KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 8.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 8.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI 2013-2014"

Transkriptio

1 KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 8.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI

2 SINULLE, KAHDEKSASLUOKKALAINEN Tämä tietopaketti on tarkoitettu peruskoulun yläkoulun 8.- luokkalaisille ja heidän huoltajilleen antamaan tietoa 9. luokan opinto-ohjelmasta sekä auttamaan huoltajaa ja oppilasta valinnaisaineiden valinnassa. Mieluisat valinnaisaineet motivoivat toivottavasti myös muiden aineiden opiskelussa. Perehtykää huolella valinnaisainetarjontaan. Opiskeluryhmät muodostetaan nyt tehtyjen valintojen perusteella ja muutoksia tehdään vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa. OPETUSSUUNNITELMA Koulumme opetussuunnitelma on laadittu valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden ja tuntijaon yleisten edellytysten sekä kunnan kieliohjelman pohjalle. Kahden tunnin valinnaisaineet vuosiluokilla 8 9 ovat Haukiputaan kouluilla samankaltaiset. Valinnaisaineissa on painotettu opetussuunnitelman hengen mukaisesti taito- ja taideaineiden sisältöjä. Oppilaille halutaan tarjota laaja mahdollisuus valita omaa kehittymistä tukevia aineita. Vuosiluokalla yhdeksän tarjottavat yhden tunnin valinnaisaineet, ns. lisäkurssit, koulut rakentavat itse. OPPILASARVIOINTI Kaikki yhteiset aineet, oppilaanohjausta lukuun ottamatta, arvioidaan numeroin (4-10). Kaikki ne valinnaiset aineet, jotka muodostavat yhtenäisen, vähintään kahden vuosiviikkotunnin oppimäärän arvioidaan myös numeroin. Valinnaisaineiden arvioinnin perustaksi on laadittu hyvän oppimisen kriteerit arvosanalle 8. Huom. Mikäli oppilaan huoltaja pyytää kirjallisesti, ettei oppilaan päättötodistukseen merkitä numeroarvosanaa valinnaisesta A2- tai B2-kielestä, numeroarvosana jätetään pois ja todistukseen laitetaan poisjätetyn arvosanan tilalle merkintä "hyväksytty". Kahdeksannella luokalla 9. luokkaa varten valittavat lisäkurssit, yhden vuosiviikkotunnin valinnat, arvioidaan sanallisesti merkinnällä hyväksytty/hylätty. Mikäli sanallisesti arvioitu valinnainen oppiaine katsotaan jonkin yhteisen oppiaineen syventäviksi opinnoiksi, suoritus voi korottaa kyseisen oppiaineen arvosanaa.

3 YLÄKOULUN TUNTIJAKO Oppilaan opinto-ohjelma koostuu yhteisistä aineista, valinnaisaineista ja lisäkursseista. YHTEISET AINEET Yhteiset aineet Yht. äidinkieli A1-kieli / englanti B1-kieli / ruotsi matematiikka biologia, maantieto terveystieto 1,5 1,5 0 3 fysiikka, kemia uskonto tai elämänkatsomustieto historia yhteiskuntaoppi musiikki kuvataide kotitalous tekninen/ tekstiilityö liikunta oppilaanohjaus 0,5 0,5 1 2 YHTEENSÄ Oppilaan kokonaistuntimäärä: 9.lk Yhteiset aineet 23 Valinnaisaineet 6 Lisäkurssit 1 Yhteensä 30

4 VALINNAISAINEET Valinnat säilyvät samoina kuin 8. luokalla LISÄKURSSIT 8. luokalla valitaan yksi lisäkurssi 9. luokkaa varten. Lisäkurssit 9. lk Matematiikkaa lukioon aikoville 1 Musisointi 1 Kuvistaitoja monipuolisesti 1 Mopot kuntoon ja liikenteeseen 1 Sillanrakennuskurssi 1 Tekstiilin erikoistyö 1 Liikunnan starttikurssi (tytöt) 1 Latina 1 Kansainvälisyyskurssi 1 JATKO-OPINNOT Valinnat eivät rajoita oppilaan jatko-opintomahdollisuuksia. Valinnaisaineita valittaessa on kuitenkin syytä pohtia valintojen vaikutusta jatko-opintoihin hakeutumiseen. Kuvataiteen, käsityön, kotitalouden ja musiikin arvosanat siirtyvät aina 7. luokan kevään todistuksesta sellaisenaan päättötodistukseen. Mikäli oppilas jatkaa näiden aineiden lukua seitsemännen luokan jälkeen valinnaisaineena, niin hänelle tulee päättötodistukseen kaksi arvosanaa ko. aineesta: 7. luokan arvosana ja 9. luokan valinnaisaineen arvosana. Ammatilliseen koulutukseen pyritään kaikkien aineiden keskiarvolla. Tällöin otetaan huomioon myös kahden vuosiviikkotunnin valinnaisaineet, jotka arvostellaan numeroin. Ammatillisen koulutuksen valinnassa painotetaan seuraavia päättötodistuksen arvosanoja; liikunta, kuvataide, käsityö, kotitalous, musiikki. Kolmesta parhaasta edellä mainitusta aineista lasketaan aritmeettinen keskiarvo, jonka perusteella oppilas saa valintapisteitä ammatillisiin oppilaitoksiin. Päättötodistuksen lisäksi ammatilliseen oppilaitokseen annetaan valintapisteitä peruskoulun oppimäärän suorittamisesta hakeutumisvuonna, työkokemuksesta (vain 16 ikävuoden jälkeen tai peruskoulun päättymisen jälkeen hankittu työkokemus), 1. ja 2. hakutoiveesta, tietyillä aloilla sukupuolesta, mahdollisista pääsy- ja soveltuvuuskokeista sekä musiikki- ja liikunta-alalle harrastuneisuudesta.

5 Lukioihin opiskelijat valitaan päättötodistuksen ns. lukuaineiden keskiarvon osoittamassa järjestyksessä. Lukuaineisiin luetaan äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, uskonto tai elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto ja terveystieto. Lukuaineisiin luetaan siis myös valinnaiset kielet (A2 ja B2). Lisäksi erityistehtävän saanut lukio voi halutessaan painottaa yksittäisiä arvosanoja. MATEMATIIKKAA LUKIOON AIKOVILLE Tavoite Oppilas saa tiedot ja taidot, joita hän tarvitsee matematiikan ja luonnontieteiden opinnoissa. Kynnys lukioon ja ammatilliseen koulutukseen madaltuu. Sisältö Keskitytään lukiossa tarvittavien matemaattisten taitojen kehittämiseen. Syvennetään perusasteella opittuja asioita ja parannetaan laskurutiinia. Kurssin luonne mahdollistaa yksilöllisemmän etenemisen kuin perusryhmissä. MUSISOINTI Tavoitteet Kurssilla syvennetään yhteismusisointitaitoja ja kehitetään oppilaan henkilökohtaista osaamista erilaisilla musiikin osa-alueilla, esim. laulu tai jokin instrumentti. Kurssin sisältö voi vaihdella vuosittain käytettävissä olevien resurssien ja ryhmän koostumuksen mukaan. Opiskelussa tähdätään musiikillisen kokonaisuuden esittämiseen ja taltioimiseen. Oppilas oppii oman äänitteen tekemisen kautta studiotyöskentelyn perusteita. Kurssin hyväksytysti suorittamiseen oppilaalta vaaditaan aktiivista läsnäoloa, osallistumista ryhmän toimintaan ja annettujen tehtävien suorittamista hyvässä hengessä. KUVISTAITOJA MONIPUOLISESTI Tavoitteena on harjaannuttaa omia kuvan tekemisen perustaitoja. Kurssilla piirretään mm. hiilellä ja nestemäisellä tussilla, kaiverretaan linoa tai puuta ja vedostetaan kuva paperille, kehitetään fotogrammi ja itse otettu valokuva pimiössä, muotoillaan puna- tai valkosavea ja lasitetaan esine, valetaan kipsiä ja rakennetaan erilaisista materiaaleista

6 Kuvan tekemisen lajit valikoituvat ryhmän kiinnostuksen mukaan. Kurssille osallistuminen ei edellytä mitään erityistaitoja. MOPOT KUNTOON JA LIIKENTEESEEN Kurssilla käydään läpi mopokortin suorittamiseen vaadittavia teoria- ja käsittelykokeen osioita. Käsitellään ajoneuvon huoltotoimenpiteitä ja liikennesääntöjä sekä -käyttäytymistä. SILLANRAKENNUSKURSSI Kuka tekee puusta kestävimmän sillan? Rakennamme eri menetelmillä siltoja ja kokeilemme paljonko ne kestävät. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Oulun yliopiston konetekniikan osaston kanssa. Saamme sieltä perusteita siltojen rakenteisiin ja lujuuden parantamiseen. Viimeisten siltojen kestävyys testataan konetekniikan osaston pajan kuormituskehässä. TEKSTIILIN ERIKOISTYÖ Kuvioimme ja muokkaamme tekstiilimateriaaleja luovasti, suunnittelu- ja käsityötaitoja kehittäen. Tutustumme tekstiilityön erikoistekniikoihin. Teemme kokeiluja eri tekniikoista ja käsityötuotteita. Tuotteet voivat olla jotain päälle pantavaa, seinälle ripustettavaa, sisustukseen liittyvää ym. Mahdollista on oppia uutta esimerkiksi erilaisista kirjonta- ja värjäysmenetelmistä, tietokoneen käytöstä suunnittelussa ja kankaankuvioinnissa, tilkkutöistä, kankaanpainannasta, lankatöistä, solmeilusta, kierrätyksestä, paperinarutöistä ym.

7 LIIKUNNAN STARTTIKURSSI (TYTÖT) HALUTTAIS TEHDÄ JOTAIN TAVOITTEET: Yhdessä liikkuminen ilman suorituspaineita ja liikunnasta nauttiminen. Omien liikuntamieltymysten löytäminen ja kipinä liikunnan aloittamiseen. Oman liikkumisen suunnittele (liikuntaohjelman tekeminen) ja toteutus. Kestävyys- ja lihaskunnon kohottaminen. Tietoja ja taitoja terveysliikkumiseen. SISÄLTÖ: Erilaiset jumpat, lihaskuntoharjoitteet, kestävyysliikunta ja kehonhallinta. Oppilaat osallistuvat monipuolisesti sisällön (kunto, lihaskunto ja kehonhuolto) suunnitteluun. Oppilas toteuttaa omaa liikuntaohjelmaa ja mahdollisesti ohjaa myös muita kurssilaisia. Mahdollisuuksien ja mielenkiinnon mukaan pyydetään vierailijoita ja vieraillaan eri liikuntapaikoilla ja osallistutaan esim. johonkin lenkkeilytapahtumaan. LATINA Lingua linguarum latinan kielen johdantokurssi Kurssilla tutustutaan latinan kielen perussanastoon ja -kielioppiin, opiskellaan lentäviä lauseita ja sanontoja, käsitellään antiikin Rooman kulttuuria ja mytologiaa sekä tarkastellaan latinan kielen vaikutusta muihin eurooppalaisiin kieliin. KANSAINVÄLISYYSKURSSI Koulumme kuuluu UNESCOn ASPNET -kouluverkostoon, jossa kansainvälisyys korostuu. Kansainvälisyyskurssilla tutustutaan eri maiden kulttuuriin ja tapoihin, samalla opitaan arvostamaan omaa maata, sen kieltä ja kulttuuria yhä enemmän. Ryhmässä tutustutaan lähemmin johonkin vieraaseen kulttuuriin ja pyritään tekemään yhteistyötä samanikäisten nuorten kanssa yhteisen teeman parissa eri koulujen välillä. Tavoitteena ovat yhteistyö- ja vastuunottokyvyn kehittäminen, suvaitsevaisuus eli ihmisten erilaisuuden hyväksyminen sekä innostus kansainvälisyysasioita kohtaan. Ryhmä osallistuu omalla panoksellaan koulussa toimiviin kansainvälisiin yhteistyökuvioihin kuten ulkomaalaisten vierailijoiden perehdyttämiseen, koulun projekteihin sekä yhteydenpitoon koulun kummioppilaisiin.

8 VALINTOJEN TARKISTAMINEN YLÄKOULUN AIKANA Valinnaisaineet valitaan sekä kahdeksatta että yhdeksättä luokkaa varten. Lisäkurssien valinnat suoritetaan 8. luokalla 9. luokkaa varten. Näitä valintoja voidaan vaihtaa vain erittäin pätevästä syystä. Asiasta pitää keskustella kurssin opettajan, opinto-ohjaajan ja vanhempien kanssa. Luvan muutoksiin myöntää rehtori pätevistä syistä (esim. terveydelliset syyt). Valinnat kannattaa harkita tarkkaan ja valita ne oppilaan oman kiinnostuksen pohjalta. KUKA AUTTAA JA NEUVOO? Jos valintoja suoritettaessa ilmenee epäselvyyksiä, huoltaja ja oppilas voivat kääntyä koulun opinto-ohjaajan puoleen. Koulumme 8. luokkalaiset valitsevat tulevan lukuvuoden valinnaisaineet seuraavan aikataulun mukaan: Valinnaisuuden päivä on lauantaina Valintakortti palautetaan luokanvalvojalle viim. viikolla 5. Viimeinen palautuspäivä 1.2. TEHKÄÄ ONNISTUNEITA JA TARKOITUKSENMUKAISIA VALINTOJA! VASTAAMME MIELELLÄMME VALINNAISAINEITA KOSKEVIIN KYSYMYKSIINNE. Outi Ervasti Outi Soini Mirva Vimpari rehtori vt. opinto-ohjaaja opinto-ohjaaja p kaikki 7. ja 8. luokat kaikki 9. luokat p p

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh.

Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku. 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. Jatko-opinnot peruskoulun jälkeen ja kevään 2011 yhteishaku 20.01.2011 Hanna Koskinen hanna.koskinen@annatapio.fi Puh. 0400 663346 Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusvaihtoehdot peruskoulun jälkeen Ammatillinen

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

Linnainmaan koulu. Valinnaisaineet 2016-2018

Linnainmaan koulu. Valinnaisaineet 2016-2018 Linnainmaan koulu Valinnaisaineet 2016-2018 LINNAINMAAN KOULUN TUNTIJAKO 7.-9. LUOKILLA AINE 7 8 9 Yht. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 3 3 3 9 A-KIELI 2 3 3 8 B-KIELI (RUOTSI) 2 2 2 6 MATEMATIIKKA 3 3 4 10

Lisätiedot

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2016 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku

Lisätiedot

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00 9. lk vanhempainilta Ti 8.9.2015 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 7.-18.9.2015 Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h Työaika mielellään klo 8-14 tai 9-15

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen YHTEISHAKU ALKAA TIEDONSIIRTOLUVALLA JA HUOLTAJANKUULEMISELLA Kysytään Wilma-lomakkeella:

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Palokan yhtenäiskoulu

Palokan yhtenäiskoulu Palokan yhtenäiskoulu Pitkät valinnaiskurssit 8. luokalla lv. 2016-2017 Koivutie 5 40270 PALOKKA https://peda.net/jyvaskyla/palokankoulu rehtori puh. 050 561 6253 opettajat puh. 040 778 7975 opinto-ohjaajat

Lisätiedot

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten 1 LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2015 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,

Lisätiedot

Tervetuloa lähikouluun! Hallitusohjelmasta: Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtina ovat laadukas ja turvallinen lähikoulu. www.pakilaya.edu.hel.

Tervetuloa lähikouluun! Hallitusohjelmasta: Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtina ovat laadukas ja turvallinen lähikoulu. www.pakilaya.edu.hel. Pakilan yläaste Tervetuloa lähikouluun! Hallitusohjelmasta: Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtina ovat laadukas ja turvallinen lähikoulu Lähikoulu Tuttu ja turvallinen Lyhyet koulumatkat; enemmän aikaa

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 7.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI 2013-2014

KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 7.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI 2013-2014 KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 7.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI 2013-2014 SINULLE, SEITSEMÄSLUOKKALAINEN Tämä tietopaketti on tarkoitettu peruskoulun yläkoulun 7. -luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015 Hakuaika 24.2. 17.3.2015 www.opintopolku.fi HUOM! Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haussa on mahdollista hakea yhdellä hakulomakkeella

Lisätiedot

Kielten opiskelu Oulussa

Kielten opiskelu Oulussa Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 9. luokka 201 6

Valinnaisaineopas 9. luokka 201 6 Valinnaisaineopas 9. luokka 201 6 Valintojen tekeminen kahdeksannella luokalla Mitä uutta yhdeksännellä luokalla? Yhteisiä oppiaineita yhdeksännellä luokalla on 25 ja valinnaisaineita 6 tuntia. Seitsemännellä

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET 20152016 TURUN LYSEON KOULU Valinnaisaineiden valinta 3 Painotusluokkaan sidotut valinnaisaineet 4 Englannin A1 syventävä 5 Espanja B2 6 Ranska A2 ja B2 7 Saksa B2 8 Ilmaisutaito 9 Media

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku, kevät 2014 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku keväällä 2014 Kevään yhteishaussa haetaan: Ammatillisiin perustutkintoihin (52 kappaletta) Päivälukioihin Kotitalousopetukseen (entinen

Lisätiedot

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012. 422/2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 422/2012 Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta

Lisätiedot

Sivltk 26.3.2014 Liite 1

Sivltk 26.3.2014 Liite 1 Sivltk 26.3.2014 Liite 1 Suomussalmen kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma alkaen lv. 2014-2015 Suomussalmen kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma alkaen lv. 2014-2015 Suomussalmen kunnan perusopetuksen

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

O L A R I N K O U L U

O L A R I N K O U L U Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 -2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 Kokouskutsu Torstaina 11.2.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

SALOISTEN KOULU VALINNAISAINEET LUKUVUOSI 2008-2009

SALOISTEN KOULU VALINNAISAINEET LUKUVUOSI 2008-2009 SALOISTEN KOULU VALINNAISAINEET LUKUVUOSI 2008-2009 8 LK Tiedoksi huoltajille! Tässä tiedotteessa kerromme valintojen suorittamisesta 8. ja 9. luokkia varten. Tällä hetkellä voimassa olevien määräysten

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN KOULUN YHTEISHAKUILTA 26.11.2014. Saija Tikkanen 9ABCDE Maria Hohka 9FGH oppilaanohjaajat

VANTAANKOSKEN KOULUN YHTEISHAKUILTA 26.11.2014. Saija Tikkanen 9ABCDE Maria Hohka 9FGH oppilaanohjaajat VANTAANKOSKEN KOULUN YHTEISHAKUILTA 26.11.2014 Saija Tikkanen 9ABCDE Maria Hohka 9FGH oppilaanohjaajat PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen

Lisätiedot

Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta

Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta Ohjeita valintojen tekemiseen tarjottimesta Paljonko on tehty ykkösellä kuinka paljon pitää tehdä kakkosella yhteensä vähintään 60! Arvioi myös sitä, kuinka paljon kolmannelle vuodelle jää minimi 75 yht.

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle 1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä

Lisätiedot

Opiskelu Vantaankosken koulussa

Opiskelu Vantaankosken koulussa Opiskelu Vantaankosken koulussa tulevat 7. luokat Lukuvuosi 2015 2016 Sisältää koululle palautettavan taustatietolomakkeen! Hei, sinä tuleva seitsemäsluokkalainen! Me Vantaankosken koulun opettajat toivotamme

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016 Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2015-2016 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot

E. Tehtävätyyppi perusopetuksessa ja/tai lukiokoulutuksessa tässä oppilaitoksessa Katso vaihtoehdot luettelosta, kohta E.

E. Tehtävätyyppi perusopetuksessa ja/tai lukiokoulutuksessa tässä oppilaitoksessa Katso vaihtoehdot luettelosta, kohta E. OPETTAJAKOHTAISTEN TIETOJEN LOMAKE Peruskouluopetuksen ja lukiokoulutuksen opettajat 2008 Opettajan tiedot A. Opettajan sukunimi B. Opettajan etunimi D. Työsuhteen luonne tässä oppilaitoksessa (1.3.2008

Lisätiedot

ALOITUS S2015 II-tutkinto

ALOITUS S2015 II-tutkinto ALOITUS S2015 II-tutkinto 12.8.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio YHDISTELMÄTUTKINTO Suoritetaan yhtä aikaa ammatillisia opintoja sekä lukio-opintoja ammatillinen

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLE

VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLE VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLE Jokainen oppilas valitsee kolme valinnaisainetta, joita opiskellaan 8. ja 9. luokalla kaksi tuntia viikossa kutakin. Oppilas valitsee siis yhteensä 6 tuntia valinnaisaineopintoja.

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00

KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00 Nissnikun koulu Kirkkoharjun koulu KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00 Tervetuloa peruskoulun päättöluokkien huoltajille sekä oppilaille tarkoitettuun koulutusesittelyyn,

Lisätiedot

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Valinnaisaineet. Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle

Valinnaisaineet. Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle Valinnaisaineet Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle Sisällys OHJEET VALINNAISAINEIDEN VALINTAAN... 2 B2-KIELI: SAKSA... 3 KOTITALOUS... 4 KUVATAIDE... 5 MUSIIKKI... 6 KÄSITYÖ TEKNINEN TYÖ...

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

LUKU 9 KIELEEN JA KULTTUURIIN LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ

LUKU 9 KIELEEN JA KULTTUURIIN LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ LUKU 9 KIELEEN JA KULTTUURIIN LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ Kaikkien oppilaiden opetuksessa noudatetaan yhteisiä, perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisia tavoitteita ja periaatteita. Oppilaiden

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio 2015-16 Opinto-opas Kerimäen lukio Opinto-opas Näin opiskellaan Kerimäen lukiossa Tervetuloa opiskelemaan Kerimäen lukioon! Opintoihin liittyvissä kysymyksissä sinua neuvovat rehtori, opinto-ohjaaja ja

Lisätiedot

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 22.10.2014 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO

Lisätiedot

Tilat Lukio toimii omassa rakennuksessaan, lisäksi yläasteen erikoisluokat ovat lukion käytettävissä. Ylläsinstituutti. toimii lukion kanssa

Tilat Lukio toimii omassa rakennuksessaan, lisäksi yläasteen erikoisluokat ovat lukion käytettävissä. Ylläsinstituutti. toimii lukion kanssa KOLARIN LUKIO 2 Historiaa Valtioneuvosto antoi 17.5.1973 luvan Kolarin lukion perustamiseen ja syksyllä 1973 lukion aloitti 47 opiskelijaa. Tilaongelmia oli pitkään; aluksi toimittiin vuosi yläasteen tiloissa,

Lisätiedot

KAARISILLAN YHTENÄISKOULU

KAARISILLAN YHTENÄISKOULU KAARISILLAN YHTENÄISKOULU VALINNAISAINEOPAS LV. 2014-2015 Valinnaisaineiden valinta kahdeksannelle luokalle (7. luokkalaiset valitsevat) Mitä uutta kahdeksannella luokalla? Yhteisten oppituntien määrä

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja. Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa

Lisätiedot

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio

HARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio KOULUN YHTEYSTIEDOT OSOITE Harjavallan lukio YHTEYSHENKILÖT Risto Tenhunen Rehtori GSM 0444325321 Satu Metso Koulusihteeri GSM 0444325322 Riitta-Liisa Kortetjärvi Opinto-ohjaus 0444325324 SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@harjavalta.fi

Lisätiedot

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6.

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. YHTEISHAKU 2014 www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. Opiskelupaikan vastaanottaminen 26.6. mennessä Opiskelijavalinta Yhteishaussa

Lisätiedot

valinnaisaineiltaan Tervetuloa! Tule ja tuo vanhempasikin koulun torstaina 4.2.2016 klo 18.00. Infoa, valinnaisten esittelyjä Sisällys Ohjeita

valinnaisaineiltaan Tervetuloa! Tule ja tuo vanhempasikin koulun torstaina 4.2.2016 klo 18.00. Infoa, valinnaisten esittelyjä Sisällys Ohjeita 9.luokkien valinnaisaineet 2016-2017 Sisällys Ohjeita VALINNAISAINEET 9. LUOKILLE Luova kirjoittaminen Yrittäjyyskasvatus Kotitalouskurssi Kuntoilu Palloilu Johdantokurssi lukion matematiikkaan Shakkikurssi

Lisätiedot

3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 OPPIMISKÄSITYS

3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 OPPIMISKÄSITYS 3 OPETUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 OPPIMISKÄSITYS Opetussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jossa oppiminen ymmärretään yksilölliseksi ja yhteisölliseksi tietojen ja taitojen rakennusprosessiksi,

Lisätiedot

TIETOJA KUOPION LUKIOISTA 2015-2016

TIETOJA KUOPION LUKIOISTA 2015-2016 TIETOJA KUOPION LUKIOISTA 2015-2016 SISÄLLYSLUETTELO l Lukioiden opiskelijat l Lukioiden aloituspaikat l Opiskelijavalinta 2015 l Opiskelijavalinta 2010-2015 l 4. vuosikurssin opiskelijamäärät l Päivälukioiden

Lisätiedot

e-oppiminen Simo Veistola Toimitusjohtaja simo.veistola@e-oppi.fi 050-431 8578

e-oppiminen Simo Veistola Toimitusjohtaja simo.veistola@e-oppi.fi 050-431 8578 e-oppiminen Simo Veistola Toimitusjohtaja simo.veistola@e-oppi.fi 050-431 8578 sähköisen oppimisen edelläkävijä Sähköisten oppimateriaalien kustannustalo Perustettu v. 2011, Tj. Simo Veistola, FT, Forssan

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden t suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien en sisältöihin opinto-oppaan avulla, jotta tulet valinneeksi omien

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2013. Vihdin yhteiskoulu

YHTEISHAKU 2013. Vihdin yhteiskoulu YHTEISHAKU 2013 Vihdin yhteiskoulu Hakuaika 25.2.-15.3.2013 klo 16.15 Täydennyshaku 5.-12.7.2013 klo 16.15 oppilaitosten vapaiksi jääneille paikoille - tulokset aikaisintaan 2.8.2013 Syksyn yhteishaku

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

VALINNAISAINEOPAS 2016-2017

VALINNAISAINEOPAS 2016-2017 VALINNAISAINEOPAS 2016-2017 SALPAUSSELÄN PERUSKOULU Hämeenlinnantie 3, 15800 Lahti Kannen kuva: Ari Vilkman TUNTIJAKO: YHTEISET OPPIAINEET... 3 TUNTIJAKO: VALINNAISET OPPIAINEET 4 VALINNAISAINEIDEN ARVOSTELU...

Lisätiedot

aikuisten perusasteen

aikuisten perusasteen Oulun aikuislukion aikuisten perusasteen ja lukio-opinnot vankilaopetuksessa apulaisrehtori Päivikki Halla-aho 8.5.2012 Aikuislukion vankilaopetuksesta Koulu käynnistyi Oulun vankilassa v.1978 Videovälitteistä

Lisätiedot

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax

Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax 23.8.2011 Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Telefax Helsingin medialukio Helsingin medialukio PL 3512 Moisiontie 3 Telefax 00099 Helsingin kaupunki 00730 Helsinki (09) 310 82918 (09) 310 82926 YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Ohjeita... 2. Koulun tuntijako... 3 KAKSIVUOTISET VALINNAISAINEET 8. JA 9. LUOKALLE (2 + 2 KURSSIA)... 4

Ohjeita... 2. Koulun tuntijako... 3 KAKSIVUOTISET VALINNAISAINEET 8. JA 9. LUOKALLE (2 + 2 KURSSIA)... 4 1 Sisällys Ohjeita... 2 Koulun tuntijako... 3 KAKSIVUOTISET VALINNAISAINEET 8. JA 9. LUOKALLE (2 + 2 KURSSIA)... 4 Espanja, B 2 -kieli... 4 Saksa, B 2 -kieli... 4 Venäjä, B 2 -kieli... 5 Valinnainen kotitalous

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 28.10.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO 348 opiskelijaa - rehtori Mika Strömberg

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu

VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kiukaisten yhteiskoulu Keväinen tervehdys yläkoululta! Peruskoulun opetussuunnitelma sisältää yhteisiä ja valinnaisia oppiaineita, jotka määritellään

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Kainuun maakunnan hakutoimisto Maija-Liisa Valtanen Ketunpolku 1 (Tieto 2) 87100 Kajaani Puh. 044 777 3115 hakutoimisto@kao.fi 1 Yhteishaku keväällä

Lisätiedot

ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila

ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila LIEKSAN LUKIO 12.1.2015 ABIEN LUKUJÄRJESTYS 27.1.-11.2. Preliminäärikokeet: klo luokkatila ti 27.1. Äidinkieli 8-14 alakoulun sali ke 28.1. Pitkä kieli; englanti 8-14 201 to 29.1. YH, KE, TE, GE 8-14 201

Lisätiedot