Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö Eversti Ahti Lappi SÄÄTIÖN KIRJALLISUUSPALKINTOJEN JAKO. Arvoisat läsnäolijat!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö Eversti Ahti Lappi 23.4.2010 SÄÄTIÖN KIRJALLISUUSPALKINTOJEN JAKO. Arvoisat läsnäolijat!"

Transkriptio

1 1 Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö Eversti Ahti Lappi SÄÄTIÖN KIRJALLISUUSPALKINTOJEN JAKO Arvoisat läsnäolijat! On aika palkita tehdystä työstä. Säätiölle on vuoden 2009 aikana lähetetty arvioitavaksi 33 erilaista julkaisua, joista 31 palkitaan. Lisäksi jaetaan yksi erikoispalkinto ja palkitaan nuoria upseereita kirjoituksistaan omissa lehdissämme. Palkintojen yhteisarvo on euroa. Arvioitujen teosten yhteinen sivumäärä on noin 8000 sivua, joten upseerien tekemä työmäärä on ollut huomattava. Puolet tekijöistä on palkittu täällä ennenkin, joten kokeneita kirjoittajia löytyy. Pääosa on evp-upseereita, mutta ilahduttavaa on, että liki kolmasosa kirjoittajista on palveluksessa olevia upseereita, osa heistäkin varsin nuoria. Kirjojen tekeminen virkatyön ohessa vaatii erityistä aktiivisuutta. Tekstin tuottaminen tietokoneiden aikakaudella toki sujuu helposti eikä huono käsialakaan ole enää ongelma. Internetin käyttö lähdeaineiston hakuun näyttää yleistyneen. Tietokone ei kuitenkaan takaa hyvää asiasisältöä eikä edes hyvää kieliasua, ne on vieläkin osattava itse. Palkittavien teosten aihepiirit ovat tuttuja. Noin 70 % kirjoista käsittelee vanhempaa tai uudempaa historiaa, pienemmissä tai isommissa puitteissa. Strategian osuus on myös merkittävä. Tieteellisen tutkimustyön huippua edustavia väitöskirjoja on tällä kertaa neljä. Teoksista kaksi on julkaistu englanniksi, kaksi ruotsiksi ja yksi venäjäksi, joten tietoa voidaan nyt markkinoida ulkomaillekin; venäjänkielisen kirjan palkitseminen taitaa olla ensimmäinen kerta säätiömme historiassa. Taktiikkaa ja sotatekniikkaa käsitteleviä kirjoja on aiemminkin ollut niukasti tai ei ollenkaan, ja sama tilanne on nyt. Tämä on valitettavaa, sillä juuri nämä aihepiirit ovat maanpuolustuksen kannalta tietysti kaikkein oleellisimpia. Kummasta lienee kysymys: eikö näistä aiheista osata kirjoittaa vai ei uskalleta kirjoittaa? Aiheista ei ainakaan pitäisi olla pulaa! Eversti Heikki Hultin johtama säätiön pätevä asiantuntijalautakunta on tehnyt mittavan työn palkittavia teoksia arvioidessaan, siitähän kertoo jo valtava sivumääräkin. Säätiön hallitus esittää lautakunnalle parhaat kiitokset työstä, jonka perusteella on ollut helppo tehdä palkitsemispäätöksiä. Erilaisia teoksia on vaikea panna paremmuusjärjestykseen, koska mitään absoluuttista hyvyyden mittaria ei ole. Arvioinnissa otetaan huomioon kunkin teoksen ainutkertaisuus, asiapitoisuus, mielenkiintoisuus, luettavuus, tieteellisyys, laajuus, julkaisuasu ja tekemiseen vaadittu työmäärä. Oman ajan käyttö työssä huomioidaan ainakin apurahan suuruuden määrittelyssä. Lopputulos on eri tekijöiden synteesin tulos. Asiantuntijalautakunta ja hallitus joutuvat jatkuvasti tekemään linjapäätöksiä, mitä palkitaan ja mitä ei. Pääperiaate on, että vain valmis lopputuote palkitaan. Virkauraan kuuluvia pro gradu- tms. opinnäytetöitä ei ole tavattu palkita, eikä virkatyönä tehtyjä muitakaan julkaisuja, kuten oppaita ja ohjesääntöjä. Palkitsemisperusteita päivitetään kuitenkin tarpeen mukaan, mitään ei ole kiveen hakattu. Jokainen palkinto on arvokas tunnustus hyvästä työstä. Palkintojen jako toteutetaan niin, että ensin jaetaan kirjallisuuspalkinnot kolmelle parhaaksi arvioidulle. Sen jälkeen jaetaan erikoispalkinto sekä muut kirjallisuuspalkinnot aakkosjärjestyksessä. Lopuksi palkitaan nuoria upseereita lehtiartikkeleistaan. Palkitut saavat kunniakirjan, ja palkintorahat maksetaan suoraan pankkitileille. Säätiön asiamies, komentajakapteeni Marko Varama osallistuu palkintojen jakoon kanssani.

2 2 Kirjallisuuspalkinnot parhaiksi arvioiduille (3) Kapteeni Jarno Limnell: Suomen uhkakuvapolitiikka 2000-luvun alussa. Sotatieteellisen tutkimustyön palkitseminen on Säätiömme perusajatuksen mukaista. Kapteeni Limnell on laatinut merkittävän väitöstutkimuksen, joka on herättänyt ansaittua huomiota ja avannut keskustelua Suomen uhkakuvista ei vain tutkijoiden piirissä, vaan myös poliittisissa piireissä. Meille ammattisotilaille ei ole koskaan ollut epäselvää, mistä päin potentiaalinen sotilaallinen uhka maahamme kohdistuu, mutta poliitikoille kysymys tuntuu vaikealta. Väitöskirja on saanut korkean arvosanan. Everstiluutnantti Jarmo Nieminen: Santahamina - sotilassaaren luontoaarteet. Evl Nieminen avustajineen on saanut aikaan Santahaminan luontoarvoja tieteellisellä periaatteella esittelevän arvokkaan teoksen. Teoksen monipuolinen kuva-aineisto ja johtavien asiantuntijoiden selvitykset luontoarvojen ainutlaatuisesta säilymisestä sotilasalueella tekevät siitä suorastaan juhlakirjan, jonka merkitys puolustusvoimille on tärkeä saaren säilyttämiseksi sotilasalueena yhä voimakkaammaksi nousseiden vastakkaisten paineiden alla. Evl Jarmo Nieminen ansaitsee tästä erityisen tunnustuksen. Kapteeni Jari Lehtoväre: Riihimäen varuskunnan historia I III, Kapteeni Lehtoväre on tehnyt vuosia kestäneen mittavan työn laatiessaan kolmiosaisen teossarjan Riihimäen varuskunnan ja varuskuntakaupungin historiasta ja roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Toivottavasti teossarja saa ansaitsemaansa huomiota myös riihimäkeläisten keskuudessa. Tekijä ansaitsee suurkiitokset pitkäjänteisen työnsä tuloksista. Erikoispalkinto pitkäaikaisista ansioista maanpuolustuskirjallisuuden julkaisutoiminnassa Säätiö on päättänyt palkita ye-komentaja Kari Merilän hänen parikymmentä vuotta kestäneestä ansiokkaasta työstään maanpuolustusalan julkaisujen taittamisen, kuvankäsittelyn ja julkaisuasun parissa. Tänä aikana hän on työstänyt julkaisukuntoon noin 150 lehteä ja 50 kirjaa, joiden sivumäärä on n Säätiömme on palkinnut liki parikymmentä Kari Merilän työstämää kirjaa, niiden joukossa mm. kenraali Hannes Ignatiuksen elämäkerta ja useita väitöskirjoja. Asiallinen taitto, runsas kuvitus ja hyvä julkaisuasu antavat mille tahansa kirjalle loppusilauksen, kuten tänäänkin on todettu. Moni meistä saa tästä kiittää Kari Merilää. Kirjallisuuspalkinnot muille jaetaan aakkosjärjestyksessä. Prikaatikenraali Pentti Airio: Sallan suunnan taistelut Täällä aiemminkin palkittu kokenut tutkija on laatinut erityisesti Maanpuolustuskorkeakoulun upseerikurssien opetuskäyttöön tarkoitetun tiivistetyn kirjasen. Alivoimaisten joukkojemme taisteluissa laajoilla alueilla käytettiin taktiikan periaatteita, jotka myöhemmin kiteytettiin alueellisen taistelun periaatteiksi. Kirja soveltuu oppaaksi myös sotahistoriallisille tutustumismatkoille. Komentaja Visa Auvinen (toim): Vierailijoita Suomen Joutsenella koululaivan vieraskirja kuvin ja taustoin kerrottuna. Kirja perustuu KL Suomen Joutsenen alkuperäiseen vieraskirjaan vuosilta Tuloksena on kiinnostusta herättävä ja viehättävä teos vieraskirjan sivujen faximile-jäljennöksineen niin korkea-arvoisista kotimaisista kuin eksoottisistakin nimikirjoituksista. Kirja tuo myös esille miten koululaivaa käytettiin jo 30-luvulla kaukomatkoillaan Suomen vientiteollisuuden esittelijänä.

3 3 Komentaja Ilpo Bergholm, vara-amiraali Esko Illi, kommodori Osmo Tuomi: Suomen laivasto Asiantunteva meriupseerien toimituskunta on saanut aikaan aiemmin puuttuneen kolmannen osan Suomen merivoimien historiasta. Tuloksena on mittava tietoteos merivoimien uusimmasta historiasta kalustotietoineen kiinnostavasti ja havainnollisesti esitettynä. Majuri Martti Haavisto (toim): Viimeiset testaamattomat. 54.kadettikurssi 40 vuotta. Kadettikurssien kronikkaperinne on saanut jatkoa, kun 54.kadettikurssi on kadettivääpelinsä Antti Iivosen johdolla saanut aikaan oman kirjan. Kokenut kynämies Martti Haavisto on toiminut kirjan päätoimittajana ja taittajana. Työryhmän kokoama hauska kronikka ja matrikkeli sisältää kaskuja, muisteloita ja kertomuksia kadettiajasta nykypäivään. Kirja täydentää ansiokasta kadettiperinteen keräilyä ja sisältää mieluisia muistoja kadettiveljistä. Kadettialikersantti Misa Hattunen (toim): Kellarista kajahtaa! Kätevään käyttökokoon koottu kadettien laulukirja, joka sisältää yksiäänisesti nuotitettuna 200 laulua. Osioina on isänmaallisia sotilas-, viihde- ja juomalauluja, joista juomalaulujen osuus on sivumäärältään suurin. Kirjaan on koottu myös sota-aikaisia lauluja, joita vielä muutama vuosi sitten ei kirjapainokaan olisi uskaltanut painaa. Tällä arsenaalilla luulisi kyllä kadettien menestyvän osakuntakarkeloissakin Onnea vaan! Everstiluutnantti Risto Hyvärinen: Katse itään - kuinka Aasian nousu muuttaa maailmaa. Kokenut diplomaatti, suurlähettiläs, VTT Risto Hyvärinen on laatinut erinomaisen, tiiviin tietoteoksen Aasian maiden nykytilanteesta ja mielenkiintoisista kehitysnäkymistä. Kirja perustuu tekijäin ainutlaatuisen kokemuksen lisäksi laaja-alaiseen lähdeaineistoon ja antaa erinomaista taustatietoa liikemiehille, diplomaateille, opettajille ja opiskelijoille. Kaaderilaulajat: Kautta maan ja meren ja ilman Kaaderilaulajat 15 vuotta Kaaderilaulajilla on jo pitkä historia takanaan ja kuoro on jo vuosia ollut tuttu esiintyjä myös Säätiömme tilaisuuksissa, kuten tänäänkin. Kaaderilaulajien 15-vuotisjuhlaäänite, CD sisältää perinteisiä, joskin harvemmin kuultuja sotilaslauluja ja muutamia hartaita säveliä mutta myös viihdelauluja. Kaartin Soittokunta on avustanut äänitteen tekemisessä. Nimikkolaulu Kautta maan ja meren ja ilman on kuorolle sävelletty ja omistettu ja on myös kadettiupseerin sanoittama. Eversti Jouko Kivimäki: Jämijärveläisten sotavuodet Tarinoita poteron pohjalta ja kotipellon pientareelta. Jouko Kivimäki on tehnyt mittavan työn kootessaan kokemukset jämijärveläisten sotavuosista kirjan muotoon. Tuloksena on mielenkiintoinen ja harvinaislaatuinen historiikki, joka on myös hyvin kuvitettu ja varustettu kartoilla. Tässä on hyvä esimerkki kadettiupseerien osuudesta veteraanisukupolven kokemusten tallentajina ja samalla paikallishistorioiden kirjoittajina. Everstiluutnantti Arto Kotro (toim): Sotakorkeakoulu suomalaisen sotataidon kehittäjänä. Arvovaltainen joukko upseereita on laatinut mielenkiintoisen ja suuritöisen teoksen Sotakorkeakoulun merkityksestä sille annetun tärkeän tehtävän toteuttamisessa. Kenraaliluutnantti Heikki Tilanderin johtaman toimituskunnan tuottaman sotatieteellisen kirjan tekemiseen on osallistunut 12 upseeria. Evl Arto Kotro on ollut kirjan päätoimittaja ja kuvatoimittaja. Kirja sisältää paljon uniikkia asiatietoa ja analyysia vaikeasta aihepiiristä, ja antaa hyvän perustan myös jatkotutkimuksille.

4 4 Everstiluutnantti Pertti Kuokkanen: Communicative and Anticipatory Decision-Making Supported by Bayesian Networks. Helsingin Yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa tarkastettu väitöskirja käsittelee organisaatioviestinnän, johtamisen ja tietojenkäsittelytieteen näkökulmia. Esitettyjä malleja voidaan käyttää työkaluna erilaisissa johtamisprosesseissa. Toivottavasti työn tuloksia voidaan soveltaa myös puolustusvoimissa. Komentajakapteeni Marko Laaksonen: Merkillinen strategia. Puolustushallinnon strategian semioottinen tarkastelu. Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksessa tarkastettu väitöskirja on toinen sotilasjohtamista käsittelevä väitöstutkimus kautta aikojen. Tutkimuksessa on yhdistetty sotilasjohtaminen, strateginen johtaminen ja semiotiikka. Väitöskirja sisältää erilaisten strategiakäsitteiden luokittelun ja käsiteanalyysin. Eversti Martti Lehto: Katajanokan Upseerikerho Tämä itsenäisen Suomen historiassa ja myös meidän upseerien kannalta niin tärkeä paikka on nyt saanut arvoisensa 90-vuotishistoriakirjan. Kirjoittaja on tehnyt mittavan työn asiakirjojen tutkimisessa, ja tuloksena onkin historiateos, jolla on arvoa myös Helsingin paikallishistorian ja kulttuurihistorian kannalta. Kenraaliluutnantti Heikki Nikunen (toim): Kyösti Karhila - reservipilottien ykkösässä. Viime vuonna kuolleen ilmasotaveteraani Kyösti Karhilan autenttisiin päiväkirjateksteihin perustuva mielenkiintoinen teos, joka valaisee osaltaan viime sotiemme historiaa. Kirja kiinnostaa varmasti ilmasotahistorian harrastajien ohella myös muitakin sotahistoriasta kiinnostuneita. Everstiluutnantti Matti Orlamo: Kaaderiveljeyttä pääkaupunkiseudulla. Helsingin kadettipiiri Matti Orlamo palkitaan tällä kertaa kahdesta eri teoksesta. Hän on tehnyt ansiokkaan tutkimustyön kootessaan arkiston kätköistä kirjaksi Helsingin kadettipiirin 85-vuotishistoriikin. Tuloksena on arvokas ja kauniin ulkomuodon saanut suurimman kadettipiirin historiakirja. Vapaaehtoisorganisaatioiden työstä jää tunnetusti hyvin paljon ja merkittäviä asioita toiminnan aikana jää kirjoittamatta muistiin. Tämä kirja korjaa osaltaan tilannetta. Toinen teos on Kaaderilaulajien toimittama esseekirja Pohjolan kunnailla - Matti Orlamon esseitä sotilasmusiikista ja sen tekijöistä vuosilta Matti Orlamon kirjoittamista artikkeleista on koottu erityisesti musiikki-ihmisiä kiinnostava kirja. Erityisesti niissä tulee esiin Haminan kadettien mittava vaikutus Suomen kulttuurielämässä myös musiikin alalla. Kirja julkaistiin Matti Orlamon 60-vuotisjuhlakirjana hänen syntymäpäivänään. Kapteeni Marko Palokangas (toim): Kestävää koristaa kunnia kadettiperinteitä ja -kasvatusta 90 vuotta itsenäisessä Suomessa. Marko Palokangas on päätoimittajana tehnyt ansiokkaan työn, jonka tuloksena meillä on arvokkaan painoasun saanut, runsaasti kuvitettu mielenkiintoinen kokoelma kadettiperinteistä ja kasvatuksesta kertovia artikkeleita, myös pennalismista ja simputuksesta, eri vuosikymmeniltä Arkadiasta Munkkiniemen kautta Santahaminaan. Eversti Jyri Paulaharju (toim): V P Nenonen elämä tykistölle. Säätiömme useita kertoja aiemminkin palkitsema kokenut kirjailija Jyri Paulaharju on tällä kertaa päätoimittajana tuottanut mielenkiintoisen kirjan Suomen kenttätykistön isästä tykistönkenraali Vilho Petter Nenosesta. Teos on artikkelikokoelma kunnioitetusta kenraalista hänen aikalaistensa ja alaistensa kertomana. Tarkoituksena on ollut selvittää, millainen persoona tiedemiesupseeri oikein oli. Nyt sen tiedämme.

5 5 Everstiluutnantti Ari Raunio: De militära operationerna. De finska krigen Ari Raunio on täydentänyt aiemmin suomeksi julkaistua hienoa sotahistoriallista kirjasarjaansa tekemällä sodistamme ruotsinkielisen kirjaversion. Upeasta karttakirjasta selviää naapurimaamme lukijoille myös käymiemme taistelujen merkitys Ruotsin säilymisessä sodan ulkopuolella. Kirja soveltuu Ruotsissa opetuskäyttöönkin toivottavasti. Ye-everstiluutnantti Esa Seppänen: UKK:n syvä jälki - perintö vai painolasti? Evl, VTT Esa Seppänen on nyt julkaissut Kekkos-trilogiansa viimeisen osan. Edellinen teos oli tekijän väitöskirja. Kirja on sujuvasti kirjoitettu tutkimuspohjainen pamfletti, kuten tekijä on itse asian ilmaissut. Teos valaisee Kekkosen aikaa ja sen merkitystä lähietäisyydeltä seurattuna. Tekijällä on tavanomaista paremmat edellytykset tutkimustyön tekemiseen ja erittäin sujuva kynä. Everstiluutnantti Torsti Siren: State Agent, Identity and The New World Order constructing Polish Defence Identity after the Cold War Era. Helsingin Yliopistossa tarkastettu valtiotieteen väitöskirja, joka on julkaistu MPKK:n Strategian laitoksen julkaisusarjassa. Suuritöinen englanninkielinen tutkimustyö herättänee myös kansainvälistä mielenkiintoa ainakin Puolassa. Kirja tekee osaltaan myös MPKK:n tutkimustyötä tunnetuksi maailmalla. Komentajakapteeni Tapani Talari everstiluutnantti Heikki Tiilikainen: Pueri Pueri Sunt, Norssin VIII klassisen luokan 1959 kronikka Norssin koulukaverit 50 vuoden takaa ovat tuottaneet CD-muotoon laaditun, nimensä mukaisen klassisen ylioppilasluokan kronikka, joka kertoo hauskasti poikaluokan vaiheista läpi koulun mutta myös perinteisen poikakoulun elämästä rakennuksineen oppisuunnitelmineen ja opettajineen, joista monet tässä koulussa kautta aikain palvelleet ovat olleet kautta maan tunnettuja kulttuurihenkilöitä tai tiedemiehiä. Teos on myös hauskasti kuvitettu ja taltioi aikakautensa elämää loistavasti. Everstiluutnantti Heikki Tiilikainen (toim): Kuninkaallinen merikartasto C.N. af Klerckerin johtama kartoitustyö Suomenlahdella. Heikki Tiilikainen on toimittanut upean ja arvokkaan kirjan historiallisista merikartoista. Hän on kirjoittanut ansiokkaan ja asiapitoisen kirjan tekstiosan Suomen rannikon puolustus ja af Klerckerin kartoitustyö. Väritetyt kartat ovat todella hienoja. Kirja sopii vaikka lahjaksi kaikille purjehduksesta kiinnostuneille. Kapteeni Jari Tiilikka: Kaupunkitaistelija I Tekijä on koonnut lähinnä ulkomaisista lähteistä ja omista kokemuksistaan kaupunkitaistelijan oppaan. Kirja on varustettu runsain havaintokuvin, jotka selventävät taistelutekniikan kouluttamista. Kirja on tekijän mukaan tarkoitettu asevelvollisuuskoulutuksen lisämateriaaliksi sekä reserviläisten itseopiskeluun. Kirjan lähdemateriaali perustuu länsimaisten ammattisotilaiden käyttöön ja kokemuksiin vieraalla maaperällä. Olisi tietysti tärkeää, että opaskirjan sisältö hyväksyttäisiin puolustusvoimissa virallisesti käyttöön. Nuoren upseerin omaaloitteiselle työlle on annettava tunnustus. Eversti Jukka Uhari: Porin lentokentän historia varhaisilmailusta Porin pamaukseen. Jukka Uhari on laatinut perusteellisen selvityksen Porin uuden lentokentän perustamisesta sotaaikana, jolloin kenttä toimi saksalaisten päätukikohtana Suomessa. Sen jälkeen se muuttui omasta sotilaskentästä siviilikäyttöön. Teos perustuu laajaan lähdeaineistoon ja on runsaasti kuvitettu, merkittävä lisä sotilasilmailun historiaan. Jatkoakin on tiettävästi tulossa. Eversti Seppo Uro: Riihimäen varuskunnan historia III osa Seppo Uro on aiemmin tuttu ja tunnustettu kirjailija, joka on nyt yhdessä kapteeni Jari Lehtoväreen kanssa laatinut ansiokkaan Riihimäen varuskunnan historian III osan. Suuritöinen kirja perustuu laajaan asiakirja-aineistoon ja on merkittävä osa sekä puolustusvoimien omaa historiaa että Riihimäen paikallishistoriaa.

6 6 Eversti Esko Vaahtolammi: Kestävä ystävyys Sveitsin ystävät Suomessa 60 vuotta. Tekijä on kirjoittanut mielenkiintoisen ja ansiokkaan yhdistyshistoriikin. Yhdistys, jossa upseerit ovat olleet melko keskeisessä asemassa, perustettiinkin lähinnä upseerien lähettämiseksi stipendiaateiksi Sveitsiin, ja säilyttämään sekä lähentämään kansojamme. Suomen marsalkan perinteellä on ollut tässä ollut suuri merkitys. Eversti Pekka Visuri: Sverige och Finland vid skiljevägen från Finska kriget till våra dagar. sekä Russko-Svedskaja Vojna Pekka Visuri on tuottelias tutkija ja kirjailija, joka on nähty usein säätiön tilaisuuksissa. Suomen sodasta aiemmin julkaistusta historiasta on nyt tehty ruotsin- ja venäjänkieliset laitokset. Kirjat on alkuperäisestä suomenkielisestä kirjasta käännetty ja modifioitu kohdemaita varten sisältäen mm. Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja näihin päiviin asti. Molempiin ilmasuuntiin on tarvetta jakaa tätä tietoa Suomen asemasta ja niihin johtaneista kehityskuluista ja päätöksistä. Suomen sotahan oli merkittävä käänne kolmen eri maan historiassa. Palkinnot nuorille upseereille Yliluutnantti Tatu Lipponen: Työilmapiirin kehittäminen - miksi ja miten? Sotilasaikakauslehti 9/2009 Yliluutnantti Henrika Malmström: Varför gör vi skillnaden på kön inom Försvarsmakten? Kylkirauta 3/ Onnittelen kaikkia palkittuja, olette palkintonne hyvin ansainneet!

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Kadettikunta tänään. Helsinki. Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. pekka.rapila@pp.kolumbus.fi

Kadettikunta tänään. Helsinki. Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. pekka.rapila@pp.kolumbus.fi Kadettikunta tänään 2014 Helsinki Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi Kadettikunnan toiminnan tarkoitus... Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. Kadettiupseerien ammattitaidon

Lisätiedot

Kadettikunta tänään! Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. Helsinki

Kadettikunta tänään! Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. Helsinki Kadettikunta tänään! Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi Helsinki Kadettikunnan toiminnan tarkoitus... Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. Kadettiupseerien ammattitaidon

Lisätiedot

Jäsenten vapaaehtoinen sotatieteellinen tutkimustyö keskittyi perinteisesti Tieteessä ja Aseessa julkaistuihin tutkimuksiin.

Jäsenten vapaaehtoinen sotatieteellinen tutkimustyö keskittyi perinteisesti Tieteessä ja Aseessa julkaistuihin tutkimuksiin. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 I YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Seuran 84. toimintavuosi. Tiede ja Ase julkaistiin 69. kerran. Seuran toiminnan painopiste vuonna 2011 oli Studia Militaria-seminaarien toteutuksessa.

Lisätiedot

Kadettikunta Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi.

Kadettikunta Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. Kadettikunta 2017 Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi Kadettikunnan toiminnan tarkoitus... Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. Kadettiupseerien ammattitaidon kehittäminen.

Lisätiedot

SUOMEN SOTATIETEELLISEN SEURAN STRATEGIA

SUOMEN SOTATIETEELLISEN SEURAN STRATEGIA ! 1 SUOMEN SOTATIETEELLISEN SEURAN STRATEGIA Alkusanat uudelle strategialle Suomen Sotatieteellinen Seura ry:n (SSTS) perustaminen alkoi vuonna 1927 Suomen sotakorkeakoulun kolmen ensimmäisen vuosikurssin

Lisätiedot

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö Kirjallisuuspalkintojen jako 26.4.2013 Arvoisat läsnäolijat! On jälleen aika palkita tehdystä työstä. Tänä vuonna palkitaan 23 erilaista julkaisua, joka on tavallinen

Lisätiedot

Arvoisat läsnäolijat!

Arvoisat läsnäolijat! Arvoisat läsnäolijat! On aika palkita tehdystä työstä. Tänä vuonna palkitaan 34 erilaista julkaisua, joka lienee suurin määrä ainakin lähihistoriassa. Lisäksi palkitaan nuoria upseereita heidän kirjoituksistaan

Lisätiedot

Kadettipiirien edustajien neuvottelutilaisuus Katajanokan Kasinolla

Kadettipiirien edustajien neuvottelutilaisuus Katajanokan Kasinolla Kadettipiirien edustajien neuvottelutilaisuus 25.10.2014 Katajanokan Kasinolla Vuoden 2015 teema: Kadettikunta turvallisuuspolitiikkaa ja maanpuolustustietoutta Kadettikunta 2015 Turvallisuuspolitiikan

Lisätiedot

Suomen Sotahistoriallinen Seura ry JUKKA HEIKKILÄ 1

Suomen Sotahistoriallinen Seura ry JUKKA HEIKKILÄ 1 IISALMI 14.4.2018 JUKKA HEIKKILÄ 15.4.2018 JUKKA HEIKKILÄ 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Toimintaa ja 44/29-kurssituotteita:

Toimintaa ja 44/29-kurssituotteita: Toimintaa ja 44/29-kurssituotteita: Ensimmäinen kurssikirjamme, KADETTIKURSSIN HUPAISAT TARINAT. 1999 Kurssikirja syntyi lähes koko kurssin yhteistyönä 40-vuotisjuhliimme. Kirjan tavoite oli vaatimaton,

Lisätiedot

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO 8 Suomen Sota tieteellisen Seuran uudet kunniajäsenet VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO Vara-amiraali Oiva Koiviston koko sotilas ura keskittyy laivaston ja merivoimien virkaportaisiin. Jo 18-vuotiaana

Lisätiedot

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä.

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 39 yhdistyksen jäsentä. HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Helsinki.10.2009 HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SYYSKOKOUS 12.10.2009 AIKA: 12.10.2009 klo 17.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Valio OY Yhdistyksen kunniajäsenistä: - teollisuusneuvos

Lisätiedot

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 SISÄLTÖ Johdanto...3 Kilpailut...4 Juostut osuudet...5 2008 Tampere...6 2009 Mikkeli...7 2010 Hyvinkää...8 2011 Virolahti...9 2012 Vantaa... 10 2013 Jämsä...

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN PERINNEHUONEEN NÄYTTELY

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN PERINNEHUONEEN NÄYTTELY MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN PERINNEHUONEEN NÄYTTELY Alla on lyhyt selostus vitriinien keskeisimmistä esineistä ja kuvista. Perinnehuone avattiin vuonna 2002 ja sitä uudistettiin vuonna 2014, jolloin huoneen

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Kadettikunta vuonna 2015. pekka.rapila@pp.kolumbus.fi

Kadettikunta vuonna 2015. pekka.rapila@pp.kolumbus.fi Kadettikunta vuonna 2015 Kadettikunnan toiminnan tarkoitus... Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. Kadettiupseerien ammattitaidon kehittäminen. Upseerin ammattiylpeyden ja arvostuksen

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

Kiltauutiset 1 / 2012

Kiltauutiset 1 / 2012 Kiltauutiset 1 / 2012 Kuva: Amanda Virtanen 1 Hei kiltaveljet ja -sisaret Vauhdikas vuosi 2011 on saatu päätökseen ja vähintään yhtä vauhdikas vuosi 2012 on alkanut. Toivottavasti kaikki ovat jo unohtaneet

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

Strategisen ja taktisen johtamisen taito - sotatieteiden näkökulma

Strategisen ja taktisen johtamisen taito - sotatieteiden näkökulma Strategisen ja taktisen johtamisen taito - sotatieteiden näkökulma METROPOLIA 8.11.2008 Marko Laaksonen 39-vuotta, naimisissa, kolme lasta Komentajakapteeni (2003), yleisesikuntaupseeri (2004) Kadettikoulu

Lisätiedot

Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae

Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae Eira Paunu ~ Optima Magistra Vitae Toimituskunta Lassi Karivalo Pirjo-Liisa Sillgren Merja Karivalo Tanja Nieminen Jyväskylä 2014 Jyväskylän Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry, 2014 Toimituskunta:

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

SoleCRIS PIKAOHJE ASIANTUNTIJATEHTÄVIEN JA JULKAISUJEN TALLENTAMISTA VARTEN 1.2.2016

SoleCRIS PIKAOHJE ASIANTUNTIJATEHTÄVIEN JA JULKAISUJEN TALLENTAMISTA VARTEN 1.2.2016 SoleCRIS PIKAOHJE ASIANTUNTIJATEHTÄVIEN JA JULKAISUJEN TALLENTAMISTA VARTEN 1.2.2016 Sisällys Julkaisujen tallentaminen... 3 Asiantuntijatehtävien tallentaminen... 6 VIERAILU ULKOMAILLE... 7 VIERAILU ULKOMAILTA

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Teksti- ja ääniversio. 31

Teksti- ja ääniversio. 31 Teksti- ja ääniversio 31 YLE:n uutislähetyksiä 32 OPH:n oppimateriaalipalvelimella 33 Kadettikunnan suurhanke 2007-2012 Internetsivusto www.maailmanmuutos.fi Tietohakuja yli 2,4 milj kpl 2011-2015 Kirja

Lisätiedot

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1 YLEISTÄ KERTOMUSVUODESTA Vuosi oli :n 34.toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta noudatti toimintasuunnitelman linjauksia ja vuosien saatossa muotoutuneita käytäntöjä. Päätehtäväänsä,

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs. Lataa

Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs. Lataa Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123939 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.43 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000

Lisätiedot

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulun asema PLM Valtioneuvosto OKM Puolustusvoimain komentaja PE Maavoimat Merivoimat Ilmavoimat MPKK Yliopistot MPKK:n tehtävät

Lisätiedot

Viestiupseeriyhdistys ry. www.viestiupseeriyhdistys.fi

Viestiupseeriyhdistys ry. www.viestiupseeriyhdistys.fi Viestiupseeriyhdistys ry www.viestiupseeriyhdistys.fi Toiminnan tarkoitus Viestiupseeriyhdistys on viesti- ja tietotekniikka-alan upseerien, opistoupseerien, erikoisupseerien tai sähköisen viestialan johto-

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Yrittäville. Suomalaisille. Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus Yrittäjän MBA - ohjelma Akateeminen yrittäjäkoulu

Yrittäville. Suomalaisille. Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus Yrittäjän MBA - ohjelma Akateeminen yrittäjäkoulu Yrittäville. Suomalaisille. Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus Yrittäjän MBA - ohjelma Akateeminen yrittäjäkoulu 1 Yrittäville. Suomalaisille. Yos! Yrittäjyyden Osaamiskeskus Yrittäjän MBA - ohjelma Akateeminen

Lisätiedot

Rinnakkaiskoulusta yhtenäiseen peruskouluun

Rinnakkaiskoulusta yhtenäiseen peruskouluun Rinnakkaiskoulusta yhtenäiseen peruskouluun 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2013 Rinnakkaiskoulusta yhtenäiseen peruskouluun KOULU JA MENNEISYYS LI 4 ISBN 978-952-67639-2-7

Lisätiedot

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2014 Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä KOULU JA MENNEISYYS LII 4 ISBN 978-952-67639-4-1 (pdf) ISSN

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA Julkaisuohjeet Koonnut Pirkko Pussinen Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuu 2010 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU Työvuorot vko 50 Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy AINASSAARI MIKA 13.12 14.12 15.12 16.12 17.12 04.12.2015 08:49:24 18.12 19.12 ALAHÄIVÄLÄ JANNE ARVOLA JANNE ARVOLA JUHO EKDAHL SAMULI EKDAHL JOUKO HAUTAMÄKI21:00

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m Hollola, Hälvälä 21.05.2016 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaija Nieminen LeA 92 98 94 97 381 SVAE 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja M50 1. Hannu Yläoutinen KuusA 94 98 97 96 385 SVAE 2.

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Ajankohtaista julkaisemisessa 23.3.2017 ESITYS 1. Julkaisufoorumi ja tasoluokat 2. Suomenkieliset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 I YLEISTÄ Vuosi 2009 oli Seuran 82. toimintavuosi. Tiede ja Ase julkaistiin 67. kerran. Seuran toiminnan painopiste vuonna 2009 oli Studia Militaria seminaarien toteutuksessa.

Lisätiedot

Lataa Luontovuosi - Juha Laaksonen. Lataa

Lataa Luontovuosi - Juha Laaksonen. Lataa Lataa Luontovuosi - Juha Laaksonen Lataa Kirjailija: Juha Laaksonen ISBN: 9789512084661 Sivumäärä: 256 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.31 Mb Kuinka pitkälle hepokatti ja orava hyppäävät? Paljonko sade

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Suomen ryhdikkäin yliopisto

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Suomen ryhdikkäin yliopisto MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU Suomen ryhdikkäin yliopisto Upseerin työ on haastava ja monipuolinen Upseerit toimivat mielenkiintoisissa ja vastuullisissa kansallisissa ja kansainvälisissä koulutus-, johto-,

Lisätiedot

Tilintarkastajina olivat eversti Seppo Rahkonen ja eversti Pentti Väänänen sekä varatilintarkastajina eversti Kari Suvanto ja eversti Pekka Jouko.

Tilintarkastajina olivat eversti Seppo Rahkonen ja eversti Pentti Väänänen sekä varatilintarkastajina eversti Kari Suvanto ja eversti Pekka Jouko. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 I YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Seuran 85. toimintavuosi. Tiede ja Ase julkaistiin 70. kerran. Seuran toiminnan painopiste vuonna 2012 oli Sotatieteiden päivien 2012 toteutuksessa.

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet. Tervehdyssanat lipun naulaustilaisuudessa Askaisten kirkossa 28.5.2016 1 Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs. Lataa

Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs. Lataa Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123526 Sivumäärä: 473 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.56 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000 vuotta kattava tarina eurooppalaisten

Lisätiedot

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Jari Toivonen, Projektipäällikkö Koripallomuseo-projekti käynnistyi Kotkassa vuonna 2008 tavoitteena luoda pysyvä, valtakunnallinen, koripalloon liittyvä erikoismuseo.

Lisätiedot

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen

Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin. Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Kati Sulin Kannen suunnittelu toteutus: Ea Söderberg Sisuksen suunnittelu ja taitto: Ana Mitrunen ISBN: 978-952-14-1731-3 ISBN: 978-952-14-1732-0 (sähkökirja) BALTO

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TAMMIKUU. Tammi TIETÄMÄT 6

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TAMMIKUU. Tammi TIETÄMÄT 6 2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 31.1.2014 TAMMIKUU Tammi TIETÄMÄT 6 Tammikuun TIETÄMÄT aloittaa kevätkauden klubimme tekemien yritysvierailujen merkeissä. Ensimmäisenä tutustumiskäynti tehtiin Keminmaalle

Lisätiedot

Lataa Aurinkokunta uusiksi - Heikki Oja. Lataa

Lataa Aurinkokunta uusiksi - Heikki Oja. Lataa Lataa Aurinkokunta uusiksi - Heikki Oja Lataa Kirjailija: Heikki Oja ISBN: 9789525329728 Sivumäärä: 263 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.18 Mb Tiedot omasta aurinkokunnastamme ovat muuttuneet nopeasti.

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana

Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2012 Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana KOULU JA MENNEISYYS L

Lisätiedot

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas Perhe- varallisuus- oikeus Aulis Aarnio Urpo Kangas TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1512-8

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

Sotilasprofessori evl Jari Rantapelkosen johtama säätiön pätevä asiantuntijalautakunta on tehnyt

Sotilasprofessori evl Jari Rantapelkosen johtama säätiön pätevä asiantuntijalautakunta on tehnyt Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö Kirjallisuuspalkintojen jako 28.4.2016 Arvoisat läsnäolijat! On jälleen aika palkita tehdystä työstä. Tänä vuonna palkitaan 24 erilaista julkaisua, joka on normaali

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi. KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan

Lisätiedot

Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius

Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius Opettajan tilastotietolähteet Tilastojen luku- ja käyttötaito: mitä ja miksi? 2 Statistical literacy is the ability to read and interpret summary statistics in the everyday media: in graphs, tables, statements,

Lisätiedot

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015

Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Pääesikunta Lausunto 1 (2) Operatiivinen osasto HELSINKI AL14569 5.10.2015 24/10.03/2015 Salon kaupunki Kaupunkisuunnittelu PL 77 24101 Salo Finland SALON MÄRYNUMMEN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN HYVÄKSYTTÄVYYDESTÄ

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 I YLEISTÄ Vuosi 2010 oli Seuran 83. toimintavuosi. Tiede ja Ase julkaistiin 68. kerran. Seuran toiminnan painopiste vuonna 2010 oli Sotatieteiden päivien toteutuksessa. Näiden

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.

Palaute kirjasta: www.talentumshop.fi. Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad. Talentum Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi ISBN: 978-952-14-1723-8 ISBN: 978-952-14-1724-5 (sähkökirja) Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Lataa Turvapaikkoja elämälle. Lataa

Lataa Turvapaikkoja elämälle. Lataa Lataa Turvapaikkoja elämälle Lataa ISBN: 9789529374274 Sivumäärä: 207 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.94 Mb Luonnonperintösäätiön 20-vuotisjuhlakirja esittelee 15 aluetta kuvin, kartoin ja monipuolisin

Lisätiedot

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää, kehittää

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI

HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:

Lisätiedot

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö 1 Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiö Kirjallisuuspalkintojen jako 28.4.2015 Arvoisat läsnäolijat! On jälleen aika palkita tehdystä työstä. Tänä vuonna palkitaan 25 erilaista julkaisua, joka on normaali

Lisätiedot

ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6

ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6 Sisällysluettelo ESIPUHE... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. JOHDANTO... 6 2. LAADULLISEN TUTKIMUKSEN KÄSITTEITÄ... 9 1.1 TUTKIMUKSEN TEKEMISEN TAUSTAFILOSOFIAT... 10 1.2 LAADULLINEN TUTKIMUS VS. MÄÄRÄLLINEN

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin

Lisätiedot

Lataa Vuoden luontokuvat Lataa

Lataa Vuoden luontokuvat Lataa Lataa Vuoden luontokuvat 2012 Lataa ISBN: 9789510393260 Sivumäärä: 144 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.53 Mb Jo yli kolme vuosikymmentä ilmestynyt Vuoden Luontokuvat -teos julkistetaan uudistettuna laitoksena

Lisätiedot

Henrietta Aarnikoivu

Henrietta Aarnikoivu Henrietta Aarnikoivu Talentum Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja Henrietta Aarnikoivu Julkaisija: Talentum Media Oy Kansi: Anni Palotie Taitto: Maria Mitrunen ISBN 978-952-14-1986-7 ISBN

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Kuva: Mika Perkiömäki

Kuva: Mika Perkiömäki Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! http://www.uta.fi/ltl/ven/index.html Kuva: Mika Perkiömäki Venäjän kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä, kuvia, tietoja ja videoita. Niiden hyödyntäminen vaikkapa ilmiöitä

Lisätiedot

UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. HALLINTO JA JÄSENISTÖ Vuosi 2014 oli Upseerien Ampumayhdistyksen 94. toimintakausi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi kenraaliluutnantti

Lisätiedot

Arvoisa juhlayleisö, Mitä tämä voi olla käytännössä?

Arvoisa juhlayleisö, Mitä tämä voi olla käytännössä? 1 Opetusministeri Sari Sarkomaa Historiallisen sanomalehtikirjaston esittelytilaisuus Kansalliskirjastossa (juhlapuhe ja Historiallisen Sanomalehtikirjaston avaus) Aika: 20.11.2007. Tilaisuus alkaa klo

Lisätiedot

SOTIEMME KOKEMUKSET OSOITTAVAT SOTATIETEELLINEN SEURA YLEISESIKUNTAUPSEEREIDEN KESKUSTELUFOORUMINA

SOTIEMME KOKEMUKSET OSOITTAVAT SOTATIETEELLINEN SEURA YLEISESIKUNTAUPSEEREIDEN KESKUSTELUFOORUMINA SOTIEMME KOKEMUKSET OSOITTAVAT SOTATIETEELLINEN SEURA YLEISESIKUNTAUPSEEREIDEN KESKUSTELUFOORUMINA MIKKO KARJALAINEN Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kehittämispäällikkö Kansallisarkistossa TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 20.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VUODEN KLUBITEKO Johtokunta voi harkintansa mukaan palkita vuosittain vuoden klubiteon tekijän. Palkinnon

Lisätiedot

Tehtävät laatinut Harjun kotiseutukasvatuksen työryhmä (2003-2004)

Tehtävät laatinut Harjun kotiseutukasvatuksen työryhmä (2003-2004) PATSASKÄVELY PIEKSÄMÄELLÄ Tehtävät laatinut Harjun kotiseutukasvatuksen työryhmä (2003-2004) Taustatietoa 1. Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki, Vesitorninmäki Patsaassa on teksti: Vakaumuksensa

Lisätiedot