Ota kantaa -kyselyn tulokset
|
|
- Eeva-Kaarina Tamminen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ota kantaa -kyselyn tulokset
2 1. PERUSTIEDOT 2
3 1. Perustiedot Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset -hanketta koskeva Ota kantaa -kysely järjestettiin aikavälillä Kyselyyn osallistui 69 vastaajaa Vastaajista suurin osa kuntien ja valtionhallinnon edustajia Alueellisesti vastauksissa painottui Uusimaa (11 kpl, 35 %), Pirkanmaa (6 kpl, 19 %) ja Etelä-Pohjanmaa (5 kpl, 16 %). Näiltä alueilta tuli 70 % kaikista vastauksista. Organisaatio / ryhmä Lkm Osuus Kunta % Valtionhallinto % Yritys 8 12 % Kansalainen 6 9 % Maakunnan liitto 4 6 % Koulutus- tai tutkimusorganisaatio 1 1 % Päätöksentekijä 1 1 % Jokin muu (mm. järjestöt) 3 4 % Yhteensä % 3
4 2. NYKYJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTARPEET 4
5 2. Nykyjärjestelmän kehittämistarpeet Ensimmäisellä kysymyksellä kartoitettiin sitä, millaisia haasteita vastaajat näkevät nykyjärjestelmässä (ks. seuraava sivu). Toisella kysymyksellä haettiin vastauksia siihen, mihin maankäyttöpäätöksiin ja rakennetun ympäristön suunnitteluhaasteisiin vastaajat toivoivat digitalisaation tuovan apuja. Avovastauksia saatiin 52 henkilöltä. Digitalisaation toivottiin edistävän erityisesti tietojen saatavuutta, ajantasaisuutta ja laatua sekä vähentävän päällekkäistä työtä Tietojen saatavuus, laatu ja ajantasaisuus pitää saada tämän vuosituhannen vaatimusten tasolle. Haasteeksi muodostuu tiedon tuottajien eli lähinnä kuntien lukuisuus ja erilaiset toimintavalmiudet Kaavoituksen lähtötietojen mallinnukselle olisi tarpeen saada kootusti päivitettyä tietoa suojelukohteista ja alueista sekä muista yhtenäisistä kansallisista tietovarannoista, joilla on merkitystä kaavanlaadinnalle ja mielellään tämä kaikki yhdestä portaalista. Samoilla paikkatietoaineistoon sidotuilla tietokannoilla voisi hallita kaavojen ajantasaisuutta, seurata kaavatietojen elinkaari ja päivitystarpeita sekä eri kaavatasojen välistä digimuotoista yhtenäistämistä. 5
6 Näkemykset maankäyttöpäätöksiä koskevista väittämistä Nykyjärjestelmän haasteet Maankäyttöpäätöstiedot ovat usein vaikeasti saatavissa, yhdistettävissä ja hyödynnettävissä Samaa mieltä Eri mieltä En osaa sanoa 75 % 22 % 3 % Tietojen laadussa ja ajantasaisuudessa on merkittäviä haasteita 74 % 20 % 6 % Toimijoiden roolit ovat osin epäselvät ja päällekkäistä työtä tehdään paljon 68 % 20 % 12 % Alueidenkäyttöön liittyvät prosessit ja päätöksenteko on hidasta 61 % 25 % 14 % Tiedonsaanti ja osallistuminen koetaan vaikeaksi 55 % 23 % 22 % Maankäyttöpäätökset ovat usein vaikeasti ymmärrettäviä 59 % 30 % 10 % Asukkaiden osallistumismahdollisuuksia oman elinympäristön suunnitteluun on vahvistettava 52 % 26 % 22 % Tiedonkulkua kansalaisen ja viranomaisten välillä on parannettava 74 % 9 % 17 % Päätöksiä koskevat manuaaliset raportointivelvoitteet on korvattava nykyaikaisilla, automaattisemmilla menettelyillä n = % 4 % 7 % 6
7 3. TAVOITETILA 7
8 3. Tavoitetila 2030 Vastaajia pyydettiin arvioimaan kuinka tärkeiksi he kokevat asetetut strategiset tavoitteet. Tärkeimpinä tavoitteina pidettiin sitä, että maankäytön suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvä tieto on ajantasaista, ymmärrettävää ja helposti saatavilla sekä sitä, että maankäytön ja rakentamisen päätöspolku on selkeä Vähiten ksi koettiin tavoite kansainvälisesti vertailukelpoiseen tietoon perustuvasta päätöksenteosta. 8
9 Tavoitteiden tärkeys: Osallistuminen ja tiedonsaanti on helppoa Osallistuminen ja tiedonsaanti on helppoa Viranomaisten ja muiden toimijoiden välinen vuorovaikutus on sujuvaa. Maankäytön suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvä tieto on ajantasaista, ymmärrettävää ja helposti saatavilla. Maankäyttöä koskevien päätösten valmisteluun voi osallistua helppokäyttöisten palvelujen avulla, jotka on suunnattu niin kansalaisille kuin yrityksillekin. Kansalaisten yksityisyys ja henkilötiedot suojataan. n = 69 Erittäin Melko Ei kovin Ei lainkaan En osaa / halua sanoa 67 % 29 % 1 % 1 % 1 % 87 % 10 % 1 % 0 % 1 % 49 % 30 % 13 % 1 % 6 % 54 % 29 % 10 % 3 % 4 % 9
10 Tavoitteiden tärkeys: Tieto kootaan hallitusti Tieto kootaan hallitusti Maankäyttöpäätökset ja niiden historiatiedot kootaan yhteen kansallisesti. Tietoa jaetaan digitaalisesti kansallisten ja kansainvälisten standardien mukaisesti. Maankäyttöpäätöstieto jäsennetään sijainnin perusteella. Päätöstiedot ovat helposti löydettävissä selkeiden palvelujen avulla. Yhteensopivat palvelualustat ja tietorakenteet madaltavat yritysten kynnystä osallistua uusien palveluiden ja liiketoiminnan kehittämiseen. n = 69 Erittäin Melko Ei kovin Ei lainkaan En osaa / halua sanoa 46 % 36 % 10 % 3 % 4 % 55 % 38 % 3 % 4 % 0 % 71 % 25 % 3 % 0 % 1 % 64 % 33 % 0 % 1 % 1 % 41 % 39 % 7 % 4 % 9 % 10
11 Tavoitteiden tärkeys: Päätökset perustuvat parhaaseen tietoon Päätökset perustuvat parhaaseen tietoon Päätöksenteko perustuu luotettavaan, kansallisesti vertailukelpoiseen tietoon. Päätöksenteko perustuu kansainvälisesti vertailukelpoiseen tietoon. Kunnat voivat aktiivisesti hyödyntää tietoa yhteisöjensä ja ympäristönsä vastuullisessa kehittämisessä. Yhdyskuntien taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden arviointi maankäytössä ja rakentamisessa on entistä helpompaa. n = 69 Erittäin Melko Ei kovin Ei lainkaan En osaa / halua sanoa 64 % 35 % 0 % 0 % 1 % 16 % 46 % 25 % 9 % 4 % 68 % 22 % 6 % 0 % 4 % 64 % 26 % 6 % 1 % 3 % 11
12 Tavoitteiden tärkeys: Suunnittelu on ymmärrettävää Suunnittelu on ymmärrettävää Maankäytön ja rakentamisen päätöspolku on selkeä. Kokonaisuutta ja yksittäisten päätösten välisiä riippuvuuksia on helppo tarkastella. Erittäin Melko Ei kovin Ei lainkaan En osaa / halua sanoa 81 % 16 % 0 % 1 % 1 % 59 % 29 % 7 % 1 % 3 % Suunnittelu on tehokasta. 52 % 38 % 9 % 0 % 1 % Hallittu tietorakenne, yhdenmukaiset käytännöt ja kansalliset palvelut vähentävät päällekkäistä työtä ja kustannuksia. n = % 19 % 1 % 3 % 4 % 12
13 Näkemykset tavoitetilan toteutumismahdollisuuksista 91 % vastaajista piti tavoitetilan 2030 toteutumista kokonaisuudessaan tai ainakin osittain mahdollisena Teknologian kehittyminen Yhteisen tahtotilan löytyminen Resurssit muutokseen oltava Pidätkö tavoitetilan toteutumista mahdollisena? Ei 9% 9 % vastaajista ei pitänyt tavoitetilan toteutumista mahdollisena. Perusteluita näkemyksille: Näkemykset siitä, että lyhyen aikavälin tavoitteet liian tiukkoja. Osa koki myös että asiat pitäisi toteuttaa joiltain osin nopeammin kuin esitetty Turhautuminen siihen, että asiaa yritetty edistää jo monella rintamalla, eikä ole päästy pidemmälle Yhteisen tahtotilan puuttuminen Osittain 53% Kyllä 38% 13
14 Mitä muuta tavoitetilassa pitäisi huomioida? Vastauksissa esiin nousseita ajatuksia: Digitalisaatio on vain väline, käyttäjätarve keskeinen Virkamiesten tietotekniikkakoulutus ja digiosaamisen lisääminen Pitää mielessä, että tarkoitus on suunnitella paikallista ympäristöä eikä valtakunnallista tietojärjestelmää Kokonaisuuden kehittämisen ja ylläpidon organisointi, että työ jatkuu myös tulevaisuudessa. Teknologian nopea kehitys. Työvälineet ja tavat kehittyvät ja vaarana on että kehitystä estetään liian tiukoilla ajatuksilla nykyisistä toimijoista, toimintatavoista ja rooleista. Ei pidä ripustautua nykytekniikoihin. Syytä muistaa, että nykyinen MRL on ollut vanhentunut tekniikan soveltamisen osalta jo 20 vuoden ajan. Tavoitetilan tulee olla riittävän visionäärinen. Järjestelmäriippumattomuus, sillä käytettävät työkalut riippuvat eri organisaatioiden kokonaisarkkitehtuurista. Suunnittelun joustavuuden ja muutostarpeiden huomiointi. Esim. Voidaanko yhteisiä kansallisia tietorakenteita perustaa nykyiseen funktionalistiseen aluevarauskaavoitukseen (nykyisenkaltaisine) käyttötarkoitusmerkintöineen, kun tarve voisi jatkossa olla mahdollistaa esim. useammanlaiset ja nopeastikin muuntuvat käyttötarkoitukset vaikka yhdessä korttelissa 14
15 Maankäyttöpäätösten digitalisaatiota koskevat haasteet Keskeiset vastauksissa esiin nousseet haasteet Rahoitukseen liittyvät haasteet Osaamiseen liittyvät haasteet Ohjelmistojen ja tietojärjestelmien kirjavuus Toimintatapojen muutoksen vaikeus Puutteellinen hankintaosaaminen Nykytiedon muuntamiseen liittyvät haasteet Kokonaisymmärryksen puuttuminen Yhteisen tahtotilan puuttuminen Käyttäjänäkökulman sumentuminen Toimijoiden kirjavuus, yhtenäisen kielen puuttuminen Kaavamerkintöjen ja määräysten kirjavuus Kuntien erilaiset toimintaympäristöt ja valmiudet muutokseen Kaavoituksen perinteiden rikkominen ja yhteiseen tapaan tehdä kaava (tietomallit jne.) siirtyminen. Tämä toki on osittain asenteellinen haaste, mutta jo yksin kaavojen suuri määrä asettaa digitalisoinnille haasteita. Sopassa on monta hämmentäjää ja monet "puhuvat eri kieltä" keskenään. Digitalisaatio luo mahdollisuuden päästä toimiviin tavoitteisiin, mutta se vaatii nykyisen järjestelmän muuttamista. Useat eivät ole tähän valmiita. Osaaminen jo nyt hyvin heterogeenistä, osa jo nykyisistä systeemeistä ulkona. Osaaminen ja tarve sen kehittämiselle kaikilla tasoilla ja kaikkien osapuolten osalta on huomattavan suuri. Ei voida odottaa sukupolvenvaihdosta, vaan nyt työelämässä oleville tarvitaan laajaa osaamisen kehittämistä. Esim. kuntasektorilla koskee sekä maankäyttöprosessien johtajia, suunnittelijoita, asiatuntijoita ja avustavaa henkilökuntaa. Esim. Substanssiosaaminen ei enää riitä, vaan substanssiasiantuntijoista täytyy tulla myös tiedonhallintaosaajia oman työnsä näkökulmasta. 15
16 4. TIEKARTTA JA TOIMENPITEET 16
17 4. Tiekartta ja vaiheistus 83 % vastaajista piti tiekartan I-vaiheen kuvausta ymmärrettävänä 17 % ei pitänyt kuvausta ymmärrettävänä Yleispiirteisyys Vaikeatajuisuus Turhautuminen Virkamies ymmärtää jotenkin, mutta normaali ihminen voi jo olla ulalla. Kuinka paljon pilotointia on tarpeeksi? Testejä ja pilotteja tehty jo vuosia, mutta muutos ei lähde liikkeelle kuin pakottamalla. 17
18 I-vaiheen toimenpiteiden koettu tärkeys Erittäin Melko Ei kovin Ei lainkaan En osaa tai halua sanoa Jatketaan tietomallien määrittelytyötä ja varmistetaan niiden toimivuus pilotoinneilla 58 % 29 % 6 % 5 % 3 % Tutkitaan ja osoitetaan maankäyttöpäätösten digitalisoinnin yhteiskunnalliset hyödyt 45 % 39 % 6 % 6 % 3 % Määritellään yhteinen käsitteistö ja kuvataan se kansalliseen yhteentoimivuusalustaan (yhteentoimiva.suomi.fi) 58 % 21 % 8 % 9 % 5 % Pilotoidaan tulevan suunnittelujärjestelmän tietomallipohjaista kaavoitusta (mahd. kuntakaava) aidossa toimintaympäristössä yhdessä kaavoittajien kanssa (2-3 kuntaa) 59 % 30 % 3 % 3 % 5 % Varmistetaan tietomallipohjaisen kaavan ja rakennusluvan tietomallien yhteentoimivuus pilotoimalla niitä aidoissa toimintaympäristöissä 68 % 17 % 5 % 5 % 6 % Laaditaan ohjeistus tietomallipohjaisen kaavoituksen kaavamääräyksistä ammattilaisille 70 % 23 % 2 % 3 % 3 % Selvitetään ohjelmistotoimittajien valmiudet muutokseen 59 % 30 % 2 % 5 % 5 % Ohjeistetaan kuntia ohjelmistohankinnoissa (asiantuntija-avun organisointi) 59 % 29 % 5 % 5 % 3 % Ohjeistetaan kuntia kaavoitukseen ja selvityksiin liittyvissä hankinnoissa ja tarjouspyyntöjen määrittelyissä 45 % 41 % 8 % 5 % 2 % Luodaan rakennetun ympäristön viitearkkitehtuuri, joka kuvaa selkeästi mm. tietovarantoja ja palveluja koskevan tavoitetilan 38 % 33 % 11 % 5 % 14 % Tunnistetaan keskeiset kansalliset järjestelmät ja palvelut ja selvitetään, mitä näistä on tarkoituksenmukaista määritellä laissa ja asetuksissa 42 % 36 % 9 % 5 % 8 % Määritetään rakennetun ympäristön ydintietosisältö ja ratkaistaan, miten aikaisemmin eri tahoilla päätetyt asiat erotetaan kaavoituksen päätöstiedoista 52 % 33 % 5 % 5 % 6 % Saatetaan suunnitteluprosessien lähtötiedot (mm. pohjavesi- ja luonnonsuojeluohjelmien alueet, pohjakartat) kansallisesti saataville "yhden luukun periaatteella" 61 % 21 % 6 % 6 % 6 % Päivitetään ja luodaan tarvittaessa uudet maankäyttöpäätöksiä koskevat julkisen hallinnon suositukset (JHS) 35 % 42 % 9 % 9 % 5 % Organisoidaan kansallisesti voimassa olevien maankäyttöpäätösten Esittäjän nimi alatunnisteeseen kuten rakentamista 56 % 27 % 6 % 8 % 318%
19 Näkemykset puuttuvista toimenpiteistä "Mistä osoitetaan kuntiin resurssit eli lisäkädet ja silmät. Eduskunta voi säätää aina mitä tahansa kuntien järjestämisvastuulle. järjestämisvastuu kunnista riippumattomalle valtiolliselle taholla!" On huomioitava, että standardinomaista työtä on jo tehty ennen tätä selvitystä. Kuntaliiton KuntaGML-työ, jota on tehty erillishankkeina. Näihin standardointitöiden tuotoksiin tukeutuu jo lähes 200 kuntaa. On varmistettava, että tämä työ jatkuu ja YM suunnittelee tiekartan, miten ko. työ ohjataan hallitusti uusiin skeemoihin ja uusiin rajapintateknologioihin. Tämä koskee pääasiassa lupamenettelyjä, mutta myös kaavakarttoja. Standardisointi. Digitalisoinnin edellytyksenä on, että kaikki tieto on standardoitu ja siten yhteensovitettavissa toisiinsa sekä muihin järjestelmiin Homman unohtaminen "Laaditaan ohjeistus tietomallin käytöstä sekä aineistojen tuottajille että hyödyntäjille. Luodaan aineistoille elinkaarisäännöt. Luodaan prosessi aineistojen laadun varmistamiseen." "Selvittää minkä kustannusluokan kehityshankkeesta on kaikkien osapuolten kannalta kysymys, mistä resurssointi. Voisi kuitenkin olla järkevää käyttää kutien aineistojen koostamiseen kuntatietopalvelun tyyppistä palvelua" Aloitetaan esim. maakunnalliset ja alueelliset koulutukset tai teemapäivät, joissa tuodaan esiin hyviä esimerkkejä eri asiantuntijuuksien yhteistoiminnasta maankäytössä. Asenteiden pehmentäminen kohti avoimempaa yhteistyötä ja kumppanuussuunnittelua lausuntobyrokratian sijaan. 19
20 Kiinnostus osallistua pilotointeihin Kyllä 23 % (15 vastaajaa) Ei 77 % (50 vastaajaa) Pilotoinnista kiinnostuneet Tampereen kaupunki Ulvilan kaupunki Varsinais-Suomen liitto UPM Metsä Lohjan kaupunki Jyväskylän kaupunki Tampereen kaupunki RAKLI Ilmajoen kunta Kangasalan kaupunki Helsingin kaupunki, asemakaavoitus Alajärven kaupunki Tiedon hyödyntämiseen liittyviin pilotointeihin, erityisesti kiinnostaa selvitys- ja seurantatiedon jatkumon kehittäminen. Kiinnostusta on pohtia tätä asiaa viherrakenteen käsitteiden ja suunnittelun osalta. Tämän osalta mukaan voisi saada ehkä useammasta kunnastakin pilotteja, eli Viherympäristöliiton verkostojen kautta. Ei tiettyä aihetta jota voisimme vielä nimetä. Olemme kuitenkin kiinnostuneet kuulemaan piloteista laajasti. Niihin osallistuminen ratkaistaan kuitenkin tapauskohtaisesti mm. aiheen, ajankohdan ja pilottiin tarvittavan osallistumisresurssien näkökulmasta. 20
21 Siirtymävaihe ja vakiintuminen Ihminen putoaa väliin. Digitalisoituvassa maailmassa myös ihmisten (päättäjien ja toimijoiden) toimintatapojen ja asenteiden on muututtava, jotta muutos on mahdollinen. Siihen tarvitaan keinoja. Pienemmissä kunnissa kaavoittajat työskentelevät yksin ilman tukea ja verkostoa, pahimmillaan päättäjät jyräävät muutoksen mahdollisuudenkin. Asennekasvatusta esimerkiksi hyvien käytäntöjen, pilottien, esimerkkien voimalla tarvitaan. Määrittely ja pilotointi vaihetta pitäisi pidentää ja siirtymävaihetta lyhentää, jotta määrittely ja pilotointi vaiheessa varmasti ehditään toteuttaa kaikki työ. Puuttuu mm. tiedonhallintalain kytkös ja lain paikkatietoinfrastruktuurista kytkös. Ne ovat jo voimassaolevia säädöksiä, joita ei pidä unohtaa, vaan niitä tulisi jo täydellä volyymillä aktivoida. Onko hankkeen tiekartta kokonaisuudessaan mielestäsi selkeä ja johdonmukainen? EI 25 % KYLLÄ 75 % 21
22 5. VAIKUTUKSET OMAAN TYÖHÖN 22
23 5. Vaikutukset omaan työhön Miten uskot maankäyttöpäätösten digitalisaation vaikuttavan omaan työhösi? Tiedonsaannin helpottuminen Lausuntojen antamisen helpottuminen Tietojen yhteensopivuuden paraneminen Päällekkäisen työn väheneminen Ylikunnallisen yhteistyön paraneminen Työn helpottuminen, turhan manuaalisen digitoinnin väheneminen Työn laadun paraneminen ja nopeutuminen, kun tieto saatavilla yhtenäisessä muodossa Työn tehokkuuden kasvu Kaavoituksen seurannan helpottuminen Käytössä olevan tietopohjan laajeneminen Työn vaikeutuminen Tiedonsaanti hankaloituu Alkuvaikeudet ymmärtämisessä ja uuden opettelussa, omaksuminen vie aikaa Useat erilaiset järjestelmät ja niiden haltuunotto vaikeaa 23
24 6. LISÄTIEDOT JA OSALLISTAMINEN 24
25 6. Lisätiedot ja osallistuminen Mistä toivotaan lisätietoja? Miten digikaava käytännössä vaikuttaa kunnan eri toimijoille Kaavojen digitointiaikataulu ja 3D-kaavoitus Hankkeeseen osallistumisesta ja mahdollisuuksista hakea hankerahoitusta pilotointeihin Tekniset ratkaisut/vaatimukset ja niiden kustannukset kunnalle Kuinka digitalisaatiota käytännössä toteutetaan? Mitä uudet käsitteet ja toimintatavat käytännössä tarkoittavat: Mitä kaavan tietomalli käytännössä tarkoittaa ja kuinka se luodaan? Millaisia kansallisia palveluja on tarkoitus luoda? Millainen käsitteistö luodaan? Mikä on tulevaisuuden maankäytön suunnittelun ohjausjärjestelmä esim. MRL uudistuksen lopputuloksena Viherrakenteeseen liittyvät kysymykset askarruttavat, miten ne ovat mukana esim. käsitteiden vakioimisessa. Niiden osalta tarvittaisiin kyllä yhteistä pohdintaa ja lisäselvityksiä, jotta digisysteemiä ei tehdä puutteellisten ja vanhentuneiden selvitys/suunnittelumenetelmien pohjalta. Osallistumalla aktiivisesti toimenpiteiden toteutukseen Tapahtumat ja tilaisuudet Webinaarit Työpajat ja workshopit Verkkoalusta, esim. blogi tai keskusteluryhmät Sosiaalinen media ja yhteisöt Lukemalla tiedotteita ja materiaaleja Miten halutaan osallistua? Muu, mikä? 8% 30% 23% 21% 39% 61% 61% 57% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 25
26 Näetkö, että maankäyttöpäätösten digitalisaation edistämiseen olisi valtion taholta turvattava riittävä rahoitus ja kehitystä tulisi linjata kansallisella tasolla (YM)? n=75 Kyllä, toivon vahvoja yhtenäisiä kansallisia linjauksia (vaatimukset) 60% 15 kunnan edustajaa 11 valtionhallinnon edustajaa 19 muuta tahoa Kyllä, mutta toivon enemmänkin kansallista keskustelua, näkemyksiä ja suosituksia kuin vaatimuksia/pakkoa En, toivon että kukin kunta voi edistää maankäyttöpäätösten digitalisaatiota tavallaan En halua, että asiaa edistetään lainkaan. 5% 1% 33% 16 kunnan edustajaa 3 valtionhallinnon edustajaa 6 muuta tahoa 2 kunnan edustajaa 1 valtionhallinnon edustaja 1 jonkin muu 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 1 kunnan edustaja 26
Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset. Marko Kauppi / Ubigu Oy Maanmittauspäivät
Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset Marko Kauppi / Ubigu Oy Maanmittauspäivät 27.3.2019 Tausta Ympäristöministeriö on vuoden 2019 alusta käynnistänyt Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset hankkeen. Maankäyttöpäätökset
Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne. Missä mennään, digikaava? -seminaari Juha Nurmi, ympäristöministeriö
Digitaalisen maankäytön suunnittelun kehityksen tilanne Missä mennään, digikaava? -seminaari 5.6.2019 Juha Nurmi, ympäristöministeriö MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
Maankäyttöpäätökset-hanke Satu Taskinen
Maankäyttöpäätökset-hanke Satu Taskinen 6.2.2018 1 Päävaihe I vuosina 2017-2019 toteutetaan priorisoidut paikkatietoalustan toiminnot Päävaihe II Vuosina 2020-2021 toteutetaan paikkatietoalustan koko toiminnallisuus
Sonja Aarnio, Marko Kauppi ja Ilpo Tammi
Sonja Aarnio, Marko Kauppi ja Ilpo Tammi 5.6.2019 Sisältö 1. Hankkeen kuvaus 2. Miksi muutosta tarvitaan? 3. Tavoitetila 2030 4. Tiekartta - miten tavoitteisiin päästään? 5. Toimenpiteet vuodelle 2019
Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus
Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus Kuntamarkkinat 2019 12.9.2019 MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAKI UUDISTUU Uudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää, kehittää
Maankäyttöpäätökset Webinaari
Maankäyttöpäätökset Webinaari 4.9.2018 1 Sisältö Yleiskatsaus osahankkeeseen Kaavojen digitoinnin selvitys TOMAATTI Kuntapilotti 2 3 Kaavojen digitoinnin selvitys Miten nykyiset kaavat digitoidaan ja millaista
Maankäyttöpäätökset yritystyöpaja Ympäristöministeriö Topi Tjukanov
Maankäyttöpäätökset yritystyöpaja Ympäristöministeriö Topi Tjukanov 1 Mistä hankkeessa on kyse? Hanke kehittää maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen digiloikkaa. Hankkeen pääpaino on edistää
Maankäyttöpäätökset-hanke ja digikaavoituksen kuntapilotit. Maanmittauspäivät Satu Taskinen, YM
Maankäyttöpäätökset-hanke ja digikaavoituksen kuntapilotit Maanmittauspäivät Satu Taskinen, YM 21.3.2018 1 2 VALMISTELU TOTEUTUS KÄYTTÖÖNOTTO 09/17 01/18 05/18 01/19 05/19 12/19 NYKY -TILA KANSAINVÄLISET
Maankäyttöpäätöksethanke. Paikkatiedon Palvelualusta
Maankäyttöpäätöksethanke Paikkatiedon Palvelualusta Kahdeksan osahanketta keskeisiä yhtymäkohtia jokaiseen osahankkeeseen Satu Taskinen 2 Maankäyttöpäätökset osahankkeen tavoitteet: Tukea maankäyttöpäätöksiin
Maankäyttöpäätökset Topi Tjukanov
Maankäyttöpäätökset Topi Tjukanov 1.3.2018 1 Vuonna 2017 tehtyjä esiselvityksiä Maankäyttöpäätöstietojen nykytilakartoitus ja maankäyttöpäätösten määrittely (Ympäristöministeriö) Kaavatiedot tunnistettiin
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- kokonaisuudistuksen vaiheita Tietopohjan laajentaminen ja suuntaviivojen valmistelu (esivalmisteluvaihe)
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu http://www.ym.fi/mrluudistus Tietopohjan
Maankäyttöpäätökset-hanke / Satu Taskinen. Hankkeen Internetsivut:
Maankäyttöpäätökset-hanke 6.9.2017 / Satu Taskinen Hankkeen Internetsivut: http://maankaytto.paikkatietoalusta.fi/ 1 Päävaihe I vuosina 2017-2019 toteutetaan priorisoidut paikkatietoalustan toiminnot Päävaihe
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisen lähtökohtia Tavoitteena on, että
Maankäyttöpäätökset-hanke
Maankäyttöpäätökset-hanke 1 Päävaihe I vuosina 2017-2019 toteutetaan priorisoidut paikkatietoalustan toiminnot Päävaihe II Vuosina 2020-2021 toteutetaan paikkatietoalustan koko toiminnallisuus 2 Maankäyttöpäätökset
Yhteenveto Kuntapilotit 2018
Yhteenveto Kuntapilotit 2018 1 Kuntapilotit hankkeen työpaketteina 2 Kuntapilottien tutkimuskysymykset 1. Suunnitteluprosessi Millainen on tulevaisuuden kaavan pohjakartta eli lähtötietomalli? Miten erilaisia
Työryhmätyöskentely. Ryhmä A Rajapinnat Rajapintojen uudet mahdollisuudet Teknologiavalinnat. Ryhmä B Tietomalli Kaavan esittäminen tietomallina
Työryhmätyöskentely Työryhmätyöskentely klo 10:15-11:00 Ryhmä A Rajapinnat Rajapintojen uudet mahdollisuudet Teknologiavalinnat Ryhmä B Tietomalli Kaavan esittäminen tietomallina Ryhmä C Kaavoitusprosessi
11.10.2013 Tekijän nimi
11.10.2013 Tekijän nimi Arkkitehtuuri kehittämisen välineenä Kokonaisarkkitehtuuri hallitun muutoksen avaimena Etelä-Savon maakuntaliitto 10.10.2013 Markku Nenonen Tutkijayliopettaja Mikkelin ammattikorkeakoulu
Yhteisen tiedon hallinta -hanke Eli YTI
Yhteisen tiedon hallinta -hanke Eli YTI 4.5.2017 Anne Kauhanen-Simanainen Tiedonhallintalakityöryhmän työpaja: Tiedon ja tietojärjestelmien yhteentoimivuus YHTI YTIMA YHTIHA YTHAMA YTIHAMA Mitä tarkoitatte?
Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto
Missä mennään liikuntakaavoituksessa? 1.9.2017 Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Liikuntakaavoitus Arki- ja terveysliikunnan olosuhteiden edistäminen Mitä on liikuntakaavoitus? Ajankohtainen
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen 14.12.2017 valmisteluprosessista Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli
Sote-palveluhakemisto-projekti. Projektiryhmän kokous
Sote-palveluhakemisto-projekti Projektiryhmän kokous 11.1.2017 Asialista 1.10.2017 1. Kokouksen avaus 2. Ajankohtaiskatsaus projektin etenemiseen Osaprojekti 1 Osaprojekti 2 3. Road map Mitä on tehty Missä
Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela
Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa ICT muutostukiseminaari 8.10.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Miksi kokonaisarkkitehtuuria tarvitaan julkisessa hallinnossa? Mitä tuloksia kokonaisarkkitehtuurista
Miten sosiaalinen media ja sähköinen osallistumisympäristö (SADe) tukevat osallistumista?
Miten sosiaalinen media ja sähköinen osallistumisympäristö (SADe) tukevat osallistumista? Finanssineuvos Katju Holkeri, Valtiovarainministeriö 24.11.2010 Kaikilla kansalaisilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet
Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista
Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku
Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla
Mahdollisten Green Care - toimijoiden lähtökohdat ja kiinnostus toimialan kehittämiseen Etelä- Pohjanmaalla MMM Maria Suomela, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Green Care-toiminnasta terveyttä, hyvinvointia
YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala
YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- uudistuksen valmistelun lähtökohtia Lakiin on sen voimassaolon aikana tehty lukuisia
MRL-kokonaisuudistus. PKS-yhteistyöryhmä Matti Vatilo, YM
MRL-kokonaisuudistus PKS-yhteistyöryhmä 17.8.2018 Matti Vatilo, YM Rakennuslainsäädännön uudistusvaiheet 1856 Asetus kaupunkien järjestämisen ja rakentamisen perusteista 1931 Asemakaavalaki 1945 Laki rakentamisesta
Kokeilujen hankehenkilöstön kokous ICT ( ) Ryhmätyö 1 Siirtymä kokeiluista pilotteihin -tulokset
Kokeilujen hankehenkilöstön kokous ICT (5.2.2019) Ryhmätyö 1 Siirtymä kokeiluista pilotteihin -tulokset Ryhmätyö 1: Siirtymä kokeiluista pilotteihin Tavoite: Siirtymään liittyvän tehtäväkokonaisuuden hahmottaminen
JHS129 Julkisten verkkopalvelujen suunnittelu ja kehittäminen. JHS-jaosto
JHS129 Julkisten verkkopalvelujen suunnittelu ja kehittäminen JHS-jaosto 23.05.2014 Sisältö Käsitteet ja tavoitteet Työskentelyprosessi Suositusluonnoksen esittely 2 Käsitteet ja tavoitteet 3 Verkkopalvelu
Sote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 10.10.2016 14.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistaminen Tampereen kaupunkiseudun tonttipäivä Museokeskus Vapriikki 22.3.2018 Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Maija Neva Miltä tulevaisuus näyttää?
Ryhmä 2 Tulevaisuustyöskentelyn koonti ALU-koordinaattori Anna Holopainen, Hyria säätiö anna.holopainen(at)hyria.fi
1 Järjestöt työllistymisen tukena myös tulevaisuudessa 7.11.2018 HKI Ryhmä 2 Tulevaisuustyöskentelyn koonti ALU-koordinaattori Anna Holopainen, Hyria säätiö anna.holopainen(at)hyria.fi Vinkkejä järjestöille
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - vaikuttavammin, rajatummin, täsmällisemmin Käynnistystilaisuus 8.2.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään?
Digitaalinen hallinto - mitä puuttuu vai puuttuuko mitään? Informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen 1 Sähköinen hallinto Sähköiset palvelut ja tietojärjestelmät Palveluiden käyttäjät
Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä?
Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä? Tampere 19.4.2016 Ylitarkastaja Juha Mieskolainen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 29.4.2016 1 EPT:n laatukäsikirja ehkäisevän työn tukena EPT laatukäsikirja
Paikkatietoalusta. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson hankepäällikkö
Paikkatietoalusta Maanmittauspäivät 2018 Antti Jakobsson hankepäällikkö 1 Mitä on Yhteiskunnan Digitalisaatio? Se on organisaatiorajoja ja toimintatapoja rikkovaa, asiakaslähtöistä uusien palvelujen ja
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA JÄSENTUTKIMUS DIGITALISAATIOSTA 2015 SIHTEERI- JA HALLINTOTYÖN AMMATTILAISILLE UUSIMAA DIGITALISAATION MÄÄRITELMÄ Digitalisaatiolla tarkoitetaan digiteknologian hyödyntämistä
Matkalla uuteen maakuntaan
1 Matkalla uuteen maakuntaan LAPIN MAAKUNTAUUDISTUKSEN ESIVALMISTELUN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Projektisuunnitelman toteutuminen ja tarkennukset Budjetti vuodelle 2017 ja muut rahoitushakemukset Valmistelutoimielin,
Ympäristöministeriö. Rakentamisen ohjauksen kehittäminen. Janne Jauhiainen Tuomo Lähdeniemi Linnea Pitkänen
Ympäristöministeriö Rakentamisen ohjauksen kehittäminen Janne Jauhiainen Tuomo Lähdeniemi Linnea Pitkänen 29.3.2018 Sisältö Tavoite, kutsuminen ja osallistuminen Yhteenveto, päätulokset Rakentamisen ohjauksen
Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen
Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen 12.9.2016 Uudistuksen aikataulu Lakimuutos tulisi voimaan vuonna 2017 ELY-keskuksia koskeva lainsäädäntö ja viranomaistoiminta muuttuvat vuoden 2019
Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke
Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke Yleisesitys Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke Tavoitteena yhä paremmat ja tehokkaammat palvelut vaikka keinot ja ympäristö muuttuvat
Kirjastot ja digituki
Kirjastot ja digituki Jos digi kuuluu kaikille, on tuen saatavuus varmistettava. Kehittämistehtävän saaneiden kirjastojen kokous 23.5.2018 Anna Melgin (VRK) ja Minna Karvonen (OKM) Digitukihankkeen tavoitteet
Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus
Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.
Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin?
Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Kauko Hartikainen, Kuntaliitto Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2012 Tavoiteltavat toteutukset Realistisia ja konkreettisia Hyötyjä jo
Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäytössä
Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäytössä Paikkatietotuotteet ja harmonisointi 13.4.2011 Kaisu Harju SYKE/TK/GEO Mikä salkku? SYKEn, YM:n ja ELY-keskusten yhteishanke vuosina 2008-2010 Miten
Kaavajärjestelmän uudistaminen
Kaavajärjestelmän uudistaminen Kaavajärjestelmän ja kaavojen kehittäminen tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin MAL-verkoston ohjausryhmä 7.2.2018 Kimmo Kurunmäki, johtaja, RAKLI ry Laki vastaa murroksiin
Digitaalisen kaavoituksen yhteiskäyttöinen tietomalli
Digitaalisen kaavoituksen yhteiskäyttöinen tietomalli Maankäytön suunnittelun digitalisaatio -työpaja 14.12.2017 Ilkka Rinne / Spatineo, Kari Mikkonen / Paikkatietokonsultit Digitaalinen yhteiskäyttöinen
Kuntaliiton tavoitteet maankäytön ja rakentamisen kehittämiseksi
Kuntaliiton tavoitteet maankäytön ja rakentamisen kehittämiseksi 21.3.2018 1 Haluamme Ketterää kaavoitusta ja toteutusta Parannusta rakentamisen ja rakennusten laatuun Sujuvaa palvelua lähellä kuntalaista
Maanteiden suunnitteluprosessin digitalisointi. Hankesuunnittelupäivä Maija Ketola / Sitowise
Maanteiden suunnitteluprosessin digitalisointi Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018 Maija Ketola / Sitowise Lähtökohdat Maanteiden suunnittelussa tietomallinnus on hyvässä vauhdissa. Mutta muut suunnitelma-aineistot
Miltä tulevaisuus näyttää?
Muutosten aikajänne lyhenee > Mikä taho kantaa viimekätisen vastuun päätösten pitkäaikaisvaikutuksista Miltä tulevaisuus näyttää? Kaupungistuminen jatkuu > Kasvun ja keskittymisen hallinta vs. hiipuvien
Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous
Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous 12.6.2015 Pasi Oksanen 1 Tavoite ja lähtökohdat Tavoitteena aikaansaada Varsinais-Suomen
Sosiaalialan tiedonhallinta
Sosiaalialan tiedonhallinta Mitä Tikesos-hankkeen jälkeen? KASTE Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä 21.12.2011 Antero Lehmuskoski Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Tieto on hallussa Milloin
PoPSTer-hankkeen arviointikysely. Kooste tuloksista
PoPSTer-hankkeen arviointikysely Kooste tuloksista 13.2.2018 PoPSTer-hankkeen arviointikysely Vastausprosentti Kysely toteutettiin 10. 15.1.2018 Se lähetettiin 370 hankkeessa mukana olleelle henkilölle,
Suomidigi prosessien uudistamisen tukena
Riikka Pellikka Asiantuntija JulkICT-osasto Valtiovarainministeriö Riikka.pellikka@vm.fi @riikkapellikka @suomidigi Suomidigi prosessien uudistamisen tukena Hallitusohjelman tavoite: Uudistamme julkiset
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ Etelä-Pohjanmaan sivistystoimenjohtajat / LAPE 10.4.2018 Taustaa Alajärven kaupunginvaltuusto on vuoden 2018
Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja Timo Huhtinen
Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja 20.9.2018 Timo Huhtinen 1 Nykyinen asemakaavaprosessi Joustava Vähän pakollisia työvaiheita Mahdollisuus sovittaa
MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE Ajankohtaistilaisuus klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali
MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE 2017 Ajankohtaistilaisuus 18.4.2018 klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali Merialuesuunnittelun yhtenäinen lähestymistapa -hanke Työtapa Kysely
Tervetuloa ehoksseminaariin!
Tervetuloa ehoksseminaariin! Langaton verkko 12.00 Tilaisuuden avaus 12.15 Työpajojen tulosten ja toimintamallin esittely 13.30 Kahvi ja omatoimista tutustumista muihin hankkeisiin 14.00 Keskustelua ja
Asemakaavat yhteisenä tietovarantona
Asemakaavat yhteisenä tietovarantona Asemakaavojen tiedonhallinnan kehittäminen niin, että tiedontuotanto palvelisi mahdollisimman hyvin kaikkia asemakaavoituksen ja muun maankäytön suunnittelun vaiheita
Kulttuuriympäristötiedot yhteiseen käyttöön!
Kulttuuriympäristötiedot yhteiseen käyttöön! Kulttuuriympäristöä koskevan tiedon yhteentoimivuuden, saatavuuden ja saavutettavuuden edistämistä koskevat toimenpiteet 2017 2018 Metsähallitus, Museovirasto
Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia
JulkICT strategia Kotkan kaupunki Tietohallinto Asia: Lausunto Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia 2012-2020 Viite: VM:n lausuntopyyntö VM 155:00/2011 1. Vastaajan
Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen
Kuntaliiton alustavia näkemyksiä MRL-uudistukseen 26.1.2018 Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava kokonaisuutena Maankäyttöä ja rakentamista on tarkasteltava uudistuksessa kokonaisuutena, johon
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto
Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin
Sähköinen asiointi. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016
Sähköinen asiointi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri vt Tietohallintojohtaja Tuomo Liejumäki 14.4.2016 SOTE- ja aluehallintouudistus Hallituksen SOTE-linjaukset 7.11.2015 / ICT-linjauksia Itsehallintoalueiden
Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11.
Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11.2013 Markku Nenonen Tutkijayliopettaja Mamk Lähtökohdat ja tausta
Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen
Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän
Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma
Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma TAKO-kevätseminaari 8.2.2017 Mirva Mattila Museopoliittinen ohjelmatyö (1/3) Työryhmän toimikausi 1.8.2015 31.12.2016 Tehtävät laatia linjaukset ja painopisteet museotoiminnalle
Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä. Petteri Katajisto Kuopio
Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä Petteri Katajisto Kuopio 4.4.2019 Tavoitteena elinvoima, kestävä kehitys ja hyvä elinympäristö Nykyisen lain tavoite luodaan edellytykset hyvälle
Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE)
Asukkaat maakunta- ja soteuudistuksen keskiöön (AKE) Pilottimaakuntien koulutustarjotin 2.3.2018 AKE-projektin pilottimaakunnat Etelä-Karjala Kainuu Keski-Pohjanmaa Lappi Pirkanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Savo
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä
MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.
suomi.fi Suomi.fi-palveluväylä
Suomi.fi-palveluväylä Julkishallinto, valtion ja kuntien yhtiöt 11.9.2015 Versio 1.0 JPV031 Esityksen sisältö 1. Suomi.fi-palvelukokonaisuus 2. Palvelulupauksemme 3. Mitä palvelu tarjoaa? 4. Miten? 5.
Millä sektorilla toimit (suunnittelussa, urakoinnissa tai rakennuttajan/tilaajan asiantuntijatehtävissä)?
Millä sektorilla toimit (suunnittelussa, urakoinnissa tai rakennuttajan/tilaajan asiantuntijatehtävissä)? Kaikki vastaajat (N=1) 1 87 8 73 6 N 3 1/18 15 8 Jokin muu, mikä: Talotekniikka yleisesti (LVIS)
JUHTA Riikka Pellikka
JUHTA 4.4.2017 Riikka Pellikka Suomidigin missio: Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla. Tilanne kevät 2016 o Digitalisoinnin periaatteet
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sisäministeriö, pelastusosasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Hankejohtaja, neuvotteleva virkamies Taito Vainio 3. Vastauksen
Sote-tieto hyötykäyttöön strategia keskeiset linjaukset (STM)
Kuva: Pixabay Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 - keskeiset linjaukset (STM) 1. Kansalainen: Pystyn itse 2. Ammattilainen: Kyvykkäät käyttäjät ja fiksut järjestelmät 3. Palvelujärjestelmä: Niukkenevat
Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta
Tietojohtaminen ja sen kehittäminen: tietojohtamisen arviointimalli ja suosituksia maakuntavalmistelun pohjalta 6.6.2019 Tiedolla johtaminen on tiedon hyödyntämistä päätöksenteon tukena tiedon johtaminen
Kansalliskirjaston ATThankkeet
Kansalliskirjaston ATThankkeet Esa-Pekka Keskitalo Asiantuntijaseminaari 28.4.2015 Avoin tiede tarkoittaa avoimien toimintamallien käyttämistä tieteellisessä tutkimuksessa. Keskeinen tavoite on tutkimustulosten,
Kuntasektorin kokonaisarkkitehtuuri
Kuntasektorin kokonaisarkkitehtuuri Tilannekatsaus Kurttu 18.4.2013 Miksi kokonaisarkkitehtuuri? Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurilla tavoitellaan» Yhteentoimivuutta, tietojärjestelmissä, niiden
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.
Maisema-alueet maankäytössä
Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä. Rovaniemi , Keuruu
Neuvottelu Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Lapin maakuntien välillä Rovaniemi 24.4.2018, Keuruu 27.4.2018 Lähiruoan aluetaloudellinen hyöty Talous Komponenttien valmistus (Alueellisista raaka-aineista, korvaa
Odotukset maakuntauudistukselta
Odotukset maakuntauudistukselta Kommenttipuheenvuoro Oulu 11.11.2016 Sote- ja Maakuntauudistus Maakunnille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muita tehtäviä: työ- ja elinkeinopalvelut sekä
KAAVOJA ILMAN HAAVOJA 2
KAAVOJA ILMAN HAAVOJA 2 KANSALAIS- JÄRJESTÖJEN VAIKUTUS- MAHDOLLISUUDET KAAVOITUKSEEN Maankäyttö- ja rakennuslain kokemusten valossa Suomen Kotiseutuliito 1 KOULUTUKSEN PÄÄSISÄLTÖ Katsaus MRL:n pääkohtiin
Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia
Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän
JÄMSÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 2030 KOHTI YHTEISKEHITTÄMISTÄ
JÄMSÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 2030 KOHTI YHTEISKEHITTÄMISTÄ Kuntamuoto kaupunki Asukasluku 2016 21 219 Pinta-ala 1823,77 km2, Vesipinta-alaa n. 14 % Etäisyyksiä Helsinki Tampere Jyväskylä 223 km 92 km 58
Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin!
Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! 14.11.2016 Yhteinen tiedon hallinta -hanke vauhtiin! -seminaari Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke 1990-luku 2000 Tekniikka
Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla
Yhteentoimivuutta kokonaisarkkitehtuurilla Terveydenhuollon atk-päivät 20.5.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut Esityksen sisältö Kehittämisvaatimukset sosiaali-
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat. Maanmittauspäivät Matti Vatilo YM
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat Maanmittauspäivät 2018 21.3.2008 Matti Vatilo YM Ei helppo nakki rakennuslainsäädännön kivuliaat uudistusvaiheet 1856 Asetus kaupunkien järjestämisen
OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho
OECD Youth Forum Helsinki 27.10.2015 Arja Terho Tieto Suomalaisten nuorten näkemyksiä Missä ollaan? Tiedon puute. Ei ole tietoa siitä, miten poliittinen päätöksenteko toimii. Tarvitaan enemmän tietoa ja
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus
Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa
ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM
Maakuntatietoohjelman tavoitteet ja tilanne Maakuntatieto-ohjelman syysseminaari Jani Heikkinen VM 1 1. Maakuntatieto-ohjelman tavoitteet 2 Maakuntatieto-ohjelman kahdet kasvot Hyvinvoinnin 360 O -näkymä
buildingsmart Finland
buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Finnbuild 2014 03.10.2014 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN KYSELY Kyselyn tarkoitus Kartoittaa talotekniikan tietomallikäytäntöjä
Valtakunnallinen digituen toimintamalli ja digituen verkostot Digitalisaation suunnannäyttäjät koolle!
Valtakunnallinen digituen toimintamalli ja digituen verkostot 13.2.2019 Digitalisaation suunnannäyttäjät koolle! Digituen toimintamalli ja tausta 2 Mitä digituella tarkoitetaan? Verkkoasioinnin ja älylaitteiden
Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia
Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia Riikka Paloniemi & Eeva Lehtomäki Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus Sosiaalipoliittinen yhdistyksen iltapäiväseminaari
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii
MRL:n kokonaisuudistus
MRL:n kokonaisuudistus Prosessi ja yhtä&toista YM:n näkökulmasta ARY 27.11.2018 Matti Vatilo Ympäristöministeriö Päälinjaukset, valmistelutyön arviointi, vuorovaikutuksen edistäminen ja yhteiskunnallinen
Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu
Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki