OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE"

Transkriptio

1 OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE

2 SAAPUMINEN FORUMIIN TERVETULOA KAUPPAKESKUS FORUMIIN! YLEISTÄ Kaikkia kiinteistössä toimivia edellytetään suunnittelemaan kuljetukset siten, etteivät ne aiheuta kohtuutonta häiriötä tai vahinkoa muille kiinteistössä toimiville tai itse kiinteistölle melun, siisteyden tai muiden normaalien toimintojen osalta. TAVAROIDEN KULJETUS Promootion tavarat voi tuoda kauppakeskukseen pakettiautolla tai kuormaautolla lastauslaiturin kautta, josta tavarahissiyhteys tavarataloon. Kaikki tavarantoimitukset tulee suorittaa lastauslaiturin kautta, mikäli se on mahdollista. Mikäli tavaraa ei voida kuljettaa lastauslaiturin kautta sen koon tai painon vuoksi, tulee sen kuljettamisesta kadun kautta sopia erikseen kiinteistöpäällikön tai kiinteistön järjestyksenvalvonnan kanssa. LASTAUSALUE Lastauslaiturille ajetaan Simonkadulta Lasipalatsin puoleisella katuosuudella sijaitsevaa ajoluiskaa pitkin. Luiskaan saa kääntyä ainoastaan Mannerheimintien suunnasta Simonkadulle ajettaessa. Autoa saa pitää lastausalueella maksuttomasti 30 minuuttia, jonka jälkeen pysäköinti on maksullista. Lastauslaiturille ajavan ajoneuvon maksimimitat ovat korkeus 3,8 m, pituus 10 m, suurin sallittu paino 15 t. Forumin järjestyksenvalvojat ovat paikalla 24/7. Järjestyksenvalvontaan voi ottaa yhteyttä saapuessa tai mikäli on tarve opastukselle lastausalueelle ajettaessa. Valvomon puhelinnumero on Lastausalue on avoinna: Ma - pe La Su

3 RAKENNUS JA PURKU PROMOOTIO Promootion rakentamisessa on huomioitava asiakkaiden viihtyvyys ja turvallisuus. Kulkureittejä ja kauppakeskuksen käytäviä ei saa tukkia ja tapahtuma-alue tulee pysyä siistinä rakennuksen aikana. Lastauslaiturilta löytyviä rullakoita saa lainata, mutta huomioikaa, että rullakoita ei saa jättää käytäville tukkimaan asiakkaiden kulkureittejä. Palauttakaa rullakot heti käytön jälkeen lastauslaiturille ja niputa rullakko sille tarkoitetulle paikalle. RAKENNUS JA PURKU Promootion rakennusaikataulu tulee suunnitella hyvin, jotta promootio on valmis viimeistään kun kauppakeskuksen liikkeet avaavat ellei aikataulusta ole erikseen toisin sovittu. Kauppakeskuksen liikkeiden minimiaukioloajat: Ma - pe La Su Huomioi, että isot rakenteet rakennetaan joko edellisenä iltana kauppakeskuksen sulkemisen jälkeen tai heti klo aamulla. Sopikaa tämä aina erikseen Forumin yhteyshenkilön sekä vartioinnin kanssa. Huomioikaa, että kauppakeskuksen ovet avataan jo klo ja asiakkaita liikkuu silloin jo kauppakeskuksen läpi. RAPUT JA HUOLTOKÄYTÄVÄT Palo- ja pelastusturvasyistä tavaraa ei saa jättää hetkellisestikään rappukäytäviin, huoltokäytäville tai muihin kiinteistön tiloihin. Mikäli tavaroita löytyy edellä mainituista paikoista, siirretään ne pois kiinteistön toimesta veloitusta vastaan. Palo-ovien auki kiilaaminen on ehdottomasti kiellettyä.

4 PROMOOTION AIKANA 1/2 YLEISTÄ Promootionjärjestäjä on vastuussa kalusteiden turvallisuudesta. Jos vaarallisia tai kaatumisherkkiä kalusteita havaitaan on kiinteistöllä/järjestyksenvalvonnalla oikeus poistattaa ne promootiojärjestäjän kustannuksella. Kalusteet sekä rakenteiden tulee mahtua promootiopaikan mittojen sisäpuolelle. Promootioalueen on oltava siisti ja tasokas. Suurin osa promootiopaikoista sijaistee lasikaiteen vieressä. Lasikaiteen läpi näkyy parhaimmillaan kaikkiin kerroksiin, joten sitä vasten ei saa säilyttää pahvilaatikoita näkyvillä tai henkilökohtaisia tavaroita irrallaan. Lasikaiteeseen ei saa kiinnittää mitään ellei siitä ole erikseen sovittu. Kiinteistö ei vastaa promootiopisteelle kolmannen tahon toimesta aiheutuvista vaurioista, esim. ilkivallasta. Jos järjestäjä haluaa asettaa vartijan promootiopaikalle, voi tarjousta pyytää järjestyksenvalvonnan vastuuhenkilöltä. KIELLETTYJÄ TAI ERIKSEEN SOVITTAVIA OVAT: Poliittinen ja uskonnollinen toiminta (kokonaan kielletty) Elintarvikkeiden jakaminen (erikseen sovittavissa) Kaasuilmapallojen jako (promootion järjestäjä vastaa karanneiden pallojen keräyskulusta, palvelua tarjoaa Juhlamaailma) Jos tapahtumassa jaetaan tavaraa, näytteitä tai flyereita, on järjestäjän hankittava omat roskakorit ja huolehdittava roskien poisviennistä. Kauppakeskuksen siivouksesta vastaavan Leo Cleanin kautta on mahdollista tilata lisäkustannusta vastaan siivous tai roskakoreja promootioalueelle. Promootiotilan lattiaan ei saa laittaa teippiä. Pienliimateippi mattojen kiinnitykseen sallittu. Teippien ja teippiliiman poisto kaikista pinnoista tapahtuman jälkeen on ehdoton vaatimus.

5 PROMOOTION AIKANA 2/2 USEAMMAN PÄIVÄN KESTOINEN PROMOOTIO Mikäli promootio kestää useamman päivän ajan, kaikki irtaimisto tulee säilyttää etukäteen sovitussa varastossa yön yli. Pitkäaikainen varaston käyttö on maksullista ja siitä on sovittava erikseen. Suuret seinäkkeet saa jättää paikalleen yön yli. Promootion järjestäjä on itse vastuussa promootiopaikan tavaroista. TAPAHTUMALLINEN PROMOOTIO Mikäli promootiotapahtumassa vierailee julkisuuden henkilöitä, tulee turvallisuusjärjestelyistä keskustella kauppakeskuksen markkinoinnin kanssa etukäteen ja promootion järjestäjän tulee tarvittaessa hankkia erillinen järjestyksenvalvonta vierailun ajaksi. Kumppanisuositus Securitas Events. ÄÄNENTOISTO Mahdollisesta äänentoiston käytöstä on aina sovittava erikseen. SÄHKÖ Vartijat avaavat promootiopaikkojen viereisen kaiteen juuressa olevia sähköpistokkeita pyydettäessä.

6 PROMOOTION HENKILÖKUNNALLE PROMOOTION HENKILÖKUNTA Promootiohenkilökunnan tulee käyttäytyä asiallisesti, positiivisesti ja noudattaa hyviä käytöstapoja. Painostavassa hengessä asiakkaiden lähestyminen ei ole sallittua. On hyvä pitää mielessä, että Forum on monille asiakkaille shoppailupaikan lisäksi myös päivittäinen työpaikka tai virkistäytymispaikka. Kauppakeskuksen muita toimijoita ei saa kommentoida negatiivisesti tai alentavasti. TOIMINTA-ALUE PROMOOTIOSSA Tapahtumahenkilöstön toiminta-alue on enintään 1 m promootioalueen ulkopuolella. Tapahtumahenkilöstön liikkumisesta/promootion esittelystä kauppakeskuksen muissa kerroksissa tulee aina sopia erikseen. WC- TILAT WC-tilat löytyvät 3-kerroksesta (naiset, miehet, inva), 0-kerroksesta (naiset, inva) ja K- kerroksesta (miehet, inva). PYSÄKÖINTI Forumilla ei ole omia pysäköintipaikkoja. Europark P-City Forumista on kätevä sisäyhteys kauppakeskukseen. Pysäköinti on maksullista. Lisätietoa: HÄTÄTILANTEET Forumin pikaturvaohje on saatavilla järjestyksenvalvojilta. Havaittuasi hätätilanteen soita hätänumeroon 112 ja/tai Valvomoon

7 PROMOOTION JÄLKEEN PROMOOTION JÄLKEEN Promootiotilan ja sen ympäristön tulee tapahtuman jälkeen olla samassa kunnossa kuin ennen promootiota. Kauppakeskuksen lattia pitää olla moitteettomassa kunnossa tapahtuman jälkeen. Forum on oikeutettu laskuttamaan tapahtumajärjestäjää mahdollisesta lisäsiivouksesta 100 /h. ROSKASÄILIÖT JA ROSKIEN LAJITTELU Roskasäiliöt löytyvät lastauslaiturilta. Forumissa edellytetään jätteiden asianmukaista lajittelua. WC- TILAT WC-tilat löytyvät 3-kerroksesta (naiset, miehet, inva), 0-kerroksesta (naiset, inva) ja K-kerroksesta (miehet, inva).

8 MARKKINOINTIKANAVAT KAUPPAKESKUKSESSA DIGISCREENIT KAUPPAKESKUKSESSA Mainostilaa kauppakeskuksen diginäytöille myy Clear Channel. ÄÄNIMAINONTA Kauppakeskuksen äänimainonnasta vastaa Mall Voice. VALOAUKON JA LASIKULMAT LAKANAMAINOSPAIKAT Valoaukon 5 x 10 m lakanapaikkaa ja Lasikulman ulkomainospaikkoja voi tiedustella markkinointipäälliköltä. KAUPPAKESKUKSEN VERKKOSIVUT JA SOME- KANAVAT Tapahtumallisen promootion ollessa kyseessä, voi kauppakeskuksen markkinointipäällikön kanssa keskustella mahdollisuuksista yhteismarkkinointiin kauppakeskuksen omissa digikanavissa.

9 YHTEYSTIEDOT Lisätietoa promootioista: CLEAR CHANNEL SUOMI Lisätietoa promootioista: KAUPPAKESKUS FORUM Annaliina Vekkeli markkinointipäällikkö o o Sari Korhonen sari.korhonen@clearchannel.fi Joni Raute joni.raute@clearchannel.fi Järjestyksenvalvonta: SECURITAS FORUM AINA PAIKALLAAN

PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ

PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ PROMOOT IOT JA TAPAHTUMAT CITYCENTERISSÄ Tä r k e i t ä o h j e i t a t a p a h t u m a n j ä r j e s t ä j i l l e 1 CITYCENTER, HELSINKI Suomen 6. suurin kauppakeskus kävijämäärän mukaan Kävijämäärä:

Lisätiedot

PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE

PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE PROMOOTIOT JA TAPAHTUMAT WILLASSA OHJEET PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS WILLA Sijaitsee Hyvinkäällä. Pinta-alaltaan Suomen 10. suurin kauppakeskus Näyttävät digitaaliset ratkaisut kasvavassa Hyvinkään

Lisätiedot

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssiin paikalle tuleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti

Lisätiedot

PROMOOTIOPAIKAT. Modernit ja avarat sisätilat tekevät Sepästä mieluisan paikan tehdä ostoksia ja viihtyä.

PROMOOTIOPAIKAT. Modernit ja avarat sisätilat tekevät Sepästä mieluisan paikan tehdä ostoksia ja viihtyä. PROMOOTIOPAIKAT Modernit ja avarat sisätilat tekevät Sepästä mieluisan paikan tehdä ostoksia ja viihtyä. Viihtyvyyden lisäksi kauppakeskuksen suunnittelussa on otettu vahvasti huomioon myös ekologisuus,

Lisätiedot

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA

TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA TÄRKEITÄ OHJEITA TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄLLE KAUPPAKESKUS SKANSSISSA Lue tämä dokumentti tarkasti ja välitä se Skanssissa paikalla oleville promootiohenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti mukaan

Lisätiedot

TÄRKEITÄ OHJEITA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAMPISSA

TÄRKEITÄ OHJEITA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAMPISSA TÄRKEITÄ OHJEITA PROMOOTION JÄRJESTÄJÄLLE KAMPISSA Lue ohjeistus tarkasti läpi ja välitä se Kamppiin paikalle tuleville promootio- ja rakennushenkilöille. Ohjeista heitä ottamaan dokumentti mukaan paikan

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS. Promootio / tapahtuma Kauppakeskus Stellassa

KAUPPAKESKUS. Promootio / tapahtuma Kauppakeskus Stellassa KAUPPAKESKUS Promootio / tapahtuma Kauppakeskus Stellassa Kauppakeskus Stella promootio / tapahtumapaikkana Stella sijaitsee keskeisellä paikalla Mikkelin keskustassa. Stellan viihtyisät tilat soveltuvat

Lisätiedot

TULE NÄHDYKSI KAAKKOIS-SUOMEN SUURIMMASSA KAUPPAKESKUKSESSA PROMOOTIOTOIMINNAN MEDIAKORTTI.

TULE NÄHDYKSI KAAKKOIS-SUOMEN SUURIMMASSA KAUPPAKESKUKSESSA PROMOOTIOTOIMINNAN MEDIAKORTTI. TULE NÄHDYKSI KAAKKOIS-SUOMEN SUURIMMASSA KAUPPAKESKUKSESSA PROMOOTIOTOIMINNAN MEDIAKORTTI www.kauppakeskusveturi.fi PROMOOTIOT Myynnin kasvua ja lisääntynyttä tunnettuutta sitä kaikkea tuo promootio Veturissa.

Lisätiedot

POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE. Toukokuu 2017

POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE. Toukokuu 2017 POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE Toukokuu 2017 SISÄLTÖ 1. Johdanto 2. Yhteystiedot 2.1. Tapahtumapaikkojen vuokraus ja luvat 2.2. Turvallisuusasiat 2.3. Järjestyksenvalvonta 3. Aukioloajat 4. Ohjeita ja velvoitteita

Lisätiedot

POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE. Toukokuu 2017

POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE. Toukokuu 2017 POP-UP & PROMOOTIO- TILAESITE Toukokuu 2017 SISÄLTÖ 1. Johdanto 2. Yhteystiedot 2.1. Tapahtumapaikkojen vuokraus ja luvat 2.2. Turvallisuusasiat 2.3. Järjestyksenvalvonta 3. Aukioloajat 4. Ohjeita ja velvoitteita

Lisätiedot

Promootiotoiminnan mediakortti

Promootiotoiminnan mediakortti Promootiotoiminnan mediakortti kauppakeskuskaari.fi Kauppakeskus Kaari Helpon matkan päässä, vilkkaiden Kehä I:n ja Hämeenlinnanväylän varrella, sijaitsee yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista, Kaari.

Lisätiedot

IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot

IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot IsoKristiinan myynti-ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat

Lisätiedot

Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. Faktoja Myllyn kävijöistä

Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. Faktoja Myllyn kävijöistä Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus Vuosittain yli 4,7 miljoonaa ja viikoittain 90 000 kävijää Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä Mylly on johtava kauppakeskus Turun ja Raision alueella. Saman

Lisätiedot

Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä

Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus Vuosittain yli 5,1 miljoonaa ja viikoittain yli 100 000 kävijää Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. Saman katon

Lisätiedot

Koskikeskuksen myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot

Koskikeskuksen myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Koskikeskuksen myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat

Lisätiedot

Arabia myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot

Arabia myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Arabia myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat

Lisätiedot

Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä

Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus Vuosittain yli 5,5 miljoonaa ja viikoittain yli 100 000 kävijää Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. Saman katon

Lisätiedot

Trion myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot

Trion myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Trion myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat

Lisätiedot

Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä

Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus Vuosittain yli 4,7 miljoonaa ja viikoittain 90 000 kävijää Kuluttajatapahtumat Kauppakeskus Myllyssä Mylly on johtava kauppakeskus Turun ja Raision alueella. Saman

Lisätiedot

Columbuksen myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot 2016

Columbuksen myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot 2016 Columbuksen myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot 2016 Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja

Lisätiedot

Myyrmannin myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot

Myyrmannin myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Myyrmannin myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat

Lisätiedot

Ison Omenan myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot

Ison Omenan myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Ison Omenan myynti- ja promootiopaikkojen käyttöehdot Tekemällä varauksen kauppakeskuksen myynti- ja promootiopaikalle sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja. Luethan siis huolella ehdot läpi ja varmistat

Lisätiedot

Promootiot ja tapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä

Promootiot ja tapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus Vuosittain yli 5,7 miljoonaa ja viikoittain yli 100 000 kävijää Promootiot ja tapahtumat Kauppakeskus Myllyssä Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. Saman

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

OHJEET tapahtumarakentajille

OHJEET tapahtumarakentajille 1 OHJEET tapahtumarakentajille 1. Tapahtumatilat 2. Tarjoilut 3. Yleiset ohjeet 3.1. Tavaran vastaanotto ja kuljetus 3.2. Siivous 3.3. Sähköistys, valot ja äänisuunnittelu 3.4. Mediaseinä 3.5. Kalusteet

Lisätiedot

Promootiot ja tapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä

Promootiot ja tapahtumat Kauppakeskus Myllyssä. Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. FAKTOJA Myllyn kävijöistä Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus Vuosittain yli 5,7 miljoonaa ja viikoittain yli 100 000 kävijää Promootiot ja tapahtumat Kauppakeskus Myllyssä Mylly on Varsinais-Suomen suurin kauppakeskus. Saman

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty ja voimassa 25.1.2019 alkaen. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille

Lisätiedot

Varman toimitilamuuttajan muistio. Tervetuloa uusiin Varman toimitiloihin!

Varman toimitilamuuttajan muistio. Tervetuloa uusiin Varman toimitiloihin! Varman toimitilamuuttajan muistio Tervetuloa uusiin Varman toimitiloihin! Varman toimitilamuuttajan muistio Kun yrityksenne muuttaa uusiin toimitiloihin, valmistautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.

Lisätiedot

Omavalvontasuunnitelma

Omavalvontasuunnitelma Omavalvontasuunnitelma Café Kanava 4H Omavalvontasuunnitelma 2/10 Café Kanavan omavalvontasuunnitelma Sisällysluettelo 1.0 Käsitteet... 3 2.0 Yrityksen toiminta ja tuotteet... 4 3.0 Raaka-aineiden hankinta

Lisätiedot

JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS

JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 1 KANNAKSEN LEIRIKESKUS KÄYTTÄJÄN OPAS JUUAN KUNTA 2 Sisällysluettelo Käyttötarkoitus ja yleiset ohjeet... 4 Leirikeskuksen käytön varaaminen... 4 Vahingon sattuessa... 4 Varauksen vahvistaminen/peruutus...

Lisätiedot

NextMesh Mall wlan asennussuunnitelma Kauppakeskus Tikkuri Vantaa

NextMesh Mall wlan asennussuunnitelma Kauppakeskus Tikkuri Vantaa wlan asennussuunnitelma Kauppakeskus Tikkuri Vantaa 1 2 R-kioskin edustalla 1. kerros 3 Valintalon edessä, kaapeli vedetään 2.kerroksen sähkökaapista 2 3 1 Kulmakonditorian lippa 1 1.Krs Sähkökaappi Netti

Lisätiedot

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE SEINÄJOEN KAUPUNKI TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE 15.2.2016 Tämä asiakirja koskee Seinäjoen Kaupungin Törnävänsaaren sillan rakennustöitä. 1 (5) TYÖTURVALLISUUSLIITE 0. YLEISTÄ 0.1 TURVALLISUUSLIITTEEN

Lisätiedot

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET Turvallista asumista YH Kodeilla YH Kodit tarjoaa elämän kestävää asumista, joka on paljon enemmän kuin pelkkä asunto. Me arvostamme turvallisen asumisen ja toimivan elinympäristön

Lisätiedot

TERVETULOA ERKKUSEN KÄMPÄLLE VIIHTYISÄÄ MÖKKILOMAA!

TERVETULOA ERKKUSEN KÄMPÄLLE VIIHTYISÄÄ MÖKKILOMAA! TERVETULOA ERKKUSEN KÄMPÄLLE VIIHTYISÄÄ MÖKKILOMAA! Yhteydenotot: Ma-Pe klo 08.00-16.00 puh. 040-6875508 (toimisto) Muina aikoina puh. 0400-395056 (toiminnanjohtaja) HÄTÄNUMERO: 112 Sisältö Ajo-ohjeet...

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

SmartShip Rahtituotteiden ja lisäpalveluiden valitseminen

SmartShip Rahtituotteiden ja lisäpalveluiden valitseminen SmartShip Rahtituotteiden ja lisäpalveluiden valitseminen Valitse Posti SmartShipistä Posti Rahti, jos olet sopinut tästä palvelusta ja lähettämässä rahtilähetystä rahtikirjalla Posti Rahti tilaa tänään,

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN TILAPÄISET MAANKÄYTTÖLUVAT. viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen

VIHERALUEIDEN TILAPÄISET MAANKÄYTTÖLUVAT. viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen VIHERALUEIDEN TILAPÄISET MAANKÄYTTÖLUVAT viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen Puistoalueet ovat yleisiä alueita, ne on tarkoitettu oleskeluun, leikkiin, liikuntaan ja lähiluonnon tarkkailuun Vantaan

Lisätiedot

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE

OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE 1 OHJEITA LAIKUNLAVAN PUISTOKONSERTTIESIINTYJILLE Tämä Ohje koskee vain niitä tamperelaisia esiintyjäryhmiä, jotka esiintyvät osana Puistokonserttisarjaa. Muille Laikunlavan käyttöönsä vuokranneille esiintyjille

Lisätiedot

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Aikataulu, päivitetty 7.9.2017 Kilpailukeskus ja Kisakanslia: Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 2 -rakennus, Ketunpolku 1, 87100 Kajaani Avoinna: To 14.9. klo 15.00-21.00

Lisätiedot

Helposti siivottavan keittiön suunnittelu ja siivouksen organisointi käytännössä Joensuu

Helposti siivottavan keittiön suunnittelu ja siivouksen organisointi käytännössä Joensuu Helposti siivottavan keittiön suunnittelu ja siivouksen organisointi käytännössä Joensuu 13.6.2019 Merja Ahola Ruokapalvelupäällikkö Sodankylän kunta 040 809 4955 Merja.ahola@sodankyla.fi Kukaan ei suunnittele

Lisätiedot

NextMesh Mall wlan asennussuunnitelma Martinlaakson Ostari Kivivuorentie 4, Vantaa

NextMesh Mall wlan asennussuunnitelma Martinlaakson Ostari Kivivuorentie 4, Vantaa wlan asennussuunnitelma Martinlaakson Ostari Kivivuorentie 4, 1 1 Parturiliike Mansnerin kulma Jakamo 1. krs IV-konehuoneen perällä, käynti ulkokautta Sähkökaappi 1. krs Internet, Dual Eth, LAN switch,

Lisätiedot

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI SORVAAJANKATU 15, HELSINKI Kiinteistö KOY Sorvaajanalue hallitsee vuokrasopimuksen nojalla 4386 m² suuruista vuokratonttia katuosoitteessa Sorvaajankatu 15. Tontilla sijaitsee vuonna 1991 rakennettu toimisto-

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille (myöhemmin tilaaja) on

Lisätiedot

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 OHJAAJAINFO Ajo-ohje Varikko ja kilpailutoimisto sijaitsevat Korvenkylän koululla ja sen välittömässä läheisyydessä, osoite on Korventie

Lisätiedot

Sipusaaren seurakuntakoti

Sipusaaren seurakuntakoti Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti

Lisätiedot

TSTO 21.5 m 2 PRH C. 306 TSTO 15m 2 VARASTO NEUVOTTELU- HUONE NEUVOTTELU- HUONE WC KK TSTO AULA TSTO TSTO TS TSTO TSTO TSTO TSTO TSTO 14.

TSTO 21.5 m 2 PRH C. 306 TSTO 15m 2 VARASTO NEUVOTTELU- HUONE NEUVOTTELU- HUONE WC KK TSTO AULA TSTO TSTO TS TSTO TSTO TSTO TSTO TSTO 14. 308 21 m 2 PRH C 306 15m 2 VARASTO KK AULA 312 21.5 m 2 313 14.5 m2 TS O12 Vuokrattavat tilat 3. krs PRH F PRH E 2. PRH D 621,5 m 2 1. 4. 1 021,5 m 2 231,0 m 2 KONE 3. 308 21 m 2 PRH C PRH B PRH A 306

Lisätiedot

436,0 m ,5 m2. 220,0 m2. 602,5 m2. 53 m2 PRH E PRH D PRH F WC WC WC WC TAUKOTILA TUOTANTOTILA TYÖNJOHTO TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA

436,0 m ,5 m2. 220,0 m2. 602,5 m2. 53 m2 PRH E PRH D PRH F WC WC WC WC TAUKOTILA TUOTANTOTILA TYÖNJOHTO TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA Vuokrattavat tilat 3. krs O12 PRH F PRH E PRH D 436,0 m2 1. 3. 1 021,5 m2 4. KONE 2. 308 2 21 m PRH C PRH B PRH A 306 15m 2 KK AULA 20,0 m2 VARASTO MAISEMATOIMISTO 53 m2 NEUVOTTELU- NEUVOTTELU- NEUVOTTELU-

Lisätiedot

Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA

Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA Oulunsalon Ratsastajat ry 2019 Sisällys 1. Tapahtumien tiedot... 1 2. Tapahtumien järjestäjän tiedot... 1 3. Tapahtumapaikka...

Lisätiedot

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani

Almost Lost -sarjan lähtöpaikka (la klo 8.00): Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, Kajaani Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Aikataulu, päivitetty 18.8.2017 Kilpailukeskus ja Kisakanslia: Kajaanin Ammattikorkeakoulu, Tieto 1 -rakennus, Ketunpolku 1, 87100 Kajaani Avoinna: To 14.9. klo

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Lost In Kajaani Adventure Alustava aikataulu, päivitetty

Lost In Kajaani Adventure Alustava aikataulu, päivitetty Lost In Kajaani Adventure 15.-16.9.2017 Alustava aikataulu, päivitetty 30.3.2017 Huomioitavaa seikkailun aikataulusta: - Tämän vuoden seikkailun aikataulu on laadittu seuraavin periaattein: > Järjestäjän

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Laadittu 18.7.2011/Päivitetty Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta ennen omaa

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1

Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 Loimaan kaupunki Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 1. YHTEISKOULU Työkorkeus ylläpitosiivouksessa on ylettyvyyskorkeus, harvemmin tehtävissä ja perussiivouksessa on huonekorkeus.

Lisätiedot

Laihian Luja / Lentopallojaosto Power Cup Vaasa 2015 (04 07.06)

Laihian Luja / Lentopallojaosto Power Cup Vaasa 2015 (04 07.06) Laihian Luja / lentopallojaosto vastaa Power Cupin 2015 kenttäalueesta 1. Yleistä 2. Aluekartta 3. Tehtävä- ja aikataululuonnos 4. Lujan ja Powerin organisaatiot 1. Yleistä Kenttäosasto vastaa kenttäalueen

Lisätiedot

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia vuokraa: NYKYAIKAISTA TOIMITILAA 20-400 henkilön organisaatioille fenniatilat.fi/sentnerikuja1 Tilaratkaisut Sentnerikuja 1 sisältää vuokrattavia

Lisätiedot

POHJOIS-ESPOON ALUEURAKKA /20

POHJOIS-ESPOON ALUEURAKKA /20 1(5) POHJOIS-ESPOON ALUEURAKKA 2013-2018/20 KIINTEISTÖJEN PIHA-ALUEET 1. YLEISTÄ 2. TALVIHOITO Asianumero 834/02.08.00/2013 Tässä asiakirjassa esitetyt suoritusvelvollisuuteen liittyvät asiat koskevat

Lisätiedot

LUOTTISSEMINAARI Riitta Suomi

LUOTTISSEMINAARI Riitta Suomi LUOTTISSEMINAARI 28.1.2017 Riitta Suomi Partiotoimistot Piirillä on kaksi toimistoa o Turku, Läntinen Pitkäkatu 13 o Pori, Antinkatu 6 Molempien toimistojen kokoustilat ovat jaostojen ja ryhmien käytössä

Lisätiedot

AS OY Tampereen Patruuna

AS OY Tampereen Patruuna 1. kerros IRTAIMISTO- VARASTO AS 3 A2 IIKIA 43,5m² AS 1 ÄMMÖN- JAKO- HUONE SÄHKÖ- ÄÄ- KEUS SIIVOUS UKOIUVÄINE- VARASTO KUIVAUS- HUONE VÄESTÖNSUOJA / IRTAIMISTOVARASTO 2.kerros AS 9 3H+K+S 66,5m² AS 8 AS

Lisätiedot

Asiakirjatyyppi 1/6 25.1.2013

Asiakirjatyyppi 1/6 25.1.2013 Asiakirjatyyppi 1/6 PALVELUKUVAUS Ojoisten Lasten talo, (päiväkoti, esikoulu, koulu ja neuvola) (elokuu 2013) Ylläpitosiivous Tuulikaapit Märkäeteiset Ovista ja ovenpielistä likaantuneiden kohtien pyyhintä

Lisätiedot

- kenraaliharjoitus - näytös: 9.4 klo yleisönäytös 9.4 klo koululais- ja päiväkotinäytös: 7.4 klo

- kenraaliharjoitus - näytös: 9.4 klo yleisönäytös 9.4 klo koululais- ja päiväkotinäytös: 7.4 klo KEVÄTNÄYTÖS 2017 Narnian tarinat velho ja leijonat - kenraaliharjoitus ke 5.4 klo18-20 - koululais- ja päiväkotinäytös pe 7.4 klo. 10.00 - näytös1 su 9.4 klo. 12.00 - yleisönäytös su 9.4 klo. 15.00 - koululais-

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Konalaterra

Kiinteistö Oy Konalaterra Kiinteistö Oy Konalaterra Vuokrattavien tilojen esittely Tammikuu 2019 Kiinteistö Oy Konalaterra Konalantie 47, Konala, 00390 Helsinki Sijainti: Kiinteistö sijaitsee Konalassa, lähellä Vihdintietä. Kulkuyhteydet

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

HEINOLAN WPK-TALON VUOKRAAJAN OHJEET

HEINOLAN WPK-TALON VUOKRAAJAN OHJEET HEINOLAN WPK-TALON VUOKRAAJAN OHJEET Heinolan WPK-talon vuokraajalle Pyydämme ystävällisesti huomioimaan seuraavat ohjeet yleisön turvallisuuden varmistamiseksi ja ylimääräisten kustannusten välttämiseksi.

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY Kentän nimi: Selvityksen tekijät ja pvm: Tämän tarkistuslistan tavoitteena on helpottaa golfkenttien kenttätoimikuntien ja vastaavien työtä,

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

TERVETULOA SALOHALLIIN! Ohjeita Salohallin käyttäjille

TERVETULOA SALOHALLIIN! Ohjeita Salohallin käyttäjille TERVETULOA SALOHALLIIN! Ohjeita Salohallin käyttäjille TERVETULOA SALOHALLIIN! TEKNISET TIEDOT Palloiluhalli Koko 52x32 m, yhteensä 1.664 m 2. Vapaa korkeus 12,5 m. Tila jaettavissa väliverhoin kolmeen

Lisätiedot

Tervetuloa vuosihuoltoon 2019

Tervetuloa vuosihuoltoon 2019 Tervetuloa vuosihuoltoon 2019 Seisokkiajat tuotantolinjoittain Kuparisulatto 24.4. 4.6. (42 vrk) Kuonarikastamo 24.4. 4.6. (42 vrk) Nikkelisulatto ja sulattojen yhteiset 6.5. 20.5. (15 vrk) Rikkihappotehtaat

Lisätiedot

Tapahtumajärjestäjän käsikirja. Kiinteistö Oy Helsingin Lepakko

Tapahtumajärjestäjän käsikirja. Kiinteistö Oy Helsingin Lepakko Tapahtumajärjestäjän käsikirja Kiinteistö Oy Helsingin Lepakko Sisällys 1. Taustaa... 1 2. Yhteystietoja tapahtuman järjestämiseen... 2 3. Toimintaohjeita tapahtumien järjestämiseen... 3 3.1 Ravintolapalvelut

Lisätiedot

yrityksen tiedot tähän. 3. Vuokra-aika 1.6.2012 30.9.2012 (Kesäaukioloajat vähintään: ti-su klo 11-17)

yrityksen tiedot tähän. 3. Vuokra-aika 1.6.2012 30.9.2012 (Kesäaukioloajat vähintään: ti-su klo 11-17) - 1 - VUOKRASOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Vuokranantaja Ii-instituutti liikelaitos, Y-tunnus: 2054621-1 PL 24, 91101 Ii (Kiinteistöt omistaa Iin kunta) 1.2. Vuokralainen Irja ja Kari Kiuttu yrityksen tiedot

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2010-2011 MAA- NANTAI Lukion tunti Lukion tunti Lukion tunti Lukion tunti - PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu PoU/Yleisurheilu

Lisätiedot

-TUOTE RALLISPRINT

-TUOTE RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE KILPAILUALUE JA TOIMISTO Kilpailupaikkana on Myllynummen alue Keravalla. Kilpailutoimisto sijaitsee varikkoalueella ja on avoinna alla olevan aikataulun mukaisesti. Sisääntulo alueelle Sementtitehtaankadun

Lisätiedot

Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1

Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 Loimaan kaupunki Tilattavan siivouspalvelun kuvaus ja vähimmäisvaatimukset Liite 1 1.YHTEISKOULU, HIRVIKOSKEN YHTENÄISKOULU JA KESKUSKOULU Työkorkeus ylläpitosiivouksessa on ylettyvyyskorkeus, harvemmin

Lisätiedot

Koulurakennusten. 1 turvallisuus MIKKO HELASVUO

Koulurakennusten. 1 turvallisuus MIKKO HELASVUO Koulurakennusten 1 turvallisuus MIKKO HELASVUO Mihin varaudutaan? 2 Kriisitilanteet Lukituksen merkitys Pakenemisreitit Pelastamisreitit Piiloutuminen tiloihin Tilojen selkeys Rakennusosien, pintojen ja

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Päätös N.C.D. Production Oy:n meluilmoituksesta, South Park-festivaali 2018

Päätös N.C.D. Production Oy:n meluilmoituksesta, South Park-festivaali 2018 TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön palvelualue Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA 17.1.2018 2017-706-IPM Päätös N.C.D. Production Oy:n meluilmoituksesta, South Park-festivaali

Lisätiedot

VANHUSPSYKIATRIAN OSASTON 5S

VANHUSPSYKIATRIAN OSASTON 5S VANHUSPSYKIATRIAN OSASTON 5S Oh Heidi Mielonen 2.11.2015 VANHUSPSYKIATRIAN OSASTO 55 Osastomme on 15-paikkainen suljettu osasto Osastollamme hoidetaan psykiatristen potilaiden lisäksi muistipotilaita,

Lisätiedot

SOTAINVALIDIEN (15 %) SIIVOUS- JA ASIOINTIPALVELUJEN HANKINTASOPIMUS

SOTAINVALIDIEN (15 %) SIIVOUS- JA ASIOINTIPALVELUJEN HANKINTASOPIMUS 1(5) Sotainvalidien siivous - ja asiointipalvelu SOTAINVALIDIEN (15 %) SIIVOUS- JA ASIOINTIPALVELUJEN HANKINTASOPIMUS Sopimuksen osapuolet TORNION KAUPUNKI (tilaaja / ostaja ) ja SOVEA Oy (palvelutuottaja

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 MAA- NANTAI - Sulkapallo JHL Sulkapallo JHL - JHL JHL JHL - - - 21.30 21.30-22.00 KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 18.10.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

Tapahtumailmoituslomake. Yhteenveto. Hakija. Tapahtuman järjestäjä. Cirko - Uuden Sirkuksen Keskus ry. Puhelinnumero 0505734424

Tapahtumailmoituslomake. Yhteenveto. Hakija. Tapahtuman järjestäjä. Cirko - Uuden Sirkuksen Keskus ry. Puhelinnumero 0505734424 Tapahtumailmoituslomake Yhteenveto Asiakirjan nimi Hakemusnumero Talous-ja suunnittelukeskus, elinkeinopalvelun tapahtumayksikkö Päivämäärä Hakija Tapahtuman järjestäjä Nimi Yhteyshenkilö Yhdistys Cirko

Lisätiedot

Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO. sponda.fi

Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO. sponda.fi Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO Muuntojoustavaa toimistotilaa kehittyvässä Leppävaarassa Tässä Leppävaaran Mäkkylän alueella sijaitsevassa toimistokiinteistössä on yhteensä 8 242 m² muuntojoustavaa

Lisätiedot

Uloskäytävät ja lukitukset

Uloskäytävät ja lukitukset 2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...

Lisätiedot

Siivouspalvelukuvaus Liite 3

Siivouspalvelukuvaus Liite 3 1 Siivouspalvelukuvaus Liite 3 Asiakas Sopimuskohde / osoite Wiitaunioni; siivouspalvelut Kuntoutumiskeskus Miekku Haapaniementie 27 44 500 VIITASAARI Siivottava pinta-ala 440,40 m 2 Työaika on 2,0 h/kerta;

Lisätiedot

Kiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh

Kiinteistöön liittyvissä hätätapauksissa Palmian päivystys palvelee teitä 24h, puh TALOON PEREHDYTYS Osoite: Knutersintie 915 00890 Helsinki Puhelinnumero: 09 310 79784 Sähköposti: ostersundom.leirikeskus@hel.fi Kotisivut: ostersundom.munstadi.fi Facebook: ostersundominleirikeskus KOORDINAATIT:

Lisätiedot

Valmentajien ja taustahenkilöiden kausistartti

Valmentajien ja taustahenkilöiden kausistartti Valmentajien ja taustahenkilöiden kausistartti Ohjelma Kauden alkamiseen liittyvät käytännön asiat Koripalloliiton erotuomarimaksujärjestelmä Koulujen ja Espoonlahden hallin omavalvonta Keskustelua ryhmissä

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero.

KERROSTALO. A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on. B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. KERROSTALO A. Katso kuvaa numero 1. Mikä kuvassa on? Kuvassa on B. Katso kuvaa numero 1. Missä kuvassa ovat nämä tilat? Lisää kuvaan numero. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. uima-allas

Lisätiedot

Seinäjoen keskusta-alueella järjestetään kesällä 2018 seuraavat isot tapahtumat,

Seinäjoen keskusta-alueella järjestetään kesällä 2018 seuraavat isot tapahtumat, Seinäjoen keskusta-alueella järjestetään kesällä 2018 seuraavat isot tapahtumat, joilla on mm. vaikutuksia liikenteeseen: 6.7. 6.8. Kirkkokatu välillä Vapaudentie Koulukatu on suljettu moottoriajoneuvoilta

Lisätiedot

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET Yliopistonranta 5, 65200 Vaasa 1. Tiloja voi vuokrata ainoastaan luonnollinen henkilö (vuokralainen), joka tekee VYY Holding Oy:n (VYH)

Lisätiedot

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sisältö 1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT... 3 1.1 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ASUMISTA VARTEN... 3 1.1.1 YLEISTÄ... 3 1.1.2 VELVOITTAVUUS... 3 1.1.3 YHTEISET ALUEET... 3 1.1.4 JÄTEHUOLTO... 3 1.1.5 PYSÄKÖINTI... 3

Lisätiedot

Pelastusviranomainen edellyttää tilapäismajoittumisen yhteydessä otettavaksi huomioon seuraavat asiat

Pelastusviranomainen edellyttää tilapäismajoittumisen yhteydessä otettavaksi huomioon seuraavat asiat 1 (6) TILAPÄISMAJOITTUMISEN OHJE Yleistä Tilapäisen majoittumisen ohje on suunnattu henkilöille jotka eivät ole toimintakykyrajoitteisia tai kuuluvat erityisryhmiin. Tätä ohjetta on noudatettava majoitettaessa

Lisätiedot

BOHA vuosihuolto toimittajainfo turvayksikön materiaali

BOHA vuosihuolto toimittajainfo turvayksikön materiaali BOHA vuosihuolto 2016 toimittajainfo turvayksikön materiaali ALKU- sovellus käyttäjätunnukset opastus Jori Saine ISS Security Oy 040-7026501 jori.saine@iss.fi Omien työntekijöiden henkilötietojen tarkastaminen

Lisätiedot

Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto

Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto Kokouspalvelut vaihtoehdot ja hinnasto Länsi-Suomen opistolla tilaisuudet onnistuvat. JÄRJESTÄ KOKOUS OPISTON TILOISSA Viihtyisät tilat historiallisessa rakennuksessa sekä luonnonkaunis ympäristö sopivat

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot