KESKISUOMALAISTEN KANSANOPISTOJEN ROOLI MAAKUNNAN AIKUISKOULUTUKSESSA

Transkriptio

1 KESKISUOMALAISTEN KANSANOPISTOJEN ROOLI MAAKUNNAN AIKUISKOULUTUKSESSA Julkaisu B 165 ISBN ISBN sähköinen versio ISSN KESKI-SUOMEN LIITTO

2 Julkaisutiedot Julkaisija: Keski-Suomen liitto Sepänkatu 4, Jyväskylä puhelin: /vaihde fax: Yhteydet: Julkaisu: Painos: Taitto: Kotisivu: Yhteydet liittoon: Yhteydet henkilökuntaan: internet: B165 ISBN ISBN sähköinen versio ISSN kpl Liisa Pylvänäinen Painopaikka: Kopijyvä Oy Jyväskylä

3 Sisällysluettelo Johdanto... 4 Tiivistelmä Koulutuksen ja sivistyksen maakunta... 8 Keski-Suomen aikuiskoulutuksen kehittämislinjaukset... 8 Keski-Suomen aikuiskoulutuksen haasteet Yleistä kansanopistoliikkeestä Historiaa Kansanopistot luvulla Kansanopisto-opinnot Kansanopiston tehtävät Kansanopistojen vaikuttavuus ja sen arviointi Kansanopisto-opiskelun vaikutukset yksilöön Kansanopistojen tulevaisuuden näkymät Keski-Suomen kansanopistot Alkio-opisto Iso Kirja opisto Jyväskylän kristillinen opisto Jämsän Kristillinen Kansanopisto Karstulan Evankelinen Opisto Keski-Suomen Opisto Keskisuomalaisten kansanopistojen merkitys Yhteisöllisyys ja internaatti Vaikutukset maakunnan sivistys- ja koulutustarjontaan Keskisuomalaiset kansanopistot palveluntarjoajina ja opistojen alueelliset vaikutukset Lähteet:

4 Johdanto Tämän selonteon tarkoituksena on kartoittaa vapaan sivistystyön roolia maakunnan aikuiskoulutuksessa tarkastelemalla maakunnassa toimivien kansanopistojen erityispiirteitä, koulutustarjontaa sekä merkitystä. Aikuiskoulutuksen kehittäminen on määritelty Keski-Suomen maakuntaohjelmassa osaamisen ja koulutuksen painopistealueeksi ja aiemmin on jo selvitetty ammatillisen aikuiskoulutuksen roolia raportissa Ammatillinen aikuiskoulutus maakunnan kehityksen aktivaattori, joka julkaistiin helmikuussa Edellä mainitussa raportissa oli vain viittauksia vapaan sivistystyön rooliin yleissivistävän pohjan luojana ammatilliselle aikuiskoulutukselle, tarpeeseen tehdä yhteistyötä ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön välillä sekä kaiken maakunnassa olevan aikuiskoulutuksen resurssien täysimittaiseen huomioimiseen. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa (KESU) todetaan niin ikään vapaan sivistystyön keskeinen merkitys sivistyksen rakentajana ja koulutuksen tarjonnan monipuolistajana sekä nähdään tarpeelliseksi näiden organisaatioiden roolin ja merkityksen tarkempi selvittäminen. Selvitysten mukaan aikuiskoulutuksen tarve kasvaa tulevaisuudessa huomattavasti ja täysipainoinen aikuiskoulutuksen kehittäminen edellyttää myös vapaan sivistystyön roolin ja kytkentäkohtien selvittämistä suhteessa muuhun aikuiskoulutukseen. Koulutuksen arviointineuvoston syksyllä 2007 julkaisema raportti Vapaan sivistystyön vaikuttavuus ja suuntaviivaopinnot nosti esille monia sellaisia kysymyksiä, jotka ovat innoittaneet tämän selvityksen tekemiseen ja vastauksien etsimiseen maakunnan tasolla. Arviointineuvosto esittää mm. pysyvän rahoituksen takaamista aikuiskoulutuksessa aliedustettujen ryhmien koulutukseen, jolla voisi olla positiivista vaikutusta niin syrjäytymisen estämiseen kuin vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten parantamiseen. Kansanopistot kuuluvat vapaan sivistystyön piiriin, jonka tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä toimia yhteisöissä sekä edistää kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa. (Laki vapaasta sivistystyöstä, 1998). Koulutuksen järjestämisluvan edellytyksenä on, että on olemassa sivistystarve ja hakijalla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset oppilaitoksen ylläpitämiseen ja koulutuksen järjestämiseen. Nykyisin noin 2/3 kansanopistojen toiminnasta on vapaasta sivistystyöstä annetun lain tarkoittamaa koulutusta. Vapaan sivistystyön piiriin kuuluu myös muita aikuisoppilaitoksia, joita ei pidä sekoittaa kansanopistoliikkeeseen. Koulutusta järjestävät kansalaisopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot, joista kansalaisopistot aiheuttavat sekaannusta jo nimien samankaltaisuuden vuoksi. Kansalaisopistot ovat pääasiassa kuntien omistamia organisaatioita, joiden tehtävänä on vastata alueellisiin ja paikallisiin sivistystarpeisiin ja tarjota mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimisella ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Kansanopistot puolestaan ovat yksityisten kannatusyhdistysten, säätiöiden ja järjestöjen omistamia sisäoppilaitoksia, joiden tarkoitus on edistää kansalaisten omaehtoista opiskelua kunkin opiston oman aatteellisen ja pedagogisen vapauden hengessä. 4

5 Keski-Suomessa toimii 6 kansanopistoa, jotka ovat Alkio-opisto Korpilahdella, Jyväskylän kristillinen opisto, Jämsän Kristillinen Kansanopisto, Iso Kirja -opisto Keuruulla, Karstulan Evankelinen Opisto ja Keski-Suomen Opisto Suolahdessa. Jokaisella opistolla on omat erityispiirteensä mutta yhdistävinä tekijöinä toimivat mm. vapaa sivistystyö ja aito halu ja kiinnostus vastata kullekin ajalle ominaisiin sivistystarpeisiin. Lisäksi kaikilla näillä organisaatioilla on pitkäaikainen kokemus aikuiskoulutuksesta ja aikuisten yhteiskunnallisesta aktivoimisesta. Vaikka kansanopistoissa annetaan myös ammatillista koulutusta, on tässä selonteossa pääpaino vapaassa sivistystyössä juuri siitä syystä, ettei sen roolia ole juurikaan kartoitettu maakunnallisesti. Opistojen rehtorit ja muu henkilökunta ovat olleet suureksi avuksi tämän selonteon työstämisessä ja heidän lisäkseen haluaisin kiittää myös Keski-Suomen liittoa, joka on toiminut projektin rahoittajana. Jyväskylän kristilliselle opistolle kuuluu kiitos toimitilojen luovuttamisesta projektin käyttöön. Jyväskylässä Liisa Pylvänäinen projektityöntekijä 5

6 Tiivistelmä Tämän selonteon puitteissa on mahdollista vetää seuraavat johtopäätökset keskisuomalaisten kansanopistojen roolista maakunnan aikuiskoulutuksessa: Keski-Suomen kansanopistot muodostavat koko maakunnan kattavan oppilaitosverkoston ja edistävät toiminnallaan koulutuksellisen tasa-arvon ja moniarvoisuuden toteutumista. Opistoilla on monipuolinen vapaan sivistystyön ja ammatillisen koulutuksen tarjonta sekä sellaisia koulutusaloja, joita ei ole muualla maakunnassa tarjolla. Korkeakouluopetuksen jalkauttamisessa maakuntaan opistot ovat merkittäviä alueellisia toimijoita. Opistot ovat keskenään erilaisia ja kullakin opistolla on omat vahvuutensa. Pitkillä linjoilla opiskelee vuosittain yli 1100 opiskelijaa ja lyhytkurssitoimintaan osallistuu noin 7000 henkilöä. Kaikilla Keski-Suomen kansanopistoilla on omat erityisvahvuutensa. Alkioopiston vahvuuksia ovat laaja avoimen yliopiston opintotarjonta sekä suuri joukko vapaan sivistystyön linjoja. Iso Kirja opisto tarjoaa helluntaikristillisen arvomaailman pohjalta mm. seurakuntatyön opintoja sekä mahdollisuuden suorittaa Walesin yliopiston vaatimusten mukaisia korkeakoulututkintoja. Jyväskylän kristillisellä opistolla on vahvuutena suuntautuminen ammatilliseen koulutukseen ja ainoana oppilaitoksena Keski-Suomessa suntion sekä lapsi- ja perhetyön tutkinnon suorittamismahdollisuus. Jämsän Kristillinen Kansanopisto on suuntautunut nuorten nivelvaiheen koulutukseen ja erityispiirteenä ovat taustayhteisöön pohjautuva arvo-opetus, kielet ja kansainvälisyys, musiikinopetus sekä käden ja kodin taidot. Karstulan Evankelisen Opiston erityisalaa on kasvatus- ja sosiaalialan ammatillinen koulutus sekä aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen tarjoaminen. Kasvatusalaan ja ohjausalan ammatteihin liittyvät taidot ovat Keski-Suomen Opiston ominta aluetta ja opistossa on ammatillista nuorisotyöntekijöiden koulutusta, jota ei ole muualla maakunnassa tarjolla. Keski-Suomen kansanopistoille on tyypillistä yhteisöllisyys ja internaattimuotoisuus, joiden avulla opiskelijalle on mahdollista tarjota tuettu ja turvallinen oppimisympäristö sekä hyvät edellytykset kokonaisvaltaiseen oppimiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Sosiaaliset taidot, vuorovaikutus ja toisten kunnioittaminen kuuluvat olennaisesti internaattipedagogiikkaan. Demokraattinen yhteiskunta tarvitsee aktiivisia kansalaisia, jotka ottavat asioista selvää ja tekevät hankkimansa tiedon pohjalta rationaalisia ratkaisuja. Kansanopistojen tehtävä aktiivisten kansalaisten kasvattamisessa on ollut läpi opistojen historian merkittävä. Opistoilla on sillanrakentajan rooli siirryttäessä peruskoulusta toisen asteen koulutukseen ja toiselta asteelta eteenpäin koulutusjärjestelmässä. Opistot tarjoavat koulutusta tärkeisiin nivelkohtiin, jolloin opinnoilla on merkitystä erityisesti uranvalinnan selkiyttäjänä, jatkokoulutusmahdollisuuksien parantajana sekä parempien opiskeluvalmiuksien tarjoajana. Usein turhat ja yhteiskunnalle kalliit koulutuksen keskeytykset ja koulutusalojen vaihdokset vähenevät kansan- 6

7 opistossa vietetyn vuoden ansiosta ja kokonaisopiskeluaika saattaa jopa lyhentyä. Keski-Suomen kansanopistot tekevät tärkeää syrjäytymistä ehkäisevää työtä niin nuorten, aikuisten, työttömien, maahanmuuttajien kuin ikääntyvienkin parissa. Ennaltaehkäisevällä työllä syntyy yhteiskunnalle säästöjä ja estetään yhteiskunnan eriarvoistumista. Nuorille on tarjolla nivelvaiheen opintojen lisäksi perusopetuksen lisäopetusta ja peruskouluopintojen täydentämismahdollisuuksia. Yhteiskunnan rakennemuutoksen vuoksi aikuisten koulutustarve on kasvussa ja kansanopistoissa on tarjolla monenlaista koulutusta aikuisille, jotka haluavat päivittää osaamistaan tai hankkia itselleen uuden ammatin ja pysyä mukana työelämässä. Maahanmuuttajille on tarjolla sekä perus- että ammatilliseen koulutukseen valmistavia opintoja ja yhteisön tuki, joka auttaa kiinnittymisessä suomalaiseen yhteiskuntaan. Ikääntyneiden oppimiselle on myös monia mahdollisuuksia opistojen lyhytkurssitarjonnassa ja vapaan sivistystyön linjoilla, jotka mahdollistavat elinikäisen oppimisen kaikille omaehtoista koulutusta tarvitseville. Keski-Suomessa on ollut kansanopistokoulutusta vuodesta 1894 lähtien. Opistoilla on pitkä perinne koulutuksen järjestämisessä, koulutettu ja osaava henkilökunta sekä hyvät fyysiset puitteet toiminnalle, jotka yhdessä omaehtoisen tehtävänhaun, joustavuuden ja nopean reagointikyvyn kanssa tekevät mahdolliseksi muuttuviin koulutustarpeisiin vastaamisen. Keski-Suomen kansanopistot ovat valtakunnallisia oppilaitoksia. Vahva alueellinen ja valtakunnallinen verkostoituminen mahdollistaa toiminnan jatkuvan kehittämisen ja yhteistyön niin julkisten kuin yksityisten organisaatioiden kanssa ja lisää opistojen näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Opistot vastaavat myös globalisaation haasteeseen sekä ainevalikoimansa että kansainvälisten verkostojen, tutkintojen ja opiskelijavaihto-ohjelmien kautta. Opistoille on syntynyt sellaista modernia verkosto-osaamista, jota ne voivat tarjota maakunnan muille toimijoille. Maakunnan aikuiskoulutus ei selviä sille asetetuista vaatimuksista ilman ammatillisen ja vapaan sivistystyön koulutuksen yhteistyötä. Kansanopistot ovat valmiita ottamaan entistä suuremman vastuun aikuisten koulutuksen siitä osuudesta, jossa rakennetaan oppimisen perustaa. Koulutustehtävän ohella keskisuomalaisilla kansanopistoilla on myös palveluntarjoajan rooli. Opistot elävöittävät paikkakuntiensa kulttuuri- ja elinkeinoelämää, toimivat kokous-, juhla- ja majoituspalvelujen järjestäjinä sekä tarjoavat tilojaan monien muiden tapahtumien käyttöön. Opistot työllistävät lähes 200 vakituista työntekijää ja tuovat välillisiä verotuloja paikkakunnilleen. Opistojen ja opiskelijoiden ostot sekä kiinteistöihin liittyvät investoinnit ja huolto tuovat taloudellista hyötyä paikallisille elinkeinonharjoittajille. Kansanopistot vahvistavat olemassaolollaan Keski-Suomen imagoa koulutuksen ja sivistyksen maakuntana, jonka vetovoimaisuus houkuttelee opiskelijoita myös muualta maasta. Maakuntaan saadaan uutta henkistä pääomaa ja kehitystä edistäviä innovaatioita, sillä monet jäävät opistoajan jälkeenkin opiskelemaan ja työskentelemään Keski-Suomeen. 7

8 1. Koulutuksen ja sivistyksen maakunta Keski-Suomen aikuiskoulutuksen kehittämislinjaukset Keski-Suomen maakuntaohjelman mukaan maakunnan erityisvahvuutena ovat koulutus, kasvatus ja sivistys. Maakunnan kilpailukyvyn ja alueellisen kehityksen katsotaan perustuvan osaamiseen ja sen elinikäiseen ylläpitämiseen, ja tavoitteena on koko ikäluokasta huolehtiminen siten, että estetään syrjäytyminen sekä koulutuksesta että sen jälkeen työelämästä. Maakuntaohjelmassa korostetaan sitä tosiasiaa, että koulutuksen on pystyttävä muuntumaan työelämän tarpeisiin joustavasti ja nopeasti, mikä puolestaan vaatii entistä paremman yhteisen ennakointijärjestelmän luomista. Työvoima- ja koulutustarpeen huomioon ottaminen on perusedellytys alueen kilpailukyvylle. Tutkintoon johtavan koulutuksen, yritysten liiketoimintaa tukevan aikuiskoulutuksen ja työelämän rakennemuutoksista johtuvan ammatin vaihtoon tähtäävän koulutuksen tulee muodostaa selkeä työelämää palveleva kokonaisuus. Tässä kontekstissa korostuvat sekä ammatillisen koulutuksen että aikuiskoulutuksen roolit. Korkeatasoisen ja oppimiseen innostavan yleissivistyksen merkitys jatko-opinnoille on kirjattu myös maakuntaohjelmaan, samoin kuin vapaan sivistystyön tärkeä rooli oppilaitosverkostossa ja kansalaisten sivistyspalveluissa. Aikuiskoulutuksen kysynnän kasvaessa sille halutaan luoda niin toiminnalliset kuin taloudellisetkin edellytykset ja aikuiskoulutuksen asiakaslähtöistä tarjontaa ja työelämälähtöisiä palveluja halutaan myös kehittää monimuotoisesti. Koulutustarjontaa kehitetään yhteistyössä julkisten ja yksityisten organisaatioiden kesken klusterimallin mukaisesti. Tavoitteena ovat maakunnan koulutusliiketoiminnan toimijoiden kansallisen ja kansainvälisen tuotekehityksen, liiketoiminnan ja markkinoinnin lisääminen. Kansainvälistymistä halutaan edistää mm. koulutustarjonnalla, monikulttuurisuuden vahvistamisella, ulkomaisen työvoiman ja opiskelijavaihdon lisäämisellä sekä kansainvälisellä verkostoitumisella. Maakunnallisesti halutaan turvata nuorten koko ikäluokan koulutus ja erityistä huomiota kiinnitetään koulutuksen nivelvaiheisiin sekä eri asteilla tapahtuvaan ohjaukseen. Maakuntaohjelman tavoitteena on nostaa väestön koulutustasoa, siten että vuoteen 2010 mennessä tutkinnon suorittaneita olisi 70 % ja korkea asteen tutkinnon suorittaneita 28 % ikäluokasta. Keski-Suomen aikuiskoulutuksen haasteet Keski-Suomi on kasvava maakunta, mikä luo selkeitä haasteita niin kaikelle koulutuksen kehittämiselle kuin erityisesti aikuiskoulutuksen tarpeisiin vastaamiselle. Väestön ikääntymisen ja ikäluokkien pienenemisen myötä koulutetun työvoiman tarve kasvaa, mikä puolestaan asettaa haasteen koulutusjärjestelmän tehokkuudelle eri koulutusaloilla. Muutokset elinkeino-, ikä- ja ammattirakenteissa tarvitsevat tuekseen jatkuvaa ja nopeasti reagoivaa aikuiskoulutusta, jossa otetaan huomioon sekä opiskelijan elämäntilanne että aiemmin hankittu koulutus. Samalla parannetaan edellytyksiä työn ja koulu- 8

9 tuksen tasapainoiseen vuorotteluun. Tulevaisuudessa täytyy yhä enemmän ottaa huomioon koulutuksen alueellinen osuvuus, läpäisy ja päällekkäisyydet, maahanmuuttajien koulutus sekä vahva ja monipuolinen aikuiskoulutus, jonka kysynnän arvioidaan kasvavan 70 % vuoteen 2015 mennessä. Yhteiskunnan rakennemuutos on saanut suuren myllerryksen aikaan koulutuksen sektorilla ja muutospaineet ovat koskettaneet koulutuksen järjestäjiä ja koulutukseen osallistujia laajasti. Säästötoimenpiteet ovat karsineet pieniä yksiköitä peruskoulutuksesta, kuntaliitosten myötä esim. lukiokoulutusta on uudelleen organisoitu, ja korkeakoulutuksen puolella on tulossa innovaatio- ja allianssiyliopistoja. Kilpailukyvyn säilyttäminen on pakottanut myös aikuiskoulutusorganisaatiot pohtimaan fuusioitumista ja suurempien yksiköiden muodostamista, jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia koko aikuiskoulutusjärjestelmään. Resurssien vähyys ja niistä kilpaileminen ovat koulutuksen järjestäjien arkipäivää ja usein ristiriidassa ylhäältä asetettujen tavoitteiden kanssa. Hallitusohjelmassa ammatilliseen koulutukseen linjattiin lisää koulutuspaikkoja torjumaan työvoimapulaa ja Keski-Suomessa tehdyissä koulutuksen ja työvoiman tarpeen ennakointisuunnitelmissa tultiin myös siihen johtopäätöksen, että koulutuspaikkoja tarvitaan lisää esim. aikuisopiskelijoille ja muuntokoulutettaville. Lisäpaikat tulisivat tarpeeseen, sillä maakunnan ammatillisen koulutuksen täyttöaste on tälläkin hetkellä yli 100 prosenttia. Jotta Keski-Suomi olisi tulevaisuudessakin koulutuksen ja sivistyksen maakunta, koulutukselle tulisi osoittaa nykyistä enemmän yhteiskunnan tukea eikä koulutuksen kokonaisvaltaista kehittämistä tulisi unohtaa markkinavoimien puristuksessa. Opetusministeriön aikuiskoulutuspolitiikan tavoitteet vaikuttavat myös maakunnalliseen koulutuspolitiikkaan. Tavoitteena on työllisyyden ja kilpailukyvyn edistäminen, demokratian ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen sekä kansalaisten sivistyksellisten oikeuksien ja yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutuminen. Aikuiskoulutuspolitiikan toiminnallisina tavoitteina ovat työikäisen väestön osallistumisasteen nostaminen ja aliedustettuina olevien ryhmien koulutusmahdollisuuksien lisääminen. Vapaan sivistystyön ja omaehtoisen aikuiskoulutuksen halutaan vahvistavan yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Lisäksi aikuisväestön mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen halutaan parantaa. Opetusministeriö on asettanut tavoitteeksi aikuiskoulutuksen järjestäjien toimintaedellytysten vakauden lisääntymisen ja toiminnan laadun ja tuloksellisuuden paranemisen kaikilla koulutustasoilla. Edellä mainitut haasteet asettavat melkoisia paineita maakunnan koulutusorganisaatioille ja koulutuksen suunnittelulle ja kehittämiselle. Aikuiskoulutuksen kysynnän huima kasvu nostaa esiin mm. seuraavia kysymyksiä: missä koulutus tulevaisuudessa toteutetaan, kuka organisoi kyseisen koulutuksen, mistä riittää ammattitaitoista opetushenkilöstöä ja miten on resurssien laita? Vapaan sivistystyön toimijoilla ja erityisesti kansanopistoliikkeellä on tässä tehtäväkentässä vahva potentiaali, jonka erityispiirteisiin paneudutaan seuraavassa. 9

10 2. Yleistä kansanopistoliikkeestä Historiaa Kansanopistoliike syntyi Tanskassa 1800-luvun puolivälissä N.F.S. Grundtvigin aatteiden perusteella, joiden päämääränä oli vahvistaa kansallisvaltion demokraattista kehitystä ja kansallista kulttuuria tarjoamalla koulutusta kansan laajoille piireille. Tanskasta liike levisi muualle Skandinaviaan ja Suomeen, johon perustettiin ensimmäinen kansanopisto vuonna 1889 Kangasalle. Suomalaisen kansanopistoliikkeen syntyessä sen tehtäväksi tuli nuoren aikuisväestön yleisen sivistystason kohottaminen ja kansallisen kulttuuritietouden herättäminen sen piirissä. Tehtävä kasvoi ajankohdan historiallisista edellytyksistä, joita muovasivat taloudellis-sosiaalisella tasolla juuri alkuun lähtenyt teollistuminen ja poliittisella tasolla taistelu autonomian puolesta venäläistämispyrkimyksiä vastaan. Kansanopistojen perustaminen oli vilkasta etenkin vuosien aikana, jolloin maahamme perustettiin yhteensä 43 opistoa ja näiden tienraivaajien joukossa oli myös ruotsinkielisiä ja kristillisiä opistoja. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta opistot perustettiin maaseudulle ja opetuksen keskeisiä sisältöjä olivatkin maatalouteen liittyvät käytännön opinnot, suomen kieli ja historia. Itsenäisyyden alkuvuosina kansanopistoissa korostui itsenäisyyden vaaliminen, ja uutena piirteenä tulivat enemmän teoreettiseen suuntaan tähdänneet toisvuotiset kansanopistokurssit, kansankorkeakoulut luvuilla merkillepantavaa oli herätyskristillisten opistojen määrän nopea kasvu ja ensimmäisen työväenliiketaustaisen kansanopiston perustaminen. Vuonna 1925 voimaan astui ensimmäinen kansanopistojen valtionapulaki, joka oli kehitykselle tärkeää ja toi opistoille taloudellista turvaa mutta lujitti samalla myös valtion otetta toiminnan ohjaamisessa. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut voimakas rakennemuutos ja yhteiskunnallinen kehitys mullistivat kansanopistojen toimintaympäristön. Teollistumisen ja kaupungistumisen myötä koko koulutusjärjestelmä muuttui ja kansanopistojen perinteinen tehtävä, maalaisnuorten koulutustarpeisiin vastaaminen, kutistui olemattomiin. Opistoille muutos merkitsi oppilaspulaa ja toiminnan vakavaa uudelleen arviointia. Muutokseen vastaaminen alkoi opistojen oma-aloitteisena opetustehtävien etsintänä ja 1970-luvulle tultaessa opistoliike jatkoi taas kasvuaan entiseen malliin. Perinteisten grundtvigilaisten ja kristillisten opistojen lisäksi perustettiin järjestöopistoja puolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen sekä raittius- ja vammaistyön järjestöjen toimesta. Uusi kansanopistolaki tuli voimaan 1985 ja perinteinen kahtiajako kansanopisto- ja kansankorkeakoulukursseihin lakkasi lopullisesti. Opetussisällöt muuttuivat siten, että yleissivistävien opintolinjojen rinnalla lisääntyivät monenlaisiin ammattitutkintoihin ja peruskoulun tai lukion oppimääriin suuntautuvat ohjelmat. Vuoden mittaisten linjojen lisäksi alkoi jo 1970-luvulla lyhytkurssien voimakas kasvu. Aluksi ne olivat lähinnä harrastustavoitteisia kesäkursseja mutta vuosien myötä lyhytkurssien sisällöt ovat monipuolistuneet ja kehittyneet ammatillisen täydennyskoulutuksen suuntaan. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana on erityisen nopeasti kasvanut avoimen yliopiston opetus. 10

11 Toiminnallisen itsesäätelyn näkökulmasta ja 1980-luvut toivat mukanaan yhä vahvemman valtiollisen ohjauksen, johon opistot sopeutuivat pääosin vapaaehtoisesti taloudellisen turvan ja toiminnan ennustettavuuden vuoksi. Normiohjauksen aika vaikutti monella tavalla opistojen toimintakulttuuriin, hallintoon ja taustayhteisöjen rooliin. Valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistus vuonna 1993 vaikutti merkittävästi vapaan sivistystyön rahoitukseen ja lopetti kertaheitolla edellä mainitun valtionrahoituksen yksityiskohtaisen normiohjauksen. Uuden järjestelmän myötä kansanopistoihin tuli toiminnan laajuutta ja opistojen keskinäistä hintakilpailua edistävä valtionosuusmalli, jossa ainoaksi valtionosuuteen oikeuttavaksi perusteeksi määrättiin opiskelijaviikko. Rahoituksen määrä ja toiminnan laajuus sidottiin näin ollen toisiinsa ja opistot vapautuivat kantamaan täyden vastuun toiminnastaan ja valintojensa vaikutuksesta rahoituksen määrään. Valtionosuusuudistuksen vaikutuksesta vapaan sivistystyön opiskelijaviikkojen määrät kasvoivat nopeasti ja samoin kasvoi opistojen keskikoko. Laman jälkeen koulutuksen kokonaiskysyntä kuitenkin laski eikä vapaa sivistystyö kuulunut enää rahoituksen priorisoinneissa kärkisijoille. Tämä merkitsi kansanopistojen toiminnassa vapaan sivistystyön supistumista ja painopisteen siirtymistä aiempaa enemmän tutkinnollisen koulutuksen puolelle. Välillä on jopa keskusteltu vapaan sivistystyön kriisistä ja opistoliikkeen perustehtävän hämärtymisestä, mutta toisaalta uusi vuosituhat on tuonut tulleessaan myös uusia haasteita ja mahdollisuuksia, joihin kansanopistoliike pyrkii vastaamaan omien vahvuuksiensa, uusien innovaatioiden sekä vahvan verkostoitumisen kautta. Kansanopistot luvulla Vaikka suomalainen yhteiskunta on kokenut suuren muutoksen viimeisen sadan vuoden aikana, perustuu suomalainen kansanopistoliike edelleen grundtvigilaiseen näkemykseen sivistyksen tärkeydestä ja opiskelijakeskeisestä pedagogiikasta, joka pyrkii aktiivisen yksilön ja kansalaisuuden edistämiseen. Nykyisin Suomessa toimii 90 kansanopistoa, joista 16 on ruotsinkielisiä. Opistoja on kaikissa lääneissä ja maakunnissa eri puolilla Suomea ja kansanopistokoulutuksen suhteen alueellinen tasa-arvo toteutuu melko hyvin. Koulutukseen osallistuu vuosittain pitkillä linjoilla noin opiskelijaa ja lyhytkurssitoiminnan puolelle noin opiskelijaa. Kansanopistot ovat opetusministeriön alaisia pääasiassa yksityisiä aikuisoppilaitoksia, jotka saavat lakisääteistä valtionapua. Sisäoppilaitosmuodon eli internaatin lisäksi kansanopistoille on ominaista aatteellinen ja pedagoginen vapaus, jonka perusteella opistot voivat itse määritellä opetussisältönsä ja kasvatustavoitteensa. Valtakunnantasoisena yhteistyöelimenä toimii vuonna 1905 perustettu Suomen Kansanopistoyhdistys, jonka tehtäviä ovat edunvalvonta, kehittämis- ja tiedottamistehtävät, markkinointi, verkostoituminen sekä kansainvälinen yhteistyö. Lisäksi yhdistys julkaisee Kansanopisto- lehteä. Opistot voidaan jakaa taustayhteisönsä ja luonteensa mukaan viiteen ryhmään, joita ovat sitoutumattomat, kristilliset, järjestötaustaiset, yhteiskunnalliset ja erityisopistot. Kansanopistot ovat 2000-luvulla keskenään hyvin erilaisia koulutustehtävän (koulutusmuodot) ja koulutuksen toteutuksen (esim. internaatin hyödyntäminen) suhteen. Myös opiskelijoiden taustat vaihtelevat opistoittain huomattavasti. Koulutustarjonnan perusteella opistot voidaan luokitella yleissivistävän koulutuksen opistoihin, monipuolisen koulu- 11

12 tusprofiilin opistoihin sekä ammatillisiin opistoihin. Viime vuosina koulutuksen kasvu on ollut voimakkainta juuri ammatilliseen koulutukseen profiloituneissa opistoissa. Kansanopistolaitos on maamme laajin pääosin yksityisellä omistuspohjalla toimiva, julkista tukea saava oppilaitosmuoto. Opistot ovat keskimääräiseltä kooltaan pieniä ja niiden talous on yleisesti ottaen kohtuullisessa kunnossa. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan kansanopistojen yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2002 noin 130 miljoonaa euroa, josta valtion rahoituksen osuudeksi arvioitiin 57 prosenttia. Suuret ja ammatilliseen koulutukseen keskittyneet opistot voivat taloudellisesti kaikkein parhaiten. Vapaan sivistystyön koulutus on opiskelijalle maksullista eivätkä kansanopistot ole samassa asemassa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa koulutuksen rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä.. Opetusministeriön Selvitys aikuisopiskelun taloudellisten edellytysten parantamisesta sisälsi jo vuonna 2003 ehdotuksia opiskelumaksujen kohtuullistamiseksi ja aikuisopiskelijan toimeentulon takaamiseksi mm. opintosetelin ja vapaan sivistystyön suuntaviivaopintojen muodossa. Toimeenpannut ehdotukset ovat olleet askel oikeaan suuntaan ja kansanopistoissa toivotaankin edelleen parannuksia opintososiaalisiin etuuksiin sekä kilpailukyvyn että vapaan sivistystyön aseman parantamiseksi. Kansanopisto-opinnot Pääosa kansanopistojen koulutuksesta on yleissivistäviä opintoja. Näillä opintolinjoilla voi esimerkiksi opiskella kieliä ja kansainvälisyyttä, perehtyä kirjoittamiseen, journalismiin ja taideaineisiin tai laajentaa yhteiskunnallista ja eettistä yleissivistystä. Osa tästä vapaatavoitteisesta koulutuksesta on myös ammattisivistävää, joka antaa pohjan varsinaiselle ammattikoulutukselle ja toimii lisäksi ammatinvalinnan ohjauksena ja edistää jatko-opintoihin hakeutumista. Monet opistot tarjoavat mahdollisuuden avoimen yliopistoihin opintoihin, mikä on nykyään merkittävä osa kansanopistojen toimintaa. Yli 30 kansanopistossa on mahdollista opiskella perusopetuksen oppimäärä tai korottaa yksittäisiä arvosanoja. Muutamissa opistoissa on perusopetuksen lisäopetusta eli on mahdollista suorittaa ns. kymppiluokka ja joillakin opistoilla on myös lukio-opetusta. Kansanopistojen koulutustarjonnassa on sekä ammatillisia perustutkintoja että ammatillista lisäkoulutusta, ja myös erityisten kohderyhmien koulutus on otettu huomioon, kuten esim. erityisopetusta tarvitsevat ja maahanmuuttajat. Opistot voivat järjestää lisäksi oppisopimuskoulutusta sekä maksupalveluna työvoimapoliittista aikuiskoulutusta ja henkilöstökoulutusta, joiden kesto vaihtelee suuresti. Pitkät opintolinjat ovat yleensä yhden lukuvuoden tai lukukauden mittaisia, kun taas ammattiin valmistavat linjat kestävät yleensä useamman vuoden. Pitkien opintolinjojen lisäksi miltei kaikissa kansanopistoissa voi opiskella lyhytkursseilla, joita järjestetään vuosittain noin parituhatta kappaletta. Lyhytkurssien osuus opistojen opiskelijaviikkokertymästä on ollut koko ajan kasvussa ja vuonna 2000 niiden osuus oli jo 40 %. Erityisesti kesä ja viikonloput ympäri vuoden ovat vilkasta kurssitoiminnan aikaa, jolloin sadat opiskelijat kokoontuvat opettelemaan mm. kädentaitoja, kieliä, tietotekniikkaa tai ihmissuhdeaineita. 12

13 Kansanopiston tehtävät Kansanopistojen roolista ja tehtävistä puhuttaessa on hyvä pitää mielessä kansanopistoihin oppilaitoksina kohdistuvat erilaiset ja eri tahoilta tulevat odotukset. Valtiovallan taholta on opistoihin kohdistettu vahvoja odotuksia mm. suuntaviivaopintojen toteuttamiseksi ja sitä kautta toiveita esim. syrjäytyneiden, työttömien ja maahanmuuttajien aktivoimiseksi. Ohjeissa korostetaan mm. kansalaisuuskasvatusta, demokratian tukemista ja kansainvälisyyteen ohjaamista. Opistojen ylläpitäjillä sekä niillä alueilla ja paikkakunnilla, joilla opistot toimivat, on enemmän tai vähemmän selvästi määriteltyjä odotuksia ja toiveita, jotka liittyvät esim. alueellisen koulutuspolitiikan toteuttamiseen. Historiansa aikana kansanopisto on toteuttanut päätöksentekijöiden, lainsäätäjien ja kansansivistysväen määrittämiä vaihtelevia yhteiskunnallisia ja sivistyksellisiä tehtäviä. Vaikka monet perinteisistä tehtävistä ovat hävinneet, niin toisaalta uusia tehtäviä on tullut tilalle. Vapaalle sivistystyölle on kuitenkin aina ollut tunnusomaista toiminnan vapaaehtoisuus, opiskelun omaehtoisuus ja yleissivistyksellinen luonne sekä ideologinen vapaus. Vaikka nykyisessä koulutusjärjestelmässämme korostuu tehokkuus ja tuloksellisuus, vapaan sivistystyön tarkoituksena ei ole välittömästi palvella elinkeinoelämän tarpeita vaan sen toiminta on vapaatavoitteista opetusta ja koulutusta. Toisaalta rajanveto ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen välillä on tullut entistä vaikeammaksi, koska keskeisinä ammattitaitovaatimuksina esitetään mm. kielitaitoa, yhteistyö- ja kommunikaatiotaitoja, tietotekniikan osaamista, kulttuurista kompetenssia ja kykyä vastuunkantoon, jotka ovat perinteisestikin olleet vapaan sivistystyön ominta aluetta. Jukka Määtän ja Pentti Yrjölän Opetushallitukselle tekemän arvioinnin mukaan kansanopistoille kuuluvia tehtäviä ovat 1) yleissivistävä, 2) ammattisivistävä, 3) taustaliikettä palveleva, 4) syrjäytymistä ehkäisevä ja 5) alueellinen sivistystehtävä. Päätehtävä on edelleen yleissivistävän koulutuksen tarjoaminen, johon kuuluvat vapaa sivistystyö, perusopetus ja lukiokoulutus. Opistot tarjoavat sellaista omaehtoista koulutusta, jota ei muualta saa. Ammatillisen koulutuksen osuus on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Tämä on ymmärrettävää, koska opistot saavat yhteiskunnan tukea suhteessa enemmän tutkintotavoitteiseen koulutukseen kuin vapaaseen sivistystyöhön. Lastenohjaaja- ja nuorisotyökoulutuksessa opistojen ammattisivistyksellinen rooli on myös valtakunnallisesti tärkeä. Järjestö- ja erityisopistoilla sekä vahvoilla kristillisillä liikkeillä on selvä omaa liikettä ja sen arvoja palveleva sivistystehtävä. Useimmissa tapauksissa taustaliikkeen arvot eivät juuri näy toiminnassa, mutta niissä opistoissa, joissa arvot tulevat esiin, liikkeen vaikutus on sitäkin näkyvämpää. Taustaliikettä palvelevat opistot mahdollistavat osaltaan moniarvoisuuden toteutumisen yhteiskunnassa. Syrjäytymistä ehkäisevä tehtävä on aina ollut yhteydessä koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen ja sen rooli on edelleen tärkeä kansanopistojen tehtäväkentässä. Opistot voivat tarjota ns. toisen mahdollisuuden heikosti opinnoissaan menestyneille ja/tai ilman jatko-opiskelupaikkaa jääneille nuorille aikuisille. Opistovuoden aikana on mahdollista täydentää peruskoulutusta ja valmistautua samalla tuleviin jatko-opintoihin. Myös maahanmuuttajien ja erityisnuorten koulutus on osa opistojen syrjäytymistä ehkäisevää tehtävää. Alueellisen koulutustehtävän rinnalle on noussut monessa opistossa valtakunnallinen koulutustehtävä. Ammatillisen koulutuksen lisääntyessä ja perinteisen 13

14 asiakaskunnan vähetessä opistot ovat joutuneet laajentamaan rekrytointia sekä alueellisesti että kohderyhmien osalta. Kansanopistojen vaikuttavuus ja sen arviointi Kansanopistoissa saadun opetuksen vaikuttavuus on usein selvitettävissä vasta vuosien kuluttua eikä vapaata sivistystyötä voida arvioida samoilla mittareilla joita käytetään muun koulutuksen arviointiin. Tämän selonteon puitteissa on mahdotonta ottaa esille kaikkia vaikuttavuuden eri aspekteja, mutta seuraavassa on esitelty muutamia nimenomaan kansanopistomaailmaan olennaisesti liittyviä vaikuttavuuden teemoja. Professori Reijo Raivola on pohtinut kirjassaan Tehoa vai laatua koulutukseen aikuiskoulutuksen erityispiirteitä ja tullut siihen tulokseen, että vaikuttavuus voidaan esimerkiksi määritellä ilmaistujen tavoitteiden ja saavutettujen tulosten vastaavuutena, jolloin arvioinnin tulee perimmiltään kyetä vastaamaan kysymykseen, miten hyvin tai huonosti opisto toimii tarkoituksensa suunnassa. Mahdollisuus käyttää opiskelija-arviointeja hyödyksi on vapaan sivistystyön etuja, sillä aikuisilla opiskelijoilla on kykyä itse arvioida opetuksen onnistumista ja omien tavoitteiden saavuttamista. Kansanopistot ovat pyrkineet parantamaan vapaan sivistystyön vaikuttavuutta monin tavoin. Opistoissa on mm. tehty paljon toiminnan kehittämiseen liittyvää työtä ja koulutettu henkilöstöä. Lisäksi on käytetty itsearviointimenetelmiä ja tehty yhteistyötä kansalais- ja maahanmuuttajajärjestöjen kanssa. Opistot ovat myös verkostoituneet sekä alueellisesti ja laajemminkin vaikuttavuuden lisäämiseksi. Opistoissa arviointia on suoritettu monella eri tavalla joko perinteisin arviointimenetelmin, opiskelijapalautteiden perusteella, seurantakyselyin tai sijoittumistutkimuksin. Arviointia on tehty myös alueellisten työryhmien ja yhteistyökumppaneiden kanssa ja itsearviointi näyttäisikin olevan hyvä vaikuttavuuden arviointimetodi ja samalla opiston kehittämisen työkalu. Myös lain mukaan arvioinnin tehtävänä on tukea vapaan sivistystyön kehittämistä ja oppimista, ja itsearvioinnin lisäksi vapaalle sivistystyölle on asetettu velvollisuus osallistua opetushallituksen suorittamaan ulkoiseen arviointiin. Aikuiskoulutusneuvoston näkemyksen mukaan arviointi voidaan kohdentaa ensinnäkin yksilöön ja pohtia missä määrin aikuisopiskelija voi toteuttaa omia koulutustarpeitaan ja saada niille ohjausta. Toiseksi arviointia voidaan suorittaa yhteiskuntaa kohtaan ja määritellä miten hyvin aikuiskoulutus kykenee vastaamaan yhteiskunnallisen muutoksen synnyttämiin koulutustarpeisiin. Kolmanneksi voidaan vielä arvioida tilivelvollisuuden toteutumista ja kysyä käytetäänkö julkiset varat tarkoituksenmukaisesti ja laillisesti. Aikuiskoulutusneuvosto on määritellyt arvioinnin kohteeksi aikuiskoulutusjärjestelmän roolin elinikäisen oppimisen tukemisessa ja koulutuksen merkityksen ammattitaitoisen työvoiman tuottamisessa. Arvioinnissa mietitään miten hyvin aikuiskoulutus pystyy vastaamaan eritysryhmien koulutustarpeeseen ja miten koulutuksen rahoitusjärjestelmä toimii ja riittää. Lisäksi otetaan huomioon ammattitutkintojärjestelmän toimivuus, opintososiaaliset kysymykset ja henkilökohtaisten opintosuunnitelmien laatimisen ja toteuttamisen ongelmat. 14

15 Koulutuksen arviointineuvoston raportissa Vapaan sivistystyön vaikuttavuus ja suuntaviivaopinnot vapaan sivistystyön vaikutukset on ryhmitelty yksilöön, toiminta-alueeseen ja laajemmin yhteiskuntaan. Raportista käy ilmi, että opisto on monille nuorille ja nuorille aikuisille minäkuvan vahvistumisen, sosiaalisten taitojen oppimisen ja itsenäistymisen vuosi, jolloin vaikutuksena on usein myös elämän eväiden saaminen ja elinikäisten ystävyyssuhteiden solmiminen. Vaikutukset toiminta-alueilla nähtiin usein paikallisina ja lähinnä koulutustarjontaa lisäävinä sekä pieniä paikkakuntia ja niiden kulttuuri- ja elinkeinoelämää elävöittävinä. Vapaan sivistystyön katsotaan eheyttävän yhteiskuntaa ja edistävän moniarvoisuutta sekä lisäävän kansalaisaktiivisuutta niin taustaliikkeessä kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Kristillistaustaisten opistojen vaikutus näkyy toisaalta taustaliikkeen seurakuntaelämässä, toisaalta yhteiskunnan arvokeskustelussa. Yhteiskunnallisen taustan ja erityisesti ay-liikkeeseen sitoutuneiden opistojen kohdalla vaikutukset nähtiin järjestöjen ja liittojen toiminnan kehittymisenä, työpaikkojen neuvottelustrategioiden paranemisena sekä sopimus- ja kansalaisyhteiskunnan lujittumisena. Yksilöiden sosiaalisen ja inhimillisen pääoman kasvaessa lisääntyy myös yleinen hyvinvointi ja kyky kohdata muutoksia. Vapaan sivistystyön tarkoitukseksi on määritelty nimenomaan yksilön kokonaisvaltainen kehittyminen ja tässä kontekstissa on luontevaa tarkastella ensimmäiseksi kansanopisto-opiskelun vaikutuksia opiskelijoiden näkökulmasta. Toisena tarkastelukohteena ovat vaikutukset toiminta-alueeseen, jolloin keskitytään kansanopistojen merkitykseen maakunnallisena instituutiona. Nämä tiedot on esitetty selonteon loppupuolella osiossa 4. Keskisuomalaisten kansanopistojen merkitys. Kansanopisto-opiskelun vaikutukset yksilöön Muutamissa opinnäytetöissä ja arviointiraporteissa on selvitetty nuorten aikuisten kokemuksia kansanopisto-opiskelusta ja opiskelun merkityksestä valintojen tekemiseen. Helena Koskisen yhteiskuntapolitiikan sivulaudaturtutkielmassa kansanopiston katsottiin tarjoavan koulutuspalvelujen ohella hyvät mahdollisuudet itsenäistymiseen ja kodista irtautumiseen. Opiskeluaika on nuorelle merkittävä muutos- ja murroskohta, jolloin nuori kokee olevansa roolien kääntöpisteessä: nuoresta aikuiseksi, koululaisesta opiskelijaksi, kotona asuvasta yksineläjäksi, holhotusta itsenäiseksi ja vastuulliseksi. Arkipäivän asioista päättäminen ja tulevaisuuden suunnitelmien tekeminen vaativat nuorelta konkreettisten elämänhallinnan taitojen osaamista, jolloin opiskelutovereiden, opettajien ja koko kansanopistoyhteisön tuki on tärkeää. Kansanopisto koettiin myös merkittävänä tekijänä sosiaalisten verkostojen luomiselle sekä yhteiskuntasuhteen muodostumiselle. Opiskelun katsottiin tukevan opiskelumotivaatiota ja kehittävän opiskelutaitoja etenkin jatko-opiskelua ajatellen. Anita Pietiläisen ja Raija Ruotsalaisen kasvatustieteen pro gradu-työssä tutkittiin myös opiskelijoiden kokemuksia kansanopistoelämästä ja tulokset olivat hyvin samantapaisia kuin Koskisenkin selvityksessä. Tutkimuskohteena oli Alkio-opiston ja Jyväskylän kristillisen opiston opiskelijoita. Kansanopistovuoden koettiin parantavan jatkoopiskelumahdollisuuksia, vaikuttavan arvomaailman muovautumiseen ja parantavan sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Internaatin tiivis vuorovaikutus vaatii paljon opiskelijan sosiaaliselta minältä, ja siksi ainakin jonkinlainen kehittyminen tällä alueella koet- 15

16 tiin väistämättömänä. Opiskelijat kokivat saaneensa varmuutta sekä opiskeluihin että ihmissuhteisiin ja olivat kaiken kaikkiaan tyytyväisiä opistovuoteen. Markku Niemivirta on tutkinut kansanopisto-opiskelijan motivaatiota ja opiskelukokemuksia Opetushallituksen arviointiraportissa ja yksi tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia oli se, että opiskelijat kokivat osaamisensa kehittyneen lukuvuoden aikana. Oppimisympäristöä koskevista asioista suhteellisesti tärkeimmäksi koettiin opettajan tuki ja opiskelusta saatava palaute. Opiskelujakso kansanopistossa selkiytti opiskelijoiden suunnitelmia ja tarjosi tilaisuuden erilaisten mahdollisuuksien kartoittamiselle. Niemivirran tutkimuksessa yksilöllisyyden huomioon ottaminen oli toteutunut opiskelijoiden mielestä hyvin ja kansanopisto-opetusta arvioitiin varsin myönteisesti. Vapaan sivistystyön opetukseen osallistuneet opiskelijat olivat kauttaaltaan varsin motivoituneita ja myönteisiä arvioissaan - useassa tapauksessa koko aineiston myönteisimpiä, mitä voidaan pitää elinikäisen oppimisen ideaalia ajatellen varsin tärkeänä havaintona. Seija Ollikaisen lisensiaattitutkimus perus- ja lisäopetuksen järjestämisestä Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä liittyy aihepiiriltään myös kansanopistomaailmaan, sillä samantyyppistä koulutusta on myös opistoissa tarjolla. Ollikaisen tutkimus osoittaa, että peruskoulun jälkeisellä lisäopetusvuodella eli ns. kymppiluokalla voi olla ratkaiseva merkitys nuoren kehitykselle sekä itse opiskeluvuoden aikana että sen jälkeen. Lisäopetuksesta hyötyivät eniten ne, joilla oli ollut yläasteen aikana voimakkaita murrosiän oireita ja koulumenestys ja motivaatio olivat heikkoja. Oppilaiden joukossa oli myös romaneita ja maahanmuuttajia, joiden asemasta johtuva identiteettikriisi aiheutti koulunkäyntivaikeuksia. Lisäopetusvuoden aikana nuoret paransivat arvosanojaan ja varmistivat jatkokoulutukseen pääsyn tuetussa ja vastavuoroiseen vuorovaikutukseen perustuvassa opiskeluympäristössä. Tutkimuksesta ilmeni erityisesti opettajan merkittävä rooli nuoren kehityksen tukemisessa ja oppimisen perustan luomisessa. Vaikuttavuuden problematiikkaan antaa lisätietoa myös opistojen tekemät vaikuttavuuskyselyt, joista selviää kansanopisto-opiskelijan näkemykset opintojen ja kokemusten merkityksestä. Seuraavassa on muutamia kommentteja Keski-Suomen kansanopistoissa viime vuosina opiskelleilta nuorilta aikuisilta: Olen saanut Alkion opintojen ansiosta runsaasti hyväksi luettuja opintosuorituksia. Työtä on siis säästynyt. Lisäksi olen kaiken aikaa tiennyt mitä opiskelen ja miten tentteihin valmistaudutaan. Siksi yliopisto-opintojen alussa ei ollut käynnistymisvaikeuksia. Eräässä työpaikassa approt lasketaan yliopistollisiksi opinnoiksi ja täten myös palkka oli korkeampi. Miellyttävä asuin- ja opiskeluympäristö sekä samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset kannustivat ja motivoivat tehokkaaseen opiskeluun. Täällä opiskelu on erilaista ja samalla on saanut ystävyyssuhteita, jotka kestävät pitkään. Täällä on saanut kerätä voimia lukiota varten. Olen itsenäistynyt ja omat mielipiteeni ovat vahvistuneet. Vapaa ilmapiiri, uskovaiset kaverit ja opettajat luovat turvallisuuden tunnetta. On helppo keskustella vaikeistakin asioista. 16

17 Kuten kommenteista näkyy, opiskelijat arvostavat kansanopiston antamia valmiuksia jatko-opintoihin, turvallisuutta, toisilta opiskelijoilta saamaansa vertaistukea sekä opistovuoden positiivista vaikutusta itseluottamukseen ja ystävyyssuhteiden muodostumiseen. Viimeisenä vaikuttavuuteen liittyvänä elementtinä tarkastellaan kansaopiston roolia sosiaalisen nousun väylänä, jolloin sosiaalinen nousu ymmärretään yksilön mahdollisuuksien ja aseman paranemisena. Eero Pantzar kirjoittaa Vapauden vankina sata vuotta kansanopistotoimintaa Suomessa -kirjassa, että sosiaalinen nousu voi olla ulkoisesti havaittavaa tai yksilön subjektiivisesti kokemaa. Kansanopisto luo opiskelijoille mahdollisuuksia, joiden vaikutukset voivat ilmetä vasta myöhemmin elämässä. Olemassaolonsa ensimmäisinä vuosikymmeninä kansanopisto oli sosiaalisen nousun välitön väylä. Kansanopiston asema perus- ja jatko-opintomahdollisuuksien tarjoajana oli merkittävä ja opinnot tarjosivat mahdollisuuden siirtyä uusiin ammatteihin, mikä oli sen ajan yhteiskunnassa merkittävä tie sosiaaliseen nousuun. Ammatillisen opetuksen muodossa sosiaalisen nousun välitön mahdollisuus on säilynyt meidän päiviimme asti. Koulutustarjonnan muuttuessa kansanopistosta on tullut yhä enemmän sosiaalisen nousun välillinen väylä opistojen tarjoamien jatko-opiskeluun valmentavien opintojen myötä. Viime vuosina näyttää lisääntyneen sellainen opiskelu, johon liittyy koettu sosiaalinen nousu. Tämä merkitsee opiskelijan itse kokemaa nousua, kun hän esimerkiksi opiskelee itse arvostamaansa ammattiin, vaikka se ei olisikaan yhteiskunnallisesti erityisen arvostettu. Tulevaisuuden kehityslinjana Panzar näkee sen, että sosiaalisen nousun väylä muuttuu elämänlaadun kohottamisen väyläksi. Tällöin kansanopisto voi auttaa tietojen ja taitojen täydentämisessä ja pystyy tukemaan sosiaalisesti huono-osaisten ryhmien ja yksilöiden pyrkimyksiä elämänlaatunsa parantamiseen. Panzarin näkemykset kansanopistosta sosiaalisen nousun väylänä ovat luvun loppupuolelta, joten ne on hyvä suhteuttaa tämän päivän tilanteeseen. Kansanopisto on toki edelleen sosiaalisen nousun välillinen ja välitön väylä, mutta Panzarin tulevaisuuden visio on selkeästi jo nykypäivää eikä palvele pelkästään sosiaalisesti huono-osaisia. Seuraavassa luodaankin silmäys siihen mitä nykyään ajatellaan kansanopistojärjestelmän tulevaisuudesta. Kansanopistojen tulevaisuuden näkymät Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön selvitys Vapaan sivistystyön visio 2005 pyrkii määrittämään kuvaa toiminnasta ja sen lähiajan tehtävistä perusteluineen. Visiossa ollaan selvästi sillä kannalla, että sivistys kuuluu kaikille ja vision tavoitteena on sivistyksellisen tasa-arvon parantaminen myös tulevaisuudessa. Vapaan sivistystyön toiminnan sisältö määräytyy siihen osallistuvien ihmisten ja yhteisöjen sekä muun kansalaisyhteiskunnan alati kehittyvistä tarpeista ja toiveista. Pyrkimyksenä on etsiä uutta, pitää osallistumiskynnys matalana sekä vastata herkästi, joustavasti ja nopeasti uusiin tarpeisiin. Vapaa sivistystyö toimii myös pedagogisena uudistajana ja luo oman perinteensä pohjalta uutta opettajuutta. 17

18 Visiossa pohditaan toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten vaikutusta vapaaseen sivistystyöhön ja mietitään mitä annettavaa vapaalla sivistystyöllä voisi olla tulevaisuudessa. Aikuiskoulutuksen kasvava arvostus ja merkitys lisäävät vision mukaan vapaan sivistystyön tarvetta. Työelämässä tarvitaan osaamisen ohella myös henkistä pääomaa ja monipuolisesti kehittynyttä persoonallisuutta, joiden kehittämiseen on vapaalla sivistystyöllä tietotaitoa. Yksilökeskeisen vaiheen jälkeen yhteisöllisyyden tarve on kasvamassa ja virtuaalisten oppimisympäristöjen lisääntyessä myös opintoneuvonnan ja oppimisen yhteisöllisen tuen tarve kasvaa. Vapaa sivistystyö voi tarjota eriasteista koulutusta aina korkeakoulutukseen asti lähellä jokaista suomalaista ja pystyy vastaamaan globalisaation haasteeseen tarjoamalla kulttuurien tuntemusta ja monikulttuurisuutta tukevia opintoja. Kansanvaltaa kohtaavat haasteet, kuten esimerkiksi uudet ääriliikkeet ja vieraantuminen sekä kaikkia koskettava ekologisen tasapainon järkkyminen ovat vakavia uhkia hyvinvoinnille. Vapaa sivistystyö voi tarjota sekä kansanvaltaisia arvoja että hyvän areenan kestävän kehityksen tarpeen tiedostamiselle ja sen mukaisen elämäntavan ideoinnille. Väestön ikääntymisen myötä korostuvat elinikäisen oppimisen tarpeet sekä ikääntyvien ja eläkeläisten sivistystarpeet ja myös ihmisten eriarvoisuuden lisääntyminen on nähtävissä. Vapaa sivistystyö pystyy vastaamaan eri -ikäisten ja erilaisista taloudellisista, kulttuurisista sekä sosiaalisista taustoista tulevien koulutustarpeeseen ja lisäämään siten tasa-arvoa yhteiskunnassa. Jotta kansanopistot pystyvät toteuttamaan vapaan sivistystyön visiota, täytyy niitä tukea tehtävässään vallitsevaa koulutusjärjestelmää täydentävänä ja vaihtoehtoisia opetustapoja tarjoavana oppilaitoksena. Kansanopistoissa tulee edelleen kehittää yhteisöllistä pedagogiikkaa ja lisätä ns. toisen mahdollisuuden avaavia opintolinjoja opintososiaaliset näkökohdat huomioon ottaen. Tavoitteena on kehittää kansanopistoista verkostoituneita ja virtuaalisia oppimisympäristöjä hyödyntäviä lähioppimispaikkoja, joissa oppimista tuetaan ja ohjataan sosiaalisesti. Myös ikääntyvien ja eläkeläisten opiskelu halutaan tehdä taloudellisesti ja opintososiaalisesti mahdolliseksi. Koulutuksen arviointineuvosto on myös pohtinut vapaan sivistystyön tulevaisuuden näkymiä ja tehnyt ehdotuksia mahdollisista uusista tehtävistä. Työikäisen väestön vähentyessä lisätyövoiman tarve kasvaa ja vapaan sivistystyön organisaatioiden tehtävä uuden työvoiman kouluttamisessa voisi olla jatkossa merkittävä. Kansanopistoilla on osaamista monilta aloilta, kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tarpeisiin, koulutettua opetushenkilökuntaa sekä koko maan kattava oppilaitosverkosto, joten edellytykset uuden työvoiman kouluttamiseen ovat hyvät kun vain toiminnan resurssit turvataan. Toisena tulevaisuuden haasteena vapaalle sivistystyölle koulutuksen arviointineuvosto esittää vähemmän koulutusta saaneiden innostamisen mukaan toimintaan. Nykyään kannetaan huolta yhteiskunnan jakautumisesta hyvin koulutettuihin aktiivisiin kansalaisiin ja vähän koulutusta saaneisiin vetäytyjiin ja tähän kahtiajakoon ajatellaan vapaan sivistystyön voivan vaikuttaa uusien koulutustehtävien aktiivisella kehitystyöllä. Tuula Aamurusko on pohtinut Kansanopistokirjassa tulevaisuutta lähinnä opiskelijan näkökulmasta ja tullut siihen tulokseen, että nuorille pitäisi antaa mahdollisuus miettiä ja etsiä omaa alaansa kaikessa rauhassa. Vapaa sivistystyö voi tarjota nykyistä enemmänkin yleissivistäviä ja eri ammattialoille orientoivia opintoja sekä lisää aikaa ja ohjausta tukea tarvitsevalle nuorelle. Tämä edellyttäisi vapaan sivistystyön tunnustamista todelliseksi vaihtoehdoksi ja pakkohaun poistamista peruskoulunsa päättäviltä amma- 18

19 tilliseen koulutukseen tai lukioon. Myös opintomaksuja pitäisi kohtuullistaa. Myös ylioppilaiden kohdalla vaihtoehdon tarjoaminen karsisi ammattikorkeakouluihin hakijoista ne, jotka hakevat yhteishaussa opiskelupaikkaa vain säilyttääkseen oikeutensa työmarkkinatukeen. Päättäjät ovat huolissaan pitkistä opiskeluajoista ja koulutuksen keskeyttämisistä, joihin voitaisiin vaikuttaa edellä mainituilla toimenpiteillä ja mahdollisuudella tarjota välivuosi, joka olisikin itse asiassa kasvun ja kehityksen vuosi. Tulevaisuuden selkiytyminen, jatko-opiskeluihin orientoituminen, oppimisvalmiuksien paraneminen ja kokonaisvaltainen kehittyminen ihmisenä lyhentäisivät kokonaisopiskeluaikaa ja vähentäisivät turhia koulutuksen keskeyttämisiä. Myös aivotutkija Kiti Müller on sitä mieltä että nuoren tulisi voida rauhassa punnita eri vaihtoehtoja peruskoulun jälkeen. Sanomalehti Keskisuomalaisen artikkelissa Müller tähdentää, että nuoren identiteetti rakentuu juuri siinä vaiheessa, kun pitäisi tehdä koko loppuelämään vaikuttavia ratkaisuja eikä ole kenenkään etujen mukaista, että koulutustahtia kiristetään entisestään ja nuoret ovat jo valmiiksi väsyneitä ennen työelämään siirtymistä. Koulutusaikoihin tarvittaisiin joustoja ja opintoihin useita etenemisvaihtoehtoja, jotta nuoren ihmisen kasvua voidaan tukea. Müller on tutkinut mm. muuttuvan työelämän vaikutuksia aivoille ja tullut siihen tulokseen, että informaatiomäärän kasvaessa liian suureksi aivojen sietokyky voi ylittyä. Aivojen ylikuormitus aiheuttaa unettomuutta, oppimisen ongelmia, keskittymiskyvyn häiriöitä, muistivaikeuksia ja erilaisia mielialaoireita. Nykyihmisen kapasiteetti käsitellä informaatiotulvaa on siis äärirajoilla. Jussi T. Koski onkin pohtinut kirjassa Sivistystyö osaamisyhteiskunnassa vapaan sivistystyön roolia kansalaisten informaatiokuormituksen hallinnassa. Koulutuksen tulisi toisaalta välittää alati muuttuvaa ja määrältään kasvavaa tietoa, toisaalta sen tulisi auttaa ihmisiä olemaan musertumatta informaatiovirtojen alle. Kansalaisten tulisi kyetä löytämään omien tarpeiden kannalta relevanttia tietoa, josta he voisivat seuloa ja valita kaikkein olennaisimman aineksen jatkoanalysointia varten. Vapaan sivistystyön tulisi panostaa ihmisen kykyyn tulkita ja jäsentää maailmaa aktiivisesti, oma-aloitteisesti ja itsenäisesti, jotta hän pystyy ymmärtävään oppimiseen ja laajempien kokonaisuuksien hahmottamiseen. Epävarmuuden sietokyvyn kehittäminen ja suhteellisuuden tajun kasvattaminen ovat suuria haasteita myös vapaalle sivistystyölle. Monien kansanopistomaailmaa läheltä seuranneiden mielestä tulevaisuus merkitsee toiminnan perusteellista tarkastelua ja oman profiilin tarkentamista, jotta edellytykset pärjätä yhä kovenevassa kilpailussa säilyisivät. Koulutuksen arviointineuvoston pääsihteeri Heikki K. Lyytinen näkee nykyisen toiminnan pirstaleisuuden kansanopistojen tulevaisuuden kannalta ongelmallisena. Lyytinen on selkeästi profiloitumisen kannalla ja uskoo kansanopistojen pärjäävän tulevaisuudessa huolehtimalla korkeatasoisesta ja laadukkaasta opetuksesta. Profiloitumisella voisi olla myönteisiä vaikutuksia imagoon ja profiloituminen koskee niin yksittäisiä opistoja kuin koko kansanopistojärjestelmää, jonka asema koulutuspoliittisessa järjestelmässä täytyy jälleen kerran määrittää uudelleen. Kansanopistotaustainen ministeri Anu Vehviläinen totesi kansanopistoille olevan tulevaisuudessakin tarvetta ja tilausta eikä hänen mielestään pitäisi lähteä tekemään hätäisiä johtopäätöksiä nykyisessä koulutuksen rakenteellisessa myllerryksessä. Vehviläinen opiskeli Alkio-opistossa vuosina kulttuurisihteerin koulutuksessa ja kuvasi viihtyneensä opistossa erinomaisesti sekä painotti opistossa solmittujen ystävyyssuhtei- 19

20 den merkitystä. Alkiolaisuus kulkee edelleen ministerin mukana ja yhteisiä puheenaiheita löytyy aina kohdatessa muita Alkio-taustaisia vaikuttajia. Kuten ministeri Vehviläinenkin totesi, historia on osoittanut kansanopiston löytäneen aina paikkansa yhteiskunnallisten muutosten myllerryksessä ja niin käy varmasti jatkossakin. Helena Koskisen sanoin tulevaisuuden tekeminen alkaa nykyisyyden uudelleen arvioimisesta, jota kansanopistot parhaillaankin tekevät. 20