Kuinka merimieheksi tultiin 1900-luvun alussa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuinka merimieheksi tultiin 1900-luvun alussa?"

Transkriptio

1 Kuinka merimieheksi tultiin 1900-luvun alussa? Merimiestatuoinnit OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS Linnéa de Laval Ruotsin merimuseon museolehtori 1

2 Kuinka merimieheksi tultiin 1900-luvun alussa? Nykyään useimmat meistä voivat matkustaa nopeasti lähes mihin tahansa. Ei tarvitse kuin hypätä lentokoneeseen, ja muutamaa tuntia myöhemmin olemme jo toisella puolella maailmaa. Sata vuotta sitten moiseen matkaan saattoi kulua useita kuukausia, ja jos mennään vielä enemmän ajassa taaksepäin, noin vuotta sitten matka maapallon toiselle puolelle saattoi kestää yli vuoden. Ennen rautatieverkon rakentamista ja lentomatkailun yleistymistä meritie oli helpoin valinta, jos tavoitteena oli päästä jonnekin kauas. Sitä paitsi matkoja on tehty moottoriavusteisesti vasta viimeiset 200 vuotta. Sitä ennen ihmiset joutuivat turvautumaan airoihin ja purjeisiin. Matkojen syyt ovat vaihdelleet vuosisatojen kuluessa. Joskus haluttiin vaihtaa, ostaa tai myydä erilaisia hyödykkeitä. Joskus matkat taas olivat vähemmän rauhanomaisia ja tarkoituksena oli valloittaa ja kolonisoida. Tällaisten matkojen tekijöitä kutsutaan usein vaihtelevasti löytöretkeilijöiksi, kauppamiehiksi, ryöstäjiksi, valloittajiksi tai kolonialisteiksi. Suurin osa laivassa olleista ihmisistä ei kuitenkaan ollut näiden ammattiryhmien edustajia, vaan monet olivat jotakin mitä nykyään kutsuttaisiin tavallisiksi merimiehiksi. Heidän tehtävänään oli varmistaa, että laiva pääsi perille nopeasti ja turvallisesti. Myös miehistön lukumäärä laivoilla on vaihdellut vuosisatojen mittaan. Se riippui aina aluksen koosta ja rakenteesta sekä siitä, mihin oltiin matkalla luvun Itä-Intiaan suuntautuneilla purjehduksilla laivan liikuttamiseen tarvittiin noin 150 hengen miehistö luvun suurissa nelimastoisissa parkeissa taas työskenteli noin miestä. Nykyään Emma Maerskin kaltaisilla moderneilla lastialuksilla on useimmiten noin 13 hengen miehistö. Merimiesammatin historiaa Merimieheksi ryhtyminen tarjosi köyhemmällekin väestönosalle mahdollisuuden nähdä maailmaa. Joskus merimieheksi ryhdyttiin vapaaehtoisesti, joskus pakon sanelemana. Usein ammatti kulki suvussa. Aina meidän päiviimme saakka merimiehen ammattiin on liittynyt suuri onnettomuusriski ja kuolemanvaara. Työskentely suurten valtamerten yli purjehtineilla aluksilla oli vaarallista. Miehiä katosi, eivätkä he koskaan palanneet kotiin. Se onkin ehkä syy siihen, miksi merimiehen ammatista on niin paljon romanttisia tarinoita. Merimiehet kaipasivat lohtua ja muuta ajateltavaa, kun myrskyn raivotessa oli pakko mennä kannelle ja kiivetä mastoihin, lämmittää täysillä kulkevaa laivaa tai jos ei koskaan pääsisikään palaamaan rakkaidensa luo. Laivaan töihin menemistä kutsutaan pestautumiseksi. Sana on alkujaan sotilastermi, joka tarkoitti henkilöstön, hevosten ja muun kaluston määrän ja kunnon tarkistamista. Tittelit ja arvot aluksilla ovat vaihdelleet vuosisatojen kuluessa. Alla on lyhyt kuvaus kansimiehen urasta 1900-luvun alussa. Itä-Intian kauppakomppanian alus(1735) pituus n. 60 m, n. 150 hengen miehistö Nelimastoinen parkki (1905) pituus n. 100 m, n. 25 hengen miehistö Konttialus (2005) pituus n. 400 m, n. 12 hengen miehistö 2

3 Matruuseja työssään yhdellä raakapuista. Laivapoika Matruusi Ei ollut lainkaan epätavallista, että merimieheksi halunnut poika pestautui laivaan ensi kertaa vain vuotiaana. Häntä kutsuttiin jungmanniksi eli laivapojaksi. Sana Jungman on alkujaan saksaa ja tarkoittaa nuorta miestä. Laivapojat olivat oppipoikia, joiden tehtävänä oli auttaa merimiehiä eri askareissa, kuten kannen pesussa, tiskaamisessa, käymälän pesussa ja purjeiden reivaamisessa. Pienemmillä aluksilla pojasta saattoi tulla kokki. Se oli epäkiitollinen ja vaikea tehtävä 13-vuotiaalle, joka ei ehkä koskaan aiemmin ollut laittanut ruokaa. Laivapojat olivat usein, joskaan eivät aina, sukua jollekin miehistön jäsenelle. Kun laivapoika oli työskennellyt laivalla jonkin aikaa, hän saattoi pestautua ensin puolimatruusiksi ja siitä vuoden kuluttua matruusiksi. Tällöin hänen katsottiin olevan koulutettu merimies. Merimiehet saattoivat työskennellä matruuseina useita vuosia tai jopa lopun ikäänsä. Matruusit hoitivat suurimman osan laivan raskaista töistä. Juuri he kiipesivät mastoihin ja raakapuille (poikittaispuomeille, joihin purjeet oli kiinnitetty) reivaamaan (vähentämään) tai sitomaan (käärimään kokoon) purjeita. Suurilla purjealuksilla se tarkoitti työskentelyä metrin korkeudella. Jos laiva sattui seilaamaan tuulisilla ja kylmillä vesillä, työ mastoissa oli hirvittävän raskasta ja vaarallista. Kiipeileminen jäätyneiden vaijereiden ja kettinkien seassa yrittämässä kääriä kokoon rännän kastelemaa raakapurjetta jääkylmässä tuulessa oli lähestulkoon epäinhimillistä. Laivapojat olivat hierarkiassa alimpana, mikä teki laivaelämästä usein rankkaa. Vanhemmat merimiehet tai päällystö saattoivat ilkeillä pojille tai rangaista heitä, jos työ ei sujunut riittävän nopeasti tai jokin meni vikaan. Suurilla purjelaivoilla osa laivapojista oli niin sanottuja prentiisejä eli päällystöoppilaita, joilla oli hieman muita laivapoikia paremmat oltavat. Matruusien muihin töihin kuului ruorissa seisominen (aluksen ohjaaminen), tähystäminen ja ennen kaikkea laivojen kunnostus. Laivaa piti käydä jatkuvasti läpi vikojen ja vaurioiden varalta. Kun alus oli laiturissa tai sitä lastattiin tai purettiin, matruusien tehtävänä oli auttaa ahtaamisessa (lastin pakkaamisessa laivaan). 3

4 Kokki Alex Elfving Hoppet av Länna -laivalla. Hän on kuvassa 13-vuotias (1925). Alex vastasi yksin kahdeksan hengen miehistön ruokahuollosta. Kokin tehtäviin kuului myös messissä tarjoilu, punkkien petaaminen ja ahterin siivous sekä puiden kantaminen. Kapteenin poika purjeemtekijän kanssa Wanja-parkin kannella Kokki/Stuertti Alipäällystö Kuten aiemmin on kerrottu, pienemmillä pursilla kokki saattoi olla 13-vuotias kokematon poika. Se oli epäkiitollista ja vaikeaa työtä sellaiselle, joka ei koskaan ollut laittanut ruokaa. Kapyysi (keittiö) oli pieni ja ahdas, ei komeroa kummempi. Ruoka aiheutti usein eripuraa laivalla. Se pilaantui helposti, koska sen säilyttäminen oli vaikeaa. Syömäkelpoisen ruuan valmistus oli lähes mahdotonta. Leipään ja jauhoihin ilmestyi hetkessä matoja, voi härskiintyi lämpimillä vesillä seilattaessa ja liha saattoi pilaantua, ellei sitä ollut suolattu ja säilötty kunnolla. Juomavedestä tuli lähestulkoon juomakelvotonta. Tuoretta lihaa voitiin ottaa mukaan oikeastaan vain, jos se vielä kulki omilla jaloillaan. Usein laivoilla olikin mukana porsas tai muutama kana. Vanhemmat, kokeneet matruusit saattoivat erikoistua joihinkin laivan töihin. Heistä tuli miehistön alipäällystöä. Alipäällystöön kuuluivat esimerkiksi seuraavat: Pursimies Pursimies vastasi laivan rungon, takiloiden ja purjeiden huollosta ja oli usein hyvin arvostettu merimies. Kirvesmies Vanhemmilla puualuksilla kirvesmies oli äärimmäisen tärkeä henkilö. Hän vastasi laivan kaikista puutöistä, kuten kannen ja rungon tiivistämisestä, ja kiipesi takilaan korjaamaan vaurioituneita kohtia. Purjeentekijä Purjeentekijä paikkasi ja korjasi purjeet, pressut ja suojapeitteet. Sekä kirvesmies että purjeentekijä olivat usein alansa ammattilaisia ja saaneet pitkän koulutuksen maissa. Suuremmilla laivoilla oli usein stuertti. Nimitys tulee englannin sanasta steward. Stuertti vastasi muonan hankkimisesta ja siitä, että se säilyi matkan ajan. Hänen tehtäviinsä kuului myös kapteenin palveleminen. Ennen vanhaan ja vielä 1900-luvun alussakin oli tavallista, että osa kapteenille maksettavasta korvauksesta kului muonahankintoihin. Niinpä kapteenin edun mukaista olikin pitää muonakustannukset alhaisina. Kitsaat kapteenit ostivat huonoja ja jo pilaantuneita raaka-aineita, mikä ei ainakaan helpottanut kokin elämää. Kun laivoja alettiin rakentaa raudasta ja metallista ja niihin alkoi ilmestyä höyrykoneita, astui uusi ammattilaisryhmä kuvaan mukaan: tunkit eli donkey-miehet donkey-kattilaksi kutsun pienen höyrykattilan mukaan. Tunkit olivat usein seppiä ja vastasivat erilaisista metallitöistä kuten vaijereiden tarkistamisesta ja metalliosien takomisesta ja paikkaamisesta. Sitä mukaa kun puuosat vähenivät laivoissa, tunkkien vastuulle siirtyivät myös kirvesmiesten tehtävät. 4

5 Ryhmäkuva koululaiva C. B. Pedersenin päällystöstä kaukomatkalla Äärimmäisenä vasemmalla perämies Sten Hallström. Toinen oikealta kapteeni Hjalmar Dahlström. Päällystö Niin kutsutut prentiisit olivat päällystöoppilaita, jotka tekivät harjoittelunsa jollakin suurista purjelaivoista. Laivapoikien tai matruusien piti harjoitella kolme vuotta, ennen kuin he saattoivat hakea merikouluun opiskelemaan perämiehiksi luvulla puolet tästä ajasta tuli suorittaa valtamerellä seilaavalla raakapurjelaivalla. Kapteeniksi pääseminen edellytti lisää harjoittelua laivalla perämiehen ominaisuudessa. Perämiehen ammatti jakaantui kolmanteen, toiseen ja ensimmäiseen perämieheen. Jokainen aste vaati koulutusjakson merikoulussa sekä harjoittelua ennen kapteenintutkintoa. Hierarkia aluksilla oli erittäin tarkka. Kapteeni oli korkealla muun päällystön ja miehistön yläpuolella. Sen vastineeksi hän oli yksin vastuussa laivasta, sen lastista ja miehistöstä varustamolle luvun alussa kapteenit vastasivat joissakin varustamoissa myös siitä, että laivalla oli lastia, mitä kuljettaa. Toisin sanoen, jos laiva oli purjehtinut lastissa esimerkiksi Australian Adelaideen, kapteenin tehtävänä oli huolehtia siitä, että laiva sai Adelaidesta myös uuden lastin kuljetettavaksi toiseen satamaan. Työajat laivalla Miehistö oli jaettu työkuntiin, ns. vahteihin. Tyyrpuuri- ja paapuurivahdit vuorottelivat. Alipäällystö, kuten kirvesmiehet, tunkit ja purjeentekijät, oli vapautettu vuorotyöstä, samoin kokki ja stuertti (jos laivassa sellainen oli). Vahtijako ei koskaan koskenut myöskään kapteenia. Vuorokausi jakautui erilaisiin työvuoroihin. Näin siksi, etteivät samat miehet joutuneet samaan vuoroon kahtena peräkkäisenä yönä. Koiravahti oli vuoroista pahin. Alla esimerkki vahtijaosta: Ensimmäinen vahti Koiravahti Aamuvahti Aamupäivävahti Iltapäivävahti Ensimmäinen puolivahti Toinen puolivahti Yhden vahtivuoron aikana miehistö vuorotteli ruorissa ja tähystystehtävissä tunnin välein. Ruorimies ohjasi laivaa vahdissa olleen perämiehen komennossa. Tähystäjä seisoi etummaisena keulassa. Yhteensä työpäivän pituudeksi tuli keskimäärin 14 tuntia vuorokaudessa, mutta pidemmät päivät eivät olleet epätavallisia. Huonolla säällä koko miehistö tuli vahdissa olleiden apuun, myös he, jotka eivät juuri silloin olleet vuorossa. Jos huono sää jatkui pitkään, saattoi lepohetkeä joutua odottamaan monta päivää. 5

6 Matkustajahöyrylaiva Waxholm I:n miehistö. Naiset laivalla Merimiehen ammatti oli miesvaltainen aina höyrylaivojen yleistymiseen asti 1900-luvun alussa. Vuonna 1911 tehtiin selvitys merimiehen ammatista. Selvitys kattoi laivaa ja yli merimiestä. Jopa 90,5 prosenttia merimiehistä oli miehiä ja vain 9,5 prosenttia naisia. Muutos oli kuitenkin tapahtumassa, olkoonkin, että pieni. Naiset työskentelivät laivoilla kokkeina, emännöitsijöinä (huolehtivat ruokahuollosta), palvelijattarina, siivoojina tai sähköttäjinä. Useimmiten he työskentelivät matkustajaliikenteessä liikennöivillä höyrylaivoilla lähellä rannikkoa, mutta jotkut palvelivat myös lastihöyrylaivoilla. Tätä tapahtui vain Ruotsissa, sillä muissa maissa ainoastaan miehet hoitivat näitä tehtäviä höyrylaivoilla. Purjelaivoilla ei työskennellyt naisia. Ensimmäiset tienraivaajanaiset työskentelivät matruuseina vasta 1960-luvulla. He saivat kestää työssään paljon. Asuminen Ennen vanhaan merimiehet asuivat usein laivan kannen alla ja aluksen keulaosissa, ns. pakassa. Kaikilla ei välttämättä ollut omaa petipaikkaa, vaan punkan saattoi joutua jakamaan toisessa vahtivuorossa olleen toverin kanssa. Myös korkeampaan päällystöön kuuluneet jakoivat hytit, ja vain kapteenilla oli aina oma hytti. Mitä ylempänä hierarkiassa merimies oli, sitä parempi asuntokin hänellä oli. Kun vuosisadan vaihteessa alettiin rakentaa suuria valtamerikelpoisia purjealuksia, alettiin niihin rakentaa myös kansirakennuksia. Kapteenin ja päällystön kansirakennukset sijaitsivat aluksen ahterin puolella. Muu miehistö nukkui makuusaleja muistuttaneissa tiloissa isomaston kohdalla ja pakan puolella, niin kutsutussa skanssissa. Ruotsin Merenkulun turvallisuuskomitean vuonna 1911 tekemän esityksen mukaan suuremmilla laivoilla tuli olla 1,4 m² lattiapinta-alaa kutakin miehistön jäsentä kohti ja pienemmillä 1,12 m². Miehistölle oli harvoin erityisiä ruokasaleja, vaan he söivät yleensä skanssissa. Joskus tilasta oli puutetta eikä käytössä ollut edes tuoleja ja pöytiä vaan merimiesten piti syödä punkassaan (sängyssään). Myös lautasia ja aterimia säilytettiin skanssissa. Skanssissa oli harvoin kamiina, joten joskus koko skanssi oli sisältä yhtä märkä ja kylmä märkien vaatteiden takia kuin ympäröivä meri. Laivoilla oli harvoin kylpy- tai pesuhuonetta. Aina käytössä ei ollut edes käymälää vaan pelkkä sanko sen korvikkeena. Tällaiset kosteat ja likaiset olot olivat otollista kasvualustaa tuberkuloosibakteereille ja muille keuhkosairauksille. 6

7 Merimies tauolla skanssissa Villapaalien lastausta Melbournessa Matkat ja seisonta-ajat kilpailivat keskenään kotimatkalla. Port Lincolnin ja Falmouthin välistä parkkien ennätystä pitää edelleen hallussaan nelimastoinen Herzogine Cecilie, joka vuonna 1936 taittoi matkan 86 vuorokaudessa. Ennen vanhaan ja vielä pitkään 1900-luvunkin puolelle merimies oli ansiotyössä vain ollessaan pestattuna laivalle. Vielä 1920-luvulla merimiehet eivät saaneet poistua laivasta sen ollessa satamassa. Näin ollen, jos merimies lähti käymään kotona laivan ollessa lähisatamassa, hänen katsottiin olevan karkulainen. Merimiehet olivatkin omanlaisiaan orjia. Koska lasti lastattiin ja purettiin aina käsin, olivat laivat satamassa huomattavasti pidempään kuin nykyään. Ei ollut mitenkään epätavallista, että suuri laiva (erityisesti purjelaiva) oli satamassa kuukauden päivät tai jopa pidempään. Kuten sanottu, joissakin varustamoissa kapteenin vastuulla oli huolehtia siitä, että laiva sai uuden lastin, kun vanha oli purettu. Laiva saattoi olla satamassa pitkäänkin, ennen kuin kapteeni onnistui tässä tehtävässään. Jos laiva joutui jatkamaan matkaansa lastitta, se tarkoitti suurta taloudellista menetystä. Joskus merimiehet lomautettiin satamassa olon ajaksi, mutta useimmiten heidän osanaan oli vain odottaa. Matkan pituus riippui aina määränpäästä ja aluksen koosta. Merkitystä oli tietysti silläkin, oliko kyseessä purje- vai höyrylaiva. Kuten johdannossa mainittiin, pitkät matkat saattoivat kestää useista kuukausista jopa vuoteen, jos määränpää oli maapallon toisella puolella. Suezin ja Panaman kanavien rakentamiseen saakka laivojen täytyi kiertää Afrikan ja Etelä-Amerikan kärjet päästäkseen Atlantille. Purjelaivat eivät päässeet läpi kanavista niiden rakentamisen jälkeenkään, ellei niitä hinattu. Uusi lasti saattoi myös muuttaa laivan reittiä. Tästä syystä merimiehet eivät useinkaan tienneet, milloin he pääsisivät taas kotiin. Kaukomatka suurella parkilla vei 1930-luvulla päivää. Pitkät matkat tehtiin usein samaa reittiä pitkin. Jos tarkoituksena oli esimerkiksi hakea vehnää Australiasta, saattoi reitti kulkea Lontoosta Hyväntoivonniemen ympäri Australian Port Lincolniin. Sieltä kierrosta jatkettiin Kap hornin ympäri matkalla takaisin kotiin. Usein laivat 7

8 Kun edellisen kappaleen purjelaivamiehistön palkkoja verrataan höyrylaivalla samana vuonna maksettuihin palkkoihin, nähdään selvästi, että uudemman tekniikan aluksilla palkatkin olivat korkeampia. Esimerkki höyrylaivalla maksetuista palkoista Ruotsin kruunuissa vuonna 1914: Kokki: 85 kruunua/kk Laivapoika: 35 kruunua/kk Matruusi: 72 kruunua/kk 1. perämies: 185 kruunua/kk Komentaja 383 kruunua/kk (Olettavasti höyrylaivan komentajalle ei kuulunut kaplaaki, mutta varmaa se ei lukujen perusteella ole. Lähde: Bjurlin, Börjesson ja Hornborg: Studier över skånska sjöfartens historia) Kuinka suuria palkat sitten olivat nykyrahassa? Palkkojen vertailu ei ole aivan helppoa, sillä vaate-, ruoka- ja vuokrakustannukset ovat nykyään erilaiset vuosisadan alkuun nähden. Ruoka kuului merimiehen palkkaan, ja asunnonhan he saivat laivasta. Palkkoja voi vertailla osoitteesta pelit-ja-multimediat/rahanarvolaskuri/ löytyvän muuntimen avulla. Ei lomia - purjehdusta päivästä toiseen säässä kuin säässä. Palkat Merimiesten palkat vaihtelivat suuresti 1900-luvun tilastotietojen mukaan. Palkan suuruus riippui varustamosta, laivan koosta, matkan määränpäästä, lastista ja siitä, oliko laiva konevoimainen vai ei. Purjelaivojen miehistöjen palkat olivat höyrylaivojen miehistöjen palkkoja alhaisemmat. Myös merimiehen taitotaso ja kokemus vaikuttivat luonnollisesti hänen palkkaansa. Kokenut ja maailmaa nähnyt ansaitsi enemmän kuin kokematon aloittelija. Vuonna 1914 purjelaivan miehistön palkat Ruotsin kruunuissa saattoivat olla seuraavat: Kokki: 45 kruunua/kk Laivapoika: 40 kruunua/kk Matruusi: 65 kruunua/kk 1. perämies: 125 kruunua/kk Kapteeni: 80 kruunua/kk Kapteenin palkka herättää kummastusta ensimmäisen perämiehen palkkaan verrattuna, mutta ero saattoi johtua siitä, että osa päällystön ja kapteenin palkoista maksettiin prosenttiosuutena lastista, ns. kaplaakina. Mitä parempaan hintaan lasti myytiin, sitä enemmän kapteeni voi ansaita. Näin todellinen kuukausipalkka saattoi olla mainittua korkeampi. Purjelaivan kokki vuonna 1914, palkka nykyrahassa: kruunua/kk, eli noin 1867 euroa/kk Purjelaivan laivapoika vuonna 1914, palkka nykyrahassa: kruunua/kk, eli n euroa/kk Purjelaivan matruusi vuonna 1914, palkka nykyrahassa: kruunua/kk, eli n euroa/kk Purjelaivan 1. perämies vuonna 1914, palkka nykyrahassa: kruunua/kk, eli n euroa/kk Purjelaivan komentaja vuonna 1914, palkka nykyrahassa: kruunua/kk, eli n euroa/kk (palkka oli alhaisempi kuin perämiehen palkka, mutta siihen tuli lisäksi vielä kaplaaki) Osittain palkat voivat vaikuttaa kohtuullisen hyviltä monien nykyihmisten palkkoihin verrattuna. Palkkaan kuului, kuten sanottu, ruoka ja asuminen matkojen aikana. Toisin kuin nykyisin merimies sai kuitenkin palkkaa vain ollessaan pestattuna laivalle. Talvella, kun laivat seisoivat, merimiehet saattoivat olla ilman palkkaa kuukausikaupalla. Eläkkeitä tai sairauskorvauksia ei oikeastaan edes tunnettu. Jotain pientä korvausta maksettiin, mutta se ei riittänyt elämiseen. Työpäivän pituus oli, kuten sanottu, keskimäärin 14 tuntia vuorokaudessa. Matkojen aikana merimiehillä ei ollut lomaa tai vapaapäiviä. Eteenpäin purjehdittiin, oli päivä tai sää mikä tahansa. 8

Ryhmätyöt OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS. Merimiestatuoinnit. Linnéa de Laval, Ruotsin merimuseon museolehtori www.sjohistoriska.

Ryhmätyöt OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS. Merimiestatuoinnit. Linnéa de Laval, Ruotsin merimuseon museolehtori www.sjohistoriska. Ryhmätyöt Merimiestatuoinnit OPETUSAINEISTO USKO, TOIVO, RAKKAUS Linnéa de Laval, Ruotsin merimuseon museolehtori 1 Ryhmä 1 Olette saaneet käteenne noin 10 tatuointikuvaa. Tatuointikuvat ovat kuvia, joita

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevan miehistön työehtosopimus

Merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevan miehistön työehtosopimus TES: 313001 Suomen Merimies Unioni SM-U ry Työehtosopimuspöytäkirja Merenkulkulaitos 6.2.2008 Merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevan miehistön työehtosopimus Osapuolet ovat uudistaneet Merenkulkulaitoksen

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Sisällys Yleistä.......................................... 1 Lippusääntö.................................. 1 Palkanmaksu merimiehen

Lisätiedot

Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen esikuvansa

Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen esikuvansa 2016 Loviisalainen Pakettijahti Österstjernan www.osterstjernan.fi Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Merenkulkulaitoksen tilastoja 6/1993. Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta Merenkullculaitos

Merenkulkulaitoksen tilastoja 6/1993. Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta Merenkullculaitos Merenkulkulaitoksen tilastoja 6/1993 Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta 1983-1992 Merenkullculaitos MERENKULKUHALLITUS Kesäkuu 1993 Tilastotoimisto Merimiestilasto 1992 Aikasarjoja vuosilta 1983-1992

Lisätiedot

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä?

Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Aikuiskoulutuksestako hyötyä työelämässä? Rita Asplund Aikuiskoulutus taantumassa? Kalevi Sorsa -säätiön Perjantaiyliopisto 28.8.2009 ETLA 1 Aikuiskoulutus eli erityisesti aikuisia varten järjestetty koulutus

Lisätiedot

50mk/h minimipalkaksi

50mk/h minimipalkaksi Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright 2012 toukokuu 21 Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta Mika Sakki 50mk/h minimipalkaksi Pyydä mahdotonta 2000 Syndika vapaa työväenlehti 1/2000 2000 2 Sisältö

Lisätiedot

Metallitanko, jonka pituus on 480 cm, jaetaan kahteen osaan. Toinen osista on 60 cm pitempi kuin toinen. Mitkä ovat osien pituudet?

Metallitanko, jonka pituus on 480 cm, jaetaan kahteen osaan. Toinen osista on 60 cm pitempi kuin toinen. Mitkä ovat osien pituudet? 1 Metallitanko, jonka pituus on 480 cm, jaetaan kahteen osaan. Toinen osista on 60 cm pitempi kuin toinen. Mitkä ovat osien pituudet? Tapa 1 Merkitään toista osaa x:llä, toista y:llä ja piirretään asiaa

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Matruusi. Arto Salo, 27 v

Matruusi. Arto Salo, 27 v Matruusi Arto Salo, 27 v Isäni on ollut merillä koko ikänsä. Ennen eläkkeelle siirtymistään hän työskenteli jäänmurtaja Kontiossa korjaajana. Myös molemmat ukkini olivat työskennelleet merillä. Olin kuullut

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Ahto aalloilla ajavi. Raahelainen priki Ahto 1867 1897. Eero Sovelius-Sovio. Lyhennelmä Anna Kippola. Laivanrakennuksen vaiheita Raahessa

Ahto aalloilla ajavi. Raahelainen priki Ahto 1867 1897. Eero Sovelius-Sovio. Lyhennelmä Anna Kippola. Laivanrakennuksen vaiheita Raahessa Eero Sovelius-Sovio Lyhennelmä Anna Kippola Ahto aalloilla ajavi Raahelainen priki Ahto 1867 1897 Laivanrakennuksen vaiheita Raahessa Salon pitäjän rannikkoseutujen talonpojat olivat aloittaneet laivanrakennustoiminnan

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

>>"Siihen meni varmaan kauan aikaa mennä Mekasta Jerusalemiin sillä eläimellä.

>>Siihen meni varmaan kauan aikaa mennä Mekasta Jerusalemiin sillä eläimellä. ISRA JA MIRAAJ Eräänä yönä, kauan aikaa sitten Mekassa, enkeli Gabriel tuli profeetan (salallaahu äleihi wa sallam) luokse. Hän leikkasi hänen rintansa avoimeksi, otti ulos hänen sydämensä, pesi sen Zam

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Ravintola-alalla kasvatetaan lisäarvoa

Ravintola-alalla kasvatetaan lisäarvoa Ravintola-alalla kasvatetaan lisäarvoa Saska Heino Helsingin Sanomat uutisoi jokin aika sitten siitä, kuinka Helsingin huippuravintoloissa vallitsevan yleisen käsityksen mukaan korvaukseton työ kuuluu

Lisätiedot

Lähetetyt työntekijät Kysymyksiä lähettävästä yrityksestä

Lähetetyt työntekijät Kysymyksiä lähettävästä yrityksestä I. Yleiset kysymykset (1 ja 2 artikla) I.2. Lähettävää yritystä koskevat kysymykset 1. 1. 1 Lähetetyt työntekijät Kysymyksiä lähettävästä yrityksestä Miten maanne lainsäädännössä määritellään työntekijä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE M/2/2007 10.10.2007 1(5) TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 Maaseudun Työnantajaliiton ja Puu- ja

Lisätiedot

Maastoliikenteen perusteita

Maastoliikenteen perusteita Maastoliikenteen perusteita Mitä on maastoliikenne? Maastoliikenne tarkoittaa moottoriajoneuvolla ajamista maastossa eli tavallisten teiden ulkopuolella. Lain mukaan maasto on maa-alue ja jääpeitteinen

Lisätiedot

MERIKARVIAN SATAMA. Satamamaksutaksa

MERIKARVIAN SATAMA. Satamamaksutaksa MERIKARVIAN SATAMA Satamamaksutaksa Satamamaksutaksaa koskevat yleiset määräykset 1. Satamamaksutaksan mukainen lasku on maksettava laskussa mainittuun eräpäivään mennessä. Viivästyskorko on korkolain

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Punaisenmeren eteläinen safari 8.- 16.11.2013

Punaisenmeren eteläinen safari 8.- 16.11.2013 Punaisenmeren eteläinen safari 8.- 16.11.2013 Kohteina: Brother Islands, Daedalus ja Elphinstone Divetravel Finland kutsuu sinut mukaan maailman luonnonkauneimmille sukellusvesille! Suuntaamme Egyptin

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Metallituotteiden valmistus. Ahtaaja jäi satamassa teräsaihioiden purkutyössä haarukkatrukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT

Metallituotteiden valmistus. Ahtaaja jäi satamassa teräsaihioiden purkutyössä haarukkatrukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT TOT-RAPORTTI 11/02 Ahtaaja jäi satamassa teräsaihioiden purkutyössä haarukkatrukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Satamassa purettiin 20 tonnin painoisia teräsaihioita laivasta. Teräsaihiot

Lisätiedot

SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY

SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY Romanit ja asuminen, Päivi Majaniemi Suomen Romaniyhdistys ry SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY Sitoutumaton, valtakunnallinen, perustettu 1967 Baȟtalo phuuriba- vanhustyön projekti RAY Au mensa IV -nuorisotyön

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken.

Olemme työskennelleet todella paljon viimeiset vuodet Iso-Britanniassa, ja ollakseni rehellinen, työ on vielä kesken. Purjeet ja riki Olemme kääntäneet tämän tekstin ruotsinkielisestä artikkelista. http://www.swe.magicmicro.org/e107_files/public/segeltips.pdf Ruotsalaiset ovat keränneet eri MM-sivustoilta artikkeleita,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS

KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(6) LIITE 3 JOHDANTO KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Työehtosopimusjärjestelmän ylläpitäminen ja kehittäminen perustuu työnantaja-

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

Käyttöopas yksityisautolle Android, ios ABAX MOBIILI

Käyttöopas yksityisautolle Android, ios ABAX MOBIILI Käyttöopas yksityisautolle Android, ios ABAX MOBIILI 2 The difference is ABAX The difference is ABAX 3 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Avaa ABAX-sovellus, ja klikkaa «Kirjaudu». Syötä käyttäjätunnuksesi ja salasanasi

Lisätiedot

Meriliikenteen miehistötuki Suomessa ja verrokkimaissa. Yksikön päällikkö Pasi Ovaska

Meriliikenteen miehistötuki Suomessa ja verrokkimaissa. Yksikön päällikkö Pasi Ovaska Meriliikenteen miehistötuki Suomessa ja verrokkimaissa Yksikön päällikkö Pasi Ovaska 1 Miehistötuki Suomessa Miehistötuen tarkoituksena on suomalaisen kauppalaivaston kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen.

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Luotsausmaksut kannetaan euroina seuraavan taksan mukaisesti: 1 000-3 000 286 572 925 1 245 1 615 1 951 2 472 3 196

Luotsausmaksut kannetaan euroina seuraavan taksan mukaisesti: 1 000-3 000 286 572 925 1 245 1 615 1 951 2 472 3 196 3376 N:o 1199 Liite 1 LUOTSAUSMAKSUT SUOMEN ALUEVESILLÄ Luotsausmaksut kannetaan euroina seuraavan taksan mukaisesti: LUOTSAUSTAKSA Luotsattavan aluksen nettovetoisuus Luotsatun matkan pituus meripeninkulmissa

Lisätiedot

Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] takuukorvauksena [garantiersättning] [ i form av garantiersättning]

Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] takuukorvauksena [garantiersättning] [ i form av garantiersättning] Tietoa Vakuutuskassalta 1/1 2010 Aktivointikorvaus [Aktivitetsersättning] takuukorvauksena [garantiersättning] [ i form av garantiersättning] Takuukorvauksena maksettava aktivointikorvaus takaa sinulle

Lisätiedot

Arvoisat ministeri Suvi Lindén

Arvoisat ministeri Suvi Lindén Arvoisat ministeri Suvi Lindén, Juha Rehula ja Paula Risikko, eduskuntapuoleen puheenjohtajat, liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan kansanedustaja 1.1.2003 tuli voimaan

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut (1) Laske 20 12 11 21. Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut a) 31 b) 0 c) 9 d) 31 Ratkaisu. Suoralla laskulla 20 12 11 21 = 240 231 = 9. (2) Kahden peräkkäisen

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Materiaali on tarkoitettu erityisesti yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus?

Lisätiedot

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

Luento 7. June 3, 2014

Luento 7. June 3, 2014 June 3, 2014 Peli, jossa on kaksi Nash-tasapainoa. Yksi tasapaino on (1; 2) ja toinen (2; 1); P1:n valinta on ilmoitettu ensin. Ensimmäinen tasapaino ei vaikuta hyvältä; se perustuu epäuskottavaan uhkaukseen.

Lisätiedot

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä

Lisätiedot

SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY

SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY Suomen Romaniyhdistys ry SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY Sitoutumaton, valtakunnallinen, perustettu 1967 Baȟtalo phuuriba- vanhustyön projekti RAY Au mensa IV -nuorisotyön projekti OKM Toimisto sijaitsee Pasilassa:

Lisätiedot

matematiikka Martti Heinonen Markus Luoma Leena Mannila Kati Rautakorpi-Salmio Timo Tapiainen Tommi Tikka Timo Urpiola

matematiikka Martti Heinonen Markus Luoma Leena Mannila Kati Rautakorpi-Salmio Timo Tapiainen Tommi Tikka Timo Urpiola 9 E matematiikka Martti Heinonen Markus Luoma Leena Mannila Kati Rautakorpi-Salmio Timo Tapiainen Tommi Tikka Timo Urpiola Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Yhteenlaskumenetelmän harjoittelua Joskus

Lisätiedot

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9)

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) Työelämä / Työlainsäädäntö ja Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) VUOSILOMALAIN MUUTOKSET 1.4.2016 Vuosilomalakia muutetaan 1.4.2016 voimaantulevalla lailla kahdella tavalla: 1. Yli neljän viikon pituisiin

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

1898-1929 Suomen luotsi- ja majakkalaitos (1918-1929 Merenkulkuhallitus) Alus palveli Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiaseman luotsikutterina.

1898-1929 Suomen luotsi- ja majakkalaitos (1918-1929 Merenkulkuhallitus) Alus palveli Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiaseman luotsikutterina. Luotsikutteri Pitkäpaasi Legendaarisen Colin Archerin suunnittelema luotsikutteri Pitkäpaasi palasi Suomeen 4. syyskuuta 2000 purjehdittuaan maailman merillä 66 vuotta. Suomen merimuseon tuki ry osti aluksen

Lisätiedot

JÄTTIhampaan. ar voitus

JÄTTIhampaan. ar voitus JÄTTIhampaan ar voitus Fossiili on sellaisen olion tai kasvin jäänne, joka on elänyt maapallolla monia, monia vuosia sitten. Ihmiset ovat löytäneet fossiileja tuhansien vuosien aikana kivistä ja kallioista

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun

Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta? - kasvihuoneilmiön voimistuminen vaikutus sääolojen vaihteluun Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 15.1.2010 Vuorokauden keskilämpötila Talvi 2007-2008

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

Klicka här, skriv ev. Undertitel

Klicka här, skriv ev. Undertitel Klicka här, skriv ev. Undertitel Vanhempainraha on vanhemmille maksettava korvaus, jotta he voisivat töissä olon sijaan olla kotona lastensa kanssa. Tätä korvausta maksetaan yhteensä 480 päivältä lasta

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

enttämestari Esko Mansikkaviita

enttämestari Esko Mansikkaviita enttämestari Esko Mansikkaviita Seppo Alakoski P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 147 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Kenttämestari

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Työtapaturmainfo: Työtapaturman ilmoittaminen 2016->

Työtapaturmainfo: Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Työtapaturmainfo: Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> TYÖTAPATURMAN ILMOITTAMINEN 1.1.2016 ALKAEN Sisältö Työtapaturman ilmoittaminen, muutokset 2016 -> Muutokset käytettäessä Yrityskansiota, If Loginia

Lisätiedot

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden ME RAKASTAMME MERTA Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden Mistä alus lähtee? Lindenin kotisatama on Halkolaituri Pohjoisrannassa. Mikä on ryhmän maksimikoko Lindenillä? Lindenillä voimme ottaa kyytiin

Lisätiedot

Englantilaistyyppinen suolalihatynnyri 1800-luvulta.

Englantilaistyyppinen suolalihatynnyri 1800-luvulta. 24 Yleisesti kaikkialla maailmassa käytetty metallivanteilla tuettu puutynnyri. Tällaisissa säilytettiin ja kuljetettiin niin tervaa kuin suolakalaakin peräpohjolasta maailmalle. Englantilaistyyppinen

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

DANIEL. Kirkonrotta Danielin tarina 1800-luvulta

DANIEL. Kirkonrotta Danielin tarina 1800-luvulta DANIEL Kirkonrotta Danielin tarina 1800-luvulta Teksti Olli Kaukonen Kuvitus Joonas Aitonurmi Kieliasun tarkastaja Kaisa Kelloniemi Asiantuntija Katri Laakkonen Julkaisu ja taitto Rauman seurakunta 2014

Lisätiedot

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014 Loviisalainen 2015 Österstjernan Pakettijahti www.osterstjernan.fi 200 ÖSTERSTJERNAN VUOTTA ÅR 1814 2014 Purjehdukset 2015 TILAUSPURJEHDUKSET Tilauspurjehduksilla alus miehistöineen on tilaajan käytössä

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2015. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan

Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan Ammattitaitoinen miehistö Matka toteutetaan miehistön mukaan (rauhallinen tai vauhdikas) Luotettava ja katsastettu vene varusteineen Useita lähtöpaikkoja

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2

Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2 Purjehdi Vegalla 1 1 Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2 Tuulen on puhallettava purjeita pitkin - ei niitä päin! Vielä menee pitkä aika, kunnes päästään käytännön harjoituksiin, joten joudutaan vielä tyytymään

Lisätiedot

Johdattelevien kysymysten tarkoituksena on totuttaa kokeen suorittaja vieraskieliseen tilanteeseen. Tätä osaa ei vielä pidä arvostella.

Johdattelevien kysymysten tarkoituksena on totuttaa kokeen suorittaja vieraskieliseen tilanteeseen. Tätä osaa ei vielä pidä arvostella. 1. Tehtäväsarja Suullinen koe koostuu kolmesta arvioitavasta osasta. Tehtävissä 2 ja 3 kokeen suorittajalla on noin puoli minuuttia aikaa tehtävien miettimiseen. Johdattelevien kysymysten tarkoituksena

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX 2 The difference is ABAX ABAX SÄHKÖINEN AJOPÄIVÄKIRJA Tähän esitteeseen on koottu vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät

Lisätiedot