Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2000-2010"

Transkriptio

1 Hämeen ELY-keskus tiedottaa MAALISKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa klo 9.00 HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on enemmän (7,9 %) kuin vuosi sitten. Koko maassa työttömien määrä kasvoi 9,5 %. Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä vähentyi Hämeen työ- ja elinkeinotoimistoissa 875:lla (-3,9 %). Uusia avoimia työpaikkoja Hämeen TE-toimistoihin ilmoitettiin maaliskuun aikana 3 359, mikä on 394 vähemmän (-10,5 %) kuin vuotta aiemmin. Työ- ja elinkeinohallinnon tilastoinnin mukainen työttömyysaste oli Hämeen ELY-keskuksen alueella maaliskuussa 12,3 % kasvaen vuoden takaisesta 1,2 prosenttiyksikköä, koko maassa 10,4 % (+0,9 %). Hämeen työ- ja elinkeinotoimistoissa työttömyysasteet olivat maaliskuun lopussa seuraavat: Riihimäen TE-toimisto 9,6 %, Hämeenlinnan seudun TE-toimisto 10,0 %, Forssan TE-toimisto 12,6 %, Heinolan TE-toimisto 12,9 % ja Päijät-Hämeen TE-toimisto 13,4 %. Työttömyysaste kasvoi viime vuodesta kaikissa TE-toimistoissa Heinolan TE-toimistoa lukuun ottamatta. Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina Nuoria työttömiä työnhakijoita 252 edelliskuukautta vähemmän Hämeen TE-toimistojen maaliskuun lopun työttömästä työnhakijasta oli naisia (40 %) ja miehiä (60 %). Työttömien kokonaismäärä kasvoi viime vuodesta henkilöllä (7,9 %). Työttömyyden kasvusta oli naisia 40 % ja miehiä 60 %. Edellisen vuoden maaliskuun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä väheni Heinolan TE-toimistossa 2,7 %, muissa kasvoi: Forssan TEtoimistossa 0,5 %, Riihimäen TE-toimistossa 8,6 %, Hämeenlinnan seudun TE-toimistossa 9,4 % ja Päijät-Hämeen TE-toimistossa 10,5 %. Hämeen TE-toimistojen työttömistä työnhakijoista oli maaliskuun lopussa henkilökohtaisesti lomautettuja eli 665 vähemmän (20,5 %) kuin vuosi sitten. Lomautettujen määrä väheni viime vuodesta kaikissa TE-toimistoissa. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 356, mikä on 64 vuoden takaista enemmän. Hämeen ELY-keskus, Rauhankatu 10, LAHTI, Hämeenlinnan palvelupiste, Raatihuoneenkatu 11, HÄMEENLINNA

2 Hämeen ELY-keskus tiedottaa MAALISKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa klo 9.00 Pääammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys lisääntyi edellisestä vuodesta kaikissa ammattiryhmissä, eniten tieteellisessä, taiteellisessa ja teknisessä työssä (21,8 %) ja teollisessa työssä (18,5 %). Maaliskuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 552, mikä on 276 enemmän (12,1 %) kuin vuotta aiemmin, mutta 252 vähemmän (-9 %) kuin edellisenä kuukautena. Alle 20-vuotiaita oli työttömänä 565. Yli 50-vuotiaita oli maaliskuun lopussa työttömänä 7 314, mikä on 642 enemmän (9,6 %) kuin vuosi sitten. Ikäryhmittäiset työttömien määrät eivät sisällä lomautettuja. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä on vuositasolla kasvussa. Hämeen TE-toimistoissa oli maaliskuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä ollutta, mikä on enemmän (28,9 %) kuin vuotta aiemmin. Työttömyyden kehitys Kanta- ja Päijät-Hämeen kunnissa Kanta-Hämeen maakunnan kunnissa oli maaliskuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on 562 enemmän (7 %) kuin vuosi sitten. Maakunnan työttömyysaste oli 10,4 % eli 0,5 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Forssassa (15,0 %), Humppilassa (11,7 %) ja Ypäjällä (11,2 %) ja matalimmat Lopella (7,2 %), Hausjärvellä (8,2 %) ja Hattulassa (8,2 %). Humppilassa, Lopella ja Forssassa työttömien määrä laski viime vuodesta ja muissa Kanta-Hämeen kunnissa nousi, suhteellisesti eniten Hausjärvellä (14 %), Hämeenlinnassa (12 %) ja Riihimäellä (10 %). Päijät-Hämeen maakunnan kunnissa oli maaliskuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on enemmän (9 %) kuin vuosi sitten. Maakunnan työttömyysaste oli 13,3 %, mikä on prosenttiyksikön verran vuoden takaista enemmän. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Lahdessa (15,1 %) ja Heinolassa (13,5 %) ja matalimmat Hämeenkoskella (8,2 %) ja Artjärvellä (9,1 %). Hartolassa, Hämeenkoskella, Sysmässä ja Asikkalassa työttömien määrä laski viime vuodesta ja muissa Päijät- Hämeen kunnissa nousi, suhteellisesti eniten Artjärvellä (43 %) ja Orimattilassa (23 %). Toimialakohtaisessa työpaikkakehityksessä vaihtelua Hämeen TE-toimistoissa oli maaliskuun lopussa avoimena työpaikkaa, mikä on 7 prosenttiyksikköä vuoden takaista ja 4 prosenttiyksikköä edellistä kuukautta vähemmän. Terveydenhuolto- ja sosiaalialalla, palvelutyössä, kaupallisessa työssä ja rakennus- ja kaivosalalla avoimet työpaikat lisääntyivät edelliseen kuukauteen ja vuoteen verrattuna, muilla toimialoilla laski (liite 4). Maaliskuun lopussa työ- ja elinkeinohallinnon toimenpiteillä työllistettynä oli henkilöä. Viime vuodesta työllistäminen väheni yksityiselle sektorille 14 % ja lisääntyi kuntiin 1 % ja valtiolle 4 %. Työmarkkinatuen työharjoittelussa / työelämävalmennuksessa oli 799 henkilöä, mikä on 9 prosenttiyksikköä edellistä kuukautta ja 54 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän. Työvoimakoulutuksessa oli maaliskuun lopussa henkilöä, mikä on 25 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän. Liitteet: Lisätietoja: Liite 1: Työllisyystilanne maaliskuun lopussa ja toiminta maaliskuun aikana Liite 2a ja 2b: Työllisyyden muutokset työ- ja elinkeinotoimistojen alueilla Liite 3: Työttömät työnhakijat ja avoimet paikat ammattiryhmittäin Liite 4: Kuntien työllisyystilanne: Kanta-Häme ja Päijät-Häme Erikoissuunnittelija Toni Saravirta puh ja Hämeen työ- ja elinkeinotoimistot Forssa: johtaja Martti Mustonen puh Heinola: johtaja Riitta Oikarinen puh Hämeenlinnan seutu: johtaja Harri Jokinen puh Päijät-Häme: johtaja Juha Kouvo puh Riihimäki: johtaja Pekka Voutilainen puh Työllisyyskatsaukset: Ajankohtaista/Julkaisut -kohdassa. Huhtikuun työllisyyskatsaus julkaistaan 25.5 Hämeen ELY-keskus, Rauhankatu 10, LAHTI, Hämeenlinnan palvelupiste, Raatihuoneenkatu 11, HÄMEENLINNA

3

4

5

6

7

Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla

Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla Hämeen ELY-keskus tiedottaa LOKAKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 23.11.2010 klo 9.00 Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2000-2010

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2000-2010 Hämeen ELY-keskus tiedottaa TOUKOKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.6.2010 klo 9.00 Hämeen työttömyyden kehitys vuoden 2005 tasolla Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue)

Lisätiedot

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Hämeen ELY-keskus tiedottaa SYYSKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 26.10.2010 klo 9.00 Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS KÄÄNTYI LASKUUN TAMMIKUUSSA

TYÖTTÖMYYS KÄÄNTYI LASKUUN TAMMIKUUSSA TYÖTTÖMYYS KÄÄNTYI LASKUUN TAMMIKUUSSA Julkaistavissa 23.02.2010 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Tammikuu 2010 Tilannekatsaus: www.ely-keskus.fi/hame Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskus tiedottaa

Hämeen ELY-keskus tiedottaa HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU HITAASTI Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 22 436 työtöntä

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015 Julkaisuvapaa 23.4.2015 kello 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avoimien työpaikkojen määrää Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2006-2011

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2006-2011 TYÖTTÖMYYDEN LASKU HIDASTUI HIEMAN JOULUKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa 19 286 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 014 vähemmän (-9,5 %) kuin vuosi

Lisätiedot

NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA

NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa 18 876 työtöntä työnhakijaa, mikä on 811 vähemmän

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN

HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa 17 174 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 073 vähemmän (-10,8

Lisätiedot

NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN

NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa 17 115 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 086 vähemmän (-10,9

Lisätiedot

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus:

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: Julkaistavissa 24.11.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYS KASVOI EDELLEEN LOKAKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen TE-keskuksen

Lisätiedot

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus:

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus: Julkaistavissa 20.10.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYDEN KASVU EI HIDASTUNUT SYYSKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Työttömyyden lasku Hämeessä jatkuu kuukausivaihtelun mukaisesti

Työttömyyden lasku Hämeessä jatkuu kuukausivaihtelun mukaisesti Työttömyyden lasku Hämeessä jatkuu kuukausivaihtelun mukaisesti Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa 19 687 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 912 vähemmän

Lisätiedot

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012 NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ KÄÄNTYI HÄMEESSÄ KASVUUN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 19 310 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 095 vähemmän (-5,4 %) kuin

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013 Julkaisuvapaa 21.1.2014 kello 9.00 Teollisten työpaikkojen suuri määrä vähenee jatkuvasti ja tämä näkyy joulukuun

Lisätiedot

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-

Lisätiedot

KAUSIVAIHTELU LISÄSI TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄÄ KESÄKUUSSA - VUOSITASOLLA TYÖTTÖMYYS LASKEE EDELLEEN

KAUSIVAIHTELU LISÄSI TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄÄ KESÄKUUSSA - VUOSITASOLLA TYÖTTÖMYYS LASKEE EDELLEEN KAUSIVAIHTELU LISÄSI TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄÄ KESÄKUUSSA - VUOSITASOLLA TYÖTTÖMYYS LASKEE EDELLEEN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa 18 781 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa 21.5.2013 kello 9.00 Hämeen työttömyys on 2 441 henkilöä vuoden takaista korkeammalla Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015 Julkaisuvapaa 22.9.2015 kello 9.00 Hämeessä elokuussa työttömänä työnhakijana yli 24 000 henkilöä Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Julkaisuvapaa 20.8.2013 kello 9.00 Lomautusmenettelyn muutos nostaa lomautettujen ja työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2013

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu Julkaisuvapaa 24.9. kello 9.00 Opiskelujen aloittaminen vähentää nuorten työttömien lukumäärää Elokuussa työttömyysluvut

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Julkaisuvapaa 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi lokakuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 Julkaisuvapaa 25.8.2015 kello 9.00 Koko Hämeessä työttömien osuus työvoimasta 15,0 %, Lahdessa jo 19,5 % Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 kello 9.00 Työttömyyden kasvu hidastui vuositasolla loppuvuotta kohden joulukuussa Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 Julkaisuvapaa 24.6.2015 kello 9.00 Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä laski viime vuodesta Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2014

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Julkaisuvapaa 20.1.2015 kello 9.00 Joulukuussa työttömyys paheni merkittävästi Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2014

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2014 Julkaisuvapaa 21.10.2014 kello 9.00 Syyskuussa työttömyys pysytteli elokuun tasolla, mutta työttömyys kasvoi viime

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, I/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, I/2013 Julkaisuvapaa 15.02.2013 Kysyntää sosiaali-, terveys- ja opetusalan osaajista Hämeen TE-toimistossa tammi-helmikuun

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.6.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, huhtikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu 2013 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu 2013 Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % = Alle 25-vuotiaiden kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyyden ylittävien osuus

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2016 Päivitetty 25.10.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017 30

Lisätiedot

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla 1 (8) Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys pysytteli kuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla Hyvä työllisyys jatkuu, vaikka kausivaihtelu pyrkii taas kohottamaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 400 '000 350 300 250 (1)

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat essä heinäkuussa 2013 Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat heinäkuun 2013 lopussa (, koko maa) Tilanne heinäkuun lopussa en ELY

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avoimia työpaikkoja Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Marraskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.12.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Huhtikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.5.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA

HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN TYÖLLISYYSTILANTEESTA HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS 31.3.2016 Sanna Paakkunainen / Hämeen ELY-keskus Häme 2015 ka. 25 203 (osuus 7,2 %) Häme 2014 ka. 23 796 2 Häme 2015 ka.

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2016 Päivitetty 20.09.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 toisella neljänneksellä 75,1 prosenttia, mikä oli puoli prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, joulukuu 2015 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.1.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Syyskuu 2018 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.10.2018 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1.

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.1. Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2014 Päivitetty 20.1.2015/SariTeimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa 2015 Päivitetty 21.07.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2015 Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, maaliskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.4.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, kesäkuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.7.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Toukokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.6.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Maaliskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 27.4.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa 2015 Päivitetty 24.11.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, syyskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, elokuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 11.10.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa 2015 Päivitetty 25.08.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia 600 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa joulukuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Työttömyys alentunut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Työllisyystilanteessa pientä paranemista Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa lokakuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista 3

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, II/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, II/2013 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan ammatillinen kohdentuminen parantunut Hämeen työ- ja elinkeinotoimistossa on touko-kesäkuun

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 26.07./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä, tammikuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 8.3.2016/Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Tammikuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 23.2.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot