delta Mikroprismahäikäisysuojat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "delta Mikroprismahäikäisysuojat"

Transkriptio

1 delta Mikroprismahäikäisysuojat

2 Tekniikkaa ja estetiikkaa Valaisimien esteettinen ulkonäkö korostuu silloin, kun käytetään mikroprismatekniikalle suunniteltuja valaisimia. Näiden valaisimien tärkeitä ominaisuuksia ovat myös valaistusvaikutelma, näkömukavuus sekä valaisimien käyttöhyötysuhde. Delta on Fagerhultin uusi mikroprismahäikäisysuoja, jossa on pyritty mahdollisimman tehokkaaseen toimivuuteen. Kun häikäisysuoja yhdistetään teknisiltä ominaisuuksiltaan sille suunniteltuihin valaisimiin, valinta on turvallinen ja energiatehokas, mutta samalla myös huomiota herättävä.

3

4 P θ 1 n 1 n 2 Kun valo kulkee kahden eri tiheyttä olevan aineen rajapinnan yli, se taittuu. Valon taittumista voidaan ohjata Snellin lain mukaan. Kaavio kuvaa rajapintaa kahden eri aineen välillä, joilla on erilainen taitekerroin, n1 ja n2. Koska n1 > n2, valon vaihenopeus on alhaisempi toisessa aineessa. Valonsäde (PO) osuu rajapintaan tulokulmassa (θ1), joka on rajapinnan normaalin tason ja valonsäteen väli. Valonsäde jatkaa rajapinnan yli ja muodostaa uuden taitekulman (θ2). Snellin lakin kuvaa kulmien θ1 ja θ2 välistä suhdetta. normaali O θ 2 rajapinta Q Uusi tapa mikroprisman tarkasteluun Delta-häikäisysuojalla varustetut Fagerhult-valaisimet jalostavat mikroprisman ominaisuuksia. Korkealaatuiset materiaalit ja erinomainen valonhallinta vahvistavat valaistuksen esteettistä vaikutelmaa. Mikroprismahäikäisysuojat eivät ole uusi keksintö. Niitä ryhdyttiin käyttämään valaisimissa jo 1970-luvun alkupuolella, jolloin arvostettiin samanlaisia asioita kuin nykyisinkin; laajoja, valoisia ja häikäisemättömiä pintoja, jotka tuovat mieleen ajatuksen aidosta luonnonvalosta. Ero tuon ajan ja nykyajan valaisimien välillä löytyy uusista valmistustavoista ja nykyaikaisesta tekniikasta, joiden avulla valaisimista pystytään tekemään kauniita sekä valaistusominaisuuksiltaan ja hyötysuhteeltaan erittäin tehokkaita. Nykyaikaisissa Delta-valaisimissa on pitkälle kehitettyjä valaistusteknisiä ratkaisuja, jotka vahvistavat mikroprisman hyödyllisiä ominaisuuksia. Materiaalien korkea laatu ja prismojen tarkka muoto ovat ratkaisevia tekijöitä. Siksi eri valaisimien tehokkuuksissa ja laadussa on eroja. Fagerhultin Delta-mikroprismahäikäisysuojalla varustetuissa valaisimissa toteutuu hyvä valonhallinta ja käyttöhyötysuhde. Tekniikka Fagerhultin Delta-mikroprismahäikäisysuojan tekniikka perustuu Snellin lakiin. Se kuvaa valonsäteen taittumista kahden erilaisen aineen rajapinnalla. Valon taittumista voidaan mallintaa erilaisten laskelmien avulla käytännössä valon suuntaus tapahtuu valaisimissa heijastimien avulla, jotka ohjaavat valon mikroprisman kautta. Mikroprisma muodostuu pienistä kartioista, jotka toimivat kuin hyvin pienikokoiset linssit. Kartioiden muotoilukulma ja niiden tiheys määräävät valon suunnan. Samoin niiden avulla voidaan rajoittaa häikäisyä kriittisissä häikäisykulmissa. Tuloksena saadaan tasaisia ja silmälle miellyttäviä luminanssitasoja. Fagerhultin korkealaatuiset Delta-mikroprismahäikäisysuojat on valmistettu akryylista. Useissa näistä valaisimissa on lisäksi opaalikalvo, joka tasapainottaa luminanssia ja häivyttää valonlähteiden synnyttämiä kontrasteja. 4

5 Hyvää yleisvaloa Delta-häikäisysuoja tuottaa häikäisemätöntä yleisvaloa. Siksi valaisimet sopivat erittäin hyvin näyttöpäätetyötiloihin ja joustaviin, usein muuttuviin toimistotiloihin. Yleisvalaistuksen taso säilyy hyvänä, vaikka työpöytä ei olisikaan juuri valaisimen alapuolella. Muita luonnollisia käyttökohteita mikroprismavalaisimille ovat käytävät ja sisääntuloaulat, joissa liikkuu paljon ihmisiä. Koska valaiseva pinta on jatkuvasti näkyvissä, silmän ei tarvitse mukautua valon muutoksiin. Mallistossa on myös upotettavia valaisimia, jotka soveltuvat erittäin hyvin hoitoympäristöihin, joissa vuoteissa lepäävien potilaiden katse suuntautuu kohti kattoa. Tehokas valaistusratkaisu Laajapintainen Delta-mikroprismahäikäisysuoja korostaa valaisimen muotoilua ja tasoittaa valaistuksen kontrasteja sisä- ja ulkotilojen välillä. Häikäisysuojan parhaat ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa erityisesti sellaisten valonlähteiden kanssa, joiden värilämpötila on kylmempi. Suosittelemme käytettäväksi valonlähteitä, joiden värilämpötila on 4000 K. Mikroprisman kartiot toimivat pienikokoisten linssien tavoin. Kartioiden muotoilukulma ohjaa valon suuntaa ja niiden avulla voidaan rajoittaa häikäisyä kriittisissä häikäisykulmissa. Deltahäikäisysuojan prismat on muotoiltu heijastamaan valoa alle 65 asteen kulmassa. Näin voidaan heijastaa takaisin myös mahdollinen väärästä kulmasta lähtevä hajavalo. 5

6 6

7 LightShift LightShift on monipuolinen valaistuskonsepti, joka antaa mahdollisuuden valon värilämpötilan ja intensiteetin vaihteluun päivän aikana luonnonvalon vaihtelun mukaisesti. Dynaaminen LightShift on kehitetty Fagerhultin Valo- ja terveys tutkimusprojektin aikana ja siinä käytetään hyväksi valon positiivisia vaikutuksia. Valaistuskonsepti perustuu valon mahdollisuuksiin vaikuttaa ihmisen biologiseen kelloon ja sitä kautta vireys- ja lepotiloihin. Lähtökohtana ovat ne valaistustasot ja värilämpötilat, jotka toimivat tehokkaimmin. Periaatteena on, että kylmempi valo ja suurempi valovirta lisäävät aktiivisuutta ja vastaavasti lämpimämpi valo ja alhaisempi valovirta rauhoittavat. LightShift tasapainottaa luminanssitasoja valaisimen valaisevien pintojen ja muun tilan välillä. LightShift on ainutlaatuinen valaisin, joka rakentuu T5-loistelampuista, Beta-häikäisysuojasta sekä Fagerhultin uudesta Delta-mikroprismahäikäisysuojasta. Beta luo tehokasta työskentelyvaloa ja Delta antaa hyvää yleisvaloa. Näin luodaan valaistusympäristö, joka lisää tilan viihtyisyyttä. LightShift vahvistaa vaikutelmaa luonnollisesta päivänvalosta sisätiloissa. 7

8 LightShift sopii hyvin yksilölliseksi työpistevalaisimeksi toimistotiloihin. Samalla se täyttää myös hyvin suunnitellulle yleisvalaistukselle asetetut vaatimukset. Katto- ja pystypinnoille suunnattava valo on hieman kylmempää, kun taas työtasoille tuleva valo koetaan lämpimämpänä. Käyttäjä päättää itse eri värilämpötilojen välisen suhteen ja voi ohjata dynaamista valaisinta kaukosäätimen avulla. Valaisimet voidaan yhdistää myös suuremmiksi ajastuksella ohjatuiksi ryhmiksi. Valon intensiteettiä ja värilämpötilaa voidaan muuttaa yhdistämällä järjestelmään useita eritehoisia ja värilämpötiloiltaan erilaisia valonlähteitä. Aamulla ja aamupäivällä tarvitaan suurempaa valon intensiteettiä ja iltapäivällä taas valaistutasoa tulisi hiukan laskea. Kaikissa LightShift malleissa käytetään Beta- ja Delta häikäisysuojien ainutlaatuista yhdistelmää. Valaisin on saatavana myös ilman ohjaustoimintoa. Siro harmaa tai valkoinen alumiinikehys korostaa valaisimen antamaa kevyttä kokonaisvaikutelmaa. 8

9 Ihmiset tarvitsevat valoa. Valonsaanti yhdistetään vaistomaisesti hyvinvointiin, mutta kuinka se tapahtuu? LightShift perustuu Fagerhultin ja Lundin yliopiston yhdessä tekemään tutkimusprojektiin Ympäristön luminanssin ja värilämpötilan vaikutus vireystilaan, hyvinvointiin ja suorituskykyyn. Projektin tarkoituksena oli selvittää, kuinka ympäristön valaiseminen voi parantaa ihmisten hyvinvointia. Tutkimuksessa koehenkilöiden annettiin työskennellä tilassa, jonka pysty- ja kattopinnoille tulevan yleisvalon määrää ja värilämpötilaa muutettiin päivästä toiseen. Tutkimustulokset osoittivat, että ympäröivän valon määrä on ensisijainen tekijä, joka vaikuttaa ihmisen vireyteen ja hyvinvointiin. Värilämpötilan merkitys on yksilökohtaisempi, ja se vaikuttaa meihin emotionaalisesti. Värilämpötila voi siis vaihdella henkilön, kellonajan, päivänvalon tai sen puuttumisen mukaan. LightShift suunniteltiin näiden tutkimustulosten pohjalta. Se on valaisin, joka antaa mahdollisuuden sekä ympäröivän valon intensiteetin että valon värilämpötilan vaihteluun. LightShift pystyy vaikuttamaan aivan konkreettisesti hyvinvointiimme päivän aikana. Tommy Govén, tutkimuspäällikkö, Fagerhult 9

10 Tigris Delta Tigris Delta yhdistää estetiikan ja tekniikan optimaalisella tavalla. Sen pelkistettyä ja siroa valaisinrunkoa on pienennetty laajan, valaisevan pinnan hyväksi. Tigris Deltassa ei ole tingitty valoteknisistä ominaisuuksista eikä energiatehokkuudesta. Uusi, hätkähdyttävän visuaalisen vaikutelman antava valaisin korostaa Deltamikroprismahäikäisysuojan positiivisia ominaisuuksia. Valaistulla pinnalla olevat varjostukset on voitu häivyttää siirtämällä valonlähteet ja heijastimet pitkien sivujen ulkoreunoille. Valo heijastetaan valaisimen yläpinnan opaalimuovilevylle, josta se taittuu alaspäin Deltahäikäisysuojan kautta. Opaalimuovilevy tasapainottaa luminanssitasoja. Valaisimen valotekniikka perustuu epäsuoran valon suureen osuuteen sekä teknisiin heijastinratkaisuihin. Tigris Deltan miellyttävästi loistava pinta luo häikäisemätöntä valoa, joka sopii erittäin hyvin näyttöpäätetyötiloihin. Tigris Delta on edelleen kehitetty versio Fagerhultin T5-valaisimesta ja se sopii samaan valaistusjärjestelmään Tigris-sarjan muiden mallien kanssa. Tigris Deltaa valmistetaan kahta eri pituutta ja värivaihtoehtoina ovat valkoinen ja alumiininharmaa. 10

11 Fovea Delta Siro ja selkeälinjainen Fovea Delta on Fovea-sarjan uusin tulokas. Foveasta voidaan suunnitella yksilöllisiä ratkaisuja valaisimen käytön ja tilan arkkitehtuurin mukaan. Fovea-sarja tarjoaa ennakkoluulottomia valonjakovaihtoehtoja sekä uuttaa ajattelua edustavaa häikäisysuojatekniikkaa. Kaikkien sarjan valaisimien häikäisysuojaus on erinomainen. Mallistoon kuuluu tiheällä lamelliritilällä varustetut mallit sekä uudet, Delta-mikroprismahäikäisysuojalla varustetut mallit. Fovea Deltassa suoran valon osuus on suurempi. Siksi se soveltuu mataliin tiloihin, joissa liian suuri epäsuoran valon määrä voi aiheuttaa kattoon häiritseviä luminanssitasoja. Fovea Delta ehkäisee häikäisyä tehokkaasti ja sopii siksi hyvin näyttöpäätetyötiloihin sekä muuttuviin ja eläviin toimistotiloihin. Lisävarusteena Fovea Deltaan saatava ylävaloaukon pölysuojalevy helpottaa valaisimen puhtaanapitoa. 11

12 MultiFive G2 Delta Upotettava MultiFive G2 Delta valaisin tarjoaa uutta näkömukavuutta ja hyvän käyttöhyötysuhteen. Kehittyneen heijastintekniikan ansiosta MultiFive G2 Delta on yksi markkinoiden energiatehokkaimmista mikroprismavalaisimista. MultiFive G2 Delta on edelleen kehitetty versio Fagerhultin laajasta MultiFive-mallistosta. MultiFive G2 Deltan erittäin sirot kehykset antava valaisimelle uuden ja puhtaan ilmeen. Myös valaisimien asennus on kehitetty nopeaksi ja joustavaksi niin, että se sopii osaksi tehokasta rakentamisprosessia. Kymmenen eri runkovaihtoehtoa tarjoavat runsaasti valinnan vapautta. Useiden valaisinmoduulien avulla voidaan rakentaa myös erilaisia saarekkeita, jotka luovat vaikutelman suuresta valokatosta. MultiFive G2 Deltan kehittyneen heijastintekniikan ansiosta valaisin on yksi markkinoiden tehokkaimmista mikroprismoille suunnitelluista valaisimista. Valaisimen ainutlaatuinen heijastinratkaisu on räätälöity Delta-mikroprismahäikäisysuojaa varten. Sen ansiosta valaisimen hyötysuhde on erittäin korkea. Valaisimen häikäisysuojaus on erittäin hyvä ja valaisimen sisällä oleva ohut opaalikalvo tasoittaa osaltaan luminanssitasoja. Miellyttävän ja häikäisemättömän valonsa ansiosta MultiFive G2 Delta sopii toimistoihin, käytävätiloihin sekä erilaisiin hoitoympäristöihin. 12

13 Indigo Clivus Delta Indigo Combo Delta Indigo-valaisinsarjassa energiatehokkuus yhdistyy miellyttävään valaistukseen, koska niissä on tavallista suurempi diffuusin hajavalon osuus. Se helpottaa ergonomisesti oikeaoppisen valaistusympäristön suunnittelua. Nyt Indigo-sarjan Clivus ja Combo valaisimet on saatavana myös Delta-mikroprismahäikäisysuojalla varustettuina. Indigo Clivus Delta on pinnalle asennettava valaisin, joka valaisee myös itseään ympäröivää kattopintaa. Sirosta, alle 90 mm korkeudesta huolimatta Clivus tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän suoraa ja epäsuoraa valoa myös mataliin tiloihin. Selkeä muotoilu ja tyylikkäät sivuheijastimet antavat valaisimelle yksilöllisen ilmeen. Molemmissa Indigo-malleissa perinteinen Beta-häikäisysuoja on korvattu mikroprismalla, joka luo leveämmän ja hieman pehmeämmän valaistusalueen. Näiden kahden valaisinmallin yhdistelmillä voidaan suunnitella näyttäviä, mikroprismatekniikkaa hyödyntäviä ja muotoilultaan yhtenäisiä valaistuskokonaisuuksia. Indigo Combo Delta on upotettava sisustuksellinen toimistovalaisin, joka yhdistää samaan moduulivalaisimeen hyvän hyötysuhteen, häikäisysuojauksen ja tilan valoisuusvaikutelmaa parantavan laajan heijastimen. Valaisin on saatavana sekä neliön että suorakaiteen muotoisena. Kaksi eri kokoa, yksi tai kaksi Delta-mikroprismahäikäisysuojaa. 13

14 LightShift Dynaamiset valaisimet, DALI FDH kg Valkoinen Harmaa 2x28+1x54 7, x35+1x49 8, Valonlähteet sisältyvät toimitukseen. Lisävarusteet dynaamisille valaisimille Vaijeriripustin, iso kattokuppi, valkoinen/kpl Vaijeriripustin, pieni kattokuppi, valkoinen/kpl Vaijeriripustin, iso kattokuppi, valkoinen 25 mm T-profiiliin/kpl Vaijeriripustin, pieni kattokuppi, valkoinen 25 mm T-profiiliin/kpl Asennus Kaksipistevaijeriripustus. Kitkalukko sisältyy valaisimeen. Valaisin toimitetaan valmiiksi tasapainotettuna. Kytkentä Valaisimessa 2,4 m liitosjohto, 3x0,75 mm², ja maadoitettu pistotulppa (säädettävissä 5-napainen liitosjohto ilman pistotulppaa). Liitosjohto sijaitsee samassa päädyssä kuin mahdollinen vetokytkin. Rakenne Runko valkoinen (RAL 9003) tai alumiininharmaa (RAL 9006), raepinta. Valaisimen yläpinnalla on kirkas akryylilevy. Häikäisysuoja Beta pienluminanssiritilä, jossa on paraboliset poikkilamellit ja pitkittäisheijastimet mattapintaista metalloitua alumiinia (heijastussuhde > 92 %). Häikäisysuoja on saranoitu ja maadoitettu. Delta mikroprismahäikäisysuoja akryyliä (PMMA). Heijastin Heijastimet metalloitua alumiinia. Lisävarusteet Vaijeriripustimet, ks. lisävarusteet. Lisätiedot Dynaamiseen valaistukseen sopivat valaisimet sisältävät valonlähteet (1 kpl sävy kpl sävy 865). Valaisimet EL-liitäntälaitteella FDH kg Valkoinen Harmaa 2x28/54 7, x35/49 7, Valaisimet lisänumerolla FDH kg Valkoinen Harmaa 2x28 7, x35 7, x49 7, x54 7, Tuotenumero täydennetään haluttua toimintoa vastaavalla lisänumerolla. Lisänumerot -368 DALI -301 SwitchDim-vetokytkinohjaus -217 e-sense ActiLume valonsäätö ja vetokytkin -219 e-sense SmartSwitch on/off -220 e-sense SmartSwitch valonsäätö ja vetokytkin Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on mahdollinen. 50% 50% 50% 50% Lisävarusteet Vaijeriripustin, valkoinen muovinen Ø 57 mm kattokuppi/pari Vaijeriripustin, valkoinen muovinen Ø 57 mm kattokuppi 25 mm T-profiiliin/pari x35 W 2x35+1x49 W W A B C D E D E C B A 14

15 Tigris Delta Valaisimet FDH kg Valkoinen Harmaa 2x28 5, x35 7, x49 7, x54 5, Asennus Kaksipistevaijeriripustus. Kitkalukko sisältyy valaisimeen. Valaisin toimitetaan valmiiksi tasapainotettuna. Kytkentä Valaisimessa on 2,4 m liitosjohto, 3x1,0 mm², ja maadoitettu pistotulppa (säädettävissä valaisimissa 5x1,0 mm²). Liitosjohto sijaitsee samassa päädyssä kuin mahdollinen vetokytkin. Rakenne Runko valkoista (RAL 9003) tai alumiininharmaata (RAL 9006), raepintaista teräslevyä. Valaisimen yläpinnalla opaaliakryylilevy. Häikäisysuoja Delta mikroprismahäikäisysuoja akryylimuovia, hyvät optiset ominaisuudet. Lampunvaihto tehdään valaisimen yläpuolelta. Heijastin Heijastimet metalloitua alumiinia. Turvavalaistus Osa malleista voidaan toimittaa emled-turvavaloyksiköllä. Lisävarusteet Ripustimet, katso lisävarusteet. Lisänumero -368 DALI -300 SwitchDim/DSI -301 SwitchDim-vetokytkinohjaus -219 e-sense SmartSwitch on/off -220 e-sense SmartSwitch valonsäätö ja vetokytkin Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on mahdollinen. Lisävarusteet Vaijeriripustin, valkoinen muovinen Ø 57 mm kattokuppi/pari Vaijeriripustin, valkoinen muovinen Ø 57 mm kattokuppi 25 mm T-profiiliin/pari Vaijeriripustin, harmaa muovinen Ø 57 mm kattokuppi/pari Vaijeriripustin, harmaa muovinen Ø 57 mm kattokuppi 25 mm T-profiiliin/pari Kitkalukolla varustettu kromattu kattokiinnike, L=1,5 m/pari W A B C D D C B A 15

16 Fovea Delta Valaisimet FDH 2x x x x Valonlähteet sisältyvät toimitukseen. Asennus Vaijeriripustus. Kitkalukko sisältyy valaisimeen. Valaisin on valmiiksi tasapainotettu. Silmukalliset vaijerit sisältyvät toimitukseen. Kytkentä Valaisimessa on 2,4 m:n liitosjohto 3x1,0 mm² maadoitetulla pistotulppalla. Säädettävät valaisimet toimitetaan 5-napaisella liitosjohdolla. Rakenne Runko alumiinivalua, väri alumiininharmaa (RAL 9006 raepinta). Häikäisysuoja Delta akryylimuovista valmistettu mikroprisma (PMMA). Heijastin Metalloidusta alumiinista valmistettu heijastin, jakaa epäsuoran valon laajalle alalle. Lisävarusteet Lisätarvikkeena saatava pölysuojalevy. Lisätiedot Valonlähteet (sävy 830) sisältyvät toimitukseen. Lisänumerot -16 Yksi vetokytkin -300 SwitchDim/DSI -301 SwitchDim-vetokytkinohjaus -217 e-sense ActiLume valonsäätö ja vetokytkin -218 e-sense SmartSwitch poissaolovalaistus -219 e-sense SmartSwitch on/off -220 e-sense SmartSwitch valonsäätö ja vetokytkin Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on mahdollinen. Lisätarvikkeet Pölysuojalevy 28/54 W Pölysuojalevy 35/49 W % 30% 2x54 W B C A W A B C 2x28/ x35/

17 MultiFive G2 Delta Valaisimet FDH Pituus Leveys Valaisin näkyvään kannatinprofiiliin (VTB)/kiinteään alakattoon 3x x x x x x x x Valaisin piilokannatinkattoon (HB)/D-reuna 4x x Asennus Alakattoon upotettava valaisin. Ilmastoimattomaan tai ilmastoituun alakattorakenteeseen. Asennetaan alakattoon, jossa on näkyvä kannatinprofiili (25 tai 15 mm), tai kiinteään alakattoon. Kiinteään kattoon asennettaessa tarvitaan lisäksi asennussarja. HB-mallit piilokiinnityskattoon. Piilokiinnityskattoon tarkoitetussa mallissa mukana asennussarja. Valonlähteet on asennettu valmiiksi valaisimeen. Kytkentä Valaisimeen kuuluu 2,5 m:n liitosjohto ja maadoitettu pistotulppa, 3-napainen jousiliitinkytkentärima 2,5 mm². Säädettävät valaisimet toimitetaan 5-napaisella liitosjohdolla (ilman pistotulppaa), 5-napainen jousiliitinkytkentärima 2,5 mm². Rakenne Valaisimen runko ja kehys valkoiseksi maalattua teräslevyä (RAL 9016). Häikäisysuoja Delta mikroprismahäikäisysuoja akryyliä (PMMA), sisäpuolella ohut opaalikalvo (akryyli/pmma). Kehys ja häikäisysuoja saranoitu. Lisävaruste Asennussarja kiinteään kattoon, sis. 4kpl kiinnikkeitä Lisänumerot -111 EL, Wieland GST18i3 (3-nap.). Yksi pistorasia DALI -323 DALI, Wieland GST18i5 (5-nap.). Yksi pistorasia SwitchDim/DSI -322 SwitchDim/DSI, Wieland GST18i5 (5-nap.). Yksi pistorasia Turvavalaistus, EL Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on on mahdollinen. 3x14 W 4x14 W 2x28 W W A 1 A 2 B 1 B 2 A x B "300 VTB" 1x x 283 2x x 283 2x x 283 2x x 283 2x x 283 "600 VTB" 3x x 583 4x x 583 4x x 583 "600 HB" 4x x 558 4x x 558 B 2 B 1 92 A 2 A 1 17

18 Indigo Combo Delta Valaisin yhdellä heijastimella FDH kg VTB HB Moduuli 300x1200 1x x x Moduuli 600x600 2x x Lisänumerot -300 SwitchDim/DSI -368 DALI Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on mahdollinen. Asennus Valaisin voidaan asentaa ilmastoituun tai ilmastoimattomaan alakattorakenteeseen. Kaksi vaihtoehtoista mallia: VTB alakatoille, joissa on näkyvä 25 mm:n tai 15 mm:n kannatinprofiili. HB alakatoille, joissa on piilotettu kannatinprofiili. Kiinteät alakatot, alakatot, joissa on C- tai D-tyypin reunamuotoilu, sekä metallikoteloidut alakatot. HB-valaisinten mukana toimitetaan neliosainen asennussarja. Liitäntä Valaisimessa on 2,4 m:n liitosjohto ja maadoitettu pistotulppa. Ulkoista valonohjausta käytettäessä valaisin toimitetaan 5-napaisella liitosjohdolla. Rakenne Runko ja heijastin valkoiseksi maalattua teräslevyä (RAL 9003 raepinta). Häikäisysuoja Delta mikroprismahäikäisysuojus, akryyliä (Pmma). Kehys ja häikäisysuoja saranoitu. Heijastin Valkoiseksi maalattua teräslevyä. Valonsäätö Useimpiin malleihin sopii myös muut valonsäätölaitteet. Muuta Indigo Combo on kehitetty vastaamaan EN standardin vaatimuksia tärkeimmissä teholuokissa. 1x28/54 W 2x28 W 2x14/24 W A 1 A 2 B 1 B 2 AxB VTB 300x x HB 300x x x x580 B 1 HB VTB B 2 B 2 A t < 38 A 1 18

19 Indigo Combo Delta Valaisin kahdella heijastimella FDH kg VTB HB Moduuli 600x600 2x2x x2x Lisänumerot -300 SwitchDim/DSI -368 DALI Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on mahdollinen. Asennus Valaisin, joka voidaan upottaa sekä ilmastoituun että ilmastoimattomaan alakattoon. Kaksi vaihtoehtoista mallia: VTB T-profiilikattoon, jossa näkyvät 15mm tai 25mm kannatinprofiilit. HB Kiinteään kipsilevykattoon, piilokiinnityskattoon (C- tai D-reuna) tai metallikasettikattoon. Asennussarja sisältyy toimitukseen. Kytkentä Liitosjohto 2,4m maadoitetulla pistotulpalla. Säädettävissä valaisimissa 5-napainen liitosjohto. Rakenne Runko ja heijastin valkoiseksi (RAL 9003, raepinta) maalattua teräslevyä. Häikäisysuoja Delta mikroprismahäikäisysuoja akryylia (PMMA). Häikäisysuojan kehys on saranoitu ja maadoitettu. Heijastin Valkoiseksi maalattua teräslevyä. Valonsäätö Valonsäätö lisänumeron mukaisesti. Muut säätötavat tilauksesta. Lisätiedot Osa valaisimista täyttää standardin EN mukaiset näyttöpäätetyötilojen luminanssivaatimukset. 2x2x14 W 2x2x24 W A 1 A 2 B 1 B 2 AxB VTB 300x x HB 300x x x x580 B 1 HB VTB B 2 B 2 A t < 38 A 1 19

20 Indigo Clivus Delta Valaisimet FDH kg Moduuli 300x1200 1x x x x Moduuli 300x600 1x x x x Asennus Suoraan kattopintaan tai T-profiilikattoon. T-profiilikiinnikkeet sisältyvät toimitukseen. Ei sovellu piilokiinnityskattoihin. Kytkentä Jousiliitinkytkentärima 3x1,5 mm². Säädettävissä valaisimissa 5-napainen jousiliitinkytkentärima. Rakenne Runko ja heijastin valkoiseksi (RAL 9003, raepinta) maalattua teräslevyä. Päädyt alumiinivalua. Häikäisysuoja Delta mikroprismahäikäisysuoja akryylia (PMMA). Valonsäätö Valonsäätö lisänumeron mukaisesti. Muut säätötavat tilauksesta. Lisätiedot Osa valaisimista täyttää standardin EN mukaiset näyttöpäätetyötilojen luminanssivaatimukset. Lisänumerot -300 SwitchDim/DSI -368 DALI -217 e-sense ActiLume vetokytkimellä Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on mahdollinen. 1x14 W 2x14 W 1x28 W 2x28 W W A B C D 1/2x14/ /2x28/ C D B A 20

21 kompago kommunikation ab etelä-suomi myynti ja valaisingalleria Fagerhult Oy Pasilankatu Helsinki Puh Fax Fagerhult kehittää, valmistaa ja markkinoi valaisimia ja valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin, kuten toimistoihin, kouluihin, teollisuudelle ja sairaaloille. Painotamme tuotekehityksessä tuotteiden toimivuutta, muotoilua, monipuolisuutta sekä energiaa säästävia ratkaisuja. Fagerhult kuuluu Fagerhult-konserniin, joka on Pohjoismaiden suurin valaisinvalmistaja sekä yksi Euroopan johtavia alan yrityksiä. Fagerhultilla on myyntiyhtiöt yli 15 eri maassa ja tuotantolaitoksia Euroopassa, Kiinassa ja Australiassa. Vuonna 2008 konsernin liikevaihto oli yli 288 miljoonaa euroa ja se noteerataan OMX:n pohjoismaisessa pörssissä Tukholmassa, Mid Cap -listalla. keski-suomi myynti ja näyttely Fagerhult Oy Pyhäranta 7 D Tampere Puh Fax pohjois-suomi myynti ja näyttely Fagerhult Oy Sepänkatu Oulu Puh Fax FI

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

Fagerhult The Art of Light

Fagerhult The Art of Light The Art of Open Box Fagerhult The Art of Light Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

Closs Beta. W Paino Väri Art.nr FDH Kapea runko epäsymmetrinen 1x25/ Valkoinen x25/ Alumiininharmaa. 1x32/35 4.

Closs Beta. W Paino Väri Art.nr FDH Kapea runko epäsymmetrinen 1x25/ Valkoinen x25/ Alumiininharmaa. 1x32/35 4. Page 1 of 6 Asennus Suoraan kattopintaan, valaisinripustuskiskoon tai vaijeriripustus kitkalukoilla. Kapearunkoisen valaisimen ripustusasennuksessa valaisimeen on tilattava erillinen vastapaino, leveärunkoinen

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

DTI type 2 Beta. Heijastin Häikäisysuoja toimii heijastimena. Valonjako Symmetrinen

DTI type 2 Beta. Heijastin Häikäisysuoja toimii heijastimena. Valonjako Symmetrinen Page 1 of 6 Asennus Vaijeriripustus kitkalukoilla. Ripustimet tilataan erikseen. Jonoasennusvalaisimien päädyt ja jonoasennusvarusteet tilataan erikseen. EL 2x25/28 2.8 50/50 28888 2x32/35 3.0 50/50 28889

Lisätiedot

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet Monien mahdollisuuksien valonheittimet PoleLITE ja Keen ovat led-valonheittimiä, jotka voidaan asentaa yhtä hyvin uusiin, kuin vanhoihinkin, jo käytössä

Lisätiedot

Sisältö. downlight-valaisimet Pleiad Compact Wallwasher G2 esittely 18 Pleiad Compact Wallwasher G2 205 19

Sisältö. downlight-valaisimet Pleiad Compact Wallwasher G2 esittely 18 Pleiad Compact Wallwasher G2 205 19 Sisältö loistevalaisimet sisätiloihin Gaudi esittely 24 Gaudi Pyöreä 25 Gaudi Suora 26 Indigo Delta esittely 20 Indigo Clivus Delta 21 LightShift esittely 12 13 LightShift lattiavalaisin 16 LightShift

Lisätiedot

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo on ripustettava led-valaisin, jossa yhdistyvät esteettisyys ja korkeatasoinen

Lisätiedot

I-VALO PRO UUTTA! VALAISINMALLISTO

I-VALO PRO UUTTA! VALAISINMALLISTO VALAISIN UUTTA! Pro-valaisinsarja sopii muotoilultaan julkisiin rakennuksiin ja koteihin, sekä korkeisiin että mataliin tiloihin. Sarja koostuu erikokoisista riippuvalaisimista, uppovalaisimista sekä katto-

Lisätiedot

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led Modulivalaisimet Alasvalot Led Modulivalaisimet Alasvalot, Led Galileo Inlight Miranda Corona Capella UltraLed Galileo Alasvalo 19 20 TC-TEL HE TC-TEL Galileo Alasvalo Galileo on uppoasennukseen tarkoitettu

Lisätiedot

luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen

luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen luokkahuoneen valaistus Indira luonnollista valoa luokkahuoneeseen Luonnollinen valo Fagerhult-standardi Ihminen on asuttanut maapalloa lähes kaksi miljoonaa vuotta, ja lajimme on kehittynyt luonnonvalon

Lisätiedot

lunova Valoa liikkuville ihmisille

lunova Valoa liikkuville ihmisille lunova Valoa liikkuville ihmisille Visuaalinen näkömukavuus tarkoittaa inhimillisempää valaistusta Ulkotilojen valaistussuunnittelussa on otettava huomioon inhimilliset näkökohdat eli miten ihmisillä on

Lisätiedot

Fagerhult The Art of Light

Fagerhult The Art of Light The Art of Gaudi Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo ei pelkästään auta meitä voimaan

Lisätiedot

Fagerhult The Art of Light

Fagerhult The Art of Light The Art of Liverti Useat taiteen lajit perustuvat valon kautta saatavaan elämykseen. Näin on esimerkiksi elokuvassa, valokuvauksessa, maalaustaiteessa ja kuvanveistossa. Valo ei pelkästään auta meitä

Lisätiedot

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten Valaistusratkaisut kaikkiin eri ympäristöihin Fagerhult on yksi markkinoiden johtavia valaistusalan yrityksiä, joka on vuodesta 1945 lähtien suunnitellut

Lisätiedot

Piirrä oma valolinjasi

Piirrä oma valolinjasi Freedom Valo on yksi arkkitehtuurin peruselementtejä. Ilman valoa tilan linjat ja yhteydet katoavat. Päivänvalo on suunnittelun itsestään selvä lähtökohta, ja keinovalo jatkaa siitä mihin luonnonvalo

Lisätiedot

discovery evo Monipuolinen ja tehokas

discovery evo Monipuolinen ja tehokas discovery evo Monipuolinen ja tehokas Discovery Evo sopii kaikkiin tiloihin. Miten sinä käytät sitä? Discovery kehitettiin aikanaan aivan uudenlaisen ajattelun pohjalta. Siitä haluttiin tehdä mutkaton

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

discovery evo Monipuolinen ja tehokas

discovery evo Monipuolinen ja tehokas discovery evo Monipuolinen ja tehokas Discovery Evo sopii kaikkiin tiloihin. Miten sinä käytät sitä? Discovery kehitettiin aikanaan aivan uudenlaisen ajattelun pohjalta. Siitä haluttiin tehdä mutkaton

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL713 LED SL764 LED SL789 LED. FL LED RECtanGULAR DLSB LED SL740SL LED SL789

SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL713 LED SL764 LED SL789 LED. FL LED RECtanGULAR DLSB LED SL740SL LED SL789 UUTUUDET 3 2015 SPITTLER 2 SISÄLTÖ UUTUUDET 03 2015 SL624 LED 08 SL650 LED 11 SL713 LED 22 14 17 SL764 LED 23 28 30 SL789 LED 32 FL LED RECtanGULAR 38 41 44 50 DLSB LED WL260 LED WL270 LED SL740SL LED

Lisätiedot

pleiad g3 Tähtitaivas katossa

pleiad g3 Tähtitaivas katossa pleiad g3 Tähtitaivas katossa Tähteä etsimässä Tähdet ovat kiehtoneet ihmisiä kautta aikojen, ja niiden synty on ollut tiedemiesten tutkimusten kohteena vuosisatoja. Tähdet olivat inspiraation lähteenä

Lisätiedot

SQUARE MIKROPRISMA/OPAL

SQUARE MIKROPRISMA/OPAL SQUARE led paneelivalaisin tarjoaa erinomaisen energiatehokkuuden, viimeistellyn ulkonäön ja matalan häikäisyn. Tyylikäs saumaton kehys valkoisena tai alumiinin värisenä. Valaisin joko matala pintaluminanssisena

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla Lighting Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla SmartBalance, recessed SmartBalance on uppoasennettava ledivalaisin, jonka viehättävä ulkonäkö sulautuu huomaamattomasti

Lisätiedot

70 vuotta osaamista ja innovaatioita

70 vuotta osaamista ja innovaatioita 70 vuotta osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, syksy 2015 Fagerhult 70 vuotta innovaatioita 1996 Ensimmäisen sukupolven Pleiad, jossa on poikittain asennettu pienloistelamppu sekä pyörähdyssymmetrinen

Lisätiedot

Alpo IP20 JULKISET TILAT

Alpo IP20 JULKISET TILAT JULKIST TILAT Alpo IP20 5x2,5mm² 3x2,5mm² Toimistojen sekä muiden julkisten tilojen yleis- ja työvyöhykevalaisin. Valaisin soveltuu sekä suoraan valaistukseen että epäsuoran/suoran valaistuksen yhdistelmään.

Lisätiedot

vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin

vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin vialume 1 Valoa kaduille ja puistoihin Pohjoismainen klassikko on syntynyt Vialume 1 -valaisimen muotoilussa on selkeä yhteys pohjoismaiseen muotoiluperinteeseen. Se on ajaton, mutta silti moderni. Valaisin

Lisätiedot

Ø 219 Ø

Ø 219 Ø Ø 219 Ø 720 563 813 63 Vivita varjostimella Vivita Nykyaikaista eleganssia Vivita pollari Virtaviivaisen lieriömäinen Vivita on elegantti ja moderni, pylvään päähän asennettava valaisin, joka sopii nykyaikaisiin

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden lisäksi

Lisätiedot

SmartForm uusi standardi toimistovalaistukselle nyt mukana kapeat ja sirot uppovalaisimet

SmartForm uusi standardi toimistovalaistukselle nyt mukana kapeat ja sirot uppovalaisimet Lighting SmartForm uusi standardi toimistovalaistukselle nyt mukana kapeat ja sirot uppovalaisimet SmartForm TBS460 Upotettava SmartForm-tuoteperhe korostaa Philipsin panostusta yksinkertaisuuteen ja kestävyyteen.

Lisätiedot

SNEP Linear S. Tuotetiedot. Mekaaniset ominaisuudet. Suojausluokka

SNEP Linear S. Tuotetiedot. Mekaaniset ominaisuudet. Suojausluokka 1 Mekaaniset Suojausluokka Kotelointiluokka IK-luokka Käyttöympäristönlämpötila I IP44 / IP65 IK08-20 +40 C / -40...+50 C Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja

Lisätiedot

iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin

iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin iskunkestävät valaisimet Iskunkestävät Robust-valaisimet tavanomaista vaativampiin ympäristöihin Robust pitää minkä lupaa Hyvä valaistus lisää turvallisuudentunnetta. Se on kokemus, jonka helposti hahmotettavat

Lisätiedot

Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä

Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä Lighting Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä PowerBalance on Philipsin energiatehokkain, sisätyötiloille asetettujen valaistusvaatimusten mukainen ledivalaisin. Pidemmän käyttöiän lisäksi

Lisätiedot

Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe

Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe Edustavaa energiatehokkuutta AVD-valaisinperhe Yhdenmukaista tyylikkyyttä kaikkiin tiloihin Tilan, muodon ja valon energiatehokasta laatua. 550 mm 370 mm 2 190 mm AVD190 AVD370 AVD550 Enston AVD-valaisinperhe

Lisätiedot

SNEP Linear SR. Tuotetiedot. Optinen muoviheijastin, korkean hyötysuhteen optinen PC suoja mikroprisma, kirkas tai satiini.

SNEP Linear SR. Tuotetiedot. Optinen muoviheijastin, korkean hyötysuhteen optinen PC suoja mikroprisma, kirkas tai satiini. 1 Mekaaniset Suojausluokka Kotelointiluokka IK-luokka I IP44/IP65 IK08 Käyttöympäristön lämpötila [ C] -20 +40 C -40 +50 C (Teollisuusversio) Runkorakenne / muut tekniset tiedot Yleiskuvaus / tuotekuvaus

Lisätiedot

osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, syksy 2016

osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, syksy 2016 osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, syksy 2016 Hyvä valo osana terveydenhuoltoa Valo on tärkeää ihmisten hyvinvoinnille, niin biologisesti, visuaalisesti kuin emotionaalisestikin. Tämä on todettu

Lisätiedot

PowerBalance 2 kestävää suorituskykyä

PowerBalance 2 kestävää suorituskykyä Lighting PowerBalance 2 kestävää suorituskykyä PowerBalance gen2 PowerBalance 2 on Philipsin energiatehokkain toimistostandardien mukainen ledivalaisin. Valaisin puolittaa energiakustannukset T5-ratkaisuun

Lisätiedot

Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V-0-paloluokiteltua PC-muovia tai alumiinia.

Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V-0-paloluokiteltua PC-muovia tai alumiinia. 1 Mekaaniset Suojausluokka IK-luokka I IP44/IP65 IK08 Käyttöympäristön lämpötila [ C] -20 +40 C -40 +50 C (Teollisuusversio) Runkorakenne / muut tekniset tiedot Yleiskuvaus / tuotekuvaus Häikäisysuoja

Lisätiedot

Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V- 0-paloluokiteltua PC-muovia.

Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V- 0-paloluokiteltua PC-muovia. 1 Mekaaniset Suojausluokka Kotelointiluokka IK-luokka Käyttöympäristönlämpötila I IP44 / IP65 IK08-20 +40 C / -40...+50 C Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja

Lisätiedot

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä

tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä tervetuloa kotiin Tiedämme kuinka luodaan turvallisia ja viihtyisiä lähiympäristöjä www.fagerhult.se Kaupunkikadut Autot ja liikenne ovat osa kaupunkimiljöötä. Hyvän valaistuksen avulla voidaan parantaa

Lisätiedot

INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt

INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt ja Fagerhult Notor REC LED Mukautettu ratkaisu Kun ROCKFONin tyylikäs X-reunamuoto yhdistetään Fagerhultin uppoasennettaviin

Lisätiedot

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-YLEISVALAISIN TEOLLISUUDEN KOHTEISIIN DORA & DORA+ PARHAIMMILLAAN 145 lm/w Valonlähde MID-Power LED I-VALO TAKAA Vaihdettava LED-moduuli Kyllä (I-Valon valtuuttaman tahon

Lisätiedot

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace square, recessed Yrityksille resurssien hallinta on tärkeää, mikä tarkoittaa juoksevien kulujen (energia

Lisätiedot

henkilökohtaista valoa Dynaaminen valaistus lisää aktiivisuutta ja hyvinvointia

henkilökohtaista valoa Dynaaminen valaistus lisää aktiivisuutta ja hyvinvointia henkilökohtaista valoa Dynaaminen valaistus lisää aktiivisuutta ja hyvinvointia Valitse itsellesi sopiva valo! Pystymme säätämään työpisteessä monia eri asioita, kuten esimerkiksi istuinkorkeutta ja pöydän

Lisätiedot

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus Lighting ProAir erinomainen valon laatu ja energia ProAir ProAir on tyylikäs, pienikokoinen ledikohdevalaisin, jota voidaan räätälöidä käyttökohteen tarpeiden mukaan. Valaisin toistaa värit erinomaisesti

Lisätiedot

Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace Mini, recessed Asiakkaat haluavat optimoida resurssinsa, mikä tarkoittaa juoksevien kulujen (energia jne.) hallintaa,

Lisätiedot

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace square, recessed Yrityksille resurssien hallinta on tärkeää, mikä tarkoittaa juoksevien kulujen (energia

Lisätiedot

itrack Älykäs kosketinkiskojärjestelmä

itrack Älykäs kosketinkiskojärjestelmä itrack Älykäs kosketinkiskojärjestelmä Älykäs Kosketinkiskojärjestelmä on ehdottomasti järkevä valinta kaikenlaisiin tiloihin, joissa monien erilaisten valaisimien on toimittava yhdessä muuttuvan ympäristön

Lisätiedot

Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V-0-paloluokiteltua PC-muovia tai alumiinia.

Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V-0-paloluokiteltua PC-muovia tai alumiinia. Tuotetiedot Mekaaniset Suojausluokka Kotelointiluokka IK-luokka Käyttöympäristön lämpötila [ C] Runkorakenne / muut tekniset tiedot Yleiskuvaus / tuotekuvaus Häikäisysuoja / optiikka Asennustapa I IP44/IP65

Lisätiedot

Highlight valaisimet

Highlight valaisimet Highlight valaisimet WWW.HIGHLIGHT.FI PINTA-ASENNETTAVAT JA RIPUSTETTAVAT VALAISIMET 3 10 JÄRJESTELMÄVALAISIMET 11 19 PUHDASTILAVALAISIMET 20 29 WWW.HIGHLIGHT.FI PINTA-ASENNETTAVAT JA RIPUSTETTAVAT VALAISIMET

Lisätiedot

IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. 272x, 273x (1190mm) Kelvin. Ledin määrä ja tyyppi. Häikäisysuojan tyyppi.

IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. 272x, 273x (1190mm) Kelvin. Ledin määrä ja tyyppi. Häikäisysuojan tyyppi. 2700 2700 on perinteinen suorakaiteen muotoinen ja moderniin valaistustekniikkaan perustuva pienikokoinen valaisin. Tämä monipuolinen, joka toimiston yleisvalaisin, mahdollistaa useita eri teknisiä toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

SmartBalance, suspended

SmartBalance, suspended SP482P LED40S/830 PSD ACC-MLO SM2 LED Moduuli, järjestelmän valovirta 4000 lm - 830 lämmin valkoinen - Tehonsyöttöyksikkö, DALI-liitäntä - Mikrolinssioptiikka, akrylaattia, kirkas - Ripustussarja, 2- vaijeria

Lisätiedot

2728-xxxHF. IP 20 -o- 5 x 2,5 mm

2728-xxxHF. IP 20 -o- 5 x 2,5 mm 2700 2700 on perinteinen suorakaiteen muotoinen ja moderniin valaistustekniikkaan perustuva pienikokoinen T5-loistevalaisin. Tämä monipuolinen joka toimiston yleisvalaisin mahdollistaa useita eri teknisiä

Lisätiedot

P Valaisimen saa tilattua esimerkiksi neliön tai kolmion muotoisena. P + 10mm

P Valaisimen saa tilattua esimerkiksi neliön tai kolmion muotoisena. P + 10mm Linear Line AL-sarjan sirompi versio. Led-tekniikan vaatimusten mukaan rakennettu erittäin siro ja pienikokoinen valaisin, joka voidaan asentaa pintaan tai ripustaa vaijereilla. Valaisin voidaan asentaa

Lisätiedot

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-YLEISVALAISIN TEOLLISUUDEN KOHTEISIIN DORA & DORA+ PARHAIMMILLAAN 147 lm/w Ta-luokka Ottoteho Värilämpötila Valovirta Valaisimen valotehokkuus Kotelointiluokka Suojausluokka

Lisätiedot

Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Asiakkaat haluavat optimoida resurssinsa, mikä tarkoittaa juoksevien kulujen (energia jne.) hallintaa, mutta myös henkilöresursseihin

Lisätiedot

Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V- 0-paloluokiteltua PC-muovia.

Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V- 0-paloluokiteltua PC-muovia. 1 Mekaaniset Suojausluokka Kotelointiluokka IK-luokka I IP44 / IP64 IK08 Käyttöympäristön lämpötila [ C] -25 +40 C -40 +50 C (Teollisuusversio) Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia,

Lisätiedot

IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. 272x, 273x (1190mm) Kelvin. Ledin määrä ja tyyppi. Häikäisysuojan tyyppi.

IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. 272x, 273x (1190mm) Kelvin. Ledin määrä ja tyyppi. Häikäisysuojan tyyppi. 2700 2700 on perinteinen suorakaiteen muotoinen ja moderniin valaistustekniikkaan perustuva pienikokoinen valaisin. Tämä monipuolinen, joka toimiston yleisvalaisin, mahdollistaa useita eri teknisiä toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Valaistus. muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet. Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5970 www.luminum.

Valaistus. muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet. Luminum Oy Ratastie 5, 03100 NUMMELA 044 588 5970 www.luminum. Valaistus muurivalaisimet pylväsvalaisimet pylväspistorasiat maatuet KEVYET MAATUET MAAJUSSI JA PIKKUJUSSI Luminumin Maajusseilla pystytät ja perustat minkä tahansa pylvään tehokkaasti, helposti ja kevyesti.

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

PowerBalance Tunable White, upotettava. Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta. Hyödyt. Ominaisuudet

PowerBalance Tunable White, upotettava. Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta. Hyödyt. Ominaisuudet Lighting PowerBalance Tunable White, upotettava Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta upotettava Oikeanlainen valaistus voi vaikuttaa myönteisesti ihmiskehon erilaisiin fysiologisiin toimintoihin.

Lisätiedot

SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla

SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla Lighting SmartForm TCS/TPS460 korkealaatuinen valaistus raikkaalla ja viehättävällä muotoilulla SmartForm TPS460/462/464 Kaikki tuntevat olonsa paremmaksi ja työskentelevät tehokkaammin miellyttävässä

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

PowerBalance Tunable White, upotettava. Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta. Hyödyt

PowerBalance Tunable White, upotettava. Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta. Hyödyt Lighting PowerBalance Tunable White, upotettava Parantaa yleistä terveyden ja hyvänolon tunnetta upotettava Oikeanlainen valaistus voi vaikuttaa myönteisesti ihmiskehon erilaisiin fysiologisiin toimintoihin.

Lisätiedot

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi Lighting CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi CoreLine SlimDownlight CoreLine SlimDownlight valaisimet ovat erittäin ohuita ja upotettavia, ja ne on suunniteltu korvaamaan pistokantaloistelamppuja

Lisätiedot

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA

NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA 2 www.performanceinlighting.com NEW YORK LED VISUAALISTA MUKAVUUTTA JA NYKYAIKAISTA SUUNNITTELUA Mustavalkoinen valokuva lounas pilvenpiirtäjän

Lisätiedot

Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas

Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas Lighting hygieeninen ja tehokas Erittäin hygienisissä tiloissa, kuten sairaaloissa, laboratorioissa ja esim. elintarviketeollisuudessa tarvitaan erityisiä IP65-luokiteltuja, helposti puhdistettavia, pölytiiviitä

Lisätiedot

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen

Munkegaard LED. Design: Arne Jacobsen Munkegaard LED Design: Arne Jacobsen Munkegaard Munkegaard suunniteltiin ja kehitettiin vuonna 1955 kuuluisaa tanskalaista Munkegårdin koulua varten. Sen jälkeen se on levinnyt kaikkialle maailmaan niin

Lisätiedot

TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN

TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN FIN TAMETO JÄRJESTELMÄVALAISIN 2 TAMETO ERGONOMINEN VALAISIN. Oikea valaistus on yksi merkittävimmistä näkökohdista työpaikkojen ergonomisessa muotoilussa. Se on keskeinen tekijä, joka vaikuttaa työntekijöiden

Lisätiedot

Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V- 0-paloluokiteltua PC-muovia.

Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V- 0-paloluokiteltua PC-muovia. 1 Mekaaniset Suojausluokka Kotelointiluokka IK-luokka I IP44 / IP65 IK08 Käyttöympäristönlämpötila -20 +40 C -40 +50 C (Teollisuusversio) -40 +40 C (150W) Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia,

Lisätiedot

Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace, surface mounted Tyylikäs LuxSpace on tehokas valaisin, joka tuottaa miellyttävää valoa hyvällä värintoistolla

Lisätiedot

osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, kevät 2017

osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, kevät 2017 osaamista ja innovaatioita Tuoteuutuudet, kevät 2017 Älykästä valaistusta Valonohjauksen avulla saadaan aina oikea määrä valoa sinne, missä sitä tarvitaan. Läsnäolon ja luonnonvalon havaitsevat tunnistimet

Lisätiedot

Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas

Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas Lighting Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas Cleanroom LED Erittäin hygienisissä tiloissa, kuten sairaaloissa, laboratorioissa ja esim. elintarviketeollisuudessa tarvitaan erityisiä IP65-luokiteltuja,

Lisätiedot

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi Lighting CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi CoreLine SlimDownlight CoreLine SlimDownlight valaisimet ovat erittäin ohuita ja upotettavia, ja ne on suunniteltu korvaamaan pistokantaloistelamppuja

Lisätiedot

PowerBalance RC360 ympäristöystävällinen valaisin, jolla on lyhyt takaisinmaksuaika

PowerBalance RC360 ympäristöystävällinen valaisin, jolla on lyhyt takaisinmaksuaika Lighting PowerBalance RC360 ympäristöystävällinen valaisin, jolla on lyhyt takaisinmaksuaika PowerBalance RC360B Kun toimistotila valaistaan ledivalaisimilla, kestävään kehitykseen ollaan yleensä halukkaita

Lisätiedot

DUO. Ulkovalaisin suunnattavalla ylävalolla

DUO. Ulkovalaisin suunnattavalla ylävalolla DUO Ulkovalaisin suunnattavalla ylävalolla DUO luo uusia mahdollisuuksia Olemme hyvin ylpeitä voidessamme esitellä DUO:n täysin uudenlaisen ulkovalaisimen, joka sopii niin kaupunki- kuin puistoympäristöön.

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 5 W (50 W) GU10 Lämpimän valkoinen WarmGlow, himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät spottilamput tuovat LEDvalaistuksen

Lisätiedot

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin Lighting StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin StyliD PremiumWhite StyliD PremiumWhite -valaisimilla saa luotua myymälään

Lisätiedot

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen Lighting Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen TrueLine, pinta-asennettava Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii työstettävän tilan

Lisätiedot

CoreView Panel tasainen valopinta

CoreView Panel tasainen valopinta Lighting CoreView Panel tasainen valopinta CoreView Panel Uppo- ja ripustusasennettava CoreView Panel on ledipohjainen valaisin, jonka innovatiivinen ohut muoto tuottaa tasaisen valopinnan. Valaisin tarjoaa

Lisätiedot

toimistovalaistus Valaistusratkaisuja toimistotiloihin

toimistovalaistus Valaistusratkaisuja toimistotiloihin toimistovalaistus Valaistusratkaisuja toimistotiloihin Toimisto - haastava suunnittelukohde Toimistotiloille asetettavat vaatimukset ovat muuttuneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Työ on muuuttunut

Lisätiedot

Scala Kattovalaisimet

Scala Kattovalaisimet Scala Kattovalaisimet Pienikokoiset Scala-kattovalaisimet muodostavat kattavan kokonaisuuden toimisto-, kokous-, myymälä- ja yleisötilojen valaistukseen. Häikäisysuojat matalaluminanssioptiikka päätetyötiloihin

Lisätiedot

tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia

tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia tievalaistus Tiedämme kuinka teistä luodaan turvallisempia Turvallista matkaa Tievalaistuksen tarkoituksena on auttaa tienkäyttäjiä ja jalankulkijoita havaitsemaan vaarat ja arvioimaan riskit riittävän

Lisätiedot

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen Lighting Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstan dardien mukainen Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii työstettävän tilan sisäarkkitehtuuriin. He

Lisätiedot

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen

Lisätiedot

OMEGA. Edut. Sovellettavuus

OMEGA. Edut. Sovellettavuus OMEGA tuoteperhe tarjoaa ylivoimaisen energiatehokkuuden yhdistettynä erinomaiseen optiikkaratkaisuun. Tuoterakenne ja sen asennettavuus mahdollistavat aina kustannustehokkaan ratkaisun. Edut Itsensä kantava

Lisätiedot

IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. 272x, 273x (1190mm) Kelvin. Ledin määrä ja tyyppi. Häikäisysuojan tyyppi.

IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. IP 20 -o- 5 x 2,5 mm. 272x, 273x (1190mm) Kelvin. Ledin määrä ja tyyppi. Häikäisysuojan tyyppi. 2700 2700 on perinteinen suorakaiteen muotoinen ja moderniin valaistustekniikkaan perustuva pienikokoinen valaisin. Tämä monipuolinen, joka toimiston yleisvalaisin, mahdollistaa useita eri teknisiä toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Ledinaire. Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja. Vaihda nyt lediin edullisesti.

Ledinaire. Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja. Vaihda nyt lediin edullisesti. Ledinaire Ledinaire edullinen ja luotettava ledivalaisinsarja Vaihda nyt lediin edullisesti. Philips Ledinaire -malliston ledivalaisimet Ledinaire batten BN060C runkovalaisin Ledinaire waterproof WT060C

Lisätiedot

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Lighting Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Suorakulmainen SlimBlend, upotettava Toimistostandardien kanssa yhteensopivalle laadukkaalle valaistukselle on kysyntää. Lisäksi tarvitaan

Lisätiedot

NANO Tuotteella on tehtaan myöntämä 5-vuoden takuu. Valonlähde vaihtoehdot CRI K, 4000 Valon värin yhtenäisyys MacAdams 3 SDCM

NANO Tuotteella on tehtaan myöntämä 5-vuoden takuu. Valonlähde vaihtoehdot CRI K, 4000 Valon värin yhtenäisyys MacAdams 3 SDCM Teho 54W - 158W Valovirta 6 643lm-21 456lm Tuote saatavilla myös mustana ja hopeana NANO X B C 800 mm 812 mm 82 mm 52 mm 1200 mm 1212 mm 82 mm 52 mm 2400 mm 2412 mm 82 mm 52 mm 1200 mm telescope 1750 mm

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

Ledpanel OP / MLO. Tässä valaisimessa energian säästö ja ledin pitkäikäisyys toteutuvat myös käytännössä. IP 20/44 -o- 5 x 2,5 mm

Ledpanel OP / MLO. Tässä valaisimessa energian säästö ja ledin pitkäikäisyys toteutuvat myös käytännössä. IP 20/44 -o- 5 x 2,5 mm Ledpanel OP / MLO Valaisin soveltuu kaikkiin tasaista yleisvalaistusta vaativiin tiloihin, joissa halutaan hyvää ja häikäisemätöntä yleisvaloa tai halutaan kattoikkunamainen efekti. Tästä monipuolisesta

Lisätiedot

EFix vihreämpi toimisto

EFix vihreämpi toimisto Lighting EFix vihreämpi toimisto EFix, ripustusasennettava TPS260 EFix TL5 -valikoiman valaisimet ovat luotettavia, taloudellisia ja innovatiivisia valaistusratkaisuja. EFix-valaisinten avulla voidaan

Lisätiedot

Vain kaksi valonlähdettä

Vain kaksi valonlähdettä DECOLINE Vain kaksi valonlähdettä Halogeenivapaa Decoline, tulevaisuuden valaisin. Nykypäivän toimistovalaisimissa on useimmiten 3 loisteputkea. Perinteisessä ylä- ja alavalollisessa toimistovalaisimessa

Lisätiedot

CoreLine Panel kirkas valinta

CoreLine Panel kirkas valinta Lighting kirkas valinta on erittäin ohut ledivalaisin, joka mahtuu hyvin ahtaisiin alakattoihin. Ripustussarjalla varustettuna valaisin voidaan myös ripustaa. Valaisimen tasainen valopinta luo miellyttävän

Lisätiedot

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta

Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Lighting Suorakulmainen SlimBlend Erinomainen teho, edistynyt hallinta Suorakulmainen SlimBlend, upotettava Toimistostandardien kanssa yhteensopivalle laadukkaalle valaistukselle on kysyntää. Lisäksi tarvitaan

Lisätiedot