Olemassa olevien laitteiden korvaamisen lisäksi tulevan sopimuskauden aikana voidaan hankkia myös muita vastaavia tallennusjärjestelmiä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olemassa olevien laitteiden korvaamisen lisäksi tulevan sopimuskauden aikana voidaan hankkia myös muita vastaavia tallennusjärjestelmiä."

Transkriptio

1 TARJOUSPYYNTÖ Puitejärjestely moniprotokollatallennusjärjestelmästä ja siihen liittyvistä palveluista (Dnro D1238/2/31/2012) Jyväskylän yliopisto (JY) pyytää tarjoustanne moniprotokollatallennusjärjestelmästä (myöhemmin tässä tarjouspyynnössä järjestelmä ). Hankintayksikkö Jyväskylän yliopisto Yliopistopalvelut / IT-palvelut PL Jyväskylän yliopisto 1 Taustatietoja Jyväskylän yliopistossa on n henkilökunnan jäsentä ja n opiskelijaa. Yliopiston tietotekniset palvelut tuotetaan keskitetyssä IT-palvelut yksikössä. Palvelutuotannossa käytetään kahta eri rakennuksissa olevaa palvelinsalia, joissa molemmissa on erilliset tallennusjärjestelmät. Palvelinsalien ja tallennusjärjestelmien välillä on replikointiyhteydet kriittiselle käyttäjädatalle ja salit profiloidaan jatkossa entistä enemmän pää- ja varasaliksi. Tallennusjärjestelmistä ensin ollaan uusimassa varasalin laitteisto talven aikana ja pääsalin laitteisto vuoden 2013 loppuun mennessä. Molempien laitteistojen uusimisen jälkeen käyttöön otetaan kriittisen käyttäjädatan replikointi erikseen päätettävässä laajuudessa. 2 Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on nelivuotinen puitejärjestely moniprotokollatallennusjärjestelmien ja näihin liittyvien palvelujen hankinnasta yhdeltä kilpailutuksen voittaneelta tarjoajalta. Moniprotokollatallennusjärjestelmällä tarkoitetaan ratkaisua, jolla pystytään toteuttamaan toimintaympäristöön erikseen kuvatut NAS- ja SANtoiminnallisuudet. Olemassa olevien laitteiden korvaamisen lisäksi tulevan sopimuskauden aikana voidaan hankkia myös muita vastaavia tallennusjärjestelmiä. Puitesopimukseen ja hankintaan sisältyvät järjestelmäratkaisut Tässä tarjouspyynnössä hintatiedot toimitetaan vain ensimmäisestä (alla mainitusta) hankittavasta järjestelmästä.

2 1. Järjestelmä 1: Ensimmäinen uusittava järjestelmä korvaa nykyisen vanhenevan varakonesalin tallennusjärjestelmän. Korvaavalla järjestelmällä on pystyttävä toteuttamaan vähintään nykyiset tai niitä vastaavat ominaisuudet. Pakolliset vähimmäisvaatimukset on listattu liitteessä 1 ja nykyinen ympäristö on kuvattu liitteessä 6. Nykyisen ympäristön toiminnallisuudet on pystyttävä toteuttamaan vaikka niitä ei erikseen mainittaisi liitteessä 1. Pakollisten vähimmäisvaatimusten lisäksi liitteessä 1 on valinnassa pisteytettäviä lisäominaisuuksia. 2. Järjestelmä 2: Pääkonesalin järjestelmän elinkaarta on jäljellä kesään 2013 ja tarvittaessa tukisopimusta voidaan jatkaa vuodella. Tavoitteena on käynnistää pääsalin järjestelmän korvaavan laitteiston hankinnan suunnittelu heti, kun varasalin järjestelmä on korvattu uudella. Kaikkien vaadittujen ominaisuuksien ja teknisen toteutuksen tarvitsemien lisenssien on sisällyttävä tarjottuun ratkaisuun ja sen kokonaishintaan. Käyttöönottopalvelut Hankittava järjestelmä (Järjestelmä 1) on toimitettava asennettuna ja käyttövalmiina JY:n tiloihin. Tarjoukseen täytyy sisältyä datamigraatio vanhasta järjestelmästä uuteen. Koko NAS-datan migraatio on pystyttävä tekemään yhden viikonlopun aikana ja SAN-blokkidatan migraation on onnistuttava taustalla katkoitta ennen palvelinten siirtoa uuteen tallennusjärjestelmään. Tarjoajan on nimettävä hankkeelle tekninen projektipäällikkö, joka vastaa tarjottujen järjestelmien käyttöönotosta, datamigraatiosta ja toimii yhdyshenkilönä asiakkaan suuntaan. Projektipäälliköllä on oltava sertifiointi tarjotusta teknologiasta ja kokemusta vähintään tarjottavan järjestelmän kokoisista toimituksista. Projektiin kiinnitettyjä asiantuntijoita ei voi vaihtaa ilman JY:n hyväksyntää. Kaikki käyttöönotosta, migraatiosta ja asiantuntijoista (projektipäällikkö ja muut tarjottavat asiantuntijat) aiheutuvat kulut tulee sisällyttää tarjouksen kokonaishintaan. Tuki- ja ylläpitopalvelut Järjestelmän hintaan (Järjestelmä 1) on sisällyttävä 48kk 24/7 tuki- ja ylläpitopalvelut neljän (4) tunnin vasteajalla. Ylläpidon täytyy kattaa laitteistoja ohjelmistotuki sekä sisältää ohjelmistopäivitykset ja niiden asentaminen. Tarjottujen tuotteiden on oltava saatavilla joulukuussa Hyvitys- ja vaihtolaitetarjoukset Vanha varasalin järjestelmä ei välttämättä jää käyttöön JY:lle vaan se voidaan antaa vaihdossa hyvitystä vastaan. Järjestelmästä siirretään ennen luovutusta

3 osa levyistä (21 x 450GB, 10k, FC ja 8 x 1T, 7.2k, SATA II) pääsalin järjestelmään helpottamaan migraation ja siirtymäaikojen aiheuttamaa tilatarvetta. Varasalin järjestelmä on kuvattu liitteessä 6. Koulutus Koulutus on järjestettävä Suomessa suomeksi ja sen täytyy sisältää perustiedot uuden järjestelmän käytöstä. Koulutus voi olla JY:lle erikseen räätälöity tai se voi olla osa tarjoajan normaalia koulutustarjontaa. Tarjouksessa pyydetään kuvaamaan tarjottava koulutus. 3 Sopimus ja sopimuskausi Solmittava sopimuskausi on neljän vuoden (4v) puitesopimus kuuden kuukauden (6 kk) irtisanomisajalla, puitesopimuksen astuessa voimaan aikaisintaan alkaen. Puitejärjestely koskee moniprotokollatallennusjärjestelmien, tallennusverkon komponenttien, järjestelmälaajennusten, näihin liittyvien tarvikkeiden, ohjelmistojen, tukipalveluiden, konsultoinnin ja koulutuksen hankintaa yhden toimittajan kanssa. Tarjoaja sitoutuu toimittamaan tarjoamansa valmistajan teknologiaa koko sopimuskauden ajan. Hankintaan liittyvät sopimukset tullaan laatimaan noudattaen keskeisiltä osin JIT 2007 yleisiä sopimusehtoja erityisehtoineen, ellei hankintayksikön ja tarjouskilpailun voittaneen toimittajan ole erikseen toisin sovittu. Hankintayksikkö pidättää mahdollisuuden purkaa hankintapäätöksen, jos sopimukseen ei päästä voittaneen tarjouksen jättäneen toimittajan kanssa. julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot (JIT 2007) erityisehtoja palveluista (JIT 2007 Palvelut) erityisehtoja konsultointipalveluista (JIT 2007 Konsultointi) erityisehtoja valmisohjelmistohankinnoista (JIT 2007 Valmisohjelmistot) erityisehtoja laitehankinnoista (JIT 2007 Laitehankinnat) 4 Tarjouksen sisältö Haluamme tarjouksien olevan muodoltaan tiiviitä, selkeitä ja pelkistettyjä. Turhia liitteitä (esim. tarjoajan toimintakertomus) täytyy välttää. Tarjoukseen ei haluta tarjoajan toiminnan yleisesittelyä. Lyhyt kirjallinen esittely yrityksestä laitetaan liitteisiin. Tarjouksen liitteisiin voi sisällyttää tietoja tarjoajan muista tuotteista ja palveluista, jotka selvästi parantavat järjestelmän toimintaa ja tarjoavat lisäarvoa.

4 Tarjoukseen tarvittavat asiakirjat on lueteltu liitteessä 2 ja ne ovat ehdoton vaatimus. 1. Tarjoajan täytyy tarjouksessaan esittää kokonaisratkaisu varasalin vanhan järjestelmän korvaavasta ja vaatimukset täyttävästä järjestelmästä. 2. Tarjouksesta on löydyttävä tarjottavan järjestelmän tekniset ja toiminnalliset tiedot liitteessä 1 esitettyjen vaatimusten osalta. Nämä tiedot ilmoitetaan täyttämällä liitteen 1 lomake. 3. Tarjoukseen on sisällyttävä kuvaus tarjottavasta ratkaisusta samoin kuin tarjotut tuotteet, määrät ja konfiguraatiotiedot. 4. Tarjouksesta on löydyttävä tiedot tarjottavasta käyttöönottoon ja käyttöön liittyvästä koulutuksesta. 5. Tarjoajan luotettavuuden ja resurssien arvioimiseksi täytyy tarjoukseen liittää liitteessä 2 listatut asiakirjat. Osatarjouksia ei hyväksytä. Palvelut on tuotettava suomen kielellä. Tarjouksessa on oltava yrityksen yhteystiedot, yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot sekä selkeästi ilmoitettuna sähköpostiosoite, johon hankinnasta tehtävä hankintapäätös halutaan ilmoitettavan. Tarjouksen täytyy olla suomenkielinen. Laitteiden tekniset tuotetiedot voivat olla englanninkielisiä. Tarjoajan on tarjouksen jättämisen jälkeen JY:n pyynnöstä pystyttävä viikossa esittämään mikä tahansa tarjottu ominaisuus live-demolla esimerkiksi tarjoajan omassa demolaboratoriossa tai vastaavassa tilassa. Mikäli tarjoaja ei pysty esittelemään haluttua ominaisuutta, tarjous voidaan hylätä. 5 Tarjoajaa koskevat vaatimukset Tarjoajaa koskevat vaatimukset ovat liitteessä 3. 6 Hinnat Hintojen täytyy sisältää kaikki kustannukset ilman arvonlisäveroa. Tarjouksessa hinnat yksilöidään seuraavasti (Liite 4): 1. Varasaliin tarjottavan korvaavan järjestelmän (Järjestelmä 1) kokonaishinta: Tässä ilmoitetaan järjestelmän kokonaishinta mukaan lukien kaikki liitteen 1 vaatimusten aiheuttamat kustannukset sisältäen kuljetus-, asennus-, matka-, majoitus-, datamigraatio- ja koulutuskustannukset. Tarjouksen liitteenä on toimitettava kokonaiskustannuksien tarkka erittely. Vertailussa käytetään liitteellä 4 ilmoitettuja hintoja. 2. Kahden eri tyyppisen kapasiteettilaajennuksen hintatiedot. Tarkemmat tiedot näistä laajennuksista löytyy liitteestä 4.

5 3. Konsultointipäivän hinta. 4. Mahdollinen vanhasta palautuvasta tallennusjärjestelmästä saatava hyvitys. Tarjouksesta täytyy ilmetä kuinka kauan hinnat ovat tarjoajaa sitovia. 7 Tarjousten käsittely Tarjousten käsittely on kolmivaiheinen: 1. Tarjoajan kelpoisuusvaatimusten tarkastus. 2. Tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten tarkastus. 3. Tarjouksien vertailu valintaperusteiden mukaan. Tarjous hylätään, jos tarjous tai tarjoaja ei täytä tarjouspyynnössä esitettyjä ehdottomia vaatimuksia. JY pidättää itsellään oikeuden tutustua tarkemmin tarjoajan järjestelmiin. 8 Tarjousten vertailuperusteet Saaduista tarjouksista vertaillaan ne, joiden tarjoajat täyttävät kelpoisuusehdot ja jotka ovat tarjouspyynnön mukaisia. Tarjousten perusteella JY:lle valitaan järjestelmätoimittajaksi se, joka kerää vertailussa eniten pisteitä. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jota arvioitaan seuraavilla vertailuperusteilla: 1. Hinta, painoarvo 65% Tarjouksessa on ilmoitettava varakonesalin vanhan järjestelmän korvaavan järjestelmän (Järjestelmä 1) ja siihen liittyvien ylläpito- ja huoltosopimusten arvonlisäveroton kiinteä kokonaishinta. Hinnan tulee sisältää kaikki hankintaan liittyvät kustannukset sisältäen kuljetus- ja asennuskustannukset sekä datamigraatio vanhasta järjestelmästä uuteen. Muulla tavoin ilmoitettua hintaa ei oteta huomioon. Hinnan varaumia eikä laskutus- ja toimituslisiä hyväksytä. Hinnat ilmoitetaan liitteellä 4. Järjestelmän kokonaishinnan maksimipistemäärä on 8. Hintaosion loput kaksi pistettä määräytyvät levylaajennusten ja konsulttipäivän hinnoittelujen perusteella. 2. Lisäominaisuudet, painoarvo 15% Lisäominaisuudet arvioidaan liitteen 1 vastausten mukaan. 3. Projektiin tarjottavien asiantuntijoiden osaaminen, painoarvo 20% Tarjottavien asiantuntijoiden (max 2kpl) ja projektipäällikön CV:t ja aiempi kokemus vastaavien järjestelmien käyttöönotosta. Kokemus huomioidaan käyttöönottoprojekteista alkaen. Nämä kuvataan liitteessä 5, joka täytyy palauttaa täytettynä tarjouksen mukana. Yllä luetellut osa-alueet arvioidaan kukin asteikolla 0,00-10,00. Lopullisen vertailupistemäärän selville saamiseksi jokaisen osa-alueen pisteet painotetaan ilmoitetulla painokertoimella ja näin saadut tulokset lasketaan yhteen, jolloin saadaan lopullinen vertailupistemäärä. Näitä pistemääriä käytetään vertailussa

6 ja eniten pisteitä kerännyt tarjoaja voittaa kilpailun. Jos jokin pakollisista teknisistä tai toiminnallisista vaatimuksista ei toteudu tai tarjouksesta puuttuu jokin vaadituista dokumenteista, tarjous hylätään. 9 Hankinnassa noudatettavat ehdot Tarjousten täytyy olla voimassa saakka. Osatarjouksia tai vaihtoehtoisia tarjouksia ei oteta huomioon. Hankintayksikkö pidättää itselleen oikeuden olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista. Lisäksi sillä on oikeus hylätä tarjouspyyntöä vastaamattomat tai puutteelliset tarjoukset. Myöhästyneitä tarjouksia ei oteta huomioon. Mikäli tarjouksessa käytetään alihankkijoita, tarjoaja vastaa alihankkijoiden työstä kuten omastaan. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. Hankinta-asiakirjat ovat pääsääntöisesti julkisia. Tarjousasiakirjat täytyy laatia siten, etteivät ne sisällä liikesalaisuuksia. Tarjouksen luottamukselliset osat on laitettava liitteisiin, joissa on merkintä luottamuksellinen. Tarjoushintaa koskevat tiedot ovat aina julkisia. 10 Hankintamenettely Hankintailmoitus julkaistaan Julkiset hankinnat tietokannassa (HILMA) sekä TED-tietokannassa. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) ja asetusta 614/2007 sekä hankintayksikön hankintaohjeita. Lisäksi noudatetaan muuta hankintayksikön toimintaa säätelevää lainsäädäntöä, säädöksiä, määräyksiä ja ohjeita. Tarjousasiakirjat ovat saatavissa sähköisesti osoitteessa: Hankintamenettelynä käytetään Euroopan Unionin kynnysarvot ylittävää avointa menettelyä. Hankintayksikkö pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Mikäli saaduista tarjouksista yksikään ei vastaa tarjouspyyntöä hankintayksikön edellyttämällä tavalla taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei hankintayksikkö voi tarjouskilpailun tuloksia hyödyntää, hankinta voidaan keskeyttää. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavissa suomen kielellä ja tarjoukset tulee tehdä suomen kielellä. Tarjoajan halutessa tarjouspyyntöasiakirjat muulla kielellä, käännättäminen ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat tarjoajan itsensä vastattavina.

7 11 Tarjousten jättäminen ja lisätiedot Sitovat tarjoukset jätetään kirjallisesti yhtenä kappaleena suljetussa kuoressa viimeistään kello 16:00 mennessä (toimitusosoite alempana). Lisäksi on toimitettava yksi sähköinen kopio tarjouksesta CD- tai USBmedialla. Kirjallisten ja sähköisten tarjousten mahdollisissa eroavuuksissa käytetään kirjallista versiota. Tarjousten toimitusosoite: Jyväskylän yliopisto Kirjaamo PL Jyväskylän yliopisto Kuoressa on oltava merkintä Moniprotokollatallennusjärjestelmä. Tarjoaja voi tarjouskilpailun aikana pyytää lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen Suomenkieliset kysymykset on lähetettävä kello 16:00 mennessä. Viestin otsikossa on oltava viite Moniprotokollatallennusjärjestelmä ja viestissä on ilmoitettava sähköpostiosoite, johon lisäkysymysten vastaukset halutaan. Samansisältöiset vastaukset toimitetaan kaikille tarjoajille viimeistään Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata. Jyväskylän yliopisto Kirsi Moisander Hallintojohtaja LIITTEET Liite 1: Järjestelmän tekniset ja toiminnalliset vaatimukset ja ominaisuudet Liite 2: Tarkastuslista tarjoukseen liitettävistä asiakirjoista Liite 3: Tarjoajan soveltuvuusarvio Liite 4: Tallennusjärjestelmän hintaselvitys Liite 5: Tarjottavien asiantuntijoiden osaaminen Liite 6: Kuvaus nykyisestä ympäristöstä

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) AJANVARAUS- JA KÄYTÖNHALLINTAOHJELMISTON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupunginkirjaston asiakaskoneille (noin 200 kpl) hankittavasta ajanvaraus-

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8)

TARJOUSPYYNTÖ HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8) HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8) 1 HEUREKAN AV-HANKINTA Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 23.6.2016 sähköisessä tietokannassa www.hankintailmoitukset.fi. Tiedekeskussäätiö järjestää tarjouskilpailun

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUIDEN KILPAILUTUS MUISTILIITTO ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI Lounais Suomen koulutuskuntayhtymä / Lounais Suomen ammattiopisto Novida pyytää tarjoustanne viljelykonsultoinnin hankinnasta tarjouspyynnön

Lisätiedot

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN ULKOALUEIDEN HOIDOSTA 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut pyytää tarjoustanne kiinteistöjen ulkoalueiden hoidosta tarjouspyyntöasiakirjoista selviävällä

Lisätiedot

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi 10.10.2012 1(5) Porvoon kaupunki pyytää tarjoustanne strategiatyön konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin. Hankittavan palvelun sisältö

Lisätiedot

PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti:

PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti: ATK-laitteet TARJOUSPYYNTÖ PPKY Selänne on kolmen kunnan muodostama peruspalvelukuntayhtymä, joka hoitaa Haapajärven, Pyhäjärven kaupunkien sekä Reisjärven kunnan peruspalvelut ja siihen kuuluvien kuntien

Lisätiedot

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) VERKKONEUVONTAPALVELUJÄRJESTELMÄN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tällä tarjouspyynnöllä tarjouksia verkkoneuvontapalvelujärjestelmän hankintaa koskevaan tarjouskilpailuun.

Lisätiedot

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA Inarin kunta pyytää tarjoustanne kirjastoauton korityöstä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Kirjastoauto hankitaan Inarin kunnankirjaston käyttöön (www.inari.fi/kirjasto).

Lisätiedot

Sähköisen asiointialustan ylläpito ja kehittäminen

Sähköisen asiointialustan ylläpito ja kehittäminen TIETOPYYNTÖ / LIITE 1 1 (6) Sähköisen asiointialustan ylläpito ja kehittäminen 1. Hankinnan kohde ja kuvaus 1.1 Taustatiedot 1.2 Tarjouksen sisältö Espoon kaupunki pyytää tarjousta sähköisen asiointialustan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tällä tarjouspyynnöllä Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin perintäpalvelujen hoitamisesta alla mainittuna sopimuskautena.

Lisätiedot

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta Hankintayksikkö Oulun kaupunki/rakennusvalvonta y-tunnus: 0187690-1 Solistinkatu 2, Oulu, PL 83,

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt TARJOUSPYYNTÖ Hammaslaboratoriotyöt 1(5) 23.3.2015 Seudullinen hankintapalvelukeskus Tuusulan kunta Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Keravan kaupunki Mäntsälän kunta Sipoon kunta TARJOUSPYYNTÖ HAMMASLABORATORIOTÖIDEN

Lisätiedot

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta Tarjouspyyntö pp.kk.2015 Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta 1 Tarjouskilpailun järjestäjä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama ammatillisen osaamisen ja työelämän

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus 1 TARJOUSPYYNTÖ OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN KORJAUS- JA HUOLTOPALVELUISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunta pyytää tarjoustanne kunnan eri toimipisteisiin hankittujen ompelukoneiden

Lisätiedot

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA TARJOUSPYYNTÖ RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA 18.12.2014 TARJOUSPYYNTÖ TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN SOVELTUVAN RADIOGRAAFISEN LAITTEISTON HANKKIMISESTA

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354 RUOKOLAHDEN KUNTA 1 TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Ruokolahden kunta/tekninen osasto. Tarjouspyynnön kohteena ovat: 1. Kasvitarhan alueen tasaustyöt,

Lisätiedot

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa. 16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Perusturvalautakunta 29.9.2014 YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Tarjouspyyntö monitoimilaitteista

Tarjouspyyntö monitoimilaitteista Sivu 1 / 5 Tarjouspyyntö monitoimilaitteista Tilaaja Epilepsialiito ry Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Y-tunnus: 0221136-2 Hankintamenettely Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnasta

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SUUN TERVEYDENHUOLLON RÖNTGENKUVIEN LAUSUNTOPALVELUIDEN HANKINTA Tarjouspyyntö Puitesopimus ja sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta suun terveydenhuollon röntgenkuvien

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kalsium- ja natriumkloridin hankinta Sopimuskausi Hankintapäätös Sopimusmenettely Espoon kaupunki pyytää tarjousta kalsiumkloridista (CaCl) ja natriumkloridista (NaCl). Kalsiumkloridia

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 4.3.2009

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 4.3.2009 TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) METSÄKONESIMULAATTORI Pyydämme tarjoustanne Tampereen ammattikorkeakoulun metsäja konetekniikan opetukseen tulevasta a) metsäkonesimulaattorista ja b) puunkorjuuketjun toimintojen

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti: KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

I1 A /A Ä VIESTINTAMINISTERIO

I1 A /A Ä VIESTINTAMINISTERIO !] Wa^aT LIIKENNE-JA Tarjouspyyntö 1(5) I1 A /A Ä VIESTINTAMINISTERIO II 0 / TU LVM/802/13/2016 Anne Miettinen 26.4.2016 Tarjouspyyntö; osaamisen edellytykset suurten tietoaineistojen sekä älykkään automaation

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

23.11.2009. arvio (ei sitova): 1 Sopimus tietokonelaitteista ja niiden toimituksesta 1 kpl

23.11.2009. arvio (ei sitova): 1 Sopimus tietokonelaitteista ja niiden toimituksesta 1 kpl TARJOUSPYYNTÖ 23.11.2009 Arvoisa vastaanottaja RHL-Data Oy pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellystä tuotteesta ja/tai palvelusta tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä yksilöidyllä tavalla. Tarjous

Lisätiedot

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Lajitteleva palautusautomaatti Espoon kaupunginkirjastoon Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 25.9.2012

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 25.9.2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 25.9.2012 JANAKKALAN KUNNAN MAASTOMITTAUSLAITTEIDEN HANKINTA Pyydämme sitovaa tarjoustanne koskien Janakkalan kunnan Tekniikka ja ympäristön maankäytön tulosalueelle hankittavista maastomittauslaitteista

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö

Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia lämmitysöljystä sekä ajoneuvopolttoaineista Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungeille sekä Kangasalan,

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Espoon henkilöstölehden tuottaminen Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Hankinnalla tullaan

Lisätiedot

Alue 1, tiistaina 20.8.2013 kello 8.00 Lähtöpaikka: Veräjäpellonkoulu, Lintuvaarantie 14

Alue 1, tiistaina 20.8.2013 kello 8.00 Lähtöpaikka: Veräjäpellonkoulu, Lintuvaarantie 14 TARJOUSPYYNTÖ 1 (8) KIINTEISTÖJEN TALVIKUNNOSSAPITO Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoo Kiinteistöpalvelut - liikelaitokselle liitteen 1 mukaisten alueittain jaettujen kiinteistöjen

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Kiinteistöosakeyhtiö Otaniemen Laurea Kiinteistö Oy Tikkurilan Laurea II

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Kiinteistöosakeyhtiö Otaniemen Laurea Kiinteistö Oy Tikkurilan Laurea II TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA 1. HANKINNAN TAVOITE JA KOHDE 1.1. Tarjouspyynnön rakenne Hankintayksikkö Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Pystykuvausteline - irrotettava ja liikkuva hila (hilan ominaisuudet) - telineen kippaukset (lisävaruste), mahdollisuus pikkuluiden kuvaukseen

Pystykuvausteline - irrotettava ja liikkuva hila (hilan ominaisuudet) - telineen kippaukset (lisävaruste), mahdollisuus pikkuluiden kuvaukseen 3.6.2008 TARJOUSPYYNTÖ RÖNTGENLAITTEISTA Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä pyytää tarjoustanne luukuvaushuoneen röntgenlaitteista ja vanhan laitteiston purkamisesta Hämeenlinnan pääterveysaseman

Lisätiedot

MALLITARJOUSPYYNTÖ. ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN / SEURAKUNNAN (yksikkö + hankinnan nimeäminen) HANKINTA

MALLITARJOUSPYYNTÖ. ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN / SEURAKUNNAN (yksikkö + hankinnan nimeäminen) HANKINTA 1(6) Hankintasäännön D 2 liite 2 MALLITARJOUSPYYNTÖ XX.XX.201X Mallitarjouspyyntö soveltuu käytettäväksi kansallisen kynnysarvon alittavien ja ylittävien tavara- ja palveluhankintojen valmistelussa. Mallitekstit

Lisätiedot

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi.

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi. POTILASPÖYTIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) Salpakankaan vuodeosaston (Terveystie 4, Hollola) potilaspöytien hankinnasta. 1 HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä

Lisätiedot

Traktori Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö. Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia traktorista Ylöjärven kaupungille.

Traktori Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö. Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia traktorista Ylöjärven kaupungille. Traktori Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia traktorista Ylöjärven kaupungille. 15.12.2014 2 (11) Sisältö 1 Hankinnan kohde... 3 2 Vaatimukset... 3 3 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(6) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA Opetushallitus (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne Hankintailmoitukset.fi -ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) HELMET-KIRJASTOJEN AINEISTON PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Espoon kaupungin hankintapalvelut järjestää tarjouskilpailun HelMet-kirjaston perintäpalvelusta

Lisätiedot

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi maankäyttö- ja karttapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 7.1.2015 NUMEERISEN KAAVAN POHJAKARTAN UUDISKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely 2. Hankintamenettely Tuusulan kunta on toteuttamassa Nuppulinnan alueen kaavan pohjakartan

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KIRJASTOAUTON HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Lisätiedot

3.9.2013. Peruna, kuorittu, kokonainen 11 000 kg Peruna, kuorittu, soseperuna 4 000 kg peruna, kuutioitu 6700 kg

3.9.2013. Peruna, kuorittu, kokonainen 11 000 kg Peruna, kuorittu, soseperuna 4 000 kg peruna, kuutioitu 6700 kg HAUSJÄRVEN KUNTA Ruokapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 3.9.2013 Arvoisa vastaanottaja Hausjärven kunnan ruokapalvelut (hankintayksikkö) pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellyistä tuotteista tässä tarjouspyynnössä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 Tarjouspyyntö 1.7.2015 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 33, 31761 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän

Lisätiedot

Osatarjoukset on sallittu siten, että tarjous voidaan jättää järvikohtaisesti (tarjouksen voi jättää yhdestä järvestä tai molemmista järvistä).

Osatarjoukset on sallittu siten, että tarjous voidaan jättää järvikohtaisesti (tarjouksen voi jättää yhdestä järvestä tai molemmista järvistä). TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) ESPOON LUUKINJÄRVEN JA MATALAJÄRVEN KUNNOSTAMINEN ILMASTAMALLA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia ilmastuksen järjestämisestä Espoon Luukinjärvelle kesäksi

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Hankintapalvelut Hankintasihteeri Outi Laine 12.06.2008 Vakka-Suomen seutukunnan virustorjunta- ja palomuuriohjelmisto Vakka-Suomen seutukunta KY pyytää Teiltä tarjousta Vakka-Suomen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 1405/ / SÄHKÖINEN OPPIMISYMPÄRISTÖPALVELU

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 1405/ / SÄHKÖINEN OPPIMISYMPÄRISTÖPALVELU TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SÄHKÖINEN OPPIMISYMPÄRISTÖPALVELU Hankinnan kohde ja kuvaus Sopimuskausi Espoon kaupunki pyytää tarjousta sähköisestä oppimisympäristöpalvelusta. Espoon kaupungin konserniyhteisöt voivat

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(5) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2009 Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta tarvikkeineen;

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. TILINTARKASTUSPALVELUJEN HANKINTA Helsingin seurakuntayhtymä (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 09.04.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm Dnro 02.09.2013 Evira/6308/0071/2013

Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm Dnro 02.09.2013 Evira/6308/0071/2013 TARJOUSPYYNTÖ Kemikaalirekisteri ohjelma 1(6) Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm Dnro 02.09.2013 Evira/6308/0071/2013 TARJOUSPYYNTÖ KEMIKAALIREKISTERI OHJELMASTA 1. Hankintayksikkö Eviran toiminnan päämääränä

Lisätiedot

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 Asia K/7/02.08.00.06/2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Imatran kaupunki / Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka.

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA Kh 17.04.2018 Tarjouspyyntö 1. Hankinnan kohde Työterveyshuoltolain (1383/2001, Tthl 4 ) mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä

Lisätiedot

Tilaaja pyytää kahta erillistä tarjousta (vaihtoehto A ja vaihtoehto B). Vaihtoehto B: hissin nykyisen ovet kunnostetaan eikä hissikoriin tule ovea

Tilaaja pyytää kahta erillistä tarjousta (vaihtoehto A ja vaihtoehto B). Vaihtoehto B: hissin nykyisen ovet kunnostetaan eikä hissikoriin tule ovea RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY TARJOUSPYYNTÖ 24.3.2011 Arvoisa vastaanottaja Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellystä palvelusta tässä tarjouspyynnössä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 4.1.2013. Pyydämme tarjoustanne Tablet-laitteista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

TARJOUSPYYNTÖ 4.1.2013. Pyydämme tarjoustanne Tablet-laitteista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Mäntsälän kunta Sivu 1 / 6 TABLET-LAITTEET Pyydämme tarjoustanne Tablet-laitteista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. HANKINTAYKSIKKÖ Kilpailuttamisesta vastaa Mäntsälän kunnan Tietohallinto.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Kirkkonummen uimahallin lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen

Kirkkonummen uimahallin lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen TARJOUSPYYNTÖ n lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen Hankintayksikkö Osoite Yhteyshenkilö Kirkkonummen kunta Liikuntalautakunta Sivistyspalvelukeskus Kirkkotallintie 1 B 2 krs 02400 KIRKKONUMMI

Lisätiedot

HEL 2015-003207. 2. Hankinnan kohde. 3. Hankinnan taustaa 1/6. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. 0201256-6 Oili Khadraoui

HEL 2015-003207. 2. Hankinnan kohde. 3. Hankinnan taustaa 1/6. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. 0201256-6 Oili Khadraoui 1/6 TARJOUSPYYNTÖ HEL 2015-003207 Rajoitettu hankintailmoitus, tapahtumanhallintajärjestelmä Allu 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Oili Khadraoui Suomi puh. +358 931038430 fax oili.khadraoui@hel.fi

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta): Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä

Lisätiedot

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Sipoon kunta pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavassa 21.11.2014 julkaistun hankintailmoituksen ja tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Juhlatalon Rak 29

Lisätiedot

Kivikon koulun yhteyteen rakennetaan uudisrakennus Kivikon päiväkoti. Päiväkoti sijaitsee osoitteessa Sammonkatu 1, 94600 KEMI.

Kivikon koulun yhteyteen rakennetaan uudisrakennus Kivikon päiväkoti. Päiväkoti sijaitsee osoitteessa Sammonkatu 1, 94600 KEMI. Kemin kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Sivistyspalvelukeskus/varhaiskasvatus Valtakatu 26 08.04.2015 94100 Kemi KIVIKON PÄIVÄKODIN AV-LAITTEET Pyydämme tarjoustanne Kivikon päiväkodin AV-laitteista. 1. Hankintayksikön

Lisätiedot

9.luokka) kansallisen opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen.

9.luokka) kansallisen opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen. 04.10.2016 1/8 71346 D 779/02.07.00/2016 1. : Virtanen Pauliina 44100 Suomi puh. fax pauliina.virtanen@aanekoski.fi : : : Asukaslukumme 31.12.2015 oli 19 635 liian suuri, vaan sopiva, ihmisen kokoinen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö "Microsoft School Agreement ja Select sopimukset

Tarjouspyyntö Microsoft School Agreement ja Select sopimukset Kirkkonummen kunta TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Tarjouspyyntö "Microsoft School Agreement ja Select sopimukset Hankintayksikkö Kirkkonummen kunta Atk-palvelukeskus Osoite PL 20 002401 KIRKKONUMMI Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Opetushallitus pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Opetushallitus pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. OPETUSHALLITUS TARJOUSPYYNTÖ TEKNINEN IT-KONSULTOINTI Sivu 1 Tietokanta-asiantuntijapalvelut (Dnro 3/021/2012) 1. PERUSTIEDOT Opetushallitus pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

Konsernihallinto ATK- Palvelukeskus Lea Blomberg 10.6.2008. puh. 040 7020573

Konsernihallinto ATK- Palvelukeskus Lea Blomberg 10.6.2008. puh. 040 7020573 Kirkkonummen kunta TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ "Tulostimet 2008" Hankintayksikkö Kirkkonummen kunta Atk-palvelukeskus Osoite PL 20 002401 KIRKKONUMMI Yhteyshenkilö Eero Viitanen järjestelmäasiantuntija

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kolmesta (3) elektronisesta, teholtaan 2000 W, suurtehohälyttimestä asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistus

Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistus Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistus Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjousta Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistuksen käyttöönottoprojektista. 19.1.2018 Vesilahden kunta www.vesilahti.fi

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta Puitejärjestely Sopimuskausi Hankintapäätös Hankintasopimus Espoon kaupunki pyytää tarjousta rotaatio- ja suurarkkipainotöistä (arkkikoot

Lisätiedot

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen

Lisätiedot

Pöytyän kunta. Tarjouspyyntö 22282 Päiväys 22.09.2014. Tarjoukset lähetettävä: Tarjous tai osallistumishakemus lähetettävä Tarjouspalvelu.

Pöytyän kunta. Tarjouspyyntö 22282 Päiväys 22.09.2014. Tarjoukset lähetettävä: Tarjous tai osallistumishakemus lähetettävä Tarjouspalvelu. 1/5 TARJOUSPYYNTÖ 22282 Kansallinen hankintailmoitus 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Aino-Liisa Jalonen Kuntolantie 4 21900 Yläne Suomi puh. +358 406722900 fax +358 2563504 aino-liisa.jalonen@poytya.fi

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1/5 JOUTSAN KUNNAN KATUJEN ASFALTOINTI 2015 Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Hankintamenettely ja hankinnasta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ VPL- ja SHL KULJETUKSISTA

TARJOUSPYYNTÖ VPL- ja SHL KULJETUKSISTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA 20.5.2014 Seudullinen hankintapalvelukeskus TARJOUSPYYNTÖ VPL- ja SHL KULJETUKSISTA Seudullinen hankintapalvelukeskus pyytää tarjousta vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain tarkoittamista

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA

SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA SUUN TERVEYDENHUOLLON KUVANTAMISPALVELUJEN SEKÄ SUUKIRURGIAN JA PARODONTOLOGIAN ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI- PALVELUJEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot