Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla"

Transkriptio

1 Hämeen ELY-keskus tiedottaa LOKAKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa klo 9.00 Hämeen työttömyyden kehitys jatkuu viiden vuoden takaisella tasolla Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on vähemmän (-9,8 %) kuin vuosi sitten. Koko maassa työttömien määrä väheni vuoden takaisesta 9,9 %. Edellisestä kuukaudesta työttömien työnhakijoiden määrä Hämeen työ- ja elinkeinotoimistoissa pysyi lähes ennallaan. Uusia avoimia työpaikkoja Hämeen TE-toimistoihin ilmoitettiin lokakuun aikana 2 111, mikä on 788 enemmän (60 %) kuin vuotta aiemmin. Työ- ja elinkeinohallinnon tilastoinnin mukainen työttömyysaste oli Hämeen ELY-keskuksen alueella lokakuussa 11,1 % laskien vuoden takaisesta 0,8 prosenttiyksikköä; koko maassa 9,3 % (-0,8 %). Hämeen työ- ja elinkeinotoimistoissa työttömyysasteet olivat lokakuun lopussa seuraavat: Riihimäen TE-toimistossa 8,6 %, Hämeenlinnan seudun TE-toimistossa 8,9 %, Forssan TE-toimistossa 11,0 %, Päijät-Hämeen TE-toimistossa 11,8 % ja Heinolan TE-toimistossa 13,2 %. Työttömyysaste laski viime vuodesta kaikissa TE-toimistoissa. Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina Lomautettuja hieman edelliskuukautta enemmän Hämeen TE-toimistojen lokakuun lopun työttömästä työnhakijasta oli naisia (44 %) ja miehiä (56 %). Vuoden takaisesta naisten työttömyys laski 4 % ja miesten 14 %. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni viime vuodesta kaikissa TE-toimistoissa: Forssa (-14 %), Päijät-Häme (-12 %), Heinola (-10 %), Hämeenlinnan seutu (-7 %) ja Riihimäki (-2 %). Hämeen TE-toimistojen työttömistä työnhakijoista oli lokakuun lopussa henkilökohtaisesti lomautettuja 1 192, mikä on 80 (7 %) edellistä kuukautta enemmän ja (-57 %) viime vuotta vähemmän. Lomautettujen määrä väheni viime vuodesta kaikissa TE-toimistoissa, eniten Heinolan TE-toimistossa (-76 %). Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 262. Pääammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys laski eniten vuoden takaisesta rakennus- ja kaivosalalla (-11 %). Eniten työttömiä työnhakijoita oli teollisuudessa, joiden määrä laski vuoden takaisesta 113 henkilöllä (-2 %). Hämeen ELY-keskus, Rauhankatu 10, LAHTI, Hämeenlinnan palvelupiste, Raatihuoneenkatu 11, HÄMEENLINNA

2 Hämeen ELY-keskus tiedottaa LOKAKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa klo 9.00 Lokakuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 251, mikä on 14 % vähemmän kuin vuotta aiemmin ja saman verran kuin edellisenä kuukautena. Alle 20-vuotiaita oli työttömänä 592. Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 7 437, mikä on 324 enemmän (5 %) kuin vuosi sitten. Ikäryhmittäiset työttömien määrät eivät sisällä lomautettuja. Pitkäaikaistyöttömien määrän hidas kasvu jatkuu. Hämeen TE-toimistoissa oli lokakuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä ollutta, mikä on 33 enemmän kuin kuukausi sitten ja enemmän (35 %) vuoden takaiseen verrattuna. Työttömyyden kehitys Kanta- ja Päijät-Hämeen kunnissa Kanta-Hämeen maakunnan kunnissa oli lokakuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on 647 vähemmän (-8 %) kuin vuosi sitten. Maakunnan työttömyysaste oli 9,2 %, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä vuoden takaista vähemmän. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Forssassa (13,1 %) ja Humppilassa (10,0 %) ja matalimmat Lopella (6,3 %) ja Hattulassa (7,2 %). Viime vuodesta työttömien määrä laski eniten Humppilassa (-24 %). Päijät-Hämeen maakunnan kunnissa oli lokakuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on vähemmän (-11 %) kuin vuosi sitten. Maakunnan työttömyysaste oli 12,0 %, mikä on 1,5 prosenttiyksikköä vuoden takaista vähemmän. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Heinolassa (14,2 %) ja Lahdessa (13,7 %) ja matalimmat Artjärvellä (7,9 %) ja Hämeenkoskella (8,0 %). Viime vuodesta työttömien määrä laski eniten Kärkölässä (-28 %). Palkkatukityön suosio jatkuu Hämeen TE-toimistoissa oli lokakuun lopussa avoimena työpaikkaa, mikä on yli kaksi kertaa vuoden takaista enemmän. Viime vuodesta avointen työpaikkojen määrä moninkertaistui kuljetuksessa ja liikenteessä, palvelutyössä ja teollisuudessa. Työpaikat lisääntyivät kaikilla toimialoilla, määrällisesti eniten palvelutyössä (406). Lokakuun lopussa työ- ja elinkeinohallinnon toimenpiteillä työllistettynä oli henkilöä, joista oli palkkatyössä ja työmarkkinatuen työharjoittelussa / työelämävalmennuksessa. Yksityiselle sektorille työllistyi palkkaperusteisesti henkilöä, kuntiin 630 ja valtiolle 103 henkilöä. Vuoden alusta palkkaperusteinen työllistäminen on lisääntynyt 26 %. Liitteet Lisätietoja Liite 1: Työllisyystilanne lokakuun lopussa ja toiminta lokakuun aikana Liite 2a ja 2b: Työllisyyden muutokset työ- ja elinkeinotoimistojen alueilla Liite 3: Työttömät työnhakijat ja avoimet paikat ammattiryhmittäin Liite 4: Kuntien työllisyystilanne Kanta- ja Päijät-Hämeessä Liite 5: Palkkaperusteisin toimenpitein sijoitetut kuukauden lopussa vuosina Hämeen työ- ja elinkeinotoimistojen johtajat ja apulaisjohtajat Forssa: Martti Mustonen, ja Marja Pirkkalainen Heinola: Riitta Oikarinen, ja Esa Oikarainen, Hämeenlinnan seutu: Harri Jokinen, ja Marja-Leena Suominen, Päijät-Häme: Vesa Jouppila, ja Jaana Hokkanen, Riihimäki: Pekka Voutilainen, ja Timo Toivettula, sähköposti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi Tietopalvelu Suunnittelija Sari Teimola, sari.teimola@ely-keskus.fi Työllisyyskatsaukset: > Ajankohtaista > Julkaisut. Lokakuun työllisyyskatsaus Katsauksen laati erikoissuunnittelija Toni Saravirta. Hämeen ELY-keskus, Rauhankatu 10, LAHTI, Hämeenlinnan palvelupiste, Raatihuoneenkatu 11, HÄMEENLINNA

3

4

5

6

7

8

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle

Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Hämeen ELY-keskus tiedottaa SYYSKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 26.10.2010 klo 9.00 Työttömien määrä vakiintumassa viiden vuoden takaiselle tasolle Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2000-2010

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2000-2010 Hämeen ELY-keskus tiedottaa MAALISKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 27.4.2010 klo 9.00 HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2000-2010

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2000-2010 Hämeen ELY-keskus tiedottaa TOUKOKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.6.2010 klo 9.00 Hämeen työttömyyden kehitys vuoden 2005 tasolla Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue)

Lisätiedot

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Hämeen ELY-keskus tiedottaa TAMMIKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 22.02.2011 klo 9.00 Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN

NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa 17 115 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 086 vähemmän (-10,9

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN

HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa 17 174 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 073 vähemmän (-10,8

Lisätiedot

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2006-2011

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskusalueella vuosina 2006-2011 TYÖTTÖMYYDEN LASKU HIDASTUI HIEMAN JOULUKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa 19 286 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 014 vähemmän (-9,5 %) kuin vuosi

Lisätiedot

Työttömyyden lasku Hämeessä jatkuu kuukausivaihtelun mukaisesti

Työttömyyden lasku Hämeessä jatkuu kuukausivaihtelun mukaisesti Työttömyyden lasku Hämeessä jatkuu kuukausivaihtelun mukaisesti Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa 19 687 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 912 vähemmän

Lisätiedot

KAUSIVAIHTELU LISÄSI TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄÄ KESÄKUUSSA - VUOSITASOLLA TYÖTTÖMYYS LASKEE EDELLEEN

KAUSIVAIHTELU LISÄSI TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄÄ KESÄKUUSSA - VUOSITASOLLA TYÖTTÖMYYS LASKEE EDELLEEN KAUSIVAIHTELU LISÄSI TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄÄ KESÄKUUSSA - VUOSITASOLLA TYÖTTÖMYYS LASKEE EDELLEEN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa 18 781 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA

NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄN KASVU JATKUI HÄMEESSÄ JA KOKO MAASSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa 18 876 työtöntä työnhakijaa, mikä on 811 vähemmän

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS KÄÄNTYI LASKUUN TAMMIKUUSSA

TYÖTTÖMYYS KÄÄNTYI LASKUUN TAMMIKUUSSA TYÖTTÖMYYS KÄÄNTYI LASKUUN TAMMIKUUSSA Julkaistavissa 23.02.2010 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Tammikuu 2010 Tilannekatsaus: www.ely-keskus.fi/hame Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu TYÖTTÖMYYDEN LASKUSSA HIDASTUMISTA Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa 19 521 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 341 vähemmän

Lisätiedot

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012

KUVA 1. Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2006-2012 NUORTEN TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ KÄÄNTYI HÄMEESSÄ KASVUUN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 19 310 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 095 vähemmän (-5,4 %) kuin

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015 Julkaisuvapaa 23.4.2015 kello 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avoimien työpaikkojen määrää Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskus tiedottaa

Hämeen ELY-keskus tiedottaa HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU HITAASTI Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 22 436 työtöntä

Lisätiedot

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus:

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus: Julkaistavissa 20.10.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYDEN KASVU EI HIDASTUNUT SYYSKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen

Lisätiedot

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus:

Julkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: Julkaistavissa 24.11.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYS KASVOI EDELLEEN LOKAKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen TE-keskuksen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2013 Julkaisuvapaa 21.1.2014 kello 9.00 Teollisten työpaikkojen suuri määrä vähenee jatkuvasti ja tämä näkyy joulukuun

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Julkaisuvapaa 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi lokakuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa 21.5.2013 kello 9.00 Hämeen työttömyys on 2 441 henkilöä vuoden takaista korkeammalla Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015 Julkaisuvapaa 22.9.2015 kello 9.00 Hämeessä elokuussa työttömänä työnhakijana yli 24 000 henkilöä Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 Julkaisuvapaa 25.8.2015 kello 9.00 Koko Hämeessä työttömien osuus työvoimasta 15,0 %, Lahdessa jo 19,5 % Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 Julkaisuvapaa 27.1.2016 kello 9.00 Työttömyyden kasvu hidastui vuositasolla loppuvuotta kohden joulukuussa Hämeen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Julkaisuvapaa 20.8.2013 kello 9.00 Lomautusmenettelyn muutos nostaa lomautettujen ja työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2013

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu Julkaisuvapaa 24.9. kello 9.00 Opiskelujen aloittaminen vähentää nuorten työttömien lukumäärää Elokuussa työttömyysluvut

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 Julkaisuvapaa 24.6.2015 kello 9.00 Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä laski viime vuodesta Kanta-Hämeen

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2014

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2014 Julkaisuvapaa 21.10.2014 kello 9.00 Syyskuussa työttömyys pysytteli elokuun tasolla, mutta työttömyys kasvoi viime

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2014

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Julkaisuvapaa 20.1.2015 kello 9.00 Joulukuussa työttömyys paheni merkittävästi Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avoimia työpaikkoja Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, I/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, I/2013 Julkaisuvapaa 15.02.2013 Kysyntää sosiaali-, terveys- ja opetusalan osaajista Hämeen TE-toimistossa tammi-helmikuun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia 600 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä

Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat Hämeessä Marraskuu 2016 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 20.12.2016 / Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Ulkomaalaiset työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9 /2012 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. 2012 klo.00 Työttömyys kiihtyvässä kasvussa Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.6.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 400 '000 350 300 250 (1)

Lisätiedot

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla 1 (8) Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys pysytteli kuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla Hyvä työllisyys jatkuu, vaikka kausivaihtelu pyrkii taas kohottamaan

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Nuorten miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2016 Päivitetty 25.10.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017 30

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyivät vuoden takaisesta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, II/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, II/2013 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan ammatillinen kohdentuminen parantunut Hämeen työ- ja elinkeinotoimistossa on touko-kesäkuun

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrää alentunut maaliskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut viime vuoden heinäkuusta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Työttömyys alentunut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä lokakuussa 2015 Päivitetty 24.11.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt myös Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Syyskuussa 22 357 työtöntä työnhakijaa Humppila 12,2 Jokioinen Ypäjä 10,1 10,8 Forssa 14,2 Tammela 9,6 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 7,5 Loppi 6,4 enlinna

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2016 Päivitetty 20.09.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 30 000 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Maaliskuussa 22 548 työtöntä työnhakijaa Humppila 11,2 Jokioinen Ypäjä 10,7 11,7 Forssa 13,9 Tammela 10,0 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,5 Loppi 6,3

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.679 Pohjois-Karjalassa oli heinäkuun lopussa

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Joulukuussa 25 016 työtöntä työnhakijaa Humppila 12,4 Jokioinen Ypäjä 11,6 13,0 Forssa 16,0 Tammela 10,5 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,9 Loppi 7,6 enlinna

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 23 398 työtöntä työnhakijaa Humppila 13,1 Jokioinen Ypäjä 10,8 12,6 Forssa 14,3 Tammela 10,2 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 8,0 Loppi 7,2 enlinna

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä kesäkuussa 2015 Päivitetty 21.07.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

HÄME. Työllisyyskatsaus

HÄME. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Lokakuussa 22 436 työtöntä työnhakijaa Humppila 12,7 Jokioinen Ypäjä 10,2 11,7 Forssa 14,3 Tammela 9,1 Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Hattula 7,0 Loppi 6,7 enlinna

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä joulukuussa 2015 Päivitetty 27.01.2016/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä heinäkuussa 2015 Päivitetty 25.08.2015/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2010 2015

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.2.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.3.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot