opettajan OPAS tammikuu 2011 SISÄLLYS 1 OPINTOJAKSOPALAUTEJÄRJESTELMÄ 1 2 OPINTOJAKSOPALAUTTEEN OPETTAJAN TOIMINNOT 1 2.1 Kirjautuminen järjestelmään 1 2.2 Kyselyn rakenne

Lisätiedot

Uuden TwinSpacen yleiskatsaus

Uuden TwinSpacen yleiskatsaus Uuden TwinSpacen yleiskatsaus (Julkaistu syyskuussa 2014 ) Nämä ohjeet on tarkoitettu opettajaylläpitäjille. Ne sisältävät kaikki tarvittavat tiedot uuden TwinSpacen käyttämiseen. Kirjautuminen Siirry

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto opetttajankoulutuslaitos Educamessut 2012 Miksi aurinko on keltainen Miten tuuli voi heiluttaa

Lisätiedot

erisk-työpaja 5. "Yhteistoiminta" 14.9.2005

erisk-työpaja 5. Yhteistoiminta 14.9.2005 erisk-työpaja 5. "Yhteistoiminta" 14.9.2005 Oheisen arviointilomakkeen tarkoituksena on tuottaa päätöksentekoa tukevaa tietoa siitä, minkälaiset sisältöominaisuudet tulisi ensisijaisesti sisällyttää syksyn

Lisätiedot

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin

Lisätiedot

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry

Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Joulukuu 2011 Lapsen oikeudet YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus valtioita

Lisätiedot

Opettajan pikaopas Opintojaksopalaute-järjestelmään

Opettajan pikaopas Opintojaksopalaute-järjestelmään Opettajan pikaopas Opintojaksopalaute-järjestelmään Yleistä... 3 Sijainti... 3 Kirjautuminen... 3 Kyselyn rakenne... 3 Opettajan toiminnot kirjautumisen jälkeen... 3 Lukuvuoden opintojaksojen listaaminen...

Lisätiedot

Opiskelija digimaailmassa

Opiskelija digimaailmassa Opiskelija digimaailmassa Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki @petterij pjarvinen.blogspot.com bittimittari.blogspot.com @petterij www.facebook.com/petterijj profiles.google.com/petterij pinterest.com/petterij

Lisätiedot

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty

Lisätiedot

Palvelukriteeristö. Arviointi: 0 = Ei toteudu 50 = Toteutui osin 100 = Toteutui

Palvelukriteeristö. Arviointi: 0 = Ei toteudu 50 = Toteutui osin 100 = Toteutui Palvelukriteeristö Arviointi: 0 = Ei toteudu 50 = Toteutui osin 100 = Toteutui 1. Palveluhalukkuus arvioi: (0-50- 100) (Avoimet kommentit palveluhalukkuudesta ja siitä miten palvelutilanne alkoi) Myyjä

Lisätiedot

83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma

83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma <Aihe> 83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma TTKK 83450 Internetin verkkotekniikat Tekijät: Ryhmän nro:

Lisätiedot

Lapsiuhritutkimus - arat aiheet kyselytutkimuksissa Noora Ellonen Tutkija Poliisiammattikorkeakoulu

Lapsiuhritutkimus - arat aiheet kyselytutkimuksissa Noora Ellonen Tutkija Poliisiammattikorkeakoulu Lapsiuhritutkimus - arat aiheet kyselytutkimuksissa 31.10.2008 Noora Ellonen Tutkija Poliisiammattikorkeakoulu noora.ellonen@poliisi.fi Lapsiuhritutkimus Sisäasiainministeriön poliisiosaston rahoittama

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median

Lisätiedot

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA 1 Verkkoaivoriiheen osallistuneet olen markkinoinnin ammattilainen 42% ostan markkinointipalveluja 19% myyn markkinointipalveluja 4% vastaan

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

ividays BLOG Design Elina / Tomi / Timo / Otso / 23.9.2013

ividays BLOG Design Elina / Tomi / Timo / Otso / 23.9.2013 ividays BLOG Design Elina / Tomi / Timo / Otso / 23.9.2013 1. Suunnitelma Konsepti 1. Yksinkertainen ja rento tapa välittää konkreettisempaa ja epämuodollisempaa tietoa digiviestinnän opiskelun arjesta

Lisätiedot

3. Sopimuksen toimeenpano (toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi)

3. Sopimuksen toimeenpano (toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi) Liite 1. Sivu 1 (5) Linja-autoalan energiansäästösopimuksen arviointi 1. Vastaajan tausta ja sopimusala, perustiedot 1.01 Yrityksen linja-autojen lukumäärä 1-20 21-50 yli 50 linja-autoa 1.02 Vastaajan

Lisätiedot

Prosessikonsultaatio. Konsultaatioprosessi

Prosessikonsultaatio. Konsultaatioprosessi Prosessikonsultaatio Lähtötilanteessa kumpikaan, ei tilaaja eikä konsultti, tiedä mikä organisaation tilanne oikeasti on. Konsultti ja toimeksiantaja yhdessä tutkivat organisaation tilannetta ja etsivät

Lisätiedot

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Fakta- ja näytenäkökulmat Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mikä on faktanäkökulma? sosiaalitutkimuksen historia: väestötilastot, kuolleisuus- ja syntyvyystaulut. Myöhemmin kysyttiin ihmisiltä tietoa

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

(LÄNSIMAISEN) KAUPUNKISUUNNITTELUN HISTORIA ARK-C op. Sali

(LÄNSIMAISEN) KAUPUNKISUUNNITTELUN HISTORIA ARK-C op. Sali (LÄNSIMAISEN) KAUPUNKISUUNNITTELUN HISTORIA ARK-C1003 4 op Sali 103 4.11. 18.12.2016 KURSSIN OHJELMA Seitsemän luentoa keskittyvät länsimaisiin kaupunkisuunnitelmiin ja kaupunkisuunnittelijoihin antiikista

Lisätiedot

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle - ratkaisu vai ongelma? Educa-messut 24.1.2014 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Vaihtoehtoisten henkilökohtaisten tulevaisuuksien hahmottamista

Lisätiedot

Troijan hevosen tapahtumakalenteri ja jäsentietojärjestelmä. Käyttöohje

Troijan hevosen tapahtumakalenteri ja jäsentietojärjestelmä. Käyttöohje Henri Kinnunen Seppo Tompuri Tero Malkki Matti Heiskanen Tommi Rönkönharju Tuomas Valkeapää Troijan hevosen tapahtumakalenteri ja jäsentietojärjestelmä Käyttöohje Sisällysluettelo TÄSTÄ OHJEESTA...2 KIRJAUTUMATON

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?

Lisätiedot

RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE

RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE RAKKAUDELLE SÄÄNNÖT? NUORTEN AIKUISTEN SELITYKSIÄ AVIO- JA AVOEROILLE JA NIIDEN SEURAUKSILLE Anne Valkeapää Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät, Seinäjoki ESITYKSEN ETENEMINEN Tutkimustyön

Lisätiedot

Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi

Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi Kurssin tarkoituksesta ja tavoitteista Kurssilla avataan ja pohditaan keskeisimpiä oppimiseen liittyviä käsitteitä

Lisätiedot

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake Liitteet Liite I. Kyselylomake Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli 1. Onko yritys määritellyt kohderyhmän iän mallistolle, jota olet viimeksi suunnitellut tai jota suunnittelet parhaillaan? a. on, kohderyhmän

Lisätiedot

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Sari Salomaa-Niemi ohjaajien haastattelun kautta Ohjaajien ajatuksia Tampereella päivähoitovetoista ylilääkäri Tuire Sannisto kuuluu

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 Ello -verstas 4.5.2011 Turku TY kauppakorkeakoulu Alueelliset tulevaisuuspajat sekä prosessi Ellohankkeessa Webropol-kysely 1: Kuljetuskäytävän hahmottelu, muutostekijät

Lisätiedot

KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto

KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto Tutkimuksellisia lähestymistapoja 15.2.2016 Timo Laine 1. Miksi kasvatusta tutkitaan ja miksi me opiskelemme sen tutkimista eikä vain tuloksia? 2. Tutkimisen filosofiset

Lisätiedot

KUVApuhelinhanke alkukyselyt:

KUVApuhelinhanke alkukyselyt: Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät

Lisätiedot

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSCAPE- OHJELMALLA

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSCAPE- OHJELMALLA KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSCAPE- OHJELMALLA 14.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Pieni ohje, miten PhotoScape-ohjelmalla voi liittää kuvan toiseen kuvaan Kuvat on tähän valittu

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Luovat alat. Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila

Luovat alat. Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila Luovat alat Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila Toimialaraportin teon taustoittamiseksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen LUOVAMO luovien alojen urapalvelut toiminut 3,5v luovien alojen kehittämiseksi

Lisätiedot

ADPROFIT 2015. Kansallismuseo

ADPROFIT 2015. Kansallismuseo ADPROFIT 2015 Kansallismuseo Brief Miten saadaan lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon? Tausta Mielikuva Kansallismuseosta on tällä hetkellä pölyttynyt ja anonyymi. Terminä museo viittaa liikaa vain menneisyyteen.

Lisätiedot

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin 5.3.2009 Sanomatalossa Reidar Wasenius Prometium Oy ...eli mitä ihmisiin vaikuttajan kannattaa ajatella videoleikkeistä verkossa...?

Lisätiedot

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari Kandityön kirjoittaminen Opinnäyteseminaari Lue ja kirjoita Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ruoki niitä lukemalla ja kirjoittamalla lukemastasi. Älä luota muistiisi Merkitse alusta asti muistiinpanoihin

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

VALITAAN VAIHTOEHDOISTA YKSI KOHTA VOIDAAN VALITA VAIHTOEHDOISTA USEAMPI KOHTA

VALITAAN VAIHTOEHDOISTA YKSI KOHTA VOIDAAN VALITA VAIHTOEHDOISTA USEAMPI KOHTA KYSELYN LUONTI KYSELYN LUONTI Valitse kohta LUO KYSELY Seuraavaksi nimetään kysely ( nimi voidaan muuttaa myöhemmin ) KYSELYN SUUNNITTELUNÄKYMÄ ERI KYSYMYSTYYPIT VALINTA MONIVALINTA VAPAA TEKSTI ASTEIKKO

Lisätiedot

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sari H. Pitkänen ja Taina Rytkönen-Suontausta Opinto- ja opetuspalvelut Itä-Suomen yliopisto Miten sosiaalinen

Lisätiedot

Mikä on Elävä arkisto?

Mikä on Elävä arkisto? Mikä on Elävä arkisto? 1 YLEn Elävä arkisto Kaikki hankkeet, joilla tähdätään tekijänoikeusviidakon yksinkertaistamiseen, ovat tervetulleita Suunta, jolla sopimista helpotetaan, on oikea Sopimuslisenssin

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet 1 Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää nuorten kiinnostusta johto- ja esimiestehtäviin sekä heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään esimiestyöskentelystä. 2. Selvittää nuorten näkemyksiä osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta

Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Käyttäjien osallistuminen suunnitteluprosessiin

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Miten tietokone näkee suomen murteet?

Miten tietokone näkee suomen murteet? Miten tietokone näkee suomen murteet? Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos tietojenkäsittelytieteen laitos Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2.11.2009

Lisätiedot

Tuoreita näkökulmia kirjastojen vaikuttavuuteen. Sami Serola esittelee Tampereen yliopiston opiskelijoiden opinnäytetöitä

Tuoreita näkökulmia kirjastojen vaikuttavuuteen. Sami Serola esittelee Tampereen yliopiston opiskelijoiden opinnäytetöitä Tuoreita näkökulmia kirjastojen vaikuttavuuteen Sami Serola esittelee Tampereen yliopiston opiskelijoiden opinnäytetöitä Eero Niittymaa: Yleisten kirjastojen vaikuttavuuden arviointi Informaatiotutkimuksen

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Muutos! Tehokasta tiedotusta! Tehokkaan tiedotuksen abc Toimittaja Soila Ojanen Vuojoen kartano 12.6.2009

Muutos! Tehokasta tiedotusta! Tehokkaan tiedotuksen abc Toimittaja Soila Ojanen Vuojoen kartano 12.6.2009 Muutos! Tehokasta tiedotusta! Tehokkaan tiedotuksen abc Toimittaja Soila Ojanen Vuojoen kartano 12.6.2009 Miten toimittaja katsoo maailmaa? Toimittaja etsii AINA uutista Dramaattista Ristiriitaista Erilaista

Lisätiedot

Nellin matala käyttöaste syyt? (Stadia / AMK) :

Nellin matala käyttöaste syyt? (Stadia / AMK) : Nellin matala käyttöaste syyt? (Stadia / AMK) : 1) Opetuksen resurssit 2) Nellin laajuus ja tekniset kompastuskivet 3) AMK:ien tutkimuskulttuuri 1) Opetuksen resurssit aikaa pahimmillaan noin 2h / ryhmä,

Lisätiedot

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi . IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi AURAJOEN MONET KASVOT AURAJOEN NYKYISYYDESTÄ JA TULEVAISUUDESTA Kerrottu koettu

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

VERKOSTOANALYYSI raportti

VERKOSTOANALYYSI raportti Verkostosta Voimaa -projekti VERKOSTOANALYYSI raportti Net Effect Oy 1 Sisällys Yleisiä havaintoja Kysymyksenasettelu Koko verkosto, kaikki yksittäiset toimijat, kaikki suhteet (myös yksisuuntaiset) Aineiston

Lisätiedot

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa TIES462 Virtuaaliset oppimisympäristöt-kurssi Sanna Kainulainen 2014 Miksi tämä aihe? SOMEn käyttö on yleistynyt Miksi SOMEn käyttö kouluissa ja oppilaitoksissa

Lisätiedot

Kunnon loikka Sapporoon!

Kunnon loikka Sapporoon! Sykeanalyysi urheilijan ja valmentajan työkaluna: Kunnon loikka Sapporoon! Sprinttihiihtäjä Kalle Lassila & valmentaja Aki Pulkkinen Sapporo MM 2007, alkuerä...koko porukan ohi! Lähtökohdat Etävalmennusta

Lisätiedot

Verkkopalvelu suomalaisille museoille. tutkija, hankekoordinaattori Maria Virtanen Asiantuntijuus jakoon -seminaari

Verkkopalvelu suomalaisille museoille. tutkija, hankekoordinaattori Maria Virtanen Asiantuntijuus jakoon -seminaari Verkkopalvelu suomalaisille museoille tutkija, hankekoordinaattori Maria Virtanen Asiantuntijuus jakoon -seminaari 1.2.2013 Kuinka kaikki alkoikaan? Suomen valokuvataiteen museolla mietittiin - miten palveltaisiin

Lisätiedot

SeaMonkey pikaopas - 1

SeaMonkey pikaopas - 1 SeaMonkey pikaopas SeaMonkey on ilmainen ja yksinkertainen www-sivujen teko-ohjelma. Sillä on kätevää koostaa yksinkertaisia sivuja ilman, että täytyy tietää jotain HTML-koodista. Tämä opas esittelee sivuston

Lisätiedot

Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi

Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto

Lisätiedot

Lukijatutkimus 2015. Tutkimusraportti 11.8.2015 Focus Master Oy

Lukijatutkimus 2015. Tutkimusraportti 11.8.2015 Focus Master Oy Lukijatutkimus 05 Tutkimusraportti.8.05 Focus Master Oy Lukijaprofiili () työtehtävät % työnantaja % toimittaja 9 tuottaja / toimitussihteeri toimituksen esimies / päällikkötoimittaja freelancetoimittaja

Lisätiedot

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009

Yle-tutkimus. Sanomalehtien Liitto. Elokuu 2009 Yle-tutkimus Sanomalehtien Liitto Elokuu 2009 1. Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta elokuussa 2009. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto, Sovellusprojektien kokoustila AgC223.1. Itkonen Jonne (saapui 9.25) Santanen Jukka Pekka (saapui 9.35)

Jyväskylän yliopisto, Sovellusprojektien kokoustila AgC223.1. Itkonen Jonne (saapui 9.25) Santanen Jukka Pekka (saapui 9.35) 3. PROJEKTIPALAVERI, Aika: Tiistai 17.2.2004 klo 8:30 9:40 Paikka: Läsnäolijat: Jyväskylän yliopisto, Sovellusprojektien kokoustila AgC223.1 Aarniovuori Timo (puheenjohtaja) Alasalmi Teija (sihteeri) Hyvärinen

Lisätiedot

Laiskuus on katsojan silmissä

Laiskuus on katsojan silmissä Laiskuus on katsojan silmissä Nuorten hyvinvointia tukemassa Ilmiöitä syrjään jäämisen taustalla Vamoksen näkökulmia Ketä kiinnostaa!!! - Välineitä ja välittämistä nuoren elämään 21.11.2013 Keskiuudenmaan

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN -Mene osoitteeseen keskustanuoret.fi/user - Kirjoita saamasi käyttäjätunnus ja salasana - Klikkaa yllä olevaa piirisi logoa niin

Lisätiedot

Torstai Mikkeli

Torstai Mikkeli Torstai 14.2.2013 Mikkeli OSUVA (2012 2014) - Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät sosiaali- ja terveydenhuollossa. hanke tutkii minkälaisilla innovaatiojohtamisen toimintatavoilla

Lisätiedot