Kuva Pirjo Orava. Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. - johtava kestävän kasvun ja hyvinvoinnin edistäjä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuva Pirjo Orava. Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. - johtava kestävän kasvun ja hyvinvoinnin edistäjä"

Transkriptio

1 Kuva Pirjo Orava Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - johtava kestävän kasvun ja hyvinvoinnin edistäjä

2 2 Hämeen ELY-keskuksen päätoimipaikka on Lahdessa virastotalossa, Kirkkokatu 12. Kuva Pirjo Orava.

3 Hämeen ELY-keskus yhteistyötä asiakkaiden ja Hämeen hyväksi Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) hoitaa valtionhallinnon alueellisia toimeenpano- ja kehittämistehtäviä. ELY-keskus kehittäa ja tukee taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyö on tiivistä maakunnan liittojen ja muiden tahojen kanssa. ELY-keskus ohjaa työ- ja elinkeinotoimistoja. ELYkeskus haluaa palvella asiakkaitaan mahdollisimman sujuvasti ja laadukkaasti. Palvelua saa henkilökohtaisesti, verkossa tai puhelimitse. ELY-keskuksen tehtävät yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut, työllisyysperusteiset tuet ja työvoimakoulutus, maaseudun kehittäminen, maatila- ja kalatalousasiat, maahanmuuttoasiat ja EU:n rakennerahastohankkeet ammatillinen koulutus, kirjasto-, liikunta-, opetus- ja nuorisotoimen tehtävät maanteiden kunnossapito, tiehankkeet, liikenteen lupa-asiat, liikenneturvallisuus, joukkoliikenne ja saaristoliikenne ympäristönsuojelu, alueiden käytön ja rakentamisen ohjaus, luonnonsuojelu, ympäristön tilan seuranta, vesivarojen käyttö ja hoito Vastuualueet Hämeen ELY-keskuksessa elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri (E-vastuualue) ympäristö ja luonnonvarat (Y-vastuualue) Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen (L-vastuualue) tehtävät Hämeen alueella hoitaa Uudenmaan ELY-keskus. Hämeen ELY-keskusta ohjaavat tahot - työ- ja elinkeinoministeriö sekä teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes - maa- ja metsätalousministeriö sekä maaseutuvirasto Mavi elintarviketurvallisuusvirasto Evira ympäristöministeriö opetus- ja kulttuuriministeriö ELY-keskusten toiminnan tavoitteet Alueen hyvinvointi Alueen vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen Tasapainoinen väestörakenne ja korkea työllisyys Kestävä yhdyskuntarakenne ja toimiva liikennejärjestelmä Luonnonvarojen kestävä käyttö Monimuotoinen luonto ja puhtaat vedet Väestön hyvinvointi Terveellinen, turvallinen ja viihtyisä elinympäristö Toimivat matkat Turvallinen ruoka Nuorten osallistuminen Maahanmuuttajien kotoutuminen Kirjasto-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut Elinkeinoelämän menestystekijät Hyvä saavutettavuus ja maankäyttö Yritysten uudistumiskyky ja työelämän laatu Innovaatiot, kasvu ja kansainvälistyminen Uusiutuva energia ja ekotehokkuus Toimivat työmarkkinat ja osaava työvoima 3

4 Tunnuslukuja Hämeen ELY-keskuksen alueesta ELY-keskusalue Kanta- Häme Päijät-Häme Asukkaita ( , ennakkotieto) Väestön ikärakenne (2011, % väestöstä) vuotiaat 15,9 16,6 15, vuotiaat 63,9 63,7 64,1-65 vuotta täyttäneet 20,2 19,7 20,5 Asukastiheys ( , as./maa-km 2 ) 36,6 33,7 39,5 Maapinta-ala (km 2 ) Vesipinta-ala (km 2 ) Metsätalousmaa (ha) Käytössä oleva maatalousmaa (ha) Tilatukea hakeneet maatilat (2011, kpl) Loma-asunnot (kpl) Luonnonsuojelualueet ( , ha) Yritystoimipaikat (2010, kpl) Työpaikkarakenne (2009, %) - maa- ja metsätalous 3,9 4,4 3,4 - jalostus 26,9 25,6 28,0 - palvelut 68,1 69,0 67,5 - toimiala tuntematon 1,1 1,0 1,1 Työttömyysaste (4/2012, %) 10,1 8,3 11,7 Työvoima (2012) Koulutusrakenne (2010, 15 v. täyttäneestä väestöstä) - perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneita ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa * tieto on ELY-keskuskohtainen, ei maakunnittainen Hämeen ELY-keskuksen yhteydessä toimii neuvottelukunta yhteistyö- ja neuvottelufoorumina. Neuvottelukunta tukee Hämeen ELY-keskuksen toimintaa sekä edistää ELY-keskuksen ja sen yhteistyötahojen välistä yhteistyötä. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii Hämeen ELY-keskuksen ylijohtaja Pekka Savolainen. Lisätietoja Hämeen ELY-keskuksen kotisivulta > Tehtävät ja toiminta > Neuvottelukunnat. Hämeen ELY-keskuksen palveluksessa on 203 henkilöä ( ). Lahdessa työskentelee 97, Hämeenlinnassa 104 ja Tampereella Pirkanmaan ELY-keskuksen tiloissa 2. Henkilöstöstä naisia on 66 prosenttia ja miehiä 34.

5 Hämeen ELY-keskusta johtaa ylijohtaja Pekka Savolainen (keskellä). Lisäksi hän toimii elinkeinot, työllisyys, osaaminen ja kulttuuri -vastuualueen johtajana. Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja on Harri Kallio. Ritva Kettunen toimii Hämeen ELY-keskuksen hallintojohtajana. Kuva Pirjo Orava. Hallintoyksikkö, Ritva Kettunen - Maksatusyksikkö, Pirjo Halinen Strategiayksikkö, Riitta Turunen Asiakkuus, Riikka Järvinen Viestintä, Katri Erkamo Johtoryhmä EU-rakennerahoitusyksikkö, Sinikka Kauranen Ylijohtaja Pekka Savolainen Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue, Pekka Savolainen Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta -yksikkö, Kari Sartamo Maaseutu ja energia -yksikkö, Kari Kivikko Työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen -yksikkö, Jarmo Paukku Työ- ja elinkeinotoimistot ASIAKKAAT Hämeen ELY-keskuksen organisaatio Neuvottelukunta Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue, Harri Kallio Alueidenkäyttöyksikkö, Heikki Kankaanpää Luonnonsuojeluyksikkö, Pertti Heikkinen Luonnonvarayksikkö, Ulla-Maija Liski Vesistöyksikkö, Harri Mäkelä Vesivarayksikkö, Tommi Muilu Ympäristönsuojeluyksikkö, Pirjo Mäkinen Asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat meille tärkeitä ELY-keskusten yhteiset arvot ovat asiakaslähtöisyys, osaaminen, yhteistyö ja avoimuus. Pyrimme jokainen toimimaan näiden arvojen mukaisesti. kehitämme toimintaamme ja palveluitamme asiakkaiden tarpeita vastaaviksi huolehdimme siitä, että palvelumme myös sähköiset palvelut löytyvät helposti olemme aloitteellisia, aktiivisia ja yhteistyöhaluisia sekä luomme toimivia yhteistyöverkostoja huolehdimme siitä, että asiakkaiden kannalta keskeisissä tehtävissä on riittävä ja asiantunteva henkilöstö palvelemme mahdollisimman ripeästi ja reagoimme nopeasti asiakaspalautteisiin päätöksemme ja muut asiakirjamme ovat selkeitä, ymmärrettäviä ja hyvin perusteltuja olemme tavoitettavissa 5

6 6

7 Edellytyksiä kehittyvälle elinkeinoelämälle Hämeen ELY-keskus toteuttaa alueellista elinkeino-, innovaatio-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää alueellaan osaamista, koulutusta ja kulttuuria. Hämeen ELY-keskus hoitaa myös maahanmuuttoon, kotouttamiseen ja hyviin etnisiin suhteisiin liittyviä tehtäviä osana Etelä-Suomen maahanmuuttoyksikköä. Tehtävät ja palvelut E-vastuualueella yritysten neuvonta, rahoitus ja kehittäminen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristön kehittäminen alueellinen elinkeino- ja työvoimapolitiikka, TE-toimistojen ohjaus maaseudun ja maaseutuelinkeinojen kehittäminen elinkeinokalatalouden ja vapaa-ajan kalastuksen edistäminen sekä kalavesien hoito ja kunnostukset kalastuslain toimeenpano ja yleisen kalatalousedun valvonta elinkeinojen ja työllisyyden kehityksen sekä osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi kulttuurin ja luovan talouden edistäminen työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen suunnittelu, hankinta ja seuranta opetushenkilöstön lyhytkestoinen täydennyskoulutus maahanmuuttajien kotouttaminen ja työllistäminen, pakolaisten kuntiin osoittaminen Hämeen ELY-keskus hoitaa kalatalouteen liittyvät asiat myös Pirkanmaalla. Uudenmaan ELY-keskus hoitaa kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen tehtävät sekä oppilaitosrakentamiseen liittyvät asiat Hämeen ELY-keskuksen alueella. Nuori puuseppä verstaassaan vanhassa harmaakivinavetassa. ELY-keskus tukee yritysten perustamista, kasvua ja kehittymistä tarjoamalla erilaisia asiantuntija- ja rahoituspalveluja. Kuva Turo Juhantalo. 7

8 työllisyyden hoitoa. ELY-keskus vastaa yhdessä alueen työ- ja elinkeinotoimistojen eli TE-toimistojen kanssa työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen suunnittelusta ja hankinnasta. TE-toimistot toimivat ELY-keskuksen ohjauksessa. ELY-keskus tukee paikallista työllisyyttä ja parantaa työttömien työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksia myöntämällä työllisyysperusteisia avustuksia. Elinvoimaa maaseudulle Hämäläinen maaseutu halutaan säilyttää elinvoimaisena ja vetovoimaisena tuotanto- ja asuinympäristönä. Kuva Tekes 8 Kehittämispalveluja yrityksille Yritykset voivat hyödyntää Hämeen ELY-keskuksen palveluja ja rahoitusmahdollisuuksia kehittäessään ja kasvattaessaan toimintaansa. Liiketoiminnan kehittämiskohteita ovat kansainvälistyminen liiketoiminnan tuottavuus johtaminen teknologia ja innovaatiot henkilöstön ammattitaito uusien työntekijöiden kouluttaminen. Hämeen ELY-keskuksen teknologiaasiantuntijat neuvovat alueen yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita käynnistämään kansallisia ja kansainvälisiä tutkimus- ja tuotekehityshankkeita. He tuovat Tekesin rahoitus- ja asiantuntijapalvelut sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen verkostot lähelle asiakasta. Innovaatioasiantuntija neuvoo yrityksiä ja yksityishenkilöitä arvioimaan keksinnön uutuutta ja sen teknisiä ja kaupallisia mahdollisuuksia. Työtä työllisyyden parantamiseksi Hämeen ELY-keskus suunnittelee, kehittää ja koordinoi työvoimapalveluja ja Hämeen ELY-keskus edistää maa- ja puutarhataloutta sekä niihin liittyvien elinkeinojen ja muiden maaseudulla toimivien yritysten kilpailukykyä. Maatilat ja muut maaseutuyritykset saavat tukea investointeihin ja toimintansa kehittämiseen. Rahoitusta saavat myös hankkeet, joilla parannetaan elinkeinojen toimintamahdollisuuksia, kannustetaan yritysten perustamista ja kehitetään jo toimivia yrityksiä. ELY-keskus ohjaa maataloustuotantoa erilaisten kiintiöiden avulla, hallinnoi viljelijätukien hakemista ja maksatusta sekä valvoo niiden käyttöä. Se hoitaa luonnonmukaiseen tuotantoon, kasvinterveyteen ja elintarviketurvallisuuteen, kuten elintarvikkeiden puhtauteen ja jäljitettävyyteen liittyviä tarkastustehtäviä. Hämeen maaseudun kehittämisstrategia nojautuu elinkeinojen monipuoliseen kehittämiseen, maaseudun

9 väestömäärän säilyttämiseen ja lisäämiseen sekä viihtyisän asuinympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen. Elinkeinojen kehittämis- ja koulutushankkeissa painopisteinä ovat maa- ja metsätalouteen, bioenergiaan, puualaan, matkailuun, monipuoliseen palveluyrittämiseen, teollisuuden alihankintaan ja elintarvikejalostukseen liittyvät hankkeet. Yleishyödylliset hankkeet painottuvat kylien monipuoliseen kehittämiseen, yhteisöllisyyden vahvistamiseen ja viihtyvyyden parantamiseen. Rahoitusta maaseutuhankkeisiin ja yritystukiin voi saada suoraan ELY-keskuksesta tai paikalliselta toimintaryhmältä. ELY-keskuksen tehtäviin kuuluu muun muassa peltoalavalvonta. Peltojen pinta-alamittauksissa käytetään hyväksi gps-laitteita, koska valvonta vaatii tarkkuutta. Kuva Pirjo Orava. Kotimaista kalataloutta kehitetään elinvoimaiseksi toimialaksi. Hämeen ELYkeskus valvoo kalatalouden etua ja ohjaa kalavesien hoitoa Hämeen lisäksi myös Pirkanmaalla. Hämeen ELYkeskus edistää vapaa-ajan kalastusta. Se myös tukee uusiutuvien luonnonvarojen kestävälle käytölle perustuvaa yritystoimintaa. Hämeen ELY-keskus edistää kala- ja rapuvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa. Se säätelee kalastusta sekä rahoittaa ja ohjaa kalastusalueiden toimintaa tavoitteena vesialueiden suurin pysyvä tuottavuus. Kalavesiä muuttavissa hankkeissa ELY-keskus valvoo kalatalouden etua ja kalatalousvelvoitteiden toimeenpanoa. Lisäksi ELY-keskus rahoittaa kalatalousyritysten investointeja, vapaa-ajankalastuksen kehittämishankkeita ja kalavesien kunnostusta. 9

10 Koulutuksen, kulttuurin ja luovan talouden asialla Hämeen ELY-keskus seuraa koulutuksen kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa ja ennakoi erityisesti aikuisväestön osaamis- ja koulutustarpeita. Hämeen ELY-keskus vastaa alueellaan elinikäiseen ohjaukseen liittyvien palveluiden koordinoinnista ja saatavuudesta. Se järjestää yhdessä Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa täydennyskoulutusta ohjaushenkilöstölle sekä ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen opetushenkilöstölle. Hämeen ELY-keskus on asettanut opinto-ohjauksen yhteistyöryhmän sekä ammatillisen ja aikuiskoulutuksen yhteistyöryhmän alueellisen yhteistyön kehittämiseksi. Niistä löytyy lisätietoa osaamisen ja kulttuurin sivuilta verkkopalvelustamme hame. ELY-keskuksen tehtävänä on myös vahvistaa kulttuurialojen ja luovien alojen toimijoiden työllisyyttä ja toimintaedellytyksiä sekä kulttuuripalveluiden tuotantoedellytyksiä osana alueen elinvoimaisuuden, elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin kehittämistä. Yritys-Suomi Erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattu Yritys-Suomi-verkkopalvelu kertoo, millaista apua yritys tai yrittäjä voi saada yrityksen perustamiseen, kasvattamiseen ja kehittämiseen. Yritys-Suomineuvontapuhelimesta saa tietoa yrityksen perustamisesta sekä tilanteeseen sopivista julkisista yrityspalveluista. Yritys-Suomi-verkkopalvelu Työlinja Työlinja palvelee sekä työnhakija- että työnantaja-asiakkaita. Työlinja-puhelinpalvelu henkilöasiakkaille , ma pe klo 8 18, tyolinja@ te-toimisto.fi Työlinja-puhelinpalvelu yritys-, yhteisö- ja työnantaja-asiakkaille , ma pe klo 8 18 tyolinja@te-toimisto.fi Yritys-Suomi-puhelinpalvelu alkaville yrittäjille , ma pe klo

11 ELY-keskus tukee perinnemaisemien vaalimista. Yleisimpiä ja tyypillisimpiä hämäläisiä perinnemaisemia ovat katajakedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Lampaat ovat oivallisia perinnemaisemien hoitajia. Kuva Ari Lindqvist. 11

12 12 Hämeen ELY-keskuksen alue on vanhaa teollisuusseutua, jossa on edelleenkin elinvoimaista teollisuustuotantoa. Hämeen ELY-keskus valvoo, että teollisuuslaitokset noudattavat ympäristöluvissa määriteltyjä ehtoja. Kuva Teija Ahola.

13 Hyvinvointia kestävästi ELY-keskus kehittää tasapainoista alue- ja yhdyskuntarakennetta. Sen vastuulla on hyvän ympäristön ja kestävän kehityksen edistäminen sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen. Tehtävät ja palvelut Y-vastuualueella alueidenkäytön ja rakentamisen ohjaus kulttuuriympäristön vaaliminen luonnon monimuotoisuuden suojelu ympäristönsuojelu ja ympäristövaikutusten arviointi ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttaminen vesivarojen käyttö ja hoito. Kestäviä rakenteita, laadukasta rakentamista Kestävä yhdyskuntarakenne ja hyvä elinympäristö vaikuttavat voimakkaasti asukkaiden hyvinvointiin, elinkeinoelämän toimintaan ja alueiden kilpailukykyyn. ELY-keskus osallistuu maakuntakaavojen laadinnan ohjaukseen. Se ohjaa ja valvoo kuntien yleis- ja asemakaavoitusta ja päättää eräistä rakentamisen poikkeamisluvista. Alueiden käytön ohjauksessa korostuvat erityisesti yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys sekä rakentamisen laatu. ELY-keskus edistää arvokkaiden hämäläisten kulttuuriympäristöjen ja rakennusperintökohteiden säilymistä. Se tekee arvokkaiden rakennusten ja muiden kohteiden suojelupäätökset. ELY-keskukselta voi hakea avustuksia kulttuurihistoriallisten kohteiden kunnostuksiin. Monimuotoinen luonto elämän ehto Hämeen ELY-keskus kehittää luonnonsuojelualueverkkoa ja huolehtii eliölajien suojelusta. ELY-keskus suunnittelee Natura alueiden hoitoa ja käyttöä ja toteuttaa vapaaehtoista METSO-ohjelmaa. ELY-keskus edistää maisemansuojelua ja turvaa luontoarvoja maankäytön suunnittelussa. Vähemmän päästöjä, kestävämpiä kulutusratkaisuja Hämeen ELY-keskus ehkäisee ja vähentää ihmisen toiminnasta aiheutuvia ympäristöhaittoja ja edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä. Se valvoo ympäristökuormitusta aiheuttavia toimintoja ja antaa niistä lausuntoja. ELYkeskus osallistuu ympäristövahinkojen torjuntaan ja vahinkojen selvitystöihin antamalla asiantuntija-apua ja tarvittaessa viranomaismääräyksiä. ELYkeskus päättää pilaantuneiden maiden kunnostusehdoista. Hämeen ELY-keskus valvoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) Hämeen alueen antamia ympäristö- ja vesilupapäätöksiä sekä valvoo myös yleistä etua ympäristö- ja vesiasioissa. Se ohjaa ja kehittää ympäristövaikutusten arviointia alueellaan ja toimii yhteysviranomaisena ympäristövaikutusten arviointimenettelyissä (YVA) sekä lausunnonantajana suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarvioinnissa (SOVA). ELY-keskus edistää arvokkaiden kulttuuriympäristöjen säilymistä kaavoituksen keinoin, suojelupäätöksin ja avustuksin. Kuva Pirjo Virtanen. 13

14 Puhdasta vettä ja hyväkuntoisia vesistöjä Hämeen ELY-keskus edistää vesienhoitosuunnitelmin pinta- ja pohjavesien hyvän tilan saavuttamista. Hämeen ELY-keskus neuvoo, ohjaa ja tukee vesistöjen kunnostuksen ja hoidon suunnittelua ja toteutusta. Kunnostuksiin se osallistuu yleensä yhteistyökumppanina. ELY-keskus valvoo ja antaa asiantuntija-apua ja lausuntoja vesirakentamista koskevissa asioissa. ELY-keskus edistää pohjavesivarojen kestävää käyttöä: se selvittää pohjavesimuodostumien rakennetta ja määrittelee luotettavaan tietoon perustuen pohjavesialueiden rajaukset sekä osallistuu pohjaveden hankintaa ja suojelua koskeviin selvityksiin. ELY-keskus edistää vedenhankintaa ja -jakelua, viemäröintiä ja jätevesien käsittelyä antamalla asiantuntijaohjausta ja osallistumalla vesihuollon suunnitteluun yhteistyössä maakuntien liittojen, kuntien ja vesihuoltolaitosten kanssa. Se edistää vesihuoltoa myös myöntämällä avustuksia ja teettämällä valtion vesihuoltotöitä. ELY-keskus edistää tulvasuojelua ja patoturvallisuutta ELY-keskus kehittää vesistöjen säännöstelyjä, jotta vedenkorkeudet ja virtaamat vastaisivat tulevaisuudessa paremmin vesistön käytölle ja ympäristön tilalle asetettuja tavoitteita. Säännöstelyissä varaudutaan myös tulva- ja kuivuusriskeihin vesistöalueilla. Hämeen ELY-keskus vähentää tulvariskejä muun muassa ohjaamalla kuntien maankäyttöä ja määrittelemällä turvariskialueet. Akuuteissa tulvatilanteissa se toimii asiantuntijana ja tiedottajana. Hämeen ELY-keskus huolehtii patoturvallisuuden viranomaistehtävistä oman toimialueensa lisäksi Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Uudenmaan, Keski-Suomen ja Kaakkois- Suomen ELY-keskusten alueilla. Se toimii myös vesistöpatojen valtakunnallisena asiantuntijana patoturvallisuusasioissa. Ympäristötietoa kaikkien käyttöön Hämeen ELY-keskus seuraa ympäristön tilaa ja ympäristössä tapahtuvia muutoksia Kanta- ja Päijät-Hämeen alueilla. Ympäristön seurantatiedon ja päästötietojen pohjalta ELY-keskus tuottaa ja julkaisee tietoa alueensa ympäristön tilasta. Seurannan avulla pystytään ennakoimaan tulevia muutoksia ja tuottamaan tietoa päätöksenteon avuksi. Ympäristöasioista saa lisää tietoa valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelusta jossa Hämeen ELY-keskuksella on omat alueelliset sivunsa. 14

15 Myllykylänkosken pato Kärkölässä. ELY-keskus huolehtii yhdessä padonomistajien kanssa siitä, että vesirakenteet ovat turvallisia ja toimivat kaikissa tilanteissa. Kuva Eija Isomäki. 15

16 Hämeen ELY-keskus toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä ELY-keskuksen päätoimipaikka, Lahti Hämeen ELY-keskus Puhelin ELY-keskuksen henkilöstön sähköpostiosoitteet ovat muotoa Päätoimipaikka Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Käyntiosoite: Kirkkokatu 12, Lahti (Lahden virastotalo) Postiosoite: PL 29, Lahti Hämeenlinnan toimipaikka Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Käyntiosoite: Birger Jaarlin katu 15 (yhteinen sisäänkäynti Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa) Postiosoite: PL 131, Hämeenlinna TE-toimistot Forssan työ- ja elinkeinotoimisto Kartanonkatu 10, Forssa Puh , Heinolan työ- ja elinkeinotoimisto Rauhankatu 3 a, PL 35, Heinola Puh , Päijät-Hämeen työ- ja elinkeinotoimisto Kirkkokatu 12, PL 84, Lahti Puh ja Hämeenlinnan seudun työ- ja elinkeinotoimisto Raatihuoneenkatu 11, PL Hämeenlinna Puh ja Riihimäen työ- ja elinkeinotoimisto Temppelikatu 2, PL 61, Riihimäki Puh ja ELY-keskuksen toimipaikka, Hämeenlinna Hämeen ELY-keskus on yksi viidestätoista ELY-keskuksesta Julkaisija: xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Taitto: Kopijyvä Oy Kartta: Maanmittauslaitos, lupa 7/MML/11 Painotalo: Kopijyvä Oy Päivämäärä:

Varsinais-Suomen ELY-keskus mukana arjessa

Varsinais-Suomen ELY-keskus mukana arjessa Varsinais-Suomen ELY-keskus mukana arjessa Yhteistyötä asiakkaiden ja alueen hyväksi Osaavalla työvoimalla menestykseen Houkuttelevalla toimintaympäristöllä uusia asukkaita ja yrityksiä Kehittyvällä ruokaketjulla

Lisätiedot

ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset edistävät ät alueellista lli kehittämistä i tä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi 18.5.2016 Toiminta-ajatus Varsinais-Suomen ELY-keskus tukee ja kehittää alueensa asukkaiden, yritysten,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hyvinvointia, kilpailukykyä, kestävää kehitystä

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hyvinvointia, kilpailukykyä, kestävää kehitystä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hyvinvointia, kilpailukykyä, kestävää kehitystä 1 2 Kirjastoauto tuo kirjaston lähelle. ELY-keskus kehittää kirjastojen palveluja ja rahoittaa kirjastorakentamista.

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esittely 21.10.2010 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 12.12.2010 1 Pohjois-Pohjanmaan ELYn toiminta-alue Päätoiminta-alue

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ja ympäristökeskus. kilpailukykyä, kestävää kehitystä. Hyvinvointia, kilpailukykyä, kestävää kehitystä

Elinkeino-, liikenne- ja ja ympäristökeskus. kilpailukykyä, kestävää kehitystä. Hyvinvointia, kilpailukykyä, kestävää kehitystä Elinkeino-, liikenne- ja ja ympäristökeskus Hyvinvointia, ympäristökeskus kilpailukykyä, kestävää kehitystä Hyvinvointia, kilpailukykyä, kestävää kehitystä 1 2 Kirjastoauto tuo kirjaston lähelle. ELY-keskus

Lisätiedot

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 22.2.2016 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus edistää Yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria Liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.4.2010 Markku Gardin Laajempi aluejako 9 toimialuetta Toimialueet Lappi Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Lapin ELY-keskus - asiantuntevaa palvelua ja aluekehittämistä

Lapin ELY-keskus - asiantuntevaa palvelua ja aluekehittämistä Lapin ELY-keskus - asiantuntevaa palvelua ja aluekehittämistä 8.7.2013 Sisältö Visio ja arvot Ohjaus Organisaatio ja henkilöstö Tehtävät ja palvelut Strategia Rahoitus 2 Visio ELY-keskus vuonna 2015 Asiakas-

Lisätiedot

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lokakuu 2016 PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA KÄSITYKSEEN TILANTEESTA LOKAKUUSSA 2016 Valtion aluehallinnon tehtävien siirtoja

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi

Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi Lisätietoja: Kimmo Puolitaival, ylijohtaja Timo Metsä-Tokila, strategia- ja asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010 Kuudesta aluehallinnon virastosta kaksi uutta Ympäristölupavirasto

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

METSO Pohjois-Pohjanmaalla ja tapaus Kraaseli. Eero Melantie Luonnonsuojeluyksikön päällikkö

METSO Pohjois-Pohjanmaalla ja tapaus Kraaseli. Eero Melantie Luonnonsuojeluyksikön päällikkö METSO Pohjois-Pohjanmaalla ja tapaus Kraaseli Eero Melantie Luonnonsuojeluyksikön päällikkö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 1.6.2012 1 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia

ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia Sisältö: Erilaisia ELY-keskuksia Alue- ja liikennehallinto uudistuvat Liikenne Satakunnassa tärkeä kokonaisuus Miten tavoitat liikenteestä vastaavat Pekka Jokela

Lisätiedot

Valtion tehtävät osana uudistusta

Valtion tehtävät osana uudistusta Valtion tehtävät osana uudistusta Kohti Meijän Maakuntaa- Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa 13.10.2016 Ylijohtaja Ari Niiranen Pohjois-Karjalan ELY-keskus PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari

Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari Pasi Patrikainen Kunnossapitopäällikkö POS ELY Pasi Patrikainen POS ELY/ L-vastuualue 5.10.2010 1 Sisältö Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Kainuu - rikas luonnostaan

Kainuu - rikas luonnostaan Luonto, ihminen ja työ seminaari 4.6.2013 Kainuu - rikas luonnostaan Luonnonvarojen käytön periaatteet: 1. Varovaisuusperiaate 2. Elinkaariajattelu 3. Ennaltaehkäisyperiaate 4. Läheisyysperiaate 5. Aiheuttamisperiaate

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

HÄMEEN ELY-KESKUKSEN. Paketti -projektin johtoryhmä

HÄMEEN ELY-KESKUKSEN. Paketti -projektin johtoryhmä HÄMEEN ELY-KESKUKSEN ESITTELY Paketti -projektin johtoryhmä Pekka Savolainen Ylijohtaja Pekka Savolainen 1 ALKU-hankkeen lopputulema Perustettiin uudet viranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Energia-asiat TE-keskusten ja ELYkeskusten. Marja-Riitta Pihlman TEM/KOY

Energia-asiat TE-keskusten ja ELYkeskusten. Marja-Riitta Pihlman TEM/KOY Energia-asiat TE-keskusten ja ELYkeskusten organisaatiossa Marja-Riitta Pihlman TEM/KOY STRATEGIAT, ENNAKOINTI JA PALVELUVERKOSTON OHJAUS ASIAKKUUDET EU- JA KANSALLISEN RAHOITUKSEN MAKSATUS- JA TARKASTUSYKSIKKÖ

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Hyvät vesihuoltopalvelut

Hyvät vesihuoltopalvelut Lounais-Suomen vesihuollon kehittämisohjelma 2014 2020 Hyvät vesihuoltopalvelut VISIO 2020 Asukkaat ja elinkeinojen harjoittajat ovat tyytyväisiä vesihuoltopalveluihin Lounais-Suomessa Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli ympäristö- ja rakentamishankkeissa

ELY-keskuksen rooli ympäristö- ja rakentamishankkeissa ELY-keskuksen rooli ympäristö- ja rakentamishankkeissa Etelä-Savon kalastusaluepäivä Ylijohtaja Pekka Häkkinen 3.12.2015 Kaksi lakia yhteinen tavoite? Kalastuslain tarkoituksena on parhaaseen käytettävissä

Lisätiedot

VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA

VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA Insinööri Esa Houni Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esitelmän sisältö Vesihuoltotehtävät ELY-keskuksessa Katsaus alueelliseen vedenhankintaan

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme

Lisätiedot

Metsästä energiaa yrittämällä

Metsästä energiaa yrittämällä Metsästä energiaa yrittämällä Energia-alan asiantuntijaseminaari Pohtossa 1.4.2009 Asiantuntija, TE-keskus Sivu 1 2.4.2009 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) TE-keskukset ovat työ-

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva

Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset. Merja Vikman-Kanerva Alueidenkäytön, ympäristön ja liikenteen palvelukuvaukset Merja Vikman-Kanerva 24.4.2017 (*) Vaikuttavuuden taso +++ erittäin merkittävä ++ merkittävä + lievä tai vähäinen merkitys Henkilöstö ja vaikuttavuus

Lisätiedot

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yritys-Suomi nousuun Innoforum 10.11.2015 Tampere Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yleistä 2 Ratkaisujen Suomi 1. Kestävä kasvu ja julkinen talous 2. Työllisyys ja kilpailukyky 3. Osaaminen ja koulutus

Lisätiedot

MAAKUNTAITSEHALLINTOON VALMISTAUTUMINEN TEHDÄÄN YHDESSÄ 7.4.2016. Maakuntapalvelut. Ylijohtaja Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus

MAAKUNTAITSEHALLINTOON VALMISTAUTUMINEN TEHDÄÄN YHDESSÄ 7.4.2016. Maakuntapalvelut. Ylijohtaja Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus MAAKUNTAITSEHALLINTOON VALMISTAUTUMINEN TEHDÄÄN YHDESSÄ 7.4.2016 Maakuntapalvelut Ylijohtaja Leena Gunnar Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kunta - maakunta -valtio tulevaisuuden työnjako kunnat ovat paikallisen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimet rakennemuutosalueilla

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimet rakennemuutosalueilla Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimet rakennemuutosalueilla Yleisö- ja keskustelutilaisuus Lentosotakoulun lakkauttamisesta Kauhava 20.2.2013 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Strategiayksikkö Pekka Rinta-Jouppi

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus

Järvitaimenseminaari. Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito. Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus Järvitaimenseminaari Kalastuslain uudistus ja taimenkantojen hoito Matti Sipponen Keski-Suomen TE-keskus MMM:n strategiaperusta Uusiutuvien luonnovarojen käyttö on kestävää ja tuottaa lisäarvoa. Luonnonvaroja

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen

Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Tilannekatsaus Huhti-toukokuu 2016 Jyrki Pitkänen KASELY Maaseutupalvelut Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 2014-2020

Lisätiedot

ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen

ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen ELY-palvelut Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Ylijohtaja Pekka Häkkinen Maatilojen kannattavuus jo neljättä vuotta alamäessä LUONNOS 2 Kannattavuus nousuun Hallitusohjelman eväät Maakuntaohjelman linjaukset

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

Nykyisen ympäristöohjelman toteutumisen arviointi. Lounais-Suomen ympäristöohjelma seminaari 10.4.2013 Nina Myllykoski, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Nykyisen ympäristöohjelman toteutumisen arviointi. Lounais-Suomen ympäristöohjelma seminaari 10.4.2013 Nina Myllykoski, Varsinais-Suomen ELY-keskus Nykyisen ympäristöohjelman toteutumisen arviointi Lounais-Suomen ympäristöohjelma seminaari 10.4.2013 Nina Myllykoski, Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöohjelman 2010 2013 toteutuminen Alueiden käyttö

Lisätiedot

Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla

Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla Hämeen ELY-keskus tiedottaa LOKAKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 23.11.2010 klo 9.00 Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen IVALOJOEN TULVARYHMÄ Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

MMM:n hallinnonalan energiapäivä

MMM:n hallinnonalan energiapäivä MMM:n hallinnonalan energiapäivä Energia-asioiden sijoittuminen TEK-/ELY-organisaatioon ja yhteistyö metsäkeskusten kanssa 5.6.2009 Osastopäällikkö Heimo Hanhilahti MMM Energia-asioiden hoito TE-keskuksissa

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen VYYHTI-hankkeen seminaari 19.11.2014 Lappajärvi Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Vesitalousstrategian (2011) päämäärät Valuma-alueilla

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Jaana Tuhkalainen, EU-koordinaattori Eija Pihlaja, yritysrahoituspäällikkö Merja Hilpinen, EU-koordinaattori Anu Isoahde, EU-koordinaattori Pohjois-Savon ELY-keskus 16.4.2010 1

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1.9.2011 Yli Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 6.9.2011 1 Yli (oto) Matti Räinä Strategiayksikkö Yksikön

Lisätiedot

Uudenmaan ELY:ssä nyt

Uudenmaan ELY:ssä nyt Uudenmaan ELY:ssä nyt Maakuntakirjastopalaveri, Hämeenlinna 25.3.2011 Kristiina Kontiainen Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 31.3.2011 1 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin yhdistämällä TE-keskuksen,

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä alueellamme

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä alueellamme Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä alueellamme 2010-20112011 Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ETOK Osaaminen ja kulttuuri Paula Lohikoski 19.1.2012 1 OKM:n

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

SeutuYp tukihanke 2009-2013. Seudulliset yrityspalvelut arviointi- ja kehittämiskeskustelu

SeutuYp tukihanke 2009-2013. Seudulliset yrityspalvelut arviointi- ja kehittämiskeskustelu SeutuYp tukihanke 2009-2013 Seudulliset yrityspalvelut arviointi- ja kehittämiskeskustelu Seudullisen yrityspalvelun toimintamallin kehittäminen OHJAAVAT LINJAUKSET TE toimistouudistus Yritys Suomen kehittäminen

Lisätiedot

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY

Uuden Valtion lupa- ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät. Johtaja Kari Lehtinen Keski-Suomen ELY Uuden Valtion lupa ja valvontaviraston ja maakuntien ympäristötehtävät Johtaja Kari Lehtinen KeskiSuomen ELY 1 1.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupa ja valvontaviraston tehtävät Opetus ja kulttuuritoimi Sosiaali

Lisätiedot

Järjestämissuunnitelma KS 2020 MAKU-tehtävät

Järjestämissuunnitelma KS 2020 MAKU-tehtävät Järjestämissuunnitelma KS 2020 MAKU-tehtävät Keski-Suomen maakuntahallitus työseminaari 01.02.2018 Sisältö Keski-Suomen ELY-keskus ja TE-toimisto Kasvupalvelut (17.1 ja 17.2) Tehtävät ja palvelut Allianssimalli

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus

Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus Elinkeino- ja työvoimapalvelut Petri Keränen johtaja 13.10.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä.

Lisätiedot

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija

ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä

Lisätiedot

Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA

Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA Maarit Alikoski 15.9.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 15.92015 Kuva: Pasi Tarvainen 2015 Rovaniemen maaseudun kehittämisohjelma 2013-2020 Laaja yhteys

Lisätiedot

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2000-2010

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2000-2010 Hämeen ELY-keskus tiedottaa MAALISKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 27.4.2010 klo 9.00 HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

ELYt ja alueellinen ennakointi

ELYt ja alueellinen ennakointi ELYt ja alueellinen ennakointi Naantali 7.6.2010 Jukka Peltokoski 7.6.2010 1 Ylijohtaja ELY- keskusten ennakointityön organisointi Huhtikuu 2010 Johtoryhmä Ennakoinnin organisointi ELYissä huhtikuu 2010

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet

EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet EMKR Suomen toimintaohjelma; ammattikalastuksen tukilinjaukset ja kehittämisen painopisteet Viking Amorella: tiedostus- ja koulutusristeily 3.2. 2016 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho VARELY/ Kalatalouspalvelut

Lisätiedot

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ

HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Neuvottelutulos 5.4.2016 HALLITUKSEN LINJAUS MAAKUNNILLE SIIRRETTÄVISTÄ TEHTÄVISTÄ Hallitus on sopinut perustuslaissa 121 :n 4 momentissa tarkoitetuille itsehallintoalueille -maakunnille - osoitettavista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muuta ajankohtaista

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muuta ajankohtaista Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muuta ajankohtaista Neuvottelukunnan kokous 13.3.2012 Ari Niiranen ELY-keskuksen strategiset painotukset Pohjois-Karjalassa 2012-2015 Kansainvälisesti

Lisätiedot

Keski-Suomen TE-toimisto

Keski-Suomen TE-toimisto Keski-Suomen TE-toimisto Administrative structure Ministry of Employment and the Economy (TEM) Centre for Economic Development, Transport and the Environment (ELY Centre) 15 Employment and Economic Development

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 Jarmo Palm Työ- ja elinkeinotoimistot uudistuvat Uusituksen tavoitteena on työnvälityksen tehostaminen, yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016

Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016 Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016 Ympäristövastuut Äänekoskella Perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta sekä ympäristöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on

Lisätiedot