Tervehdys rippikoululainen!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervehdys rippikoululainen!"

Transkriptio

1 Tervehdys rippikoululainen! Rippikoulun kesäjakso lähestyy. Tässä on siis vielä tarkempia ohjeita kaupunkipäiviin, leiriin ja konfirmaatioon valmistautumiseen. Lue tarkkaan tämä kirje ja näytä se myös kotiväellesi! KAUPUNKIOPETUSPÄIVÄT Kaupunkiopetuspäivät pidetään keskiviikkona 3.6. ja torstaina 4.6. klo Molempina aamuina tapaamme Kalevan kirkon (Liisanpuisto 1) kirkkosalissa (sisäänkäynti kirkonmäeltä keskustanpuoleiselta sivulta). Ota mukaasi kynä ja vihko. Noin klo pidämme omakustanteisen lounastauon, jolloin voit käydä syömässä mieleisessäsi paikassa (Kalevan kirkolta kävelymatkan päässä on mm. kebabpitserioita, kiinalaisia ravintoloita, hampurilaispaikkoja ja Subway) tai nauttia omat eväät kirkolla. Keskiviikko iltapäivänä jatkamme ohjelmaa klo 14 Kalevankankaan hautausmaalla. Tapaamme hautausmaan keskellä sijaitsevan kappelin ulkopuolella. Torstai-iltapäivän ohjeet annamme keskiviikkona. Rippikoululaiset voivat siirtyä itsenäisesti näiden paikkojen välillä tai halutessaan voivat kulkea ohjaajien kanssa. LEIRI Leiri pidetään Tampereen seurakuntayhtymän Torpan Kurssikeskuksessa Ylöjärven Siivikkalassa Osoite on Torpantie 29, Ylöjärvi. Lähdemme leirille bussilla maanantaina 8.6. klo Takahuhdin pappilasta (Tanhuankatu 40). Ole paikalla jo klo Leiri päättyy maanantaina 15.6., jolloin palaamme Pappilaan noin klo Pakkaa mukaasi leirille ainakin seuraavat varusteet: v lakana, pussilakana ja tyynyliina TAI lakana, tyynyliina ja makuupussi v kaikki käytössäsi olevat lääkkeet ja ohjeet niiden käytöstä, myös mahdolliset särkylääkkeet. Leirin johdolla ei ole lupa antaa mitään lääkkeitä. v muistiinpanovälineet (kynä, kumi ja vihko) v henkilökohtaiset hygieniavälineet (pesuaineet, hammasharja, hiusharja, pyyhe ) v riittävästi vaihtovaatteita viikoksi sekä helteeseen että kylmempään ja sateiseen ilmaan. Kylmällä ilmalla järveltä saattaa käydä erittäin kylmä viima. v Kunnon kengät, joilla voi ulkoilla. Myös saappaat kannattaa ottaa mukaan sekä helposti jalkaan laitettavat kengät lyhyisiin siirtymiin talojen välillä. v lämpimiä ulkoiluun soveltuvia vaatteita, sadevarusteet (ei vain sateenvarjoa)

2 v uimapuku + pyyhe v hattu/lippis/huivi, joka suojaa auringolta v hyttysmyrkky (ei spray-myrkkyä), aurinkorasva, juomapullo v Jos soitat jotain instrumenttia, voit ottaa sen mukaan leirille. v hyvää leirituulta! Nimikoi varusteesi. Älä ota mukaan mitään arvokasta ja huomioi, että seurakunta ei vastaa leiriläisten matkatavaroista. Älä ota mukaan myöskään nuuskaa, tupakkaa, alkoholia, huumeita, energiajuomaa, spray-deodoranttia, tietokonetta ja kaiuttimia. Kännykkä, kuten muutkin varusteet, ovat leiriläisen ja kotien vastuulla. Puhelimet eivät saa näkyä eivätkä kuulua yhteisten ohjelmien aikana ja yöksi ne suljetaan. Leirillä tarjotaan aamupala, lounas, päivämehu, päivällinen ja iltapala. Ruokaaineallergioita on tiedusteltu turvakortissa. Mikäli näihin tietoihin on tullut muutoksia, ilmoitattehan ne pikaisesti sähköpostilla Irolle (iro.kautonen@evl.fi). Ensimmäisenä päivänä ei ole lounasta, joten kannattaa syödä kunnolla aamulla. Leirillä on pieni kioski, josta voi ostaa naposteltavaa, virvoitusjuomia ja jäätelöä (siis vähän rahaa kannattaa varata mukaan). Leirille voi ottaa mukaan myös omia herkkuja. Leirillä meitä on koolla iso joukko, joten kaikkien turvallisuuden takia on tärkeää noudattaa yhteisiä sääntöjä, jotka on lähetetty ensimmäisen rippikoulukirjeen mukana (löytyvät nettisivuilta kohdasta ripariposti). Tupakointi leirillä on kielletty. Uiminen leirillä tapahtuu valvotusti. Sääntörikkomuksissa otamme yhteyttä kotiin ja rikkomukset voivat johtaa leiriltä poistamiseen. Hyvillä käytöstavoilla ja kohteliaisuudella pärjää kuitenkin elämässä aina! Rippikoulussa suoritetaan ulkoläksyinä muutamia rukouksia ja Raamatun kohtia. Nämä löytyvät riparimme nettisivuilta. Ulkoläksyt suoritetaan leirillä, mutta kannattaa aloittaa niiden harjoittelu jo nyt. Leirimaksu maksetaan kotiin tulevalla laskulla. Yli viidenkymmenen rippikoululaisen lisäksi leirille tulee mukaan 13 isosta eli isosiskoja ja isoveljiä. He ovat hieman rippikoululaisia vanhempia vapaaehtoisia nuoria, jotka ovat käyneet seurakunnan ohjaajakoulutuksen. Apuopettajina toimivat Riikka, Jaro, Juuso ja Eemeli. He ovat täysi-ikäisiä tehtävään koulutettuja monilla rippikoululeireillä mukana olleita nuoria. Poissaolokorvaukset pitää tehdä leiriin mennessä. Ohjeet löytyvät rippikoulumme nettisivuilta kohdasta korvaavat tehtävät. Huoltaja ja rippikoululainen täyttää

3 yhdessä rippikoululaisesta turvakortin (löytyy riparin kotisivuilta). Jos et ole palauttanut sitä jo, niin se tulee palauttaa 3.6. tapaamisessa Irolle. VIERAILUILTA SUKULAISILLE JA LÄHEISILLE Torstaina klo voit toivottaa kaikki sukulaisesi ja muut läheisesi tervetulleiksi tutustumaan leiriimme. Vierailupäivään ei tarvitse ilmoittautua, mutta kyselemme rippikoululaisilta leirin alkaessa arvioitua vierailijamäärää. Torpalle pääsee kävelymatkanpäähän myös kaupungin bussilla. KONFIRMAATIOHARJOITUS JA VALOKUVAUS Konfirmaatioharjoitus järjestetään torstaina klo Messukylän kirkossa. Konfirmaatioharjoituksissa koko leirin porukasta otetaan yhteisvalokuva. Kuva otetaan alba päällä. Kuvaan ei tarvitse pukeutua juhlavaatteisiin, mutta on syytä ottaa huomioon, että housut ja kengät ovat siistit, koska ne voivat näkyä kuvassa. Alban alla olisi hyvä olla vaalea paita ilman suuria räikeitä kuviointeja. Jos mahdollista, voisivat tytöt ottaa mukaan konfirmaatiossa käytettävät kengät, jotta saamme valmiiksi valikoida heille oikean mittaiset albat. Liitteenä alla on kirje valokuvaajalta, jonka alaosa on palautettava konfirmaatio harjoituksessa (paperiversioita jaossa ennakkopäivissä). Valokuvaaja tarjoaa kirjeessään myös yksittäiskuvausmahdollisuutta ennen varsinaisen konfirmaatioharjoituksen alkua. KONFIRMAATIO Konfirmaatiopäivänä sunnuntaina rippikoululaiset tulevat Messukylän kirkkoon viimeistään klo Konfirmaatio alkaa klo ja kestää noin 1,5 tuntia, jonka jälkeen on hyvä varata vielä hetki aikaa onnitteluiden vastaanottamiseen. Konfirmaation aikana alttarialueella ei saa kuvata. Kirkkoon tulevien vieraiden määrää ei ole rajoitettu. Nuoret siunataan jumalanpalveluksessa. Toivomme, että yksi nuoren kummeista tai joku muu läheinen aikuinen osallistuu nuoren siunaamiseen. Kummien on toivottavaa olla paikalla klo 12.40, jotta heille voidaan antaa tarvittavat ohjeet siunaustilanteesta. Kummeille varataan kirkon etuosasta paikat, joista he pääsevät jouhevasti alttarille siunaamaan kummilastaan.

4 Rippikoulutodistukset jaetaan jumalanpalveluksen päätteeksi (hyvällä säällä pihamaalla), tämän jälkeen nuoret ovat vapaita kukitettavaksi ja omiin juhliinsa. Konfirmaation jälkeen opettajat ja isoset voivat vierailla muutamissa kodeissa rippijuhlissa. Mikäli toivot meidän käyvän tervehtimässä sinua, tuo meille konfirmaatioharjoitukseen kirjallinen kutsu, jossa ilmenee juhlien osoite. Leiriä odotellessa Janne, Kati, Eero, Iro, Riikka, Jaro, Juuso ja Eemeli ja isoset Janne Häkkinen Kati Malmi p p Eero Kettunen Iro Kautonen p p

5 Kirje valokuvaajalta Yksittäiskuvaus tapahtuu kirkolla ennen konfirmaatioharjoitusta. Yksittäiskuvan haluavien kannattaa tulla paikalle 30 minuuttia ennen harjoitusten alkua. Ryhmäkuva otetaan konfirmaatioharjoituksen aluksi. Ryhmäkuvassa kaikilla konfirmoitavilla on päällään alba. Yksittäiskuvat on mahdollista ottaa joko albassa, puvussa tai mekossa. Kannattaa etukäteen miettiä, miten yksittäiskuviin haluaa pukeutua. Palauttakaa tämä lomake kuvaajalle konfirmaatioharjoituksessa. Lomakkeeseen merkitään yhteystiedot sekä mitä kuvia haluatte otettavan. Kuvaaja pystyttää kirkolle pienen studion ja hänellä on mukanaan kimppu punaisia ruusuja. Valokuvia otetaan useita ja eri kulmista, ei kuitenkaan kokovartalokuvia. Nettigalleria luodaan jokaiselle yksittäiskuvassa käyneelle ja linkki toimitetaan sähköpostilla. Galleriasta voitte valita teitä miellyttävät kuvat, sekä mitä kuvatuotteita haluatte mistäkin kuvasta. Valikoimassa on yleisimmät kuvakoot, kiitoskortit sekä canvas-tauluja. Yksittäiskuvassa käyminen ei maksa, maksatte vain tilatuista kuvista. Ryhmäkuva postitetaan halukkaille suoraan kotiin ja sen mukana tulee erillinen lasku. Hintoja: Ryhmäkuva 20x30cm 8,50 10x15cm kuva 8.90 /kpl Kiitoskortit alkaen /kpl Nettigalleriassa tarkemmat tiedot tuotteista ja hinnoista. Lisätietoja voitte kysyä: Juha Valkeajoki p Miika Fadjukov p LEIKKAA JA PALAUTA Rastita haluamasi vaihtoehto ja täytä yhteystiedot. Yksittäiskuvat sekä ryhmäkuva Vain ryhmäkuva Osallistun ryhmäkuvaan, mutta en ota kuvia Huoltaja Kuvattava Postiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Huoltajan allekirjoitus Sähköposti

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi!

Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Rippikoulumme leirijakso lähestyy kovaa vauhtia ja siksi on hyvä valmistautua siihen ajoissa. Kanssasi leirille meidän työntekijöiden lisäksi lähtevät appari Linda ja

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä!

Hei tuntuririparille lähtevä! Hei tuntuririparille lähtevä Viikko lapin tunturissa lähestyy Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta ja konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Mitä rippikoulu on? Rippikoulu on kasteopetusta Nykyään puolen vuoden mittainen, 80 tuntia Sis. Seurakuntayhteysjakso, leirijakso, konfirmaatio Seurakunnan toimintaan osallistumista

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2016 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 24.6. - 1.7.2019 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2018 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2015 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä

Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä 3.5.2018 Viikko lapin tunturissa lähestyy! Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta

Lisätiedot

Moi kesän 11. riparilainen!

Moi kesän 11. riparilainen! Leirikirje 22.5.2019 Moi kesän 11. riparilainen! Yhteinen riparin leirijaksomme lähenee. Leiri alkaa Riuttarannan leirikeskuksen uudella puolella maanantaina 15.7. klo 10.00. Yhteiskuljetusta Riuttarantaan

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v Rippikoulu-info Mitä rippikoulu on? - Rippikoulu on kasteopetusta ja siellä käsitellään rippikoulun opetussuunnitelman mukaisia aiheita, joita ovat elämän, uskon ja rukouksen kysymykset - Juuret yli 2000

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2017 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Aloitustapahtuma 14.1. Kaikille rippikouluryhmille yhteinen Tutustumista omaan ryhmään, käytännön asioita Tutustumista namikaan, rippikouluun ja hengelliseen musiikkiin Seurakuntayhteysjakso

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt) seurakunta RIPPIKOULU -19 (04 synt) 1 Koulussa INFO 2 Rippikouluun tulevat Konfirmaatiovuonna 15 vuotias Poikkeuksia (luokkakaverit, ikäluokka) Alkujakso omassa, syventävä voi olla muualla => Kirkkojärjestys

Lisätiedot

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat!

MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! MIKÄ TURVALLISUUSLOMAKE? Hyvät nuorten vanhemmat! Olette ilmoittaneet nuorenne rippikouluun. Rippikoulun osana on leirijakso, jonka pitopaikkoina ovat pääasiassa seurakuntayhtymän omat leirikeskukset Heinänokka

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja 20.-27.2.2016 Pirkko Nurminen, pastori P. 040 567 44 20, pirkko.nurminen@evl.fi Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja P. 0504672570, marika.pasanen@evl.fi Lauri Savonen, kausityöntekijä Paula Huju, kanttori

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2017 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2018 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2016 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 25.6.-2.7.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2015 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

Leirillä syntyneet muistot on tarkoitettu kuljetettavaksi mukana läpi elämän.

Leirillä syntyneet muistot on tarkoitettu kuljetettavaksi mukana läpi elämän. ervehdys kaikille! Tahdomme luoda jokaiselle turvallisen, tasavertaisen ja lämminhenkisen rippileirin. Toivo elämässä selviytymiseen, usko ihmisen pyhyyteen ja sielun kauneuteen johdattavat meitä leirillämme.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2019 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2020 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite kokonaan läpi yhdessä huoltajasi

Lisätiedot

Rippikoulu City

Rippikoulu City Rippikoulu City 1 5.- 12.6.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Kirsi Muurimäki ja Iida Tarkamo toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun. Mitä on käydä rippikoulu

Lisätiedot

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA 2019-2022 Ke-Mu-Pe-rippikoulu SISÄLLYS: 1 1. Johdanto 2. Suuri ihme rippikoulusuunnitelma, rippikoulu ja isoset, rippikoulun ryhmäjako 3. Turvallisuus 4. Yhteydet huoltajiin

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Leirikoulu 1 Leirimaksu 80e laskutetaan. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei!

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei! Osallistujakirje 3 16.7.2008 Hei! Tässä tulee jälleen tärkeää asiaa Yodli! -leiristä. Tämä 3. ja viimeinen osallistujakirje on samalla virallinen leirikirje. Lukekaa kirje huolella! Kirje on jaettu kolmeen

Lisätiedot

Kuopion ortodoksisen seurakunnan. kristinoppileiri. 7-14.7.2012 Sikrenvaarassa, Joensuun Enossa

Kuopion ortodoksisen seurakunnan. kristinoppileiri. 7-14.7.2012 Sikrenvaarassa, Joensuun Enossa Kuopion ortodoksisen seurakunnan kristinoppileiri 7-14.7.2012 Sikrenvaarassa, Joensuun Enossa Päätösliturgia 15.7.2012 klo 10.00 Pyhän Nikolaoksen katedraalissa. Sisältö 1) KRIPAINFO... 1 2) KRIPAKORTTI...

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi tai vanhemmat! Vanhempaintapaaminen Paikka ja aika alkaa maanantain 4.8 ja päättyy perjantaina 8.8.

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi tai vanhemmat! Vanhempaintapaaminen Paikka ja aika alkaa maanantain 4.8 ja päättyy perjantaina 8.8. Hyvä rippikoululainen ja vanhempi tai vanhemmat! Rippileiri lähestyy! Tähän kirjeeseen olemme keränneet tärkeää tietoa rippileiristä mutta myös muusta jotta saamme mahdollisimman hyvän ja turvallisen leirin.

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kepeli 2015. Toinen leirikirje

Kepeli 2015. Toinen leirikirje Kepeli toinen leirikirje Tervetuloa Kepelille! Vespan kesäleirille Kepelille on ilmoittautunut reilu 430 leiriläistä 9 eri lippukunnasta. Hienoa, että sinäkin lähdet leirille! Leirikirjeen sisältö: 1)

Lisätiedot

LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO

LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO 4 LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO Tänä vuonna leirillä kuunnellaan tavallista enemmän lasten liikuntaunelmia. Talvileirillä keräsimme lapsilta toiveita ja niiden pohjalta muun muassa leirin lajivalikoimaan

Lisätiedot

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU - PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA VUONNA 2016 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Hei, Sinä vuonna 2001 syntynyt nuori, tervetuloa rippikouluun! Oletko

Lisätiedot

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama Vapaa-aikajaosto 7.4.2008 LIITE 2 Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama LEIRIN TEEMA KALASTUS MAANANTAI 7.7. klo 10.00 Saapuminen leirille, lipunnosto, leirin avaus, suojelijan tervehdys,

Lisätiedot

Perjantaina klo saapuminen omin kyydein leirille.

Perjantaina klo saapuminen omin kyydein leirille. Mahtavaa, että SINÄ olet ilmoittautunut nuorten leirille 4.-6.12.2015 Vaivion kurssikeskukseen! Kirje janoa.fi:ssä 26.11. klo 21.30, kirjettä ei postiteta. Tervetuloa nuorten leirille. Nuorten leirin tämän

Lisätiedot

Seuraleiri

Seuraleiri Seuraleiri 2018 31.8.- 2.9.2018 Seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen vuoden tauon jälkeen seuraleirille Kisakallion leirikeskukseen. Kisakallio sijaitsee Lohjalla, Turuntien läheisyydessä noin 40 minuutin

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 KUSTANNUSLASKELMA Kyydit 3000 Majoitus ja ruuat Oivangissa 6789 (oppilaat) - - 652 (aikuiset) Ruokailut matkalla (meno/paluu) 966 (483x2) Meno (Pudasjärvi)? Paluu (ABC

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Ohjeita MP:n Jaliskouluun

Ohjeita MP:n Jaliskouluun Ohjeita MP:n Jaliskouluun 5.-9.6.2017 1. Päivittäinen toiminta-aika Jaliskoulun päivittäinen toiminta-aika on klo 10.00-13.00 2. Paikka Jaliskoulu järjestetään Mikkelin Raviradalla, Raviradantie 22 Ilmoittautuminen/

Lisätiedot

Rippikouluryhmä J4 Leirivihko

Rippikouluryhmä J4 Leirivihko Rippikouluryhmä J4 Leirivihko Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J4 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018! Laukaan seurakunta tervetuloa 2018! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2018 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN 2019 HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille nurmijärveläisille ensi vuonna 15

Lisätiedot

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumista ( torstai 25.1., lauantai 21.4., keskiviikko 16.5.

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumista ( torstai 25.1., lauantai 21.4., keskiviikko 16.5. Hyvä rippikoululainen, onnittelut siitä, että olet päättänyt osallistua Jyväskylän seurakunnan rippikouluun 9952, jonka pääjakso toteutetaan Virossa! Rippikoulusi koostuu viidestä eri kokonaisuudesta:

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy!

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy! Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy! Tähän kirjeeseen olemme keränneet tärkeää tietoa rippileiristä jotta saisimme mahdollisimman hyvän ja turvallisen leirin.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja

Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Lasten ja nuorten liikunnallista leiritoimintaan on järjestetty Pohjois- Savossa jo 60- vuotta. Tervetuloa mukaan monipuoliselle sporttileirille Siilinjärvelle

Lisätiedot

#partioscout #explo17 #explo24100

#partioscout #explo17 #explo24100 #partioscout #explo17 #explo24100 kuva: Alina Ainola/L-SP TAPAHTUMAJOHTAJIEN TERVEISET Moikka ja tervetuloa historian neljänteen Exploon! WAU meitä on lokakuussa koolla yli 1400 partiolaista! Exploa ollaan

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Rippikoulu on uusi, puolenvuoden mittainen vaihe elämässä. Se on rajapyykki.

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumisista (maanantai 22.1., lauantai 17.3., tiistai 15.5.

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumisista (maanantai 22.1., lauantai 17.3., tiistai 15.5. Hyvä rippikoululainen, onnittelut siitä, että olet päättänyt osallistua Jyväskylän seurakunnan rippikouluun 9951, jonka pääjakso toteutetaan Virossa! Rippikoulusi koostuu viidestä eri kokonaisuudesta:

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

SPORTTILEIRIOPAS 2016

SPORTTILEIRIOPAS 2016 SPORTTILEIRIOPAS 2016 Tervehdys sporttileiriläinen ja huoltaja Lasten ja nuorten liikunnallista leiritoimintaan on järjestetty Pohjois-Savossa jo 60- vuotta. Tervetuloa mukaan monipuoliselle sporttileirille

Lisätiedot