urheilulinja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "urheilulinja 22.9.2014"

Transkriptio

1 urheilulinja

2 Joensuun yhteiskoulun lukion urheilulinja Toiminta-ajatus Yhteiskoulun lukion urheilulinja tarjoaa kilpaurheiluun panostavalle opiskelijalle erinomaiset edellytykset menestyksekkääseen laadukkaiden opintojen ja tehokkaan harjoittelun yhteensovittamiseen. Pitkä perinne ja kokemus urheilevien opiskelijoiden erityistarpeista mahdollistavat joustavat järjestelyt lukio-opintojen suorittamiseksi. Urheilulinjalla opiskelu Urheilulinjalle valitut käyvät säännöllisesti oman lajinsa aamuvalmennuksessa ja opiskelevat linjalle suunnattuja lukio-opintoja. Aamuvalmennus järjestetään yhteistyössä Joensuun urheiluakatemian kanssa, jonka valmentajina toimii kyseisten lajiseurojen valmentajat. Valmennukset järjestetään tiistai-, keskiviikko- ja torstaiaamuisin klo välisenä aikana. Valmennuksesta saa lukio-opintoihin enintään 16 kurssia Hakeminen Joensuun yhteiskoulun lukion urheilulinjalle haetaan yhteishaussa opintopolku.fi palvelussa omalla hakukoodillaan. Lisäksi lukiolle on toimitettava erillinen hakemus yhteishaun päättymispäivään mennessä. Hakulomakkeita saa opinto-ohjaajalta tai lukion kotisivuilta Urheilulinjalle hakeneet kutsutaan kirjallisesti valintatesteihin. Hakija voi saada enintään 16 pistettä, josta 4-10 pistettä määräytyy peruskoulun päättötodistuksen keskiarvosta, joka lasketaan lukuaineiden ja liikunnan numeron aritmeettisena keskiarvona. Kyseisen keskiarvon tulee olla vähintään 7,1. Valintatestien ja soveltuvuuden perusteella saa 1-6 pistettä. 2

3 Urheilulinjan opinnot Opiskelijan on suoritettava lukion oppimäärään vaadittavat opinnot, jossa urheilulinjan päättötodistukseen vaaditaan alla olevista kursseista vähintään 14 kpl, joista 8 on oltava urheiluvalmennusta ja 6 muita kursseja. Tummennetut kurssit ovat valtakunnallisia syventäviä kursseja. Puheviestinnän taitojen syventäminen (ÄI7) Kulttuuripäiväkirja (ÄI11) Medialukutaito (ÄI21) Ihmisen biologia (BI4) Kokeellinen fysiikka 1 (FY9) Fysiikan tutkimuskurssi (FY12) Kemian tutkimuskurssi (KE9) Urheilun historia (HI9) Sosiaalipsykologia (PS6) Liikunnan syventävistä ja soveltavista kursseista enintään kaksi, diplomit mukaan lukien (LI3-LI5, LI6-LI24) Nuoret, terveys, ja arkielämä (TE2) Terveys ja tutkimus (TE3) Urheiluvalmennus (VLM 1-16). 3

4 Kurssikuvaukset Kulttuuripäiväkirja (ÄI11) Opiskelija pitää kurssin aikana itse suunnittelemaansa kulttuuripäiväkirjaa, johon hän kirjaa kaikki kulttuuritapahtumat, joihin hän on osallistunut vastaanottajana tai tekijänä. Kulttuuripäiväkirjan voi suorittaa myös verkkomuodossa. Kurssi arvioidaan merkinnällä suoritettu/hylätty. Kurssin tavoitteena on, että opiskelija kehittää itseään kulttuuriharrastajana opiskelija oppii syvemmin pohtimaan kulttuuri-ilmiöitä opiskelija tiedostaa omat kulttuuriset juurensa ja paikkansa yhteisössä ja syventää yhteisöllisyyden kokemustaan vähintään kymmenen kulttuurikokemusta, joista kirjoitetaan kuvaileva ja pohtiva kommentti, esimerkiksi teatteriesitys, taidenäyttely, konsertti, elokuva, runokokoelma, tanssiteos, urheilutapahtuma. päiväkirjan voi halutessaan kuvittaa ja tehdä nettiin blogimuodossa Puheviestinnän taitojen syventäminen (ÄI7) Opiskelija syventää ja monipuolistaa puheviestintään liittyviä tietojaan ja taitojaan sekä oppii arvioimaan puheviestinnän merkitystä ihmissuhteissa, opiskelussa ja työelämässä. syventää tietojaan vuorovaikutuksen luonteesta, ominaispiirteistä ja puhekulttuurista kehittää puhumisrohkeuttaan ja ilmaisuvarmuuttaan sekä esiintymis- ja ryhmätaitojaan tunnistaa ja osaa analysoida sekä puhujan että sanoman luotettavuuteen vaikuttavia tekijöitä. vuorovaikutustilanteiden osatekijät ja ominaispiirteet verbaalinen ja nonverbaalinen viestintä 4

5 esiintymisen, neuvottelujen, kokousten ja erilaisten keskustelujen ominaispiirteet ja menettelytavat esiintymis- ja ryhmätaitojen harjoittelua erilaisissa vuorovaikutustilanteissa puheviestinnän kulttuurisia piirteitä ja suomalaista puhekulttuuria esiintymisjännityksen syyt ja poistaminen. Medialukutaito (ÄI21) Opiskelija syventää ja harjoittelee taitojaan nykyaikaisen viestinnän lajien parissa ja oppii arvioimaan kohtaamaansa mediaa kriittisesti. Kurssilla on numeroarviointi. Kurssin tavoitteena on, että opiskelija kehittää medialukutaitoaan pystyy suhtautumaan kriittisesti eri mediasisältöihin osaa valikoida, vertailla ja arvioida median välittämiä sisältöjä nykyaikaisten viestinnän lajien analysointi: mainonta, sähköinen viestintä, sanoma- ja aikakauslehdet, elokuva erilaisten mediatekstien tuottaminen ajankohtaiset mediailmiöt vierailut paikallisiin mediayrityksiin ja tutustuminen median ammattilaisten työhön Ihmisen biologia (BI4) osaa ihmissolun erilaistumisen pääpiirteet sekä kudosten ja elinten rakenteet ja toimintaperiaatteet ymmärtää ihmisen kemiallisen tasapainon säätelymekanismeja sekä ulkoisten ja sisäisten tekijöiden vaikutuksia niihin ymmärtää hermoston toiminnan ja hormonaalisen viestinnän merkityksen yksilön toimintojen ohjaajana ymmärtää lisääntymiseen ja ihmisen elinkaareen liittyviä fysiologisia muutoksia sekä ihmisen yhteisöllisyyden merkityksen terveyden kannalta pystyy selittämään elimistön kykyä sopeutua muutoksiin ja puolustautua ulkoisia uhkia vastaan ja tuntee merkityksellisimpien sairauksien syntymekanismeja 5

6 ymmärtää ihmisen lajinkehityksen sekä perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksen ihmisen terveyteen pystyy tarkastelemaan oppimiaan asioita arkielämän esimerkkien avulla ja tutustumaan alan uutisiin ja arvioimaan niitä kriittisesti. Ihmisen solujen ja kudosten erityispiirteet solujen synty, kasvu ja erilaistuminen kudoksiksi sekä kantasolujen merkitys solujen vanheneminen ja kuolema syöpä. Elimistöjen rakenne, toiminta ja merkitys ruoansulatus ja ravitsemus hengityselimistö ja hengityksen säätely veri ja verenkierto erityselimistöt ja kemiallinen tasapaino tuki- ja liikuntaelimistö. Elintoimintojen säätely umpirauhaset ja hormonit hermosto ja aistit lämmönsäätely. Ihmisen lisääntyminen sukupuolinen kehitys ja seksuaalisuus hedelmöitys, raskaus ja synnytys. Ihmisen elämänkaari ja yhteisöllisyys. Perimän merkitys ihmisen evoluutio ja ihminen lajina perinnöllisyys ja terveys. Elimistön sopeutuminen ja puolustusmekanismit elimistön puolustusjärjestelmät ihminen ja mikrobit myrkylliset aineet ja mutageenit. Kokeellinen fysiikka 1 (FY9) oppii mittaamaan erilaisilla mittalaitteilla pystyy suunnittelemaan fysikaalisen kokeen 6

7 pystyy tulkitsemaan kokeesta saatuja tuloksia ja tekemään niiden pohjalta työselostuksen. mittaaminen graafisen esityksen tekeminen ja tulkinta virhetarkastelu. Fysiikan tutkimuskurssi (FY12) tutustuu opettajan ohjauksessa perusteellisesti valitsemaansa tutkimuskohteeseen ja laatii aiheesta kirjallisen tuotoksen, työ voi olla joko täysin teoreettinen tai kokeellinen Kemian tutkimuskurssi (KE9) tutustuu opettajan ohjauksessa perusteellisesti valitsemaansa tutkimuskohteeseen ja laatii aiheesta kirjallisen tuotoksen. Työ voi olla joko täysin teoreettinen tai kokeellinen Urheilun historia (HI9) saa tukea opinnoilleen urheilun historian sisältöjen ja menetelmien kautta 7

8 perehdyttää opiskelijat olympialaisten historiaan ja suomalaisen sekä kansainvälisen urheiluliikkeen historiallis-yhteiskunnallisiin vaiheisiin kurssi suoritetaan luentojen, oppilasesitysten ja vierailujen muodossa Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. Sosiaalipsykologia (PS6) ymmärtää, miten keskeiset yksilöpsykologiset tekijät vaikuttavat sosiaaliseen toimintaan ymmärtää ryhmän muodostumisen vuorovaikutukseen perustuvana ja jatkuvasti kehittyvänä prosessina ymmärtää ryhmäsuhteiden ja ryhmän vaikutuksen sekä myönteisessä että kielteisessä mielessä yksilön toimintaan ryhmässä ja sen ulkopuolella hahmottaa erillisen ryhmän laajan yhteisöjen verkoston osasena pystyy erottelemaan ryhmien perustyypit toisistaan esim. tavoitteiden ja jäsenten välisen läheisyyden avulla hallitsee ryhmien toiminnan psykologisen tutkimuksen perusteet hallitsee keskeiset sosiaalipsykologiset teoriat ja kykenee soveltamaan teoreettista tietämystään kohtaamiensa ryhmäilmiöiden käsittelemiseen. arvot, asenteet, ennakkoluulot ja niiden sosiaalinen muotoutuminen yksilöiden väliset kiintymyssuhteet ja niiden haasteet sosiaalisen kompetenssin tekijät ryhmä: muodostuminen, yleiset tuntomerkit ja erilaiset ryhmämuodot ryhmän toiminta dynaamisena, kehittyvänä prosessina, jonka tavoitteina ovat työtulos ja sisäinen kiinteys; kiinteyden myönteiset ja kielteiset vaikutukset sosiaalinen ympäristö ja ryhmienväliset suhteet ryhmien tutkiminen määrällisillä ja laadullisilla menetelmillä. 8

9 Virkisty liikunnasta (LI3) saa rentouttavien ja elämyksellisiä liikuntakokemuksia saa tukea jaksamiseensa ja hänen opiskeluvireytensä lisääntyy kurssi koostuu yhdestä tai useammasta liikuntamuodosta opettaja tarkentaa yhdessä opiskelijaryhmän kanssa kurssin sisällön mieltä ja kehoa rentouttavat liikuntamuodot fyysisen kunnon ylläpitäminen ilo ja riemu Yhdessä liikkuen (LI4) n vuorovaikutustaidot kehittyvät sosiaalisten liikuntamuotojen avulla kurssi keskittyy joukkuelajeihin sekä pienryhmätyöskentelyyn oppilaiden toiveet huomioiden Kuntoliikunta (LI5) tehostaa omaa säännöllistä liikuntaansa kohottaa ja seuraa omaa kuntoaan oivaltaa jatkuvan liikunnan harrastamisen merkityksen edistää psyykkistä hyvinvointiaan liikunnan avulla Keskeinen sisältö opiskelijat voivat laatia henkilökohtaisen liikuntasuunnitelman opettaja tarkentaa kurssin sisällön yhdessä opiskelijaryhmän kanssa 9

10 Liikunnan lukiodiplomi (LI6) Liikuntadiplomikurssin suorittaminen alkaa ensimmäisenä lukiovuonna ja jatkuu lukio-opintojen päättymiseen saakka. Kurssi suoritetaan suurimmaksi osaksi itsenäisesti työskennellen. Itsenäinen työskentely sisältää liikuntapäiväkirjan pitämistä sekä oman kunto- ja taitotason kehityksen seuraamista sekä opinnäytetyön tekemisen. Opinnäytetyön aiheen tulee olla sidoksissa omaan lajiin. Opinnäytetyön aihe sovitaan opettajan kanssa. Kurssiin kuuluu myös lajitaitojen arviointi sekä kunto- ja uimataitotesti. Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. Opiskelija saa liikuntadiplomin suorittamisesta erillisen todistuksen lukion päättötodistuksen liitteeksi (arviointi asteikolla 1-5). Itsenäiseen ja vastuulliseen työntekoon tottuminen, omaan erikoislajiin syvällisesti perehtyen tutkielman muodossa tavoitteiden asettamisen oppiminen koululiikuntakurssien ja omien yhteistyötaitojen arvioimisen oppiminen oppilaan liikunnallisten taitojen loppuarviointi tutkielman tekeminen koululiikuntakurssien arviointi omien yhteistyökykyjen arviointi omien liikuntatavoitteiden luominen liikuntakykyisyyden mittaaminen keräilyportfolion tekeminen Tanssin lukiodiplomi (LI7) Suorittamisen edellytyksenä on kolmen opetussuunnitelman mukaisen tanssikurssin suorittaminen (esim. urheiluakatemian tanssivalmennuskurssit). Vaatimuksina ovat portfolio, tutkielma sekä diplomityö (koreografia itselle tai ryhmälle tai tanssijana esiintyminen). Kurssi suoritetaan suurimmaksi osaksi itsenäisesti työskennellen. Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. 10

11 Opiskelija saa liikuntadiplomin suorittamisesta erillisen todistuksen lukion päättötodistuksen liitteeksi (arviointi asteikolla 1-5). itsenäiseen ja vastuulliseen työntekoon tottuminen johonkin tanssin osa-alueeseen syvällisesti perehtyen tutkielman muodossa tavoitteiden asettamisen oppiminen tanssillinen tehtävä (tanssijana esiintyminen tai koreografian tekeminen) tiivistelmä tanssijana esiintymisestä tai koreografiasta tutkielma portfolio JYKKI - liikunta (LI8-LI11) Jykki-liikuntakurssille voi osallistua neljä kertaa. sosiaalisen terveyden edistäminen yhdessä liikkumisen avulla fyysisen kunnon ylläpitäminen liikunnanriemusta nauttiminen eri liikuntalajeihin tutustuminen kurssien sisällöt tehdään aina opiskelijoiden toiveiden mukaisesti kurssien alussa Vanhat tanssit (LI12) vuorovaikutustaitojen vahvistaminen ja yhteisöllisyyden tunteminen tanssitaitojen edistäminen tanssien historiaan perehtyminen tanssikulttuuriin tutustumien vanhojen tanssien osalta 11

12 salonki- ja muiden historiallisten tanssien oppiminen vanhojenpäivä Laskettelukurssi (LI13) Kurssi sijoittuu kokonaisuudessaan työjärjestyksen ulkopuolelle ja sisältää omakustannusosuuden. oppia lautailun ja/tai laskettelun alkeet tai syventää jo opittuja taitoja sosiaalisen terveyden ja yhteisöllisyyden kehittäminen vastuunottaminen yhteisten asioiden hoitamisesta vastuullisen ryhmässä toimimisen oppiminen Keskeisimmät sisällöt usean päivän kurssimatka sovittuun laskettelukohteeseen (useimmiten Rukalle) lajitaitojen oppiminen sosiaalinen kanssakäyminen ja pienryhmissä toimiminen Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. Mailapelikurssi (LI14) mailapelien taitojen hiominen eri mailapelien sääntöjen hallitseminen mailapelien harrastamiseen innostuminen yhdessä liikkumisen riemu golfin, squashin, tenniksen ja sulkapallon tekniikka golfin, squashin, tenniksen ja sulkapallon säännöt golfin, squashin, tenniksen ja sulkapallon pelaaminen Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. 12

13 Jääpelikurssi (LI15) edistää oppilaiden vuorovaikutustaitoja jääpelien avulla perehtyä monipuolisesti eri jääpeleihin fyysisen kunnon harjoittamisen periaatteiden ymmärtäminen terveyden ja turvallisuuden edistäminen jääpeleissä eri jääpelien tekniikat, säännöt ja pelaaminen Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. Ulkopalloilukurssi (LI16) eri ulkopalloilumuotoihin tutustuminen eri pallopelien perustekniikan ja taktiikan syventäminen oppia vastuulliseen toimintaan itsenäisesti ja ryhmässä lihashuollon hallitseminen yhdessä liikkumisenriemun kokeminen tekniikkaharjoitukset pelaaminen kurssin sisältö tarkennetaan yhdessä ryhmän kanssa Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. Sisäpalloilukurssi (LI17) eri sisäpalloilumuotoihin tutustuminen pelitekniikan ja taktiikan hiominen tutuissa palloilulajeissa uusiin palloilumuotoihin tutustuminen yhdessä liikkumisen riemun kokeminen Sisällöt 13

14 tekniikkaharjoitukset pelaaminen kurssin sisältö tarkennetaan yhdessä ryhmän kanssa Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. Fyysiset kuntotekijät (LI18) eri fyysisten kuntotekijöiden kehittäminen ja ylläpitäminen (kestävyys, voima, ketteryys, liikkuvuus.) innostaminen säännölliseen liikunnan harrastamiseen kuntotekijöiden parantaminen kuntosaliharjoittelu liikkuvuus- ja ketteryysharjoitteet voimaharjoitteet kestävyysharjoitteet kurssin sisältö tarkennetaan yhdessä ryhmän kanssa Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty. Hip hop alkeet (LI19) hip hopin perustekniikan ja lajille ominaisen kehonkäytön omaksuminen persoonallisen tanssi-ilmaisun kehittyminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, lyhyen koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen, oppilas oppii aksentoimaan liikettä ja rytmittämään helppoja tanssikuvioita musiikin tahtiin yleis- ja lihaskunnon vahvistuminen tanssitunnin käytänteiden omaksuminen Hip hop alkeet -kurssilla opetellaan tanssilajille ominaista kehon käyttöä, rytmitystä ja ilmaisua. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa hip hop -tanssiesitys ja/tai katsotaan tanssielokuva. Kurssi sopii vasta-alkajille. 14

15 Hip hop jatko (LI20) hip hopin perustekniikan ja lajille ominaisen kehonkäytön monipuolistuminen persoonallisen tanssi-ilmaisun vahvistuminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, pitkän koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen, oppilas oppii rytmittämään ja aksentoimaan alkeistasoa monimutkaisempia tanssikuvioita musiikin tahtiin yleis- ja lihaskunnon vahvistuminen tanssiesityksen valmistusprosessin hahmottaminen harjoittelusta esiintymiseen Hip hop jatko -kurssilla syvennetään tanssilajille ominaista kehon käyttöä, rytmitystä ja ilmaisua. Tutustumme myös muihin urbaaneihin tanssityyleihin, kuten menevään houseen sekä funk-tanssi lockingiin. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa hip hop tanssiesitys ja/tai katsotaan tanssielokuva. Kurssi tähtää esityksen valmistamiseen ja se sopii hip hopin alkeet suorittaneille tai hip hopia aiemmin harrastaneille. Nykytanssin alkeet - keho ja liike (LI21) nykytanssin peruskäsitteistön ja -elementtien omaksuminen kokonaisvaltainen liikkuminen, liikkuvan kehon toiminnallinen hahmotus persoonallisen liikekielen ja ilmaisun kehittyminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnankehittyminen liikemuistin kehittyminen, lyhyen koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen yleis- ja lihaskunnon sekä oikeiden linjauksien vahvistuminen tanssitunnin käytänteiden omaksuminen Nykytanssi alkeet -kurssilla tutustutaan tanssillisesti kehoon, liikkeeseen ja persoonalliseen ilmaisuun. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Tunneilla tehdään myös omaan liikkeeseen perustuvia liiketutkimus-ja improvisaatioharjoituksia. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa nykytanssiesitys. Kurssi sopii vasta-alkajille. 15

16 Nykytanssi jatko - tanssi esittävänä taiteena (LI22) nykytanssin peruskäsitteistön ja -elementtien hallinta persoonallisen liikekielen ja ilmaisun vahvistuminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, pitkän koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen yleis- ja lihaskunnon sekä oikeiden linjauksien vahvistuminen tanssiesityksen valmistusprosessin hahmottaminen harjoittelusta esiintymiseen oppilaalla on perusvalmiudet analysoida koreografiaa/tanssiteoksia Nykytanssi jatko -kurssilla syvennetään liikkeellisiä ja ilmaisullisia valmiuksia sekä tutustutaan nykytanssiin esittävänä taiteena. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Tunneilla tehdään myös omaan liikkeeseen perustuvia liiketutkimus- ja improvisaatioharjoituksia. Fyysisen harjoittelun lisäksi opetellaan tunnistamaan ja analysoimaan tanssin ja koreografian peruselementtejä, kuten kehon muoto, liikkeen laatu ja dynamiikka, tila, aika ja koreografian rakenne. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa nykytanssiesitys. Kurssi tähtää esityksen valmistamiseen ja se sopii nykytanssin alkeet suorittaneille tai nykytanssia aiemmin harrastaneille. Jazztanssi alkeet (LI23) jazztanssin perustekniikan ja -liikkeiden omaksuminen persoonallisen ilmaisun kehittyminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, lyhyen koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen, oppilas oppii aksentoimaan liikettä ja rytmittämään helppoja tanssikuvioita musiikin tahtiin yleis- ja lihaskunnon sekä oikeiden linjauksien vahvistuminen tanssitunnin käytänteiden omaksuminen Jazztanssi alkeet -kurssilla opetellaan tanssilajille ominaista kehon käyttöä, rytmitystä ja ilmaisua. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa jazztanssiesitys ja/tai katsotaan tanssielokuva. Kurssi sopii vasta- alkajille. 16

17 Jazztanssi jatko (LI24) jazztanssin perustekniikan ja -liikkeiden hallinta persoonallisen ilmaisun vahvistuminen kehotietoisuuden ja kehonhallinnan kehittyminen liikemuistin kehittyminen, pitkän koreografian oppiminen ja itsenäinen muistaminen rytmitajun kehittyminen, oppilas oppii rytmittämään ja aksentoimaan alkeistasoa monimutkaisempia tanssikuvioita musiikin tahtiin yleis- ja lihaskunnon sekä oikeiden linjauksien vahvistuminen tanssiesityksen valmistusprosessin hahmottaminen harjoittelusta esiintymiseen Jazztanssi jatko -kurssilla syvennetään jazzin perustekniikkaa sekä liikkeellisiä ja ilmaisullisia valmiuksia. Tunnit sisältävät lämmittelyn, tanssiteknisiä harjoitteita sekä koreografisen osuuden. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään katsomassa jazztanssiesitys ja/tai katsotaan tanssielokuva. Kurssi tähtää esityksen valmistamiseen ja se sopii jazztanssin alkeet suorittaneille tai jazztanssia aiemmin harrastaneille. Nuoret, terveys, ja arkielämä (TE2) Kurssilla syvennetään pakollisen kurssin tavoitteita nuoren arkielämän terveystottumuksien ja selviytymisen keinojen osalta. Eri sisältöalueiden avulla tarkastellaan terveysongelmia selittäviä kulttuurisia, psykologisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niiden tulkintoja. Lisäksi perehdytään käsitykseen itsestä ja muista fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla. Erityisesti korostetaan terveyden ylläpitoon liittyvää vas-tuullisuutta. Työskentelyssä korostuvat arvopohdinta, yksilö- ja ryhmäharjoitukset, draama ja sosiaalisten taitojen harjoittelu sekä keskustelu- ja argumentaatiotaitoja ke-hittävät työmuodot. oppii tarkastelemaan elämäänsä aikuisuuden ja vanhemmuuden näkökulmasta osaa pohtia ja tarkastella terveyteen ja sairauteen liittyviä arvoja ja arvostuksia 17

18 osaa perustella omia valintojaan terveyden näkökulmasta ja arvioida elämäntapaan ja ympäristöön liittyvien valintojen merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille osaa kuvata koettua terveyttä ja terveysongelmia selittäviä ilmiöitä ja niiden erilaisia tulkintoja ymmärtää liikunnan merkityksen hyvinvoinnille. itsetuntemus, aikuistuminen, sosiaalisen tuen merkitys perheessä ja lähiyhteisössä vanhemmuuteen ja perhe-elämään valmentautuminen elämänilo, mielenterveyden ylläpitäminen ja jaksaminen, masennuksen ja kriisien kohtaaminen ruuan terveydelliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset merkitykset sekä painonhallinta, terveysliikunta, syömishäiriöt fyysinen ja psyykkinen turvallisuus, väkivallaton viestintä seksuaaliterveys terveysongelmia selittäviin kulttuurisiin, psykologisiin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja niiden tulkintoihin tutustuminen, esimerkiksi elämän mielekkyyden kokeminen, ruumiinkuva/kehollisuus, mielihyvä ja riippuvuudet nykyaikana tupakka, alkoholi ja huumeet yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan että globaalisesta näkökulmasta omakohtaisen terveyden edistäminen. Terveys ja tutkimus (TE3) Kurssilla perehdytään terveyteen vaikuttaviin historiallisiin tekijöihin ja näkökulmiin, terveyden ja sairauden tutkimiseen sekä kuolleisuuteen ja sairastavuuteen liittyviin kehityslinjoihin. Kurssilla käsitellään myös terveydenhuollossa ja itsehoitona toteutettaviin tavallisimpiin tutkimuksiin, niiden tulosten tulkintaan ja johtopäätöksiin. Lisäksi perehdytään pakollisen kurssin tavoitteita syventäen terveydenhuollon eri käytän-töihin, terveyspalvelujen tarjontaan sekä yksilön asemaan terveyden- ja sairaudenhoi-dossa. Työskentelyssä korostuvat toiminnallisuus, tekemällä oppiminen, tutkiva op-piminen ja vierailukäynnit. 18

19 osaa pohtia kansanterveystieteen ja ehkäisevän terveydenhuollon kehityksen päälinjoja kansallisesti ja maailmanlaajuisesti osaa hankkia, arvioida ja tulkita terveyteen ja sairauksiin liittyvää tutkimus- ja arkitietoa toteuttaa pienimuotoisia terveys-/terveyskäyttäytymiskartoituksia omassa opiskeluympäristössään tai tutkimukseen soveltuvassa paikassa osaa käyttää terveydenhuollon palveluja sekä tuntee asiakkaan ja potilaan oikeudet osaa pohtia ja arvioida teknologisen kehityksen merkitystä terveyden ja turvallisuuden näkökulmasta. terveyden edistämiseen, sairauksien tunnistamiseen ja ehkäisyyn liittyviä eri aikakausien menetelmiä terveyskäyttäytymisen ja koetun terveyden tutkiminen: fyysisen ja psyykkisen työja toimintakyvyn mittaaminen, ergonomiamittaukset, työhyvinvointi ja siihen vaikuttavat tekijät terveydenhuollon ja hyvinvointipalvelujen käytäntöjä, asiakkaan ja potilaan oikeudet tutkimustiedon ja median terveydestä välittämien mielikuvien kriittinen lukutaito, medikalisaatio terveystottumusten arvioiminen ja seuranta sekä tutkimusten tekeminen. Urheiluvalmennus (VLM 1-16) Valmennuskurssit ovat koulukohtaisia, soveltavia kursseja. Valmennuskursseja on tarjolla 6 kurssia / opiskeluvuosi. Lukioaikana voi suorittaa 1 16 kurssia. Kurssien sisältö vaihtelee lajeittain. 19

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1) Biologia Pakolliset kurssit 1. Eliömaailma (BI1) tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla

Lisätiedot

Musiikin ja ilmaisun linjan opetussuunnitelma JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKIO 1.8.2015 ALKAEN

Musiikin ja ilmaisun linjan opetussuunnitelma JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKIO 1.8.2015 ALKAEN Musiikin ja ilmaisun linja Musiikin ja ilmaisun linjan opetussuunnitelma JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKIO 1.8.2015 ALKAEN Ilmaisu pääaineena Ilmaisun pääaineekseen valinneet opiskelijat opiskelevat vähintään

Lisätiedot

3.20 Terveystieto. Aihekokonaisuudet:

3.20 Terveystieto. Aihekokonaisuudet: 3.20 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoitus on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Tämä osaaminen ilmenee tiedollisina,

Lisätiedot

6.24 Urheilulinja. Johdanto. Arvoperusta

6.24 Urheilulinja. Johdanto. Arvoperusta 6.24 Urheilulinja Johdanto Orimattilan Erkko-lukio tarjoaa innokkaille ja urheilussa eteenpäin pyrkiville sekä tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostuneille urheilijoille urheiluvalmennuskursseja. Urheilulinjalle

Lisätiedot

Joensuun yhteiskoulun ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnatut syventävät ja soveltavat kurssit 2015-2016 PSYKOLOGIA KUVATAIDE SYVENTÄVÄT KURSSIT

Joensuun yhteiskoulun ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnatut syventävät ja soveltavat kurssit 2015-2016 PSYKOLOGIA KUVATAIDE SYVENTÄVÄT KURSSIT Joensuun yhteiskoulun ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnatut syventävät ja soveltavat kurssit 2015-2016 PSYKOLOGIA SYVENTÄVÄT KURSSIT PS2 Ihmisen psyykkinen kehitys ymmärtää yksilön psyykkisen kehityksen

Lisätiedot

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija 6.14 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2)

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2) 5.7 Biologia Biologia tutkii elämää ja sen edellytyksiä. Opetus syventää aikuisopiskelijan luonnontuntemusta ja auttaa ymmärtämään luonnon perusilmiöitä. Biologian opiskelu kehittää opiskelijan luonnontieteellistä

Lisätiedot

Terveystieto. Arviointi

Terveystieto. Arviointi Terveystieto Lukioikäiset elävät omaa nuoruuttaan, ja heillä on edessä opiskelu- ja työelämä sekä useimmilla myös kodin ja perheen perustaminen. Tässä elämänvaiheessa on tärkeää saada kokonaiskuva terveyteen

Lisätiedot

6.15 Liikunta. Opetuksen tavoitteet

6.15 Liikunta. Opetuksen tavoitteet 6.15 Liikunta Liikunnanopetuksen tehtävänä on opettaa opiskelijalle sellaisia taitoja ja tietoja, joiden avulla hän pystyy ylläpitämään ja kehittämään fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyään

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS 7.-9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa

Lisätiedot

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu. Terveystieto

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu. Terveystieto Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Terveystieto OPPIAINEEN KUVAUS Terveystiedon opetuksen tarkoituksena on edistää oppilaiden terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista arkielämässä.

Lisätiedot

TERVEYSTIEDON OPETUS VUOSILUOKILLA 1-6 OSANA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETOA, BIOLOGIAA JA KEMIAA

TERVEYSTIEDON OPETUS VUOSILUOKILLA 1-6 OSANA YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETOA, BIOLOGIAA JA KEMIAA Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Terveystieto 1 VUOSILUOKAT 1 9 Terveystiedon opetus perustuu monitieteiseen tietoperustaan. Terveystiedon opetuksen tarkoitus on edistää oppilaiden terveyttä, hyvinvointia

Lisätiedot

Pakolliset kurssit (OL PDDLOPD%,,

Pakolliset kurssit (OL PDDLOPD%,, Pakolliset kurssit (OL PDDLOPD%,, tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla tarkoittaa

Lisätiedot

organisaatiotasot molekyylitasolta biosfääriin ökunnan monimuotoisuutta ja ymmärtämään eliöiden sopeutumisen erilaisiin ympäristöihin irteet

organisaatiotasot molekyylitasolta biosfääriin ökunnan monimuotoisuutta ja ymmärtämään eliöiden sopeutumisen erilaisiin ympäristöihin irteet BIOLOGIA Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta biosfääriin. Biologialle tieteenä on ominaista havainnointiin ja

Lisätiedot

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 CMC Tanssinopetus 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Opetussuunnitelman laadinta 1.3 Opetuksen tehtävät ja yleistavoitteet 1.4 Arvot 2 Opetuksen toteuttaminen

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO Urheilulinja Opiskelijoille, joilla on tavoitteellinen kilpaurheiluharrastus Aloituspaikkoja 36 Päälajit jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, salibandy, golf, yleisurheilu, uinti

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Eheyttäminen ja aihekokonaisuudet liikunnan opetussuunnitelmassa:

Eheyttäminen ja aihekokonaisuudet liikunnan opetussuunnitelmassa: 3.19 Liikunta Liikunnanopetuksen tehtävänä on edistää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa sekä ohjata opiskelijaa ymmärtämään liikunnan merkitys fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa kehoaan ja

Lisätiedot

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti. 1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden t suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien en sisältöihin opinto-oppaan avulla, jotta tulet valinneeksi omien

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua

URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO. Tavoitteellista kilpaurheilua päämäärätietoista opiskelua URHEILULINJA TAVASTIAN LUKIO Urheilulinja Opiskelijoille, joilla on tavoitteellinen kilpaurheiluharrastus Aloituspaikkoja 36 Päälajit jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, salibandy, golf, yleisurheilu, uinti

Lisätiedot

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen

Lisätiedot

LIIKUNTA. Opetuksen tavoitteet

LIIKUNTA. Opetuksen tavoitteet LIIKUNTA Liikunnanopetuksen tehtävänä on edistää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa sekä ohjata opiskelijaa ymmärtämään liikunnan merkitys fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.

Lisätiedot

5.7. Biologia. Opetuksen tavoitteet

5.7. Biologia. Opetuksen tavoitteet 5.7. Biologia Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta biosfääriin. Biologialle tieteenä on ominaista havainnointiin

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S.

5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 5.21.1. Opinto-ohjaus Perusaste Soveltavat kurssit (Koulukohtaiset kurssit) Koulukohtaiset ohjauskurssit arvioidaan suoritusmerkinnällä S. 1. Opinto-ohjaus 1 (opo1) saa perusasteen opintojen aloittamiseen

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

Terveystieto, valinnainen Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) (HUOM! Suorituksesta saa merkinnän Työkykypassiin)

Terveystieto, valinnainen Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) (HUOM! Suorituksesta saa merkinnän Työkykypassiin) Kuvaukset 1 (5) Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) Tavoite tunnistaa elintapojen vaikutukset omaan sä oman vastuunsa ja mahdollisuutensa vaikuttaa omaan sä hyvinvoinnista huolehtimisen osana ammattitaitoa

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA LUKIOKENTÄLTÄ

AJANKOHTAISTA LUKIOKENTÄLTÄ AJANKOHTAISTA LUKIOKENTÄLTÄ Polku toisen asteen opintoihin 12.2.2016 Opinto-ohjaaja Visa Tuominen Joensuun normaalikoulun lukio Visa Tuominen UEF // University of Eastern Finland Kaupungin lukioverkko

Lisätiedot

Sisältö Eri liikuntalajeja monipuolisesti ottaen huomioon vuodenajat ja paikalliset olosuhteet.

Sisältö Eri liikuntalajeja monipuolisesti ottaen huomioon vuodenajat ja paikalliset olosuhteet. Kuvaukset 1 (6) (päivitetty 10.6.2014) Liikuntaa monipuolisesti 1, 1 ov, (YV7LI1) (HUOM! 1. vuoden opiskelijoille) kokeilee erilaisia liikuntalajeja hikoillen ja hengästyen saa kokemuksia eri liikuntalajien

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

BIOLOGIA. Aihekokonaisuudet. Biologian opetuksessa huomioidaan erityisesti seuraavat aihekokonaisuudet: kestävä kehitys teknologia ja yhteiskunta

BIOLOGIA. Aihekokonaisuudet. Biologian opetuksessa huomioidaan erityisesti seuraavat aihekokonaisuudet: kestävä kehitys teknologia ja yhteiskunta BIOLOGIA Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta biosfääriin. Biologialle tieteenä on ominaista havainnointiin ja

Lisätiedot

BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO

BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO 2016-2017 Tervetuloa BI4-kurssille! Kurssin tavoitteena on, että opiskelija osaa: ihmissolun erilaistumisen pääperiaatteet sekä kudosten ja elinten rakenteet

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina.

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina. Oppiaineen nimi: LIIKUNTA 3-6 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Fyysinen toimintakyky 3 T1 kannustetaan oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä

Lisätiedot

Lukio-opintojen säädöstaustaa

Lukio-opintojen säädöstaustaa Lukio-opintojen säädöstaustaa Marjaana Manninen KONSTIT hanke 2009 Lukiodiplomit verkkoon paja Osaamisen ja sivistyksen asialla LUKIOKOULUTUKSEN SÄÄTELYJÄRJESTELMÄ Lukiolaki Yleiset valtakunnalliset tavoitteet

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Kurssien suorittamisen ajoitus

Kurssien suorittamisen ajoitus Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden kurssit suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien kurssien sisältöihin Pedanetin avulla, jotta tulet valinneeksi

Lisätiedot

Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa. Tavoitteet. Urheiluvalmennus ja ammatillinen perustutkinto

Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa. Tavoitteet. Urheiluvalmennus ja ammatillinen perustutkinto Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa Urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen erityisen tehtävän saaneissa oppilaitoksissa urheiluvalmentautuminen on integroitu yhtenäiseksi

Lisätiedot

Särmä-oppikirja voi olla digikirjan muodossa, tehtävä- ja kielioppikirjat eivät.

Särmä-oppikirja voi olla digikirjan muodossa, tehtävä- ja kielioppikirjat eivät. Vihdin lukion ensimmäisen vuoden oppikirjat lukuvuonna 2016-2017 Huom! Syksyllä 2016 lukion aloittavat opiskelevat uuden opetussuunnitelman mukaan. Ole tarkkana, että hankit juuri sen kirjan, joka listassa

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

ARVIOINTI Liikunnan arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan aktiivisuus, vastuullisuus ja asennoituminen sekä taidot ja kunto.

ARVIOINTI Liikunnan arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan aktiivisuus, vastuullisuus ja asennoituminen sekä taidot ja kunto. 5.19. Liikunta Liikunnanopetuksen tehtävänä on sekä edistää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa että ohjata ymmärtämään liikunnan merkitys fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. Liikunnan

Lisätiedot

KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014

KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

Tarkista listasta, miten uuden opetussuunnitelman kurssit korvaavat vanhan opetussuunnitelman kurssit. Vanha ops. Kurssin nimi.

Tarkista listasta, miten uuden opetussuunnitelman kurssit korvaavat vanhan opetussuunnitelman kurssit. Vanha ops. Kurssin nimi. 1 Oletko aloittanut vanhan opetussuunnitelman aikaan (eli ennen syksyä 2016) ja tarvitset kursseja, joita ei tarjota enää vanhan opetussuunnitelman mukaan? Tarkista listasta, miten uuden opetussuunnitelman

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 Marko Paju Kuntaliiton Lukioforum 19.6.2013 Marko Paju OPH:n luvaperusteiden toimeenpanokoulutus 4.3.2014 Helsingin

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Haukilahden lukion urheiluvalmennus

Haukilahden lukion urheiluvalmennus Haukilahden lukion urheiluvalmennus Urheilulinjalle haku Urheilijastatus Heikki Taskinen / 22.11.2015 Urheiluvalmennuksen koordinaattori Haukilahden lukio Suunnitelmallista ja joustavaa lukio-opiskelun

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio Lukion opetussuunnitelman perusteet 2016 Teemaopinnot Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio 1 5.22 Teemaopinnot "Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja.

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 8-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää alkuaineiden ja niistä muodostuvien

Lisätiedot

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Maantieto Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA. Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos

HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA. Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos TOIMINTAKYVYN MERKITYS IHMISEN ELÄMÄNKULUSSA Aikuisuuden toimintakyvyn ja työkyvyn tulevaisuuden

Lisätiedot

TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA

TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA WinNovan Tikapuu-projekti toimii Porin Länsipuistossa ajalla 1.11.2009-30.6.2012 ja sen rahoitus tulee ESR-ohjelmasta ja Porin kaupungilta. Projektin tavoitteena on

Lisätiedot

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4.

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. KURSSI 1 (1 vvt) käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä TERVEYSTIETO Oppiaineen tehtävä Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan pohjautuva oppiaine. Terveystiedon opetuksen tehtävänä on oppilaiden monipuolisen terveysosaamisen kehittäminen. Lähtökohtana

Lisätiedot

LIITE 2. Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma

LIITE 2. Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma LIITE 2 Keski-Uudenmaan tanssiopiston showtanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 Showtanssin määritelmä...3 2 Showtanssitekniikka...4 3 Esiintyminen...4 4 Improvisaatio tie persoonalliseksi tanssijaksi...6

Lisätiedot

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

LUKION OPPIAINEET. Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia Fysiikka Maantiede Harrastuskurssi Historia Luova ilmaisu

LUKION OPPIAINEET. Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia Fysiikka Maantiede Harrastuskurssi Historia Luova ilmaisu LUKION OPPIAINEET AT BI ENA ET FI FY GE HA HI ITK KE KU LD LI MAA MAB MAY MU OP PS RAB2/B3 RUB1 SAB2/B3 TE TO UE, UO VEB2/B3 YH ÄI Tietotekniikka Biologia Englanti, pitkä Elämänkatsomustieto Filosofia

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua.

Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua. Matematiikkaluokkien opetussuunnitelma 2016 Alakoulu Matematiikkaluokilla opiskelevalla oppilaalla on perustana Kokkolan kaupungin yleiset matematiikan tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi käytämme

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista. Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Meillä on mahdollista suorittaa seuraavat lukiodiplomit. Kuvataide Liikunta Musiikki Teatteri Lukiodiplomit suoritetaan yleensä 3. vuonna Niistä on hyötyä ko. alojen

Lisätiedot

Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku. Suomen Olympiakomitea ry

Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku. Suomen Olympiakomitea ry Toisen asteen urheiluoppilaitoshaku Suomen Olympiakomitea ry Sisällys 1. Kenelle urheiluoppilaitos sopii? 2. Miten urheilija voi hyötyä urheiluoppilaitoksesta? 3. Mihin urheiluoppilaitokseen urheilijan

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

KINESTETIIKAN PERUSKURSSI vuonna 2016

KINESTETIIKAN PERUSKURSSI vuonna 2016 1 KINESTETIIKAN PERUSKURSSI vuonna 2016 Aika Osa I 22. 23.8.2016 klo 8:00 15:00 Osa II 3.-4.10.2016 klo 8:00 15:00 Paikka Kohderyhmä Järjestäjä Kouluttaja Osallistujamäärä Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo,

Lisätiedot

Joensuun yhteiskoulun lukion kaikki kurssit, jotka ovat lukion aikana tarjolla syksyllä 2016 lukio-opintonsa aloittaville opiskelijoille.

Joensuun yhteiskoulun lukion kaikki kurssit, jotka ovat lukion aikana tarjolla syksyllä 2016 lukio-opintonsa aloittaville opiskelijoille. Joensuun yhteiskoulun lukion kaikki kurssit, jotka ovat lukion aikana tarjolla syksyllä 2016 lukio-opintonsa aloittaville opiskelijoille. BI01 BI02 BI03 BI04 BI05 BI06 BI07 BI08 BI09 EAB31 EAB32 EAB33

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava

Matematiikka yhteinen MAY1 MAY1 Luvut ja lukujonot Otava Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja kustantaja Biologia Sekä digiversio että paperiversio kirjasta käy, kunhan se on uuden opetussuunnitelman (LOPS2016) versio. BI1 Elämä ja evoluutio Bios 1 Elämä

Lisätiedot

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

USKONTO. Oppiaineen tehtävä 1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen

Lisätiedot

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemien

Lisätiedot

OSAAMISPOLKU SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS - NOUSUJOHTEISUUS

OSAAMISPOLKU SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS - NOUSUJOHTEISUUS OSAAMISPOLKU SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS - NOUSUJOHTEISUUS SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS NOUSUJOHTEISUUS SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS NOUSUJOHTEISUUS SUUNNITELMALLISUUS Seuran arvopohja

Lisätiedot

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Merkitys, arvot, asenteet Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33.

Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33. LÄNTISEN KESKI-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO TANSSIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 11.6.2003 20. Päivitys hyväksytty opistolautakunnan kokouksessa 20.8.2014 33. 1. OPPILAITOKSEN

Lisätiedot

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja ISBN

Kurssin lyhenne Kurssin nimi Oppikirja ja ISBN Huomaa, että alkavien opiskelijoiden kurssikirjat ovat lähes kaikki uuden opetussuunnitelman (LOPS 2016) mukaisia, joten käytettynä ostettu materiaali ei yleensä käy. Vanhaa opetussuunnitelmaa noudattavat

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot