HUUMERIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN ON SISÄISTEN JÄNNITYSTEN LAUKEAMISTA: Silloin mun tajunta repes

Transkriptio

1 HUUMERIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN ON SISÄISTEN JÄNNITYSTEN LAUKEAMISTA: Silloin mun tajunta repes Anja Hormalainen Opinnäytetyö Kevät 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö

2 OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU/ALPPIKADUN YKSIKKÖ Anja Hormalainen Huumeriippuvuudesta toipuminen on sisäisten jännitysten laukeamista: Silloin mun tajunta repes Helsinki s 3 liitettä Tutkimuksen tarkoituksena on antaa tietoa siitä, miten huumeriippuvuudesta voi irtautua. Tutkimuksessa tarkastellaan toipumista entisten käyttäjien omakohtaisten kertomusten perusteella. Toipuminen on kiinnostava aihe myös yhteiskunnallisesta ja ammatillisesta näkökulmasta katsottuna. Se kertoo jotain olennaista toipujasta itsestään, mutta samalla se kertoo myös yhteisömme sosiaalisesta luonteesta. Tutkimus etsii tekijöitä, mitkä auttavat riippuvuuden voittamisessa ja kuvaa kokemuksia toipujien selviytymisessä huumeriippuvuudesta. Tutkimus suoritettiin kevään 2000 aikana seitsemälle entiselle huumeiden ongelmakäyttäjälle, joiden päihteettömän ja aineista vapaan elämäntavan oli pitänyt kestää yli kolme vuotta. Haastateltavista kolme kuului hengellisiin yhteisöihin, kaksi tuli Nimettömät Narkomaanit nimisestä ryhmästä ja kaksi löytyi huumetyötä tekevien joukosta. Tutkimuksen lähestymistapa on kvalitatiivinen. Menetelmä sopii tutkimusaineistoihin, jotka käsittelevät ihmisten omakohtaisia kokemuksia tutkittavasta ilmiöstä. Aineisto kerättiin tekemällä teemahaastatteluja. Teemat muodostuivat aiempien käyttäjä- ja toipumiskertomusten pohjalta. Aineiston analysointi suoritettiin sisällön erittelyn avulla. Tulokset kertovat, että neljällä haastateltavalla toipumisen valttikorttina oli ollut oma halu ja kolmen taustalta löytyi suurempi Voima. Vaikeana toipumisen koki kuusi haastateltavaa. Yksi haastateltavista toipui huumekierteestään kerralla ilman vaikeuksia. Auttajan lähellä oloa ja saatavuutta toivoi kuusi haastateltavaa, vain yksi ehdotti tiettyä välimatkaa auttajan ja toipujan välille. Jokainen haastateltava edellytti myös auttajalta rehellisyyttä ja ymmärtämystä toipujia kohtaan. Yhteiskunnallisena tuloksena tutkimus osoittaa, että huumeiden kokeilijat on löydettävä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin riippuvuutta aineisiin ei vielä ole ehtinyt muodostua. Tällöin lopettamispäätös kysyy vähemmän varoja ja voimia, kuin mitä ongelmakäytöstä toipuminen aiheuttaa sekä käyttäjälle itselleen että yhteiskunnalle. Diakoniseen työhön tutkimus antaa selkeän suuntaviitan. Kolme toipujaa seitsemästä, joilla ei ennestään ollut henkilökohtaista suhdetta Jumalaan, löysivät toipumisprosessin aikana hengellisen ulottuvuuden osaksi omaa elämäänsä. Yhden valttikortiksi osoittautui Jumalan rakkaus. Ainoastaan yksi haastateltava kielsi hengellisen ulottuvuuden olemassaolon. Avainsanat: huumausaine, huumeiden käyttäjä, huumeriippuvuus, toipuminen.

3 ABSTRACT THE DIAKONIA INSTITUTE OF HIGHER EDUCATION IN FINLAND (DIAK) Author: Hormalainen, Anja Title: Withdrawing from Drug Addiction is to be free from internal tension: Then my consciousness tore. Date and Place: Autumn 2001, Helsinki Pages: 71 Appendices: 3 The aim of this study is to give reliable information about the ways one can get free of drug addiction. In this study the recovery process is described from the personal point of views of ex-users. The recovery is also an interesting topic from the standpoint of society and the professional. It tells us something essential about recovering individuals being themselves, but, at the same time, it informs us about the social nature of our community. The study also makes obvious which elements contribute to and which elements prevent recovery. It describes the ways one can manage and of the possibility of the individual to influence their own convalescence. The study was carried out during spring The data was collected through thematic - interviews with seven former problem drug users, with the basic criteria being at least three years of non-intoxicated and drug-free life. Three of the interviewees were of spiritual communities, two from Narcomaniacs Anonymous and two were contacted through drug workers. The approach is qualitative. This method is well-suited for gathering research data that contains experiences of individuals of the drug-phenomena. The interview themes were a result of the users stories and recovery narratives. The data was analysed using content analysis. Four the interviewees stated that, for them, the trump card to recovery was a longing for a better life and, also, three of them stated that God was in the background. Six of the interviewees experienced the recovery as difficult and one of the interviewees kicked the habit at once, as soon as he found his trump card. Six of them needed a helper around and readily available. One person suggested that he needed a certain distance between the helper and himself. The interviewees believe that the helper should be honest and have an understanding of the person who is in the recovery process. The study shows that experimenters with drugs must be found as soon as possible, before an addiction has developed. Furthermore, leaving the drug circle takes less money and strength than recovery from long-term drug abuse costs the user and the society. The study gives is a clear indicator of direction for the diaconia work of the church. Three persons out of seven, who earlier didn t believe in God, found Him during the recovery process. God s love was a trump card for one of them. Only one of the interviewees rejected spirituality as an influence on the recovery process even after recovery. Keywords: drug, drug user, drug addiction, convalescence, rehabilitation Filed and stored at: Diaconia Polytechnic Library, Alppikatu Training Unit

4 SISÄLLYS I 1. JOHDANTO KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELYÄ Huumausaine Huumeiden käyttäjät Huumekokeilijat Huumeiden kanssa seurustelijat Huumeiden ongelmakäyttäjät Addiktio eli riippuvuus Fyysinen riippuvuus Psyykkinen riippuvuus Sosiaalinen riippuvuus Persoonallisuuden muutokset ja poikkeava käyttäytyminen Toipuminen HUUMAUSAINEIDEN HISTORIALLISTA TAUSTAA JA HUUMEIDEN KÄYTÖN VAIKUTUKSIA YHTEISKUNNASSA Huumehistoriaa ja -politiikkaa Väestön suhtautuminen huumeisiin Syitä huumeiden käytölle Käyttäjämääriä ja käytön haittakustannuksia Huumeiden käyttäjä rikollisena Sosiaaliset ja terveydelliset haitat sekä huumekuolemat HOITO- JA PALVELUMUOTOJA HUUMETYÖSSÄ AIKAISEMPIA TOIPUMISTUTKIMUKSIA TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

5 II 6.1 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusongelma Tutkimuksen toteutus Kvalitatiivinen tutkimus Teemahaastattelu Kohderyhmä Aineiston keruu ja haastattelut Aineiston analysointi TUTKIMUKSEN TULOKSET Haastateltavien taustatietojen kuvaus Oma motivaatio ajatusten taustalla Lepotauot katkon ja retkahduksien välillä Pelko toipumisajatuksen herättäjänä Valttikortti toipumiseen - päätöksen syntyminen Toipumisen vaikeus Aiemman elämän läpikäyminen Erilaisia toipumiskertomuksia - elettynä elämänä Auttajien merkitys toipumisessa Yhteiskunnallisia hoito- ja palvelumuotoja toipumisessa Omat voimavarat toipumisessa Hengellisyys toipumisessa POHDINTAA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Tutkimuksen eettisyys Tutkimuksen luotettavuus Tutkimustulosten tarkastelu Tutkimus yhteiskunnallisesta näkökulmasta Tutkimuksen diakoninen näkökulma

6 III LÄHTEET...64 Liite 1. Kaavio päihteistä...69 Liite 2. Taustatietolomake...70 Liite 3. Haastattelu kysymykset...71

7 1. JOHDANTO Toistakymmentä vuotta sitten työskentelin eräässä maamme erityishuoltopiirin hoitoyksikössä. Tutustuin siellä pieneen terveenä syntyneeseen tyttöön, joka oli muutaman kuukauden ikäisenä joutunut kokemaan huumemaailman julmuuden sillä seurauksella, että hän tänään elää elämäänsä kehitysvammaisena. Tytön kohtalo kosketti minua syvästi ja jätti muiston, jota en ole pystynyt unohtamaan. Tästä johtuen tiesin jo opiskeluni alkuajoista lähtien, että opinnäytetyöni tulee käsittelemään huumeidenkäyttäjiä tavalla tai toisella. Tuohon aikaan puhuttiin huumeista ja niiden käyttäjistä vähenevänä ongelmana Suomessa. Käyttäjämääräthän eivät olleet lisääntyneet 70-luvun jyrkän kasvun jälkeen vaan pikemminkin vähentyneet. Poliittisessa päätöksenteossa ajateltiin, että huumeet eivät koskaan tule aiheuttamaan vakavia ongelmia yhteiskunnassamme. Toisin on kuitenkin käynyt. Huumeet ja samalla niiden saatavuuden ja käytön aiheuttamat ongelmat ovat moninkertaistuneet. Myös yliannostuksen aiheuttamat kuolemat ovat lisääntyneet viime vuosina. Syksyllä 1999 idealamppuni vihdoin syttyi. Päätin, että tutkin huumeriippuvuudesta toipumista. Aihe muotoutui mielessäni, kun eräällä opintojakson luennolla keskustelimme päihderiippuvuuksista. Silloin sain tietää, että alkoholismista irti pääsyn mahdollisuudesta on tutkimuksia, mutta huumeriippuvuudesta toipumista ei juurikaan ole tutkittu. Toipuneiden omakohtaisten kertomusten kokemuksellinen näkökulma antaa tietoa ja toivoa arjen rutiineihin kaikille, jotka työskentelevät päihteiden- ja huumeidenkäyttäjien parissa vuodesta toiseen. Moni huumetyötä tekevä kokeekin nykyään riittämättömyyttä ja turhautuneisuutta työssään. Uskon tutkimuksestani nousevan asiakasnäkökulman antavan uudenlaisia tai kirkastavan vanhoja ajatusmalleja päihdetyöhön. Tieto yksin ei auta huumeongelmaisen kohtaamisessa, vaan asenteiden on muututtava radikaalisti ymmärtäväisempään ja empaattisempaan suuntaan. Maassamme on lukuisia sekä yhteiskunnallisia että yksityisiä auttamisjärjestöjä ja näissä ammatti-ihmisiä, jotka toimillaan pyrkivät käyttäjän huumekierteen katkaisuun ja sitä kautta toipumiseen. Kirkon diakoniatyön, omaisten ja muiden vapaaehtoisjärjestöjen auttavaa toimintaa ei myöskään sovi unohtaa.

8 2 Sosiaalityön ja erityisesti päihdetyön keskeisin tehtävä on ihmisen kohtaaminen ja ymmärtäminen, siksi valitsin työhöni laadulliseksi menetelmäksi teemahaastattelun. Sen avulla pääsin haastattelemaan toipujia ja sain kokemukseen perustuvaa tietoa juuri niiltä aihealueilta, joista olin kiinnostunut onnistuneissa toipumisprosesseissa. Haastateltavia etsiessäni törmäsin kuitenkin tutkimukseni kannalta mielenkiintoiseen havaintoon; en löytänyt yhtään puhdasta huumeiden käyttäjää. Kaikki toipuneet olivat aloittaneet käytön alkoholilla ja paremman puutteessa käyttivät mitä tahansa saatavilla olevaa ainetta. Eräs haastateltavistani ilmaisi asian ilmeisen oikeaan osuneesti: (oh 7) Kuule et sinä löydä ketään, joka käyttäisi vain ruohoa, hepoa tai tabuja. Kun pää halutaan sekaisin, niin siihen sopii mikä tahansa aine märistä kuiviin. Ehkä nuorissa on sellaisia, jotka ovat kiinni vain huumeissa, mutta he eivät ole vielä ajatelleet lopettamista toipumisesta puhumattakaan. Ai niin onhan vanhempienkin käyttäjien joukossa puhtaita narkkareita, mutta.. mutta he eivät ole ongelmakäyttäjiä. Heillä on ra - haa ja valtaa. Toisinaan joku vaikeassakin addiktiossa eli riippuvuussuhteessa oleva käyttäjä toipuu huumekierteestään ja palaa normaaliin yhteiskuntaelämään. Mutta mitkä ovat ne perimmäiset syyt, jotka saavat yksilön ponnistelemaan huumehimoaan vastaan ja taistelemaan toipuakseen kierteestä? Tutkimuksessani tahdon kuvata tätä toipumisilmiötä ja tuoda esille entisten käyttäjien kokemuksia, tuntemuksia ja kuvauksia tapahtumista, jotka mahdollistivat heidän joko helpon tai vaikean tiensä irti addiktiosta. Huumekokeiluihin ja niiden väärinkäytöksiin tiedämme lukuisia syitä. Meillä on kuitenkin suhteellisen vähän tietoa, kuinka aineiden otteesta pääsee irrottautumaan ja jos toipumisessa onnistutaan, niin kestääkö vapautumisen olotila koko loppuelämän vai vain muutaman kuukauden. Jokaisen haastateltavani taustalta yritin löytää tekijän eli valttikortin, joka antoi hänelle sen ensimmäisen toipumisajatuksen.

9 3 2. KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELYÄ Huumeet kuuluvat päihteiden suureen ryhmään, johon kuuluvat myös alkoholi, tupakka, tekniset liuottimet ja eräät lääkkeet. Päihteillä on ominaisuus, että ne aiheuttavat käyttäjälleen riippuvuuden, jolloin aineita on käytettävä yhä enemmän päihtymyksen tunteen saavuttamiseksi. Siksi päihderiippuvuudesta toipuminen onkin erittäin vaikeaa. (ks.esim. Dahl ja Hirschovits 1998; Kontula 1992). Tutkimukseni keskeisimmät käsitteet ovat huumausaine, huumeiden käyttäjä, riippuvuus, ja toipuminen. 2.1 Huumausaine Tutkimuksessani huumausaineella tarkoitan Suomen huumausainelaissa (1289/1993) ja Suomea sitovan kansainvälisen huumausainesopimuksen määrittelemiä aineita ja valmisteita sekä asetuksella säädettyjä muita aineita, joita käytetään huumautumistarkoituksessa. Näitä ovat Dahlin ja Hirschovitsin (1998, 5, 46, 62.) mukaan esimerkiksi lääkkeet, joita käytetään väärin: liikakäyttönä, sekakäyttönä tai lääketottumuksena. Lisäksi huumausaineisiin kuuluvat tekniset liuottimet, joiden liuotinhöyry saa aikaan voimakkaan päihtymyksen. Laissa liuottimet kuitenkin luokitellaan myrkyiksi. Tutkimukseeni olen liittänyt kaavion päihteistä (liite 1). Ahtiala ja Ruohonen (1998) toteavat, että YK:n huumausaineyleissopimus vuodelta 1961 määrittelee huumausaineiksi pääosin ns. perinteiset huumeet kuten kannabiksen, kokaiinin, ooppiumin, heroiinin, metadonin, morfiinin ja kodeiinin. Vuonna 1971 sopimusta täydennettiin koskemaan myös keskushermostoon vaikuttavia eli psykotrooppisia aineita, jotka pyritään tällä sopimuksella rajoittamaan ainoastaan laillisiin tarkoituksiin. Ahtiala ja Ruohonen kuvaavat psykotrooppisten aineiden lääketieteellisen luokittelun niiden käytön mukaan ja he tarkastelevat aineita myös niiden farmakologisesta näkökulmasta. Ensin psykotrooppisten aineiden luokittelu: 1. hallusinogeenit, THC (kannabis) ja MDMA (ekstaasi)

10 4 2. amfetamiinit 3. barbituraatit 4. rauhoittavat lääkkeet ja unilääkkeet. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, ) Ahtialan ja Ruohosen esittämä aineiden farmakologinen luokittelu niiden päävaikutuksen mukaan on seuraava: 1. Rauhoittavat ja nukuttavat aineet: alkoholi, eetteri, kloroformi, tolueeni, ilokaasu, bentsodiatsepiinit 2. Piristeet: amfetamiini, metamfetamiini, ekstaasi (MDMA), kokaiini, kat, efedriini, kofeiini, teobromiini, nikotiini 3. Euforisoivat kipulääkkeet: morfiini, heroiini, oopiumi, kodeiini, metadoni, buprenorfiini, dekstropropoksifeeni, dekstrometorfaani 4. Kannabis: marihuana, hasis, hasisöljy 5. Hallusinogeenit: LSD, psilosybiini, meskaliini, DOM, PCP, muskottipähkinä. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, ) Ahtiala ja Ruohonen (1998, ) kertovat Suomen ratifioineen huumausaineiden kauppaa koskevan yleissopimuksen vuodelta Laissamme on kielletty myös huumausaineiden käyttö, hallussapito ja kauppa. Ahtiala ja Ruohonen luokittelevat laillisiksi huumeiksi kaikki alkoholit, nikotiinin, kofeiinin ja lääkärien määräämät lääkkeet. Dahl ja Hirschovits (1998, 5) toteavat puolestaan, että alkoholi ja tupakka määritellään Suomessa ns. sosiaalisiksi päihteiksi. 2.2 Huumeiden käyttäjät Yleiskäsite huumeiden käyttäjä on mielestäni liian epämääräinen, jotta sillä voisi kuvata ja jäsentää huumeiden käyttöä. Huumeiden käyttäjät määritellään eri tutkimuksissa monella tavalla. Tutkimuksessani olen asettanut huumeiden käytönluonteen keskeisimmäksi kriteeriksi ja siksi olen jakanut käyttäjät kolmeen alaryhmään aikaisempien tutkijoiden käyttöä määrittelevien kuvausten perusteella. 1. huumekokeilijat 2. huumeiden kanssa seurustelijat

11 5 3. huumeiden ongelmakäyttäjät Huumekokeilijat Huumeisiin ja niiden käyttötilanteisiin liittyy Kontulan (1988, 9, 88, 92) mukaan tekijöitä, joiden vuoksi osa ihmisistä ei välitä varoituksista ja on valmis tutustumaan huumeisiin, joihin liittyvät positiiviset odotukset tai kokemukset ovat voimakkaampia kuin huoli huumeiden käytön mahdollisista haittavaikutuksista. Kokeilijat ovat yleensä nuoria, joihin kavereiden vaikutus on suuri. He haluavat päästä tiettyihin jengeihin tai tahtovat näyttää muille rohkeuttaan. Tyypillisimmillään huumeiden käyttö on kokeilua, joka jää lyhyeksi välivaiheeksi nuoren elämässä. Tällöin korostuu huumeiden sosiaalinen merkitys niiden fysiologisen vaikutuksen sijasta. Kontula toteaa toisaalla, että monet nuoret kokeilevat huumeita vain saadakseen tietää, miltä tuntuu olla niiden vaikutuksen alaisena. (Kontula 1992, 38). Pirinen käsittelee samaa asiaa ja kertoo, että erilaisten päihdyttävien aineiden kokeilussa ei myöskään ole kysymys nuoren psyykkisestä tai sosiaalisesta häiriintyneisyydestä, vaan juuri nuorten halusta hankkia uusia kokemuksia. Tässä mielessä huumeilla on erityisasemassa, sillä ne ovat alkoholiin verrattuna salattuja asioita ja kiinnostavat siksi erityisesti nuoria. (Pirinen 1983, ) Huumeiden kanssa seurustelijat Kemppinen toteaa, että huumeiden käytön jatkuessa syntyy käyttäjälle aktiviteetti aineita kohtaan. He tietävät silloin mistä niitä saa, mitä ne maksavat ja oppivat miten niitä käytetään. He kertovat ja alkavat tietoisesti ja valikoidusti suositella käyttämäänsä huumetta kavereilleen. Seurusteluvaiheessa käyttäjät eivät tiedosta päihteiden haittavaikutuksia. Kokeilu muuttuukin seurusteluksi, jos päihteiden myönteiset vaikutukset ovat haittavaikutuksia suuremmat. (Kemppinen 1997, 60.) Huumeidenkäyttö elämäntapana merkitsee Ahtialan ja Ruohosen mukaan kuitenkin elämää yhteiskunnan marginaalissa, joka aluksi tuntuu kiehtovalta vaihtoehdolta tavanomaisuudelle, koska huumeet tarjoavat mahdollisuuden kokea jotain erilaista ja asettua valtavirran ulkopuolelle. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, 164.)

12 6 Seurustelijoilla Kontula kertoo olevan oman kulttuurinsa. Heidän ajattelussaan, yhteiskunnallisissa arvoissaan ja asenteissaan on samanlaisuutta, joka johtuu siitä, että huumeiden käyttö on heille sosiaalista toimintaa. Tällaisiin ryhmiin hakeudutaan niiden edustaman elämän- ja ajattelutapojen vuoksi. Ryhmään kuuluminen ei aina tarkoita huumeiden käyttöä, mutta ryhmät tarjoavat kuitenkin sosiaalisen ympäristön, jossa niiden käyttö on sallittua. Ja on melko yleistä, että varsinkin vaikeissa elämäntilanteissa luotetaan huumeiden positiivisiin vaikutuksiin. (Kontula 1988, 92, 103.) Huumeiden ongelmakäyttäjät Tunnusomaista ongelmakäyttäjälle on Ahtialan ja Ruohosen mukaan, että hän ei enää hallitse päihteiden käyttöään. Satunnaisen käytön ja vaikean ongelmakäytön välillä on suuri ero. Huumeiden käytöllähän tavoitellaan perinteisiä kulttuurisia arvoja kuten itsekontrollia, autonomiaa, riippumattomuutta ja vapautta. Mutta tilanne kääntyy päälaelleen käytön jatkuessa ja kehittyessä ongelmakäytöksi. Elämästä tulee hallitsematon kaaos, jossa impulssit hallitsevat ja itsekontrolli on olematonta, autonomiaa ei pystytä hyödyntämään, riippumattomuus valtavirrasta on vaihtunut huumeriippuvuudeksi ja vapaus on kyseenalaista vapautta, koska aineiden saamiseksi on hankittava jatkuvasti rahaa. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, 166.) Kontula toteaa, että ongelmakäyttäjä pyrkii huumeiden käytöllään ratkaisemaan niitä sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia, joihin sosiaalinen tausta ja elämäntilanne on hänet johtanut. (Kontula 1988, 97). 2.3 Addiktio eli riippuvuus Addiktio eli riippuvuus on suhdekäsite, jossa ihminen on riippuvainen jostakin. Ahtiala ja Ruohonen kertovat, että aiemmassa WHO:n määritelmässä riippuvuudella tarkoitetaan pysyvää tai kausiluontoista myrkytystilaa, joka on seurausta luonnollisen tai synteettisen huumeen jatkuvasta käytöstä. Tämän johdosta ihmiselle on kehittynyt ylipääsemätön halu ja tarve saada lisää ainetta. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, 99.) Käsitettä on Koivusen (1997) mukaan laajennettu tarkoittamaan myös pyrkimystä tyydytyksen tunteeseen, jossa ihmisellä on pakottava tarve päästä niin sanottuun high

13 tilaan. Sana on englantilainen slangisana tarkoittaen pilveä. Tähän high tilaan voidaan pyrkiä myös esim. lenkkeilemällä. Tyydytyksen ja kylläisyyden tunnetta ei kuitenkaan pystytä saavuttamaan, koska riippuvuuden erityisyys on siinä, että silloin tavoittelusta on tullut pakonomaista. (Koivunen 1997, 14.) Terveen ja sairaan riippuvuuden välillä olevan rajan Heikkilä kuvaa vaikeasti määriteltäväksi. Huumeiden käyttö ei aluksi ole riippuvuutta, se on kokeilua, joka muuttuu vähitellen väärinkäytöksi ja lopulta riippuvuudeksi, jolle on luonteenomaista pakkomielteisyys. Riippuvainen henkilö ei kykene enää ottamaan itsestään ja teoistaan vastuuta. (Heikkilä 1995, 16.) 7 Levanen (1997) kuvaa pro gradu -tutkielmassaan eri huumausaineisiin liittyviä piirteitä, kuten riippuvuuden laatua, ainepreferenssiä eli mitä etuuksia käyttäjät hakevat aineelta, mikä on sen vahvuus ja miten laki määrittelee kyseessä olevan aineen. Lähteenään Levanen on käyttänyt päihde- ja huumetutkija Pekka Hakkaraisen lisensiaattityötä sekä omaan tutkimukseensa osallistuneiden käyttäjien kokemuksellisia arvioita huumausaineista ja niiden riippuvuutta aiheuttavista tekijöistä. Kannabistuotteet, joihin hasis kuuluu, luokitellaan Levaselta lainaamassani taulukossa miedoiksi. TAULUKKO 1. Huumausaineiden piirteitä Huumaus- Riippuvuuden Ainepreferenssi Vahvuus Lain mukaan eritaine laatu eli etuuden hakijat täin vaarallinen Kannabis psyykkinen hauskanpitäjät ja melko ei(paitsi hasisöljy) psyykedeelit *) mieto LSD psyykkinen psyykedeelit voimakas kyllä Amfetamiini fyysinen hauskanpitäjät voimakas kyllä psyykkinen Kokaiini (fyysinen) (hauskanpitäjät) melko ei psyykkinen voimakas Opiaatit fyysinen narkomaanit erittäin kyllä psyykkinen voimakas Lääkkeet fyysinen hauskanpitäjät voimakas - psyykkinen Liuottimet fyysinen jenginuoret voimakas - psyykkinen (Levanen 1997, 9-10.) *) Psyykedeelit tarkoittaa käyttäjää tai käyttäjäryhmiä, jotka kuvaavat käyttöään tajunnan avartamiseksi.

14 Yksilö itse on kuitenkin tärkein tekijä riippuvuuden synnyssä ja riippuvuudesta toipumisessa. Aineiden merkitys on aina toissijaista. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, 99.) Riippuvuuden käsitteen olen jakanut Ahtialan ja Ruohosen luokittelun mukaan. Samassa yhteydessä käsittelen myös eri tutkijoiden kuvauksia persoonallisuuden muutoksista ja poikkeavasta käyttäytymisestä (ks.esim. Rauhala 1989; Koivunen; 1997, Sipilä 1982; Pylkkänen 1992) Fyysinen riippuvuus 2. Psyykkinen riippuvuus 3. Sosiaalinen riippuvuus Lisäksi: 4. Persoonallisuuden muutokset ja poikkeava käyttäytyminen Fyysinen riippuvuus Ahtiala ja Ruohonen toteavat, että huumeriippuvuuden syntyyn vaikuttavat fyysiset tekijät, kuten käyttäjän sietokyky ja perinnöllinen taipumus sekä toissijaisena aineen farmakologiset ominaisuudet. Keskushermoston mielihyväjärjestelmä koostuu dopamiinia välittäjäaineenaan käyttävästä hermoradasta, jolla on yhteys aivokuorelta väliaivojen alueelle. Dopamiini on aine, jolla on osuutta riippuvuuden kehittymisessä. Päihteiden käytöstä johtuva hermosolujen välittäjäainetason muutokset muuttavat puolestaan hermosolutason sähköistä viestintää. Muuttunut viestintä alkaa ylläpitää riippuvuutta ja näin aivot adaptoituvat huumausaineiden käyttöön. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, ) Päivärinta puolestaan kirjoittaa, että aivoista on löydetty monelle huumeelle molekyylitason tunnistimet eli reseptorit. Uusin löytö on kannabistunnistin. Aivoista on löytynyt myös huumetta muistuttava tiedonsiirtokemikaali, jonka aistimiseen tunnistin on tarkoitettu ja ne synnyttävät mielihyvän tuntemuksia käyttäjälle. (Päivärinta 1994, 1-2.) Rimpelä ja Luopa ja Siivola (1996, 42) ehdottavatkin tutkimuksessaan, että tunteisiin ja ajatteluun vaikuttavien kemiallisten aineiden käytön kasaantuessa yksille ja samoille henkilöille, niin silloin tulisi hoitoa suunnata myös aineiden mukaan.

15 Jatkuva huumeiden käyttö jättää aina jälkensä ihmisen elimistöön. Keho mukautuu aineiden käyttöön pyrkimällä säilyttämään normaalitilan. Tällöin toleranssi eli sietokyky kasvaa. Vieroitusoireet aiheutuvat puolestaan huumaavan aineen vähenemisestä elimistöstä. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, 158.) Pylkkänen kuvaa addiktion aiheuttamia yleisimpiä oireita, joita ovat vilunväreet, sydämentykytys, vapina, ahdistuneisuus, oksentelu ja kouristukset. Eri huumeet saavat käyttäjässä kuitenkin aikaan eriasteista ruumiillista riippuvuutta. Toisiin aineisiin, kuten tupakka, heroiini, amfetamiini, rauhoittavat lääkkeet ja kokaiini, se voi kehittyä hyvinkin voimakkaaksi, toisiin kuten kannabis, LSD, tekniset liuottimet taas hyvin vähän tai ei lainkaan. (Pylkkänen 1992, 35.) Myös Christie ja Bruun (1985, 65-66) kertovat asiasta saman suuntaisesti. 9 Fyysisellä riippuvuudella on tärkeä vaikutuksensa huumeriippuvuuden syntyyn, mutta riippuvuus voi syntyä muihinkin kuin mielihyvärakenteita aktivoiviin addiktiivisiin huumeisiin. Tästä on viitteenä se, että muillakin kuin biokemiallisilla tekijöillä on suuri merkitys riippuvuuden synnyssä. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, 159.) Psyykkinen riippuvuus Pylkkänen (1992, 37.) toteaa, että psyykkinen riippuvuus ei ole aineen vaikutuksen seuraus. Hänen mukaansa käyttäjän persoonallisista ominaisuuksista riippuu, että käyttäjä kokee toisen aineen enemmän omia tarpeitaan vastaavana kuin toisen. Kemppisen mukaan psyykkinen riippuvuus määrittyy myös selityksien avulla, jolloin syyllisyydestä kärsivä käyttäjä erilaisten selitysmallien avulla puolustelee muille sekä itselleen käyttönsä syitä (Kemppinen 1997, 65-66). Anja Koski-Jännes kuvaa Anthony Rylen kehittämää ansan käsitettä psyykkisen riippuvuuden synnyssä. Ansalla Ryle tarkoittaa itse itseään vahvistavaa ajattelu- ja toimintatapaa, joka puolestaan aiheuttaa pakonomaista käyttäytymistä. Päihteiden käytön avulla pyritään nopeasti pois kielteisestä tunnetilasta. Käytöstä aiheutuvat haitat halutaan unohtaa joko järkeistämällä tai torjumalla vaarat. Olo voikin helpottua, mutta käytön jatkuessa voimistuvat kielteiset kokemukset ja tunteet. Niihin haetaan helpotusta lisääntyvällä käytöllä ja kierre jatkuu. Ongelman korjaamisen sijasta valittu toimintatapa

16 eli uusi käyttökerta pahentaa ongelmaa. Noidankehä syntyy niistä lyhytnäköisistä odotuksista, uskomuksista ja teoista, joilla omaa sisäistä tilaa yritetään korjata, vaikka kierre näyttääkin alkavan kielteisestä mielentilasta ja tunteesta. (Koski- Jännes 1994, ) Ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille on tärkeää olla yhteydessä omien tunteidensa kanssa, koska tunteet ovat ikään kuin tienviittoja, jotka auttavat ymmärtämään ympäröivää todellisuutta. Ahtialan ja Ruohosen tutkimuksessa todetaankin ihmisen pyrkivän tasapainoon tunne-elämässään toisilla keinoilla, jos hänen kykynsä saada mielihyvää ei onnistu omien tunteiden välityksellä ja jos myös terveet riippuvuussuhteet ovat häiriintyneet. Psyykkinen addiktio on pyrkimystä tyydytyksen tilaan, jossa käyttäjä tavoittelee pakonomaisesti jotain saavuttamatonta. Tyydytystä ei saavuteta, koska huumeet ovat käyttäjällekin vain väline ja korvike mielihyvään. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, ) Giesekus kuvaa potilaita, jotka lääketieteellisistä syistä joutuvat ottamaan suuria annoksia opiaatteja, eivätkä silti tule niistä riippuvaisiksi. Mutta jos opiaattien avulla sitävastoin haetaan vain vapautusta emotionaalista tuskaa vastaan niin, silloin riippuvuus kehittyy hyvin nopeasti. (Giesekus 1999, 25.) Sosiaalinen riippuvuus Pylkkänen määrittelee sosiaalisen riippuvuuden mm. elämäntapana, jossa käyttäjän suhteet entisiin ystäviin ja perheeseensä heikkenevät ja tilalle tulee riippuvuussuhde huumejengeihin ja muihin käyttäjiin. Pylkkänen kertookin ongelmakäyttöön ajautuneen nuoren vaihtavan tuttavapiiriään huumeiden käytön myötä. Käyttäjät kokoontuvat jengeihin, joka ulospäin näyttää voimakkaalta ja yhtenäiseltä. Mutta se on kuitenkin harhaa, koska kyseessä on äärimmäisen hatara joukko, joka ei tunne keskinäistä solidaarisuutta vaan, jossa varastetaan toisilta ja pelätään toinen toisiaan. (Pylkkänen 1992, 41.) Koivunen puolestaan kuvaa käyttäjän kokevan tuskallisina suhteet entisiin läheisiinsä varsinkin silloin, jos he torjuvat hänet. Joskus käyttäjä kuvittelee, joskus provosoi torjunnan. Kun riippuvainen löytää huumeita käyttävän osakulttuurin, hän ei löydä vain uusia kumppaneita vaan toisia samoin ajattelevia ihmisiä, jotka tukevat hänen riippuvuuttaan aineista. Huumeyhteisö tarjoaa käyttäjälle täysin omaehtoisen sosiaalisen maailman. Mutta usein se tuhoaa hänet tai muuttaa hänen elämänsä helvetiksi. (Koivunen 1997, )

17 11 Heikkilä toteaa, että riippuvaisen henkilön ihmissuhteet perustuvat paljolti hyötynäkökohtiin. Riippuvuudesta kärsivä onkin ihminen, joka pystyy selittämään mustan valkoiseksi, mutta on silti kyvytön hallitsemaan omaa elämäänsä. Hän valehtelee tullakseen hyväksytyksi. Eikä hän hyväksy kritiikkiä itseään kohtaan, vaikka se olisi kuinka oikeutettua tahansa. Yksinkertaisesti riippuvaisen sosiaaliset suhteet eivät toimi normaalilla tavalla, koska hän ei osaa kommunikoida rehellisesti. (Heikkilä 1995, ) Persoonallisuuden muutokset ja poikkeava käyttäytyminen Rauhala kuvaa eksistentiaalis-fenomenologisissa filosofian pohdinnoissaan ihmisen olemassaolon eri puolia. Hänen ontologisen analyysin peruskäsitteet tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus selittävät sen, miten ihmisen eri ilmenemismuodot luovat moninaisuuden ykseyden eli holistisen ihmiskuvan. Tämän kokonaisuuden eri osapuolien välillä ei voida osoittaa ajallista ensimmäisyyttä, eikä erotella syy- ja seuraussuhteita. Osatekijöiden kokonaisvaltainen yhdessä oleminen ei myöskään ole perättäisyyttä, vaan loogista samanaikaisuutta. Tästä johtuen yhdellä osa-alueella tapahtuva muutos, näkyy käyttäjän muillakin osa-alueilla ja näin hänen koko persoonallisuutensa muuttuu. (Rauhala 1989, 27, ) Kontula ilmaisee huumeiden käytöllä olevan sekä sielullisia että kulttuurisia vaikutuksia niin, että ne muuttavat käyttäjänsä persoonallisuutta, koska niiden käyttö perustuu välittömiin elämyksiin ja onnellisuuden utopioiden toteuttamiseen tässä ja nyt (Kontula 1988, 27). Koivunen toteaa, että nuorella kokeilijalla huumeet voivat olla myös kapinoinnin väline. Hän voi olla narsistinen, mutta siirtyä nopeasti itsensä yliarvioinnista itsehalveksuntaan. Nuori kokee ympäristön hyökkäävänä ja käyttää tuota siirtymää eräänlaisena puolustusmekanismina (Koivunen 1997, ) Pylkkänen käsittelee tunnetun psykologin Erik H. Eriksonin (1968) määrittelemää kuvaa identiteetistä jonka ihminen vähitellen muodostaa itsestään, menneisyydestään ja tulevaisuudestaan sekä siitä, miten hän kokee itsensä ja miten muut kokevat hänet. Negatiivinen identiteetti erityisesti nuorten kohdalla tarkoittaa sitä, että nuori pitää tärkeänä kaikkea sellaista, joka saa aikuiset ajattelemaan häntä mustana lampaana. (Pylkkänen 1992, ) Vaikeassa riippuvuussuhteessa elävän ongelmakäyttäjän toimintaa voi katsoa myös Sipilän (1982) määrittelemänä poikkeavana käyttäytymisenä ja normien rikkomisena.

18 Hänen mukaansa poikkeava käyttäytyminen on käyttäytymistä, jota yhteisö ei hyväksy. Poikkeava käyttäytyminen rikkoo niitä virallisia tai epävirallisia normeja, jotka määrittelevät, miten yksilön tulee käyttäytyä ympäristössään. Sipilän kehittämän aktiivisen ja passiivisen poikkeavan käyttäytymisen teoreettisen mallin olennainen ominaisuus on näkemys siitä, että yksilön pitäisi olla ympäristössään toimiva tietoinen olento, joka ei ota passiivisesti vastaan ulkoapäin häneen kohdistuvia prosesseja, vaan toimii persoonallisuutena vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Toimiessaan ympäristössään ihminen toteuttaa aina tarpeitaan, muuttaa ympäristöään ja on samalla alttiina kaikille ympäristön vaikutuksille. Käyttäytymisen määrittely poikkeavaksi perustuu voimakkaasti yhteisön mielipiteeseen. Yhteisöt ja poikkeavuudet voivat olla erilaisia. Joskus poikkeavan leima annetaan herkästi. Joskus taas yhteisö ei kiinnitä huomiota niihin ilmiöihin, joita ulkopuoliset määrittäisivät poikkeavuudeksi. (Sipilä 1982, 1, ) Toipuminen Nykysuomen sanakirja ei käsittele sanaa toipuminen, vaan käyttää sanan verbimuotoa toipua, joka tarkoittaa täydellisesti ennalleen tulemista, paranemista, tervehtymistä, voimistumista, virkistymistä tai tointumista sairaudesta, taudista tai hämmennyksestä (Nykysuomen Sanakirja 1992). Iso Tietosanakirja puolestaan määrittelee sanan toipuminen, mutta tarkoittaa sillä metallin työstövaihetta, jossa tapahtuu muokkauksesta aiheutuneiden sisäisten jännitysten laukeamista (WSOY:n Iso Tietosanakirja 1997). Heikkilä toteaa, että huumeiden käytöstä johtuvaan riippuvuuteen kuuluu siitä irtautumisen vaikeus. Toipuminen prosessina vie aikaa ja kysyy toipujan voimia. Huumeriippuvainen onkin vakavasti sairas sekä fyysisesti että psyykkisesti. Heikkilän mukaan kukaan ei parane riippuvuudesta, mutta siitä voi toipua eli ihminen voi muuttua ja kasvaa sekä saavuttaa todellisen vapauden. Aineriippuvuudesta toipuvan ihmisen ajatteluprosessin muuttaminen ei Heikkilän kuvaamana kuitenkaan tapahdu nopeasti. Hänen mukaansa toipumisen ensisijainen edellytys on rehellisyys itseään kohtaan. On selvitettävä tietoinen menneisyys, jotta pääsisi sisäisestä painolastistaan, koska menneisyydessä rypeminen ei auta ketään. Myös oma yksinäisyytensä on uskallettava

19 kohdata, sillä toipuminen on kulkemista omalla tiellä. Se on todellisen minän löytymistä. (Heikkilä 1995, ) 13 Kaikkein olennaisinta toipumisessa on luottamuksen rakentaminen ja rehellisyys auttajan ja autettavan välille. Omaisten, samoin kuin muidenkin auttajien, on kuuluttava läheisesti toipujan elämään tukijoina mutta ei tekijöinä. Toipumisvaihe kysyy kaikkien siihen osallistuvien sekä fyysistä että psyykkistä kestävyyttä, siksi auttajalla on tärkeä rooli irtipyrkijän elämässä. Särkelä muistuttaakin, että asiakasta ei auta, vaikka tunnettaisiin kuinka hyvin asiakkaalle ongelmia tuottavat yhteiskunnalliset rakenteet, jos niitä ei pystytä muuttamaan. Särkelä kysyykin, ovatko vaihtoehdot siinä, että muutetaan ongelmaisuutta tuottavia rakenteita tai jos siinä ei onnistuta, niin jatketaan ongelmissa rypemistä? Hän ehdottaa, että asiakkaalle luotaisiin toimintaorientaatio, joka kasvattaa häntä ongelmiensa herraksi. (Särkelä 1994, 13.) 3. HUUMAUSAINEIDEN HISTORIALLISTA TAUSTAA JA HUUMEIDEN KÄYTÖN VAIKUTUKSIA YHTEISKUNNASSA Lisääntynyt huumeiden saatavuus ja käytön aiheuttama rikollisuus 1990-luvun lopulla yllätti monet tutkijat rajuudellaan. Mutta miten huumeiden käyttöön on suhtauduttu aikaisempina vuosisatoina, vai ovatko huumeet vain tämän päivän ongelma? Suurin osa väestöstä torjuu huumeet ja suhtautuu myös kielteisesti niiden käyttäjiin. Huumeet tuovat mukanaan monenlaisia sekä sosiaalisia että terveydellisiä haittoja, jotka ovat erittäin merkittäviä kansanterveyden ja rikollisuuden kannalta asiaa katsottaessa. Myös huumeiden aiheuttamat kuolemantapaukset ovat lisääntyneet hälyttävästi. 3.1 Huumehistoriaa ja -politiikkaa Huumausaineet ovat perinteisesti melko vieraita länsimaiselle ihmiselle. Vaikka oopiumi ja hasis ovat lanseeranneet itsensä eurooppalaiseen kulttuuriin jo 1800-luvulla, eivät ne koskaan ole levinneet yhtä yleisiksi päihteiksi kuin alkoholi. Huumeet ovat

20 länsimaissa kuuluneet nautintoaineina alunperin toisaalta köyhille työläisille alkoholia halvempana korvikkeena ja toisaalta 1800-luvun taiteilijapiireille. Yleisemmin oopiumia käytettiin tuolloin kuitenkin yleislääkkeenä. (Schivelbusch 1986, ) 14 Kontula käsittelee huumaavien aineiden historiaa ja toteaa, että huumeet ovat olleet halki vuosisatojen säädeltyjä lainsäädännöllä, tulleilla ja verotuksella. Eri valtioilla on ollut omat kontrollitoimenpiteensä käyttöä vastaan. Useimmissa maissa kontrollimalli on otettu suoraan maustekaupasta. Ensimmäinen kauppapoliittinen huumekäsite oli kahvi, jonka laittomuuskausi osui Ruotsi - Suomessa 1700-luvun lopulle. Kahvin käyttöä haluttiin rajoittaa ja perustettiin erityisiä kahvinhaistajan virkoja. Kahvin juontia pidettiin sekä erittäin epäterveellisenä että epäisänmaallisena. Nykyisin pidämme sitä vain mietona nautintoaineena. (Kontula 1992, ) Pannaanjulistuksen ovat läpikäyneet myös tupakka ja alkoholi, jotka luokiteltiin kielletyiksi huumeiksi 1900-luvun alkupuoliskolla. Nykyisin ne kumpikin ovat sallittuja vaarallisuudestaan huolimatta, eikä niistä käytetä huumenimitystä sanan varsinaisessa merkityksessä. Itse huumeet ja huumekauppa olivat koko laajuudessaan 1900-luvun alkupäiviin asti täysin vapaita ja laillisia. Esimerkiksi Englanti otti kaiken hyödyn huumeista saatuaan haltuunsa Intian oopiumin, jota käytettiin yskänlääkkeenä. Yhdysvaltojen aloitteesta vuonna 1904 kokoonnuttiin ensimmäiseen huumekokoukseen, jossa käsiteltiin oopiumikysymystä ja amerikkalaisten halua myydä omia opiaattijohdannaisia kuten heroiinia ja morfiinia lääkkeiksi kehitysmaihin. Vuonna 1912 Haagissa pidetyssä kokouksessa huumekontrollin piiriin otettiin kokaiini ja vuonna 1925 myös kannabis. Vasta vuonna 1936 julkaistussa kansainvälisessä sopimuksessa edellytettiin huumeiden laittoman kaupan kriminalisointia. (Kontula 1992, ) Myös Bruun ja Christie (1985) kirjoittavat huumeiden historiasta samantapaisesti. Kontula kertoo huumekontrollin syntyneen Suomessa vuonna 1922 yhdessä kieltolain kanssa. Sitä ennen oli Suomessa voinut kaupata vapaasti erilaisia huumeita. Aluksi haluttiin kontrolloida oopiumin, morfiinin, heroiinin ja kokaiinin kauppaa. Vuonna 1928 valvonnan piiriin otettiin myös kannabis. Yksittäisten ihmisten huumeiden käyttöön puututtiin vasta kieltolain kumoamisen jälkeen vuonna 1936, jolloin myös huumeiden hallussapito kriminalisoitiin. (Kontula 1992, 17.) Rajoituskeinot toimivatkin hyvin aina 1960-luvulle saakka, jolloin seuraava huumeiden laajempi esilletulo maailmalla

21 tapahtui. Hippiliike omi tuolloin huumeet tajuntaa avartavina ja vanhasta autoritaarisesta elämäntyylistä vapauttavina aineina. Hippiliikkeen mentyä huumeet eivät täysin hävinneet länsimaisesta yhteiskunnasta. (Schivelbusch 1986, ) Kontula (1992, 17) toteaa, että vasta vuonna 1966 Suomessa kriminalisoitiin myös huumeiden käyttö. 15 Suomalaista huumausainekysymystä tutkineen Pekka Hakkaraisen mukaan Suomessa tapahtuikin luvulla murros huumekysymyksessä. Etenkin nuorten huumeiden käyttöön alettiin kiinnittää huomiota ja huumekysymys määriteltiin ensimmäistä kertaa sosiaaliseksi ongelmaksi. Sama ilmiö oli nähtävissä koko länsimaisessa kulttuurissa luvulla huumausaineongelman aktiivisimmat esiin nostajat olivat toimittajat. (Hakkarainen 1992, 14, 36, 166.) Pylkkänen toteaa, että ensimmäinen varsinainen huumeidenkäytön kasvunvaihe alkoi vuonna 1967 maassamme. Se päättyi sekä huumeidenkäytön että niihin kohdistuvan julkisen kiinnostuksen vähenemiseen vuoden 1975 tienoilla luvun alussa nosti päätään uusi kiinnostuksenvaihe huumeisiin, joka jatkui vuosikymmenen puoliväliin. Tämän jälkeen kiinnostus niihin on asettunut suhteellisen realistisiin mittasuhteisiin. (Pylkkänen 1992, ) Nyt uuden vuosituhannen alkaessa tiedämme kuitenkin, että huumeet ja niihin liittyvä rikollisuus ovat uhka yhteiskunnassamme. Dahl ja Hirschovits toteavatkin, että huumemaailma on väkivallan, prostituution, rikollisuuden, pelon, epärehellisyyden ja armottomuuden maailma, josta on vaikea löytää mitään tavoittelemisen arvoista. Kuka tahansa pääsee huumemaailmaan, mutta kuinka moni pääsee normaalielämään takaisin sen kerran menetettyään. (Dahl ja Hirschovits 1998, 242.) Kekki (1999, 6) kirjoittaa tutkielmassaan, että Euroopan yhteisöjen komission tiedonannossa (KOM 239/1999, 59) todetaan, ettei huumepolitiikan avulla ole pystytty poistamaan itse huumeongelmaa. Huumeiden tarjontaan voidaan vaikuttaa poliittisilla keinoilla, mutta kysyntää on lähes mahdotonta hillitä rikosoikeudellisilla menetelmillä.

22 Väestön suhtautuminen huumeisiin Levanen (1997) kertoo huumeiden edustavat Suomessa suurimmalle osalle väestöä arvaamatonta vaaraa, jonka tuhon vaikutukset ovat aivan toista luokkaa kuin esimerkiksi alkoholin. Vuonna 1992 Suomessa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin, että aikuisväestöstä 90 prosenttia suhtautui kielteisesti huumeisiin. Aikuisväestön huumekäsitystä kuvaa se, että vaikka alkoholi aiheuttaa satakertaiset haitat huumeiden aiheuttamiin haittoihin verrattuna, niin huumeiden aiheuttamat haitat koetaan todellisuutta suuremmiksi. Lähes puolet kansalaisista arveli huumehaitoista aiheutuvan yhteiskunnalle enemmän ongelmia kuin alkoholista ja kuudesosa vuoden 1992 tutkimukseen osallistuneista oli sitä mieltä, että Suomessa huumeet ovat alkoholia yleisempi yhteiskunnallinen ongelma. Yhdestä huumeidenkäyttäjästä oletetaan aiheutuvan kymmenkertaisesti ne haitat, kuin mitä alkoholinkäyttäjästä aiheutuu. Nuorten arviot alkoholin ja huumeiden yhteiskunnallisista haitoista olivat saman tutkimuksen mukaan jonkin verran aikuisten arvioita realistisempia. (Levanen 1997, 12; Kontula ja Koskela 1992, 85.) Niemelän (1998, 31) tutkimuksessa huumeiden aiheuttamien välillisten kustannusten arvioidaan olleen vuonna 1998 noin 1,7-3,6 miljardia markkaa. Konstruktionistisessä tapaustutkimuksessa nimeltä Huumeet ja kouluyhteisö tutkijoiden mukaan näyttää siltä, että huumeet muodostuvat nopeasti ongelmaksi, kun ne tulevat mukaan yhteisön elämään, koska huumeet tuovat mukanaan asiantiloja, joiden käsittely on ongelmallista. Tietyllä tarkastelun tasolla huumeet ovat pieni uhka yleiselle hyvinvoinnille, mutta tilanteisesti ja kokijoiden kannalta huumeet synnyttävät haasteellisia ongelmia. (Jaatinen ja Kaukonen ja Warsell ja Halmetoja ja Ahtola 1998, ) 3.3 Syitä huumeiden käytölle Huumeita käytetään, vaikka käytön riskit tunnetaan yleisesti. Huumeita ja niiden käyttöä on tutkittu monen tieteen alan näkökulmasta. Parhaiten huumeiden käyttöä ovat Kontulan mukaan ymmärtäneet selitykset, jotka ottavat huomioon sekä käyttäjän sosiaalisen tilanteen että ympäröivän kulttuurin. Psykologiset tekijät selittävät

23 puolestaan pidempiaikaista käyttöä ja yksilölliset tekijät ongelmakäyttöä. Huumekokeiluihin voi vaikuttaa myös yhteiskunnallinen tilanne. (Kontula 1988, 89.) Pylkkänen toteaa ongelmakäyttöön ajautuneen yksilön psyykkisen ja sosiaalisen elämäntilanteen niin vaikeaksi, että käyttäjä kokee sen aiheuttaman tuskan vaikeampana kuin huumeisiin liittyvät vaarat. Varsinkin ongelmakäyttäjät ovat kokeneet vaikeita menetyksiä tai pettymyksiä läheisissä ihmissuhteissaan jo varhaislapsuudessaan, eivätkä myöhemmätkään olosuhteet ole pystyneet paikkaamaan koettuja puutteita. Yksiselitteistä huumepersoonallisuutta ei ole olemassa. Samat tekijät voivat toisissa oloissa johtaa huumeriippuvuuteen, toisissa muunlaiseen häiriötilaan. (Pylkkänen 1992, 40-41; Hakkarainen 1992, 16.) 17 Kontula (1988, 99) toteaa huumeita kokeilevia ja käyttäviä syntyvän kaikkien yhteiskuntaluokkien kodeissa. Yhteiskunnan vuosikymmeniä jatkuneet rakennemuutokset, joita ei ole pystytty hallitsemaan ja viime vuosikymmenen laman jälkimainingit heijastuvat kaikkein kipeimmin nuoriin ja työelämästä syrjäytyneisiin, joilla on samaan aikaan monia muitakin ongelmia. Heidän elämäntilanteensa parantamiseksi yhteiskunnalla olisi paljon tehtävää, ettei epätoivon viimeisenä oljenkortena olisi huumeet tai itsemurha. Kontula kuvaa käytön keskeisimmiksi syiksi myös ikävystyneisyyden, masentuneisuuden ja aineiden liittämisen tiettyihin sosiaalisiin tilanteisiin. Ikävystyneet käyttäjät ilmaisivat, että heillä ei ollut muutakaan tekemistä ja huumeiden avulla saavutti paremman fiilikseen. Masentuneiksi luokitelluilla käyttäjillä oli ongelmia kotona ja he elivät todellisuudessa, jota ei ollut helppo kohdata ja tähän olotilaan huumeet toivat lohdutusta. Tällainen käyttö oli Kontulan tutkimuksen mukaan eräänlaista itselääkitystä, koska aineet antoivat hetkellisen eron kivuliaasta elämäntilanteesta ja auttoivat keskustelemaan muiden kanssa ja irtautumaan näin myös itsemurha-ajatuksista. Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvät syyt olivat etupäässä hauskanpidon etsimistä kavereiden kesken tai tajunnan avartamista ja kokemuksien syventämistä. (Kontula 1988, ) Yhteiskunnan normaalista elämästä syrjäytyneen nuoren yksilötasolla tapahtuneen vastarinnan Kontula määrittelee myös yhdeksi käytön syyksi, joka heijastuu vahvana halveksuntana snobeja kohtaan. Vastarinta ilmenee tällöin voimakkaana muita

24 oppilaita kohtaan, ei yksin koulua tai aikuisia vastaan. Vastarinta toimii näin syynä käyttää huumeita ja antaa tunteen renttutyylistä. (Kontula 1992, 44.) Käyttäjämääriä ja käytön haittakustannuksia Levasen tutkimuksen mukaan huumeiden käyttö keskittyy maassamme vahvasti pääkaupunkiseudulle ja Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Huumausaineiden käyttäjät ovat nuoria, suurin osa iältään vuotiaita. Miesten ja naisten käyttötavat puolestaan eroavat toisistaan siten, että huumeiden käyttäjistä suurin osa on miehiä ja uni- tai rauhoittavien lääkkeiden käyttäjistä suurin osa on naisia. (Levanen 1997, 14.) Helsingissä vuonna 1996 koululaisille tehdyn tutkimuksen mukaan peruskoulun kahdeksannen luokan oppilaista 22 prosenttia, lukiolaisista 33 prosenttia ja ammattioppilaitoksissa opiskelevista 42 prosenttia oli kokeillut huumeita. Kaikista oppilaista 12 prosenttia ilmoitti käyttäneensä huumeita yhteensä yli neljä kertaa. (Rimpelä ja Luopa ja Jokela ja Liinamo ja Siivola 1996, 23.) Niemelä (1998, 31) toteaa, että helsinkiläisnuorista, ikäryhmässä vuotta, 30 prosenttia on kokeillut kannabistuotteita. Kannabistuotteiden kuten hasiksen käytön selvää lisääntymistä osoittavat Stakesin Taskumattitutkimuksen tilastot, joissa on tutkittu mm. varusmiesten huumeiden käytön kasvua. Vuonna 1985 käyttäjiksi ilmoittautui 11 % ja vuonna 1996 käyttäjiksi ilmoittautuneita oli jo hieman yli 20 % kaikista varusmiehistä. Sama taskumattitutkimus osoittaa kannabiksen käytön suosion olevan suurinta vuotiaiden miesten keskuudessa. Naisten kannabiksen käyttö sijoittuu taskumattitutkimuksessa 20:n ikävuoden molemmille puolille alkaen sitten hitaasti laskea. Käyttö vähenee olemattomiin kummallakin sukupuolella tultaessa 50:n vuoden ikään. (Stakes, Taskumattitutkimus 2001.)

25 19 TAULUKKO 2. Huumeidenkäyttäjien ainekohtaisesti tilastoidut sairaalahoitojaksot Aine Kokaiini Hallusinogeenit Amfetamiini Kannabis Opiaatit Lääkkeet Monihuumekäyttö Yhteensä (Stakes, Taskumattitutkimus 2001.) Edellä kuvatut luvut perustuvat sairaaloiden potilasmäärätilastoihin. Ahtiala ja Ruohonen toteavat, että todelliset käyttäjämäärät jäävät arvailujen varaan. Huumeiden ongelmakäyttöä koskevat luvut ovat yleensä arvioita, jotka ovat perustuneet vaikeasti vertailtaviin tilastoihin. Huumeidenkäyttö onkin ollut yksittäisten tutkijoiden mielenkiinnon varassa. Systemaattista valtakunnallisesti koordinoitua huumetutkimusta ei ole tehty. Vasta vuonna 1996 perustettiin Stakesiin huumeseurantakeskus. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, 130.) Kekin pro gradu -tutkielmassa on myös tilastotietoa kannabiksen ja opiaattien käyttäjämääristä vuonna 1995, mutta nekin ovat arvioita. Kekin tutkimuksessa koko suomalaisesta väestöstä kannabiksen käyttäjiä oli noin ja kovien huumeiden käyttäjiä (Kekki 1999, ) 3.5 Huumeiden käyttäjä rikollisena Huumeongelmaa jäsennetään yleisesti myös rikosoikeudellisena kysymyksenä. Jokainen käyttäjä on käyttönsä vuoksi periaatteessa rikollinen. Tämä luo lainsuojattomien yhteisön huumemaailmaan. Huumemaailmassa kaikki pyörii käytettävien aineiden ympärillä ja rahan hankkimisesta kehittyy elämän keskipiste, jossa kaikki keinot ovat sallittuja. Käyttöä rahoitetaan varkauksilla, huumekaupalla ja prostituutiolla.

26 Huumeiden ongelmakäyttäjät joutuvat jossakin vaiheessa osallistumaan rikoksiin. Alkuvaiheessa rikokset ovat lähinnä varkauksia, mutta käytön jatkuessa rikosten luonne muuttuu. Keikkoja tehdään silloin ammattimaisesti ja varastettujen tavaroiden myynti tapahtuu välittäjien avustuksella. Kiinni jouduttaessa käyttäjä päätyy usein vankilaan. Huumemaailman sisällä tapahtuva väkivalta liittyy yleensä velkojen perintään, jossa aseiden käyttö on yleistä. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, ) 20 TAULUKKO 3. Suomessa takavarikoituja huume-eriä vuosina Aine (kiloina) Hasis Marihuana Amfetamiini Kokaiini Heroiini Kat Yhteensä kiloina: LSD (kpl) Ekstaasi (kpl) Yhteensä kappaleina: (Stakes, Taskumattitutkimus 2001.) Huumausainerikollisuudesta vuonna 1990 maassamme tuomittiin 1094 henkilöä ja 1998 lukumäärä oli jo 4840 tuomittua. Vuonna 1990 huumerikoksesta epäiltyjen joukkoon kuului 1346 henkilöä, mutta vuonna 1999 määrä kohosi lähes seitsenkertaiseksi eli epäiltyjä oli Päihtyneenä tehtyjen väkivaltarikosten lisääntyminen maassamme on ollut valtaisaa. Vuonna 1980 niitä kirjattiin ja vuonna 1999 tällaisten rikosten määrä oli lähes kaksinkertainen eli yhteensä (Stakes. Taskumattitutkimus 2001.) 3.6 Sosiaaliset ja terveydelliset haitat sekä huumekuolemat Kansanterveydellistä aspektia edustaa huumekysymyksessä puolestaan sosiaali- ja terveystoimi. Sosiaalisten haittojen myötä ongelmakäyttäjä syrjäytyy normaalista elämästä ja yhteydet yhteiskuntaan tapahtuvat tällöin kontrollin välityksellä. Käyttäjä tuntee ja kokee itsensä leimautuneeksi ja on hyvin paljon ennakkoluulojensa vallassa

27 elävä ihminen. Käyttäjä muuttaa aina myös perheensä sisäisiä rakenteita ja käyttäytymisen muotoja. Muut perheenjäsenet kärsivät oli käyttäjä sitten lapsi tai jompikumpi vanhemmista. Myös muu lähiympäristö häiriintyy. Ongelmakäytöstä aiheutuva elimistön loppuunpalaminen johtaa työkyvyttömyyteen. Sosiaalipalvelujen, lastensuojelun, toimeentulon ja myös päihdehuollon tarve lisääntyy. Sosiaaliseksi haitaksi katsotaan myös median luomaa käyttäjäkuvaa, jolla ei aina ole todellisuuspohjaa käyttäjän elämän kanssa, mutta se aiheuttaa muissa kansalaisissa pelon tunteita. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, ) 21 Suonensisäiseen huumeidenkäyttöön liittyy aina vakavia terveydellisiä ongelmia. Se altistaa käyttäjän erilaisille tulehduksille ja tarttuville taudeille, joista B- ja C-hepatiitti ovat yleisimmät tartuntataudit. Ahtiala ja Ruohonen arvelevat huumeidenkäyttäjistä olevan kantajia noin prosenttia ja vuonna 1997 maassamme arvioitiin olevan hepatiitti tartuntatapausta. Vaikka tartuntojen lisääntyminen saataisiinkin vähenemään, niin jo olemassa olevien tartunnan saaneiden maksasairauksien hoito maksaa yhteiskunnalle kymmeniä miljoonia markkoja vuodessa. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, ) Valtioneuvoston periaatepäätöksessä huumausainepolitiikasta perustellaan suonensisäisten käyttäjien palveluja sillä, että virusperäiset tartuntataudit ja neulojen välityksellä tarttuneet HIV-infektiot ovat lisääntyneet huomattavasti. Sen tähden maassamme edistetäänkin välineiden saatavuutta sekä järjestetään neuvontaa. (Stakes, vn-päätos 2001.) Huumeidenkäyttöön liittyy useita muitakin infektioita ja sairauksia, kuten keuhko-, sydän- ja verisuonisairauksia, vatsavaivoja, joista ummetus tai ripuli ovat yleisimpiä, sekä sukupuolitauteja ja sukupuoliteitse tarttuvia virustartuntoja. Liiallisesta huumeiden käytöstä aiheutuu neurologisia oireita, kuten koordinaatio ja tasapainohäiriöitä. Myös psyykkiset ongelmat ovat käyttäjillä yleisiä. (Ahtiala ja Ruohonen 1998, ) Päihdekuolemat puhuttavat sekä yksilö- että yhteisötasolla ihmisiä. Päihdekuolemat ja päihteiden käyttöön liittyvät itsemurhat ovat lisääntyneet viime vuosina. Onko päihdekuolemista tulossa kansanterveydellinen ongelma? Alkoholitutkijain Seura esitti tämän kysymyksen ja järjesti keväällä 2000 seminaarin päihdekuolemista. Tilaisuudessa luennoi Kansanterveyslaitoksen tutkija Sami Pirkola aiheenaan päihteet ja itsemurhat. Hän korosti, että aina ei täydellä varmuudella pystytä osoittamaan toteen, oliko kyseessä ollut tahallinen kuolemantuottamus vai tahaton aineiden yliannostus. (Pirkola, 2000.)