Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä"

Transkriptio

1 Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä KV Valtuutettu Ismo Soukola jätti valtuustolle, siitä ennen kokousta puheenjohtajalle ilmoitettuaan, seuraavan kirjallisen valtuustoaloitteen: Taannoin Ylen MOT-ohjelma ( ) paljasti, että Suomessa pimitetään veronmaksajilta tietoja maahanmuuton todellisista kustannuksista. Esitän, että Hämeenlinnassa selvitetään, mitkä ovat maahanmuuton aiheuttamat todelliset kokonaiskustannukset Hämeenlinnan kaupungille. On äärimmäisen tärkeää Hämeenlinnan kaupungin talouden kannalta, että ollaan selvillä myös maahanmuuton aiheuttamista kokonaiskustannuksista. Kokonaiskustannusten lisäksi tulisi selvittää, kuinka suuri osa Hämeenlinnaan muuttaneista ulkomaalaisista on todellisia pakolaisia tai työperäisiä maahanmuuttajia ja kuinka suuri osa vastikkeettomasti maamme hyvää sosiaaliturvaa hyödyntäviä maahanmuuttajia, joilla ei ole tarkoitusta tukea yhteiskuntaamme tulevina veronmaksajina. Lisäksi selvityksessä olisi käytävä ilmi, paljonko kustannuksia kertyy Hämeenlinnan kaupungille esimerkiksi erityisistä työllistämistoimenpiteistä, kouluttamisesta, kielenopetuksesta, uskonnonopetuksesta, kouluja päiväkotipaikoista, monikulttuurisuustoiminnasta, kuntouttamisesta, terveydenhuollosta, tulkkaus-palveluiden järjestämisestä, Hämeenlinnan kaupungin osarahoittamista hankkeista ja kaikista muista maahanmuuttajiin kohdistuvista toimenpiteistä. Nämä selvitykset tulisi tehdä vuosittain, jotta kustannusten läpinäkyvyys toteutuisi tässäkin asiassa. Edellä mainitut selvitykset ovat tarpeen jo siitäkin syystä, että keskustelu maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista voisi tästä eteenpäin perustua tietoon, eikä tunteeseen. Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi KH Valmistelija: hallintopäällikkö Helena Hirviniemi, p Hämeenlinnan kaupungin hallintosäännön 3. luvun VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS 5 :n mukaan: Kokouksessa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Aloite on tuotava valtuuston käsittelyyn 6 kuukauden kuluessa sen jättämisestä.

2 Hellsténin ehdotus: Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen tilaajajohtaja Jukka Lindbergin valmisteltavaksi. Valmistelu tulee suorittaa vuoden 2010 loppuun mennessä. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. _ KH Valmistelijat: tilaajapäällikkö Sirpa Ylikerälä puh , tilaajajohtaja Jukka Lindberg puh ja kaupunginlakimies Merja Korhonen, puh Käsitteistä Maahanmuuttajalla tarkoitetaan henkilöä, joka on muuttanut väliaikaisesti tai pysyvästi omasta kotimaastaan Suomeen asumaan. Eniten Suomeen muutetaan perhesyiden vuoksi, seuraavaksi yleisin syy on opiskelu ja kolmantena työnteko. Näillä perusteilla Suomeen tuli vuonna 2009 yhteensä noin maahanmuuttajaa. Turvapaikan tai humanitäärisistä syistä oleskeluluvan saaneiden määrä oli vuonna 2009 noin 300 henkilöä. EU- kansalaiset voivat muuttaa vapaasti alueen sisällä toiseen maahan kolmen kuukauden työhaun ajaksi, minkä jälkeen oleskeluun täytyy saada lupa ja henkilön on todistettava kykenevyys itsensä elättämiseen. Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty kansainvälistä suojelua kotimaansa ulkopuolella. Pakolainen oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella siitä syystä, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. Turvapaikanhakija on henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Hakijalle myönnetään pakolaisasema, jos edellä mainittu pakolaisuuskriteeristö täyttyy. Jos todetaan, että hakijaa uhkaa kotimaassaan esimerkiksi kidutus tai epäinhimillinen kohtelu tai hän ei voi palata kotimaahansa aseellisen selkkauksen vuoksi, hän voi saada oleskeluluvan toissijaisen suojeluntarpeen perusteella. Kiintiöpakolainen on henkilö, jonka pakolaisaseman YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on vahvistanut ja joka uudelleen sijoitetaan Suomeen. Eduskunta päättää vuosittain pakolaiskiintiön suuruuden ja valtioneuvosto päättää kiintiön kohdentamisesta. Suomen kiintiö on vuodesta 2001 lähtien ollut 750 henkeä vuodessa. Hämeenlinnan tilanne Hämeenlinnassa asui 1352 ulkomaan kansalaista vuonna 2010, joka on noin 2 prosenttia asukkaista. Hämeenlinnan kaupungilla on sopimus valtion kanssa pakolaisen vastaanottamisesta vuosittain. Valtion maksamat korvaukset Kunnalle maksetaan valtion varoista laskennallista korvausta pakolaisten kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin siten, että yli 7-vuotiaan henkilön osalta maksetaan euroa vuodessa ja enintään 7-vuotiaan henkilön osalta maksetaan euroa vuodessa.

3 Laskennallista korvausta maksetaan kolmelta vuodelta henkilön ensimmäisen kotikunnan väestötietojärjestelmään merkitsemisestä. Kiintiöpakolaisten korvausaika pitenee neljään vuoteen uuden kotouttamislain voimaantulon yhteydessä Lisäksi valtio korvaa täysimääräisesti alle 3 vuotta maassa olleen pakolaisen toimeentulotuen sekä tulkki- ja käännöspalvelut alkuvaiheen vastaanotossa, kuntaan perehdyttämisessä sekä kotoutumissuunnitelmien laatimisessa sekä tarvittaessa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Venäjän ja entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden entisten suomalaisten eli paluumuuttajien toimeentulotuki- ja tulkkauskustannukset korvataan täysimääräisesti puolen vuoden ajan, paitsi eläkeikäisten toimeentulotuki korvataan viisi vuotta. Kunnan on mahdollista hakea erityiskustannusten korvauksia tietyissä tapauksissa pakolaisesta, josta syntyy sairauden tai vamman tai muun syyn vuoksi huomattavia sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Maahanmuuttajien kotouttamiskoulutus ja erilaiset työllistämistoimenpiteet ja koulutukset ovat työvoima- ja elinkeinotoimiston on järjestämiä ja siten valtion kustantamia. Hämeenlinnassa on vuonna 2011 meneillään Maahanmuuttajainfoopastus ja neuvontahanke sekä Haapa- haavoittuvassa asemassa olevat pakolaisnaiset ja lapset- hanke, joihin on saatu tulorahoitus. Vuoden 2009 tilinpäätöksen mukaan maahanmuuttajatyön palvelujen (pakolaisten vastaanotto ja kotouttaminen) tulot olivat euroa ja menot euroa. Työministeriö on selvittänyt maahanmuuttajista aiheutuvia kustannuksia. (Työministeriön selvitys Eduskunnan hallintovaliokunnalle maahanmuuttajista aiheutuvista kustannuksista. Työministeriö, toukokuu 2006.) Sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden palvelujen myöntämisestä Ulkomaalaisen maahantuloon, maastalähtöön sekä oleskeluun ja työntekoon sovelletaan ulkomaalaislakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä. Laissa säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta ulkomaalainen tarvitsee maassa oleskelua varten maahanmuuttoviranomaisen myöntämän oleskeluluvan. Suomen ja EU:n lainsäädäntö sekä Suomea sitovat kansainväliset sopimukset perustuvat asumisperusteiseen sosiaaliturvaan. Oikeutuksesta sosiaaliturvaan on säännöksiä mm. asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetussa laissa, neuvoston sosiaaliturva-asetuksessa, joka koskee sosiaaliturvajärjestelmien soveltamista yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä, sosiaalihuoltolaissa ja toimeentulotukilaissa. Kotikuntalaissa säädetään henkilön kotikunnasta ja Suomeen ulkomailta tulleen henkilön kotikunnan määräytymisestä.

4 Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja haettaessa selvitetään, että hakija on laillisesti maassa ja muutoin noudatetaan lainsäädännössä määrättyjä myöntämisperusteita. Tilapäisestikin maassa oleskeleva tai työskentelevä henkilö voi olla oikeutettu saamaan kiireellisissä ja välttämättömissä tapauksissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Henkilötietolaissa on säännökset henkilötietojen käsittelystä. Lain mukaan arkaluonteisina tietoina pidetään henkilötietoja, jotka kuvaavat tai on tarkoitettu kuvaamaan mm. rotua ja etnistä alkuperää, henkilön terveydentilaa, sairautta tai vammaisuutta taikka häneen kohdistettuja hoitotoimenpiteitä tai niihin verrattavia toimia ja henkilön sosiaalihuollon tarvetta tai hänen saamiaan sosiaalihuollon palveluja, tukitoimia ja muita sosiaalihuollon etuuksia. Lain mukaan arkaluonteisten henkilötietojen käsittely on laissa säädetyin poikkeuksin kielletty. Hämeenlinnan sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden palvelujen asiakasrekistereistä ei ole mahdollista saada tietoa pelkästään maahanmuuttajille annetuista palveluista ja niistä aiheutuneista kustannuksista. Vastaavia tietoja ei ole saatavissa muistakaan vähemmistöryhmistä. Perustuslaissa säädetyt yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä koskevat oikeudet sekä henkilötietolain säännökset huomioon ottaen tällaisten tietojen kerääminen ei ole myöskään perusteltua. Työministeriö on edellä mainitussa selvityksessään todennut, että käytännössä rekisteröintijärjestelmiä ei voida laatia niin kattaviksi, että niiden avulla saataisiin tiedot kaikista maahanmuuttajille suunnattujen palvelujen kustannuksista. Maahanmuuttajien rekisteröintijärjestelmien, jotka eivät koskisi kantaväestöä, kehittäminen saattaisi johtaa myös tietosuojaan liittyviin ja muihin eettisiin ongelmiin. Tämän johdosta tällaisen rekisteröintijärjestelmän kehittämistä ei pidetä mahdollisena. Yhteenveto Valtio korvaa edellä esitetyin tavoin pakolaisten vastaanotosta ja kotouttamisesta aiheutuneet kustannukset. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden palveluiden rekistereistä ei ole mahdollista saada tietoja pelkästään maahanmuuttajille annetuista palveluista aiheutuneista kustannuksista. Joka tapauksessa maahanmuuttajakin maksaa tuloistaan ja verotettavista sosiaaliturvaetuuksista veroa ja hänet otetaan kuntalaisena huomioon valtionosuuslaskelmissa. Hellsténin ehdotus: Kaupunginhallitus päättää saattaa edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja ehdottaa, että aloitteen ei katsota antavan aihetta enempiin toimenpiteisiin. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. Lisätietoja antavat tilaajapäällikkö Sirpa Ylikerälä p , tilaajajohtaja Jukka Lindberg p ja kaupunginlakimies Merja Korhonen, p KV

5 Keskustelun kuluessa valtuutettu Ismo Soukola ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Häntä kannatti valtuutettu Ritva Oinonen. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava, kannatettu ehdotus, määräsi puheenjohtaja suoritettavaksi äänestyksen. Selonteko myönnettiin oikeaksi. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin: ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Ismo Soukolan ehdotusta (palautus), äänestävät "ei". Äänestyksessä, joka toimitettiin äänestyskonetta käyttäen, äänestivät "jaa" 51 valtuutettua ja "ei" 8 valtuutettua, tyhjiä 0, poissa 0. Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi. Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Oleskelulupalajit Määräaikainen - tilapäinen (B) - jatkuva (A) Pysyvä (P) - voimassa toistaiseksi - 4 vuoden jatkuvan (A) oleskelun

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma. Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu 1 Suomen Pakolaisapu Työtä uutta alkua varten Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja

Lisätiedot

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1. Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,

Lisätiedot

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 36 Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 2008-2012 Korvaus 2012 2011 2010 2009 2008 Laskennallinen 649 645 816 519 841 709 630 813 480 158 korvaus Toimeentulotuki 522 620 917

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

Maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset Oulun kaupungille, valtuustoaloite. Dno OUKA: 1411 /020/2010

Maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset Oulun kaupungille, valtuustoaloite. Dno OUKA: 1411 /020/2010 Maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset Oulun kaupungille, valtuustoaloite Dno OUKA: 1411 /020/2010 Valtuutettu Olli Immonen on kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.3.2010 jättänyt seuraavan valtuustoaloitteen:

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto)

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Käsitteitä Turvapaikanhakija Henkilö joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maahanmuuttajien

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, ulkomaalaislain muuttamisesta annetun lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ LUONNOS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Salon kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 668/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 668/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 2013 668/2013 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ [Diaarinumero] SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat

Lisätiedot

Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle

Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle Kaupunginhallitus 144 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 34 13.04.2016 Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle 978/05.11.00/2013 KH 04.04.2016 144 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ KASELY 1306/05.13.05/2013 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Luumäen kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kemin kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Maahanmuuttotilanne Jyväskylässä Ulkomaalaistaustaisia asukkaita Jyväskylässä

Lisätiedot

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013.

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kauniaisten kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

EV 214/2005 vp HE 166/2005 vp

EV 214/2005 vp HE 166/2005 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 214/2005 vp Hallituksen esitys laiksi maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA HAMELY/195/05.13.05/2010 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Heinolan kaupunki sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Valtuustoaloitteessa esitetään seuraavaa:

Valtuustoaloitteessa esitetään seuraavaa: Valtuustoaloite: Kiintiöpakolaisille apua myös Riihimäeltä Kaupunginhallitus on pyytänyt sosiaali- ja terveystoimen lausuntoa Riihimäen Kristillisdemokraattien ja Riihimäen Vihreitten valtuustoryhmien

Lisätiedot

Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela

Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet Mobiili 20.6.2017 Antti Klemola, Kela Millä perusteella Suomeen muuttava kuuluu Kelan sosiaaliturvaan? Oikeus Kelan etuuksiin perustuu 1. Ensisijaisesti

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄ- MISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Sastamalan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 10.11.2010 190/2010. Erityisasiantuntija Leif Sand, leif.sand(at)vaasa.fi. Kuntalaisaloite 22.03.2010

Kaupunginhallitus 10.11.2010 190/2010. Erityisasiantuntija Leif Sand, leif.sand(at)vaasa.fi. Kuntalaisaloite 22.03.2010 Maahanmuuton aiheuttamat nettokustannukset Vaasan kaupungille / kuntalaisaloite, Tapio Parkkari ym/maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset/valtuustoaloite, Harri Leppälä Kaupunginhallitus 10.11.2010

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Kotikunnan rekisteröinti maistraatissa UMTI/AS

Kotikunnan rekisteröinti maistraatissa UMTI/AS Kotikunnan rekisteröinti maistraatissa UMTI/AS 15.6.2017 VTVPL 9 :n 1 momentissa on säädetty niistä seikoista, joiden on oltava olemassa, jotta ulkomaalaisen tiedot voidaan tallettaa väestötietojärjestelmään:

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Amnestyn päivätyökeräys 2013

Turvallista matkaa? Amnestyn päivätyökeräys 2013 Muistiinpanot opettajille Turvallista matkaa? Amnestyn päivätyökeräys 2013 Kuka on pakolainen? Pakolainen on henkilö, joka nauttii kansainvälistä suojelua oman kotimaansa ulkopuolella. Hänelle on voitu

Lisätiedot

Hankkeen tausta ja valmistelu

Hankkeen tausta ja valmistelu Hankkeen tausta ja valmistelu Orimattilan kaupungilla ELY:n kanssa sopimus 20 pakolaisen kuntasijoituksesta vuosittain; sopimus sisältää kiintiöpakolaiset ja oleskeluvan saaneet Kotouttamislain mukaisia

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Dnro Etelä-Savo xx.xx.xxxx. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Hämeenkyrön kunta (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kempeleen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Pöytyän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Katsaus maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Lapissa

Katsaus maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Lapissa Katsaus maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Lapissa MYR 5.10.2015 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Ulkomaan kansalaisten määrä kasvaa Lapissa 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino -, liikenne - ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Vihdin kun#a Qäljempänä

Lisätiedot

ENONTEKIÖ KUNTA KOTOUTTAMISSUUNNITELMA 2013

ENONTEKIÖ KUNTA KOTOUTTAMISSUUNNITELMA 2013 KOTOUTTAMISSUUNNITELMA 2013 ENONTEKIÖ KUNTA /3

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mynämäen kunta SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Lapuan kaupunki jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo xxpv xxkk 2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Henna Huhtamäki 17.8.2017 1 23.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupatyypit 2015-2017 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 1.8.2017 2 0 1 6 2015 2 23.2.2018

Lisätiedot

Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen ulkomaan kansalaiselle

Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen ulkomaan kansalaiselle Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen ulkomaan kansalaiselle Kelan kv-kesätilaisuus 28.8.2018 Torbjörn Sandell Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen Rekisteröintiprosessi Sisältö Henkilötunnuksen ja

Lisätiedot

Valmistelija: hallintopäällikkö Katri Kaukosalo, p. 03 621 2007

Valmistelija: hallintopäällikkö Katri Kaukosalo, p. 03 621 2007 Valtuutettu Marko Palmin ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite ikäihmisten perhehoidosta / ikäihmisten lautakunnan selvitys KV 4.3.2013 29 KH 18.3.2013 8 Valtuutettu Marko Palm jätti

Lisätiedot

Kauhava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kauhava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Kauhava 2.11.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Mauno Salmela Ylitarkastaja Mauno Salmela 18.12.2015 1 Säädöspohja Kotolaki (1386/2010) astui voimaan 1.9.2011 Valtioneuvoston asetus (1393/2011) kunnan kustannusten

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 47 20.05.2010 Kunnanhallitus 206 31.05.2010. Pakolaisten ottaminen kuntapaikalle 2075/08/082/2010

Perusturvalautakunta 47 20.05.2010 Kunnanhallitus 206 31.05.2010. Pakolaisten ottaminen kuntapaikalle 2075/08/082/2010 Perusturvalautakunta 47 20.05.2010 Kunnanhallitus 206 31.05.2010 Pakolaisten ottaminen kuntapaikalle 2075/08/082/2010 PERUST 47 Pohjois-Pohjanmaalla on pulaa pakolaisten kuntapaikoista. Vastaanottavia

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset 1. Laskennallinen korvaus Alle 7-vuotiaat 6 845 / hlö / vuosi 7 -vuotta täyttäneet 2 300 / hlö / vuosi Maksetaan kolmen vuoden ajan 2. Korvaus

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 26.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 44 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto paperittomien siirtolaisten terveyspalveluja koskevasta ponnesta HEL 2012-013915 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ 24.5.2013 Maahanmuuttotoimisto 1 Maahanmuuttoon liittyviä käsitteitä Maahanmuuttaja - Suomeen muuttanut henkilö, joka oleskelee maassa muuta

Lisätiedot

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Käsitteet Turvapaikanhakija Henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Henkilöllä ei ole vielä oleskelulupaa Suomessa. Kiintiöpakolainen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012

Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012 Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012 Maahanmuuton tilannekuva (1) Ennätysmäärä kansainvälistä suojelua hakevia; 32 400 saapui 2015 Valtaosa Irakista

Lisätiedot

Minister Astrid Thors

Minister Astrid Thors Pohjoiskalottikonferenssi Nordkalottkonferens 21.08.2010 Minister Astrid Thors 20.8.2010 Peruskäsitteitä Maahanmuuttaja: Maahan muuttava henkilö. Yleiskäsite, joka koskee kaikkia eri perustein muuttavia

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Karkkilan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. - - - -

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. - - - - Valtuutettu Hannu Kärpäsen ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite erityisen tarkastuksen suorittamisesta eräissä kaupungin yhtiöissä KV 5.9.2011 15 Valtuutettu Hannu Kärpänen jätti valtuustolle,

Lisätiedot

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto Maahanmuutto Pirkanmaalla 4.2.2016 Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, / Tampereen yliopisto Turvapaikanhakijat 31.12.2015 Ulkomaan kansalaiset ja kotouttaminen Kunnan ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Ylivieskan kaupunki (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Pyhäjoen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat 11.9.2019 Kansainvälisessä yhteisössä uudelleensijoittamista ja pakolaisten laillisia maahantuloreittejä

Lisätiedot

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Valtuutettu Lulu Ranteen ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite kaupunkikonsernin toimitusjohtajien valintaprosessien laadun selvittämisestä sekä laadukkaan rekrytointimallin laatimisesta

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,

Lisätiedot

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kittilän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ POPELYxxx/2015 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Utajärven kunta (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

INFOA PAKOLAISKRIISISTÄ

INFOA PAKOLAISKRIISISTÄ INFOA PAKOLAISKRIISISTÄ K eskustanuoret on huolissaan käynnissä olevasta pakolaiskeskustelusta. Keskustelu itsestään on hyvästä ja tervetullutta, mutta useat väärät käsitykset ja väärinymmärrykset värittävät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (7) Päätettävä tässä kokouksessa 11 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Veronika Honkasalon ym. sosiaali- ja terveysviraston

Lisätiedot

27.12.2011/3738 KHO:2011:114

27.12.2011/3738 KHO:2011:114 27.12.2011/3738 KHO:2011:114 Ulkomaalainen - Turvapaikka - Kansainvälinen suojelu - Sur place -tilanne - Kääntyminen islamista - Jehovan todistaja - Uskonvakaumuksen tutkiminen - Suullinen käsittely Diaarinumero:

Lisätiedot

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi

Lisätiedot

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 146/04.03.01/2016 SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kirkkonummen kunta (jäljempänä kunta/kaupunki)

Lisätiedot

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Esityksen sisältö 1. Henkilön hoito-oikeuden peruste Suomessa 2. Hoitokustannusten

Lisätiedot

HE 28/2006 vp. Suomi sitoudu tarjoamaan erityisiä todistajansuojeluohjelmia.

HE 28/2006 vp. Suomi sitoudu tarjoamaan erityisiä todistajansuojeluohjelmia. HE 28/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Suomen ja Sierra Leonen erityistuomioistuimen välillä Sierra Leonen erityistuomioistuimen oikeudenkäynneissä kuultavina olleiden tai kuultaviksi tulevien todistajien

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Sari Raution ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite seudullisen palvelusetelin käyttöönotosta

Valtuutettu Sari Raution ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite seudullisen palvelusetelin käyttöönotosta Valtuutettu Sari Raution ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite seudullisen palvelusetelin käyttöönotosta KV 8.2.2010 26 Valtuutettu Sari Rautio jätti valtuustolle, siitä ennen kokousta

Lisätiedot

Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet keskustelut ja päätökset

Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet keskustelut ja päätökset Kaupunginvaltuusto 119 08.12.2015 Kaupunginhallitus 459 14.12.2015 Kaupunginhallitus 123 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 04.04.2016 Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet

Lisätiedot

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 116 Haminassa ei ole vielä tehty päätöstä oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Kaupunginhallitus 135 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 25 23.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.01/2015

Lisätiedot

Studia Generalia Murikassa 12.11.2015

Studia Generalia Murikassa 12.11.2015 Studia Generalia Murikassa 12.11.2015 Työelämän kansanopisto Nuoret turvapaikan hakijat kansanopistossa Sivistystyön Vapaus ja Vastuu Pirkanmaa Studia Generalia Murikka 12.11.2015 1 Vapaa sivistystyö Suomessa

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/2017 1 (4) Sosiaali- ja terveysministeriö Holopainen Liisa PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 753 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle sosiaalihuoltolain muuttamista

Lisätiedot

Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010), ns. kotoutumislaki voimaan 1.9.2011. Kuntanäkökulma

Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010), ns. kotoutumislaki voimaan 1.9.2011. Kuntanäkökulma Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010), ns. kotoutumislaki voimaan 1.9.2011 Kuntanäkökulma 1 Käsitteitä Maahanmuuttaja on yleiskäsite, jota käytetään kuvaamaan kaikkia maahan muuttaneita henkilöitä.

Lisätiedot