Asianro 9290/2013 Sivu 1 / 8 kh

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asianro 9290/2013 Sivu 1 / 8 kh"

Transkriptio

1 Asianro 9290/2013 Sivu 1 / 8 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos ) MYYJÄ: Kuopion kaupunki, Y-tunnus osoite Tulliportinkatu 31, KUOPIO jäljempänä kaupunki. OSTAJA: SOPIMUKSEN TARKOITUS Kuopion kaupunki on yhteistyössä Savonia ammattikorkeakoulun kuntayhtymän kanssa järjestänyt yleisen arkkitehtuuri- ja tontinluovutuskilpailun Sairaalakadun ja Valkeisenlammen välissä sijaitsevassa Hatsalan kaupunginosan korttelissa no 5. Sopimuksen tarkoituksena on tehdä sopijapuolen eli kilpailun voittaneen työyhteenliittymän nimeämän tahon kanssa esisopimus tontin ja sillä olevien rakennusten kiinteistökaupasta. Kaupunki käynnistää alueella asemakaavan muutoksen, jonka tavoitteena on mahdollistaa voittaneen kilpailutyön mukainen rakentaminen. Tiivistelmä ja asemapiirros-pienennös voittaneesta kilpailutyöstä on tämän sopimuksen liitteenä 1. Asemakaavan sisältö määräytyy maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kaavoitusprosessin ja mainitun lain kaavan sisältövaatimusten mukaisesti. Näistä syistä edellä mainittu tavoite ei ole Kuopion kaupunkia eivätkä tulevaa kaavoitusta sitova. Lopullinen kiinteistökauppa tehdään kaupungin luovuttua kiinteistön käyttämisestä viimeistään mennessä edellyttäen, että edellä mainittu asemakaava tulee voimaan. Ostaja sitoutuu kiinteistökaupassa toteuttamaan tontin rakentamisen voittaneen kilpailutyön ja asemakaavan mukaisella tavalla. ESISOPIMUKSEN KOHDE Kuopion kaupungin (297) Hatsalan (6) kaupunginosan korttelissa nro 5 sijaitseva tontti nro 5 rakennuksineen. Tontin pinta-ala on 8805 m 2. Kiinteistötunnus KAUPAN KOHTEEN KAUPPAHINTA Lopulliseen kauppakirjaan tulee vaihtoehto 1 tai vaihtoehto 2 riippuen arkkitehtuurija tontinluovutuskilpailun lopputuloksesta, asemakaavasta ja rakennusten käytöstä: Vaihtoehto 1: mikäli Valkeisen sairaalan rakennusta ei pureta, vaan ostaja säilyttää sen, kauppahinta määräytyy seuraavasti: Peruskauppahinta rakennuksineen on miljoona seitsemänsataatuhatta ( ) euroa. Lisäkauppahinta:

2 Asianro 9290/2013 Sivu 2 / 8 Mikäli asemakaava mahdollistaa sairaalan olevien rakennusten lisäksi lisärakentamista, määräytyy lisäkauppahinta asemakaavassa osoitetun lisärakennusoikeuden määrän mukaisesti käyttötarkoituksittain. Rakennusoikeuden hinta käyttötarkoituksittain on eritelty alla olevassa taulukossa. Tontin lisäkauppahinta määräytyy siten lisärakennusoikeuden (k-m²) ja yksikköhinnan (e/k-m²) tulona. Vaihtoehto 2: mikäli Valkeisen sairaalan rakennus puretaan, määräytyy kiinteistön kauppahinta seuraavasti: Kauppahinta rakennuksineen määräytyy tontilla käytettävän rakennusoikeuden perusteella siten, että haettavan rakennusluvan mukaisista eri käyttötarkoituksista muodostuvat arvot määritetään kertomalla kunkin käyttötarkoituksen mukainen käytettävän rakennusoikeuden määrä (k-m²) kunkin käyttötarkoituksen yksikköhinnalla (e/k-m²). Saadut käyttötarkoitusten mukaiset rakennusoikeuksien arvot lasketaan yhteen, jolloin saadaan tontin hinta. Ostajan on laadittava tontin rakentamissuunnitelma kerrosalalaskelmineen hyvissä ajoin ennen kauppakirjan tekemistä siten, että kauppahinta voidaan määrittää ja kauppakirja allekirjoittaa ennen rakennusluvan hakemista. Kauppahinta on kokonaan maksettava viimeistään kaupantekotilaisuudessa. Indeksiehto: Vaihtoehdon 1 peruskauppahinta ja alla olevan taulukon mukaiset rakennusoikeuksien yksikköhinnat sidotaan elinkustannusindeksiin (1951=100) siten, että perusindeksinä on joulukuun 2012 indeksin pisteluku 1871 ja tarkistusindeksinä kauppakirjan allekirjoitusajankohtaa edeltävän joulukuun elinkustannusindeksin pisteluku. Tarkistettu peruskauppahinta ja yksikköhinnat saadaan, kun tarkistusindeksin pisteluku jaetaan perusindeksin pisteluvulla (1871) ja saadulla osamäärällä kerrotaan peruskauppahinta ja yksikköhinnat. Kiinteistön sähkö-, vesi- ja kaukolämpöliittymät sisältyvät kauppahintaan. Ostaja vastaa rakennusten mahdollisesta purkamisesta kustannuksellaan. Rakennusoikeuden yksikköhinnat ovat seuraavan taulukon mukaiset: Asemakaavan mukainen käyttötarkoitus yksikköhinta e/km² Asuinrakennusoikeus 450 Liike- ja toimistorakennusoikeus 200 Palveluasumisrakennusoikeus 200 Tehostetun palveluasumisen rakennusoikeus 200 Edellä olevan taulukon mukaiset rakennusoikeuksien yksikköhinnat sidotaan elinkustannusindeksiin (1951=100) siten, että perusindeksinä on joulukuun 2012 indeksin pisteluku 1871 ja tarkistusindeksinä vuokrasopimuksen allekirjoitusajankohtaa edeltävän joulukuun elinkustannusindeksin pisteluku. Tarkistetut yksikköhinnat saadaan, kun tarkistusindeksin pisteluku jaetaan perusindeksin pisteluvulla (1871) ja yksikköhinnat kerrotaan saadulla osamäärällä.

3 Asianro 9290/2013 Sivu 3 / 8 Mahdollisesta myöhemmästä lisärakentamisesta maksettava lisäkauppahinta: Mikäli ostaja myöhemmin rakentaa tontille lisää, ostaja on velvollinen etukäteen ilmoittamaan myyjälle lisärakennushankkeestaan ja ostaja on velvollinen maksamaan kaupungille lisäkauppahintaa tontilla käytettävän kerrosalan mukaisesti. Tällöin lisäkauppahinta määräytyy tontilla käytettävän lisärakennusoikeuden perusteella siten, lisärakentamisen eri käyttötarkoituksista muodostuvat arvot määritetään kertomalla kunkin käyttötarkoituksen mukainen käytettävän rakennusoikeuden määrä (k-m²) edellä esitetyn taulukon mukaisella kunkin käyttötarkoituksen indeksitarkistetulla yksikköhinnalla (e/k-m²). Saadut käyttötarkoitusten mukaiset rakennusoikeuksien arvot lasketaan yhteen, jolloin saadaan maksettavan lisäkauppahinnan määrä. Tämä myöhemmästä lisärakentamisesta aiheutuvasta lisäkauppahinnasta sovittava kauppaehto on voimassa kymmenen (10) vuotta lopullisen kauppakirjan allekirjoittamisesta. LOPULLISEN KAUPAN MUUT EHDOT Tällä esisopimuksella em. sopijapuolet sitoutuvat tekemään edellä mainitusta kohteesta kiinteistökaupan seuraavin edellytyksin ja ehdoin: 1 Omistus- ja hallintaoikeus lopullisessa kaupassa Omistus- ja hallintaoikeus kiinteistöön siirtyy ostajalle, kun lopullinen kiinteistön kauppakirja on allekirjoitettu ja koko kauppahinta on maksettu. Kauppahinta on maksettava viimeistään kauppakirjan allekirjoitustilaisuudessa. 2 Kiinteistön ylläpito lopullisessa kaupassa Ostaja vastaa kaupan kohteena olevan kiinteistön ylläpidosta sekä siitä aiheutuvista kustannuksista omistusoikeuden siirtymisestä lukien. 3 Kiinnitykset ja panttioikeudet lopullisessa kaupassa Kiinteistö tullaan luovuttamaan siten, ettei siihen ole vahvistettu kiinteistökiinnityksiä. 4 Rasitteet ja rasitukset lopullisessa kaupassa Kiinteistö tullaan myymään rasitteista ja rasituksista vapaana. 5 Verot, maksut ja vastuu vahingoista lopullisessa kaupassa Myyjä vastaa kiinteistöstä suoritettavista veroista ja maksuista sekä kiinteistöä kohdanneista vahingoista myöhemmin tehtävän kauppakirjan mukaisesti omistusoikeuden siirtymiseen saakka. 6 Asiakirjoihin tutustuminen Ostaja on tutustunut kiinteistöä koskeviin asiakirjoihin, joita ovat: 1. Lainhuutorekisterin ote 2. Rasitustodistus 3. Kiinteistörekisterinote

4 Asianro 9290/2013 Sivu 4 / 8 4. Alueen kaavakartat ja määräykset 5. Insinööritoimisto Savon Controlteam Oy:n rakennuksista tekemät päivätyt kuntoarviot (3 kpl). 7 Lopulliseen kauppaan kuuluvat rakennukset Kauppaan kuuluvat seuraavat alla luetellut rakennukset: 1. Valkeisen sairaalan rakennus. Kokonaisala noin 5302 m². Kerrosala 4616 k-m². Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu. Rakennus on valmistunut kahdessa vaiheessa, ensimmäinen osa 1953 ja toinen osa Toimistorakennus 2-kerroksinen puurakenteinen toimistokäytössä oleva rakennus. Rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan rakennus on rakennettu Kokonais- ja kerrosala on noin 392 m². Voimassa olevassa asemakaavassa rakennus on osoitettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi rakennukseksi, jota ei ilman pakottavaa syytä saa hävittää. Rakennuksen kunto on välttävä. 3. Kauppaan kuuluu myös tontin luoteiskulmassa oleva purkukuntoinen varastorakennus kerrosalaltaan noin 70 k-m². Ostaja ilmoittaa tutustuneensa huolella rakennuksiin. Kauppahinta ei ole riippuvainen rakennusten pinta-aloista. Ostaja vastaanottaa rakennukset sellaisina kuin ne ovat eikä kaupunki vastaa niiden kunnosta. 8 Rakentamisvelvoite lopullisessa kaupassa 8.1 Rakentamisen määrä, aikataulu ja rakentamisvelvoitteen laiminlyönnistä aiheutuva sopimussakko Ostaja sitoutuu rakentamaan tontille asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja kohdan 8.2 mukaisesti hyväksyttyjen piirustusten mukaisia uudisrakennuksia siten, että vähintään 90 % asemakaavanmukaisesta rakennusoikeudesta tulee käytettyä. Rakentaminen on toteutettava viiden (5) vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen on suorittanut rakennuksissa maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Mikäli ostaja laiminlyö edellä määritellyn rakentamisvelvoitteen, on ostaja velvollinen maksamaan rakentamisvelvoitteen laiminlyönnistä Kuopion kaupungille kolmetuhatta (3 000) euroa jokaiselta alkavalta viikolta, jona tontti on toteuttamatta rakentamisvelvoitteen mukaiseen valmiusasteeseen.

5 Asianro 9290/2013 Sivu 5 / Suunnittelu ja rakennusluvan hakeminen Suunnittelussa, rakennusluvan hakemisessa ja tontille rakentamisessa ostaja sitoutuu noudattamaan kaupungin antamia suunnittelu- ja rakennustapaohjeita sekä kaupungin hyväksymiä korttelisuunnitelmia. Vuokralaisen on hankittava rakentamissuunnitelmilleen kaupungin hyväksyntä ennen rakennusluvan hakemista rakennusvalvontaviranomaiselta. 9 Johtojen ym. sijoittaminen lopullisessa kaupassa Kiinteistönomistaja sallii kaupungin osoittamien yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevien tarpeellisten johtojen, laitteiden yms. ja niiden kiinnikkeiden sekä jalankulkutasojen ja jalankulku-ulokkeiden ja niiden katosten kannattimien sijoittamisen kiinteistölle, sen yli ja sillä sijaitseviin rakennuksiin. Tässä tarkoitetuista toimenpiteistä kiinteistönomistajalle aiheutuva välitön vahinko korvataan erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Maapohjakorvauksia ei makseta. 10 Vallintarajoitus lopullisessa kaupassa Ostaja sitoutuu lopullisessa kaupassa olemaan myymättä tai muutoin luovuttamatta edelleen kiinteistöä tai osaa siitä rakentamattomana kolmannelle osapuolelle, ellei myyjä anna tähän kirjallista suostumustaan. Ostaja sitoutuu lopullisessa kaupassa ottamaan edellä mainitut lisäkauppahintaehdot ja kohdassa 9 mainitut sopimusehdot kiinteistöä koskeviin vastaisiin luovutuskirjoihin luovutuksensaajaa sitovaksi. Mikäli kiinteistö luovutetaan rakentamattomana, kohtien 8, 10, 12 ja 13 sisältämät ehdot on myös otettava luovutuskirjaan luovutuksensaajaa sitoviksi. 11 Maaperä lopullisessa kaupassa Mikäli tontilta löytyy jätteitä tai pilaantuneita maa-aineksia, vastaa kaupunki jätteiden ja pilaantuneiden maa-ainesten poisviennistä sekä maaperän puhdistamisesta aiheutuvista kustannuksista. Kaupungin vastuulle tuleviin kustannuksiin lasketaan tällöin jätteiden ja pilaantuneen maaaineksen kaivusta, lajittelusta ja lastaamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätteiden osalta kuljetuskustannuksiksi lasketaan jätteiden kuljettaminen lähimpään vastaanottopisteeseen. Pilaantuneen maan kuljetuskustannuksiksi lasketaan erotus lähimmän kaupungin ylijäämämassojen läjitysalueen ja pilaantuneen maa-aineksen vastaanottopisteen pidemmän kuljetusmatkan aiheuttama kuljetuskustannusten erotus. Lisäksi lasketaan jätteiden ja pilaantuneen maa-aineksen vastaanottomaksut. Maaperän puhdistaminen, kuljetukset ja muut toimenpiteet on tehtävä kustannustehokkainta (kokonaistaloudellisesti halvinta) mahdollista työtapaa käyttäen. Kaupunki vastaa maaperän puhdistuskustannuksista valtioneuvoston asetuksen 214/2007 alempien ohjearvoihin mukaisiin haitta-ainepitoisuuksiin saakka. Mikäli pilaantunutta maata löytyy, pidetään ennen jatkotoimenpiteitä viivytyksettä neuvottelu, jossa jatkotoimenpiteistä sovitaan.

6 Asianro 9290/2013 Sivu 6 / 8 Kaupunki ei vastaa mahdollisista viivytyksistä aiheutuvista kustannuksista. 12 Maaperän perustamisolosuhteet lopullisessa kaupassa Ostaja vastaa kustannuksellaan rakennushankkeidensa suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyvien maaperätutkimusten tekemisestä, maaperän sekä olosuhteiden edellyttämistä rakenteellisten ratkaisujen suunnittelemisesta ja rakentamisesta liittyvine töineen sekä perustusrakenteiden yllä- ja kunnossapidosta. Kaupunki ei vastaa maaperän rakentamiskelpoisuudesta. 13 Tarvittavien viranomaislupien hakeminen ja rakentaminen Ostaja vastaa lopullisen kauppakirjan mukaisesti kaikkien tarvittavien viranomaislupien hakemisesta kustannuksellaan. Ostaja sitoutuu kauppakirjan mukaisesti hakemaan tontille rakennuslupaa liitteenä 1 olevan suunnitelman mukaisesti noudattaen rakennusvalvontaviranomaisen antamia ohjeita. Ennen rakennusvalvontaviranomaisen luvan hakemista on noudatettava kohdassa 8.2 sovittuja ehtoja. Rakentaminen on suoritettava edellä mainitulla tavalla haetun rakennusluvan mukaisesti. 14 Sopimussakko lopullisessa kaupassa Mikäli ostaja luovuttaa kiinteistön tai osan siitä sopimuksen vastaisesti rakentamattomana edelleen tai toteuttaa rakentamisen edellä kohdissa 8 tai 13 sovitun vastaisesti, on ostaja velvollinen kussakin tapauksessa suorittamaan myyjälle sopimussakkona miljoona ( ) euroa. Rakentamisvelvoitteen laiminlyönnistä aiheutuvasta sopimussakosta on sovittu tämän sopimuksen kohdassa 8.1. Mikäli ostaja muutoin rikkoo lopullisessa kaupassa tehtyä sopimusta, on ostaja velvollinen korvaamaan myyjälle sopimusrikkomuksesta aiheutuvan vahingon. 15 Irtaimisto lopullisessa kaupassa Lopullisen kaupan yhteydessä ei myydä muuta irtaimistoa kuin mitä tässä sopimuksessa on sovittu, eikä sellaisen luovuttamisesta tehdä eri sopimustakaan. 16 Vakuus lopullisessa kaupassa Ostaja asettaa lopullisen kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä viidensadantuhannen ( ) euron suuruisen kaupungin hyväksymän vakuuden tämän kauppakirjan ehtojen vakuudeksi. Vakuuden on oltava voimassa vähintään kymmenen (10) vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta. Vakuus vapautetaan kuitenkin viimeistään silloin, kun ostaja on sopimuksen mukaisesti täyttänyt kohdan 8.1 mukaisen rakentamisvelvoitteen ja lisäkauppahinnan maksuvelvoitteen. Vakuus vapautetaan sillä edellytyksellä, että ostaja on muutoinkin noudattanut tämän sopimuksen ehtoja.

7 Asianro 9290/2013 Sivu 7 / 8 17 Lopullisen kiinteistökaupan tekeminen Lopullinen kauppakirja allekirjoitetaan kaupungin luovuttua kiinteistön käytöstä viimeistään mennessä. Kauppakirjan allekirjoittamisen edellytyksenä on, että kiinteistön myyntiä koskeva kaupungin päätös on saanut lainvoiman. 18 Sopimuksen voimassaolo ja esisopimuksen purkautuminen Muista ehdoista voidaan sopia lopullisessa kauppakirjassa. Tämä esisopimus on voimassa saakka, mutta kuitenkin enintään lopullisen kauppakirjan allekirjoittamiseen saakka. Tämä esisopimus purkautuu, mikäli Kuopion kaupunginvaltuusto ei hyväksy Sairaalakadun arkkitehtuuri- ja tontinluovutuskilpailun mukaisen rakentamisen mahdollistavaa kohdassa sopimuksen tarkoitus mainittua asemakaavan muutosta tai asemakaavamuutoksen hyväksymistä koskeva päätös kumotaan mahdollisen muutoksenhaun johdosta. Tämä esisopimus purkautuu, mikäli tämän sopimuksen hyväksymistä koskeva Kuopion kaupunginhallituksen päätös ei saa lainvoimaa. Mikäli sopimus purkautuu, ei osapuolilla ole mitään vaatimuksia puolin tai toisin. 19 Sopimuksen liitteet Tämän sopimuksen ja lopullisen kauppakirjan liitteitä ovat: Liite 1: Tiivistelmä arkkitehtuuri- ja tontinluovutuskilpailun voittaneesta kilpailutyöstä. Allekirjoitukset Tätä esisopimusta on tehty kolme yhtäpitävää kappaletta, yksi myyjälle, yksi ostajalle ja yksi julkiselle kaupanvahvistajalle. Kuopiossa. päivänä kuuta KUOPION KAUPUNKI OSTAJA

8 Asianro 9290/2013 Sivu 8 / 8 JULKISEN KAUPANVAHVISTAJAN TODISTUS Julkisena kaupanvahvistajana todistan, että valtakirjalla Kuopion kaupungin puolesta myyjänä sekä :n puolesta ostajana ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen ja että he ovat olleet yhtä aikaa läsnä sopimusta vahvistettaessa. Olen tarkistanut allekirjoittajien henkilöllisyyden ja todennut, että sopimus on tehty maakaaren 2 luvun 1 :ssä säädetyllä tavalla. Paikka ja aika edellä mainitut. julkinen kaupanvahvistaja tunnus

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

Lisätiedot

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali.

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali. Naantalin kaupunki 1 Myyjä Kauppa kirja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 2 Ostaja Timo Noko Naantali. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 8. kaupunginosan (Luolala)

Lisätiedot

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa. KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin

Lisätiedot

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. jäljempänä Kaupunki tai Myyjä. Kuopion kaupungissa tontti 297-22- -. Tontin pinta-ala on m 2.

KAUPPAKIRJA. jäljempänä Kaupunki tai Myyjä. Kuopion kaupungissa tontti 297-22- -. Tontin pinta-ala on m 2. Asianro KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kuopion kaupunki, Y-tunnus 0171450-7 osoite Tulliportinkatu 31, 70110 KUOPIO jäljempänä Kaupunki tai Myyjä. OSTAJA: Finnpulp Oy, 2547020-1, Liljasaarentie 3 B 8, 00340 HELSINKI

Lisätiedot

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola KH xx.xx.2014 Kvsto xx.xx.2014 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola OSTAJA Forsström Svante Peter Alexander perustettavien yhtiöiden lukuun Gamla Varvsvägen 55, 67300 Kokkola

Lisätiedot

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali.

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 Myyjä 2 Ostaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Profmer Oy, y-tunnus 0576362-1, Teräskatu 11, 21110 Naantali. 1 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 14. kaupunginosan

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

KAUPPAKIRJA (LUONNOS) 1 (5) KAUPPAKIRJA (LUONNOS) Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska Ostaja Rave Rakennus Oy, 1769201-5 tai määräämänsä Osoite: Lintutie 1 84100 Ylivieska Kaupan kohde Ylivieskan

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ).

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ). Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Naantalin Vuokratalot Oy, y-tunnus 08544715. 3 Kaupan kohde Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan

Lisätiedot

Luonnos / utkast 25.8.2015 KAUPPAKIRJA. MYYJÄ Loviisan kaupunki, Y-tunnus 0203263-9 (kaupunginvaltuusto xx.xx.2015 xxx) Osoite: PL 11, 07901 Loviisa

Luonnos / utkast 25.8.2015 KAUPPAKIRJA. MYYJÄ Loviisan kaupunki, Y-tunnus 0203263-9 (kaupunginvaltuusto xx.xx.2015 xxx) Osoite: PL 11, 07901 Loviisa KAUPPAKIRJA MYYJÄ Loviisan kaupunki, Y-tunnus 0203263-9 (kaupunginvaltuusto xx.xx.2015 xxx) Osoite: PL 11, 07901 Loviisa OSTAJA Optirak Oy, Y-tunnus 2576052-4 Osoite: Tullisilta 5, 07920 LOVIISA KAUPAN

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Jouni T. Laine (Ponikummun hanke) Luonnos 13.1.2016

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Jouni T. Laine (Ponikummun hanke) Luonnos 13.1.2016 Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä 2 Ostajat Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Jouni T. Laine, Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin (529) Immasen kylän

Lisätiedot

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) 1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski.

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJAT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA, jäljempänä ostaja(t). Valkeakosken kaupungin tila-nnn kiinteistötunnus

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite:

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus

Lisätiedot

1070 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-58 Kenttämaa sekä 2762 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-4 Ampumarata.

1070 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-58 Kenttämaa sekä 2762 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-4 Ampumarata. KAUPPAKIRJA Myyjä: Suonenjoen kaupunki (0208061-4) PL 13, 77601 SUONENJOKI Ostaja: Rakennusliike Pihatto Oy (2043919-2) Rautalammintie 13 B 13, 77600 Suonenjoki Kaupan kohde: 1070 m²:n suuruinen määräala

Lisätiedot

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä 1 / 6 LUONNOS 1 KAUPPAKIRJA (19.3.2012/UO) KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen OSTAJA (he- / Y-tunnus), jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A K A U P P A K I R J A 1/7 MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus: 0208852-8 osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Kuusikkoaho Oy y-t unnus: 0965807-9 osoite: Kuopiontie 97 B, 83630 Kuusjärvi KAUPAN KOHTEET

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kauhavan kaupunki, y-tunnus 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA. OSTAJA: Eepee-Kiinteistöt Oy, y-tunnus 2285106-8 Osoite: PL 70, 60101 SEINÄJOKI. KAUPAN KOHDE: Kauhavan

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

KAUPPAKIRJA (LUONNOS) 1 (5) KAUPPAKIRJA (LUONNOS) Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska Ostaja Cenna Oy,

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali.

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali. Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali. Naantalin

Lisätiedot

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan

Lisätiedot

Kauppahinta on neljäkymmentätuhatta yhdeksänsataakolmekymmentäkuusi (40 936,00) euroa (14,00 /m 2 ).

Kauppahinta on neljäkymmentätuhatta yhdeksänsataakolmekymmentäkuusi (40 936,00) euroa (14,00 /m 2 ). KAUPPAKIRJA LUONNOS 1(5) MYYJÄ Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA OSTAJA Rakennuspalvelu Salmela Ky, 1895756-4 Osoite: Ojahaantie 15, 84100 YLIVIESKA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

Luonnos Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun.

Luonnos Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Suomen Filateliapalvelu Oy, y-tunnus 0927794-6, perustettavan yhtiön lukuun

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA - LUONNOS

KAUPPAKIRJA - LUONNOS KAUPPAKIRJA - LUONNOS 1 Luovutus Myyjä Tällä kauppakirjalla myyjä luovuttaa ostajalle omistusoikeuden kaupan kohteeseen alla olevin luovutusehdoin. Haapaveden kaupunki, y-tunnus 0184872-4, osoite PL 40,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI OSTAJA Kiinteistö Oy Kasarmikatu 21 Y-tunnus 2683399-1 Eteläesplanadi

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Kiinteistö Oy Luolalanmäki, y-tunnus 1948424-4, Koivumäentie 9, 21110 Naantali.

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde

Lisätiedot

Myyjä Oriveden kaupunki, jäljempänä myyjä, Y-tunnus , osoite PL 7, ORIVESI.

Myyjä Oriveden kaupunki, jäljempänä myyjä, Y-tunnus , osoite PL 7, ORIVESI. KAUPPAKIRJA EHDOTUS 4.7.2016 Myyjä Oriveden kaupunki, jäljempänä myyjä, Y-tunnus 0151789-6, osoite PL 7, 35301 ORIVESI. Ostaja Mika Kalle Eemil Haapaniemi (ht. ), osoite Matintie 1, 35300 Orivesi. Kaupan

Lisätiedot

MYYTÄVÄT TONTIT SIURO (11) 1 OMAKOTITONTTI VÄLIMAA (23) 2 OMAKOTITONTTIA

MYYTÄVÄT TONTIT SIURO (11) 1 OMAKOTITONTTI VÄLIMAA (23) 2 OMAKOTITONTTIA MYYTÄVÄT TONTIT Tutustukaa tähän tonttiesitteeseen huolellisesti ennen tontin ostohakemuksen allekirjoittamista ja palauttamista. SIURO () OMAKOTITONTTI VÄLIMAA () OMAKOTITONTTIA NOKIAN KAUPUNKI MYYTÄVINÄ

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 2 ESISOPIMUKSEN OSAPUOLET JA ESISOPIMUKSEN TARKOITUS 1. OSAPUOLET 1.1. TULEVA MYYJÄ Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 0166906-4 Osoite: Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä

Lisätiedot

Luonnos Kauppahinta on kaksisataakahdeksankymmentäyksituhatta ( ) euroa.

Luonnos Kauppahinta on kaksisataakahdeksankymmentäyksituhatta ( ) euroa. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2). 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (y-tunnus 0829611-7) Huuhkajantie 2, 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto)

Lisätiedot

VAIHTOKIRJA LUONNOS 27.5.2016

VAIHTOKIRJA LUONNOS 27.5.2016 VAIHTOKIRJA LUONNOS 27.5.2016 VAIHDON OSAPUOLET Liikennevirasto Suomen valtion puolesta Y-tunnus 1010547-1 PL 33, 00521 HELSINKI Suonenjoen kaupunki Y-tunnus 0208061-4 PL 13, 77601 SUONENJOKI VAIHDON KOHTEET

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / CITYCON FINLAND OYJ MAANKÄYTTÖSOPIMUS- JA ESIKAUPPAKIRJALUONNOS Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1, 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 2. Kiinteistö Oy Lappeen Liikekeskus Y-tunnus: 0612151-6 c/o Corbel Oy, Laserkatu

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA (luonnos )

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA (luonnos ) Asianro Sivu 1 / 3 Kaupunginhallitus ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA (luonnos 9.10.2017) 1 Sopimuksen osapuolet Myyjä: Kuopion kaupunki, Y-tunnus 0171450-7 osoite Tulliportinkatu 31, 70110 KUOPIO, jäljempänä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN KESKUSTALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

Tilan nimi Tilan pinta-ala xxxx m 2 Kiinteistötunnus 418- Osoite Rakennusoikeus xxxx k-m2 Kaava-alue Kortteli/tontti

Tilan nimi Tilan pinta-ala xxxx m 2 Kiinteistötunnus 418- Osoite Rakennusoikeus xxxx k-m2 Kaava-alue Kortteli/tontti KAUPPAKIRJA (malli) KAUPAN OSAPUOLET Tämän kauppakirjan allekirjoittajat ovat sopineet kaupan kohteena olevan kiinteistön luovutuksesta sekä hyväksyvät tässä kiinteistönkaupassa sovitut ehdot. Myyjä: Lempäälän

Lisätiedot

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio KAUPPAKIRJA Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio Kaupan kohde Kiinteistö 680-1-156-2 rakennuksineen.

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos)

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos) 1(3) KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos) Kaupan osapuolet Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska jäljempänä tässä sopimuksessa kaupunki Ostaja Rakennuskartio Oy, 0189229-0

Lisätiedot

Luonnos 22.5.2015. Kartta kaupan kohteesta liitteenä. 4 Kauppahinta on seitsemäntoistatuhatta (17 000) euroa.

Luonnos 22.5.2015. Kartta kaupan kohteesta liitteenä. 4 Kauppahinta on seitsemäntoistatuhatta (17 000) euroa. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Kiinteistö Oy Röölänranta, y-tunnus 2402096-2, c/o Jari Savola, 21100 Naantali. 3 Kupan kohde Naantalin kaupungin

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen 1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA 15.5.2017, ver 1 Sivu 1 / 7 ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA SOPIMUKSEN OSAPUOLET (Kapulin yritysalue / kortteli 2313) y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

Kuopion kaupungin 7. (Niirala) kaupunginosan korttelissa 33 sijaitseva tontti Nro 35. Kiinteistötunnus on 297-7-33-35.

Kuopion kaupungin 7. (Niirala) kaupunginosan korttelissa 33 sijaitseva tontti Nro 35. Kiinteistötunnus on 297-7-33-35. MAANVUOKRASOPIMUS tontti LUONNOS MAANVUOKRASOPIMUKSEN TEKEMINEN EDELLYTTÄÄ KUOPION KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNNAN HYVÄKSYNTÄÄ. 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kuopion kaupunki, Y-tunnus 0171450-7

Lisätiedot

/Yö/5. Asunto Oy Kokkolan Rantapuisto A c/o Ab MT Bygg Rakennus Oy Permonkaarre 111 68600 PIETARSAARI. Pietarsaari 12.3.2015

/Yö/5. Asunto Oy Kokkolan Rantapuisto A c/o Ab MT Bygg Rakennus Oy Permonkaarre 111 68600 PIETARSAARI. Pietarsaari 12.3.2015 Asunto Oy Kokkolan Rantapuisto A c/o Ab MT Bygg Rakennus Oy Permonkaarre 111 68600 PIETARSAARI Pietarsaari 12.3.2015 Kokkolan kaupunki PL 43 67101 KOKKOLA /Yö/5 KOKKOLAN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Pyydämme

Lisätiedot

MYYJÄ Raision kaupunki Y-tunnus Nallinkatu Raisio. Tontin pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 971 m 2.

MYYJÄ Raision kaupunki Y-tunnus Nallinkatu Raisio. Tontin pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 971 m 2. KAUPPAKIRJA MYYJÄ Raision kaupunki Y-tunnus 0204428-5 Nallinkatu 2 21200 Raisio OSTAJA Ostermaa, Jari Veikko H-tunnus KAUPAN KOHDE Tontti 680-9-948-5. Tontin pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 (5) KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Kaupan peruste Luumäen kunnanhallituksen päätös 24.4.2017. Kunnanvaltuuston päätös 6.2.2017 8 rakennuspaikan hinnoittelusta. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Ostaja Luumäen kunta Y-tunnus:

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos)

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos) KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos) 1(4) Kaupan osapuolet Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska jäljempänä tässä sopimuksessa kaupunki Ostaja Rakennusliike Somero Oy, 1891127-3

Lisätiedot

KAU PPAKI RJA MYYJÄ. Punkaharjun kunta Kauppatie 20 58500 Punkaharju Ly-tunnus 0166332-4 jäljempänä myyjä OSTAJA

KAU PPAKI RJA MYYJÄ. Punkaharjun kunta Kauppatie 20 58500 Punkaharju Ly-tunnus 0166332-4 jäljempänä myyjä OSTAJA KAU PPAKI RJA MYYJÄ OSTAJA Punkaharjun kunta Kauppatie 20 58500 Punkaharju Ly-tunnus 0166332-4 jäljempänä myyjä Koy Punkaharjun Vuokratalot P118 58501 Punkaharju Ly-tunnus 0479835-5 jäljempänä ostaja.

Lisätiedot

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x.

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. 1 KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 23.5.2014 ---- 1 Luonnos ---- 1 MYYJÄ 2 OSTAJA Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali Petri Kodisoja 3 KAUPAN KOHDE Naantalin kaupungin Tammisaaren

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Veturin yritysalue / tontti 2308-1) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

12.8.2015. Kaupan kohde on merkitty liitteinä oleviin karttoihin.

12.8.2015. Kaupan kohde on merkitty liitteinä oleviin karttoihin. Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostajat 3 Kaupan kohde Marju Lamminen Heidi Rapila-Mäyrä perustettavan yhtiön lukuun.

Lisätiedot

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta (Y-tunnus 0163109-0), jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Kiinteistö Oy Saimaan Teknopuu (Y-tunnus 1870998-2),

Lisätiedot

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä Kiinteistön kauppa 1 (4) Myyjä Rautjärven kunta (0206951-1) Simpeleentie 12 56800 SIMPELE Ostaja Kuusisto, Ville Pekka Tapani Ahmakuja 3 55420 Imatra Kaupan kohde Kauppahinta Rautjärven kunnan Torsansalon

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4)

KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) KIINTEISTÖ OY KYLPYLÄNTORNI 1 ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(4) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9. KAUPAN KOHDE Porin kaupungissa sijaitseva tontti KAUPPAHINTA kaupunginosa kortteli tontti Karjaranta 21. Tontin pinta-ala:.. m 2 Tontin

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki saa Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n omistamasta tontista nro 205-1-38-3 liitteen 1 mukaisen 67 m² suuruisen määräalan.

Kajaanin kaupunki saa Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n omistamasta tontista nro 205-1-38-3 liitteen 1 mukaisen 67 m² suuruisen määräalan. MAANVAIHTOKIRJA (luonnos 20.3.2015) OSAPUOLET Kajaanin kaupunki, ly-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Kajaanin Teknologiakeskus Oy, y-tunnus: 0185384-9 osoite: Teknologiapuisto,

Lisätiedot

Nurmijärven kunta Y 9014643-2 PL 37 01901 Nurmijärvi, jäljempänä luovutuksen saaja

Nurmijärven kunta Y 9014643-2 PL 37 01901 Nurmijärvi, jäljempänä luovutuksen saaja MÄÄRÄALAN LUOVUTUSKIRJA LUONNOS LUOVUTTAJAT Liisa Eerola Anna-Maija Laine Hilkka Lättilä Pia Eerola Carita Kiikka Satu Lauri Anne Laine, jäljempänä luovuttajat LUOVUTUKSEN SAAJA Nurmijärven kunta Y 9014643-2

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN 1(5) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN KAUPPAKIRJA 1. Sopimusosapuolet Myyjä Ostaja Toteuttaja Lappeenrannan kaupunki, jota edustaa

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö

YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö PIENTALOTONTTIEN VARAUS- JA LUOVUTUSMENETTELU 2014 YLIVIESKAN KAUPUNKI Tekninen palvelukeskus Maankäyttöyksikkö TONTIN VARAUS- JA LUOVUTUSMENETELY Pientalotontit Teknisten palveluiden lautakunta hyväksyy

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN

LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) PERUSTETTAVAN YHTIÖN LUKUUN LAPPEENRANNAN LIIKETALO OY / ESIKAUPPAKIRJALUONNOS 1(5) Osapuolet: 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, jota edustaa teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi, jäljempänä myös kaupunki PL 38, Villimiehenkatu 1,

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 1 LUONNOS MYYJÄ Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä myyjä.

NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 1 LUONNOS MYYJÄ Naantalin kaupunki, y-tunnus Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä myyjä. NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 1 1 MYYJÄ Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä myyjä. 2 OSTAJA Kiinteistö Oy Kultarannan Portti, y-tunnus 2499838-9 osoite

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5)

HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5) HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5) I. Tämä esisopimus liittyy Heinolan kaupungin ja Reino Javanainen kuolinpesän väliseen maankäyttösopimukseen, joka allekirjoitetaan yhtä aikaa tämän

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS. MYYJÄ Nurmijärven kunta, jäljempänä myyjä Y 9014643-2 PL 37 01901 Nurmijärvi jäljempänä myyjä

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS. MYYJÄ Nurmijärven kunta, jäljempänä myyjä Y 9014643-2 PL 37 01901 Nurmijärvi jäljempänä myyjä KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS LUONNOS MYYJÄ Nurmijärven kunta, jäljempänä myyjä Y 9014643-2 PL 37 01901 Nurmijärvi jäljempänä myyjä OSTAJA Nordic Real Estate Partners Oy Y 2110745-6 PL 176 00101 Helsinki

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄT 1/5 Marja-Leena Airio 1/5 Merja Hannele Meronen 1/5 Jarkko Pekka Nurminen 1/5 Jarmo Tapio Nurminen 1/5 Jorma Tapani Nurminen yhteyshenkilö: Jarkko

Lisätiedot

KAUPPAKIRJAPOHJA. Vesilahden kunta (Y-tunnus:) jäljempänä myyjä Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI. (Y-tunnus. ) jäljempänä ostaja

KAUPPAKIRJAPOHJA. Vesilahden kunta (Y-tunnus:) jäljempänä myyjä Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI. (Y-tunnus. ) jäljempänä ostaja 1 KAUPPAKIRJAPOHJA Myyjä: Vesilahden kunta (Y-tunnus:) jäljempänä myyjä Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI Ostaja: (Y-tunnus. ) jäljempänä ostaja KAUPAN KOHDE: Kunta Kylä Tilan nimi RN:o Tontti n:o Pinta-ala

Lisätiedot

Rakennusliike Valkia Oy / perustettavan yhtiön lukuun Y-tunnus 1624888-7 Karhuojantie 2 90460 OULUNSALO

Rakennusliike Valkia Oy / perustettavan yhtiön lukuun Y-tunnus 1624888-7 Karhuojantie 2 90460 OULUNSALO 1 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS OSAPUOLET: Myyjä Ostaja Luumäen kunta Y-tunnus 0162631-2 Linnalantie 33 54500 TAAVETTI Rakennusliike Valkia Oy / perustettavan yhtiön lukuun Y-tunnus 1624888-7 Karhuojantie

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS MÄÄRÄALAN KAUPASTA 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Rovaniemen kaupunki (1978283 1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi jäljempänä Kaupunki Redinor Oy (0919708 1) perustettavan

Lisätiedot

Kauppahinta on kaksisataakahdeksankymmentäyksituhatta kaksisataaviisikymmentä (281 250) euroa.

Kauppahinta on kaksisataakahdeksankymmentäyksituhatta kaksisataaviisikymmentä (281 250) euroa. K A U P P A K I R J A MYYJÄ Asunto Oy Keravan Moukaritie 5, 0614308-8 c/o YIT Rakennus Oy, PL 36, 00621 Helsinki (jäljempänä Myyjä) OSTAJA Kirkkonummen kunta, 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi (jäljempänä

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus 0208852-8 osoite: Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA Plan-factor Oy y-tunnus 2694423-7 osoite: Myllärintie 14, 62300 Härmä KAUPAN KOHDE Määräala

Lisätiedot

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus]

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus] 1/5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus] Matti Meikäläinen [hlö-tunnus] Mäkipajanranta

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA (luonnos )

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA (luonnos ) Asianro Sivu 1 / 6 Kaupunginhallitus ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA (luonnos 16.9.2016) 1 Sopimuksen osapuolet Myyjä: Kuopion kaupunki, Y-tunnus 0171450-7 osoite Tulliportinkatu 31, 70110 KUOPIO, jäljempänä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 6 Myyjä LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Ostaja Kellomäentie

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä K A U P P A K I R J A 1/4 MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

Kauppahinta on _ euroa. Kauppahinta on kiinteä ja tontin pinta-alasta riippumaton.

Kauppahinta on _ euroa. Kauppahinta on kiinteä ja tontin pinta-alasta riippumaton. MALLIKAUPPAKIRJA kauppakirjaluonnos MYYJÄ OSTAJA Ikaalisten kaupunki Osoite: PL 33, 39501 Ikaalinen xx KAUPAN KOHDE Ikaalisten kaupungin (143) Kiviniemen (4) kaupunginosan korttelissa 108 sijaitseva tontti

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 6 Myyjä LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Ostaja Kellomäentie

Lisätiedot

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa.

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa. KAUPPAKIRJA Myyjä Ostaja Raision kaupunki 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Asunto Oy Raision Kerttulanpesä 0608552-7 c/o Lemminkäinen Talo Oy Rauhankatu 11 A 20100 Turku Kaupan kohde Alueelle 29.11.2010 hyväksytyn

Lisätiedot

perustettavan tai perustettavien yhtiön/yhtiöiden lukuun Y-tunnus 0201470-5 PL 401, 00601 HELSINKI

perustettavan tai perustettavien yhtiön/yhtiöiden lukuun Y-tunnus 0201470-5 PL 401, 00601 HELSINKI 1 (6) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI SATO Oyj perustettavan tai perustettavien yhtiön/yhtiöiden lukuun

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A Myyjä: Vesilahden kunta (y-tunnus: 0157711-9) Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI Ostaja: KAUPAN KOHDE: KAUPPAHINTA: Liisa Kristiina Kuusela (090745-536B) Tapolantie 10 37470 Vesilahti Noin

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Mäntsälän portin yritysalue) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5)

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 10.8.2015 Rekisteriyksikkö 992-454-1-98 Hirvaskankaan Liikekeskus Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 992-454-1-98 Nimi: Hirvaskankaan

Lisätiedot

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos)

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) 1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) Määräalan osto perustuu teknisen palveluiden lautakunnan lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X. Kauppakirja allekirjoitetaan, kun asemakaavamuutos on hyväksytty ja lainvoimainen.

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1

NAANTALIN KAUPUNKI KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1 NAANTALIN KAUPUNKI KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1 OSAPUOLET Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, jäljempänä MYYJÄ, ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiö, y-tunnus 0906150-4, Pinninkatu 51, 33100 Tampere,

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Linnalan yritysalue / tontti 479-1 osa) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio

Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio KAUPPAKIRJA Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Ostaja Kiinteistö Oy Kuloisten Kauppakeskus y-tunnus 0800379-1 c/o Kauppakeskus Mylly Myllynkatu 1 21280 Raisio Kaupan kohde Osoitteessa

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 8.7.2014, ver 1 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Kaunismäen alue / vuokratontti) MYYJÄ Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264 5000

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali Jaana Koskivaara-Coniel (henkilötunnus), osoite Naantalin kaupungin

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 1 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN JA LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 2 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Pirkanmaan Osuuskauppa ( Myyjä ), (Y tunnus: 0536307 0), PL 130, 33101 Tampere Ostaja Lempäälän

Lisätiedot

Tarjousten perusteella myytävät rivitalotontit Lehtoniemen Kärängässä

Tarjousten perusteella myytävät rivitalotontit Lehtoniemen Kärängässä KUOPION KAUPUNKI Maaomaisuuden hallintapalvelut Tarjousten perusteella myytävät rivitalotontit Lehtoniemen Kärängässä Tarjousten jättöaika 1.10-26.10.2012 KUOPION KAUPUNKI Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA 1 (5) Rakennus myydään peruskorjattavaksi. Rakennuksen kauppahinta on tuhat (1.000,00) euroa.

KAUPPAKIRJA 1 (5) Rakennus myydään peruskorjattavaksi. Rakennuksen kauppahinta on tuhat (1.000,00) euroa. KAUPPAKIRJA 1 (5) Kiinteistön kauppa ja maanvuokrasopimus Myyjä Rautjärven kunta (0206951-1) Simpeleentie 12 56800 SIMPELE Ostaja Kaupan kohde Martti Kunttu Paatsamakatu 4 53810 Lappeenranta Rautjärven

Lisätiedot

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä )

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä ) 1/5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä ) OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus]

Lisätiedot

Y-tunnus 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava

Y-tunnus 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Kh 22.2.2016 liite x 1/5 Asianumero MH 833/2016, 06.04.01 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Ostaja: Suomen valtio, Metsähallitus Kotipaikka Vantaa, Y-tunnus 0116726-7 Osoite: PL 94, 01301 VANTAA Kauhavan

Lisätiedot

Kauppaan ei kuulu osuuksia yhteisiin alueisiin eikä erityisiin etuuksiin.

Kauppaan ei kuulu osuuksia yhteisiin alueisiin eikä erityisiin etuuksiin. 1/6 Asianumero KAUPAN OSAPUOLET KAUPPAKIRJA Myyjä: Ostaja: Suomen valtio, Metsähallitus Kotipaikka Vantaa, Y-tunnus 0116726-7 Osoite: PL 94, 01301 VANTAA Keuruun kaupunki Multiantie 5 42700 Keuruu Y-tunnus

Lisätiedot