SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
|
|
- Sinikka Toivonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yleistä hallinnosta SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Fondia Oyj on suomalainen osakeyhtiö, jonka johtoelinten vastuut ja velvollisuudet määräytyvät Suomen lakien mukaisesti. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön hallinto ja johto on jaettu osakkeenomistajien, hallituksen ja toimitusjohtajan kesken. Toiminnan johtamisessa toimitusjohtajaa avustaa johtoryhmä. Yhtiön hallitus on päättänyt, että yhtiö noudattaa kaikkia Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) suosituksia. Lisätietoja on saatavilla Fondia Oyj:n kotisivuilta Yhtiökokous Yhtiökokous on Fondia Oyj:n ylin päätöksentekoelin ja osakkeenomistajat voivat osallistua yhtiön hallintoon pääasiallisesti yhtiökokouksessa tehtävien päätösten kautta. Yhtiökokous kokoontuu yleensä hallituksen kutsusta. Yhtiön varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain hallituksen erikseen määräämänä päivänä, viimeistään ennen kesäkuun loppua. Yhtiökokous on lisäksi pidettävä, jos yhtiön tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, joiden osakkeet edustavat vähintään yhtä kymmenesosaa kaikista niistä yhtiön liikkeeseen laskemista osakkeista, jotka eivät ole yhtiön itsensä hallussa, kirjallisesti vaativat yhtiökokouksen koollekutsumista tietyn asian käsittelyä varten. Yhtiökokous päättää sille osakeyhtiölain mukaan kuuluvista tehtävistä, kuten tilinpäätöksen vahvistamisesta, voitonjaosta, vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä yhtiöjärjestyksen mahdollisesta muuttamisesta. Yhtiökokous valitsee myös hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat sekä päättää heille maksettavista palkkioista. Ylimääräinen yhtiökokous on pidettävä tiettyjen asioiden käsittelyä varten silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, joilla on vähintään kymmenen (10) prosenttia kaikista yhtiön osakkeista, pyytävät sitä kirjallisesti. Kutsu yhtiökokoukseen Fondia Oyj julkaisee yhtiökokouskutsun yhtiötiedotteena ja yhtiön internetsivuilla. Yhtiöjärjestyksen mukaan kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin aina vähintään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Osakkeenomistajan on, halutessaan osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava ennakolta kokouskutsussa mainitulla tavalla ja viimeistään kutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokouspäivää. Osakkeenomistajan oikeudet Jokaisella Fondia Oyj:n osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokouksiin noudattaen yhtiökokouksen kutsussa annettuja ohjeita. Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen itse tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä. Jokainen Fondia Oyj:n osake oikeuttaa yhteen (1) ääneen. Oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja äänestää siellä edellyttää, että osakkeenomistaja on rekisteröity Euroclear Finland ylläpitämään osakasluetteloon viimeistään kahdeksan (8) arkipäivää ennen yhtiökokousta (yhtiökokouksen täsmäytyspäivä). Hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee hakea tilapäistä rekisteröintiä osakasluetteloon. Tilapäistä rekisteröintiä koskeva ilmoitus on tehtävä viimeistään yhtiökokouskutsussa ilmoitettavana ajankohtana, joka on lain mukaan yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen. Tällainen ilmoitus tilapäisestä rekisteröinnistä katsotaan hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan osalta ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokoukselle kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Asiaa koskeva vaatimus on esitettävä hallitukselle kirjallisesti niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Yhtiö ilmoittaa viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän tilikauden loppuun mennessä internetsivuillaan päivämäärän, johon mennessä osakkeenomistajan on ilmoitettava Fondia Oyj:n hallitukselle varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi vaatimansa asia. Yhtiökokouksen päätösvaltaisuus ei edellytä tietyn osakemäärän olevan edustettuna kokouksessa tiettyjä osakeyhtiölaissa määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.
2 Hallitus Hallitus vastaa Fondia Oyj:n hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksella on yleistoimivalta päättää kaikista yhtiön hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan eivät kuulu yhtiökokoukselle tai toimitusjohtajalle. Hallitus kokoontuu niin usein kuin on tarpeellista sen velvollisuuksien hoitamiseksi. Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Hallituksen valitsee yhtiökokous. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen voi kuulua vähintään yksi (1) ja enintään kahdeksan (8) jäsentä ja tarvittava määrä varajäseniä. Hallituksen jäsenten ja varajäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiön hallituksessa on viisi (5) jäsentä. Yhtiön hallituksen jäsenet ovat Juha Sarsama (puheenjohtaja), Tuomo Lähdesmäki (varapuheenjohtaja), Johan Hammarén, Joséphine Mickwitz ja Marianne Saarikko Janson. Hallituksen puheenjohtaja Juha Sarsama OTK, MSM s Yhtiön hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2017 alkaen Panostaja Oyj, toimitusjohtaja 2007 Hallituksen varapuheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki DI, MBA s Yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 2017 alkaen Boardman Oy, Perustajaosakas 2002 Hallituksen jäsen Johan Hammarén OTK, KTK s Yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2006 alkaen JAM Advisors Oy, perustajaosakas ja Compliance & Risk vastaava 2012 Hallituksen jäsen Joséphine Mickwitz KTM s Yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2013 alkaen Tokmanni Group Oyj, Head of IR and Communications 2015 Hallituksen jäsen Marianne Saarikko Janson OTK s Yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2004 alkaen Fondia Oyj, perustaja, Commercial Functions Tarkemmat tiedot hallituksen jäsenistä on saatavissa yhtiön internet-sivuilla Hallituksen jäsenten riippumattomuus Hallitus arvioi jäsentensä riippumattomuutta säännöllisesti Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisesti. Viimeisimmän riippumattomuusarvioinnin perusteella yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomat hallituksen jäsenet ovat Juha Sarsama, Tuomo Lähdesmäki ja Joséphine Mickwitz. Hallituksen jäsenten osakeomistukset Seuraavassa taulukossa on ilmoitettu hallituksen jäsenten ja heidän määräysvaltayhteisöjensä omistamat Fondia Oyj:n osakkeet :
3 Hallituksen jäsen Osakkeiden lukumäärä Osuus osakkeista ja äänistä, prosenttia Johan Hammarén ,81 Tuomo Lähdesmäki 481 0,01 Joséphine Mickwitz - - Marianne Saarikko Janson ,47 Juha Sarsama 323 0,01 Yhteensä ,3 Hallituksen monimuotoisuus Hallituskokoonpanossa otetaan huomioon yhtiön toiminnan asettamat vaatimukset ja yhtiön kehitysvaihe sekä monimuotoisuuden vaatimukset. Hallituksen jäseneksi valittavalla on oltava tehtävän edellyttämä pätevyys ja mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen. Hallituksen jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia yhtiöstä. Lisäksi vähintään kahden mainittuun enemmistöön kuuluvista jäsenistä on oltava riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Fondia Oyj:n merkittävät osakkeenomistajat valmistelivat yhtiökokoukselle ehdotuksen hallituksen kokoonpanosta. Ehdotuksissa on huomioitu ehdokkaiden pätevyyden lisäksi hallituksen monimuotoisuuden turvaaminen. Hallituksen jäsenten lukumäärän ja hallituskokoonpanon on mahdollistettava hallituksen tehtävien tehokas hoitaminen. Hallituksessa on oltava molempia sukupuolia. Tällä hetkellä Fondia Oyj:n hallitukseen kuuluu viisi (5) jäsentä. Kaikilla hallituksen jäsenillä on kokemusta erilaisista johtotehtävistä ja he ovat olleet hallituksen jäseninä sekä listatuissa että listaamattomissa yhtiöissä. Hallituksen jäsenillä on kokemusta monilta eri toimialoilta. Naisten osuus on neljäkymmentä (40) prosenttia (2/5). Hallituksen keskeiset tehtävät Hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on järjestetty asianmukaisesti. Hallitus käsittelee yhtiön ja sen tytäryhtiöiden toiminnan kannalta laajakantoiset ja periaatteellisesti tärkeät asiat. Fondia Oyj:n hallitus on vahvistanut kirjallisen työjärjestyksen hallituksen tehtävistä, käsiteltävistä asioista, kokouskäytännöstä ja päätöksentekomenettelystä. Työjärjestyksen mukaisesti hallituksen keskeisiin tehtäviin kuuluu muun muassa: päättää konsernistrategiasta ja vahvistaa liiketoimintastrategia; vahvistaa yhtiön ja sen tytäryhtiöiden toiminnassa noudatettavat arvot; hyväksyä vuosittain liiketoimintasuunnitelma ja investointisuunnitelma sekä valvoa niiden toteuttamista; päättää yhtiön keskeisestä organisaatiorakenteesta ja johtamisjärjestelmästä; hyväksyä yhtiön keskeiset toimintapolitiikat; käsitellä ja hyväksyä tilinpäätös ja puolivuosikatsaukset; määritelellä yhtiön osinkopolitiikka ja tehdä yhtiökokoukselle ehdotus maksettavan osingon määrästä; nimittää yhtiön toimitusjohtaja ja päättää hänen palkkauksestaan ja toimisuhteen ehdoista; vahvistaa yhtiön johtoryhmän jäsenten nimitykset ja heidän palkkauksensa; päättää yhtiön ylimmän johdon palkitsemisjärjestelmistä sekä muun henkilöstön palkitsemisjärjestelmien periaatteista; päättää strategisesti tai taloudellisesti merkittävistä yksittäisistä investoinneista sekä yhtiöostoista, myynneistä tai -järjestelyistä;
4 päättää yhtiön mahdollisista lahjoituksista; vahvistaa vuosittain yhtiön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet sekä käsitellä yhtiön toimintaan liittyvät merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät; arvioida vuosittain toimintaansa sekä toimitusjohtajan toimintaa hallituksen toiminnan arviointi voidaan tehdä joko itsearviointina tai ulkopuolisen tahon toimesta; ja vastata muista hallitukselle osakeyhtiölaissa tai muualla säädetyistä tehtävistä. Hallitus voi tarvittaessa perustaa valiokuntia (esimerkiksi tarkastusvaliokunnan ja palkitsemisvaliokunnan) sen vastuulle kuuluvien tehtävien valmistelua varten, mikäli yhtiön toiminnan laajuus tai hallituksen tehtävien tehokas hoitaminen tätä edellyttää. Valiokunnilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa, vaan hallitus tekee päätökset valiokuntien valmistelun pohjalta. Tarvetta valiokuntien perustamiselle arvioidaan vuosittain hallituksen itsearvioinnin yhteydessä. Tällä hetkellä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisia tarkastusvaliokunnan tehtäviä hoitaa Fondia Oyj:n koko hallitus. Hallituksen työskentely Hallitus päättää sille kuuluvista asioista hallituksen kokouksessa. Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmän kuin puolet läsnä olevista on kannattanut, tai äänten mennessä tasan mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy. Jos hallituksen jäsen on estynyt olemasta läsnä kokouksessa, hänen on ilmoitettava poissaolosta viipymättä hallituksen puheenjohtajalle, toimitusjohtajalle tai hallituksen sihteerille. Hallituksen kokoukseen osallistuvat hallituksen jäsenet. Toimitusjohtajalla ja talousjohtajalla on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksissa ja käyttää niissä puhevaltaa, jollei hallitus määrätyssä tapauksessa toisin päätä. Hallituksen kokoukseen osallistuu myös hallituksen sihteeri sekä tapauskohtaisesti muu henkilö, jonka läsnäolo on käsiteltävän asian vuoksi tarpeellista. Hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja ei saa ottaa osaa hänen ja yhtiön välistä sopimusta koskevan asian käsittelyyn. Hän ei myöskään saa ottaa osaa yhtiön ja kolmannen henkilön välistä sopimusta koskevan asian käsittelyyn, mikäli hänellä on siitä odotettavissa olennaista etua, joka saattaa olla ristiriidassa yhtiön edun kanssa. Mitä edellä on todettu sopimuksesta, on vastaavasti sovellettava oikeudenkäyntiin tai muuhun puhevallan käyttämiseen. Hallituksen jäsenen ja toimitusjohtajan tulee itse ilmoittaa esteellisyydestään hallitukselle. Hallituksen kokoukset Hallituksen kokousaikataulu vahvistetaan kalenterivuosittain osana hallituksen toimintasuunnitelmaa. Hallituksen kokous pidetään hallituksen määräämänä päivänä keskimäärin kerran kuukaudessa, ellei hallitus päätä toisin. Hallituksen kokous voidaan pitää myös muulloin, jos hallitus näin päättää tai jos hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja sitä vaatii. Kutsu hallituksen kokoukseen, keskeinen kokousmateriaali ja edellisen kokouksen pöytäkirja on toimitettava hallituksen jäsenille mahdollisuuksien mukaan viimeistään viisi (5) päivää ennen kokousta. Vuonna 2017 hallitus kokoontui kaksikymmentä (20) kertaa ja osallistumisprosentti hallituksen kokouksissa oli keskimäärin 95 prosenttia. Vuonna 2017 hallituksen jäsenet olivat läsnä kokouksissa seuraavasti: Juha Sarsama 18/20 (osallistumisprosentti 95 %, hallituksen jäsen 2/2017 alkaen) Tuomo Lähdesmäki 18/20 (osallistumisprosentti 95 %, hallituksen jäsen 2/2017 alkaen) Johan Hammarén 19/20 (osallistumisprosentti 95 %) Marianne Saarikko Janson 18/20 (osallistumisprosentti 90 %) Joséphine Mickwitz 19/20 (osallistumisprosentti 95 %) Petri Niemi 1/20 (osallistumisprosentti 100 %, hallituksen jäsen 2/2017 asti)
5 Hallituksen toiminnan arviointi Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan itsearviointina kerran vuodessa tai ulkopuolisen tahon toimesta. Samalla arvioidaan, millaisia odotuksia yhtiön osakkeenomistajilla ja merkittävillä sidosryhmillä on hallituksen toimintaan nähden. Edelleen tarkistetaan, onko hallituksen työjärjestys ajan tasalla. Hallituksen toiminnan arvioinnin tarkoituksena on selvittää, miten hallituksen toiminta on vuoden aikana toteutunut sekä toimia perustana arvioitaessa hallituksen toimintatapaa, kokoonpanoa ja mahdollisten uusien jäsenien valintaa. Toimitusjohtaja ja johtoryhmä Toimitusjohtaja vastaa yhtiön juoksevasta hallinnosta osakeyhtiölain sekä hallituksen antamien ohjeiden, määräysten ja valtuutusten mukaisesti ja varmistaa, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja että yhtiön varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla. Hallitus nimittää toimitusjohtajan ja päättää toimitusjohtajalle maksettavasta palkkiosta ja toimitusjohtajasopimuksen muista ehdoista. Toimitusjohtaja valitaan tehtäväänsä toistaiseksi. Yhtiön toimitusjohtaja on Salla Vainio. Toiminnan johtamisessa toimitusjohtajaa avustaa johtoryhmä. Toimitusjohtaja Salla Vainio KTM s Yhtiön toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsen vuoden 2014 maaliskuusta alkaen et : Niclas Gottlieb s Ruotsin tytäryhtiön Fondia Legal Services Ab:n toimitusjohtaja vuodesta 2016 alkaen vuodesta 2016 alkaen Erkki Hyvärinen OTK s Yhtiön tiiminvetäjä (SMART tiimi) ja tuotekehityspäällikkö vuodesta 2009 alkaen vuodesta 2009 alkaen Wilma Laukkanen YTM, KTK s Yhtiön Talent Director vuodesta 2017 alkaen vuodesta 2017 alkaen Susanne Mattsson OTK s Yhtiön tiiminvetäjä (yritysjärjestelyt, rahoitus, pääomamarkkinahankkeet, riidanratkaisu) vuodesta 2010 alkaen vuodesta 2017 alkaen Bradley D. Mitchell JD, Law. BS, Business s Yhtiön tiiminvetäjä (compliance, osaamisen kehittäminen) vuodesta 2016 alkaen vuodesta 2016 alkaen Petri Ruisaho OTK, KTM s Yhtiön tiiminvetäjä (yleinen sopimusoikeus, kiinteistöt, rakentaminen ja energia) vuodesta 2009 alkaen vuodesta 2013 alkaen
6 Timo Tuuli OTK, VT s.1963 Yhtiön tiiminvetäjä (yleinen sopimusoikeus, immateriaalioikeudet, teknologia) vuodesta 2010 alkaen vuodesta 2017 alkaen Kirsi Untala KTM s Yhtiön talousjohtaja vuodesta 2011 alkaen vuodesta 2012 alkaen Pirjo Valtanen OTK s Yhtiön tiiminvetäjä (työoikeus, julkiset hankinnat, terveydenhuolto, life-sciences, media) vuodesta 2012 alkaen vuodesta 2013 alkaen ten osakeomistukset Seuraavassa taulukossa on ilmoitettu johtoryhmän jäsenten ja heidän määräysvaltayhteisöjensä omistamat Fondia Oyj:n osakkeet : Osakkeiden lukumäärä Osuus osakkeista ja äänistä, prosenttia Niclas Gottlieb - - Erkki Hyvärinen ,22 Wilma Laukkanen - - Susanne Mattsson ,82 Bradley D. Mitchell - - Petri Ruisaho ,54 Timo Tuuli - - Kirsi Untala ,44 Salla Vainio ,15 Pirjo Valtanen 225 0,01 Yhteensä ,18 Riskienhallinta Riskienhallinnalla Fondia Oyj tukee strategisten ja liiketoiminnallisten tavoitteidensa saavuttamista ja turvaa toimintansa jatkuvuuden muuttuvissa olosuhteissa. Kyky kantaa riskejä ja hallita niitä tehokkaasti on liiketoiminnan menestyksen ja omistaja-arvon luomisen kannalta keskeisessä asemassa. Riskienhallinnan tavoitteet pyritään saavuttamaan siten, että konsernissa on tieto tavoitteisiin ja toimintaan kohdistuvista epävarmuustekijöistä, riskeistä ja mahdollisuuksista sekä yhdenmukaiset ja tehokkaat menetelmät tunnistaa, arvioida ja hallita riskejä sekä niiden seurauksia. Riski tarkoittaa tapahtumaa tai olosuhdetta, joka voi vaikeuttaa tai estää Fondian Oyj:n tavoitteiden saavuttamisen tai jonka vuoksi liiketoimintamahdollisuuksia voi jäädä hyödyntämättä. Riskit luokitellaan strategisiin, operatiivisiin ja rahoitusriskeihin. Riskejä arvioitaessa otetaan huomioon myös muut kuin taloudelliset vaikutukset. Fondia Oyj:n maine on tärkeä kilpailuetu ja maineen vahingoittuminen tai kielteiset markkinakäsitykset voivat vaikuttaa erittäin haitallisesti konsernin liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
7 Riskienhallinnan pääperiaatteet Fondia Oyj:llä on hallituksen vahvistama riskienhallintapolitiikka. Yhtiön riskienhallinnan tarkoituksena on taata koko Fondia-konsernin kattava ja tarkoituksenmukainen riskien tunnistaminen, arviointi, hallinta sekä valvonta. Se on olennainen osa yhtiön suunnittelu- ja johtamisprosessia, päätöksentekoa, päivittäistä johtamista ja toimintaa sekä valvonta- ja raportointimenettelyjä. Riskienhallinta ja riskienhallintatoimenpiteet on integroitu kiinteäksi osaksi yhtiön johtamis- ja liiketoimintaprosesseja. Riskit pyritään kokoamaan kattavasti koko organisaatiosta ja ne raportoidaan johtoryhmän toimesta kootusti Fondia Oyj:n hallitukselle. Johtoryhmä seuraa säännöllisesti riskienhallinnan toteutumista ja raportoi tarvittaessa riskeistä sekä riskien hallintatoimenpiteiden edistymisestä hallitukselle. Toimenpiteiden riittävyyttä ja vaikuttavuutta arvioidaan osana liiketoiminnan seurantaa. Tarvittaessa ryhdytään korjaaviin toimenpiteisiin. Fondia Oyj:n hallitus valvoo riskienhallintaa sille toimitetun riskianalyysin avulla ja käy vuosittain tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä läpi Fondia-konsernin toimintaan vaikuttavat olennaiset riskit ja niiden mahdolliset vaikutukset sekä päättää linjauksista riskeihin suhtautumisen osalta. Sisäinen valvonta ja tarkastus Fondia Oyj:n hallitus on määrittänyt yhtiön sisäisen valvonnan toimintaperiaatteet, jotka sisältävät yhtiön liiketoiminnan kannalta huomioon otettavat asiat. Hallitus arvioi vähintään kerran vuodessa sisäisen valvonnan tilan. Sisäinen valvonta on hallituksen ja johdon sekä muun henkilöstön toteuttama prosessi, jonka tarkoituksena on antaa kohtuullinen varmuus yhtiön toiminnalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Sisäinen valvonta on kiinteä osa Fondia Oyj:n kaikkea toimintaa ja sisäisen valvonnan piiriin kuuluvat yhtiön kaikki politiikat, prosessit ja käytännöt, jotka auttavat johtoa ja viime kädessä hallitusta varmistamaan, että yhtiön asettamat tavoitteet täyttyvät, Fondia Oyj:n liiketoiminta hoidetaan eettisesti ja kaikkien soveltuvien lakien ja määräysten mukaisesti ja taloudellinen raportointi hoidetaan asianmukaisesti. Taloudellinen raportointiprosessi Taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvällä sisäisellä valvonnalla on tavoitteena varmistaa, että Fondia Oyj:n toiminta on tuloksellista, päätöksenteko perustuu luotettavaan informaatioon sekä riittävään liiketoimintariskien tunnistamiseen ja että yhtiön julkistamat taloudelliset raportit antavat olennaisesti oikeat tiedot yhtiön taloudesta. Konsernin talousraportointia hoidetaan keskitetysti taloushallinnon toimesta. Fondia Oyj:n konsernibudjetti hyväksytään vuosittain hallituksessa. Konsernin taloudellista kehitystä seurataan johtoryhmässä ja hallituksessa kuukausittain. Kuukausittainen raportointi ja sen yhteydessä tehtävät analyysit ja vertailut ovat keskeinen osa taloudellisen raportoinnin avulla suoritettavaa ohjausta ja valvontaa. Sisäinen tarkastus Fondia Oyj ei liiketoiminnan luonne ja laajuus huomioon ottaen ole toistaiseksi katsonut tarkoituksenmukaiseksi järjestää erillistä sisäisen tarkastuksen toimintoa, vaan yhtiö tekee tarvittaessa joko omia tai teettää erillisiä sisäisen tarkastuksen selvityksiä ulkopuolisilla asiantuntijoilla. Sisäpiirihallinto Fondia Oyj noudattaa First North -yhtiöiltä edellytettävällä tavalla sovellettavan sääntelyn lisäksi Nasdaq Helsingin sisäpiiriohjetta sekä yhtiön hallituksen vahvistamaa omaa sisäpiiriohjetta. Sisäpiiriluettelot ja johtohenkilöiden liiketoimet Yhtiö ylläpitää hankekohtaisia sisäpiiriluetteloita voimassa olevan sisäpiirisääntelyn mukaan. Fondia Oyj:n johtohenkilöt ja heidän lähipiiriin kuuluvat tulee ilmoittaa yhtiölle ja Finanssivalvonnalle Fondia Oyj:n rahoitusvälineillä tekemänsä liiketoimet. Yhtiö on laatinut luettelon kaikista johtotehtävissä toimivista henkilöistä sekä heidän lähipiiriin kuuluvista henkilöistä. Fondia Oyj:n johtohenkilöt ovat: hallituksen jäsenet;
8 toimitusjohtaja; ja talousjohtaja. Suljettu ikkuna Fondia Oyj:n johtohenkilöt ja yhtiön taloudellisten raporttien valmisteluun, laatimiseen ja julkistamiseen osallistuvat henkilöt eivät saa käydä kauppaa Fondia Oyj:n rahoitusvälineillä omaan tai kolmannen lukuun suoraan tai välillisesti ajanjaksona, joka alkaa 30 vuorokautta ennen kunkin tilinpäätöstiedotteen ja puolivuotiskatsauksen julkistamista ja päättyy näiden tietojen julkistamista seuraavana päivänä. Yhtiö ilmoittaa erikseen kaupankäyntirajoituksen piirissä oleville henkilöille, mikäli tilinpäätöstiedote poikkeuksellisesti ei sisällä kaikkea olennaista tietoa yhtiön taloudellisesta tilasta, ja suljettu ikkuna siten laajennetaan myös 30 päivään ennen tilinpäätöksen julkistamista. Sisäpiirihallinnon tehtävät Fondia Oyj:n sisäpiirihallinnon vastuulla ovat seuraavat tehtävät: sisäinen tiedottaminen sisäpiiriasioista sekä kaupankäyntirajoitusta ja ilmoitusvelvollisuutta koskevista asioita; sisäpiiriasioita, kaupankäyntirajoitusta ja ilmoitusvelvollisuutta koskeva koulutus; sisäpiiriluetteloiden hallinnointi ja toimittaminen Finanssivalvonnalle pyynnöstä; sisäpiiriasioiden, kaupankäyntirajoituksen ja ilmoitusvelvollisuuden valvonta; luettelon ylläpitäminen ilmoitusvelvollisista johtohenkilöistä ja heidän lähipiiristään; tarvittavien hyväksyntöjen kerääminen sisäpiiriluetteloihin merkityiltä henkilöiltä; tarvittavien ilmoitusten antaminen johtohenkilöille ja johtohenkilöiden opastaminen ilmoitusten antamisessa heidän lähipiirilleen; johtohenkilöiden ja heidän lähipiirin liiketoimien julkistamisvelvollisuus; ja sisäpiiriasioita, kaupankäyntirajoitusta ja ilmoitusvelvollisuutta koskevan sääntelyn muutosten huolellinen seuranta. Tiedottaminen Fondia Oyj noudattaa tiedottamisessaan EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetusta (MAR), arvopaperimarkkinalakia, First North -markkinapaikalle listautuneille yhtiöille asetettua tiedonantovelvollisuutta, jota säännellään First North Nordic Rulebook -säännöissä ja Nasdaq Helsinki Oy:n säännöissä, sekä yhtiön sisäisiä hallinto- ja toimintaohjeita. Yhtiön hallitus on hyväksynyt tiedonantopolitiikan, jossa määritetään Fondia Oyj:n viestinnän tavoitteet ja periaatteet. Fondia Oyj:n viestinnän tavoitteena on varmistaa, että kaikilla markkinaosapuolilla on viipymättä ja samanaikaisesti käytössään riittävää, luotettavaa, olennaista ja johdonmukaista informaatiota yhtiöstä ja sen toiminnasta, strategiasta, tavoitteista, taloudellisesta suorituskyvystä sekä kaikista muista yhtiön liikkeeseen laskeman rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista. Yhtiö on sitoutunut tiedottamisessaan seuraaviin pääperiaatteisiin: tiedottaminen on tasapuolista, johdonmukaista, säännöllistä ja läpinäkyvää; julkistettavat tiedot ovat oikeita, luotettavia ja merkityksellisiä; ja olennaiset tiedot julkistetaan mahdollisimman pian ja ne pidetään helposti sijoittajien, markkinaosapuolten ja yhtiön sidosryhmien saatavilla. Fondia Oyj julkistaa tilinpäätöstiedotteen ilman aiheetonta viivytystä, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua tilikauden päättymisestä lukien. Tilinpäätöstiedot julkistetaan sisäisesti ja ulkoisesti vasta, kun samat tiedot sisältävä tilinpäätöstiedote on julkistettu yhtiötiedotteena. Puolivuotiskatsaus julkistetaan ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun yhtiön hallitus on hyväksynyt sen, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua katsauskauden päättymisestä. Yhtiö julkaisee varsinaisen tilinpäätöksen viimeistään kolme viikkoa ennen varsinaista yhtiökokousta.
9 Fondia Oyj julkistaa yhtiötä koskevan sisäpiiritiedon mahdollisimman pian. Sisäpiiritieto on luonteeltaan täsmällistä ja julkistamatonta tietoa, joka liittyy suoraan tai välillisesti yhtiöön tai yhtiön rahoitusvälineeseen ja jolla, jos se julkistettaisiin, todennäköisesti olisi huomattava vaikutus yhtiön rahoitusvälineen hintaan. Ylin päätöksenteko koskien ulkoista viestintää on yhtiön hallituksella, joka hyväksyy ja vahvistaa tiedonantopolitiikan. Operatiivinen vastuu yhtiön tiedonantopolitiikan toimeenpanosta on yhtiön toimitusjohtajalla, kaupallisella johtajalla sekä talousjohtajalla. Yhtiön toimitusjohtaja ja kaupallinen johtaja vastaavat yhtiön mediasuhteista. Yhtiön hyväksytty neuvonantaja tarkistaa ja hyväksyy kaikki yhtiötiedotteet ennen niiden julkistamista. Yhtiön tiedottamiskieli on suomi. Tilintarkastaja Yhtiön tilintarkastajana toimii Revico Grant Thornton Oy. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Tilintarkastajalle on tilikaudella 2017 maksettu seuraavat palkkiot: konsernin tilintarkastuksesta maksetut palkkiot ,08 euroa tilintarkastukseen liittymättömistä palveluista maksetut palkkiot ,50 euroa
10 PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Palkitseminen Fondia Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2017 on laadittu arvopaperimarkkinayhdistyksen antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisesti. Fondia Oyj esittää tässä selvityksessä hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja muulle johdolle tilikauden 2017 aikana maksetut palkat, palkkiot ja muut taloudelliset etuudet sekä Fondia Oyj:n palkitsemista koskevan päätöksentekojärjestyksen ja sitä koskevat keskeiset periaatteet. Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys Seuraavassa on kuvattu Fondia Oyj:n hallituksen jäsenten, toimitusjohtajan ja muun johtoryhmän palkitsemisen päätöksentekojärjestys. Hallitus Yhtiöjärjestyksen mukaisesti Fondia Oyj:n hallituksen jäsenten palkkioista päättävät osakkeenomistajat varsinaisessa yhtiökokouksessa. Toimitusjohtaja Fondia Oyj:n hallitus nimittää toimitusjohtajan ja päättää toimitusjohtajalle maksettavasta palkkiosta ja toimitusjohtajasopimuksen muista ehdoista. Toimitusjohtaja valitaan tehtäväänsä toistaiseksi. Muu johtoryhmä Fondia Oyj:n toimitusjohtaja valmistelee johtoryhmän osalta esitykset palkitsemisesta ja hallituksen puheenjohtaja päättää johtoryhmään kuuluvien henkilöiden palkitsemisesta. Palkitsemista koskevat keskeiset periaatteet Seuraavassa on kuvattu Fondia Oyj:n hallituksen jäsenten, toimitusjohtajan ja muun johdon palkitsemista koskevat keskeiset periaatteet. Hallituksen palkitseminen Fondia Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti , että hallituksen puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle maksetaan palkkiona euroa kuukaudessa ja hallituksen muille jäsenille maksetaan euroa kuukaudessa. Hallituksen jäsenille ei ole myönnetty hallitustyöskentelystä optioita, osake- tai muita palkkioita. Toimitusjohtajan palkitseminen Fondia Oyj:n toimitusjohtajana toimii Salla Vainio. Toimitusjohtajan kompensaatio muodostuu peruspalkasta, luontoiseduista sekä liiketoiminnallisten tavoitteiden täyttymiseen liittyvästä bonuspalkkiosta. Toimitusjohtaja kuuluu Fondia Oyj:n yleiseen bonusohjelmaan. Toimitusjohtajan bonuspalkkio tilikaudella 2017 oli maksimissaan kolmen kuukauden kuukausipalkka. Bonuspalkkion tavoitteet pohjautuvat yhtiön liikevaihtoon ja tulokseen seuraavasti: 1/3 EBIT, 1/3 liikevaihto ja 1/3 uudet LDaaS-asiakkaat. Toimitusjohtaja valitaan tehtäväänsä toistaiseksi. Toimitusjohtajasopimuksen irtisanomisaika on kuusi (6) kuukautta ja sopimuksessa ei ole sovittu erillisestä erokorvauksesta. Toimitusjohtajalla ei ole osakkeisiin tai optioihin tai muihin osakkeisiin oikeuttavien erityisiin oikeuksiin perustuvaa palkitsemisjärjestelmää.
11 Muun johtoryhmän palkitseminen Muun johtoryhmän kompensaatio muodostuu peruspalkasta sekä liiketoiminnallisten tavoitteiden täyttymiseen liittyvästä bonuspalkkiosta. Muut johtoryhmän jäsenet kuuluvat henkilöt kuuluvat Fondia Oyj:n yleiseen bonusohjelmaan. Bonuspalkkion tavoitteet pohjautuvat yhtiön liikevaihtoon ja tulokseen seuraavasti: 1/4 EBIT, 1/4 liikevaihto, 1/4 uudet LDaaS-asiakkaat ja 1/4 sovitun, henkilökohtaisen strategiahankkeen toteuttaminen. Muilla johtoryhmän jäsenillä ei ole osakkeisiin tai optioihin tai muihin osakkeisiin oikeuttavien erityisiin oikeuksiin perustuvaa palkitsemisjärjestelmää. Palkitsemisraportti Hallitus Fondia Oyj:n hallitukselle tilikaudella 2017 maksetut palkkiot on esitetty seuraavassa taulukossa: Hallitus Hallituspalkkio - EUR Juha Sarsama (hallituksen puheenjohtaja) (11 kk) Tuomo Lähdesmäki (hallituksen varapuheenjohtaja) (11 kk) Johan Hammarén (12 kk) Marianne Saarikko Janson (12 kk) Joséphine Mickwitz (12 kk) Petri Niemi (1 kk) Yhteensä Yhtiön hallituksen puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle on tilikaudella 2017 maksettu palkkiona euroa kuukaudessa ja hallituksen muille jäsenille euroa kuukaudessa. Toimitusjohtaja Fondia Oyj:n toimitusjohtajalle, Salla Vainiolle, tilikaudella 2017 maksetut palkkiot on esitetty seuraavassa taulukossa: Salla Vainio 2017 (EUR) Peruspalkka luontoisetuineen ,25 Bonuspalkkio ,69 Yhteensä ,94 Muu johtoryhmä Fondia Oyj:n muille johtoryhmän jäsenille tilikaudella 2017 maksetut palkkiot on esitetty seuraavassa taulukossa: Johtoryhmä / 2017 (EUR) Peruspalkka luontoisetuineen ,98 Bonuspalkkio ,96 Yhteensä ,94
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018 Yleistä hallinnosta Fondia Oyj on suomalainen osakeyhtiö, jonka johtoelinten vastuut ja velvollisuudet määräytyvät Suomen lakien mukaisesti. Yhtiön kotipaikka
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018 Yleistä hallinnosta Fellow Finance Oyj on suomalainen osakeyhtiö, jonka johtoelinten vastuut ja velvollisuudet määräytyvät Suomen lakien mukaisesti. Yhtiön
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS
Lakiasiat 1(7) VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian ("Henki-Fennia") Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan
Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS
Lakiasiat 1(7) KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ FENNIAN CORPORATE GOVERNANCE -KUVAUS 1. Yleinen lähtökohta Fennian Corporate Governance -kuvaus on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleeseen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodiin
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää
Fondia Oyj Lakialaa digitalisoiva uudistaja
Fondia Oyj Lakialaa digitalisoiva uudistaja 24.8.2017 Fondian markkinapositio Fondian strategiana on yhdistää sisäisen lakiosaston ja ulkoa ostetun lakipalvelun hyödyt Suomen lakipalvelumarkkina 2015 noin
ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT
ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön
Componenta Oyj. Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
1 (5) Componenta Oyj Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) 2011 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Componenta Oyj:n hallituksen kokouksessa
UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
1 (5) UPM-KYMMENE OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006. Työjärjestystä on muutettu viimeksi
NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
1(5) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on käsitelty Nordic Aluminium Oyj:n hallituksen kokouksessa
16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous
16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka
HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA
METSO OYJ HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka
SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2018
SIEVI CAPITAL OYJ SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 218 Sievi Capital Oyj on julkisesti noteerattu osakeyhtiö, jonka hallinnoinnissa noudatetaan yhtiön yhtiöjärjestystä, Suomen osakeyhtiölakia
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän hallituksen työjärjestyksen (työjärjestys) 31.5.2006.
HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI
1(7) HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen
AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
AHLSTROM OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 5.4.2016 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus Ahlstrom Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta on Yhtiön osakkeenomistajien
NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
NIXU OYJ PALKKA- JA Nixu Oyj PL 39 (Keilaranta 15), FI-02151 Espoo, Finland Puhelin +358 9 478 1011 Fax +358 9 478 1030 Y-tunnus 0721811-7 Internet www.nixu.fi 2 (5) Palkka- ja palkkioselvitys on yhtenäinen
1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS. 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät
1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät Affecto Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä "Toimikunta")
Palkka- ja palkkioselvitys
Palkka- ja palkkioselvitys Altia Oyj ("Altia" tai "yhtiö") on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle 23.3.2018 alkaen. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Tämä Altian palkka- ja palkkioselvitys
YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys
1 YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus YIT Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä Toimikunta ) on Yhtiön osakkeenomistajien
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ 27.2.2018 1 JOHDANTO Revenio Group Oyj:n ("Yhtiö", "Revenio") hallinto perustuu voimassaolevaan lainsäädäntöön ja Yhtiön yhtiöjärjestykseen. Revenio noudattaa
AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka
YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala
Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka
Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.
Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa
CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN
CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että perustetaan osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelemaan
Hallituksen työjärjestys
Hallituksen työjärjestys Sisällysluettelo Oma Säästöpankki Oyj:n hallituksen työjärjestys 3 Hyväksytty 15.11.2018 3 1. Yleistä 3 2. Hallituksen kokoonpano ja valinta 3 3. Hallituksen tehtävät 3 5. Hallituksen
Corporate Governance -selvitys 2009
Corporate Governance -selvitys 2009 Lokakuu 15, 2009 Janne Seppänen, Markkinavalvontajohtaja, NASDAQ OMX Helsinki Copyright 2009, The NASDAQ OMX Group, Inc. All rights reserved. Sisältö Johdanto Corporate
Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2017
Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2017 Selvitys 5.3.2018 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Selvitys Sisältö 1 Palkitsemisen
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Corporate Governance Statement 2011 Tämä selvitys Saga Furs Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on annettu 25.11.2011 erillisenä kertomuksena ja julkaistu
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä
PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina
VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS 1 (5)
VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ HENKI-FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS 1 (5) 2 (5) Yleinen lähtökohta Corporate Governance (CG) -työryhmän vuonna 2003 julkaisemat
Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys
Keskinäisen Vakuutusyhtiö Fennian hallituksen työjärjestys Työjärjestyksen tarkoitus 1. Tämän työjärjestyksen tarkoituksena on ohjeistaa Fennian hallituksen käytännön työskentelyä. Vakuutusvalvontaviraston
Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki
1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien
PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ
2) PwC:n tutkimus Corporate Governance -tietojen esittämisestä listayhtiöissä PwC PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ PwC kävi läpi CG-tietojen esittämisen Päälistan
Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016
Palkka- ja palkkioselvitys tilikaudelta 2016 Selvitys 6.3.2017 Sami Ensio Toimitusjohtaja puh. +358 50 584 2029 sami.ensio@innofactor.com Tietoturvaluokka: Julkinen Keilaranta 9 Selvitys Sisältö 1 Palkitsemisen
Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki
TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
Kotipizza Group Oyj:n ohjeistuksen mukaan lähiesimiehen esimiehen on hyväksyttävä kaikki yksittäiset palkitsemispäätökset.
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS TILIKAUDELTA 1.2.2017-31.1.2018 Kotipizza Group Oyj:n palkka- ja palkkioselvitys on kuvaus palkitsemisesta yhtiössä. Selvitystä päivitetään ja tarkistetaan siten, että sen sisältämät
Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi
Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Stora Enso Oyj 19.09.2018 12:34:40 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.09.2018 Toiminimi: Stora Enso Oyj Yritys- ja yhteisötunnus: 1039050-8 Voimassaoloaika,
Comptelin palkka- ja palkkioselvitys 2016
1 (5) Tämä palkka- ja palkkioselvitys 2016 on tehty 2015 annetun Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance, www.cgfinland.fi) mukaisesti ja julkaistaan vuoden 2016 tilinpäätöksen,
KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 1 (7) KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N HALLINNOINTI (CORPORATE GOVERNANCE) Toimiala... 2 Visio, strategia ja tavoitteet... 2 Arvot... 2 Yhtiön arvot
SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET
SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.
RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013
RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2013 Restamax Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) hallinto perustuu yhtiön yhtiöjärjestyksen, Suomen lakiin (esimerkiksi osakeyhtiölaki ja arvopaperimarkkinalaki)
KESKINÄISEN VAKUUTUSYHTIÖN FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS
KESKINÄISEN VAKUUTUSYHTIÖN FENNIAN HYVÄÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄ SEKÄ HYVÄÄ HALLINTOTAPAA KOSKEVA OHJEISTUS Yleinen lähtökohta Corporate Governance (CG) -työryhmän vuonna 2003 julkaisemat 57
ADAPTEO OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
CRAMO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEN HYVÄKSYNNÄLLE EHDOLLINEN LUONNOS ADAPTEO OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tarkoitus [Cramo Oyj:n 17.6.2019 pidetty
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:
Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä
Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka
Kamux Oyj Y-tunnus 2442327-8 Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Omistaja: Viestintä- ja markkinointijohtaja Hyväksyjä: Hallitus Hyväksytty: 27.4.2017 Versio: 2.0 Sisältö 1. Yleistä 2. Viestinnän periaatteet
Hallitus kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, kun katsoo siihen olevan aihetta tai kun laki sitä edellyttää.
Sivu 1 / 5 RESTAMAX OYJ SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2017 Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu Suomen arvopaperimarkkinalain 7 luvun, 7 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
Palkka- ja palkkioselvitys 2013
Palkka- ja palkkioselvitys 2013 2 Palkka- ja palkkioselvitys Tämä on Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) jakson 7 suositusten
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2015. 1. Yleistä
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2015 1. Yleistä Siili Solutions Oyj:n (Siili) hallinto- ja ohjausjärjestelmä perustuu Suomen lakiin, Siili Solutions Oyj:n yhtiökokouksen hyväksymään yhtiöjärjestykseen
Palkka- ja palkkioselvitys. Palkka- ja palkkioselvitys
41 Tässä raportissa kuvataan Afarakin hallituksen ja johtoryhmän palkitsemisperiaatteet ja -käytännöt sekä kerrotaan heidän palkkioistaan ja osakeomistuksestaan vuonna 2014. Palkitsemisperiaatteet Afarak
LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ
LEASEGREEN GROUP PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 2 2 PALKITSEMISTA KOSKEVA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 2 2.1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKITSEMINEN JA PALKITSEMISEN VALMISTELU... 2 2.2 TOIMITUSJOHTAJAN
HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA
HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättää perustaa pysyvän osakkeenomistajien nimitystoimikunnan valmistelemaan
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2015 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset
15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi
C 1 (7) 15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta yhtiökokouksen päätöksellä. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestyksen
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
Osuuskaupan hallintoneuvosto on vahvistanut osuuskaupan sääntöjen mukaan tämän hallituksen työjärjestyksen 26.9.2017. Työjärjestystä on muutettu viimeksi hallituksen kokouksessa 24.8.2017. Tämä työjärjestys
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi osakeyhtiölain,
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS
UPM-KYMMENE OYJ HALLITUKSEN TARKASTUSVALIOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS UPM-KYMMENE OYJ TARKASTUSVALIOKUNNANTYÖJÄRJESTYS UPM-Kymmene Oyj:n (jäljempänä yhtiö) hallitus on hyväksynyt tämän tarkastusvaliokunnan työjärjestyksen
PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS
Osuuskaupan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten edustajisto on hyväksynyt 14.11.2017 itselleen tämän työjärjestyksen. Työjärjestystä on muutettu viimeksi 14.11.2017. Tämä työjärjestys
Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen
Home > Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Finnlines Oyj Pörssitiedote 18.3.2010 klo 14.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2010 Finnlines
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-oy Vesalan pientalot 16.10.2015 12:01:06 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2015 Toiminimi: Asunto-oy Vesalan pientalot Yritys- ja
SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
SELVITYS HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Sievi Capital Oyj on julkisesti noteerattu osakeyhtiö, jonka hallinnoinnissa noudatetaan yhtiön yhtiöjärjestystä, Suomen osakeyhtiölakia ja muuta yhtiötä
ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU. Yhtiöjärjestys. 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki.
1 ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on Turun kaupungin Varissuon kaupunginosan 37. korttelin tontin n:o
NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014
NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka
Kamux Oyj www.kamux.com Y-tunnus 2442327-8 Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Omistaja: Viestintä- ja markkinointijohtaja Hyväksyjä: Hallitus Hyväksytty: 15.4.2016 Versio: 1.0 Sisältö 1. Yleistä 2. Viestinnän
1 (13) Suur-Savon Sähkö Oy Hallinnointikoodi
1 (13) Suur-Savon Sähkö Oy Hallinnointikoodi 2.4.2013 2 (13) Sisältö 1. OSAKAS- JA KONSERNIRAKENNE... 4 2. TOIMIALA JA TAVOITTEET... 4 3. ARVOT JA TOIMINTAPERIAATTEET... 4 4. SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖKSET...
Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian hallituksen työjärjestys 1 (5)
Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian hallituksen työjärjestys 1 (5) 2 (5) Työjärjestyksen tarkoitus 1. Tämän työjärjestyksen tarkoituksena on ohjeistaa Henki-Fennian hallituksen käytännön työskentelyä. Vakuutusvalvontaviraston
EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)
PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon
TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ
Liite 6 TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ YHTiÖKOKOUKSEN ESITYSLISTAN KOHTA 8 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON. MAKSUSTA PÄÄTTÄMISESTÄ Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle,
Palkka- ja palkkioselvitys
HKScan Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 2010 6.4.2011 Sisältö 1. Hallituksen jäsenten palkitseminen 2 1.1 Hallituksen jäsenille maksetut palkat ja palkkiot vuonna 2010.. 2 2. Toimitusjohtajan ja johtoryhmän
HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA
1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 20.2.2019 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
24 2014 Afarak Group Oyj ( Afarak, Yhtiö tai Konserni ) on suomalainen julkinen osakeyhtiö, jonka osakkeet on listattu NASDAQ Helsingissä (AFAGR) sekä Lontoon pörssissä (AFRK). Afarakin hallinto- ja ohjausjärjestelmät
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 17.3.2015 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS
SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...
Läsnä olleet osakkeenomistajat ilmenevät jäljempänä 5 :n kohdalla pöytäkirjaan liitetystä ääniluettelosta.
1/2011 Aika: 7.4.2011 klo 16.30 Paikka: Pörssitalo, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä: Läsnä olleet osakkeenomistajat ilmenevät jäljempänä 5 :n kohdalla pöytäkirjaan liitetystä ääniluettelosta. 1 Kokouksen
KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 16.8.2018 kello 9.30 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen
(6) KONSERNIN HALLINNOINTIPERIAATTEET
5.8.2010 1 (6) KONSERNIN HALLINNOINTIPERIAATTEET Neomarkka Oyj:n hallintoon ja johtamiseen sovelletaan Suomen lakeja ja yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiö noudattaa myös NASDAQ OMX Helsingin ja Finanssivalvonnan
Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.
HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat
Palkka- ja palkkio- selvitys 2017
Palkka- ja palkkio- selvitys 2017 Kojamo Oyj noudattaa Hallinnointikoodia 2015, joka tuli voimaan 1.1.2016. Tämä palkka- ja palkkioselvitys on laadittu Hallinnointikoodin 2015 Palkitsemista koskeva raportointi
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-Oy Säästöpurje 19.03.2015 16:26:25 1(14) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.03.2015 Toiminimi: Asunto-Oy Säästöpurje Yritys- ja yhteisötunnus:
HALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE TOKMANNI GROUP OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
HALLITUKSEN PÄÄTÖSEHDOTUKSET 24.3.2017 PIDETTÄVÄLLE TOKMANNI GROUP OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Hallitus on tehnyt seuraavat päätösehdotukset Tokmanni Group Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle,
Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki.
BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance)
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2016 SUOMEN HOIVATILAT OYJ 23.2.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 PALKITSEMISEN PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTYS... 3 3 HALLITUKSEN PALKITSEMINEN... 3 3.1 Hallituksen jäsenten palkitsemisen
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa
1(8) Edellä mainitut ehdotukset yhtiöjärjestysmuutoksiksi selityksineen on kuvattu tarkemmin jäljempänä olevassa taulukossa.
1(8) Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon hallitus ehdottaa 23.4.2018 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että se päättäisi tehdä yhtiön yhtiöjärjestykseen seuraavat muutokset: Hallituksen ja hallintoneuvoston
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona
HELSINGIN SATAMA OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KEVÄÄN 2018 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE
HELSINGIN SATAMA OY:N OSAKKEENOMISTAJAN NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KEVÄÄN 2018 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Helsingin Satama Oy:n yhtiökokouksessa 27.8.2014 perustettiin osakkeenomistajan pysyvä nimitystoimikunta,
(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2017, klo 10.00 alkaen