Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016"

Transkriptio

1 Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016 Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 17. maaliskuuta 2016 kello 10:00 Scandic Marina Congress Centerin Fennia I kokoustilassa, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan kello 9:00. A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja niiden käsittelyjärjestys 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden toteaminen 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Yhtiön toimitusjohtajan katsaus 7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Hallitus on päättänyt ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 0,40 euroa osaketta kohti päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonjaon täsmäytyspäivänä merkittynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan niille osakkeenomistajille, joiden osakkeet on rekisteröity Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään rekisteriin ja niille osakkeenomistajille, joiden osakkeet on rekisteröity Euroclear Sweden AB:n ylläpitämään rekisteriin. 9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen RAMIRENT PLC P.O. BOX 116, ÄYRITIE 16 FI VANTAA, FINLAND PHONE FAX VAT REG NO F BUSINESS ID communications@ramirent.com Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen 2016

2 Yhtiön osakkeenomistajat Nordstjernan AB ja Oy Julius Tallberg Ab, jotka edustavat yhteensä noin 40 prosenttia yhtiön osakkeiden tuottamasta äänivallasta, ovat ilmoittaneet yhtiölle ehdottavansa varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen jäsenten palkkiot pidetään ennallaan seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle euroa/kk (viime kaudella euroa/kk) ja lisäksi maksettaisiin euron (viime kaudella euroa) suuruinen palkkio osallistumisesta hallituksen ja valiokuntien kokouksiin sekä muista vastaavista hallitustehtävistä, hallituksen varapuheenjohtajalle euroa/kk (viime kaudella euroa/kk) ja lisäksi maksettaisiin euron (viime kaudella euroa) suuruinen palkkio osallistumisesta hallituksen ja valiokuntien kokouksiin sekä muista vastaavista hallitustehtävistä ja muille hallituksen jäsenille euroa/kk (viime kaudella euroa/kk) ja lisäksi maksettaisiin euron (viime kaudella euroa) suuruinen palkkio osallistumisesta hallituksen ja valiokuntien kokouksiin sekä muista vastaavista hallitustehtävistä. Lisäksi hallitustyöskentelystä aiheutuvat matkakulut ja muut kulut korvataan yhtiön vakiintuneen käytännön ja matkustussäännön mukaisesti. 11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen Yhtiön yllä mainitut osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet yhtiölle ehdottavansa varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettaisiin seitsemän (7). 12. Hallituksen jäsenten valitseminen Yhtiön yllä mainitut osakkeenomistajat ovat lisäksi ilmoittaneet yhtiölle ehdottavansa varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Kevin Appleton, Kaj-Gustaf Bergh, Anette Frumerie, Ulf Lundahl, Tobias Lönnevall, Mats O Paulsson ja Susanna Renlund toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Ramirent Oyj:n hallitukseen ehdotetut henkilöt esitellään yhtiön kotisivulla Ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtävään. 13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen Hallitus ehdottaa, että tilintarkastajan palkkio päätettäisiin maksaa yhtiön hyväksymän laskun mukaisesti. 14. Tilintarkastajien lukumäärästä päättäminen ja tilintarkastajan valitseminen Hallitus ehdottaa, että yhtiölle valitaan yksi (1) tilintarkastaja ja että PricewaterhouseCoopers Oy ( PWC ) valitaan uudelleen tilintarkastajaksi toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen 2 (7)

3 saakka. PWC on nimennyt päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Ylva Erikssonin. Ehdotettu tilintarkastaja on antanut suostumuksen valinnalleen. 15. Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta Hallitus ehdottaa, että varsinainen yhtiökokous päättäisi valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin: Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Valtuutus käsittää myös oikeuden ottaa pantiksi yhtiön omia osakkeita. Valtuutuksen nojalla hankittavien ja yhtiön pantiksi ottamien omien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä ei saa ylittää yhtä kymmenesosaa (1/10) yhtiön kaikista osakkeista. Omat osakkeet voidaan hankkia muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. Omien osakkeiden suunnatun hankkimisen edellytyksenä on, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Osakkeet hankitaan ja maksetaan Nasdaq Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Osakkeet voidaan hankkia käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää taikka yhtiöllä pidettäväksi, muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Hallitus päättää kaikista muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista. Hankkimisvaltuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti ja se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen antaman hankkimisvaltuutuksen. 16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja/tai optio-oikeuksien, vaihtovelkakirjalainojen ja/tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään osakeannista ja/tai optiooikeuksien, vaihtovelkakirjalainojen ja/tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavin ehdoin: Hallitus on oikeutettu päättämään enintään uuden osakkeen antamisesta ja/tai enintään yhtiön oman osakkeen luovuttamisesta. Valtuutuksen nojalla hallituksella on myös oikeus antaa osakeyhtiölain 10 luvun 1 :ssä tarkoitettuja 3 (7)

4 optio-oikeuksia, vaihtovelkakirjalainoja ja/tai muita erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat maksua vastaan saamaan uusia osakkeita tai yhtiön omia osakkeita siten, että osakkeista maksettava hinta maksetaan rahana tai käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan kuittaamiseen. Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamiseksi tai osana yhtiön henkilöstön kannustinjärjestelmää. Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen osana yhtiön henkilöstön kannustinjärjestelmää. Uudet osakkeet voidaan antaa myös maksuttomana osakeantina yhtiölle itselleen. Uusien osakkeiden mahdollinen merkintähinta ja yhtiön omista osakkeista mahdollisesti maksettava määrä voidaan merkitä kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon siten ja siinä laajuudessa ja sillä tavalla kuin hallitus siitä päättää. Hallitus päättää kaikista muista valtuutuksiin liittyvistä seikoista. Valtuutukset ovat voimassa asti ja ne kumoavat varsinaisen yhtiökokouksen antamat valtuutukset. 17. Kokouksen päättäminen B. Yhtiökokousasiakirjat Varsinaisen yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Ramirent Oyj:n Internet-sivuilla osoitteessa Ramirent Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, on saatavilla mainituilla Internet-sivuilla viimeistään Edellä mainitut asiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävillä edellä mainituilla Internet-sivuilla lähtien. C. Ohjeita varsinaiseen yhtiökokoukseen osallistujille 1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja 4 (7)

5 Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on maanantaina rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiölle viimeistään klo 10:00. Ilmoittautuminen voi tapahtua: a. Internet-sivujen kautta osoitteessa tai b. puhelimitse numeroon +358 (0) maanantaista perjantaihin klo 9:00 16:00; tai c. telefaksilla numeroon +358 (0) ; tai d. kirjeitse osoitteeseen Ramirent Oyj, PL 116, Vantaa. Kirjeitse ilmoittauduttaessa kirjeen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus/y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Ramirent Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. 2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään klo 10:00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi varsinaiseen yhtiökokoukseen. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista varsinaiseen yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajan tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. 3. Osakkeenomistajat, joiden osakkeet on rekisteröity Euroclear Sweden AB:n arvopaperijärjestelmään 5 (7)

6 Osakkeenomistajien, joiden osakkeet on rekisteröity Euroclear Sweden AB:n arvopaperijärjestelmään, ja jotka haluavat osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä äänioikeuttaan, tulee: (i) olla rekisteröitynyt Euroclear Sweden AB:n pitämään omistajaluetteloon viimeistään Ollakseen oikeutettu pyytämään tilapäistä rekisteröintiä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Ramirent Oyj:n osakasluetteloon hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajan tulee pyytää, että heidän osakkeet rekisteröidään tilapäisesti heidän omalle nimelleen Euroclear Sweden AB:n pitämään omistajaluetteloon, ja varmistaa, että omaisuudenhoitaja lähettää yllä mainitun tilapäisen rekisteröintipyynnön Euroclear Sweden AB:lle hänen puolestaan. Rekisteröityminen tulee tehdä viimeistään ja siksi omaisuudenhoitajalle tulee tehdä pyyntö hyvissä ajoin ennen mainittua päivämäärää. (ii) pyytää tilapäistä rekisteröintiä Euroclear Finland Oy:n pitämään Ramirent Oyj:n osakasluetteloon. Pyyntö Euroclear Sweden AB:lle tulee tehdä kirjallisena erityistä lomaketta käyttäen viimeistään kello Ruotsin aikaa. Lomakkeita tilapäistä rekisteröintiä varten on saatavilla Ramirent Oyj:n kotisivuilta, Vaihtoehtoisesti Ramirent Oyj toimittaa lomakkeen pyynnöstä (ota ystävällisesti yhteyttä Annika Bergiin joko sähköpostitse tai puhelimitse ). Euroclear Sweden AB:n kautta kirjallisesti tehty tilapäinen rekisteröityminen osakasluetteloon katsotaan samalla ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. 4. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen Ramirent Oyj, PL 116, Vantaa viimeistään klo 10:00 mennessä. 5. Muut asiat Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 :n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. 6 (7)

7 Ramirent Oyj:llä on kokouskutsun päivänä yhteensä osaketta ja ääntä. Vantaa RAMIRENT OYJ HALLITUS 7 (7)

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Comptel Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.4.2016 kello 16.30 Messukeskuksen kokoustilassa 208, osoitteessa Messuaukio 1, 00520

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen Pörssitiedote 13.4.2016 klo 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 9.5.2016 klo 15.00 osoitteessa Scandic Marski, kokoustila Carl,

Lisätiedot

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 4. päivänä 2013 kello 14.00 alkaen

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 1 / 5 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Aika Torstaina 7.4.2016 klo 15.30 Paikka Kattilahalli, Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22, 00540 Helsinki Taaleri Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Nixu Oyj Yhtiötiedote 11.3.2016 kello 9.00 KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 5. päivänä

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja niiden käsittelyjärjestys. 1. Kokouksen avaaminen. 2. Kokouksen järjestäytyminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja niiden käsittelyjärjestys. 1. Kokouksen avaaminen. 2. Kokouksen järjestäytyminen RAMIRENT OYJ PL 116, Äyritie 16 01511 Vantaa Puh. 020 750 200 Fax 020 750 2810 www.ramirent.com YHTIÖKOKOUSKUTSU Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Basware Oyj, pörssitiedote 2.2.2016 klo 08:40 Kutsu Basware Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Basware Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 15. päivänä

Lisätiedot

7. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

7. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Liite 3 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2016 Kesko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 4.4.2016

Lisätiedot

19.2.2009 YHTIÖKOKOUSKUTSU

19.2.2009 YHTIÖKOKOUSKUTSU 19.2.2009 YHTIÖKOKOUSKUTSU Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 2 päivänä 2009 kello 16:30 Marina Congress Centerissä, osoitteessa

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen OUTOTEC OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.2.2016 KLO 9.30 KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 11.4.2016

Lisätiedot

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen.

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen. YHTIÖKOKOUSKUTSU Norvestia Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina klo 11.00 Diana-auditoriossa, Erottajankatu 5, 00130 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016 ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016 KUTSU ZEELAND FAMILY OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEEN 7.4.2016 Zeeland Family Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

Yhtiökokouskutsu. 6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Yhtiökokouskutsu. 6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 (5) Yhtiökokouskutsu Orion Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina maaliskuun 23. päivänä 2009 klo 16.00 alkaen Helsingin Messukeskuksen Amfi-salissa,

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Raisio Oyj Pörssitiedote 15.2.2016 RAISIO OYJ, YHTIÖKOKOUSKUTSU Raisio Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 23. maaliskuuta 2016 alkaen kello 14.00

Lisätiedot

Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja niiden käsittelyjärjestys

Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja niiden käsittelyjärjestys Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2018 Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 15. maaliskuuta 2018 kello 10:00 Ramirent-konsernin

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN UPM-Kymmene Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 7. päivänä 2016 klo 14.00 alkaen Messukeskuksessa, Messuaukio

Lisätiedot

(6) Vuoden 2015 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2015 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 26.4.2016, klo 10.30 alkaen

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.3.2014 kello 11.00 alkaen Finlandia-talolla, osoitteessa

Lisätiedot

Liite 3 Yhtiökokouskutsu Vacon Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22.3.2011 klo 15:00 Åbo Akademin Akademi-salissa osoitteessa Academill, Rantakatu

Lisätiedot

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 29.4.2009 kello 13.00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen ASPOCOMP GROUP OYJ, Yhtiökokouskutsu, 26.2.2015 klo 9.45 KUTSU ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Aspocomp Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Incap Oyj Pörssitiedote 11.3.2016 klo 8.00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Incap Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.4.2016 klo 15 BANKin Wall Street -kokoustiloissa

Lisätiedot

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 25.2.2016 kello 10.05 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen Atria Oyj Yhtiökokouskutsu Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 28.4.2016 kello 13:00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie 13, Helsinki,

Lisätiedot

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen United Bankers Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 2.3.2016 kello 15:15 Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Aika Keskiviikko 23. maaliskuuta 2016 klo 15.00 Paikka Vanha Ylioppilastalo, musiikkisali,

Lisätiedot

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 26. maaliskuuta 2013 kello 16:30 Pörssisalissa, Pörssitalossa osoitteessa Fabianinkatu

Lisätiedot

12. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 13. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen

12. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 13. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen Keskisuomalainen Oyj Yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj, pörssitiedote, 22.3.2016 klo 17.00 Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE klo Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2017

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE klo Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2017 RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2017 klo 9.10 Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2017 Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina

Lisätiedot

Fiskarsin yhtiökokouskutsu

Fiskarsin yhtiökokouskutsu Fiskars Oyj Abp Pörssitiedote 9.2.2016 klo 9.00 EET Fiskarsin yhtiökokouskutsu Fiskars Oyj Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 9.3.2016 klo 15.00

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 1. päivänä 2014 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie

Lisätiedot

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen KUTSU MUNKSJÖ OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Munksjö Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 15.4.2015 kello 13.00 Finlandia-talolla, A-salissa,

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15

TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15 TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15 YHTIÖKOKOUSKUTSU Technopolis Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 26.3.2009 klo 13.00 osoitteessa Elektroniikkatie

Lisätiedot

Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu

Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu Innofactor Oyj:n Pörssitiedote 20.8.2013 klo 8.30 Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 17.9.2013 klo 10

Lisätiedot

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa osoitteessa Ponssentie

Lisätiedot

HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00

HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00 HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00 Kutsu HKScan Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen HKScan Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona huhtikuun

Lisätiedot

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 13.2.2014 klo 12.30 Kutsu Affecto Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Affecto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10.4.2014

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE 9.3.2016 KLO 14.00 KUTSU GLASTON OYJ ABP:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Glaston Oyj Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 5 huhtikuuta

Lisätiedot

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Yhtiökokouskutsu ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 7.3.2013 klo 08.00 Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa

Lisätiedot

KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 1 (5) KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN YIT Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 15. päivänä maaliskuuta 2016 alkaen klo 10.00 Finlandia-talon

Lisätiedot

KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Faron Pharmaceuticals Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 26. toukokuuta 2016 kello 10 alkaen BioCity-rakennuksen

Lisätiedot

14.3.2013 klo 15.15. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

14.3.2013 klo 15.15. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen TULIKIVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2013 klo 15.15 YHTIÖKOKOUSKUTSU Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 16. huhtikuuta 2013 klo 13 alkaen Juuan Nunnanlahdessa,

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 27.2.2015 kello 10.30 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen KUTSU AHLSTROM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 26.3.2015 klo 13.00 alkaen Finlandia-talolla osoitteessa

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 24.3.2015 kello 9.00 Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 6. päivänä 2017 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie

Lisätiedot

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu Tieto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22.3.2016 klo 15.00 hotelli Scandic Parkissa, Mannerheimintie 46, 00260 Helsinki.

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 8. päivänä 2011 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa,

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU AHLSTROM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 30. maaliskuuta 2011 klo 13.00 alkaen Finlandia-talolla

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Olvi Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Olvi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14.4.2016 kello 11.00 Olvi-oluthallilla osoitteessa Luuniemenkatu 4, 74100 Iisalmi.

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Comptel Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4.4.2017 kello 17:00 Scandic Marina Congress Centerissä, kokoustila Fennia I, osoitteessa

Lisätiedot

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2017, klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 25.3.2010 alkaen klo

Lisätiedot

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

11.3.2014 klo 14.30. 6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

11.3.2014 klo 14.30. 6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen TULIKIVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.3.2014 klo 14.30 KUTSU TULIKIVI OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 2. huhtikuuta 2014

Lisätiedot

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu EFECTE OYJ -- YHTIÖTIEDOTE -- 7.3.2019 KLO 14.00 Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu Efecte Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 4.4.2019 klo 12.00 alkaen Leonardo-salissa,

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 17.2.2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina maaliskuun 29. päivänä 2010 kello 16.30 Marina Congress Centerissä, osoitteessa Katajanokanlaituri

Lisätiedot

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Zeeland Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 19.4.2013 kello 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa, osoitteessa

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Elite Varainhoito Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4.4.2017 klo 10.30 alkaen Rake-salissa, osoitteessa Erottajankatu

Lisätiedot

Yhtiökokouskutsukäytännön yhtenäistäminen

Yhtiökokouskutsukäytännön yhtenäistäminen 17.12.2010 Yhtiökokouskutsukäytännön yhtenäistäminen 1. Johdanto Elinkeinoelämän keskusliiton ja Keskuskauppakamarin listayhtiöiden neuvottelukunta (LYNK) on laatinut yhtiökokouskutsuja koskevan käytännön

Lisätiedot

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen 31.10.2014 päättyneeltä tilikaudelta

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen 31.10.2014 päättyneeltä tilikaudelta YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina helmikuun 5. päivänä 2015 alkaen klo 13.00 Tampere-talon Studio-salissa osoitteessa

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 9. huhtikuuta 2015 klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki.

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen EFORE OYJ Pörssitiedote 13.2.2015 klo 9.50 KUTSU EFORE OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Efore Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 31.3.2015 klo 9.30 alkaen Stella

Lisätiedot

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.3.2013 klo 14:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 12. päivänä 2013

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30.

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30. YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2014 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie 1, 00370 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

Dovre Group Oyj Pörssitiedote 28.2.2014 klo 8.45

Dovre Group Oyj Pörssitiedote 28.2.2014 klo 8.45 Dovre Group Oyj Pörssitiedote 28.2.2014 klo 8.45 Kutsu Dovre Group Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Dovre Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina

Lisätiedot

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 14.4.2015 klo 14.00 osoitteessa Marina Congress Center, Nauticasali, Katajanokanlaituri 6, Helsinki.

Lisätiedot

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Basware Oyj, pörssitiedote 31.1.2019 klo 08:50 Kutsu Basware Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Basware Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14. päivänä

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2016 kello 13.00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 6 osakasta, 1 990 584 ääntä)

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 6 osakasta, 1 990 584 ääntä) LIITE 1 Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 6 osakasta, 1 990 584 ääntä) Numero Asiakohta Puolesta äänet 1 Hallituksen ehdotus pääoman palautuksesta Tyhjät äänet Vastaan äänet 1 990 584

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN UPM-Kymmene Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 4. päivänä 2013 klo 14.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa,

Lisätiedot

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus 1 (5) ETTEPLAN OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Etteplan Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4. huhtikuuta 2017 kello 13:00 alkaen Yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen KUTSU SRV YHTIÖT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.3.2017 kello 16.00 alkaen SRV Yhtiöt Oyj:n toimitalossa

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto YHTIÖKOKOUSKUTSU Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.8.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, joka sijaitsee Konecranes Visitors Centerissä

Lisätiedot

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.3.2010 KLO 09:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 9. päivänä 2010 kello

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene

Lisätiedot

Kokouksen jälkeen on kahvitilaisuus, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata Revenio - konsernin toimitusjohtajaa sekä johtoryhmän jäseniä.

Kokouksen jälkeen on kahvitilaisuus, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata Revenio - konsernin toimitusjohtajaa sekä johtoryhmän jäseniä. YHTIÖKOKOUSKUTSU Revenio Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 20.3.2019 klo 16.00 osoitteessa Finlandia-talo, Veranda 2 -sali, Mannerheimintie

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 19. helmikuuta 2015 kello 8.00 ELEKTROBIT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Elektrobit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 15.4.2015

Lisätiedot

Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Yhtiökokouskutsu 1 (5) 28.2.2017 Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 28.2.2017 kello 9.00 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

Aktia Pankki Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU

Aktia Pankki Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Aktia Pankki Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Aktia Pankki Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 13. huhtikuuta 2015 kello 16.00 Pörssitalolla, Fabianinkatu 14, Helsinki. Kokoukseen

Lisätiedot

Aktia Pankki Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU

Aktia Pankki Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Aktia Pankki Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Aktia Pankki Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 12. huhtikuuta 2016 kello 16.00 Pörssitalolla, Fabianinkatu 14, Helsinki.

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj Yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen YHTIÖKOKOUSKUTSU Valmet Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22. päivänä maaliskuuta 2016 klo 13.00 alkaen Messukeskuksen salissa 101, osoitteessa Messuaukio

Lisätiedot

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU VMP Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 28.3.2019 kello 12.00 Kasarmin Salissa osoitteessa Kasarmikatu 21 b, 00130 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN CRAMO OYJ:n osakkeenomistajille KUTSU CRAMO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Cramo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 30. maaliskuuta 2017,

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,25 euroa osakkeelta

Lisätiedot

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2017 KLO 14.05 WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 6. huhtikuuta 2017 alkaen kello

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Valmet Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 21. maaliskuuta 2018 klo 13.00 alkaen Messukeskuksen salissa 101, osoitteessa Messuaukio

Lisätiedot

INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 alkaen Innofactor Oyj:n toimitiloissa osoitteessa

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus 1 (5) ETTEPLAN OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Etteplan Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 26. maaliskuuta 2014 kello 13:00 alkaen Yhtiön toimitiloissa Vantaalla,

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1 (6) PÖYTÄKIRJA INCAP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 1/2016 Aika: klo 15-16.20 Paikka: Läsnä: BANKin kokoustilat, Unioninkatu 20, 00130 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 11. päivänä huhtikuuta 2018 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen EFORE OYJ Pörssitiedote 10.1.2012 klo 16.45 KUTSU EFORE OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Efore Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 9.2.2012 klo 18.00 alkaen Radisson

Lisätiedot

Yhtiökokous pidetään suomen kielellä. Kokoushuoneessa on simultaanitulkkaus ruotsin, englannin ja tarvittaessa suomen kielille.

Yhtiökokous pidetään suomen kielellä. Kokoushuoneessa on simultaanitulkkaus ruotsin, englannin ja tarvittaessa suomen kielille. 1 sur 7 09/02/2011 12:09 09 February 2011 08 February 2011 Yhtiökokouskutsu STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.2.2011 klo 12.59 Stora Enso Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka

Lisätiedot

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oulu ICT Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 22.4.2015 klo 13.00

Lisätiedot