Sammatti 5 rippikoulun leirijakso 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sammatti 5 rippikoulun leirijakso 2015"

Transkriptio

1 Hiihtomäentie Helsinki (09) Sammatti 5 rippikoulun leirijakso 2015 Rippikoulumme leirijakso pidetään seurakuntamme leirikeskuksessa Sammatissa. Herttoniemen seurakunnan leirikeskus Haukantie SAMMATTI Soitot rippikoulun opettajien numeroihin Leirikeskukseen kuuluu kolme rakennusta, joissa sijaitsevat kokoontumis-, majoitus- ja ruokailutilat. Majoitumme 4-6 hengen huoneissa, joissa on sähkölämmitys. Leirikeskuksessa on sauna ja erillinen suihkuhuone. Tontilla sijaitsee oma lampi uimapaikkoineen. Kaupunkipäivä, leiriajat, konfirmaatio, -harjoitus ja valokuvaus sekä vierailupäivä Rippikoulun ajat ovat ennalta ilmoitetun mukaisesti seuraavat: Kaupunkipäivä tiistaina 7.7. klo Herttoniemen kirkolla. Välipalana tarjotaan mehua ja keksiä. Leirijakso ke-ke Leirikeskus Sammatissa Vierailupäivää vietetään Sammatissa sunnuntaina klo o Tervetuloa perheenjäsenet, isovanhemmat, kummit ja ystävät. o Ilmoita tulostasi viimeistään rippikoulun kaupunkipäivänä tiistaina 7.7. Hannelelle tarjoilua varten. o Pääset kokemaan pienen maistiaisen rippikoulun elämästä. Konfirmaatioharjoitus ja valokuvaus Herttoniemen kirkossa perjantaina klo Kuvaaja tuo ruusukimpun. Nuorilla on kuvauksessa päällään valkoinen alba; vältä voimakkaasti kuvioituja asusteita. Konfirmaatio on sunnuntaina klo 10 Herttoniemen kirkossa messun yhteydessä. Nuoren kummit (paikalla olevat) osallistuvat konfirmoitavan nuoren siunaukseen konfirmaatiossa. Rippikoulun isoset ja opettajat tulevat kutsusta tuomaan laulutervehdyksen nuoren juhlaan konfirmaatiopäivänä. Jyrki Keinänen, riparin pappi ja Viivi Väisänen, riparin ohjaaja. Lisäksi Hannele, Simo ja Johannes ohjaajina sekä 11 isosta.

2 Lähtöpaikka ja aika: Keskiviikkona 8.7. klo Herttoniemen kirkon parkkipaikka, Hiihtomäentie 23 Leirimatkat tehdään tilausajolla (paikalla on oltava ajoissa!) Lähtö paluumatkalle: Sammatista leirin päättymispäivänä keskiviikkona noin klo 14, joten kaupunkiin saavumme noin klo lähtöpaikalle. Ruokailu ja allergiat: Leirillä on päivittäin yleensä kaksi lämmintä pääateriaa ja kolme muuta ateriaa. Ruuan valmistavat erikseen palkatut emännät. Jos leiriläisellä on tiedossa oleva allergia tai tietty ruokavalio, pyydämme kertomaan siitä oheisessa tiedotteessa, samoin esim. diabeteksesta. Leirikeskuksemme keittiö valmistaa vähälaktoosista ruokaa sekä pyynnöstä kasvisvaihtoehtoja. Vaikeissa ruoka-allergioissa toivomme, että otatte sähköisesti yhteyttä pääemäntäämme, Sinikka Backmaniin, Näissä tapauksissa on selkeintä ilmoittaa, mitkä ruoka-aineet sopivat nuorellenne (tämä siis ainoastaan vaikeissa allergioissa). Merkitkää tällöin viestin otsikkoon Sammatti 5 allergia asia. Ohessa oleva rippikoululaisen ja huoltajan allekirjoittama tiedote on palautettava leirin opettajille viimeistään Malmin hautausmaaretkellä keskiviikkona 6.5. klo Rippikoulumme vierailupäivää vietetään Sunnuntaina klo Leirikeskus Sammatissa. Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset tiistaina 3.6. kaupunkipäivässä. Leirikeskuksen kioski, Jemma, on auki joka päivä, myös vierailun ajan. Myymme karkkien, limun ja jätskin lisäksi mm. Sinikan kuuluisia leivonnaisia leirikeskus Sammatin hyväksi! Rippikoululaiset osallistuvat leirin aikana ryhmänsä kanssa yhteisten tilojen siivoukseen sekä huolehtivat omien majoitustilojensa siisteydestä. Lasku leiristä on lähetetään vanhemmille maaliskuussa. Mukaan leirille on otettava välttämättä seuraavat: pussi- ja aluslakana + tyynyliina TAI makuupussi + aluslakana + tyynyliina (omat lakana/t ja tyynyliina ovat välttämättömät, muuten ne tulee vuokrata leirikeskuksesta, 5 ) peseytymis- ja saunomisvälineet; uimapuku, pyyhe yöasu villasukat tai tossut ovat kätevät sisällä liikkumista varten vaihtoalusvaatteita ja -sukkia ulkoiluasu liikuntaa varten riittävästi vaihtovaatteita sään kestävä asu ja kengät lämmintä päälle pantavaa (villapusero tms.) kynä, kumi juomapullo omat lääkkeet; mikäli tarvitset, mainitse ne tietolomakkeessa, varaa myös särkylääkettä ja laastaria yms. mukaan Kela-kortti Halutessasi voit ottaa mukaan seuraavia: soittimen (kitara yms.) kamera rahaa kioskia varten (myymme kerran päivässä limsaa, karkkia ) Huomaa, että kännykät ja muut arvotavarat ovat jokaisen omalla vastuulla leirillä, seurakunta ei vastaa niiden vaurioitumisesta tai häviämisestä. Ajo-ohje leirikeskukseen: Turun moottoritietä ajetaan Lahnajärven eritasoliittymään numero 19, josta liittymästä lähtee moottoritien alitse vasemmalle Pyölintie. Hiekkatietä ajetaan noin 4,3 km, jolloin saavutaan leirikeskuksen pihaan. Tervetuloa rippikouluun, toivottavat rippikoulun ohjaajat Herttoniemestä / Myllypurosta matkaa Jyrki Keinänen Hannele Nuojua autolla Johannes kertyy Österlund arviolta 93 km. rippikoulun pappi nuorisotyönohjaaja Nuoret riparin ohjaajamme Johannes Österlund, Simo Sukki ja Viivi Väisänen sekä 11 iloista ja innostunutta isostamme

3 Hiihtomäentie Helsinki (09) Rippikoulun leirijakson säännöt: 1. Leiriläiset noudattavat leirin ohjaajien ja muun henkilökunnan ohjeita ja määräyksiä, koska leiriä johtavat työntekijät eli ohjaajat ovat vastuussa leiriläisistä. 2. Leirillä noudatamme sovittua päiväohjelmaa ja kellonaikoja. Yöllä noudatamme hiljaisuutta - jokainen nukkuu omassa huoneessaan ja antaa nukkumisrauhan muille. 3. Leirin ohjaajien on tiedettävä, missä leiriläiset kulloinkin ovat. Siksi leirialueelta poistuminen ilman leirin ohjaajan lupaa on kielletty. Leirialueella pysyminen takaa myös naapureille rauhallisen kesänviettomahdollisuuden. 4. Leirikeskuksen tavarat ovat yhteistä omaisuuttamme. Siksi pidämme niistä hyvää huolta ja palautamme lainatut tavarat paikoilleen. Pidämme leirikeskuksen tilat sisällä ja ulkona siisteinä. Kiinteistön ja irtaimiston sotkeminen tai muu vahingoittaminen on kielletty. Vahingon aiheuttaja on korvausvelvollinen. Sängyissä käytetään hygienia syistä lakanoita ja tyynyliinaa. Makuupussin kanssa käytetään tyynyliinaa ja patjan päällä lakanaa. 5. Hygienian ja yhdessä viihtymisen vuoksi jokainen leirillä olija huolehtii omasta päivittäisestä puhtaudestaan (hampaiden- ja käsienpesu, suihku, riittävän usein vaatteiden vaihto). 6. Turvallisuuden vuoksi emme mene koskaan yksin uimaan. Uintia on aina valvomassa aikuinen - leirin ohjaaja tai aikuinen handy. Tämä perustuu yleisiin turvallisuusmääräyksiin. Siksi leirillä on määritellyt uintiajat, jotka ilmoitetaan erikseen päiväkohtaisesti. Uintiajat ovat yleensä päivävapaan ja sauna-aikojen aikana. 7. Paloturvallisuuden vuoksi avotulen teko omin toimin samoin kuin tulen käsittely majoitustiloissa on kielletty. 8. Suhtaudumme leirillä alkoholiin ja huumaaviin aineisiin täysin kielteisesti. Alkoholin sekä huumaavien aineiden tuominen leirille, hallussapito ja nauttiminen on leirillä ehdottomasti kielletty. 9. Tupakointi ja nuuskan käyttö leirillä on kielletty. Sääntö koskee myös vierailijoita. 10.Voit käyttää puhelintasi rippikoulun vapaa-aikoina yhteydenpitoosi. Yöaikana puhelimet ovat suljettuna tai äänettömällä, myös näppäinäänet. Yöaikana ja rippikoulun ohjelmien aikana kännyköitä ei käytetä! Rippikoulukohtaisesti voidaan sopia tarkemmin puhelimen käyttöajoista. Omat kuulokkeilla varustetut soittimet ovat sallittuja - ilman kaiuttimia. Jätä kuitenkin kannettava tietokoneesi tms. kotiin. Jätä myös energiajuomat kotiin noudatamme tässä yleistä suositusta.

4 Tietolomake allekirjoituksineen on palautettava mahdollisimman pian rippikoulun vastaavalle opettajalle. Ilman allekirjoituksilla palautettua lomaketta et voi osallistua rippikoulun leirijaksoon. Pelisääntöjä noudattamalla teemme itsellemme ja muille hyvän leirimielen. Mikäli joku leiriläinen ei noudata sääntöjä, leirin ohjaajat keskustelevat hänen kanssaan. Näin pyrimme rakentavaan ratkaisuun. Tarvittaessa otamme yhteyttä huoltajaan. Leiriltä poistaminen on äärimmäinen toimenpide, johon emme mielellämme ryhdy. Mikäli leiriläinen joudutaan poistamaan leiriltä, hänen rippikoulun käyntinsä keskeytyy tai lykkääntyy. Todennäköisesti leirimme kuitenkin sujuu iloisissa ja turvallisissa merkeissä. Mikäli sinua mietityttää jokin rippikouluun liittyvä asia, tai olet epävarma, miten toimitaan, ota yhteyttä rippikoulusi opettajiin. Tietoja vakuutusasioista: Leirin säännöt tähtäävät turvallisuuteen. Jos kaikesta huolimatta sattuu tapaturma tai vahinko, on hyvä tietää, että nuoret ovat tapaturmavakuutuksen piirissä leirin aikana. Leiriläiset on leirin ajaksi vakuutettu ryhmätapaturmavakuutuksella. Vakuutus ei korvaa sairaustapauksia (esim. korvasärky, kuume, vatsakipu, umpisuoli yms.), fysikaalista hoitoa eikä esinevahinkoja (esim. kameran tai kännykän rikkoutuminen). Tavanomaisissa sairaustapauksissa keskustelemme nuoren ja tarvittaessa huoltajan kanssa hoitotoimenpiteistä. Tarvittaessa olemme yhteydessä terveyskeskukseen, lääkäriin tai vanhempiin koskien hoitotoimenpiteitä ja kustannuksia. Mikäli nuorella on sairaus, joka vaatii jatkuvaa lääkitystä (esim. diabetes), toivomme vanhempien olevan yhteydessä leirin ohjaajiin ennen leiriä. HYVÄÄ JA TURVALLISTA LEIRIÄ Herttoniemen seurakunnan rippikoulujen työntekijät Miten toimitaan tapaturman korvausta haettaessa? Vakuutus on If Vahinkovakuutus Oy:ssä. Vakuutusnumero on Vakuutus kattaa alle 25 vuotiaat leiriläiset ja avustajat. 1. Vakuutettu itse / huoltaja suorittaa tapaturmasta aiheutuneet kulut. 2. Vakuutettu näyttää kelakorttia lääkäriasemalla, jolloin kelan korvaus vähennetään suoraan kuluista. 3. Huoltaja täyttää tapaturmailmoituksen nettilomakkeella (www.if.fi - ilmoita vahingosta henkilövahinko internetplus - vahinko-ilmoitus). Kun täytät lomaketta merkitse, vakuutusnumero ja Herttoniemen seurakunta ja kyseinen leiri. Huoltajan tulee säilyttää lääkäri- ja lääkekuitit. Ne pyydetään tarvittaessa. 4. If maksaa korvauksen suoraan asianomaiselle maksajalle. Muista merkitä tilinumero. 5. Myöhemmin syntyneet kulutositteet voi lähettää suoraan ifiin osoitteella If Vahinkovakuutus Oy, Työtapaturmakorvaukset, PL 1, IF tai faxilla Muista merkitä liitteisiin nuoren nimi, sotu, Helsingin seurakuntayhtymä / Herttoniemen srk / kyseinen rippikoulu ja vahinkopäivä KÄÄNNÄ

5 Rippikoululaisen ja huoltajan tietolomake rippikoulun ohjaajille Huoltajaa ja rippikoululaista pyydetään täyttämään ja allekirjoittamaan. Ilman palautettua tietolomaketta nuori ei voi osallistua rippikoulun leirijaksoon! Tämä tiedote tulee toimittaa leirin ohjaajille mahdollisimman pian, viimeistään 6.5. Malmin hautausmaaretkellä. Leiriläisen nimi: Sammatti Vanhempien / huoltajan yhteystiedot leiriaikana: (mistä tarvittaessa tavoittaa, vanhempien puhelinnumerot ja sähköposti). Mikäli vanhemmat eivät ole tavoitettavissa, yhteyshenkilö Allergiat ja erityisruokavaliot: Laktoositon tai kokonaan maidoton näistä tarvitset liitteeksi todistuksen. Vähälaktoosinen kasvisruoka, käykö tällöin kana / kalaruoka. Huomaathan kuitenkin, että leirikeskuksen keittiö ei ole erikoistunut kaikkiin mahdollisiin ruokavalioihin. Mikäli Sinulla on tarkempaa kysyttävää, ota yhteyttä leirisi ohjaajiin. Sairaudet / lääkitys, mitä lääkkeitä on mukana leirijaksolla: (esim. diabetes, epilepsia, masennus; yliherkkyydet esim. ampiaisen pisto) Harrastukset: Uimataito: Kyllä Ei Tämä tiedote tulee toimittaa leirin ohjaajille mahdollisimman pian viimeistään 6.5. Malmin hautausmaaretkellä. KÄÄNNÄ! 1

6 Muuta, mitä leirin ohjaajien olisi syytä tietää: (esim. lähiaikoina tapahtuneet elämänmuutokset, mahdolliset oppimisvaikeudet, neurologiset oireyhtymät, syömishäiriöt tms.) Mikäli nuori polttaa tupakkaa, miten on toimittu, että hän voi olla leirillä tupakoimatta? Pelkkä nuoren lupaus olla polttamatta ei ole riittävä! Kuvaamme rippikoulun aikana digikuvia tai videokuvaa rippikoulun eri tilanteista. Käytämme tätä kuvamateriaalia lähinnä rippikoulun omassa lehdessä, rippikoulutapaamisissa ja rippikouluinfossa. Tiedän, että en saa ilman kuvissa olevien lupaa julkaista tai antaa julkaistavaksi kuvia kenestäkään rippikoulumme henkilöstä koskien myös julkista nettiä! Alaikäisen kohdalla tarvitaan huoltajan lupa. Kyllä Nuoreni saa olla rippikoulun opettajien/ leirikeskuksen henkilökunnan autossa mahd. terveyskeskuskuljetuksissa tai kuljetettaessa linja-autolle rippikoulun aikana. Kyllä Muussa tapauksessa joudumme veloittamaan huoltajalta taksimatkat edellä mainituissa tilanteissa. Olen lukenut ja hyväksyn rippikoululeirijakson peruutusehdot: Kyllä Peruutusehdot (mainitaan mm. laskussa): Peruuttaminen on maksuton, jos leirin alkuun on vähintään 14 päivää. Jos peruuttaminen tapahtuu myöhemmin, mutta ennen leirin alkua, peritään 50 % osallistumismaksusta. Peruuttamatonta varausta ei hyvitetä. Olemme tutustuneet leirikirjeeseen ja sitoudumme myös noudattamaan leirin sääntöjä: Rippikoululaisen allekirjoitus Huoltajan allekirjoitus Tämä tiedote tulee toimittaa leirin ohjaajille mahdollisimman pian viimeistään 6.5. Malmin hautausmaaretkellä. KÄÄNNÄ! 2

7 #"$#9"%(& ; *4-*+4*5 )4+)5 kopioi mp3 soittimeesi: > pelaa pyhää jysäystä > näitä kysytään.-1.: *5))0.*+3+,) :.++0 /*00*44:! Uskontunnustus Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan. Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylös- nousemisen ja iankaikkisen elämän. Kymmenen käskyä 1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. 2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä. 3. Pyhitä lepopäivä. 4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. 5. Älä tapa. 6. Älä tee aviorikosta. 7. Älä varasta. 8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. 9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. 10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu. Pienoisevankeliumi (Joh. 3:16) Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Herran siunaus Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille rauha. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. Rukous liikuttaa kättä, joka liikuttaa maailmaa! Isä meidän -rukous Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia. Iankaikkisesti. Amen. Herttoniemen seurakunnan rippikoulut

Riparilaisemme ja kotiväki!

Riparilaisemme ja kotiväki! 1 Riparilaisemme ja kotiväki! Aurinko paistaa ja lumet ovat jo sulaneet, kevätkukat tunkevat itsensä mullan alta. Aivan kuin kevät olisi malttamaton ja tulee vauhdilla. Tuntuu kivalta. Yhtä malttamattomia

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Tässä kirjeessä on tarvittavaa ennakkotietoa leiristämme. Lue tämä kirje yhdessä huoltajasi kanssa.

Tässä kirjeessä on tarvittavaa ennakkotietoa leiristämme. Lue tämä kirje yhdessä huoltajasi kanssa. Tervehdys Lempsu 6 riparilainen ja kotiväki! Olet tulossa ensi syksynä riparille Lempsuun 1-7.8.2017. Hienoa, että olet mukana porukassa! Me vetäjät toivomme, että leiristämme tulee hyvä kokemus kaikille.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

PARTAHARJU 6 1 7.6.2015 INFO. Säilytä tämä!

PARTAHARJU 6 1 7.6.2015 INFO. Säilytä tämä! PARTAHARJU 6 1 7.6.2015 INFO Säilytä tämä! Sivu 2/8 Rippikoulusi on nyt alkanut. Se on ainutlaatuista aikaa elämässäsi ota siitä siis kaikki irti. Lähde mukaan touhuun omana itsenäsi, avoimella ja kyselevällä

Lisätiedot

RIPPIKOULU 2015. Ilmoittautuminen. Korvaamaton kokemus

RIPPIKOULU 2015. Ilmoittautuminen. Korvaamaton kokemus Riparit 2015 RIPPIKOULU 2015 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tietoon, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen RIPARIT 2016 RIPPIKOULU 2016 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy!

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy! Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy! Tähän kirjeeseen olemme keränneet tärkeää tietoa rippileiristä jotta saisimme mahdollisimman hyvän ja turvallisen leirin.

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

Elämän puu kaareutuu

Elämän puu kaareutuu Elämän puu kaareutuu Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Kesää kohti mennään ja yhteinen rippikoulupolkumme jatkuu. Tässä kesäkirjeessä on paljon tietoa ja ohjeita

Lisätiedot

Jouluaaton sanajumalanpalvelus

Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus Jouluaaton sanajumalanpalvelus vietetään iltapäivällä. Mikäli jouluaatto on sunnuntai, voi jouluaaton sanajumalanpalvelus olla myös seurakunnan pääjumalanpalvelus. I Johdanto

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

RIPPIKOULU Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen

RIPPIKOULU Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen RIPARIT 2017 RIPPIKOULU 2017 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedon.khranvirasto@evl.

KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedon.khranvirasto@evl. KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedon.khranvirasto@evl.fi www.liedonseurakunta.fi Virsi 218 Heinrich Albert 1640 / Ruotsissa

Lisätiedot

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja 20.-27.2.2016 Pirkko Nurminen, pastori P. 040 567 44 20, pirkko.nurminen@evl.fi Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja P. 0504672570, marika.pasanen@evl.fi Lauri Savonen, kausityöntekijä Paula Huju, kanttori

Lisätiedot

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine:

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: V: Äänirauta V: Ehtoolliskalkki /-malja V: Ehtoollispeite V: Ikoni V: Jälkiviinikauha V: Käspaikka V:Kasteastia V: Keihäs V: Kastepuku/-mekko V: Kirkkoleipä/ prosfora V: Kirkkolippu V: Kirkonkellot V:

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. Vietettäessä ehtoollista sairaan luona myös muille läsnä oleville voidaan antaa ehtoollinen. Ehtoollisvälineet asetetaan valkoisella liinalla peitetylle pöydälle. Pöydälle voidaan asettaa myös risti tai

Lisätiedot

Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Siunaus. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen.

Johdanto. 1. Alkuvirsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. Siunaus. L I - sän ja + Po - jan ja Py - hän Hen - gen ni - meen. anajumalanpalvelus anajumalanpalveluksen kaavaa voidaan käyttää sekä sunnuntain tai muun pyhäpäivän pääjumalanpalveluksena että arkipäivän tai erityistilanteiden jumalanpalveluksena (esim. nuorten jumalanpalvelukset,

Lisätiedot

P/E Meidän auttajamme on Her - ra,

P/E Meidän auttajamme on Her - ra, Rukoushetken rakenne noudattaa pienen rukoushetken kaavaa. Rakennetta voidaan käyttää soveltaen. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Rukoushetken laulettavaksi merkityt

Lisätiedot

Viidensadan keljarukoussääntö

Viidensadan keljarukoussääntö Viidensadan keljarukoussääntö www.ortodoksi.net Optinan luostarin Viidensadan keljarukoussääntö Rukoussäännön nimi tulee siitä, että se on kehitetty Optinan luostarissa ja siihen kuuluu muiden tekstien

Lisätiedot

Leirillä syntyneet muistot on tarkoitettu kuljetettavaksi mukana läpi elämän.

Leirillä syntyneet muistot on tarkoitettu kuljetettavaksi mukana läpi elämän. ervehdys kaikille! Tahdomme luoda jokaiselle turvallisen, tasavertaisen ja lämminhenkisen rippileirin. Toivo elämässä selviytymiseen, usko ihmisen pyhyyteen ja sielun kauneuteen johdattavat meitä leirillämme.

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri - LOSE WEIGHT SMILING- Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri Sisältö: - FIT CAMP idea - Liikunta - Ruokailu - Ilmoittautuminen ja yhteystiedot 1. FIT CAMP FIT CAMP on leiriohjelma joka

Lisätiedot

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09)

Leirikesä ry Töölönkatu 55, Helsinki (09) Leirikesä ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki (09) 8865 1280 toimisto@leiri.fi www.leiri.fi 2 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille! Sisällys... 3 Tervetuloa Leirikesän päiväleirille!... 4 Leirin ajankohta

Lisätiedot

Hätäkasteen vahvistaminen

Hätäkasteen vahvistaminen Hätäkasteen vahvistaminen Tätä kaavaa käytetään lapsen hätäkastetta vahvistettaessa. Siinä noudatetaan kasteesta annettuja ohjeita. Aikuisen hätäkastetta vahvistettaessa käytetään nuoren ja aikuisen kasteen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Messu Viitasaaren kirkossa

Messu Viitasaaren kirkossa Messu Viitasaaren kirkossa 1 Pappilantie 6 44500 Viitasaari Puh. 014 333 4900 Tästä vihkosesta voit seurata jumalanpalveluksen kulkua. Keskellä näkyvät eri osien sisällöt, marginaalissa kerrotaan, mitä

Lisätiedot

D. Koulua aloitettaessa

D. Koulua aloitettaessa D. Koulua aloitettaessa Kouluun lähtevien siunaaminen voidaan toimittaa keväällä tai syksyllä juuri ennen koulun alkamista. iunaamisen toimittaa pappi tai muu seurakunnan työntekijä. Kouluun lähtevien

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 21. 22.9.2013 Leiri alkaa lauantaina 21.9. klo 9:15 ja loppuu sunnuntaina 22.9. klo 15:00 mennessä. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Elämän puu kaareutuu

Elämän puu kaareutuu KESÄKIRJE J5 2016 rippikoululaisille ja kotiväelle Elämän puu kaareutuu Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Kesää kohti mennään ja yhteinen rippikoulupolkumme jatkuu.

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSSUUNNITELMA Tapahtuma: Osallistujat: Taekwon-do Akatemian leiri noin 200 osallistujaa Ajankohta: 2.11.2007 4.11.2007 Tapahtumapaikka: Järjestäjä: Rajakylän koulu Taekwon-do Akatemia ry -----------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2017 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

KASTETOIMITUS Lahdessa

KASTETOIMITUS Lahdessa KASTETOIMITUS Lahdessa Julkaisija: Lahden seurakuntayhtymän keskusrekisteri. Teksti: Riikka Ryökäs. Taitto: Sirkku Muhli. Kuvat: Viestintätoimiston kuva-arkisto. 2015 SISÄLLYSLUETTELO Vastasyntyneen vanhemmille

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Hei HuHu yhteyshenkilö!

Hei HuHu yhteyshenkilö! Hei HuHu yhteyshenkilö! Lounais-Suomen Partiopiirin samoajien vaeltajien piirileiri HuHun ilmoittautumisaika on alkanut! Sinut on valittu lippukuntasi HuHu yhteyshenkilöksi. Tehtäväsi on kertoa HuHusta

Lisätiedot

Pääsiäisyön messu (A)

Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messua vietetään myöhään pääsiäislauantaina. Seurakunta kokoontuu hämärään ja hiljaiseen kirkkoon. Alttarikynttilät ovat vielä sytyttämättä. Seurakuntalaisille voidaan

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Leirivihko J1. Urheiluripari 2017

Leirivihko J1. Urheiluripari 2017 Leirivihko J1 Urheiluripari 2017 Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J1 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

VALVOJAN TEHTÄVIÄ LISÄKSI YÖLLÄ VALVOJA

VALVOJAN TEHTÄVIÄ LISÄKSI YÖLLÄ VALVOJA MAJOITUSVALVONTA VALVOJAN TEHTÄVIÄ - Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito - Neuvonta ja opastus; Kysymykset voivat käsitellä lähes mitä tahansa, mutta niihin ei saa vastata mitä tahansa. Perehdy

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 RIPPIKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN NETISSÄ 1.-31.10.2016 RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 Kaikki rippikoulut sisältävät leirijaksojen lisäksi tapaamisia kaupungissa kevään 2017 aikana Korpirauhan talvirippikoulu

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:

Lisätiedot

Kangasalan seurakunnan. riparit

Kangasalan seurakunnan. riparit Kangasalan seurakunnan riparit 2015 sisällysluettelo Rippi ja koulu!... 3 Kuka muu muka...4 Ripari-info... 5 Kuka voi käydä rippikoulun?... 5 Kuinka kauan rippikoulu kestää?... 5 Mikä ryhmä?... 5 Miten

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut 2017 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU - PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA VUONNA 2016 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Hei, Sinä vuonna 2001 syntynyt nuori, tervetuloa rippikouluun! Oletko

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

Rukous päivän päättyessä eli kompletorio

Rukous päivän päättyessä eli kompletorio Rukous päivän päättyessä eli kompletorio (Completorium) Rukoushetken edellä voi olla Valon rukous (s. 91). Tällöin palvelus jatkuu raamatunluvulla (kohta 5). 1. Johdanto Johdannon edellä voi olla virsi,

Lisätiedot

LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA. Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa

LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA. Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa 8.2.2007 LIITTEET TROPAREJA JA KONTAKKEJA Työhön ryhdyttäessä Sairaan puolesta Matkalle lähtevien puolesta Kaikenlaisissa anomuksissa Kiitospalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net

Lisätiedot

HAKEMUS MINI-DTS:ään 3.-30.7.2016 Luentojakso 3.-10.7. & aktio 18.-30.7.2016

HAKEMUS MINI-DTS:ään 3.-30.7.2016 Luentojakso 3.-10.7. & aktio 18.-30.7.2016 Toimisto täyttää: Hakemus vastaanotettu: 20 Hakija 18 v Ilmoittautumismaksu maksettu: 20 Suosituskirje1 vastaanotettu: 20 Suosituskirje2 vastaanotettu: 20 Hakemus valmis: 20 HAKEMUS MINI-DTS:ään

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Iltarukouksen edellä voi olla Valon rukous (s. 91). Tällöin palvelus jatkuu raamatunluvulla (kohta 4).

Iltarukouksen edellä voi olla Valon rukous (s. 91). Tällöin palvelus jatkuu raamatunluvulla (kohta 4). Iltarukous (Vesper) Iltarukouksen edellä voi olla Valon rukous (s. 91). Tällöin palvelus jatkuu raamatunluvulla (kohta 4). 1. Johdanto Johdannon edellä voi olla virsi, laulu tai soitinmusiikkia. Mikäli

Lisätiedot

LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN

LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN Sofian vastaanottokoti LIITE 1: Tulotietolomake 1 Päivämäärä Keskusteluissa läsnä LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA LAPSEN PERHE Lapsen vanhemmat Sisarukset Isovanhemmat Muita

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Maailmanjamboreelle Ruotsiin Jamboree 27.7.-7.8.2010, Rinkaby, Etelä-Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi

Ilmoittautuminen Maailmanjamboreelle Ruotsiin Jamboree 27.7.-7.8.2010, Rinkaby, Etelä-Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi Olet ilmoittautumissivulla - täytäthän sen huolellisesti. Välkommen med din anmälan. Tarkista alla olevat yhteystietosi, tähdellä merkityt ovat pakollisia. Voit korjata

Lisätiedot

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin!

Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tervetuloa KOTOLAan, Adoptioperheet ry:n, Familia Club ry:n ja Sateenkaariperheet ry:n yhteisiin toimitiloihin! Tilat: Yhdistyksen toimistohuoneiden lisäksi Kotolasta löytyy kaksi koulutustilaa; suurempi

Lisätiedot

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016

Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 Vuoden 2016 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 2.-3.4.2016 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

SILMÄLEIKKAUSTIEDOTUS

SILMÄLEIKKAUSTIEDOTUS 1(5) SILMÄLEIKKAUSTIEDOTUS Teille on varattu kaihileikkausaika oheisen ajanvarauskirjeen mukaan Vaasan keskussairaalan silmäyksikköön, joka sijaitsee A-rakennuksessa, 6. kerroksessa. Sairaanhoitaja soittaa

Lisätiedot

Kristillinen kasvatus. Rippikouluun! Rippikoulun sisältö

Kristillinen kasvatus. Rippikouluun! Rippikoulun sisältö RAUMAN SEURAKUNTA Rippikouluun! Tämä esite on sinulle, vuonna 2002 syntynyt raumalainen nuori. Samalla kun onnittelemme sinua tärkeän rippikouluiän saavuttamisesta, kerromme mitä kaikkea sinun tulee tietää

Lisätiedot

Liite 7: Yh 17.6.2015 Liite Jr 16.6.2015 Asuntolatoiminta

Liite 7: Yh 17.6.2015 Liite Jr 16.6.2015 Asuntolatoiminta Asuntolatoiminta SISÄLLYSLUETTELO 1. Lähtökohdat... 3 2. Asuntolatoiminnan toimintasuunnitelma / vuosikello... 3 3. Asukasvalinnat... 3 4. Asuntolatoiminnan kehittäminen... 4 5. PKKY:n asuntoloiden toimintaohjeet...

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin neljäs ja samalla ensimmäinen

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. 40 vuotta

Nettiraamattu. lapsille. 40 vuotta Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg, MB

Lisätiedot

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin viides ja samalla toinen kesäosakilpailu. Olemme

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

22.3.2016. Leirikutsu

22.3.2016. Leirikutsu 22.3.2016 Leirikutsu Lapin ja Pohjois-Suomen pelastusliittojen palokuntanuorten In the Middle of Nowhere leiri järjestetään Sallassa koulukeskuksen alueella 3.-9.7.2016. Leirin järjestävät SPEK Lapin ja

Lisätiedot