LIITE 1: Itä- ja Pohjois-Suomen näkemykset rakennerahasto-ohjelman toimintalinjoista ja investointiprioriteeteistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITE 1: Itä- ja Pohjois-Suomen näkemykset rakennerahasto-ohjelman toimintalinjoista ja investointiprioriteeteistä 16.5.2012"

Transkriptio

1 LIITE 1: Itä- ja Pohjois-Suomen näkemykset rakennerahasto-ohjelman toimintalinjoista ja investointiprioriteeteistä Temaattinen tavoite / Toimintalinja 1: pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukyvyn 2: tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja innovoinnin vahvistaminen Investointiprioriteetti Esimerkkejä tuettavasta toiminnasta Pohjois-Suomessa Tuen osuus rahaston kokonaistuest a (arvio) Yrittäjyyden edistäminen erityisesti helpottamalla uusien ideoiden taloudellista hyödyntämistä ja tukemalla uusien yritysten luomista Uusien liiketoimintamallien luominen pk-yrityksille etenkin niiden kansainvälistymistä varten Tutkimus-, koulutus- ja innovointitoiminnan infrastruktuurin, alan huippuosaamisen kehittäminen ja etenkin Euroopan laajuisia etuja tuottavien osaamiskeskusten edistäminen Yritysten tutkimus- ja innovointiinvestointien, tuotteiden ja palveluiden kehityksen, teknologian siirron, sosiaalisten innovaatioiden ja julkisten palveluiden sovellusten, kysynnän tukemisen, verkostoituminen, klustereiden ja avoimen innovoinnin edistäminen älykkään erikoistumisen avulla - uusien, alueiden elinkeinorakennetta vahvistavien yritysten perustamisen ja työpaikkojen luominen - aloitusvaiheessa olevien yritysten ja innovaatiotoiminnan edistäminen - kasvuhakuisten pk-yritysten liiketoimintaosaamisen ja kasvun vahvistaminen (ml. pääomasijoitusrahastot) - yritysten sijoittumisedellytysten (invest in) - alueen elinkeinoelämää edistävän yleishyödyllisen kehittämistoiminnan - alueen elinkeinorakennetta tukevan toimintaympäristön (esim. matkailuyritysten toimintaympäristöjen kehittäminen, yritysten kasvua edistävät kehittämisinvestoinnit, mm. teollisuus- ja yrityspuistot) - palveluliiketoiminnan kehittäminen - pk-yritysten kansainvälistymisen vientiverkostojen kehittäminen - pk-yritysten tuotekehityksen, kasvun, kilpailukyvyn, uusiutumisen ja verkostoitumisen, ml. suuryritysten silloin kun tukee pk -yrittäjyyttä - kilpailukykyisen toiminta- ja kehittämisympäristön luominen verkostojen ja laajojen kehittämishankkeiden sekä kasvu- ja kehityskäytävien kautta - yritysten jalostusasteen nostaminen - ympäristövastuullisen liiketoiminnan kehittäminen - saamelaisten yritystoiminnan edistäminen - tutkimus- ja koulutusinfrastruktuurin rakentaminen ja käytön edistäminen alueellisiin tarpeisiin pohjautuen, alueen elinkeinoelämää tukien - julkisille tutkimus- ja innovointitahoille sekä yrityksille tarjottava tuki investointeihin, teknologiaan ja soveltavaan tutkimukseen - tutkimus- ja innovaatioympäristöjen ja innovaatiotoimintaa tukevien yhteistyömuotojen, verkostoitumisen ja klustereiden kehittäminen huomioiden alueiden osaamiskärjet - tutkimuksen kaupallistamisen - tutkimus- ja innovaatiotoiminnan palvelukokonaisuuksien kehittäminen - asiakas- ja käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan - tuotteiden, palveluiden ja tuotantomenetelmien kehittäminen - teknologian siirron ja käyttöönoton edistäminen pk-yrityksissä - pk-yritysten tutkimus- ja innovointityön kehityshankkeiden kautta - kansainvälisen verkostoitumisen - tuotannollisen toiminnan haittojenehkäisyyn liittyvä t&k työ - uusien yrityslähtöisten innovaatiokeskittymien - uuden teknologian ja innovaatioiden käyttöönoton edistäminen myös julkisissa palveluissa - Uuden huippuosaamisen synnyttäminen ja nykyisen osaamisen vahvistaminen elinkeinoelämän kannalta tärkeiksi ennakoiduille osaamisaloille 40 % EAKR 35 % EAKR

2 3: vähähiiliseen talouteen siirtymisen kaikilla aloilla 4: Tieto- ja viestintätekniikan saatavuuden, käytön ja laadun Kestävän liikenteen pullonkaulojen poistaminen Teknologisen ja soveltavan tutkimuksen, pilottituotantolinjojen, tuotteiden varhaisen validioinnin sekä kehitystä vauhdittaviin teknologioihin liittyvien edistyneiden tuotantotekniikoiden ja ensituotannon sekä yleiskäyttöisten teknologioiden levittämisen (pk-yritysten ja julkisen sektorin) energia- ja materiaalitehokkuuden ja uusiutuvien energiamuotojen käytön edistäminen Uusiutuvien energialähteiden tuotannon ja jakelun edistäminen Ympäristön suojeleminen ja luonnonvarojen käytön tehokkuuden Tieto- ja viestintätekniikan tuotteiden ja palveluiden sekä verkkokaupan kehittäminen ja tieto- ja viestintätekniikan kysynnän lisääminen Alueellisen liikkuvuuden kytkemällä sekundääriset ja tertiääriset solmukohdat TEN-Tinfrastruktuuriin - tutkimustoiminnan, jolla kehitetään elinkeinoelämän tarpeisiin osaamista ja ratkaisuja - työn tuottavuuden ja työelämän laadun kehittäminen - demonstraatioympäristöjen kehittäminen, teknologiset pilotit ja demonstraatiohankkeet, ml. pk-yritykset - alueen luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen liittyvä soveltava tutkimus ja sitä tukevat pilotointi- ja demonstraatiohankkeet, tutkimustiedon levittäminen - ympäristön seurannan mittaus- ja tarkkailumenetelmien kehittäminen, mineraalien käyttö ja riskit - saamelaiskulttuuriin liittyvä soveltava tutkimus ja tuotekehitys - energia- ja materiaalitehokkaiden sekä ilmastovaikutuksia vähentävien tuotteiden ja tuotantoprosessien kehittäminen (ml. rakennuskanta ja rakentaminen) - cleantech -toimialan kilpailukyvyn sektorin kehitystä tukeva t&k -toiminta - uusiutuviin energialähteisiin liittyvien järjestelmien kehitystyön ja käyttöönoton edistäminen - energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden ja -muotojen käytön edistäminen - energiantuotannon ympäristövaikutusten vähentämistä tukevat investoinnit - bioenergian kestävän käytön edistäminen (mm. energiapuumarkkinat) - energiatuotannon ympäristöllistä ja sosiaalista kestävyyttä varmistavat hankkeet - alueiden energiaomavaraisuutta kehittävät hankkeet, ml. pienimittakaavaisen hajautetun energiantuotannon kehitys - vähähiilisten liikennejärjestelmien kehittäminen - vähähiilisten matkailupalveluiden luominen - ilmastonmuutokseen sopeutumisen, riskien ehkäisemisen ja riskienhallinnan edistäminen - energiapainotteisen kaavoituksen ja muun maankäytön suunnittelun - yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen tähtäävät toimenpiteet erityisesti kasvukeskuksissa Ympäristön suojeleminen ja luonnonvarojen käytön tehokkuuden : - elinkeinoelämää edistävä näkökulma toimenpiteissä - monimuotoiset luonto- ja kulttuurikohteet ja verkostot kilpailukykyisen toimintaympäristön luojina - vesienhoidon ja jätealan tavoitteita tukevat toimenpiteet - luonnonvarojen käytön tehokkuuden ja haittojen ennaltaehkäisy, menetelmien kehitys, jatkojalostuksen kehitys (arvoketju) Tieto- ja viestintätekniikan saatavuuden, käytön ja laadun : - nopeiden internet-yhteyksien edistäminen, ml. infrastruktuurin rakentaminen - e-hallinnon sovellusten kehittäminen, sähköisiin viranomaispalveluihin, verkko-opetukseen ja tietoyhteiskuntaan osallistuminen - tulevaisuuden ICT-sovellusten kehittäminen huomioiden mm. terveys, ikääntyminen ja päästöjen vähentäminen, etätyö Kestävän liikenteen pullonkaulojen poistaminen tärkeimmistä liikenneverkkoinfrastruktuureista: - elinkeinotoiminnan toimintaedellytyksiä tukevat toimet, joissa on sovitettu yhteen maankäytön, liikenteen ja ympäristön näkökulmat - ratapihojen ja terminaalien järjestelyt 15 % EAKR 10 % EAKR Edistää vähähiilisyyttä (vain Itä- ja Pohjois- Suomessa)

3 tärkeimmistäliike nneverkkoinfrastr uktuureista 5: työllisyyden työvoiman liikkuvuuden Työnhakijoiden ja työelämän ulkopuolella olevien pääsy työpaikkoihin, myös paikallisten työllisyysaloitteiden kautta, ja työvoiman liikkuvuuden Työntekijöiden, yritysten ja yrittäjien mukautuminen muutoksiin (ml. ikääntyminen) Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten kestävä integroituminen työmarkkinoille - satamien liikennejärjestelyt - matkaketjujen kehittäminen - logistiikkakeskusten kehittäminen - Elinkeinojen toimintaedellytyksiin kytkeytyvät infrastruktuurihankkeet Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen Itä- ja Pohjois-Suomessa: - työvoiman liikkuvuus Itä- ja Pohjois-Suomen alueella; työmarkkina-alueena koko Itä- ja Pohjois-Suomi - työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista ja uutta yrittäjyyttä parantavien mallien ja palvelujen kehittäminen - erilaisissa elämäntilanteissa olevien työelämään kiinnittymisen ja maahanmuuttajien kotoutumisen sekä työllistymisen esteiden purkamista tukevien mallien ja toimenpiteiden kehittäminen - työperäinen maahanmuutto, perheiden ja kotouttaminen - työperusteisten maahanmuuttajien palveluiden kytkeminen osaksi maahanmuuttajapalveluiden kokonaisuutta - siirtymätyöpaikkojen kehittäminen väyläksi avoimille työmarkkinoille - palvelujen kehittäminen ja paikallisyhteisöjen esim. suurhankepaikkakunnilla Yrittäjyyttä ja yritystoimintaa tukevien toimintamallien ja palvelukonseptien kehittäminen: - naisten yrittäjyyden edistäminen - tuetaan omistajan- ja sukupolvenvaihdoksia pk-yrityksissä - tuetaan yritysten ja työntekijöiden kansainvälistymistä ja rekrytointia - maahanmuuttajien yrittäjyyden yhteistyössä valtaväestön kanssa - palveluliiketoiminnan ja palvelukokonaisuuksien kehittäminen vastaamaan kansainvälisiä tarpeita ja kilpailua - yrittäjyyden ratkaisuna muutostilanteessa ja mikro- ja pk-yritysten yrittäjien ja henkilöstön osaamisen ja kilpailukyvyn vahvistaminen - työllisyyden, kaikille avoimen ja yhteisöllisen yrittäjyyden sekä uusien ja innovatiivisten liiketoimintamahdollisuuksien edistäminen työttömille ja työelämän ulkopuolella oleville Työelämän laadun ja tuottavuuden kehittäminen - Työelämän haasteiden ja muutosten ennakointi ja hallinta - työorganisaatioiden kehittäminen mm. ikäjohtamisen, työurien pidentämisen ja työssä jaksamista tukevien toimien avulla 45 % ESR

4 6: investoiminen koulutukseen, ammattitaitoon ja elinikäiseen oppimiseen Parannetaan pääsyä elinikäiseen oppimiseen, kohennetaan työvoiman ammattitaitoa ja pätevyyttä ja lisätään koulutusjärjestelmien relevanttiutta työmarkkinoiden kannalta Työvoiman osaamisen ja valmiuksien kehittäminen alueellisten tarpeiden pohjalta: - tuetaan työssä olevien, työnhakijoiden ja yritysten kansainvälistymisosaamista - kehitetään koulutuksen ja työelämän vuorovaikutusta sekä ennakointimenetelmiä ja tuetaan osaavan työvoiman saatavuutta - naisten yrittäjyys- ja johtajuuspotentiaalien kehittäminen - työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventäminen sekä sukupuolten välisten koulutusja osaamiserojen vähentäminen - yrittäjävalmiuksien ja yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen - Elinkeinoelämän murroksiin vastaaminen ja työntuottavuuden Innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittäminen, joustavien opintopolkujen, ohjaus- ja tukipalveluiden ja oppilashyvinvoinnin kehittäminen: - vahvistetaan erityisryhmien ml. maahanmuuttajat, vammaiset, osatyökykyiset, koulutusvaihtoehtoja ja ammatillista liikkuvuutta - koulutuksen laatu ja tehokkuus, oppilaitosten palveluiden kehittäminen opiskelijoille ja yrityksille - elinikäisen ohjauksen kehittäminen - korkeakoulujen kansainvälistä kilpailukykyä tukevien osaamisvalmiuksien vahvistaminen Parannetaan 3. asteen ja vastaavan koulutuksen laatua, tehokkuutta ja avoimuutta tavoitteena lisätä siihen osallistumista ja kohottaa koulutustasoa 35 % ESR 7: sosiaalisen osallisuuden köyhyyden torjunta Aktiivinen osallisuus - palveluiden ja toimenpiteiden kehittäminen osallisuudelle, erityisesti työhön osallistumisen, työllistämiseen tähtäävien palveluiden ja työelämävalmiuksien parantamisen kautta ottaen huomioon erilaiset syrjäytymispolut - nuorten syrjäytymistä ehkäisevien toimenpiteiden ja elämänhallinnan ja niihin liittyvien palveluiden kehittäminen, kohderyhmänä myös lapset - sosiaalisen ja tiedollisen syrjäytymisen ehkäisy, moniammatillisen yhteistyön lisääminen - miesten syrjäytymisen ehkäisy - moniammatillisen yhteistyön kehittäminen ja kansalaisyhteiskunnan osallisuuden vahvistaminen - terveys- ja hyvinvointierojen ja sairastuvuuden vähentäminen - tuetaan kulttuuri- ja liikuntapalvelujen mahdollisuuksia sosiaalisen osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä - sosiaalisten turvaverkostojen ja yhteisöllisyyden kehittäminen suurissa kaupungeissa tukemaan lapsiperheiden hyvinvointia - maahanmuuttajien integrointi työelämään ja suomalaiseen yhteiskuntaan - väestöryhmien välisen vuoropuhelun kehittäminen ja maahanmuuttajien kotouttamisen vahvistaminen - tuetaan heikossa työmarkkina-asemassa olevien vammaisten osallistumista koulutukseen ja työelämään normaalisuusperiaatteen mukaisesti - aktiivisena ja terveenä ikääntyminen Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten kestävä integroituminen työmarkkinoille: - toimenpiteitä koulutuksen keskeytysten vähentämiseen - Kehitetään nuorten työpajatoimintaa, etsivää nuorisotyötä ja kuntien monialaista viranomaisyhteistyötä - toimintamallien ja vaihtoehtoisten koulutusväylien kehittäminen nuorten erilaisia tarpeita vastaaviksi 20 % ESR

5

ELY-keskuksen neuvottelukunta Timo Tanskanen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

ELY-keskuksen neuvottelukunta Timo Tanskanen Pohjois-Karjalan ELY-keskus ELY-keskuksen neuvottelukunta 1.6.2012 Timo Tanskanen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelman alustavia sisältöjä ELY-keskuksen näkökulmasta Investointi kasvuun ja työpaikkoihin - tavoiteohjelma

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020. Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva rr-ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3%

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja Suunnitelman lähtökohdat Seitsemän maakuntaa Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu,

Lisätiedot

Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset. Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi

Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset. Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi Pohjois-Savon liiton hankerahoitukset Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto soile.juuti@pohjois-savo.fi Sisältö Pohjois-Savon liiton kansalliset rahoitukset Liiton kanavoima EU:n rakennerahastorahoitus

Lisätiedot

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu. EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 204-2020 Huippuvalmennuspäivät Helsinki 3.2.203 Opetusneuvos Seija asku seija.rasku@minedu.fi Valmistelu EU:ssa akennerahastotoimintaa ohjaavat asetukset Asetusluonnokset

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)

Lisätiedot

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta 22.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi ohjelma, joka pitää sisällään ESR- ja EAKR- rahoitukset Valtakunnalliset

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa rahoituskaudelle 2014-2020 ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston varoilla

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Turku, 16.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia

Lisätiedot

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto EU:n tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Aluepolitiikka 2014-2020 Euroopan komission rahoituskehysehdotus 10/2011 336 miljardia euroa, 5,3% vähennys

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset

Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen. Varsinais-Suomen alueen painotukset Liite Länsi-Suomen ESR-haun 17.12.2014 16.2.2015 hakuohjeeseen Varsinais-Suomen alueen painotukset 2 ESR-haussa etusijalla ovat hankkeet, jotka perustuvat todelliseen tarpeeseen ja joissa jo hakuvaiheessa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi ESR-sisällöt Pekka Stenfors Keski-Suomen ELY-keskus/ Turku 13.6.2014 Hallinnon muutokset ESR-rakennerahastohallinto Varsinais-Suomen osalta 1.1.2014 alkaen Keski-Suomen ELY-keskuksessa

Lisätiedot

Botnia-Atlantica 2014-2020

Botnia-Atlantica 2014-2020 Botnia-Atlantica 2014-2020 Norja: Ruotsi: Suomi: Nordland Västerbotten Västernorrland Nordanstigin kunta Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Toteutusorganisaatio Seurantakomitea Hallintoviranomainen

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014+ rakennetyöttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta

Ohjelmakausi 2014+ rakennetyöttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta Ohjelmakausi 2014+ rakennetyöttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta Hallitusneuvos Lippe Koivuneva Työ- ja elinkeinoministeriö Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 1 EU:n rakennerahastostrategioiden

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit 14.-23.4.2015 www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Kaakkois- ja Pohjois-Satakunnan T3K hanke 2014-2017 4.12.2015

Kaakkois- ja Pohjois-Satakunnan T3K hanke 2014-2017 4.12.2015 Kaakkois- ja Pohjois-Satakunnan T3K hanke 2014-2017 T3K mean Tuotteita, Tehokkuutta, Tuottavuutta ja Kilpailukykyä teknologisilla innovaatioilla 2 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

EAKR -yritystuet 2014-2020

EAKR -yritystuet 2014-2020 EAKR -yritystuet 2014-2020 Infotilaisuus 14.1.2015 Timo Mäkelä / Varsinais-Suomen ELY-keskus 16.1.2015 Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta haasteena yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen alueellinen kehittäminen ja yhteistyö

Aikuiskoulutuksen alueellinen kehittäminen ja yhteistyö Aikuiskoulutuksen alueellinen kehittäminen ja yhteistyö Osaava ja oppiva Pirkanmaa 2025 -seminaari 3.5.2012 Pirkanmaan ELY-keskus, Jukka Peltokoski 1 Urpo Harva 1958: Moni intomielin aikuiskasvatustyöhön

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus ESR toimintaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Menoluokat Etelä-Suomen EAKRohjelmassa. Mari Kuparinen 28.9.2011 Helsinki

Menoluokat Etelä-Suomen EAKRohjelmassa. Mari Kuparinen 28.9.2011 Helsinki Menoluokat Etelä-Suomen EAKRohjelmassa Mari Kuparinen 28.9.2011 Helsinki Lissabonin prosentti Yleisasetus (1083/2006) 9 artikla, 3. kohta: Rahastoista osarahoitettu tuki kohdennetaan kilpailukyvyn edistämistä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 Alueosasto/Rakennerahastot LUONNOS 2 9.5.2014 1 (6) VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma I YLEISET VALINTAPERUSTEET Merkitään rastilla täyttyvät kriteerit.

Lisätiedot

EU:n tulevan rakennerahasto-ohjelmakauden 2014-2020 valmistelu Joensuu 4.12.2012

EU:n tulevan rakennerahasto-ohjelmakauden 2014-2020 valmistelu Joensuu 4.12.2012 EU:n tulevan rakennerahasto-ohjelmakauden 2014-2020 valmistelu Joensuu 4.12.2012 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Rakennerahastot Pohjois-Karjalassa 2007-2013 EAKR + valtion

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 YRITYSRAHOITUKSELLA Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-Keskus Haasteita ohjelman ratkaistavaksi Yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten heikentynyt kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku 18.1.2016 Länsi-Suomen alueen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahastojen ajankohtaiset kuulumiset ja seuraava hankehaku Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusasiantuntija Päivi Jaakola 17.1.2017

Lisätiedot

Itämeren alueen Interreg B ohjelma ja alueiden välinen Interreg C ohjelma

Itämeren alueen Interreg B ohjelma ja alueiden välinen Interreg C ohjelma Itämeren alueen Interreg B ohjelma ja alueiden välinen Interreg C ohjelma 2014-2020 Uutta rahoituskautta kohti hanketoimijoiden yhteistyötilaisuus uusista rahoitusmahdollisuuksista Lahti, 14.5.2013 Neuvotteleva

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 13.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 20.5.2014 ESR osana Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa Sama ohjelma, sama rakenne Toimintalinjat,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014

Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014 Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Toukokuu 2014 TL 1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoitteet: Uuden liiketoiminnan luominen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan 2.3.-29.3.2015 avoinna oleva EAKR haku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaan

Keski-Pohjanmaan 2.3.-29.3.2015 avoinna oleva EAKR haku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaan HAKUOHJEISTUS Keski-Pohjanmaan 2.3.-29.3.2015 avoinna oleva EAKR haku Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmaan Hakuteemat ja painotukset TEEMA 1: Sähköisten palvelujen kehittäminen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen

Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Lähtökohdat, Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma ja rahoitus Mari Kuparinen 25.3.2013 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 (HALKE 23.3.2012) Yksi

Lisätiedot

Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari 26.10.2010 Porvoo

Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari 26.10.2010 Porvoo Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari 26.10.2010 Porvoo Esityksen sisältö Yrittäjyyden haasteista Suomessa Kasvuyrittäjyyden merkitys rakennemuutoksessa

Lisätiedot

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Rahoitusta Pohjois-Savon kehittämiseen

Rahoitusta Pohjois-Savon kehittämiseen Rahoitusta Pohjois-Savon kehittämiseen - Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 Soile Juuti, Ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto EnergyVarkaus 8.8.2014 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Biotalous Päijät-Hämeen maakunnan kehittämisessä ja rakennerahastot (EAKR ja ESR) rahoittajana 19.3.2015 aluekehityspäällikkö Juha

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Luovaa osaamista ja ESR -hakua

Luovaa osaamista ja ESR -hakua Luovaa osaamista ja ESR -hakua Etunimi Sukunimi 11.6.2018 Valtteri Karhu https://vimeo.com/89564794 Valtteri Karhu 11.6.2018 Globaalit megatrendit digitalisoituminen, elämyksellisyys, vastuullisuus ja

Lisätiedot

ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella

ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella ESR- ja EAKR-rahoituksen mahdollisuuksia ohjelmakaudella 2014-2020 Luovan talouden kehittämisohjelman julkaisutilaisuus Päivi Jaakola Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 28.8.2014 Kestävää kasvua ja työtä Suomen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOT 2014-2020. Liisanpuisto 28.1.2014 EU-rahoituspäällikkö Maija Saari

RAKENNERAHASTOT 2014-2020. Liisanpuisto 28.1.2014 EU-rahoituspäällikkö Maija Saari RAKENNERAHASTOT 2014-2020 Liisanpuisto 28.1.2014 EU-rahoituspäällikkö EU 2020-STRATEGIAN TAVOITTEET 28.1.2014 EU 2020-STRATEGIA: ÄLYKÄS KASVU Innovatiivinen ja kilpailukykyinen yritys- ja tutkimusympäristö

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot