KAURIALAN LIIKENNEPUISTO, HÄMEENLINNA Vihervuoden 2016 hanke Puistosuunnitelma, alustava
|
|
- Ella Hyttinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 A3 297 x 420 mm KAURIALAN LIIKENNEPUISTO, HÄMEENLINNA Vihervuoden 2016 hanke Puistosuunnitelma, alustava Hämeenlinnan kaupunki Viherympäristöliitto ry Viher- ja ympäristörakentajat ry A3 297 x 420 mm
2 Suunnitelman taustat ja tavoitteet Kaurialan liikennepuiston uudistaminen on Vihervuoden 2016 hanke1. Toimijoina hankkeessa ovat Viherympäristöliitto ja Viher- ja ympäristörakentajat ry yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Vihervuoden teeman, Kestävä suomalainen maisema, johdosta puiston perusparannus on tarkoitus toteuttaa soveltaen kestävään ympäristörakentamiseen tähtääviä kriteerejä. Tavoitteet koskevat suunnitteluvaiheen ratkaisuja, toteutusta ja ylläpitoa. Puiston suunnittelu on valmistumassa ja kuten suunnittelukin, toteutus tehdään sponsorointija talkootyönä kevään ja alkukesän aikana. Tavoitteena on, että puisto on käyttövalmiina kesäkuun alussa Vihervuoden päätapahtuman yhteydessä ja avajaisia vietetään torstaina Vihervuosi 2016 on ympäristöministeriön nimeämä teemavuosi, jonka teemaksi on valittu Kestävä suomalainen maisema. Teemavuoden tarkoituksena on parantaa elinympäristöä niin kaupungeissa kuin maalla, niin yksityisissä pihoissa kuin julkisilla alueilla. Tavoitteena on nostaa esille viheralan merkitystä ihmisille ja kannustaa kaikkia toimijoita yksityisistä ihmisistä yrityksiin ja julkisyhteisöihin toimimaan paremman elinympäristön puolesta. Teemavuoden aikana tulee olemaan satoja tapahtumia ympäri Suomea, mm luentotilaisuuksia, kaupunkikävelyjä, talkoo- ja istutustapahtumia, haasteita, kilpailuja ja retkiä. Liikennepuiston sijainti Hämeenlinnassa
3 Puistosuunnitelma Liikennepuisto sijaitsee Hämeenlinnassa Kaurialan kaupunginosassa, asuinkorttelin keskellä. Puiston nykyinen ulkoasu on 1980-luvun lopulta, jolloin 1960-luvulla liikennepuistoksi rakennetulle alueelle tehtiin muutoksia Lappset- opiskelijakilpailun ehdotusten pohjalta. Tällöin alkuperäistä reitistöä muutettiin, entisen liikenneympyrän paikalle tehtiin pieni aukio istuskeluterasseineen ja puiston alueelle lisättiin kasvillisuutta, lehmusrivi ja pensasistutuksia. Puisto on nykyisellään vehreä, puiden jäsentämä puistikko. Puisto kaipaa kuitenkin kohennusta: Leikkipaikka on huonossa kunnossa ja kasvillisuus on paikoin ylikasvanutta, puisto on osin turhankin varjoisa. Oleskelupaikat ovat vähissä. Puiston käyttö on tarkoitus aktivoida: liikennepuistotoiminta on tarkoitus palauttaa paikallisten Lions- järjestöjen aloitteesta ja mukana toiminnan järjestämisessä on mm. Hämeenlinnan seudun 4H- yhdistys. Tavoitteena on mahdollistaa puiston aiempaa monipuolisempi käyttö ympäristön asukkaille ja parantaa oleskelumahdollisuuksia. Liikennepuiston alkuperäinen ja pitkälti myös toteutunut istutussuunnitelma vuodelta Kuva: Hämeenlinnan kaupunki Viistoilmakuva kaakosta juuri puiston valmistumisen jälkeen vuodelta KUVA: Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo Puisto nykytilassaan, kesällä Kuva: Silja Leppäaho
4 KAURIALAN LIIKENNEPUISTO Puistosuunnitelmassa palautetaan puiston avarampi tilallinen luonne ja mahdollistetaan liikennepuistotoiminta sekä muut uudet aktiviteetit luvulla poistettu kiertoliittymä ja liikennepuiston keskusakseli, liikennemerkit ja maalaukset palautetaan. Ylikasvanutta pensaskasvillisuutta poistetaan. Kiertoliittymän palauttamisen johdosta 1980-luvulla istutettua lehmusriviä harvennetaan, ja tämän myötä puiston keskialueelle saadaan lisää avaruutta ja valoa. Osa nurmialueesta kehitetään käyttönurmeksi jolla voi pallotella ja järjestää esimerkiksi puistojumppaa. Uusia puita istutetaan keskiosien sijaan puiston reuna-alueille. Asuntokiinteistöjen puistoon liittyviä raja-alueita parannetaan uusilla istutuksilla ja mahdollisesti myös puistoa reunustavat aidat kunnostetaan tai uusitaan. Valaistusta on myös tarkoitus päivittää ja parantaa. HYÖTYPUUTARHA jatulintarha Uudet porttiaiheet korostavat saapumista puistoon. Puisto pysyy jatkuvasti avoimena kaikille kävijöille, eli sitä ei suljeta portein esim. yöajaksi tai ryhmien ohjauksen aikana. Liikennepuistotoiminnan ja tapahtumien yhteydessä liikkumista ohjataan ja saatetaan rajoittaa tarvittaessa. Puiston merkittävimmät muutokset kohdistuvat sen keski- ja pohjoisosaan: Pääakseli ja palautettava kiertoliittymä muodostavat liikennepuiston ytimen. Uusi oleskelualue sijoittuu puiston valoisimpaan kohtaan, perennaistutuksin jäsennellyn perhospuutarhan yhteyteen. Perinteisen, leikkivälineisiin perustuvan leikkipaikan sijaan oleskelualueen yhteyteen sijoitetaan kiipeilyyn sopivia puunrunkoja ja maakiviä. Lähistöllä on hyvin varustellut leikkipaikat ja tämän vuoksi leikkipaikasta luovuttiin puiston uudistamisessa. Puiston puuston kuntoa on arvioitu perusparannussuunnitelman laatimisen yhteydessä ja huonokuntoista puustoa poistetaan. Nykyisin nurmikkoina hoidettavista alueista kehitetään jä hoitoluokituksen muutoksella. Ajatuksena on, että puiston toiminta näkyy myös sen elementeissä esim. työpajoissa valmistettavien hyönteishotellien ja linnunpönttöjen sijoittamisessa puiston puihin, hyötytarhan viljelmissä yms. Puistotoimintaa aktivoidaan erityisesti muutamilla puiston keskeisillä osa-alueilla Varikkoalueella, Pääakselilla, Hyötypuutarhalla ja Perhospuutarhan viereisellä oleskelualueella. OLESKELUPAIKKA poliisi AUKIO VARIKKO PALLOTTELUNURMI pysäköinti YLEISSUUNNITELMALUONNOS 1:500 Emilia Weckman, maisema-arkkitehti MARK
5 KESÄKAHVILA keittiöpuutarha jatulitarha? VARIKKOALUE OLESKELUPAIKKA LEIKKI POLIISI AUKIO VARIKKO PALLOTTELUNURMI pysäköinti OTE YLEISSUUNNITELMALUONNOKSESTA 1:200 Puistosuunnitelmassa palautetaan puiston avarampi tilallinen luonne ja mahdollistetaan liikennepuistotoiminta sekä muut uudet aktiviteetit luvulla poistettu kiertoliittymä ja liikennepuiston keskusakseli, liikennemerkit ja maalaukset palautetaan. Ylikasvanutta pensaskasvillisuutta poistetaan. Kiertoliittymän palauttamisen johdosta 1980-luvulla istutettua lehmusriviä harvennetaan, ja tämän myötä puiston keskialueelle saadaan lisää avaruutta ja valoa. Osa nurmialueesta kehitetään käyttönurmeksi jolla voi pallotella ja järjestää esimerkiksi puistojumppaa. Uusia puita istutetaan keskiosien sijaan puiston reuna-alueille. Asuntokiinteistöjen puistoon liittyviä raja-alueita parannetaan uusilla istutuksilla ja mahdollisesti myös puistoa reunustavat aidat kunnostetaan tai uusitaan. Valaistusta on myös tarkoitus päivittää ja parantaa. VARIKKO PALLOTTELUNURMI Etusivu > Polkuauto BERG Extra Sport BFR Polkuauto BERG Extra Sport BFR Myš s julkiseen kš yttš š n suunniteltu BERG Extra Sport BFR on tyylikš s ja hinta-laatu Ð suhteeltaan erinomainen polkuauto. Extra Sport BFR on tarkoitettu yli 5Ð vuotiaille kš yttš jille, mutta jopa aikuiset voivat lš hteš sillš ajelulle. Tuotteella on 100% varaosasaatavuus ja julkisessa kš ytš ssš 1v runkotakuu. Tuote on kevytkulkuinen ympš ri vuoden roiskesuojattujen kuulalaakeroitujen ilmakumipyš rien ja keinuakseliston vuoksi. Katso tarkemmat tekniset tiedot alta. Ostoskori Ostoskori on tyhjš. Vertailu Tuotevertailussa ei ole tuotteita. Saatavuus: heti varastossa Polkuauto BERG Extra Sport BFR Vie hiiri kuvan pš Š lle suurentaaksesi kuvaa Web Oulun myymš lš Vantaan myymš lš Maksa Paytrail-tilillŠ
6 KESÄKAHVILA keittiöpuutarha jatulitarha? OLESKELUPAIKKA LEIKKI VARIKKO PALLOTTELUNURMI POLIISI pysäköinti AUKIO Pääakseli Pääakseli on palautettava alkuperäinen liikennepuiston pääväylä puiston keskiosassa. Sen liikennettä valvoo poliisi- veistos kiertoliittymän keskellä. Pääakseli uusitaan kokonaan mahdollisuuksien mukaan käytetään erityisiä asfalttituotteita: kierrätysasfalttia tai läpäisevää asfalttia. Reunakivien jäsentelyssä voidaan esitellä erilaisia tapoja pintavesien ohjaamisesta tien reunan kasvillisuusalueille. Aukio itäisen sisääntulon puolella tarjoaa paikan oleskeluun ja liikennepuistotoiminnan seurailun pääakselin päätteestä. Sorapintainen, osin kiveyksin jäsennelty aukio rauhoittaa läpikulkuliikenteen vauhdin liikennepuistolle sopivaksi. Toiminnasta: Ohjaaja paikalla (eri toimijoita: kaupunki, järjestöjä) puisto avoinna muulloinkin, silloin omalla polkupyörällä mahdollisuus liikkua Ei maksua, kypärän voi saada lainaksi, mahdollisuus suorittaa liikennepuiston ajokortti.. OTE YLEISSUUNNITELMALUONNOKSESTA 1:250 poliisi AUKIO
7 KESÄKAHVILA keittiöpuutarha HYÖTYPUUTARHA jatulitarha? OLESKELUPAIKKA LEIKKI POLIISI AUKIO VARIKKO PALLOTTELUNURMI pysäköinti OTE YLEISSUUNNITELMALUONNOKSESTA 1:200 Hyötypuutarha sijoittuu vanhan muuntajan lähistölle. Muuntaja kunnostetaan kevyesti työkaluvajaksi. Hyötytarhan alueella viljelylaatikot tarjoavat mahdollisuuden viljelytoimintaan. Viljelytoimintaa voi ohjata esim. 4H-kerho. Erilaisia puistoon liittyviä työpajoja - kuten linnunpönttöjen rakennusta tai hyönteishotellien nikkarointia - voidaan järjestää kiinteillä työpöydillä jotka soveltuvat askarteluun ja muuhun tekemiseen. HYÖTYPUUTARHA jatulintarha
8 KESÄKAHVILA keittiöpuutarha PERENNA/PERHOSPUUTARHA jatulitarha? OLESKELUPAIKKA LEIKKI POLIISI AUKIO VARIKKO PALLOTTELUNURMI pysäköinti Perhospuutarha ja oleskelualue Puiston pohjoisosaan sijoittuva oleskelualue mahdollistaa rauhallisen oleilun ja liikennepuistotoiminnan seuraamisen hieman syrjemmästä. Aukiota ympäröivät hienovaraiset maastokumpareet, jotka rajaavat ja jäsentävät oleskelualueen aukiomaista tilaa. Reilunkokoiset penkit reunustavat aukiota. Oleskelupaikkaan liittyy alue, johon järjestellään puunrunkoja ja maakiviä kiipeilyä ja istuskelua varten. Leikin mahdollistavat luonnonelementit korvaavat virallisen leikkipaikan välineineen. Perhospuutarhassa on kasvustoltaan rikas ja monipuolinen perennaistutusalue, jonka erilaiset mesikasvit ja runsaasti kukkivat lajit houkuttelevat perhosia. Perennapuutarhaa pääsee tarkastelemaan sitä halkovien polkujen varrelta. Laaja istutusalue voidaan tarvittaessa toteuttaa osittain tai vaiheittain, tai osa alueesta voidaan kylvää kukkaniityksi tai kedoksi. OTE YLEISSUUNNITELMALUONNOKSESTA 1:200
9 Kestävän ympäristörakentamisen teemat Kaurialan liikennepuistossa Puiston perusparannuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja ylläpidossa sovelletaan kestävän ympäristörakentamisen periaatteita. Kriteerejä on kartoitettu eri lähteistä, joista keskeisimmän muodostaa USA:ssa laadittu Sustainable Sites Initiative 1. Hankkeen aikataulu ei mahdollista täysimittaista sertifiointijärjestelmän käytännön sovellusta ja koerakentamista, mutta tavoitteena on ottaa periaatteet huomioon ja soveltaa niitä niin laajalti kuin hankkeen puitteissa on mahdollista. Hankkeen eri vaiheissa kartoitetaan paikallisesti esiin nousevia kysymyksiä ja myös mahdollisia ongelmakohtia. Lepaan HAMK opiskelija Silja Leppäahon opinnäytetyössä seurataan hankkeen vaiheita suunnittelusta toteutukseen. Kaurialan Liikennepuiston kestävän ympäristörakentamisen tavoitteet liittyvä seuraaviin periaatteisiin: 1 SITES-ohjelmassa on kehitetty maisemasuunnittelun arviointijärjestelmä (SITES Rating System), jonka tarkoituksena on edistää rakennetun ympäristön laatua kestävyyden näkökulmasta. Arviointijärjestelmä tarjoaa erilaisia toimintatapoja ja kriteereitä, jotka ohjaavat ekologisesti kestävän maiseman suunnittelua projektin eri vaiheissa aina aluevalinnasta valmiin hankkeen hoitoon ja seurantaan. SITES-arviointijärjestelmän esimerkkinä on toiminut rakennuksille ja rakennushankkeille tarkoitettu LEED (Leadership in Energy & Environmental Design) sertifiointijärjestelmä. United States Botanic Garden, the Lady Bird Johnson Wildflower Center at The University of Texas Austin and the American Society of Landscape Architects ovat johtaneet näiden ohjeiden kehittämistä. Työssä on ollut mukan monia muita organisaatioita ja henkilöitä. SITES v2:n kehittäminen on monialaisen yhteistyön tulosta. Työn on tehnyt mahdolliseksi yli 70 tekijää, teknisiä asiantuntijoita, ammatinharjoittajia, ammattikuntien eri alojen ja oppilaitosten edustajia. 1) PUISTON NYKYISIIN OLOSUHTEISIIN JA HANKESUUNNITTELUVAIHEESEEN LIITTYVÄT TAVOITTEET: - Suunnitteluprojektin lähtökohtien ja tavoitteiden asettaminen - Suunnittelualueen nykytilan arviointi - Osallistava ja vuorovaikutteinen suunnitteluprosessi - Maisemahäiriöiden kehittäminen ja suunnittelu - Suunnittelualueen julkiset ja kevyen liikenteen yhteydet Suunnittelun pohjaksi on kartoitettu puiston historiaa ja nykytilaa sekä selvitetty puistoa hallinoivan tahon (Hämeenlinnan kaupungin) sekä tulevien toimijoiden ja hoidon ja ylläpidon toiveita. Nykytilan inventoinnin ja arvioinnin pohjalta tehdyssä suunnitelmassa on tavoitteena parantaa puiston esteettistä ja toiminnallista laatua. 2) VESIOLOIHIN LIITTYVÄT TAVOITTEET: - Sade- ja hulevesien hallinta suunnittelualueella - Veden käytön vähentäminen maiseman hoidossa Sadevesien hallinta ei siis ole alueella erityisenä haasteena, sillä puistoalueella on paljon kasvillisuuspintaa jonne sadevedet imeytyvät ja sitoutuvat. Asfalttialueilla on olemassa oleva perinteinen sadevesikaivoihin perustuvat kuivatus, johon ei katsottu tarpeelliseksi puuttua, lähinnä kustannussyistä. Kaivojen lähialueiden painumia korjataan ja kaivojen korkotasoja tarkistetaan toki. Pinnantasaussuunnittelussa otetaan huomioon hulevesien ohjauksen kysymykset. Uuden tielinjauksen osalta tarkastellaan mahdollisuuksia esitellä erilaisia hulevesien ohjauskeinoja; miten eri tavoin vesiä voidaan ohjata ajoväylältä kasvillisuusalueille tien reunassa. Puistoalueella voisi imeyttää naapuruston asuinkorttelien kattovesiä tai hyödyntää niitä esimerkiksi hyötypuutarhan kasteluvetenä ja näkyvinä sadepuutarha-aiheina. Uudiskohteessa tällainen periaate on helppo järjestää. Perusparannuskohteessa ratkaisu vaatii enemmän työtä ja koordinointia. Hankkeen aikataulun puitteissa tämä ei ole ollut mahdollista. Suunnittelualueella tehtävät ratkaisut eivät vaadi pysyvää kastelujärjestelmää. 3) MAAPERÄÄN JA KASVILLISUUTEEN LIITTYVÄT TAVOITTEET: - Terveen maaperän ja sopivan kasvillisuuden säilyttäminen - Arvokkaan kasvillisuuden suojelu - Suunnittelualueelle soveltuvan kasvillisuuden käyttö - Biodiversiteetin lisääminen Puistoalueella säilytetään vanhaa, tervettä puustoa ja puille suoritetaan hoitoleikkaukset erillisen suunnitelman mukaan. Pensas- ja perennaistutuksia siirretään puiston sisällä tarkoituksenmukaisille paikoille. Puistoa ympäröivän aidan köynnösistutuksia lisätään monipuolisella lajistolla. Ns. biotooppipohjaisella kasvillisuussuunnittelulla on mahdollista ottaa huomioon alueen maaperä ja kasvuolosuhteet. Perhospuutarhan istutukset on tarkoitus valita paikalle luontaisista lajeista kasvupaikkavaatimukset huomioon ottaen. Perenna-alueen suunnittelusta vastaa oma asiantuntijansa. Uuden perenna-alueen mehikasvit ja runsaasti kukkivat lajit houkuttelevat perhosia. Biodiversiteettiä lisätään mahdollisuuksien mukaan myös linnunpönttöjen ja hyönteishotellien sijoittamisella puistoalueelle. Puistossa kaadettava puusto jätetään puistoalueelle lahopuiksi, jotka antavat kasvu- ja elinolosuhteet mm. kääville, mesipistiäisille ja koppakuoriaisille. Nurmialueiden hoitoluokitusta muutetaan siten, että alueita hoidetaan inä. 4) MATERIAALEIHIN LIITTYVÄT TAVOITTEET: - Olemassa olevien rakenteiden ja päällysteiden säilyttäminen - Materiaalien käytön ja kierrätyksen ennakoiva suunnittelu - Pois heitettävien materiaalien ja kasvien uudelleen käyttö - Kierrätysmateriaalien käyttö - Paikallisten materiaalien käyttö - Raaka-aineiden vastuullisen hankinnan tukeminen - Ekologisesti kestävän materiaalituotannon tukeminen Puiston uudistamisessa on lähdetty siitä, että valtaosa olemassa olevista rakenteista ja päällysteistä sekä kasvillisuudesta säilytetään. Suunnittelussa on huomioitu massatasapainon tavoitteet. Uudelleen muokattavilta alueilta otetaan talteen kaikki maa-aines ja se hyödynnetään puiston alueella pohja- ja pintarakenteissa. Valtaosa uusissa rakenteissa ja pinnoitteissa käytettävästä materiaalista on kierrätettyä. Kiveyksissä käytetään Hämeenlinnan kaupungin muissa projekteissa ylimääräiseksi jääneitä tuotteita. Kaadettavien puiden rungot käytettään alueella joko lahopuutarhan osina tai lasten leikkialueella, oksat haketetaan ja hake otetaan talteen puistoalueella käytettäväksi. Alueella mahdollistetaan kompostointi. Mahdollisten uusien materiaalien osalta käytetään ekologisesti kestävästi tuotettuja materiaaleja.
10 5) IHMISTEN TERVEYTEEN JA HYVINVOINTIIN LIITTYVÄT TAVOITTEET: - Arvokkaiden kulttuuriympäristöjen suojelu ja hoito - Suunnittelualueen tasavertainen käyttömahdollisuus - Fyysisten aktiviteettien tukeminen - Sosiaalisen kanssakäymisen tukeminen - Hyötyviljely suunnittelualueella Puiston perusparannuksen lähtötiedoksi on selvitetty sen historialliset vaiheet ja suunnitelma palauttaa liikennepuiston alkuperäiset ratkaisut, nykypäivään päivitettynä. Tavoitteena on mahdollistaa puiston aiempaa monipuolisempi käyttö ja parantaa oleskelumahdollisuuksia eri ikäisille ih misryhmille. Liikennepuistotoiminta itsessään aktivoi lapsia ja muita käyttäjiä liikkumaan. Puiston erilaiset oleskelun ja toiminnan keskittymät mahdollistavat sosiaalisia kohtaamisia. Hyötytarha on yksi puistotoiminnoista. 6) TYÖMAAN HALLINTAAN LIITTYVÄT TAVOITTEET: - Kestävän ympäristörakentamisen käytäntöjen tiedottaminen ja varmistaminen - Rakentamisesta syntyvän jätteen määrän rajoittaminen - Rakentamisessa häiriintyneen maaperän palauttaminen - Aiemmassa rakentamisessa häiriintyneen maaperän kunnostaminen - Rakentamisessa syntyvän purkujätteen lajitteleminen - Rakentamisessa syntyvän kierrätettävän materiaalien lajittelu ja kierrättäminen (kasvillisuus, kiviaines, maaperä) - Ilmanlaadun suojeleminen rakentamisen aikana Puiston työmaavaihe tullaan toteuttamaan em. tavoitteet huomioon ottaen 7) PUISTON KÄYTTÖÖN, HOITOON JA YLLÄPITOON LIITTYVÄT TAVOITTEET: - Kohteen suunnitteleminen kestävän kehityksen mukaiseen hoitoon ja ylläpitoon - Mahdollisuus varastointiin ja kierrätykseen - Orgaanisen aineksen kierrättäminen - Torjunta-aineiden ja lannoitteiden käytön minimointi - Energiankulutuksen vähentäminen - Uusiutuvien energiantuotantomuotojen käyttö - Ilmanlaadun suojeleminen maisemanhoidon aikana Puistosuunnitelma on laadittu ottaen huomioon em. tavoitteet. Tekijät ja yhteistyökumppanit: Hankkeen ohjausryhmä: Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry Henrik Bos, Viher- ja ympäristörakentajat ry Hämeenlinnan kaupunki: Eija-Liisa Dahlberg, tilaajapäällikkö, yhdyskunta-ja ympäristöpalvelut Susanna Lappalainen, viheraluesuunnittelija, yhdyskunta-ja ympäristöpalvelut Vesa Vuorinen, LinnanInfra liikelaitos Jouko Keskimaa, LinnanInfra liikelaitos Osalliset: HAMK Lepaa Hämeenlinnan kaupunki, lasten ja nuorten kulttuuripalvelut Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistys Kaurialan asukasyhdistys Lions Club Hämeenlinna/ Renko Lions Club Hämeenlinna/ Linnattaret Suunnittelu: Puistosuunnitelma: maisema-arkkitehti Emilia Weckman tekninen avustaja maisemasuunnittelun opiskelija Silja Leppäaho Liikennesuunnittelu: Jouni Ikäheimo ja Esa Karvonen /Trafix Oy Arkkitehtisuunnittelu (taitorakenteet): Santeri Lipasti / Huttunen-Lipasti-Pakkanen Arkkitehdit Oy Rakennesuunnittelu NN Toteutuksen koordinointi: Henrik Bos, Viher- ja ympäristörakentajat ry Yhteistyökumppanit ja hankkeen tukijat: Taiteen edistämiskeskus (Taike) Maiju ja Yrjö Rikalan puutarhasäätiö
11 LIITE: Puiston nykytila, tilallisuus ( ei mittakaavassa) Nykytilanne (elo- syyskuu 2015) Nykytilanne - puistotila
12 LIITE: Puiston nykytilan inventointi, elo-syyskuu 2015 (ei mittakaavassa) Nykytilanne - inventointi (elo- syyskuu 2015)
13 LIITE: Puistosuunnitelmaluonnos mv 1:500
Kaaren kautta leikkiin
Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu ehdotus: Kaaren kautta leikkiin havainnekuva leikkialueelle saapumisesta etelän suunnasta 1/5 nykyinen suunnitelma/ tilanne: suunnitelma: suunnitelma:
Tehdashistorian elementtejä
Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.
TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010
TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/7 YLEISTÄ Suunnittelun
Vapaudenpuiston yleissuunnitelma
Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Lähtökohtia, tavoitteita ja alustavaa suunnittelua Sito Parhaan ympäristön tekijät Mitä tehdään, milloin ja miksi Puiston peruskorjaus liittyy muihin keskusta-alueen hankkeisiin
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/5 YLEISTÄ Sito
SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN
SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret TOINEN YHTEISOHJAUS SIIRTOLAPUUTARHA-ALUE
päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina.
päänäkymä NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. Valojuova hohtaa ja tuo viihtyisyyttä alueelle myös pimeinä aikoina. ILLUSTROITU POHJA leikkaus tarkennusalue P JOHDANTO Ideasuunnitelmamme lähtökohtana
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
Jyväskylän asuntomessut 2014 Mallipiha, tontti 213 / 3
Jyväskylän asuntomessut Mallipiha, tontti / - Vihertehokkuus, - Piharakentamisen kustannusarvio - P- +,, +, (+.) +, (+.9) +, (+,) Korotetut istutusaltaat +, (+,), +, TI +,9 (+,) Grillikatos Kivituhka Tomutus-
KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN
KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN 11.4.2016 1 Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään Keskuspuiston eteläpään uudistamiseen. - VE1 Kehitetään puistoa perinteisenä puistona; oleskelu ja levähdyspaikkana. Valaistusta
K A N S A L L I S M U S E O N
M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B
ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU
ANTTILAN LÄHILIIKUNTAPAIKKA, ANSARITIE Anttilan uudella lähiliikunta-alueella on tekemistä kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Avarassa leikkipuistossa on vauva-, lauta- ja ryhmäkeinu, kiipeilyverkko ja
PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA
TYRNÄVÄN KUNTA JUURTUMISEN PAIKKA PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA SUUNNITELMASELOSTUS SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUALUE s. 3 2 SUUNNITELMAN RATKAISUT s. 4 2.1 KALUSTEET JA VARUSTEET s. 4 2.2 PÄÄLLYS- JA PINTARAKENTEET
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011
Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma
Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma KORSON ELÄKKEENSAAJIEN KERHO 16.11.2016 Rakennuttajapäällikkö Juha Kivimäki ja projekti-insinööri Taina Suonio Lähtökohdat Yleissuunnitelman laatijana
AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA
M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI
TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA
TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA PU I D E N TAI M I E N O S ALLI S TAVA I S TU TTAM I N E N 24. 5. 20 16 1. Johdanto Hankkeen taustalla on havainto, että lähimetsiä ei ole tunnistettu kaupunkisuunnittelussa
PINTAKALLISTUSSELVITYS
27.7.2011 PINTAKALLISTUSSELVITYS Kimokujan koulu Kimokuja 5 01200 VANTAA ASB-YHTIÖT, ASB-Consult Oy Ab, Helsinki Asko Karvonen (GSM 0400 646 244) Insinööri (AMK) PÄÄKONTTORI, Konalankuja 4, 00390 HELSINKI
Helsingin kaupungin ohjeistus puistojen kulttuurikasvillisuuden inventoimiseksi
Helsingin kaupungin ohjeistus puistojen kulttuurikasvillisuuden inventoimiseksi Kasvillisuusinventoinnin menetelmät historiallisissa puutarhoissa Esitykseni sisältö Taustaa Rakennusviraston kasvillisuusinventoinnit
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen
Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen
A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille
UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN
FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä
Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637
Ojala I Rakentamistapaohje Luonnos 29.5.2017 Asemakaava nro 8637 TRE:2451/10.02.01/2016 2 1. YLEISET ALUEET 1.1 Mossin puistokatu Keskustakorttelien jaksolla puistokatu on ilmeeltään urbaani bulevardi
KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus
KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,
VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU
Devecon Group Oy OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU 1/8 OULUN ASEMATALOT - RAUTATIENKADUN YMPÄRISTÖTARKASTELU Muutosalue ja kohde Oulun Asematalot sijoittuvat pohjoisen alikulun/rautatiesillan
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
Maisemallinen maankäyttösuunnitelma
Maisemallinen maankäyttösuunnitelma Asemakaavan Lavanko 340400 Katriinantien länsipuolinen alue Suunnittelualueen sijainti maisemassa Lähtökohdat Suunnittelualue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaan
Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI
Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI P U I S T O N Y L E I S S U U N N I T E L M A 2.9.2013 1946. 1995. 1960. 2005. 1986. 2011. Alatori - puiston yleissuunnitelma 2 Lähtökohdat
KANGASLAMMEN TOIMINTAPUISTO
KANGASLAMMEN TOIMINTAPUISTO PERUSPARANNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS Ympäristösuunnittelu Soini Ky 14.4.2008 2 KANGASLAMMEN TOIMINTAPUISTO PERUSPARANNUS SUUNNITELMASELOSTUS 1. YLEISTÄ Toimintapuisto
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen
http://sr512201/webmap/content/result.htm
Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (6) 261 puistosuunnitelman hyväksyminen (nro VIO 5835/1) HEL 2016-011912 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Pukinmäen rantapuiston ja Bockinpuiston luoteisosan puistokäytävän
Osallistu Liedon keskustan puistojen suunnitteluunkyselyn. Vastauksia yhteensä 87 kpl (77 sähköistä, 10 paperista)
Osallistu Liedon keskustan puistojen suunnitteluunkyselyn tulokset Vastauksia yhteensä 87 kpl (77 sähköistä, 10 paperista) Kyselyyn vastaamisen aikavertailu 45% 40% 42% 35% 30% 34% 25% 20% 15% 10% 12%
M A A N R A K E N N U S S E L O S T U S KAUPPAKESKUS PALETTI KYYJÄRVI
M A A N R A K E N N U S S E L O S T U S KAUPPAKESKUS PALETTI KYYJÄRVI Arkkitehtuuritoimisto Martti Vähäniitty Oy Vasarakatu 1A 40320 Jyväskylä Puh. 014-3381 770 18.08.2014 B RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT
Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy
ASUINRAKENNUS JOKELASSA periaatekaavioita Tiivis katutila 2-kerroksinen rakennusmassa erottaa katutilan piha-alueesta. Lähimpänä kävelytietä on 1-kerroksinen työhuoneiden rivistö, joka rytmittää pitkää
Suunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu
Suunnittelukilpailut & verkko-osallistuminen Sipoon Jokilaakso Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan kilpailu 8.5.2012 Pilvi Nummi-Sund kaavoittaja, Sipoon kunta Uusia tuoreita ideoita Vaihtoehtoja vertailtavaksi
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus
KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus Työryhmä: Kirsi Kiemunki Sonja Korte Oulun ammattikorkeakoulu KAUKOVAINIO Pohjanpuisto, suunnitelmaselostus Yleiskuvaus Tavoitteena on kehittää
Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet
Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet Sirpa Törrönen Maisema-arkkitehti Kuntatekniikan keskus Kasvillisuus luo hyvinvointia ja terveyttä. Tutut kasvit voivat herättää valoisia muistoja. Tuoksut, lehtien
Viihtyisä ja turvallinen koti ympäristö. Ulla-Kirsikka Ekman Arkkitehtikonttori Vainio & Ekman Oy
Viihtyisä ja turvallinen koti ympäristö Ulla-Kirsikka Ekman Arkkitehtikonttori Vainio & Ekman Oy 1 Rakennettu ympäristö luo pohjan asuinalueen hyvinvoinnille ja turvallisuudelle 2 Perustuu avoimen yhteiskunnan
Kompostin käyttö maanparannuksessa aktivoi maaeliöstön kehittymistä. (Huom. jätevesilietekompostin raskasmetallipitoisuudet).
Helsingin kaupunkitilaohje Kasvualustat http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/kasvualustojen-laatuvaatimukset-2/ Kasvillisuusalueelle kannattaa suunnitella joko alueelle tyypillistä tai kasvuolosuhteiltaan
Asunnot!!!! 4560 kem 2 Porrashuoneet á 15 m 2!!! 240 kem 2 YHT:!!!!! 4800 kem 2
KORTTELI 23124 AINEISTO ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN POHJAKSI NÄKYMÄ VANHALTA NURMIJÄRVENTIELTÄ 01.08.2012 RAKENNUSOIKEUSLASKELMA (Ulkoseinistä laskettu mukaan 250 mm:n paksuinen osuus) 0 5 25 50m Asunnot!!!!
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA. Tähän tarvittaessa otsikko
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA Tähän tarvittaessa otsikko PUISTOYKSIKKÖ HENKILÖSTÖRESURSSIT PUISTOTYÖNTEKIJÄT 2,5 HENKILÖÄ PUISTOTYÖNJOHTAJA 1 HLÖ KAUPUNGINPUUTARHURI
Kyläkävelyraportti ASKAINEN Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ASKAINEN 2.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa. Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO
Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO Greater Helsinki Vision 2050 - seutuvisioprosessi Kilpailun tavoitteena
VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011
ANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät iranomaiset ja yhteisöt iite: Ilmoitus asemakaavamuutoksen viitesuunnitelman
Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret
Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa
JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä
JYVÄSKYLÄ Kärrynpyörä Tori muuntuu "kärrynpyöräksi" Sata vuotta sitten nykyisen kauppatorin paikalla oli hevostori, jonne kokoontui hevoskulkuneuvoillaan liikkuvaa väkeä ympäröivästä maakunnasta. Nykyisin
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 27.04.2016. 64 Asianro 6034/10.03.01.00/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) 149 2.9.2015 64 Asianro 6034/10.03.01.00/2015 Snellmaninpuiston puistosuunnitelman luonnoksen hyväksyminen nähtävillä oloa varten Päätöshistoria 2.9.2015 149 Va.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
20.9.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Välivainion kaupunginosan puisto- ja katualetta koskeva asemakaavanmuutos (Castrenin puisto, Castrenin polku) AM2102 Asemakaavan muutosalue Alue,
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen
Hennalan varuskunta-alueen lähiympäristöohje
Hennalan varuskunta-alueen lähiympäristöohje Lahden kaupunki, maankäyttö ja aluehankkeet, Maria Silvast 20.4.2016 Työn tausta valmistui joulukuussa 2015 jaettu kolmeen osaan: kadut - puistot - tontit Lähtökohdat
Kaupunkiviljelypaikat Helsingissä kesällä 2014
1 Kaupunkiviljelypaikat Helsingissä kesällä 2014 Teo Rinne, viheralan harjoittelija Arkkitehtuuriosasto Rakennusvirasto 26.5.2014 Sisällysluettelo Eteläinen suurpiiri Linnanpuisto, Katajanokka... 2 Ruukinlahdenpuisto,
Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6
Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harjunpään asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Harjunpään (25.) kaupunginosa, kortteli
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan
Liite 1 Tampereen kantakaupungin avoimet maisematilat KOHDELUETTELO
Liite 1 Tampereen kantakaupungin avoimet maisematilat KOHDELUETTELO Nro Kohteen nimi Maisematilatyyppi Suositus Kehitetään kulttuurihistoriallisten arvojen ehdoilla. Avoimen maisematilan ketjumaisen kansallismaisema,
KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS
KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS 11.10.2018 VIHERTEHOKKUUS PERIAATTEET Puut pieniä puita Etupiha (köynnös + perenna) Etäisyys 4m rakennuksista Kapeimmilla kohdilla pylväspuita
ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI
ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI 28.1.2014 RAKENNUSHANKKEEN LOPPURAPORTTI Kohde: Asemantien päiväkoti 740-4-33-1 Asemantie 16 57100 SAVONLINNA Hankkeen laajuustiedot ja tilatehokkuudet: Päiväkotirakennus:
14.11.2013. SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi 1.1.2014 31.12.2014 + mahdollinen optio 1.1.2015 31.12.2016
Tekninen toimi 14.11.2013 ULKOALUEIDEN HOITO- JA KUNNOSSAPITOTYÖT TARJOUSPYYNTÖ Nivalan kaupungin tekninen toimi pyytää seuraavien ulkoalueiden hoito- ja kunnossapitopalveluista: Tori, Linja-autoasema,
Kokonaisvaltaista asuinalueen kehittämistä infrastruktuurista palveluihin Kaukovainio
Kokonaisvaltaista asuinalueen kehittämistä infrastruktuurista palveluihin Kaukovainio projektipäällikkö Mervi Uusimäki, Oulun kaupunki kaavoitusarkkitehti Antti Määttä, Oulun kaupunki ja yliopettaja Pirjo
Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt
Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012 Ryhmätyöt Ryhmä 1 Kulkusiltoja Ylöjärven puolelle Nykyinen kadunvarsipysäköinti on liian ahdas Runkokadun mutkassa Pysäköintilaitos parantaa
THURMANINPUISTO, KAUNIAINEN PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009
THURMANINPUISTO, KAUNIAINEN PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009 1 PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009 Suunnitelma käsittää Kauniaisissa sijaitsevan Thurmaninpuiston suunnittelun.
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
SEMINAARIN PUUTARHA. Puistosuunnitelma SEMINAARIN PUUTARHA, RAAHE SUUNNITELMA JONNA KOIVURANTA
SEMINAARIN PUUTARHA Puistosuunnitelma 23.10 P Käsiteltävä alue 1:1000 Ehdotus 1 1:500 Oleskelu Polku Lipputanko kahvila/ terassi Veistos Uusi sisäänkäynti autoille Muotoiltu nurmi/niitty Vesiaihe Viherpaviljonki
Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
Thurmaninpuisto HISTORIA
Thurmaninpuisto Rakennetun puiston pinta-ala: 2,5 ha Suunnittelijat: Hanna Hentinen (puisto) 2009, Janne Saario (skeittipuisto) 2007 Valmistumisvuosi: 2010 Thurmaninpuisto sijaitsee Kauniaisten keskustan
Ikäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
TAMMIRINTEENPUISTO, SUUNNITELMASELOSTUS
TAMMIRINTEENPUISTO, SUUNNITELMASELOSTUS LÄHTÖTILANNE Tammirinteen leikkipuisto sijaitsee Jyväskylässä, Jyskän kaupunginosassa. Puisto pitää sisällään kaksi erikokoista kivituhkakenttää, skeittipoolin,
Ilvestarhan rakennustyöt
HKR-RAKENNUTTAJA Ilvestarhan rakennustyöt, Mustikkamaanpolku 12 Perusparannus Hankenumero R-04238 Sijainti Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero Ilvestarhan rakennustyö R-04238 Osoite Rakennustunnus (RATU)
VIHERTEHOKKUUS GREEN FACTOR. Ohje suunnittelijoille
VIHERTEHOKKUUS GREEN FACTOR Ohje suunnittelijoille 11.5.2012 Jyväskylän kaupunki Sisällysluettelo Esipuhe.. 3 1. Yleistä vihertehokkuudesta.. 4 2. Vihertehokkuuden laskeminen pihasuunnitelmasta.. 5 3.
tripla maisema - materiaalikirjasto
tripla maisema - materiaalikirjasto 14.9.2016 - materiaalikirjaston lähtökohdat 1. Itä-länsisuunnan korostaminen Maisemasuunnittelun pääelementeissä vahva, dynaaminen itä-länsisuunta. Toissijainen suunta
GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti
GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti viherpolitiikan toimenpide periaatteen osana 12/2012 valmistui maisema-arkkitehtuurin diplomityö (Marja Pelo): Vihertehokkuus rakennetussa ympäristössä diplomityössä
Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014
Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti
Monimuotoisuuden turvaaminen: tieteidenvälinen haaste. FT Susanna Lehvävirta, Kasvitieteellinen puutarha, Helsingin Yliopisto
Monimuotoisuuden turvaaminen: tieteidenvälinen haaste FT Susanna Lehvävirta, Kasvitieteellinen puutarha, Helsingin Yliopisto Puheenaiheet tänään Monimuotoisuuden turvaaminen Tieteidenvälisyys ja tieteen
KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE
KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy
KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA
1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN
Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan
Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin. Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään
RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valoisa Helsinki kaupungin ulkovalaistuksen tavoitteet Juhani Sandström Valaistuspäällikkö 2.3.2017 Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valoisa Helsinki kaupungin
Yliopiston puistoalueet
Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila
Rudus LUMO-ohjelma. Lauri Kivekäs 27.10.2015
Rudus LUMO-ohjelma Lauri Kivekäs 27.10.2015 Rudus Oy Historia ulottuu Suomessa yli 110 vuoden taakse. Kiviainestoiminta aloitettiin 1931 ja valmisbetonitoiminta 1958. Liiketoiminnot: Valmisbetoni Betonituotteet
http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm
Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa
Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.
YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa
SALPAKANGAS Hollolan kuntakeskus
Harjoitustyö SUPPA Lahden ammattikorkeakoulu, koulutusohjelma kestävä kaupunkiympäristö, YAMK Ryhmä 5: Elina Joutsen, Topias Lahti, Maijastiina Lintukangas, Kati Tolvanen, Tuula Vuorinen SALPAKANGAS Hollolan
Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015
Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 19.3.2015 CRnet/TPohjola 1 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille
SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS PÄÄTÖKSENTEON JA KEHITTÄMISEN TUKENA PORISSA
Kuva: Sirpa Kynäslahti Kuva: Porin kaupunki/kalle Aaltonen SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS PÄÄTÖKSENTEON JA KEHITTÄMISEN TUKENA PORISSA Kehittämispäällikkö Timo Aro ja hyvinvointikoordinaattori Sirpa Kynäslahti
Kaavahankkeen yleiskuvaus:
Kaavahankkeen yleiskuvaus: Rakennushanke käsittää 2 kadunvarteen sijoittuvaa, 6-kerroksista asuinrakennusta. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun kulmaan sijoittuvan rakennuksen 1.kerrokseen on varattu liiketilaa
JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA
ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on
Ramsinniemi, kaupunginosa 7b Mäntykallio
ARK-C5001 KAUPUNKI JA YHDYSKUNTA Ramsinniemi, kaupunginosa 7b Mäntykallio Asemakaavan selostus ja vaikutusarviointi 9.12.2014 Suvi Takko 296513 Sisällys 1 Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1 Kaava-alueen
TSAARIN LÄHDE JA HUVIPUISTO PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V2 1.8.2010
TSAARIN LÄHDE JA HUVIPUISTO PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V2 1.8.2010 Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/8 YLEISTÄ Suunnittelun pohjana on käytetty
Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin. Marjatta Tuomisto
Kasteen helmiä Hämeenlinnan Katisista Taloyhtiön omaehtoista liikuntaa ja muuta toimintaa Katisten malliin TAUSTAA Taloyhtiöömme kuuluu kaksi taloa joissa asuntoja on yhteensä 48. (kaksioita ja kolmioita.)
VAUHTITIEN HULEVESIKOSTEIKKO Puistosuunnitelmaluonnos nähtäville
VAUHTITIEN HULEVESIKOSTEIKKO Puistosuunnitelmaluonnos nähtäville Hankkeen tausta 1/3 Liittyminen Keski-Pasilan alueen suunnitteluun Hankkeen taustalla on Keski-Pasilan alueen suunnittelu ja rakentuminen
23 Kivistö, Punakivenpuiston perusparannussuunnitelmaselostus,
1 / 9 23 Kivistö, Punakivenpuiston perusparannussuunnitelmaselostus, 23.4.2018 KOHTEIDEN NIMET: PUNAKIVENPUISTO Piirustus nro 57825-1 Selostuksen laati: Satu Nätynki Viheraluesuunnittelija pvm: 27.04.2018
Aloite Iso-Heikkilän entisen kasvitieteellisen puutarhan huomioinnista Linnakaupungin osayleiskaavan mukaisissa kehityssuunnitelmissa
Turun luonnonsuojeluyhdistys ry 29.10.2015 Martinkatu 5, 20810 TURKU Pj. Jussi Lampinen Puh. 044-9712701 Sähköposti: jilamp@utu.fi http://www.sll.fi/varsinais-suomi/turku Turun kaupungin ympäristötoimiala,