TJNK:n toiminta-ajatus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TJNK:n toiminta-ajatus"

Transkriptio

1 TJNK:n toiminta-ajatus Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla sekä muun kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä. Neuvottelukunta on asetettu valtioneuvoston päätöksellä

2 TJNK:n jäsenet Tiedonjulkistamisen neuvottelukuntaan kuuluu puheenjohtaja ja kymmenen jäsentä, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää kolmeksi vuodeksi kerrallaan kuultuaan Suomen Akatemiaa, Taiteen keskustoimikuntaa sekä alan keskeisiä järjestöjä. Puheenjohtaja: Tieteen akateemikko Risto Nieminen, dekaani Aalto-yliopisto Varapuheenjohtaja: Tuottaja, FT Katja Bargum, Yle Jäsenet: Toimittaja Anna-Liisa Haavikko, Suomen Journalistiliitto Johtaja Pirjo Hiidenmaa, Helsingin yliopisto Professori Pentti Huovinen, Turun yliopisto Professori Helena Hurme, Åbo Akademi Professori Erkki Karvonen, Oulun yliopisto Dosentti Sari Karttunen, Cupore Professori Kimmo Katajala, Itä-Suomen yliopisto Toimittaja Raili Leino, Tekniikka ja talous -lehti Dosentti Lars Lundsten, Arcada

3 TJNK:n toiminta ja vaikuttavuus Tiede ja tutkimus Tutkiva journalismi Muu luotettava tapa tuottaa tietoa Edistää uuden tiedon julkistamista ja käyttöä yhteiskunnassa Tunnistaa ja palkitsee esimerkillistä tiedonjulkistamistoimintaa Edistää tiedonjulkistamista ja tiedeviestintää jakamalla valtionapua Edistää tiedeviestinnän ja tietokirjoittamisen koulutusta Luotettavaan tietoon perustuva päätöksenteko yhteiskunnan kaikilla tasoilla Tieteen ja tutkimuksen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja luottamus tieteeseen Kansalaisten tiedonsaanti ja osallisuus tiedon tuottamisessa Kansallisen tietokulttuurin kehittyminen globaalissa vuorovaikutuksessa UUSI TIETO TJNK YHTEISKUNTA

4 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 2013 elämäntyöpalkinnot Professori, psykiatrian erikoislääkäri Matti O. Huttunen mielenterveystyön ja psykiatrian alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä Kirjailija, taiteilija Mauri Kunnas lastenkirjoilla tehdystä merkittävästä ja pitkäjänteisestä tiedonjulkistamistyöstä

5 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 2013 esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta Professori Arto Mustajoki teoksesta Kevyt kosketus venäjän kieleen Suomen ja Skandinavian historian dosentti Panu Pulma, filosofian maisteri Tuula Rekola, filosofian tohtori Miika Tervonen, filosofian tohtori Risto Blomster, yhteiskuntatietei den maisteri Sarita Friman- Korpela ja dosentti, filosofian tohtori Anna Maria Viljanen teoksesta Suomen romanien historia Historiantutkija, filosofian tohtori Mirkka Lappalainen teoksesta Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa Toimittaja Jaana Kanninen ilmastonmuutosta käsittelevästä raportoinnista Valtiotieteiden tohtori, professori Sixten Korkman talouspolitiikan ja -tieteen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä Valokuvaaja Markku Saiha teoksesta Luontokuvauksen käsikirja

6 Tiede kuuluu kaikille! YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista. 27. artikla, 1. momentti

7 Tiede kuuluu kaikille: monta tarvitsijaa TJNK 2013: Tiede kuuluu kaikille! Tiedeviestinnän toimenpideohjelma

8 Tiedeviestintä Tiedeviestintä Tieteellinen viestintä

9 Tiedeviestintä: historiaa 1600-luku: Tieteelliset seurat ja akatemiat Royal Society 1660 (College for the Promoting of Physico-Mathematical Experimental Learning) to discuss science and run experiments 1800-luku British Association for the Advancement of Science 1831 American Association for Advancement of Science (AAAS) 1848 to advance science and serve society C Könneker, and B Lugger Science 2013;342:49-50

10 Tiedeviestintä: merkkipaaluja Suomessa 1/2 Suomalaiset Tieto-Sanomat 1775 Tieteelliset seurat - Societas pro Fauna et Flora Fennica Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Finska läkaresällskapet Suomen Tiedeseura Tieteellisten seurain valtuuskunta 1899 Antero Warelius, Enon opetuksia luonnon asioista I-II, sekä muu valistushenkinen kirjallisuus Kansanvalistusseura 1874 Populaaritieteelliset julkaisut 1900-luvun alussa - Luonto tieteen valossa Tiede ja elämä Valo tiedettä kaikille Tietokirjailijoiden liitto ry 1961 Suomen tietokirjailijat 1983

11 Tiedeviestintä: merkkipaaluja Suomessa 2/2 Valtion tiede- ja teknologianeuvosto 1972 Tieteen päivät 1977 lähtien (1922, 1926, 1956) Tieteen tiedotus ry Tiede (2000) lehti ja Hyvä terveys -lehti - Tiedebarometrit 3 vuoden välein Tieteessä tapahtuu lehti (TSV) 1983 Suomen tiedekeskussäätiö 1983 (1984) - Tiedekeskus Heureka 1989 Suomen tiedekustantajien liitto 1983 Suomen tiedetoimittajain liitto 1985 Suomen Akatemia - Lukiolaisten tiedekilpailu Viksu Tiedekatselmukset, Tiedefoorumi

12 Ulos norsunluutornista 1900-luku: suljettu yhteisö? Tieteellinen julkaiseminen sarjoissa Tiedeviestintä: media Toimittajat ja editorit aihevalintojen portinvartijoina Nyt: avoin yhteisö Digitalisaatio ja uusi media Open access/data/science Tieteen demokratisoituminen Kansalaistiede Esim. Järviwiki Public science 2.0: tiede on osa kansalaisyhteiskuntaa

13 Tiede kuuluu kaikille: kolmas tehtävä Suomalaisten yliopistojen, korkeakoulujen ja tiede- ja tutkimusyhteiso jen kolme tehta va a ovat tutkimus, siihen perustuva opetus seka yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Tiedeviestinta on yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ta rkea ilmenemismuoto. Tiedeviestinta palvelee tiedetta ja tutkimusta, vahvistaa tieteen ja yhteiskunnan va lista yhteytta ja luottamusta seka varmistaa kansalaisten oikeuden pa a sta osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.

14 TJNK: Tiede kuuluu kaikille Tiede kuuluu kaikille! Kansallinen tiedeviestinnän toimenpideohjelma (TJNK 2013) Ohjelman 33 ehdotusta suuntautuvat yliopistoille ja korkeakouluille, opetushallinnolle, tieteen rahoittajille ja muille tiedeviestintää harjoittaville tahoille TJNK.fi > julkaisut > 1/2013

15 TJNK: Tiede kuuluu kaikille Tiedeviestinta on osa tutkijan ammattitaitoa Yhteiskunnallinen keskustelu tarvitsee asiantuntijoita Tiede na kyviin mediassa Tietokirjallisuus kehitta a suomalaista kulttuuria Tiedekasvatus ja yleiso tapahtumat: tiede kuuluu kaikille Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta pita a palkita TJNK.fi > julkaisut > 1/2013

16 TJNK: Tiede kuuluu kaikille Tiedeviestinta on osa tutkijan ammattitaitoa tutkijoiden viestintävalmiuksien tukeminen koulutus tukipalvelut (viestintäosaaminen) vastuu yksittäisen viestijän lisäksi organisaatiolla Olen opetellut kirjoittamaan ainakin 5 6 kertaa, aina uudelle yleisölle. suomalainen professori, ahkera tietokirjailija

17 TJNK: Tiede kuuluu kaikille Yhteiskunnallinen keskustelu tarvitsee asiantuntijoita korkeatasoiset, riippumattomat kannanotot yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi esimerkki: Suomalaisen tiedeakatemian kannanottoja -sarja asiantuntijoiden (tutkijoiden) liikkuvuus yhteiskuntasektorien välillä Tieteellinen neuvonanto Strateginen tutkimus

18 Opetellaanko lobbaamaan? 1. Tiedon tarjoajan tunnettava yhteiskunnan päätöksentekojärjestelmä historia ja perspektiivi lobbaamistaidot 2. Kiteytetty viesti, joka herättää mielenkiinnon perehtyminen asiaan 3. Tiedontarjontajärjestelmä saada tietoa päästä syvälle tietoon

19 TJNK: Tiede kuuluu kaikille Tiede na kyviin mediassa riittävä julkinen tuki toimittajien koulutus tieteenteon periaatteet tutkimusalakohtainen opetus

20 TJNK: Tiede kuuluu kaikille Tietokirjallisuus kehitta a suomalaista kulttuuria n. 90% julkaistavista nimekkeistä tietokirjallisuutta n. 10 % julkisesta tuesta tukimuotojen kehittäminen Tiina Käkelä-Puumalan selvitykset OKM tms ja 2012:15

21 TJNK: Tiede kuuluu kaikille Tiedekasvatus ja yleiso tapahtumat: tiede kuuluu kaikille elinikäinen tiedekasvatus vuorovaikutteiset tiedetapahtumat taiteen ja tieteen rajapinta Viimeinen sana lääketieteestä. Kroppa kriisissä - majurin miehekäs metamorfoosi - Teatteri Viirus

22 TJNK: Tiede kuuluu kaikille Yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta pita a palkita! Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen arviointi- ja palkitsemisja rjestelma n kehitta minen Tiede- ja tutkimusinstituuttien tulee yhteistyo ssa tiedetta ja tutkimusta rahoittavien tahojen kanssa ma a ritta a yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen laatukriteerit ja indikaattorit tutkimuksen indikaattorien rinnalle.

23 Tieteen hyvä yhteiskunnassa Tieteellinen julkaiseminen Tiedon käyttö Luottamus ja hyöty

24 Kuinka suurta luottamusta TOP 10 Poliisi Puolustusvoimat Yliopistot, korkeakoulut Oikeuslaitos, tuomioistuimet VTT (Valtion teknillinen Tiede ja tutkimus, tiedeyhteisö yl. Ammattikorkeakoulut Hyvin suurta Melko suurta Vaikea sanoa Melko vähäistä Hyvin vähäistä Tekes Suomen Akatemia Tiedotusvälineet, media 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % Lähde: Tiedebarometri 2013

25 The 2013 Eurobarometer Responsible Research and Innovation shows that 77% of EU citizens agree that science and technology have a positive impact on society, and the majority of respondents in each country think this way. Special Eurobarometer 401. Responsible Research and Innovation (RRI), Scvience and Technology. November

26 Hyvä tieteellinen käytäntö Tieto on tuotettava, levitettävä ja käytettävä oikein ja luotettavasti Tieteellinen metodi Laatu Luottamus Huono tiede Epäluotettava viestintä Hämmennys Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (HTK-ohje 2012)

27 Tiedon jakaminen - uudet mahdollisuudet Data is the new gold Massadatan aikakausi Liiketoiminta Tutkimus Kansalaisyhteiskunta

28 Ottakaa yhteyttä! Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta Reetta Kettunen Pääsihteeri, FT p TJNK on osa TSV yhteisöä

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari 15.4.2015 KYSYMYKSIÄ mikä on ollut yliopistojen pitkän aikavälin vaikutushistoria Suomessa?

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Tiede elämään! Yleistajuistaminen ja yliopiston kanavat Tuomas Koivula, viestintä

Tiede elämään! Yleistajuistaminen ja yliopiston kanavat Tuomas Koivula, viestintä Tiede elämään! Yleistajuistaminen ja yliopiston kanavat 15.11.2018 Tuomas Koivula, viestintä Miksi viestiä? 1. kuuluu tutkijan työhön 2. kasvattaa tunnettuuttasi 3. uusia näkökulmia tutkimukseen 4. lunastat

Lisätiedot

Miten terveyden ja hyvinvoinnin alojen tulisi viestittää?

Miten terveyden ja hyvinvoinnin alojen tulisi viestittää? Miten terveyden ja hyvinvoinnin alojen tulisi viestittää? Ensimmäinen SOTERKO -tutkimuspäivä Teija Riikola MIKSI TIETEESTÄ PITÄISI TIEDOTTAA? Keskustelu kuuluu tieteeseen. nykyisin yhä enemmän eri tieteenalojen

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?

Lisätiedot

Työsuunnitelma: Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus -jatkotoimet (YVVj)

Työsuunnitelma: Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus -jatkotoimet (YVVj) Työsuunnitelma: Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus -jatkotoimet (YVVj) Suomen yliopistot UNIFI ry Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 1 1. Johdanto Suomen yliopistot

Lisätiedot

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot Sari Löytökorpi, pääsihteeri Sektoritutkimus yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnallisia palveluja tukevaa tutkimustoimintaa palvelee poliittisessa päätöksenteossa

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

8.2.2010. Vaihtokumppani SKS Tuntematon Molemmat. SMY Vaihtokumppani Tuntematon Välittäjä Molemmat

8.2.2010. Vaihtokumppani SKS Tuntematon Molemmat. SMY Vaihtokumppani Tuntematon Välittäjä Molemmat Tieteellisten seurojen vaihtosuhteiden historia Esimerkkinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen vaihtotoiminta 1831-19141914 Johanna Lilja 3.4.2008 Tieteellisten seurojen

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Taiteen kanssa kaikkialla

Taiteen kanssa kaikkialla Taiteen kanssa kaikkialla Taiken taide- ja hyvinvointitiimi iskuvalmiina yhteistyöhön Lahti 12.5.2016 Erityisasiatuntija Johanna Vuolasto Taiteen käytön, hyvinvoinnin ja osallistamisen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Tieteen julkisuus ja tiedeviestintä. Esa Väliverronen

Tieteen julkisuus ja tiedeviestintä. Esa Väliverronen Tieteen julkisuus ja tiedeviestintä Esa Väliverronen 7.3.2007 Tiedeviestintä miksi nyt? Tieteen ja yhteiskunnan suhde murroksessa - kolmas tehtävä, vaikuttavuus... Tutkimuskulttuurit murroksessa - moni/poikkitieteellisyys,

Lisätiedot

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland ZA4880 Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 239 YOUNG PEOPLE AND SCIENCE D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN] Mies...1 Nainen...2 D2. Minkä

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus

Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto UEF // University of Eastern Finland Jukka Mönkkönen 20.12.2016 1 Tutkimuksen ja koulutuksen yhteiskunnalliset

Lisätiedot

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Tutkimuksen vastuullinen elinkaari Mitä jokaisen tutkimuspalveluissa työskentelevän tulisi tietää tutkimusetiikasta ja avoimesta tieteestä? Iina Kohonen, TENK Henriikka Mustajoki, TSV Riikka Palonkorpi,

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA 2016 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 28.8.2016 Tieteeseen kuuluu olennaisesti avoimuus. Avoin julkaiseminen lisää tieteen

Lisätiedot

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj LAATU TIETEESSÄ tiedeyhteisö: yliopistot, tutkimuslaitokset, tieteelliset

Lisätiedot

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen

Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan strateginen kehittäminen Työpaja 25.4.2019 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2019

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS Outi Silfverberg Ympäristötiedon foorumi Julkinen ja vaikuttava tiede YHYS Politiikkadialogi 2018 6.6.2018 MITÄ ON VAIKUTTAVA TIEDE? 1. Innovaatiotiede Tiedettä markkinoille

Lisätiedot

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus

Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Juha Haataja Etiikan päivä 9.3.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy -

Lisätiedot

Saavutettavuus esittävissä taiteissa

Saavutettavuus esittävissä taiteissa Saavutettavuus esittävissä taiteissa Saavutettavuusasiantuntija Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Sirkuksen tiedotuskeskuksen toimisto 30.1.2018 Alustuksen sisältö Kulttuuria kaikille -palvelusta

Lisätiedot

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1 Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry Jukka Mönkkönen 1 TIIVISTELMÄ + Suomen tieteen taso on top 10-indeksillä tarkasteltuna noussut (2012-2015) + Suomessa tieteellisten julkaisujen määrä

Lisätiedot

Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä.

Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä. Esityksen sisältö Mitä OA on Miksi avoimutta tulisi suosia Miten sitä toteutetaan Mikä estää avointa julkaisemista Edistävät tekijät Kirjastojen rooli OA-maailmassa Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa

Lisätiedot

Viestinnän mahdollisuudet

Viestinnän mahdollisuudet Viestinnän mahdollisuudet 06.02.2014 Riitta Tirronen 2 Suomen Akatemian viestinnän tavoitteet viestiä aktiivisesti tutkijoille, tiedeyhteisölle ja päättäjille toiminnastaan keskeisenä tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen laitos. Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010

Tietojenkäsittelytieteen laitos. Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010 Tietojenkäsittelytieteen laitos Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010 kansainvälinen kehitys Ulkoiset paineet yliopistot yhdistyvät yliopistojen ylikansallinen yhteistyö täytyy olla tutkimuslaatua,

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 EXPERIENCE CORNER TAUSTAMATERIAALIA EXPERIENCE CORNER TIEDE JA TUTKIMUS ELÄMYKSELLISESTI EXPERIENCE CORNER Experience Corner on Tiedekulman monikanavainen, vuorovaikutteinen ajankohtais-

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Lataa Monitieteinen ympäristötutkimus. Lataa

Lataa Monitieteinen ympäristötutkimus. Lataa Lataa Monitieteinen ympäristötutkimus Lataa ISBN: 9789524952392 Sivumäärä: 287 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.37 Mb Kielen, taiteen ja laajemmin kulttuurin tutkimuksessa on herätty käsitteellistämään

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta

Lisätiedot

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus

CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Avoimuuden kypsyystason arviointi Kriteerit Pisteet Eri toimijoiden vastuut Toimenpiteet Kypsyystaso Indikaattorit:

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus Strategisen tutkimuksen infotilaisuus OHJELMA Tilaisuuden juontaa Risto Alatarvas 8.30 Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen 9.00 Tilaisuuden avaus, Riikka Heikinheimo, johtaja, Suomen Akatemia 9.10 Tutkimusohjelmien

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi

VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen

Lisätiedot

Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti. Tiedeviestinnän suositukset

Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti. Tiedeviestinnän suositukset Viesti rohkeasti, vaikuta vastuullisesti. Tiedeviestinnän suositukset Tiedeviestinnän suositukset laadittiin kahdessa vaiheessa. Työryhmä, johon kuuluivat neuvottelukunnan puheenjohtaja, akateemikko Risto

Lisätiedot

Viestinnän mahdollisuudet

Viestinnän mahdollisuudet Viestinnän mahdollisuudet 12.11.2013 Riitta Tirronen 2 Suomen Akatemian viestinnän tavoitteet viestiä aktiivisesti tutkijoille, tiedeyhteisölle ja päättäjille toiminnastaan keskeisenä tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus

Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus Tieteelle osoitettujen veikkausvoittovarojen edunsaajien vuotuinen infotilaisuus 13. kesäkuuta 2017, klo 12:00-15:00 Tieteiden talo, sali 104 Erja Heikkinen Tiedepolitiikan ryhmän päällikkö Korkeakoulu-

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen edeltäjä Taloudellinen Tutkimuskeskus perustettiin 1.8.1946. ETLA on voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur)

Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur) Julkinen TKI-rahoitus, (viimeisin tilastoitu vuosi) TKI-rahoitus (eur) SOTE-alojen TKI (eur) Koulutus (eur) HUSin tutkimusrahoitus - osana potilaskohtaista kuntalaskutusta 28 000 000 70 000 000 TKI-rahoitus

Lisätiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus 18.5.2016 AMK-päivät AMK goes Digi Johtaja Riitta Maijala 1 Musiikkituottajien jäsenyhtiöiden äänitteiden euromääräinen tukkumyynti Suomessa* * http://www.ifpi.fi/tilastot/

Lisätiedot

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus

Lisätiedot

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulun asema PLM Valtioneuvosto OKM Puolustusvoimain komentaja PE Maavoimat Merivoimat Ilmavoimat MPKK Yliopistot MPKK:n tehtävät

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke)

Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke) Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT-hanke) Juha Haataja Juha.Haataja@minedu.fi Yritykset Avoin tiede ja tutkimus 2014-2017 (ATT) Hallinto Suunnittelu Datan kerääminen Datan käsittely ja analyysi Datan

Lisätiedot

1 of :06

1 of :06 1 of 6 28.03.2008 21:06 TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNTA VALTIONAVUSTUSHAKEMUS: KANSAINVÄLISET KONFERENSSIT JA KANSALLISET SEMINAARIT gfedc Kansainvälinen konferenssi Kansallinen seminaari Rahoitusaika

Lisätiedot

TIEDONJULKISTAMISEN VALTIONPALKINNOT 2013

TIEDONJULKISTAMISEN VALTIONPALKINNOT 2013 TIEDONJULKISTAMISEN NEUVOTTELUKUNTA Snellmaninkatu 13 00170 Helsinki p. (09) 228 69236 info@tjnk.fi www.tjnk.fi DELEGATIONEN FÖR INFORMATIONSSPRIDNING Snellmansgatan 13 00170 Helsingfors t. (09) 228 69236

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri

Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto 30.9.2008 Satu Kekäläinen AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa 1.1.2010 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Julian Voss, Quantum man, 2006 (City of Moses Lake, Washington, USA) Kolme näkökulmaa

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

osaksi opetusta Simo Tolvanen Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta /

osaksi opetusta Simo Tolvanen Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta / Suomalainen LUMAosaaminen ja tieteenhistoria osaksi opetusta Simo Tolvanen simo.a.tolvanen@helsinki.fi 9.1.2014 1 Miksi? Miten? 9.1.2014 2 Miksi LUMA-aineita opetetaan? Kuva: Flickr, Kuvaaja: Corey Holmes

Lisätiedot

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Julian Voss, Quantum man, 2006 (City of Moses Lake, Washington, USA) Kolme näkökulmaa

Lisätiedot

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Taustaa rinnakkaistallentamiselle Avoin julkaiseminen (Open publishing, Open Access) Avoimella julkaisemisella tarkoitetaan

Lisätiedot

Kirjastojen muuttuva toimintaympäristö haastaa perinteiset mittaustavat

Kirjastojen muuttuva toimintaympäristö haastaa perinteiset mittaustavat Kirjastojen muuttuva toimintaympäristö haastaa perinteiset mittaustavat Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät, Lahti 1.10.2015 Markku Laitinen, Kansalliskirjasto markku.laitinen@helsinki.fi Toimintaympäristön

Lisätiedot

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila

Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila Suomalainen tutkimus kansainvälisessä vertailussa Heikki Mannila 27.11.2018 1 Miksi kansainvälinen vertailu on tärkeää? Tiede on kansainvälistä Tiede perustuu arvioinnille Suomalainen tiede on jatkuvasti

Lisätiedot

TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA. Toimintasuunnitelma kaudelle 1.2.2016 31.1.2019

TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA. Toimintasuunnitelma kaudelle 1.2.2016 31.1.2019 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA Toimintasuunnitelma kaudelle 1.2.2016 31.1.2019 Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) perustettiin vuonna 1991 käsittelemään tieteelliseen tutkimukseen liittyviä eettisiä

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa 23.7.2015 1/12 Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautumista tieteenalayksiköiden ja koulutusalojen kesken. Ensimmäinen taulukko

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus -tutkimusohjelman viestintä. Tiedottaja Leena Vähäkylä 22.11.2011

Asumisen tulevaisuus -tutkimusohjelman viestintä. Tiedottaja Leena Vähäkylä 22.11.2011 Asumisen tulevaisuus -tutkimusohjelman viestintä Tiedottaja Leena Vähäkylä 22.11.2011 Viestintä Akatemian tavoitteiden näkökulmasta Yhtenä Suomen Akatemian strategisena tavoitteena on tutkimuksen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut

Lisätiedot

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma

ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma ICT2023 tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelma Juha Latikka Johtava tiedeasiantuntija 1 ACADEMY OF FINLAND ICT2023-ohjelma ICT 2015 työryhmä: 21 polkua Kitkattomaan Suomeen http://www.tem.fi/files/35440/temjul_4_2013_web.pdf

Lisätiedot

Minkälainen tutkimustiedon neuvonantojärjestelmä?

Minkälainen tutkimustiedon neuvonantojärjestelmä? Minkälainen tutkimustiedon neuvonantojärjestelmä? KARI RAIVIO SOTERKO/LYNET 5.6.2014 Mihin tutkimustietoa tarvitaan? Poliittisten linjausten valmistelu (hallitusohjelma, puolueohjelmat) Lakien ja asetusten

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo,

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, 4.5.2017 The European Code of Conduct for Research Integrity Komissaari Moedas 24.3.2017: The Commission s recent

Lisätiedot

Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa

Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa Sanna Kaisa Spoof, TENK Tekijyys tieteessä seminaari 25.11.2015 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu asetuksella 1991

Lisätiedot

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät Koulutustutkimusfoorumin kokous 25.2.2015 Kari Nyyssölä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Koulutustutkimusfoorumi Koulutustutkimusfoorumi (KTF) on Opetushallituksen

Lisätiedot

JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset

JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA 7.6.2019 RUUSUPUISTO, LUCINA JATKUVA OPPIMINEN Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset rehtori Keijo Hämäläinen 8.40 Yhteiskunnallisesti vaikuttava

Lisätiedot

Studia Generalia syksy 2011 AINEEN ARVOITUS. Tervetuloa!

Studia Generalia syksy 2011 AINEEN ARVOITUS. Tervetuloa! Studia Generalia syksy 2011 AINEEN ARVOITUS Tervetuloa! 10.11.2011 1 Onko koko todellisuus ainetta? 10.11.2011 2 Todellisuus on se, mikä on totta. Että jos vaikka uskoo, että mörköjä on olemassa, niin

Lisätiedot

Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa

Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa LIITE 4 Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2-luvun alussa Johdanto Tähän liitteeseen on koottu tiedot tutkimuksen vaikuttavuudesta ja tuottavuudesta 2- luvun

Lisätiedot

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN 2011-2012 Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta 21.9.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

Suomen eläin- ja kasvitieteen julkaisutoimikunta ry.

Suomen eläin- ja kasvitieteen julkaisutoimikunta ry. TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN MYÖNTÄMÄT VALTIONAVUSTUKSET TIETEELLISILLE SEUROILLE JULKAISUTOIMINTAAN JA KANSAINVÄLISEEN TOIMINTAAN VUODELLE 2019 Biotieteiden ja ympäristön tutkimus BirdLife Suomi

Lisätiedot

Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen

Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyminen uudeksi yliopistoksi Valtiosihteeri Raimo

Lisätiedot

SUNNUNTAI 13.1.2013 sunnuntai 13.1.2013 12.00 12.20 TÄhTiTaiVas planetaariossa 12.00 14.00 MiKÄ on TalousKriisi ja KuinKa se VaiKuTTaa?

SUNNUNTAI 13.1.2013 sunnuntai 13.1.2013 12.00 12.20 TÄhTiTaiVas planetaariossa 12.00 14.00 MiKÄ on TalousKriisi ja KuinKa se VaiKuTTaa? 73 SUNNUNTAI 13.1.2013 12.00 12.20 TÄHTITAIVAS PLANETAARIOSSA 12.00 14.00 MIKÄ ON TALOUSKRIISI JA KUINKA SE VAIKUTTAA? Päärakennus, sali 1 (2. krs) Paneelikeskustelu Puheenjohtaja: akatemiaprofessori Anne

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä

Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä J Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä Tieteen iloa kaikille! Johtaja, Prof. Maija Aksela, Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopistom maija.aksela@helsinki.fi 15.2.2012 1 LUMA-toimintaa

Lisätiedot

Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa

Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistaminen hallitusohjelmassa Pirjo Kutinlahti ETIIKAN PÄIVÄ 2017: TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ 15.3.2017, Tieteiden talo, Helsinki KÄRKIHANKE 5: VAHVISTETAAN

Lisätiedot

TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013

TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013 TTA palvelukokonaisuuden esittely Korkeakoulujen IT-päivät 6.11.2013 CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy Tutkimuksen tietoaineistot 2014-2017 Keskeinen tavoite edistää sähköisten tutkimusaineistojen hyödyntämistä,

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Jaana Tähtinen. Turun kauppakorkeakoulu. Markkinointi

PROFESSORILUENTO. Professori Jaana Tähtinen. Turun kauppakorkeakoulu. Markkinointi PROFESSORILUENTO Professori Jaana Tähtinen Markkinointi Turun kauppakorkeakoulu 23.3.2016 Professori Jaana Tähtinen pitää professoriluentonsa Porin yliopistokeskuksen auditoriossa 125 23. maaliskuuta 2016

Lisätiedot

Karoliina Jarenko Karoliina Jarenko on modernin työelämän palavasydäminen punkkari, tutkija ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja. Johtaminen on Kar

Karoliina Jarenko Karoliina Jarenko on modernin työelämän palavasydäminen punkkari, tutkija ja Filosofian Akatemian toimitusjohtaja. Johtaminen on Kar Esko Valtaoja Esko Valtaoja on arvostettu tieteentekijä ja kiitetty tieteellisen tiedon popularisoija. Hänet valittiinkin vuonna 2013 merkittävimmäksi elossa olevaksi suomalaiseksi tieteentekijäksi Tieteen

Lisätiedot

ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi

ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi Heikki Mannila 26.3.2014 1 OKM-ICT: Mistä on kyse ja mitä halutaan saada aikaan? ICT-alan kehityksen seuranta ja kehittämistarpeiden

Lisätiedot

Näin kohtaat onnistuneesti median

Näin kohtaat onnistuneesti median Näin kohtaat onnistuneesti median 29.9.2016 Luennon aiheet: Antaa eväitä tilanteisiin, joissa toimittaja lähestyy tutkijaa tai joissa tutkija haluaa lähestyä toimittajaa ja itse tarjota juttuideaa Käydään

Lisätiedot

Tieteellisten seurain valtuuskunta Snellmaninkatu Helsinki Puh. (09)

Tieteellisten seurain valtuuskunta Snellmaninkatu Helsinki Puh. (09) 1 Tieteellisten seurain valtuuskunta Snellmaninkatu 13 00170 Helsinki Puh. (09) 228 691 sähköposti:tsv@tsv.fi www.tsv.fi Kannen kuva: Jari Loisa Tämä julkaisu on myös verkkosivulla www.tsv.fi/toiminta.html

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus PROFESSORILUENTO Professori Petteri Alho Hydrogeografia ja kaukokartoitus Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Petteri Alho pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa,

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Oulun yliopisto KAMPUSSTRATEGIA

Oulun yliopisto KAMPUSSTRATEGIA Oulun yliopisto KAMUSSTRATEGIA VALTAKUNNALLINEN KAMUSSTRATEGIATYÖ Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Oulun yliopisto ovat yhdessä laatineet tämän kampusstrategian. Kampusstrategia on yliopiston antasaisen

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

ATT-areena Avoimen tieteen palvelut

ATT-areena Avoimen tieteen palvelut ATT-areena Avoimen tieteen palvelut Ville Tenhunen, @vtenhunen 6.10.2015 2015 OKM ATT 2014 2017 -hanke www.avointiede.fi Lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla Agenda Miksi

Lisätiedot

Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen

Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen FORS-seminaari Turvallisuus ja riskianalyysi Teknillinen korkeakoulu 13.11.2008 MATINEn tehtävä Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta (MATINE)

Lisätiedot