Pysyvä rakkaus kasvattajaseuraan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pysyvä rakkaus kasvattajaseuraan"

Transkriptio

1 Pysyvä rakkaus kasvattajaseuraan Ilja Venäläiseen tiivistyy kaunis tarina aidosta rakkaudesta kasvattajaseuraa kohtaan. Pienenä poikana hän seurasi aktiivisesti edustusjoukkueen otteita kentän laidalla katsoen ja samalla pallotellen kavereiden kanssa. Myöhemmin hän sai pelata lapsuuden esikuviensa kanssa. Oleellisinta on, että hänestä kasvoi tärkeä pala KuPSin seurahistoriaa. Pelaaja, jonka on puolestaan monen juniorin ihailema esikuva. Pelaaja, jonka saavutuksista, maaleista ja persoonasta puhutaan pitkään kunnioittavaan sävyyn Kuopiossa. On vain yksi Kuningas, Ilja Venäläinen Niiralasta, KuPS-kannattajat laulavat ponnekkaasti suurimman suosikkinsa nimeä. Venäläinen on tehnyt keltapaidoille 1-0 johtomaalin Gaz Metania vastaan Eurooppa-liigan karsintaottelussa. Stadion on suoraan sanottuna räjähtänyt riemusta. Ilta on myös Venäläiselle unelmien täyttymys. Aloittaessaan KuPSin paidassa Kakkosessa hän olisi tuskin uskonut, että pääsee kokemaan ikimuistoisia europelejä. Iskemään ensimmäisessä europelissään ratkaisumaalin romanialaisten verkkoon tai pelaamaan turkkilaista huippuseuraa vastaan todellisessa huutomyrskyssä. Se tunnelma oli vähän erilaista, mihin Kuopiossa on tottunut, kun katsomossa pauhaa yli katsojaa. Tulos Bursasporia vastaan oli huono, mutta tunnelma ja ympäristö olivat mahtava kokemus, Venäläinen nimeää yhden uransa parhaan muiston. Muistojahan riittää. Venäläinen saavutti urallaan komeita merkkipaaluja, pääsi debytoimaan A- maajoukkueessa ja ansaitsi laajan arvostuksen Veikkausliigassa. Peliuraa kohtaa häntä tuntee suurta tyytyväisyyttä.

2 Olen pelaajauraani niin tyytyväinen kuin voi olla. Ainut asia, mikä jäi harmittamaan, oli Suomen cupin finaalin häviäminen kolme kertaa. Sen voiton olisin suonut itselleni ja muulle joukkueelle. Venäläinen osaa aidosti arvostaa, että sai pelata kasvattajaseuransa riveissä yli 300 ottelua ja teki yli 100 maalia. Olen tyytyväinen, että sain pelata KuPSissa pitkään ja onnistuin olemaan monena vuotena isossa roolissa ja tekemään maaleja. Silloin kun puin ensimmäistä kertaa KuPS-paidan päälle, en olisi millään uskonut, että saavuttaisin tuollaiset lukemat. Elämässä muitakin tärkeitä arvoja Venäläinen pelasi koko uransa Suomessa, kolmea kautta lukuun ottamatta kaikki KuPSissa. Venäläisen kohdalla nousee usein puheeksi seikka: käyttikö hän kaiken potentiaalinsa uransa maksimin saavuttamiseen? Asiasta saa hyvin perusteellisen vastauksen. Oma ajatus urastani on, että siihen nähden mitä sitouduin, saavutin sen mitä saavutettavissa oli. Jos olisin ollut valmis uhraamaan kaiken, olisin voinut saavuttaa kovemman uran. Minulla on elämässä muitakin tärkeitä arvoja. Näistä tärkeistä arvoista perhe on Venäläiselle etusijalle. Hän puhuu innokkaasti uusista mahdollisuuksista, joihin hänellä on pelaajauran lopettamisen jälkeen tilaisuus. Yksi niistä on viettää laatuaika perheen kanssa: mennä mökille rauhassa viikonloppuisin, katsoa jalkapallo-otteluita perheen ja vanhempien kanssa. Kysymys maksimitason saavuttamisesta saa Venäläisen pohtimaan laajemmin Veikkausliigan arvostusta ja pelaajan satsauksia uransa rakentamiseksi. Keskeiseksi teemaksi nousee realismi. Unelmoida voi, mutta pitää olla valmis tekemään tarpeeksi töitä sen eteen. FC Barcelonassa tai Valioliigassa pelaamista voi haaveilla. Mutta on turha olla pettynyt, jos ei ole valmis tekemään kaikkea, mitä se vaatii. Monille tulee ihmetyksenä, kuinka paljon Veikkausliigassa pelaaminen vaatii. Ensin pitää katsoa, kuinka paljon on valmis satsaamaan uransa eteen. Veikkausliigaa ei pitäisi arvioida, ei varsinkaan pelaajien. Vaan olla etuoikeutettu ja nauttia siitä ajasta, jonka saa pelata. Venäläinen näkee Veikkausliigan palkkatason epäkohtana, joka haittaa pelaajien sitoutumista ja seurojen pitkäjänteistä kehitystä. Kun Venäläinen pelasi ensimmäisen kerran Veikkausliigassa 2001, joukkueissa oli huomattavasti enemmän parhaassa peli-iässä olevia pelaajia. Tilanne on nyt toinen. Pelaajat joutuvat jo liian nuorena miettimään tulevaa uraa. Mielestäni on erittäin tärkeää, että joukkueissa olisi kokeneita suomalaisia pelaajia enemmän, nuorten ja ulkomaalaisten lisäksi. Se kehittäisi suomalaista jalkapalloa ja suomalaisia pelaajia. Pystyttäisiin paremmin sitouttamaan pelaajia ja löytämään paremmin joukkueille peli-identiteetti. Tulotaso Veikkausliigassa on keskimäärin heikkoa. Esimerkiksi KuPSissa palkat eivät ole sitä luokkaa, että niillä kartuttaisi eläkekassaa. Ei Veikkausliigassa saa niin paljon palkkaa, että siitä jäisi säästöön

3 kouluttautumiseen uran jälkeen. Puhutaan ammattilaisuudesta ja sitoutumisesta, mutta tulotaso on tämä. Miten pitkään näin voi jatkua, Venäläinen pohtii. Venäläinen on siinä onnellisessa asemassa, että hän yhdisti onnistuneesti jalkapallon ja opiskelun. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi, ja aloittaa työt Verohallinnon sihteerinä ensi viikolla. Kaikilla pelaajauran jälkeinen siirtyminen niin sanottuun normaalielämään ei käy yhtä jouhevasti. Uran parasta jalkapalloa Viime kaudella Venäläinen iski henkilökohtaisen maaliennätyksensä. Kauden jälkeen hänet valittiin KuPSin kauden pelaajaksi ja Kuopion vuoden urheilijaksi. Venäläinen myöntää, että lopettaminen ei aiheuttanut suuria tunteen purkauksia. Hän oli osannut valmistautua siihen jo selkävaivojen pilaamaan 2012 kauden jälkeen. Onnistuneen kauden jälkeen jäi hyvä fiilis uran päätöksestä. Ei tullut sellaista oloa, että olisin roikkunut liian pitkään mukana. Sain auttaa joukkuetta loppuun asti. Parhaaksi kaudekseen hän painottaa kuitenkin kautta 2010, jolloin KuPS palasi mitalikantaan 31 vuoden tauon jälkeen. Kausi oli repaleinen selkävaivojen takia, mutta pystyin nousemaan vaikeuksien jälkeen avaukseen ja tekemään loppukaudesta tärkeitä maaleja ja syöttöjä. SM-hopea ja europaikka olivat todella tärkeitä ja tunteikkaita hetkiä joukkueelle ja minulle. Venäläinen arvioi parhaaksi jaksokseen kaudet Ne olivat urani parasta jalkapalloa. En tiedä, tasapainottiko perhe-elämä vai mistä johtuu, että pelasin parhaat vuodet kypsemmässä iässä. Pystyin pelaamaan nuo vuodet hyvällä ja tasapainoisella tavalla selkävaivoja lukuun ottamatta, Venäläinen perustelee.

4 Iljan valtakunta oli boksissa Komealla urallaan Venäläinen pelasi 304 Veikkausliigaottelua ja viimeisteli 76 maalia. KuPSin paras maalintekijänä hän oli viidellä kaudella. Savolaishyökkääjä löytää selkeän yhteyden hyvälle maalintekotaidolleen. Olen aina halunnut tehdä maaleja. Maalinteko on ollut paras juttu itselle treeneissä ja peleissä. Olen tykännyt maalin tekemisen fiiliksestä, Venäläinen toteaa innostuneesti. Venäläinen tunnustaa pitäneensä tarkkaan kirjaa maaleistaan junioripeleistä lähtien. Myös tietyt maalit ovat piirtyneet tarkasti hyökkääjän verkkokalvolle. Uransa tähtihetkiin hän nostaa kääntöpotkumaalin FC Lahden verkkoon kaudella Olin haaveillut saksarimaalista jo pienestä pojasta lähtien. Sitä tuli yritettyä jo monta kertaa, ja alkoi tuntua, että ettei mene mistään. Se oli hieno maali, hyökkääjänä saa parhaat kiksit maalinteosta. Venäläistä pitkään valmentanut Esa Pekonen tiivistää Venäläisen suurimmat vahvuudet hyökkääjänä olevan juuri boksissa. Ennen kaikkea hän oli hyvä maalintekijä, Iljan valtakunta oli rangaistusalueen sisällä. Hänellä on hyvät ominaisuudet maalintekoon: tilanteiden ennakointi, pääpeli ja rauhallisuus maalintekopaikoissa, Pekonen kuvaa. Rakkaus pysyy KuPSissa Venäläinen pelasi kolmetoista kautta edustusjoukkueessa ja saman verran nappulana. Seuralle löytyy paikka sydämestä myös jatkossa. KuPS on tosi iso asia ja näytellyt isoa osaa urallani. Vaikka lopetin pelaajauran KuPSissa, ei se poista rakkauttani seuraa kohtaan. Puheet siitä, että minut olisi savustettu ulos, ovat palturia. Seura on hoitanut asiat hyvin urani aikana. Venäläinen on alustavasti lupautunut aitioisännän rooliin tulevalle kesälle, ja myöntää seuraavansa tarkkaan KuPSin otteita.

5 Innolla odotan tulevia pelejä. Näen, että joukkueella on hyvät mahdollisuudet kun rinki on kapeampi. Tärkeintä on pelaajien sitoutuminen yhteiseen taktiikkaan. Voin sanoa, että viime vuosina kaikkia pelaajia ei kiinnostanut noudattaa valmentajan taktiikkaa vaan osa tykkäsi pelata oman mielen mukaan. Venäläinen näkee tärkeänä myös pitkäjänteisen toiminnan. KuPSissa on ollut viime vuosina paljon pätkäpelaajia. Ei yhdessä vuodessa pääse joukkueeseen kovin hyvin sisään. Onko viimeisen neljän vuoden aikana seurassa ollut riittävästi pelaajia, jotka pelanneet vähintään kaksi vuotta, Venäläinen kysyy aiheellisesti. Rupattelutuokion aikana käy hyvin selväksi, että Venäläiseltä löytyy paljon painavaa sanottavaa jalkapallosta ja perspektiiviä eri asioista. Valmentamisen suhteen hän ei innostu, ei ainakaan tässä vaiheessa. Koskaan ei pidä sano ei koskaan, mutta minulla ei ole mitään suurta visiota, millä lähtisin valmentajaksi. Olen nähnyt valmentajia, jotka valmentavat vain valmentamisen ilosta, mutta heillä ei ole selkeää suuntaa miten pelaajia ja peliä kehitetään. Venäläinen käy Kakkosessa pelaavan KuFun treeneissä kerran viikossa. Kesän pelisuunnitelmat ovat avoinna. Tällä hetkellä Kakkosen tasolle sitoutuminen tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Kesällä varmasti jossakin pelaan, todennäköisemmin harrastefutiksessa, Venäläinen arvioi. Venäläinen on luottavainen, että seurasta löytyy uusi seuraikoni. Ei seuraikonin tarvitse välttämättä olla Kuopiosta. Mielestäni pelaaja, joka on pelannut pitkään hyvällä tasolla ja kantaa kunnialla KuPS-paitaa. Mielestäni on tärkeää, että hän on helposti lähestyttävä persoona. Kuopiossa on tärkeää, että ollaan lupsakoita: jutellaan ja jaetaan mielipiteitä ihmisten kanssa, eikä katsoa nenän vartta pitkin. Viimeisiin lauseisiin tiivistyy Venäläisen suuruus ihmisenä. Venäläinen on arvostettu herramies kentällä ja sen ulkopuolella. Aina jalat maassa tyyppiä, jota kuvastaa kunnioitettava nöyryys. Hänellä riittää aikaa jutella ihmisten kanssa ja hän oikeasti välittää, mitä ihmisillä on sanottavanaan. Poimintoja uran varrelta

6 Paluusta KuPSiin 2007 Minulla oli mahdollisuus siirtyä Veikkausliigan kärkiseuroihin, mutta haluni palata KuPSiin vei voiton. Näin joukkueessa potentiaalia, enkä ole valintaani sen jälkeen katunut. Vuodet muualla opettivat arvostamaan KuPSia entistä enemmän. Kirvelevin tappio Minulla oli vahva ajatus, että saan hyvän lopetuksen peliuralle ja onnistuneelle kaudelle. Siitä tappiosta oli vaikea päästä yli. Koko loppukausi tuntui menevän toipuessa. Siihen meni oikeasti viikkoja. En tiedä, olenko vieläkään toipunut täysin tappiosta. Uran kummallisin ottelu Johdimme C-junioreiden SM-karsintasarjaottelua JYPiä vastaan 2-0. Kahdeksan minuuttia ennen loppua tuomari vihelsi pilliin. Luulimme pelin päättyneen, mutta meidät komennettiin takaisin pelikentälle pelaamaan ottelu loppuun. Keskittyminen ilmeisesti herpaantui totaalisesti ja JYP vei ottelun 2-3. Se oli kummallisin jalkapallo-ottelu, jossa olen ollut. Viimeisen maalin JYP teki lisäajalla kun sekä toppari että maalivahti potkaisivat ohi ja pallo lipui maaliin. Tappio kalvoi mieltä pitkään. Kannattajien merkityksestä Minulla on jäänyt kannattajista hyvät fiilikset. He ovat ymmärtäneet ja tukeneet minua myös vaikeilla hetkillä. He ovat olleet minun puolella, eivätkä ole puukottaneet selkään. Cupin finaalin tifo lämmitti kovasti mieltä. Maajoukkuedebyytti 30-vuotiaana Belgiaa vastaan KuPSin ulkopuolelta isoin tähtihetki, vaikka minuutteja ei hirveästi tullutkaan. Kymmenen vuotta nuorten maajoukkuepelien jälkeen maajoukkue oli jo haudattu toive. Arvostan sitä, että pääsin maajoukkueeseen, jossa oli kaikki kynnelle kykenevät pelaajat mukana.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Nuorten ryhmä Power Team on valinnut pelaajien edustajina valmentajille osoitetut kysymykset. Ringettekoulu, vastuuohjaaja Riikka Päävalmentajana

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

FC Honka P09 -turnaus

FC Honka P09 -turnaus FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon

Lisätiedot

KAUSISUUNNITELMA 2012-2013

KAUSISUUNNITELMA 2012-2013 FCFJ T03-05 KAUSISUUNNITELMA 2012-2013 Yleiset Vastuuvalmentaja: Kriba Karlsson Joukkuejohtaja: Tiina Rahkonen Valmentajia: Tom Nyman Krisse Tanila-Pellikka (Janne, Petteri, Jouko, Pale) Rahastonhoitaja:

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski Teemu Saarinen: Pallosankari Unski JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi 2012

Lisätiedot

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16 KARI TAKKO Dallasin Euroopan kykyjen etsinnän päällikkö Peliura Pelasin ensimmäisen liigaotteluni 16-vuotiaana Ässissä 12/78 Lukkoa vastaan ja sain NHL-varauksen Quebec Nordiquesiin 1980, mutta en tehnyt

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta mutta et ole uskaltanut kysyä 1 2 Tuumasta toimeen Mielessäsi on ehkä käynyt tupakoinnin lopettaminen. Lopettamisprosessiin ja omiin tupakointitapoihisi

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND JATKO- SUUNNITELMAT PERUSKURSSI PERUSTASO TEORIA

SUOMEN PALLOLIITTO - FINLANDS BOLLFÖRBUND - FOOTBALL ASSOCIATION OF FINLAND JATKO- SUUNNITELMAT PERUSKURSSI PERUSTASO TEORIA JATKO- SUUNNITELMAT PERUSKURSSILTA - HUIPPUEROTUOMARIKSI EROTUOMARIN URA KAKKONEN KOLMONEN AIKUISTEN SARJAT JUNIORIEN PIIRISARJA YKKÖNEN VEIKKAUSLIIGA FIFA- TUOMARI JALKAPALLOPERHE EROTUOMARITOIMINNAN

Lisätiedot

Säännöt. Pelivalmistelut

Säännöt. Pelivalmistelut Haasteet Haasteet 1. Lusikka kuppiin 2. Posse Pong 3. Räkäpallo 4. Syömäpuikkohaaste 5. hamsteriposket 6. Lattian kautta kuppiin 7. Korttipalapeli 8. Lajitteluhaaste 9. Pingis ristinolla 10. Lusikkaflipperi

Lisätiedot

Leirin ohjelma ja harjoitteet

Leirin ohjelma ja harjoitteet Leirin ohjelma ja harjoitteet "Success is no accident. It is hard work, perseverance, learning, studying, sacrifice and most of all, love of what you are doing or learning to do" Pele 24.-26.7.2013 Lippumäki,

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS 24.03.2016

VASTALAUSEPÄÄTÖS 24.03.2016 VASTALAUSEPÄÄTÖS 24.03.2016 Alavuden Peli-Veikot ry (APV) Kuortaneen Kunto ry (KuKu) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt B-nuorten Alueliigan ottelusta KuKu APV (20.03.2016) APV:n tekemän

Lisätiedot

oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen

oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen ILMAINEN Lukimat-verkkopalvelun (www.lukimat.fi) kautta saatava tietokonepeli EKAPELI-MATIKKA Ekapeli-Matikka on tarkoitettu

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

Pienpelit. Peruspienpeli

Pienpelit. Peruspienpeli Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET URHEILULLISUUS YHTEISTYÖ TAVOITTEELLISUUS OLOSUHTEET HYVÄ JATKUMO VALMENNUS HALLINTO,kiekkoilun tuki / kaupunki PELAAJAMASSAT Blues seura Aaro Kivilinna

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

SUOMEN LEOT. Leijonien oma nuorisojärjestö

SUOMEN LEOT. Leijonien oma nuorisojärjestö SUOMEN LEOT Leijonien oma nuorisojärjestö Innovaatio Uusia ideoita ympäriltämme arjesta Chapel Street, Melbourne, VIC, Australia Innovaatio Uusia ideoita ympäriltämme arjesta Chapel Street, Melbourne,

Lisätiedot

URHEILU- TÄHTIEN SISÄPIIRISSÄ

URHEILU- TÄHTIEN SISÄPIIRISSÄ Tero Auvinen Arto Kuuluvainen URHEILU- TÄHTIEN SISÄPIIRISSÄ tarinat tunteen takana Alma Talent Helsinki 2017 Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-3338-2 ISBN: 978-952-14-3339-9 (sähkökirja)

Lisätiedot

LAIHIAN LUJAN VALMENNUSLINJA

LAIHIAN LUJAN VALMENNUSLINJA Tämän oppaan tarkoituksena on antaa vanhemmille tietoa Laihian Lujan jalkapalloilevien junioreiden yhteisistä toimintatavoista ja säännöistä, sekä kertoa mihin nämä tavat ja säännöt perustuvat. LAIHIAN

Lisätiedot

Kilosport Urakkatie 7 20780 Kaarina p. 02-242 2000 www.kilosport.fi A L K U S A R J A A

Kilosport Urakkatie 7 20780 Kaarina p. 02-242 2000 www.kilosport.fi A L K U S A R J A A A L K U S A R J A A Salibandy 3 3 0 0 14-10 6 VAK 3 2 0 1 14-10 4 Team BS Raisio 3 1 0 2 15-16 2 Haklift ABT Oy 3 0 0 3 7-14 0 1 1000 Salibandy - VAK 4-2 2 1000 Haklift ABT Oy - Team BS Raisio 2-6 1 1140

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö

EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö 1. Kirjautuminen Seuran valmennuspäällikkö, joukkueen valmentaja tai joukkueenjohtaja luo pelaajalle tunnukset EeNettiin noin 1kk ennen ensimmäistä

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS fax. 09-4542 1420 Sivu 1/10 PELIMAAILMAN OHJEITA / KS F-juniorit: tuomarien / pelinohjaajien tulee sisäistää PeliMaailman henki. Peliä myös ohjataan: kerrotaan minkä virheen pelaaja teki, miten peliä jatketaan

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - f-pojat - E-pojat - dp j ft - D tytöt - naiset - D-tytöt - ft-04 - D-Pojat - E-Pojat - F-t04 -

Lisätiedot

Catalan Professional Road Show

Catalan Professional Road Show Tiedote 12.6. Catalan Professional Road Show lähestyy. Avaus tapahtuma pidetään Porissa yhteistyöseura FC Jazz:n kanssa alueen pelaajille ja valmentajille. 15.-16.7. Tämän jälkeen matka jatkuu Tampereelle,

Lisätiedot

Valmennuslinja. Kultsujuniorit

Valmennuslinja. Kultsujuniorit Valmennuslinja Kultsujuniorit Seuran tavoitteet - Kehittää junioreita yksilöinä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti - yksittäisen pelaajan oman tason mukainen harjoittelu ja pelaaminen - joukkueet jaetaan

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Mitä harjoitteella halutaan saavuttaa (aim), eli päämäärä (tarkoitusperä):

Mitä harjoitteella halutaan saavuttaa (aim), eli päämäärä (tarkoitusperä): 1 Stressipeli Kasvattaa kilpapelaajan itsetuntoa ja sopivasti röyhkeyttä. Hävinneen pelaajan on nopeasti kartoitettava katseellaan tilanne, jotta pääsisi haastamaan pelaajan jonka uskoo voittavansa. Eli

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi. 14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan

Lisätiedot

Muutos, mahdollisuus? -työnantajan näkemys koulutuksesta

Muutos, mahdollisuus? -työnantajan näkemys koulutuksesta Muutos, mahdollisuus? -työnantajan näkemys koulutuksesta 3.5.2013 Taustaa: Vuoteen 2020 mennessä KYSistä arvioidaan eläköityvän 588 hoitotyöntekijää, joka on noin 22% vuoden 2011 hoitohenkilökunnan keskimääräisestä

Lisätiedot

SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen

SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017 HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen Mikä on edustusoikeus ja milloin tarvitsee tehdä seurasiirto? - Edustusoikeus

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä Muoti: s. 14 Joulun kuumimmat trendit s. 9 Pukeudu kuin JLo s. 15 Pikkujoulujen paras tyyli Kauneus: s. 20 Nutturat arkeen ja juhlaan s. 25 Testi: Mikä tuoksu sopii sinulle? s. 10 Vertailussa ripsarit,

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto) Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.

Lisätiedot

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi Nuorten maajoukkuetoiminta Tavoitteet Nuorten maajoukkueiden tavoitteena on: Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään yksi/ikäluokka viisi kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen

Lisätiedot

F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426

F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 1(11) KAUSI 2008 2009 Kausi 2008 2009 tullaan muistamaan kultaisin numeroin klubilaisten sinipurppuraisissa mielissä pitkään. Copa del Reyn ja La ligan pokaalit kuitattiin palkintokaappiin kotimaan kilpakentiltä

Lisätiedot

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015 20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin

Lisätiedot

Tsekin pelimatka 2007

Tsekin pelimatka 2007 Tsekin pelimatka 2007 Populan harrastejoukkue pelasi pronssia Tsekissä 5.-9.9.2007 Ylivieskalaisen Popula Team-90:n harrastejääkiekkojoukkue teki menestyksekkään maihinnousun Tsekin Klášterecissa 8.-9.9.2007

Lisätiedot

Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016

Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Tausta Valmennus on pitkäjänteistä työtä. Yhdessä vuodessa ehditään vähän mutta 10-vuodessa enemmän. Emme pysty kehittämään kaikkia asioita

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

IF Sibbo-Vargarna r.f.

IF Sibbo-Vargarna r.f. IF Sibbo-Vargarna r.f. Valmennuksen tavoitteet eri ikäluokissa IKÄ TAVOITE SISÄLTÖ ± 7 4 v 4 5 v 5 PALLON HALLITSEMINEN: minä ja pallo pallokosketus pallon hallinta potkut PIENPELIT, TAITOPELIT: suunta

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Leirin ohjelma ja harjoitteet

Leirin ohjelma ja harjoitteet Leirin ohjelma ja harjoitteet "Success is no accident. It is hard work, perseverance, learning, studying, sacrifice and most of all, love of what you are doing or learning to do" Pelé Edson Arantes do

Lisätiedot

JÄÄPALLOILUN LAJIANALYYSI. Pekka Liikanen 8.4.2005

JÄÄPALLOILUN LAJIANALYYSI. Pekka Liikanen 8.4.2005 JÄÄPALLOILUN LAJIANALYYSI Pekka Liikanen 8.4.2005 Jääpalloilu on peli, joka koostuu rajattomasta määrästä jatkuvasti vaihtuvia tilanteita. Pelitilanteet vaihtuvat joukkueen pelaajien, vastustajien ja pallon

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- PuMa-Volley 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - B-tytöt, speed - Replay - B-tytöt - f-juniorit - Puma Volley - D-pojat - Hobby - A 2 tytöt - E-pojat

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA

Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA Jalkapalloseura FC Hertan STRATEGIA 2012-2017 VISIO 2017 FC Hertta on suomalaisen tyttö- ja naisjalkapallon laatuseura. FC Hertta tarjoaa Joensuun seudun tytöille ja naisille mahdollisuuden pelata jalkapalloa

Lisätiedot

A L K U S A R J A A A L K U S A R J A B

A L K U S A R J A A A L K U S A R J A B A L K U S A R J A A FC Pöhnä 4 3 0 1 13-12 6 Röda Laget II 4 3 0 1 18-9 6 Jankon Betoni 4 2 0 2 13-7 4 IBC Jurri 4 2 0 2 20-16 4 Kemiön Sisu 4 0 0 4 11-25 0 1 09.45 Röda Laget II - IBC Jurri 6-2 2 09.45

Lisätiedot

Rikkeen edellytykset

Rikkeen edellytykset Sääntö 12 Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös Erotuomarin peruskurssi Rikkeen edellytykset 2 Seuraavien perusedellytysten tulee täyttyä, jotta rikkomusta voidaan pitää rikkeenä: pelaajan on tehtävä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA ALKUPOTKU JA PELIN JATKAMINEN JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 Ottelun alku Ennen ottelun alkua kenttäpuoli arvotaan kolikon heitolla. Veikkauksen voittaja saa valita kenttäpuolen. Vastajoukkue saa oikeuden

Lisätiedot