Uudet alueelliset tietomallikonseptit kaupunkien päätöksenteon tukena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudet alueelliset tietomallikonseptit kaupunkien päätöksenteon tukena"

Transkriptio

1 Uudet alueelliset tietomallikonseptit kaupunkien päätöksenteon tukena virtuaalisuus ja digitaalisuus älykkään kaupunkiosaamisen pohjana Professori Hannu Hyyppä - Aalto-yliopisto Professori Juha Hyyppä - Geodeettinen laitos

2 Aalto - MeMo 3D Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti Perustettu 2007 Aalto-yliopiston ja Geodeettisen laitoksen yhteinen instituutti Tavoitteena vahvistaa rakennus-, maanmittaus-, paikannus- ja IT-alojen yhteistyötä, tehdä alalla huippututkimusta ja koota resursseja huippututkimuksen tekemiseen Geodeettinen laitos Fotogrammetria ja kaukokartoitus Geodeettinen laitos on tutkimus- ja asiantuntijalaitos, jossa tehdään paikkatietoinfrastruktuureja tukevaa tutkimus- ja kehitystyötä. Geodeettinen laitos on yksi johtavia eurooppalaisen paikkatietoalan tutkimuslaitoksia. Juha Hyyppä, Anttoni Jaakkola, Lingli Zhu, Juho-Pekka Virtanen, Hannu Hyyppä, Marika Ahlavuo Harri Kaartinen, Antero Kukko

3 Lähtökohtana Älykäs kaupunki tarvitsee virtuaalisen käyttöliittymän Mittatarkkuus Koko elinkaari kaavoituksesta, käyttöön ja ylläpitoon asti Virtuaaliympäristö muuttuu Web 3.0 käyttöliittymäksi

4 Läpimurrot Uudenaikaiset työpolut eri suunnittelualoilla - Uuden tekniikan hyödyntäminen 1. Tieteelliset - Kehitetään alueellisen ja moniulotteisen tietomallintamisen menetelmiä, jotka yhdistävät virtuaalisen ja fyysisen maailman oppivaksi ympäristöksi Automaattiset prosessointimenetelmät laajoista tietomääristä - lisäksi ajantasaistus ja kustannustehokkuus 2. Soveltavat - Mittatarkka virtuaaliympäristö (palvelut, kauppa, suunnittelu, museot, oppiminen ) Lisätyn todellisuuden palvelut ja paikkaan sidotut palvelut sekä mobiilisovellukset Virtuaaliympäristöt kaupungin ja asukkaiden työkaluna Virtualisoidun älykkään kaupungin palvelukonseptit Virtuaaliympäristöt teknisen tiedon järjestelmänä ja käyttöliittymänä Tieto- ja osaamisresurssien tunnistaminen ja verkottaminen

5 Virtuaalisuus ja digitaalisuus Uudet mittauslaitteet Ympäristömalliaikasarjat Uudet tarkat 3D kartat Ajantasaisuus ja päivitettävyys Kansalaisia ja asukkaita palvelevat demonstraatiot ja paikkatietopalvelut Virtuaalisuus alueellisessa suunnittelussa Avoimempi tiedonkulku kansalaisten tueksi Riskit Myrskytuhot Rakennetun ympäristön laatu ja monitorointi Paikkatietoaineistot ja 3D-tekniikat (Tieto)Formaatit Sensorit ja anturit epalvelut Päätöksenteon tueksi Yhteisöllinen kartoitus Alueelliset tietomallit Esitystekniikat Hannu Hyyppä, Marika Ahlavuo, Juha Hyyppä

6 Älykkäät kaupungit Alueellinen tietomallintaminen Yhdistetään kokonaisuudeksi kaupunkiinfrastruktuurin kiinteät investoinnit, prosessit ja arjen tekeminen, ihmisten liikkuminen ja kohtaaminen sekä osaaminen hyödyntäen digitaalitekniikkaa.

7 Finnish Geodetic Institute, Juha Hyyppä Professor, (Remote Sensing and Photogrammetry) Head of Department, D.Sc. (El. Eng.) Aalto University, Hannu Hyyppä Professor, (Measuring and Modelling ) Head of Research Institute of Measuring and Modelling of Built Environment, D.Sc. (Civ.Eng) University of Oulu, Juha Kostamovaara Academy Professor, (Electronics) Head of Electronics Laboratory University of Helsinki, Markus Holopainen Professor, (Geoinformatics) D.Sc. (Surveying), PhD (Forest Inventory) CoE-LaSR Centre of Excellence in Laser Scanning Research More than 30 D.Sc./PhD's from: Finnish Geodetic Institute Aalto University University of Oulu University of Helsinki Aim to create new knowledge, science, openings and breakthroughs in the emerging field of Laser Scanning (LS). The full complementary technology chain of Laser Hardware electronics, System integration Positioning technologies Information extraction/data processing Applications and visualization 3D game engines, smartphones

8 References 25+ success stories Already 30M annual savings to Finland Best papers and a lot of papers within best 1% - 1%o Best projects, e.g. best EC application 10+ international project coordinated, during about 30 international projects participated 30+ Doctors in the CoE, 1/3 of them have foreign background Co-operation with more than 100 partners during the last years In ISI, FGI is #1 in LS (HU & Aalto Among best 6), Academy professor Juha Kostamovaara & Juha Hyyppä have the leading position in ISI with several keywords Based on all databases, about 10 of our researchers belong to the top 20 in the world in the field of laser scanning. Academy of Finland is ranked #1 in laser scanning thanks to our papers We have initiated several new openings (new research areas) in the field of laser scanning, recently developed a totally new low-cost miniature LS technology, several World Records in HW, US patents In 2013, two professorships granted for CoE-LaSR

9 FGI Roamer 3 rd gen. Backpack MLS 2 nd gen. UAV LS 2 nd gen. FGI system From Mobile laser scanning to Wearable Laser Scanning Juha Hyyppä, Anttoni Jaakkola, Harri Kaartinen, Antero Kukko

10 Grand Goals for modeling the built environment Robust and fully automated processes..also for consumer-level equipment..in 3D modeling and visualization of building interiors and regional information models. Accurate photorealistic 3D model created with mobile mapping, semiautomatic processing, and put into 3D game engine Construction of the ROAMER Processing of the accurate photorealistic 3D model Implementation in 3D game engine Development of applications: integration of virtual and physical worlds Juha Hyyppä, Anttoni Jaakkola, Lingli Zhu, Juho-Pekka Virtanen, Hannu Hyyppä

11 Mittaus ja mallinnus 4D models Building models Environment models Change detection Mittaustekniikoiden yhdistäminen Prosessointialgoritmit Mallinnustekniikat Virtuaalimaailmasovellukset rakennetussa ympäristössä TLS ALS MLS Sensor development Platform development System integration Point cloud visualization Automated processing methods Modeling methods Analysis methods Application development Game Engines Virtual reality Juho-Pekka Virtanen, Hannu Hyyppä, Juha Hyyppä, Anttoni Jaakkola, Lingli Zhu. Matti Kurkela, Matti Vaaja

12 Multi scale Multi LOD Haasteena virtuaalimallien skaalautuvuus, yhteensopivuus ja integrointi rakennuksen tasolta aluetasolle ja päinvastoin. Alueellinen tietomallintaminen yhdistää CAD, BIM, GIS ja alueellista suunnittelua. CAD InfraBIM MLS models ALS models GIS data Zoning BIM CAD TLS Parametric models GIS Open data sets Satellite remote sensing Juho-Pekka Virtanen, Hannu Hyyppä, Juha Hyyppä, Anttoni Jaakkola, Lingli Zhu

13 Visualized Virtual Reality Virtuaalimaailman työkalut Visualisointimenetelmät ja sovellukset VR platforms Model architecture Data transfer Platform development CAVE applications Immersive virtual reality Virtual glasses Gesture based UIs Virtuaalimaailman työkalut myös työpajoihin ja päätöksentekoon Browser based virtual reality VR mediated communication Multi user interaction Model visualization Virtual models Model revisions Workshop tools Decision making tools Collaboration tools Content creation tools Juho-Pekka Virtanen, Hannu Hyyppä, Juha Hyyppä, Anttoni Jaakkola, Lingli Zhu

14 Yhteistyö 3D-kaupunkimme Pääkaupunkiseutu

15 Yhteistyö 3D-kaupunkimme Vuorovaikutteinen virtuaalimallinnus mullistaa rakentamisen. Sitä voidaan käyttää menestyksellisesti pienten yksittäisten kohteiden, mutta myös suurien alueiden mallintamiseen. Virtuaalimaailmaan voidaan suunnitella alueita, rakenteita ja toimintoja, sen avulla voidaan testata toimivuutta ja kokeilla erilaisten rakentamismenetelmien toimivuutta. 3D Internet Alliance, Oulu3D Oy, CIE 3dinternetalliance.org,

16 Lisätietoa RESULTS FOR EUE PROGRAM Contact Persons Tommi Hollström Juho-Pekka Virtanen

17 Energizing Urban Ecosystems (EUE) Kiitos Geodeettinen laitos Prof. Juha Hyyppä TkT Harri Kaartinen, TkT Antero Kukko DI Anttoni Jaakkola, DI Lingli Zhu Projektikoordinaattori Heli Honkanen Yhteystiedot: Aalto-yliopisto Prof. Hannu Hyyppä Prof. Pirjo Ståhle TaM Juho-Pekka Virtanen TkL Matti Kurkela, DI Matti Vaaja Koordinaattori Marika Ahlavuo Adminotech Oy Toim.joht. Tommi Hollström

Rakentamisen 3D-mallit hyötykäyttöön

Rakentamisen 3D-mallit hyötykäyttöön Rakentamisen 3D-mallit hyötykäyttöön 1 BIM mallien tutkimuksen suunnat JAO, Jyväskylä, 22.05.2013 Prof. Jarmo Laitinen, TTY rakentamisen tietotekniikka Jarmo Laitinen 23.5.2013 Jarmo Laitinen 23.5.2013

Lisätiedot

Mitä maanmittarille kuuluu tulevaisuudessa Aalto-yliopiston kuulumiset

Mitä maanmittarille kuuluu tulevaisuudessa Aalto-yliopiston kuulumiset Mitä maanmittarille kuuluu tulevaisuudessa Aalto-yliopiston kuulumiset Prof. Kauko Viitanen Maankäyttötieteiden laitos, Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu Maanmittauspäivät 21.3.2014 Seinäjoki

Lisätiedot

Making use of BIM in energy management

Making use of BIM in energy management BuildingEQ-Symposium in Berlin, October 1, 2009 Making use of BIM in energy management Tuomas Laine Olof Granlund Oy www.buildingeq.net Content BIM based tools for energy performance analysis and thermal

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

BIM Metropoliassa 21.11.2013. Päivi Jäväjä, yliopettaja Metropolia AMK

BIM Metropoliassa 21.11.2013. Päivi Jäväjä, yliopettaja Metropolia AMK BIM Metropoliassa 21.11.2013 Päivi Jäväjä, yliopettaja Metropolia AMK Metropolia lyhyesti Suomen suurin ammattikorkeakoulu Toiminut vuodesta 2008, kun silloinen Stadia ja Evtek yhdistyivät Neljä koulutusalaa

Lisätiedot

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Kimmo Ahola

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Kimmo Ahola M2M - uutta liiketoimintaa ja rahoitusta - työpaja 19.2.2013, Tampere Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Kimmo Ahola Ubicom ohjelman päällikkö, Twitter: @KimmoAhola Helmikuu 2013 Ubicom Embedded ICT Finland

Lisätiedot

Tievalaistuksen 3D-mittaus ja mallinnus

Tievalaistuksen 3D-mittaus ja mallinnus Tievalaistuksen 3D-mittaus ja mallinnus TkT Matti Vaaja 5.4.2016 Muuttuva valaistus- ja liikenneympäristö Light Energy - projekti JP Virtanen, Matti Kurkela, Hannu Hyyppä Rakennetun ympäristön mittauksen

Lisätiedot

Avoimen datan liiketoimintamallit. Matti Rossi, Aalto University School of Business

Avoimen datan liiketoimintamallit. Matti Rossi, Aalto University School of Business Avoimen datan liiketoimintamallit Matti Rossi, Aalto University School of Business Bio Tietojärjestelmätieteen professori Aalto-Yliopiston kauppakorkeakoulussa Vähemmistöomistaja MetaCase Consulting oy:ssä

Lisätiedot

Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction site process. SafetyBIM research project 10/2007 2/2009. (TurvaBIM in Finnish)

Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction site process. SafetyBIM research project 10/2007 2/2009. (TurvaBIM in Finnish) Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction site process research project 10/2007 2/2009 (TurvaBIM in Finnish) Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction

Lisätiedot

Finnish way to build competitiveness

Finnish way to build competitiveness Finnish way to build competitiveness Learning Clusters 12th TCI Annual Global Conference Jyväskylä, Finland 14.10.2009 Antti Valle MEE, Innovation Dept. Division of R&D investments Large firms 1 = Share

Lisätiedot

3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ

3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Puhe ja kieli, 27:4, 141 147 (2007) 3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Soile Loukusa, Oulun yliopisto, suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos & University

Lisätiedot

WAMS 2010,Ylivieska Monitoring service of energy efficiency in housing. 13.10.2010 Jan Nyman, jan.nyman@posintra.fi

WAMS 2010,Ylivieska Monitoring service of energy efficiency in housing. 13.10.2010 Jan Nyman, jan.nyman@posintra.fi WAMS 2010,Ylivieska Monitoring service of energy efficiency in housing 13.10.2010 Jan Nyman, jan.nyman@posintra.fi Background info STOK: development center for technology related to building automation

Lisätiedot

Lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan yhdistys (LFTY) Finnish Society for Medical Physics and Medical Engineering

Lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan yhdistys (LFTY) Finnish Society for Medical Physics and Medical Engineering Sivu 1/5 1) LFTY järjestämässä teemasessioita EMBEC2011 konferenssiin 2) Professori, terveydenhuollon tietotekniikka Professori, terveydenhuollon tietotekniikka 3) Early stage researcher positions in scientific

Lisätiedot

Indoor Environment 2011-2015

Indoor Environment 2011-2015 Indoor Environment 2011-2015 18.4.2013 Risto Kosonen Ohjelma on investointinäkökulmasta edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti Työpaketti Kumulatiiviset kustannukset 1.5.2011 31.8.2012 Kumulatiiviset

Lisätiedot

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,

Lisätiedot

Luonnonvarariskien hallinta GeoIT-ratkaisuilla

Luonnonvarariskien hallinta GeoIT-ratkaisuilla Luonnonvarariskien hallinta GeoIT-ratkaisuilla Juha Hyyppä, Os.Joht., Prof., Dos., TkT, Kaukokartoituksen ja fotogrammetrian osasto Hannu Hyyppä, Petteri Alho, Tapani Sarjakoski, Markus Holopainen, Päivi

Lisätiedot

Strategisten tutkimustulosten hyödyntäminen PPP-elinkaarihankkeissa. TkT Tommy Jacobson Toimitusjohtaja CLEEN Oy

Strategisten tutkimustulosten hyödyntäminen PPP-elinkaarihankkeissa. TkT Tommy Jacobson Toimitusjohtaja CLEEN Oy Strategisten tutkimustulosten hyödyntäminen PPP-elinkaarihankkeissa TkT Tommy Jacobson Toimitusjohtaja CLEEN Oy Sisällys CLEEN Oy Public Private Partnership (PPP) Suomalaisen Cleantech osaaminen PPP:n

Lisätiedot

Integraatio ja yhteistoimintamallit

Integraatio ja yhteistoimintamallit Integraatio ja yhteistoimintamallit RIL:n tietomalliseminaari 17.9.2015 Integraatio ja yhteistoimintamallit RIL:n toimisto, Lapinlahdenkatu 1 B, Helsinki 13.00 Tietomallitoimikunnan tervehdys, pj Heikki

Lisätiedot

Langattomat ubi-teknologiat sovelluksia ja liiketoimintamahdollisuuksia. Juha Miettinen Ohjelmajohtaja Jokapaikan tietotekniikan klusteriohjelma

Langattomat ubi-teknologiat sovelluksia ja liiketoimintamahdollisuuksia. Juha Miettinen Ohjelmajohtaja Jokapaikan tietotekniikan klusteriohjelma Langattomat ubi-teknologiat sovelluksia ja liiketoimintamahdollisuuksia Juha Miettinen Ohjelmajohtaja Jokapaikan tietotekniikan klusteriohjelma Sisältö Jokapaikan tietotekniikan osamisklusteri? UBI-sovellusmarkkina

Lisätiedot

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia

Lisätiedot

EVE-Electric Vehicle Systems 2011-2015 Programme status

EVE-Electric Vehicle Systems 2011-2015 Programme status EVE-Electric Vehicle Systems 2011-2015 Programme status ECV national seminar 24.9.2014 Martti Korkiakoski Tekes EVE Electric Vehicle Systems 2011-2015 Need Innovations for new businesses in the growing

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

Varmista oma paikkasi tulevaisuuden digitaalisilla markkinoilla. IPR-aamiaisseminaari, Ravintola Pörssi, 22.9.2015

Varmista oma paikkasi tulevaisuuden digitaalisilla markkinoilla. IPR-aamiaisseminaari, Ravintola Pörssi, 22.9.2015 Varmista oma paikkasi tulevaisuuden digitaalisilla markkinoilla IPR-aamiaisseminaari, Ravintola Pörssi, 22.9.2015 Sisältö Teknologiatrendit Patentit teknologiatrendeissä Ohjelmistojen suojaus teknologiatrendeissä

Lisätiedot

EKOSYSTEEMIT INVEST IN TYÖKALUNA?

EKOSYSTEEMIT INVEST IN TYÖKALUNA? EKOSYSTEEMIT INVEST IN TYÖKALUNA? Mitä Invest in -tapahtumat ovat? M&A T&K&I toimintaa GREEN FIELD Jackpot Pääomasijoitus Tutkimus -rahaa Grants Uusi tuotannollinen yritys suomeen Green Field Yritysosto

Lisätiedot

VIASYS VDC ASIAKASPÄIVÄ 2016 SUUNNITTELUSTA RAKENTAMISEEN TIETOMALLINTAMINEN JA TIEDONHALLINTA SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA

VIASYS VDC ASIAKASPÄIVÄ 2016 SUUNNITTELUSTA RAKENTAMISEEN TIETOMALLINTAMINEN JA TIEDONHALLINTA SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA VIASYS VDC ASIAKASPÄIVÄ 2016 SUUNNITTELUSTA RAKENTAMISEEN TIETOMALLINTAMINEN JA TIEDONHALLINTA SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA Emil Matintupa 25.5.2016 1 AGENDA 1. Tietomallien rooli tiensuunnitteluprosessissa

Lisätiedot

Tree map system in harvester

Tree map system in harvester Tree map system in harvester Fibic seminar 12.6.2013 Lahti Timo Melkas, Metsäteho Oy Mikko Miettinen, Argone Oy Kalle Einola, Ponsse Oyj Project goals EffFibre project 2011-2013 (WP3) To evaluate the accuracy

Lisätiedot

Paikkatiedon semanttinen mallinnus, integrointi ja julkaiseminen Case Suomalainen ajallinen paikkaontologia SAPO

Paikkatiedon semanttinen mallinnus, integrointi ja julkaiseminen Case Suomalainen ajallinen paikkaontologia SAPO Paikkatiedon semanttinen mallinnus, integrointi ja julkaiseminen Case Suomalainen ajallinen paikkaontologia SAPO Tomi Kauppinen, Eero Hyvönen, Jari Väätäinen Semantic Computing Research Group (SeCo) http://www.seco.tkk.fi/

Lisätiedot

Windows Phone. Module Descriptions. Opiframe Oy puh. +358 44 7220800 eero.huusko@opiframe.com. 02600 Espoo

Windows Phone. Module Descriptions. Opiframe Oy puh. +358 44 7220800 eero.huusko@opiframe.com. 02600 Espoo Windows Phone Module Descriptions Mikä on RekryKoulutus? Harvassa ovat ne työnantajat, jotka löytävät juuri heidän alansa hallitsevat ammatti-ihmiset valmiina. Fiksuinta on tunnustaa tosiasiat ja hankkia

Lisätiedot

UUSIA TYÖPROSESSEJA PISTEPILVIMALLIN HYÖDYNTÄMISESSÄ NAVISWORKS ALUSTALLA

UUSIA TYÖPROSESSEJA PISTEPILVIMALLIN HYÖDYNTÄMISESSÄ NAVISWORKS ALUSTALLA UUSIA TYÖPROSESSEJA PISTEPILVIMALLIN HYÖDYNTÄMISESSÄ NAVISWORKS ALUSTALLA TOKA-Projektin päätösseminaari Saimaan AMK 04.12.2014 Ari Puuskari, Profox Companies Oy Miikka Vehkaoja, Profox Companies Oy Profox

Lisätiedot

Avoin paikkatieto tutkimuksessa ja opetuksessa

Avoin paikkatieto tutkimuksessa ja opetuksessa ProGIS ry kevätseminaari 19.4.2012 Avoin paikkatieto tutkimuksessa ja opetuksessa Geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin ylopisto tuuli.toivonen@helsinki.fi Suomessa lukioita ~ 450 Geoinformatiikkaa

Lisätiedot

TIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen

TIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen TIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinnan kehitysseminaari, Varkaus 18.3.2015 Toni Teittinen ja Jenni Kaukonen, Capisso Oy MENU Rakentamisen

Lisätiedot

Mitä mahdollisuuksia tuloksemme tarjoavat museoille?

Mitä mahdollisuuksia tuloksemme tarjoavat museoille? Mitä mahdollisuuksia tuloksemme tarjoavat museoille? Prof. Eero Hyvönen Helsinki Institute for Information Technology HIIT University of Helsinki, Dept. of Computer Science Semantic Computing Research

Lisätiedot

RFID:n mahdollisuuksien laajentaminen

RFID:n mahdollisuuksien laajentaminen VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD RFID:n mahdollisuuksien laajentaminen RFID Finland ry RFID/NFC Roadshow Oulu 26.8 Jani-Mikael Kuusisto, VTT Agenda VTT & RFID esimerkkejä uusista kehityksistä

Lisätiedot

KODAK EIM & RIM VIParchive Ratkaisut

KODAK EIM & RIM VIParchive Ratkaisut ATK Päivät 2006 Mikkeli KODAK EIM & RIM VIParchive Ratkaisut 29.-30.5. 2006 Stefan Lindqvist HCIS Sales Specialist Health Care Information Systems Kodak Health Group 3/24/2013 1 Arkistoinnin haasteita

Lisätiedot

Mitä yhteistyöltä vaaditaan mallihankkeessa?

Mitä yhteistyöltä vaaditaan mallihankkeessa? Mitä yhteistyöltä vaaditaan mallihankkeessa? Jarkko Räsänen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 10/7/2015 Page 1 BIM Manager Tietomallikoordinaattori Tuotantotalouden DI Materiaali- ja tuotantotekniikan ins.

Lisätiedot

Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen sampsa.nissinen@tekes.fi

Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen sampsa.nissinen@tekes.fi 7.12.2010 Kasva - Kansainvälisty - Kehitä tuottavuutta! Rakennetun ympäristön kehittäminen Virtuaalisuus mahdollistajana Tekes Tila ohjelma 2008-2012 Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen sampsa.nissinen@tekes.fi

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

3D-kaupunkitietomallit yhteistyöalustana. 11.12.2014 Jarmo Suomisto / Helsingin kaupunki / 3D kaupunkitietomallihanke

3D-kaupunkitietomallit yhteistyöalustana. 11.12.2014 Jarmo Suomisto / Helsingin kaupunki / 3D kaupunkitietomallihanke 3D-kaupunkitietomallit yhteistyöalustana Mikä on kaupungin 3D-tietomalli? Alueellinen tietomallintaminen osana Euroopan Digitaaliagendaa Standardit ovat kuten laskuvarjot ne toimivat parhaiten avoimina

Lisätiedot

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s Success from innovations Terttu Kinnunen OSKE Energy Technology Cluster Joensuu Science Park Ltd. Länsikatu 15 80110 Joensuu terttu.kinnunen@carelian.fi 1 Space for work, meetings and events Expert Services

Lisätiedot

Espoon kaupunkimallinnus Tapani Honkanen, kaupunkisuunnittelukeskus

Espoon kaupunkimallinnus Tapani Honkanen, kaupunkisuunnittelukeskus Espoon kaupunkimallinnus Tapani Honkanen, kaupunkisuunnittelukeskus 3D Tapiola selaimessa, pelimoottorina Unity VirtualMap-mallit Espoon keskus, Finnoo Suurpelto 3D-alueportaali-pilotti Field 3D SVSi,

Lisätiedot

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.

Lisätiedot

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat Innovaatiotoimintaa tukevien yhteistyörakenteiden kehittäminen Innovaatiokeskusten vahvistaminen ja kansainvälistäminen Oulun kaupungin roolin vahvistaminen

Lisätiedot

Build on information VERA seminaari 13.3 2003 Tocoman Group Ltd. Toim.joht Esko Enkovaara

Build on information VERA seminaari 13.3 2003 Tocoman Group Ltd. Toim.joht Esko Enkovaara Build on information VERA seminaari 13.3 2003 Tocoman Group Ltd. Toim.joht Esko Enkovaara Esityksen sisältö: Tuotemallien hyödyntäminen määrä ja kustannustietopalveluissa. 1.Tocoman tänään 2.Tocomanin

Lisätiedot

Liikenteen hankeaihioita

Liikenteen hankeaihioita Hermia Oy Tamlink Oy Liikenteen hankeaihioita Hannu Hakala Artemis Call 2011 - työpaja Artemis haluaa the design, development and deployment of ubiquitous, interoperable and cost-effective, powerful, safe

Lisätiedot

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Riku Rikkola Kehittämispäällikkö EU toiminnot ja partneriverkostot Finnish Cleantech Cluster Sisältö Finnish Cleantech Cluster BSR Stars lippulaivaohjelma

Lisätiedot

Sovelletun fysiikan laitoksen tutkimus- ja yritysyhteistyö osana yhteiskäyttölaboratoriota

Sovelletun fysiikan laitoksen tutkimus- ja yritysyhteistyö osana yhteiskäyttölaboratoriota Vesitutkimuksen koulutus- ja tutkimusympäristön esittely, 22.3.2011 Sovelletun fysiikan laitoksen tutkimus- ja yritysyhteistyö osana yhteiskäyttölaboratoriota Prof. Marko Vauhkonen Sovelletun fysiikan

Lisätiedot

Research plan for masters thesis in forest sciences. The PELLETime 2009 Symposium Mervi Juntunen

Research plan for masters thesis in forest sciences. The PELLETime 2009 Symposium Mervi Juntunen Modelling tree and stand characteristics and estimating biomass removals and harvesting costs of lodgepole pine (Pinus contorta) plantations in Iceland Research plan for masters thesis in forest sciences

Lisätiedot

Helsingin urbaani luovuus käyttöön: Open311 kaupunkilaisten palautekanavana. Hanna Niemi-Hugaerts

Helsingin urbaani luovuus käyttöön: Open311 kaupunkilaisten palautekanavana. Hanna Niemi-Hugaerts Helsingin urbaani luovuus käyttöön: Open311 kaupunkilaisten palautekanavana Hanna Niemi-Hugaerts 1 SUORA KAKSISUUNTAINEN KANAVA Aita vääntynyt Steissillä. Kaupunkilainen raportoi ongelmasta Vääntynyt aita!

Lisätiedot

elearning Trends and Case Examples from Finland IT in Education and HRM- Conference 26.11.2013 Ms. Piia Liikka

elearning Trends and Case Examples from Finland IT in Education and HRM- Conference 26.11.2013 Ms. Piia Liikka elearning Trends and Case Examples from Finland IT in Education and HRM- Conference 26.11.2013 Ms. Piia Liikka The Association of Finnish elearning Works as an unbiased, non-profit advocate for elearning

Lisätiedot

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Ostamisen muutos muutti myynnin Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Taking Sales to a Higher Level Mercuri International on maailman suurin myynnin konsultointiyritys. Autamme asiakkaitamme parantamaan

Lisätiedot

Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys. Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto

Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys. Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto Nordic Innovation Monitor 2009 There is probably no historical

Lisätiedot

Helsinki Metropolitan Area Council

Helsinki Metropolitan Area Council Helsinki Metropolitan Area Council Current events at YTV The future of YTV and HKL On the initiative of 4 city mayors the Helsinki region negotiation consortiums coordinating group have presented that:

Lisätiedot

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Master in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE) Erasmus Mundus

Lisätiedot

Avoimet paikkatiedot ja tulevaisuuden tietolähteet liikkumisen tutkimuksessa. Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto Accessibility Research Group

Avoimet paikkatiedot ja tulevaisuuden tietolähteet liikkumisen tutkimuksessa. Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto Accessibility Research Group Avoimet paikkatiedot ja tulevaisuuden tietolähteet liikkumisen tutkimuksessa Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto Accessibility Research Group Tavoitettavuus ja liikkuminen arkipäivän peruskysymyksiä Terveelliset

Lisätiedot

7. Product-line architectures

7. Product-line architectures 7. Product-line architectures 7.1 Introduction 7.2 Product-line basics 7.3 Layered style for product-lines 7.4 Variability management 7.5 Benefits and problems with product-lines 1 Short history of software

Lisätiedot

1. Gender - Sukupuoli N = 65. 2. Age - Ikä N = 65. Female Nainen. Male Mies 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-

1. Gender - Sukupuoli N = 65. 2. Age - Ikä N = 65. Female Nainen. Male Mies 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50- Aalto Doctoral Programme in Science, Follow-up Questionnaire for Doctoral Students - Perustieteiden tohtoriohjelma, seurantakysely jatko-opiskelijoille (22 % answered to the questionnaire) 1. Gender -

Lisätiedot

Kaksoistutkintoyhteistyö venäläisten yliopistojen kanssa

Kaksoistutkintoyhteistyö venäläisten yliopistojen kanssa Kaksoistutkintoyhteistyö venäläisten yliopistojen kanssa Tulokset, mahdollisuudet ja haasteet KV-Kevätpäivät 22.5.2012 LAHTI Janne Hokkanen Director for International Affairs Lappeenranta University of

Lisätiedot

Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle. Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.

Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle. Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9. Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle Tapaus kirjoittajan ABC-kortti Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.2005 Kirjoittajan ABC-kortti

Lisätiedot

ed 1958 Matti Heikkinen, president, architect

ed 1958 Matti Heikkinen, president, architect UKI as a Company ed 1958 l 26 1,81 million Matti Heikkinen, president, architect Mikko Heikkinen, GM, architect Pentti Komulainen, architect Olli Terho, architect Kimmo Mansisto, architect Antti Vanhala,

Lisätiedot

Kaupunkimallit ja Mallintava kaavoitus. Vianova Systems Finland Oy Jarkko Sireeni 9.2.2011

Kaupunkimallit ja Mallintava kaavoitus. Vianova Systems Finland Oy Jarkko Sireeni 9.2.2011 Kaupunkimallit ja Mallintava kaavoitus Vianova Systems Finland Oy Jarkko Sireeni 9.2.2011 Kaupunkimalli? Mallintamisen eri skaalat Kaavoitus ja aluerakentaminen Infra ja kunnallistekniikka Talonrakennus

Lisätiedot

SolarForum. An operation and business environment development project

SolarForum. An operation and business environment development project SolarForum An operation and business environment development project Dr. Suvi Karirinne, project manager, Head of the Environmental Engineering Degree Programme Solar Energy Finland -???? Approximately

Lisätiedot

Digitalisaation hyödyt teollisuudessa

Digitalisaation hyödyt teollisuudessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitalisaation hyödyt teollisuudessa Teollisuus ja digitalisaatio seminaari 3.9.2015 Technopolis Hermia, Tampere Heli Helaakoski, TkT, tutkimuspäällikkö Teollisuuden

Lisätiedot

Verkostojen voima saako rahalle vastinetta?

Verkostojen voima saako rahalle vastinetta? Verkostojen voima saako rahalle vastinetta? Kv-kevätpäivät Sessio B1, 13.5.2014 Kirsti Virtanen, Turun ammattikorkeakoulu Mervi Rantanen, Aalto-yliopisto Sisältö 1. Verkostoyhteistyön johtaminen - case

Lisätiedot

Copyright Roadscanners Oy 2012. All Rights Reserved.

Copyright Roadscanners Oy 2012. All Rights Reserved. Copyright Roadscanners Oy 2012. All Rights Reserved. Lähtötietojen ja kuntotietojen hyödyntäminen (lähtötietomalli) Palveluntuottajan näkökulma PÄÄLLYSTEALAN DIGITALISOINNIN TYÖPAJA 11.11.2015 Timo Saarenketo,

Lisätiedot

BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012

BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012 BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012 RIL tietomallitoimikunta LCI Finland Aalto-yliopisto Tampereen teknillisen yliopisto ja Oulun yliopisto Tietomallien

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen näkökulma

Koulutuksen ja tutkimuksen näkökulma Koulutuksen ja tutkimuksen näkökulma Prof. Pekka Särkkä TKK Kalliorakentaminen Kaivosinsinöörikoulutus Ruotsi, (Saksa, Venäjä) aluksi Teknillisen korkeakoulun kemian osasto 1937- Vuoriteollisuusosasto

Lisätiedot

Digitaalisuus ja PLM yrityksen sekä henkilöiden toiminnan kehittämisessä. Petteri Piippo 12.3.2013

Digitaalisuus ja PLM yrityksen sekä henkilöiden toiminnan kehittämisessä. Petteri Piippo 12.3.2013 Digitaalisuus ja PLM yrityksen sekä henkilöiden toiminnan kehittämisessä Petteri Piippo 12.3.2013 Esitysrunko Valtra osana Agcoa Massaräätälöinnin tukeminen Valtralla Design anywhere, Manufacture anywhere

Lisätiedot

Kaupunkimallit ja CityGML

Kaupunkimallit ja CityGML Kaupunkimallit ja CityGML Smart cities nyt ja huomenna SFS-seminaari 14.4.2015 Hannu Lammi, Osastopäällikkö, DI When infrastructure counts. Kaupunkimalli 3D kaupunkimalli on kolmiulotteinen digitaalinen

Lisätiedot

Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014

Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014 Inframallit Liikennevirastossa 10.9.2014 Mitä mallintamisella tavoitellaan Liikenneviraston näkökulmasta Omaisuuden hallintaa Kunto Mittaukset Analyysit Tuottavuuden parantamista Tehdyn työn hyödynnettävyyttä

Lisätiedot

Envibase-hanke. www.ymparisto.fi/envibase. Esittely KTKlle SYKE 3.3.2016 Saku Anttila Yrjö Sucksdorff

Envibase-hanke. www.ymparisto.fi/envibase. Esittely KTKlle SYKE 3.3.2016 Saku Anttila Yrjö Sucksdorff Envibase-hanke www.ymparisto.fi/envibase Esittely KTKlle SYKE 3.3.2016 Saku Anttila Yrjö Sucksdorff Envibase kehittää ympäristötiedon keräämisen, hallinnan ja julkaisun infrastruktuuria Tutkmustiedon hallinta

Lisätiedot

Milloin. kannattaa paaluttaa? Väitöstutkimus. Turun perustustenvahvistuksesta

Milloin. kannattaa paaluttaa? Väitöstutkimus. Turun perustustenvahvistuksesta Milloin kannattaa paaluttaa? Väitöstutkimus Turun perustustenvahvistuksesta Jouko Lehtonen 26.1.2012 Perustustenvahvistushanke; rakennuttajan näkökulmia tekniikkaan, talouteen ja projektinhallintaan Underpinning

Lisätiedot

Katsaus ohjelmavalmisteluihin. Dr. Anssi Salonen 9.11.2010

Katsaus ohjelmavalmisteluihin. Dr. Anssi Salonen 9.11.2010 Katsaus ohjelmavalmisteluihin Dr. Anssi Salonen 9.11.2010 Nykyiset tutkimusohjelmat 1. Yrityksen askeleet Tutkimuslaitokset 2. RYM askeleet 3. Ohjelmarakenne 4. Kokemukset ja oppi nykytilanteesta PRE SY

Lisätiedot

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Case Saudi Arabia EduCluster Finland Ltd. Anna Korpi, Manager, Client Relations AIPA-päivät Kouvolassa 11.6.2013 11.6.2013 EduCluster Finland Ltd Contents

Lisätiedot

SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013)

SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013) Raportin toteuttanut: NAG Partners SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013) Euroopan komissio on tilastoinut lokakuun 18. päivään 2012 mennessä 347 hakukierroksen osallistujat.

Lisätiedot

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta)

Visualisointi informaatioverkostojen 2011-2012. Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Visualisointi informaatioverkostojen opinto-oppaasta 2011-2012 Opintoneuvoja Pekka Siika-aho 24.11.2011 (päivitys mm. Janne Käen visualisoinnin pohjalta) Diplomi-insinöörin tutkinto (DI, 120 op) Diplomityö

Lisätiedot

BUILDINGSMART ON KANSAINVÄLINEN FINLAND

BUILDINGSMART ON KANSAINVÄLINEN FINLAND BUILDINGSMART ON KANSAINVÄLINEN TOIMINNAN TARKOITUS Visio buildingsmartin tavoitteena on vakiinnuttaa tietomallintaminen osaksi rakennetun ympäristön hallintaa. Missio buildingsmart edistää kaikille rakennetun

Lisätiedot

Finpron Foresight-toiminta pähkinänkuoressa. Markku Vantunen Finpro

Finpron Foresight-toiminta pähkinänkuoressa. Markku Vantunen Finpro Finpron Foresight-toiminta pähkinänkuoressa Markku Vantunen Finpro Strategy for 2010 2012 Client Success Foresight Partnering Growth Company Focus Global Knowhow Management Offering Development Foresight

Lisätiedot

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa 23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa Pekka Pajakkala Senior Advisor, VTT President of EUROCONSTRUCT 2012 23.5.2012 2 Rakentamisen näkymät EU, CEE, SUOMI 1. VTT 2. TALOUDEN JA RAKENTAMISEN

Lisätiedot

Mallintamalla suunnittelu, rakentaminen ja elinkaari hallintaan. Kari Ristolainen johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt

Mallintamalla suunnittelu, rakentaminen ja elinkaari hallintaan. Kari Ristolainen johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt Mallintamalla suunnittelu, rakentaminen ja elinkaari hallintaan Kari Ristolainen johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt 1 24.5.2010 Tietomallintamisen kehityspolku Senaatti-kiinteistöissä BIM - kehityshankkeet

Lisätiedot

The spectroscopic imaging of skin disorders

The spectroscopic imaging of skin disorders Automation technology October 2007 University of Vaasa / Faculty of technology 1000 students 4 departments: Mathematics and statistics, Electrical engineerin and automation, Computer science and Production

Lisätiedot

BIM:n mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa

BIM:n mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa BIM:n mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa 1 Lean ja BIM yhdessä tuottavat lisäarvoa Design Factory, Espoo, 30.05.2012 Prof. Jarmo Laitinen BIM??? 2 Onko BIM pelkkää hypetystä, vai realismia?

Lisätiedot

Transport climate policy choices in the Helsinki Metropolitan Area 2025

Transport climate policy choices in the Helsinki Metropolitan Area 2025 Transport climate policy choices in the Helsinki Metropolitan Area 2025 views of transport officials and politicians Vilja Varho Introduction Experts have doubts about whether sufficiently effective policies

Lisätiedot

Overview on Finnish Rural network and its objectives. Rural Network Unit, Finland

Overview on Finnish Rural network and its objectives. Rural Network Unit, Finland Overview on Finnish Rural network and its objectives Rural Network Unit, Finland Sivu 1 26.5.2009 Rural Network in Finland consist of all actors under - the Rural Development Programme for Mainland of

Lisätiedot

BIMCity lyhyesti. PRE-tulosseminaari 31.8.2011. RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Anssi Savisalo

BIMCity lyhyesti. PRE-tulosseminaari 31.8.2011. RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Anssi Savisalo RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? lyhyesti PRE-tulosseminaari Built Built Environment Process Innovations Reengineering Tavoitteet Määritellä ja luoda yhteinen toimintaympäristö maankäytön

Lisätiedot

Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012

Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012 Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012 Liiketoimintamalli: taustaa (R. Jaikumar ja Barettan autotehdas) Tuottavuuden jatkuva parantaminen on mahdollista vain toteuttamalla

Lisätiedot

Kasvuyrityksen tuotekehitysportfolion optimointi (valmiin työn esittely)

Kasvuyrityksen tuotekehitysportfolion optimointi (valmiin työn esittely) Kasvuyrityksen tuotekehitysportfolion optimointi (valmiin työn esittely) Santtu Saijets 16.6.2014 Ohjaaja: Juuso Liesiö Valvoja: Ahti Salo Työn saa tallentaa ja julkistaa Aalto-yliopiston avoimilla verkkosivuilla.

Lisätiedot

HELSINKI AREA TESTBED. Martti Mäntylä, HIIT 12.3.2003

HELSINKI AREA TESTBED. Martti Mäntylä, HIIT 12.3.2003 HELSINKI AREA TESTBED Martti Mäntylä, HIIT 12.3.2003 Pääkaupunkiseudun innovaatioympäristö Pääkaupunkiseudulla hyvät lähtökohdat uusien ICTyritysten syntymiseen Innovaatioympäristöä täytyy kehittää edelleen:

Lisätiedot

INSPIRE direktiivi. Verkkopalvelut. Tapani Sarjakoski. Department of Geoinformatics and Cartography Finnish Geodetic Institute

INSPIRE direktiivi. Verkkopalvelut. Tapani Sarjakoski. Department of Geoinformatics and Cartography Finnish Geodetic Institute INSPIRE direktiivi Verkkopalvelut Tapani Sarjakoski Department of Geoinformatics and Cartography Finnish Geodetic Institute TIPY-pilottiseminaari 13.3.2007 Verkkopalvelut direktiivissä Perustelut (17)

Lisätiedot

REITTI- JA SIJAINTIALLOKAATIO-ONGELMIEN RATKAISEMINEN GEOINFORMATIIKAN MENETELMIN: ESIMERKKEINÄ MAASTOINVENTOINTIREITIT JA SAIRAALAPALVELUT

REITTI- JA SIJAINTIALLOKAATIO-ONGELMIEN RATKAISEMINEN GEOINFORMATIIKAN MENETELMIN: ESIMERKKEINÄ MAASTOINVENTOINTIREITIT JA SAIRAALAPALVELUT REITTI- JA SIJAINTIALLOKAATIO-ONGELMIEN RATKAISEMINEN GEOINFORMATIIKAN MENETELMIN: ESIMERKKEINÄ MAASTOINVENTOINTIREITIT JA SAIRAALAPALVELUT Harri Antikainen Oulun yliopisto Maantieteen laitos GEOINFORMATIIKAN

Lisätiedot

Land-Use Model for the Helsinki Metropolitan Area

Land-Use Model for the Helsinki Metropolitan Area Land-Use Model for the Helsinki Metropolitan Area Paavo Moilanen Introduction & Background Metropolitan Area Council asked 2005: What is good land use for the transport systems plan? At first a literature

Lisätiedot

Kaukokartoitusmenetelmät jokiympäristössä

Kaukokartoitusmenetelmät jokiympäristössä Kaukokartoitusmenetelmät jokiympäristössä Claude Flener Fluvial Research Group Maantieteen ja Geologian laitos Turun Yliopisto Laaserikeilaus- ja korkeusmalliseminaari 2011 Korkeusmallit jokitutkimuksessa

Lisätiedot

STOK - Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus, Posintra Oy

STOK - Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus, Posintra Oy STOK - Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus, Posintra Oy 4.5.2009 Posintra Oy Perustettu 1998 29 omistajaa, joista suurimmat: Porvoon kaupunki, Neste Oil Oyj, Osuuskauppa Osla, EM Group

Lisätiedot

Lean & BIM; tietomallintaminen integroinnin johtamisessa. Heikki Halttula, toimitusjohtaja, Vianova Systems Finland Oy

Lean & BIM; tietomallintaminen integroinnin johtamisessa. Heikki Halttula, toimitusjohtaja, Vianova Systems Finland Oy Lean & BIM; tietomallintaminen integroinnin johtamisessa Heikki Halttula, toimitusjohtaja, Vianova Systems Finland Oy Lean & BIM; tietomallintaminen integroinnin johtamisessa - Heikki Halttula, toimitusjohtaja,

Lisätiedot

Centre for Arctic Geoinnovations Jukka Teräs, Nordregio

Centre for Arctic Geoinnovations Jukka Teräs, Nordregio Centre for Arctic Geoinnovations Jukka Teräs, Nordregio Luosto Classic Business Forum 8.8.2014 Nordregio ( established in 1997) is a leading international Nordic research institute in the broad field of

Lisätiedot

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence JA CHALLENGE 18.-19.4.2013 Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence 12.11.2014 Challenges of the City of Turku What kind of city you would

Lisätiedot

Suomi innovaatioympäristönä maailman paras?

Suomi innovaatioympäristönä maailman paras? Suomi innovaatioympäristönä maailman paras? Pekka Ylä-Anttila 20.1.2011 Maailman paras? Evaluation of the Finnish National Innovation System (syksy 2009) Suomessa on edelleen hyvä ja toimiva innovaatiojärjestelmä,

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI 2006. EGLO vuosiseminaari 30.5.2006

PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI 2006. EGLO vuosiseminaari 30.5.2006 PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI 2006 Liikenteen ja logistiikan innovaatiohanke EGLO vuosiseminaari 30.5.2006 Työn tavoite Työn päätavoitteena on liikennetelematiikan kansainvälisen huippuosaamisen

Lisätiedot

Wearable sensors and Big Data. prof. Jukka Vanhala TUT / ELT Industrial Big Data 10.2.2015

Wearable sensors and Big Data. prof. Jukka Vanhala TUT / ELT Industrial Big Data 10.2.2015 Wearable sensors and Big Data prof. Jukka Vanhala TUT / ELT Industrial Big Data 10.2.2015 TUT Dept. of Electronics and telecommunication engineering The last reorganization brought together Electronics

Lisätiedot

OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI

OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI INDEX I. Regional Partnerships Official Partners of the OPEN DAYS 2014 Helsinki-Uusimaa 3 Kymenlaakso 4 Etelä-Karjala 5 Varsinais-Suomi 6 2 I. Regional

Lisätiedot

Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010. Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille

Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010. Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010 Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille LiikuTe Neuvottelukunta 02 03 2010 Vuoden 2010 lähtöruutu 1. Edetään vuosien 2007 2009 kokemusten pohjalta 2. Tapahtumia toukokuussa

Lisätiedot