Piirrä oma valolinjasi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Piirrä oma valolinjasi"

Transkriptio

1 Freedom

2

3 Valo on yksi arkkitehtuurin peruselementtejä. Ilman valoa tilan linjat ja yhteydet katoavat. Päivänvalo on suunnittelun itsestään selvä lähtökohta, ja keinovalo jatkaa siitä mihin luonnonvalo päättyy. Luonnonvaloa on pyritty jäljittelemään erilaisilla tavoilla. Tekniset ratkaisut ovat kuitenkin aina jossain vaiheessa tulleet vastaan, ja asettaneet rajoituksia luovuudelle. Ledien avulla olemme onnistuneet luomaan valaisimen, joka antaa arkkitehdeille, sisustussuunnittelijoille ja valaistussuunnittelijoille täydellisen ilmaisuvapauden. Valaisimen nimi on Freedom. Piirrä oma valolinjasi

4

5 Matemaattista luovuutta Luku kaksitoista on perustana monissa eri mittaamistavoissa. Jaamme edelleen vuodet, vuorokaudet ja tunnit kahteentoista yksikköön. Matemaattinen 12-järjestelmä on jättänyt jälkensä myös arkkitehtuuriin. Kahdellatoista jakaminen tai kertominen luo tilaan harmonisia mittasuhteita. Kaksitoista on luovuuden luku. Siksi se oli myös Freedom-valaisimen suunnittelun lähtökohtana.

6 Freedom-valaisimen suunnittelussa haettiin inspiraatiota Ottomaanien arkkitehtuurista, punaviinistä ja klassisesta musiikista. Muotoiluprosessi alkoi idealla suuresta mustasta leijuvasta led-renkaasta. Siitä se kehittyi kirjaimellisesti vapaaksi linjaksi, joka perustuu matemaattiseen 12-järjestelmään. Fagerhultin asiantuntemuksen avulla konsepti pystyttiin toteuttamaan. Vaadittiin uskoa, aikaa, luottamusta ja innovatiivista yhteistyötä. Lopputulos palvelee arkkitehtuuria, valoa ja suunnittelijaa aivan uudella tavalla. Arkkitehti Weikko Kotila ja professori Julle Oksanen.

7 On hyvin vaikeaa tehdä Freedomin kaltainen yksinkertainen valaisin. Meillä oli idea hyvin ohuesta alumiinisesta valaisinrungosta, joka on taivutettu tiettyyn muotoon. Kuvittelimme mielessämme kymmeniä metrejä pitkiä leijuvia valolinjoja ilman häiritseviä johtoja ja ripustuskiinnikkeitä. Saimme kaiken. Erittäin pienen valaisinrungon, virransyötön jopa kuudelle valaisimelle sekä vaijeriripustuksen, joka jaksaa kantaa monta valaisinta. Kaikki tämä edellyttää aivan erityistä yhteistyötä ja innovatiivisuutta

8 Vapautta Freedom on valaisin, jonka voi itse muotoilla. Kahden 12-järjestelmään perustuvan moduulin avulla se on mahdollista. Suoran moduulin pituus on 1200 mm. Myös taivutetun moduulin pituus on 1200 mm ja säde 1200 mm. Kuuden kaarevan moduulin avulla syntyy ympyrä. Freedomin avulla valolinjat saadaan myötäilemään erilaisia rakenteita. Rajana ovat vain käytettävissä oleva tila ja mielikuvitus.

9 Taivutettu moduuli 1200 mm. Runko mustaksi eloksoitua alumiinia. Suora moduuli 1200 mm. Runko mustaksi eloksoitua alumiinia.

10

11

12 Ripustettuna Ripustettavasta Freedomista löytyvät mallit sekä suoraan että suoraan/epäsuoraan valaistukseen. Suoraa ja epäsuoraa valaistusta tuottavassa mallissa korostuvat valaisimen pitkät sivut. Valaistusvaikutelma on elävämpi ja kattoon syntyy miellyttäviä luminanssitasoja. Suoraa valaistusta luovissa malleissa kontrastit korostuvat terävämmin. Valonjaosta riippumatta molemmat mallit luovat vaikutelman kuin ilmaan vedetyistä valolinjoista.

13

14

15 Katossa Freedom-kattovalaisin luo suoraa valaistusta. Alakattoon asennettuna se antaa vaikutelman suoraan kattopintaan vedetyistä valolinjoista. Katon väri ja struktuuri vahvistavat vaikutelmaa uudenlaisista kattomaalauksista.

16 Seinällä Freedom-seinävalaisimessa on suora valonjako. Valaisin asennetaan seinälle valoaukko huoneeseen päin. Seinälle voidaan piirtää valolinjoja halutulle korkeudelle vaakatai pystysuoraan. Valaisimien tehokkaan häikäisysuojan avulla tilaan voidaan luoda miellyttävää ja häikäisemätöntä valaistusta, sekä mielenkiintoisia kontrasteja..

17

18 Ei päivänvaloa, mutta melkein Freedomin tavoitteena on tuottaa miellyttävää yleisvalaistusta. Led-tekniikka antaa vapautta muotoiluun, mutta vaatii myös valaistustekniikalta paljon. Freedomin innovatiivinen sisäheijastin ja opaalihäikäisysuoja tuottavat yhdessä valolinjoja, joihin ei muodostu varjostuksia tai häikäiseviä valaisualueita. Freedom luo valoa uudella tavalla.

19

20

21

22 Freedom ripustettava- ja kattovalaisin 40 W LED, 1216 lm 32 W LED, 828 lm Valaisin LED-moduuli, W, V lm lm/w kg 40, 24 Suora moduuli, suora/epäsuora valonjako, ripustukseen , 24 Suora moduuli, suora valonjako, ripustukseen ja kattoon 40, 24 Taivutettu moduuli, suora/epäsuora valonjako, ripustukseen 32, 24 Taivutettu moduuli, suora valonjako, ripustukseen ja kattoon Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, ks. Tietoa LED-valaisimista Värilämpöt. (CCT) Ra-indeksi (CRI) Elinikä Valon laatu 4000 K 80 L h MacAdam 5 SDCM Lisävarusteet LED-muuntaja 300 W/24 V kytkentärasiassa. Maks. 6 valaisimelle LED-muuntaja 150 W/24 V kytkentärasiassa. Maks. 3 valaisimelle LED PWM-ohjain 120 W/24 V D 1 10 V LED PWM-ohjain 120 W/24 V D DALI Kaksi vaijeria ja vaijerikiinnikettä ripustusasennukseen Päätykappaleet/pari Jonoasennusvaruste (jonoliitin, valosieppari, jonoasennusjohto) m liitosjohto, kaksi johdinta m liitosjohto, neljä johdinta HUOM! Säädettäviin valaisimiin tilattava tai Asennus Ripustusasennus yksittäisenä tai jonoasenteisena. Suoran valojaon valaisin myös suoraan kattopintaan valaisinrungossa olevien kahden kiinnitysreiän avulla. (Ripustusvaijerit, päätykappaleet ja jonoasennusvarusteet tilataan erikseen.) Kytkentä Pikaliittimellä varustettu liitosjohto kytketään toisesta päästä valaisimeen ja toisesta päästä LED-liitäntälaitteen ja jousiliitinkytkentäriman sisältävään rasiaan. Jos matka on pitkä, jatkoliitäntä on mahdollinen. (Muuntaja ja liitosjohto tilataan erikseen.) Rakenne Valaisimen runko mustaksi eloksoitua alumiinia. häikäisysuoja opaalipolyesteriä, heijastin korkeaheijasteista polyesteriä, päätykappaleet mustaa ABS-muovia. Läpinäkyvä liitosjohto. Kytkentärasia valkoiseksi maalattua metallilevyä. Valonsäätö Katso lisävarusteet. Installation box R= Profiilin ja häikäisysuojan välinen terävä kontrasti luo selkeitä linjoja. Tässä Freedom on asennettu suoraan kattopintaan. Ripustettu suora/epäsuora valaisin, sis. pöly- ja kosketussuojan

23 Freedom seinävalaisin Valaisimet LED-moduuli, W, V lm lm/w kg 32, 24 Suora moduuli , 24 Taivutettu moduuli Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, ks. Tietoa LED-valaisimista Värilämpöt. (CCT) Ra-indeksi (CRI) Elinikä Valon laatu 4000 K 80 L h MacAdam 5 SDCM Lisävarusteet LED-muuntaja 300 W/24 V kytkentärasiassa. Maks. 6 valaisimelle LED-muuntaja 150 W/24 V kytkentärasiassa. Maks 3 valaisimelle LED PWM-ohjain 120 W/24 V D 1 10 V LED PWM-ohjain 120 W/24 V D DALI Päätykappaleet/pari Jonoasennusvaruste (jonoliitin, valosieppari, jonoasennusjohto) m liitosjohto, kaksi johdinta m liitosjohto, neljä johdinta HUOM! Säädettäviin valaisimiin tilattava tai Asennus Seinäasennukseen yksittäisenä tai jonoasenteisina. Asennetaan suoraan seinäpintaan valaisinrungossa olevien kiinnitysreikien avulla. (Päätykappaleet ja jonoasennusvarusteet tilataan erikseen.) Kytkentä Pikaliittimellä varustettu liitosjohto kytketään toisesta päästä valaisimeen ja toisesta päästä LED-liitäntälaitteen ja jousiliitinkytkentäriman sisältävään rasiaan. Jos matka on pitkä, jatkoliitäntä on mahdollinen. (Muuntaja ja liitosjohto tilataan erikseen.) Rakenne Valaisimen runko mustaksi eloksoitua alumiinia. häikäisysuoja opaalipolyesteriä, heijastin korkeaheijasteista polyesteriä, päätykappaleet mustaa ABS-muovia. Läpinäkyvä liitosjohto. Kytkentärasia valkoiseksi maalattua metallilevyä. Valonsäätö Katso lisävarusteet. Installation box R= Valaisin voidaan asentaa suoraan seinään ilman lisävarusteita. Katkeamaton valolinja jonoasennuksella

24 Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa ja kuvataiteissa. Valo ei pelkästään auta meitä voimaan fyysisesti ja psyykkisesti hyvin. Se luo myös olosuhteet esteettisille elämyksille. Taiteellista luovuutta ympäröivissä myyteissä valosta on tullut väline, tutkittu, mutta ei määriteltävissä oleva. Fagerhultille valo on täsmällistä tiedettä. Se on jotain, mitä voidaan mitata, laskea ja ohjata. Valaistustekniikkaa, jolla voidaan luoda toiminnallista, ergonomista ja energiatehokasta valaistusta. Tällä asiantuntemuksella meidän on mahdollista laajentaa näkökulmaa ja tehdä mahdolliseksi valon käyttö myös yksilöllisen ilmaisun välineenä. Muuttaa innovaatio taiteeksi. The Art of Light. Fagerhult Oy Pasilankatu 14, Helsinki Puh: Fax: produced by fagerhults belysning ab 811.FI

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo on ripustettava led-valaisin, jossa yhdistyvät esteettisyys ja korkeatasoinen

Lisätiedot

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet Monien mahdollisuuksien valonheittimet PoleLITE ja Keen ovat led-valonheittimiä, jotka voidaan asentaa yhtä hyvin uusiin, kuin vanhoihinkin, jo käytössä

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

Fagerhult The Art of Light

Fagerhult The Art of Light The Art of Open Box Fagerhult The Art of Light Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo

Lisätiedot

Fagerhult The Art of Light

Fagerhult The Art of Light The Art of Liverti Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo ei pelkästään auta meitä

Lisätiedot

lunova Valoa liikkuville ihmisille

lunova Valoa liikkuville ihmisille lunova Valoa liikkuville ihmisille Visuaalinen näkömukavuus tarkoittaa inhimillisempää valaistusta Ulkotilojen valaistussuunnittelussa on otettava huomioon inhimilliset näkökohdat eli miten ihmisillä on

Lisätiedot

pleiad g3 Tähtitaivas katossa

pleiad g3 Tähtitaivas katossa pleiad g3 Tähtitaivas katossa Tähteä etsimässä Tähdet ovat kiehtoneet ihmisiä kautta aikojen, ja niiden synty on ollut tiedemiesten tutkimusten kohteena vuosisatoja. Tähdet olivat inspiraation lähteenä

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

I-VALO PRO UUTTA! VALAISINMALLISTO

I-VALO PRO UUTTA! VALAISINMALLISTO VALAISIN UUTTA! Pro-valaisinsarja sopii muotoilultaan julkisiin rakennuksiin ja koteihin, sekä korkeisiin että mataliin tiloihin. Sarja koostuu erikokoisista riippuvalaisimista, uppovalaisimista sekä katto-

Lisätiedot

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen Munkegaard LED Design: Arne Jacobsen Munkegaard Munkegaard suunniteltiin ja kehitettiin vuonna 1955 kuuluisaa tanskalaista Munkegårdin koulua varten. Sen jälkeen se on levinnyt kaikkialle maailmaan niin

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen

luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen Luonnollinen valo Fagerhult-standardi Ihminen on asuttanut maapalloa lähes kaksi miljoonaa vuotta, ja lajimme on kehittynyt luonnonvalon

Lisätiedot

Ecophon Line LED. Järjestelmän tiedot. Mitat, mm 1200x150 1200x300 1200x600 T24 Paksuus (t) 20 20 20 M329, M330, M331. Asennuskuva M332 M332

Ecophon Line LED. Järjestelmän tiedot. Mitat, mm 1200x150 1200x300 1200x600 T24 Paksuus (t) 20 20 20 M329, M330, M331. Asennuskuva M332 M332 Ecophon Line LED Ecophon Line on on täysin integroitu upotettu valaisin useille Focus alakattojärjestelmille. Valaisin soveltuu useisiin käyttökohteisiin; työpaikoille avoitoimistoihin, käytäville tai

Lisätiedot

FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA. SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.

FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA. SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting. FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com FL LED Sisällys Tuoteperhe

Lisätiedot

Ecophon Square 43 LED

Ecophon Square 43 LED Ecophon Square 43 LED Ecophon Square 43 on täysin integroitu upotettu valaisin Dg-, Ds- ja E-reunaisille levyille, ja joka on kehitetty Akutex FT -pintaisiin Ecophon-akustiikkakattoihin sopivaksi. Valaisin

Lisätiedot

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA 2 www.performanceinlighting.com NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA Mustavalkoinen valokuva lounas pilvenpiirtäjän

Lisätiedot

luova toimistovalaistus Tiedämme kuinka luodaan inspiroivia toimistoympäristöjä

luova toimistovalaistus Tiedämme kuinka luodaan inspiroivia toimistoympäristöjä luova toimistovalaistus Tiedämme kuinka luodaan inspiroivia toimistoympäristöjä Tervetuloa luovaan toimistoon! Yhä useammat yritykset ymmärtävät luovuuden merkityksen toimistotilojen suunnittelusssa. Tietotyön

Lisätiedot

Led 0902 & led 0905. Led 17. Led 18. tehontarve: 2,5W, 9 x LED valovirta: 170 lm valonsävy: 4000 K kromi, matta kromi IP20. 2 m johto pikaliittimellä

Led 0902 & led 0905. Led 17. Led 18. tehontarve: 2,5W, 9 x LED valovirta: 170 lm valonsävy: 4000 K kromi, matta kromi IP20. 2 m johto pikaliittimellä Valaisimet Led 0902 & led 0905 tehontarve: 2,5W, 9 x LED valovirta: 170 lm valonsävy: 4000 K kromi, matta kromi IP20 2 m johto pikaliittimellä mitat: 125 * 90 * 30 mm 86LD0902 LED-0902 KROMI, 170 lm/2,5w

Lisätiedot

Led 0902 & led 0905. Led 17

Led 0902 & led 0905. Led 17 Valaisimet Led 0902 & led 0905 tehontarve: - 0902 / 1,9W, 9 x LED - 0905 / 2,5W, 9 x LED valovirta: 170 lm valonsävy: 4000 K kromi, matta kromi IP20 2 m johto pikaliittimellä mitat: 125 * 90 * 30 mm 86LD0902

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL713 LED SL764 LED SL789 LED. FL LED RECtanGULAR DLSB LED SL740SL LED SL789

SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL713 LED SL764 LED SL789 LED. FL LED RECtanGULAR DLSB LED SL740SL LED SL789 UUTUUDET 3 2015 SPITTLER 2 SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL624 LED 08 SL650 LED 11 SL713 LED 22 14 17 SL764 LED 23 28 30 SL789 LED 32 FL LED RECtanGULAR 38 41 44 50 DLSB LED WL260 LED WL270 LED SL740SL LED

Lisätiedot

Design: Arne Jacobsen. AJ Eklipta led

Design: Arne Jacobsen. AJ Eklipta led Design: Arne Jacobsen AJ Eklipta led AJ Eklipta Arne Jacobsen suunnitteli AJ Ekliptan vuonna 1959 Rødovren kaupungintaloon. Alkuperäinen malli oli saatavana 350 mm:n ja 450 mm:n halkaisijalla. Myöhemmin

Lisätiedot

Led 0902 & led 0905. Led 17

Led 0902 & led 0905. Led 17 Valaisimet Led 0902 & led 0905 tehontarve: - 0902 / 1,9W, 9 x LED - 0905 / 2,5W, 9 x LED valovirta: 170 lm valonsävy: 4000 K kromi, matta kromi IP20 mitat: 125 * 90 * 30 mm 86LD0902 LED-0902 KROMI, 170

Lisätiedot

iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin

iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin Robust pitää minkä lupaa Hyvä valaistus lisää turvallisuudentunnetta. Se on kokemus, jonka helposti hahmotettavat

Lisätiedot

Toimistovalaisimet FI

Toimistovalaisimet FI Toimistovalaisimet FI PRANA+sarja LED LATTIA JA RIPUSTUSVALAISIMET PRANA+sarjan ylävalo liikuteltava VALAISINPÄÄ SUORA VALO HIGHTECHTUNNISTIN KIRKKAUS TILANNEOHJAUS TUNABLE WHITE TOIMINTO VALON VÄRIN mukautukseen

Lisätiedot

vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin

vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin Pohjoismainen klassikko on syntynyt Vialume 1 -valaisimen muotoilussa on selkeä yhteys pohjoismaiseen muotoiluperinteeseen. Se on ajaton, mutta silti moderni. Valaisin

Lisätiedot

SNEPvalaisimet. Älykästä valovoimaa

SNEPvalaisimet. Älykästä valovoimaa SNEPvalaisimet Älykästä valovoimaa Langattomasti ohjattava valaistusjärjestelmä SNEP on tulevaisuutta edustava avaimet käteen -ratkaisu kaikenkokoisiin tiloihin, kuten teollisuushalleihin, myymälöihin,

Lisätiedot

Teollisuuden LED-valaistus

Teollisuuden LED-valaistus Teollisuuden LED-valaistus Hollantilainen innovaatio made in Europe LumoLumen, eurooppalaista huipputekniikkaa! LumoLumen LED-teollisuusvalaisimissa yhdistyvät ainutlaatuinen mekaaninen rakenne, edistyksellinen

Lisätiedot

70 vuotta osaamista ja innovaatioita

70 vuotta osaamista ja innovaatioita 70 vuotta osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, syksy 2015 Fagerhult 70 vuotta innovaatioita 1996 Ensimmäisen sukupolven Pleiad, jossa on poikittain asennettu pienloistelamppu sekä pyörähdyssymmetrinen

Lisätiedot

tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia

tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia Turvallista matkaa Tievalaistuksen tarkoituksena on auttaa tienkäyttäjiä ja jalankulkijoita havaitsemaan vaarat ja arvioimaan riskit riittävän

Lisätiedot

ILLUXTRON LED VALAISIMET. leading electronic innovations

ILLUXTRON LED VALAISIMET. leading electronic innovations ILLUXTRON LED VALAISIMET leading electronic innovations HV30V LED alasvalot Korkealaatuiset, AC LED tekniikkaan perustuvat valaisimet kytketään suoraan 30V jännitteeseen ilman erillistä liitäntälaitetta.

Lisätiedot

Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden

Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden Pimeät kohdat valaisinrivien välissä Kirkkaat kohdat valaisinrivien kohdissa Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden Muutos B, 11.02.2014, s. 5 lisätty, s. 7 työvaihekuvaus E42 NYKYTILANNE

Lisätiedot

Alpo IP20 JULKISET TILAT

Alpo IP20 JULKISET TILAT JULKIST TILAT Alpo IP20 5x2,5mm² 3x2,5mm² Toimistojen sekä muiden julkisten tilojen yleis- ja työvyöhykevalaisin. Valaisin soveltuu sekä suoraan valaistukseen että epäsuoran/suoran valaistuksen yhdistelmään.

Lisätiedot

Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe

Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe Yhdenmukaista tyylikkyyttä kaikkiin tiloihin Tilan, muodon ja valon energiatehokasta laatua. 550 mm 370 mm 2 190 mm AVD190 AVD370 AVD550 Enston AVD-valaisinperhe

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

GLAMOX C50 endless SOLUTIONS. Yksittäis- ja järjestelmävalaisin, jossa monipuoliset mahdollisuudet

GLAMOX C50 endless SOLUTIONS. Yksittäis- ja järjestelmävalaisin, jossa monipuoliset mahdollisuudet GLAMOX C50 endless SOLUTIONS Yksittäis- ja järjestelmävalaisin, jossa monipuoliset mahdollisuudet GLAMOX endless solutions Vakioratkaisu! Onko ylipäänsä olemassa valaistuksen vakioratkaisuja? Valaistus

Lisätiedot

Tuotekuvasto Teollisuusvalaisimet

Tuotekuvasto Teollisuusvalaisimet Tuotekuvasto Teollisuusvalaisimet Teollisuusvalaisimet I-Valon teollisuusvalaisinten suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota valaisimen soveltuvuuteen lämpimiin, kosteisiin, pölyisiin ja ilman

Lisätiedot

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led Modulivalaisimet Alasvalot Led Modulivalaisimet Alasvalot, Led Galileo Inlight Miranda Corona Capella UltraLed Galileo Alasvalo 19 20 TC-TEL HE TC-TEL Galileo Alasvalo Galileo on uppoasennukseen tarkoitettu

Lisätiedot

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten Valaistusratkaisut kaikkiin eri ympäristöihin Fagerhult on yksi markkinoiden johtavia valaistusalan yrityksiä, joka on vuodesta 1945 lähtien suunnitellut

Lisätiedot

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä www.fagerhult.se Kaupunkikadut Autot ja liikenne ovat osa kaupunkimiljöötä. Hyvän valaistuksen avulla voidaan parantaa

Lisätiedot

Ecovalo BALK -minipylväs, LED-valaisin KESTÄVÄ JA MONIPUOLINEN LED-VALAISIN TUOTETIEDOT

Ecovalo BALK -minipylväs, LED-valaisin KESTÄVÄ JA MONIPUOLINEN LED-VALAISIN TUOTETIEDOT KESTÄVÄ JA MONIPUOLINEN LED-VALAISIN Ecovalo BALK minipylväs on Suomessa kehitetty ja valmistettu. Valaisimen käyttökohteita ovat pihat, kävelytiet, puistot ja parkkialueet. Valaisinta on saatavana yksi-

Lisätiedot

KA16EB LED UPOTETTAVAT RISTINIVELVALAISIMET

KA16EB LED UPOTETTAVAT RISTINIVELVALAISIMET KA16EB LED UPOTETTAVAT RISTINIVELVALAISIMET KA16EB LED UPOTETTAVAT RISTINIVELVALAISIMET Upotettavat ristinivelvalaisimet ovat sopivia myynti- ja esittelytiloihin. Uusi KA16EB LED-valaisin on joustava ja

Lisätiedot

Linear. Valaisimet. Suora linja tulevaisuuteen

Linear. Valaisimet. Suora linja tulevaisuuteen Linear Valaisimet Suora linja tulevaisuuteen Kohti energiatehokasta huomista Linear-L Korkeatasoiset, kustannustehokkaat ja helposti asennettavat Linear-valaisimet ovat älykkään -valaistusjärjestelmän

Lisätiedot

delta Mikroprismahäikäisysuojat

delta Mikroprismahäikäisysuojat delta Mikroprismahäikäisysuojat Tekniikkaa ja estetiikkaa Valaisimien esteettinen ulkonäkö korostuu silloin, kun käytetään mikroprismatekniikalle suunniteltuja valaisimia. Näiden valaisimien tärkeitä ominaisuuksia

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

WTW SWANTM. Suorakaiteen muotoinen nauha-asennettava tuloilmalaite

WTW SWANTM. Suorakaiteen muotoinen nauha-asennettava tuloilmalaite SWANTM WTW Suorakaiteen muotoinen nauha-asennettava tuloilmalaite Lyhyesti Nauha-asennettava seinästä-seinään tuloilmalaite Hajotinosa on kevyt alumiinirakenne 2, 3 tai rakoa Vaaka-/pystyhajotus Teleskooppirakenne

Lisätiedot

Scala Kattovalaisimet

Scala Kattovalaisimet Scala Kattovalaisimet Pienikokoiset Scala-kattovalaisimet muodostavat kattavan kokonaisuuden toimisto-, kokous-, myymälä- ja yleisötilojen valaistukseen. Häikäisysuojat matalaluminanssioptiikka päätetyötiloihin

Lisätiedot

Turvavalaisimet. Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet

Turvavalaisimet. Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet Turvavalaisimet Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet Led Turvavaloja Eltek -mallisto Honeywell Life Safety on käyttänyt paljon aikaa ja resursseja uuden Eltek turvavalomalliston kehittämiseen. Uudessa mallistossamme

Lisätiedot

Katuvalotyöt 2016 Urakka-alue 3 Huittisten kaupunki

Katuvalotyöt 2016 Urakka-alue 3 Huittisten kaupunki SÄH 1566-3 Katuvalotyöt 2016 Urakka-alue 3 Huittisten kaupunki RAKENNUSSUUNNITELMA KATUVALAISTUS TYÖKOHTAINEN TYÖSELITYS 33600 Z:\Nettiin\Valaistus\Urakka-alue 3\1566-3-TS.doc 1 Yleistä Hankinnan laajuus

Lisätiedot

home HINNASTO VALAISIMET

home HINNASTO VALAISIMET home HINNASTO VALAISIMET ALV 24% 2014 ARTEK HOME HINNASTO 2014 SISÄLLYSLUETTELO MYYNTI- JA TOIMITUSEHDOT LATTIAVALAISIMET RIIPPUVALAISIMET PÖYTÄVALAISIMET SEINÄVALAISIMET KATTOVALAISIMET YHTEYSTIEDOT 3

Lisätiedot

LP Mini Downlight System. paljon tunnelmaa pienessä koossa

LP Mini Downlight System. paljon tunnelmaa pienessä koossa LP Mini Downlight System paljon tunnelmaa pienessä koossa 1 2 Vähemmän on enemmän Jo vuosikymmenien ajan Louis Poulsen on tunnettu yhtenäistä muotokieltä henkivistä valaistustuotteistaan, joita on saatavana

Lisätiedot

LINJA. Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin.

LINJA. Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin. LINJA Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin. Rakenne: Runko on valkoiseksi maalattua alumiiniprofiilia, päädyt polykarbonaattia, kupu iskunkestävää opaloitua akryylia. Asennus: Seinä

Lisätiedot

Office. Monipuolinen yleisvalaisinsarja mm. toimistoihin, kouluhin ja myymälöihin. Häikäisysuojat:

Office. Monipuolinen yleisvalaisinsarja mm. toimistoihin, kouluhin ja myymälöihin. Häikäisysuojat: Office Monipuolinen yleisvalaisinsarja mm. toimistoihin, kouluhin ja myymälöihin. Häikäisysuojat: Matalaluminanssioptiikka päätetyötiloihin Lamelliritilä/perforoitu lamelliritilä esim. huoneisiin AL-taittoritilä

Lisätiedot

Sisältö. Kattovalaisimet. Pollarit. Pylväsvalaisimet. Seinävalaisimet. Valonheittimet. Beacon 3. Cadiz 4. Ariel 8. Stockholm. Bernini 9.

Sisältö. Kattovalaisimet. Pollarit. Pylväsvalaisimet. Seinävalaisimet. Valonheittimet. Beacon 3. Cadiz 4. Ariel 8. Stockholm. Bernini 9. Ulkovalaistus 2008 Kattovalaisimet Sisältö Rondo T 2 Rondo R 2 Pollarit Beacon 3 Cadiz 4 Esplanad 5 Klippan 6 Stubben 7 Pylväsvalaisimet Ariel 8 Bernini 9 Klippan 10 Luna 11 Rondo 12 Solo 13 Stockholm

Lisätiedot

EFix-toimistovalaisimet. Laadukkaat TL5- valaisimet toimistoon ja julkisiin tiloihin

EFix-toimistovalaisimet. Laadukkaat TL5- valaisimet toimistoon ja julkisiin tiloihin EFix-toimistovalaisimet Laadukkaat TL5- valaisimet toimistoon ja julkisiin tiloihin EFix tuoteperhe parempaan näkemiseen valaistustapa asennustapa valaisin optiikka A C6 D6 M6 M2 P EFix TBS260 EFix TCS260

Lisätiedot

ledit ulkovalaistuksessa Näytämme tien parempiin valaistusratkaisuihin

ledit ulkovalaistuksessa Näytämme tien parempiin valaistusratkaisuihin ledit ulkovalaistuksessa Näytämme tien parempiin valaistusratkaisuihin Ulkotiloissa led-valaisimet ovat erinomainen valinta. Ledit hyötyvät viileistä lämpötiloista. Niiden valovirta nousee ja elinikä pitenee.

Lisätiedot

Säilytysjärjestelmän lisätarvikkeet

Säilytysjärjestelmän lisätarvikkeet ? Säilytysjärjestelmän lisätarvikkeet 6.00 Liukukori matala, K150mm xs500 mm n. 1 kg 10 kpl n. 10 kg W 351 / 451 / 551 mm 351 mm 451 mm 551 mm K 150 mm S 500 mm Liukukori korkea, K320mm x S500mm n. 1,4

Lisätiedot

TWIN Turvavalaisimet AUTROSAFE OY

TWIN Turvavalaisimet AUTROSAFE OY rev 1/1 TWIN Turvavalaisimet TWIN Tyylikkäässä kaksiosaisessa runkorakenteessa on huomioitu erittäin tehokkaiden ledien lämmöntuotto. Runko on suunniteltu toimimaan tehokkaana jäähdytysalustana. Kaksoisrakenteen

Lisätiedot

GLAMOX C10 KLASSISIA RATKAISUJA. Helppo, tehokas ja klassisen tyylikäs valaisintuoteperhe

GLAMOX C10 KLASSISIA RATKAISUJA. Helppo, tehokas ja klassisen tyylikäs valaisintuoteperhe GLAMOX C10 KLASSISIA RATKAISUJA Helppo, tehokas ja klassisen tyylikäs valaisintuoteperhe GLAMOX C10 - klassisia ratkaisuja Glamox C10 on helppo ja tehokas klassisen tyylikäs valaisintuoteperhe. Tuotekehittelijämme

Lisätiedot

toimistot uudessa valossa Kestävät led-ratkaisut pitkälle tulevaisuuteen

toimistot uudessa valossa Kestävät led-ratkaisut pitkälle tulevaisuuteen toimistot uudessa valossa Kestävät led-ratkaisut pitkälle tulevaisuuteen Joustava toimisto Tervetuloa joustavaan toimistoon. Siellä jokaiselle toiminnolle on oma paikkansa, jossa valaistus on suunniteltu

Lisätiedot

ASENNUSOHJE Lighting Systems

ASENNUSOHJE Lighting Systems Suomi ASENNUSOHJE Lighting Systems Sisällys 3 4 6 8 9 10 11 Yleiset käyttö- ja turvallisuusohjeet Snep kiskoston osaluettelo Kiskoston asennus Kiskoston seinä- ja kattoasennus Linear L-valaisimen asennusohjeet

Lisätiedot

Valo on yksinkertaista OSRAMin uudet, entistäkin paremmat Essentials led-valaisimet

Valo on yksinkertaista OSRAMin uudet, entistäkin paremmat Essentials led-valaisimet www.osram.fi/essentials Valo on yksinkertaista OSRAMin uudet, entistäkin paremmat Essentials led-valaisimet Koska meille kelpaa vain paras Light is OSRAM Essentials led-valaisimet Edut Essentials led-valaisimet

Lisätiedot

KOTIMAINEN NAVETTAVALAISINSARJA

KOTIMAINEN NAVETTAVALAISINSARJA KOTIMAINEN NAVETTAVALAISINSARJA Mty Penttilän yli 30m leveä pihattonavetta valaistu tasaisesti seinästä seinään kahdella valaisinrivillä. Valaisimena Victor Farmi 025 M 18 D1 MT250W/150W + LED 13W yövalo,

Lisätiedot

Fl ndt. Flindt pollari. Design: Christian Flindt

Fl ndt. Flindt pollari. Design: Christian Flindt Fl ndt Flindt pollari. Design: Christian Flindt 2 Selkeä muotoilu. Kyky nähdä yksinkertaisuudessa piilevät mahdollisuudet. 3 4 Harjoitus tekee mestarin Christian Flindtillä oli jo alkumetreillä selkeä

Lisätiedot

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET VALITTU LÄMPÖTILA ON HELPPO NÄHDÄ Selkeästä näytöstä näet helposti asetetun lämpötilan. Voit nostaa tai alentaa lämpöä patterin päädyssä olevilla plus- ja miinuspainikkeilla.

Lisätiedot

Sisältö. downlight-valaisimet Pleiad Compact Wallwasher G2 esittely 18 Pleiad Compact Wallwasher G2 205 19

Sisältö. downlight-valaisimet Pleiad Compact Wallwasher G2 esittely 18 Pleiad Compact Wallwasher G2 205 19 Sisältö loistevalaisimet sisätiloihin Gaudi esittely 24 Gaudi Pyöreä 25 Gaudi Suora 26 Indigo Delta esittely 20 Indigo Clivus Delta 21 LightShift esittely 12 13 LightShift lattiavalaisin 16 LightShift

Lisätiedot

GLAMOX C30 TASAPAINOISIA RATKAISUJA. suora ja suodatettu valo tasapainossa

GLAMOX C30 TASAPAINOISIA RATKAISUJA. suora ja suodatettu valo tasapainossa GLAMOX C30 TASAPAINOISIA RATKAISUJA suora ja suodatettu valo tasapainossa Glamox C30:n muotoilu on valaistustekninen innovaatio. Valaisimen materiaalit luovat suuren valaistuspinnan, joka valaisee tehokkaasti

Lisätiedot

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Aiheita Valaistukseen liittyviä peruskäsitteitä Eri lampputyyppien ominaisuuksia Led-lampuissa huomioitavaa Valaistuksen mitoittaminen ja led valaistuksen mahdollisuudet

Lisätiedot

Aurinko-R10 asennus ja käyttöohje

Aurinko-R10 asennus ja käyttöohje EI NÄIN ESIM NÄIN Aurinko-R10 Aurinkopaneelin asennus ja kytkentä Asenna aurinkopaneeli avoimelle paikalle kohti etelää (välillä itä länsi) ja kallista kohti keskipäivän aurinkoa. Tuoton kannalta 25..

Lisätiedot

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC VALOA METREITTÄIN Meillä on useita valaisinvaihtoehtoja metritavarana. Voit valita erilaisten valolistojen ja -nauhojen väliltä. Tämäntyylinen valaistus antaa tasaisen valon ja sen voi asentaa melkein

Lisätiedot

2015 K AT T O / S E I N Ä / L AT T I A

2015 K AT T O / S E I N Ä / L AT T I A 2015 KATTO/SEINÄ/LATTIA 2 KATTO/SEINÄ/LATTIA Seinä- ja kattovalaisimilla luot energiaa säästävän ja toimivan valaistuksen toimistoon, myymälään, käytävään, portaikkoon ja muihin oheistiloihin niin sisällä

Lisätiedot

LINEAR S LINEAR SR LINEAR P LINEAR M LINEAR L LINEAR-VALAISIMET ENERGIATEHOKAS VALINTA JOKA KOHTEESEEN

LINEAR S LINEAR SR LINEAR P LINEAR M LINEAR L LINEAR-VALAISIMET ENERGIATEHOKAS VALINTA JOKA KOHTEESEEN LINER S LINER SR LINER P LINER M LINER L LINER-VLISIMET ENERGITEHOKS VLINT JOK KOHTEESEEN SNEP-valaistus TYYLIKÄS. ÄLYKÄS. VLOVOIMINEN. SNEP-valaistusjärjestelmä on kokonaisedullinen, tyylikäs, energiatehokas

Lisätiedot

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa 500-2000 W Sähkölämmitys 12 mallia IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa Käyttökohteet CIR tuo mukavuutta terasseille, parvekkeille ja ulkoilmaravintoloihin

Lisätiedot

valon arkkitehtuuri Käytännön valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin

valon arkkitehtuuri Käytännön valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin valon arkkitehtuuri Käytännön valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin Valo rakennuselementtinä Luonnonvalo on itsestään selvä osa arkkitehtuuria ja yksi niistä peruselementeistä, joista tila rakentuu. Myös

Lisätiedot

valoa hoitotyön sankareille Fagerhultin valaistusratkaisut terveydenhuollon eri tiloihin

valoa hoitotyön sankareille Fagerhultin valaistusratkaisut terveydenhuollon eri tiloihin valoa hoitotyön sankareille Fagerhultin valaistusratkaisut terveydenhuollon eri tiloihin Kun tapahtuu onnettomuus, hoitohenkilökunta on valmiina. Heidän tehtävänsä ei ole helppoa, sillä hoitopäätökset

Lisätiedot

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen

Lisätiedot

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED - tämän päivän valaistusta LED - tämän päivän valaistusta LED Säästää energiaa

Lisätiedot

LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla

LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla LED Systems Yleisvalaistusta LEDtuotteilla Valo: sähkömagenettisen spektrin ihmissilmällä nähtävä osa (aallonpituus n 350 700 nanometriä) Näkyvää valoa Spektrijakauma Halogeenilamppu Pienoisloistelamppu

Lisätiedot

Peilikaapit ja peilit

Peilikaapit ja peilit Peilikaapit ja peilit VAKIOväriT Materiaalit ja toimitussisältö TOIMITUSSISÄTÖ Valkoinen * Peilikaappien ledilipat, alapohjat ja sivut sekä erilliset ledilipat ja ledilipat peilillä (lippaosa) ovat kosteudenkestävää

Lisätiedot

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa Swegon CASA Keittiön kärynpoiston uudet rytmit -liesikuvut Blues Pop Salsa Tango www.swegon.com/casa Teemana tehokas kärynpoisto Swegon CASA UUTUUDET Blues Moderni ja tyylikäs liesikupu huoltovapailla

Lisätiedot

Resurssiviisas taloyhtiö -seminaari 4.3.2015, Jyväskylä ENERGIATEHOKAS TALOYHTIÖN VALAISTUS ENERGIANSÄÄSTÖ TALOYHTIÖISSÄ 4.3.2015.

Resurssiviisas taloyhtiö -seminaari 4.3.2015, Jyväskylä ENERGIATEHOKAS TALOYHTIÖN VALAISTUS ENERGIANSÄÄSTÖ TALOYHTIÖISSÄ 4.3.2015. Resurssiviisas taloyhtiö -seminaari, Jyväskylä Aatoksenkatu 6 ENERGIATEHOKAS TALOYHTIÖN VALAISTUS ENERGIANSÄÄSTÖ TALOYHTIÖISSÄ Valaistussuunnittelija, Valon kaupunki hankkeen koordinaattori ENERGIATEHOKAS

Lisätiedot

Valaistunut ratkaisu Ensto eled

Valaistunut ratkaisu Ensto eled Valaistunut ratkaisu Ensto eled Eko. Looginen. Ensto eled. 1 Loistava, huoleton tulevaisuus. 2 Ensto eled Kymmenkertainen energiatehokkuus Moninkertainen kestoikä Huoltovapaa Laajeneva mallisto uusiin

Lisätiedot

MITTAUKSIA. Stockmann 4. Krs. koehuoneen mittaukset

MITTAUKSIA. Stockmann 4. Krs. koehuoneen mittaukset MITTAUKSIA Stockmann 4. Krs. koehuoneen mittaukset JOLD Julle Oksanen Oliver Walter Jahtimestaritie 10B 02940 Espoo 17.12.2004 Koevalaistusalueen valaistuksen raportti MITTAUKSET: Koevalaistuksen valaistusrakenteen

Lisätiedot

JSKI Asennus-, säätö- ja huolto-ohjeet

JSKI Asennus-, säätö- ja huolto-ohjeet JSKI Asennus-, säätö- ja huolto-ohjeet SIVU JEVEN Keittiöilmanvaihtolaitteet Sisällysluettelo Kiinnityskoukkujen asennus Kierretankojen kiinnityskohdat ja yhteenliittäminen 4 Valaisimen kytkentä ja vaihto

Lisätiedot

LED-VALOT & -DRAIVERIT

LED-VALOT & -DRAIVERIT C C Valaisimet 2010 LED-VALOT & -DRAIVERIT 1. LED 17 tehontarve 1,65 W, 24 x LED kromi IP44 2 m johto pikaliittimellä upotusreikä: halkaisija 60 mm syvyys 14 mm 86LD1702 LED-17 LAMPPU UPOT KROM. 1 KPL

Lisätiedot

Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat

Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat XSolar Ei sähkökuluja. Ei sähköliitäntää. Edelläkävijän tekniikkaa. Maailman energiatehokkaimmat aurinkokennovalaisimet. L-S-valaisimen LED-valojärjestelmä

Lisätiedot

Lumination LED-valaisimet

Lumination LED-valaisimet GE Lighting Solutions Asennusohje Lumination LED-valaisimet LED-riippuvalaisin (EP14-sarja) Ominaisuudet Pitkä käyttöikä (50 000 tuntia) 5 vuoden takuu IP30 Kuivien tilojen luokitus ENNEN KUIN ALOITAT

Lisätiedot

D60 loistavia ratkaisuja

D60 loistavia ratkaisuja D60 loistavia ratkaisuja GLAMOX D60 nerokkaita ratkaisuja GLAMOX D60 on täydellinen sarja halogeenialasvaloja, joissa on Glamox Easy :n edut. GLAMOX D60 on kilpailukykyinen ja laadukas alasvalo, jota on

Lisätiedot

Valo on intohimomme Ammattilaisilta ammattilaisille: tehokkaita led-ratkaisuja

Valo on intohimomme Ammattilaisilta ammattilaisille: tehokkaita led-ratkaisuja www.rexel.fi/osram Valo on intohimomme Ammattilaisilta ammattilaisille: tehokkaita led-ratkaisuja Koska meille kelpaa vain paras Light is OSRAM Kampanjapartneri OSRAM ja Rexel yhteistyössä eduksesi Kaltaisesi

Lisätiedot

Suomi. Lighting Systems

Suomi. Lighting Systems Suomi 2012 Lighting Systems 4/2012 Purso Lighting Systems Alumiinitie 1 37200 Siuro tel. +358 3 3404111 fax. +358 3 340 4310 snep@purso.fi www.snep.fi Sisällys 5 6 8 10 12 13 14 16 18 20 22 26 30 SNEP

Lisätiedot

Lamppu päivät. Tule & Tutustu. Tervetuloa Asta Koti messuilla osastollemme A907! Syysvalaisimet saapuneet

Lamppu päivät. Tule & Tutustu. Tervetuloa Asta Koti messuilla osastollemme A907! Syysvalaisimet saapuneet Riippuvalaisin Leveys cm, kork., m,- Samsö-valaisinsarja Teräsrunko, opalilasi 0W E. Kruunu halkaisija, cm,-. Ikkunavalaisin Halkaisija, cm,, m liitosjohto välikytkimellä,-. Pöytävalaisin Korkeus, cm,-

Lisätiedot

NOBILÉ LED MINISPOT VALAISIMET

NOBILÉ LED MINISPOT VALAISIMET l e d v a l a i s i m e t NOBILÉ LED MINISPOT VALAISIMET NOBILÉ valurunkoiset LED-Minispot sarjojen valaisimet on varustettu tehokkaalla 1,2W Power-LEDillä. Valon värisävy on puhtaan valkoinen. Sarjojen

Lisätiedot

www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions

www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions Uusiutuvan energian ratkaisut Citysec Energy Solutions Tulevaisuus on jo tänään! AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT Sähkö ja lämmin vesi - yhdellä moduulilla INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Narva

Lisätiedot

Sisältö. Valaistustekniikan perusteita

Sisältö. Valaistustekniikan perusteita Valaistustekniikan perusteita Toivo Riikola toivo.riikola@fagerhult.fi www.fagerhult.fi Sisältö Valon suureita ja yksiköitä Valonlähteet Valonjakokäyrät Valaistustaso vaatimukset Valaistuslaskenta Valaistuksen

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT E-PRO PISARASUOJA Säädettävä pisarasuoja

TEKNISET TIEDOT E-PRO PISARASUOJA Säädettävä pisarasuoja E-Pro säädettävä pisarasuoja, tekniset tiedot - EPSG.doc 1.8.2014 E-PRO PISARASUOJA Säädettävä pisarasuoja E-Pro tuotesarjaan kuuluva pisarasuoja on käänteentekevä uutuus ruoantarjoilulinjastoihin. Se

Lisätiedot

ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE OPAS 10, TW802, TW844 JA TW850 TUOTEPERHEEN TURVAVALAISIMET

ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE OPAS 10, TW802, TW844 JA TW850 TUOTEPERHEEN TURVAVALAISIMET VO80281/ S / H - 1 - ASENNUS- JA HUOLTO-OHJE OPAS 10, TW802, TW844 JA TW850 TUOTEPERHEEN TURVAVALAISIMET Tuotekuvaus Yleistä huomioitavaa Tekniset tiedot Valaisin on tarkoitettu jatkuvatoimiseksi turvavalaisimeksi,

Lisätiedot

GE Lighting. GE LED-lamput 2014

GE Lighting. GE LED-lamput 2014 GE Lighting GE LED-lamput 2014 Pituus/halkaisija (mm) Vastaavuus (W) Energialuokka Väri-lämpötila (K) Pituus/halkaisija (mm) Vastaavuus (W) Energialuokka Värilämpötila (K) Pakkauskoko Hehkulampun korvaavat

Lisätiedot

QUASAR. LED-valaisin kolmessa. eri koossa MADE IN ITALY. Kolme kokoa 10x10, 20x10 cm ja 30x10 cm. LED: n valon värilämpötila 3000K tai 4000K.

QUASAR. LED-valaisin kolmessa. eri koossa MADE IN ITALY. Kolme kokoa 10x10, 20x10 cm ja 30x10 cm. LED: n valon värilämpötila 3000K tai 4000K. QUASAR_10_20_30 fi.indd 1 26/08/14 11:30 QUASAR 20 QUASAR 30 www.performanceinlighting.com Prisma kuuluu Performance in Lighting S.p.A. tuoteryhmään. Seinävalaisin sisä-ja ullkokäytöön. Kromattuna vain

Lisätiedot

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA SARJA[P] 2 Sarja[P] SARJA[P] Skandinaavinen muotoilu on ajatonta ja pohjautuu rakkauteemme valoa ja luontoa kohtaan. Sarjan[P] pöydät perustuvat tähän perinteeseen, johon kuuluvat puhtaat linjat, toimiva

Lisätiedot

14.10.2013 AATOKSENKATU 6, VALAISTUSSANEERAUS VANHA VALAISTUS

14.10.2013 AATOKSENKATU 6, VALAISTUSSANEERAUS VANHA VALAISTUS VANHA VALAISTUS 6 kpl vuonna 2004 asennettuja elohopeahöyrylampullisia 125W pylväsvalaisimia, malli Karlux Joutsen VANHA VALAISTUS Pylväät Kaikki pylväät hyväkuntoisia, perustukset tukevat, huoltoluukut

Lisätiedot