UUDEN ROVANIEMEN MATKAILU VETURINA. Rovaniemi kasvaa alueiden käytön strategian avulla. Jorma Korva ja Viljo Keskitalo
|
|
- Marjut Laaksonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MATKAILU UUDEN ROVANIEMEN VETURINA Rovaniemi kasvaa alueiden käytön strategian avulla Matkailu on Rovaniemen kehityksen moottori, eikä vähiten Napapiirin vuoksi. Jorma Korva ja Viljo Keskitalo ROVANIEMEN kaupungin ja Rovaniemen maalaiskunnan yhdistyminen v toi kaupungin alueiden käyttöön monia haasteita ja mahdollisuuksia. Uudelle Rovaniemen kaupungille on laadittu kokonaisvaltainen alueiden käytön strategia, jossa määritellään tavoitteet ja toimenpiteet erilaisten kehittämishankkeiden, maakunta-, yleis- ja asemakaavoituksen sekä maapolitiikan pohjaksi. Suunnitelma ei ole maankäyttöja rakennuslain (MRL) mukainen kaava, vaan uuden kaupungin oma visio sen tulevasta maankäytöstä. Rovaniemen aluerakennusmalliksi on valittu hajautuneen aluerakenteen ja vyöhykemallin yhdistelmä. Rovaniemellä varaudutaan väkiluvun kasvuun ja uusien asuntoalueiden kaavoittamiseen. Alueiden käytön strategiassa on kuvattu keskeisiä kehittämisen painopistealueita. Sillä ohjataan ennen muuta Rovaniemen tulevaa asema- ja yleiskaavoitusta sekä maanhankintaa. Siinä on otettu kantaa mm. uusien asuntoalueiden kaavoittamiseen sekä palvelujen järjestämiseen. Strategiassa on esitetty konkreettisia kehittämiskohteita ja -toimenpiteitä 38
2 Uudelle Rovaniemen kaupungille on l aadittu kokonaisvaltainen alueiden käytön strategia, jossa määritellään tavoitteet ja toimenpiteet erilaisten kehittämishankkeiden, maakunta-, yleis- ja asemakaavoituksen sekä maapolitiikan pohjaksi. Rovaniemen kaupunki Suomeen houkutellaan matkailijoita. Lumi on kuitenkin Lapin matkailuvalteista yksi tärkeimpiä ja siksi uutta lumetonta joulunalusaikaa ei haluta Napapiirin tuntumassa. Muita Lapin vahvuuksia matkailussa ovat mm. hiljaisuus, puhdas luonto, arktisuus, joulupukki, poro ja hyvät liikenneyhteydet. Matkailu on koko alueen kehittymisen kannalta merkittävä toimiala, jossa Rovaniemi on jäämässä jälkeen Lapin kehittyvimpien matkailukeskusten kasvuvauhdista. Oikein kohdennetuilla matkailuinvestoinneilla, -koulutuksella ja -tutkimuksella, tehokkaalla markkinoinnilla sekä nykyistä tiiviimmällä yhteistyöllä voidaan matkailun liikevaihtoa ja kannattavuutta parantaa koko talousalueella. Alueiden käytön strategiassa on osoitettu matkailun kasvualueet ja virkistyspalvelujen alueet. Viime aikoina Rovaniemellä ja muualla Lapissa on lisääntynyt tarve selvittää matkailun ja muun maankäytön (asuminen, metsätalous) yhteensovittamista. Rovaniemellä Ounasjokivarressa erityisesti moottorikelkka- ja koirasafareiden ja asutuksen väliset ristiriidat ovat olleet esillä julkisuudessa. Suunnitelmassa on esitetty matkailun ja muun maankäytön ristiriitojen ratkaisumalleja, joissa korostetaan ennakoivia toimenpiteitä ja vuorovaikutteista riittävää ja avointa tiedottamista. Siksi matkailusta on laadittu osana strategiatyötä erillisselvitys, joka on nähtävissä jäljempänä mainitulla kaupungin www-sivulla. Aluerakennusmalliksi hajautuneen aluerakenteen ja vyöhykemallin yhdistelmä Strategiatyön aikana laadittiin kaupungin alueelle kolme vaihtoehtoista rakennemallia. Malleista yksi pohjautuu Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan yhdistymissopimuksessa kuvattuun hajautuneeseen palvelu- ja aluerakenteeseen. Se on kallein ylläpitää, mutta toisaalta kulttuurin, paikallisidentiteetin ja tasa-arvon toteutumisen kannalta suotuisin. Toinen rakennemalli kuvaa nykyistä keskittymiskehitystä, keskittynyt aluerakenne, joka on taloudellisesti edullisin, infrastruktuurin ja liikenteen kannalta paras vaihtoehto. Kulttuuri ja sosiaalinen ympäristö voivat heikentyä ja se ei tue maaseudun elinvoimaisuutta. Kolmannessa rakennemallissa vyöhykemallissa tukeudutaan valtatien 4 varrelle ja lentokentän ympärille suuntautuvaan, vyöhykemäiseen kasvuun. Se turvaa elinkeinotoiminnan edellytykset parhaiten, parantaa myös kunta- ja aluetaloutta, paikallisidentiteetti ja ympäristö voivat heikentyä. Rakennemalleissa osoitetaan taajamien ja kylien laajentumisalueet. Rovaniemen aluerakennusmalliksi on valittu hajautuneen aluerakenteen ja vyöhykemallin yhdistelmä. Jokaisen rakennemallin osalta on arvioitu Rovaniemen kaupungin tulevan fyysisen rakenteen kehittymistä mm. väestön, asuin- ja työpaikkarakenteen sekä liikenne- ja palveluverkkojen näkökulmasta. Työssä on laadittu vaikutusten arviointi, jossa kunkin mallin vaikutuksia on arvioitu rakennetun ympäristön, infrastruktuurin hyödyntämismahdollisuuksien, liikenteen, kunta- ja aluetalouden, palvelujen, maaseudun elinvoimaisuuden, alueiden välisen tasa-arvon, yhteisöllisyyden ja paikallisidentiteetin sekä virkistäytymismahdollisuuksien suhteen. Malleja on tarkasteltu myös suhteessa hankkeelle ja alueiden kehittämiselle asetettuihin tavoitteisiin. Tarkastelussa on ollut mm. taajamarakenne, kyläverkko, asuinrakenne, julkisten ja yksityisten palveluiden palveluverkko, asuin- ja lomarakentaminen, työpaikkojen sijoittuminen, liikenneverkko, virkistys- ja suojelualueet ja maisemallisesti arvokkaat alueet. sekä kehittämiseen kohdistuvia riskejä ja epävarmuustekijöitä. Matkailu avaintekijä Matkailu on Rovaniemen elinkeinotoiminnan ja kaupungin imagon kannalta keskeinen tekijä. Matkailun kokonaistulo oli v Rovaniemen n. 183 milj. euroa ja sen työllisyysvaikutus oli henkilövuotta. Vuonna 2005 oli yöpyjien määrä n kpl. Rovaniemi on kaikkine palveluineen ja nähtävyyksineen etulyöntiasemassa, kun esim. jouluna ja yleensäkin talviaikaan ROVANIEMEN ALUEIDEN KÄYTÖN VISIO Rovaniemen aluerakenne 2020 muodostuu yrityksiä houkuttelevista pääliikenneväylistä, elinvoimaisista kylistä palvelualueineen, eheästä ja viihtyisästä keskustasta ja asuinalueista sekä matkailun ydinvyöhykkeestä ja kylämatkailuvyöhykkeistä. 39
3 HAJAUTUVA RAKENNE KESKITTYVÄ RAKENNE 40
4 VYÖHYKEMALLI Alueiden käytön strategian pohjana on ollut visio uudesta Rovaniemestä ja sen asemasta Lapin maakunnan kehittyvänä ja vetovoimaisena keskuksena. Strategia on laadittu työkaluksi ja suuntaviivaksi Rovaniemen alueiden käytön pitkäjänteiseen kehittämiseen. Eheä ja viihtyisä keskusta Tärkein osasuunnitelma on Rovaniemen keskusta-alueen strategiakartta. Siinä osoitetaan mm. asutuksen, palvelujen, kaupan, teollisuuden, matkailun, virkistyksen, liikenneverkon ja erityisalueiden (melu- ja maanpuolustuksen harjoitusalueet) kehittämisperiaatteet ja laajenemisalueet. Liikenteellisillä ratkaisuilla pyritään turvaamaan Rovaniemen asema Lapin maakuntakeskuksena. Elinkeinoelämän kuljetustarpeiden turvaaminen on syy pitää myös alemman tason tieverkko kunnossa. Yhteydet Rovaniemeltä Lapin matkailukeskuksiin on pidettävä kunnossa, huolimatta siitä, että liikenne alemmalla tieverkolla vähenee väestön vähenemisen ja ikääntymisen myötä. Valtatie 4:n parantamishanke välillä Rovaniemen keskusta- Alakorkalo odottaa valtion rahoitusosuuden järjestymistä. Tälle alueelle yrityksillä on kasvavaa kiinnostusta ja investointihaluja. Toinen merkittävä uusien alueiden kaavoittamiseen vaikuttava hanke on Kemijoen ylittävä silta- ja tieyhteys Viirinkankaan ja Ojanperä/ Pöyliövaaran välillä. Talousalueena Rovaniemen seutu tulee vahvistamaan asemaansa ainakin suhteessa muihin Lapin seutukuntiin. Alueen kehittymisen kannalta on keskeistä investoida valittuihin kärkitoimialoihin jatkossakin ja saada houkuteltua uusia toimijoita Rovaniemelle. Alueen menestyminen riippuu hyvin pitkälti yritysten kasvusta. Elinkeinopoliittista yhteistyötä tulisi vahvistaa yli kuntarajojen koko työssäkäynti- ja asiointialueella. Rovaniemen keskustan maankäyttö tulee väestö- ja ikärakenteesta aiheutuvan palvelurakenteen muutoksen myötä muuttumaan ja tiivistymään, mistä ovat esimerkkeinä valtatie 4:n varteen ja osittain päälle rakennettava Revontuli-niminen liikekeskus ja suunnitteluasteella oleva kerrostalojen rakentamishanke (Fenix). Kaupungin keskeisellä alueella ja sen lähiympäristössä on tarpeen laatia viheraluejärjestelmä. Haja-asutusalueilla suurin tarve on asutuksen tiivistäminen ja keskittäminen pääväylien varteen ja teknisen huollon piiriin sellaisiin kyliin, joissa on hyvät tai ainakin kohtuulliset peruspalvelut. Kuusi palvelukylää maaseudulla Väestön keskittyminen kaupunkikeskukseen ja sen lähiympäristöön sekä palvelukylien ulkopuolisilla alueilla tapahtuva väestön väheneminen tuovat vääjäämättä aluerakenteellisia muutospaineita. Kaupungin laajuudesta johtuen on valittu kuusi palvelukylää, jotka palvelevat myös lähikylien asukkaita. Näitä kyliä tullaan kehittämään myös maa- ja kaavoituspolitiikan avuilla. Tällä menettelyllä pyritään säilyttämään kohtuulliset peruspalvelut eripuolilla laajaa kaupunkia, jossa on kyliä kaikkiaan noin 50 kpl. Alueiden käytön strategiassa osoitetaan ohjeellinen palvelurakenne ja sen sijoittuminen. Noin kilometrin etäisyydelle keskustasta on jo muodostunut kehämäinen vyöhyke, jossa maan hinta on keskusta-alueita huomattavasti edullisempi ja josta työssäkäynti keskustan työpaikka-alueille on suhteellisen joustavaa ja nopeaa. Tällä säteellä on hyviä alueita asutukselle ja valmista teknistä 41
5 huoltoa, joten suurempia tontteja kaipaavat voisivat asettua tälle akselille. Tälle vyöhykkeelle kohdistuu maapoliittisia, kaavallisia, teknisen huollon ja uusien palvelujen kehittämispaineita, joihin kaupunki voi osaltaan vaikuttaa. Kaupungin luovuttamien tonttien hintataso on porrastettu etäisyyden Rovaniemen keskustaan mukaisesti. Eräänä positiivisena muutostrendinä on selvästi havaittavissa, että rannoilla sijaitsevia loma-asuntoja muutetaan vakinaisiksi asunnoiksi ja niiden rakenne- ja varustetasoa parannetaan niin, että niissä voi asua, viettää vapaa-aikaa ja työskennellä (etätyö) ympärivuotisesti. Rovaniemen rakennettu ja luonnon ympäristö on hyvin monipuolinen ja -ilmeinen sekä erityisen kaunis vesitöineen ja vaaroineen. Jokivarsien arvokkailla kulttuuriympäristöalueilla rakennuskanta on kohtuullisen hyvin säilynyttä. Monin paikoin kylien rakenne on kuitenkin ajan saatossa hajautunut ja uusia rakennuksia on sijoitettu joissakin tapauksissa maisemallisesti sopimattomille paikoille. Tähän kehitykseen vaikuttavat vieläkin kaavojen puute, kiinteistöjen omistussuhteet ja nk. vapaa rakennusoikeus. Alueen kehitystä voi uhata huono tulevaisuuden ennakointi ja yhdyskuntaja kaavataloudelliset seikat, mikä johtaa yhteiskunnan ja asukkaiden varojen haaskaukseen esim. infrastruktuurin ja energiakustannusten osalta. Jos väki vähenee ja asuntoalueita laajennetaan, yhdyskuntarakenteen taloudellisuus ja toimivuus huonontuvat. Avoin suunnitteluprosessi Rovaniemen alueiden käytön strategia on toteutettu yhteistyöhankkeena vuosina kaupungin ja Lapin liiton rahoituksen turvin. Työtä on ohjannut laajapohjainen eri viranomaistahoista, kaupungin luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostunut ohjausryhmä. Hankkeen konsultteina ovat toimineet Nesenta Oy ja Ympäristötaito Oy, joiden edustajina ovat työssä olleet projektipäällikkö FM Kimmo Vähäjylkkä, arkkitehti Riitta Yrjänheikki, kaavasuunnitelija, KM Anne Leskinen ja FM Johanna Kaukonen. Rovaniemen alueiden käytön strategia on ollut avoin ja vuorovaikutteinen prosessi. Siinä asukkaille ja sidosryhmille on annettu mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua suunnittelun eri vaiheisiin. Kaupunginosien ja kylien asukkaita, yrittäjiä ja muita toimijoita kuultiin suunnittelun alku- ja loppuvaiheessa. Suunnittelun lähtökohtina ovat olleet nykyistä eheämpi keskusta, elävät kylät palvelualueineen, toimiva liikenne- ja palveluverkko, viihtyisät asuinympäristöt, laaja viheralueverkosto sekä kehittyvät matkailuvyöhykkeet. Työn alussa tehtiin mm. laajat alueen väestöä, työpaikkoja, elinkeinorakennetta, ympäristöä, asumista, palvelurakennetta, liikennettä, kulttuuria, kunta- ja aluetaloutta sekä kaavatilannetta koskevat perusselvitykset. Perusselvitysraportti sisältää katsaukset menneeseen kehitykseen ja analyysit tulevasta tilanteesta. Tapahtunutta kehitystä on arvioitu suhteessa hankkeen ja alueiden käytön yleisiin tavoitteisiin. Nykyisestä, uuden Rovaniemen alue- ja yhdyskuntarakenteesta on laadittu paikkatietoon perustuvat perusselvityskartat. Työn loppuvaiheessa laadittiin myös erillisselvitys merkittävien investointien ja kehityshankkeiden vaikutuksista Rovaniemen aluerakenteeseen. Pohjois- Suomessa on vireillä ja valmistumassa useita laajoja investointeja, joilla oletetaan olevan heijastusvaikutuksia myös Rovaniemen seudulle. Kehityshankkeiden vaikutuksista Rovaniemen seudun työllisyyteen, aluetalouteen ja aluerakenteeseen liikkuu monenlaisia arvioita. Tutkittua tietoa on kuitenkin vähän. Siksi erillisselvityksessä tutkittiin investointien konkreettisia vaikutuksia Rovaniemen seudulle. Loppuarviointia Rovaniemen alueiden käytön strategian laatiminen on ollut välttämätön hanke kahden rakenteellisesti ja toiminnallisesti erilaisen melko suuren kunnan yhdistämisessä v uudeksi Rovaniemen kaupungiksi. Entisen Rovaniemen kaupungin alueella (as. n ja pinta-ala n. 100 k-m 2 ) rakentaminen tapahtui voimassa olevan yleiskaavan ja ennen kaikkea asemakaavan perusteella. Sen sijaan entisen laajan Rovaniemen maalaiskunnan alueella (as. n ja pinta-ala n k-m 2 ) kaavallinen valmius ei ole niin hyvä kuin entisen kaupungin alueella. Asukkaista noin puolet asuu asemakaava-alueilla ja toinen puoli yleiskaava-alueilla ja niiden ulkopuolella kylissä. Yleiskaavoista (15 kpl) noin puolet on laadittu MRL:n aikana ja ne ovat siten oikeusvaikutteisia. Muilla yleiskaava-alueilla rakentamiseen tarvitaan joko poikkeuslupa tai suunnittelutarveratkaisu. Uuden kaupungin voimassa olevissa asemakaavoissa on käyttämätöntä rakennusoikeutta n asunnolle. Niiden rakentamattomat tontit ovat yksityisten omistuksessa ja esim. kerrostalotontteja on omakotikäytössä. Kaupunki on toisin kuin maalaiskunta käyttänyt aikaisemminkin rakentamiskehotuksia kaavojen toteuttamiseksi ja se valmistelee nyt rakentamiskehotuksen antamista Saarenkylän ja Ylikylän n. 300 omakotitontille. Yleiskaavoissa rakentamattomia pääasiassa yksityisten omistamia tontteja on n kpl. Vuonna 2006 myönnettiin rakennuslupia n. 290 asunnolle, joista pientalojen osuus oli 260 kpl. Alueiden käytön strategiaa kaupunki ei laatinut MRL:n mukaisena kaavana, jolloin sen laatiminen olisi vienyt useita vuosia. Siitä olisi voinut pahimmassa tapauksessa tulla eri viranomaisten, maanomistajien, kaupunkiaktivistien ja asukkaiden välinen kädenvääntö ja todennäköisesti vielä valitukset lisäksi. Nyt alueiden käytön strategia saatiin tehtyä hyvällä yhteistyöllä alle kahdessa vuodessa ja talousarvion puitteissa. Sen ohjausryhmässä olivat edustettuina Lapin ympäristökeskuksen, Lapin liiton, tiehallinnon ja Lapin TEkeskuksen edustajia. Alueiden käytön strategia ei korvaa kaavakäsittelyä, mutta se antaa kaavoitukseen erinomaista, laajaa ja monipuolista perustietoa. Tämän jälkeen on jo alkanut alueiden käytön strategian toteuttaminen, mikä tarkoittaa mm. maakunta-, yleis- ja asemakaavojen muuttamista ja laajentamista, maanhankintaa, tieverkkosuunnitelman tarkistamista, kaavojen toteuttamista ja palveluverkkoanalyysia ja -muutosta. Kokemuksena uuden Rovaniemen ensimmäisestä vuodesta voidaan todeta yritysten investointihankkeiden lisääntyminen, rakentamisen vilkastuminen ja maakuntakeskuksen aseman vahvistuminen. Rovaniemen alueiden käytön strategiaan sisältyvät julkaisut: perusselvitysraportti, strategiaraportti, rakennemallit ja niiden arviointi, matkailuselvitys ja erillisselvitys investointien ja kehityshankkeiden vaikutuksesta Rovaniemen aluekehitykseen on luettavissa hankkeen www-sivuilta ( > Kaavat ja kiinteistöt > Suunnitelmat / Hankkeet > Yhdistyneen Rovaniemen alueiden käytön strategiatyö). Kirjoittajat ovat kaavoituspäällikkö Jorma Korva ja kaavoitusinsinööri Viljo Keskitalo Rovaniemen kaupungin kaavoitusyksiköstä. Sähköposti etunimi. sukunimi@rovaniemi.fi. 42
KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI
KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET
LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS
LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja
Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS
Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin
KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA
KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85
Maapolitiikan linjat ja yleiskaava. KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto
Maapolitiikan linjat ja yleiskaava KV:n seminaari 5.2.2013 Timo Koivisto maapolitiikka Käsitteitä kaupungin suorittamaa maanhankintaa, tonttien luovutusta, hinnoittelua sekä omistus- ja hallintasuhteiden
Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla
Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu
HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin
MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA
PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
SASIN SEUDUN OSAYLEISKAAVA (SS-OYK)
1 HÄMEENKYRÖN KUNTA RAPORTTI 1 Kaavoitusinsinööri Jorma Anttila 17.1.2006 SASIN SEUDUN OSAYLEISKAAVA (SS-OYK) TAVOITTEET JA OHJELMOINTI 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1. Suunnittelutilanne - Suunnittelualueella ovat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
Laukaan kunnan Rakennemalli
Laukaan kunnan Rakennemalli Rakennemalliehdotus 30.4.2015 Rakennemalli Rakennemallin pohjaksi on laadittiin 3 erilaista vaihtoehtoa, joista ohjausryhmä valitsi lausuntokierroksen jälkeen VE 2 Herneenpalko
Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008
Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...
Johdanto. Aineistojen analysoiminen perustuu paikkatietomenetelmiin.
Johdanto Pirkanmaan 1. maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa 9.3.2005 ja se on vahvistettu valtioneuvostossa 29.3.2007. Maakuntakaavan seuranta perustuu maankäyttö ja rakennuslakiin (MRL). Lain
ASIKKALAN KUNTA 29.5.2009. Kunnanhallitus VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVAN SUUNNITTELUN TAVOITTEITA
VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVAN SUUNNITTELUN TAVOITTEITA 1. Yleiset tavoitteet: Vesivehmaan kylään kohdistuvia yleisiä suunnittelun lähtökohtia ovat kulttuurimaiseman, rakennetun ympäristön sekä luonnonympäristön
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013
Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
RAKENNEMALLIEN VERTAILU
HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIEN VERTAILU YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA ILLAN OHJELMA 17.00 Tervetuloa! 17.10 Rakennemallivaihtoehtojen esittely kaavoitusinsinööri Markus Hytönen,
JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-
KAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 2011-2015
VIRTIN KUPUNKI KVOITUSOHJELM VUOSILLE 2011-2015 Tässä kaavoitusohjelma sisältää Virtain kaupungin tulevat kaavoitustarpeet seuraavien viiden vuoden ajalle, kaavojen laatimisaikataulut ja alustavat rajaukset
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan
IISALMEN YLEISKAAVA strateginen
IISALMEN YLEISKAAVA strateginen 3 MALLIA KAUPUNGIN KEHITTÄMISEKSI IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Iisalmen yleiskaava tavoitteet Kaupunkistrategiasta väestötavoite
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ
ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1 Rakennemallin mitoitus Varsinainen tarkastelu kahden vaihtoehdon välillä, joissa kummassakin pohjana valittu yhdyskuntarakenne (VE 1 + VE 3) Alenevan kehityksen trendi
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT
VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento
VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento Maakuntakaavatilanne Varsinais-Suomessa on voimassa seutukunnittain
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen
Kaavoituskatsaus 2016
Kaavoituskatsaus 2016 Vuosittain julkaistavassa kaavoitusohjelmassa on esitetty ajankohtaiset ja suunnitteilla olevat kaavoitushankkeet. Tämän kautta kaupunkilaiset saavat tietoa maankäytön suunnittelusta
Inkoo 2020 18.6.2015
Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava
1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi
Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli
PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA
KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.9.2014 PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA Lähde: http://www.paihola.net/fi/kuvagalleria.html PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA 2 (8) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n
LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMINTA AJATUS. Sujuvan elämän seutukaupunki - luonnollisesti Lieksa
strategia 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 Globaalitalous ja kestävä kehitys Lieksa ei ole irrallaan globaalin talouden vaikutuksesta. Uusiutuvien energialähteiden, ylikansallisten
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
Maapolitiikan pääperiaatteet. Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012
Maapolitiikan pääperiaatteet Kymppi-Moni työpaja 15.2.2012 Maapoliittinen ohjelma Maapoliittinen ohjelma on asiakirja, jossa valtuusto määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Sipoon kunnan
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä
KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE Tiivistelmä Strategisen maankäytön palvelut 8.6.2015 Kuopion strategia vuoteen 2020 Kuopion kasvusopimus Kuopion väestöennuste vuoteen 2030 Kaupunkirakennesuunnitelma
NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI
Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1 (6) NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 288 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen
LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN
LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
12.12.2013 RAKENNEMALLI 2040
12.12.2013 RAKENNEMALLI 2040 1 Maakuntavaltuustokauden alussa laaditaan maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu on
Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus
1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö
PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys
PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys 1 Lähtökohdat Pyhäjoelle on laadittu maankäyttöstrategia ja toteuttamisohjelma vuonna 2010. Tämän jälkeen vuonna 2011 Fennovoima
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.
Vantaan kokemuksia täydennysrakentamisesta
Vantaan kokemuksia täydennysrakentamisesta Esikaupungit 20X0 -seminaari, Helsinki Heikki Virkkunen, projektijohtaja Tomi Henriksson, asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 1. Täydennysrakentamisen
Ilmastonmuutos ja alueidenkäytön suunnittelu 22.3.2011. Rakennusneuvos Aulis Tynkkynen Ympäristöministeriö
Ilmastonmuutos ja alueidenkäytön suunnittelu 22.3.2011 Rakennusneuvos Aulis Tynkkynen Ympäristöministeriö ILMASTONMUUTOS Kansallinen ilmastostrategia 2001 ILMASTONMUUTOKSEN TORJUNTA JA HILLINTÄ ILMASTONMUUTOKSEEN
Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 )
Kunnanhallitus 78 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/reijo Ukura (MRL 137 ja 171-173 ) 3389/11.111/2014 KHALL 78 Hakija Nimi Reijo Ukura Osoite Martikkalantie 42, 92320
REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA
Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain
Iin kunta PL Ii KAAVOITUSKATSAUS
Iin kunta PL 24 90 Ii 6.2.2008 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin
KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012
KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille
Asemanseudun osayleiskaava
INKOON KUNTA Asemanseudun osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.12.2014 P25714 Salomaa Kristina 3.12.2014 Sisällysluettelo 1 KAAVAPROSESSI JA KÄSITTELYVAIHEET... 1 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA...
KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE
Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset. 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta
Jyväskylän maapolitiikan ja maankäyttöpolitiikan linjaukset 24.1.2013 Ora Nuutinen Kaupunkirakennepalvelut/Maankäyttö Tontit ja maanhallinta maapolitiikka Käsitteitä kaupungin suorittamaa maanhankintaa,
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06)
Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti
Tulevaisuuden Tuusula 24- kyselyn raportti Tuusulan kunta Sisältö Kysely... 3 Asukkaiden näkemykset... 3 Tuusulan vahvuudet ja heikkoudet... 3 Kehitettävät ja ennallaan säilytettävät alueet... 4 Rakentamisen
ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.
691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )
Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
Maapoliittinen ohjelma 2008-2012
Maankäyttö Sisältö 1 Kaupungin maanomistus... 3 2 Kaupungin maapoliittiset tavoitteet... 4 3 Kaupungin maapolitiikka... 6 3.1 Maanhankinta...6 3.1.1 Vapaaehtoiset kiinteistökaupat...7 3.1.2 Lunastaminen...7
MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8
MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen
10.11.201 5 Katsaus Pohjois-Karjalan yhdyskuntarakenteeseen Timo Korkalainen JOHDANTO ELY-keskus on laatinut vuoden 2015 aikana kuntakohtaiset yhdyskuntarakennekatsaukset Pohjois-Karjalan kunnista. Katsaukset
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta.
YLIVIESKA Liite 2 Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 10 / 2014 ehdotusvaihe Osallistumis-
Maapoliittinen ohjelma
kaupunginhallitus 23.11.2015, 433 Sisältö 1 Kaupungin maanomistus... 3 2 Kaupungin maapoliittiset tavoitteet... 3 3 Kaupungin maapolitiikka... 3 3.1 Maanhankinta... 4 3.2 Maan luovutus... 4 3.3 Verolait...
K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k i - T u u s n i e m i
L O I K K A 2 0 3 0 KUOPION TOIMINNALLISEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNEMALLI RAKENNEMALLISOPIMUS 28.05.2012 K u o p i o L e p p ä v i r t a M a a n i n k a N i l s i ä S i i l i n j ä r v i S u o n e n j o k
Kurenalan osayleiskaavan uusiminen
Pudasjärven kaupunki Kurenalan osayleiskaavan uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päivitys 12/2015 Kurenalan yleiskaava-alue rajatta kartalle paksummalla punaisella viivalla. Tämä osallistumis-
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011
Mänttä-Vilppulan kehityskuva Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT Rakennemallivaihtoehtojen kautta etsitään Mänttä-Vilppulalle paras mahdollinen tulevaisuuden aluerakenne
Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MUONIO 22.8.2014. 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1
2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 MUONIO Oloksen asemakaava ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.8.2014 Seitap Oy 2014 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KORTTELI 27 UTAJÄRVI
KORTTELI 27 UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 23.5.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 UTAJÄRVEN KUNTA Laitilantie 5 PL 18 91600 UTAJÄRVI Vireilletulosta
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen Tampere
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 15.2.2012 Tampere Maapolitiikka Joensuun kaupungin maapoliittinen ohjelma 2010 on hyväksytty
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI SUUNNITELMA (OAS)
ISO- JA PIENI VATJUJÄRVI HAAPAVESI OSAYLEISKAAVA kaava-alueen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI SUUNNITELMA (OAS) 2.1.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
Pieksämäen kaupungin Strategia 2020
Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,
LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO
1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ALANURMON
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia
Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN
7.10.2014 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN 1 Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu yhdistettiin Tuloksena Keski-Suomen
Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto
Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena
Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa
Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun
Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL
Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Valmistuneet/ valmistuvat asunnot 70 % asunnoista sijoittui alueille,
HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta
ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006
Naantalin kaupunki sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006 NAANTALI, ITÄTAMMISTON ASEMAKAAVAN LAATIMINEN (AK-259) Aloite Aloitteen kaavan laatimisesta on tehnyt maanomistaja.
Kaupunkistrategia
Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia
YHDISTYNEEN ROVANIEMEN ALUEIDEN KÄYTÖN STRATEGIA VUOROVAIKUTUSOHJELMA
YHDISTYNEEN ROVANIEMEN ALUEIDEN KÄYTÖN STRATEGIA VUOROVAIKUTUSOHJELMA 18.4.2005 Mitä suunnitellaan? Rovaniemen kaupunki ja maalaiskunta yhdistyvät vuoden 2006 alussa ja alueelle laaditaan yhteinen alueiden
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito
Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kymppi-Moni hankkeen työpaja 15.2.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Ari Jaakola tietopalvelupäällikkö,