Käytä kaikki mahdollisuudet!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käytä kaikki mahdollisuudet!"

Transkriptio

1 1

2 Käytä kaikki mahdollisuudet! Jääkiekkokausi pyörähtää käyntiin Lännen Puhelin Areenalla vuoden tauon jälkeen kesäisissä tunnelmissa, perinteisen Pitsiturnauksen merkeissä. Heinäkuiset hellematsit ovat samalla lähtölaukaus uuteen kauteen, johon Rauman Lukko lähtee luottavaisena taistelemaan kovista sijoituksista. Viime kaudella yhteen hitsautuneen joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa ja veräjänvartijaksi on pestattu Rauman oma poika Petri Vehanen. Kun hyökkäyspäässäkin löytyy tehoa muun muassa viime kauden pistepörssin kärkimiesten Juha-Pekka Haatajan, Shayne Toporowskin ja Pekka Saarenheimon johdolla, lupaa Lukko taistelevaa ja peräänantamatonta jääkiekkoviihdettä mottonaan Kuti kohdalles ja verkop piukka! Päättynyt kiekkokausi ja järjestelyiltään mainiosti sujuneet alle 18-vuotiaiden MM-kisat osoittivat ainakin sen, että jäähallin uudistuneet tilat antavat todella hienot puitteet jääkiekon seuraamiseen ja erilaisten edustus- ja markkinointitilaisuuksien järjestämiseen. Mittavasti uudistettu Lännen Puhelin Areena pystyy tarjoamaan perinteisten aitioiden ja Foster sin pöytien sekä soffien lisäksi lähes loputtomasti erilaisia yritystuote- ja palveluvaihtoehtoja. Joten enää ei voi oikeastaan puhua pelkästä jäähallista, vaan pikemminkin viihtymiskeskuksesta, jonka käytössä vain mielikuvitus on rajana. Raumalla ei ole koskaan aikaisemmin ollut yrityksille tarjolla yhtä monipuolisia tiloja, joissa on lisäksi saatavilla kaikki perinteiset kokouspalvelut ravintolapalveluineen päivineen. Ota uudesta hallista kaikki hyöty irti, sillä valinnan varaa on! Näyttelyt PR-tapahtumat Seminaarit Messut Koulutustilaisuudet Asiakastilaisuudet Juhlat, pikkujoulut jne. Kysy lisää yrityspalveluista: Puh +358 (0) Faksi +358 (0)

3 Maalivahdit 30 Mikael Vuorio 34 Atte Engren 35 Petri Vehanen Puolustajat 3 Petri Tähtisalo 6 Mikko Viitanen 18 Esa Lehikoinen 29 Markus Nordlund 44 Otto Honkaheimo 55 Juha Alen 77 Erik Hämäläinen xx Joe Rullier xx Jussi Makkonen Hyökkääjät 9 Juhani Jasu 11 Ville-Vesa Vainiola 12 Pekka Saarenheimo 14 Petri Lammassaari 15 Olli Palola 17 Shayne Toporowski 19 Mika Viinanen 20 Marko Virtala 21 Nico Aaltonen 22 Ossipekka Lehtonen 25 Tero Koponen 27 Juha-Pekka Haataja 28 Semir Ben-Amor 31 Miikka Tuomainen 37 Henrik Juntunen 41 Juhamatti Yli-Junnila 71 Marko Luomala xx Ari Kovanen xx Jussi Tapio Valmentajat Mika Toivola, Päävalmentaja Jarno Pikkarainen Maalivahtivalmentaja Ari Moisanen Huoltajat Seppo Hurme Matti Koskinen Samu Tätilä Fysioterapeutti / joukkueenjohtaja Mika Kuosmanen Lääkärit Juha Isotupa Tapani Järvinen Kari Miettinen 3

4 Kausikortit: (yks. ja kausikortti) Pääkatsomo: A1, A7 16 / A2, A6 18 / A3, A5 20 / A4, VIP B,C 14 / D 15 / Perhekatsomo (sis. yllätyksen) (sis. yllätyksen) Seisomakatsomo Aik. 10 / Lapsi Opiskelija 7 Business Club Foster s -sohvapaikka Jäämainonta: Keskiympyrä B-piste Keskialue Kaukalonlaitamainonta: Foster s -pöytä (4 hlö) Pitsiturnaus 25 TV-näkyvyys Muu Peliasumainonta: /m /m Pelipaitamainokset alkaen Housumainokset Sukkamainokset Kypärämainos Lämmittely/ harjoituspaidat

5 Äänimainonta: Äänimainos koko kausi 3 toistoa/ ottelu Äänimainos puolet kaudesta Taulumainonta: Valomainos Moduulit 1x2m Käsiohjelmamainonta: Koko kauden mainos (28kpl) Puolet kaudesta 800 Kausikirjamainos: A4-sivun mainos Nettibanneri: sivuilla, kausi Aitiot: Yläkerta alkaen ottelu 900 ja kausi Alakerta alkaen ottelu 700 ja kausi Tarjolla myös asiakastilaisuuksia, otteluisännöintiä yms. Kysy lisää Lukon toimistosta! Hinnat alv 0%. Kausikortit sis. alv. 8%. Mainosten tekokustannukset eivät sisälly hintaan. Maksuehdot sopimuksen mukaan. 5

6 Lännen Puhelin Areena Rauman Lukko Yrityspalvelut ja kausikortit Puh +358 (0) Fax +358 (0) Ravintola Penalty Pub p (0) Perustettu 1936 (ry), 2000 Lukko Oy Puheenjohtaja Rauno Mokka Toimitusjohtaja, vt. Rafael Eerola Lukko Oy hallitus: Pj. Rauno Mokka, Tapio Juusela, Pauli Uusi-Kilponen, Ismo Viljanen Ravintolapäällikkö Jyrki Pönkkä p (0) Lännen Puhelin Areena p (0) Kotikenttä Lännen Puhelin Areena Toimisto (avoinna ma-pe 9-16) Kuninkaankatu 3 A RAUMA, FINLAND Fanituotemyynti Mainostalo Mercurius p (0) fanituotteet@mainostalo.net Toimitusjohtaja, vt. Rafael Eerola p (0) gsm rafael.eerola@raumanlukko.fi Toimistosihteeri Anne Saarinen p (0) gsm anne.saarinen@raumanlukko.fi Tiedotusvälineet media@raumanlukko.fi 6

7 7

8 8

YHTEISTYÖKUMPPANUUDET

YHTEISTYÖKUMPPANUUDET YHTEISTYÖKUMPPANUUDET 2017-2018 ROKI HOCKEY LÄTKÄSSÄ LAPPIIN Yhteistyökumppaneillemme tarjoamme positiivisen näkyvyyden, suoran kontaktin yritys- ja kuluttajaverkostoomme, ristiinmarkkinoinnin hyödyt sekä

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI LAHDEN PELICANS OY - 45 kokopäiväistä ja 70 osa-aikaista työntekijää - liikevaihto n. 7 milj. euroa - merkittävä nuorisourheilun tukija Päijät-Hämeessä

Lisätiedot

MYYNTIESITE

MYYNTIESITE MYYNTIESITE 2016 2017 TULE MUKAAN MENOON YHTEISTYÖKUMPPANUUDEN MONET MAHDOLLISUUDET Uleåborg A.I.K pelaa jääkiekon valtakunnallista Suomi- Sarjaa kaudella 2016-2017 joka on kolmanneksi korkein sarjataso.

Lisätiedot

Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV)

Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV) Nimi Kausi Ottelut Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt Aaltonen Matias (P/H) 14-15 16 3 4 7 6 15-16 9 1 1 2 4 16-17 4 0 1 1 0 II-div. kars 0 0 0 0 0 29 4 6 10 10 Ahola/Möller Antti (P) 01-02 18 1 0 1 0 02-03

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

OutokumpuOpen_MSPro_LA. x Viinikka Veijo (1) KSD. klo Minkkinen Ilkka. Joro DC Soinio Juha Elevis dc

OutokumpuOpen_MSPro_LA. x Viinikka Veijo (1) KSD. klo Minkkinen Ilkka. Joro DC Soinio Juha Elevis dc Lohko 1 Viinikka Veijo (1) KSD Viinikka Veijo (1) KSD Minkkinen Ilkka Joro DC Viinikka Veijo (1) KSD Minkkinen Ilkka Joro DC Soinio Juha Elevis dc Soinio Juha Elevis dc Sivu 1 (16) Lohko 2 Auvinen Janne

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results SSG Summer Match 2018 Printed July 1, 2018 at 19:48

CLASSIC -- Overall Match Results SSG Summer Match 2018 Printed July 1, 2018 at 19:48 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100.00 817.4915 104 Lehto, Jussi FIN 2 96.07 785.4040 163 Lento, Mika FIN 3 90.94 743.4474 168 Nurmi, Seppo FIN 4 84.85 693.6511 119 Pietikäinen, Pekka S FIN 5 56.49

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI

JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI JÄÄKIEKKO ON SUOMEN SUOSITUIN JA SEURATUIN URHEILULAJI LAHDEN PELICANS OY - 45 kokopäiväistä ja 70 osa-aikaista työntekijää - Ottelutapahtumissa n. 200 työntekijää - Liikevaihto n. 6,5 milj. euroa YLEISÖMÄÄRÄT

Lisätiedot

JOKERIT HELSINKI KERÄILYKORTIT KAUSI 2017I October 9, :01 PM SARJAN SISÄLTÖ

JOKERIT HELSINKI KERÄILYKORTIT KAUSI 2017I October 9, :01 PM SARJAN SISÄLTÖ STORE.SEREAL.EU JOKERIT.FI CHECKLIST JOKERIT HELSINKI KERÄILYKORTIT KAUSI 2017I 2018 JOKERIT HELSINKI KERÄILYKORTIT KAUSI 2017I 2018 October 9, 2017 1:01 PM SARJAN SISÄLTÖ PERUSKORTIT 3 VALMISTAUTUMINEN

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

LEKI Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa!

LEKI Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa! LEKI 2017 2018 Pirkanmaan viihdyttävintä kiekkoa! #SAUKKOPERHE LeKin Mestis-joukkue on pelannut jo kymmenen peräkkäistä kautta Mestiksessä eli Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jääkiekossa. Leki

Lisätiedot

LISÄÄ MENESTYS NÄKYVYYTTÄ 1+2 KAUSIKORTIT OTTELULIPUT CLUB 2013-2014 KAUSIKORTTI FANIKORTTI VIIKINKI. Odotettu uutuus! PERHELIPPU UUTUUS!

LISÄÄ MENESTYS NÄKYVYYTTÄ 1+2 KAUSIKORTIT OTTELULIPUT CLUB 2013-2014 KAUSIKORTTI FANIKORTTI VIIKINKI. Odotettu uutuus! PERHELIPPU UUTUUS! UUDEN AIKA Odotettu uutuus! PERHELIPPU 1+2 MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ Jääkiekon yleinen kiinnostavuus ja Jukurien omat panostukset menestyvään joukkueeseen ja mainontaan ovat nostaneet seuran näkyvyyttä

Lisätiedot

MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ

MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ UUDEN AIKA MENESTYS LISÄÄ NÄKYVYYTTÄ Jääkiekon yleinen kiinnostavuus ja Jukurien omat panostukset menestyvään joukkueeseen ja mainontaan ovat nostaneet seuran näkyvyyttä entisestään. Jukurit on Etelä-Savolaisen

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results 1 16:51:24 Luokka/Category Y 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 140 Vähämäki Teemu OSH 23 25 23 25 23 119 23 142 139 Valkeapää

Lisätiedot

HRK- uistelu

HRK- uistelu HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Tulos EK 2:n jälkeen

Tulos EK 2:n jälkeen VI Seinäjoki Ralli 17. 18.9.2016 EK 1, YLEISKILPAILUN TULOKSET Historic Etelä Pohjanmaan UA Hotelli Sorsanpesä EK1, 11.06km, nopein: 107km/h 1 23 Frilander Mikko 16 6:12,0 2 21 Ala Varvi Erkki 16 6:14,2

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013,

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013, Sivu 1 (6) LOHKO A / TASO A A B C D E F G Pist. A Leppo Aleksi A-A 11-7 7-5 6-6 12-3 13-6 9 B Barthélémy David 7-11 B-B 10-2 7-7 6-6 8-5 10-3 8 C Pesonen Jarkko 5-7 2-10 C-C 11-5 7-6 13-4 6 D Korhonen

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

:00 Oulu. Lappeenranta :00 Kuopio Kainuu :00 Oulu Kainuu 1-6

:00 Oulu. Lappeenranta :00 Kuopio Kainuu :00 Oulu Kainuu 1-6 OTTELUT Jääkiekko Poliisit 5v. SM-turnaus 27.1.2016 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue A 1 27.1.2016 09:00 Oulu Lappeenranta - 6 2 27.1.2016 10:00 Kuopio Kainuu 5 27.1.2016 11:00 Oulu Kainuu

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

TENNIS ; LÄHILIIGA KAUSI

TENNIS ; LÄHILIIGA KAUSI TENNIS ; LÄHILIIGA KAUSI 2013-2014 SARJA ; MIEHET 2-DIVISIOONA JOUKKUE YHDYSHENKILÖ PUH. 1. HauTS 2 Rekola Tuomas 050-5911939 2. HyTS 7 Huttunen Martti 0400-440810 3. JokTS Rossi Esko 0400-840183 4. JäTS

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI KAUSIKORTTI

KAUSIKORTIT VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR KAUSIKORTTI 40 EUR KAUSIKORTTI/OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET 25 EUR KAUSIKORTTI KAUSIKORTTI KAUSIKORTIT VIP-KORTTI 2017 100 KAUSIKORTTI 2017 40 KAUSIKORTTI 2017 25 VIP-KAUSIKORTTI 100 EUR Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin + VIP tilan ohjelmaan ja tarjoiluun Kolmosen ja Suomen

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (28 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 50 13 13 11 13 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 36 15 1 0 5 15 3 Sorvali Miika Tammer-Kyykkä 26 11 3 0 7 5 3 Tanninen Jukka Imatran

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

BC-SM Tuloksia

BC-SM Tuloksia BC-SM Tuloksia 22.-23.10.2016 M-1900 Pooli A 1 1924 Ingman Mats KoKu 4 6 0 67 41 1 2 1744 Riihimäki Vesamatti HarSpo 3 3 4 66 71 2 3 1611 Seppälä Marko OPT-86 2 1 6 53 74 3 1-3: 11-8 11-4 11-4 2-3: 8-11

Lisätiedot

FAM SM TAHKO Pujottelu

FAM SM TAHKO Pujottelu CHIEF OF RACE Kortelainen Ilpo REFEREE Miettunen Aki CONDITIONS SNOW 1st RUN - B - Kortelainen Anniina 2nd RUN START 239 m 239 m - B - Kortelainen Anniina N60-64 1 1 34581786 HEINONEN, Auli 1955 44.10

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR PT 75 Kansalliset ja AY Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Yht. 12 EUR Akkanen Juha MPS, Rating: 1575 M50-AY, alkaa: Su, hinta: 10 EUR Yht. 52 EUR Andersson Janne Halex, Rating: 1048 Antinoja Jari SeSi, Rating:

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6)

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) I erä klo 11:00, toinen puolikas 15:00 1. Y 2. Heikkinen Matti P-HA Y 3. Helassalo Heikki RSA Y 4. Virtanen Seppo P-HA Y 5. Meinander Ari LAS Y 6. Nevalainen Tarja SA Y 7.

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :32 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :32 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 3.9.2017 20:32 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi Hirv i uus 1 N Jaakkola Asta Kaukalammen Metsästysseura 90 2 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 87 1

Lisätiedot

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT Olympiapistooli x0ls perjantaina 4.7.07 Erä klo :00 M 75 Risto Marjanen KSA M 75 Harri Hentula MA M 75 Seppo Aalto HyMAS 4 M 50 Sami Salo HyMAS 5 M 70 Jorma Åsbacka MA Erä klo :0 M 50 Hannu Räsänen KSA

Lisätiedot

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y w w w. t u t o h o c k e y. f i T u T o h o c k e y Perinteitä ja tulevaisuutta Lätkää on pelattu aina TuTo Hockey on perinteinen turkulaisseura, jonka menestykset muistetaan. 60-70-lukujen taitteessa

Lisätiedot

Tulokset. skeet. Nasta GP Hyvinkää Luokka M :22:07. Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Fin. Yht.

Tulokset. skeet. Nasta GP Hyvinkää Luokka M :22:07. Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Fin. Yht. 5::0 Luokka M Sija Nro Nimi Seura 5 Yht. S-off Fin. Yht. S-off 6 9 0 5 6 8 8 0 5 6 6 8 9 0 0 5 6 8 9 0 5 Rosenberg Max A-HA 5 6 Louhelainen Jesse LAS 5 9 Leskinen Lauri SSG 5 Laitinen Timo SSG Lautamatti

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

Panelian Raikas. Edustusjoukkue

Panelian Raikas. Edustusjoukkue Panelian Raikas Edustusjoukkue 2013-2014 www.panelianraikas.seura.info Panelian Raikas pelaa Länsirannikon III-divisioonassa. Syksyllä pelataan kahdessa maantieteellisessä lohkossa ja joulutauolla sarja

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT Olympiapistooli 2x30ls perjantaina 14.7.2017 1. M 50 Hannu Räsänen KSA 96 93 88 95 90 89 = 551 2. M 50 Jyrki Kronqvist KSA 93 81 80 93 94 64 = 505 3. M 50 Sami Salo HyMAS 86 81 72 92 89 73 = 493 1. M 60

Lisätiedot

25m Etelä-Suomen AM-Kilpailu 2016

25m Etelä-Suomen AM-Kilpailu 2016 Satahahamina. Helsinki 09. - 11.09.2016 25m Olympiapistooli, sarja M18 1. KURKELA, Lasse HVA 89 89 53 231 79 59 70 208 439 25m Olympiapistooli, sarja M 1. TOIVOLA, Juha HyMAS 95 96 88 279 99 93 83 275

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 J/J 1 2 3 4 5 6 1-1 2 3 4 2 * - 5 6 7 3 * * - 8 9 4 * * * - 10 5 * * * * - 6 * * * * * - Kierros Ottelu Pun Sin

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

SM Pistooli Pori Y, N, Y20 ja N TULOKSET

SM Pistooli Pori Y, N, Y20 ja N TULOKSET SM Pistooli Pori Y, N, Y20 ja N20 25-27.07.2017 TULOKSET 25m olympiapistooli Y Finaali 1 Kimpimäki Teijo JjA 3 2 4 5 3 2 0 3 22 0 0 0 0 4 2 Toivola Juha HyMAS 3 2 3 2 4 3 2 3 22 0 0 0 0 3 3 Lahti Teemu

Lisätiedot

SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA. KA KA Tulos 23, , , , , , , , , , , , ,00 3

SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA. KA KA Tulos 23, , , , , , , , , , , , ,00 3 2 Pelipaikka: Aika: 19 / 10 / Wanha Mestari Kauhajoki Casablanca 1 KSD 2 x 12 Mika Koivuniemi 23,32 Kexi Heinäharju 23,55 3 2 ( 22 18 23 20 24 ) 21 Kai Koivisto 19,40 Jari Salminen 18,26 3 1 ( 29 22 22

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

HÄJY POWER RESULTS

HÄJY POWER RESULTS HÄJY POWER RESULTS 30.1.2016 NOVICE MEN LEFT 80 KG 1. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL; 2. NYYSSÄNEN, AKI. -; 3. RAJALA-GRANSTUBB, JUKKA. MAALAKTA/ PIG HOUSE; 4. MÄKELÄ, VILLE. POWER BULL; NOVICE MEN LEFT

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :31 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :31 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 1.9.2013 23:31 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi 1 N Jaakkola Asta Kaukalammen Metsästysseura 95 2 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 93 3 N Kylmäniemi

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results trap FINLANDIA GP 0 SKEET - TRAP Sipoo -..0.0.0 :: Luokka/Category N Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Semi S-off Medal S-off Huom: ANTIKAINEN NOORA OSU MÄKELÄ-NUMMELA SATU OSU 0 QVARNSTRÖM MICAELA RS 0 0

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

LOHITILASTO KESÄKUU Saatuja lohia/taimenia 109 kpl kesäkuussa Saatuja lohia/taimenia 109 kpl koko kautena

LOHITILASTO KESÄKUU Saatuja lohia/taimenia 109 kpl kesäkuussa Saatuja lohia/taimenia 109 kpl koko kautena LOHITILASTO KESÄKUU 2010 Saatuja lohia/taimenia 109 kpl kesäkuussa Saatuja lohia/taimenia 109 kpl koko kautena PVM KLO LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVA VIKA PAIKKA VIEHE KALASTAJA(T) 30,6 21:00 L U 116 16,2

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj

Lisätiedot

Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko

Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko 1/13 Suomen ampumaurheiluliiton SM kilpailut Liikkuvan maali 50 m ja 100 m Ikämiehet ja, - naiset Sipoossa 10.-12.8.2018 Tulokset Hirvi 40 kertalaukaus Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko 1 Jetsonen Markku KAMS

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Pori Lapua

Pori Lapua 18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89

Lisätiedot

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M Turku 03. - 04.03.2018 10m Liikkuvamaali, sarja M 1. Krister Holmberg RS 98 99 99 296 95 95 93 283 579 2. Vesa Saviahde P-HA 96 97 97 290 96 92 96 284 574 3. Tomi-Pekka Heikkilä K-64 94 97 95 286 92 95

Lisätiedot

FC INTERIN YRITYSPAKETIT 2017

FC INTERIN YRITYSPAKETIT 2017 20 17 FC INTERIN YRITYSPAKETIT 2017 TAHDOMME SINUT MEIDÄN KULMAAMME Kausi 2017 potkaistaan käyntiin nyt! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja Miehet kilpasarja Oppilaitos Etunimi Sukunimi Tasoitus 1.sarja 2.sarja 3.sarja 4.sarja 5.sarja Yht. Yhteensä 1 Lapin ammattiopisto Matti Kukkula 70 192 200 256 279 256 1183 1253 2 Kainuun ammattioppilaitos

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset POOLIEN TULOKSET

PT 75 Kansalliset POOLIEN TULOKSET PT 75 Kansalliset 13.5.2017 - POOLIEN TULOKSET MK Pooli A 1 2400 Tennilä Otto PT 75 4 6 1 74 52 1 2 1899 Grönhage Christian Halex 3 4 5 82 88 2 3 1804 Kylliö Joonas TIP-70 2 2 6 68 84 3 1-3: 11-9 11-7

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 30.8.2015 21:01 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi Hirv i uus 1 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 93 2 N Kylmäniemi Anu Nummisten Metsästysseura 84 33

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT VALEPA HURRIKAANI MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT 2018 OTTELUT VALEPA HURRIKAANI Ti 10.4. 18:15 VaLePa - Hurrikaani (Sastamala) [Yle, Ruutu] To 12.4. 18:15 Hurrikaani - VaLePa (Loimaa) [Ruutu] Su 15.4.

Lisätiedot

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY

M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä M Yleinen KÄVELY M Yleinen 3-ottelu Pisteet yhteensä Pisteet lajeista 1 Koponen Ville Vantaan Asumispalvelut 1139 391 364 385 2 Ollila Esa Yhdessä ry 1045 446 267 331 3 Luukkonen Pekka Pohjois-Kymen mty Pohjatuuli ry 1000

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015 1(5) YLIVÄÄPELI Hokkanen Kari Pekka Laukaa Hämäläinen Juha Pekka Pihtipudas Löfman Sami Markus Närhi Timo Tapani Laukaa Pentikäinen Martti Olavi VÄÄPELI Heikkinen Panu Jarkko Laukaa Junka Janne Sakari

Lisätiedot