PÄÄOMARAHOITUKSEN HAKEMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄOMARAHOITUKSEN HAKEMINEN"

Transkriptio

1 PÄÄOMARAHOITUKSEN HAKEMINEN 1. Yrityksen lähtökohdat / omistajan tavoitteet 2. Millaisia yrityksiä pääomasijoittajat hakevat 3. Erilaisia pääomasijoittajia 4. Pitching tilaisuuksia 5. Yrityskiihdyttämöt 6. Pääomasijoitusprosessi 7. Yritysesittely pääomasijoittajalle 8. Miten BusinessOulu voi auttaa yrityksiä pääomasijoituksen hakemisessa

2 1. Yrityksen lähtökohdat / omistajan tavoitteet Yrityksissä tarvitaan usein oman pääoman ehtoista rahaa kasvun rahoittamiseen, tuotekehitykseen, kansainvälistymiseen, kasvun edellyttämien avainhenkilöiden palkkaamiseen jne. Ennakkoon on hyvä miettiä omista lähtökohdista mm. seuraavia asioita: Mitä tavoitteita yrityksen omistusosuudelle on nyt ja viiden vuoden päästä? Kuinka tärkeitä ei-rahalliset tavoitteet ovat (yrittäjyys, maine, työllistäminen jne.)? Millaiseen riskitasoon olen valmis? Odotanko saavani osinkoja? Miksi nostaa pääomasijoitus; onko yrityksen rahoitus hoidettavissa jollakin muulla tavoin? Pääomasijoitus on kaikkein kalleinta rahaa. 2. Millaisia yrityksiä pääomasijoittajat hakevat Pääomasijoituksen tuotto on riippuvainen kohteen kasvusta ja menestyksestä. Siksi pääomasijoittajien kiinnostus kohdistuu lähinnä voimakkaasti kasvua hakeviin yrityksiin, joita on pieni osa kaikista startupeista. Tilannetta kuvaa seuraava Steve Blankin jaottelu: 1. Lifestyle Startups - Work to Live their Passions Yrittäjät mahdollistavat elämäntyylinsä yrittämällä (surffiliikkeen omistaja, intohimosta toimiva web designer jne.) 2. Small Business Startups - Work to Feed the Family Halu perustaa oma yritys ja elättää perhe (parturit, ruokakaupat, konsultit, putkimiehet jne.) 3. Scalable Startups - Born to Be Big Yrittäjien tavoitteena muuttaa maailmaa, hakevat skaalautuvaa liiketoimintamallia ja suurta arvonnousua 4. Buyable Startups - Born to Flip Tavoitteena myydä yritys isommalle yhtiölle 5. Large Company Startups Innovate or Evaporate Suuren yhtiö tarve luoda disruptiivinen innovaatio 6. Social Startups Driven to Make a Difference Tavoitteena luoda maailmasta parempi paikka Scalable Startups Tavoitteena skaalautuva ja toistettava liiketoimintamalli sekä kova arvonnousu Tarvitsevat parhaimmat ja tekijät sekä pääomasijoittajan

3 Muodostavat pienen osan kaikista startupeista, mutta houkuttelevat kaiken pääomasijoittajien rahan Pääomasijoittajien keskeiset tavoitteet tiivistettyinä ovat korkeat tuotto-odotukset ja näköpiirissä oleva irtautumismahdollisuus esim. 4-7 vuoden aikajänteellä. 3. Erilaisia pääomasijoittajia Pääomasijoittajat jaetaan yleisellä tasolla bisnesenkeleihin ja varsinaisiin eri rahastoista sijoituksia tekeviin pääomasijoittajiin. Pääomasijoittajat toimivat usein yhdessä keskenään ja muiden rahoittajien kanssa. Eri rahoittajien roolia yritystoiminnan käynnistysvaiheessa voidaan kuvata kaavamaisesti seuraavasti: Idea Alpha Real Traction Real Customers Real Revenue Growt Rahoittaja Bisnesenkelit + yritystuet Micro VC Micro VC VC Sijoitus M useita M Bisnesenkelit Bisnesenkeleillä tarkoitetaan usein kokeneita ja varallisuutta hankkineita yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat pienehköjä summia alkuvaiheen kasvuyrityksiin. Bisnesenkeleiden sijoittamat summat ovat tyypillisesti ensi kierroksilla n euroa. Pieniä sijoituksia voidaan tehdä myös ryhmässä, jolloin sijoitukselle valitaan yksi vastaava enkelisijoittaja. Usein sijoitukset tehdään toimialalle, jonka henkilö tuntee oman yrityskokemuksensa kautta. Bisnesenkelit Oulun seudulla. Business Oulun kokoamalla epävirallisella listalla, jossa on pääasiassa Oulun seudulta kotoisin olevia pääomasijoittamisesta kiinnostuneita henkilöitä, on n. 200 henkilön nimet. Lista ei ole julkinen. Lisätietoja BusinessOulun henkilöstöltä. Finnish Business Angels Network (FIBAN)on suomalainen kansallinen yksityissijoittajayhdistys, jonka tavoitteena on edistää yksityishenkilöiden sijoituksen tekemistä listaamattomiin potentiaalisiin kasvuyrityksiin. Kesällä 2014 yhdistyksellä on yli 350

4 jäsentä. FIBANin jäseniltä sijoitusta hakeva yritys voi lähettää tiedot potentiaalisesta sijoituskohteesta yhdistyksen nettisivujen kautta. Yhdistyksen jäseniä voi tavoittaa myös erilaisissa pitchaus- yms. tilaisuuksissa. Lisätietoja Business Angels Finland Oy (BAF) on suomalaisten yksityishenkilöiden perustama ja omistama yritys, joka tarjoaa sijoitusmarkkinapaikan yrityksille ja sijoittajille. Sijoitusta hakevat yritykset voivat jättää BAF:lle joko julkisen tai sisäpiiri ilmoituksen. Myös sijoittajille on kaksi jäsentasovaihtoehtoa. Yrityksellä toimii myyntiverkosto eri puolilla Suomea. Lisätietoja Finnvera ylläpitää SijoittajaExtra palvelua. Se on tarkoitettu bisnesenkeleille, jotka ovat kiinnostuneita tekemään sijoituksia kasvaviin ja kansainvälistymistä tavoitteleviin aikaisen vaiheen yrityksiin. Palveluun ohjataan Finnveran pääomasijoitustoiminnan hankevirrasta niitä yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita yksityisestä pääomasta ja mahdollisuudesta saada sijoituksen lisäksi bisnesenkelien osaamista esimerkiksi hallitustyöskentelyyn. Palvelun käyttö edellyttää rekisteröitymistä. Finnveran rekistereissä on 2013 yhteensä 224 bisnesenkeliä. Bisnesenkelirahoitusta hakevat yritykset voivat täyttää nettisivuilla olevan lomakkeen ja Executive Summaryn ja jättää näin yrityksensä bisnesenkelien arvioitavaksi. Bisnesenkelirahoitusta hakevien yritysten joukosta valitaan osa esiteltäviksi Finnveran järjestämissä, bisnesenkeliverkostolle suunnatuissa ExtraEvent -tilaisuuksissa ja ekstranetpalvelussa. ExtraEventit ovat pitchaustilaisuuksia, joissa yritykset saavat 90 sekuntia aikaa esittäytyä sijoittajille. Enkeleiden muodostama arviointikomitea kokoontuu noin kuuden viikon välein valitsemaan hakemusten joukosta esiteltävät yritykset. Lisätietoja Pääomasijoittajat / rahastot Pääomasijoittajilla on omat sijoituskriteerinsä koskien esim. yrityksen toimialaa, kehitysvaihetta, sijaintia ja rahoituksen tyyppiä. Suomessa on monia alueellisia pääomasijoittajia, mutta suurin osa pääomasijoittajista tekee sijoituksia koko maahan. Pääomasijoitukset ovat yleensä ehdoiltaan: omaa pääomaa, yleensä osakesijoituksia oman ja vieraan pääoman ominaisuuksia yhdistelevää välirahoitusta (mezzanine), esim. vaihtovelkakirjalaina ja pääomalaina Northern Startup Fund Oulun kaupungin kokoama rahasto, joka aloitti käytännön toiminnan vuoden 2012 aikana. Rahaston koko on 10 M. Rahasto on sijoittanut elokuun 2014 tilanteessa seuraaviin yrityksiin: Real Source, Conexbird, Laturi, Create Trips, CaddieOn, Fourdeg, WhileOnTheMove, Cadfaster, NWGTools, FilmMe Group, MyPose, Pint Please, NaturVention, Sapotech, Sarokal Test Systems, Lisätietoja:

5 Oulun seudun hyvinvointirahasto Rahasto tekee pääomasijoituksia kasvua hakeviin yrityksiin. Rahastoa hallinnoi Fortel Management Oy. Hyvinvointirahaston perustajiin kuuluu kahdeksan osapuolta, jotka muodostavat sijoittajarenkaan. Renkaan jäsenet tuovat pääomien lisäksi osaamista ja verkostonsa yrittäjien käyttöön. Rahasto on sijoittanut tähän mennessä seuraaviin yrityksiin: Ball-IT Oy, Juno Medical Oy, Prowellness Oy, Pixolane Oy, Sensinode Oy, Genecodebook Oy, Biosilta Oy Lisätietoja: Finnvera Julkinen aikaisen vaiheen pääomasijoitustoiminta on keskitetty Finnvera-konserniin. Finnvera tekee sijoituksia aikaisen vaiheen innovatiivisiin yrityksiin tytäryhtiönsä Aloitusrahasto Vera Oy:n kautta. Sijoitustoiminnan tavoitteena on kattaa markkinapuutetta tuotekehitysrahoituksen ja yksityisen pääomasijoitustoiminnan välissä. Sijoitukset tehdään aikaisen vaiheen teknologiayrityksiin sekä teknologiaintensiivisiin tai innovatiivisiin palveluyrityksiin, joilla on potentiaalia kehittyä kansainvälisiksi kasvuyrityksiksi. Rahoitustuotteina käytetään osakepääomasijoituksia ja optiolainoja, lainoja myös pääomaehtoisina. Omistusosuus %, ensisijoituksen koko max Sijoitukset Oulun seudulle on mm. CCM-Power Oy, Juno Medical Oy, Medanets Oy, Sensinode Oy, Vividworks Oy. Lisätietoja: Sitra Sitra käyttää pääomasijoittamista työkaluna strategisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Se tekee osakesijoituksia kohdeyrityksiinsä ja osallistuu aktiivisesti niiden kehittämiseen. Sijoituksia on tehty mm. energian, biotekniikan, informaatio- ja ympäristöteknologian sekä teollisuustuotannon ja palveluiden aloilla. Sitran sijoitussalkussa on 33 yritystä ( ). Lisätietoja: Suomen Teollisuussijoitus Oy Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, joka tekee sekä suoria sijoituksia yrityksiin että pääomasijoitusrahastojen kautta. Vuosittainen sijoitusvolyymi on ollut viime vuosina noin 100 meur, josta noin puolet rahastosijoituksina ja puolet suoraan yrityksiin. Keskeinen periaate on toimia yhdessä kotimaisten ja ulkomaisten sijoittajien kanssa.

6 Rahoitusinstrumentteina käytetään osakesijoituksia, pääomalainaa, vaihtovelkakirjalainaa tai välirahoitusta. Teollisuussijoitus rahoittaa tyypillisesti osan kokonaisrahoituspaketista, joka kootaan yhteistyössä yksityisten tai institutionaalisten pääomasijoittajien kanssa. Sijoitus voi olla enintään puolet kokonaissijoitussummasta ja omistus kohdeyrityksissä max. 50 %. Portfoliossa on Oulun seudulta Coronaria Hoitoketju Oy, Optomed Oy, Pohjolan Design-Talo Oy, Sotkamo Silver AB, Talenom Group Oy. Lisätietoja Alueellinen pääomasijoitusyhtiö Teknoventure Oy / Noweco Partners Oy Oulunlainen Teknoventure Management Oy on nykyisin osa Noweco Partners Oy:tä. Nowecon Oy:n sijoitusalueena on pääasiassa Länsi- ja Pohjois-Suomi. Sijoitukset kohdistuvat johdon yritysostoihin, yritysjärjestelyihin ja kasvun rahoittamiseen. Sijoitusfokus on yrityksissä, joiden liikevaihto tyypillisesti on n. 2,5 40 meur, rahaston ensisijoitus yleensä 0,5 4,0 meur. Ei toimialarajoituksia. Viime vuosien sijoituksia Oulun seudulle: Mawell Oy, Sotkamo Silver AB, Viherio Technologies Oy, Talenom Oy, Antoniina Oy Lisätietoja: Valtakunnalliset pääomasijoitusyhtiöt Suomessa pääomasijoitustoimintaa harjoittavat yhtiöt ovat rekisteröityneet Suomen pääomasijoitusyhdistys ry:n (FVCA) jäseniksi. Yhdistys edistää pääomasijoittamisen toimintaedellytyksiä Suomessa sekä ajaa jäsentensä etuja pääomasijoitustoimialalla. Varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä oikeuskelpoinen yhteisö, joka harjoittaa pääomasijoitustoimintaa Suomessa. Vuonna 2014 yhdistyksellä on 47 jäsentä. Yhdistyksen sivuilla ( olevalla Hakukoneella voi hakea yhdistyksen jäsenkunnasta pääomasijoittajia eri kriteerien mukaan. 4. Pitching-tilaisuuksia Viime vuosina Suomeen ovat yleistyneet pitching-tilaisuudet, joissa yrittäjä kertoo kiinnostavasti yrityksestään ja liikeideastaan pääomasijoittajille. Useimmat tilaisuudet ovat avoimia sijoittajien lisäksi myös muille kuulijoille. Tilaisuuksissa on yleensä sekä bisnesenkeleitä että pääomasijoitusyhtiöiden edustajia. Keskeisiä pitching-tilaisuuksia ovat mm seuraavat: Technopoliksen Money Talks on vanhin nykyisin järjestettävistä pitching-tilaisuuksista.

7 Slush, Midnight Pitch Fest ja Polar Bear Pitching, 5. Yrityskiihdyttämöt Vigot Vigo on Tekesin käynnistämä kiihdyttämöohjelma innovatiivisille nuorille yrityksille, joilla on kansainvälistä potentiaalia ja halu kasvaa. Tavoitteena on yhdistää innovatiiviset liikeideat, kansainvälisesti kokeneet yrittäjyyden ammattilaiset sekä julkinen ja yksityinen rahoitus. Vigon toiminta käynnistyi vuonna 2009 kuuden kiihdyttämän voimin, vuonna 2012 ohjelmaan tuli uusia toimijoita ja muutamia entisiä poistui. Kesän 2014 tilanteen mukaan Vigo ohjelmassa on mukana seuraavat kiihdyttämöt: Cleantech Invest KoppiCatch Lifeline Ventures Veturi Venture Accelerator East Wings Frontier Newentures Vendep Gorilla Ventures Helsinki Ventures Royal Majestics Lisätietoja: Oulun seudulta Vigoissa on mukana (8/2014) BT Wood Oy, Indoor Atlas Oy ja Valkee Oy. Wasala Business Incubator - WBI Oulun seudulla Wasala Oy toimii yksityisenä yrityskiihdyttämönä digitaalisessa SaaSpohjaisessa liiketoiminnassa toimiville yrityksille. Painopistealueina ovat digitaalisen median sektorit, SaaS-businessmallit sekä muut internetpohjaiset informaation välitykseen ja tuottamiseen liittyvät ratkaisut. Yritys tarjoaa liiketoimintasuunnitelman arviointia sekä erilaisista vaihtoehdoista koostuvaa kumppanuutta. Lisätietoja: Founder Institute Alkuvaiheen kasvuyrityksille suunnattu jenkkikonseptiin perustuva Founder Institute - yrityskiihdyttämö käynnistää toimintaansa Suomessa. Neljän kuukauden osa-aikaisen

8 koulutusohjelman aikana toimintansa aloittaneet ja vasta yrittämistä suunnittelevat yritykset saavat tukea kokeneilta yrittäjiltä. Lisätietoja: 6. Pääomasijoitusprosessi Pääomasijoituksen hakemiseen on varattava runsaasti aikaa ja valmistauduttava hyvin. Eräiden bisnesenkelien mukaan prosessi vie aikaa parhaimmillaan 2-6 kk. Varsinaisten VCsijoittajien osalla aika on usein huomattavasti pidempi. Prosessin vaiheet pelkistetysti ovat seuraavat: Yhteydenotto pääomasijoittajaan, yritysesittely, materiaalin lähettäminen yms. Alkuneuvottelut Due diligense Sopimusneuvottelut Sopimus Sijoituskohteiden karsinta potentiaalisten sijoituskohteiden joukosta on kova. Yritysten keskimääräistä karsiutumista sijoitusprosessin eri vaiheissa kuvaa seuraava taulukko: Sijoitusprosessi Yrityksistä jäljellä Kontaktointi LTS 100 Tapaaminen 10 DD arvonmääritys 6 Sopimus Yritysesittely pääomasijoittajalle Ennen kuin lähestyt pääomasijoittajaa, tee kotiläksysi kunnolla. Tapahtuipa yrityksen kontaktointi pääomasijoittajaan missä tahansa muodossa (materiaalin lähettäminen, esittely pitchaus-tilaisuudessa tai muu esittely), siihen on valmistauduttava huolella. Liiketoimintasuunnitelma ja yritysesittely sekä niiden taustamateriaali on oltava valmiina ja yrittäjän sisäistämänä. Tässä erään kokeneen bisnesenkelin sanoilla keskeisiä asioita, kun sijoittaja karsii yrityksiä yritysesittelyiden pohjalta: Ensivaikutelma on tärkeä Esiinny omana itsenäsi, oman busineksen hyvänä asiantuntijana Ymmärrys markkinasta Hyvä tiimi Ei ylimielisyyttä; kokeneet sijoittavat vaistoavat heti kokemattomuuden / osaamisen puutteen, jota yritetään peitellä

9 Yritysesittelyyn käytettävissä oleva aika voi vaihdella eri tilaisuuksissa esim minuuttiin. Keskeinen sanoma yrityksestä täytyy tiivistää käytettävissä olevan ajan mukaan. Pitempikestoisen yritysesittelyn voi laatia esim. seuraavan sisältörungon pohjalta: 1. Tarve/ Ongelma a. Mikä on tarve / ongelma b. Kuka on asiakas c. Mikä on markkinan koko ja millaista osuutta siitä tavoitellaan d. Kilpailu 2. Ratkaisu / Tuote / Palvelu a. Kuvaus b. Miten ratkaisee ongelman / täyttää tarpeen c. Miksi on parempi kuin tarjolla olevat vaihtoehdot d. Onko IPR:ää (patentti, tekijänoikeus, mallisuoja jne.) 3. Businessmalli a. Kuka maksaa / ansaintalogiikka b. Kuinka paljon maksaa /ansaintalogiikka c. Jakelu d. Onko jo asiakkaita e. Realistiset myyntiennusteet, jotka voidaan perustella 4. Tiimi a. Kuka johtaa b. Kuka myy c. Millainen on track record d. Millaisia taustavoimia (olisi hyvä löytyä taustalta joku, joka on menestynyt yrittäjänä) 5. Investointimahdollisuus a. Paljonko rahaa tarvitaan b. Mitä sillä tehdään c. Millaisen osuuden yrityksestä sijoittaja saa ja jos sitä ei tiedetä niin mainitaan sen riippuvan neuvotteluista d. Milloin ja miten EXIT 6. Yhteenveto / Ehdotus miten edetään 30 sekunnin hissipuheen voisi rakentaa seuraavalle pohjalle: Mihin tarpeeseen, ongelmaan, kipuun?

10 Kenelle (asiakkaat, asiakasryhmät)? Tuotteemme on (tuotteen nimi) Joka (perustuu ja toimii, on (lyhyt kuvaus)) Toisin kuin (kilpailevat tuotteet esim., jotka) Tuotteemme (säästää %, euroa jne.) 7. Miten BusinessOulu voi auttaa yrityksiä pääomasijoituksen hakemisessa BusinessOulu auttaa yrittäjiä harkitsemaan pääomasijoituksen hakemista, valmistautumaan pääomasijoituksen hakemiseen ja kontaktoimaan pääomasijoittajia: Järjestämällä pääomasijoittamiseen liittyviä koulutustilaisuuksia. Tarjoamalla yrityskohtaista neuvontaa, jossa o Kartoitetaan yrityksen rahoitustarpeita ja rahoitusvaihtoehtoja o Ohjataan yrittäjää laskelmien ja rahoittajien edellyttämän muun materiaalin tekemisessä o Ohjataan yrittäjää liiketoimintasuunnitelman ja yritysesittelyn laadinnassa Kontaktoimalla bisnesenkeleitä ja muita pääomasijoittajia o Tapauskohtaisesti voidaan yrityksen puolesta ottaa yhteyttä pääomasijoittajaan, välittää materiaalia ja järjestää tapaamisia sijoittajien ja pääomasijoitusta hakevan yrityksen kesken

Wise Money for Startups

Wise Money for Startups Wise Money for Startups Ville Heikkinen Venture Financing and M&A Specialist Startup -tyypit 1. Lifestyle Startups - Work to Live their Passions Yrittäjät mahdollistavat elämäntyylinsä yrittämällä (surffiliikkeen

Lisätiedot

VERAVENTURE OY ALOITUSRAHASTO VERA OY

VERAVENTURE OY ALOITUSRAHASTO VERA OY VERAVENTURE OY ALOITUSRAHASTO VERA OY Pääomasijoitusaamupäivä Mikkeli 24.11.2010 Matti Eskelinen 040 5965643 Esityksen rakenne Pääomasijoitus Aloitusrahasto Vera Oy yhtiörakenne tavoitteet sijoituspolitiikka

Lisätiedot

Pääomasijoittamisesta yleensä ja pääomasijoittaminen Finnvera Oyj:ssä. 9.12.2010 Veraventure Oy Ari Kostamo

Pääomasijoittamisesta yleensä ja pääomasijoittaminen Finnvera Oyj:ssä. 9.12.2010 Veraventure Oy Ari Kostamo Pääomasijoittamisesta yleensä ja pääomasijoittaminen Finnvera Oyj:ssä 9.12.2010 Veraventure Oy Ari Kostamo Yrityksen kassavirta ja riski Riski Kumulatiivinen kassavirta Aika Aikainen kasvu Nopea kasvu

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy

Suomen Teollisuussijoitus Oy Suomen Teollisuussijoitus Oy Suorat sijoitukset Salo 28.8.2014 Pääomasijoittamisella keskeinen merkitys kasvun rahoittajina myös Suomessa Tutkimuksessa selvitettiin vuosina 2002 2008 ensisijoituksen saaneiden

Lisätiedot

BISNESENKELISIJOITTAMINEN? Posintra rahoitusseminaari. 12.3.2014 Aarne Sipilä

BISNESENKELISIJOITTAMINEN? Posintra rahoitusseminaari. 12.3.2014 Aarne Sipilä BISNESENKELISIJOITTAMINEN? Posintra rahoitusseminaari 12.3.2014 Aarne Sipilä TUOREITA OTSIKOITA 12.3.2014 FiBAN ry BISNESENKELISIJOITTAMINEN Yksityistä kasvuyrityssijoittamista Bisnesenkelisijoittamisella

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

METSÄBIOTALOUS BISNESENKELIN SILMIN

METSÄBIOTALOUS BISNESENKELIN SILMIN METSÄBIOTALOUS BISNESENKELIN SILMIN Juha Kurkinen Hall.pj., tj. Rastor YKSITYISEN RAHOITUKSEN VAIHEET BISNESENKELIN LISÄARVO Bisnesenkelisijoittamisella tarkoitetaan yksityishenkilön tekemää sijoitusta

Lisätiedot

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee?

Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Energiateollisuuden tutkimusseminaari Pia Santavirta 30.1.2019 @FVCAfi @PiaSantavirta Pääomasijoittajat ry Edistää yritysten kasvua,

Lisätiedot

Start Upit ja TEKES: Start Up yrittämisen tuska ja ihanuus Mariachi Kasvattamo kokemuksia

Start Upit ja TEKES: Start Up yrittämisen tuska ja ihanuus Mariachi Kasvattamo kokemuksia Start Upit ja TEKES: Start Up yrittämisen tuska ja ihanuus Mariachi Kasvattamo kokemuksia 12.10.2016 Jukka Järvi-Laturi Mariachi Oy Yksityinen turkulainen teknologiayhtiö Vaativien ammattikäyttöön tarkoitettujen

Lisätiedot

Pääomasijoittaja Oulussa

Pääomasijoittaja Oulussa Pääomasijoittaja Oulussa Hannu Säynäjäkangas 0405021092 hannu@fortelman.fi 1 Seudun Hyvinvointirahasto Ky Rahoitus mahdollistaa kasvun? Vaihe Koko Arvostus 2 TEKES Eqvitec Sitra Teknoventure TESI Vakuutusyhtiöt

Lisätiedot

Teollisuussijoitus Oy

Teollisuussijoitus Oy Teollisuussijoitus Oy Pääomasijoituksia kasvuyrityksille Juha Lehtola, Johtaja, Venture Capital- sijoitukset Missio Teollisuussijoitus on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka pääomasijoittamisen keinoin ja

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Yrityspalveluiden esittely

Yrityspalveluiden esittely Yrityspalveluiden esittely Hannu Hiltunen BUSINESSOULU 2012, WWW.BUSINESSOULU.COM BO:n yrityspalvelut Yritysten liiketoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen, kasvuun, kansainvälistymiseen ja alueelle

Lisätiedot

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS Mistä rahoitusta Pekka Kantola Mitä on oltava kunnossa, Mikko Pesonen MISTÄ RAHOITUSTA RAHOITUS KOOSTUU MONISTA PALASISTA Oma rahoitus Raha, selkänahka, harvemmin apportti

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

Pääomasijoitukset. Matkailuyritysten rahoitus- yritystilaisuudet 29.12.-03.12.2013

Pääomasijoitukset. Matkailuyritysten rahoitus- yritystilaisuudet 29.12.-03.12.2013 Pääomasijoitukset Matkailuyritysten rahoitus- yritystilaisuudet 29.12.-03.12.2013 Kalle Lumio Toimitusjohtaja Nordia Management Oy puh. 040 737 1559 kalle.lumio@nordiamanagement.fi 0 Mitä pääomasijoittaminen

Lisätiedot

Rahoituksen hallinta haastavassa taloustilanteessa

Rahoituksen hallinta haastavassa taloustilanteessa haastavassa taloustilanteessa Jari Karppinen Johdanto Sivu 2 PK-yritysten rahoituksen turvaaminen on taloudellisen kehityksen kannalta keskeistä PK-yritykset ovat taloudellisen kehityksen keskeisiä ajureita,

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

Kansainvälisen kasvun suunnittelu Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin

Lisätiedot

Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus!

Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus! Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus! Kuka?! Timo Haanpää, COO, The Curious AI Company! Markkinointi, rahoitus, projekti- ja liiketoimintakehitys! Teknologia-alalla v. 1999,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma 5.9.2014

Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma 5.9.2014 Uudistuva teollisuus -sijoitusohjelma 5.9.2014 Teollisuussijoitus lyhyesti Sijoitamme pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin Tuomme osaamista ja pääomaa Otamme ja jaamme riskiä kumppaneiden

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus cleantech -sijoittajana. Kansallinen cleantech investointifoorumi 13.12.2012 Henri Grundstén

Suomen Teollisuussijoitus cleantech -sijoittajana. Kansallinen cleantech investointifoorumi 13.12.2012 Henri Grundstén Suomen Teollisuussijoitus cleantech -sijoittajana Kansallinen cleantech investointifoorumi 13.12.2012 Henri Grundstén Suomen Teollisuussijoitus Oy Valtion pääomasijoitusyhtiö, perustettu 1995 Sijoittaa

Lisätiedot

H1/2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital

H1/2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital H1/2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista XX.XX.2018 2 Yli 135 miljoonaa euroa pääomasijoituksia puolessa vuodessa suomalaiset startupit

Lisätiedot

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI. Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 3790/02.05.05/2012 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 59 10.9.2012 265 Spinno-Seed Oy:n omistuksesta luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Hindsberg-Karkola Viktoria,

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

PÄÄOMASIJOITTAJA YRITYKSEN RAHOITTAJANA

PÄÄOMASIJOITTAJA YRITYKSEN RAHOITTAJANA PÄÄOMASIJOITTAJA YRITYKSEN RAHOITTAJANA 23.4.2013 Hallituspartnereiden rahoitusseminaari Risto Jämsen Sijoitusjohtaja M: +358 400 646 474 E: risto.jamsen@midinvest.fi Sami Etula Coordinator (Central-Finland)

Lisätiedot

Vaikuttavuuskatsaus 3.9.2015

Vaikuttavuuskatsaus 3.9.2015 Vaikuttavuuskatsaus 2014 3.9.2015 Toiminnan tavoitteena on taloudellisen tuloksellisuuden rinnalla yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Työpaikkojen luonti ja säilyttäminen Yritysten

Lisätiedot

PÄÄOMASIJOITTAJAT JA MAASEUTUYRITYSTEN RAHOITTAJAT. Pia Santavirta

PÄÄOMASIJOITTAJAT JA MAASEUTUYRITYSTEN RAHOITTAJAT. Pia Santavirta PÄÄOMASIJOITTAJAT JA MAASEUTUYRITYSTEN RAHOITTAJAT Pia Santavirta 29.11.2017 Twitter: @FVCAfi, @piasantavirta, @jonneku & @oahon Oman pääoman sijoittajat yrityksen eri kehitysvaiheissa Yrityksen kassavirta

Lisätiedot

Pääomasijoittajien ja bisnesenkelien vuositilastojen julkistus

Pääomasijoittajien ja bisnesenkelien vuositilastojen julkistus Pääomasijoittajien ja bisnesenkelien vuositilastojen julkistus 26.3.2019 Epicenter Helsinki Julkaistu 26.3.2019 Sisältö Kasvurahoitus Suomessa VC-sijoitusten kehitys Enkelisijoitusten kehitys 2 3 Jälleen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

SOTE alan yritykset pääomasijoittajan näkökulmasta. SOTE toimialapäivät 15.9.2009 Veraventure Oy Janne Juhola

SOTE alan yritykset pääomasijoittajan näkökulmasta. SOTE toimialapäivät 15.9.2009 Veraventure Oy Janne Juhola SOTE alan yritykset pääomasijoittajan näkökulmasta SOTE toimialapäivät 15.9.2009 Veraventure Oy Janne Juhola Julkinen pääomasijoittaminen, - Finnvera Oyj valtakunnalliset toimijat - aikaisen vaiheen pääomasijoitustoiminta

Lisätiedot

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin CEO Mariina Hallikainen Colossal Order Oy 16.09.2011 Pelinkehityksen vierailuluentosarja Turun yliopisto Puhujan taustaa... Mariina Hallikainen Pelifirma

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

Mikä on Groundfunding? Suomen ensimmäinen kiinteistöalan joukkorahoituspalvelu Verkkopalvelu yhdistää rahoitusta tarvitsevat rakennuttajat ja tuottavia sijoituskohteita etsivät sijoittajat Alan toimijoille

Lisätiedot

Teollisuussijoitus ja EU-rahoitus

Teollisuussijoitus ja EU-rahoitus Teollisuussijoitus ja EU-rahoitus ESIR-seminaari 8.12.2016 Henri Grundsten 1 Tesi lyhyesti MISSIO Sijoitamme yritysten kasvuun ja kehitämme pääomasijoitusmarkkinaa VISIO Olemme kansainvälisesti tunnustettu

Lisätiedot

BISNESENKELISIJOITTAMINEN? Tekes Business Breakfast. 7.3.2014 Juha Kurkinen

BISNESENKELISIJOITTAMINEN? Tekes Business Breakfast. 7.3.2014 Juha Kurkinen BISNESENKELISIJOITTAMINEN? Tekes Business Breakfast 7.3.2014 Juha Kurkinen Rahoituslähteet yrityksen elinkaarella BISNESENKELIN LISÄARVO Osaamista Verkostoja Pääomaa Suurempi ajankäyttö ja osallistuminen

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä: OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE Yritys: Tekijä: Päiväys: MARKKINAT Rahoittajille tulee osoittaa, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on todellinen liiketoimintamahdollisuus.

Lisätiedot

Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin

Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin Yrittäjyys- ja työelämäpäivä Hyvinkään Laureassa Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin 15.5.2014 Timo Liukko First Round Oy 1 Tarjoamme Viihtyisät tilat Suomen teollisuuden historiaa sykkivässä vanhassa

Lisätiedot

Pääomasijoitusten ominaispiirteitä Pääomasijoitusprosessi. Määräaikainen Määräaikainen sijoitus. Kohdeyrityksen etsintä ja valinta

Pääomasijoitusten ominaispiirteitä Pääomasijoitusprosessi. Määräaikainen Määräaikainen sijoitus. Kohdeyrityksen etsintä ja valinta Pääomasijoittaminen: - rahoitusta innovaatiosta liiketoiminnaksi Pääomasijoittaminen Suomessa Miten saan rahoitusta? Edellytykset? Liiketoimintasuunnitelma Toimenpiteet Sopimukset Mitä on pääomasijoittaminen?

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy. Alihankintamessut Antti Kummu

Suomen Teollisuussijoitus Oy. Alihankintamessut Antti Kummu Suomen Teollisuussijoitus Oy Alihankintamessut 8.9.2009 Antti Kummu Elokuu 2009 Suomen Teollisuussijoitus Oy Valtion pääomasijoitusyhtiö Kehittänyt suomalaista pääomasijoitustoimintaa vuodesta 1995 Sijoittaa:

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitusperiatteista lyhyesti Finnvera yritysjärjestelyjen

Lisätiedot

Maailmantalouden murros

Maailmantalouden murros Maailmantalouden murros Leena Mörttinen 5.11.2015 Maailmantalouden murros kolme näkökulmaa 1. Teknologian murros: tarve aikaisempaa suuremmalle riskinotolle 2. Rahoituksen murros: mahdollisuus rahoittaa

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

Toimintamme ja tulokset H1/

Toimintamme ja tulokset H1/ Toimintamme ja tulokset H1/2016 H1/2016 kohokohdat 103m Uusia sijoituksia 118m Kansainvälisen pääoman kanavointi suomalaisiin kasvuyrityksiin 20% Kohdeyritysten kasvu 11m Taloudellinen tulos (verojen jälkeen)

Lisätiedot

BISNESENKELISIJOITTAMINEN

BISNESENKELISIJOITTAMINEN BISNESENKELISIJOITTAMINEN Jari Osmala Angel Investor M: +358 40 064 6611 E: jari.osmala@gmail.com Sami Etula Angel Investor M: +358 50 357 2516 E: sami@etula.fi FiBAN on kansallinen yksityissijoittajayhdistys,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info

Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten

Lisätiedot

Robottilaakso - omistus ja hallinto. Esitys / Develor Productions Martin von Willebrand.

Robottilaakso - omistus ja hallinto. Esitys / Develor Productions Martin von Willebrand. Robottilaakso - omistus ja hallinto Esitys / Develor Productions 14.11.2014 Martin von Willebrand 17.11.2014 www.hhpartners.fi Esittäytyminen Asianajaja, osakas, HH Partners Teknologiaryhmästä vastaava

Lisätiedot

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE. Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,

Lisätiedot

Suomen Teollisuussijoitus Oy. Tukea taantumassa Antti Kummu

Suomen Teollisuussijoitus Oy. Tukea taantumassa Antti Kummu Suomen Teollisuussijoitus Oy Tukea taantumassa 19.11.2009 Antti Kummu Suomen Teollisuussijoitus Oy Valtion pääomasijoitusyhtiö Kehittänyt suomalaista pääomasijoitustoimintaa vuodesta 1995 Sijoittaa: kasvuyrityksiin

Lisätiedot

Team Finland LetsGrow

Team Finland LetsGrow Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma Elokuu 2014 Finnveralta ja Tekesiltä rahoitusta, Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvuun Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevalle Suomeen rekisteröidylle pk-yritykselle

Lisätiedot

2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Buyout Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista. Julkaistu

2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Buyout Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista. Julkaistu 2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Buyout Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista Julkaistu 3.5.2019 Sisältö - Pääomasijoittaminen Suomessa 2018 Yleistä tietoa ja pääkohdat tilastoista

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Rahoitusseminaari / Posintra. 12.3.2014 Jani Tuominen, Finnvera Oyj

Rahoitusseminaari / Posintra. 12.3.2014 Jani Tuominen, Finnvera Oyj Rahoitusseminaari / Posintra 12.3.2014 Jani Tuominen, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Lainoja ja takauksia Vientitakuita Pääomasijoituksia Puitteet toiminnalle Lainsäädäntö

Lisätiedot

Liikeidea, liiketoimintasuunnitelma. Yritystoiminta 3 op Timo Pihlajamäki / Jamk / 2008

Liikeidea, liiketoimintasuunnitelma. Yritystoiminta 3 op Timo Pihlajamäki / Jamk / 2008 Liikeidea, liiketoimintasuunnitelma Yritystoiminta 3 op Timo Pihlajamäki / Jamk / 2008 Perustamisprosessi Liikeidea Liiketoiminnan suunnittelu Yrityksen perustaminen Kasvu / kuihtuminen Tuottava liiketoiminta

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla -projekti Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki Diakin Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

1.1 Riskirahoitusohjelman tavoitteet

1.1 Riskirahoitusohjelman tavoitteet TUKIOHJELMA 1 (8) 1 TEKES PÄÄOMASIJOITUS OY:N RISKIRAHOITUSOHJELMA (SA.39418) 1.1 Riskirahoitusohjelman tavoitteet Riskirahoitusohjelman tavoitteena on edistää suomalaisten alkavan vaiheen yritysten liiketoiminnan

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS

Lisätiedot

Alkavan yrittäjän haasteet ja ongelmat keskiössä liiketoimintasuunnitelmalähtöinen tarkastelu

Alkavan yrittäjän haasteet ja ongelmat keskiössä liiketoimintasuunnitelmalähtöinen tarkastelu Alkavan yrittäjän haasteet ja ongelmat keskiössä liiketoimintasuunnitelmalähtöinen tarkastelu MOTTO Liiketoimintasuunnitelma - jotta ei puuttuisi liikettä, toimintaa ja suunnitelmaa elin- ja kasvukelpoisen

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö Tekesin innovaatiorahoitus Anne Turula Palvelupäällikkö Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot

Lisätiedot

Riskirahoitusohjelma perustuu yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen artiklaan 21 Riskirahoitustuki (Euroopan komission asetus N:o 651/2014).

Riskirahoitusohjelma perustuu yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen artiklaan 21 Riskirahoitustuki (Euroopan komission asetus N:o 651/2014). TUKIOHJELMA 1 (8) 1 TEKES PÄÄOMASIJOITUS OY:N RISKIRAHOITUSOHJELMA 1.1 Riskirahoitusohjelman tavoitteet Riskirahoitusohjelman tavoitteena on edistää suomalaisten alkavan vaiheen yritysten liiketoiminnan

Lisätiedot

Yksityinen kasvurahoitus. 4.6.2014 Claes Mikko Nilsen, Network Manager @claesmikko / claes.mikko@fiban.org

Yksityinen kasvurahoitus. 4.6.2014 Claes Mikko Nilsen, Network Manager @claesmikko / claes.mikko@fiban.org Yksityinen kasvurahoitus 4.6.2014 Claes Mikko Nilsen, Network Manager @claesmikko / claes.mikko@fiban.org Sisältö Yleisesti bisnesenkelisijoittamisesta: 1. Miksi sijoittaa kasvuyrityksiin? 2. Bisnesenkeli?

Lisätiedot

Joukkorahoitus eli crowdfunding

Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen tapa yritykselle löytää rahoitusta Ideana on esitellä yrityksen tuotteet ja palvelut suurelle joukolle ja saada heidät kiinnostuneiksi yrityksestä

Lisätiedot

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa Sijoituspolitiikka Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa 8.11.2017 Sijoitustoiminnan perusperiaatteet 1/4 Lahden Seudun ekonomit ryn sijoitustoiminnan perusperiaatteet ovat yhdistyksen

Lisätiedot

CreaDemo. Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus. Diges ry 11/2011 1

CreaDemo. Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus. Diges ry 11/2011 1 CreaDemo Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus Diges ry 11/2011 1 CreaDemo on kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitusta Tuetaan luovien alojen ja luovan talouden tuote- ja palvelunkehitystoimintaa

Lisätiedot

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot.

Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus työ- ja elinkeinoministeriön budjetista Toimipaikka: Innopoli, Espoo, alueverkosto: Innovaatioasiantuntijat ELY-keskuksissa

Lisätiedot

Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta. Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT

Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta. Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT Finnveran palvelut Pk-yritysrahoitus (3 mrd ) Lainat ja takaukset Viennin

Lisätiedot

Lainanhakijan opas. Seitsemän askelta onnistuneeseen rahoitukseen. Joutsen Rahoitus

Lainanhakijan opas. Seitsemän askelta onnistuneeseen rahoitukseen. Joutsen Rahoitus Lainanhakijan opas Seitsemän askelta onnistuneeseen rahoitukseen. Joutsen Rahoitus Lainan hakeminen on helppoa, nopeaa ja turvallista Joutsen Rahoituksen verkkopalvelussa lainan haku on tehty niin helpoksi

Lisätiedot

VIGO-YRITYSKIIHDYTTÄMÖOHJELMA. Puuvuoresta kasvuyrityksiä -seminaari 11.3.2010 Sakari Immonen, TEM/Innovaatio-osasto

VIGO-YRITYSKIIHDYTTÄMÖOHJELMA. Puuvuoresta kasvuyrityksiä -seminaari 11.3.2010 Sakari Immonen, TEM/Innovaatio-osasto VIGO-YRITYSKIIHDYTTÄMÖOHJELMA Puuvuoresta kasvuyrityksiä -seminaari 11.3.2010 Sakari Immonen, TEM/Innovaatio-osasto KASVUYRITYSPOLITIIKAN PAINOPISTEITÄ: Panostaminen tutkimustulosten kaupallistamiseen,

Lisätiedot

2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista. Julkaistu

2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista. Julkaistu 2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista Julkaistu 10.4.2019 Sisältö - Venture capital Suomessa 2018 Yleistä tietoa ja pääkohdat tilastoista

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Pääomasijoittaminen Suomessa 2001

Pääomasijoittaminen Suomessa 2001 Pääomasijoittaminen Suomessa 2001 Suomen pääomasijoitusyhdistys ry Finnish Venture Capital Association PÄÄOMASIJOITTAMINEN SUOMESSA 2001 ISSN 1459 0026 Ulkoasu: KuvaTeksti Tmi, Tuomo Antikainen 2 S UOMEN

Lisätiedot

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi Kunta. Diaari 1392278355833/0/2014

WWW-osoite Virallinen sähköpostiosoite noreply@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi Kunta. Diaari 1392278355833/0/2014 Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Yritys Kehittäminen kohdistuu pääosin Tutkimukseen, tuotteen, palvelun, osaamisen ja/tai menetelmän kehittämiseen Organisaation tiedot Perustiedot Y-tunnus 1234567-8 Yrityksen

Lisätiedot

Tekes riskirahoittajana -

Tekes riskirahoittajana - Tekes riskirahoittajana - rahoitusmahdollisuudet Oulu 26.2.2010 Tekes mukana kehittämässä TUTKIMUKSELLISESSA OSIOSSA T&K:SSA TUOTTEIS- TUKSESSA PALVELUJEN KEHITÄMISESSÄ LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISESSÄ Lähtökohtana

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011

Yrityskaupan rahoitus. Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Yrityskaupan rahoitus Asiakasvastuullinen johtaja Mikko Harju 01.11.2011 Rahoituksen lähtökohdat Yrityksen rahoitusmuodot ovat oma pääoma, vieras pääoma ja tulorahoitus. Aloittavalla yrittäjällä on pääasiassa

Lisätiedot

STARTIAN YHTEISTYÖVERKOSTOSSA MUKANA

STARTIAN YHTEISTYÖVERKOSTOSSA MUKANA MIKÄ ON STARTIA? Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startia yksi Suomen 32 uusyrityskeskuksesta toimii osana Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKia uusien yrittäjien neuvontapalvelut seitsemän kunnan alueella käytettävissä

Lisätiedot

PÄÄOMASIJOITUSTOIMIALAN MARKKINATILANNE SUOMESSA. Pia Santavirta

PÄÄOMASIJOITUSTOIMIALAN MARKKINATILANNE SUOMESSA. Pia Santavirta PÄÄOMASIJOITUSTOIMIALAN MARKKINATILANNE SUOMESSA Pia Santavirta 6.9.2017 Twitter: @FVCAfi, @piasantavirta, @jonneku & @oahon Suomen pääomasijoitusyhdistys Rakentaa kasvua luomalla pääomasijoittajille parhaan

Lisätiedot

Ratkaiseeko rahoituksen saatavuus menestyksen?

Ratkaiseeko rahoituksen saatavuus menestyksen? Ratkaiseeko rahoituksen saatavuus menestyksen? Esityksen sisältö: 1. Oman pääoman rahoitus tienhaarassa: enkeleitä onko heitä? 2. Milloin rahoitusta kannattaa hakea? 3. Joukkorahoitus vai pääomasijoittaja?

Lisätiedot

Kuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena?

Kuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena? Kuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena? 6.5.2013 Helsingin Kauppakamarin pääomasijoittamisen infotilaisuus Vaaka Partners on suomalaisten keskisuurten

Lisätiedot

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut

Ideasta innovaatioksi. Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Ideasta innovaatioksi Panu Kuosmanen Aalto-yliopisto, Innovaatiopalvelut Esittelyä Teknologiansiirtopäällikkö ja johtava innovaatioasiantuntija, Aalto-yliopisto, 2010 IPR Specialist, Outotec Oyj, 2008

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Uusiutuvan energian alan pk-yritysten rahoitus Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, maaliskuu 2012. Tarja Teppo Cleantech Invest

Uusiutuvan energian alan pk-yritysten rahoitus Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, maaliskuu 2012. Tarja Teppo Cleantech Invest Uusiutuvan energian alan pk-yritysten rahoitus Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, maaliskuu 2012 Tarja Teppo Cleantech Invest Contents Cleantech Invest: lyhyt johdanto Mitä me teemme?

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

UNIFUND JYVÄSKYLÄ OY:N SIJOITUSSTRATEGIA

UNIFUND JYVÄSKYLÄ OY:N SIJOITUSSTRATEGIA UNIFUND JYVÄSKYLÄ OY:N SIJOITUSSTRATEGIA Yliopiston hallituksen kokous 18.10.2016. Unifund Jyväskylä Oy:n sijoitusstrategia. Jyväskylän yliopiston hallitus 18.10.2016. SIJOITUSTRATEGIA Unifund Jyväskylä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KÄYNNISTYSRAHAS- TON PERUSTAMINEN

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KÄYNNISTYSRAHAS- TON PERUSTAMINEN Seppo Sneck Visa Hiltunen Kirsi Moisander JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KÄYNNISTYSRAHAS- TON PERUSTAMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO 2014 2 TERMINOLOGIAA Termi Pääomasijoitus Ensisijoitus Jatkosijoitus Venture-sijoitus

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Hyvinvointiklusteri Oulussa 2009 Kokemuksia OSKE-rahoituskokeilusta. Katriina Otsamo 22.10.2008

Hyvinvointiklusteri Oulussa 2009 Kokemuksia OSKE-rahoituskokeilusta. Katriina Otsamo 22.10.2008 Hyvinvointiklusteri Oulussa 2009 Kokemuksia OSKE-rahoituskokeilusta Katriina Otsamo 22.10.2008 OWI on hyvinvointialan liiketoiminnan kehittäjä Kaksi osaamisaluetta: vertikaalina hyvinvointiala, horisontaalisena

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

WWW-osoite www.tekes.fi Virallinen sähköpostiosoite kirjaamo@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 340/31/2016

WWW-osoite www.tekes.fi Virallinen sähköpostiosoite kirjaamo@tekes.fi Emoyhtiön konsernin nimi Yksikön nimi. Diaari 340/31/2016 Hakemuksen tiedot Onko kyseessä Tutkimusorganisaatio Rahoitus yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja muille tutkimusorganisaatioille Elinkeinoelämän kanssa verkottuneeseen tutkimukseen Organisaation

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot