vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin"

Transkriptio

1 vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin

2 Pohjoismainen klassikko on syntynyt Vialume 1 -valaisimen muotoilussa on selkeä yhteys pohjoismaiseen muotoiluperinteeseen. Se on ajaton, mutta silti moderni. Valaisin syntyi Fagerhultin ja ÅF Lightingin tiiviin yhteistyön tuloksena. Olemme valaisimesta erittäin ylpeitä ja toivomme, että Vialume 1 kasvaa uudeksi pohjoismaiseksi klassikko-valaisimeksi, Christian Klinge, Head of design, ÅF Lighting. Visuaalinen näkömukavuus Fagerhultin kannalta Meille visuaalinen näkömukavuus tarkoittaa sitä, että valo on miellyttävää, eikä häikäise. Kun olemme valon vaikutuspiirissä, koemme sen positiivisena. Häikäisy puolestaan tarkoittaa sitä, että valaistustasot nousevat korkeammiksi mihin silmä ehtii sopeutua, ja se koetaan epämukavana. Vialume 1 -valaisimen häikäisy on onnistuttu vähentämään minimiin Fagerhultin uusien AGC-linssien (Advanced Glare Control) avulla. Valo leviää suurien, tiiviisti yhteen asennettujen linssien läpi. Lisäksi valaiseva pinta on nostettu hieman valaisimen sisään niin, että valo ei häikäise kauempaa lähestyvää kulkijaa. Investointi tulevaisuuteen Valonohjausjärjestelmän hankkiminen on investointi tulevaisuuteen. Järjestelmän todelliset kustannuksen sekä sen tuottamat säästöt voidaan laskea elinkaarikustannusohjelman (LCC) avulla. Investointia suunniteltaessa on tärkeä huomioida kaikki kustannukset valaisimen asennuksesta ja käytöstä aina kierrätykseen asti. Ledien tuottama valovirta pienenee tavallisesti valaisimen käyttöiän aikana. Vialume 1 -valaisimeen asennettu CLO-järjestelmä (Constant Light Output) ohjelmoidaan tuottamaan vähemmän virtaa valaisimen käyttöiän alussa ja lisäämään sitä käyttöiän lopulla. Näin valaisimen valovirta pysyy vakiona käyttöiän ajan, ja samalla säästetään energiaa. Vialume 1 visuaalista näkömukavuutta teiden varsille AGC-linsseillä epäsymmetrinen valonjako ja hyvä häikäisysuojaus. L1 leveä valonjako, L4 erikoisleveä valonjako. Optiikka levittää valon tasaisesti maanpintaan. Valaisimen runko, jäähdytysyksikkö ja kallistusmoduuli Vialume 1 -valaisimessa yhdistyvät innovatiivisuus ja pohjoismainen muotoiluperinne. Valo leviää suurien, tiiviisti yhteen asennettujan linssien läpi. Ledit valaisevat myös valoaukon reunat niin, että valaisin on helppo havaita kauempaakin. Vialume 1 voidaan kallistaa ± 15º. alumiininharmaata alumiinivalua (RAL 9006). IP66. Linssien suojana tasolasi (IK09) tai PMMA-suojalevy (IK10). Portaaton kallistus ± 15º. Asennus pylvään päähän 60 mm sekä valaisinvarteen mm. Pylväskorkeus 3 8 m. Mahdollisuus erilaisten ohjausjärjestelmien käyttöön. Sopii kävely- ja pyöräteiden, asuinalueiden ja katujen valaisemiseen.

3 Vialume 1 L1 IK09/IK10 IP66 Järjestelmäteho, W Valovirta, lm Teho, lm/w Linssi Luokka kg Alum. harmaa L1 Tasolasi I L1 Tasolasi I L1 Tasolasi I Ajankohtaiset tiedot tuotteista sekä koko mallistosta, katso Vialume 1 L4 IK09/IK10 IP66 Järjestelmäteho, W Valovirta, lm Teho, lm/w Linssi Luokka kg Alum. harmaa L4 Standardi PMMA I L4 Tasolasi I L4 Tasolasi I L4 Tasolasi I L4 Tasolasi I Ajankohtaiset tiedot tuotteista sekä koko mallistosta, katso Lisänumerot -461 DALI ja/tai CLO (Vakiovalosäätö) -462 Yöohjaus Yöohjaus CLO (Vakiovalosäätö)/Yöohjaus CLO (Vakiovalosäätö)/Yöohjaus 2 Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Lisävarusteet Pylväskiinnike 60 mm pylvääseen, alumiininharmaa L1 7L1 9L1 4L4 7L4 9L4 Yöaikainen valonohjaus Valonohjauksen avulla voidaan säästää energiaa merkittävästi. Illan myöhäisinä hetkinä ja öisin katujen ja muiden alueiden ei välttämättä tarvitse olla täysin valaistuja. Yöaikainen tehon pudottaminen tarjoaa mahdollisuudet energiansäästöihin ilman, että valot sammutetaan kokonaan. Ohjausyksiköt ohjelmoidaan etukäteen valmiiksi, eivätkä ne tarvitse valvontaa. Muita investointeja ei tarvita, eikä muutoksia infrastruktuuriin. Katso lisätietoja yöaikaisesta valonohjauksesta Yöaikainen valonohjausjärjestelmä integroidaan jokaisen valaisimen liitäntälaitteeseen niin, että valaisin hoitaa itse itsensä. Mitään ulkoisia lisälaitteita ei tarvita. Energiansäästö Energiansäästö 50 % 50 % kuuden tunnin ajan 50 % 50 % kahdeksan tunnin ajan Sytytys Keskikohta Sammutus Sytytys Keskikohta Sammutus Yöaikainen valonohjaus 1. Valaistus himmennetään kuudeksi tunniksi valaistusjakson puolivälistä alkaen. Kuuden tunnin kuluttua ohjausjärjestelmä nostaa valaistuksen täydelle teholle. Yöaikainen valonohjaus 2. Valaistus himmennetään kaksi tuntia ennen valaistusjakson puoliväliä yhteensä kahdeksaksi tunniksi. Kahdeksan tunnin kuluttua ohjausjärjestelmä nostaa valaistuksen täydelle teholle.

4 Kävely- ja pyöräteiden valaiseminen Vialume 1 -valaisimilla: Kävely- ja pyöräteiden valaistus vaatii huolellista suunnittelua. Näiden väylien tulisi olla tasaisesti ja yhtenäisesti valaistuja, jolloin hämärät alueet eivät vaikuta siellä liikkuvien ihmisten havainnointi- ja keskittymiskykyyn. Valaistussuunnittelussa huomioon otettavia seikkoja: Estä häikäisy. Kulkijat haluavat nähdä vastaantulevan henkilön. Pyri mahdollisimman tasaiseen valaistukseen ja sijoita pylväsvalaisimet samalle puolelle kulkuväylää. Puut ja pensaat voivat varjostaa valaistavaa aluetta. Nämä esteet on poistettava valaistuksen tieltä. Täydennä pylväsvalaisimien luomaa yleisvalaistusta valaisemalla myös ympärillä olevaa kasvillisuutta. Valaistuksen on hyvä ulottua 3 6 metrin päähän kulkuväylän reunasta. Kiinnitä erityistä huomiota esimerkiksi risteyskohtiin ja jyrkkiin kaarteisiin. Niissä voidaan tarvita enemmän valoa. Lisätietoja K-luokista, ks. Oma projekti:

5 Katujen valaiseminen Vialume 1 -valaisimilla: Katuvalaistuksen tehtävänä on luoda ympäristöstä turvallinen ja helppokulkuinen. Kadut poikkeavat toisistaan, joten niiden erityispiirteet on hyvä ottaa suunnittelussa huomioon. Erityistä huomiota vaativat risteysalueet, jalkakäytävät ja suojatiet. Valaistussuunnittelussa huomioon otettavia seikkoja: Minimoi häikäisyriskit. Sijoita risteyksiin ja suojateille enemmän valoa. Pimeään aikaan jalankulkijoiden onnettomuusriski jopa kymmenkertaistuu ja pyöräilijöiden viisinkertaistuu. Ota valaistussuunnittelun lähtökohdaksi ihminen. Silmät näkevät valkoisen valon luonnollisena valona. Valkoinen valo myös auttaa havaitsemaan reuna-alueilla tapahtuvan liikkeen nopeammin ja helpommin. Lisätietoja AL-luokista, ks. Pysäköintialueiden valaiseminen Vialume 1 -valaisimilla: Pysäköintialueiden suunnittelussa on otettava huomioon sekä autoilijoiden että jalankulkijoiden turvallisuus. Valaistussuunnittelussa huomioon otettavia seikkoja: Mitä suurempi pysäköintialue on kyseessä, sitä korkeammalle valaisimet on sijoitettava. Koska alueella liikkuu sekä autoja että jalankulkijoita, valaistuksen on oltava mahdollisimman tasainen ja sen on ulotuttava myös alueen reunoille. Pysäköintialueen vaalea pinnoite helpottaa näkemistä. Valaistus ei saa aiheuttaa häikäisyä ympärillä olevissa rakennuksissa. Sisäänajoväylien ja alueen rajojen riittävä valaistus auttaa pysäköintialueella liikkujia hahmottamaan ympäristöä ja kulkemaan oikeaan suuntaan. Lisätietoja K-luokista, ks.

6 produced by fagerhults belysning ab Fagerhult kehittää, valmistaa ja markkinoi valaisimia ja valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin, kuten toimistoihin, kouluihin, teollisuudelle ja sairaaloille. Painotamme tuotekehityksessä tuotteiden toimivuutta, muotoilua, monipuolisuutta sekä energiaa säästävia ratkaisuja. Fagerhult on osa Fagerhult-konsernia, joka kuuluu Euroopan johtaviin valaistusalan ryhmittymiin. Konsernilla on toimintaa yli 15 maassa. AB Fagerhultin osake noteerataan Nasdaq OMX:n Pohjoismaisessa pörssissä Tukholmassa. etelä-suomi myynti ja valaisingalleria Fagerhult Oy Pasilankatu 14, Helsinki Puh: keski-suomi myynti ja näyttely Fagerhult Oy Pyhäranta 7 D Tampere Puh: pohjois-suomi myynti ja näyttely Fagerhult Oy Sepänkatu Oulu Puh: FI ,3

lunova Valoa liikkuville ihmisille

lunova Valoa liikkuville ihmisille lunova Valoa liikkuville ihmisille Visuaalinen näkömukavuus tarkoittaa inhimillisempää valaistusta Ulkotilojen valaistussuunnittelussa on otettava huomioon inhimilliset näkökohdat eli miten ihmisillä on

Lisätiedot

evolume Tehokasta ja teknistä valaistusta

evolume Tehokasta ja teknistä valaistusta evolume Tehokasta ja teknistä valaistusta Teknistä valaistusta kaduille ja teille Evolumessa yhdistyvät erinomaiset valaistusominaisuudet sekä visuaalinen näkömukavuus. Tyylikäs pylväsvalaisin mukautuu

Lisätiedot

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet Monien mahdollisuuksien valonheittimet PoleLITE ja Keen ovat led-valonheittimiä, jotka voidaan asentaa yhtä hyvin uusiin, kuin vanhoihinkin, jo käytössä

Lisätiedot

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten Valaistusratkaisut kaikkiin eri ympäristöihin Fagerhult on yksi markkinoiden johtavia valaistusalan yrityksiä, joka on vuodesta 1945 lähtien suunnitellut

Lisätiedot

vialume Visuaalista näkömukavuutta kaikkiin projekteihin

vialume Visuaalista näkömukavuutta kaikkiin projekteihin vialume Visuaalista näkömukavuutta kaikkiin projekteihin Pohjoismaista muotoilua moniin ympäristöihin Vialume 1 -pylväsvalaisin syntyi kauniin pohjoismaisen valon innoittamana. Fagerhultin valmistama pylväsvalaisin

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

discovery evo Monipuolinen ja tehokas

discovery evo Monipuolinen ja tehokas discovery evo Monipuolinen ja tehokas Discovery Evo sopii kaikkiin tiloihin. Miten sinä käytät sitä? Discovery kehitettiin aikanaan aivan uudenlaisen ajattelun pohjalta. Siitä haluttiin tehdä mutkaton

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

Ø 219 Ø

Ø 219 Ø Ø 219 Ø 720 563 813 63 Vivita varjostimella Vivita Nykyaikaista eleganssia Vivita pollari Virtaviivaisen lieriömäinen Vivita on elegantti ja moderni, pylvään päähän asennettava valaisin, joka sopii nykyaikaisiin

Lisätiedot

tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia

tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia Turvallista matkaa Tievalaistuksen tarkoituksena on auttaa tienkäyttäjiä ja jalankulkijoita havaitsemaan vaarat ja arvioimaan riskit riittävän

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä www.fagerhult.se Kaupunkikadut Autot ja liikenne ovat osa kaupunkimiljöötä. Hyvän valaistuksen avulla voidaan parantaa

Lisätiedot

discovery evo Monipuolinen ja tehokas

discovery evo Monipuolinen ja tehokas discovery evo Monipuolinen ja tehokas Discovery Evo sopii kaikkiin tiloihin. Miten sinä käytät sitä? Discovery kehitettiin aikanaan aivan uudenlaisen ajattelun pohjalta. Siitä haluttiin tehdä mutkaton

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

ClearFlood Large paras ratkaisu perinteisten valonheittimien korvaamiseen

ClearFlood Large paras ratkaisu perinteisten valonheittimien korvaamiseen Lighting ClearFlood Large paras ratkaisu perinteisten valonheittimien korvaamiseen ClearFlood Large ClearFlood Large on suunniteltu vastaamaan erilaisten valonheitinten käyttökohteiden vaatimuksia. Valaisin

Lisätiedot

Piirrä oma valolinjasi

Piirrä oma valolinjasi Freedom Valo on yksi arkkitehtuurin peruselementtejä. Ilman valoa tilan linjat ja yhteydet katoavat. Päivänvalo on suunnittelun itsestään selvä lähtökohta, ja keinovalo jatkaa siitä mihin luonnonvalo

Lisätiedot

luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen

luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen Luonnollinen valo Fagerhult-standardi Ihminen on asuttanut maapalloa lähes kaksi miljoonaa vuotta, ja lajimme on kehittynyt luonnonvalon

Lisätiedot

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo on ripustettava led-valaisin, jossa yhdistyvät esteettisyys ja korkeatasoinen

Lisätiedot

pleiad g3 Tähtitaivas katossa

pleiad g3 Tähtitaivas katossa pleiad g3 Tähtitaivas katossa Tähteä etsimässä Tähdet ovat kiehtoneet ihmisiä kautta aikojen, ja niiden synty on ollut tiedemiesten tutkimusten kohteena vuosisatoja. Tähdet olivat inspiraation lähteenä

Lisätiedot

Fagerhult The Art of Light

Fagerhult The Art of Light The Art of Open Box Fagerhult The Art of Light Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo

Lisätiedot

PRO FLOW KATU- JA ALUEVALAISTUS

PRO FLOW KATU- JA ALUEVALAISTUS T E K N I S E T T I E D O T PRO FLOW KATU- JA ALUEVALAISTUS PRO FLOW PRO Flow on näyttävä: Linjakas ja kompakti PRO Flow sopii kaikenlaisiin ympäristöihin kaduilta piha-alueille ja puistoihin. Puhdas skandinaavinen

Lisätiedot

Selenium LED yksinkertaisesti tehokas

Selenium LED yksinkertaisesti tehokas Lighting Selenium LED yksinkertaisesti tehokas Selenium LED Selenium LED on kustannustehokas tievalaisin, jolla on yli 60%:n energiansäästö perinteisiin ratkaisuihin verrattuna. Valaisimen yksinkertainen

Lisätiedot

Iridium gen3 älykäs tievalaisin

Iridium gen3 älykäs tievalaisin Lighting Iridium gen3 älykäs tievalaisin Iridium gen3 LED Medium Iridium gen3 on ensimmäinen älyvalaisin, joka on suunniteltu saumattomaan liitettävyyteen. Sen käyttöönotto sujuu vaivattomasti: kun valaisin

Lisätiedot

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen Lighting ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen ClearFlood ClearFlood on ledivalonheitin, jossa on useita valovirtavaihtoehtoja eri käyttökohteisiin. Valonheittimessä käytetty

Lisätiedot

iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin

iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin Robust pitää minkä lupaa Hyvä valaistus lisää turvallisuudentunnetta. Se on kokemus, jonka helposti hahmotettavat

Lisätiedot

Iridium LED gen3 älykäs "Plug & Play" - tievalaisin

Iridium LED gen3 älykäs Plug & Play - tievalaisin Lighting Iridium LED gen3 älykäs "Plug & Play" - tievalaisin Iridium gen3 LED Mini Iridium LED Gen3 Mini on ensimmäinen todellinen älyvalaisin. Sen käyttöönotto on todella helppoa: kun valaisin on asennettu,

Lisätiedot

CitySphere miellyttävä ja mukava tunnelma omalla ainutlaatuisen värisellä valaistuksella

CitySphere miellyttävä ja mukava tunnelma omalla ainutlaatuisen värisellä valaistuksella Lighting CitySphere miellyttävä ja mukava tunnelma omalla ainutlaatuisen värisellä valaistuksella CitySphere CitySphere on pylvään päähän asennettava ledivalaisin, joka luo miellyttävän tunnelman julkisiin

Lisätiedot

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheiluja aluevalaistukseen

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheiluja aluevalaistukseen Lighting erinomainen lediratkaisu urheiluja aluevalaistukseen on ledivalonheitin, jossa on useita valovirtavaihtoehtoja eri käyttökohteisiin. Valonheittimessä käytetty erittäin tehokas optiikka ja viimeisimpään

Lisätiedot

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten Vialuksi Oy on Suomen johtavia teknisen ulkovalaistuksen toimijoita. Yritys on perustettu 2008

Lisätiedot

LumiStreet perusvalikoima tievalaistukseen

LumiStreet perusvalikoima tievalaistukseen Lighting LumiStreet perusvalikoima tievalaistukseen LumiStreet Pienikokoinen LumiStreet on monipuolinen, energiaa säästävä ja kustannustehokas ledivalaisin. Se vastaa tievalaistuksen perusvaatimuksiin

Lisätiedot

PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS. easyled.fi

PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS. easyled.fi PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS 2 PRO Wave -tekniset tiedot Runko Optiikka Suojausluokitus Automaattinen lämpösuojaus Valonalenema, LED moduli L90B10, C10 Painevalettua/suulakepuristettua alumiinia. Vakioväri

Lisätiedot

PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS. easyled.fi

PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS. easyled.fi PRO WAVE KATU- JA ALUEVALAISTUS 2 PRO Wave -tekniset tiedot Runko Optiikka Suojausluokitus Automaattinen lämpösuojaus Valonalenema, LED moduli L90B10, C10 Painevalettua/suulakepuristettua alumiinia. Vakioväri

Lisätiedot

Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune epäsymmetrinen DR

Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune epäsymmetrinen DR Lighting Tuo kodin tunnelmaa kaduille TownTune on nykyisiin ja skaalattaviin kaupunkiympäristöihin suunniteltu valaisinperhe, joka tarjoaa kaikki uusimmat innovaatiot valaistuksen tehokkuuden, valonlaadun

Lisätiedot

henkilökohtaista valoa Dynaaminen valaistus lisää aktiivisuutta ja hyvinvointia

henkilökohtaista valoa Dynaaminen valaistus lisää aktiivisuutta ja hyvinvointia henkilökohtaista valoa Dynaaminen valaistus lisää aktiivisuutta ja hyvinvointia Valitse itsellesi sopiva valo! Pystymme säätämään työpisteessä monia eri asioita, kuten esimerkiksi istuinkorkeutta ja pöydän

Lisätiedot

KATU- JA ALUEVALAISTUS PRO FLOW

KATU- JA ALUEVALAISTUS PRO FLOW T E KTEKNISET N I S E T TIEDOT T I E D O T PRO FLOW KATU- JA ALUEVALAISTUS KATU- JA ALUEVALAISTUS PRO FLOW Energiaa säästävä ja kustannustehokas PRO Flow -ledivalaisin vastaa tie- ja katuvalaistuksen uusimpiin

Lisätiedot

Iridium² valaisee tietä eteenpäin

Iridium² valaisee tietä eteenpäin Lighting Iridium² valaisee tietä eteenpäin Iridium² LED Medium Iridium² on tievalaisintuoteperhe, joka on suunniteltu suorituskykyiseksi ja kestäväksi. Käyttötarkoituksesta ja budjetista riippuen asiakkaat

Lisätiedot

SpeedStar Ledit varmistavat turvallisen kotimatkan

SpeedStar Ledit varmistavat turvallisen kotimatkan Lighting SpeedStar Ledit varmistavat turvallisen kotimatkan SpeedStar Kunnat ovat jatkuvan paineen alla, sillä niiden täytyy täyttää energiansäästötavoitteet vähentämällä energiankulutusta ja pienentämällä

Lisätiedot

CityCharm Cordoba - Tunnelmaa ja optimaalista suorituskykyä

CityCharm Cordoba - Tunnelmaa ja optimaalista suorituskykyä Lighting CityCharm Cordoba - Tunnelmaa ja optimaalista suorituskykyä CityCharm Cordoba CityCharm Cordoba on suunniteltu käytettäväksi kaupunkialueilla, joissa valaistuksen miellyttävyydellä, tunnelmalla

Lisätiedot

Iridium² LED Mini valaisee tietä eteenpäin

Iridium² LED Mini valaisee tietä eteenpäin Lighting Iridium² LED Mini valaisee tietä eteenpäin Iridium LED Mini Pienikokoisen Mini Iridium² LED - tuoteperheen toisen sukupolven tievalaisimet sopivat entistä useampiin käyttökohteisiin. Tehokkaampi

Lisätiedot

SQUARE MIKROPRISMA/OPAL

SQUARE MIKROPRISMA/OPAL SQUARE led paneelivalaisin tarjoaa erinomaisen energiatehokkuuden, viimeistellyn ulkonäön ja matalan häikäisyn. Tyylikäs saumaton kehys valkoisena tai alumiinin värisenä. Valaisin joko matala pintaluminanssisena

Lisätiedot

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen Lighting ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu ja aluevalaistukseen ClearFlood ClearFlood on ledivalonheitin, jossa on useita valovirtavaihtoehtoja eri käyttökohteisiin. Valonheittimessä käytetty

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

Fagerhult The Art of Light

Fagerhult The Art of Light The Art of Gaudi Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo ei pelkästään auta meitä voimaan

Lisätiedot

KATU- JA ALUEVALAISTUS PRO FLOW

KATU- JA ALUEVALAISTUS PRO FLOW T E K N I S E T T I E D O T PRO FLOW KATU- JA ALUEVALAISTUS KATU- JA ALUEVALAISTUS PRO FLOW Energiaa säästävä ja kustannustehokas PRO Flow -ledivalaisin vastaa tie- ja katuvalaistuksen uusimpiin vaatimuksiin

Lisätiedot

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen Munkegaard LED Design: Arne Jacobsen Munkegaard Munkegaard suunniteltiin ja kehitettiin vuonna 1955 kuuluisaa tanskalaista Munkegårdin koulua varten. Sen jälkeen se on levinnyt kaikkialle maailmaan niin

Lisätiedot

LED. energiansäästöpotentiaalin. Ensto tarjoaa valaisimiinsa kattavan valikoiman erilaisia himmennystekniikoita.

LED. energiansäästöpotentiaalin. Ensto tarjoaa valaisimiinsa kattavan valikoiman erilaisia himmennystekniikoita. Saga LED Grafiitinharmaa Ensto Saga on ulkovalaisin, jossa huippuluokan valotekninen ratkaisu ja muotoilu kohtaavat. Innovatiivisen heijastinratkaisun, modernin ohjaustekniikan ja valotehokkuuden johdosta

Lisätiedot

aluflex 16 Nykyaikainen potilaspaneeli

aluflex 16 Nykyaikainen potilaspaneeli aluflex 16 Nykyaikainen potilaspaneeli Aluflex 16 Aluflex 16 on Fagehultin uusi potilaspaneeli erilaisiin hoitohuoneisiin. Paneeli on helppo muokata potilas-, toimenpide- ja tehohoitohuoneissa sekä heräämöissä

Lisätiedot

Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla

Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla Lighting Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla Mini 300 LED gen2 Huoltoasemien katoksiin ja syväsäteilijöihin suunnitellut, tehokkaat jälkiasennettavat Mini 300 LED gen2 -valaisimet

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

Optiikka Suora: Multilinssi, kirkas etulasi. Materiaali ja pintakäsittely Runko alumiinivalua, Asennus/liitäntä Asennus ø 60mm pylvääseen (Pylväät

Optiikka Suora: Multilinssi, kirkas etulasi. Materiaali ja pintakäsittely Runko alumiinivalua, Asennus/liitäntä Asennus ø 60mm pylvääseen (Pylväät 2 High5 High5 on energiatehokas pylväsvalaisin katujen, käytävien, pysäköintialueiden ja muiden julkisten alueiden valaisuun. Sille on ominaista terävän minimalistinen muotoilu ja se on varustettu uusimmalla

Lisätiedot

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Cariboni C Luce Leipziger Leuchten Nokalux Schreder

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Cariboni C Luce Leipziger Leuchten Nokalux Schreder ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Cariboni C Luce Leipziger Leuchten Nokalux Schreder ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Sisältö Teceo katuvalaisin

Lisätiedot

CityCharm Cordoba - Tunnelmaa ja optimaalista suorituskykyä

CityCharm Cordoba - Tunnelmaa ja optimaalista suorituskykyä Lighting CityCharm Cordoba - Tunneaa ja optimaalista suorituskykyä CityCharm Cordoba CityCharm Cordoba on suunniteltu käytettäväksi kaupunkialueilla, joissa valaistuksen miellyttävyydellä, tunnealla ja

Lisätiedot

Rana Linear 07/02/2017 1

Rana Linear 07/02/2017 1 Rana Linear Rana Linear on siro pinta- ja ripustusasennettava LED-valaisin jono- tai yksittäisasennukseen. Valaisin sopii moniin käyttökohteisiin mm. oppilaitokset, sairaalat, varastointitilat, toimistot,

Lisätiedot

Turvallisesti ulkona. exstreet exwall exflood

Turvallisesti ulkona. exstreet exwall exflood Turvallisesti ulkona exstreet exwall exflood Marraskuu 2017 Exaktor goes out Exaktorin ulkovalaisinvalikoima koostuu kolmesta aattikäyttöön tarkoitetusta tuoteperheestä. Valikoimassa on tuotteita kiinteistöjen

Lisätiedot

MileWide² tyyliä ja tehokkuutta

MileWide² tyyliä ja tehokkuutta Lighting MileWide² tyyliä ja tehokkuutta MileWide² Nykyaikaisten ympäristöystävällisten valaistusratkaisujen avulla voidaan parantaa kaupunkiympäristön viihtyisyyttä, mukavuutta ja turvallisuutta. Philips

Lisätiedot

Luma visio on todellisuutta

Luma visio on todellisuutta Lighting Luma visio on todellisuutta Luma Luma on tievalaisin, joka erottuu selkeällä muotoilullaan. Se on tehokkaasti jäähdytetty, helppo asentaa ja vaatii vain vähän huoltoa, mikä tekee siitä oivallisen

Lisätiedot

Turvallisesti ulkona. exstreet exwall exflood

Turvallisesti ulkona. exstreet exwall exflood Turvallisesti ulkona exstreet exwall exflood Marraskuu 2018 Exaktor goes out Exaktorin ulkovalaisinvalikoima koostuu kolmesta aattikäyttöön tarkoitetusta tuoteperheestä. Valikoimassa on tuotteita kiinteistöjen

Lisätiedot

LAHTI LED-pientie- ja taajamavalaisin

LAHTI LED-pientie- ja taajamavalaisin LAHTI LED-pientie- ja taajamavalaisin Moderni valaisin edustaa skandinaavista designia parhaimmillaan. Tyylikäs LAHTI sopii erinomaisesti asuinalueiden, puistojen, pienteiden, kävelykatujen ja pysäköintialueiden

Lisätiedot

Ledinaire. Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja. Vaihda nyt lediin edullisesti.

Ledinaire. Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja. Vaihda nyt lediin edullisesti. Ledinaire Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja Vaihda nyt lediin edullisesti. Philips Ledinaire -malliston ledivalaisimet Ledinaire batten BN060C runkovalaisin Ledinaire waterproof WT060C

Lisätiedot

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen Lighting Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii työstettävän tilan sisäarkkitehtuuriin. He

Lisätiedot

Ledinaire Waterproof yksinkertaisesti mainio ledi

Ledinaire Waterproof yksinkertaisesti mainio ledi Lighting Ledinaire Waterproof yksinkertaisesti mainio ledi Vedenkestävä Ledinaire WT060C Ledinaire-valikoiman ledivalaisimet ovat taattua Philips-laatua kilpailukykyisellä hinnalla. Luotettavia, energiatehokkaita

Lisätiedot

OptiFlood LED aluevalaistukseen

OptiFlood LED aluevalaistukseen Lighting OptiFlood LED aluevalaistukseen OptiFlood LED BVP506 OptiFlood LED on tyylikkäiden, erittäin tehokkaiden epäsymmetristen valonheitinten tuoteperhe, jota voidaan käyttää valaisemaan suuria alueita.

Lisätiedot

DigiStreet älykäs tie- ja katuvalaistus

DigiStreet älykäs tie- ja katuvalaistus Lighting DigiStreet älykäs tie- ja katuvalaistus DigiStreet Philips DigiStreet -valaisimet on kehitetty pitkäikäisiksi, kestäviksi ja hyvin kaupunkimiljöösen sopiviksi. Philipsin erityinen ledimoduuli

Lisätiedot

e-sense motion Langatonta valonohjausta ulkotiloihin

e-sense motion Langatonta valonohjausta ulkotiloihin e-sense motion Langatonta valonohjausta ulkotiloihin Hyvää valaistusta oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan Vaikka ulkotiloissa tapahtuva valonohjaus ei ole uusi asia, läsnäolotunnistuksen käyttö on vielä

Lisätiedot

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen Lighting Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen TrueLine, pinta-asennettava Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii työstettävän tilan

Lisätiedot

Resurssiviisas taloyhtiö -seminaari 4.3.2015, Jyväskylä ENERGIATEHOKAS TALOYHTIÖN VALAISTUS ENERGIANSÄÄSTÖ TALOYHTIÖISSÄ 4.3.2015.

Resurssiviisas taloyhtiö -seminaari 4.3.2015, Jyväskylä ENERGIATEHOKAS TALOYHTIÖN VALAISTUS ENERGIANSÄÄSTÖ TALOYHTIÖISSÄ 4.3.2015. Resurssiviisas taloyhtiö -seminaari, Jyväskylä Aatoksenkatu 6 ENERGIATEHOKAS TALOYHTIÖN VALAISTUS ENERGIANSÄÄSTÖ TALOYHTIÖISSÄ Valaistussuunnittelija, Valon kaupunki hankkeen koordinaattori ENERGIATEHOKAS

Lisätiedot

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-YLEISVALAISIN TEOLLISUUDEN KOHTEISIIN DORA & DORA+ PARHAIMMILLAAN 147 lm/w Ta-luokka Ottoteho Värilämpötila Valovirta Valaisimen valotehokkuus Kotelointiluokka Suojausluokka

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA 2 www.performanceinlighting.com NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA Mustavalkoinen valokuva lounas pilvenpiirtäjän

Lisätiedot

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Lighting Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Maxos LED Performer Maxos LED Performer on erittäin joustava ratkaisu, jolla on erinomainen valonjako ja alhainen energiankulutus.maxos LED

Lisätiedot

valinta CoreLine Wall-mounted Hyödyt Ominaisuudet

valinta CoreLine Wall-mounted Hyödyt Ominaisuudet Lighting CoreLine Wallmounted kirkas valinta Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia säästöjä energiaja

Lisätiedot

ECO S. Edut. Sovellettavuus

ECO S. Edut. Sovellettavuus ECO S on uusi selkeän muotokielen omaava ympäristösietoinen (IP65 & IK08) lineaarinen yleisvalaisin. Valaisimesta löytyvät monipuoliset pituus- ja tehoversiot sekä valonjaot erilaisiin toimintaympäristöihin.

Lisätiedot

Ja sinut nähdään uudessa valossa.

Ja sinut nähdään uudessa valossa. Ja sinut nähdään uudessa valossa. Älykästä valaistusta avaimet käteen-periaatteella. Toiminta aloitettu 2009 Suomalaisten omistama Valmistus Suomessa Katuvalaistuksen taustat? Kysyimme kuntalaisilta: Mitkä

Lisätiedot

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden lisäksi

Lisätiedot

Iridium² valaisee tietä eteenpäin

Iridium² valaisee tietä eteenpäin Lighting Iridium² valaisee tietä eteenpäin Iridium² on tievalaisintuoteperhe, joka on suunniteltu suorituskykyiseksi ja kestäväksi. Käyttötarkoituksesta ja budjetista riippuen asiakkaat voivat aloittaa

Lisätiedot

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Lighting Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Suorakulmainen SlimBlend, upotettava Toimistostandardien kanssa yhteensopivalle laadukkaalle valaistukselle on kysyntää. Lisäksi tarvitaan

Lisätiedot

ECO S. Edut. Sovellettavuus

ECO S. Edut. Sovellettavuus ECO S on uusi selkeän muotokielen omaava ympäristösietoinen (IP65 & IK08) lineaarinen yleisvalaisin. Valaisimesta löytyvät monipuoliset pituus- ja tehoversiot sekä valonjaot erilaisiin toimintaympäristöihin.

Lisätiedot

ECO S EVI. Edut. Sovellettavuus

ECO S EVI. Edut. Sovellettavuus on uusi selkeän muotokielen omaava ympäristösietoinen (IP65 & IK08) lineaarinen yleisvalaisin vaativaan käyttöympäristöön. Valaisimesta löytyvät monipuoliset pituus- ja tehoversiot sekä valonjaot erilaisiin

Lisätiedot

Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace, surface mounted Tyylikäs LuxSpace on tehokas valaisin, joka tuottaa miellyttävää valoa hyvällä värintoistolla

Lisätiedot

Metronomis LED valon ja varjon leikkiä

Metronomis LED valon ja varjon leikkiä Lighting Metronomis LED valon ja varjon leikkiä Metronomis LED Torch Metronomis LED on ensimmäinen valaisinsarja, joka tarjoaa laajan valikoiman erityisesti ulkovalaistukseen tarkoitettuja valaistustehosteita.

Lisätiedot

Fagerhult The Art of Light

Fagerhult The Art of Light The Art of Liverti Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo ei pelkästään auta meitä

Lisätiedot

Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen

Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen Lighting Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen Coreline tempo large CoreLine Tempo Large -valikoiman tehokkaat valonheittimet on suunniteltu perinteisen tekniikan suoraan korvaamiseen asennuksena,

Lisätiedot

SM500T tunnelman luominen joustavasti

SM500T tunnelman luominen joustavasti Lighting tunnelman luominen joustavasti Nykyisin vähittäismyynnissä verkkomyynnin osuus kasvaa nopeasti ja kilpailu on kovaa. Kauppiaiden onkin sen vuoksi panostettava ostoskokemukseen, houkutellakseen

Lisätiedot

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-YLEISVALAISIN TEOLLISUUDEN KOHTEISIIN DORA & DORA+ PARHAIMMILLAAN 145 lm/w Valonlähde MID-Power LED I-VALO TAKAA Vaihdettava LED-moduuli Kyllä (I-Valon valtuuttaman tahon

Lisätiedot

FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA. SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.

FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA. SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting. FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com FL LED Sisällys Tuoteperhe

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, syksy 2017

osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, syksy 2017 osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, syksy 2017 Optilume Optilumen muotoilussa pinnat ja materiaalit luovat harmonisen kokonaisuuden, jossa myös häikäisysuojalla on tärkeä rooli osana valaisimen

Lisätiedot

OMEGA MINI. Edut. Sovellettavuus

OMEGA MINI. Edut. Sovellettavuus Kustannustehokasta valaistusta kaupan, teollisuuden ja logistiikan tarpeisiin. Selkeälinjainen valaisin valaisee näyttävästi niin matalat kuin korkeatkin tilat. Edut Kustannustehokas, tarpeenmukaiset optiikkaratkaisut

Lisätiedot

Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen

Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen Lighting Kustannustehokasheitinr atkaisualuevalaistukseen Coreline tempo large CoreLine Tempo Large -valikoiman tehokkaat valonheittimet on suunniteltu perinteisen tekniikan suoraan korvaamiseen asennuksena,

Lisätiedot

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin Lighting StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin StyliD PremiumWhite StyliD PremiumWhite -valaisimilla saa luotua myymälään

Lisätiedot

OptiVision LED gen2 älykkään alue- ja urheiluvalaistuksen uusi aikakausi

OptiVision LED gen2 älykkään alue- ja urheiluvalaistuksen uusi aikakausi Lighting OptiVision LED gen2 älykkään alue- ja urheiluvalaistuksen uusi aikakausi OptiVision LED gen2 Philipsin OptiVision LED gen2 -valonheitinjärjestelmä on täydellinen ratkaisu sekä yksinkertaisiin

Lisätiedot

Luma unelmasta totta. Luma Micro. Hyödyt. Ominaisuudet. Käyttökohteet. Spesifikaatiot

Luma unelmasta totta. Luma Micro. Hyödyt. Ominaisuudet. Käyttökohteet. Spesifikaatiot Lighting Luma unelmasta totta Luma Micro Luma on tehokas, selkeästi muotoiltu tievalaisin kaikenlaisille teille ja kaduille. Valaisimen valovirtaa, käyttöikää ja energiaprofiilia voidaan säätää, jotta

Lisätiedot

Metronomis LED valon ja varjon leikkiä

Metronomis LED valon ja varjon leikkiä Lighting Metronomis LED valon ja varjon leikkiä Metronomis LED on ensimmäinen valaisinsarja, joka tarjoaa laajan valikoiman erityisesti ulkovalaistukseen tarkoitettuja valaistustehosteita. Heijastusten,

Lisätiedot

e-sense Organic Plug and play

e-sense Organic Plug and play e-sense Organic e-sense Organic Plug and play e-sense Organic on työpaikoille kehitetty langaton valonohjausjärjestelmä. Kaikissa valaisimissa on tunnistin, joka reagoi läsnäoloon ja päivänvaloon. Jokainen

Lisätiedot

OMEGA. Edut. Sovellettavuus

OMEGA. Edut. Sovellettavuus OMEGA tuoteperhe tarjoaa ylivoimaisen energiatehokkuuden yhdistettynä erinomaiseen optiikkaratkaisuun. Tuoterakenne ja sen asennettavuus mahdollistavat aina kustannustehokkaan ratkaisun. Edut Itsensä kantava

Lisätiedot

Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla

Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla Teollisuus- ja myymälävalaistus TrueForce LED HPI UUSI! Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto syväsäteilijöihin teollisuus- ja myymälävalaistuksessa

Lisätiedot

OMEGA. Edut. Sovellettavuus

OMEGA. Edut. Sovellettavuus OMEGA tuoteperhe tarjoaa ylivoimaisen energiatehokkuuden yhdistettynä erinomaiseen optiikkaratkaisuun. Tuoterakenne ja sen asennettavuus mahdollistavat aina kustannustehokkaan ratkaisun. Edut Itsensä kantava

Lisätiedot

SmartForm huippuluokan valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla

SmartForm huippuluokan valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla Lighting SmartForm huippuluokan valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla SmartForm LED BPS460 Kaikki tuntevat olonsa paremmaksi ja työskentelevät tehokkaammin miellyttävässä työympäristössä. Toimistoja,

Lisätiedot

Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin

Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin Lighting Pentura Mini LED erittäin ohut runkovalaisin koteihin toimistoihin tai myymälöihin Pentura Mini LED Pentura Mini LED on erittäin ohut runkovalaisin. Sen leditekniikka säästää energiaa ja tuottaa

Lisätiedot