5. Kohti uutta maailmaa Uusia viinejä ja tuholaisia Nykyaika: Kohti globalisoit umista...118

Transkriptio

1 5. Kohti uutta maailmaa...68 Bacchus Toskanassa...89 Madeira...90 Sherry...92 Samppanja...93 Erään viinin historia: Muscadet Uusia viinejä ja tuholaisia...98 Kant ja viini Suomalainen kalifornian viinin pioneeri Viini ja ooppera Nykyaika: Kohti globalisoit umista Ranska Italia Espanja Saksa Portugali Kalifornia Etelä-Afrikka Australia ja Uusi-Seelanti Kirjallisuutta

2 Johdanto Viini on seurannut ihmiskunnan historiaa kivikaudesta lähtien. Se on saanut ja saa edelleen ihmiset nauttimaan elämästä, unohtamaan hetkeksi jokapäiväiset vaikeudet. Se on nostanut ihmiset - kuten käy ilmi kreikkalaisesta mytologiasta hetkellisesti jumalten tasolle. Euroopan maihin, joissa viiniköynnös ei ilmastollisista syistä kasva, kuten Suomessa, viini on saapunut länsimaisen kulttuurin ja kristillisen uskonnon mukana. Edelleen tänä päivänä viiniköynnös on oliivipuun ohella eurooppalaisen maaseudun symboli. Tämä kirja on syntynyt Italiassa, jossa olen asunut 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Kiinnostus viinin merkitykseen ja sen historiaan syntyi pohjoisen barbaarin mielessä: miksi juuri viini on ollut niin tärkeä juoma Välimeren maissa ja sitä kautta koko länsimaisessa kulttuurissa? Mikä erottaa sen kulttuurihistoriallisesti oluesta, jolla on kuitenkin sama päihdyttävä vaikutus? Arkeologina ja kulttuurihistorioitsijana olen yrittänyt käyttää mahdollisimman laajalti arkeologisia, taidehistoriallisia ja kirjallisia lähteitä, jotka kertovat viinistä antiikin ajoilta nykypäiviin. Kirjallisuusluettelosta käyvät ilmi tärkeimmät lähteeni mutta olen yrittänyt niitä enemmän painottaa kulttuurihistoriallisia seikkoja: löytää ihmisen historian lähteiden keskeltä. Apunani ja tukenani ovat olleet ennen kaikkea lukuisat Suomen Rooman-instituutin opiskelijat, tutkijat ja asukkaat; heille kiitos siitä, että ovat jaksaneet vuosikausia kuulla viinin tarinaa. Erityinen kiitos professori Mika Kajavalla ja fil.tri Kaj Sandbergille, jotka ovat lukeneet ja kommentoineet ennen kaikkea antiikin osuutta. Kirjailija Pekka Suhonen on lukenut alustavan käsikirjoituksen ja tehnyt siihen useita kielellisiä ja asiallisia parannusehdotuksia, joista kiitän sydämellisesti. Kiitos myös Liisa Kyllöselle, joka on auttanut kirjan ulkoasun suunnittelussa. Omistan kirjan Lauralle. Roomassa lokakuussa 2007 Simo Örmä 5

3 1. luku Viinin synty Viinin, viinin viljelyn ja viinikulttuurin synnystä on monta tarinaa ja legendaa. Raamatun kertoman mukaan ensimmäinen viininviljelijä oli Nooa: Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa (1. Moos. 9). Tämä tapahtui Vanhan Testamentin mukaan sen jälkeen kun Nooan arkki oli suuren vedenpaisumuksen jälkeen pysähtynyt Araratin vuorelle. Paikka sopii mitä parhaiten: juuri Anatolian ylängöille Vähä-Aasiaan useat tutkijat ovat sijoittaneet viinikulttuurin synnyn. Arkeologia kertoo kuitenkin omaa tarinaansa viinin synnystä, ja mitä pitemmälle Vähän Aasian tutkimus edistyy, sitä pitemmälle historian hämärään siirtyy tarina. Tällä hetkellä vanhimmat todisteet viinistä ovat nykyisin Iranin alueelta, Zagros -vuorten pohjoisrinteiltä, yli 7000 vuoden takaa. Yhdysvaltalaiset arkeologit ovat kaivaneet täältä Hajji Firuz Tepe -nimistä neoliittistä kylää. Erään talon keittiön lattialta löytyi noin 9 litran vetoinen keramiikka-astia, jossa ollut kullertavan punainen neste todettiin 6

4 laboraatiotesteissä viinirypäleen ja erään paikallisen puun pihkan sekoitukseksi. Pihkaa oli sekoitettu viiniin todennäköisesti sen säilymisen parantamiseksi, kuten vieläkin tehdään kreikkalaisessa retsina-viinissä! Kemiallisten analyysien mukaan viini oli nopeasti fermentoitu ja hyvin tuoreena nautittua, nykyisen beaujolais nouveau-viinin tapaan. Neoliittinen kylä on ajoitettu aikaan e. Kr. Vielä vanhempia löytöjä on tehnyt Kaukasukselta, Kaspianmeren läheisyydestä mutta mahdollisesti näissä löydyissä on kyse ei viljelystä viinirypäleestä (Vitis vinifera vinifera) vaan luonnonvaraisesta viinirypäleestä (Vitis sylvestris). Villinä kasvavien viininsukuisten kasvien hedelmiä esihistorialliset kansat ovat nimittäin käyttäneet hyväkseen jo paljon ennen maanviljelyskulttuurin syntyä. Näitä villiviinejä tunnetaan Skandinaviasta Pohjois-Afrikkaan ja on oletettavaa, että valikoimalla niiden joukosta makeimpia ja suurimpia rypäleitä tuottavat kasvit ja jalostamalla niitä varhaiset talonpojat loivat nykyisten viinirypäleiden suorat esi-isät. Ensimmäiset varsinaiset viiniviljelmät syntyivät todennäköisesti Kaukasuksella tai nykyisen Iranin pohjoisosissa. Todellisesta viinintuotannosta voidaan näillä alueilla puhua 3000-luvun loppupuolella e. Kr. Arkeologisista kaivauksista Godin Tepen kauppakeskuksesta Zagros- vuorten etelärinteiltä on löytynyt tälle ajalle ajoitettuja viinivarastoja, joissa kolmenkymmenen ja kuudenkymmenen litran vetoiset viiniä sisältäneet keramiikka-astiat oli sinetöity savella ja varastoitu kyljelleen aivan kuin viinipullot nykyisissä viinikellareissa. Etelämpänä, Kaksoisvirtainmaassa, syntyneet ensimmäiset korkeakulttuurit tutustuivat tällä alueella viljeltyyn viiniin, ja tästä juomasta tuli arvostettu harvinaisuus, josta ilmeisesti saattoivat nauttia vain päälliköt ja hallitsijat. Viiniä ei nimittäin voitu viljellä Kaksoisvirtainmaassa liian kuuman ja kuivan ilmaston vuoksi. Sumerit joivat taatelipalmusta 7

5 tehtyä viiniä ja ennen kaikkea olutta, jonka tuotanto oli alkanut Mesopotamiassa jo huomattavasti aiemmin, heti maanviljelyskulttuurin saatua alkunsa noin 8000 vuotta e. Kr. Sumerien valtakunnan kukistuttua ja assyyrien valtakunnan noustua valtaan toisen esikristillisen vuosituhannen alussa Kaksoisvirtainmaan taloudellinen ja poliittinen keskus lähestyi seutuja, joissa viininviljely oli mahdollista. Silti Babyloniassakin tärkein juoma oli olut. Hammurabin laissa puhutaan kuitenkin Viininkorjuuta muinaisessa Egyptissä. Maalaus kirjuri Nakhtin haudassa lähellä Teebaa (18. dynastia, n e.kr.). 8

6 viinistä, jolla oli tärkeä roolinsa uskonnollisen eliitin keskuudessa. Laissa kuitenkin kiellettiin roviorangaistuksen uhalla papittaria käymästä tavallisissa viinituvissa, jotka olivat mielenkiintoista kyllä tuolloin yleensä naisten omistamia, kuten käy ilmi myös Gilgames-eepoksesta, ihmiskunnan vanhimmasta kirjallisesta teoksesta. On ilmeistä, että viiniviljelmät olivat papiston hallinnassa, tavallinen kansa sai tyytyä oluen juontiin. Vasta uusassyyrialaisen valtakunnan aikana vaikuttaa siltä, että viininviljely sai laajemmat mittasuhteet ja ennen kaikkea Nebukadnessarin vuonna 612 tuhoama Niniven kaupunki (nyk. Mosul Irakissa) oli kuuluisa viinintuotannostaan. Myös muinaisessa Egyptissä olut oli viiniä tärkeämpi juoma. Egypti sijaitsi ja sijaitsee viininviljelyksen maantieteellisellä etelärajalla. Ennen kaikkea pitkät kuivat kaudet aiheuttavat sen, että viininviljelys Niilin seudulla on vaikeaa ja keskittyi ilmeisesti pääasiassa Niilin Deltaan, vaikkakin Egyptin ilmasto oli pyramidien rakentajien aikana kosteampaa kuin nykyisin. Egyptiläiset tekivät viiniä monista hedelmistä, kuten taatelista ja granaattiomenista, mutta on varmaa, että jo hyvin varhain viinirypäleen tuotteista pääsivät nauttimaan ainakin faraot ja valtakunnan korkea papisto. Viiniä tuotiin Egyptiin varhaisimpana aikana Lähiidän alueelta, ja tähän suuntaan viittavat myös ensimmäisten löydettyjen viiniastioiden saven koostumus. Mm. varhaisessa hallitsijanhaudassa Abydoksessa keskisen Niilin alueella noin 3150 e. Kr. Scorpion-nimisen kuninkaan - erään varhaisimman tunnetun egyptiläisen hallitsijan - hauta sisälsi hänen tuonpuoleista elämää varten valtavan varaston viiniä: kaikkiaan 4500 litraa! Ja jo I dynastian (noin e.kr.) ajalta on säilynyt suuria viinikellareita, joissa viini säilytettiin suurissa sinetöidyissä keramiikka-astioissa. 9

7 Viini oli Egyptissäkin ennen kaikkea uskonnollisissa menoissa käytetty juoma. Sitä annettiin esimerkiksi vainajille uhrijuomana. Papyruksissa säilyneet kirjoitukset ja hautamaalaukset kertovat kuitenkin, että viini oli myös yläluokan juhlien juoma eikä maalausten joukosta puutu myöskään todellisten juominkien kuvauksia oksentavine ja sammuneine juhlijoineen. Kreikkalaisilta tunnettujen juominkien symposionien ikonografia löytyy jo egyptiläisistä hautamaalauksista, ja usein erityiset naiset kuvataan juopuneina. Erääseen tällaiseen juomiskohtaukseen on lisätty naispuolisen juhlijan puhekupla : Antakaa minulle 18 kulhollista viiniä ettekö näe että haluan humaltua! Suuni on kuiva kuin olki! Vuonna 1338 e. Kr. kuolleen faarao Tutankhamonin kuuluisasta, vuonna 1922 koskemattomana löytyneestä haudasta löytyneiden viiniamforoiden kemialliset analyysit kertovat faraoiden suosineen ainakin näihin aikoihin tuoretta punaviiniä. Muutkin sekä kirjalliset että arkeologiset lähteet viittaavat siihen, että sekä Lähi-idässä että Egyptissä valkoviini oli harvinaista. Lisäksi amforoihin tehdyt raapustuksista ja saviruukkujen palasista tehdyistä kirjoituksista (ostrakon) on todettu, että muinaiset egyptiläisten tunsivat vuosikertaviinit, jotka he luokittelivat faraoiden hallitusvuosien mukaan. Niinpä on esimerkiksi arveltu, että farao Ramses II:n ennätyspitkän 67 vuotta kestäneen hallituskauden aikana 7.vuosi oli erityisen hyvä viinivuosi: sinä vuonna tuotetut viinit on mainittu peräti 244 kertaa aikakaudelta säilyneistä saviruukkuihin tehdyissä raapustuksissa. Egyptiläiset myös ennakoivat tuhansilla vuosilla alueellisen viiniluokituksen: erityisen suosittuja tuntuivat olevan läntisellä rannalla, ilmeisesti 10

8 Niilin suiston luoteisosasta, Kanopoksen luona tuotetut viinit. Tunnetaan jopa viinitilojen nimiä. Useat niistä näyttävät olleen faraon tai hänen sukunsa hallinnassa. Saviruukun palasissa on joskus tietoja siitä. mihin tarkoitukseen viinejä oli tuotettu: viiniä uhraukseen, viiniä hääjuhlaan tai viiniä uudenvuodenjuhliin. Heettiläinen viininjumala. Ivriz, 700-luku e.kr. 11

9 Myöhempien dynastioiden aikana viinistä tuli niin suosittua, että vaikka sitä monien todisteiden mukaan tuotettiin itse, sitä piti edelleen tuoda Egyptiin muualta. Kreikkalainen historioitsija Herodotos kirjoittaakin virheellisesti tosin ettei rypäleviiniä viljellä koko maassa yhtään. Todellisuudessa Egyptissä viljettiin viiniä, mutta se ei vain voinut laadussa kilpailla muualla itäisellä Välimerellä tuotetun viinin kanssa. Anatoliassa ja muualla Lähi-idässä viininviljely oli jo saanut tärkeän osan maanviljelyksessä. Anatoliaan nykyiseen Turkkiin luvun puolivälissä e. Kr. vaeltaneet indoeurooppalaiset heetit kehittivät viiniviljelyä ja suosivat viinin sekoittamista olu- 12

10 een ja hunajaan. Heidän hedelmällisyydenjumalansa viinirypälekoristeineen on todiste viinin siirtymisestä myös kultillisiin tarkoituksiin. Hyvin vaikuttava todiste tästä on yli kuusi metriä korkea kallioonhakattu uusheettiläinen reliefi Ivrizistä, läheltä tärkeää Tarsoksen kaupunkia, jossa kuningas Warpalawas palvoo kasvillisuuden jumala Tarhua. Kreikkalaiset, alunperin fryygialaiset, omaksuivat omaan Dionysoksen kulttiinsa piirteistä tästä anatolialaisesta hedelmällisyyskultista. Raamattu ja viini Viini mainitaan lukuisia kertoja sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa, ainakin kolmetoista kertaa. Tunnettujahan ovat erityisesti Jeesuksen vertaukset, joissa hän osoitti tuntevansa hyvin viininviljelyn käytännön: Minä olen tosi viinipuu ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän (Joh. 15:1-2). Valitettavasti maininnat eivät kuitenkaan ole erityisen yksityiskohtaisia eikä niiden avulla voi päätellä, millaista oli viini, jota juotiin. Ilmeisesti se oli kuitenkin punaviiniä päätellen siitä, että parissakin kohtaan viiniä verrataan vereen, kuten ehtoollisen asettamisessa. Mielenkiintoinen kysymys on myös mitä oli se etikka tai hapanviini, jota roomalaiset sotilaat antoivat Kristukselle ristillä (Joh.19, 29). Mahdollisesti samanlaista kuin Pompejin kaivauksista on löytynyt rahvaan viini, vedellä ja etikalla pidennetty rypälejuoma, jonka roomalaiset kirjailijat mainitsevat nimellä posca (<lat. poto=juoda). 13

11 Myö itään viinintuntemus levisi ilmeisesti alunperin Kaukasuksen vuorilta. Zagros- vuorten rinteillä sitä oli viljelty jo toisella vuosituhannella e.kr. Ikivanhoja kauppareittejä pitkin viinin tuntemus levisi myöhemmin idemmäs eli nykyisen Afganistanin alueelle, jossa viini oli tunnettu Aleksanteri Suuren aikoihin 300-luvulla e. Kr., ja edelleen Intiaan ja mahdollisesti aina Kiinaan saakka, jossa ensimmäiset todisteet viininviljelystä ovat viimeistään 100-luvulta e. Kr. Viinin tuntemuksen leviämisessä kohti länttä, Eurooppaa, olivat tärkeässä asemassa erityisesti nykyisen Libanonin alueella asuneet foinikialaiset, Raamatun kanaanilaiset.viini oli levinnyt hyvin varhain Syyriaan, jonka kukkuloiden ilmasto lämpimine kesineen ja viileine talvineen sopi erinomaisesti viininviljelyyn. Sieltä käsin viljely levisi rannikolle, josta foinikialaisten kaupungit Sidon ja Tyros kävivät viinikauppaa Egyptiin. Tiedetään foinikilaisten vastaavasti tuoneen viljaa Egyptistä. Jo 1100-luvulta alkaen foinikialaiset alkoivat käydä merikauppaa ja perustaa kauppatukikohtia aina läntiselle Välimerelle saakka. Näistä läntisin, Gadir (nyk. Cadiz), sijaitsi Atlannin rannalla, ja heidän kulttuuripiirinsä ulottui laajimmillaan Pohjois-Afrikan, Ranskan ja Espanjan rannikoille, Länsi-Sisiliaan, Sardiniaan ja Baleaarien saarille. Foinikialaisten kaupan kautta viinikulttuuri levisi ilmeisesti ensimmäistä kertaa Euroopan mantereelle. Ensimmäinen Euroopassa syntynyt korkeakulttuuri, Kreetan saarella kukoistanut minolainen kulttuuri näyttää egyptiläisten tavoin suosineen ainakin alkuvaiheissa olutta. Joskus vuoden 1700 e. Kr. tienoilla viini ilmaantuu kuitenkin tännekin, luultavasti aluksi idästä ja etelästä, Syyriasta ja Egyptistä tuotuna. Hyvin pian saarelle syntyvät ensimmäiset viiniviljelmät, joista vanhimmat ovat löytyneet saaren etelärannalla sijainneen Phaistoksen palatsin kaivauksissa. Kun Kreikan mantereelta tulleet sotaisat mykeneläiset valoittivat 15. esikristillisella vuosisa- 14