valitse monitieteinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "valitse monitieteinen"

Transkriptio

1 valitse monitieteinen

2 valitse kasvatustieteellinen Oulussa opitaan asioita laajasti. Mikko Rahkola, luokanopettajakoulutus 2

3 KOKO ELINKAAREN KATTAVA KOULUTUSTARJONTA Oulun yliopiston kasvatustieteellinen koulutusala on Pohjois-Suomessa ainoa, jonka koulutustarjonta kattaa ihmisen koko elinkaaren. Teoreettiset opinnot nivoutuvat harjoittelujaksoihin, ja käytettävät työtavat ovat monipuolisia. Opiskelijana Oulun yliopistossa olet kansainvälisen oppimisympäristön jäsen. Etenkin englanninkielisessä Intercultural Teacher Education -koulutusohjelmassa pääset kansainvälistymään jo kotiyliopistossa. Tämä esite käy läpi opintoja Oulun yliopiston kasvatustieteellisessä sekä monitieteistä yliopistoa myös laajemmin. Kertojina ovat mm. Mikko Rahkola, alan opiskelija, sekä joukko jo valmistuneita kasvatusalan ammattilaisia. Opinnot Oulun yliopiston s. 4 5 kasvatustieteellisessä Opiskelija Mikko Rahkola s. 6 7 kertoo Opiskelijaelämän ABC s. 8 9 Oulun yliopistossa Uralla: koulutussuunnittelija Heli Pesonen s ja muut valmistuneet kertovat Haku keväällä 2016 s. 12 3

4 KASVATUSTIETEELLISEN KOULUTUSOHJELMAT KASVATUSTIETEEN KANDIDAATTI (KK) Laajuus: 180 opintopistettä Opiskeluaika: 3 vuotta KASVATUSTIETEEN MAISTERI (KM) Laajuus: 120 opintopistettä Opiskeluaika: 2 vuotta Kasvatustieteet, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja Musiikkikasvatus, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 20 Luokanopettaja, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja tutkimus ja opetus - muita asiantuntijuuden alueita ovat psykologia, sosiologia, koulutusteknologia, nais- ja sukupuolentutkimus ja monikulttuurisuus Pääainevaihtoehdot: a. kasvatustiede b. kasvatuspsykologia - viisi aloituspaikkaa avoimen yliopiston opintoja suorittaneille - asiantuntijoita ensisijaisesti perusopetuksen ja lukion musiikinopettajan tehtäviin - muusikon ja musiikinopettajan perusolemukset samaan muusikkouden, kasvattajuuden ja tutkimuksen merkityksen ymmärtävään henkilöön - luokanopettajan kelpoisuus - kasvatukselliset valmiudet 0 6-luokkien opettamiseen Mahdollisuus suuntautua: a. laaja-alaisesti b. taide- ja taitopainotteisesti c. teknologiapainotteisesti Intercultural Teacher Education kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 20 Varhaiskasvatus, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 60 Erityispedagogiikka, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Aloituspaikkoja 20 - luokanopettajan kelpoisuus ja valmiudet toimia kansainvälisissä koulutustehtävissä - opintoihin kuuluu ulkomaanjakso - asiantuntijoita erilaisiin varhaiskasvatusalan tehtäviin - oikeus suorittaa maisterin tutkinto - lastentarhanopettajan kelpoisuus - pääaine erityispedagogiikka - opintojen aikana mahdollisuus hakeutua varhaiserityisopettajan tai erityisluokanopettajan kelpoisuuden antaviin opintoihin 4

5 SEITSEMÄN SYYTÄ VALITA OULUN YLIOPISTON KASVATUSTIETEELLINEN 1. Ainutlaatuista luokan- 2. Monipuolisia 3. Matka 4. Kansainvälinen 5. Ala erityisopettajaksi opettajakoulutusta valmiuksia maisteriksi asti ulottuvuus Tiedekunnan uudessa Normaalin luokanopet- Koulutuksen aikana Myös varhaiskasva- Kansainvälisessä luo- erityisopettajan koulu- tajakoulutuksen lisäksi voit joustavasti ja yli tie- tuksen koulutuksen kanopettajan koulu- tuksessa voit hakeutua voit suuntautua taito- teenalarajojen hankkia opiskelijana saat tuksessa (Intercultural erillisiin varhaiserityis- ja taidepainotteisesti tai kelpoisuuksia erilaisiin suoraan kasvatustieteen Teacher Education) opettajan tai erityisluokan- teknologiapainotteisesti. opetustehtäviin. maisterin tutkinnon saat luokanopettajan opettajan kelpoisuuden suoritusoikeuden. kelpoisuuden lisäksi antaviin opintoihin. 6. Musiikkia, maestro! 7. Aikuiskoulutukseen opettajan pedagogiset valmiuksia kansainvälisiin koulutustehtäviin. Musiikkikasvatuksen Kasvatustieteiden kou- opinnot ja työllistyä sitä koulutuksessa sinusta lutuksessa voit valita kautta aikuiskoulutuk- kasvaa monipuolinen kahdesta pääaineesta: sen tehtäviin. musiikin osaaja ja kas- kasvatustiede tai kas- vattaja eri oppilaitosten vatuspsykologia. Osa Lue lisää musiikinopettajan opiskelijoista voi saada opiskelupaikastasi tehtäviin. oikeuden suorittaa VALITSE MONITIETEINEN, VALITSET ENEMMÄN Oulun yliopisto on Kehitä itseäsi uusilla, yllättävilläkin aloilla. Kaikki Oulun yliopiston tieteenalat monitieteinen yliopisto. Rakenna tutkinto, joka on sinun näköisesi. Hammaslääketieteellinen Kasvatustieteellisen Suunnittele aineyhdistelmä, jolla vastaat Humanistinen opiskelijana Oulussa tulevaisuuden työelämän haasteisiin. Kasvatustieteellinen sinulla on siis erin- Tutustu eri alan ihmisiin ja asiantuntijoihin. Kauppatieteellinen omainen mahdollisuus Luo monitieteinen verkosto. Luonnontieteellinen valita sivuaineesi mitä Saa ystäviä ja tuttavia eri asioista kiinnostu- Lääketieteellinen monipuolisimmista neista ihmisistä. Teknillistieteellinen vaihtoehtoista. Terveystieteet 5

6 KÄYTÄNNÖSSÄ ERITTÄIN HYVÄ Mikko Rahkola valitsi luokanopettajakoulutuksen Oulun yliopistossa. Kun hän kertoo opiskeluistaan, yksi asia nousee toistuvasti esille: kasvatustieteellisessä asioita pääsee tekemään käytännössä. 6

7 Mikko Rahkola aloittaa viidettä vuottaan luokanopettajakoulutuksen koulutusohjelmassa, josta valmistuu alaluokkien opettajia. Opintojen myötä Mikolle on käynyt selväksi, että opiskelu ei ole vain kirjojen lukemista ja luennoilla istumista. Käytännön miehelle se on sopinut hyvin. Yli puolet on kontaktiopetusta, erilaisia harjoituksia, joissa keskustellaan paljon. Käymme läpi esimerkkejä, tehtäviä ja ratkaisumalleja, Mikko kertoo. Luokanopettajan pitää hallita laajasti alakoulussa opetettavia aineita. Mikko käy liikunnan sivuainetta, ja suunnitelmissa on myös ns. hallinnon sivuaine, jonka päämäärä on rehtorin pätevyys. Opetusta on paljon myös taitoaineissa, kuten puukäsitöissä tai vaikkapa nokkahuilun soitossa. Luokanopettajalle kuuluu myös säestyssoitin eli kitara tai piano. Kävin kahden vuoden ajan pianonopettajan yksityistunneilla ja opin sen, mitä opettajalta vaaditaan, vaikka aiempaa soittokokemusta ei ollut, Mikko sanoo. Opintojen käytännönläheisyys sopii Uskon, että käsillä tekemällä oppii parhaiten. Vastuuta vuosi vuodelta Luokanopettajan opinnoissa töitä tehdään heti ensimmäisestä vuodesta asti lasten parissa. Harjoittelukouluina ovat Oulun Opiskeluaika on tosi antoisaa. Työ, johon valmistutaan, on vastuullista ja vaativaa. normaalikoulun Linnanmaan ja Koskelan yksiköt, jotka sijaitsevat yliopiston tuntumassa. Syvään päähän ketään ei kuitenkaan heitetä. Edetään hiljokselleen eikä jätetä yksin. Ensin seurataan tunteja luokan perältä, sitten autetaan lapsia. Ensimmäiset tunnit pidetään yhdessä toisen opiskelijakaverin kanssa, Mikko kertoo. Vastuu kasvaa opintovuosien myötä, ja opiskelijat oppivat toimimaan itsenäisesti. Kaiken hauskuuden keskelläkin Mikko muistuttaa, että opettajan ammatissa on myös haasteensa. Opiskeluaika on tosi antoisaa. Työ, johon valmistutaan, on vastuullista ja vaativaa. Parasta ystävät ja omannäköinen tutkinto Opiskeluissaan ykköseksi Mikko nostaa uudet kontaktit. Samanhenkisistä ihmisistä on ollut helppoa löytää omat ystävät. Luokanopettajan opintojen ensimmäisinä vuosina kaikki suorittavat samat kurssit, joten luennolta toiseen siirrytään samassa, tiiviissä porukassa. Ainejärjestötoiminnassa aktiivisesti mukana oleva Mikko on verkostoitunut myös muiden kuin opiskelijakavereidensa kanssa. Tutuksi on tullut niin yliopiston henkilökunta kuin muiden tieteenalojen opiskelijat. Toiminta on antanut minulle todella paljon, Mikko summaa. Toinen tärkeä asia Mikolle on se, että tutkinto tuntuu omalta. Pitää päästä toteuttamaan itseään. Opiskeluun kuuluu muutakin kuin kasvatustieteitä ja kasvatuspsykologiaa. Voi valita sivuaineita ja kehittää itseään, Mikko korostaa. Monipuolisen tutkinnon mahdollisuus onkin yksi Oulun yliopiston vahvuuksista. Oulussa opitaan asioita niin laajasti. Uskontoa, musiikkia, käsitöitä, kaikkia mukavia asioita, Mikko luettelee. 7

8 OPISKELIJAELÄMÄN ABC OPINNOT KANSAINVÄLISYYS YHTEISÖ Luennot Luennot ovat yliopiston yleisin opetusmuoto. Luennoitsijoina kasvatustieteellisessä on tutkijoita ja opettajia. Vaihto-opiskelu Kasvatustieteellisestä pääset helposti vaihtoon ulkomaille. Ainejärjestöt Ainejärjestöjen toiminnassa tapaat uusia ihmisiä, verkostoidut ja opit organisaatiotaitoja. Harjoitusryhmät Harjoitusryhmissä opit vuorovaikutteisesti muiden opiskelijoiden ja opettajan kanssa. Kansainvälinen oppimisympäristö International Teacher Education -koulutusohjelman opetus on englanniksi ja opiskelijoita on monista kulttuureista. Opintoihin kuuluu myös ulkomaanjakso. Lastarit ry: varhaiskasvatus ja erityispedagogiikka Motiva ry: kasvatustieteilijät Mukava ry: musiikkikasvatus Ohari ry: aineenopettajat OLO ry: Oulun luokanopettajat Ryhmätyöt Ryhmätöissä harjoittelet yhteistyötaitoja työelämää varten ja tutustut muihin opiskelijoihin. OYY Oulun yliopiston ylioppilaskunta ajaa kaikkien Oulun yliopiston opiskelijoiden asiaa. Harjoittelu Harjoittelut ovat korvaamaton osa kasvatustieteellisen opintoja. Niiden aikana pääset soveltamaan oppimaasi käytäntöön kokeneemman henkilön ohjauksessa. Parasta opiskeluissa olivat opiskelukaverit, tiivis yhteisö, mukavat opettajat ja monipuolinen koulutus. Katja Sutela, musiikkikasvatuksesta valmistunut 8

9 ELÄVÄÄ ELÄMÄÄ OPINTOJEN TUEKSI OULU Musiikkia Musiikkikasvatuksen opinnoissa soittaminen ja laulaminen kuuluvat erottamattomasti opintoihin. Myös luokanopettaja- ja varhaiskasvatuksen opiskelijat kehittävät omia musiikillisia taitojaan opintojensa aikana. Pienryhmät Kaikilla opiskelijoilla alkaa opintojen ensimmäisenä päivänä pienryhmäohjaus. Noin hengen ryhmissä tutustut oman opiskelualan, tiedekunnan ja koko yliopiston käytäntöihin mutta ennen kaikkea opiskelukavereihin ja Ouluun. Erinomainen asuntotilanne Oulussa opiskelijan on hyvä asua. PSOASilla eli Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiöllä on useita tuhansia asuntoja eri puolilla kaupunkia. Yksityisillä markkinoilla tarjonta on myös runsasta ja hintataso kohtuullinen. Tenttejä parrasvaloissa Miltä tuntuisi tenttiä luentosalin sijaan lavalla? Musiikkikasvatuksen opinnoissa suoritat instrumenttien tenttejä sekä rytmimusiikin bänditenttejä julkisina keikkoina baareissa ja kahviloissa. Liikuntaa, kuvia ja draamaa Kasvatustieteellisessä voit myös opiskella taide- ja taitoaineita. Luokanopettajaopiskelijat ja varhaiskasvatuksen opiskelijat tekevät paljon käytännössä, esimerkiksi harjoittelevat liikuntalajeja, piirtävät ja näyttelevät. Omaopettaja Jokaiseen koulutusohjelmaan on nimetty omaopettaja tai useampi. Hän perehdyttää sinut alan opintoihin, ammatillisiin asioihin ja työelämän tärkeisiin kysymyksiin. Hänen kanssaan voit sekä suunnitella että arvioida opintojesi kulkua. Elämää Oulussa Oulu on yksi Suomen suurimmista kaupungeista. Opiskelijoitakin on suuri joukko, huikeat Tarjontaa riittää kaupoista ravintoloihin ja harrastuksiin, olipa sitten kyse muodista, ruuasta, konserteista, kuntosaleista, luistelukentistä, leffoista tai vaikkapa laskuvarjohypyistä. 9

10 TERVEISIÄ TYÖELÄMÄSTÄ Oulun yliopiston kasvatustieteellisestä valmistuneet kertovat, millaisia töitä tekevät. Musiikinopettaja, yliopisto-opettaja KM Katja Sutela, 38 Pääaine: musiikkikasvatus Sivuaine: musiikki Miksi kasvatustieteellinen? Tutkinto tuntui mielenkiintoiselle, yleispätevälle ja laaja-alaiselle. Musiikkikasvatuksen opinnoista löysin oman intohimoni ja urani. Miksi Oulun yliopisto? Läheisyys ja monipuolisuus. Parasta opiskeluissa? Opiskelukaverit, tiivis yhteisö, mukavat opettajat ja monipuolinen koulutus. Työnkuvasi? Heinätorin koulussa opetan erityisnuorille musiikkia eli pääasiassa bändisoittoa ja yhteismusisointia. Yliopistossa opetan tällä hetkellä klassista pianoa ja musiikkiliikuntaa. Parasta työssäsi? Musiikki tuo paljon iloa ja energiaa. Se on vuorovaikutuksellista luovaa toimintaa, mikä innostaa niin opettajaa kuin oppilastakin. Haasteellisinta työssäsi? Erityisnuorten parissa haastavat oppilaat ja opetukseen liittyvät dilemmat. Kaikki eivät opi samalla kaavalla. Opettajan 10 täytyy osata sovittaa ja muotoilla opetus niin, että kaikki pysyvät mukana mielekkäällä tavalla. Yliopisto-opetuksessa haastat koko ajan myös itseäsi parempiin suorituksiin. Opiskelijoiden kanssa käytävä vuorovaikutus ja reflektio rohkaisevat ylittämään omiakin rajoja. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Didaktiikan opinnoista oli paljon hyötyä ajatellen opetustapoja ja erilaisten ihmisten kohtaamista. Monipuolinen instrumenttien hallinta on myös helpottanut työtä. Klassisen pianon ja musiikkiliikunnan opinnoista on puolestaan hyötyä tämänhetkisessä työssä. Terveiset kasvatustieteellisen opintoja harkitsevalle abille? Mieti, mitkä asiat ovat tärkeitä itsellesi ja mitkä ovat vahvuuksiasi. Kasvatustieteellisen opinnot voivat vahvistaa omaa luontaista näkemystäsi työurasta, mutta tärkeintä on sisäinen palo! Koulutussuunnittelija, OSAO KM Heli Pesonen, 25 Pääaine: kasvatustiede Sivuaineet: kasvatuspsykologia, aikuiskasvatustiede ja sosiologia, opettajan pedagogiset opinnot Miksi kasvatustieteellinen? Haaveena oli akateeminen ja ihmisläheinen koulutus, joka antaa laaja-alaiset mahdollisuudet työelämään. Miksi Oulun yliopisto? Kotipaikkakunta. Parasta opiskeluissa? Kriittisen ajattelukyvyn, ryhmätyö- ja tiedonhakutaitojen kehittäminen. Sekä se, että tutustui eri-ikäisiin ja taustoiltaan erilaisiin opiskelutovereihin. Työelämäopinnot avarsivat paljon työllistymismahdollisuuksia. Työnkuvasi? Oppisopimuskoulutukseen liittyvä ohjaus- ja neuvontatyö, oppisopimusten valmistelu ja tekeminen sekä yhteydenpito oppisopimuksen eri osapuolien kanssa. Lisäksi työnkuvani tulee sisältämään oppisopimusesittelyitä ja tulen olemaan mukana työpaikkakouluttajien koulutuksissa. Olen mukana myös Oulun seudun OpinTorin toiminnassa. Parasta työssäsi? Haasteet, hektisyys, työtehtävien vaihtelevuus ja se, että osaa olla avuksi ammatilliseen koulutukseen liittyvissä asioissa. Haasteellisinta työssäsi? Aloittelevana koulutussuunnittelijana on paljon sisäistettävää tietoa ja omaksuttavia toimintatapoja. Lisäksi täytyy pysyä ajan hermolla ja huomioida kunkin asiakkaan yksilölliset tarpeet koulutusta suunniteltaessa. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Opintojen myötä olen tottunut esiintymään, oppinut organisoimaan asioita

11 sekä omaksunut kriittisen ajattelukyvyn että tehokkaan kirjoitusrutiinin. Terveiset kasvatustieteellisen opintoja harkitsevalle abille? Jos olet kiinnostunut ihmisläheisestä koulutusalasta tai et tiedä vielä, mitä haluat, harkitse kasvatustieteellisiä opintoja. Alan opinnoista on hyötyä, päädyt sitten loppujen lopuksi melkein mihin tahansa työtehtäviin. Perusopetuksen luokanopettaja, Kaakkurin koulu KM Krista Åman, 29 Pääaine: kasvatustiede Sivuaineet: musiikki, erityispedagogiikka, psykologia Miksi Oulun yliopisto? Oulu on viihtyisä opiskelijakaupunki, ja lapsuudenkoti Torniossa on sopivan lähellä. Parasta opiskeluissa? Opiskelijatoverit, harjoittelut ja yhdessä oppiminen. Työnkuvasi? Luokanopettajan työ on monipuolista ja vaatii monenlaisia taitoja. Opetus ja opetuksen suunnittelu ovat vain yksi osa opettajan työtä. Luokanopettajan työhön kuuluvat mm. yhteydenpito koteihin, opettajankokoukset, koulun kehittäminen, moniammatillisuus, erilaisten tapahtumien ja juhlien järjestäminen. Parasta työssäsi? Viihdyn luokassa oppilaiden kanssa. Suurimman palkinnon työstä saa, kun kokee, että luokkani oppilaat viihtyvät koulussa ja kokevat onnistumisen tunteita. Tässä työssä pysyy ajan hermolla ja pystyy vaikuttamaan monen lapsen kasvuun ja oppimiseen. Haasteellisinta työssäsi? Tällä hetkellä haastavinta työssä on opetuksen eriyttäminen sekä oppilaiden ihmisiksi kasvattaminen. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Kun työkokemusta on karttunut, opintojen merkitys on korostunut. Koulutuksella todella on merkitystä. Harjoitteluissa suunnitellut tunnit ja jaksot ovat edelleen käytössä. Omaa opettajaidentiteettiä avasivat parhaiten syventävät opinnot. Terveiset kasvatustieteellisen opintoja harkitsevalle abille? Jos haet luokanopettajan koulutukseen, älä pety, jos et pääse ensimmäisellä kerralla sisään. Pidä välivuosi ja hanki työkokemusta. Tavoittele unelmiasi ja tee kaikkesi sen eteen! Päiväkodin johtaja, Ilmajoen kunta KM Heidi-Maria Panula, 29 Pääaine: kasvatustiede, erityisesti varhaiskasvatus Sivuaineet: liikunta, ilmaisuaineiden integroitu kokonaisuus, erityispedagogiikka Miksi Oulun yliopisto? Harrastukseni kilpatanssi ohjasi Ouluun. Kaupunkina Oulu on viihtyisä. Parasta opiskeluissa? Opiskelu oli mielekästä. Ainekokonaisuudet olivat mielenkiintoisia ja opiskelu sujui vaivattomasti. Taideaineet, tekeminen ja luova työskentely innostivat kovasti. Parasta olivat liikunnan sivuaine sekä piano-opinnot. Työnkuvasi? Toimin 0 5-vuotiaiden ryhmässä lastentarhanopettajana sekä päiväkodin johtajana vastaten oman taloni toimivuudesta, pedagogiikasta, budjetista ja rekrytoinnista. Parasta työssäsi? Työssäni on monia hyviä puolia, kuten yksittäisen lapsen oppimat taidot tai työntekijöiden tyytyväisyys, mutta arkeani helpottaa suuresti se, että teen itse talon työvuorosuunnittelun. Tämä auttaa minua suunnittelemaan ja toteuttamaan vapaammin kaikkia työn ulkopuolisia projekteja. Haasteellisinta työssäsi? Haasteellisinta on toimia kuntamme puutteellisten ja kirjavien linjausten ja vanhempien vaatimusten välikätenä. Myös työntekijöiden vaatimusten täyttäminen ja omien arvojen kohtaaminen ovat joskus ristiriidassa keskenään. Johtajana minulla on suuri vastuu mutta vähän päätösvaltaa. Miten hyödynnät opintoja työssäsi? Pedagogiikan osalta opintoja on suhteellisen helppo hyödyntää lastentarhanopettajan työssä. Myös opintojen kautta saatu laaja-alainen osaaminen sekä valmiudet nähdä kauas ovat erittäin hyviä eväitä kentällä. Terveiset kasvatustieteellisen opintoja harkitsevalle abille? Miettikää sivuaineita tarkkaan ja tehkää mahdollisimman paljon opintoja, kun olette tutkinto-opiskelijoita. Laaja-alaisuus ja moninaiset pätevyydet ovat hyviä eväitä tulevaisuuden työpolulla. Kasvatustieteellisestä valmistuttuasi voit työllistyä - päiväkoteihin ja päivähoidon opetus- ja hallintotehtäviin - opetustehtäviin peruskouluihin ja lukioihin - aikuiskoulutuksen tehtäviin - järjestöihin ja säätiöihin - kasvatusalan suunnittelu- ja hallintotehtäviin - yritysten henkilöstöhallinnon tehtäviin. 11

12 HAE OULUN YLIOPISTON KASVATUSTIETEELLISEEN Valtakunnallinen yhteishaku LISÄTIETOJA Oulun yliopiston kasvatustieteellinen Hakeminen Oulun yliopistoon yleisesti Oulun yliopiston Hakijapalvelut Puh facebook.com/oulunyliopisto instagram.com/unioulu twitter.com/unioulu

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse kasvatustieteellinen Oulussa opitaan asioita laajasti. Mikko Rahkola, luokanopettajakoulutus 2 Koko elinkaaren kattava koulutustarjonta Oulun yliopiston kasvatustieteellinen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä

Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista Koulutukset ja aloituspaikat v. 2015 Kasvatustieteiden koulutus 25 Luokanopettajan koulutus 100 (sisältää teknologia- sekä taide-

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Hyväksytty Vokke-projektin neuvottelukunnassa vuonna 04 (Viimeistelty Vokke-konttorissa 1.3.0) Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään op/vokke-suositus Kandidaatin

Lisätiedot

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään p/vokke/suositus Kandidaatin tutkinto Maisterin tutkinto yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot Voivat jakaantua kandidaattitutkintoon (-30

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Tänään. * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan

Tänään. * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan Tänään - Vaihto-info, Kaisa Leinonen - Sivuaineista, Minna Sainio * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan SIVUAINEISTA ja niiden

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse kauppatieteellinen Pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Nyt osaan arvostaa Oulun hyviä puolia. Kristiina Nurmenniemi, markkinointi 2 POHJOIS-SUOMEN KANSAINVÄLINEN KAUPPAKORKEAKOULU

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse teknillistieteellinen Oulun yliopisto on erinomainen alallaan. Markus Leinonen, sähkötekniikka 2 AIKAA KESTÄVÄ TUTKINTO Oulun yliopistossa teknisiä tieteitä voit opiskella

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 KASVATUSTIETEIDEN TIE DEKUNT A KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 2(10) SISÄLTÖ 1. Kasvatustieteiden maisteriohjelma.. 3 2. Luokanopettajan maisteriohjelma

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot. Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto

Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot. Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto Alkutehtävä Valitse kortti, joka kuvastaa fiiliksiäsi/mietteitäsi/suhtautumistasi elämään lukion jälkeen

Lisätiedot

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Opintoasiainkoordinaattori Tanja Steiner 13.10.2004 Teema Opettaja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Taiteen paikka. koulusta ulos vai sisään

Taiteen paikka. koulusta ulos vai sisään Taiteen paikka koulusta ulos vai sisään Seminaarin tietoisku 19.5.2005 Leena Hyvönen Kirsti Hämäläinen Sirkka Laitinen Kuinka musiikin ja kuvataiteen tuntimäärät ovat muuttuneet peruskoulussa? Sirkka Laitinen

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät 2018 2.2.2018 Millä perusteella valitsen sivuaineen? Suosikkiaine vai kehittämisen paikka Työelämärelevanssi Mitä voi opiskella myöhemminkin elinikäinen oppiminen

Lisätiedot

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Opettajankoulutusfoorumi 16.04.2019 Jouni Pursiainen Eva Raudasoja Professori Jouni Pursiainen Professori Jarmo Rusanen Johtaja, KT Eva Maria Raudasoja

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016 KASVATUSTIETEIDEN TIED EKUNTA VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016 I HAKUKELPOISUUS Hakukelpoisia ovat henkilöt, joilla on 1(5) voimassa oleva

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien.

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien. HAKIJAYHTEENVETO Hepolan koulun rehtori, (Työavain: 107312) Rekrytoiva yksikkö: Peruskoulut Tehtävänimike työpaikkailmoituksessa: Hepolan koulun rehtori Tehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa: Kemin kaupungin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen

Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Juliet-ohjelma: monipuolisia osaajia alaluokkien englannin opetukseen Marja-Kaisa Pihko, Virpi Bursiewicz Varhennettua kielenopetusta, kielisuihkuttelua, CLIL-opetusta Alakoulun luokkien 1 6 vieraiden

Lisätiedot

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)

Lisätiedot

Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto-ohjelmat. Hakijan päivä

Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto-ohjelmat. Hakijan päivä Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto-ohjelmat Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 13.11.2018 1 Oppiaineena kasvatustiede tai aikuiskasvatustiede Kandidaattiohjelma: 180 op, 3 vuotta (pääaineen

Lisätiedot

SIVUAINEIDEN PERUSOPINNOT. Valintaperusteet 2016. Yleiset valintaperusteet

SIVUAINEIDEN PERUSOPINNOT. Valintaperusteet 2016. Yleiset valintaperusteet 1 (5) OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, TURKU SIVUAINEIDEN PERUSOPINNOT Valintaperusteet 2016 Yleiset valintaperusteet Opettajankoulutuslaitoksen (OKL) Turun yksikön sivuaineiden perusopintojen kevään 2016 haussa

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

KUINKA TURVATA JOKAISELLE OPPILAALLE KORKEATASOINENN TAIDEAINEIDEN OPETUS JOKAISELLA LUOKKA ASTEELLA?

KUINKA TURVATA JOKAISELLE OPPILAALLE KORKEATASOINENN TAIDEAINEIDEN OPETUS JOKAISELLA LUOKKA ASTEELLA? KUINKA TURVATA JOKAISELLE OPPILAALLE KORKEATASOINENN TAIDEAINEIDEN OPETUS JOKAISELLA LUOKKA ASTEELLA? Suomalaisessa peruskoulussa taideaineiden opetuksen määrä on ollut niukkaa aina. Taideaineiden osuus

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Opotupa. Oulun yliopisto

Opotupa. Oulun yliopisto Opotupa Ohjelma 9.30 Aamukahvit tarjolla 9.45-10.30 Opiskelijavalinnan kuulumiset, Anne Talvio 10.30-11.15 Tähtiparaati alumnien terveisiä työelämästä. 11.15-12.45 Lounastauko 12.45-13.15 Lukion ainevalintojen

Lisätiedot

KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA

KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA 1. Tehtävän vaatima koulutus ja työn kuvaus Korkeakoulututkinto sekä ajokortti 1.1 Oppisopimuksiin liittyvä operatiivinen, monialainen toiminta Koulutukseen

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET Lukion jälkeen vaihtoehtoina Ammatilliset perustutkinnot Ammattikorkeakoulut Yliopistot sekä tiede- ja taidekorkeakoulut Opiskelu ulkomailla AMMATILLISET Tarjoavat

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö)

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2012 1. TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT 1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille

Lisätiedot

TIETOJA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINNASTA 2012

TIETOJA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINNASTA 2012 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA TIETOJA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN OPISKELIJAVALINNASTA 2012 Yksityiskohtaiset tiedot kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelijavalinnasta ja eri hakukohteiden valintaperusteista

Lisätiedot

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN Valitse viisaasti valitse oikea tekniikka MIKSI OULUN YLIOPISTO Laajasti vaihtoehtoja Itsesi näköinen kokonaisuus Tiedeyhteisön jäseneksi heti Huippuopetusta

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON

Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON Opiskelijaksi LAPIN YLIOPISTOON HAE LAPIN YLIOPISTOON SINNE EIVÄT PIENETKÄÄN UNELMAT HUKU. Lapin yliopisto lyhyesti Tiedekunnat Kasvatustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta Taiteiden tiedekunta

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO 22.3.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 29/03/2018 1 KLO 16.00-17.00 YLEISINFO KLO 17.00-18.00 VALINNAISTEN OPINTOJEN ESITTELYÄ ERI PISTEISSÄ Presentation Name / Firstname

Lisätiedot

valitse monitieteinen

valitse monitieteinen valitse monitieteinen valitse terveystieteet Terveystieteiden opinnot liittyvät vahvasti tämän hetken haasteisiin. Harri Suhonen, terveyshallintotiede 2 Monipuolisia terveydenhuollon ammattilaisia Oulun

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin 6edekunta Biokemian

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth

Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Johdatus akateemisiin opintoihin 2011 Eväitä opintojen sujumiseen, opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa. Opintopsykologi Katri Ruth Tervetuloa opiskelijaksi! Opintopsykologi Katri Ruth MIKÄ

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN

MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN Valitse viisaasti valitse oikea tekniikka MIKSI OULUN YLIOPISTO Laajasti vaihtoehtoja Itsesi näköinen kokonaisuus Tiedeyhteisön jäseneksi heti Huippuopetusta

Lisätiedot

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018 Sisällys 1. Yleistietoa tieteenalaa tukevista opintokokonaisuuksista... 1 2. Hakuohjeet... 1 3. Valintamenettely...

Lisätiedot

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Opettajankoulutusfoorumi 16.4.2019 Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous 20.5.2019 Jouni Pursiainen Eva Raudasoja Professori Jouni Pursiainen Professori

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Asia: Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen kehittäminen

Asia: Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen kehittäminen Asia: Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen kehittäminen Opetushallitukselle Äidinkielen opettajain liitto ry:lle Opetusalan ammattijärjestö ry:lle Humanistisille tiedekunnille Eri yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017 KASVATUSTIETEIDEN TIED EKUNTA 1(5) VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017 I HAKUKELPOISUUS Hakukelpoisia ovat henkilöt, joilla on voimassa oleva

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015 ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, SYKSY 2015 PÄIVITETTY 18.9.2015 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka opetuksesta

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon

Lisätiedot

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola

Opiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola Opiskelumotivaatio 12.11.215 Tiina Kerola Motivaatiosta yleisesti Motivaatiolla viitataan yleisesti ottaen syyhyn, syihin tai perusteluihin, miksi joku tekee jonkin teon tai suorituksen Opiskelussa: perustelu

Lisätiedot

Etäopetuksen monet muodot

Etäopetuksen monet muodot Etäopetuksen monet muodot Erikoistutkija Minna Nummenmaa Professori Erno Leh8nen Turun yliopisto Oppimistutkimuksen keskus Ope=ajankoulutuslaitos #itkfoorumi205 www.etaopetus.fi minna.nummenmaa@utu.fi

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Kuva: Mika Perkiömäki

Kuva: Mika Perkiömäki Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven/index.html Kuva: Mika Perkiömäki Venäjän kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu 18.11.2014 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet 2014 tpo alaikäiset 374 95 73 2014 uusi opisk kl 17 7 5 2014 uusi opisk mt 3 3 2 2014 uusi

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot