Mielenrauhaa. säännöllisyydestä ja pysyvyydestä. Tässä numerossa TERVEYDENHOITO- UUTISET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mielenrauhaa. säännöllisyydestä ja pysyvyydestä. Tässä numerossa TERVEYDENHOITO- UUTISET 3 2005"

Transkriptio

1 Mielenrauhaa säännöllisyydestä ja pysyvyydestä Mielenrauha ja henkinen tasapaino eivät ole itsestäänselvyyksiä nykyihmiselle. Päinvastoin, ne tuntuvat olevan meiltä pahasti hukassa ainakin päätellen markkinoilla tarjolla olevien henkistä tasapainoa opettavien kirjojen määrästä. Eräs kiinnostavimmista on intialaissyntyisen, Yhdysvalloissa toimivan lääkärin Deepak Chopran kirja Iätön ruumis, ajaton mieli. Hän nostaa esiin mm. säännöllisyyden ja pysyvyyden merkityksen mielenrauhan saavuttamisessa. Tämä onkin ymmärrettävää. Elämmehän nykyään jatkuvassa muutoksen ja epävarmuuden tilassa. Muutos ei koske ainoastaan työ- ja perhe-elämäämme vaan koko elinympäristöämme. Useimmat kokevat jatkuvan epävarmuuden stressaavaksi. Säännöllisyys tarkoittaa mm. säännöllisiä elämäntapoja kuten ruokaaikoja, nukkumaanmenoaikoja sekä työaikoja. Pysyvyys taas tarkoittaa pysyviä ihmissuhteita ja vakiintunutta kotielämää sekä vakinaista työtä. Chopra peräänkuuluttaa myös rauhaa; ihminen kaipaa hiljaista ja siistiä kotia ja odottaa näitä ominaisuuksia työympäristöltäänkin. Lisäksi tarvitsemme lämpöä, monipuolista ravintoa ja kylliksi lepoa. Alfred Vogel lisää listaan vielä kohtuullisuuden ja tyytyväisyyden; kyvyn iloita siitä vähästäkin mitä meillä on. Tasapainoinen ihminen on terveempi ja kestää paremmin haasteet, jotka syksy taas tuo tullessaan. Tässä numerossa kerromme asioista, joilla voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi ja jotka osaltaan auttavat mielenrauhan ylläpitämisessä. Esittelemme mm. yrttejä ja ravintoaineita, joilla on myönteistä vaikutusta aivojen toimintaan. Ruoka on paitsi ravintoa ja lääkettä myös suuri mielihyvän lähde. Täysiarvoisen, terveyttä ylläpitävän ruoan on oltava myös herkullista. Kokeile vaikkapa speltistä, ikivanhasta mutta uutta nousuaan tekevästä viljalajista leivottuja sämpylöitä (s.32). Ne ovat todellista syksyn voimaravintoa! Elisa Rosenberg, päätoimittaja Alfred Vogel ( ), ravitsemustutkija ja luontaislääkinnän kehittäjä: Luonto antaa meille kaiken tarvitsemamme ylläpitääksemme terveyttämme. TERVEYDENHOITO- UUTISET Tässä numerossa Arja-Liisa Ingus ja Taru Valkeapää: Näin torjut uupumuksen...4 Ajankohtaista: Reidet sileäksi Molkosankuurilla...7 Kirjailija Jaakko Heinimäki: Jaloa joutilaisuutta, pyhää huolettomuutta...8 Syyskesän herkut syntyvät myös nuotiolla...10 Mies: Kunto korkealla kohti syksyä...11 Sydän ja verisuonet: Terveyttä liikunnasta ja ravinnosta...12 Eturauhasvaivat: Ennaltaehkäisy kannattaa...13 Yrttiterapiaa: Yrttejä muistin ja mielen virkistämiseksi...14 A. Vogel -ilmoitusliite...17 Terveyttä Lapin yrteistä..21 Tarkkana koulussa: Eväät jaksamiseen...22 Merja Niemi suosittelee Aurinkoista ruokaa...24 Bioforce: Kasvilääkkeitä, luomuruokaa ja tietoa...26 Osteopatiasta apua selkäkipuun, päänsärkyyn vauvan koliikkiin Täysiarvoinen leivonta...30 Muinaisvilja spelt on arvokasta ravintoa...32 Terveydenhoitouutiset 3/2005 1

2 AJANKOHTAISTA Reidet sileäksi Molkosan-kuurilla Vogelin Molkosan, maitohappokäynyt heratiiviste, on paitsi virkistävä janojuoma, myös loistava selluliitin poistaja. Molkosan kiihdyttää aineenvaihduntaa poistamalla nestettä ja kuonaa. Se tehostaa lymfa- ja verenkiertoa sekä panee maksan toimimaan teholla elimistöön kertyneen jätteen poistamiseksi. Selluliittikyhmyt saavat kyytiä, rasva- ja kuonapahkurat pienenevät ja muutenkin ympärysmitta ohenee kun aineenvaihdunta pelaa. Juuston ja voin valmistuksessa syntyvä hera sisältää runsaasti kivennäisaineita, mm. magnesiumia, kaliumia ja kalsiumia. Herassa on erittäin vähän kaloreita ja rasvaa, mutta runsaasti ravitsemusfysiologisesti arvokkaita orgaanisia happoja. Alfred Vogelin kehittämää Molkosania, Suomen suosituinta maitoheravalmistetta, myydään luontaistuotekaupoissa 200 ja 500 millilitran pulloissa. Herakuurit jokavuotisina terveyden palauttajina ja lujittajina ovat nimenomaan keskieurooppalaista luontaishoitoperinnettä. Molkosan-kesäkuurin voi nauttia sisäisesti ja ulkoisesti. Sisäisesti nautittuna Molkosan edesauttaa laihtumista ja rasvanpolttoa. Se edistää immuniteettia ja ruokkii suoliston hyviä bakteereita. Samalla se tasapainottaa verenpainetta ja verensokeria. Ulkoisesti käytettynä Molkosan torjuu hiivaa ja virtsatietulehduksia. Se hoitaa palovammoja ja hillitsee kutinaa. Molkosania voi käyttää myös ihon ja hiuspohjan hoitoon. Keittiössä se on terveellinen vaihtoehto etikalle ja sitä voi käyttää luomuhuuhteluaineena tiskikoneessa. Molkosan sisältää L (+) maitohappoa, orotiinihappoa, K, Ca, Mg, Na, Zn, P, Fe sekä B-ryhmän vitamiineja: B1, B2, B6, biotiinia, foolihappoa, nikotiinihappoa, pantoteenihappoa, ja C-vitamiinia. Sen K-Na-suhde on optimaalinen. KH 2 Terveydenhoitouutiset 3/2005 Proviisori Kaija Heikkilä Osa Vogel-rohdosvalmisteista Sveitsissä Kela-korvattavia Toisin kuin Suomessa osa fytoterapeuttisistarohdosvalmisteista on Sveitsissä sairausvakuutuslain piirissä. Tällaiset KELA-korvauksen alaiset valmisteet kuuluvat siellä nk. SL-listalle (Spezialitätenliste). Lista käsittää ainoastaan osan kaikista fytoterapeuttisista kasvivalmisteista. SL-listaan otettujen rohdosvalmisteiden tehoa arvioinut ryhmä luonnehti näitä valmisteita teholtaan positiiviseksi. Suomessa saatavista Vogel-tuotteista seuraavat kuuluvat Sveitsissä korvattavien luetteloon: A.Vogel ProstaMed (Suomessa Prostaforce) sahapalmu-uutekapseli hyvälaatuiseen eturauhasen liikakasvuun. Sahapalmulla on samankaltainen vaikutusmekanismi kuin finasterideilla ja alfa-salpaajilla ja lisäksi erittäin hyvä siedettävyys. AtroMed (Suomessa Atrogel) arnikkigeeli reumaattisten vaivojen hoitoon tulehdusvälittäjäaine NF-kB:tä estävän vaikutuksensa vuoksi. HyperiMed (Suomessa Hyperiforce Nova) mäkikuismauutetabletit lievästä keskivaikeaan masennukseen. EchinaMed (Suomessa Echinaforce) auringonhattu-uute vilustumissairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. ER Kesän päätteeksi koirat matokuurille M aalaiselämästä hiirijahteineen nauttineet karvakuonot on syytä madottaa syksyn tullen. Varsinkin herkkävatsaiselle koiralle voi madotukseen käyttää myös papaijatabletteja (Papayaforce). Papaija-entsyymiä sisältävät tabletit hajottavat proteiinia ja näin myös suolistossa pesiviä loisia. Sopiva annostus koirallle on 1/2 Papayaforce-tablettia painokiloa kohden. Käsittely toistetaan 1 2 viikon kuluttua. Madotuksen kanssa samanaikaisesti ei saa syöttää valkuaista. Papaijaa suositellaan ihmisille ruoansulatusentsyymiksi sekä myös suolistoloisten häätöön. ER

3 MIEHEN HYVINVOINTI MIES kunto korkealla kohti syksyä Jollen hoida kuntoani, viimeistään iltapäivällä veto alkaa töissä loppua enkä esimerkiksi neuvotteluissa jaksa skarpata loppuun saakka. Kuntoilen säännöllisesti, katson mitä syön enkä tingi kunnon yöunesta, luettelee Peter, 37, pienten lasten isä ja pahimmillaan uraputkessa. Elämä on aikamoista säätämistä varsinkin lapsiperheissä, missä molemmat vanhemmat käyvät työssä. Pienikin flunssa tai kremppa, vakavammasta sairastumisesta puhumattakaan, sekoittaa pahasti rutiinit ja lisää entisestään työpaineita. Tämän tietäen naiset, mutta myös yhä useammat miehet ovat Peterin tavoin varsin terveystietoisia. Sairauksien ennaltaehkäisykään ei enää tunnu kaukaiselta, vasta eläkeikään liittyvältä ajatukselta. Ja kukapa ei haluaisi viimein eläkkeelle päästyään olla elämänsä kunnossa? Vaikka hyvin paljon riippuukin siitä, millaiset geenit on lähtölaskennassa saanut, paljon voi itsekin vaikuttaa terveyteensä siihen, miten hyvin jaksaa painaa työssä tai miten vähin flunssin selviää syksystä. Itse asiassa jo kymmeniä vuosia aikaisemmin voi elämäntavoillaan ja valinnoillaan vaikuttaa siihen, ovatko edessä ne samat sairaudet joita isä ja isoisäkin ovat aikoinaan poteneet prostatavaivat, verenpainetauti, aikuisiän diabetes jne. Kannattaakin tutkistella lähisuvun sairaushistoriaa, sillä sieltä saa vinkit, mihin terveysongelmiin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota. Valinnoillaan vaikuttaa ratkaisevasti myös siihen, millaiset eväät antaa lapsilleen. Ruoka- ja liikuntatottumuksetkin kulkevat perheen perintönä. Mieti siis, millaisen perinnön haluat lapsillesi jättää! Kesäilot koettelevat maksaa, pidä puhdistava maksakuuri! Lämmin kesä on saanut oluen maistumaan, punaviini on loistava kyytipoika grilliherkuille, ja sauna ilman saunaolutta ja -makkaraa ei maistu miltään... Niinpä, mutta lomien loputtua olosta ehkä voi päätellä, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Vyötärö kiristää ja olo on apean ähkyinen. Maksa on ylikuormittunut. Nyt on nenänvalkaisun ja keventämisen paikka: kuukausi ilman alkoholia ja rasvaiset ruoat pois ruokalistalta. Kuuri kannattaa, sillä toteaahan Alfred Vogelkin maksanhoidon olevan tärkeämpää kuin koko muu terveydenhoito yhteensä. Avuksi kannattaa ottaa maksaa puhdistava yrttivalmiste, joka lisää kuurin tehoa. Boldocynaramaksanhoitotabletit sisältävät useita maksayrttejä, mm. latva-artisokkaa, joka on yksi tehokkaimmista maksan ja sapen toimintaa tukevista rohtoyrteistä. Kun maksa saa kaipaamaansa tukea, olo kevenee. Mieliala ja energiataso nousevat, paino sen sijaan laskee kevennetyn ruokavalion ja tehostuneen aineenvaihdunnan ansiosta. Terveydenhoitouutiset 3/2005 3

4 Kuntoilijalle orapihlajaa. Crataegus-uute sopii aktiiviliikkujalle mutta myös liikuntaa aloittelevalle keski-ikäiselle. Orapihlaja nopeuttaa palautumista liikuntasuorituksen jälkeen. Kuntoilua aloittelevalle sitä taas suositellaan vahvistamaan muutoin tervettä, mutta liikunnan puutteen tai stressin vuoksi ehkä hiukan väsynyttä sydäntä. Sydämen suurin uhka insuliini ja tulehdussytokiinit Uutta on, että huonojen hiilihydraattien ja rasvojen aiheuttama insuliiniresistenssi nähdään ravintopuolella kolesterolia suurempana terveysuhkana. Insuliiniresistenssi rassaa monin tavoin terveyttä aiheuttaen mm. lihomista ja ennenaikaista vanhenemista. Se lisää riskiä sairastua diabetekseen, sydänja verisuonitauteihin, dementiaan ja rintasyöpään. Insuliiniresistenssillä tarkoitetaan tilaa, jossa haima tuottaa insuliinia, mutta sen teho on heikentynyt ja verensokeri nousee. Elimistö on siis tullut vastustuskykyiseksi insuliinille. Se on myös tulehdustila, jossa tulehdussytokiinit ovat koholla. Sytokiinit ovat immuunijärjestelmän tuottamia aineita, jotka säätävät soluissa tulehdusreaktioita. Tulehdussytokiinien kohollaolo lisää sydän- ja verisuonitautien vaaraa. Insuliiniresistenssi vaikuttaa lisäksi veren triglyseridin nousuun. Sydän ja verisuonet: terveyttä liikunnasta ja ravinnosta Sydän- ja verisuonisairaudet kuuluvat edelleen suomalaisen miehen merkittävimpiin terveysuhkiin. Syynäkin ovat edelleen vanhat tutut: epäterveelliset elämäntavat ja ruokatottumukset, ts. liikaa huonoja hiilihydraatteja ja rasvoja, suolaa, tupakkaa, alkoholia ja stressiä ja toisaalta liian vähän liikuntaa. Kalaöljyä torjumaan insuliiniresistenssiä ja pahaa kolesterolia Omega-3-rasvahappojen puute ylläpitää ja pahentaa insuliiniresistenssiä samoin kuin luonnollisesti sen varsinaiset aiheuttajat, roskaruoka ja liikunnan puute. Omega-3-rasvahapot (EPA) vaikuttavat veren rasva-arvoihin kohottaen hyvän HDL- kolesterolin osuutta. Omega-3-rasvahappoja saadaan rasvaisesta kalasta. Jollei syö vähintään kahta kala-ateriaa viikossa, Omegaforce-kalaöljykapselit ovat hyvä vaihtoehto. Niiden sisältämä kalaöljy on valmistettu puhdasta planktonia syövistä syvänmeren kaloista. Orapihlajaa sydäntä vahvistamaan Nykyaikainen kasvilääkintä pitää orapihlajaa yhtenä tehokkaimmista miedoista sydänrohdoista. Orapihlajan on osoitettu parantavan sydänverenkiertoa ja sydänlihaksen supistumiskykyä. Lisäksi se vahvistaa sydäntä ja ehkäisee sydänkouristuksia. Se myös rauhoittaa ja säännöllistää sydämen toimintaa, mistä syystä sitä suositellaan erityisesti stressiperäisiin sydäntuntemuksiin. Orapihlajauutetta (Crataegus) voi ottaa lieviin sydäntuntemuksiin: paineen ja puristuksen tunteeseen rinnassa, stressioireisiin, kohonneeseen verenpaineeseen ja sydämen rauhattomuuteen. Aina on kuitenkin syytä varmistaa lääkärillä, ettei kyse ole muuta hoitoa vaativasta sydänvaivasta. Jos jo on verenpainelääkitys, orapihlajan käyttö saattaa voimistaa lääkkeiden tehoa. 4 Terveydenhoitouutiset 3/2005

5 MIEHEN HYVINVOINTI Eturauhasvaivat: ennaltaehkäisy kannattaa Eturauhasen eli prostatan liikakasvua tavataan lähes jokaisella 60 vuotta täyttäneellä miehellä. Liikakasvu ahtauttaa rauhasen sisällä kulkevaa virtsaputkea, jolloin virtsaaminen vaikeutuu. Mistä liikakasvu johtuu? Ikääntymisen lisäksi sen riskitekijöitä on normaali miessukupuolihormonien tuotanto. Myös perintötekijät vaikuttavat. Liikakasvua oireineen voi esiintyä jo vuotiailla. Prostatan suureneminen voi olla myös oireeton. Tavallisia oireita ovat tiheä virtsaamistarve, yövirtsaaminen, virtsauspakko ja virtsankarkailu. Nk. tyhjennysoireita ovat virtsantulon viipyminen, heikentynyt virtsasuihku, ponnistelun tarve virtsatessa, virtsaamisen keskeytyminen sekä tunne, ettei rakko tyhjene kunnolla. Liikakasvua voidaan hillitä Prostatavaivoja voi ja kannattaa ehkäistä ennalta. Toimiin olisi hyvä ryhtyä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mieluiten jo ennen kuin laajenemista on havaittu. Liikakasvun hillitsemiseen tarkoitettujen lääkkeiden teho perustuu 5 alfa-reduktaasi -entsyymin estämiseen (finasteridi-lääkkeet) tai eturauhasen ja virtsarakon kaulan sileän lihaksen supistumisen estämiseen (mm. alfa1-salpaajat). Lääkkeet ovat melko hyvin siedettyjä, mutta varsinkin finasteridi voi heikentää seksuaalista halua. Myös kirurgisten hoitojen (nk. höyläys) seurauksena voi olla impotenssi. Kasvilääkkeistä sahapalmuvalmisteilla on saatu hyviä tuloksia eturauhasvaivojen ehkäisyssä. Esimerkiksi Saksassa ne kuuluvat myydyimpiin kasvirohtoihin. Niistä on myös laadukkaita tutkimuksia (1). Ne tehoavat tutkimusten mukaan lieviin eturauhasvaivoihin yhtä hyvin kuin kemialliset lääkkeet mutta ilman niille tyypillisiä sivuvaikutuksia. Tällainen valmiste on sahapalmun (Serenoa repens) hedelmäuutetta sisältävä fytoterapeuttinen rohdosvalmiste (Prostaforce). Sahapalmun eturauhasen liikakasvua estävä vaikutus saadaan pääosin aikaan estämällä 5-alfareduktaasi-entsyymin ja 5-alfa-dihydrotestosteronin eli DHT:n sitoutuminen reseptoreihin. Seurauksena on liiallisen DHT:n muodostumisen sekä myös rauhasepiteelin liikakasvun väheneminen. Sahapalmu hillitsee myös eturauhasen tulehtumista. Teho perustuu tulehdusvälittäjäaineiden määrien alentamiseen kudoksessa. Tämä saadaan aikaan mm. estämällä 5-lipo- ja 5-syklo -oksigenaasia sekä estämällä prostaglandiinisynteesiä. Sahapalmu vaikuttaa myös turvotusta alentavasti. Se laskee virtsaputkea kiristävän eturauhaskudoksen turvotusta. Tämän vaikutuksen mekanismi on epäspesifinen. ER (1) Dietmar Bach: Long-term drug treatment of benign prostatic hyperplasia results of a prospective 3-year multicenter study using Sabal extract IDS 89. Phytomedicin Vol.111 (2), , 1996) J.C. Carraro et al. The Prostate, 1996 Panosta kunnon yöuneen! Aamut ovat ihania mutta vain jos on nukkunut kunnolla. Tehokkainta on iltayön uni. Jos stressaantunut, pompotteleva sydän häiritsee unen tuloa, kannattaa kokeilla Crataegus-uutetta sydämen rauhoittamiseksi. Myös Passiflora-uute helpottaa uneen pääsyä ja parantaa unen laatua. Jos rakko juoksettaa yöllä vessassa, kannattaa käynnistää Prostaforce-kuuri. Rauhoita illat. Iltakävely syvään hengitellen tekee hyvää. Kahvi ja teekin voivat viedä unet, sen sijaan viljasta ja hedelmistä valmistettu Bambukahvi varsinkin maidon ja hunajan kanssa nautittuna rauhoittaa. Nälkäisenä ei pidä yrittää nukahtaa. Eikä kylmäjalkaisena; suihkuta tai kylvetä jalat lämpöisiksi. Myös lämmin koko vartalon suihku rentouttaa ja helpottaa uneen pääsyä. Terveydenhoitouutiset 3/2005 5

6 Tarkkana koulussa: EVÄÄT JAKSAMISEEN Aivot tarvitsevat jaksaakseen kunnon ravintoa. Tarkkaavaisuus- ja oppimisvaikeuksista kärsivällä kannattaisikin ensimmäiseksi kiinnittää huomiota ravintoon. Oppilaat ovat luokassa entistä rauhattomampia. Varsinkin iltapäivisin meno kiihtyy; silloin on melko mahdotonta ainakaan kovin tuloksellisesti käsitellä aineistoa, joka vaatisi pidempään kestävää tarkkaavaisuutta. Näin kuvailee eräs helsinkiläinen luokanopettaja tämän päivän tilannetta. Ennen vanhaan tunneilla istuttiin hiirenhiljaa, mitä nyt vähän supistiin. Ääneen pääsi vasta viitattuaan ja luvan perästä. Iltapäivisin saattoi tosin väsyttää, muttei se riehumisena ilmennyt. Mikä nyt on muuttunut? Selityksiä voi löytää paljonkin alkaen maailman muuttumisesta. Sinänsä on hyvä, ettei lapsia enää kasvateta tuppisuiksi ja että he uskaltavat avata suunsa. Suuri ongelma on, että jo muutama rauhaton oppilas onnistuu tehokkaasti torpedoimaan muiden työrauhan. Näiden häirikköjen ohjaaminen voi pahimmillaan viedä prosenttia ajasta. Muut jäävät pakostakin enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan. 6 Terveydenhoitouutiset 3/2005 Selvää kuitenkin on, ettei rauhattomuus ole vain kurittomuutta, vaan taustalla on selkeästi pahaa oloa. Lapsi tai nuori ei yksinkertaisesti kykene keskittymään. Tunnilla käsiteltävät asiat eivät jaksa kiinnostaa, tulokset alkavat heiketä ja motivaatio niiden myötä. Vaikeudet kasaantuvat ja johtavat monenlaiseen oireiluun ja lopulta luvattomiin poissaoloihin. Pahan olon taustalla usein yliherkkyysreaktio Jos lapsella on tarkkaavaisuusongelmia, lääkäri Anu Wacklin kehottaa ensimmäiseksi kiinnittämään huomiota ruokavalioon. Moni on tietämättään yliherkkä esimerkiksi kotimaisille viljoille tai maitotuotteille. Niiden sopimattomuus ei aina ilmene ihottumina tai tukkoisena olona vaan esimerkiksi ahdistuneisuutena, aggressiivisuutena ja rauhattomuutena sekä myös motorisena kömpelyytenä. Kun ravintoaineet imeytyvät huonosti, lapsen kasvukin saattaa hidastua. Kannattaa kokeilla tiettyjen ruoka-aineiden, esimerkiksi kotimaisten viljojen poisjättämistä joksikin aikaa ja seurata, miten muutos vaikuttaa. Myös lisäaineet, varsinkin väriaineet saattavat aiheuttaa ylivilkkautta. Kohtalokkain yhdistelmä ovat sokeria ja runsaasti lisäaineita sisältävät makeiset ja keksit.

7 Rauhattoman, ylivilkkaan lapsen ruokavaliosta tulisikin ensimmäiseksi poistaa sokeri, karkit, chipsit sekä muut epäterveelliset, valitettavasti yleensä lasten rakastamat herkut. Tilalle hyvistä raaka-aineista tehtyä kotiruokaa, säännöllisesti nautittuna! Eikä kouluruokaakaan tulisi jättää väliin. Yleensä tarjolla on ainakin salaattia ja näkkileipää, jos päivän ruoka ei muuten sattuisi miellyttämään. Oikeaa ravintoa aivoille Aivot tarvitsevat kunnolla toimiakseen tiettyjä aineita, ennen muuta happea ja glukoosia eli verensokeria. Liikunnan ja raittiin ilman lisäksi myös rauta on tärkeä tekijä aivojen hapensaannille. Rautaa saa mm. pinaatista, nokkosesta, parsakaalista, aprikooseista ja maksasta. Verensokerin tasaisena pysyminen on oleellista jaksamiselle. Makeat välipalat, suklaa ja limsat aiheuttavat aivotoiminnan häiriöitä. Tunne-elämä heilahtelee laidalta toiselle ja olo muuttuu levottomaksi. Tällainen rauhattomuutena ja ylivilkkautena ilmenevä sokerihumala on tuttu ilmiö kouluissa iltapäivän tunteina varsinkin, jos osa oppilaista on korvannut kouluruoan limsalla ja karkeilla. Täysiarvoiset ravintoaineet kuten vihannekset, marjat ja täysjyväviljat pitävät verensokerin tasaisena. Tällaisissa ruoka-aineissa on paljon kuitua ja matala glykeeminen indeksi. Pitkien koulupäivien varalle evääksi kannattaa ottaa banaani, omena, kuivattuja aprikooseja tai myslipatukka. Mukaan voi tehdä myös juustoleivät vaikkapa täysjyvänäkkäristä tai hapankorpuista. Monilla lapsilla eväät ovat tarpeen jo pitkien koulukyytien takia. Ravintoa kannattaa täydentää kalaöljyvalmisteilla. Anu Wacklin suosittelee tarkkaavaisuushäiriöistä ja ylivilkkaudesta kärsiville Omegaforce-kapseleita varsinkin silloin, kun kalaruoka ei maistu. Hänellä on hyviä kokemuksia myös luonnollisista monivitamiinivalmisteista kuten Vogelin Vitaforcesta keskittymiskyvyn parantajana. Aivoille myös vettä! Aivojen painosta 90 prosenttia on vettä. Aivot tarvitsevat vettä toimiakseen kunnolla, ja stressi vain lisää niiden vedentarvetta. Nestevajaus aiheuttaa väsymystä ja keskittymiskyvyn hiipumista. Limsat samoin kuin kahvi ja tee ovat huonoja janojuomia. Ne päin vastoin lisäävät veden tarvetta, koska ne vaikuttavat nestettä poistavasti. Puhdas vesi on paras janojuoma. Vedellä laimennetusta tuoremehusta saa nesteen lisäksi myös aivojen kaipaamaa glukoosia. Maksan toimintaa kannattaa tukea Monesti kouluikäisen lapsen ruokavalio lipsuu lähes huomaamatta yksipuoliseksi ja runsaasti tyhjiä kaloreita sisältäväksi. Lapsen ja etenkin murrosikäisen nuoren ruodussa pitäminen ei ole vanhemmille aina helppo tehtävä. Monesti uupunut vanhempi luovuttaa ja ajattelee, että hyvä kun syö edes jotakin. Paljon makeaa, lisäaineita ja huonolaatuisia rasvoja sisältävä ruokavalio rasittaa aineenvaihduntaa. Erityisesti maksa voi ylikuormittua. Tilanne saattaa oireilla ummetuksena, väsymyksenä ja huonotuulisuutena. Ruokavalion tervehdyttämistä kannattaa tukea maksan toimintaa ja sokeriaineenvaihduntaa edistävillä kasveilla kuten latva-artisokalla (Cynara scolymus) ja maa-artisokalla (Helianthus tuberosus). Näitä sisältäviä kasvivalmisteita voivat hyvin yli 12- vuotiaat lapset ja nuoret käyttää; nehän valmistetaan yleisesti ruoaksi käytettävistä kasviksista. Samalla kun maa-artisokkavalmisteet (Healianthus-tipat tai Helix Slim-tabletit) hillitsevät makeanhimoa, ne edistävät myös suoliston hyvää bakteerikantaa. Se on useinkin häiriintynyt epäterveellisen ruokavalion seurauksena, mikä taas näkyy mm. vireystason laskuna ja vastustuskyvyn heikkenemisenä. Erityisen tehokkaita suoliston tervehdyttäjiä ovat maitohappoiset mehut, maitohappoinen Molkosan sekä suun kautta nautittavat maitohappobakteerivalmisteet. Pääasia on, että lapsen ruokavalio on kunnossa ja että se sisältää riittävästi suoja-aineita. Jo pelkästään tämän asian kuntoon saattamisella voi saada ihmeitä aikaan, Anu Wacklin rohkaisee tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivien lasten vanhempia. ER Lisätietoa: Anu Wacklin, Timo Elo: Näin puolustaudut tauteja vastaan. WSOY Vogelin aamupalalla jaksat pitkään Aito luomumysli on koululaiselle, mutta myös varttuneemmalle, aamukiireen kanssa kamppailevalle todellinen pelastus. Alfred Vogelin mysli on koostumukseltaan ainutlaatuista voimaravintoa. Jo muutama ruokalusikallinen mysliä maidon tai jogurtin kera auttaa jaksamaan pitkälle aamupäivään. Vogel-mysliin ei ole lisätty sokeria. Miellyttävää makeutta ja runsaasti energiaa antavat kuivatut omenanpalat, sultanasrusinat ja voimaravintona legendaarisen maineen saanut durian-hedelmä. Aamiaisen täydentää Biotta Breakfast Luomu- Aamujuoma, joka jo sellaisenaankin vastaa oikeaoppista aamiaista. Herkullisen makuinen juoma sisältää appelsiineja, herajauhetta, banaania, rypäleitä, mallasuutetta, hunajaa ja kananmunia. Terveydenhoitouutiset 3/2005 7

8 Pitkittynyt kipu voidaan tulkita kehon hätähuudoksi. Kivun syy olisi aina selvitettävä, jotteivät oireet painuisi syvemmälle kehoon muuttuen vakavammiksi vaivoiksi. Osteopaatti Mirka Toivolan mukaan osteopatia sopii tyypillisten niska- ja nivelongelmien lisäksi hyvin monenlaisiin vaivoihin, esimerkiksi odottavien äitien selkävaivoihin tai vauvan koliikkiin. Selkäkipuun, päänsärkyyn, vauvan koliikkiin apua OSTEOPATIASTA Osteopatia on tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja toiminnallisten häiriötilojen tutkimiseen, manuaaliseen hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn erikoistunut hoitomuoto. Osteopaattinen hoito sopii kaikenikäisille tukija liikuntaelinvaivoista kärsiville sekä tietenkin myös oireettomille. Ennaltaehkäisevällä hoidolla pyritään säästymään kivuilta ja säryiltä, Mirka korostaa. Hän valmistui osteopaatiksi vuonna 2004 Helsingin ammattikorkeakoulusta. Nelivuotista koulutustaan hän on täydentänyt kursseilla Englannissa (European School of Osteopathy) ja Itävallassa (Wiener Schule für Osteopathie). Tällä hetkellä vain Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa on amk-osteopaattien koulutusohjelma. Osteopaatin ammatillisen osaamisen perustana ovat mm. laajat tiedot ihmisen rakenteesta ja toiminnasta. Hoidossa korostuvat tarkka palpaatio, havainnointi, päättelykyky, erotusdiagnostiikka sekä myös yhteistyöja vuorovaikutustaidot. Tärkeää on lisäksi kyetä toimimaan eettisesti ja vastuullisesti potilasta kunnioittaen. Sopii niin kroonisiin kuin akuutteihinkin kiputiloihin Osteopatia on manuaalinen hoitomuoto, jolla hoidetaan niin akuutteja kuin kroonisiakin kipu- ja särkytiloja. Myös puutumisiin, nivelten ja nikamien jäykkyyksiin sekä ryhtiongelmiin siitä kannattaa etsiä apua. Osteopatiassa korostetaan kehon rakenteellista ja toiminnallista yhteyttä. Hoidossa käytetään monia erilaisia tekniikoita. Tyypillisimpiä ovat nivelten manipulaatiot, liikehoidot, lihasten ja muiden pehmytkudosten käsittelyt sekä vatsan ja pään alueille kohdistuvat hoidot. Näistä valitaan aina yksilöllisesti kullekin potilaalle sopivimmat. Usein potilaalle ohjataan myös omatoimisesti suoritettavia kotiharjoitteita. Potilaiden aktiivinen itsehoito koostuu ryhti-, koordinaatio- ja voimaharjoitteista. Annamme myös terveyskasvatusta. Yhdistämällä erilaisia hoitoja pyritään parempaan lopputulokseen ja välttymään hoitokierteeltä. Myös vauvoille ja lapsille Osteopatia on Mirka Toivolan mukaan turvallinen ja luonnollinen terveydenhoitomuoto, joka sopii kaikkiin elämän tilanteisiin ja kaikenikäisille. Vauvoille paras aika hoidolle on jo muutama päivä synnytyksen jälkeen. Vastasyntyneen kallon luut sallivat vauvan pään mukautumisen synnytykseen. Mikäli synnytys on sujunut hyvin ilman komp- 8 Terveydenhoitouutiset 3/2005

9 likaatiota, vauvan pään muoto palautuu normaalisti 1 5 päivän sisällä. Jos synnytys kuitenkin sujuu esimerkiksi poikkeuksellisen hitaasti tai nopeasti, voi olla, ettei vauvan pää kykenekään täysin palautumaan. Tämä taas voi aiheuttaa lieviä toiminnan muutoksia, jotka voivat ilmetä erilaisina ongelmina kuten imemishäiriönä, koliikkina ja häiriintyneenä unirytminä. Lapsen ensimmäisellä käynnillä osteopaatti kartoittaa lapsen terveydentilaa kysymällä raskausajasta, synnytyksestä, sairauksista, onnettomuuksista ja muista merkittävistä tapahtumista. Osteopaatin vastaanotolle tulevaa, vähän isompaa lasta on hyvä etukäteen valmistaa tilanteeseen kertomalla, minne ollaan menossa ja minkä takia. Perheen tulisi olla paikalla hyvissä ajoin, jotta lapselle jää aikaa tutustua paikkaan ja rauhoittua ennen hoitoa. Lapselle on myös hyvä kertoa, että hoidon aikana osteopaatti tulee tunnustelemaan hänen kehonsa eri osia. Lapsi saa ottaa mukaan lempilelunsa, kirjan tms. Yleisesti ottaen vauvat ja lapset nauttivat hoidosta. Vauva saattaa jopa nukahtaa sen aikana, mutta lasta voi hyvin hoitaa nukkumisen tai vaikkapa imetyksenkin aikana. Hoitoreaktiot ovat yksilöllisiä ja voivat vaihdella. Jälkeenpäin esimerkiksi hyvin väsynyt lapsi suuntaa luonnollisesti energiaa kehonsa paranemisprosessiin. Toisinaan taas lapsi voi olla jonkin aikaa hoidon jälkeen hyvinkin levottoman ja ylienergisen oloinen, Mirka kuvailee hoidon vaikutusta. Montako hoitokertaa sitten tarvitaan esimerkiksi koliikkivauvan rauhoittamiseksi? Hoitokertojen määrä on aina yksilöllinen. Vauvoille kuitenkin yleisesti ottaen kolmesta kuuteen hoitoa riittää. ER Mirka Toivola ottaa vastaan mm. Lääkärikeskus Sofianovassa. Lisätietoa puh Apua osteopaatilta päänsärkyyn niskan alueen kipuihin ja jäykkyystiloihin niskan retkahdusvammojen jälkitiloihin hermojen pinnetiloihin ryhtivirheen aiheuttamiin kiputiloihin lantion alueen vaivoihin rintarangan ja rintakehän alueen kipuihin olkapään, kyynärpään ja ranteen kiputiloihin alaselkäkipuihin lonkan, reiden ja polven ongelmiin nilkan ja jalkaterän kiputiloihin raskausajan selkävaivoihin, turvotukseen yms. vauvan koliikkiin, ummetukseen yms. leukanivelen ja purentalihasten vaivoihin ARNIKKIA kipuileville nivelille ja lihaksille Arnikki on yksi parhaista ellei paras erityyppisten nivel- ja lihaskipujen hoitoon soveltuvista rohtokasveista. Se sopii paikallishoitona tulehduksellisiin nivelsairauksiin, kulumiin sekä venähdysten ja ruhjeiden aiheuttamiin vaivoihin. Arnikkia sisältävä geeli osoittautui avoimessa kliinisessä testissä Sveitsissä ibuprofeenigeeliä tehokkaammaksi sorminivelrikosta kärsivillä potilailla. Kolmen viikon hoitojakson aikana 64 % arnikkigeeliä käyttäneistä potilaista arvioi sen tehokkaaksi. Vastaava luku ibuprofeeniryhmässä oli 58,8%. Myös sivuvaikutukset olivat jonkin verran vähäisemmät arnikkigeeliä käyttäneillä. Merkittävin sivuvaikutus arnikilla on allerginen reaktio, jota voi ilmetä mykerökukkaisille allergisilla. Arnikin tekee erityisen kiinnostavaksi sen ainutlaatuinen biokemiallinen vaikutustapa. Se hillitsee tulehdusta heti sen alkuvaiheessa estäen näin tulehdusprosessin leviämisen. Tämän vaikutuksen saavat aikaan arnikin seskviterpeenilaktonit, jotka kykenevät estämään erästä keskeistä tulehdustekijää, NF-kB:tä. Arnikki vaikuttaa myös positiivisesti interleukiineihin ja TNF-alfaan, joiden määrä veressä kohoaa tulehduksen aikana. Arnikin vaikutusmekanismi on samankaltainen kuin kortisonin, joka tunnetaan tehokkaimpana tulehdusta estävänä lääkkeenä. Kortisonilla on kuitenkin pidempään käytettäessä sivuvaikutuksia. Tästä syystä mm. iholle ystävällisempää arnikkia sisältävä reumageeli on saavuttanut kotimaassaan Sveitsissä valtaisan suosion. ER Terveydenhoitouutiset 3/2005 9

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan.

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan! Tärkeintä painonhallinnassa on tasapaino

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

perustettu vuonna 1927

perustettu vuonna 1927 perustettu vuonna 1927 RAVINNON MERKITYS Ravinto ja liikunta Kova liikuntaharrastus yhdessä puutteellisen ruokavalion kanssa voi olla riski kasvulle, kehitykselle ja terveydelle!!! Energian riittämättömän

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä

Lisätiedot

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin...

Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... Sisällys Esipuhe...11 Kirjoittajat... 15 1 Aamu... 17 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... 17 Mitä unen aikana tapahtuu?...18

Lisätiedot

Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna?

Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Yrittäjälääkäri Ville Pöntynen 22.1.2015 Lupauksen toiminta-ajatukset Hoidamme ja ennaltaehkäisemme sairauksia sekä työ- ja toimintakyvyn laskua lääketieteen,

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma OMIEN RUOKAILUTOTTUMUSTEN ARVIOINTI Toteutuuko seuraava? Merkitse rasti, jos asia sinun kohdallasi toteutuu 5(-7) ruokailutapahtumaa:

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Bolujem od dijabetesa tip 2 Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Kysymyksiä ja vastauksia Pitanja i odgovori Mitä diabetekseen sairastuminen merkitsee? On täysin luonnollista, että diabetekseen sairastunut

Lisätiedot

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä Aamiainen * älä lähde treeneihin ilman aamiaista * aamiainen vaikuttaa koko päivään Jos

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Helpoin tapa syödä hyvin

Helpoin tapa syödä hyvin Helpoin tapa syödä hyvin Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus HYVÄ SYÖMINEN TERVEYS NAUTITTAVUUS/HAUSKUUS SOSIAALISUUS MIELIALA VIREYSTILA PAINO KUNTO STRESSITTÖMYYS HYVÄ FIILIS

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat

Lisätiedot

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Healthy eating at workplace promotes work ability Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Jaana Laitinen Dosentti, Team Leader Työterveyslaitos, Suomi Finnish Institute of Occupational Health

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry

Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy

Lisätiedot

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008

Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008 1. Kehitys koostuu ns. kehityskolmiosta. Jonka osina ovat Harjoittelu, Lepo ja Ravinto. 2. Ruokailun tavoite on olla yksi luonteva osa urheilijan kokonaisuutta. Urheilijan ravitsemuksen A B C A= Arkiruokailu

Lisätiedot

Ravitsemus. HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20

Ravitsemus. HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20 Ravitsemus HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20 Jokainen meistä tarvitsee ruoasta energiaa. Jokaisen energiantarve on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat esimerkiksi ikä, sukupuoli ja liikunnan määrä.

Lisätiedot

JUDOKAN RAVINTO-OPAS. 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen. Joen Yawara ry Valmennus

JUDOKAN RAVINTO-OPAS. 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen. Joen Yawara ry Valmennus JUDOKAN RAVINTO-OPAS 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen Joen Yawara ry Valmennus SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUSTIETOA...1 2 RAVINTOAINEET...1 2.1 Hiilihydraatit...1 2.2 Proteiinit...2

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Asiaa vanhemmille Keski-Suomen Urheiluakatemia/Swimming JKL ry 27.11.2014 Kaisa Kähärä Laillistettu ravitsemusterapeutti, Liikunnanohjaaja AMK Ravinto vaikuttaa: Vireystilaan

Lisätiedot

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI

santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus

Lisätiedot

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus!

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! Yritin nostaa tyttäreni D-vitamiinitasoja 3 vuotta tuloksetta, kunnes löysin DLux3000

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin

Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisravinto-opas Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisruokailijan ruokapyramidi on saman näköinen kuin tavallinen ruokapyramidi. Ainoastaan eläinkunnan proteiinilähteet on korvattu kasvikunnan proteiinilähteillä

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta

Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta Anna elämän maistua 1 Tarvitset reilusti energiaa ja ravintoaineita Monipuolinen ruokavalio tarjoaa riittävästi energiaa ja ravintoaineita kasvuun ja kehittymiseen, liikunnan

Lisätiedot

KILPAILU- JA PELIREISSUT. Lapin urheiluakatemia RAVINTO

KILPAILU- JA PELIREISSUT. Lapin urheiluakatemia RAVINTO KILPAILU- JA PELIREISSUT Lapin urheiluakatemia RAVINTO Rasvat edistävät urheilijan energiansaantia, palautumista, terveyttä ja kehitystä. Niukka rasvansaanti häiritsee hormonitoimintaa. Rasvoja saa mm.

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10

Lisätiedot

Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki. puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi

Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki. puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi Suomen vanhin urheilujuoma, joka kehitettiin 80-luvulla. Alun perin Suomen suurimman virvoitusjuomien

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT Oikeat ruokailutottumukset Riittävä lepo Monipuolinen liikunta Miksi pitäisi liikkua? Liikunta pitää kuntoa yllä Liikkuminen on terveyden antaa mielihyvää ja toimintakyvyn kannalta ehkäisee sairauksia

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

5.1.2015. Kehityskolmio. Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä + - Kunnon ruokaa luistelijalle. tammikuu 2015. Harjoittelu. Lepo Kehon huolto.

5.1.2015. Kehityskolmio. Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä + - Kunnon ruokaa luistelijalle. tammikuu 2015. Harjoittelu. Lepo Kehon huolto. Kunnon ruokaa luistelijalle tammikuu 2015 Johanna Kleemola Kehityskolmio Harjoittelu Ravinto HYVÄ LUISTELIJA Lepo Kehon huolto Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä Harjoittelun sisältö ja harjoitusten

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM

Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM Välipala on kunnon pala Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM Reija Männikkö TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti 27.4.2014 Leppävirta TAVOITTEENA kunnon ruoka on yksi osa liikunnallista elämäntapaa

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. Kari Korpilahti sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri 10.3.2015

Nuoren urheilijan ravitsemus. Kari Korpilahti sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri 10.3.2015 Nuoren urheilijan ravitsemus Kari Korpilahti sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri 10.3.2015 Sisältö Miksi oikea ravitsemus on tärkeää nuorelle urheilijalle Ruokavalion pääperiaatteet Energiatasapaino

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon Potilasopas Alzheimerin taudin oireet Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE. Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto

KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE. Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ urheilijan kehittyminen harjoitus + - palautuminen

Lisätiedot

Yleistietoa Aloe Verasta ja ACTIValoesta

Yleistietoa Aloe Verasta ja ACTIValoesta Yleistietoa Aloe Verasta ja ACTIValoesta 2. Yleistietoa Aloe Verasta MITÄ ALOE VERA SISÄLTÄÄ Mono- ja polysakkaridit (useita) Antrakinonit (ainakin 13 erilaista) Ligniinit Saponiinit Salisyylihappo Entsyymit

Lisätiedot

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013 Stressi = ympäristön yksilöön kohdistava uhka tai vahingollinen vaikutus sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen aktivoituvat Akuutissa stressissä sydämen syke nousee, hengitys

Lisätiedot

Pysytään lujina naiset!

Pysytään lujina naiset! Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja

Lisätiedot

E2 2014-2015 LEPO JA RAVINTO AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI

E2 2014-2015 LEPO JA RAVINTO AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI E2 2014-2015 LEPO JA RAVINTO AINEISTO JA KUVAT: ROKI E2 Tee jokaisesta päivästä Urheilijan hyvä päivä! Nuku 8-9 h, urheile 3 h ja nauti 5-7 terveellistä ateriaa! Urheilijan hyvään päivään kuuluu myös tunnollinen

Lisätiedot

Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät

Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät DIABETES JA SYDÄN Diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit Diabetes nostaa sydän- ja verisuonitautien riskin 2-4 kertaiseksi. Riskiin voi vaikuttaa elämäntavoillaan. Riskiä vähentää diabeteksen hyvä hoito,

Lisätiedot

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS ALZHEIMERIN TAUDIN OIREET Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Ravitsemusalan tutkimuspalveluyritys Kliiniset tutkimuspalvelut Elintarvikelääke- terveys-

Lisätiedot

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravinto-, lihas- ja henkinen huolto Onnela, Tuusula 5.9.2009 /Arja Lindfors

Nuoren urheilijan ravinto-, lihas- ja henkinen huolto Onnela, Tuusula 5.9.2009 /Arja Lindfors HUOLTAJAT Nuoren urheilijan ravinto-, lihas- ja henkinen huolto Onnela, Tuusula 5.9.2009 /Arja Lindfors 5.9.2009 Nurmijärvi Seven Ringettes 1 RAVINTO Hyvä ravinto ja ruokailu on ehdoton edellytys tehokkaalle

Lisätiedot

Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB

Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB Ravitsemuksen merkitys ja urheiluravinteiden käyttö kuntoliikunnassa ja urheilussa JARNO LEMMELÄ, LITM TRAINER LAB Ravitsemuksen merkitys suorituskyvylle Hyvä nestetasapaino on tärkeää kaikessa harjoittelussa

Lisätiedot

Diabeetikon ruokailu sairaalassa

Diabeetikon ruokailu sairaalassa Diabeetikon ruokailu sairaalassa { Ravitsemusterapeutti Roope Mäkelä Satks Ruokavaliosuositus Diabeetikoille suositellaan samanlaista ruokaa kuin koko väestölle Ravitsemushoito on oleellinen osa diabeteksen

Lisätiedot

Henna Alanko Essee 1 (6) 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, 8.11.2012

Henna Alanko Essee 1 (6) 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, 8.11.2012 Henna Alanko Essee 1 (6) Emma Havela 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, Riitta Huotari ohjaus ja opetus Merja Koskenniemi 8.11.2012 Ravitsemuskysely yläastelaisille Syksyllä 2012 Rovaniemen ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA Marika Karulinna LIHA Koira on lihansyöjä, joten sen ravinnon perustana kuuluu olla liha Punaisesta lihasta saa rautaa Vaaleat lihat ovat usein rasvattomampia poikkeuksiakin

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen. Kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiä ja mietteitä. Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen. Kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiä ja mietteitä. Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä Kysymyksiä ja mietteitä Jos haluat saada lisätietoja, ota yhteyttä Sairaalaan/terveyskeskukseen puh: Diabetessairaanhoitajaan puh: Diabeteslääkäriin puh: Esite julkaistaan Bayer Health Care -yrityksen

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

Ravinto jalkapallossa

Ravinto jalkapallossa Ravinto jalkapallossa Patrik Borg Helsingin Urheilulääkäriasema, Syömishäiriökeskus Painopisteet liikkujan ravinnossa Syö tarpeeksi Riittävästi ravintoaineita Riittävästi nestettä Aterioiden ajoitukset

Lisätiedot

Eväitä ruokapuheisiin

Eväitä ruokapuheisiin Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille

Lisätiedot

Tehokas kehosi puhdistaja

Tehokas kehosi puhdistaja Tehokas kehosi puhdistaja Myrkkyjä on kaikkialla. TOIMI HETI! - TÄHTIEN TEKIJÄ - Terve keho voi hyvin Väsymys, eloton iho, hidas ruoansulatus jne. ovat merkkejä siitä, että keho maksa, munuaiset, suolisto,

Lisätiedot

Tavallisimmat ongelmat Suomessa

Tavallisimmat ongelmat Suomessa Terveyttä ravinnosta Ursula Schwab FT, dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti Lääketieteen laitos / Kliininen ravitsemustiede, Itä-Suomen yliopisto Medisiininen keskus / Kliininen ravitsemus, KYS

Lisätiedot

Arnikki. (Arnica montana) Luonnon kultaa lihaksille ja nivelille.

Arnikki. (Arnica montana) Luonnon kultaa lihaksille ja nivelille. Arnikki (Arnica montana) Luonnon kultaa lihaksille ja nivelille. Arnikki tehokas apu kivun hoitoon Erilaisiin nivel- ja lihassärkyihin käytetyllä luonnon aarteella, Arnica montanalla, on pitkät perinteet

Lisätiedot

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki)

Tarja Ketola 17.11.2015. Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki) Tarja Ketola 17.11.2015 Uni ja univaje Vireyden säätely Väsyvyys (fatiikki) Nukumme noin 1/3 elämästämme. Ideaali unen määrä on 7 tuntia/vrk (alle 6 yli 9) Sekä lyhyemmät että pidemmät unimäärät nostavat

Lisätiedot

Aineksia hyvän olon ruokavalioon

Aineksia hyvän olon ruokavalioon Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

Tasapainoinen Ravitsemus

Tasapainoinen Ravitsemus Tasapainoinen Ravitsemus Juha ja Sari Eriksson Itsenäiset Jälleenmyyjät Omat taustat ja kokemukset Juha Eriksson 50v.. Perhe: Vaimo Sari, 4 lasta Samuli 17v, Krista 19v, Niklas 22v, ja Sami 24 v Ammatti:

Lisätiedot

Korkealuokkaiset täydennysrehut ilman lisättyjä sokereita tai täyteaineita. Ylivoimaisesti korkeimmat pitoisuudet annosta kohden!!

Korkealuokkaiset täydennysrehut ilman lisättyjä sokereita tai täyteaineita. Ylivoimaisesti korkeimmat pitoisuudet annosta kohden!! Korkealuokkaiset täydennysrehut ilman lisättyjä sokereita tai täyteaineita. Ylivoimaisesti korkeimmat pitoisuudet annosta kohden!! DMG 28.000 Huono palautuminen?lihasjäykkyys?stressiä?huono ruokahalu?

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

Nuoren urheilijan kehityksen ja kasvun, menestyksen ja nousujohteisen uran tekijöitä. 30.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Karhu-Kissat ry 1

Nuoren urheilijan kehityksen ja kasvun, menestyksen ja nousujohteisen uran tekijöitä. 30.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Karhu-Kissat ry 1 Nuoren urheilijan kehityksen ja kasvun, menestyksen ja nousujohteisen uran tekijöitä 30.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Karhu-Kissat ry 1 1) KOTI Kannustus ja tuki Positiivinen palaute Liikuntamyönteisyys

Lisätiedot

Alle 1-vuotiaan ruokailu

Alle 1-vuotiaan ruokailu SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä

Lisätiedot

Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta

Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja

Lisätiedot

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Vitamiinit A-vitamiini Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Välttämätön näköaistimuksen syntyyn hämärässä, solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä ihmisen lisääntymiseen.

Lisätiedot

Välipalat. Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa

Välipalat. Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa Välipalat Hyvä välipala on kuin ateria pienoiskoossa Kotitehtävien tarkistus Keskustele parisi kanssa Mitä mainoksia löysit? Mitä ne lupaavat? Pitävätkö lupaukset? Mitä tiedät..? Millainen on hyvä välipala?

Lisätiedot

Kehittymisen kulmakiviä. Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja

Kehittymisen kulmakiviä. Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja Kehittymisen kulmakiviä Harri M. Hakkarainen LitM, LL, valmentaja Kehittymisen perusideaa! l HARJOITUKSEN AIKANA KUKAAN EI KEHITY! l SUORITUSKYKY HEIKKENEE HARJOITUKSEN AIKANA JA KEHITYS TAPAHTUU HARJOITUSTA

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille www.e-imd.org Mikä on ureakierron häiriö/orgaanishappovirtsaisuus? Kehomme hajottaa syömämme ruoan tuhansien kemiallisten reaktioiden avulla ja

Lisätiedot

Aila Ryhänen aila.ryhanen@kainuu.fi. Virpi Kilpeläinen virpi.kilpelainen@kainuu.fi. http://maakunta.kainuu.fi/ikaantymispoliittinen_strategia

Aila Ryhänen aila.ryhanen@kainuu.fi. Virpi Kilpeläinen virpi.kilpelainen@kainuu.fi. http://maakunta.kainuu.fi/ikaantymispoliittinen_strategia Aila Ryhänen aila.ryhanen@kainuu.fi Virpi Kilpeläinen virpi.kilpelainen@kainuu.fi http://maakunta.kainuu.fi/ikaantymispoliittinen_strategia Vuonna 2030 Elämme pitempään, kannattaa varautua! 65 vuotta

Lisätiedot

Tietoa lasten ja nuorten päänsäryistä

Tietoa lasten ja nuorten päänsäryistä Tietoa lasten ja nuorten päänsäryistä Diat on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille, erityisesti nuorille ja heidän vanhemmilleen Päänsärky esiintyvyys Migreeni altistavat tekijät hoito ennaltaehkäisy Toistuva

Lisätiedot