OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI"

Transkriptio

1 1 Liminka: Vuosittainen raportti vuosilta ja suunnitelma vuodelle 2015 Luonnos ptlltk OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI Hyvinvointikatsaus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen keskustellaan nykyisin paljon julkisuudessa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt ilmoittavat toimivansa. Kukin hahmottaa asian ja käsitteen tavallaan, taustaansa peilaten. Hyvinvointityön hyvien käytäntöjen vahvistamisessa, kuntalaisten omavastuun toteutumisessa ja uusien toimintatapojen kehittämisessä tarvitaan koko kuntaa: kuntalaisia, yhteisöjä sekä kunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Jokainen voi vaikuttaa omilla elintavoillaan merkittävästi terveyteen ja hyvinvointiin. Vastuu hyvinvointia ja terveyttä tukevista valinnoista on jokaisella kuntalaisella itsellään. Limingan kunta pyrkii omalta osaltaan järjestämään asukkaiden hyvinvointia edistäviä palveluita eri väestöryhmien tarpeiden mukaan kunnan talouden kantokyvyn rajoissa. Limingan kunta pyrkii toimillaan siihen, että Liminka on viihtyisä ja turvallinen asuinpaikka. Lähtökohta on, että ihmisten sosiaalista hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta tulisi lisätä ja samalla vähentää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä. Keskeistä on väestön hyvää terveyttä ja toimintakykyä tukeva toiminta. Kyse on samaan aikaan terveellisten elintapojen vahvistamisesta ja erityisesti sairauksien vähentämisestä ja terveyserojen kaventamisesta. Yksi avainsanoista on ennaltaehkäisevä työ. Vain sen osaamisen kartuttamisen avulla sairaudet ja sosiaaliset ongelmat kyetään tunnistamaan ajoissa ja tarvittavat tukitoimet käynnistetään oikea-aikaisesti, siis mahdollisimman varhain. Jokaisen ihmisen ulottuvilla tulisi olla terveellinen ja turvallinen elin- ja työympäristö. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on otettu nykypäivän kuntajohtamisen ytimeen. Kunnan kaikki toiminta, päätöksenteko ja johtaminen tähtäävät lopulta ihmisten hyvinvoinnin edellytysten ja kokemusten vahvistamiseen. Tämän tunnistaminen, tunnustaminen ja saattaminen käytäntöön vaatii edelleen niin ajattelutavan kuin toimintatapojenkin uudistamista. Limingan kuntajohtamisessa on kehitetty kolmen vuoden ajan hyvinvointijohtamisen rakenteita, kuvattu vastuita ja tuotettu hyvinvointitietoa sähköisen hyvinvointikertomuksen avulla vuonna 2014 loppuneen Terveempi Pohjois-Suomi2 hankkeen tuella. Samalla on kerätty kokemusta organisoitumisesta, haettu toimintatavoille mielekästä muotoa ja kehitetty tiedonkeruun työvälineitä ja raportointia. Tavoitteena on ollut löytää juuri Limingan kokoiselle toimijalle optimaalinen tapa nivoa hyvinvointityö osaksi normaalia arkea. Prosessi on ollut antoisa ja opettavainen. Ymmärrys hyvinvointityön merkityksestä on syventynyt ja sen painoarvo johtamisen keskeisenä osa-alueena vahvistunut. Limingan kunnan vuosittaisessa hyvinvointikertomuksessa tarkastellaan ja arvioidaan edellisvuoden toteumaa, sieltä kuluvalle vuodelle siirtyneitä tai johtuvia tavoitteita, toimenpiteitä ja resursointia. Toteumassa esitetään se, miten vuosittaisessa toiminnassa on edetty valtuustokausittaiseen hyvinvointikertomukseen kirjattujen tavoitteiden suuntaan. Hyvivointikertomuksen indikaattoritiedot ovat vuosilta sen mukaan, miten ne ovat päivittyneet SotkaNetin tietoihin. Näiden lisäksi on hyödynnetty muita teemoihin liittyviä indikaattoritietoja. Hyvinvointityön kokonaiskoordinoinnista vastaa kunnanjohtaja keskeisten johtavien viranhaltijoiden ja asiantuntijatyöntekijöiden tukemana. Hyvinvointiryhmän puheenjohtajuutta hoitaa perusturvajohtaja. Lähtökohtana on ymmärrys siitä, että hyvinvoinnin edistäminen on kaikkien kuntalaisten asia ja työ on osa kuntaorganisaation työntekijöiden ja esimiesten

2 2 jokapäiväistä toimintaa. Tavoitteena on, että hyvinvoinnin edistämisen on läsnä kaikkialla ja osa normaalia rutiiniomaista työskentelyä ja päätöksentekoa toimintojen eri tasoilla. Tällöin työtä tehdään yhtä aikaa ja osana kaikkea muuta toimintaa. Tämän tavoitteen mukaisesti on vuoden 2014 aikana selvästi tapahtunut edistystä. Kuntavisiossa liminkalaisuus perustuu yhteisöllisyyteen, vastuuseen itsestä ja ympäristöstä, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja yrittäjyyteen. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen liittyy keskeisesti Limingan strategisen johtamisen päämääriin vuosille Ensisijainen vastuu omasta ja läheistensä hyvinvoinnista ja terveydestä on jokaisella ihmisellä itsellään. Kunnan tehtävänä on tukea asukkaiden hyvinvointia edistäviä valintoja sekä vahvistaa hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Kunnan ohjelmatyössä on erityisesti painotettu lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Ohjelmatyötä jatketaan kohdentaen työikäisten ja ikäihmisten hyvinvointiin. Vuoden 2014 hyvinvointikertomus ja kouluterveyskyselyjen tulokset nostavat esiin haasteita ja vahvuuksia, jotka liittyvät liminkalaisten hyvinvointiin. Liminkalaisten korkea koulutustaso, matala pienituloisuusaste ja tuloerojen tasaisuus on positiivinen lähtökohta väestön hyvinvointiin ja talouteen. Tuloeroihin keskeisimmin vaikuttavat tekijät ovat työllisyys ja työttömyys. Työttömyyden ja erityisesti nuorisotyöttömyyden lisääntymisen kehityssuunta on haaste hyvinvoinnissa, joskin nuorisotyöttömyyden vähentämisen toimenpiteet ovat jo näkyvissä. Työllä on suuri merkitys hyvinvoinnille. Merkitys ei ole pelkästään taloudellinen vaan myös työssä viihtyminen liittyy olennaisesti hyvinvointiin ja syrjäytymiskehityksen estämiseen. Vuoden 2013 alusta tuli voimaan nuorisotakuu, jonka mukaisesti alle 25-vuotiaalle työttömälle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle taataan kolmen kuukauden kuluessa töitä, koulutusta tai muita työllistymistä auttavia tukitoimia. Limingassa asutaan melko ahtaasti. Ahtaasti asuvia asuntokuntia on noin 16 % kaikista asuntokunnista. Koko maan ahtaasti asuvien määrä on 8,7 % asuntokunnista. Asunnottomia yksinäisiä ei ole. Koska Liminka on selkeästi perheiden asuinpaikka, myös yhden hengen asuntokuntia on poikkeuksellisen vähän. Limingan uusi THL sairastavuusindeksi on 101,8 ikävakioituna. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL julkisti uuden sairastavuusindeksin kesäkuussa THL:n sairastavuusindeksit (aivoverenkiertohäiriö, sepelvaltimotauti, tukiliikuntaelin, mielenterveys, syöpä ja tapaturmat) julkaistiin ensimmäisen kerran, joten niiden kehitystä ei voida vielä arvioida. Indeksissä kunkin sairausryhmän yleisyyttä painotetaan sen perusteella, mikä on ao. sairausryhmän merkitys väestön kuolleisuuden, työkyvyttömyyden, elämänlaadun ja terveydenhuollon kustannusten kannalta. Alueen indeksi on näiden painotettujen sairausryhmittäisten yleisyyslukujen keskiarvo. Indeksin arvo on sitä suurempi, mitä yleisempää sairastavuus alueella on. Koko maassa sairastavuusindeksi on 100. Tällä hetkellä tulokset ovat saatavana vain yhdeltä ajanjaksolta alueittain. Päihdehuollon palvelujen käyttö ja kustannukset näyttävät indikaattoreiden valossa pieniltä. Tässä on huomioitavaa, että päihdeongelmaisten avohuoltoa toteutetaan useassa paikassa (mielenterveysneuvolassa, vastaanotoilla ja sosiaalitoimessa) eikä kaikki toteutunut hoito tilastoidu päihdehuolloksi. Kokonaisuutena päihdehuollon avohuollon asiakkaiden vähäinen määrä ja asiakkuuksien lasku johtuu kuitenkin siitä, ettei palveluita ole tarpeeksi saatavilla. Lasten ja nuorten suuri osuus kunnan väestöstä on hyvä lähtökohta ja samalla haaste palveluiden järjestämiselle. Indikaattoritiedot kertovat lasten ja nuorten hyvinvoinnin yleiselläkin tasolla tapahtuvasta polarisoitumisesta. Yhä suurempi osa voi entistä paremmin, mutta vastaavasti eri hyvinvoinnin ongelmat ovat kasautumassa noin kymmenesosalle lapsista ja nuorista. Tämä tieto tulee myös tuoreista kouluterveyskyselyjen tuloksista vuodelta Yli vuoden työttömänä olleita oli vuoden lopussa xx ja alle 25 -vuotiaita työttömiä oli xx. Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneiden vuotiaiden osuus 0,8 % vastaavanikäisestä väestöstä on alhainen. Voidaan olettaa että aikuisiällä useimmat työttömäksi jäävät saavat ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa jolloin toimeentulotukioikeutta ei välttämättä vielä muodostu ansiosidonnaisella päivärahakaudella.

3 3 Samoin toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneiden vuotiaiden osuus 1,5 vastaavanikäisestä väestöstä on alhainen. Työttömyys luvuissa on nousua edelliseen vuoteen nähden. Limingan tilanne on parempi kuin valtakunnallisesti. Liminkalaisista 75- vuotta täyttäneistä 88,8 % asuu kotonaan. Kotona asuminen on ikäihmisille tärkeää ja valtaosa haluaa asua kotonaan niin kauan kuin suinkin on mahdollista. Kotona asumiseen liittyy vapauden ohella voimakas kokemus itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. Arvokkaan lisän kunnan tuottamiin palveluihin kuntalaisten elämänlaadun, osallisuuden ja hyvinvoinnin tukemisessa ovat tuoneet kuntalaisia edustavat yhteisöjen ja järjestöjen toiminta. Kuntalaisten omatoimisuutta ja yhteistyötä ylläpitävää toimintaa on kunta vuosittain tukenut myöntämällä yhteisöjen ja urheiluseurojen toimintaan avustuksia. Limingan kunnan tuottama palvelutarjonta ei toteudu ilman terveitä ja hyvinvoivia työntekijöitä. Kunta panostaa työntekijöidensä ja työyhteisöjensä hyvinvointiin ja se on hyvä, sillä se heijastuu välittömästi kuntalaisten saamaan palveluun. Hyvinvoivat lapset oppivat paremmin ja terveet työntekijät viihtyvät työelämässä pidempään. Toimintakykyiset vanhukset ovat onnellisempia ja voivat asua omissa kodeissaan. Terveys paitsi lisää ihmisten hyvinvointia, se on myös taloudellisesti erittäin kannattavaa. Hyvinvointija terveyserojen kasvut tulevat kalliiksi. Terveyseroja kaventamalla, ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen kautta voidaan vähentää kustannuksia ja samalla väestön työ- ja toimintakyky kohenee. Useiden tutkimusten perusteella on todettu, että 20 prosenttia väestöstä kuluttaa 80 prosenttia palveluiden voimavaroista. Terveyseroista johtuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa erityisesti sillä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien terveys kohenee. Kunnan terveydenedistämistyö ja sen aktiivisuus tulee esiin TEA -viisarissa, joka on kunnan terveyden edistämisaktiivisuutta kuvaava mittari. Tiedonkeruuta hoitaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Terveydenedistämisaktiivisuuden (TEA) ulottuvuudet kuvaavat toimintaa eri näkökulmista. Perusajatuksena on, että toimiakseen laadukkaasti ja tehokkaasti kunnan on huomioitava nämä näkökulmat. Terveyden edistämisen aktiivisuutta kuvataan muun muassa sitoutumisen, johtamisen, terveysseurannan ja tarveanalyysin, voimavarojen, yhteisten käytäntöjen ja osallisuuden kautta. Terveydenedistämisaktiivisuutta seurataan neljällä eri toimialalla: kunnan johto (kunnan strateginen johtaminen), perusopetus, liikunta ja perusterveydenhuolto. Vuosina 2013 ja 2014 tehtyjen arviointien perusteella Limingan kunnan hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen aktiivisuus on merkittävästi parantunut ja tullut näkyväksi. 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi, yhteenveto ja johtopäätökset Asukkaiden omatoimisuuden vahvistaminen 1. Sähköisten palveluiden kehittäminen: - varhaiskasvatuksessa siirrytty sähköiseen tiedoksiantoon päätöksissä - tekniset palvelut: tonttivarauksessa sähköinen järjestelmä, mahdollistaa paikannuksen - sosiaalisen median käyttöä lisätty - On liitytty earkisto ja sähköinen resepti on vakiintunut käyttöön 2. Palvelusetelin käyttöönoton laajentaminen - Palveluseteli otettu käyttöön ikääntyneiden palveluissa; tehostettu palveluasuminen ja kotihoito 3. Aukioloaikojen ja palveluverkon arviointi - poliittinen linjaus oppimisympäristöön puuttuu

4 4 - markkinoita avuttu yksityiselle palvelutuotannolle 4. Kuntalaiskyselyt - KiVa tilannekartoitus keväisin koululaisille - Toisen asteen opiskelijoiden kurssipalautteen kerääminen - Senioribarometri vuotiaille - Henkilökuljetukset ja joukkoliikennekuljetukset - Osallistuttu THL:n tekemään asiakastyytyväisyyskyselyyn äitiys- ja lastenneuvolatoiminnasta Ennaltaehkäisevän toiminnan ja varhaisen puuttumisen tehostaminen 1. Perhekeskustoiminta - Lasten, nuorten ja perheitten hyvinvointityöryhmä (hyvinvointijohtaminen) - perhetyö on keskitetty sosiaalipalveluiden yhteyteen ja toimintamallina varhainen perheiden tukeminen - perhetyötä on vahvistettu yhden työntekijän resurssilla ja ryhmätoiminnallia työmenetelmiä käyttöönottamalla - Yhteistyö järjestöjen kanssa on käynnistynyt Lasten kaste -hankkeen ja Liikkuva Liminka -hankeen myötä. 2. Lapset puheeksi -menetelmä - Lapset puheeksi -menetelmän koulutuksia on jatkettu ja menetelmää on otettu käyttöön. 3. Toisen asteen opiskelijoiden systemaattinen lukitestaus 4. Uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisten oppilashuoltoryhmien käyttöönotto/opiskeluhuoltosuunnitelma 5. Toiminnalliset ja vanhemmuutta tukevat vanhempainillat - perhevalmennuksen isätyö 6. Suun ja hampaiden terveyden painopisteen muuttaminen - käynnit suuhygienistillä ovat lisääntyneet ja suuhygienistit ovat olleet mukana mm. Esikko ryhmissä 7. Liikuntamahdollisuuksien esiintuominen ja parantaminen - Henkilöstölle on järjestetty täydennyskoulutusta; esim. Metsämörri -ohjaajakoulutus 8. Liikuntareseptin käyttöönotto - Hankerahoitusta haettu liikuntareseptin ja liikuntapalveluiden kehittämiseen - koulutettu henkilökuntaa kuntouttavaan työotteeseen Syrjäytymisen ehkäisy Osallisuuden mahdollistaminen Avustupolitiikan linjaus; vastikkeelliset avustukset, tavoitteena 3. sektorin ja kunnan yhteistyön kehittäminen - Tiivistetty yhteistyötä eri järjestöjen ja seurakunnan kanssa; vähävaraisille perheille joulurahaa ja -lahjoja - kunta mukana nuorten miesten Tie armeijaan valmennuksessa - Kerhosta kaveri kaikille hanke

5 5 Terveellisten elämäntapojen tukeminen 1. Terveyskasvatuksen ja elämäntapaohjauksen tehostaminen (perusturvapalvelut, sivityspalvelut) - on järjestetty ravitsemukseen ja tupakointiin liittyviä teematapahtumia koululaisille; Vuoden palkitut teemapäivä, Liikkuva Liminka hanke, On POP liikkua tapahtumat syksyllä, OAMK:n opiskelijoiden järjestämä hyvinvointiin liittyvät tietoiskut ja ensiapukoulutukset yms., Smokefree, Suomimies liikkuu bussi, Valio+ stipendit 2. Liikunnan ja liikkumisen tukeminen (esim. liikuntaresepti)(vastuutahona kaikki palvelut) 3. Omahoitopiste avattu uuteen terveyskeskukseen Osallisuuden tukeminen 2. Työpajatoiminta - sosiaalisen työllistämisen kehittäminen on aloitettu Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Keskeisimmät muutokset paketin Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima hyvinvointitiedossa Liminka on väestörakenteeltaan Euroopan nuorin kunta. Kunnan väestön keski-ikä on 30,6 vuotta. Väkiluvun kasvu on hidastunut. Lapsiperheitä kaikista perheistä on 61,7 %. Väestöennusteen mukaan ikääntyneiden (yli 75 v) määrä kasvaa tasaisesti ja rauhallisesti lähivuosina. Kuitenkin vuoteen 2030 mennessä ikääntyneiden määrä kaksinkertaistuu tämän hetkiseen määrään verrattuna. Väestön huoltosuhde eli huollettavien lasten ja ikäihmisten suhde työikäisiin vuonna 2013 oli 76,8. Arvo on noussut tasaisesti vuosittain. Taloudellinen huoltosuhde on 1,6 joka on 0,3 yksikköä korkeampi kuin maan keskiarvo. Tämä johtuu kunnan nuoresta väestörakenteesta.

6 6 Huoltosuhde, demografinen Liminka ,1 75,2 74, ,8 Koko maa ,3 50,6 51,5 52,9 54,3 55,7 Kempele ,4 53, ,6 59,9 Tyrnävä , ,7 74, ,7 Raisio ,2 50,6 51,2 52,1 53,8 55,3 Lempäälä ,5 54,9 55,7 58,1 59,5 61,4 Oulu ,5 45,7 46,3 47,4 48,3 49,4 Väestön koulutasomittain ilmaiseen väestön koulutustason, joka on mitattu laskemalla perusasteen jälkeen suoritetun korkeimman koulutuksen keskimääräinen pituus henkeä kohti. Liminkalaiset ovat opiskelleen keskimäärin 3,9 vuotta peruskoulun jälkeen. Tällä indikaattorilla mitattuna liminkalaiset ovat koko maahan verrattuna keskimäärin pitempään koulutettuja. Koulutustasomittain Liminka Koko maa Kempele Tyrnävä

7 7 Raisio Lempäälä Oulu Kaikki ikäryhmät Sairastavuusindeksi oli 104,8 vuonna Tämä indeksi on laskenut vuoden 2008 jälkeen lähes 12 yksikköä. Indeksi on nyt vertailukunnista korkeampi Oulussa ja Tyrnävällä. Lääkekorvausoikeusindeksi on Limingassa (117,8) korkea verrattuna vertailukuntiin. Tämä voi kuvata hyvän hoidon ja lääkehoidon piirissä olevien kuntalaisten määrää. Toisaalta arvo kuvaa sitä, että kunnassa on paljon lääkehoitoa tarvitsevia kuntalaisia. Kelan sairastavuusindeksi, ikavakioitu Liminka ,6 114,4 113,3 112,4 109,8 104,8 Koko maa Kempele ,7 107,1 105,2 102, ,5 Tyrnävä ,6 113,3 113,6 114 Raisio ,9 92,1 92,4 93,7 92,5 94,2 Lempäälä ,1 89,6 88,9 88,2 90,2 90,8 Oulu ,4 107,8 107,7 107,9 107,6 108,4 Kansantauti-indeksi (vuonna ,8) on viimeisen kymmenen vuoden aikana laskenut tasaisesti. Selkeästi edelleenkin laskusuunnassa ovat sydämen vajaatoimintaa, nivelreumaa ja astmaa kuvaavat indeksit. Sydämen vajaatoimintaa ja astmaan kuvaavat indeksit ovat kuitenkin edelleen hyvin korkeat koko maahan verrattuna. Diabetesta, sydämen vajaatoiminta ja verenpainetautia kuvaavat indeksit ovat lähteneet kasvuun vuoden 2010 jälkeen. Koko maahan verrattuna psykooseja on edelleen vähän.

8 8 Kansantauti-indeksit Diabetes 130,7 122,4 120,7 121,9 114,9 116,3 114,6 118,1 Psykoosit 98,7 103,1 92,8 82,9 76,4 83,8 80,1 79,4 Sydämen vajaatoiminta 198,0 185,0 182,0 182,2 173,8 149,0 154,0 165,9 Nivelreuma 136,8 133,4 142,6 149,7 143,9 139,1 141,4 132,1 Astma 154,2 149,2 145,6 149,1 143,8 141,1 140,1 133,6 Verenpainetauti 130,2 131,5 132,6 133,5 132,4 135,7 133,9 132,5 Sepelvaltimotauti 140,8 139,4 134,0 133,0 128,2 129,6 127,8 129,0 Yhteensä 141,3 137,7 135,8 136,0 130,5 127,8 127,4 127,2 Tuki- ja liikuntaelinsairausindeksi on Limingassa vertailukuntien korkein 152,6. Kempeleessä sama luku on 139,7 ja Tyrnävällä 116,9. Raisiossa ja Lempäälässä luku on alle 100. Indikaattori kuvaa TULE-sairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavien osuutta vuotiaasta väestöstä. Kuolleisuusindeksissä (vuonna ,6) on kunnan pienuudesta johtuen suuriakin vaihteluita. Vuoteen 2010 nähden indeksi on laskenut. Työkyvyttömyysindeksi (vuonna ,0) on noussut vuodesta 2005 lähtien ollen korkeimmillaan 124,1 vuonna Indeksi on vertailukuntiin nähden korkea, vain Tyrnävällä (123,0) arvo on koreampi. Perusterveydenhuollon avoterveydenhuollon kaikki lääkärikäynnit ovat laskeneet vuodesta 2002 vuoteen Tämän jälkeen käynnit ovat kääntyneet nousuun. Tämä kertoo lääkäripalveluiden hyvästä saatavuudesta. Päihdehuollon palvelujen käyttö ja kustannukset näyttävät pieniltä. Päihdehuoltoa toteutetaan hajautetusti useassa paikassa eikä kaikki hoito tilastoidu. Kokonaisuutena päihdehuollon asiakkaiden määrä ja asiakkuuksien lasku johtuu kuitenkin siitä, ettei palveluja ole riittävästi saatavilla. Sosiaalitoimen nettokustannukset asukasta kohden ovat lisääntyneet vuodesta 2002 lähtien 862 eurosta 1426 euroon. Kustannukset ovat vertailukuntiin nähden korkeat, mutta koko maahan verrattuna hieman matalammat. Erikoissairaanhoidon nettokustannukset ovat pysyneet kuntalaista kohden laskettuna alle alueen keskiarvon (771 euroa/asukas vuonna 2010). Painotus hoidossa on siirtynyt osastohoidoista avohoitokäynteihin. Kustannusten pitäminen kurissa on jatkuvasti haasteellisempaa vaativien hoitojen, toimenpiteiden ja lääkitysten vuoksi. Poliisin tietoon tulleet liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja liikennerikkomukset ovat olleet huolestuttavan korkeat. Vuosina 2002, 2006 ja 2010 liikennerikkomuksia on tilastoitu selkeästi enemmän kuin muina vuosina. Limingan korkeat arvot voivat johtua myös kunnan sijainnista

9 9 kahden valtaväylän risteysalueella. Liikenneturvallisuutta on parannettu tieliikennejärjestelyin (pyörätiet, alikäytävät, liikennevalot ja liikenneympyrät). Kyläkeskuksessa on huomioitu erityisesti jalankulkijat (punainen matto). Liikenneturvallisuuden parantaminen näkyy tilastoissa, arvo on matalammillaan kuin koskaan aikaisemmin ja lähestyy maan keskiarvoa. Poliisin tietoon tulleet liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja liikennerikkomukset / 1000 asukasta Liminka ,9 163,6 287,4 195,1 104,5 102,3 Koko maa ,8 91,4 93,8 93,4 80,2 81,6 Kempele ,3 45,9 60,7 50,7 46,5 38,5 Tyrnävä ,3 149,8 48,3 61,8 152,1 Raisio ,7 149,5 116,6 131,2 108,5 123,9 Lempäälä ,2 56,8 52,8 63,8 55,4 47,7 Oulu , ,9 59,5 62,8 45,8 Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet Keskeisimmät muutokset paketin Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet hyvinvointitiedossa

10 10 Kouluterveyskysely suoritetaan joka toinen vuosi peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaille sekä lukion 1. ja 2. luokan oppilaille. Viimeisin kysely on tehty vuonna Vuonna 2015 tehdään uusi kysely. Peruskoulun luokkalaisten koulu-uupumus ja väsymysovat vähentyneet vuoden 2013 kouluterveyskyselyn mukaan. Apua masentuneisuuteen on haettu enemmän ammattiauttajilta kuin aikaisempina vuosina. Avun hakijoista enemmistö on ollut tyttöjä. Tupakointi ja humalakuinen juominen sekä koulukiusaaminen ovat edelleen vähentyneet. Hengästyttävän liikunnan harrastaminen on lisääntynyt koko ajan vuodesta 2003 yläasteikäisillä nuorilla.

11 11 Kouluterveyskyselyn 2013 mukaan peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaiden huolenaiheina ovat kouluterveydenhoitajan ja koululääkärin vastaanotolle pääsy koettiin vaikeammaksi kuin edellisessä kyselyssä vuonna Lisäksi toistuva rikkeiden teko lisääntyi. Nuoret ja nuoret aikuiset Keskeisimmät muutokset paketin Nuoret ja nuoret aikuiset hyvinvointitiedossa

12 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijat kokevat terveytensä vuoden 2013 kyselyn mukaan kaikilla osa-alueilla paremmaksi kuin aikaisemmin. Myös terveystottumukset ovat parantuneet kaikilta muilta osin, paitsi ruutuaika arkipäivisin on lisääntynyt. 12

13 13 Kouluterveyskyselyn 2013 mukaan lukiolaisten huolenaiheina ovat vanhempien työttömyyden ja tupakoinnin lisääntyminen sekä perheen yhteisten ilta-ateriointien vähentyminen. Lisäksi koulussa kuulluksi tuleminen vähentyi, opiskeluun liittyvät vaikeudet lisääntyivät ja avun saaminen koulukäynnin vaikeuksiin vähentyi Työikäiset Keskeisimmät muutokset paketin Työikäiset hyvinvointitiedossa Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä on noussut ollen nyt 56,9 vuotta. Tämä on kuitenkin toiseksi matalin verrattuna vertailukuntiin. Se on kaksi ja puoli vuotta matalampi kuin koko maan keskiarvo. Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä Liminka ,4 55, ,9 Koko maa ,1 58, ,2 59,4 Kempele ,9 57,7 55,4 56,1 56,2 58,8 Tyrnävä ,4 50,7 55,3 57,3 57,8 57,9 Raisio ,1 58,4 58,6 58,1 58,9 58,2 Lempäälä ,7 58,7 59,3 59,7 58,4 58,2 Oulu ,7 56,6 56,3 55,9 56,6 56,6 Työkyvyttömyyseläkettä saavien vuotiaiden osuus vastaavan ikäisestä väestöstä on laskenut vuodesta 2010 alkaen. Pitkäaikaistyöttömien määrä on vertailukuntien alhaisin.

14 14 Pitkäaikaistyöttömät, % työttömistä Liminka ,7 14,7 21,2 20,8 17,5 16,9 Koko maa ,4 15,7 20,4 23,4 24,2 25,1 Kempele ,3 15,9 21,9 25,7 22,6 23,6 Tyrnävä ,7 11,1 14,8 13,9 16,4 20,5 Raisio ,4 7,1 10,4 14, ,3 Lempäälä ,2 16,7 20,7 20,8 20,1 27,6 Oulu ,8 17,2 21,3 22,8 23,8 24,5 Työttömät, % työvoimasta Liminka ,3 9,2 8,2 7,8 8,1 9,7 Koko maa ,3 10,2 9,4 9,8 11,3 Kempele ,1 10,2 10,1 9 9,8 11,4 Tyrnävä ,7 10,7 8,5 8,7 9,9 11,5 Raisio ,8 7,5 9,2 8,5 8 9,6 Lempäälä ,3 9,3 9,1 8 7,9 9,9 Oulu , ,6 12,2 13,1 15,2

15 15 Positiivista on, että eläkkeelle siirtymisikä on noussut ja pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut. Lisäksi työttömien määrä työvoimasta on suhteellisen matala verrattuna vertailukuntiin. Vaikuttaa siltä, että satsaus kuntouttavaan työtoimintaan on kannattavaa. Ikäihmiset Ikäihmisiä, yli 75 vuotiaita, on suhteutettuna muuhun väestöön vähän (xx yli 75 vuotiasta, 12/2014). Ikääntyneiden määrän on ennustettu kasvavan hitaasti. Määrä kaksinkertaistuu vasta vuoteen 2030 mennessä samoin kuin Tyrnävällä. Yli 75 vuotiaista asuu kotona 88,8 %, joka on valtakunnallisia tavoitteita vähemmän (Ikäihmisten palveluiden laatusuositus STM 2008). Säännöllisen kotihoidon piirissä on yli 75 vuotiaita 15,1 %, mikä pitäisi olla valtakunnallisten tavoitteiden mukaan %. Säännöllisen kotihoidon piirissä olevien määrä on kuitenkin laskenut vuodesta 2009, jolloin määrä oli n. 19 %. Keskeisimmät muutokset paketin Ikäihmiset hyvinvointitiedossa Säännöllisen kotihoidon piirissä olleet vuotta täyttäneet asiakkaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Liminka ,4 17,9 19, ,8 17,2 Koko maa ,3 11,8 12,2 11,9 11,9 Kempele ,6 13,4 16,1 15,4 13,5 13 Tyrnävä ,3 11,4 13,5 12,9 13,9 13,1 Raisio ,1 7,4 7,7 7,3 7,5 8,5 Lempäälä ,2 9, ,7 10,1 9,4 Oulu ,2 14,9 13,3 14,4 13,9 14,3 Yhteensä laitoshoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa on yhteensä 11,2 % yli 75-vuotiaista. Tämä on huomattavasti enemmän kuin valtakunnallisissa tavoitteissa.

16 16 Vanhainkodeissa tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksissa olevat 75 vuotta täyttäneet , % vastaavanikäisestä väestöstä Liminka ,2 6,5 6,1 Koko maa ,9 5,4 4,7 4,4 3,8 3,1 Kempele ,6 2 2,3 2 2,6 1,2 Tyrnävä ,8 7,5 6,7 3,8 4,1 2,7 Raisio ,6 5,2 4,8 4,2 3,5 3,4 Lempäälä ,7 5,7 6 5,9 5,2 5,5 Oulu ,8 5,8 5,7 5,7 5,3 4,8 Ikäihmisten palveluiden kehittäminen, perusturva Palvelurakenteen muuttaminen lain ja suositusten mukaiseksi 1. Ikäihmisten palvelutarpeen kartoitusta ja palveluohjausta tehostetaan RAI-toimintakykymittari on otettu käyttöön kotihoidossa ja palvelutarpeen arvioinnissa. Ympärivuorokautisen palveluasumisen RAI-koulutukset on pidetty. Vuonna 2014 otettiin käyttöön hoitosuunnitelmaosio. Sekä tehostettuun palveluasumiseen että kotihoitoon on laadittu kriteerit. Kotihoidossa on otettu käyttöön Effica-kotihoito. 2. Päivätoiminnan aloittaminen vuonna 2013 Päivätoiminta alkoi maaliskuussa Päivätoiminnassa on tällä hetkellä yksi ohjaaja (lähihoitaja-sosionomi). Ryhmät kokoontuvat maanantaista torstaihin säännöllisesti klo Aluksi ikäihmisten mukaan saaminen ryhmään oli haasteellista, mutta tällä hetkellä ryhmät ovat täynnä. Ryhmäkoko maksimissaan on yhdeksän henkilöä. Päivätoiminnan tarve määritellään yksilöllisesti, joten käyntikertoja on yhdestä kolmeen kertaa viikossa. Tulevaisuudessa päivätoimintaa tulee kehittää siten, että ryhmäkokoa voidaan suurentaa. Tämä tarkoittaa toisen ohjaajan resursointia, joka voisi olla esimerkiksi fysioterapeutti. Näin saataisiin tuettua ikääntyneen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kotona selviytymistä. 3. Laitoshoidon purkaminen, korvataan tehostetulla palveluasumisella Palvelurakenteen kartoitus tehtiin vuonna Tällöin arviointiin ympärivuorokautisten hoivan tarve vuoteen 2030 saakka. Palvelukeskus-hanke käynnistyi 2013 ja kuntakeskukseen päätettiin rakentaa tehotetun palveluasumisen yksikkö. Samaan yhteyteen tulee tilat ikääntyneiden päivätoiminnalle, kotihoitoyksikölle ja ikäihmisten neuvolalle. Rakennustyöt alkavat vuonna Virikkeiden ja viihtyvyyden lisääminen 1. Vanhuspalveluissa yhteistyön kehittäminen järjestöjen, vapaaehtoisten ja kunnan omien palveluiden kanssa (perusturva- ja sivistyspalvelut) Lukion vapaaehtoistyön kurssilaiset käyvät Ala-Temmeksen vanhainkodilla. Sydänyhdistyksen kanssa on ollut keskustelua, että he voisivat osallistua vapaaehtoistyöhön. 2. Ikäihmisille suunnattujen kirjastotuokioiden aloittaminen (sivistyspalvelut)

17 17 3. Oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö 4. Kuntoilulaitteita keskustan puistoon (tekniset palvelut) OSA II TULEVAN VUODEN SUUNNITTELU 2. Kuntastrategian painotukset ja linjaukset Limingan visio 2020 Liminka on itsenäinen asukkaan dynaaminen kaupungin ja maaseudun kohtaamispaikka, jossa uusiutuva palveluverkosto luo viihtyisää ja turvallista tulevaisuutta. Uusi liminkalaisuus perustuu yhteisöllisyyteen, vastuuseen itsestä ja ympäristöstä, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja yrittäjyyteen Limingan kunnan arvot ovat luovuus, asukaslähtöisyys, kustannustietoisuus ja vastuullisuus. Strategiset päämäärät Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen 1. Asukkaiden omavastuun vahvistaminen 2. Ennalta ehkäisevän toiminnan ja varhaisen puuttumisen tehostaminen 3. Syrjäytymisen ehkäisy 4. Työllisyyden edistäminen 5. Kansantautien väheneminen 6. Ikäihmisten palveluiden kehittäminen 3. Hyvinvoinnin edistämistä tukevat ohjelmat ja suunnitelmat Limingan kunnan kuntastrategia Kaavoitus Oulun seuden ja valtion välinen aiesopimus, MALPE Turvallisuussuunnitelma Lastensuojelusuunnitelma Valmiussuunnitelma Perusopetuksen opetussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Limingan kunnan esiopetussuunnitelma Neuvolatoiminnan suunnitelma Perhe- ja lähisuhdeväkivallan toimintasuunnitelma Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma vuoteen 2025 Seudullinen päihdesuunnitelma, SEPÄ Hoitoa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden, Ikähoiva-työryhmän muistio, STM 2011 Pohjois-Pohjanmaan liiton hyvinvointisopimus Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna 1) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Asukkaiden omavastuun vahvistaminen Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit Palveluiden muotoilu asukaslähtöisiksi 1. Kuntalaistilaisuudet 2. Liikuntapalveluiden kehittäminen 3. Nuorisopalveluiden kehittäminen 4. Asiakaskyselyt 2) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Olemassa olevin resurssein Hankeresurssi Sähköisten työvälineiden käyttö 1. Käytössä olevat sähköiset ohjelmat. Käytön aktiivisuus. 2. Palvelusetelin käyttäjien määrä suhteessa kriteerehin. 3. Saavutettavuus 4. Vastausten määrä. Tulosten hyödyntäminen Ennalta ehkäisevän toiminnan ja varhaisen puuttumisen tehostaminen Tavoitteet Toimenpiteet ja Resurssit Arviointimittarit

18 18 Perheiden ja vanhemmuuden tukeminen Liikuntamahdollisuuksie n esiintuominen ja parantaminen vastuutaho 1. Jatketaan perhetyön kehittämistä. 2. Lapset puheeksi -menetelmä, kouluttaminen ja juurruttaminen jatkuu(perusturva- ja sivistyspalvelut) 3. Toiminnalliset ja vanhemmuutta tukevat työmenetelmät. (sivistyspalvelut ja perusturvapalvelut) 4. Suun ja hampaiden terveyden edistämistä edelleen vahvistetaan.(perusturvapal velut) 1. Lasten ja nuorten liikkuminen huomioidaan varhais- ja opetussuunnitelmien päivityksessä.(sivistyspalvel ut) 2. Liikuntapalveluiden kehittämissuunnitelman valmistuminen ja toimeenpano. 3.Liikunta elämäntavaksi - Koko kunta liikkuu -tempaus yksi kuukausi keväällä ja toinen syksyllä. 4. Liikuntareseptin käyttöönotto Yhteistyössä järjestöjen ja seurakunnan kanssa. Koulutus Olemassa olevin resurssein 1. Toimintamallin käyttöönotto 2. Menetelmän käyttö 3. Toimintamallien käyttö 4. hampaiden harjaaminen (kouluterveys-kysely) Kasvatus- ja perheneuvonnan asiakkaat vuoden aikana/ 1000 alle 18 -vuotiasta Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä vuotiaita vuoden aikana, % vastaavan ikäisestä väestöstä Kouluterveyskysely (Vanhemmuuden puutetta) Erityisen tuen piirissä olevien määrä varhaiskasvatuksessa ja koulussa Tehostetun tuen piirissä olevien määrä Etsivänuorisotyön asiakasmäärä Kouluterveyskysely (Ei yhtään läheistä ystävää, koulukiusaamisen määrä, keskivaikea tai vaikea masentuneisuus) ESH:n avohoitokäynnit lasten psykiatrialla ja nuorisopsykiatrialla Psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät, vuotiailla Suunnitelma ja sen käyttöönotto Määräraha varaaminen talousarvioon Olemassa olevin resurssein Toteutumisaste 4. Reseptien määrä ja reseptin noudattaminen 5. Alle 5 km:n kuljetuksessa olevien määrä ja määrän muutos Kouluterveyskyselystä: - Harrastaa hengästyttävää liikuntaa vapaa-ajalla korkeintaan 1h viikossa, % 8. ja 9. luokan oppilaista - Koettu terveydentila - Ylipaino - THL:n terveyden

19 19 5. Kuljetusetuuksien uudelleen arviointi - hyötyliikunnan lisääminen koulumatkoihin (Hallinto- ja sivityspalvelut) 6. Liikuntapolut ja -reitit edistämisen aktiivisuus (TEA viisari) strategisessa johtamisessa, perusopetuksessa, perusterveydenhuollossa ja liikuntatoimessa. 3) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Syrjäytymisen ehkäisy Tavoitteet Osallisuuden mahdollistaminen LISÄÄ KULTTUURI! Osallisuuden tukeminen 1. Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit 1. Kaikkien ikäryhmien Olemassa olevin Harraste- ja palveluoppaan resurssein kehittäminen ja Koulutus päivittäminen (kaikki Määräraha palvelut) talousarvioon 2. Etsivänuorisotyön ja koulun yhteistyön tiivistäminen(sivistyspalvel ut) 3. Lapset puheeksi -menetelmä, koulutus ja juurrutus jatkuu (perusturva- ja sivistyspalvelut) 4. Avustupolitiikan linjaus; vastikkeelliset avustukset, tavoitteena 3. sektorin ja kunnan yhteistyön kehittäminen 5. Hanketyön hyödyntäminen, mm. Taiku 6. Ikäihmisille kokoontumispaikka 7. Kansalaisopiston kurssitarjonnan uudistaminen 8. Koulun kerhotyö-hanke 9. Kulttuuriopetussuunnitelma n laatiminen Etsivänuorisotyö(sivistyspal velut) 2. Sosiaalisen työllistämisen kehittäminen jatkuu. 3. Lapset puheeksi -menetelmä, koulutus ja juurrutus jatkuu (perusturva- ja sivistyspalvelut) 4. Jatko-opiskelupaikan löytyminen kaikille peruskoulun päättäneille (sivistyspalvelut) 5. Omaehtoisen toiminnan edistäminen (kaikki osastot) Oppilaskuntatoiminnan juurruttaminen myös alaluokilla. Olemassa olevat etsivät nuorisotyöntekijät Työsuunnittelijan työpanos Koulutus opinto-ohjaajat Arviointimittarit 1. Oppaan ajantasaisuuden arviointi 3. Menetelmän käyttö Kouluterveyskyselyn osallisuusindikaattorit, joista tällä hetkellä hyvinvointikertomuksessa seurataan ei yhtään läheistä ystävää, % lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista (lisää; 8. ja 9. luokan oppilaat) 4. Avustusten määrä Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17 vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 vuotiaat, % vastaavan ikäisestä väestöstä Huostassa olleet 0-17-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Nuorisotyöttömät, % vuotiaasta työvoimasta Työttömät, % työvoimasta

20 20 Nuorisovaltuuston jäsenten osallistuminen lautakuntatoimintaan. Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet vuotiaat ja vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 3. Menetelmän käyttö 4. Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Työllisyyden edistäminen Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Yhteistyön kehittäminen elinkeinoelämän ja koulutustahojen kanssa 1. Sosiaalisen työllistämisen kehittäminen jatkuu 2. Kumppanuuksien kehittäminen yritysten ja 3. sektorin kanssa 3. Työllistämisen suunnitelma "Työvoimapalvelukeskuksen" rakentaminen 5. Yrittäjyyskasvatuksen vahvistaminen perusopetuksessa, mm. Innokylän oppimisverkosto 6.Kunnan hankinnoissa edistetään paikallisten tuotteiden ja palveluiden hankkimista mahdollisuuksien mukaan 7. Innolukio-toiminnan kehittäminen Resurssit Olemassa olevin resurssein Hanketoiminta, EU-rahojen hyödyntäminen Työsuunnittelija Yrittäjien hankinta-asiamies -hanke Innokylä Arviointimittarit Yritysten määrä Työpaikkojen määrä Nuorisotyöttömyys Työttömyys Yritysten määrä Työpaikkojen määrä Kävijöiden määrät 4. Tapaamisten toteutuminen 5. Työttömien määrä 5) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Kansantautien väheneminen Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Terveellisten elämäntapojen tukeminen HOX kouluruokailu 1. Terveyskasvatuksen ja elämäntapaohjauksen tehostaminen 1.1 Ravitsemuskasvatus (ruokahuoltopäällikkö, opettajat) - Kunnan ravitsemuspalveluissa käytetään uusittuja suomalaisia ravitsemussuosituksia - videovälitteinen painonhallintaryhmä - kunnan neittisivuille hyvinvointisivusto 1.2 Liikunta elämäntavaksi 1.3 Tupakoimattomuus - Limingan kunta on savuton kunta Resurssit Henkilöstön kouluttaminen, uusien menetelmien löytäminen ja käyttöönotto (OTA-koulutus, sosiaalinen media) Suositaan kotimaista ja lähiruokaa kaikissa kunnan ruokahuollon toimipisteissä Arviointimittarit Kelan sairastavuusindeksi, ikävakioitu THL:n sairastavuusindeksi, ikävakioitu Kansantauti-indeksi vakioitu Mielenterveysindeksi, ikävakioitu Kouluterveyskyselyn elämäntapamittarit (koettu terveydentila, ylipaino, hengästyttävän liikunnan harrastaminen, alkoholin käyttö, tupakointi)

21 21 2. Uudet ravitsemussuositukset LAKU-viikolle ruokakulttuuripäivä 3. Psyykkisen terveyden ja sosiaalisen turvallisuuden parantaminen 4. Liikunnan ja liikkumisen tukeminen - kartta erilaisista liikuntareiteistä nettisivuilta helposti löydettäväksi (liikuntapaikat, kulttuuripolku, maankohoamisenpolku jne.) g. Hyvinvointi- ja terveystapahtumat Taiteilua tapahtuman yhteydessä leipää ja sirkushuveja, johon liittyy ravitsemukseen ja liikuntaan liittyvä tapahtuma (tulossa jonakin perjantaina syyskuussa) 6) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Tavoittee Toimenpiteet ja Resurssit t vastuutaho Palvelura kenteen muuttami nen lain ja suositust en mukaisek si 1. Palvelutarpeen kartoituksen ja palveluohjauksen tehostaminen (perusturvapalvelut) 2. Päivätoiminnan vakiinnuttaminen(per usturvapalvelut) 3. Tehostetun palveluasumisen laajentaminen ja uudistaminen (perusturva-, tekniset ja hallintopalvelut) "Virikkeid 1. vanhuspalveluissa en ja yhteistyön viihtyvyy kehittäminen den järjestöjen, lisäämine vapaaehtoisten ja n" kunnan omien palveluiden 1.Koko henkilökunta käyttää toimintakyky mittaria (Raisoft-ohjel ma) 2. Tilat, henkilöstöresu rssi ja yhteistyö kunnan sekä kolmannen sektorin kanssa 3. Uuden palvelukeskuk sen rakennuttamin en kunnan ja kiinteistökehit yshankkeen tuella/ avulla 1. Olemassa olevin resurssein 2. Olemassa olevilla resursseilla ja vapaaehtoisty Arviointimittarit Käyttösuunnitelmaseuran nassa olevat ikäihmisten laatusuosituksen mukaiset mittarit. (Kaikki ikäihmisten mittarit, täydennettynä käyttösuunnitelman mittareilla?) Päivätoim innassa kävijöide n määrä Kotona asuvat

22 22 kanssa(perusturvaja sivistyspalvelut) 2. Ikäihmisille suunnattujen kirjastotuokioiden aloittaminen (sivistyspalvelut) 3. Oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö 4. Ikäihmisille tietotekniikka yms. taitoja ö sekä kolmas sektori 3. Olemassa olevin resurssein 75 vuotta täyttänee t, % vastaava nikäisest ä väestöstä Yksinasu vat 75 vuotta täyttänee t, % vastaava nikäisest ä asuntovä estöstä Säännölli sen kotihoido n piirissä olleet 75 vuotta täyttänee t asiakkaat, % vastaava nikäisest ä väestöstä OSA III VALTUUSTOKÄSITTELY 5. Hyväksyminen osaksi kunnan toiminta- ja taloussuunnitelmaa Hyväksytty valtuustossa osaksi kunnan toiminnan ja talouden suunnittelua

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 1. Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation suosittelemat indikaattorit kunnille Väestön taustatietoja kuvaavat indikaattorit Kokonaisväestömäärä

Lisätiedot

LIMINGAN HYVINVOINTIKATSAUS VUOSI 2015

LIMINGAN HYVINVOINTIKATSAUS VUOSI 2015 1 LIMINGAN HYVINVOINTIKATSAUS VUOSI 2015 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt toimivat. Hyvinvointityön hyvien käytäntöjen vahvistamisessa,

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Vuosittainen raportti vuosilta ja suunnitelma vuodelle 2015 OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI

Vuosittainen raportti vuosilta ja suunnitelma vuodelle 2015 OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI LIMINGAN HYVINVOINTIKERTOMUS 1 Vuosittainen raportti vuosilta 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI Hyvinvointikatsaus Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Mitä järjestöjen ja julkisen kumppanuudella saavutetaan?

Mitä järjestöjen ja julkisen kumppanuudella saavutetaan? Mitä järjestöjen ja julkisen kumppanuudella saavutetaan? Palvelujohtaja Väestö ja väestörakenteen muutos Väestöä ja väestön ikärakennetta koskevat tiedot luovat lähtökohdat hyvinvoinnin seurannalle ja

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Pelkosenniemi 15.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

LIMINGAN KUNNAN LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS JA HYVINVOINTISUUNNITELMA VALTUUSTOKAUDELLE 2013 2016

LIMINGAN KUNNAN LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS JA HYVINVOINTISUUNNITELMA VALTUUSTOKAUDELLE 2013 2016 LIMINGAN KUNNAN LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS JA HYVINVOINTISUUNNITELMA VALTUUSTOKAUDELLE 2013 2016 14.1.2014 Sisällys Tiivistelmä... 3 1. Hyvinvointitiedon yhteenveto ja johtopäätökset... 4 1.1 Kunnan rakenteet,

Lisätiedot

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015. Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015. 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015. Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015. 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015 Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen Limingan kunta järjestää laadukkaat ja asukaslähtöiset lakisääteiset peruspalvelut. Muita

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

x x x x Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17- vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä

x x x x Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17- vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä Syrjäytymisen ehkäisy -työryhmän yhteenvetotaulukko Kehittämiskohde Keinot Seuranta 31.8.2013 Aikataulutus Seuranta, mittari Vastuutaho 2012 2013 2014 2015 Lapsiperheiden hyvinvointi Perhevalmennuksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2016. Tiivistelmä

Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2016. Tiivistelmä Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2016 Tiivistelmä Johdanto Terveydenhuoltolain 12 :n mukaan kunnan on raportoitava valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016 Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen Sähköinen hyvinvointikertomus Erityisasiantuntija Anne Sormunen 1 = Tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus ja prosessit elinvoima, rakenne ja talous

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850 TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon yksikkö Kehittämispäällikkö Merja Haapakorva-Kallio, p. 040 142 6919 Sähköposti: etunimi.sukunimi@lpshp.fi 3.6.2015 1 Alueellisen Hyte-työn painotukset

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen.

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen. Sosiaali- ja terveystoimen strategisen palvelusopimuksen mittarit YDINPROSESSI: LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN SPS: Tuetaan lasten ja nuorten normaalia kasvua ja kehitystä Lastensuojelun asiakkaana

Lisätiedot

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi - OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA 2009-2012 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Väestörakenteeltaan Vihti on lapsiperhevaltainen kunta. Ikääntyneen väestön osuus

Lisätiedot

LIMINGAN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti valtuustokaudelta ja suunnitelma vuodelle 2017

LIMINGAN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti valtuustokaudelta ja suunnitelma vuodelle 2017 LIMINGAN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti valtuustokaudelta 2013 2016 ja suunnitelma vuodelle 2017 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yleisesti hyväksytty tavoite, arvo, jonka eteen yksilöt ja yhteisöt

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomi LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS - 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Terveyden edistämisen työskentelyjakso: Terveydenedistämisen painopisteiden valinta ja terveydenedistämisen toimintaohjelma Kemijärvellä Tavoite

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

2014 Toimintakertomus

2014 Toimintakertomus sosiaalilautakunta 29.1.2015 1 2014 Toimintakertomus 2.6 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä

Lisätiedot

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 Lapsiperheet, % perheistä Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 0 15 vuotiaat, % väestöstä Nokia : 20.6 Kaarina : 20.1 Raisio : 16.9 Naantali : 16.9 Turku : 13.6 16 24

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN 29.5.2015 Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi 1 6/4/201526.3.2013 2 INDIKAATTORITIETOA HYKS ERVAN 75+ -VUOTIAISTA AINEELLINEN HYVINVOINTI Indikaattori HYKS

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Lapset ja lapsiperheet

Lapset ja lapsiperheet 1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen 6 Kirkkonummi 7 LOST 8 Hanko ja Raasepori 9 Tiivistelmät väestöryhmiä

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Dnro:504/00.01.01/2015 Hyvinvointi-indikaattorit 2003-2013 Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman 2012-2013 tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Vertailuun on valittu hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

ARTTU-tutkimuskunnat suurennuslasissa: - case Hämeenlinna. Paras-ARTTU kuntaseminaari 11.5.2010 Kuntatalolla

ARTTU-tutkimuskunnat suurennuslasissa: - case Hämeenlinna. Paras-ARTTU kuntaseminaari 11.5.2010 Kuntatalolla ARTTU-tutkimuskunnat suurennuslasissa: - case Hämeenlinna Paras-ARTTU kuntaseminaari 11.5.2010 Kuntatalolla Tutkimushavaintoja Case Hämeenlinnasta Talousmodulin havaintoja Hämeenlinnasta 1. Väestö- ja

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS JA KAUPUNKISTRATEGIA Ensimmäinen laaja hyvinvointikertomus hyväksyttiin 17.5.2013 Kaupunkistrategia 2013-2017 hyväksyttiin valtuustossa

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa info 23.11.2011, Mikkeli Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori, ma. Mikkelin kaupunki Esityksen

Lisätiedot

SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE

SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE SOTE-SOPAN ALKUPALOJA JA KUNNON JÄLKKÄRIT MAAKUNNAN HYVINVOINTIOHJELMA LEIKKUULAUDALLA Suvi Helanen suunnittelija PPSHP Tellus Innovation Arena 14.04.2016, Oulun yliopisto Kansansairauksien

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info )

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info ) Mielenterveys ja päihdeohjelman laadinnassa koottuja indikaattoritietoja nykytilanteesta Rovaniemellä elokuu 2011/TK Mielenterveys ja päihdeindikaattoreita v.2008 20010 vertailutietoa : koko maa, Lappi,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ.

RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ. RAJOITTUNUT TOIMINTAKYKY, HENKILÖKUNNAN JA ASUKKAIDEN ROOLI TURVALLISUUSTYÖSSÄ. 10.12.2014 Seppo Tuominen 2 MEHILÄINEN Perustehtävä: Yhdessä luomme parempaa terveyttä ja hyvinvointia Visio: Sosiaali- ja

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018

LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.1.2016 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015 2018

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

15 15.03.2016. KOULJAOS 15 Suomenkielinen koulutusjaosto 15.3.2016 Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja Kurt Torsell, kurt.torsell(at)sipoo.

15 15.03.2016. KOULJAOS 15 Suomenkielinen koulutusjaosto 15.3.2016 Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja Kurt Torsell, kurt.torsell(at)sipoo. Suomenkielinen koulutusjaosto 15 15.03.2016 Sipoon kunnan hyvinvointikertomus 2013-2016 lausuntopyyntö KOULJAOS 15 Suomenkielinen koulutusjaosto 15.3.2016 Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja Kurt

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP Sopimusohjauksen kehysseminaari 29.4.2015 Mitä suomalaiset sairastavat? Suomessa suurta alueellista vaihtelua Sairastavuudessa Kuolleisuudessa

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman prosessi Limingan kunnassa. Varhaiskasvatusjohtaja KM, LTO Minna Kärkkäinen 11.9.

Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman prosessi Limingan kunnassa. Varhaiskasvatusjohtaja KM, LTO Minna Kärkkäinen 11.9. Lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman prosessi Limingan kunnassa Varhaiskasvatusjohtaja KM, LTO Minna Kärkkäinen 11.9.2013 ODL, OULU Liminka kasvukunta Oulun seudulla Noin 10 000 asukkaan kunta, ikärakenteeltaan

Lisätiedot

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere-talo 4.5.2015 Kari Hakari johtaja tilaajaryhmä

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Eila Metsävainio Sisältö Kunnan nykytila, väestörakenne Suunnitelmakausi 2010-2012 Terveyden edistämisen haasteita Keminmaan kunnan visio Ihmisten hyvinvoinnin,

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNNAN HYVINVOINTIKATSAUS: VUOSITTAINEN RAPORTTI VUOSILTA 2013-2014 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2015

TYRNÄVÄN KUNNAN HYVINVOINTIKATSAUS: VUOSITTAINEN RAPORTTI VUOSILTA 2013-2014 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2015 TYRNÄVÄN KUNNAN HYVINVOINTIKATSAUS: VUOSITTAINEN RAPORTTI VUOSILTA 2013-2014 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2015 AIHEITA Terveydenhuoltolaki Tyrnävä strategia Terveyteen vaikuttavia tekijöitä Indikaattoriotoksia

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila Hiiden alueen hyvinvoinnin tila 30.8.2007 Eija Tommila Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvuus uusiin palvelurakenteisiin Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan yksilöille riittävät sosiaali-

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi

Lisätiedot

PTL 24.10.2013 161 Liite 2 900/05.09.00/2013. Kirkkonummen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2013 2017

PTL 24.10.2013 161 Liite 2 900/05.09.00/2013. Kirkkonummen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2013 2017 0 PTL 24.10.2013 161 Liite 2 900/05.09.00/2013 Kirkkonummen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2013 2017 14.10.2013 1 2 Sisällys 1 JOHDANTO...1 2 KIRKKONUMMEN LASTENSUOJELUN VISIO... Virhe.

Lisätiedot

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT FINAL 14.3.2016 = liikunta-indikaattoreita MaMu = maahanmuutto - = mielenterveys = mukana nykyisessä Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot