Euroopan valtiot Australiaa jakamassa 1800-luvulla? Näkökulmana vaihtoehtoiset maantieteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Euroopan valtiot Australiaa jakamassa 1800-luvulla? Näkökulmana vaihtoehtoiset maantieteet"

Transkriptio

1 Historiatieteiden valtakunnallisen tohtoriohjelman XV kevätkonferenssi Johanna Skurnik Yleinen historia Turun yliopisto Euroopan valtiot Australiaa jakamassa 1800-luvulla? Näkökulmana vaihtoehtoiset maantieteet Australian manner, jonka pohjoisrannikko löydettiin hollantilaisten toimesta 1600-luvun alkupuolella ja jonka itäisen puoliskon James Cook kuuluisalla matkallaan kartoitti ja liitti osaksi Britannian imperiumia, ei aiheuttanut 1800-luvun aikana samanlaista kilpailua eurooppalaisten valtioiden kesken kuin Afrikka. Syitä tähän oli monia, mutta keskeisimpänä mainitaan usein Britannian merivoimien vahvuus ja määrätietoinen toiminta mantereella. Pala palalta britit ottivat mantereen haltuun perustamalla siirtokuntia ja estäen näin muiden valtioiden väliintulon. Samaan hengenvetoon esimerkiksi ranskalaisten kerrotaan 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella tehneen mantereen länsi- ja lounaisrannikolla aktiivisesti kartoitus- ja tutkimustyötä siirtokuntia kuitenkaan perustamatta. Esimerkiksi vuonna 1772 Francois de Saint Alouarn kartoitti ja teki alustavia tutkimuksia mantereen länsirannikolla jättäen paikalle merkiksi käynnistään haudattuja kolikoita ja mahdollisesti myös viestin alueen haltuunotosta. Alouarn miehistöineen kuitenkin katosi paluumatkallaan Ranskaan, eikä siten koskaan päässyt esittelemään löytöjään Ranskan kuninkaalle. Jos näin ei olisi käynyt, olisi mantereelle saatettu perustaa ranskalainen siirtokunta ja brittien hallinta mantereella olisi haastettu. Vai olisiko? Saint Alouarnin jälkeen lukuisat muut ranskalaiset, kuten Bruni d Entrecasteaux, Nicolas Baudin, Jacques Hamelin, Louis de Freycinet ja Durmont D Urville, jatkoivat mantereen kartoitusta ja tutkimusta 1700-luvun viimeisinä vuosikymmeninä ja 1800-luvun alussa. Ranskalaisten toiminta, jonka päämääränä oli kaupallisten mahdollisuuksien löytäminen, mahdollisten satamapaikkojen perustaminen ja brittien haastaminen, keskittyi erityisesti mantereen länsirannikolle. Onnistuneista matkoista huolimatta ranskalaiset eivätkä muut valtiot pyrkineet ottamaan mantereesta osaansa, vaikka mahdollisuuksia siihen olisi ollut Britannian vaikutusvallan ollessa mantereella varsin rikkonaista. Tilanne Australiassa oli huomattavasti monimutkaisempi kuin usein toistettu kertomus brittien hallinnan leviämisestä mantereella antaa ymmärtää. Brittien mantereelle perustamat siirtokunnat eivät olleet itsestäänselvästi menestystarinoita uuden ympäristön asettaessa haasteita viljelylle ja maataloustoiminnalle. Samalla ranskalaisten matkat herättivät briteissä levottomuutta heijastaen heidän jollain tasolla tiedostaneen hallintansa haurauden, ja britit pyrkivät 1

2 siksi vakiinnuttamaan asemaansa mantereella laajemmin rannikkoa tutkimalla ja siirtokuntia perustamalla. Perustettuaan liudan pisteittäisiä tukikohtia mantereelle erinäisten siirtokuntien muodossa, vuonna 1829 britit julistivat omakseen mantereen koko länsirannikon nimenomaisesti tehdäkseen tyhjäksi ranskalaisten ja yhdysvaltalaisten toimintasuunnitelmat mantereen sillä puolen. Näin mantereesta tuli kansainvälisen lain mukaisesti kokonaisuudessaan Britannian hallitsema alue. Nimellisestä haltuunotosta huolimatta mantereen kolonisaatio ja sen eri osien tuntemisen kehittyminen olivat pitkälle 1900-luvun alkuun asti ennemminkin murtomaisia prosesseja, joiden aikana britit useaan otteeseen pelkäsivät muiden maiden interventiota. Miksi britit kuitenkin lopulta saivat toimia Australiassa pitkälti omissa oloissaan? Miksi muiden maiden toiminta mantereella jäi marginaaliseksi? Australian suhteen toteutetuissa poliitikoissa oli tietysti kyse yksittäisten henkilöiden tekemien päätösten ohella myös laajemmista prosesseista kuten eri maiden suhteellisesta sotilaallisesta vahvuudesta ja poliittisesta tilanteesta Euroopasta, jonka on esitetty johtaneen siihen, että Napoleonin päätti jättää Australian aluksi vähemmälle ja lopulta olemattomalle huomiolle. Toisaalta muiden maiden aktiivisemman toiminnan ja kilpailun toteutumisen mahdollisuutta arvioitaessa olennaista on kiinnittää yksittäisten tapausten (kuten esimerkiksi joidenkin keskeisten henkilöiden tekemien valintojen) ohella huomiota suurempiin kysymyksiin, jotka vaikuttivat yksilöiden päätöksentekoon ja toimintaan Australian suhteen. Keskeisenä tekijänä, joka vaikutti vääjäämättä koko 1800-luvun ajan brittien Australiapolitiikkaan ja muun maailman kiinnostukseen mannerta kohtaan, pidän mantereen luonnonmaantiedettä. Väitöskirjassani tutkin brittien käsitysten muodostumista Australian maantieteestä kohdistamalla huomioni erityisesti siihen, miten mantereelta erilaisten hankkeiden tuloksena tuotettua maantieteellistä tietoa vastaanotettiin, käytettiin ja hallittiin Britanniassa ja Australiassa. Maantieteellinen tieto oli ratkaisevassa asemassa mantereeseen kohdistettujen odotusten muotoilemisessa ja väitöskirjassani tarkastelen miten ymmärrys Australian maantieteestä eri toimijoiden välisessä keskustelussa syntyi. Kyseessä oli prosessi, jossa Australiaa maantieteellisenä tilana realiteetteineen ja mahdollisuuksineen määriteltiin ja pyrittiin ymmärtämään. Itsestäänselvästi eurooppalaisille tuntematon manner herätti kiinnostusta maantieteellisten mysteeriensä ohella myös kaupallisten mahdollisuuksien (kauppa Aasiaan) ja potentiaalisten raaka-aineiden vuoksi. Kysymykset mantereen resursseista kiinnittyvät vahvasti mantereeseen luonnonmaantieteellisten ominaisuuksien määrittämänä tilana, joka osal- 2

3 taan vaikutti siihen, mitä mantereella tapahtui ja mitä siellä tehtiin. Kuten Gilbert ja Lambert ovat esittäneet, kiinnittämällä huomiota myös tilojen vaihtoehtoisiin historioihin aktivoimalla luonnonmaantieteelliset ja biogeografiset ominaisuudet, voidaan paitsi tuottaa varsin radikaali vaihtoehtoinen historia ja maailma, myös problematisoida ihmisen toimijuuden rinnalla usein pelkäksi taustaksi jätetyn luonnon ominaisuuksien merkitystä. 1 Australian maantieteelliset ominaisuudet olivat läpi 1800-luvun keskeinen kiinnostuksen kohde eurooppalaisille, sillä heille, toisin kuin mannerta asuttaneille aboriginaaleille, ne olivat tuntemattomia. Tuntemattomuutensa vuoksi manner itsessään oli erilaisten kontrafaktuaalisten teorioiden kohde, ja keskustelua käytiin aktiivisesti siitä, mitä mantereen sisäosissa oletettavasti voisi olla. Keskeisin teoria, joka pitkään innoitti mannerta tutkineita ihmisiä, sisälsi olettamuksen mantereen sisäosien hydrografiasta: olettamuksena oli, että tutkimusmatkailijat saattoivat kohdata laajan jokiverkoston, suuria järviä tai jopa Välimeren kaltaisen sisämaanmeren. Toiveet ja odotukset mantereen maantieteestä vaikuttivat siellä suunniteltuihin tutkimusmatkoihin: erityisesti tutkimusmatkailija Charles Sturt elätteli pitkään, luvun lopulla toteuttamistaan tutkimusmatkoista alkaen aina 1850-luvun lopulla uusien tutkimusmatkojen toteuttamista ohjeistaessaan, ajatusta mahdollisuudesta löytää sisämaanmeri. Kontrafaktuaaliset maantieteelliset teoriat, joita 1800-luvulla esitettiin, pohjautuivat paitsi jo saatavilla olleisiin tietoihin myös merkittävässä määrin analogioihin jokien toiminnasta ja muiden mantereiden maantieteistä. Tutkimusmatkailijat raportoivat matkapäiväkirjoissaan havaitsemistaan vesistöistä ja joista verraten niitä jo tuntemiensa jokien käyttäytymiseen: jokia pyrittiin jatkuvasti käsitteellistämään vertaamalla niiden anatomiaa eurooppalaisiin vastineisiinsa. Analogioiden pohjalta muodostetut teoriat siitä, mitä saatettiin odottaa kohdattavan, vaikuttivat selkeästi brittien toimintaan mantereella, sillä ne ohjasivat Britannian odotuksia mantereen hallinnan tai tiettyjen osien tutkimuksen tuottamista mahdollisista hyödyistä. Nämä kontrafaktuaaliset teoriat mantereen maantieteestä herättävät perustellun kysymyksen siitä, mitä Australiassa olisi saattanut tapahtua jos sen sisäosien maantiede olisi ollut erilainen kuin se oli. Britannian hallituksen rooli Australian tutkimuksessa 1800-luvulla ei ollut läheskään niin keskeinen kuin esimerkiksi Afrikan kohdalla. Hallitus panosti Australian tutkimukseen suu- 1 Gilbert, David & Lambert, David. Counterfactual geographies: worlds that might have been. Journal of Historical Geography. 36:1, 2010,

4 remmassa määrin oikeastaan vain kolmen tutkimusmatkan kohdalla eikä ollut innokas uusien siirtokuntien perustamisen tukija niiden suurien taloudellisten riskien vuoksi. Hallituksen pienemmän roolin mahdollisti tietysti se, että Australiassa paikalliset toimijat olivat aktiivisia: siirtokuntien asukkaat toteuttivat itse tutkimusmatkoja ja erilaisia hankkeita, joiden avulla laajempia maa-alueita saatiin taloudellisen tuotannon piiriin. Kolme tutkimusmatkaa, joita Britannian hallitus rahoitti, olivat George Greyn ja Thomas Lushingtonin matka mantereen länsi -ja luoteisrannikolla vuosina , jo mainitun Charles Sturtin matka mantereen sisäosiin luoteesta vuosina ja Augustus Gregoryn pohjoisrannikkoa tutkinut matka vuosina Näiden kaikkien matkojen taustalla olivat geopoliittiset pyrkimykset laajentaa brittien hallintaa ja varmistaa selusta ranskalaisten ja amerikkalaisten mahdollisia pyrkimyksiä vastaan. Greyn ja Lushingtonin matkan päämääränä oli selvittää löytyykö länsirannikolta oletettua suurta jokisuistoa, joka mahdollistaisi pääsyn sisämaahan. Gregoryn matkan tavoitteena oli samoin selvittää missä määrin pohjoisrannikon jokia pitkin oli mahdollista liikkua mantereen sisäosiin ja toisaalta tutkia millaisia luonnonvaroja alueella oli. Charles Sturtin matkan tavoitteena oli tutkia mantereen sisäosia, ja Sturt itse asetti henkilökohtaiseksi tavoitteekseen olla ensimmäinen eurooppalainen mantereen keskipisteessä. Edellä kuvatut kolme tutkimusmatkahanketta tuottivat tuloksenaan tietoa mantereen maantieteellisistä oloista pääosin varsin karuina ja resursseiltaan heikkoina. Lännen ja pohjoisen joet eivät tarjonneet lupaavia kuljetusreittejä mantereen keskiosiin eikä Sturt suurista toiveistaan huolimatta löytänyt sisäsosista laajaa vesistöä. Tällaisten tietojen kantautuminen muulle maailmalle vähensi Australian kiinnostavuutta muiden valtioiden silmissä kuten myös Britanniassa. Jos Sturt kuitenkin olisi matkallaan voinut seurata jokia mantereen keskipisteeseen ja Gregory varmentaa kulkukelpoisten jokien jatkuvuuden mantereen pohjoisosissa, olisi tilanne kuitenkin voinut olla toinen. Australia maantieteellisenä tilana ja osana maailmaa olisi tuolloin jäsentynyt täysin erilaisena kuin se jäsentyi. Ranskalaiset tai hollantilaiset olisivat tällöin mantereen tarjoamista mahdollisuuksista kiinnostuneina voineet pyrkiä aktiivisemmin haastamaan brittien vaikutusvallan mantereella, ja osia mantereen rannikosta olisi saatettu liittää toisten maiden hallintaan. Tällöin Australiaa ei ehkä olisikaan jaettu brittisiirtokuntien kesken alueisiin vaan poliittiset rajat olisi vedetty eri valtioiden välisen sopimuksen tuloksena. 4

5 Onko tällaisella maailman perustavanlaatuisiin fysikaalisiin rakenteisiin kohdistuva jossittelu millään tavalla olennaista? Mielestäni se ainakin 1800-luvun Australian kohdalla on relevanttia siksi, että jossittelu mantereen maantieteestä vaikutti selkeästi eri toimijoiden tekemiin ratkaisuihin mantereella. Samanlaisia tilanteita löytyy myös muilta mantereilta: Etelä- Amerikassa ajatus El Doradosta ohjasi monia tutkimusmatkailijoita, Pohjois-Amerikassa ajatus mantereen halkaisevasta jokiverkostosta oli Lewisin ja Clarken 1800-luvun alussa toteuttaman tutkimusmatkan taustalla. Samoin Afrikassa mantereen luonnonmaantieteellisten ongelmien ratkaiseminen tuotti tuloksenaan hypoteettisia maantieteitä, jotka ohjasivat eri toimijoiden tavoitteita mantereella läpi 1800-luvun. Tarkasteltaessa vaihtoehtoisten maantieteiden vaikutusta Australian tai minkä tahansa muun tilan historian kulkuun liikutaan tietysti sellaisten oletusten tasolla, joka tuottaa tuloksenaan valtaisan kontrafaktuaalisen tehtävän. Tilanne Australiassa olisi ollut täysin toinen alusta asti. Mantereen alkuperäisten asukkaiden kulttuuri olisi todennäköisesti muotounut erilaiseksi, mikä olisi vaikuttanut merkittävästi tuleviin kohtaamisiin muiden mantereiden asukkaiden kanssa. Mahdollisten seurausten määrä on siten loputon. Piilotettuna olettamuksiin maantieteen merkityksestä Australian historialle on tietysti ympäristödeterminismin ja -possibilismin problematiikka, ja siten perimmäiset kysymykset luonnon tarjoamien mahdollisuuksien ja esteiden merkityksestä ihmiskunnan historiassa. Australian kohdalla analyysi maantieteellisten ominaisuuksien merkityksestä paitsi mantereen historian kannalta yleisesti myös luvun eurooppalaisten mantereella tekemien valintojen suhteen tarkemmin korostaa mielestäni hyvin sitä, miten kontrafaktuaalisten kysymysten kohdistaminen ihmisten tekemien päätösten ohella myös ihmisten elinympäristöön, antaa mahdollisuuksia kiinnostaviin ajatusleikkeihin. Luonnonmaantieteelliset mahdollisuudet vaikuttivat muiden maiden kiinnostukseen mannerta kohtaan. Mantereen luonnonmaantieteellä oli siksi selkeä merkitys sen kannalta, mitä britit mantereella pystyivät tekemään ja mitä he sen suhteen suunnittelivat. Tämän vuoksi vaihtoehtoisten maantieteiden kuvittelu ja problematisoiminen muiden tekijöiden ohella osaltaan auttaa ymmärtämään, miksi Australiasta ei valtioiden kesken kilpailtu samalla tavalla kuin Afrikasta 1800-luvulla. 5

tutkimusretkikunta = sellaisten ihmisten ryhmä, jotka tekevät tutkimusmatkoja

tutkimusretkikunta = sellaisten ihmisten ryhmä, jotka tekevät tutkimusmatkoja Sanasto 2 tutkimusmatka = eurooppalaiset tekivät tutkimusmatkoja Afrikan mantereelle. He matkustivat tutkimaan Afrikkaa. tutkimusretkikunta = sellaisten ihmisten ryhmä, jotka tekevät tutkimusmatkoja löytöretkeilijä

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinoilta

Ajankohtaista markkinoilta Ajankohtaista markkinoilta Markkinointiedustaja Jukka-Paco Halonen 1.5.2013 31.10.2013 11.11.2013 Sisältö Mitkä seikat ovat vaikuttaneet kuluneen kauden tuloksiin, erityisesti Suomen kannalta? Mitkä ovat

Lisätiedot

Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla

Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla VII: Eurooppalaisten vuosisata Risto Marjomaa https://alma.helsinki.fi/doclink/16989 Alma: Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen

Lisätiedot

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki Kansainväliset koulutusmarkkinat Seppo Hölttä Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Higher Education Group

Lisätiedot

Mitä menneisyyden toteutumattomat tulevaisuudet opettavat nykyisyydelle?

Mitä menneisyyden toteutumattomat tulevaisuudet opettavat nykyisyydelle? JOSSITTELUSTA Lopputuloksesta käsin on tunnetusti palkitsevampaa kirjoittaa vallitsevien instituutioiden ja muodostumien, hegemonian etnografiaa kuin kuvata toteutumatta jääneitä kehitysstrategioita, vastarintamuotoja

Lisätiedot

KARTTAVARASTO: SISÄLLYSLUETTELO

KARTTAVARASTO: SISÄLLYSLUETTELO MAAILMA: YLEISKARTTA YLEISKARTTA 1 Maanosien nimet LUONTO JA YMPÄRISTÖ Mannerlaattojen liikkeet virrat Luonnon- ja rakennelmaennätykset Saastuneimmat kaupungit Luonnonuhat Aavikoitumisuhat Köppenin ilmastoalueet

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Viro ja Latvia hankeyhteistyössä: lisää haasteita vai uusia ulottuvuuksia?

Viro ja Latvia hankeyhteistyössä: lisää haasteita vai uusia ulottuvuuksia? Viro ja Latvia hankeyhteistyössä: lisää haasteita vai uusia ulottuvuuksia? Itämerihaasteen kansallinen seminaari 16.11.2010 Satu Viitasalo-Frösén Helsingin kaupungin ympäristökeskus Miksi uusi hanke? 2007

Lisätiedot

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Salon seudun suunnittelumalli yhdistää toiminnallisen kyläsuunnittelun ja maankäytön suunnittelun Toiminnallinen kyläsuunnitelma edustaa kyläläisten

Lisätiedot

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi 1. Mitä Robert sanoi, ymmärrykseni mukaan 2. Kommenttieni tausta, osin samanlaisessa

Lisätiedot

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen

Lisätiedot

Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 9.6.2011. Valintakoekirja:

Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 9.6.2011. Valintakoekirja: Lapin yliopisto MATKAILUTUTKIMUKSEN VALINTAKOE 9.6.2011 Valintakoekirja: Kostiainen, Ahtola, Koivunen, Korpela & Syrjämaa: Matkailijan ihmeellinen maailma. Matkailun historia vanhalta ajalta omaan aikaamme.

Lisätiedot

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 Uusimaa Kimmo Kivinen ja Janica Wuolle Tapahtumatalo Bank, Helsinki Capful Oy ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 OSA 2 Haastatteluiden huomiot 5 Haastatteluiden keskeiset löydökset

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS

AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS LAINSÄÄDÄNNÖN TARKASTELUA AVOIMUUDEN NÄKÖKULMASTA Minna Pappila OTT, tutkijatohtori Itä-Suomen yliopisto Turun yliopisto ESITYKSEN RAKENNE: Ympäristötiedon avoimuuden merkitys

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2009 7.3.2008 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi ohjelman käynnistämisestä korkea-asteen koulutuksen laadun

Lisätiedot

Forsberg & Raunio: Politiikan muutos.

Forsberg & Raunio: Politiikan muutos. Forsberg & Raunio: Politiikan muutos. Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan pyrkivien on lisäksi vastattava aineistokokeen kysymyksiin. Kirjakysymysten maksimipistemäärä on 30 pistettä. Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

IfL. IfLLeibniz-Institut für Länderkunde (IfL) Hyvää paivää! - Maantieteellisen keskuskirjaston (GZB) julkaisuvaihto - Folie 1

IfL. IfLLeibniz-Institut für Länderkunde (IfL) Hyvää paivää! - Maantieteellisen keskuskirjaston (GZB) julkaisuvaihto - Folie 1 IfL Hyvää paivää! Folie 1 IfLLeibniz-Institut für Länderkunde (IfL) - Maantieteellisen keskuskirjaston (GZB) julkaisuvaihto - 1 Leipzigin kaupunki Kaupungilla on 800-vuotinen historia, yliopistolla 500-vuotinen

Lisätiedot

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä Tämä kirjanen yksilökeskeisen ajattelun työvälineistä tarjoaa lukijalle tilaisuuden tukea ihmisiä tavoilla, joilla on heille todellista merkitystä. Opas tarjoaa

Lisätiedot

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen OSALLISUUS UTELIAISUUS INNOSTUS KORKEAKOULUELÄMÄN JÄLKEINEN OSAAMINEN QUO VADIS :

Lisätiedot

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 5.9.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020

SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V. 2016 2020 * Kokoaa iloiset ihmiset tekemään yhdessä elämyksiä * On tarmokasta kulttuuri-, maahanmuuttaja- ja projektitoimintaa * Järjestää kiinnostavia kohtaamisia, joiden

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto www.mal-verkosto.fi Vaasan kaupunkiseudun rakennemalli 2040 -seminaari 16.10.2012 Menossa rakennemallien aktiiviset vuodet

Lisätiedot

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016 1. Tausta SASKin historian ensimmäinen henkilöstöstrategia oli laadittu vuosiksi 2009 2011. Henkilöstöön liittyviä asioita oli linjattu aikaisemminkin erilaisissa dokumenteissa

Lisätiedot

SUOMALAISTEN AUDIOVISUAALISEN ALAN TUOTANTOYHTIÖIDEN TOIMIEN MAANTIETEELLINEN KARTOITUS 2006-2009

SUOMALAISTEN AUDIOVISUAALISEN ALAN TUOTANTOYHTIÖIDEN TOIMIEN MAANTIETEELLINEN KARTOITUS 2006-2009 SUOMALAISTEN AUDIOVISUAALISEN ALAN TUOTANTOYHTIÖIDEN TOIMIEN MAANTIETEELLINEN KARTOITUS 2006-2009 Koonnut: Petra Välimäki Annukka Vähäsöyrinki Petra Theman 1. Taustaa Finnish Film and Audiovisual Export,

Lisätiedot

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa? Valtuustoseminaari 23.3.2015 ----------------------------------- Kari Hakari johtaja, HT Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä

Lisätiedot

Kaupunki- ja aluekehitys ja tilastot

Kaupunki- ja aluekehitys ja tilastot Kaupunki- ja aluekehitys ja tilastot Maaseudun ja kaupungin määrittely tilastoissa ja tilastojen avulla seminaari Tilastokeskuksessa Janne Antikainen SM/AHO/AKO 24.8.2005 Neljä kansallista projektia Osaamis-Suomi

Lisätiedot

Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio

Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio Juha Tarkka Tieteiden yö 13.01.2005 Suhteellisen edun periaate ulkomaankaupassa Yksinkertainen väite: vapaan kilpailun oloissa kunkin

Lisätiedot

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Kaikki menevät Kiinaan! Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Esityksen kulku Mistä kaikki alkoi Mitä lukioiden Kiina- verkostossa saatiin aikaan Kiinan tarve

Lisätiedot

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Määrätietoisesti eteenpäin 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Liiketoiminnan kehitys vuonna 2011 Markkinoiden kehitys vuonna 2011 Vuoden 2011 kohokohdat Markkina- ja liiketoimintanäkymät

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle 1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Englanninkielisen Journalismin-tutkimuksen uutispalvelun jatkoprojekti: Pohjois-Amerikka, Australia ja Uusi-Seelanti (JRN2)

Englanninkielisen Journalismin-tutkimuksen uutispalvelun jatkoprojekti: Pohjois-Amerikka, Australia ja Uusi-Seelanti (JRN2) 12.6.2017 Jyväskylässä Helsingin Sanomain Säätiölle Loppuraportti Englanninkielisen Journalismin-tutkimuksen uutispalvelun jatkoprojekti: Pohjois-Amerikka, Australia ja Uusi-Seelanti (JRN2) Tiivistelmä

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija , Monikulttuurisuuden asiantuntija SUOMESSA ON Monikulttuurisuus koulussa Noin 50 000 maahanmuuttajataustaista perhettä (4%) Yli 30 000 maahanmuuttajataustaista nuorta PERHEET Maahanmuuttajia Maahanmuuttotaustaisia

Lisätiedot

Lasten ja nuorten maailmankuva Tehtävät

Lasten ja nuorten maailmankuva Tehtävät Lasten ja nuorten maailmankuva Tehtävät TIEDÄ 1. Selitä omin sanoin, mikä on maantieteellinen maailmankuva. 2. Mitä tarkoittaa, että me katsomme maailmaa "kulttuurin värittämien silmälasien läpi"? 3. Miksi

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Johdatus maantieteeseen tieteenalana. Juha Ridanpää 2017

Johdatus maantieteeseen tieteenalana. Juha Ridanpää 2017 Johdatus maantieteeseen tieteenalana Juha Ridanpää 2017 Aluemaantiede Taustalla 1800-luvulle (ja kauemmaksi) asti ulottuva tarve paloitella maailma toisistaan irrallisiksi osiksi. Alexander von Humboldt

Lisätiedot

Museotyö muutoksessa!

Museotyö muutoksessa! Museotyö muutoksessa! Kohti vaikuttavampaa museotoimintaa Carina Jaatinen, Museovirasto Tampere 27.5.2015 Virittelyä ja herättelyä! Mitä on tulevaisuuden museotoiminta? Miksi sitä tehdään? Ketä se palvelee?

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI. Piiri 1420 PETS 14.3.2015 Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu

MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI. Piiri 1420 PETS 14.3.2015 Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu MITEN NOSTAN KLUBINI JÄSENMÄÄRÄN 30 % TITLE PRESIDENTTIVUOTENANI Piiri 1420 PETS 14.3.2015 Jussi Tuovinen Piiri 1420, AG Espoon seutu RI:n jäsenkehitys 1905-2010 Miksi uusilla jäsenillä on väliä? Klubin

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

DEE-53010 Aurinkosähkön perusteet

DEE-53010 Aurinkosähkön perusteet DEE-53010 Aurinkosähkön perusteet Toisen luennon aihepiirit Lyhyt katsaus aurinkosähkön historiaan Valosähköinen ilmiö: Mistä tässä luonnonilmiössä on kyse? Pinnallinen tapa aurinkokennon virta-jännite-käyrän

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Sosnetin kevätseminaari, Jyväskylä 2014 Marjo Romakkaniemi, yliopistonlehtori Sanna Väyrynen, professori (ma.) Alustuksen rakenne Tarkastelemme tutkimusperusteista

Lisätiedot

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella

Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella 1 Kokemukset tuulivoimaloista Porin Peittoon alueella Maija Suokas, Johanna Varjo, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Turku Tulosten julkistaminen 12.5.2015 Tämä esitys on vapaasti nähtävissä sivulla:

Lisätiedot

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle

MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle MYÖNTEINEN TUNNISTAMINEN vaihtoehtoinen näkökulma yksilö- ja ongelmakeskeisyydelle VAMLAS yhteistyötilaisuus, Helsinki, 11.2.2016 Kirsi Pauliina Kallio Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmä (SPARG)

Lisätiedot

Tietoa kesätyönhausta

Tietoa kesätyönhausta Tietoa kesätyönhausta Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 suunnittelija Eric Carver / Leena Itkonen Urapalvelut/ Eric Carver www.helsinki.fi/yliopisto 27.1.2012 1 Aiheet: 1.Kesätyönhaun sykli 2.Urataidot

Lisätiedot

Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus

Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus Rovaniemen matkailun kehitys ja matkailun aluetaloudellinen vaikutus Rovaniemen kaupunki Matkailupäällikkö Tuula Rintala Gardin 2010 SISÄLTÖ sivu 1. Yöpymisvuorokausien kehitys 3 2. Markkina alueet 5 3.

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

MAL-verkoston koulutus 12.-13.10. Ryhmätyöt

MAL-verkoston koulutus 12.-13.10. Ryhmätyöt MAL-verkoston koulutus 12.-13.10. Ryhmätyöt Työpajatyöskentely MAL-suunnittelun ulottuvuuksien kriittinen arviointi MAL strategisena tavoitteenasetteluna Mikä on MAL-suunnittelun asema osana strategisen

Lisätiedot

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

Womento Työuramentoroinnilla tuloksiin! Kieli ja kulttuuri ohjauksessa seminaari 18.11.2014 Gunta Ahlfors ja Inka Saarela www.vaestoliitto.

Womento Työuramentoroinnilla tuloksiin! Kieli ja kulttuuri ohjauksessa seminaari 18.11.2014 Gunta Ahlfors ja Inka Saarela www.vaestoliitto. Womento Työuramentoroinnilla tuloksiin! Kieli ja kulttuuri ohjauksessa seminaari 18.11.2014 Gunta Ahlfors ja Inka Saarela www.vaestoliitto.fi/womento Kehi5ämishanke Womento Womento- hanke+a on rahoi+anut

Lisätiedot

EI JULKAISTAVAKSI ENNEN 23.11.2006 KLO 11.00 CET/BRYSSELIN AIKAA

EI JULKAISTAVAKSI ENNEN 23.11.2006 KLO 11.00 CET/BRYSSELIN AIKAA HUUMEET EUROOPASSA FAKTATIETOA JA LUKUJA EMCDDA:n Vuosiraportti 2006 Euroopan huumeongelmasta sekä Tilastotiedote 2006 (2006 Statistical bulletin) Ei julkaistavaksi ennen: klo 11.00 CET 23.11.2006 Nämä

Lisätiedot

CROWD -hanke. EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto

CROWD -hanke. EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto CROWD -hanke EU-rahoitetun kulttuurihankkeen järjestäminen Laura Serkosalo, Nuoren Voiman Liitto Mikä CROWD? Creating Other Ways of Dissemination Eurooppalainen kirjallisuusverkosto: kirjailijat, kääntäjät,

Lisätiedot

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely

Opetusmateriaali. Fermat'n periaatteen esittely Opetusmateriaali Fermat'n periaatteen esittely Hengenpelastajan tehtävässä kuvataan miten hengenpelastaja yrittää hakea nopeinta reittiä vedessä apua tarvitsevan ihmisen luo - olettaen, että hengenpelastaja

Lisätiedot

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Miten perustamme Naapuruuspiirin? Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset

Lisätiedot

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta Asemakaavan muutos Rajamäki, Kylänpää Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta 29.9.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan nykytilanne Rajamäellä... 4 3. Kaupan liiketilatarve

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

Vuoden 2008 työohjelma

Vuoden 2008 työohjelma Euroopan talous- ja sosiaalikomitea Lausuntotyön osasto B "Ulkosuhteet"-jaosto Vuoden 2008 työohjelma Vuonna 2008 "ulkosuhteet"-erityisjaosto kokoontuu yhdeksään otteeseen. Lisäksi järjestetään kaksi erityisjaoston

Lisätiedot

KORUNDI LIIKETOIMINTAKONSEPTI- JA YLLÄPITOMALLITYÖ PROJEKTISUUNNITELMA 29.5.2009 29.5.2009

KORUNDI LIIKETOIMINTAKONSEPTI- JA YLLÄPITOMALLITYÖ PROJEKTISUUNNITELMA 29.5.2009 29.5.2009 KORUNDI LIIKETOIMINTAKONSEPTI- JA YLLÄPITOMALLITYÖ PROJEKTISUUNNITELMA OHJAUSRYHMÄ Käynnistyspalaverin 30.3. 2009 mukaisesti: Projektitiimi, esittely Tilattavan työn osat Työsuunnitelma, esittely ja täsmennys

Lisätiedot

Ammatillinen yhdistystoiminta

Ammatillinen yhdistystoiminta Ammatillinen yhdistystoiminta klubien takahuoneista sosiaaliseen mediaan FT, KTT Johanna Ahopelto 2014 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Työssä tutkitaan, miten tekniikan alan koulutustaustaiset aatteelliset

Lisätiedot

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013

KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013 KYE 7/2013 ti 15. lokakuuta 2013 Ehdotettu rakenne Sisältöjen läpikäynti Prosessin loppuunvienti Johdanto Kaikkeen toimintaan vaikuttavat taustatekijät Toimintasuunnitelman tarkoitus jne. Projektit Organisaatio

Lisätiedot

Tietoa kesätyönhausta

Tietoa kesätyönhausta Tietoa kesätyönhausta 8.2.2011 Urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/ Eric Carver www.helsinki.fi/yliopisto 8.2.2011 1 Tänään 1.Kesätyönhaun sykli 2.Urataidot työnhaun perustana 3.Erilaiset

Lisätiedot

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4.

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. KURSSI 1 (1 vvt) käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2013 11

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Vammaisneuvosto AIKA 11.06.2013 klo 16:00-17:15 PAIKKA Perusturvakeskus, Degerbynkatu 21, Loviisa LÄSNÄ Sihvonen Jarmo puheenjohtaja Rinne Jens varapuh.joht. Laakso

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä 1 2 3 SUOMEN KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN HISTORIAN SEURAN VUOSIKIRJA 2014 Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä KOULU JA MENNEISYYS LII 4 ISBN 978-952-67639-4-1 (pdf) ISSN

Lisätiedot

Tuulivoima-alueiden suunnittelu ja maisema. Satakunnan tuulet - tuulivoimaseminaari Maunu Häyrynen, Turun yliopisto 3.11.2010

Tuulivoima-alueiden suunnittelu ja maisema. Satakunnan tuulet - tuulivoimaseminaari Maunu Häyrynen, Turun yliopisto 3.11.2010 Tuulivoima-alueiden suunnittelu ja maisema Satakunnan tuulet - tuulivoimaseminaari Maunu Häyrynen, Turun yliopisto 3.11.2010 Tuulivoima ja maisema Energiantuotanto keskeinen maiseman muokkaaja lähitulevaisuudessa

Lisätiedot

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella

Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Taide, terveys ja hyvinvointi osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin Verkostoiva yhteistyöseminaari Tampereella Työpajatyöskentelyä Aika: pe 9.10.2015, klo 10 15, Paikka: Kumppanuustalo Artteli ry.,

Lisätiedot

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS Valtuussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 14 2 momentti

Lisätiedot

Kaarinan mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisen prosessista. 7.4.2011 Markku Saarinen

Kaarinan mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisen prosessista. 7.4.2011 Markku Saarinen Kaarinan mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisen prosessista 7.4.2011 Markku Saarinen Lähtökohtatilanne: Monta strategiaa, monta kehittämisryhmää runsaan 5 vuoden aikana (2001-2006) oli Kaarinassa aikaansaatu

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä GLOBALISAATIO ARK-C5005 TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU RYHMÄ 1 1.3.2017 GLOBALISAATIO "maapalloistuminen tai maailmanlaajuistuminen" ihmisten ja alueiden jatkuvaa maailmanlaajuista yhtenäistymistä kansainvälisen

Lisätiedot

Tehtävät ja tulokset. Tulevaisuustietoisen yhteissuunnittelun työpaja XAMK OSA 1.

Tehtävät ja tulokset. Tulevaisuustietoisen yhteissuunnittelun työpaja XAMK OSA 1. Tehtävät ja tulokset Tulevaisuustietoisen yhteissuunnittelun työpaja XAMK 22.1.2019 OSA 1. Yksilötehtävä Kerro vähintään kolme havaitsemaasi heikkoa signaalia viitoittamana. Kirjoita heikkojen signaalien

Lisätiedot

Sideaineen talteenoton, haihdutuksen ja tunkeuma-arvon tutkiminen vanhasta päällysteestä. SFS-EN 12697-3

Sideaineen talteenoton, haihdutuksen ja tunkeuma-arvon tutkiminen vanhasta päällysteestä. SFS-EN 12697-3 Sideaineen talteenoton, haihdutuksen ja tunkeuma-arvon tutkiminen vanhasta päällysteestä. SFS-EN 12697-3 1 Johdanto Tutkimus käsittelee testausmenetelmästandardin SFS-EN 12697-3 Bitumin talteenotto, haihdutusmenetelmää.

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

SUUNTA TOIMINNAN JA ARVIOINNIN SUUNNITTELUN TYÖKALU

SUUNTA TOIMINNAN JA ARVIOINNIN SUUNNITTELUN TYÖKALU 1 SUUNTA TOIMINNAN JA ARVIOINNIN SUUNNITTELUN TYÖKALU Suunta on työkalu, jota käytetään suunnittelun ja arvioinnin apuna. Se on käyttökelpoinen kaikille, jotka ovat vastuussa jonkun projektin, toiminnon,

Lisätiedot

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden

Lisätiedot

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008

JIK-HANKE. Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 JIK-HANKE Liikelaitoskuntayhtymän perustaminen 14.2.2008 Asialista NHG:n esittely Sosiaali- ja terveydenhuollon yleisiä haasteita Projektin sisältö Toimeksianto ja tavoitteet Toteutus Aikataulu Keskustelu

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

Urakirja opiskelijoille ja valmistuneille. Osa II. 8 askelta urapolullani

Urakirja opiskelijoille ja valmistuneille. Osa II. 8 askelta urapolullani This tool was created by Urakirja opiskelijoille ja valmistuneille Osa II 8 askelta urapolullani Yhteystiedot Nimi: Osoite: Puhelin: Matkapuh: Email: Tuutorini / Ohjaajani: Osoite: Puhelin: Matkapuh: Email:

Lisätiedot

Mira Rantakeisu. TIETOISKU: IMPERIALISMIN AIKA (7. 9.luokat)

Mira Rantakeisu. TIETOISKU: IMPERIALISMIN AIKA (7. 9.luokat) Mira Rantakeisu TIETOISKU: IMPERIALISMIN AIKA (7. 9.luokat) Löytöretkeilijät avaavat tietä Afrikan sisäosien luonto ja kulttuuri olivat vuosisatoja pysyneet eurooppalaisille tuntemattomina. Aina 1400-luvulle

Lisätiedot

LUOMINEN JA EVOLUUTIO

LUOMINEN JA EVOLUUTIO LUOMINEN JA EVOLUUTIO Maailman syntyminen on uskon asia Evoluutioteoria Luominen Teoria, ei totuus Lähtökohta: selittää miten elollinen maailma olisi voinut syntyä, jos mitään yliluonnollista ei ole Ei

Lisätiedot

YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ

YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ YHDISTYMISSELVITYS JUANKOSKI- KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1 Juankosken ja n kaupungin toimintaympäristöselvitys (213) Toimintaympäristön muutoshaasteet Juankosken ja n kaupunkien toimintaympäristön muutokseen

Lisätiedot

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,

Lisätiedot

8.2.2010. Vaihtokumppani SKS Tuntematon Molemmat. SMY Vaihtokumppani Tuntematon Välittäjä Molemmat

8.2.2010. Vaihtokumppani SKS Tuntematon Molemmat. SMY Vaihtokumppani Tuntematon Välittäjä Molemmat Tieteellisten seurojen vaihtosuhteiden historia Esimerkkinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen vaihtotoiminta 1831-19141914 Johanna Lilja 3.4.2008 Tieteellisten seurojen

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON KEHITYS OSANA YHTEISKUNTAA JA KORKEAKOULULAITOSTA. Matti Salo

OULUN YLIOPISTON KEHITYS OSANA YHTEISKUNTAA JA KORKEAKOULULAITOSTA. Matti Salo OULUN YLIOPISTON KEHITYS OSANA YHTEISKUNTAA JA KORKEAKOULULAITOSTA Matti Salo Nordea-ilta 22.4.2015 OY:N KEHITYSVAIHEET LAAJASSA YHTEISKUNNALLISESSA JA KORKEAKOULUPOLIITTISESSA KONTEKSTISSA Tarkastelunäkökulmat

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN

VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN Selvitys suomalaisen nykytaiteen kansainvälistymisestä Sari Karttunen ja Jutta Virolainen, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö (Cupore) Art

Lisätiedot

SINAL 2016 Biotalouden b2b- verkottumistapahtuma, Ranska, Champagnen alue 24-25.05.2016

SINAL 2016 Biotalouden b2b- verkottumistapahtuma, Ranska, Champagnen alue 24-25.05.2016 SINAL 2016 Biotalouden b2b- verkottumistapahtuma, Ranska, Champagnen alue 24-25.05.2016 Informaatiotilaisuus Säätytalo, 23.11.2015 Jertta de Mazières, Suomen suurlähetystö, Pariisi Heli Pasanen- Zentz,

Lisätiedot