LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET III SIJOITUSWARRANTTI.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET III SIJOITUSWARRANTTI."

Transkriptio

1

2 LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET III SIJOITUSWARRANTTI. Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa hyötyä kymmenen globaalin lääkeyhtiön muodostaman osakekorin kehityksestä ja Yhdysvaltain dollarin mahdollisesta vahvistumisesta euroon nähden seuraavan viiden vuoden aikana. Sijoitukseen vaadittava pääoma on vain noin viidesosa siitä laskennallisesta pääomasta, jolle tuotto lasketaan. Tämän vipuvaikutuksen ansiosta Sijoituswarrantin rakenne tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden korkeaan tuottoon. Korkean tuottopotentiaalin vastapainona on korkea riski. Mikäli warranttikohtaisten ehtojen mukainen osakekorin kehitys on nolla tai negatiivinen, erääntyy tuote arvottomana ja sijoittaja menettää koko sijoittamansa pääoman. Tuotteeseen liittyy myös riski liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä. MIKSI SIJOITTAA? Väestön ikääntyminen sekä elintason kasvu ovat maailmanlaajuisia trendejä joiden nousulle ei näy loppua. Väestön ikääntyessä myös kroonisiin sairauksiin, kuten syöpä ja diabetes, sairastuneiden määrä nousee, mikä edelleen lisää terveydenhuollon sekä lääkkeiden kulutusta. Lisäksi etenkin kehittyvien markkinoiden vaurastuminen sekä voimakkaasti nouseva eliniänodote tarjoavat hyviä kasvumahdollisuuksia lääketeollisuuden yhtiöille. Lääketeollisuuden Tähdet III Sijoituswarrantin kohde-etuutena oleva osakekori muodostuu kymmenestä globaalista lääketeollisuuden yhtiöstä, jotka hyötyvät näistä trendeistä lääkeyritysten tuotteiden ja palveluiden kasvavan kysynnän myötä. Osakekorin yhtiöissä yhdistyy lääketeollisuuden huippuosaaminen, vahva panostus tuotekehitykseen sekä maailmanlaajuinen toimintaympäristö. Lääketeollisuuden Tähdet III Sijoituswarrantti tarjoaakin mielenkiintoisen mahdollisuuden sijoittaa hajautetusti globaaleihin, vahvan brändin ja tuoteosaamisen omaaviin lääketeollisuuden huippunimiin. Alla oleva kuva esittää osakekorin historiallista kehitystä viimeisen viiden vuoden ajalta suhteessa terveydenhuoltoalan osakkeiden kehitystä kuvaavaan MSCI World Pharmaceuticals -indeksiin sekä maailman osakemarkkinoihin. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET -OSAKEKORIN, MSCI WORLD PHARMACEUTICALS -INDEKSIN SEKÄ MAAILMAN OSAKEMARKKINOIDEN KEHITYS. 240 % 220 % 200 % 180 % 160 % 140 % 120 % 100 % 80 % 60 % LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET -OSAKEKORI MSCI MAAILMA -INDEKSI MSCI WORLD PHARMACEUTICALS -INDEKSI LÄHDE: BLOOMBERG , AIKASARJA LÄHTÖTASO INDEKSOITU SATAAN PROSENTTIIN. SIJOITUS SIJOITUSWARRANTTIIN EI OLE SAMA KUIN SUORA SIJOITUS OSAKEKORIIN.

3 LÄÄKEYHTIÖISTÄ. Lääkeyhtiöt koetaan yleisesti ottaen vakaiksi sijoituskohteiksi, koska terveydenhuoltoalan tuotteiden ja palveluiden tarve ei ole talouden yleisistä suhdanteista niinkään riippuvainen verrattuna monien muiden toimialojen tuotteisiin ja palveluihin. Suuret lääkeyhtiöt ovat usein globaaleja toimijoita, joilla on vahvat taseet, suuren skaalautuvuuden ja valtavien tuotekehitysinvestoitien luoma kilpailuetu sekä tasainen kassavirta. Lääkeyhtiöiden tuotteiden kysynnän kasvua ajavat muun muassa väestön ikääntyminen, uusien lääkkeiden kehitys, kehittyvien maiden väestön keskiluokkaistuminen ja valtioiden vaurastumisen myötä niiden terveydenhuoltojärjestelmien paraneminen. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan väestö elää entistä pidempään kaikkialla maailmassa. Maailman keskimääräinen eliniänodote nousi kuudella vuodella 1990-luvulta vuoteen 2012 mennessä. Suurin muutos, yhdeksän vuotta, on tapahtunut köyhien maiden väestön elinajanodotteissa. 1 Väestön eläessä pidempään myös sairastumisen riskit kasvavat, mikä tulee nostamaan lääkkeiden kysyntää tulevaisuudessa. Länsimaissa ja Japanissa elintasosairaudet kuten sydän- ja verisuonitaudit sekä ylipainosta johtuva kakkostyypin diabetes ovat lisääntyneet nopeasti väestön eliniän noustessa. Myös Aasiassa elintason nousun johdosta elintasosairaudet, kuten diabetes, ovat kovassa kasvussa. Kehittyvien markkinoiden valtioiden vaurastuessa valtioiden terveydenhuoltojärjestelmiä tullaan laajentamaan kattamaan mahdollisimman suuri osa väestöstä. Nämä vuosikymmeniä jatkuvat trendit luovat voimakasta kasvua lääkeyritysten tuotteiden kysynnälle. Lääkeyhtiöiden osakkeet ovat menestyneet hyvin viimeisen viiden vuoden aikana. Hyvän menestyksen taustalla on ollut uusien patenttilääkkeiden myötä kohonneet tulosennusteet, vanhojen patenttien raukeamisen ja rinnakkaislääkkeiden odotettua pienemmät negatiiviset vaikutukset, vahvat tuotekehitysputket sekä yritysostoaktiviteetin kiihtyminen alan keskittyessä yhä suurempien yritysten markkinaksi. Edellä mainitut tekijät luovat lääkeyhtiöille hyvät tulevaisuuden näkymät sekä tarjoavat mielenkiintoisia sijoitusmahdollisuuksia. 1 WORLD HEALTH ORGANIZATION: WORLD HEALTH STATISTICS 2014 BAYER on saksalainen tutkimustyöhön panostava, kasvava maailmanlaajuinen konserni. Ydinosaaminen terveydenhoidon, maatalouden ja huipputeknologiaa hyödyntävän materiaalituotannon aloilla. ELI LILLY AND COMPANY on yli 135 vuotias, kansainvälinen lääkkeitä valmistava yhdysvaltalainen yhtiö, jonka tuotteita myydään 125 maassa. Yhtiöllä on vahva, maailmanlaajuinen panostus tutkimus- ja kehitystyöhön. GLAXOSMITHKLINE on brittiläinen lääkeyhtiö, joka kehittää ja valmistaa alkuperäislääkkeita ja rokotteita. Tutkimus- ja kehitystoiminta ovat GalxoSmithKlinen liiketoiminnan ydin. MERCK & CO. on yhdysvaltalainen, kansainvälinen terveydenhuoltoalan yhtiö, joka valmistaa muun muassa reseptilääkkeitä, rokotuksia ja kuluttajatuotteita. NOVARTIS on sveitsiläinen, yksi maailman johtavista lääke- ja terveysalan yrityksistä. Yhtiö tuottaa muun muassa innovatiivisia alkuperäislääkkeitä, rokotteita, itsehoitovalmisteita sekä silmäkirurgisia laitteita. NOVO NORDISK on maailman johtava yritys diabeteksen hoidon alueella teollisuudenalan laajimman diabetestuotevalikoiman ja 90 vuoden kokemuksensa ansiosta. PFIZER on yhdysvaltalainen, johtava lääketieteen tutkimusyritys ja liikevaihdolla mitattuna maailman suurin lääkeyhtiö. Toimintaa sillä on yli 150 maassa työllistäen noin henkilöä maailman laajuisesti. ROCHE on vuonna 1896 perustettu tutkimukseen keskittyvä sveitsiläinen terveysalan yritys, jonka vahvuuksia on lääkkeiden ja diagnostiikan yhdistäminen. Maailman suurin biotekniikan yritys. SANOFI on yksi maailman johtavista lääkeyrityksistä lääketeollisuuden ja diagnostiikan alalla. Sanofilla on toimintaa yli 100 maassa ja yli 80 tuoteyksikköä. TAKEDA PHARMACEUTICAL on yli 230 vuotias japanilainen lääkeyhtiö, jolla on toimintaa yli 70 maassa ympäri maailmaa. Yhtiö panostaa innovatiiviseen lääkkeiden valmistukseen ja kehitykseen. TIETOJA LIIKEESEENLASKIJASTA. Commerzbank AG perustettiin Hampurissa, Saksassa vuonna 1870 ja se on nykyään Saksan toiseksi suurin pankki. Commerzbank AG:lla on noin työntekijää ja noin konttoria. Yksityis- ja yritysasiakkaita Commerzbank AG:lla on yli 12 miljoonaa maailmanlaajuisesti. Commerzbank AG on globaali toimija, joka on läsnä jokaisella mantereella yhteensä 52 maassa. Saksan valtio oli noin 17 % omistuksella Commerzbank AG:n suurin omistaja. Liikkeeseenlaskijan luottoluokitus on Moody silta Baa1 negatiivisella näkymällä ja Standard & Poor silta BBB+ negatiivisella näkymällä. Liikkeeseenlaskijan taloudellista asemaa ja luottoluokitusta koskevat tiedot voivat muuttua sijoituskohteen myynti- ja sijoitusaikana.

4 SIJOITUS ERÄÄNTYMISARVO. Sijoituswarrantin erääntyessä sijoittajalle maksettava erääntymisarvo lasketaan kohde-etuuden (osakekori) kehityksen perusteella seuraavasti: 1. Lasketaan kohde-etuuden tuotto warranttikohtaisten ehtojen mukaisen loppuarvon ja alkuarvon välisenä arvonmuutoksena siten, että: A. Kohde-etuuden alkuarvo määritetään liikkeeseenlaskupäivän sulkemisarvona. B. Kohde-etuuden loppuarvo määritetään juoksuajan viimeisen vuoden ajalta kuukausittaisten havaintopäivien sulkemisarvojen aritmeettisena keskiarvona. 2. Lasketaan valuuttakurssikerroin, joka on valuuttakurssin muutos Sijoituswarrantin viimeisen havaintopäivän ja liikkeeseenlaskupäivän välillä. 3. Kerrotaan kohde-etuuden tuotto Sijoituswarrantin nimellisarvolla, tuottokertoimella ja valuuttakurssikertoimella, jolloin saadaan Sijoituswarrantin erääntymisarvo. Mikäli kohde-etuuden tuotto on nolla tai negatiivinen, Sijoituswarrantti erääntyy arvottomana. Sijoituswarrantin tuotonlaskennassa ei huomioida osinkoja, mutta kohde-etuuden yhtiöiden odotetut osinkotuotot huomioidaan Sijoituswarrantin merkintähintaa alentavana tekijänä. Alapuolella oleva taulukko esittää herkkyysanalyysin warranttikohtaisten ehtojen mukaisen tuoton määräytymisestä kohde-etuuden erilaisissa tuottoskenaarioissa. Sijoituswarrantti antaa kohde-etuuden tuotolle voimakkaan vipuvaikutuksen, kun sijoitukseen vaadittava pääoma on vain noin yksi viidesosa siitä laskennallisesta pääomasta, jolle tuotto lasketaan. Korkean tuottomahdollisuuden vastineeksi sijoituksen riski on vastaavasti korkea. Taulukoissa esitettyjen tuottoskenaarioiden perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia kohdeetuuden tai Sijoituswarrantin tulevasta arvonkehityksestä. TUOTONLASKENTAESIMERKKI. KOHDE- ETUUDEN TUOTTO 1 ERÄÄNTYMISARVO 2 HANKINTAHINTA 3 TUOTTO 4 VUOSITTAINEN TUOTTO ESIMERKKI USD/EUR -VALUUTTAKURSSIN VAIKUTUKSESTA ERÄÄNTYMISARVO USD/EUR +10 % 5 ERÄÄNTYMISARVO USD/EUR -10 % 6 100,0 % ,5 % 39,8 % ,0 % ,4 % 33,7 % ,0 % ,3 % 26,3 % ,0 % ,3 % 21,8 % ,0 % ,2 % 16,5 % ,0 % ,2 % 10,1 % ,0 % ,1 % 6,2 % ,555 % ,1 % 2,1 % ,5 % ,0 % 0,0 % ,82% ,1 % -1,9 % ,0 % ,9 % -11,5 % ,0 % ,0 % n.a ,0 % ,0 % n.a KOHDE-ETUUDEN KEHITYSTÄ KUVAAVAT LUVUT OVAT AINOASTAAN ESIMERKINOMAISIA EIVÄTKÄ KUVASTA KOHDE-ETUUDEN HISTORIALLISTA TAI ODOTETTUA KEHITYSTÄ. 2 ESIMERKKILASKELMASSA EI OLE HUOMIOITU TUOTTEEN VEROSEURAAMUKSIA. ESIMERKIN ERÄÄNTYMISARVON LASKENNASSA ON KÄYTETTY ALUSTAVAA 100 % TUOTTOKER- ROINTA. LOPULLINEN TUOTTOKERROIN ILMOITETAAN LIIKKEESEENLASKUPÄIVÄNÄ VÄHINTÄÄN TASOLLE 80%. 3 ESIMERKIN KAKSI SIJOITUSWARRANTTIA, MIKÄ ON LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET III SIJOITUSWARRANTTIN MINIMIMERKINTÄ, VASTAA EURON SIJOITETTAVAA MÄÄRÄÄ LISÄTTYNÄ 200 EURON MERKINTÄPALKKIOLLA. 4 ESIMERKKILASKELMASSA SIJOITUS TUOTTO = SIJOITUS ERÄÄNTYMISARVO / SIJOITUS HANKINTAHINTA 100%. LASKELMASSA ON HUOMI- OITU TUOTTEEN MERKINTÄPALKKIO. 5 KYSEISESSÄ SARAKKEESSA OLETETAAN YHDYSVALTAIN DOLLARIN VAHVISTUNEEN 10 % EUROON NÄHDEN SIJOITUSAIKANA. 6 KYSEISESSÄ SARAKKEESSA OLETETAAN YHDYSVALTAIN DOLLARIN HEIKENTYNEEN 10 % EUROON NÄHDEN SIJOITUSAIKANA.

5 WARRANTTIEHDOISTA LYHYESTI LIIKKEESEENLASKIJA: Commerzbank Aktiengesellschaft (Baa1/BBB+) LIIKKEESEENLASKUN LUONNE: Yleisön merkittäväksi tarkoitettu pääomasuojaamaton Sijoituswarrantti LIIKKEESEENLASKUOHJELMA: päivätty Base Prospectus, Structured Certificates LIIKEESEENLASKUOHJELMAN TÄYDENNYKSET: Alkuperäistä liikkeeseenlaskuohjelmaa voidaan muuttaa liikkeeseenlaskijan toimesta julkaisemalla sitä koskevia täydennyksiä, jotka voivat sisältää esimerkiksi päivityksiä liikkeeseenlaskijan taloudellisiin tietoihin, tuotteiden verokohteluun tai sovellettavaan lainsäädäntöön liittyen. Jos liikkeeseenlaskuohjelmaa täydennetään tuotteen merkintäajan kuluessa, on asiakkaalla oikeus perua tekemänsä merkintä kahden (2) pankkipäivän kuluessa tiedon julkistamisesta ilmoittamalla siitä kirjallisesti Finlandia Group Oyj:lle. Finlandia Group Oyj julkaisee täydennysliitteet Internet-sivuillaan muiden tuotekohtaisten dokumenttien yhteydessä välittömästi saatuaan tiedon täydennyksestä. KOHDE- ETUUS: Osakekori TUOTONLASKENTA i OSAKE i ISIN-KOODI i BLOOMBERG- KOODI i 1 Bayer AG DE000BAY0017 BAYN GY 1/10 2 Eli Lilly & Co US LLY UN 1/10 3 GlaxoSmithKline Plc GB GSK LN 1/10 4 Merck & Co. Inc. US58933Y1055 MRK UN 1/10 5 Novartis AG CH NOVN VX 1/10 6 Novo Nordisk A/S DK NOVOB DC 1/10 7 Pfizer Inc US PFE UN 1/10 8 Roche CH ROG VX 1/10 9 Sanofi FR SAN FP 1/10 PAINO VAKUUS: Sijoituswarrantille ei ole asetettu erillistä vakuutta 10 Takeda Pharmaceutical Co Ltd JP JP 1/10 ISIN-KOODI: DE000CZ44DZ7 PÖRSSILISTAUS: Ei listata ERÄÄNTYMISARVO: Nimellisarvo x Tuottokerroin x Valuuttakurssikerroin x MAX (0 %; Osakekorin tuotto) MERKINTÄAIKA: Liikeeseenlaskija voi päättää merkintäajan ennenaikasesti, mikäli liikkeeseenlaskun ehtojen turvaaminen sitä vaatii. MERKINTÄPAIKAT: Finlandia Group Oyj ja sen sidonnaisasiamiehet LIIKKEESEENLASKUPÄIVÄ: ERÄPÄIVÄ: tai warranttikohtaisten ehtojen mukaan siirretynä eräpäivänä NIMELLISARVO: euroa/ Sijoituswarrantti (erääntymisarvon laskennassa käytettävä tekijä) MERKINTÄHINTA: euroa / Sijoituswarrantti MERKINTÄPALKKIO: 1% nimellisarvosta MINIMIMERKINTÄ: 2 Sijoituswarranttia (vastaa 3500 euron sijoitettavaa määrää) STRUKTUROINTIKUSTANNUS: Merkintähinta sisältää strukturointikustannuksen; noin 1,2% p.a. nimellisarvosta. Sijoituswarrantista ei peritä erillistä hallinnointipalkkiota. SELVITYS- JA SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ: Euroclear Finland Oy SOVELLETTAVA LAKI: Tähän markkinointimateriaaliin sovelletaan Suomen lakia. Sijoituswarranttiin sovelletaan Saksan lakia. VEROTUS: Katso kohta Verotuksesta yleensä LIIKKEESEENLASKUN PERUUTUS: Finlandia Group Oyj yhdessä liikkeeseenlaskijan kanssa pidättää oikeuden peruuttaa liikkeeseenlaskun, jos Sijoituswarranttia ei merkitä vähintään 200 warranttia (vastaa euron nimellisarvoista sijoitusta) tai jos Finlandia Group Oyj:n tai liikkeeseenlaskijan mielestä liikkeeseenlaskuun oleellisesti vaikuttavissa olosuhteissa on tapahtunut sellainen muutos, joka voisi haitata tai vaikeuttaa Sijoituswarrantin liikkeeseenlaskun toteuttamista. Liikkeeseenlaskija yhdessä Finlandia Group Oyj:n kanssa peruuttavat liikkeeseenlaskun, mikäli tuottokerrointa ei voida vahvistaa vähintään 80 %:iin. Mikäli liikkeeseenlasku peruutetaan, palautettavalle merkintäsummalle ei makseta korkoa. Liikkeeseenlaskun peruuntuessa ilmoitus sijoittajille julkaistaan Finlandia Group Oyj:n Internet-sivuilla JÄLKIMARKKINA: Liikkeeseenlaskija tarjoaa Sijoituswarrantille normaaleissa markkinaolosuhteissa jälkimarkkinan vähintään kahden (2) Sijoituswarrantin sijoitukselle (vastaa euron nimellisarvoista sijoitusta). Jälkimarkkinahinta voi olla yli tai alle merkintähinnan. TUOTTOKERROIN: Alustavasti 100%, mutta vähintään 80 %. Lopullinen tuottokerroin ilmoitetaan Internet-sivuillamme VALUUTTAKURSSIKERROIN (USD/EUR-valuuttakurssi* ) / (USD/EUR-valuuttakurssi* ) 10 OSAKEKORIN TUOTTO: (Paino i x Osakkeen i tuotto) i=1 OSAKKEEN i = 1-10 TUOTTO: Osakkeen i loppuarvo / Osakkeen i alkuarvo - 1 OSAKKEEN i ALKUARVO: Osakkeen i alkuarvo määritetään liikkeeseenlaskupäivän sulkemisarvona. OSAKKEEN i LOPPUARVO: Osakkeen i loppuarvo määrietään juoksuajan viimeisen vuoden ajalta kuukausittaisten havaintojen aritmeettisena keskiarvona (päivien sulkemisarvot); , , , , , , , , , , , , *VALUUTTAKURSSI LASKETAAN EKP:N VIRALLISESTA VALUUTTAKURSSISTA, JOKA JULKAIS- TAAN PÄIVITTÄIN REUTERSIN SIVUILLA ECB37 NOIN KLO 15:15. USD/EUR-VALUUTTAKURSSI TARKOITTAA, MONTAKO EUROA YKSI DOLLARI VASTAA. MITEN TEEN MERKINNÄN? Ota yhteys asiakasvastaavaasi tai Finlandia Group Oyj:n asiakaspalveluun. Merkintä tehdään merkintäsitoumuslomakkeella ja merkintä on maksettava viimeistään lomakkeessa mainittuna maksupäivänä. Tämän markkinointiesitteen tiedot eivät muodosta Lääketeollisuuden Tähdet III Sijoituswarrantin täydellistä kuvausta. Lääketeollisuuden Tähdet III Sijoituswarrantti lasketaan liikkeeseen Commerzbank AG:n päivätyn ohjelmaesitteen alla (Base Prospectus, Structured Certificates). Tutustu ohjelmaesitteeseen täydennyksineen sekä tuotekohtaisiin ehtoihin ennen merkinnän tekemistä. Jos ohjelmaesitteen, tuotekohtaisten ehtojen ja tämän mark kinointiesitteen välillä on eroavaisuuksia, sovelletaan mahdollisessa ristiriitatilanteessa ohjelmaesitettä tai englanninkielisiä ehtoja. Ohjelmaesite täydennyksineen sekä tuotekohtaiset ehdot ovat saatavilla liikkeeseenlaskijalla, myyntipaikoissa sekä osoitteessa www. finlandiagroup.fi. Tarjouksen tekijä on suomalainen sijoituspalveluyritys Finlandia Group Oyj, jolle Finanssivalvonta on myöntänyt sijoituspalvelulain mukaisen toimiluvan. Sijoituspalvelulain mukaiset tiedot Finlandia Group Oyj:stä, sen sidonnaisasiamiehistä sekä tarjottavista sijoituspalveluista ja sijoituspalvelujen tarjoamisessa noudatettavista menettelytavoista ovat saatavilla osoitteessa

6 KESKEISET RISKIT. Arvopaperimarkkinoilla sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Tämä tuote on suunnattu erityisesti korkeaa riskiä sietäville sijoittajille. Tuotteeseen liittyvät keskeisimmät riskitekijät on kuvattu lyhyesti alla. Esitetyt riskit eivät ole tärkeysjärjestyksessä, eikä kyseessä ole kattava riskien kuvaus. Tuotteen riskialttiin rakenteen vuoksi on suositeltavaa, etteivät sijoitukset tähän tuotteeseen muodosta huomattavaa osaa sijoittajan kokonaisvarallisuudesta. Sijoittaja vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista seuraamuksista. Sijoittajan tulee tästä syystä ennen sijoituspäätöksen tekemistä tutustua huolellisesti tämän markkinointimateriaalin lisäksi sijoituskohteena olevan tuotteen liikkeeseenlaskijan ohjelmaesitteeseen ja tuotekohtaisiin ehtoihin kokonaisuudessaan. Tuottoriski: Tässä asiakirjassa esitellyn tuotteen tuotto riippuu valittujen kohde-etuuksien kehityksestä ja tuottorakenteesta. Tuottorakenne voi joskus olla monimutkainen, minkä vuoksi sijoitusta voi olla vaikea verrata muihin sijoituskohteisiin. Kohde-etuuksien arvo voi vaihdella sijoitusaikana. Jos kohde-etuus ei kehity toivotusti, tuotto voi jäädä pieneksi tai olla negatiivinen. Kohde-etuuksien arvot tiettynä päivänä eivät myöskään välttämättä kuvasta sijoituskohteen tuoton toteutunutta tai tulevaa kehitystä. Sijoitus strukturoituun tuotteeseen ei ole sama asia kuin suora sijoitus joihinkin tai kaikkiin kohde-etuuksiin. Tietyissä erityistapauksissa, kuten kohde-etuuden liikkeeseenlaskijan yritysjärjestelytilanteissa, sijoitustuotteen kohde-etuus voi myös muuttua tai vaihtua, tuotekohtaisten ehtojen mukaisesti. Riski pääoman menettämisestä: Tämä tuote on pääomaturvaamaton. Sijoittaja voi siis menettää tuotteeseen sijoittamansa pääoman joko osittain tai kokonaan, jos alla olevan kohde-etuuden tuotekohtaisten ehtojen mukainen kehitys on alle merkintähinnan, nolla tai negatiivinen sijoituksen juoksuaikana. Sijoittaja voi menettää pääoman ja mahdollisen tuoton lisäksi myös mahdollisen merkintäpalkkion ja ylikurssin. Liikkeeseenlaskijariski: Liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvällä riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että liikkeeseenlaskija tulee maksukyvyttömäksi eikä pysty vastaamaan sitoumuksistaan sijoittajalle eli maksamaan sijoittajalle mahdollista erääntynyttä pääomaa ja/tai tuottoa eräpäivänä. Liikkeeseenlaskijan mahdollisen maksukyvyttömyyden johdosta sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman sekä mahdollisen tuoton osittain tai kokonaan riippumatta sijoituskohteen arvonkehityksestä. Sijoittajan tulee kiinnittää huomiota liikkeeseenlaskijan taloudelliseen asemaan ja luottokelpoisuuteen sijoituspäätöstä tehdessään. Ohjelmaesitteessä annetaan tiedot liikkeeseenlaskijan taloudellisesta asemasta ja liiketoimintaan kohdistuvista riskitekijöistä. Luottoluokituslaitoksen myöntämä luottoluokitus ilmaisee liikkeeseenlaskijaan kohdistuvaa luottoriskiä perustuen liikkeeseenlaskijan vakavaraisuuteen ja liikkeeseenlaskijan arvioituun kykyyn vastata pitkäaikaisista maksusitoumuksistaan. Sijoittajan tulee ottaa huomioon se, että liikkeeseenlaskijan taloudellista asemaa ja luottoluokitusta koskevat tiedot voivat muuttua sijoituskohteen myynti- ja sijoitusaikana. Jälkimarkkinariski: Tässä asiakirjassa esitelty tuote tulee nähdä ensisijaisesti sijoitusajan loppuun asti pidettävänä sijoituksena, eikä se siten välttämättä sovellu lyhytaikaiseksi sijoitukseksi. Jälkimarkkinariski voi toteutua, jos sijoittaja haluaa realisoida sijoitustuotteen kesken sen juoksuajan. Riskinä tällöin on, että sijoitustuotteelle ei löydy ostajaa tai että siitä tarjottava hinta on sen merkintähintaa tai todellista arvoa alhaisempi esimerkiksi poikkeuksellisesta markkinatilanteesta johtuen. Jälkimarkkinahintaan vaikuttaa mm. jäljellä oleva sijoitusaika, yleinen korkotaso, kohde-etuuden tai kohdeetuuksien arvonkehitys sekä tämän tai näiden arvojen keskinäinen riippuvuus. Jälkimarkkinat voivat poikkeustapauksissa olla epälikvidit tai kaupankäynti voi jopa tilapäisesti olla mahdotonta epänormaalin markkinatilanteen tai liikkeeseenlaskijan, välittäjän, selvitystahon, listauspörssin tai muun kaupankäyntikanavan mahdollisen teknisen ongelman vuoksi. Ennenaikaisen lunastuksen riski: Liikkeeseenlaskija voi tuotteen tuotekohtaisissa ehdoissa määritellyissä erityistilanteissa, kuten esimerkiksi lainsäädännön muutoksen tai tuotteen kohde-etuutta koskevan poikkeustilanteen johdosta, lunastaa tuotteen takaisin ennen eräpäivää. Tällaisen ennenaikaisen lunastuksen tapahtuessa sijoittajalle tuotteesta maksettava lunastushinta määräytyy tuotekohtaisten ehtojen mukaisesti. Ennenaikaisen lunastuksen johdosta sijoittajalla on riski menettää sijoittamansa pääoma ja sille mahdollisesti kertynyt tuotto joko osittain tai kokonaan. Tietyissä erityistapauksissa liikkeeseenlaskija/laskentaasiamies voi myös oman harkintansa mukaisesti korjata ehtoja ilman tuotteen omistajan suostumusta tuotekohtaisten ehtojen mukaisesti. Valuuttakurssiriski: Valuuttamääräiseen sijoitusinstrumenttiin sisältyy valuuttakurssiriski. Valuuttakurssiriski muodostuu siitä että sijoitusinstrumentin liikkeeseenlaskupäivänä euromääräinen sijoitus muunnetaan Yhdysvaltain dollareiksi jonka jälkeen sijoitus muunnetaan takaisin euroiksi sijoitusinstrumentin viimeisenä havaintopäivänä. Valuuttakurssiriski realisoituu, jos warranttiehtojen mukainen tuotto on ollut positiivinen, mutta Yhdysvaltain dollari on heikentynyt euroon nähden. Vipuvaikutusriski: Laskennallisen pääoman ollessa sijoitettua pääomaa suurempi jo pienellä kohde-etuuden arvonmuutoksella voi olla suuri positiivinen tai negatiivinen vaikutus tuotteen arvoon ja tuottoon. Verotusriski: Verotusriskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että sijoitustuotteen verotuksellinen tai lainsäädännöllinen asema voi muuttua sijoitusaikana, ja muutokset voivat vaikuttaa sijoittajan saamaan nettotuottoon. Verotuksesta yleensä: Tässä markkinointiesitteessä kuvataan ainoastaan lyhyesti sijoitustuotteen tämänhetkistä verotusta Suomessa yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön kohdalla. Finlandia Group Oyj ei toimi asiakkaan veroasiantuntijana ja sijoittaja vastaa kaikista sijoitustuotteeseen liittyvistä veroseuraamuksista itsenäisesti. Tarvittaessa kunkin sijoittajan tulee kääntyä veroasiantuntijan puoleen selvittääkseen sijoitustuotteen verokohtelun. Lisää sijoitustuotteiden verotuksesta Verohallinnon sivuilta Sijoituskohteena olevan warrantin tai sertifikaatin takaisinmaksusta eräpäivänä syntyvää voittoa, samoin kuin sijoitustuotteen luovutuksesta ennen eräpäivää syntyvää luovutusvoittoa, käsiteltäneen tuloverolain 45 :n mukaisena pääomatulona. Vastaavasti sijoitustuotteen luovutuksessa tai tuotteen erääntyessä syntyvää tappiota käsiteltäneen tuloverolain 50 mukaisena luovutustappiona. Myyntirajoitukset: Tätä tuotetta ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa tai muissa valtioissa, joissa laki tai muu sääntely voivat rajoittaa arvopapereiden myyntiä tai kieltää sen. Myöskään tämän markkinointimateriaalin levittäminen tällaisiin valtioihin ei ole sallittua.

7

LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET SIJOITUSWARRANTTI.

LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET SIJOITUSWARRANTTI. LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET SIJOITUSWARRANTTI. LÄÄKETEOLLISUUDEN TÄHDET SIJOITUSWARRANTTI. Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa hyötyä kymmenen globaalin lääkeyhtiön muodostaman osakekorin kehityksestä

Lisätiedot

RUOTSI SIJOITUSWARRANTTI.

RUOTSI SIJOITUSWARRANTTI. RUOTSI SIJOITUSWARRANTTI. Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa hyötyä Ruotsin osakemarkkinoiden myönteisestä kehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana. Sijoitukseen vaadittava pääoma on vain

Lisätiedot

SUOMI SIJOITUSWARRANTTI.

SUOMI SIJOITUSWARRANTTI. SUOMI SIJOITUSWARRANTTI. Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa hyötyä Suomen osakemarkkinoiden mahdollisesta myönteisestä kehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana. Sijoitukseen vaadittava

Lisätiedot

AUSTRALIA SIJOITUSWARRANTTI.

AUSTRALIA SIJOITUSWARRANTTI. AUSTRALIA SIJOITUSWARRANTTI. Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa hyötyä Australian osakemarkkinoiden mahdollisesta myönteisestä kehityksestä ja Australian dollarin mahdollisesta vahvistumisesta

Lisätiedot

ESPANJA SIJOITUSWARRANTTI II. Miksi sijoittaa. Tarjoaa tilaisuuden hyötyä euroalueen ja etenkin Espanjan talouden mahdollisesta toipumisesta

ESPANJA SIJOITUSWARRANTTI II. Miksi sijoittaa. Tarjoaa tilaisuuden hyötyä euroalueen ja etenkin Espanjan talouden mahdollisesta toipumisesta ESPANJA SIJOITUSWARRANTTI II. Miksi sijoittaa Tarjoaa tilaisuuden hyötyä euroalueen ja etenkin Espanjan talouden mahdollisesta toipumisesta Aggressiivinen tuottopotentiaali korkeaa riskiä sietävälle pienellä

Lisätiedot

GLOBAALI OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI.

GLOBAALI OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI. GLOBAALI OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI. GLOBAALI OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI. Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa hyötyä kuuden globaalin laatuyhtiön osakkeiden mahdollisesta kurssinoususta ja

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI. EUROOPPA OSAKEKORI. Miksi sijoittaa. Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä eurooppalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä

SIJOITUSWARRANTTI. EUROOPPA OSAKEKORI. Miksi sijoittaa. Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä eurooppalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä EUROOPPA OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä eurooppalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä Aggressiivinen tuottopotentiaali korkeaa riskiä sietävälle pienellä

Lisätiedot

EUROOPPALAISET PANKIT SIJOITUSWARRANTTI.

EUROOPPALAISET PANKIT SIJOITUSWARRANTTI. EUROOPPALAISET PANKIT SIJOITUSWARRANTTI. Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa mahdollisuuden hyötyä kuuden eurooppalaisen pankkiosakkeen muodostaman osakekorin kehityksestä seuraavan viiden

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI. FRONTIER TÄHTIRAHASTOT. Miksi sijoittaa

SIJOITUSWARRANTTI. FRONTIER TÄHTIRAHASTOT. Miksi sijoittaa FRONTIER TÄHTIRAHASTOT SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä reunamarkkinoiden ja kehittyvien markkinoiden tähtirahastojen arvonkehityksestä sekä Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta

Lisätiedot

Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä yhdysvaltalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä sekä Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta euroon nähden

Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä yhdysvaltalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä sekä Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta euroon nähden USA OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä yhdysvaltalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä sekä Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta euroon nähden Korkea tuottopotentiaali

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI. KIINA & KEHITTYVÄT MARKKINAT. Miksi sijoittaa

SIJOITUSWARRANTTI. KIINA & KEHITTYVÄT MARKKINAT. Miksi sijoittaa KIINA & KEHITTYVÄT MARKKINAT SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä Suur-Kiina -osakerahaston sekä kehittyvien markkinoiden High Yield -korkorahaston muodostaman rahastokorin

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI. POHJOISMAAT OSAKEKORI. Miksi sijoittaa. Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä pohjoismaalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä

SIJOITUSWARRANTTI. POHJOISMAAT OSAKEKORI. Miksi sijoittaa. Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä pohjoismaalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä POHJOISMAAT OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä pohjoismaalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä Aggressiivinen tuottopotentiaali korkeaa riskiä sietävälle pienellä

Lisätiedot

ESPANJA SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa. Tarjoaa tilaisuuden hyötyä euroalueen ja etenkin Espanjan talouden mahdollisesta toipumisesta

ESPANJA SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa. Tarjoaa tilaisuuden hyötyä euroalueen ja etenkin Espanjan talouden mahdollisesta toipumisesta ESPANJA SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa tilaisuuden hyötyä euroalueen ja etenkin Espanjan talouden mahdollisesta toipumisesta Aggressiivinen tuottopotentiaali korkeaa riskiä sietävälle pienellä

Lisätiedot

EUROOPPALAISET PANKIT AUTOCALL

EUROOPPALAISET PANKIT AUTOCALL EUROOPPALAISET PANKIT AUTOCALL Eurooppalaiset pankit Autocall -sertifikaatti on räätälöity näkemykseen, jossa kohde-etuutena olevan osakekorin neljän eurooppalaisen pankin osakekurssien odotetaan nousevan

Lisätiedot

KEHITTYVÄT MARKKINAT BONUS SIJOITUSWARRANTTI.

KEHITTYVÄT MARKKINAT BONUS SIJOITUSWARRANTTI. KEHITTYVÄT MARKKINAT BONUS SIJOITUSWARRANTTI. Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa hyötyä kehittyvien markkinoiden yritysten osakkeiden mahdollisesta myönteisestä kehityksestä seuraavan neljän

Lisätiedot

EUROOPPA OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI II. Miksi sijoittaa

EUROOPPA OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI II. Miksi sijoittaa EUROOPPA OSAKEKORI SIJOITUSWARRANTTI II. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä eurooppalaisten laatuyhtiöiden kurssikehityksestä ja Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta euroon nähden Hajautettu

Lisätiedot

PANKIT JA RAHOITUSYHTIÖT AUTOCALL

PANKIT JA RAHOITUSYHTIÖT AUTOCALL PANKIT JA RAHOITUSYHTIÖT AUTOCALL Pankit ja Rahoitusyhtiöt Autocall -sertifikaatti on räätälöity näkemykseen, jossa kohde-etuutena olevan osakekorin neljän globaalin rahoitusalan osakkeen hintojen odotetaan

Lisätiedot

REUNAMARKKINAT SERTIFIKAATTI.

REUNAMARKKINAT SERTIFIKAATTI. REUNAMARKKINAT SERTIFIKAATTI. Miksi sijoittaa Korkea tuottopotentiaali arvostetun ja kokeneen varainhoitoyhtiön osaamisella Hajautushyötyä voimakkaasti kasvavien kehittyvien reunamarkkinoiden osakkeista

Lisätiedot

ELVYTYSPAKETTI EUROOPPA SIJOITUSWARRANTTI.

ELVYTYSPAKETTI EUROOPPA SIJOITUSWARRANTTI. ELVYTYSPAKETTI EUROOPPA SIJOITUSWARRANTTI. Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa mahdollisuuden hyötyä kahdeksan eurooppalaisen osakkeen muodostaman osakekorin kehityksestä seuraavan viiden vuoden

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI. POHJOISMAISET TÄHTIOSAKKEET II. Miksi sijoittaa

SIJOITUSWARRANTTI. POHJOISMAISET TÄHTIOSAKKEET II. Miksi sijoittaa POHJOISMAISET TÄHTIOSAKKEET II SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä tunnettujen pohjoismaisten yhtiöiden kurssikehityksestä sekä Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta euroon

Lisätiedot

Best Performance - Europe Finlandia Group

Best Performance - Europe Finlandia Group GLOBAALIEN TRENDIEN TÄHTIOSAKKEET SIJOITUSWARRANTTI. Best Performance - Europe Finlandia Group Miksi sijoittaa 1 Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä eurooppalaisten osakkeiden kurssikehityksestä 2 Hajautettu

Lisätiedot

ASEAN FRONTIERS SIJOITUSWARRANTTI II. Miksi sijoittaa. Korkea tuottopotentiaali arvostetun ja kokeneen varainhoitoyhtiön osaamisella

ASEAN FRONTIERS SIJOITUSWARRANTTI II. Miksi sijoittaa. Korkea tuottopotentiaali arvostetun ja kokeneen varainhoitoyhtiön osaamisella ASEAN FRONTIERS SIJOITUSWARRANTTI II. Miksi sijoittaa Korkea tuottopotentiaali arvostetun ja kokeneen varainhoitoyhtiön osaamisella Hajautushyötyä voimakkaasti kasvavien Kaakkois-Aasian kehittyvien reunamarkkinoiden

Lisätiedot

AUTOCALL SUOMI TAKUUKUPONKI.

AUTOCALL SUOMI TAKUUKUPONKI. AUTOCALL SUOMI TAUUUPONI. Autocall Suomi Takuukuponki on räätälöity näkemykseen, jossa kohde-etuutena olevan osakekorin neljän suomalaisen osakkeen kurssit voivat laskea maltillisesti, pysyä paikallaan

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI. ÖLJYTEOLLISUUDEN TÄHDET. Miksi sijoittaa. Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä globaalien öljy-yhtiöiden osakkeiden kurssikehityksestä

SIJOITUSWARRANTTI. ÖLJYTEOLLISUUDEN TÄHDET. Miksi sijoittaa. Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä globaalien öljy-yhtiöiden osakkeiden kurssikehityksestä ÖLJYTEOLLISUUDEN TÄHDET SIJOITUSWARRANTTI. Miksi sijoittaa Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä globaalien öljy-yhtiöiden osakkeiden kurssikehityksestä Hajautettu sijoitus öljyteollisuuden tähtinimiin Aggressiivinen

Lisätiedot

LENTOKONETEOLLISUUS AUTOCALL

LENTOKONETEOLLISUUS AUTOCALL LENTOKONETEOLLISUUS AUTOCALL Lentokoneteollisuus Autocall -sertifikaatti on räätälöity näkemykseen, jossa kohde-etuutena olevan osakekorin neljän globaalin lentokoneteollisuuden osakkeen hintojen odotetaan

Lisätiedot

100 % nimellisarvosta sekä liitteessä Tuotonmuodostus määritelty mahdollinen tuotto. Takaisinmaksumäärät laskee Laskenta-asiamies.

100 % nimellisarvosta sekä liitteessä Tuotonmuodostus määritelty mahdollinen tuotto. Takaisinmaksumäärät laskee Laskenta-asiamies. 1(8) EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 3/2011 ja 4/2011 LAINAKOHTAISET EHDOT EVLI FRONTIER MARKETS II Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Evli Pankki Oyj:n

Lisätiedot

INDEKSIWARRANTTI SUUR-KIINA.

INDEKSIWARRANTTI SUUR-KIINA. INDEKSIWARRANTTI SUUR-KIINA. Hajautettu sijoitus Suur - Kiinan osakemarkkinoille Korkea tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Sijoitus ei ole pääomaturvattu; sijoitetun pääoman voi menettää

Lisätiedot

AUTOMAATIO, ROBOTIIKKA JA VERKOT II

AUTOMAATIO, ROBOTIIKKA JA VERKOT II AUTOMAATIO, ROBOTIIKKA JA VERKOT II SIJOITUSWARRANTTI Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä 5 automaatioon, robotiikkaan ja langattomiin verkkoihin erikoistuneen yhtiön muodostaman osakekorin mahdollisesta positiivisesta

Lisätiedot

Carbon Efficient 2019 Bonus sijoituswarrantti

Carbon Efficient 2019 Bonus sijoituswarrantti Carbon Efficient 2019 Bonus sijoituswarrantti Sijoitusaika noin 3 vuotta Sijoitus indeksiin, joka koostuu alhaisen arvonvaihtelun yhtiöistä ja välttää korkean hiilijalanjäljen yhtiöitä Korkea tuottomahdollisuus

Lisätiedot

AUTOCALL SUOMI. Pääomaturva. Alustava tuotto sijoitetulle pääomalle eri erääntymisajankohtina. 12 kuukautta 60 % 18 kuukautta 100 % 24 kuukautta 140 %

AUTOCALL SUOMI. Pääomaturva. Alustava tuotto sijoitetulle pääomalle eri erääntymisajankohtina. 12 kuukautta 60 % 18 kuukautta 100 % 24 kuukautta 140 % AUTOCALL SUOMI. Sijoitusaika Osakkeet Pääomaturva 1-2 vuotta Fortum, Nokia, UPM Ei Alustava tuotto sijoitetulle pääomalle eri erääntymisajankohtina 12 kuukautta 60 % 18 kuukautta 100 % 24 kuukautta 140

Lisätiedot

autocall suomi III. Fortum Oyj ja UPM-Kymmene Oyj Pääomaturva Alustava tuotto sijoitetulle pääomalle eri erääntymisajankohtina 12 kuukautta 22 %

autocall suomi III. Fortum Oyj ja UPM-Kymmene Oyj Pääomaturva Alustava tuotto sijoitetulle pääomalle eri erääntymisajankohtina 12 kuukautta 22 % autocall suomi III. Sijoitusaika Osakkeet Pääomaturva 1-3 vuotta Fortum Oyj ja UPM-Kymmene Oyj Ei Alustava tuotto sijoitetulle pääomalle eri erääntymisajankohtina 12 kuukautta 22 % 18 kuukautta 53 % 24

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI EUROOPPA OSAKEKORI IV

SIJOITUSWARRANTTI EUROOPPA OSAKEKORI IV SIJOITUSWARRANTTI EUROOPPA OSAKEKORI IV Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä 5 eurooppalaisen yhtiön muodostaman osakekorin mahdollisesta positiivisesta kurssikehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana. Tarjoaa

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI GLOBAALI OSAKEKORI II

SIJOITUSWARRANTTI GLOBAALI OSAKEKORI II SIJOITUSWARRANTTI GLOBAALI OSAKEKORI II Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä 12 monikansallisen yhtiön muodostaman osakekorin mahdollisesta positiivisesta kurssikehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana. Tarjoaa

Lisätiedot

GLOBAALIEN TRENDIEN TÄHTIOSAKKEET III SIJOITUSWARRANTTI

GLOBAALIEN TRENDIEN TÄHTIOSAKKEET III SIJOITUSWARRANTTI GLOBAALIEN TRENDIEN TÄHTIOSAKKEET III SIJOITUSWARRANTTI Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa mahdollisuuden hyötyä kahdeksan eurooppalaisen laatuyhtiöosakkeen muodostaman osakekorin kehityksestä

Lisätiedot

KEHITTYVÄT VALUUTAT SIJOITUSWARRANTTI 2/2016

KEHITTYVÄT VALUUTAT SIJOITUSWARRANTTI 2/2016 KEHITTYVÄT VALUUTAT SIJOITUSWARRANTTI 2/2016 Merkintäaika: Sijoitustuotteen tyyppi: Sijoitusaika: Kohde-etuus: Pääomasuoja: Liikkeeseenlaskija: Takaaja: Tarjoaja: 28.1. - 22.2.2013 Pääomasuojaamaton valuuttakorisidonnainen

Lisätiedot

AUTOCALL SUOMI II. Pääomaturva. Alustava tuotto sijoitetulle pääomalle eri erääntymisajankohtina. 12 kuukautta 25 % 18 kuukautta 56 %

AUTOCALL SUOMI II. Pääomaturva. Alustava tuotto sijoitetulle pääomalle eri erääntymisajankohtina. 12 kuukautta 25 % 18 kuukautta 56 % AUTOCALL SUOMI II. Sijoitusaika Osakkeet Pääomaturva 1-3 vuotta Fortum, Nokia, UPM Ei Alustava tuotto sijoitetulle pääomalle eri erääntymisajankohtina 12 kuukautta 25 % 18 kuukautta 56 % 24 kuukautta 88

Lisätiedot

VIPUWARRANTTI EUROOPPA.

VIPUWARRANTTI EUROOPPA. VIPUWARRANTTI EUROOPPA. Hajautettu sijoitus euroalueen osakemarkkinoille Korkea tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Sijoitus ei ole pääomaturvattu; sijoitetun pääoman voi menettää osittain

Lisätiedot

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Nokia Autocall 2018 Nokian kurssi on laskenut muun markkinan mukana

Lisätiedot

SUOMIKORI SIJOITUSWARRANTTI III

SUOMIKORI SIJOITUSWARRANTTI III SUOMIKORI SIJOITUSWARRANTTI III Osakeindeksisidonnainen Tarjousaika päättyy 21.10.2011 Warranttisijoitus Suomen osakemarkkinalle Korkea tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Korkea riski -

Lisätiedot

Neljä yhdysvaltalaista asuntorakentajayhtiön. Kohde-etuus. Neljännesvuosittain 3 % (12 % p.a.) Pääomaturva. Merkintäaika 16.8. - 6.9.

Neljä yhdysvaltalaista asuntorakentajayhtiön. Kohde-etuus. Neljännesvuosittain 3 % (12 % p.a.) Pääomaturva. Merkintäaika 16.8. - 6.9. yhdysvaltain ASUNTORAENTAJAT - MALTILLINEN AUTOCALL. Sijoitusaika ohde-etuus Merkintähinta Alustava kuponki Pääomaturva Liikkeeseenlaskija 3-36 kuukautta Neljä yhdysvaltalaista asuntorakentajayhtiön osaketta

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI EUROOPPA II MIKSI SIJOITTAA

SIJOITUSWARRANTTI EUROOPPA II MIKSI SIJOITTAA Best Performance - Europe Finlandia Group SIJOITUSWARRANTTI EUROOPPA II MIKSI SIJOITTAA 1. 2. Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä kahdeksan euroopalaisen osakkeen muodostaman osakekorin positiivisesta kurssikehityksestä

Lisätiedot

EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 2/2010 JA 3/2010 PRIVATE PLACEMENT LAINAKOHTAISET EHDOT

EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 2/2010 JA 3/2010 PRIVATE PLACEMENT LAINAKOHTAISET EHDOT 1(7) EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 2/2010 JA 3/2010 PRIVATE PLACEMENT LAINAKOHTAISET EHDOT EVLI KIINA+ PRIVATE PLACEMENT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI GLOBAALI OSAKEKORI III

SIJOITUSWARRANTTI GLOBAALI OSAKEKORI III SIJOITUSWARRANTTI GLOBAALI OSAKEKORI III Tarjoaa mahdollisuuden hyötyä 10 monikansallisen yhtiön muodostaman osakekorin mahdollisesta positiivisesta kurssikehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana. Hajautettu

Lisätiedot

I ndeksiwarrantti S uomi

I ndeksiwarrantti S uomi I ndeksiwarrantti S uomi Hajautettu sijoitus Suomen osakemarkkinoille Aggressiivinen tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Sijoitusaika noin 3 vuotta Liikkeeseenlaskija The Royal Bank of Scotland

Lisätiedot

POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT

POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Pohjola Pankki Oyj:n 28.5.2012 päivätyn ja julkaistun sekä 31.5.2012 ja 1.8.2012 täydennetyn joukkovelkakirjaohjelman

Lisätiedot

Aasia Plus Rahastosidonnainen sijoitusobligaatio

Aasia Plus Rahastosidonnainen sijoitusobligaatio Aasia Plus Rahastosidonnainen sijoitusobligaatio»» Rahastosidonnainen sijoitus Aasian osakemarkkinoille ja kehittyville korkomarkkinoille»» Sijoitusaika noin 5 vuotta»» Liikkeeseenlaskija Commerzbank AG»»

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD

Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000076161 Valuuttaobligaatio

Lisätiedot

Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II

Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan järjestäjä: Danske Bank A/S. Lainan

Lisätiedot

Sijoituskorin säännöt

Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio USA -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio USA -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 14.2.2013-5.4.2013 Kohde-etuus

Lisätiedot

ÖLJY AUTOCALL III. Raakaöljysidonnainen sertifikaatti. Tarjousaika päättyy 17.6.2011. Raakaöljyyn sidottu pääomasuojaamaton

ÖLJY AUTOCALL III. Raakaöljysidonnainen sertifikaatti. Tarjousaika päättyy 17.6.2011. Raakaöljyyn sidottu pääomasuojaamaton ÖLJY AUTOCALL III Raakaöljysidonnainen sertifikaatti Tarjousaika päättyy 17.6.211 Raakaöljyyn sidottu pääomasuojaamaton sijoitus Täyden tuoton saamiseksi riittää raakaöljyn hinnan pysyminen nykytasollaan

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori

Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 21.12.2012

Lisätiedot

Aasian Kasvukolmikko 1/2019

Aasian Kasvukolmikko 1/2019 Aasian Kasvukolmikko 1/2019 & Tuottomahdollisuus sinulle, joka uskot kansainvälisen kaupan piristyvän maailmantalouden kohentuessa Sijoituskorien keskeiset tiedot RISKITASO RISKITASO 5 4 3 2 1 MELKO KORKEA

Lisätiedot

Hajautettu sijoitus Aasian kehittyville osakemarkkinoille dollareissa Aggressiivinen tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Sijoitusaika

Hajautettu sijoitus Aasian kehittyville osakemarkkinoille dollareissa Aggressiivinen tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Sijoitusaika Aasia Hajautettu sijoitus Aasian kehittyville osakemarkkinoille dollareissa Aggressiivinen tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Sijoitusaika noin 4 vuotta Liikkeeseenlaskija Natixis Structured

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter

Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1682437238 Suomi Sprinter Suomi

Lisätiedot

SIJOITUSWARRANTTI AASIAN KULUTTAJAT 3/2016

SIJOITUSWARRANTTI AASIAN KULUTTAJAT 3/2016 SIJOITUSWARRANTTI AASIAN KULUTTAJAT 3/2016 Merkintäaika: Sijoitustuotteen tyyppi: Sijoitusaika: Kohde-etuus: Pääomasuoja: Kiinteä tuotto: Liikkeeseenlaskija: Tarjoaja: 25.2. - 22.3.2013 Pääomasuojaamaton

Lisätiedot

OSAKEOBLIGAATIO EUROOPPA II

OSAKEOBLIGAATIO EUROOPPA II Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Osakeobligaatio 1079A ja 1079B: OSAKEOBLIGAATIO EUROOPPA II Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

VENÄJÄ BOOSTER. Osakeindeksisidonnainen sertifikaatti. Tarjousaika päättyy 30.11.2012

VENÄJÄ BOOSTER. Osakeindeksisidonnainen sertifikaatti. Tarjousaika päättyy 30.11.2012 VENÄJÄ BOOSTER Osakeindeksisidonnainen sertifikaatti Tarjousaika päättyy 30.11.2012 Venäjän osakemarkkinan kurssinousu 140 %:n kertoimella (alustava) Suoja enintään 40 %:n kurssilaskua vastaan Ei pääomasuojaa

Lisätiedot

Euroopan Pankit Sijoituswarrantti 4

Euroopan Pankit Sijoituswarrantti 4 Merkintäaika päättyy 29.4.2016 Euroopan Pankit Sijoituswarrantti 4 Warrantin kohde-etuutena Euroopan pankkisektorin osakeindeksi Korkea tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Korkea riski -

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Afrikka -sijoituskori

Indeksiobligaatio Afrikka -sijoituskori Indeksiobligaatio Afrikka -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Afrikka -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 11.5. 21.6.2012

Lisätiedot

EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 6/2009 PRIVATE PLACEMENT LAINAKOHTAISET EHDOT

EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 6/2009 PRIVATE PLACEMENT LAINAKOHTAISET EHDOT 1(1) EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 6/29 PRIVATE PLACEMENT LAINAKOHTAISET EHDOT INDEKSILAINA EVLI POHJOISMAAT OPTIMIAJOITUS 214 PRIVATE PLACEMENT Nämä Lainakohtaiset

Lisätiedot

Markkinointiesite. Myyntiperiodi 7.12.2010-14.1.2011. Front Nekkar Nokia

Markkinointiesite. Myyntiperiodi 7.12.2010-14.1.2011. Front Nekkar Nokia Markkinointiesite Myyntiperiodi 7.12.2010-14.1.2011 1 Front Nekkar Nokia 1 Front Nekkar Nokia - osakesidonnainen 2-vuotinen pääomaturvaamaton Sijoituswarrantti Mikä tuote? Miksi sijoittaa? Riskitekijöitä

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 2020 : GLOBAALIT OSAKKEET

Danske Bank DDBO 2020 : GLOBAALIT OSAKKEET Danske Bank DDBO 2020 : GLOBAALIT OSAKKEET Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000064266 Globaalit osakkeet

Lisätiedot

Kuntaobligaatiolaina XI/2005 KÄÄNTEISKORKOLAINA (PRIVATE)

Kuntaobligaatiolaina XI/2005 KÄÄNTEISKORKOLAINA (PRIVATE) LAINAKOHTAISET EHDOT Kuntaobligaatiolaina XI/2005 KÄÄNTEISKORKOLAINA (PRIVATE) Lainakohtaisten ehtojen päiväys: 21.11.2005 Kuntarahoitus Oyj:n 24.3.2005 päivitetyn Kotimaisen Velkaohjelman EUR 500.000.000

Lisätiedot

KÄRKIVALUUTTA 2017 SIJOITUSOBLIGAATIO

KÄRKIVALUUTTA 2017 SIJOITUSOBLIGAATIO KÄRKIVALUUTTA 2017 SIJOITUSOBLIGAATIO Merkintähinta 110 % Pääomaturva 1 100 % Alustava tuottokerroin 2 200 % Kohde-etuudet Sijoitusaika Kolme valuuttaparia: euro/brasilian real (EUR/BRL) euro/etelä-afrikan

Lisätiedot

Korkokauluri X -sijoituskori

Korkokauluri X -sijoituskori Korkokauluri X -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Korkokauluri X -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 18.4. 7.6.2012 Kohde-etuus: Sampo Pankki

Lisätiedot

BRIC Sijoituswarrantti

BRIC Sijoituswarrantti Tarjousaika 3.1. - 1.2.2013 BRIC Sijoituswarrantti BRIC-osakemarkkinat suurella vipuvaikutuksella Warranttisijoitus Brasilian, Venäjän, Intian ja Kiinan osakemarkkinoille Korkea tuottopotentiaali pienellä

Lisätiedot

sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n Structured Products -yksikkö

sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n Structured Products -yksikkö Lainakohtaiset ehdot Nordea Pankki Suomi Oyj 11/2003 Erillisjoukkovelkakirjalaina Nordea Pankki Suomi Oyj:n joukkovelkakirjaohjelman lainakohtaiset ehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Nordea

Lisätiedot

HEALTHCARE LEADERS 2018 SIJOITUSWARRANTTI

HEALTHCARE LEADERS 2018 SIJOITUSWARRANTTI HEALTHCARE LEADERS 2018 SIJOITUSWARRANTTI Sijoitus globaaleihin terveydenhuoltoalan yhtiöihin Korkea tuottomahdollisuus ja korkea riski Sijoitus ei ole pääomaturvattu Sijoitusaika noin 3 vuotta Sijoitustuotteen

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Aasia II -sijoituskori

Indeksiobligaatio Aasia II -sijoituskori Indeksiobligaatio Aasia II -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Aasia II -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 5.11. 19.12.2012

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 2/2014 Osaketalletus 2/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Suomi Sprinter. rbs.fi/markets. Jälleenmyyjä SIP Nordic Fondkommission AB. Business area Viimeinen merkintäpäivä 19.

Suomi Sprinter. rbs.fi/markets. Jälleenmyyjä SIP Nordic Fondkommission AB. Business area Viimeinen merkintäpäivä 19. Suomi Sprinter Jälleenmyyjä SIP Nordic Fondkommission AB Business area Viimeinen merkintäpäivä 19. joulukuuta 2011 rbs.fi/markets Tuote lyhyesti Suomi Sprinter on kolmevuotinen sijoitus, jossa osallistumisaste

Lisätiedot

Sijoituswarrantti Eurooppa Sektorit 11/2016

Sijoituswarrantti Eurooppa Sektorit 11/2016 Sijoituswarrantti Eurooppa Sektorit 11/2016 Sijoitus valituille eurooppalaisille toimialoille, joiden odotetaan hyötyvän Euroopan elpyvästä talouskasvusta Korkean riskin vastapainona houkutteleva tuottomahdollisuus

Lisätiedot

Markkinointiesite. Myyntiperiodi 23.11. - 11.12.2009. Taiwan 2011 Sijoituswarrantti

Markkinointiesite. Myyntiperiodi 23.11. - 11.12.2009. Taiwan 2011 Sijoituswarrantti Markkinointiesite Myyntiperiodi 23.11. - 11.12.2009 1 Taiwan 2011 Sijoituswarrantti 1 Osakesidonnainen Taiwan 2011 Sijoituswarrantti Mikä tuote? Miksi sijoittaa? Riskitekijöität Warranttisijoitus Taiwanin

Lisätiedot

Kuntaobligaatiolaina III/2011

Kuntaobligaatiolaina III/2011 LAINAKOHTAISET EHDOT Kuntaobligaatiolaina III/2011 Lainakohtaisten ehtojen päiväys: 18.5.2011 Kuntarahoitus Oyj:n 7.4.2011 laadittu Kotimaisen Velkaohjelman EUR 800.000.000 Ohjelmaesite on saatavissa Kuntarahoituksen

Lisätiedot

INDEKSIWARRANTTI SUUR-KIINA II.

INDEKSIWARRANTTI SUUR-KIINA II. INDEKSIWARRANTTI SUUR-KIINA II. Hajautettu sijoitus Suur - Kiinan osakemarkkinoille Korkea tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Sijoitus ei ole pääomaturvattu; sijoitetun pääoman voi menettää

Lisätiedot

EUROOPAN DOLLARIHYÖTYJÄT

EUROOPAN DOLLARIHYÖTYJÄT Merkittävissä 15. toukokuuta 2015 saakka EUROOPAN DOLLARIHYÖTYJÄT Sijoitus, jossa pääset nauttimaan pääomasuojasta sekä hyvästä osallistumisesta eurooppalaisten vientiyhtiöiden arvonnousuun. Euroopan dollarihyötyjät

Lisätiedot

Kiina Sijoituswarrantti 2

Kiina Sijoituswarrantti 2 Merkintäaika päättyy 11.12.2015 Kiina Sijoituswarrantti 2 Warranttisijoitus Kiinan osakemarkkinalle Korkea tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Korkea riski - ei pääomasuojaa Sijoitusaika

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE73: Teollisuus Sprinter

Danske Bank DDBO FE73: Teollisuus Sprinter Danske Bank DDBO FE73: Teollisuus Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1615622898 Teollisuus Sprinter

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS

Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS1327053481 AUTOCALL SUOMI Euroopan talouskasvun piristyessä myös suomalaisten yhtiöiden

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. DANSKE BANK A/S DDBO 2020: GLOBAALIT OSAKKEET Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012, 5.11.2012, 13.2.2013 ja 7.5.2013 täydennettyyn

Lisätiedot

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49:

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49: Danske Bank DDBO FE49: Nokia Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1531143748 Päivitetty 7.12.2016

Lisätiedot

Kohde-etuus 10 pörssiyhtiön osakkeen muodostama osakekori. Merkintähinta 106 % Tuottokerroin Alustavasti 100 % (vähintään 90 %) Sijoitusaika 5 vuotta

Kohde-etuus 10 pörssiyhtiön osakkeen muodostama osakekori. Merkintähinta 106 % Tuottokerroin Alustavasti 100 % (vähintään 90 %) Sijoitusaika 5 vuotta S-SIJOITUSOBLIGAATIO EUROOPPALAISET VIENTIYRITYKSET I/2016 MERKINTÄAIKA: 18.1. 19.2.2016 Liikkeeseenlaskija: Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ). Tarjouksen tekijä: FIM Sijoituspalvelut Oy ( FIM ).

Lisätiedot

EUROALUE VS USA -TUOTTOERO 2018 SIJOITUSWARRANTTI

EUROALUE VS USA -TUOTTOERO 2018 SIJOITUSWARRANTTI EUROALUE VS USA -TUOTTOERO 2018 SIJOITUSWARRANTTI Sijoitus euroalueen ja USA:n osakemarkkinoiden tuottoeroon Korkea tuottomahdollisuus ja korkea riski Sijoitus ei ole pääomaturvattu Sijoitusaika noin 3

Lisätiedot

OP Sijoitusobligaatio Terveys ja Hyvinvointi VII/2017 MARKKINOINTIMATERIAALI. Vuotuinen. Enimmäistuotto: 6,61 % p.a. Merkintäaika:

OP Sijoitusobligaatio Terveys ja Hyvinvointi VII/2017 MARKKINOINTIMATERIAALI. Vuotuinen. Enimmäistuotto: 6,61 % p.a. Merkintäaika: Vuotuinen enimmäistuotto 6,61 % p.a. MARKKINOINTIMATERIAALI OP Sijoitusobligaatio Terveys ja Hyvinvointi VII/2017 Liikkeeseenlaskija: Merkintäaika: 23.10. 15.12.2017 Laina-aika: noin 3 vuotta Kohde-etuus:

Lisätiedot

POHJOISMAISET YRITYKSET /2016 MERKINTÄAIKA: 30.5. 28.6.2016 S-PANKKI.FI

POHJOISMAISET YRITYKSET /2016 MERKINTÄAIKA: 30.5. 28.6.2016 S-PANKKI.FI POHJOISMAISET YRITYKSET /2016 MERKINTÄAIKA: 30.5. 28.6.2016 Liikkeeseenlaskija: Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ). Tarjouksen tekijä: S-Pankki Oy ( S-Pankki ). Merkinnän voi tehdä S-Pankin verkkopankissa.

Lisätiedot

Daimler Autocall. Danske Bank DDBO FE85:

Daimler Autocall. Danske Bank DDBO FE85: Danske Bank DDBO FE85: Daimler Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1668031872 Daimler Autocall

Lisätiedot

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64:

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64: Danske Bank DDBO FE64: Sampo Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1577777938 Sampo Autocall Sampo

Lisätiedot

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Danske Bank DDBO 2030: ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Myynnissä 31.10.2014 asti Laina-aika: 6.11.2014-20.11.2019 Etelä-Eurooppa Struktuurilaina 2 Etelä-Euroopassa on nähtävissä taloustilanteen kohenemisen

Lisätiedot

-8,53 % Allokaattori 2020 14 DE000CZ44DX2 5.6.2015 5.6.2020 90,37 % -83,47 % Kiina vs. USA -tuottoero 2017 4 DE000CZ371A3 19.9.2014 3.10.

-8,53 % Allokaattori 2020 14 DE000CZ44DX2 5.6.2015 5.6.2020 90,37 % -83,47 % Kiina vs. USA -tuottoero 2017 4 DE000CZ371A3 19.9.2014 3.10. VIIKKORAPORTTI SIJOITUSOBLIGAATIOT Sivulla Liikkeeseenlasku Eräpäivä Ostokurssi Muutos merkintähinnasta Finvex Eurooppa 2019 6 FI4000111828 6.11.2014 20.11.2019 91,47 % -8,53 % Allokaattori 2020 14 DE000CZ44DX2

Lisätiedot

Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla

Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla Lisätuottoa Bull- ja Bear-sertifikaateilla Sisältö Commerzbank AG Bull & Bear perusteet Sertikaatin komponentit Esimerkkejä Vertailua muihin tuotteisiin Suojamekanismi Mahdollisuudet ja riskit 1 Commerzbank

Lisätiedot

NORDEA PANKKI SUOMI OYJ

NORDEA PANKKI SUOMI OYJ NORDEA PANKKI SUOMI OYJ 35.000.000 euron Liikkeeseenlasku Nordea Pankki Suomi Oyj 19/2006 All Stars Aasia Ekstra Laskettu liikkeeseen osana 5.000.000.000 euron joukkovelkakirjaohjelmaa OSA A SOPIMUSEHDOT

Lisätiedot

Nokia Autocall 3 päivitetty

Nokia Autocall 3 päivitetty Danske Bank DDBO FE53: Nokia Autocall 3 päivitetty 25.1.2017 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1547361409

Lisätiedot

ÖLJY-YHTIÖT 2018 SIJOITUSWARRANTTI

ÖLJY-YHTIÖT 2018 SIJOITUSWARRANTTI ÖLJY-YHTIÖT 2018 SIJOITUSWARRANTTI Sijoitus Öljy-yhtiöihin Korkea tuottomahdollisuus ja korkea riski Sijoitus ei ole pääomaturvattu Sijoitusaika noin 3 vuotta Sijoitustuotteen tarjoaja on Wallstreet Omaisuudenhoitopalvelut

Lisätiedot

Suomi Twin Win 6/2017

Suomi Twin Win 6/2017 Suomi Twin Win 6/2017 Ainutlaatuinen tuottomahdollisuus Suomen osakemarkkinoilta RISKITASO 5 4 3 2 1 MELKO KORKEA Sijoituskorin keskeiset tiedot Nimi: Mandatum Life Suomi Twin Win 6/2017 Salkunhoitaja:

Lisätiedot

UniCredit Autocall. Danske Bank DDBO FE5C:

UniCredit Autocall. Danske Bank DDBO FE5C: Danske Bank DDBO FE5C: UniCredit Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1567980708 UniCredit Autocall

Lisätiedot

Danske Bank Osakebooster 1807: Vientiyhtiöt Ylituotto. Sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla

Danske Bank Osakebooster 1807: Vientiyhtiöt Ylituotto. Sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla DANSKE BANK OSAKEBOOSTER 1807: VIENTIYHTIÖT YLITUOTTO Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012, 5.11.2012 ja 13.2.2013 täydennettyyn

Lisätiedot

Bon Kiina GAM Sijoituswarrantti

Bon Kiina GAM Sijoituswarrantti Bon Kiina GAM Sijoituswarrantti Rahastosidonnainen warranttisijoitus Kiinan osakemarkkinoille Korkea tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla Sijoitusaika noin 5 vuotta Liikkeeseenlaskija Commerzbank

Lisätiedot

Terveydenhuolto Bonus Sijoituswarrantti

Terveydenhuolto Bonus Sijoituswarrantti Merkintäaika päättyy 31.8.2015 Terveydenhuolto Bonus Sijoituswarrantti Warrantin kohde-etuutena valikoitu kori terveydenhuoltoalan suuryhtiöitä Korkea tuottopotentiaali pienellä sijoitetulla pääomalla

Lisätiedot

Lääkeyhtiöt Autocall

Lääkeyhtiöt Autocall Autocall sijoitus ilman pääomasuojaa SRP AWARDS veurope Structured Products & Derivati es Awards 016 Lääkeyhtiöt Autocall Markkinointiesite Best Performance, Finland SIP Nordic Fondkommission Merkintäaika:

Lisätiedot