Fagerhult The Art of Light

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Fagerhult The Art of Light"

Transkriptio

1 The Art of Liverti

2

3 Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo ei pelkästään auta meitä voimaan fyysisesti ja psyykkisesti hyvin. Se luo myös olosuhteet esteettisille elämyksille. Taiteellista luovuutta ympäröivissä myyteissä valosta on tullut väline, tutkittu, mutta ei määriteltävissä oleva. Fagerhultille valo on ollut täsmällistä tiedettä. Se on ollut jotain, mitä voidaan mitata, laskea ja ohjata. Valaistustekniikkaa, jolla voidaan luoda toiminnallista, ergonomista ja energiatehokasta valaistusta. Tällä asiantuntemuksella meidän on mahdollista laajentaa näkökulmaa ja tehdä mahdolliseksi valon käyttö myös yksilöllisen ilmaisun välineenä. Fagerhult The Art of Light

4

5 Valolla sisustamisen taito Valolla sisustaminen on vaativa taiteen laji. Nyt on vaikea ennustaa sitä, mikä tuntuu hyvältä kuukauden, vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua. Tämän päivän valintojen on kestettävä pitkälle tulevaisuuteen. Ajaton Liverti seuraa aikaa niin esteettisesti kuin teknisestikin. Liverti on sisustusvalaisin, jossa on runsaasti valotehoa ja nykyaikaista valaistustekniikkaa. Livertin läpikuultava kupu antaa valoa tehokkaasti, mutta silti miellyttävästi, peittäen samalla valaisimen tekniikan. Valaisimen suhde ympäröivään tilaan luo harmonisen kokonaisuuden, jossa varjoja syntyy kattoihin ja seiniin satunnaisesti. Livertin suunnittelun perustana on pystysuoraan asennettu loistelamppu ja koko sarjalle tyypillinen oma ripustustapa. Valaisimen veistoksellinen muotoilu ja vahva rakenne soveltuvat mitä erilaisimpiin tiloihin antaen niille suuntaa ja sisältöä. Liverti on kaunis kuin koru.

6 Yksityiskohdissa sen salaisuus Halusimme luoda valaisimen, joka olisi tekninen, mutta samalla myös äärimmäisen runollinen. Salaisuus löytyy valaisimen yksityiskohdista, jotka eivät ole liian pieniä, eivätkä liian suuria. Harmonia ja pehmeät linjat löytyvät materiaaleista. Kromatut koristerenkaat on valmistettu valetusta alumiinista ja kupu on himmeää opaaliakryylia. Valaisimen pinta on tarkasti kokonaisuuden hengen mukainen ja suunniteltu valaisimesta lähtevää valoa varten. Rakenteissa olevat siirtymät ovat huomaamattomia, eikä häiritseviä saumoja tai syviä uria ole näkyvissä. Livertin salaisuus on sen yksityiskohdissa.

7

8

9 Luovalla tavalla matemaattinen Ripustettava valaisin varjostimen kanssa tai ilman varjostinta, kolme eri kokoa. Seinävalaisin, myös kolme eri kokoa. Kattovalaisin, yksi koko, varjostimen kanssa tai ilman varjostinta. Lisäksi mallistoa täydentävät lattiavalaisin, plafondi sekä pieni ripustettava Liverti Mini. Yhteen laskettuna siis 14 erilaista valaisinmallia. Luovat sisustajat ovat kuitenkin enemmän kiinnostuneita eri mahdollisuuksien yhdistämisestä kuin matematiikasta. Livertimalliston järjestelmäajattelu ja yhtenäinen muotokieli tarjoavat mahdollisuuden uusien visuaalisten ympäristöjen suunnitteluun. Sama asia koskee myös itse valoa. Kaikkiin Livertin malleihin on saatavilla useita eri valonlähteitä ja tehoja. Ripustettavissa versioissa voidaan käyttää lisävarusteena myös monimetallilamppua. Sen avulla tilaan saadaan lisää loistoa sekä lattiasta heijastuvaa valoa.

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19 Suuret tilat Nykyään rakennetaan yhä suurempaa ja näyttävämpää. Uusien materiaalien ja innovatiivisen tekniikan avulla voidaan luoda avaria tiloja, joissa katto on korkealla ja luonnonvaloa runsaasti. Livertin suurin ripustettava malli tarjoaa optimaalisen ratkaisun myös näiden vaativien tilojen valaistukseen. Taidokas ripustusmekanismi, kolme ripustusvaijeria ja kolme kiinnikettä ovat kokonaisuus, jonka avulla jopa kaltevakattoisiin tiloihin on helppo luoda tasapainoinen tunnelma. Liverti antaa vapautta valaistuksen suunnitteluun ja valaisimien keskinäiseen sijoitteluun suurissa tiloissa.

20

21

22 Pienet tilat Valaistuksen avulla voidaan suuriin tiloihin muodostaa myös pientiloja. Liverti Mini luo kohtauspaikkoja pöytien ja vastaanottotiskien ääreen. Kun valaisin on lähellä, sen materiaalit ja laatu saavat korostetun merkityksen. Liverti Minin kupu on oikeaa lasia. Materiaalien kiehtovuus syntyy hauraan, osittain hiekkapuhalletun lasin ja kromattujen metallipintojen kontrasteista.

23

24

25 Kun suunnittelin Livertiä, ajattelin sitä kuin korua. Se ei ensi katseella herätä juuri huomiota, mutta mielenkiinto siihen kasvaa jokaisen silmäyksen ja jokaisen yksityiskohdan myötä. Se on koru, jota voi käyttää pitkään, kyllästymättä. Jesper Ståhl, designer Samaan tilaan on voitava ripustaa useita valaisimia. Sen vuoksi päädyin tekemään yhden ison valaisimen sijasta monta pienempää. Tavoitteeni on, että katsoja löytäisi vähitellen valaisimen olemuksen, sen uudet yksityiskohdat, valot, varjot ja heijastukset. Halusin, että Liverti on niin mielenkiintoinen, että katsoja palaa siihen uudelleen ja uudelleen, aivan kuin katsoessaan kaunista korua. Ajatus korusta vaikutti myös materiaalien valintaan. Halusin luoda opaalipinnan ja kovan metallin välisen kontrastin, joka kuitenkin tulee esille pehmein, näkymättömin linjoin ja siirtymin. Ja valo: se heijastelee metallissa ja muuttaa muotoaan kerta toisensa jälkeen.

26

27 Liverti-riippuvalaisin Valaisimet ilman varjostinta FSD kg Korkeus EL SwitchDim/DSI 1x18/1x x x24+35 MR x x x36+70 MR x Valaisimet varjostimella FSD kg Korkeus EL SwitchDim/DSI 1x18/1x x x24+35 MR x x x36+70 MR x /4000/4000 Asennus Vaijeriripustus kitkalukoilla. Kattokupissa pohjalevy, joka kiinnitetään kattopintaan. Kaksi kiinnitysreikää, kiinnityspisteväli mm. Erillinen ripustuslaippa, jossa kolme ripustusvaijeria valaisimelle. Portaaton korkeussäätö ripustuslaipassa olevalla kitkalukolla. Hienosäätö valaisimen kannakkeissa olevilla kitkalukoilla. Kytkentä Kattokupissa jousiliitinkytkentärima 5x2,5 mm² -o-. Tekstiilipäällysteinen valkoinen liitosjohto. Leikkuupihdeillä tehdään kattokuppiin siisti läpivientilovi pinta-asennusjohdolle. Rakenne Runko valkoiseksi maalattua teräslevyä. Kupu himmeää opaaliakryylia. Kromattu koristerengas ja ripustuskannakkeet valettua alumiinia. Alapinnalla opaaliakryylihäikäisysuoja. Varjostin harmaaksi maalattua (RAL 9006) teräslevyä. Valkoinen kattokuppi muovia. Valonsäätö Tietyt tehovaihtoehdot saatavana tilauksesta myös muilla valonsäätöön soveltuvilla liitäntälaitteilla (mm. DALI). Design Jesper Design. 420/520/620 Liverti ripustetaan erillisen ripustuslaipan avulla. Valaisimen alaosaan sijoitetulla MRmonimetallilampulla voidaan lisätä alavalon osuutta. Ø220/240/270 Ø620/700/840

28 Liverti-kattovalaisin Valaisimet ilman varjostinta FSM kg EL SwitchDim/DSI 1x x x Valaisimet varjostimella FSM kg EL SwitchDim/DSI 1x x x Asennus Kattopintaan. Kaksi kiinnitysreikää, avaimenreikähahlot. Kiinnityspisteväli 150 mm. Kytkentä Jousiliitinkytkentärima 5x2,5 mm² -o-. Johtoaukko valaisimen yläpinnalla. Kolme aukkoaihiota pintajohtoasennusta varten. Rakenne Runko harmaaksi maalattua teräslevyä (RAL 9006). Kupu himmeää opaaliakryylia. Kromattu koristerengas valettua alumiinia. Alapinnalla opaaliakryylihäikäisysuoja. Varjostin harmaaksi maalattua (RAL 9006) teräslevyä. Valonsäätö Tietyt tehovaihtoehdot saatavana tilauksesta myös muilla valonsäätöön soveltuvilla liitäntälaitteilla (mm. DALI). Design Jesper Design. 260 Ø270 Ø700 Liverti-kattovalaisin varjostimella. Valaisimen alapinnalla on opaaliakryylihäikäisysuoja. Ø150

29 Liverti-plafondi Valaisimet FCH kg EL SwitchDim/DSI 1x x Turvavalaisin FCH kg 1x Lisävarusteet Kattokiinnike pintajohtoasennusta varten Asennus Kattopintaan. Kiinnitysreiät joko rasiaan tai suoraan kattoon asennusta varten. Kiinnityspisteväli aseteltavissa, ks. mittapiirros. Kytkentä Jousiliitinkytkentärima 5x2,5 mm² -o-. Johtoaukko valaisimen yläpinnalla. Pintajohtoasennus lisävarusteena saatavan kattokiinnikkeen avulla. Rakenne Runko valkoiseksi maalattua teräslevyä (RAL 9016). Kupu himmeää opaaliakryylia. Kromattu koristerengas valualumiinia. Kotelointiluokka IP 44. Turvavalaistus Turvavalaisin on varustettu sisäisellä turvavaloyksiköllä ja akulla. Valonsäätö Tietyt tehovaihtoehdot saatavana tilauksesta myös muilla valonsäätöön soveltuvilla liitäntälaitteilla (mm. DALI). Design Jesper Design. Ø Ø550 Koristerengas on kromattua valualumiinia.

30 Liverti-seinävalaisin Valaisimet FSD kg Korkeus EL SwitchDim/DSI 1x x x x x x Turvavalaisimet FSD kg Korkeus 1x x x Asennus Seinäpintaan. Kaksi kiinnitysreikää, avaimenreikähahlot. Kiinnityspisteväli, ks. mittapiirros. Kytkentä Jousiliitinkytkentärima 5x2,5 mm² -o-. Johtoaukko valaisimen takapinnalla ja yläpinnalla pintajohtoasennusta varten. Rakenne Runko valkoiseksi maalattua teräslevyä. Kupu himmeää opaaliakryylia. Kromattu koristerengas valettua alumiinia. Turvavalaistus Turvavalaisin 420 mm on varustettu integroidulla emled-diodiyksiköllä ja akulla. Turvavalaisimet 520/620 mm on varustettu sisäisellä turvavaloyksiköllä ja akulla. Valonsäätö Tietyt tehovaihtoehdot saatavana tilauksesta myös muilla valonsäätöön soveltuvilla liitäntälaitteilla (mm. DALI). Design Jesper Design. H 2 H 3 H 1 H 4 Ø 1 Ø 2 W H 1 H 2 H 3 H 4 Ø 1 Ø Kuvun yläreunassa on kromattu alumiinirengas.

31 Liverti-lattiavalaisin Valaisimet FSD kg SwitchDim/DSI 2x x Asennus Vapaasti siirreltävä lattiavalaisin. Kytkentä Liitosjohto 2,5 m 3x1,0 mm² maadoitetulla pistotulpalla. Väri musta. Rakenne Kupu himmeää opaaliakryylia. Kromattu koristerengas valettua alumiinia. Jalka kromattua terästä. Valonsäätö Valonsäätö valaisimeen integroidulla vipukytkimellä. Design Jesper Design Ø170 Ø340 Vipukytkin valonsäätöä varten on vakiovaruste.

32 Liverti Mini Valaisin FSQ-E kg EL 1x10/1x Asennus Ripustus johdolla. Kattokupissa pohjalevy, joka kiinnitetään kattopintaan. Kaksi kiinnitysreikää, kiinnityspisteväli 70 mm. Kytkentä Läpinäkyvä kirkas ripustusjohto 2,5 m 3x0,75 mm². Kattokupissa jousiliitinkytkentärima 3x2,5 mm² -o-. Rakenne Runko kromattua valualumiinia. Kupu hiekkapuhallettua opaalilasia. Valkoinen kattokuppi muovia. Design Jesper Design Valaisimen runko on kromattua alumiinivalua. Opaalilasikuvussa on kiiltävä alareuna. 130

33

34 Fagerhult Professional on yksi Fagerhult-ryhmän liiketoimintayksiköistä. Se kehittää, valmistaa ja markkinoi valaisimia ja valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin, kuten toimistot, koulut, teollisuustilat ja sairaalat. Suomessa Fagerhult toimii kolmella eri paikkakunnalla. Konsernilla on myyntiyhtiöt Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Hollannissa, Ranskassa, Saksassa, Virossa, Puolassa, Venäjällä, Dubaissa, Australiassa ja Kiinassa. Fagerhult-konsernin palveluksessa on n henkilöä ja se on tänään Pohjoismaiden johtava valaisinvalmistaja sekä yksi Euroopan suurimmista valaistusalan yrityksistä. Ryhmän muut liiketoimintayksiköt ovat liiketilojen valaistus, ulkovalaistus ja kotivalaistus. Konsernin tehtaat sijaitsevat Ruotsissa, Iso-Britanniassa, Australiassa ja Kiinassa. Emoyhtiö AB Fagerhult on noteerattu Pohjoismaisen pörssin Mid Cap listalla. etelä-suomi myynti ja valaisingalleria Fagerhult Oy Pasilankatu 14, Helsinki Puh: Fax: keski-suomi myynti ja potilaspaneelinäyttely Fagerhult Oy Pyhäranta 7 D Tampere Puh: Fax: pohjois-suomi myynti ja näyttely Fagerhult Oy Sepänkatu Oulu Puh: Fax: frankbudskap.se 762.FI ,5

Fagerhult The Art of Light

Fagerhult The Art of Light The Art of Open Box Fagerhult The Art of Light Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo

Lisätiedot

Piirrä oma valolinjasi

Piirrä oma valolinjasi Freedom Valo on yksi arkkitehtuurin peruselementtejä. Ilman valoa tilan linjat ja yhteydet katoavat. Päivänvalo on suunnittelun itsestään selvä lähtökohta, ja keinovalo jatkaa siitä mihin luonnonvalo

Lisätiedot

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo on ripustettava led-valaisin, jossa yhdistyvät esteettisyys ja korkeatasoinen

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

I-VALO PRO UUTTA! VALAISINMALLISTO

I-VALO PRO UUTTA! VALAISINMALLISTO VALAISIN UUTTA! Pro-valaisinsarja sopii muotoilultaan julkisiin rakennuksiin ja koteihin, sekä korkeisiin että mataliin tiloihin. Sarja koostuu erikokoisista riippuvalaisimista, uppovalaisimista sekä katto-

Lisätiedot

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet Monien mahdollisuuksien valonheittimet PoleLITE ja Keen ovat led-valonheittimiä, jotka voidaan asentaa yhtä hyvin uusiin, kuin vanhoihinkin, jo käytössä

Lisätiedot

Sisältö. downlight-valaisimet Pleiad Compact Wallwasher G2 esittely 18 Pleiad Compact Wallwasher G2 205 19

Sisältö. downlight-valaisimet Pleiad Compact Wallwasher G2 esittely 18 Pleiad Compact Wallwasher G2 205 19 Sisältö loistevalaisimet sisätiloihin Gaudi esittely 24 Gaudi Pyöreä 25 Gaudi Suora 26 Indigo Delta esittely 20 Indigo Clivus Delta 21 LightShift esittely 12 13 LightShift lattiavalaisin 16 LightShift

Lisätiedot

Alpo IP20 JULKISET TILAT

Alpo IP20 JULKISET TILAT JULKIST TILAT Alpo IP20 5x2,5mm² 3x2,5mm² Toimistojen sekä muiden julkisten tilojen yleis- ja työvyöhykevalaisin. Valaisin soveltuu sekä suoraan valaistukseen että epäsuoran/suoran valaistuksen yhdistelmään.

Lisätiedot

Sisältö. Kattovalaisimet. Pollarit. Pylväsvalaisimet. Seinävalaisimet. Valonheittimet. Beacon 3. Cadiz 4. Ariel 8. Stockholm. Bernini 9.

Sisältö. Kattovalaisimet. Pollarit. Pylväsvalaisimet. Seinävalaisimet. Valonheittimet. Beacon 3. Cadiz 4. Ariel 8. Stockholm. Bernini 9. Ulkovalaistus 2008 Kattovalaisimet Sisältö Rondo T 2 Rondo R 2 Pollarit Beacon 3 Cadiz 4 Esplanad 5 Klippan 6 Stubben 7 Pylväsvalaisimet Ariel 8 Bernini 9 Klippan 10 Luna 11 Rondo 12 Solo 13 Stockholm

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten Valaistusratkaisut kaikkiin eri ympäristöihin Fagerhult on yksi markkinoiden johtavia valaistusalan yrityksiä, joka on vuodesta 1945 lähtien suunnitellut

Lisätiedot

lunova Valoa liikkuville ihmisille

lunova Valoa liikkuville ihmisille lunova Valoa liikkuville ihmisille Visuaalinen näkömukavuus tarkoittaa inhimillisempää valaistusta Ulkotilojen valaistussuunnittelussa on otettava huomioon inhimilliset näkökohdat eli miten ihmisillä on

Lisätiedot

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen

Lisätiedot

Lamppu päivät. Tule & Tutustu. Tervetuloa Asta Koti messuilla osastollemme A907! Syysvalaisimet saapuneet

Lamppu päivät. Tule & Tutustu. Tervetuloa Asta Koti messuilla osastollemme A907! Syysvalaisimet saapuneet Riippuvalaisin Leveys cm, kork., m,- Samsö-valaisinsarja Teräsrunko, opalilasi 0W E. Kruunu halkaisija, cm,-. Ikkunavalaisin Halkaisija, cm,, m liitosjohto välikytkimellä,-. Pöytävalaisin Korkeus, cm,-

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

Toimistovalaisimet FI

Toimistovalaisimet FI Toimistovalaisimet FI PRANA+sarja LED LATTIA JA RIPUSTUSVALAISIMET PRANA+sarjan ylävalo liikuteltava VALAISINPÄÄ SUORA VALO HIGHTECHTUNNISTIN KIRKKAUS TILANNEOHJAUS TUNABLE WHITE TOIMINTO VALON VÄRIN mukautukseen

Lisätiedot

vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin

vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin Pohjoismainen klassikko on syntynyt Vialume 1 -valaisimen muotoilussa on selkeä yhteys pohjoismaiseen muotoiluperinteeseen. Se on ajaton, mutta silti moderni. Valaisin

Lisätiedot

delta Mikroprismahäikäisysuojat

delta Mikroprismahäikäisysuojat delta Mikroprismahäikäisysuojat Tekniikkaa ja estetiikkaa Valaisimien esteettinen ulkonäkö korostuu silloin, kun käytetään mikroprismatekniikalle suunniteltuja valaisimia. Näiden valaisimien tärkeitä ominaisuuksia

Lisätiedot

iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin

iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin Robust pitää minkä lupaa Hyvä valaistus lisää turvallisuudentunnetta. Se on kokemus, jonka helposti hahmotettavat

Lisätiedot

Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe

Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe Yhdenmukaista tyylikkyyttä kaikkiin tiloihin Tilan, muodon ja valon energiatehokasta laatua. 550 mm 370 mm 2 190 mm AVD190 AVD370 AVD550 Enston AVD-valaisinperhe

Lisätiedot

Scala Kattovalaisimet

Scala Kattovalaisimet Scala Kattovalaisimet Pienikokoiset Scala-kattovalaisimet muodostavat kattavan kokonaisuuden toimisto-, kokous-, myymälä- ja yleisötilojen valaistukseen. Häikäisysuojat matalaluminanssioptiikka päätetyötiloihin

Lisätiedot

pleiad g3 Tähtitaivas katossa

pleiad g3 Tähtitaivas katossa pleiad g3 Tähtitaivas katossa Tähteä etsimässä Tähdet ovat kiehtoneet ihmisiä kautta aikojen, ja niiden synty on ollut tiedemiesten tutkimusten kohteena vuosisatoja. Tähdet olivat inspiraation lähteenä

Lisätiedot

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa

IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa 500-2000 W Sähkölämmitys 12 mallia IR-lämmitin CIR Kohteisiin, jossa halutaan hillittyä muotoilua ja huomaamatonta toimintaa Käyttökohteet CIR tuo mukavuutta terasseille, parvekkeille ja ulkoilmaravintoloihin

Lisätiedot

valon arkkitehtuuri Käytännön valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin

valon arkkitehtuuri Käytännön valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin valon arkkitehtuuri Käytännön valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin Valo rakennuselementtinä Luonnonvalo on itsestään selvä osa arkkitehtuuria ja yksi niistä peruselementeistä, joista tila rakentuu. Myös

Lisätiedot

LINJA. Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin.

LINJA. Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin. LINJA Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin. Rakenne: Runko on valkoiseksi maalattua alumiiniprofiilia, päädyt polykarbonaattia, kupu iskunkestävää opaloitua akryylia. Asennus: Seinä

Lisätiedot

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led Modulivalaisimet Alasvalot Led Modulivalaisimet Alasvalot, Led Galileo Inlight Miranda Corona Capella UltraLed Galileo Alasvalo 19 20 TC-TEL HE TC-TEL Galileo Alasvalo Galileo on uppoasennukseen tarkoitettu

Lisätiedot

home HINNASTO VALAISIMET

home HINNASTO VALAISIMET home HINNASTO VALAISIMET ALV 24% 2014 ARTEK HOME HINNASTO 2014 SISÄLLYSLUETTELO MYYNTI- JA TOIMITUSEHDOT LATTIAVALAISIMET RIIPPUVALAISIMET PÖYTÄVALAISIMET SEINÄVALAISIMET KATTOVALAISIMET YHTEYSTIEDOT 3

Lisätiedot

Design: Arne Jacobsen. AJ Eklipta led

Design: Arne Jacobsen. AJ Eklipta led Design: Arne Jacobsen AJ Eklipta led AJ Eklipta Arne Jacobsen suunnitteli AJ Ekliptan vuonna 1959 Rødovren kaupungintaloon. Alkuperäinen malli oli saatavana 350 mm:n ja 450 mm:n halkaisijalla. Myöhemmin

Lisätiedot

ASENNUSOHJE Upotettavan TSL-valaisimen käyttö-, asennus- ja huolto-ohje

ASENNUSOHJE Upotettavan TSL-valaisimen käyttö-, asennus- ja huolto-ohje sairaalatekniikkaa 1(3) ASENNUSOHJE Upotettavan TSL-valaisimen käyttö-, asennus- ja huolto-ohje 1. Valaisinmallit ja asennusmitat (kuva 1) Valaisin Teho (W) L (mm) B (mm) L1 (mm) B1 (mm) H (mm) H1 (mm)

Lisätiedot

T1 Elegantti pistorasiakeskus

T1 Elegantti pistorasiakeskus Upeat alumiinirunkoiset TallyKey pylväät on tehty kestämään pitkään kovissakin olosuhteissa. Tuotteet toimitetaan aina asennusvalmiina kokonaisuuksina ja varustetaan asiakkaan toiveiden mukaan. Pylväässä

Lisätiedot

luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen

luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen Luonnollinen valo Fagerhult-standardi Ihminen on asuttanut maapalloa lähes kaksi miljoonaa vuotta, ja lajimme on kehittynyt luonnonvalon

Lisätiedot

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten

ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten ulkovalaisimet Kaupunkiympäristö Tievalaistus Valonheittimet LED Schreder Nokalux C Luce Leipziger Leuchten Vialuksi Oy on Suomen johtavia teknisen ulkovalaistuksen toimijoita. Yritys on perustettu 2008

Lisätiedot

cover 52 HALOGEENI ALASVALOT

cover 52 HALOGEENI ALASVALOT HALOGEENI ALASVALOT Halogeenivalonlähde voi monessa tapauksessa korvata hehkulampun ja samalla saat enemmän valoa ja pidemmän eliniän. Pidempi elinikä tarkoittaa myös alhaisempia huoltokustannuksia. Yksi

Lisätiedot

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA 2 www.performanceinlighting.com NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA Mustavalkoinen valokuva lounas pilvenpiirtäjän

Lisätiedot

KOTIMAINEN NAVETTAVALAISINSARJA

KOTIMAINEN NAVETTAVALAISINSARJA KOTIMAINEN NAVETTAVALAISINSARJA Mty Penttilän yli 30m leveä pihattonavetta valaistu tasaisesti seinästä seinään kahdella valaisinrivillä. Valaisimena Victor Farmi 025 M 18 D1 MT250W/150W + LED 13W yövalo,

Lisätiedot

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC

» Valaisimen teho: 5W/m ± 5% (12V)» Valaisimen valomäärä: 300 lm/m» Elinikä: (L70) 25 000 tuntia 12V DC VALOA METREITTÄIN Meillä on useita valaisinvaihtoehtoja metritavarana. Voit valita erilaisten valolistojen ja -nauhojen väliltä. Tämäntyylinen valaistus antaa tasaisen valon ja sen voi asentaa melkein

Lisätiedot

AEGIS-valaisimet Boschilta Turvallista valaistusta

AEGIS-valaisimet Boschilta Turvallista valaistusta AEGIS-valaisimet Boschilta Turvallista valaistusta 2 AEGIS-valaisimet AEGIS-valaisimet Turvallista valaistusta Constant Light -tekniikka (patenttia haettu) kompensoi LED-valon heikentymistä. Black Diamond

Lisätiedot

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen Munkegaard LED Design: Arne Jacobsen Munkegaard Munkegaard suunniteltiin ja kehitettiin vuonna 1955 kuuluisaa tanskalaista Munkegårdin koulua varten. Sen jälkeen se on levinnyt kaikkialle maailmaan niin

Lisätiedot

70 vuotta osaamista ja innovaatioita

70 vuotta osaamista ja innovaatioita 70 vuotta osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, syksy 2015 Fagerhult 70 vuotta innovaatioita 1996 Ensimmäisen sukupolven Pleiad, jossa on poikittain asennettu pienloistelamppu sekä pyörähdyssymmetrinen

Lisätiedot

Peilikaapit ja peilit

Peilikaapit ja peilit Peilikaapit ja peilit VAKIOväriT Materiaalit ja toimitussisältö TOIMITUSSISÄTÖ Valkoinen * Peilikaappien ledilipat, alapohjat ja sivut sekä erilliset ledilipat ja ledilipat peilillä (lippaosa) ovat kosteudenkestävää

Lisätiedot

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15.1 Käsivalaisin 4 LED Hyvä kestävä käsivalaisin kotikättöön, teollisuuteen ja vapaa ajan käyttöön. Roiskeveden ja iskun kestävä. Sis. 1 kpl AA paristo. Mitat: Ø26x105mm.

Lisätiedot

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä www.fagerhult.se Kaupunkikadut Autot ja liikenne ovat osa kaupunkimiljöötä. Hyvän valaistuksen avulla voidaan parantaa

Lisätiedot

SISÄVALAISTUS KATTO- JA SEINÄVALAISIMET. Archos 383. Fresco 358. AS- tauluvalaisin 384. Shavolite 376. Giotto 360. Ritz 377. Walled 370.

SISÄVALAISTUS KATTO- JA SEINÄVALAISIMET. Archos 383. Fresco 358. AS- tauluvalaisin 384. Shavolite 376. Giotto 360. Ritz 377. Walled 370. Fresco 358 Plani Lux 374 Archos 383 Giotto 360 Shavolite 376 AS- tauluvalaisin 384 Walled 370 Ritz 377 Cielo 373 Plani Lux 400 Lido 378 356 Katto- Ja Seinävalaisimet Fresco Giotto Walled Cielo Plani Lux

Lisätiedot

TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN

TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN FIN TANEO NIVELVARTINEN JA JÄRJESTELMÄVALAISIN 2 TANEO MONIPUOLINEN VALAISIN IHANTEELLISEEN VALAISTUKSEEN. Tinkimätön valaistusratkaisu on välttämätön aina kun silmäsi ovat koetuksella. Oli työtehtävänä

Lisätiedot

Kodin sisävalaisimet

Kodin sisävalaisimet Kodin sisävalaisimet AIRAM, SUOMAL AINEN VALON A SIANTUNTIJA VUODESTA 1921 Airamin uudistunut kodin valaisinmallisto on suunniteltu erityisesti LEDja energiansäästölampuille. Mallistossa on asuntovalaisimet

Lisätiedot

Gio. Officina. Lanterna. Officina on valmistettu metallista. Sitä on saatavana kromina, mustana ja punaisena. Ø 70cm

Gio. Officina. Lanterna. Officina on valmistettu metallista. Sitä on saatavana kromina, mustana ja punaisena. Ø 70cm 2014 1 Lady Cage 2 Lady Cage on valmistettu metallista. Valaisinkupua on saatavana mustana ja kromattuna, johtoon on useita eri vaihtoehtoja. Valaisinsarjaan kuuluu pöytä-, riippu,- ja kattokruunuvalaisin.

Lisätiedot

Highlight valaistus Oy / Liisa Korhonen Höyläämöntie 12 00380 HELSINKI gsm. 045 129 0992 puh. (09) 2254 178 e-mail. liisa.korhonen@highlight.

Highlight valaistus Oy / Liisa Korhonen Höyläämöntie 12 00380 HELSINKI gsm. 045 129 0992 puh. (09) 2254 178 e-mail. liisa.korhonen@highlight. Highlight valaistus Oy / Liisa Korhonen Höyläämöntie 12 00380 HELSINKI gsm. 045 129 0992 puh. (09) 2254 178 e-mail. liisa.korhonen@highlight.fi Pituus: 1222mm Leveys: 150mm Korkeus: 50mm Valonlähteenä

Lisätiedot

Laadukkaat kotimaiset ULKOVALAISIMET. www.karlux.fi PUISTOVALAISIMET PIHAPIIRIVALAISIMET SEINÄVALAISIMET

Laadukkaat kotimaiset ULKOVALAISIMET. www.karlux.fi PUISTOVALAISIMET PIHAPIIRIVALAISIMET SEINÄVALAISIMET Laadukkaat kotimaiset ULKOVALAISIMET PUISTOVALAISIMET PIHAPIIRIVALAISIMET SEINÄVALAISIMET www.karlux.fi Karlux Oy Karlux Oy on perinteikäs suomalainen perheyritys, joka on toiminut jo vuodesta 1983. Yrityksen

Lisätiedot

AIRAM, SUOMALAINEN VALON ASIANTUNTIJA VUODESTA 1921

AIRAM, SUOMALAINEN VALON ASIANTUNTIJA VUODESTA 1921 ULKOVALAISIMET AIRAM, SUOMALAINEN VALON ASIANTUNTIJA VUODESTA 1921 Lamput ja valaisimet ovat Airamin tuotevalikoiman ydin. Airamin tuotteet sopivat hyvin suomalaiseen miljööseen ja vaativiin valaistusolosuhteisiin.

Lisätiedot

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Ensto-valaistus Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Miksi Ensto-valaistus Laaja valikoima ratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin Energiatehokkuus Toimivuus Taloudellisuus Ilkivallan ehkäisy

Lisätiedot

ASUNTOVALAISTUS. Viihtyisää, turvallista ja kestävää

ASUNTOVALAISTUS. Viihtyisää, turvallista ja kestävää ASUNTOVALAISTUS Viihtyisää, turvallista ja kestävää Myös asuntovalaistukseen kannatta panostaa Asuntovalaistus voi olla ergonomista, turvallista ja kestävää. Energiatehokkaat valaistusratkaisut nostavat

Lisätiedot

EFix-toimistovalaisimet. Laadukkaat TL5- valaisimet toimistoon ja julkisiin tiloihin

EFix-toimistovalaisimet. Laadukkaat TL5- valaisimet toimistoon ja julkisiin tiloihin EFix-toimistovalaisimet Laadukkaat TL5- valaisimet toimistoon ja julkisiin tiloihin EFix tuoteperhe parempaan näkemiseen valaistustapa asennustapa valaisin optiikka A C6 D6 M6 M2 P EFix TBS260 EFix TCS260

Lisätiedot

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa Swegon CASA Keittiön kärynpoiston uudet rytmit -liesikuvut Blues Pop Salsa Tango www.swegon.com/casa Teemana tehokas kärynpoisto Swegon CASA UUTUUDET Blues Moderni ja tyylikäs liesikupu huoltovapailla

Lisätiedot

GLAMOX C30 TASAPAINOISIA RATKAISUJA. suora ja suodatettu valo tasapainossa

GLAMOX C30 TASAPAINOISIA RATKAISUJA. suora ja suodatettu valo tasapainossa GLAMOX C30 TASAPAINOISIA RATKAISUJA suora ja suodatettu valo tasapainossa Glamox C30:n muotoilu on valaistustekninen innovaatio. Valaisimen materiaalit luovat suuren valaistuspinnan, joka valaisee tehokkaasti

Lisätiedot

DEFA Lighting Valaisinluettelo

DEFA Lighting Valaisinluettelo DEFA Lighting Valaisinluettelo Hyvä valon ammattilainen, Tähän tuoteluetteloon olemme koonneet DEFA Lightingin tärkeimmät tuotteet. LED-tuotteita on aiempaa enemmän ja mukana on myös kaksi täysin uutta

Lisätiedot

GLAMOX C50 endless SOLUTIONS. Yksittäis- ja järjestelmävalaisin, jossa monipuoliset mahdollisuudet

GLAMOX C50 endless SOLUTIONS. Yksittäis- ja järjestelmävalaisin, jossa monipuoliset mahdollisuudet GLAMOX C50 endless SOLUTIONS Yksittäis- ja järjestelmävalaisin, jossa monipuoliset mahdollisuudet GLAMOX endless solutions Vakioratkaisu! Onko ylipäänsä olemassa valaistuksen vakioratkaisuja? Valaistus

Lisätiedot

INNOLUXIN VALAISINUUTUUDET 2016 HARRI KOSKISEN UUSI KIRKASVALO

INNOLUXIN VALAISINUUTUUDET 2016 HARRI KOSKISEN UUSI KIRKASVALO 1 INNOLUXIN VALAISINUUTUUDET 2016 HARRI KOSKISEN UUSI KIRKASVALO Kirkasvalolaite korvaa tehokkaasti pimeänä vuodenaikana puuttuvan luonnonvalon ja sitä voidaan käyttää kaamosväsymyksen ja -masennuksen

Lisätiedot

Turvavalaisimet. Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet

Turvavalaisimet. Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet Turvavalaisimet Ledvalaisimet Akkuyksikkövalaisimet Led Turvavaloja Eltek -mallisto Honeywell Life Safety on käyttänyt paljon aikaa ja resursseja uuden Eltek turvavalomalliston kehittämiseen. Uudessa mallistossamme

Lisätiedot

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne.

Elztrip EZ100 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Elztrip 00 600-1500 W Sähkölämmitys 3 mallia Elztrip 00 Yksipaneelinen säteilylämmitin toimistoihin, kauppoihin jne. Käyttökohteet 00 on tarkoitettu yleis- ja lisälämmitykseen sekä ikkunoista tulevan vedon

Lisätiedot

itrack Älykäs kosketinkiskojärjestelmä

itrack Älykäs kosketinkiskojärjestelmä itrack Älykäs kosketinkiskojärjestelmä Älykäs Kosketinkiskojärjestelmä on ehdottomasti järkevä valinta kaikenlaisiin tiloihin, joissa monien erilaisten valaisimien on toimittava yhdessä muuttuvan ympäristön

Lisätiedot

77. Ulkovalaisimet. Fax: (09) 855 34 340. Seinälyhdyt, Veräjälyhdyt, Julkisivuvalaisimet... s. 362-377. Seinälyhdyt liiketunnistimin... s.

77. Ulkovalaisimet. Fax: (09) 855 34 340. Seinälyhdyt, Veräjälyhdyt, Julkisivuvalaisimet... s. 362-377. Seinälyhdyt liiketunnistimin... s. 77. Ulkovalaisimet Seinälyhdyt, Veräjälyhdyt, Julkisivuvalaisimet... s. 362-377 Seinälyhdyt liiketunnistimin... s. 378-379 Pylväslyhdyt... s. 380-383 Fax: (09) 855 34 340 361 SEINÄ-/ VERÄJÄLYHDYT JULKISIVUVALAISIMET

Lisätiedot

Valaistus. muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet. Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5970 www.luminum.

Valaistus. muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet. Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5970 www.luminum. Valaistus muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet KEVYET MAATUET MAAJUSSI JA PIKKUJUSSI Luminumin Maajusseilla pystytät ja perustat minkä tahansa pylvään tehokkaasti, helposti ja kevyesti.

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15.1 Käsivalaisin 4 LED Hyvä kestävä käsivalaisin kotikättöön, teollisuuteen ja vapaa ajan käyttöön. Roiskeveden ja iskun kestävä. Sis. 1 kpl AA paristo. Mitat: Ø26x105mm.

Lisätiedot

VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN

VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN TAMETO. MONIPUOLINEN JA LAADUKAS. Laboratoriotyö vaatii valaistukselta korkeaa laatua. Uusi TAMETO valaisinperhe monine valaisinmalleineen tarjoaa laadukkaan

Lisätiedot

ENSTON KOLMEN KOON YLEISVALAISIMET. AVR 254, AVR 400 ja uusi AVR 320

ENSTON KOLMEN KOON YLEISVALAISIMET. AVR 254, AVR 400 ja uusi AVR 320 ENSTON KOLMEN KOON YLEISVALAISIMET AVR 254, ja uusi AVR 320 02 Kolmen koon yhtenäinen valaisinmallisto Uusi AVR 320 -valaisin täydentää Enston yleisvalaisimien valikoiman. Näiden kolmen kokoluokan valaisinmallistoilla

Lisätiedot

Office. Monipuolinen yleisvalaisinsarja mm. toimistoihin, kouluhin ja myymälöihin. Häikäisysuojat:

Office. Monipuolinen yleisvalaisinsarja mm. toimistoihin, kouluhin ja myymälöihin. Häikäisysuojat: Office Monipuolinen yleisvalaisinsarja mm. toimistoihin, kouluhin ja myymälöihin. Häikäisysuojat: Matalaluminanssioptiikka päätetyötiloihin Lamelliritilä/perforoitu lamelliritilä esim. huoneisiin AL-taittoritilä

Lisätiedot

Eko. Looginen. Ensto eled. Loistojuttu!

Eko. Looginen. Ensto eled. Loistojuttu! Eko. Looginen. Ensto eled. Loistojuttu! Ensto eled Visuaalisesti virkeä, taloudellisesti järkevä ja ekologisesti energinen. Onneksi on asioita, jotka vetävät mielen väkisinkin valoisaksi. Kuten Enston

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

Highlight valaistus Oy / Liisa Korhonen Höyläämöntie 12 00380 HELSINKI gsm. 045 129 0992 uh. (09) 2252 4115 e-mail. liisa.korhonen@highlight.

Highlight valaistus Oy / Liisa Korhonen Höyläämöntie 12 00380 HELSINKI gsm. 045 129 0992 uh. (09) 2252 4115 e-mail. liisa.korhonen@highlight. Pos.1 = Hehkulamppu, kattovalaisin Pos.2 = Halogeeni, spottivalaisin Pos.3 = Halogeeni, katto/seinävalaisin Pos.4 = Loisteputki, kattovalaisin Pos.5 = Halogeeni, seinävalaisin Pos.6 = Valokuitu, saunaan

Lisätiedot

Kattokupin halk.x kork.: Varren pituus: 100 mm. 35 mm. 35 mm

Kattokupin halk.x kork.: Varren pituus: 100 mm. 35 mm. 35 mm METALLIRUNKOISET SUUNNATTAVAT KATTOVALAISIMET Pinta-asennettavat suunnattavat 12 V halogeenivalaisimet. STICK 1 Stick 1 pintakupilla sisältää elektronisen 12 V muuntajan. Valonlähde max. 5 W halogeeni

Lisätiedot

2015 P R O F I I L I T

2015 P R O F I I L I T 2015 5 Kaksitoista korkealaatuista alumiiniprofiilia ja laaja valikoima tarvikkeita, jotka laajentavat LED-nauhojemme käyttömahdollisuuksia ja helpottavat asennusta. Profiilit toimivat suojana, antavat

Lisätiedot

WWW.LEDSTORE.FI WWW.LED-STORE.SE WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG/EST

WWW.LEDSTORE.FI WWW.LED-STORE.SE WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG/EST WWW.LEDSTORE.FI WWW.LED-STORE.SE WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG WWW.LEDLIGHTSTORE.ORG/EST Kuvasto 2013 SISÄVALAISIMET Kattovalaisimet Sivu 4 SISÄVALAISIMET Kattovalaisimet IP44/54 Sivu 10 SISÄVALAISIMET Seinävalaisimet

Lisätiedot

Johtokanavajärjestelmä tehalit.gbd GBA

Johtokanavajärjestelmä tehalit.gbd GBA Johtokanavajärjestelmä tehalit.gbd GBA GBD-johtokanavajärjestelmä on ideaali ratkaisu liike- ja asuinkiinteistöjen sähkönjakeluun. Järjestelmän kekseliään kiinnitystekniikan avulla sekä johtokanavan että

Lisätiedot

Laituri- ja Satamatuotteet

Laituri- ja Satamatuotteet Laituri- ja Satamatuotteet * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. El-Björn Oy El-Björn AB on Pohjoismaiden johtava

Lisätiedot

tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia

tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia Turvallista matkaa Tievalaistuksen tarkoituksena on auttaa tienkäyttäjiä ja jalankulkijoita havaitsemaan vaarat ja arvioimaan riskit riittävän

Lisätiedot

CoreLine Batten kirkas valinta

CoreLine Batten kirkas valinta CoreLine Batten kirkas valinta CoreLine Batten Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia säästöjä

Lisätiedot

Tuotekuvasto Teollisuusvalaisimet

Tuotekuvasto Teollisuusvalaisimet Tuotekuvasto Teollisuusvalaisimet Teollisuusvalaisimet I-Valon teollisuusvalaisinten suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota valaisimen soveltuvuuteen lämpimiin, kosteisiin, pölyisiin ja ilman

Lisätiedot

VIRVATULI V A L A I S E E K O D I N UUTUUKSIA 06 / 2010

VIRVATULI V A L A I S E E K O D I N UUTUUKSIA 06 / 2010 VIRVATULI V A L A I S E E K O D I N UUTUUKSIA 06 / 2010 2 POKKA POKKA PÖYTÄ SIEPPI SIEPPI SEINÄ värit lila, turkoosi, amber metallia, värit ant.ruskea tai ant.valkoinen jalka lasia, varjostimet jalan sävyyn,

Lisätiedot

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ...

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ... KAUNIS KYLPYHUONE...... Kaytannollinen Silvia Moderni Swing Perinteinen Europa Europa Vaativankin kylpyhuonekalustajan tarpeet täyttävä kokonaisuus. Kalusteet on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista.

Lisätiedot

GLAMOX C10 KLASSISIA RATKAISUJA. Helppo, tehokas ja klassisen tyylikäs valaisintuoteperhe

GLAMOX C10 KLASSISIA RATKAISUJA. Helppo, tehokas ja klassisen tyylikäs valaisintuoteperhe GLAMOX C10 KLASSISIA RATKAISUJA Helppo, tehokas ja klassisen tyylikäs valaisintuoteperhe GLAMOX C10 - klassisia ratkaisuja Glamox C10 on helppo ja tehokas klassisen tyylikäs valaisintuoteperhe. Tuotekehittelijämme

Lisätiedot

Kodin sisävalaisimet

Kodin sisävalaisimet Kodin sisävalaisimet Airam on suomalainen valon asiantuntija jo vuodesta 1921 Airamin uudistunut kodin valaisinmallisto on suunniteltu erityisesti energiansäästö- ja led-lampuille. Mallistossa on alasvalot,

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL713 LED SL764 LED SL789 LED. FL LED RECtanGULAR DLSB LED SL740SL LED SL789

SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL713 LED SL764 LED SL789 LED. FL LED RECtanGULAR DLSB LED SL740SL LED SL789 UUTUUDET 3 2015 SPITTLER 2 SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL624 LED 08 SL650 LED 11 SL713 LED 22 14 17 SL764 LED 23 28 30 SL789 LED 32 FL LED RECtanGULAR 38 41 44 50 DLSB LED WL260 LED WL270 LED SL740SL LED

Lisätiedot

Saunan lasiovet lasiväliovet Lasiliukuovet saunan lasiseinät suihkuseinät suihkukulmat puuovet

Saunan lasiovet lasiväliovet Lasiliukuovet saunan lasiseinät suihkuseinät suihkukulmat puuovet Saunan lasiovet lasiväliovet Lasiliukuovet saunan lasiseinät suihkuseinät suihkukulmat puuovet Tuotekuvasto Tervetuloa tutustumaan Suomalaiseen VIHTAOvet tuoteperheeseen. VIHTAOVET- tuotteiden avulla rakennat

Lisätiedot

TWIN Turvavalaisimet AUTROSAFE OY

TWIN Turvavalaisimet AUTROSAFE OY rev 1/1 TWIN Turvavalaisimet TWIN Tyylikkäässä kaksiosaisessa runkorakenteessa on huomioitu erittäin tehokkaiden ledien lämmöntuotto. Runko on suunniteltu toimimaan tehokkaana jäähdytysalustana. Kaksoisrakenteen

Lisätiedot

TARVIKETIETO tammikuu 2013 voimassa 29.2.2015 asti korvaa RT X74/612-37855 1 (8)

TARVIKETIETO tammikuu 2013 voimassa 29.2.2015 asti korvaa RT X74/612-37855 1 (8) RT CAD -kirjastot TARVIKETIETO tammikuu 2013 voimassa 29.2.2015 asti korvaa RT X74/612-37855 1 (8) RT 38334 55 Talo 2000 612 Talo 90 X74 kylpyhuonevarusteet SfB Kylpyhuonevarusteet Smedbo AB Smedbo AB

Lisätiedot

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Radiaali- tai pyörreilmasuihku yksilöllisesti säädettävien suuttimien kautta, sopii myös poistoilmasovelluksiin. Laite voidaan asentaa kattoon

Lisätiedot

K A R L U X VA L A I S I M E T

K A R L U X VA L A I S I M E T K A R L U X VA L A I S I M E T Imager Oy 08/2007 Sisällysluettelo Yritys 1 Tuoteperheet Puistovalaisimet Pihapiirivalaisimet Seinävalaisimet Palvelut Referenssikohteita Tuoteluettelo Lakkilantie 6 15150

Lisätiedot

3-piirinen. kosketinkiskojärjestelmä

3-piirinen. kosketinkiskojärjestelmä 3-piirinen kosketinkiskojärjestelmä 3-piirinen kosketinkiskojärjestelmä 3-piirinen GLOBAL pro kosketinkiskojärjestelmä on osa GLOBAL trac järjestelmäperhettä. GLOBAL pro on sopiva järjestelmä myymälöihin,

Lisätiedot

EFG HideTech & EFG HideTech AVM. Furniture for meetings

EFG HideTech & EFG HideTech AVM. Furniture for meetings & EFG HideTech AVM Furniture for meetings EFG HideTech -pöydät. EFG HideTech on pöytäsarja, joka on kehitetty tulevaisuutta varten, jolloin entistä suurempi osa työstä vietetään erilaisissa neuvotteluissa,

Lisätiedot

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA TIETOVERKOT HETEL 1 19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Kaapin leveys 600 mm Kaapin leveys 800mm Kaappirunko, jossa katto, sivut/takaseinä, ovi ja sokkelikulmat. Kaapin ovi on standardina varustettu lukolla.

Lisätiedot

Thermoplus. Thermoplus. Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan

Thermoplus. Thermoplus. Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan 300-900 W Sähkölämmitys 8 mallia Thermoplus Helposti sijoitettava säteilylämmitin yleislämmitykseen ja vedontorjuntaan Käyttökohteet Thermoplus asennetaan ikkunan yläpuolelle, jossa se estää tehokkaasti

Lisätiedot

:: Suunnittelu- ja asennusohje. :: Suunnittelu- ja asennusohje

:: Suunnittelu- ja asennusohje. :: Suunnittelu- ja asennusohje :: Suunnittelu- ja asennusohje 1 2 :: Suunnittelu- ja asennusohje Muunto-järjestelmällä voit toteuttaa mitä erilaisimpia säilytysratkaisuja kodin eri tiloihin. Muunto perustuu seinäpanelointiin ja monipuoliseen

Lisätiedot

Innoluxin menestys pohjautuu osaavaan henkilöstöön ja laajaan yhteistyöverkostoon

Innoluxin menestys pohjautuu osaavaan henkilöstöön ja laajaan yhteistyöverkostoon Lehdistötiedote Helsinki 28.5.2015 Innoluxin menestys pohjautuu osaavaan henkilöstöön ja laajaan yhteistyöverkostoon Toimitusjohtaja Jukka Jokiniemi AJATONTA SUOMALAISTA LAATUA, RAKKAUDELLA Harmaa on uusi

Lisätiedot

FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA. SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.

FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA. SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting. FL LED MUUNNELTAVUUTTA TEHOKKUUTTA TOIMINNALLISUUTTA SPITTLER on yritys Perfomance in Lighting S.p.A. konsernissa. www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com FL LED Sisällys Tuoteperhe

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

FLAT-LED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY

FLAT-LED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY rev 2/14 FLAT- Yleisvalaistus AUTROSAFE OY FLAT- Tehokkat Citizen ledit huolehtivat siitä että valoteho ei lopu kesken. Valaisimen alumiinirunko pitää ledit viileinä ja pitkäikäisinä. Laadukkaat liitäntälaitteet

Lisätiedot

Kalustehelat. 009 Atk-varusteet. Valaisimet. Vetimet. varusteet

Kalustehelat. 009 Atk-varusteet. Valaisimet. Vetimet. varusteet 231 009 Atk-varusteet Tiivistekynnykset Pistorasiat/data/av Atk-varusteet Säilytystilan Liukuoven helat Vetimet Valaisimet Liesikuvut Keittiövarusteet Mekanismit Kalustehelat varusteet Atk-varusteet Muunneltavuutta

Lisätiedot

Valaistunut ratkaisu Ensto eled

Valaistunut ratkaisu Ensto eled Valaistunut ratkaisu Ensto eled Eko. Looginen. Ensto eled. 1 Loistava, huoleton tulevaisuus. 2 Ensto eled Kymmenkertainen energiatehokkuus Moninkertainen kestoikä Huoltovapaa Laajeneva mallisto uusiin

Lisätiedot