Yritysesittely Toukokuu 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yritysesittely Toukokuu 2012"

Transkriptio

1 Yritysesittely Toukokuu 2012 Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyritys. Sen keskeinen toiminta-ajatus on yhdistää modernit liiketoimintaa tukevat palvelut nykyaikaisiin toimitiloihin ja tarjota asiakkaille tarpeiden mukaan muunneltavat liiketoimintaympäristöt. Technopoliksen tiloissa toimii noin ihmistä ja lähes yritystä ja yhteisöä Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 92,8 miljoonaa euroa ja käyttökate 47,5 miljoonaa euroa. Technopolis Oyj:n osake (TPS1V) on listattu NASDAQ OMX Helsinkiin.

2 Yhteystiedot Pasi Hiedanpää Sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö Yhteystiedot: Puh

3 Osakeanti - kaksi syytä Tulevaisuuden kasvuhankkeiden rahoittaminen Yhtiö on sitoutunut laajentamaan tilojaan seuraavien sopimusten yhteydessä Kuopio Savonia-ammattikorkeakoulu Tallinna Ulemisten lentokenttäkampus Käyttämätöntä rakennusoikeutta vielä mm. Tallinnassa ja Pietarissa. Omavaraisuusasteen varmistaminen Omavaraisuusaste oli 0,1%-yksikköä alempi kuin pitkän aikavälin tavoite. Korkeampi omavaraisuusaste antaa suojan rahoitusmarkkinoiden mahdollisia häiriötä vastaan. 3

4 Älykkäät liiketoimintakeskukset 18 kampuksen ketju, joka palvelee pieniä ja keskikokoisia yrittäjiä, yrityksiä ja julkisen sektorin toimijoita. Liikevaihto 2011 Varat

5 1. Älykäs liiketoiminta ympäristö Technopoliksen toiminta-ajatuksena on yhdistää tilat sekä palvelu tarkkaan mietittyyn palvelutarjontaan, joka tukee asiakkaiden kasvua ja menestystä 5

6 1. Pitkä ja menestyksekäs toiminta Aikajakso: 2012 Laajennusinvestoinnit alkavat Pietarissa, Tallinnassa, Jyväskylässä ja Kuopiossa 2011 Pietarin Pulkovon ensimmäinen vaihe valmistuu % osakkuuden hankinta Ülemiste kampuksesta Tallinnassa 2008 Teknian hankinta Kuopiossa 2007 Innopoli II hankinta Espoossa 2007 Ruoholahti kampuksen ensimmäinen vaihe valmistuu Helsingissä 2006 Tampereen Tiedekeskuksen hankinta 2006 Jyväskylän Teknologiakeskuksen hankinta 2005 Lappeenrannan Kareltekin hankinta 2004 Yhteistyö Tehnopol Tallinnan kanssa alkaa 2003 Innopoli Espoon hankinta 2002 Helsinki-Vantaa liikekeskus 1999 Listautuminen pörssiin Taseen loppusumma, milj. euroa 6

7 Vakaa ja monipuolinen kiinteistöomaisuus Technopoliksen kiinteistöomaisuus on rakennettu Technopoliksen omien korkeiden vaatimusten mukaisesti tai hankinnat ovat täyttäneet korkeat laatuvaatimukset Sijoituskiinteistöjen arvo 0,9 mrd. euroa Sijoituskiinteistöjen nettotuotto 10 % 6% 3 % 7 % 11 % 11 % 16 % 24 % 21 % Oulu HMA Tampere Kuopio Jyväskylä Lappeenranta Pietari Tallinna 9 % 8 % 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % 7.5 % 7.6 % 7.6 % 7.7 % 7.8 % 7.3 % Q1/2012 1) HMA: Helsinki Metropolitan Area 7

8 Monipuolinen asiakaskanta 20 suurimman asiakkaan osuus on 24% vuokratusta pinta-alasta Yhdenkään asiakkaan osuus ei ylitä 3% yhtiön liikevaihdosta Asiakaskunta sisältää noin asiakasta eri sektoreilta 20 suurinta asiakasta Asiakkuudet sektoreittain 8

9 Myyntijohtoinen lähestymistapa Kiinteistösijoittaja Yhtiö Yhtiö Salkunhoitaja Kiinteistösalkku Myyntijohto Kiinteistö Kiinteistö Kiinteistö Välittäjä Kiinteistösalkku Kiinteistökohtainen myynti- ja tukitiimi Kiinteistökohtainen myynti- ja tukitiimi Kiinteistökohtainen myynti- ja tukitiimi Jokaisella kampuksellamme on oma asiakaspäällikkö (29) joka takaa nopean reagoinnin asiakkaiden tarpeisiin Kannustimien tavoitteena on maksimoida käyttöaste, liikevaihto/m² sekä asiakastyytyväisyys Alhainen vuokrausasteiden vaihtelu osoittaa, että konsepti toimii 9

10 Months Tasaisen korkea vuokrausaste Vuokrasopimusten pituus, kk Vuokrausaste % 96.8 % 96.5 % 94.4 % 94.4 % 95.1 % 94.5 % % % % 60 % % 40 % % 20 % 10 % Q1/ % Q1/

11 EUR million Vakaa pääomarakenne Luototusaste Omavaraisuusaste 80 % 50 % 60 % 53.9 % 55.6 % 59.1 % 58.0 % 60.0 % 62.3 % 40 % 39.0 % 40.5 % 37.3 % 37.4 % 35.8 % 34.9 % 30 % 40 % 20 % 20 % 10 % 0 % Q1/ % Q1/2012 Keskimääräinen lainamaturiteetti Keskikorko < 1 yr 1-2 yrs 2-3 yrs 3-4 yrs 4-5 yrs > 5 yrs Repayments of interest bearing debt Maturity of credit facilities 11

12 Thousand sqm Hallittu ja jatkuva kasvu Vuokrattavan pinta-alan kasvu Investoinnit Projekti Kaupunki Vuokrattava pinta-ala, m2 Investointi milj.euroa Valmistuu Ruoholahti 2 Helsinki 9, / Yliopistonrinne 2 Tampere 7, /2012 Viestikatu 7B Kuopio 4, / Innova 4 Jyväskylä 8, / Pulkovo 2 Pietari 22, /2013 Löötsa 8C Tallinna / Q1/2012 Under Total construction Yhteensä 61, Suunnitteilla Kaupunki m 2 Status Valmistuu Löötsa 8A Tallinna 8,900 päätös 10/2013 Löötsa 8B Tallinna 8,900 päätös 10/2013 Yhteensä 17,800 12

13 Technopoliksen hankintakriteerit Kiinteistökriteerit Erinomainen sijainti kasvukeskuksissa Lisärakennusoikeudet Korkea laatu, joustavat toimitilat > 40,000m2 Asiakaskriteerit Yritys-ja / tai julkisen sektorin ja / tai akateemisen alan ankkuriasiakkaat Tasapainoinen asiakaskunta Hallinnolliset ja taloudelliset kriteerit Kokeneet, osaavat ja hyvin verkoistoituneet paikalliset tiimit. Positiivinen kassavirta ja osakekohtainen vaikutus 13

14 Tähtäimessä kansainvälinen kasvu Pohjoismaat ja Baltia ovat laajentumisen pääkohteita Kasvua haetaan sekä maantieteellisesti että sektoreittain Suomi Toimintaa 8 paikkakunnalla Yhtiö tavoittelee kasvua yritysostoilla, yhteisyritysten kautta sekä hallintasopimuksilla Norja Ei toimintaa Ruotsi Ei toimintaa Venäjä Toimintaa Pietarissa Kansainvälisen liikevaihdon tavoite vuoteen 2016 mennessä on 50 MEUR Viro Toimintaa Tallinnassa Latvia Tanska Ei toimintaa Liettua Saksa Puola 14

15 Yhteenveto Konsepti 18 kampusta ja palvelukonsepti luovat korkean vuokrausasteen, vahvan tulon ja pitkäjänteisyyttä Tasainen suorituskyky Taloudelliset tavoitteet on saavutettu aiemmin. Tavoitteet : - Keskimääräinen liikevaihto ja käyttökatteen vuotuinen kasvu +10 % - Omavaraisuusaste 35 % yli suhdanteen Monipuolisuus, keskittyneisyys Tasapainoinen asiakaskunta ja maantieteellinen sijoittuminen vakauttavat osaltaan riskeiltä Kasvu Keskimäärin 15% liikevaihdon ja käyttökatten kasvu vuosittain. Suomen ulkopuolinen liikevaihto yli 50 Meur vuoteen 2016 mennessä. 15

16 Liitetiedot 16

17 Strategiset tavoitteet Keskimäärin 15% liikevaihdon ja käyttökatteen kasvu vuosittain Suomen ulkopuolinen liikevaihto yli 50 Meur vuoteen 2016 mennessä Sijoitetun pääoman tuottotavoite vähintään 6% vuodessa Omavaraisuustavoite vähintään 35% yli suhdanteen Jakaa vuosittain osinkona 40-50% nettotuloksesta ilman käypien arvojen muutoksia ja niiden verovaikutuksia 17

18 Osakeanti lyhyesti lisää pääomaa kasvuun Osakeannin pääehdot Tärkeitä päivämääriä Technopolis kerää osakeannissa noin 32 miljoonan euron nettovarat Tarjottavat osakkeet vastaavat noin 16% kaikista liikkeellelasketuista osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä osakeannin jälkeen olettaen, että anti merkitään täysimääräisesti Merkintähinta on 2.70 euroa osakkeelta Jokaisen neljän (4) uuden osakkeen merkintään tarvitaan kaksikymmentäyksi (21) merkintäoikeutta Pääomistajien sitoutuminen Julkistuspäivämäärä Perusesitteen julkaisu Täsmäytyspäivä Kaupankäynti merkintäoikeuksilla Merkintäaika Annin lopputulos julki (arvio) Varma ja Ilmarinen ovat tehneet (irrevocable subscription guarantees ) merkintäsitoumukset. Merkintäsitoumukset edustavat noin 34,1% annin kokonaismäärästä. Osakeannilla hankittuja varoja käytetään investointien rahoittamiseen yhtiön pitkän aikavälin investointisuunnitelman mukaisesti, jolla varmistetaan yhtiön kasvu sekä säilytetään yhtiön omavaraisuusaste Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkaa (arvio)

19 Avainluvut Tuloslaskelman yhteenveto, milj.euroa Liikevaihto Liiketoiminnnan muut tuotot Käyttökate (EBITDA) Liikevoitto Tulos ennen veroja Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen emoyhtiön osakkeenomistajille Taseen yhteenveto, mi.j.euroa Varat yhteensä Sijoituskiinteistöt Likvidit varat Oma pääoma Korolliset velat Avain indikaattorit ja kertoimet Liikevaihdon muutos, % Käyttökatteen (EBITDA) muutos, % Liikevoitto/liikevaihto, % Oman pääoman tuotto (ROE), % Sijoitetun pääoma tuotto (ROI), % Netto velka/oma pääoma (gearing), % Työntekijät, keskiarvo

20 Technopolis menestystarina, esimerkki 1 Savonia laajamittaisia innovatiivisia asiakasratkaisuja Technopolis Kuopio on tehnyt yhteistyötä Savonia ammattikorkealkoulun kanssa pitkällä aikavälillä (vuodesta 2000), ja kumppanuus on vähitellen syventynyt Vuoden 2013 loppuun mennessä Savonia vuokraa yhteensä neliömetriä Sopimuksen mukaan Savonia siirtää lähes kaikki toimintansa Technopoliksen tiloihin vuoden 2015 loppuun mennessä, yhteensä neliömetriä Vuokrasopimukset ovat vähintään 15 vuoden pituisia Technopolis pystyy toimittamaan viihtyisät ja kustannustehokkaat toimitilat ammattikorkeakoulun tarpeisiin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Koska Technopolis on kansainvälinen toimija, se tarjoaa laajan kansainvälisen verkoston, jota Savonia voi käyttää hyödyksi liittyen tulevaisuuden suunnitelmiinmme esimerkiksi tuoteideoiden kehittäminen liiketoiminnaksi, kertoo rehtori Veli-Matti Tolppi Sources: Technopolis, Savonia 20

21 Technopolis menestystarina, esimerkki 2 Finnmedi 6-7 julkinen - yksityinen malli Technopolis Tampere on pitkän tähtäimen yhteistyössä Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin (PSHP) ja Norlandia Caren kanssa, tavoitteena muodostaa ainutlaatuinen yhdistelmä potilashoitoa ja hyvinvointia. PSHP muutti kuuden eri silmähoitoyksikön klinikat ja leikkaushuoneet uuteen Technopoliksen rakennukseen. PSHP:n vuokrasopimus on 20 vuoden pituinen. Norlandia Care AS:llä on Pohjoismaissa useita potilashotelleja. Finnmedi 6-7 on Suomen ensimmäinen potilashotelli., huonemäärä on 130. Norlandia Care on myös sitoutunut 20 vuoden vuokrasopimukseen. Rakennuksessa on tilaa myös useille bioteknologiayrityksille sekä PSHP:n toimistoille. 27,9 miljoonaa euroa maksanut neliöinen rakennus valmistui marraskuussa 2011, ja se on täyteen vuokrattu. Suurin osa sopimuksista on 20 vuoden vuokrasopimuksia Sources: Technopolis, Finnmedi 21

22 Suurimmat osakkeenomistajat # Osakkeenomistaja Osakkeiden lukumäärä %, osakkeista 1 Varma, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö 15,268, % 2 Ilmarinen Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö 6,372,725 10,0 % 3 OMXBS/Skandinaviska Enskilda Banken AB (Hall. Rek.) 5,142, % 4 Svenska Handelsbanken AB (publ), Branch Operation in Finland (Hall.rek.) 4,411, % 5 Nordea Bank Finland Plc (Hall. Rek.) 4,302, % 6 Oulun kaupunki 3,062, % 7 Tampereen kaupunki 1,956, % 8 OP-Finland Value Fund 1,050, % 9 Laakkonen Mikko Kalervo 735, % 10 Sijoitusrahasto Taaleritehdas Arvo Markka Osake 723, % 11 Suomen kulttuurisäätiö 712, % 12 Odin Finland 690, % 13 Sitra 666, % 14 Vantaan kaupunki 600, % 15 Kickoff Oy 588, % 16 Espoon kaupunki 538, % 17 Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy 511, % 18 Jyrki Hallikainen 500, % 19 Mutual Fund Evli Finnish Equity 460, % 20 Jenny and Antti Wihuri s Foundation 443, % 20 suurinta osakkeenomistajaa yhteensä 48,737, % Muut osakkeenomistajat 14,729, % Yhteensä 63,466, % 22

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö 1 Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö Kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus

Lisätiedot

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö 1 Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö Kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus

Lisätiedot

Technopolis kannattavaa kasvua. Talousjohtaja Reijo Tauriainen 13.11.2014

Technopolis kannattavaa kasvua. Talousjohtaja Reijo Tauriainen 13.11.2014 Technopolis kannattavaa kasvua Talousjohtaja Reijo Tauriainen 13.11.2014 Technopolis-konsepti Yhdistää joustavat toimitilat ja palvelut tehokkaaksi työympäristöksi Mahdollistaa asiakkaiden keskittymisen

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ Q1/2010

TECHNOPOLIS OYJ Q1/2010 TECHNOPOLIS OYJ Q1/2010 Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ. 2009 katsaus

TECHNOPOLIS OYJ. 2009 katsaus TECHNOPOLIS OYJ 2009 katsaus Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ Q2/2010

TECHNOPOLIS OYJ Q2/2010 TECHNOPOLIS OYJ Q2/2010 Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ 30.3.2011

TECHNOPOLIS OYJ 30.3.2011 TECHNOPOLIS OYJ Varsinainen yhtiökokous 30.3.2011 6. Hallituksen puheenjohtajan katsaus TECHNOPOLIS OYJ maaliskuu 2011 Technopolis hallitus 3/2010-3/2011 Pertti Huuskonen, puheenjohtaja Matti Pennanen,

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ Q3/2010

TECHNOPOLIS OYJ Q3/2010 TECHNOPOLIS OYJ Q3/2010 Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ Q4/2010

TECHNOPOLIS OYJ Q4/2010 TECHNOPOLIS OYJ Q4/2010 Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

Technopolis Oyj. Q3 Katsaus

Technopolis Oyj. Q3 Katsaus Technopolis Oyj Q3 Katsaus Technopolis-konserni OULU KUOPIO JYVÄSKYLÄ LAPPEENRANTA TAMPERE PIETARI PÄÄKAUPUNKISEUTU erikoistunut teknologiayritysten toimintaympäristöihin Euroopan ainoa alallaan nopea

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 1.11.2013

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 1.11.2013 YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 1.11.2013 1. Kokouksen avaaminen ja hallituksen puheenjohtajan puheenvuoro Hallituksen puheenjohtaja Carl-Johan Granvik 2 Strategiset taloudelliset tavoitteet Aiemmat tavoitteet

Lisätiedot

Technopolis Oyj. Q1 / 2009 Katsaus

Technopolis Oyj. Q1 / 2009 Katsaus Technopolis Oyj Q1 / 2009 Katsaus Technopolis-konserni OULU KUOPIO JYVÄSKYLÄ LAPPEENRANTA TAMPERE PIETARI PÄÄKAUPUNKISEUTU Erikoistunut teknologiayritysten toimintaympäristöihin Euroopan suurin alallaan

Lisätiedot

Technopolis Oyj. Q2 / 2009 Katsaus

Technopolis Oyj. Q2 / 2009 Katsaus Technopolis Oyj Q2 / 2009 Katsaus Technopolis-konserni OULU JYVÄSKYLÄ TAMPERE KUOPIO LAPPEENRANTA PIETARI Erikoistunut teknologiayritysten toimintaympäristöihin Euroopan suurin alallaan Kasvuhakuinen ja

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ. Q3 / 2009 Katsaus

TECHNOPOLIS OYJ. Q3 / 2009 Katsaus TECHNOPOLIS OYJ Q3 / 2009 Katsaus Technopolis-konserni Kiinteistöpalveluhybridi Tarjoamme toimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja heidän partnereille Erikoisuutemme on innovaatioekosysteemien

Lisätiedot

Sponda Oyj Pörssisäätiö 5.3.2013. Kari Inkinen toimitusjohtaja

Sponda Oyj Pörssisäätiö 5.3.2013. Kari Inkinen toimitusjohtaja Sponda Oyj Pörssisäätiö 5.3.2013 Kari Inkinen toimitusjohtaja Sponda lyhyesti 2 Spondan strategia Spondan strategisena tavoitteena on hakea kasvua ja kannattavuutta asiakaslähtöisellä toimintatavalla,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä on 40 529

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Toimintaympäristön epävarmuus kasvaa Kotimaa Asuntojen kysyntä laskenut voimakkaasti, liike- ja toimitilarakentamisen kasvu taittunut Infrarakentamisen ja Talotekniikan näkymät

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2012 5. Toimintaympäristö 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 35 kaupunkia 750 kohdetta

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/212 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa pienten vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, etenkin pääkaupunkiseudulla kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen,

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 2016 30.3.2016

Varsinainen yhtiökokous 2016 30.3.2016 Varsinainen yhtiökokous 2016 30.3.2016 Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2015 lyhyesti Liikevaihto kasvoi 5,5 %, käyttökate kasvoi 6,7 % Liikevaihto palveluista kasvoi 20,3% Taloudellinen vuokrausaste 94,6

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014 Pörssi-ilta Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,3 mrd - K-ryhmän myynti 11,6 mrd 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012 1 SATO OYJ Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa vuokra-asuntojen kysyntä jatkunut hyvänä kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen, väestön ikääntyminen ja työperäinen maahanmuutto tukevat

Lisätiedot

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015).

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015). Orava Asuntorahasto Oyj LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.8.2015 Täydennys Finanssivalvonnan 30.6.2015 hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/02.05.04/2015). Listalleottoesitteessä

Lisätiedot

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Helsingin Pörssin pohjoismaisella listalla (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

HK Ruokatalo Groupin osavuosikatsaus Sijoittajainfo Toimitusjohtaja Kai Seikku, HK Ruokatalo Group Oyj

HK Ruokatalo Groupin osavuosikatsaus Sijoittajainfo Toimitusjohtaja Kai Seikku, HK Ruokatalo Group Oyj HK Ruokatalo Groupin osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Sijoittajainfo 28.4.2006 Toimitusjohtaja Kai Seikku, HK Ruokatalo Group Oyj 1 Katsauskauden keskeisiä tapahtumia 1-3/2006 Liikevaihto 213,5 Meur (197,1

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2014 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti keskittymällä

Lisätiedot

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014. Oriola-KD Corporation

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014. Oriola-KD Corporation Oriola-KD-konserni Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014 Agenda 1. Oriola-KD lyhyesti 2. Liiketoimintakatsaus kesä-heinäkuu 2014 3. Avainluvut Liitteet 2 1.

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2010 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Q1 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 15,7 (18,5) M ollen 15,4 % alempi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Toimintaympäristö Kotimaa Talouden kasvunäkymät heikentyneet, huolena kiihtyvä inflaatio ja korkojen nousun vaikutus asuntorakentamiseen Liike-, logistiikka- ja teollisuusrakentaminen

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2014

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2014 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2014 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-6/2014 1 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 2 5 Toimintaympäristö Toimintaympäristö

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 11/7/2013 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 11/7/2013 2 Sisältö Q3 2013 lyhyesti Talousluvut Toimintaympäristö Liiketoimintakatsaus Tulevaisuudennäkymät 11/7/2013 3 Q3 2013

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 25.7.2008 1 Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/2008 Strategisia askeleita kaudella Näkymät vuodelle 2008

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Markkinointiesite Technopoliksen osakeanti 12.11. 29.11.2013

Markkinointiesite Technopoliksen osakeanti 12.11. 29.11.2013 Markkinointiesite. Tämä ei ole listalleottoesite. Tässä markkinointiesitteessä esitetyt tiedot perustuvat Finanssivalvonnan hyväksymään rekisteröintiasiakirjaan sekä arvopaperiliitteeseen ja tiivistelmään,

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

Aspon Q1 11.5.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä

Aspon Q1 11.5.2011. Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Aspon Q1 11.5.2011 Toimitusjohtaja Aki Ojanen Talousjohtaja Arto Meitsalo Rahoitusjohtaja Harri Seppälä Konsernin liikevaihto kasvoi 120 Me 106,7 100 80 78,4 83,4 60 40 20 0 Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-3/2015 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.08.2014 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 130 TEUR (88 TEUR).

Lisätiedot

Keskitymme 100-prosenttisesti kannattavaan kasvuun: tähtäimessä Pohjoismaiden ykkössija

Keskitymme 100-prosenttisesti kannattavaan kasvuun: tähtäimessä Pohjoismaiden ykkössija Keskitymme 100-prosenttisesti kannattavaan kasvuun: tähtäimessä Pohjoismaiden ykkössija 26.11.2014 Pörssi-ilta, Tampere Janne Martola, talousjohtaja, Innofactor Oyj *Kauppalehti, www.innofactor.fi Innofactor

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

5. marraskuuta 2015. Osavuosikatsaus 1-9/2015. Tiina Alahuhta-Kasko 5.11.2015

5. marraskuuta 2015. Osavuosikatsaus 1-9/2015. Tiina Alahuhta-Kasko 5.11.2015 5. marraskuuta 2015 Osavuosikatsaus 1-9/2015 Tiina Alahuhta-Kasko 5.11.2015 Kauden tapahtumia Q3/2015 + Uusien myymälöiden tuoma lisämyynti + Suomen outlet-myymälöiden ja verkkokaupan alennusvetoisen myynnin

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ 27.4.2015 klo 14.30 SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 YHTEENVETO TAMMI-MAALISKUUSTA 2014 - SSK:n liikevaihto oli 179 TEUR. - Voitto

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Keskeiset asiat vuonna 2012 Vuoden 2012 liikevaihto kasvoi 12,6 % ja oli 134,5 (2011: 119,4) miljoonaa

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Liikevaihto kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 42,8 miljoonaa euroa Liiketulos parani 93% ja nousi 2,4

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-6/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä. Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013

Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä. Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013 Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä Juha Näkki, toimitusjohtaja 26.3.2013 Etteplan lyhyesti Suomen suurin kone- ja laitesuunnitteluun erikoistunut yritys ja suurimpien joukossa Ruotsissa

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005

Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005 Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005 Kari Kallio, toimitusjohtaja Ramirent-konserni lyhyesti Ramirent on yksi Euroopan johtava konevuokraamo. Tällä hetkellä Ramirentillä on 270 (223) toimipistettä yhdessätoista

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2016 26.10.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö 1 9 2016 lyhyesti Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 30.08.2013 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 88 TEUR (73 TEUR). Voitto

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/213 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-9/

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-9/ SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-9/2011 25.10.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-9/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-9/2011

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

Q1 2010 Osavuosikatsaus. 28.4.2010 Pekka Lundmark, toimitusjohtaja Teo Ottola, finanssijohtaja

Q1 2010 Osavuosikatsaus. 28.4.2010 Pekka Lundmark, toimitusjohtaja Teo Ottola, finanssijohtaja Q1 2010 Osavuosikatsaus 28.4.2010 Pekka Lundmark, toimitusjohtaja Teo Ottola, finanssijohtaja Q1/10 keskeiset tapahtumat Positiivista Makrotalouden indikaattorit parantuneet Kunnossapidossa elpymisen merkkejä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 27.7.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 1 6 2016 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2014 Erkka Valkila. 30.1.2014 Tilinpäätösinfo

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2014 Erkka Valkila. 30.1.2014 Tilinpäätösinfo 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2014 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2013 5. Toimintaympäristö Liitteet 1 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 2 5 Asuntomarkkinat

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Marina Vahtola. Oral Hammaslääkärit Oyj

Toimitusjohtaja Marina Vahtola. Oral Hammaslääkärit Oyj Varsinainen yhtiökokous 24.3.2011 Toimitusjohtaja Marina Vahtola Oral Hammaslääkärit Oyj Oral Hammaslääkärit Oyj Suurin ketjukonseptilla toimiva hammasterveyspalveluyhtiö Suomessa 21 hammaslääkäriasemaa,

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 18.4.2013 Harri Takanen Harri Takanen on toiminut Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtajana 1.4.2013 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Scanfil Oyj:n

Lisätiedot

YIT-konsernin tilinpäätös 2001

YIT-konsernin tilinpäätös 2001 YIT-konsernin tilinpäätös 21 YIT-YHTYMÄ INSTALLAATIOT 1 OYJ OY 14.2.22 12/21 Konsernirakenne YIT-YHTYMÄ OYJ Reino Hanhinen Konsernijohto Konsernipalvelut YIT RAKENNUS OY Ilpo Jalasjoki YIT INSTALLAATIOT

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 31.1.2012 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 31.1.2012 1

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 31.1.2012 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 31.1.2012 1 SATO Oyj TILINPÄÄTÖSINFO 31.1.2012 Erkka Valkila Tilinpäätösinfo 31.1.2012 1 Sisältö 1. Asuntomarkkinat 2. Strategia 3. SATOn vuosi 2011 4. Näkymät vuodelle 2012 Tilinpäätösinfo 31.1.2012 2 Asuntomarkkinat

Lisätiedot

Tuloksen lasku johtuu SSK Kauppakiinteistöt Oy:stä saatujen tuottojen pois jäämisestä. Kyseinen yhtiö myytiin 18.8.2006.

Tuloksen lasku johtuu SSK Kauppakiinteistöt Oy:stä saatujen tuottojen pois jäämisestä. Kyseinen yhtiö myytiin 18.8.2006. SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN PÖRSSITIEDOTE KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2007 SSK-konsernin tulos tilikaudella 2007 muodostui edellisvuotta pienemmäksi. Voitto ennen tilinpäätössiirtoja

Lisätiedot